HENKILÖSTÖRAPORTTI VESILAHDEN KUNTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HENKILÖSTÖRAPORTTI VESILAHDEN KUNTA"

Transkriptio

1 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015 VESILAHDEN KUNTA

2 SISÄLLYSLUETTELO 2 1 Johdanto 3 2 Kunnan henkilöstöorganisaatio 4 3 Henkilöstön määrä ja jakautuminen hallintokunnittain 5 Kaavio 1. Henkilöstön määrä Henkilöstön ikärakenne 5 Kaavio 2. Henkilöstön ikärakenne Henkilöstön koulutusrakenne 6 Kaavio 3. Henkilöstön koulutusaste Henkilöstön poissaolot 7 Kaavio 4. Sairauspoissaolojen syyt suhteellisina osuuksina Työkykyä ja työhyvinvointia edistävä ja ylläpitävä toiminta 9 8 Muistaminen 10 9 Muita toimenpiteitä Kustannustietoja 12

3 1 JOHDANTO 3 Vesilahden kunnassa on laadittu henkilöstöraportti vuodesta 2008 lähtien. Henkilöstöraportti antaa tietoja henkilöstön määrästä ja rakenteesta, henkilöstökustannuksista, henkilöstön ikääntymisestä, poissaoloista ja työhyvinvoinnista. Yleistä kunta-alalta: Kunta-alalla työskenteli palkansaajaa lokakuussa 2014 (vastaava luku lokakuussa 2013 oli henkilöä). Heistä oli kokoaikaisia , osa-aikaisia , sivutoimisia ja tuntipalkkaisia Henkilöstöstä :lle maksetaan kuukausipalkkaa. KT Kuntatyönantajien ennusteen mukaan henkilöstömäärä jatkaa laskuaan lähivuosina. Vuonna 2020 kuntien ja kuntayhtymien palveluksessa arvioidaan työskentelevän henkilöä. Kunta-alan henkilöstöstä on työsuhteessa 73 % ja virkasuhteessa enää 27 %. Naisia on henkilöstöstä 80 %. Kuntien menoista puolet on henkilöstömenoja. Vuonna 2015 kuntien ja kuntayhtymien henkilöstömenot olivat noin 21 miljardia euroa, josta palkkakustannuksia oli 16,1 miljardia ja työnantajan maksamia eläke- ja muita välillisiä sosiaalivakuutusmaksuja 4,9 miljardia euroa. Kokonaiskeskiansiot olivat lokakuussa 2014 kunta-alan kuukausipalkkaisella henkilöstöllä euroa kuukaudessa. Sopimusaloittain ja nimikkeittäin ansiotasot vaihtelivat. Ansiot nousivat keskimäärin 0,6 % edellisestä vuodesta. Henkilöstön keski-ikä on kunta-alalla korkeampi kuin muilla työmarkkinasektoreilla (45,7 vuotta). Korkein keski-ikä on teknisellä sopimusalalla (47,7 vuotta). Vuoteen 2030 mennessä kunta-alalta siirtyy eläkkeelle vuosittain noin kolme prosenttia eli henkilöä nykyisestä henkilöstöstä. Eläkepoistuma vaihtelee mm. ammattiryhmittäin ja alueellisesti.

4 2 KUNNAN HENKILÖSTÖORGANISAATIO Hallinto- ja taloustoimisto Avoin Avoin kunnanjohtaja 1 hallintojohtaja 1 talouspäällikkö 1 kirjanpitäjä-tietoliikenneas. 1 Kirjasto palkkasihteeri 1 kirjastonjohtaja 1 palvelusihteeri 2 kirjastovirkailija 3 kehittämispäällikkö 1 matkailuneuvoja 1 kuntoutusohjaaja 1 Liikunta- ja nuorisotoimi sos- ja terv.toimen johtaja 1 liikunta- ja nuorisosihteeri 1 nuoriso-ohjaaja 2 Tekninen toimi Kasvatus ja opetus Kunnaninsinööri 1 sivistysjohtaja 1 kunnanrakennusmestari 1 rakennustarkastaja 1 Lasten päivähoito palvelusihteeri 1 päiväkodin johtaja 2 ammattimies 6 varhaiskasvatuksen johtaja 1 erityislastentarhanopettaja 1 Tukipalvelut lastenhoitaja 26 5 siivous- ja ruokapalvelupäällikkö 1 ryhmäavustaja 2 ruokapalveluesimies 1 lastentarhanopettaja 14 2 monipalvelutyöntekijä 2 ryhmäperhep.hoitaja/laitosap. 1 suurtalouskokki 3 perhepäivähoitaja 5 1 ruokapalvelutyöntekijä 4 palvelusihteeri 1 ruokapalvelutyönt./osa-aik. 4 kuljettaja-siivooja 1 Koulutoimi laitoshuoltaja 13 1 palvelusihteeri 1 laitoshuoltaja osa-aikainen 2 1 erityisopettaja 1 peruskoulun johtajaopettaja 2 luokanopettaja 18 1 päätoiminen tuntiop./esikoulu 5 oppilaanohjauksen opettaja 1 peruskoulun lehtori 14 päätoiminen tuntiopettaja 1 rehtori 7-9 luokat 1 rehtori 1-6 luokat 1 erityisluokanopettaja 4 1 yhteinen kielen opettaja 1 vastaava koulukuraattori 1 koulupsykologi 1 koulunkäynninohjaaja 11 1 koulunkäynninohjaaja osa-aik. 8 Yhteensä Avoimista vakansseista on täytetty määrä-aikaisesti erityisluokanopettajan ja luokanopettajan virat. Muut ovat täyttämättömiä. Sosiaali- ja terveystoimenjohtajan vakanssissa ei ole ollut hoitajaa alkaen. 4

5 5 3 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA JAKAUTUMINEN HALLINTO- KUNNITTAIN Vesilahden kunnan henkilöstön määrä oli 205 henkilöä, kun se vuoden 2014 lopussa oli 218 henkilöä ja vuoden 2013 lopussa 227 henkilöä. Henkilöstöstä vakinaisessa palvelussuhteessa oli 183 henkilöä (vuonna henkilöä) ja määräaikaisia 22 henkilöä. (vuonna henkilöä). Naisia oli henkilöstöstä yhteensä 176 ja miehiä 29. Kokoaikatyössä oli 176 henkilöä ja osa-aikaisia 29 henkilöä. Osa-aikaisten vakanssien lisäksi syitä osa-aikaisuuksiin oli: osittainen hoitovapaa, osa-aikaeläke, osatyökyvyttömyyseläke ja osa-aikatyö omasta pyynnöstä. Kaavio 1. Henkilöstön määrä , ja henkilöstö jakaantui eri hallintokuntiin seuraavasti: - tekninen, rakennus- ja ympäristötoimi 10 hlöä - yleishallinto, elinkeinotoimi 9 hlöä - tukipalvelut (siivous-, ruoka- ja kuljetuspalvelut) 31 hlöä - kasvatus- ja opetustoimi, liikunta- ja nuorisotoimi, kirjasto- ja kultt.toimi 153 hlöä - sosiaali- ja terveystoimi 2 hlöä 4 HENKILÖSTÖN IKÄRAKENNE Henkilöstön keskiarvoikä Vesilahden kunnassa oli 44 vuotta, Vuosina keski-ikä oli 43 v. Seuraavalla sivulla olevassa kaaviossa on esitetty Vesilahden kunnan henkilöstön ikäjakauma.

