KELPOISUUSLUETTELO. Kaikilta esimiesasemassa olevilta edellytetään riittävää johtamistaitoa.
|
|
- Helinä Palo
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 KELPOISUUSLUETTELO Hallintosäännön mukaan kunnanhallitus ja lautakunta päättävät henkilöstöltä vaadittavista kelpoisuusehdoista. Henkilöstöltä vaadittavasta kelpoisuudesta pidetään erillistä luetteloa. Kaikilta esimiesasemassa olevilta edellytetään riittävää johtamistaitoa. HALLINTO JA TUKIPALVELUT Kunnanjohtaja, Miehikkälä Virkaan soveltuva korkeakoulututkinto Kunnanjohtaja, Virolahti Ylempi korkeakoulututkinto tai kunnallistutkinto sekä perehtyneisyyttä kunnallishallintoon Hallinto- ja henkilöstöjohtaja Soveltuva korkeakoulututkinto sekä toimialan tuntemus Talouspäällikkö Soveltuva korkeakoulututkinto sekä taloushallinnon tuntemus Hallintojohtaja (uusi alk.) Soveltuva korkeakoulututkinto sekä toimialan tuntemus Toimistosihteeri (keskusarkistonhoitaja) Tradenomin, datanomin tai merkonomin tutkinto ja koulutus arkistotoimen hoitamiseen esim. asiakirjahallinnon ja arkistotoimen ammattitutkinto Toimistosihteeri, henkilöstösihteeri (uusi alk.), palkkasihteeri, laskentasihteeri, palvelusihteeri, museoassistentti, matkailuassistentti Tradenomin, datanomin tai merkonomin tutkinto Asuntosihteeri Kaupallinen - tai tekninen koulutus sekä isännöitsijän tutkinto Matkailupäällikkö Soveltuva korkeakoulututkinto Museonjohtaja ja museotutkija Museolla on museonjohtaja ja ainakin yksi muu päätoiminen työntekijä, joista toisella tulee olla ylempi korkeakoulututkinto ja toisella korkeakoulututkinto, ammatillisen korkea-asteen tutkinto tai sitä vastaava aikaisempi opistoasteen tutkinto; lisäksi molemmilta vaaditaan perehtyneisyyttä museon edustamaan toimialaan sekä museologian perusopintoja tai museoalan työkokemusta.
2 2 Ruokapalvelupäällikkö Laitoskeittäjän koulutus, esimieskoulutus, työkokemus Ravitsemisohjaaja Laitoskeittäjän koulutus, esimieskoulutus, työkokemus Vastaava ravitsemistyöntekijä 3-vuotinen keittiöalan koulutus, työkokemus Ravitsemistyöntekijä Keittiöalan koulutus, työkokemus
3 3 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI Sosiaali- ja terveysjohtaja Laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (272/2005) : Kelpoisuusvaatimuksena kunnan tai kuntayhtymän sosiaalihuollon tai sosiaali- ja terveydenhuollon pääasiassa hallinnollisiin johtotehtäviin on 3 :n mukainen (sosiaalityöntekijän) kelpoisuus tai tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja alan tuntemus sekä niiden lisäksi riittävä johtamistaito. Johtava lääkäri Yleislääkärin oikeudet omaava laillistettu lääkäri sekä riittävä johtamistaito Palvelujohtaja Laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (272/2005) 10.4 ½: Kelpoisuusvaatimuksena muihin asiakastyön ohjausta sisältäviin sosiaalihuollon johtotehtäviin on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto, alan tuntemus sekä riittävä johtamistaito. tai terveydenhuollon tai terveystieteiden ylempi korkeakoulututkinto tai tehtävään soveltuva vähintään opistoasteinen terveydenhuollon tutkinto ja siihen liittyvä osastonhoitajan koulutus tai korkeakoulussa suoritettu hallinnollinen lisäkoulutus. Sosiaalityöntekijä Laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (272/2005) 3 : Kelpoisuusvaatimuksena sosiaalityöntekijän tehtäviin on ylempi korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu pääaineopinnot tai pääainetta vastaavat yliopistolliset opinnot sosiaalityössä. Sosiaaliohjaaja Laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (272/2005) 6 : Kelpoisuusvaatimuksena sosiaaliohjaajan tehtäviin on tehtävään soveltuva sosiaalialalle suuntaava sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto. Toimistosihteeri, osastonsihteeri Tradenomin, datanomin tai merkonomin tutkinto VARHAISKASVATUS, ESIOPETUS, PÄIVÄHOITO Varhaiskasvatusjohtaja Laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (272/2005) 10.3 : Kelpoisuusvaatimuksena lasten päivähoidon ammatillisiin johtotehtäviin on 7 :n mukainen (lastentarhanopettajan) kelpoisuus sekä riittävä johtamistaito. Päiväkodin johtaja Laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (272/2005) 10.3 : Kelpoisuusvaatimuksena lasten päivähoidon ammatillisiin johtotehtäviin on 7 :n mukainen (lastentarhanopettajan) kelpoisuus sekä riittävä johtamistaito. Varhaiskasvatuksen erityisopettajan kelpoisuus määrittyy VNA sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 608/
4 4 Lastentarhanopettaja Laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (272/2005) 7 : Kelpoisuusvaatimuksena lastentarhanopettajan tehtäviin on vähintään kasvatustieteen kandidaatin tutkinto, johon sisältyy lastentarhanopettajan koulutus, taikka sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, johon sisältyvät varhaiskasvatuksen ja sosiaalipedagogiikkaan suuntautuneet opinnot sen laajuisina kuin valtioneuvoston asetuksella tarkemmin säädetään. Asetus /608 1 : Varhaiskasvatukseen ja sosiaalipedagogiikkaan suuntautuneet opinnot ovat vähintään 60 opintopisteen laajuiset. Lastenhoitaja (Kuntatiedote 7/05: Myös aikaisempien tutkintojen suorittaneilla säilyy kelpoisuus vastaaviin tehtäviin (lastenhoitaja, päivähoitaja). Näihin tehtäviin soveltuva koulutus on lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen koulutusohjelman mukaisesti suoritettu lähihoitajan tutkinto tai siihen rinnasteinen lapsi- ja perhetyön perustutkinto, jonka toimintonimike on lastenohjaaja. Myös nuoriso- ja