1 Perusturvan toimialan vakanssit
|
|
- Saara Ranta
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kunnanhallitus Vuoden 2016 talousarvion vakanssimuutokset 904/ /2015 Kunnanhallitus 386 Kunnanvaltuusto on kokouksessaan hyväksynyt kunnan talousarvion vuodelle Tehdään talousarviosta johtuvat muutokset vakansseihin perustamalla uudet vakanssit ja lakkauttamalla samalla saman hallintokunnan vakanssi. Talousarvion yleisperusteluissa kunnanhallitukselle annetuissa valtuuksissa todetaan, että päätettäessä uusista viroista ja toimista kunnanhallitus noudattaa periaatetta, että perustettaessa uutta vakanssia, pitää lakkauttaa jokin saman hallintokunnan vakanssi, jossa on varattuna määrärahaa vuodelle Valmistelija: perusturvaohtaja Liisa Ståhle, puh , sivistystoimenjohtaja Hannele Kujala, puh , yhdyskuntatekniikan johtaja Jari Tirkkonen, puh ja vt. henkilöstöjohtaja Ulla Väyrynen, puh Ehdotus Kunnanjohtaja Kunnanhallitus päättää: 1 Perusturvan toimialan vakanssit 1.1 lakkauttaa lukien terveyskeskuslääkärin viran 54,06%, vakanssinumero (tehtäväkohtainen palkka 3316,52) ja perustaa tilalle lukien hammaslääkärin viran, vakanssinumero palkkahinnoittelukohta: L2TH5200 palkkatason mukainen (3381,92) pätevyysvaatimukset:suomessa laillistettu hammaslääkäri työaikamuoto: 37h/viikko 1.2 lakkauttaa lukien lähihoitajan toimen 50,0%, vakanssinumero (tehtäväkohtainen palkka 2080,31) ja perustaa tilalle lukien hammashoitajan toimen, vakanssinumero palkkahinnoittelukohta: 03HOI palkkatason mukainen (2080,31) pätevyysvaatimukset: hammashoitaja tai lähihoitaja, jolla suuntautumisvaihtoehtona suun terveydenhuolto työaikamuoto: 38,25h/viikko
2 1.3 lakkauttaa lukien hoitajan toimi 52,3 %, vakanssinumero (tehtäväkohtainen palkka 2080,31) ja perustaa tilalle lukien terveyskeskuslääkärin viran, vakanssinumero palkkahinnoittelukohta: paikallinen sopimus terveyskeskuslääkäri palkkatason mukainen (3316,52) pätevyysvaatimukset: Suomessa laillistettu lääkäri työaikamuoto: 37h/vko 1.4 lakkauttaa lukien lähihoitajan toimi, vakanssinumero (tehtäväkohtainen palkka 2146,74) ja perustaa tilalle lukien apulaisosastonhoitajan viran, vakanssinumero palkkahinnoittelukohta: 03HOI palkkatason mukainen (2860,78) pätevyysvaatimukset: laillistettu terveydenhuollon amm.henkilö, jolla on terv.tieteen/terveyshuollon maisterin tutkinto tai muu soveltuva korkeakoulututkinto tai alansa erikoistutkinto tai terv.huollon AMK tutkinto ja 15 opintoviikkoa soveltuvaa hallinnon ja työnjohdonlisäkoulutusta ja riittävä työkokemus työaikamuoto: 38,25h/vko 1.5 lakkauttaa lukien kuntoutusohjaajan toimi, vakanssinumero (tehtäväkohtainen palkka 2550,87) ja perustaa tilalle lukien sosiaalityöntekijän virka, vakanssinumero palkkahinnoittelukohta: 04SOS04A 30 palkkatason mukainen (3267,53) pätevyysvaatimukset: laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuudesta (272/2005) työaikamuoto: 37h/vko 2 Sivistystoimen vakanssit 2.1 lakkauttaa lukien lastentarhanopettajan viran, vakanssinumero (tehtäväkohtainen palkka 2369,87) ja perustaa tilalle lukien S2-lastentarhanopettajan viran, vakanssinumero palkkahinnoittelukohta: 05PKO02B 30 palkkatason mukainen (2475,09) kelpoisuusvaatimuksista annetun lain 272/2005 mukainen kelpoisuus 2.2 lakkauttaa lukien lastentarhanopettajan viran, vakanssinumero
3 (tehtäväkohtainen palkka 2369,87) ja perustaa tilalle lukien avoimen varhaiskasvatuksen verkostotyöntekijän viran, vakanssinumero palkkahinnoittelukohta: 05PKO02B 10 palkkatason mukainen (2369,87) pätevyysvaatimukset:sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetuna lain 272/2005 mukainen kelpoisuus 2.3 lakkauttaa lukien lähihoitajan toimi, vakanssinumero (tehtäväkohtainen palkka 2048,76)ja perustaa tilalle lukien varhaiskasvatuksen avoimen toiminnan ohjaajan toimen, vakanssinumero palkkahinnoittelukohta: 05PKO palkkatason mukainen (2048,76) kelpoisuusvaatimuksista annetuna lain 272/2005 mukainen kelpoisuus 2.4 lakkauttaa lukien päiväkotiapulaisen toimen, vakanssinumero (tehtäväkohtainen palkka 1780,97) ja perustaa tilalle lukien ryhmäavustajan toimen, vakanssinumero palkkahinnoittelukohta: 04PER palkkatason mukainen (1847,91) pätevyysvaatimukset: lähihoitajan tai kouluavustajan tutkinto tai vastaava pätevyys 2.5 lakkauttaa lukien päiväkodinjohtajan virka, vakanssinumero (tehtäväkohtainen palkka 2779,68) ja perustaa tilalle lukien opetustoimen suunnittelijan viran, vakanssinumero palkkahinnoittelukohta: 01ASI40 45 palkkatason mukainen (3393,07) pätevyysvaatimukset: virkaan soveltuva korkeakoulututkinto työaikamuoto: toimistotyöaika 2.6 lakkauttaa lukien päivähoitajan toimen, vakanssinumero (tehtäväkohtainen palkka 2048,76) ja perustaa tilalle lukien varhaiskasvatuksen avoimen toiminnan ohjaajan toimen, vakanssinumero palkkahinnoittelukohta: 05PKO palkkatason mukainen (2048,76)
4 kelpoisuusvaatimuksista annetun lain 272/2005 mukainen kelpoisuus 2.7 lakkauttaa lukien lastenhoitajan viran, vakanssinumero (tehtäväkohtainen palkka 2048,76) ja perustaa tilalle lukien lähihoitajan toimen, vakanssinumero palkkahinnoittelukohta: 05PKO palkkatason mukainen (2048,76) kelpoisuusvaatimuksista annetun lain 272/2005 mukainen kelpoisuus 2.8 muuttaa lukien puheterapeutin viran, vakanssinumero (tehtäväkohtainen palkka 3077,68) lukien puheterapeutin toimeksi, vakanssinumero palkkahinnoittelukohta: hinnoittelematon, ryhmä 3 taso 15 palkkatason mukainen (3077,68) pätevyysvaatimukset:laillistettu puheterapeutti työaikamuoto: jaksotyö 2.9 muuttaa lukien nuoriso-ohjaajan viran, vakanssinumero (tehtäväkohtainen palkka 2179,75) lukien nuoriso-ohjaajan toimeksi, vakanssinumero palkkahinnoittelukohta: 02VAP palkkatason mukainen (2179,75) 2.10 lakkauttaa lukien luokanopettajan (koulunjohtaja) viran, vakanssinumero (tehtäväkohtainen palkka 3600,42) ja perustaa tilalle lukien rehtorin viran, vakanssinumero tehtäväkohtainen palkka:3821, muuttaa lukien TVT-suunnittelijan toimi, vakanssinumero viraksi. palkkatason mukainen (3760,80) Kuntalain mukaan julkista valtaa käyttävän henkilön tulee olla kuntaan virkasuhteessa, jos hän käyttää tehtävässään julkista valtaa. Muutoksella ei ole vaikutusta tehtäväkohtaiseen palkkaan allaolevat vakanssimuutoksen johtuvat Porkkalan lukion toiminnan keskittämisestä yhteen toimipaikkaan: 2.12
5 muuttaa erityisluokanopettajan viran, vakanssinumero lukien erityisopettajan viraksi 2.13 muuttaa erityisluokanopettajan viran, vakanssinumero lukien erityisopettajan viraksi 2.14 muuttaa peruskoulun ja lukion yhteinen biologian ja maantiedon lehtorin virka, vakanssinumero lukien peruskoulun biologian ja maantiedon lehtorin viraksi 2.15 muuttaa peruskoulun ja lukion yhteinen liikunnan lehtorin virka, vakanssinumero lukien peruskoulun liikunnan lehtorin viraksi 2.16 muuttaa peruskoulun ja lukion yhteinen matemaattisten aineiden (matematiikka ja kemia) lehtorin virka, vakanssinumero lukien peruskoulun matemaattisten aineiden (matematiikka ja kemia) viraksi 2.17 muuttaa peruskoulun ja lukion yhteinen liikunnan lehtorin virka, vakanssinumero lukien peruskoulun liikunnan lehtorin viraksi 2.18 muuttaa peruskoulun ja lukion yhteinen uskonnon, historian ja yhteiskuntaopin lehtorin virka, vakanssinumero lukien peruskoulun uskonnon, historian ja yhteiskuntaopin lehtorin viraksi 2.19 muuttaa peruskoulun ja lukion yhteinen vieraiden kielten (englanti ja ranska), vakanssinumero lukien peruskoulun vieraiden kielten (englanti ja ranska) viraksi 2.20 muuttaa lukion ja peruskoulun yhteinen äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorin virka, vakanssinumero lukien lukion äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorin viraksi
6 2.21 muuttaa lukion ja peruskoulun yhteinen kuvataiteen lehtorin virka, vakanssinumero lukien lukion kuvataiteen lehtorin viraksi 3. Yhdyskuntatekniikan vakanssit 3.1. lakkauttaa lukien aluehuoltomiehen toimi, vakanssinumero (tehtäväkohtainen palkka 1975,00) ja perustaa tilalle lukien teknisen avustajan toimen, vakanssinumero palkkahinnoittelukohta: tehtäväkohtainen palkka:enintään kunnassa tällä hetkellä noudatettavan palkkatason mukainen (1884,38) pätevyysvaatimukset: tehtävään soveltuva tekninen koulutus työaikamuoto: yleistyöaika 3.2. lakkauttaa lukien huoltomiehen toimi, vakanssinumero ja perustaa tilalle lukien teknisen avustajan toimi, vakaknssinumero palkkahinnoittelukohta: tehtäväkohtainen palkka:enintään kunnassa tällä hetkellä noudatettavan palkkatason mukainen (1884,38) pätevyysvaatimukset: tehtävään soveltuva tekninen koulutus työaikamuoto: yleistyöaika 3.3. lakkauttaa laitoshuoltajan toimet, vakanssinumerot ja (tehtäväkohtaiset