6 6 Kaavio 2. Henkilöstön ikärakenne Kevan tietojen mukaan kuntatyöntekijät siirtyvät vanhuuseläkkeelle keskimäärin 63,7 vuoden iässä. Vesilahden kunnasta on jääty vanhuuseläkkeelle vuosina keskimäärin 63-vuotiaina. Vuonna 2015 Vesilahden kunnasta jäi vanhuuseläkkeelle 4 henkilöä, vastaava luku vuonna 2014 oli 6 henkilöä. Osa-aikaeläkeläisiä ja osatyökyvyttömyyseläkeläisiä oli viime vuonna 3 henkilöä (vuonna henkilöä ja vuonna henkilöä). 5 HENKILÖSTÖN KOULUTUSRAKENNE Tällä hetkellä voimassa olevan tutkintojärjestelmän mukaisesti noudatetaan kunta-alallakin seuraavaa koulutusastejaottelua: ei tutkintoa keskiaste (ammatillisissa oppilaitoksissa ja lukioissa suoritetut tutkinnot, esim. ylioppilastutkinto, perushoitaja, lähihoitaja, kodinhoitaja, laitoshuoltaja, lastenhoitaja, päivähoitaja, keittäjä, suurtalouskokki) alin korkea-aste (esim. sairaanhoitaja, erikoissairaanhoitaja, merkonomi, terveydenhoitaja, laboratoriohoitaja, teknikko, sosiaalikasvattaja, fysioterapeutti) alempi korkeakouluaste (esim. lastentarhanopettaja, sairaanhoitaja AMK, peruskoulun luokanopettaja, sosionomi AMK, insinööri, erityisopettaja, sosiaalihuoltaja, terveydenhoitaja AMK, tradenomi) ylempi korkeakouluaste (maisterin tutkinnot, lääketieteen lisensiaatti, erikoislääkäri, hammaslääketieteen lisensiaatti) ja tutkijakoulutus. Korkeakoulututkinnoiksi luetaan alemman ja ylemmän korkeakouluasteen tutkinnot sekä tutkijakoulutus.

7 Alla olevassa kaaviossa on esitetty Vesilahden kunnan henkilöstön koulutusrakenne. Kaavio 3. Henkilöstön koulutusaste HENKILÖSTÖN POISSAOLOT Sairauspoissaolot Henkilöstön sairauspoissaolopäiviä kertyi vuonna 2015 yhteensä 2588 kalenteripäivää. Sairauspoissaoloja vuonna 2015 oli keskimäärin 12,6 päivää / henkilö / vuosi, kun vastaava luku vuonna 2014 oli 12,9 päivää, vuonna ,2 päivää ja vuonna päivää. Vuonna 2014 sairauspoissaolojen määrä kunta-alalla oli keskimäärin 16,9 kalenteripäivää. Vuoden 2015 tietoa ei ole vielä saatavilla. Vesilahden kunnan henkilöstöstä 52 %:lla ei ollut yhtään sairauspoissaoloja vuonna Henkilöstöstä 12 % muodostaa 79 % koko organisaation sairauspoissaoloista ammattijärjestöjen edustajien kanssa pidetyssä paikallisneuvottelussa sovittiin yksimielisesti, että esimies voi hyväksyä lyhytaikaisen sairauspoissaolon (enintään kolme päivää) työntekijän omalla ilmoituksella seuraavista syistä: 1) Hengitystietulehdus (flunssa), jolle tavanomaisia oireita ovat yskä, nuha, kurkkukipu, äänen käheys, lihassäryt ja kuume

8 2) Vatsatauti, jolle tavanomaisia oireita ovat oksennus ja ripuli, usein myös kuume. 3) Muu sairaus, jolloin kysymykseen tulee lähinnä migreeni. Tällöin kuitenkin edellytetään sitä, että migreenitaudista on työterveyshuollon aikaisemmin toimittama selvitys, josta käy ilmi, että migreeni voi hoidosta huolimatta aiheuttaa työpäivän mittaisia työkyvyttömyysjaksoja. Migreenin aiheuttama työkyvyttömyys voi oman ilmoituksen perusteella kestää vain yhden vuorokauden kerrallaan. Esimies voi kuitenkin aina tarvittaessa vaatia työntekijän oman ilmoituksen sijaan lääkärintodistusta. Asiaa käsiteltiin myös kunnanhallituksessa / 89. Näitä ns. omalla ilmoituksella / esimiehen luvalla pidettyjä sairaspäiviä oli vuonna päivää. Vuonna 2014 näitä poissaoloja oli 365 päivää. Työtapaturmia kirjattiin vuonna 2015 yhteensä 5 tapausta, kun niitä vuonna 2014 kirjattiin 10 tapausta, vuonna 2013 kirjattiin 9 ja vuonna tapausta. Työtapaturmista aiheutui 53 sairauspoissaolopäivää vuonna Vuoden 2014 vastaava luku oli 13 päivää. Työterveyspalvelu Viisari on jaotellut kaikki sairaslomat, joista on sairaslomatodistus diagnooseittain, kts. kaavio alla. Kaavio 4. Sairauspoissaolojen syyt suhteellisina osuuksina Henkilöstön ikääntyminen näkyy tuki- ja liikuntaelinten sairauksien lisääntymisenä. Vuonna 2015 tule-sairaudet kuitenkin laskivat kahteen edelliseen vuoteen verrattuna. Tule-sairauksien ehkäisemiseksi / vähentämiseksi työpaikkakäynneillä on arvioitu työergonomiaa ja tehty siihen parannusehdotuksia. Työterveyshuollon tekemien terveystarkastuksien ja sairaanhoitokäyntien perusteella työntekijöitä on ohjattu työfysioterapeutin arvioon, ohjaukseen ja neuvontaan. Työfysioterapeutti on tehnyt myös suunnattuja työpaikkakäyntejä, joissa työntekijä on saanut henkilökohtaista ohjausta työergonomiaansa. Työkuormituksen keventämiseksi ja ergonomian paran-

9 tamiseksi on tehty tarpeelliseksi katsottuja välinehankintoja talouden sallimissa rajoissa. Vuonna 2015 tehtiin tukipalveluiden tarkastukset. Niissä erityinen painopiste oli ergonomia-ohjauksessa, neuvonnassa ja itsehoitoon motivoinnissa, koska tukipalveluissa on suhteellisesti kaikkein eniten tuki- ja liikuntaelinten sairauksista johtuvia poissaoloja. Äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaat sekä hoitovapaat Vuonna 2015 äitiys-, isyys-, vanhempain- ja hoitovapailla oli henkilöitä seuraavasti: 9 Palkallinen äitiysvapaa Palkaton äitiysvapaa Palkaton vanhempainvapaa Palkallinen isyysvapaa Palkaton isyysvapaa Hoitovapaa 6 henkilöä 5 henkilöä 11 henkilöä 1 henkilöä 1 henkilöä 9 henkilöä Vuorotteluvapaat Vuorotteluvapaalla oli vuoden 2015 aikana 7 henkilöä (vuonna henkilöä). Vuorotteluvapaita pidettiin tukipalveluissa sekä kasvatus- ja opetustoimessa. 7 TYÖKYKYÄ JA TYÖHYVINVOINTIA EDISTÄVÄ JA YLLÄPITÄVÄ TOIMINTA Työkykyä ylläpitävän toiminnan tavoitteena on turvallinen ja terveellinen työ ja työympäristö, työkykyisyyttä ja terveyttä tukeva työyhteisö sekä tuottava, työ- ja toimintakykyinen työntekijä. Toiminnalla pyritään edistämään ja tukemaan jokaisen työtä tekevän työ- ja toimintakykyä hänen työuransa kaikissa vaiheissa. Työkykyä ylläpitävän toiminnan suunnittelusta, ohjauksesta, toteutumisen, tuloksellisuuden sekä laadun seurannasta ja arvioinnista vastaa TYHYryhmä (TYHY-ryhmä aloitti toimintansa vuonna 2010 ja siinä ovat edustettuina yhteistyötoimikunnan ja vanhan TYKY-ryhmän jäsenet) yhteistyössä työsuojelun ja työterveyshuollon kanssa. TYHY-ryhmässä ovat edustettuina mahdollisimman laajasti kunnan eri hallinnonaloilla toimivat ammattiryhmät. Edustajien tehtävänä on toimia viestinviejinä työryhmän ja oman ammattiryhmänsä välillä mm. tarpeiden, toiveiden ja vireillä olevien suunnitelmien suhteen. Työkykyä ylläpitävän toiminnan toteutumisessa keskeistä on työntekijöiden oma-aloitteisuus tarjolla olevien mahdollisuuksien puitteissa. Vesilahden kunnassa järjestettiin yhteistyössä työterveyshuollon ja työsuojeluhenkilöstön kanssa työkykyä ylläpitävää toimintaa vuonna 2015 seu-