vapaa-ajan ohjauksen perustutkinto sekä viittomakielisen ohjaajan tutkinto soveltuvat osin samoihin tehtäviin kuin lähihoitajakoulutus.) Perhepäivähoitaja, ryhmäavustaja Laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (272/2005) 11, Muut sosiaalihuollon ammatilliset tehtävät: Kelpoisuusvaatimuksena sosiaalihuollon muihin ammatillisiin tehtäviin on tehtävään soveltua ammattitutkinto tai muu soveltuva koulutus. (Kuntatiedote 7/05: Pykälän (11) soveltamisalan piiriin kuuluvat tehtävät, joista ei ole säädetty muissa pykälissä, esim. perhepäivähoitajan tehtävät. Koska pykälää sovelletaan sellaisiin sosiaalihuollon tehtäviin, joissa edellytetään ammatillista osaamista, lähtökohtana on, että edellytetään vähintään ammattitutkinnon tasoista koulutusta. Perustellusta tehtävään liittyvästä syystä voidaan katsoa, että tätä vähäisempi koulutus on tehtävään riittävä. ) VANHUSTYÖ JA KOTIHOITO SEKÄ KEHITYSVAMMAPALVELUT Avopalveluohjaaja Laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (272/2005) 10.4 : Kelpoisuusvaatimuksena muihin asiakastyön ohjausta sisältäviin sosiaalihuollon johtotehtäviin on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto, alan tuntemus sekä riittävä johtamistaito. Vastaava sairaanhoitaja sairaanhoitaja sekä riittävä johtamistaito Lisäksi edellytetään lääkehoidon osaamista (LOVe) Vastaava hoitaja Laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (272/2005) 10.4 : Kelpoisuusvaatimuksena muihin asiakastyön ohjausta sisältäviin sosiaalihuollon johtotehtäviin on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto, alan tuntemus sekä riittävä johtamistaito. Lisäksi henkilöltä edellytetään lääkehoidon osaamista peruskoulutuksensa mukaan, jos hän osallistuu lääkehoidollisiin tehtäviin Sairaanhoitaja sairaanhoitaja Lisäksi edellytetään lääkehoidon osaamista (LOVe)
5 5 Lähihoitaja, perushoitaja (A terveydenhuollon ammattihenkilöistä 564/ : nimikesuojattu apuhoitaja ja perushoitaja katsotaan edelleen terveydenhuollon ammattihenkilöksi ja heillä on oikeus käyttää ammattinimikettään.) Lisäksi edellytetään lääkehoidon osaamista (LOP) Kodinhoitaja Kodinhoitajan koulutus Hoitoapulainen Laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (272/2005) 11, Muut sosiaalihuollon ammatilliset tehtävät: Kelpoisuusvaatimuksena sosiaalihuollon muihin ammatillisiin tehtäviin on tehtävään soveltua ammattitutkinto tai muu soveltuva koulutus. Vastaava ohjaaja Laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (272/2005) 10.4 : Kelpoisuusvaatimuksena muihin asiakastyön ohjausta sisältäviin sosiaalihuollon johtotehtäviin on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto, alan tuntemus sekä riittävä johtamistaito. Ohjaaja Lisäksi edellytetään lääkehoidon osaamista (LOP) TERVEYDENHUOLTO Vastaa terveyskeskushammaslääkäri, hammaslääkäri Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 559/ :n mukainen laillistettu hammaslääkäri Hammashoitaja (A terveydenhuollon ammattihenkilöistä 564/ : nimikesuojattu hammashoitaja katsotaan edelleen terveydenhuollon ammattihenkilöksi ja heillä on oikeus käyttää ammattinimikettään.) Terveydenhoitaja terveydenhoitaja tai kätilö Vastaava sairaanhoitaja sairaanhoitaja sekä riittävä johtamistaito Lisäksi edellytetään lääkehoidon osaamista (Virolahden vuodeosasto: LOVe, mielenterveyspalvelut: LOP ja Psyk)
6 6 Psykiatrinen sairaanhoitaja sairaanhoitaja Lisäksi edellytetään lääkehoidon osaamista (LOP ja Psyk) Sairaanhoitaja sairaanhoitaja Lisäksi edellytetään lääkehoidon osaamista (LOVe) Laitoshuoltaja laitoshuoltajan tutkinto tai vastaava puhtaanapitoalan koulutus Ohjaaja Lisäksi edellytetään lääkehoidon osaamista (LOP ja Psyk) Vireä-koti ja Miehikkälän työpaja: hygieniapassi Vastaava fysioterapeutti fysioterapeutti sekä riittävä johtamistaito Fysioterapeutti fysioterapeutti Kuntohoitaja (A terveydenhuollon ammattihenkilöistä 564/ : nimikesuojattu kuntohoitaja katsotaan edelleen terveydenhuollon ammattihenkilöksi ja heillä on oikeus käyttää ammattinimikettään.)
7 7 SIVISTYSTOIMI Sivistystoimenjohtaja - rehtori Soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja asetuksen 986/1998 mukainen rehtorin pätevyys. Vapaa-aikapalvelupäällikkö Ammattikorkeakoulu -tutkinto Vapaa-aikaohjaaja, liikuntaohjaaja Vähintään opistotasoinen soveltuva koulutus Kirjastovirkailija Kirjastoasetuksen 406/2013 mukainen kelpoisuus Luokanopettaja Asetuksen 576/1995 mukainen koulutus. Ylempi korkeakoulututkinto (KM) ja opettajan pedagogiset opinnot Erityisopettaja Asetuksen 576/1995 mukainen koulutus. Ylempi korkeakoulututkinto (KM), opettajan pedagogiset opinnot ja erityisopettajan koulutus Erityisluokanopettaja Asetuksen 576/1995 mukainen koulutus. Ylempi korkeakoulututkinto (KM), opettajan pedagogiset opinnot ja asetuksessa säädetty kelpoisuus antaa luokanopetusta ja joka on suorittanut erityisopettajan opinnot; Koulunkäyntiavustaja Koulunkäyntiavustajan ammattitutkinto Opinto-ohjaaja Asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 986/ : Kelpoinen on henkilö, 1) joka on suorittanut kasvatustieteellisen alan tutkinnoista ja opettajankoulutuksesta annetun asetuksen 15 :n 1 momentin mukaisen koulutuksen; 2) joka on suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon ja 1 kohdassa mainitun asetuksen 15 :n 2 momentin mukaiset opinto-ohjaajan opinnot; taikka 3) jolla on tämän asetuksen 15 :n 1 momentissa säädetty kelpoisuus. 15; Opinto-ohjausta on kelpoinen antamaan henkilö, jolla on tässä asetuksessa säädetty ammatillisten tai yhteisten opintojen opettajan kelpoisuus ja vähintään 35 opintoviikon laajuiset opinto-ohjaajan opinnot taikka 11 :ssä säädetty kelpoisuus. Jos opinto-ohjauksen tarkoituksenmukainen järjestäminen sitä edellyttää, opinto-ohjausta voi 1 momentin estämättä osana muuta opetustaan antaa myös muu tässä luvussa tarkoitettu opettaja. TVT -projektityöntekijä Soveltuva ylempi korkeakoulututkinto (DI)