palkat molemmissa 1814,79) ja perustaa tilalle lukien rakennusmestarin toimen, vakanssinumero palkkahinnoittelukohta: palkkatason mukainen (2606,29) pätevyysvaatimukset: rakennusmestarin tai rakennusalan ammattikorkeakoulun tutkinto työaikamuoto: yleistyöaika Käsittely Keskustelun aikana I varapuheenjohtaja Ari Harinen ehdotti että asia palautetaan valmisteluun perusturvan toimialan vakansseja koskevilta osilta. Jäsen Outi Saloranta-Eriksson kannatti Harisen ehdotusta. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti Harisen ehdotuksen. Päätös Kunnanhallitus päätti
7 1 että perusturvan toimialan vakansseja koskeva osuus päätöksestä irrotetaan ja palautetaan uudestaan valmisteluun 2 muilta osin päättää ehdotuksen mukaisesti a Tiedoksi toimialajohtajat Muutoksenhakuohje Oikaisuvaatimus kunnanhallitukselle
1 Perusturvan toimialan vakanssit
Kunnanhallitus 386 30.11.2015 Kunnanhallitus 22 25.01.2016 Vuoden 2016 talousarvion vakanssimuutokset perusturvan osalta 904/01.01.00/2015 Kunnanhallitus 30.11.2015 386 Kunnanvaltuusto on 16.11.2015 kokouksessaan
Sivistystoimen toimialan vakanssimuutokset, lakkautukset ja uudet vakanssit 2015
Kunnanhallitus 477 17.12.2014 Sivistystoimen toimialan vakanssimuutokset, lakkautukset ja uudet vakanssit 2015 21/01.01.00/2014 Kunnanhallitus 477 Kunnanvaltuuston 29.11.2014 hyväksymään vuoden 2015 talousarvioon
1. Perusturvan toimialan vakanssit
Kunnanhallitus 380 21.11.2016 Vuoden 2017 talousarvioon sisältyvät vakanssi- ja nimikemuutokset 847/01.01.00/2016 Kunnanhallitus 21.11.2016 380 21.11.2016 Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.11.2016 hyväksynyt
tehdä seuraavat vakanssijärjestelyt
Kunnanhallitus 76 16.02.2015 Kunnanhallitus 86 02.03.2015 Perusturvan toimialan uudet vakassit ja vakanssijärjestelyt 2015 21/01.01.00/2014 Kunnanhallitus 16.02.2015 76 Kunnanvaltuuston 29.11.2014 hyväksymään
Perusopetus / Pajuluoman koulu Luokanopettaja (2) virka 1.8.2012 40 600 - uudet virat, kustannuslisäys 97 500 /vuosi
Henkilöstösuunnitelma 2012 2015 Hj 29.8.2011, 136 Seinäjoen kaupungin henkilöstösuunnitelman 2012 2015 valmistelu edellyttää henkilöstöresurssin kokonaisarviointia. Valmistelun lähtökohtana on, että henkilöstölisäykset
V0054 1 yhtenäiskoulun rehtorin virka VA. V0011 2 luokanopettaja VA. V0012 3 luokanopettaja VA. V0017 4 luokanopettaja VA. V0019 5 luokanopettaja VA
Virka/toimi Toimen/viran nimike /MA Toimisto V 1 koulutusjohtaja T 0,4 toimistosihteeri T 0,5 toimistosihteeri V0033 1 koulukuraattori T 2 koulupsykologi Yhtenäiskoulu, ala-aste V0054 1 yhtenäiskoulun
KELPOISUUSLUETTELO. Kaikilta esimiesasemassa olevilta edellytetään riittävää johtamistaitoa.
1 KELPOISUUSLUETTELO Hallintosäännön mukaan kunnanhallitus ja lautakunta päättävät henkilöstöltä vaadittavista kelpoisuusehdoista. Henkilöstöltä vaadittavasta kelpoisuudesta pidetään erillistä luetteloa.