10 raavasti (toimintasuunnitelma hyväksyttiin kunnanhallituksessa ): 10 Kunnan vakituisille ja vähintään 6 kuukautta yhtäjaksoisessa palvelussuhteessa kuntaan oleville määräaikaisille työntekijöille/toimihenkilöille tarjottiin mahdollisuus saada 13 yhdistelmäseteliä, joilla tuetaan henkilöstön kulttuuri- ja liikuntaharrastuksia. Yhden setelin arvo on 5 euroa ja se käy liikunta- ja kulttuuripalvelujen maksamiseen. Kunnan vakituisille ja vähintään 6 kuukautta yhtäjaksoisessa palvelussuhteessa kuntaan oleville määräaikaisille työntekijöille/toimihenkilöille sekä sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alueen Vesilahdessa työskentelevälle henkilöstölle tarjottiin mahdollisuus osallistua maksutta kuntosaliharjoitteluun kunnan omalla salilla Kirkonkylässä tai Narvassa. Työkykyä ylläpitävään kuntoremonttiin (5vrk) tarjottiin mahdollisuus viidelle kunnan työntekijälle/toimihenkilölle syksyllä Kohderyhmänä on koko kunnan pitkäaikaisessa, ensisijaisesti yhtäjaksoisessa työ / virkasuhteessa vähintään 5 vuotta ollut henkilöstö. Kuntoremonttikurssin ajalle osallistujalle myönnetään palkaton virkavapaa. Kurssin jälkeen hänen on läsnäolotodistuksen perusteella mahdollisuus anoa Kelalta ao. ajalta kuntoutusrahaa. Vaihtoehtoisesti voidaan kurssin ajalla käyttää myös vuosilomapäiviä tai esim. ylityövapaita. Työnantaja kustantaa kurssimaksun kokonaisuudessaan ja matkakulut halvimman kulkuneuvon mukaan. Puolen vuoden kuluttua kuntoremonttikurssista järjestetään samassa paikassa seurantaviikonloppu terveystreffit, johon on mahdollista itse ilmoittautua jo kurssin aikana oman halukkuuden mukaan. Terveystreffit matkakuluineen työntekijä maksaa kokonaisuudessaan itse. Kuntoremonttien tavoitteena on motivoiminen omaehtoiseen liikkumiseen sekä työ- ja toimintakyvyn vaalimiseen. Kunnan TYHY-ryhmässä mietitään niitä toimenpiteitä, joilla henkilöstön hyvinvointia voitaisiin lisätä ja työkyky säilyttää. Työhyvinvointiin vaikuttavat monet tekijät, mm. johtaminen, esimies- ja alaistaidot, työn hallinta, riittävä työtehtävien vaatima osaaminen, työn organisointi, työilmapiiri ja omat vaikutusmahdollisuudet. Työ- ja toimintakyvyn edistäminen on moniulotteista toimintaa: se yhdistää yksilön, työyhteisön, työympäristön ja osaamisen toiminta-alueet kokonaisuudeksi. 8 MUISTAMINEN Kunnan vakinaisia työntekijöitä ja viranhaltijoita onnitellaan heidän 50- ja 60-vuotispäivinään seuraavasti: 50 vuotta Hopeiset kahvilusikat (6 kpl) Vesilahti-kaiverruksella

11 11 60 vuotta Hopeiset kakkuatrain ja kakkuveitsi Vesilahti -kaiverruksella Eläkkeelle siirtyminen tai palvelussuhteen päättyminen: Vakituisessa palvelussuhteessa alle 10 vuotta olleelle n. 100 euron arvoinen lahja vuotta palvelussuhteessa olleelle hopeiset kahvilusikat (6 kpl) Vesilahti-kaiverruksella tai vapaavalintainen lahja, jonka arvo sama kuin kahvilusikoiden. 9 MUITA TOIMENPITEITÄ Suunnatut tarkastukset Työterveyspalvelu Viisarin ja Vesilahden kunnan välinen työterveyshuollon toimintasuunnitelma ajalle hyväksyttiin kunnanhallituksessa Suunnitelmaa tarkistetaan vuosittain. Työterveyshuollon toimintasuunnitelman mukaisia ns. suunnattuja tarkastuksia ja työpaikkaselvityksiä tehdään vuosittain jollekin ammattiryhmälle. Vuonna 2015 suunnatut tarkastukset tehtiin tukipalvelujen (ruoka-, siivousja kuljetuspalvelut) henkilöstölle. Suunnattuihin tarkastuksiin sisältyivät ergonomiapainotteiset työpaikkakäynnit ja työolosuhdeselvitykset. Työskentelytiloissa tehtiin melu/lämpö/ kosteus- ja valaistusmittauksia. Lisäksi henkilöstölle tehtiin Voimavarat työssä-kysely, Työn fyysinen kuormittavuus-kysely, diabetesriskikysely sekä alkoholinkäyttökysely, fysioterapeutin oirekysely sekä terveystarkastukset työterveyshoitajalla ja työfysioterapeutilla sekä tarvittaessa työterveyslääkärillä. Varhaisen välittämisen malli Kunnanhallitus hyväksyi varhaisen välittämisen mallin eli toimintamallin työkyvyn heikentyessä. Varhaisen välittämisen toimintamallin avulla tavoitellaan työntekijän hyvää työkykyä ja työssään selviytymistä, joka lisää myös työyhteisön tyytyväisyyttä. Toimintamallista esimiehet saavat apua omaan työskentelyynsä ja esimiestyö jämäköityy. Onnistuessaan varhainen välittäminen vähentää sairauspoissaoloja ja niistä aiheutuvia kustannuksia. Pitkällä tähtäimellä vaikutetaan myös ennenaikaisesta eläköitymisestä aiheutuviin kustannuksiin. TYHY-toiminta Vuonna 2010 toimintansa aloittanut TYHY-ryhmä kokoontui 5 kertaa vuonna TYHY-ryhmässä käsiteltiin mm. seuraavia asioita: talousarvio 2016, työkykyä ylläpitävän toiminnan toimintasuunnitelma vuodelle 2016, työterveyshuollon toimintasuunnitelma , henkilöstö- ja

12 koulutussuunnitelma vuodelle 2016, kuntastrategia sekä arvostava ja kannustava henkilöstöjohtaminen. Lisäksi jokaisessa TYHY-ryhmän kokouksessa eri hallintokuntien edustajat kertovat ajankohtaiset kuulumiset omista hallintokunnistaan. Lisäksi käydään läpi työsuojelupäällikön keräämät turvallisuuden poikkeamailmoitukset. 10 KUSTANNUSTIETOJA Vesilahden kunnassa maksettiin vuonna 2015 sosiaaliturvamaksun alaisia palkkoja yhteensä 6,5 miljoonaa euroa, kun vastaava luku vuonna 2014 oli 6,7 miljoonaa euroa. Henkilöstön koulutuksista ja erilaisista poissaoloista aiheutui vuonna 2015 palkkakustannuksia seuraavasti (luvut eivät sisällä sivukuluja ja suluissa on vastaava luku vuoden 2014 osalta): Koulutus ( ) euroa Lomat ( ) euroa Perhevapaat ( ) euroa ASLAK-kuntoutus 361 ( 1 272) euroa Sairauspoissaolot ( ) euroa Työtapaturmat ( 1 091) euroa Muut KVTES:n ja OVTES:n mukaiset palkalliset poissaolot ( ) euroa Muut KVTES:n mukaiset palkalliset poissaolot sisältävät mm. lastentarhanopettajien VES-päivät. 12