8 8 Koulukuraattori Opiskeluhuoltolain 1287/2013 7: Kelpoisuusvaatimuksena on vähintään sosiaalihuollon ammatillisista kelpoisuusvaatimuksista annetun lain 272/ :n mukainen sosiaalialan ammattikorkeakoulututkinto eli sosionomin (AMK) tutkinto. Kelpoisuusvaatimuksena voi olla myös alalle soveltuva yhteiskunta- tai käyttäytymistieteiden korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu sosiaalityön aineopinnot. Toimistosihteeri Tradenomin, datanomin tai merkonomin tutkinto
9 9 TEKNINEN TOIMI Tekninen johtaja Teknisen johtajan virkaan valittavalta edellytetään teknillisessä oppilaitoksessa tai ammattikorkeakoulussa suoritettua rakennustekniikan insinöörin tutkintoa tai muuta virkaan soveltuvaa korkeakoulututkintoa ja perehtyneisyyttä kunnallis- tai talonrakennustekniikkaan. Kunta-alan kokemus katsotaan eduksi. Tilapalvelupäällikkö Edellytetään teknillisessä oppilaitoksessa tai ammattikorkeakoulussa suoritettua rakennustekniikan insinöörin tutkintoa tai muuta virkaan soveltuvaa korkeakoulututkintoa ja perehtyneisyyttä talonrakennustekniikkaan. Kunta-alan kokemus katsotaan eduksi. Kunnallistekniikan päällikkö Edellytetään teknillisessä oppilaitoksessa tai ammattikorkeakoulussa suoritettua rakennustekniikan insinöörin tutkintoa tai muuta virkaan soveltuvaa korkeakoulututkintoa ja perehtyneisyyttä kunnallistekniikkaan. Kunta-alan kokemus katsotaan eduksi. Toimistoinsinööri Edellytetään teknillisessä oppilaitoksessa tai ammattikorkeakoulussa suoritettua rakennustekniikan insinöörin tutkintoa tai muuta virkaan soveltuvaa korkeakoulututkintoa ja perehtyneisyyttä kunnallis- tai talonrakennustekniikkaan. Kunta-alan kokemus katsotaan eduksi. Toimistosihteeri Tradenomin, datanomin tai merkonomin tutkinto Rakennustarkastaja ja apulaisrakennustarkastaja MRA:n 4 ja 108 :n mukainen pätevyys Työnjohtaja Rakennusalan teknikon, työteknikon tutkinto tai riittävän pitkä kokemus alan esimiestehtävistä Laitosmies, talonmies Kiinteistönhoidon, automaatiotekniikan, sähkötekniikan tai metallitekniikan ammattitutkinto tai riittävä kokemus vastaavasta tehtävästä Vanhempi ammattimies Talonrakennuksen, kiinteistönhoidon, automaatiotekniikan tai sähkötekniikan ammattitutkinto tai riittävä kokemus vastaavasta tehtävästä Ammattimies Talonrakennuksen, kiinteistönhoidon, automaatiotekniikan tai sähkötekniikan ammattitutkinto tai kokemusta vastaavasta tehtävästä Kiinteistönhoitaja Kiinteistönhoidon, talonrakennuksen, automaatiotekniikan, sähkötekniikan tai lvi-tekniikan ammattitutkinto tai riittävä kokemus vastaavasta tehtävästä Kenttämestari Ei täytetä.
10 10 Liikunta-alueiden hoitaja Liikunta-alueiden hoitajan tutkinto tai hyvä tuntemus liikuntapaikkojen hoidosta työn tai harrastuksen kautta, kokemus liikunta- ja muiden vastaavien tapahtumien järjestelyistä sekä työkokemus työryhmän johtamisesta. Vähintään B ajokortti Liikunta- ja ulkoalueiden hoitaja Liikunta-alueiden hoitajan tutkinto tai työkokemus liikunta- ja ulkoalueiden hoidosta. Vähintään B-ajokortti. Siivoustyönjohtaja ja siivoustyönohjaaja Opistotasoinen tai ammatillinen tutkinto (siivoustyönohjaajan/-restonomin, teknikon erikoisammattitutkinto) tai muu soveltuva koulutus. Siistijä Laitoshuoltajan koulutus tai alan ammattitutkinto tai muu tehtävään soveltuva pätevyys.
Liperin kunnan sosiaali- ja terveystoimen kelpoisuusehdot 1.7.2015
Liperin kunnan sosiaali- ja terveystoimen kelpoisuusehdot 1.7.2015 Fysioterapeutti vastaava aikaisempi rekisteröinti. Sosiaali- ja terveysalan fysioterapeutin (AMK) ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi
27.1.2009 / Liite 19. vähintään opistoasteinen tutkinto Koulu- tai opistoasteen tutkinto. tai terveydenhuoltoalan opistoasteinen tutkinto
Perusturvapalvelut KELPOISUUSEHDOT 2009 Perusturvalautakunta 27.1.2009 / Liite 19 Nimike Atk-suunnittelija Mikrotukihenkilö Avohuollon ohjaaja Erikoishammaslääkäri Farmaseutti Fysioterapeutti Hallintopäällikkö
LUETTELO HENKILÖSTÖN KELPOISUUSEHDOISTA RANUAN KUNNASSA
1 LUETTELO HENKILÖSTÖN KELPOISUUSEHDOISTA RANUAN KUNNASSA Hyväksytty Valtuusto..2012 Voimaan 1.8.2012 Ranuan kunnan hallintosäännön 17 :n mukaisesti henkilöstön kelpoisuusehdot vahvistetaan seuraavasti:
Sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisen henkilöstön kelpoisuusehdot
INARIN KUNTA 30.9.2014 1/5 Sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisen henkilöstön kelpoisuusehdot Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 22.5.2007 60 Voimassa 1.7.2007 Muutos soteltk 13.11.2007 117,
TEHTÄVÄNIMIKKEET, KELPOISUUSEHDOT JA VALITSEVA VIRANOMAINEN
SIIKAJOEN KUNTA TEHTÄVÄNIMIKKEET, KELPOISUUSEHDOT JA VALITSEVA VIRANOMAINEN TEHTÄVÄ KELPOISUUSEHDOT VALITSEMINEN =irka, t=toimi Ilman merkintää oleat oat työsuhteita Yleis- ja taloushallinto Kunnanjohtaja
Sosiaali- ja terveysviraston virkojen ja toimien. Kelpoisuus- ja kielitaito- vaatimukset
Sosiaali- ja terveysviraston virkojen ja toimien Kelpoisuus- ja kielitaito- vaatimukset 28.4.2015 1. Soveltamisala Sosiaali- ja terveysviraston virkojen ja toimien kelpoisuus- ja kielitaitovaatimukset.