Kunnanhallitus 98 17.03.2014. Perusturvan toimialan vakanssimuutokset ja - järjestelyt 2014 21/01.01.00/2014. Kunnanhallitus 98
Kunnanhallitus 98 17.03.2014 Perusturvan toimialan vakanssimuutokset ja - järjestelyt 2014 21/01.01.00/2014 Kunnanhallitus 98 Perusturvan toimialan vuoden 2014 talousarvioon sisältyy useita talouden sopeuttamiseen
Talous-ja henkilöstöhallinnon keskittäminen, vakanssien nimikkeiden muutokset
Kunnanhallitus 154 02.05.2017 Kunnanhallitus 173 15.05.2017 Talous-ja henkilöstöhallinnon keskittäminen, vakanssien nimikkeiden muutokset 847/01.01.00/2016 Kunnanhallitus 02.05.2017 154 Vuoden 2017 talousarvioon
Sivistyslautakunta 42 27.05.2014. Opettajien virat, niiden nimikkeet ja virkojen numerointi 493/01/2014
Sivistyslautakunta 42 27.05.2014 Opettajien virat, niiden nimikkeet ja virkojen numerointi 493/01/2014 Sivla 42 Valmistelija: rehtori Markku Tani, puh. 040 836 5620, etunimi.sukunimi@savitaipale.fi OVTES/opettajien
Toimialan esitys Perustelut KJ päätösehdotus Kustannukset e. hinnoittelukohta, sopimusala, aloituspvm, pätevyysvaatimus lkm Kustannukset/ vuosi
UUDET VIRAT JA TOIMET Yhteenvedossa vasemmalla on toimialan esitys ja oikealla kaupunginjohtajan päätösehdotus kustannuksineen. Kustannuslaskennassa on kuukausipalkan lisäksi laskettu sosiaaliturvamaksut,
Vakanssi Nimi Nykyinen nimike Uusi nimike 142081 Hyttinen Jouni rehtori virka rehtori 142082 Kazera Maija luokanopettaja virka Luokanopettaja 142083
Vakanssi Nimi Nykyinen nimike Uusi nimike 142081 Hyttinen Jouni rehtori virka rehtori 142082 Kazera Maija luokanopettaja virka Luokanopettaja 142083 Kosonen Juha luokanopettaja virka Luokanopettaja 142084
Eräiden opettajien siirtäminen avoimiksi jääneisiin tai perustettaviin virkoihin
Lasten ja nuorten 5 22.01.2014 valmistelutoimikunta Kunnanhallitus 26 11.02.2014 Eräiden opettajien siirtäminen avoimiksi jääneisiin tai perustettaviin virkoihin LANUVTMK 5 Kunnallislaki 45 (11.4.2003/305)
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) Opetuslautakunta OTJ/5 13.12.2011
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) 239 Esitys kaupunginhallitukselle virkojen perustamisesta HEL 2011-008297 T 01 01 00 Päätös päätti esittää kaupunginhallitukselle, että se perustaisi 1.8.2012
Kangasniemen kunnan Vakanssiluettelo 2019
Kangasniemen kunnan Vakanssiluettelo 2019 Vakanssinro Hallintopalvelut Hinn.tunnus Uusi hinn.tunnus Virka/työsuhde Kelpoisuusvaatimus Muutos vuoteen 2018 100000 kunnanjohtaja hinnoittelematon 01999999
Espoon kaupunki Pöytäkirja 62. 62 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset
15.04.2015 Sivu 1 / 1 62 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset Päätösehdotus ei kuntalain 51 :n perusteella ota käsiteltäväkseen seuraavia
LUETTELO HENKILÖSTÖN KELPOISUUSEHDOISTA RANUAN KUNNASSA
1 LUETTELO HENKILÖSTÖN KELPOISUUSEHDOISTA RANUAN KUNNASSA Hyväksytty Valtuusto..2012 Voimaan 1.8.2012 Ranuan kunnan hallintosäännön 17 :n mukaisesti henkilöstön kelpoisuusehdot vahvistetaan seuraavasti:
KÄYTTÖTALOUSMENOT YHTEENSÄ
83 KÄYTTÖTALOUSMENOT SISÄISET JA ULKOISET YLEISHALLINTO 2005 2006 Muutos Henkilöstömenot 493 560 523 660 30 100 Palvelujen ostot 401 540 415 150 13 610 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 32 550 35 800 3 250
Eräiden lukiokoulutuksen ja perusopetuksen virkojen nimikkeiden muuttaminen KOLA 85