HENKILÖSTÖRAPORTTI VESILAHDEN KUNTA

HENKILÖSTÖRAPORTTI VESILAHDEN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 VESILAHDEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 1 Johdanto 3 2 Kunnan henkilöstöorganisaatio 4 3 Henkilöstön määrä ja jakautuminen hallintokunnittain 5 Kaavio 1. Henkilöstön määrä 31.12.2013

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI VESILAHDEN KUNTA

HENKILÖSTÖRAPORTTI VESILAHDEN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013 VESILAHDEN KUNTA 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 Johdanto 3 2 Kunnan henkilöstöorganisaatio 4 3 Henkilöstön määrä ja jakautuminen hallintokunnittain 5 Kaavio 1. Henkilöstön määrä 31.12.2012

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI VESILAHDEN KUNTA

HENKILÖSTÖRAPORTTI VESILAHDEN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016 VESILAHDEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 1 Johdanto 3 2 Kunnan henkilöstöorganisaatio 5 3 Henkilöstön määrä ja jakautuminen hallintokunnittain 6 Kaavio 1. Henkilöstön määrä 2014-2016

Lisätiedot

Kunnanhallitus liite n:o 2 HENKILÖSTÖRAPORTTI VESILAHDEN KUNTA

Kunnanhallitus liite n:o 2 HENKILÖSTÖRAPORTTI VESILAHDEN KUNTA Kunnanhallitus 25.03.2019 72 liite n:o 2 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2018 VESILAHDEN KUNTA 2 Sisällys 1 JOHDANTO... 3 2. KUNNAN HENKILÖSTÖORGANISAATIO 31.12.2018... 4 3 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA JAKAUTUMINEN HALLINTOKUNNITTAIN...

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI VESILAHDEN KUNTA

HENKILÖSTÖRAPORTTI VESILAHDEN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2011 VESILAHDEN KUNTA 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 Johdanto 3 2 Kunnan henkilöstöorganisaatio 3 3 Henkilöstön määrä ja jakautuminen hallintokunnittain 5 Kaavio 1. Henkilöstön määrä 31.12.2010

Lisätiedot

Lisäksi selvitysmiehelle toimitetaan erillinen tilanteen mukainen virka- ja toimirekisteri (vakanssit).

Lisäksi selvitysmiehelle toimitetaan erillinen tilanteen mukainen virka- ja toimirekisteri (vakanssit). Nilakan kunnat HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS Yhdistymisselvitykseen koottavat tiedot Alla olevaan tiedostoon kirjataan suoraan kunnan palveluksessa (ei ostopalveluissa) oleva vakinainen henkilöstö. Yhdistelmävirat

Lisätiedot

Taulukko 1: Palvelussuhteiden määrä toimialoittain. Taulukko 2: Palvelussuhteiden kokoaikaisuus hallintokunnittain. Yhteensä.

Taulukko 1: Palvelussuhteiden määrä toimialoittain. Taulukko 2: Palvelussuhteiden kokoaikaisuus hallintokunnittain. Yhteensä. Taulukko 1: Palvelussuhteiden määrä toimialoittain Vakinainen Vakinainen Vakinainen Keskushallinto 205 206 114 65 64 22 270 270 136 Ympäristöterveydenhuolto 27 26 26 9 8 4 36 34 30 Sosiaali- ja terveystoimi

Lisätiedot

Kunnalliset palkat ja henkilöstö

Kunnalliset palkat ja henkilöstö Kunnalliset palkat ja henkilöstö Tilastoesite syyskuu 2016 KT Kuntatyönantajat 8000 7000 6000 Keskiansiot sopimusaloittain Kokoaikaiset kuukausipalkkaiset vuonna 2015 7 380 5000 4000 3000 2000 2 743 3

Lisätiedot

ÄHTÄR]N. KAUPUNGiN 1-[ENKJLÖSTÖRAPORT 11

ÄHTÄR]N. KAUPUNGiN 1-[ENKJLÖSTÖRAPORT 11 ÄHTÄR]N KAUPUNGiN 1-[ENKJLÖSTÖRAPORT 11 2016 4, \- mk 0O ~ JO ½ 4. Henkilöstöraportti kertoo tiivistetyssä muodossa olennaisimmat tiedot henkilöstön määrästä, henkilöstörakenteesta ja henkilöstökuluista.

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015

Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015 Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015 Henkilöstön määrä palvelualueittain 31.12.2015 Palvelualue vakinaiset määräaikaiset määräaikaisista työllistettyjä yhteensä v. 2015 Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 ÄHTÄRIN KAUPUNKI

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 ÄHTÄRIN KAUPUNKI HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 ÄHTÄRIN KAUPUNKI 1 Henkilöstöraportti kertoo tiivistetyssä muodossa olennaisimmat tiedot henkilöstön määrästä, henkilöstörakenteesta ja henkilöstökuluista. Raportti sisältää lisäksi

Lisätiedot

Kunnalliset palkat ja henkilöstö

Kunnalliset palkat ja henkilöstö Kunnalliset palkat ja henkilöstö Tilastoesite syyskuu 2015 www.kt.fi Henkilöstömenot 21 miljardia euroa Vuonna 2015 kuntien ja kuntayhtymien henkilöstömenot ovat arviolta 21 miljardia euroa, josta palkkakustannukset

Lisätiedot

SAUVON KUNNAN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014

SAUVON KUNNAN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 SAUVON KUNNAN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 Käsittely: KH 27.4.2015 KV 8.6.2015 SISÄLLYSLUETTELO SAUVON KUNNAN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014... 2 1. HENKILÖSTÖSTRATEGIA... 2 2. KUNNAN HENKILÖSTÖRAKENNE... 3

Lisätiedot

Kh 18.8.2014 192 Kv 25.8.2014 28

Kh 18.8.2014 192 Kv 25.8.2014 28 Kh 18.8.2014 192 Kv 25.8.2014 28 Henkilöstöraportti 2013 2 Sisältö Johdanto... sivu 3 Henkilöstön määrä ja rakenne... sivu 4 palvelussuhteiden luonne henkilöstö nimikkeittäin sukupuolijakauma ikäjakauma

Lisätiedot

JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2013

JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2013 JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2013 SISÄLLYSLUETTELO 1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA JAKAUMA SEKTOREITTAIN. 1 2. IKÄ-JA SUKUPUOLIJAKAUMA.. 2 3. IKÄRAKENNE 3 4. PALVELUSSUHTEEN KESTO 3 5. HENKILÖSTÖMENOT 4

Lisätiedot

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015 Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015 Sisällysluettelo 1.Vakinainen henkilöstö palvelualueittain 2. Vakinaisen henkilöstön ikärakenne 3. Eläkeiän saavuttavat vuosina 2016-2025 4. Henkilöstömenot

Lisätiedot

KELPOISUUSLUETTELO. Kaikilta esimiesasemassa olevilta edellytetään riittävää johtamistaitoa.

KELPOISUUSLUETTELO. Kaikilta esimiesasemassa olevilta edellytetään riittävää johtamistaitoa. 1 KELPOISUUSLUETTELO Hallintosäännön mukaan kunnanhallitus ja lautakunta päättävät henkilöstöltä vaadittavista kelpoisuusehdoista. Henkilöstöltä vaadittavasta kelpoisuudesta pidetään erillistä luetteloa.

Lisätiedot

Henkilöstötilinpäätös 2016

Henkilöstötilinpäätös 2016 Henkilöstötilinpäätös 2016 Sisällysluettelo HENKILÖSTÖOHJELMA... 1 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ... 2 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ PALVELUSSUHDELAJEITTAIN... 2 VAKITUISET JA MÄÄRÄ-AIKAISET... 3 KOKO- JA OSA-AIKAISET... 3 HENKILÖSTÖN

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

ÄT-[TÄRJN. KAUPUNGiN. 1-{ENKJLÖSTÖRAPOR i II

ÄT-[TÄRJN. KAUPUNGiN. 1-{ENKJLÖSTÖRAPOR i II ÄT-[TÄRJN KAUPUNGiN 1-{ENKJLÖSTÖRAPOR i II 2017 Kenkilöstöraportti kertoo tiivistetyssä muodossa olennaisimmat tiedot henkilöstön määrästä, henkilöstörakenteesta ja henkilöstökuluista. Raportti sisältää

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

HENKILÖSTÖOHJELMA... 3

HENKILÖSTÖOHJELMA... 3 Henkilöstötilinpäätös 217 Sivu 2 / 16 Sisällysluettelo HENKILÖSTÖOHJELMA... 3 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ... 4 Henkilöstön määrä palvelussuhdelajeittain... 4 Vakituiset ja määräaikaiset... 5 Koko- ja osa-aikaiset...