LUETTELO HENKILÖSTÖN KELPOISUUSEHDOISTA RANUAN KUNNASSA
1 LUETTELO HENKILÖSTÖN KELPOISUUSEHDOISTA RANUAN KUNNASSA Hyväksytty Valtuusto 27.3.2017 10, voimaan 1.6.2017 I Hallinto-osasto 1. Kunnanjohtaja 2. Hallintojohtaja Virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto
LAKI SOSIAALITYÖN AMMATILLISEN HENKILÖSTÖN KELPOISUUDESTA YKSITYISISSÄ SOSIAALIPALVELUISSA
PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYS RY JÄSENKIRJE 11/2005 Tast 20.5.2005 Palvelulaitosten työnantajayhdistys ry:n jäsenyhteisöille LAKI SOSIAALITYÖN AMMATILLISEN HENKILÖSTÖN KELPOISUUDESTA YKSITYISISSÄ
HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA
1 HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA 0 YLEISHALLINTO 02 HENKILÖSTÖASIAT KELPOISUUSEHDOT 2013 Hyväksytty kaupunginvaltuusto 30.11.2005/123 Hyväksytty kaupunginvaltuusto 29.11.2006/ 67 1.1.2007
Etelä-Savon sairaanhoitopiirin henkilöstön kelpoisuusrekisteri 1.1.2016 alkaen
Etelä-Savon sairaanhoitopiirin henkilöstön kelpoisuusrekisteri 1.1.2016 alkaen Kelpoisuutena virkoihin ja työsopimussuhteisiin tehtäviin vaaditaan: 1. sairaanhoitopiirin johtajalta ylempi korkeakoulututkinto
ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN HENKILÖSTÖN KELPOISUUSREKISTERI. Hallitus hyväksynyt kelpoisuusrekisterin kokouksessaan 26.1.2012 8.
1 ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN HENKILÖSTÖN KELPOISUUSREKISTERI Hallitus hyväksynyt kelpoisuusrekisterin kokouksessaan 26.1.2012 8. Tarkistettu kelpoisuusrekisteri tulee voimaan 1.3.2012 lukien Kelpoisuutena
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun
Valtioneuvoston asetus
16.11.2017 Asetusluonnos Lausuntoversio Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksia koskevan asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan opetustoimen
ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN HENKILÖSTÖN KELPOISUUSREKISTERI. Hallitus hyväksynyt kelpoisuusrekisterin kokouksessaan 27.1.2010 20.
1 ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN HENKILÖSTÖN KELPOISUUSREKISTERI Hallitus hyväksynyt kelpoisuusrekisterin kokouksessaan 27.1.2010 20. Tarkistettu kelpoisuusrekisteri tulee voimaan 1.3.2010 lukien Kelpoisuutena
Opettajaksi tai varhaiskasvatuksen ammattiin ulkomaisten opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos
Opettajaksi tai varhaiskasvatuksen ammattiin ulkomaisten opintojen perusteella 2.10.2019 Maisa Montonen, opetusneuvos Ulkomailla tutkinnon suorittanut haluaa opettajaksi Suomessa. Pitäisikö selvittää mahdollisuus
Perusopetus / Pajuluoman koulu Luokanopettaja (2) virka 1.8.2012 40 600 - uudet virat, kustannuslisäys 97 500 /vuosi
Henkilöstösuunnitelma 2012 2015 Hj 29.8.2011, 136 Seinäjoen kaupungin henkilöstösuunnitelman 2012 2015 valmistelu edellyttää henkilöstöresurssin kokonaisarviointia. Valmistelun lähtökohtana on, että henkilöstölisäykset
Virkojen ja toimien kelpoisuusvaatimukset
Kelpoisuusvaatimukset 1 (27) Virkojen ja toimien kelpoisuusvaatimukset 1. Lääkärit Apulaisylihammaslääkäri laillistus tai lupa toimia hammaslääkärin tehtävissä sekä erikoislääkärin pätevyys virkaan soveltuvalla
Virkojen ja työsopimussuhteiden kelpoisuusehdot
Virkojen ja työsopimussuhteiden kelpoisuusehdot Päivitetty 1.9.2016 Hallintosääntö 16 : virkoihin ja työsuhteisiin vaadittavasta kelpoisuudesta päättää hallitus. 1. Lääkärihenkilöstö Amanuenssi Apulaisylilääkäri
1 Perusturvan toimialan vakanssit
Kunnanhallitus 386 30.11.2015 Vuoden 2016 talousarvion vakanssimuutokset 904/01.01.00/2015 Kunnanhallitus 386 Kunnanvaltuusto on 16.11.2015 kokouksessaan hyväksynyt kunnan talousarvion vuodelle 2016. Tehdään
Ylempi korkeakoulututkinto sekä hyvä perehtyneisyys. kunnallishallintoon. kunnallishallintoon
Lieksan kaupungin henkilöstön kelpoisuusehdot 2015 Johto ja sisäisen palvelutoiminnan henkilöstö Virka/toimi Kaupunginjohtaja Kaupunginsihteeri Kaupunginkamreeri Toimistonhoitaja Johdon sihteeri Kanslisti
Opettajankoulutus Suomessa
Opettajankoulutus Suomessa Opettajan työ rakentaa tulevaisuuden perustaa Yleistä opettajankoulutuksesta Opettajankoulutus yliopistoissa Opettajankoulutus ammatillisissa opettajakorkeakouluissa 4 Varhaiskasvatus
Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 25 /13.6.2012. Hangon kaupungin sivistystoimen johtosääntö. 1 Toiminta-ajatus ja toimiala
Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 25 /13.6.2012 Hangon kaupungin sivistystoimen johtosääntö 1 Toiminta-ajatus ja toimiala Opetustoimen toiminta-ajatuksena on tukea lapsen ja nuoren kehittymistä ja kasvua yhteistyökykyiseksi,
SISÄLLYS. N:o 864. Laki. Annettu Helsingissä 13 päivänä marraskuuta 1998. Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARI
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 11 päivänä marraskuuta 2005 N:o 864 865 SISÄLLYS N:o Sivu 864 Laki sellaisen lahjonnan torjumisesta, jossa on osallisina Euroopan yhteisöjen virkamiehiä
Helsingin kaupunki Esityslista 1/2016 1 (5) Opetuslautakunta NAL/2 2.2.2016
Helsingin kaupunki Esityslista 1/2016 1 (5) 2 Oikaisuvaatimus koskien Stadin aikuisopiston hoitotyön opettajan virkasuhteen täyttämistä HEL 2015-012221 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut
Virkojen ja työsopimussuhteiden kelpoisuusehdot
Virkojen ja työsopimussuhteiden kelpoisuusehdot Päivitetty 19.4.2017 Hallintosääntö 16 : virkoihin ja työsuhteisiin vaadittavasta kelpoisuudesta päättää hallitus. 1. Lääkärihenkilöstö Amanuenssi Apulaisylilääkäri
Virkojen ja työsopimussuhteiden kelpoisuusehdot
Virkojen ja työsopimussuhteiden kelpoisuusehdot Päivitetty 23.2.2017 Hallintosääntö 16 : virkoihin ja työsuhteisiin vaadittavasta kelpoisuudesta päättää hallitus. 1. Lääkärihenkilöstö Amanuenssi Apulaisylilääkäri
SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN SÄÄDÖSKOKOELMA
SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN SÄÄDÖSKOKOELMA 1.18 TOIMIEN KELPOISUUSEHDOT 1.10.2012 (sairaanhoito, sosiaalipalvelut ja liikelaitos) Sairaanhoitopiirin johtaja päätös nro 40/9.3.2009, jota tarkistettu sairaanhoitopiirin
Ylilääkäriltä tehtävään soveltuva erikoisalan pätevyys lääketieteen erikoisalalla. erikoisalalla.
SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN SÄÄDÖSKOKOELMA 1.8 VIRKOJEN KELPOISUUSEHDOT LÄÄKÄRIHENKILÖSTÖ ensihoidon ylilääkäri erikoishammaslääkäri Ylilääkäriltä tehtävään soveltuva erikoisalan pätevyys lääketieteen
Virkojen ja työsopimussuhteiden kelpoisuusehdot
Virkojen ja työsopimussuhteiden kelpoisuusehdot Päivitetty 16.6.2017 Hallintosääntö 16 : virkoihin ja työsuhteisiin vaadittavasta kelpoisuudesta päättää hallitus. 1. Lääkärihenkilöstö Amanuenssi Apulaisylilääkäri
1. Arkistosihteeri Tehtävään soveltuva merkonomin tutkinto sekä arkistonhoitotutkinto ja kunta-alan kokemusta toimistotehtävissä.
1 Liite 3 Luettelo Wiitaunionin henkilöstön kelpoisuusehdoista PUNAISELLA MERKITTY KORJAUSTARPEET 1. Arkistosihteeri Tehtävään soveltuva merkonomin tutkinto sekä arkistonhoitotutkinto ja kunta-alan kokemusta
4 Perusturvatoimen henkilöstön kelpoisuusehdot
Perusturvalautakunta 114 24.11.2015 4 Perusturvatoimen henkilöstön kelpoisuusehdot 1078/01.01.00/2012 PERLJ 24.11.2015 114 Lohjan kaupungin hallintosäännön 25 :n mukaan viran täyttävä tai työ suh tee seen
1. Perusturvan toimialan vakanssit
Kunnanhallitus 380 21.11.2016 Vuoden 2017 talousarvioon sisältyvät vakanssi- ja nimikemuutokset 847/01.01.00/2016 Kunnanhallitus 21.11.2016 380 21.11.2016 Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.11.2016 hyväksynyt
- Yhdenmukaistamista on vielä käsiteltävä valmistelutoimikunnassa/alatyöryhmien välillä.
2.5.2012 Henkilöstökoonti; Pöytyä, Aura, Pöytyän kttky Vak. Ma Yht. Hallinto ja talous 79 5 84 Perusturva 242 4 246 Varhaiskasvatus 102 18 120 Sivistys 173 65 238 Tekninen 108 2 110 Yhteensä 703 94 797
Sosiaali- ja terveystoimi/virkoja JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET
Sosiaali- ja terveystoimi/virkoja JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET Yhteenvedossa vasemmalla on esitys ja oikealla kaupunginjohtajan päätösehdotus kustannuksineen. Kustannuslaskennassa on kuukausipalkan lisäksi
Katsaus kelpoisuusasetuksen tilanteeseen ja ajankohtaisiin palvelussuhdeasioihin. 25.11.2010 Seinäjoki Riikka-Maria Yli-Suomu
Katsaus kelpoisuusasetuksen tilanteeseen ja ajankohtaisiin palvelussuhdeasioihin 25.11.2010 Seinäjoki Riikka-Maria Yli-Suomu Puheenvuoron sisältö Ammatillisen koulutuksen opetushenkilöstön kelpoisuusehdot
Liite Sito, tyt, koha/virkoja JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET JA LAKKAUTUKSET
Liite Sito, tyt, koha/virkoja JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET JA LAKKAUTUKSET Yhteenvedossa vasemmalla on esitys ja oikealla kaupunginjohtajan päätösehdotus kustannuksineen. Kustannuslaskennassa on kuukausipalkan
Toimialan esitys Perustelut KJ päätösehdotus Kustannukset e. hinnoittelukohta, sopimusala, aloituspvm, pätevyysvaatimus lkm Kustannukset/ vuosi
UUDET VIRAT JA TOIMET Yhteenvedossa vasemmalla on toimialan esitys ja oikealla kaupunginjohtajan päätösehdotus kustannuksineen. Kustannuslaskennassa on kuukausipalkan lisäksi laskettu sosiaaliturvamaksut,
1 Perusturvan toimialan vakanssit
Kunnanhallitus 386 30.11.2015 Kunnanhallitus 22 25.01.2016 Vuoden 2016 talousarvion vakanssimuutokset perusturvan osalta 904/01.01.00/2015 Kunnanhallitus 30.11.2015 386 Kunnanvaltuusto on 16.11.2015 kokouksessaan
Virkojen ja työsopimussuhteiden kelpoisuusehdot
Virkojen ja työsopimussuhteiden kelpoisuusehdot Päivitetty 29.11.2017 Hallintosääntö 16 : virkoihin ja työsuhteisiin vaadittavasta kelpoisuudesta päättää hallitus. 1. Lääkärihenkilöstö Amanuenssi Apulaisylilääkäri
Aineenopettajan koulutuksen uusien opiskelijoiden info
Aineenopettajan koulutuksen uusien opiskelijoiden info 15.6.2016 http://www.helsinki.fi/okl/koulutukset/aineenopettajan/uudet_opiskelijat.html INFO 15.6.2016 Opettajan pedagogisten opintojen opiskelijavalinta
laajemmin sivistystoimen toimialaan kuuluvien tapahtumien toteuttamista.
Liite VIRKOJA JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET Yhteenvedossa vasemmalla on esitys ja oikealla kaupunginjohtajan päätösehdotus kustannuksineen. Kustannuslaskennassa on kuukausipalkan lisäksi laskettu sosiaaliturvamaksut,
POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KY. Kelpoisuutena virkoihin ja vaaditaan tässä asiakirjassa määritetyt kelpoisuudet.