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2017 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2017 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2017 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI ÄHTÄRIN KAUPUNKI

HENKILÖSTÖRAPORTTI ÄHTÄRIN KAUPUNKI HENKILÖSTÖRAPORTTI 215 ÄHTÄRIN KAUPUNKI l-ienkilöstöraportti kertoo tiivistetyssä muodossa olennaisimmat tiedot henkilöstön määrästä, henkilöstörakenteesta ja henkilöstökuluista. Raportti sisältää lisäksi

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2016 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2016 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2016 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(10) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2012 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2012 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(10) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2012 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

Kh 03.06.2015 154 Kv 15.06.2015 32

Kh 03.06.2015 154 Kv 15.06.2015 32 Henkilöstöraportti 2014 Kh 03.06.2015 154 Kv 15.06.2015 32 Sisältö Johdanto... sivu 3 Henkilöstön määrä ja rakenne... sivu 4-6 palvelussuhteiden luonne henkilöstö nimikkeittäin sukupuolijakauma ikäjakauma

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2018

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2018 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2018 2 1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1 Määrä... 3 1.2 Rakenne... 4 1.3 Rekrytointi... 4 1.4 Ikärakenne... 5 1.5 Eläkkeelle siirtyminen... 6 1.6 Palvelussuhteiden kesto... 7 2. TYÖAIKA JA TYÖPANOS...

Lisätiedot

Lisäksi selvitysmiehelle toimitetaan erillinen tilanteen mukainen virka- ja toimirekisteri (vakanssit).

Lisäksi selvitysmiehelle toimitetaan erillinen tilanteen mukainen virka- ja toimirekisteri (vakanssit). Nilakan kunnat HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 31.12.2013/2014 muutokset 1 Yhdistymisselvitykseen koottavat tiedot Alla olevaan tiedostoon kirjataan suoraan kunnan palveluksessa (ei ostopalveluissa) oleva vakinainen

Lisätiedot

- Yhdenmukaistamista on vielä käsiteltävä valmistelutoimikunnassa/alatyöryhmien välillä.

- Yhdenmukaistamista on vielä käsiteltävä valmistelutoimikunnassa/alatyöryhmien välillä. 2.5.2012 Henkilöstökoonti; Pöytyä, Aura, Pöytyän kttky Vak. Ma Yht. Hallinto ja talous 79 5 84 Perusturva 242 4 246 Varhaiskasvatus 102 18 120 Sivistys 173 65 238 Tekninen 108 2 110 Yhteensä 703 94 797

Lisätiedot

SYSMÄN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2007

SYSMÄN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2007 SYSMÄN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2007 2 1. JOHDANTO 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE 3 2.1. Henkilöstön määrä 3 2.2. Henkilöstön määrä palvelukeskuksittain 4 2.3. Määräaikaisen henkilöstön osuus 5 2.4.

Lisätiedot

KÄYTTÖTALOUSMENOT YHTEENSÄ

KÄYTTÖTALOUSMENOT YHTEENSÄ 83 KÄYTTÖTALOUSMENOT SISÄISET JA ULKOISET YLEISHALLINTO 2005 2006 Muutos Henkilöstömenot 493 560 523 660 30 100 Palvelujen ostot 401 540 415 150 13 610 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 32 550 35 800 3 250

Lisätiedot

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI/ HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI/ HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI/ HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 Kunnanhallitus 26.5.2015 2 HENKILÖSTÖRAPORTTI / HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 3 2.1.

Lisätiedot

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016 Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016 Sisällysluettelo 1.Vakinainen henkilöstö palvelualueittain 2. Vakinaisen henkilöstön ikärakenne 3. Henkilöstömenot vuosina 2014-2016 4. Henkilöstön

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta 12.5.2009 liite nro 4 (1/18) Kaupunginvaltuusto 22.6.2009 liite nro 4 (1/18) Yhteistyötoimikunta 04.05.2009 HENKILÖSTÖRAPORTTI

Tarkastuslautakunta 12.5.2009 liite nro 4 (1/18) Kaupunginvaltuusto 22.6.2009 liite nro 4 (1/18) Yhteistyötoimikunta 04.05.2009 HENKILÖSTÖRAPORTTI Tarkastuslautakunta 12.5.29 liite nro 4 (1/18) Kaupunginvaltuusto 22.6.29 liite nro 4 (1/18) Yhteistyötoimikunta 4.5.29 HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODESTA 28 Tarkastuslautakunta 12.5.29 liite nro 4 (2/18) Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Henkilöstöraportti. Tilastotiedot

Henkilöstöraportti. Tilastotiedot Henkilöstöraportti 8. 10. 2018 Tilastotiedot 2017 www.hel.fi Henkilöstöraportin tilasto-osio 2 Sisällys 3 Lukijalle 4 Henkilöstötilastot 4 Henkilöstö yhteensä toimialoittain 5 Kuukausipalkkainen henkilöstö

Lisätiedot

Sisällys 1 JOHDANTO...1 2 HENKILÖSTÖVAHVUUS JA RAKENNE...1 Vakinainen henkilöstö 31.12.2014...1 Vakinainen henkilöstö hallinnonaloittain 2014...

Sisällys 1 JOHDANTO...1 2 HENKILÖSTÖVAHVUUS JA RAKENNE...1 Vakinainen henkilöstö 31.12.2014...1 Vakinainen henkilöstö hallinnonaloittain 2014... HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 Sisällys 1 JOHDANTO...1 2 HENKILÖSTÖVAHVUUS JA RAKENNE...1 Vakinainen henkilöstö 31.12.2014...1 Vakinainen henkilöstö hallinnonaloittain 2014...1 Kunnan määräaikaiset työsuhteet

Lisätiedot

POMARKUN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016

POMARKUN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016 POMARKUN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016 1 Sisällysluettelo 1 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016... 3 2 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ... 4 2.1 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ PALVELUSSUHDELAJEITTAIN... 4 Vakituiset ja määräaikaiset 31.12....

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN LIITTO HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2018

KESKI-POHJANMAAN LIITTO HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2018 KESKI-POHJANMAAN LIITTO HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2018 TIIVISTELMÄ Henkilöstövoimavarat Vuoden 2018 henkilöstöraportin tunnusluvut antavat liiton henkilöstövoimavarojen tilanteesta kokonaisnäkemyksen,

Lisätiedot

Tilastoesite syyskuu 2013. Kunnalliset palkat ja henkilöstö. www.kt.fi

Tilastoesite syyskuu 2013. Kunnalliset palkat ja henkilöstö. www.kt.fi Tilastoesite syyskuu 2013 Kunnalliset palkat ja henkilöstö www.kt.fi Keskiansiot sopimusaloittain Kokoaikaiset kuukausipalkkaiset vuonna 2012 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 2 657 3 732 7 183

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2017

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2017 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2017 2 1. HENKILÖSTÖ 1.1 Määrä Vuoden 2017 lopussa vakinaisen henkilökunnan määrä oli 169, mikä on kolme henkilöä enemmän kuin edellisenä vuonna. Vakinaisen henkilökunnan määrästä 18

Lisätiedot

SYSMÄN KUNTA. Hallintopalvelukeskus

SYSMÄN KUNTA. Hallintopalvelukeskus SYSMÄN KUNTA Hallintopalvelukeskus HENKILÖSTÖRAPORTTI 2008 1. JOHDANTO 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE 3 2.1. Henkilöstön määrä 3 2.2. Henkilöstön määrä palvelukeskuksittain 4 2.3. Määräaikaisen henkilöstön

Lisätiedot

Sisällys: Henkilöstöraportti 2018 Tilinpäätös, liite

Sisällys: Henkilöstöraportti 2018 Tilinpäätös, liite Sisällys: HENKILÖSTÖRAPORTTI... 2 Yleiskatsaus... 2 Henkilöstön määrä... 2 Taulukko 1: Henkilöstömäärän palvelualueittain 2013 2018... 2 Taulukko 2: Henkilöstömäärä uuden organisaation mukaisesti ja työaikamuodoissa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Henkilöstöraportti. Tilastotiedot

Helsingin kaupunki Henkilöstöraportti. Tilastotiedot 06.06.2016 Henkilöstöraportti Tilastotiedot 2015 www.hel.fi 2 / 35 Sisällys 3 Lukijalle 4 Henkilöstötilastot 4 Henkilöstö yhteensä 2015 5 Kuukausipalkkainen henkilöstö 6 Tuntipalkkainen henkilöstö 7 Koko-

Lisätiedot

Luvian henkilöstöraportti 2016

Luvian henkilöstöraportti 2016 Luvian henkilöstöraportti 216 1 JOHDANTO Tämä on Luvian kunnan 15. ja samalla itsenäisen kunnan viimeinen henkilöstöraportti. Henkilöstöraportti antaa tietoa henkilöstövoimavarojen arvioinnista ja käytöstä

Lisätiedot

Ammatillisen osaamisen kehittäminen. Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma Yt-ryhmä Kunnanhallitus

Ammatillisen osaamisen kehittäminen. Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma Yt-ryhmä Kunnanhallitus kehittäminen Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2018 Yt-ryhmä 1.12.2017 20 Kunnanhallitus 16.1.2018 7 2 Sisällysluettelo Johdanto... 3 Henkilöstösuunnitelma... 4 Henkilöstörakenne... 4 Osa-aikaiset työntekijät...

Lisätiedot

KUNNALLISET PALKAT JA HENKILÖSTÖ

KUNNALLISET PALKAT JA HENKILÖSTÖ Tilastoesite marraskuu 2008 KUNNALLISET PALKAT JA HENKILÖSTÖ www.kuntatyonantajat.fi KESKIANSIOT SOPIMUSALOITTAIN Kokoaikaiset kuukausipalkkaiset vuonna 2007 euroa/kk 7 000 6 000 6 024 5 000 4 000 3 000

Lisätiedot

Tilastoesite syyskuu 2012. Kunnalliset palkat ja henkilöstö. www.kt.fi

Tilastoesite syyskuu 2012. Kunnalliset palkat ja henkilöstö. www.kt.fi Tilastoesite syyskuu 2012 Kunnalliset palkat ja henkilöstö www.kt.fi Keskiansiot sopimusaloittain Kokoaikaiset kuukausipalkkaiset vuonna 2011 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 2 595 3 642 3 016

Lisätiedot

Kangasniemen kunnan Vakanssiluettelo 2019

Kangasniemen kunnan Vakanssiluettelo 2019 Kangasniemen kunnan Vakanssiluettelo 2019 Vakanssinro Hallintopalvelut Hinn.tunnus Uusi hinn.tunnus Virka/työsuhde Kelpoisuusvaatimus Muutos vuoteen 2018 100000 kunnanjohtaja hinnoittelematon 01999999

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013 2 Sisällys 1 Toimintavuosi 2013... 3 2 Henkilöstövoimavarat... 3 2.1 Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 2.2 Henkilöstön ikä... 4 2.3 Palvelussuhteen pituus... 5 2.4 Eläkkeelle siirtyminen...

Lisätiedot

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015 Kunnanhallitus 16.5.2016 2 HENKILÖSTÖRAPORTTI SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 2.1. Henkilöstömäärän kehitys ja palvelusuhteen luonne......

Lisätiedot

SYSMÄN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2006

SYSMÄN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2006 SYSMÄN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2006 2 1. JOHDANTO 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE 3 2.1. Henkilöstön määrä 3 2.2. Henkilöstön määrä palvelukeskuksittain 4 2.3. Määräaikaisen henkilöstön osuus 4 2.4.

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2011

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2011 HENKILÖSTÖKERTOMUS Henkilöstö hallinnonaloittain 31.12. 2010 toistaiseksi määräajatetyt työllis- yhteensä toistaiseksi määräajan työllistetyt yhteensä Hallintotoimi 8 2 10 8 2 0 10 Perusturvatoimi 51 16

Lisätiedot

Ammatillisen osaamisen kehittäminen. Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma Yt-ryhmä Kunnanhallitus

Ammatillisen osaamisen kehittäminen. Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma Yt-ryhmä Kunnanhallitus kehittäminen Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2017 Yt-ryhmä 7.12.2016 30 Kunnanhallitus 2 Sisällysluettelo Johdanto... 3 Henkilöstösuunnitelma... 4 Henkilöstörakenne... 4 Osa-aikaiset työntekijät...

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI VESILAHDEN KUNTA

HENKILÖSTÖRAPORTTI VESILAHDEN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013 VESILAHDEN KUNTA 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 Johdanto 3 2 Kunnan henkilöstöorganisaatio 4 3 Henkilöstön määrä ja jakautuminen hallintokunnittain 5 Kaavio 1. Henkilöstön määrä 31.12.2012

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2014

Henkilöstökertomus 2014 Henkilöstökertomus 2014 Tilastointihetken henkilöstömäärät 2009-2014 Henkilöstömäärä 686 (703) Henkilötyövuosia yht. 639 (649) HENKILÖSTÖMÄÄRÄ 2009-2014 800 761 756 750 710 703 700 671 650 686 Opetushenkilöstö

Lisätiedot

Opetus- ja kasvatushenkilöstön työolosuhteiden laadullinen kehittäminen 27.5.2008

Opetus- ja kasvatushenkilöstön työolosuhteiden laadullinen kehittäminen 27.5.2008 Opetus- ja kasvatushenkilöstön työolosuhteiden laadullinen kehittäminen 27.5.2008 Pauli Forma, VTT, dos. Tutkimus- ja kehittämisjohtaja Kuntien eläkevakuutus Esitelmän näkökulmat Työolot, työkyky ja työhyvinvointi

Lisätiedot

MUISTAMIS- JA PALKITSEMISSÄÄNTÖ

MUISTAMIS- JA PALKITSEMISSÄÄNTÖ MUISTAMIS- JA PALKITSEMISSÄÄNTÖ Hyväksytty kunnanhallituksessa x.x.2014 x SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ... 3 2 MUISTAMISTILAISUUDET... 3 2.1 Työmerkkipäivät... 3 2.2 Läksiäistilaisuus... 3 2.3 Eläkkeelle siirtyminen...