1 (9) POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KY Kelpoisuutena virkoihin ja vaaditaan tässä asiakirjassa määritetyt kelpoisuudet. Virkaan tai tehtävään on kuitenkin aina kelpoinen henkilö,
Snellman-korkeakoutun lausunto hallituksen esityksen luonnoksesta varhaiskasvatuslaiksi
LAUSUNTO 30.3.2015 1(1) Opetus-ja kulttuuriministeriö Asia: Lausuntopyyntö OKM 15/010/2015 Snellman-korkeakoutun lausunto hallituksen esityksen luonnoksesta varhaiskasvatuslaiksi Lausunnon keskeinen sisältö
YKSITYINEN OPETUSALA (YOL)
YKSITYINEN OPETUSALA (YOL) 1.9.2009 lukien LUKIO-OPETUS JA PERUSOPETUS Tilastokoodi 011064 Peruskoulun rehtori (64-68) I kalleusluokka 3 290,50-3 917,38 II kalleusluokka 3 199,88-3 809,47 011065 Lukion
KÄYTTÖTALOUSMENOT YHTEENSÄ
83 KÄYTTÖTALOUSMENOT SISÄISET JA ULKOISET YLEISHALLINTO 2005 2006 Muutos Henkilöstömenot 493 560 523 660 30 100 Palvelujen ostot 401 540 415 150 13 610 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 32 550 35 800 3 250
Opettajaksi Suomessa ulkomailla suoritettujen opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos
Opettajaksi Suomessa ulkomailla suoritettujen opintojen perusteella 4.6.2018 Maisa Montonen, opetusneuvos Ulkomailla tutkinnon suorittanut haluaa opettajaksi Suomessa. Pitäisikö selvittää mahdollisuus
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (5) Opetuslautakunta NAL/1 14.10.2014
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (5) 214 Oikaisuvaatimus koskien tuntiopettajan määräaikaista virkasuhdetta (turvallisuusala, aikuiskoulutus, työavain 25-439-14) HEL 2014-005591 T 01 01 01 01 Päätös
Mitä minun tulee opiskella, jos haluan työskennellä
Mitä minun tulee opiskella, jos haluan työskennellä ... kokkina tai keittäjänä Kokin tai keittäjän ammatteihin haluavalta edellytetään kokin tai suurtalouskeittäjän tutkintoa tai muuta elintarvikealan
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Opetuslautakunta NAL/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2015 1 (5) 187 Oikaisuvaatimus virkaan ottamisesta määräajaksi HEL 2015-008988 T 01 01 01 01 Päätös päätti kuntalain 89 :n nojalla hylätä ********** oikaisuvaatimuksen,
SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN SÄÄDÖSKOKOELMA
SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN SÄÄDÖSKOKOELMA 1.18 TOIMIEN KELPOISUUSEHDOT 1.10.2012 (sairaanhoito, sosiaalipalvelut ja liikelaitos) Sairaanhoitopiirin johtaja päätös nro 40/9.3.2009, jota tarkistettu sairaanhoitopiirin
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Opetuslautakunta NAL/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2015 1 (5) 227 Oikaisuvaatimus tuntiopettajaksi ottamisesta HEL 2015-010492 T 01 01 01 01 Päätös päätti kuntalain 89 :n nojalla hylätä ********** oikaisuvaatimuksen, jonka
Perusturvatoimen henkilöstön kelpoisuusehdot
Perusturvalautakunta 136 18.11.2014 Perusturvatoimen henkilöstön kelpoisuusehdot 1078/01.01.00/2012 PERLJ 18.11.2014 136 Lohjan kaupungin hallintosäännön 25 :n mukaan viran täyttävä tai työ suhtee seen
Kunnallinen sosiaalihuollon täydennyskoulutus vuonna 2007
Kunnallinen työmarkkinalaitos Muistio 1 (5) Kunnallinen sosiaalihuollon täydennyskoulutus vuonna 2007 Lainsäädännön muutokset voimaan 1.8.2005 Vuoden 2005 elokuun alusta tuli voimaan sosiaalihuoltolain
14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely:
Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto 14 17.02.2016 Tiedekunnassa vapautuneiden tehtävien tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleenmäärittelyn hyväksyminen Valmistelija hallintopäällikkö Kari Korhonen
SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2016-2019
SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2016-2019 Uudet vakanssit: Yksikkö/nimike 2016 2017 2018 2019 Suun terveydenhuolto Suuhygienisti 1 Hammaslääkäri 1 Hammashoitaja 1 Aikuisten psykososiaaliset
Virkojen ja työsopimussuhteiden kelpoisuusehdot
Virkojen ja työsopimussuhteiden kelpoisuusehdot Päivitetty 5.10.2018 Hallintosääntö 16 : virkoihin ja työsuhteisiin vaadittavasta kelpoisuudesta päättää hallitus. 1. Lääkärihenkilöstö Amanuenssi Apulaisylilääkäri
Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen Suomessa. Ylitarkastaja Veera Minkin Opetushallitus
Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen Suomessa Ylitarkastaja Veera Minkin Opetushallitus 13.12.2016 Esityksen sisältö Yleistä tutkintojen tunnustamisesta ja vertailusta Opetushallituksen päätökset Opettajan
11.11.2015 TAMK/513/03.00.00/2015
11.11.2015 TAMK/513/03.00.00/2015 TEM/1808/03.01.01/2015 LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ EDUSKUNNALLE SÄHKÖTURVALLISUUS- LAIKSI JA ASETUKSIKSI LAUSUNTO Sähköturvallisuuslainsäädännön uudistuksella on osataan
SOTE-ENNAKOINTI varhaiskasvatuksen tulevaisuuden
SOTE-ENNAKOINTI varhaiskasvatuksen tulevaisuuden ennakointi Marja-Liisa Vesterinen, Ullamaija Kauppinen ja Maria Lankoski VARHAISKASVATUSHENKILÖSTÖN NYKYISET TEHTÄVÄT, TYÖNJAKO JA OSAAMINEN SOTE-ENNAKOINNIN
Sosiaalialan AMK verkosto 11.2.2015
1 ( 5) Sosiaalialan AMK verkosto 11.2.2015 Eduskunta Sosiaali- ja terveysvaliokunta Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkoston lausunto hallituksen esitykseen (HE 354/2014 vp) laiksi sosiaalihuollon ammattihenkilöistä
KELPOISUUSEHDOT (päivitetty 5.8.2014)
NIMIKE AAC-ohjaaja Ajojärjestelijä Aluepäällikkö Ammattimies Apulaisosastonhoitaja KELPOISUUSEHTO Kasvatus-, sosiaali- tai terveysalan perustutkinto sekä puhevammaisten tulkin erikoisammattitutkinto. tai
Varhaiskasvatuksen ajankohtaiskatsaus
Varhaiskasvatuksen ajankohtaiskatsaus Dekaanien ja yliopistojen opettajankoulutusyksiköiden johtajien kokous 21.3.2018 Tarja Kahiluoto, neuvotteleva virkamies Luonnos esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi
Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttaminen
Lausunto 1 (5) Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi Lausuntopyyntö OKM/83/010/2014 Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttaminen Koulutuksella hankitun tutkinnon
SÄÄDÖSKOKOELMA. 1998 Julkaistu Helsingissä 18 päivänä joulukuuta 1998 N:o 986 990. Asetus. N:o 986. opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 18 päivänä joulukuuta 1998 N:o 986 990 SISÄLLYS N:o Sivu 986 Asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista... 2641 987 Asetus koulutuksen ja yliopistoissa
EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI VARHAISKASVATUKSESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN 3 :N MUUTTAMISESTA
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistioluonnos Titteli 21.11.2018 Esittelijä EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI VARHAISKASVATUKSESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN 3 :N MUUTTAMISESTA 1 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN SÄÄDÖSKOKOELMA
SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN SÄÄDÖSKOKOELMA 1.18 TOIMIEN KELPOISUUSEHDOT 1.7.2019 (sairaanhoito, sosiaalipalvelut ja liikelaitos) Sairaanhoitopiirin johtaja päätös nro 40/9.3.2009, jota tarkistettu sairaanhoitopiirin
YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat
YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat 1.5.2019 alkaen HALLINTO- JA TUKIPALVELUHENKILÖSTÖ Vaativuusryhmä 1 2 3 4 5 6 1613,9 1745,97 1884,74 2045,72 2206,74 2398,15 HALLINTO-
YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat
YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat 1.5.2018 alkaen (luottamusmiespalkkiot 1.3.2018 alkaen) HALLINTO- JA TUKIPALVELUHENKILÖSTÖ Vaativuusryhmä 1 2 3 4 5 6 1596,34 1726,97
JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU
Esityksen aihe JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU Mirja Immonen, koulutuspäällikkö 1 PERUSTIETOJA 2010 Opiskelijamäärä 8490, tutkinto opiskelijoita 6789 Suoritetut tutkinnot v. 2010 yhteensä 1634 Amk tutkintoja
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistioluonnos 21.6.2018 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI VARHAISKASVATUKSESTA (3 ) 1. Varhaiskasvatuksen lainsäädäntö 1.9.2018 alkaen Varhaiskasvatuslain kokonaisuudistusta
Sosiaali- ja terveysviraston virkojen ja toimien. Kelpoisuus- ja kielitaito- vaatimukset
Sosiaali- ja terveysviraston virkojen ja toimien Kelpoisuus- ja kielitaito- vaatimukset 19.4.2018 1. Soveltamisala Sosiaali- ja terveysviraston virkojen ja toimien kelpoisuus- ja kielitaitovaatimukset.
ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN HENKILÖSTÖN KELPOISUUSREKISTERI. Hallitus hyväksynyt kelpoisuusrekisterin kokouksessaan 20.2.2014 22.
1 ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN HENKILÖSTÖN KELPOISUUSREKISTERI Hallitus hyväksynyt kelpoisuusrekisterin kokouksessaan 20.2.2014 22. Tarkistettu kelpoisuusrekisteri tulee voimaan 1.4.2014 lukien Kelpoisuutena
Virkojen kelpoisuusehdot
Kelpoisuusehdot 1 (7) Virkojen ehdot Kelpoisuutena Siun soten virkoihin vaaditaan tässä asiakirjassa määritetyt vähimmäisehdot. Virkaan on kuitenkin aina kelpoinen henkilö, jolla on vaadittua kelpoisuutta
Nurmijärven kunnan henkilöstön päihdeohjelma Liite 3
Nurmijärven kunnan henkilöstön päihdeohjelma Liite 3 Huumetestaus Nurmijärven kunnan työpaikoilla Laki yksityisyyden suojasta työelämässä määrää, että työnantaja saa käsitellä vain sellaisia työntekijän
Sivistystoimen toimialan vakanssimuutokset, lakkautukset ja uudet vakanssit 2015
Kunnanhallitus 477 17.12.2014 Sivistystoimen toimialan vakanssimuutokset, lakkautukset ja uudet vakanssit 2015 21/01.01.00/2014 Kunnanhallitus 477 Kunnanvaltuuston 29.11.2014 hyväksymään vuoden 2015 talousarvioon
Palktmk 12 Kuntalain 87 :n mukaan kunnan palveluksessa oleva henkilöstö on virkasuhteessa tai työsopimussuhteessa kuntaan.
Palkkatoimikunta 12 01.12.2016 Yhdistymishallitus 161 07.12.2016 Yhteisvaltuusto 25 12.12.2016 Uusien virkojen perustaminen 1.1.2017 alkaen 314/01.01.00/2016 Palktmk 12 Kuntalain 87 :n mukaan kunnan palveluksessa
Virkojen ja työsopimussuhteiden kelpoisuusehdot
Virkojen ja työsopimussuhteiden kelpoisuusehdot Päivitetty 13.6.2019 Hallintosääntö 16 : virkoihin ja työsuhteisiin vaadittavasta kelpoisuudesta päättää hallitus. 1. Lääkärihenkilöstö Amanuenssi Apulaisylilääkäri
Uusi varhaiskasvatuslaki
Uusi varhaiskasvatuslaki Varhaiskasvatuksen opintopäivät 4.10.2018 Kirsi Alila KT, Opetusneuvos Lain merkitys varhaiskasvatuksen laadun edistämisessä Laki ja asetukset muodostavat varhaiskasvatuksen laadun
SIVISTYSTYÖNANTAJAT ry Opetushenkilöstön palkat (muut kuin AMK) 1.4.2011 lukien
SIVISTYSTYÖNANTAJAT ry Opetushenkilöstön palkat (muut kuin AMK) 1.4.2011 lukien LUKIO-OPETUS JA PERUSOPETUS Tilastokoodi 011064 Peruskoulun rehtori (64-68) 3516.47-4186.39 3419.62-4071.07 011065 Lukion
antavan opettajan kelpoisuus 2 769, ,21
Sivistystyöantajien opetusalan palkat 1.5.2018 lukien LUKIO-OPETUS JA PERUSOPETUS Tilastokoodi I 011064 Peruskoulun rehtori 3 779,88-4 499,99 3 675,79-4 376,03 011065 Lukion rehtori 3 940,06-4 941,76 3
14 JOHTAVASSA JA ITSENÄISESSÄ ASEMASSA OLEVIEN MÄÄRITTÄMINEN
Henkilöstöjaosto 2 27.04.2016 Yhteistyötoimikunta 14 03.05.2016 Kunnanhallitus 14 11.05.2016 14 JOHTAVASSA JA ITSENÄISESSÄ ASEMASSA OLEVIEN MÄÄRITTÄMINEN HENKJA 27.04.2016 2 Valmistelija: vt.hallintojohtaja
Sivistystyöantajien opetusalan palkat lukien
Sivistystyöantajien opetusalan palkat 1.5.2019 lukien LUKIO-OPETUS JA PERUSOPETUS Tilastokoodi I 011064 Peruskoulun rehtori 3 821,46-4 549,49 3 716,22-4 424,17 011065 Lukion rehtori 3 983,40-4 996,12 3
Palktmk 12 Kuntalain 87 :n mukaan kunnan palveluksessa oleva henkilöstö on virkasuhteessa tai työsopimussuhteessa kuntaan.
Palkkatoimikunta 12 01.12.2016 Yhdistymishallitus 161 07.12.2016 Uusien virkojen perustaminen 1.1.2017 alkaen 314/01.01.00/2016 Palktmk 12 Kuntalain 87 :n mukaan kunnan palveluksessa oleva henkilöstö on
Soveltamisohje ammatillisen koulutuksen opettajien kelpoisuusvaatimusten muutosten vaikutuksesta palvelussuhteen ehtoihin
Muistio 1 (9) Piekkala 21.6.2011 Soveltamisohje ammatillisen koulutuksen opettajien kelpoisuusvaatimusten muutosten vaikutuksesta palvelussuhteen ehtoihin OSIO A Yleinen osa Valtioneuvoston asetus opetustoimen
tältä osin muihin korkeakoulututkintoihin. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen kun se on hyväksytty ja vahvistettu.
HE 161/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tilintamastuslain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tilintarkastuslakia muutettavaksi niin, että ammattikorkeakoulututkinto
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 2014 Johtolause 2 a Psykoterapeutin ammattinimikkeen käyttöoikeuteen johtava
KIRKKOHALLITUKSEN YLEISKIRJE Nro 32/2005 24.10.2005
KIRKKOHALLITUKSEN YLEISKIRJE Nro 32/2005 24.10.2005 HYVIÄ TÖITÄ! KIRKON UUSITTU REKRYTOINTIESITE ON ILMESTYNYT Kirkkohallitus on julkaissut Hyviä töitä maan ja taivaan väliltä! -rekrytointiesitteen uusittuna
KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS MUISTIO 1 (7)
KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS MUISTIO 1 (7) Ulla-Riitta KVTES:N PALKKAHINNOITTELUN TULKINTAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ 1 Nykyinen koulutusjärjestelmä KVTES:n palkkahinnoittelussa on palkkauksen perusteena
Metropolia Ammattikorkeakoulun lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle hallituksen varhaiskasvatuslakiesityksestä (HE 40/2018)
LAUSUNTO Eduskunta Sivistysvaliokunta Päiväys Asia Metropolia Ammattikorkeakoulun lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle hallituksen varhaiskasvatuslakiesityksestä (HE 40/2018) Metropolia Ammattikorkeakoulu
kelpoisuudesta sekä työvoiman vaihtuvuudesta ja
Selvitys sosiaalihuollon ll henkilöstön nykyisestä määrästä ä ja kelpoisuudesta sekä työvoiman vaihtuvuudesta ja poistumasta it t vuoteen 2015 Lapin alueella ll Pohjois Suomen sosiaalialan osaamiskeskus
SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 4/2005 vp. Hallituksen esitys laiksi sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista
SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 4/2005 vp Hallituksen esitys laiksi sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 9 päivänä marraskuuta 2004
AMHA eli Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä
AMHA eli Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä Miten tähän on tultu? Mikä muuttuu? Historiaa. Ammattitaitovaatimus ja koulutus kulkeneet käsi kädessä 1991 SOSTL esitti terv- ja sos.huollon ammatinharjoittamiseen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (5) 57 Oikaisuvaatimus koskien opinto-ohjaajan määräaikaisen virkasuhteen täyttämistä HEL 2017-007095 T 01 01 01 01 Päätös päätti hylätä Stadin ammattiopiston ja
Uuden varhaiskasvatuslain vaikutukset ja lastenhoitajien opintopolut
Uuden varhaiskasvatuslain vaikutukset ja lastenhoitajien opintopolut Varhaiskasvatuksen ilta: JHL, Super, TEHY, JYTY Tampere, 24.10.2018 janne.hernesniemi@jhl.fi Koulutuspoliittinen asiantuntija ry Uuden
Sosiaali- ja terveystoimi/virkoja JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET
Sosiaali- ja terveystoimi/virkoja JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET Yhteenvedossa vasemmalla on esitys ja oikealla kaupunginjohtajan päätösehdotus kustannuksineen. Kustannuslaskennassa on kuukausipalkan lisäksi
Korkeakoulujen KOTA-seminaari
Tilastokeskuksen tiedonkeruut korkeakouluilta Opiskelija- ja tutkintotiedonkeruut Korkeakoulujen Anna Loukkola Oppilaitostilastojen tiedonkeruut korkeakouluilta Tutkintoon johtavan koulutuksen yliopisto-opiskelijat
HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2014
KEHITTÄMINEN JA HALLINTO Kehittäminen matkailupäällikkö 0 0 0 0 0 työnsuunnittelija 1 1 1 1 1 kaupunginjohtaja 1 1 1 1 1 apulaiskaupunginjohtaja 0 0 0 0 0 hallinto- ja henkilöstöjohtaja 1 1 1 1 1 talousjohtaja
OPETUSALAN JOHTAMISEN FOORUMI 5.-6.6.2013 HELSINKI
OPETUSALAN JOHTAMISEN FOORUMI 5.-6.6.2013 HELSINKI RINNAKKAISSEMINAARI 8: Rehtorin työnkuva, pätevyysvaatimukset ja opetusalan työaikajärjestelyt tulevaisuudessa Matti Lahtinen, OPH Kristiina Haavisto,
Oppisopimuskoulutuksen esittely
Oppisopimuskoulutuksen esittely Jyväskylän oppisopimuskeskus Oppisopimuskoulutus on työpaikalla käytännön työssä toteutettavaa ammatillista koulutusta, jota täydennetään oppilaitoksessa järjestettävillä
Kangasniemen kunnan Vakanssiluettelo 2019
Kangasniemen kunnan Vakanssiluettelo 2019 Vakanssinro Hallintopalvelut Hinn.tunnus Uusi hinn.tunnus Virka/työsuhde Kelpoisuusvaatimus Muutos vuoteen 2018 100000 kunnanjohtaja hinnoittelematon 01999999