Lisätiedot

SYSMÄN KUNTA Kvalt. 6.6.2011 Liite nro 1. Hallintopalvelukeskus

SYSMÄN KUNTA Kvalt. 6.6.2011 Liite nro 1. Hallintopalvelukeskus SYSMÄN KUNTA Kvalt. 6.6.2011 Liite nro 1 Hallintopalvelukeskus HENKILÖSTÖRAPORTTI 2010 1. JOHDANTO 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE 3 2.1. Henkilöstön määrä 2.2. Henkilötyövuosi 4 2.3. Henkilöstön määrä

Lisätiedot

1 Perusturvan toimialan vakanssit

1 Perusturvan toimialan vakanssit Kunnanhallitus 386 30.11.2015 Vuoden 2016 talousarvion vakanssimuutokset 904/01.01.00/2015 Kunnanhallitus 386 Kunnanvaltuusto on 16.11.2015 kokouksessaan hyväksynyt kunnan talousarvion vuodelle 2016. Tehdään

Lisätiedot

Henkilöstötilinpäätös 2015

Henkilöstötilinpäätös 2015 Henkilöstötilinpäätös 2015 Henkilöstötilinpäätös 2015 Sisällys HENKILÖSTÖOHJELMA... 1 SITRAN TYÖELÄMÄPALKINTO 2015... 1 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ... 2 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ PALVELUSSUHDELAJEITTAIN... 2 VAKITUISET

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2016

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2016 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2016 0 1 Sisältö 1. Johdanto 2 2. Henkilöstön määrä ja rakenne 31.12. 3 3. Johtaminen 4 4. Henkilöstön osaaminen ja ammattitaito 5 5. Työhyvinvoinnin edistäminen 5 6. Henkilöstökustannukset

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2014

Henkilöstökertomus 2014 Iitin kunta Henkilöstökertomus 2014 445 / 02.01.02 / 2014 Kunnanhallitus 3.8.2015 Kunnanvaltuusto Sisällys 1. Henkilöstörakenne... 3 2. Poissaolot... 8 3. Eläköityminen... 11 4. Henkilöstökulut... 12 2

Lisätiedot

JOUTSASOPIMUS JA LOMAUTUKSET

JOUTSASOPIMUS JA LOMAUTUKSET JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2015 SISÄLLYSLUETTELO JOUTSASOPIMUS JA LOMAUTUKSET 1 1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA JAKAUMA SEKTOREITTAIN. 2 2. IKÄ-JA SUKUPUOLIJAKAUMA.. 3 3. IKÄRAKENNE 4 4. PALVELUSSUHTEEN

Lisätiedot

KANGASNIEMEN KUNNAN VAKANSSILUETTELO alkaen HALLINTOPALVELUT. hinn.ulkop. kunnanjohtaja v. 01ASI040 elinkeinoasiamies v

KANGASNIEMEN KUNNAN VAKANSSILUETTELO alkaen HALLINTOPALVELUT. hinn.ulkop. kunnanjohtaja v. 01ASI040 elinkeinoasiamies v KANGASNIEMEN KUNNAN VAKANSSILUETTELO 1.1.2018 alkaen HALLINTOPALVELUT hinn.ulkop. kunnanjohtaja v 01ASI040 elinkeinoasiamies v 01ASI040 talouspäällikkö v 01ASI040 hallintopäällikkö v Toimistopalvelut 01TOI060

Lisätiedot

Leppävirran kunta Puh. (017) 570 911 PL 4, 79101 Leppävirta www.leppavirta.fi

Leppävirran kunta Puh. (017) 570 911 PL 4, 79101 Leppävirta www.leppavirta.fi Leppävirran kunta Puh. (017) 570 911 PL 4, 79101 Leppävirta www.leppavirta.fi henkilöstötilinpäätös 2014 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS Sisällysluettelo 1. HENKILÖSTÖ... 1 1.1. Vakinainen henkilöstö toimialoittain

Lisätiedot

Sisällys 1 JOHDANTO HENKILÖSTÖVAHVUUS JA RAKENNE...3 Vakinainen henkilöstö Vakinainen henkilöstö hallinnonaloittain

Sisällys 1 JOHDANTO HENKILÖSTÖVAHVUUS JA RAKENNE...3 Vakinainen henkilöstö Vakinainen henkilöstö hallinnonaloittain HENKILÖSTÖRAPORTTI 20 Sisällys 1 JOHDANTO...3 2 HENKILÖSTÖVAHVUUS JA RAKENNE...3 Vakinainen henkilöstö 31.12.20...3 Vakinainen henkilöstö hallinnonaloittain 20...3 Kunnan määräaikaiset työsuhteet vuoden

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017 0 1 Sisältö 1. Johdanto 2 2. Henkilöstön määrä ja rakenne 31.12. 3 3. Johtaminen 4 4. Henkilöstön osaaminen ja ammattitaito 5 5. Työhyvinvoinnin edistäminen 5 6. Henkilöstökustannukset

Lisätiedot

MUISTAMIS- JA PALKITSEMISSÄÄNTÖ

MUISTAMIS- JA PALKITSEMISSÄÄNTÖ MUISTAMIS- JA PALKITSEMISSÄÄNTÖ Hyväksytty kunnanhallituksessa x.x.2016 x SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ... 3 2 MUISTAMISTILAISUUDET... 3 2.1 Työmerkkipäivät... 3 2.2 Läksiäistilaisuus... 3 2.3 Eläkkeelle siirtyminen...

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Henkilöstöraportti. Tilastotiedot

Helsingin kaupunki Henkilöstöraportti. Tilastotiedot 10.05.2017 Henkilöstöraportti Tilastotiedot 2016 www.hel.fi 2 / 35 Sisällys 3 Lukijalle 4 Henkilöstötilastot 4 Henkilöstö yhteensä 5 Kuukausipalkkainen henkilöstö 6 Tuntipalkkainen henkilöstö 7 Koko- ja

Lisätiedot

Kunnalliset palkat ja henkilöstö

Kunnalliset palkat ja henkilöstö Kunnalliset palkat ja henkilöstö Tilastoesite syyskuu 2017 www.kt.fi Henkilöstömenot 20,3 miljardia euroa Vuonna 2017 kuntien ja kuntayhtymien henkilöstömenot ovat arviolta 20,3 miljardia euroa, josta

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2011

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2011 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2011 2 Sisällys 1 Toimintavuosi 2011... 3 2 Tunnusluvut... 3 2.1 Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 2.2 Henkilöstön ikä... 3 2.3 Palvelussuhteen pituus... 4 2.4 Vaihtuvuus... 4 2.5 Eläkeelle

Lisätiedot

Kunnalliset palkat ja henkilöstö

Kunnalliset palkat ja henkilöstö Kunnalliset palkat ja henkilöstö Tilastoesite lokakuu 2014 www.kt.fi Keskiansiot sopimusaloittain Kokoaikaiset kuukausipalkkaiset vuonna 2013 8 000 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 2 714 KVTES

Lisätiedot

Henkilöstön uudistuminen ja työkyky Strateginen päämäärä Kehittää henkilöstön osaamista ja luoda vetovoimainen työnantajakuva Tavoite

Henkilöstön uudistuminen ja työkyky Strateginen päämäärä Kehittää henkilöstön osaamista ja luoda vetovoimainen työnantajakuva Tavoite Näkökulma Henkilöstön uudistuminen ja työkyky Strateginen päämäärä Kehittää henkilöstön osaamista ja luoda vetovoimainen työnantajakuva Tavoite 2012-2014 Toimenpiteet 2012 Tavoitetaso 2012 Toteutuma 31.12.2012

Lisätiedot

PAIMION KAUPUNGIN HENKILÖSTÖKATSAUS 2011

PAIMION KAUPUNGIN HENKILÖSTÖKATSAUS 2011 PAIMION KAUPUNGIN HENKILÖSTÖKATSAUS 2011 1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 2 1.1. Henkilökunta toimielimittäin 31.12.2011... 3 1.2. Henkilöstömäärän kehitys toiminnoittain 2008 2011... 4 1.3. Henkilökunnan

Lisätiedot

MUISTAMIS- JA PALKITSEMISSÄÄNTÖ

MUISTAMIS- JA PALKITSEMISSÄÄNTÖ MUISTAMIS- JA PALKITSEMISSÄÄNTÖ Hyväksytty kunnanhallituksessa x.x.2014 x SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ... 3 2 MUISTAMISTILAISUUDET... 3 2.1 Työmerkkipäivät... 3 2.2 Läksiäistilaisuus... 3 2.3 Siirtyminen eläkkeelle...

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2010

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2010 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2010 Päivi Hakulinen SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 4 2. Tehokas TUKES... 4 Henkilöstö... 4 Keski-ikä... 5 Vaihtuvuus... 6 Työaika... 6 3. Osaava ja oppiva TUKES... 7 Osaaminen ja

Lisätiedot

Tasa-arvosuunnitelma

Tasa-arvosuunnitelma Tasa-arvosuunnitelma 2017-2019 1. JOHDANTO 3 2. TASA-ARVOSELVITYS 4 Tasa-arvoisuuden kokeminen 7 Koulutus 7 3. PERIAATTEET JA TOIMENPITEET TASA-ARVON EDISTÄMISEKSI 7 Henkilöstön rekrytointi 7 Tasa-arvoisen

Lisätiedot

Tilastoesite syyskuu Kunnalliset palkat ja henkilöstö.

Tilastoesite syyskuu Kunnalliset palkat ja henkilöstö. Tilastoesite syyskuu 2011 Kunnalliset palkat ja henkilöstö www.kuntatyonantajat.fi Keskiansiot sopimusaloittain Kokoaikaiset kuukausipalkkaiset vuonna 2010 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 2

Lisätiedot

1. Perusturvan toimialan vakanssit

1. Perusturvan toimialan vakanssit Kunnanhallitus 380 21.11.2016 Vuoden 2017 talousarvioon sisältyvät vakanssi- ja nimikemuutokset 847/01.01.00/2016 Kunnanhallitus 21.11.2016 380 21.11.2016 Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.11.2016 hyväksynyt

Lisätiedot

LUETTELO HENKILÖSTÖN KELPOISUUSEHDOISTA RANUAN KUNNASSA

LUETTELO HENKILÖSTÖN KELPOISUUSEHDOISTA RANUAN KUNNASSA 1 LUETTELO HENKILÖSTÖN KELPOISUUSEHDOISTA RANUAN KUNNASSA Hyväksytty Valtuusto..2012 Voimaan 1.8.2012 Ranuan kunnan hallintosäännön 17 :n mukaisesti henkilöstön kelpoisuusehdot vahvistetaan seuraavasti:

Lisätiedot

Kunnalliset palkat ja henkilöstö

Kunnalliset palkat ja henkilöstö Kunnalliset palkat ja henkilöstö Tilastoesite syyskuu 2016 www.kt.fi Henkilöstömenot 21 miljardia euroa Vuonna 2016 kuntien ja kuntayhtymien henkilöstömenot ovat arviolta 21 miljardia euroa, josta palkkakustannukset

Lisätiedot

A B C 4 03 04 01 2 Ylempi korkeakoulututkinto ja erityisopetusta antavan opettajan kelpoisuus 49 49 49

A B C 4 03 04 01 2 Ylempi korkeakoulututkinto ja erityisopetusta antavan opettajan kelpoisuus 49 49 49 1 LIITE 1 PERUSKOULU 5 Oppilaanohjauksen lehtori 2 mom. Jos oppilaanohjauksen lehtorilla on oppilaanohjaajan koulutus, korotetaan liukuman ylärajaa yhdellä palkkaluokalla. 6 Erityisopetuksen opettajan

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA

TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA Minna Pihlajamäki työterveyshuollon erikoislääkäri vastaava työterveyslääkäri Terveystalo Seinäjoki Työterveys Kuormituksen hallinta ja toimintakyvyn ylläpito

Lisätiedot

SYSMÄN KUNTA. Hallintopalvelukeskus

SYSMÄN KUNTA. Hallintopalvelukeskus SYSMÄN KUNTA Hallintopalvelukeskus HENKILÖSTÖRAPORTTI 2009 1. JOHDANTO 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE 3 2.1. Henkilöstön määrä 2.2. Henkilötyövuosi 4 2.3. Henkilöstön määrä palvelukeskuksittain 5 2.4.

Lisätiedot

1 Tätä liitettä osiota sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön,

1 Tätä liitettä osiota sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön, OSIO E AMMATILLINEN AIKUISKOULUTUSKESKUS 1 Soveltamisala 1 Tätä liitettä osiota sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön, johon kuuluvat rehtorit ja apulaisrehtorit kokoaikaiset opettajat

Lisätiedot

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA 1 YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA Jari Korhonen Liikelaitoksen johtaja, työterveyshuollon erikoislääkäri Joensuun Työterveys Joensuu 26.4.2013 7.5.2013 Jari Korhonen, johtaja, Joensuun Työterveys 2 Mitä

Lisätiedot

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI Kunnanhallitus

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI Kunnanhallitus IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016 Kunnanhallitus 2.5.2017 2 HENKILÖSTÖRAPORTTI SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 2.1. Henkilöstömäärän kehitys ja palvelusuhteen luonne...

Lisätiedot

Henkilöstöraportti 2014

Henkilöstöraportti 2014 Henkilöstöraportti 2014 2 Sisällysluettelo 1 Johdanto 3 2 Henkilöstön määrä ja rakenne 3 2.1 Henkilöstömäärä 3 2.2 Henkilöstö sopimusaloittain 4 2.3 Virka- ja työvapaat ja kokonaistyöaika 5 2.4 Ikäjakauma

Lisätiedot

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmasta tulee käydä ilmi kunnan koko huomioon ottaen ainakin:

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmasta tulee käydä ilmi kunnan koko huomioon ottaen ainakin: JOROISTEN KUNTA HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 214 1. Johdanto Laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa määrää, että kunnassa on laadittava yhteistoimintamenettelyssä vuosittain

Lisätiedot

JUANKOSKEN KAUPUNKI. Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2015

JUANKOSKEN KAUPUNKI. Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2015 JUANKOSKEN KAUPUNKI Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2015 Vuoden 2014 alusta tuli voimaan Laki taloudellisesta tuesta ammatillisen osaamisen kehittämisestä sekä muutos Lakiin työnantajan ja henkilöstön

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2008

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2008 TURVATEKNIIKAN KESKUS HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2008 Koonneet: Päivi Hakulinen Seppo Vaalavuo SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 4 2. Tehokas TUKES... 4 Henkilöstömäärä... 4 Keski-ikä... 5 Vaihtuvuus... 6 Työaika...

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Henkilöstöraportti kertoo tiivistetyssä muodossa olennaisimmat tiedot henkilöstön määrästä, henkilöstörakenteesta ja henkilöstökuluista. Raportti sisältää lisäksi

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2015

Henkilöstökertomus 2015 Henkilöstökertomus 2015 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu Oy Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy Vastuuhenkilö Käsittelypäivä Käsittelypäivä Käsittelypäivä Käsittelypäivä

Lisätiedot

Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla?

Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla? Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla? Mistä työhyvinvointi koostuu? Työhyvinvointiryhmä tämä ryhmä perustettiin 2009 ryhmään kuuluu 13 kaupungin työntekijää - edustus kaikilta toimialoilta, työterveyshuollosta,

Lisätiedot

Selvitys tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustilanteesta

Selvitys tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustilanteesta Liite 1. Selvitys tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustilanteesta Kouvolan kaupunki Selvitys tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustilanteesta 1 1. Miehet ja naiset Kouvolan kaupungin henkilöstöstä naisia on 83,9 % ja

Lisätiedot

Yhtymävaltuusto

Yhtymävaltuusto HENKILÖSTÖKERTOMUS 2015 Yhtymävaltuusto 14.6.2016 Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja Henkilöstövoimavarat Virkojen ja toimien määrän kehitys vuosina 2010 2015 2010 2011 2012 2013 2014 2015 Lääkärit 131

Lisätiedot

1 Johdanto. 2 Henkilöstön määrä ja rakenne. 2.1. Henkilöstön määrä

1 Johdanto. 2 Henkilöstön määrä ja rakenne. 2.1. Henkilöstön määrä 1 1 Johdanto Henkilöstöraportin tehtävänä on antaa vuosittain luottamushenkilöille, esimiehille ja henkilöstölle kokonaiskuva henkilöstön määrästä ja rakenteesta. Se sisältää määrällistä perustietoa henkilöstön

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2014

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2014 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2014 1 2 Sisältö 1. Johdanto 3 2. Henkilöstön määrä ja rakenne 31.12. 4 3. Johtaminen 5 4. Henkilöstön osaaminen ja ammattitaito 6 5. Työhyvinvoinnin edistäminen 6 6. Henkilöstökustannukset

Lisätiedot