Kasvatus- ja opetuslautakunta 85 17.11.2014 Eräiden lukiokoulutuksen ja perusopetuksen virkojen nimikkeiden muuttaminen KOLA 85 Valmistelija/lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) Kaupunginhallitus Sj/3 07.03.2016
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) 213 Eräiden opetusviraston virkojen perustaminen, lakkauttaminen ja nimikkeiden muuttaminen HEL 2016-000596 T 01 01 00 Päätös päätti 1 perustaa opetusvirastoon
TEHTÄVÄNIMIKKEET, KELPOISUUSEHDOT JA VALITSEVA VIRANOMAINEN
SIIKAJOEN KUNTA TEHTÄVÄNIMIKKEET, KELPOISUUSEHDOT JA VALITSEVA VIRANOMAINEN TEHTÄVÄ KELPOISUUSEHDOT VALITSEMINEN =irka, t=toimi Ilman merkintää oleat oat työsuhteita Yleis- ja taloushallinto Kunnanjohtaja
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 4/2015 1
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 4/2015 1 Kunnanhallitus Aika 02.03.2015 klo 17:00-20:20 Paikka Kunnantalo, Ervastintie 2 kokoushuone Ervast 1.krs. Läsnäolijat Harinen Ari I varapuheenjohtaja puheenjohtaja
Sivistystoimi, tekninen ja ympäristötoimi, palveluliiketoimi/uudet VIRAT JA TOIMET
Liite Sivistystoimi, tekninen ja ympäristötoimi, palveluliiketoimi/uudet VIRAT JA TOIMET Yhteenvedossa vasemmalla on esitys ja oikealla kaupunginjohtajan päätösehdotus kustannuksineen. Kustannuslaskennassa
Kuntaliitoksen tapahtuessa Joutsan kunnan henkilöstö muodostuu nykyisestä Joutsan kunnan ja Leivonmäen kunnan henkilöstöstä.
Joutsan kunnanhallitus 216 24.09.2007 Kunnanvaltuusto 55 22.10.2007 Henkilöstötoimikunta 7 29.10.2007 Henkilöstötoimikunta 13 12.11.2007 Yhteinen Joutsan kunnanhallitus 37 19.11.2007 Kuntaliitossopimuksen
Liite Sito, tyt, koha/virkoja JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET JA LAKKAUTUKSET
Liite Sito, tyt, koha/virkoja JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET JA LAKKAUTUKSET Yhteenvedossa vasemmalla on esitys ja oikealla kaupunginjohtajan päätösehdotus kustannuksineen. Kustannuslaskennassa on kuukausipalkan
Etelä-Savon sairaanhoitopiirin henkilöstön kelpoisuusrekisteri 1.1.2016 alkaen
Etelä-Savon sairaanhoitopiirin henkilöstön kelpoisuusrekisteri 1.1.2016 alkaen Kelpoisuutena virkoihin ja työsopimussuhteisiin tehtäviin vaaditaan: 1. sairaanhoitopiirin johtajalta ylempi korkeakoulututkinto
Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/3 7.3.2016
Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) 3 Eräiden opetusviraston virkojen perustaminen, lakkauttaminen ja nimikkeiden muuttaminen HEL 2016-000596 T 01 01 00 Päätösehdotus päättää 1 perustaa opetusvirastoon
ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN HENKILÖSTÖN KELPOISUUSREKISTERI. Hallitus hyväksynyt kelpoisuusrekisterin kokouksessaan 26.1.2012 8.
1 ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN HENKILÖSTÖN KELPOISUUSREKISTERI Hallitus hyväksynyt kelpoisuusrekisterin kokouksessaan 26.1.2012 8. Tarkistettu kelpoisuusrekisteri tulee voimaan 1.3.2012 lukien Kelpoisuutena
Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset
22.03.2017 Sivu 1 / 1 59 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset Päätösehdotus Suomenkielisen opetustoimen johtaja Kaisu Toivonen ei kuntalain
ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN HENKILÖSTÖN KELPOISUUSREKISTERI. Hallitus hyväksynyt kelpoisuusrekisterin kokouksessaan 27.1.2010 20.
1 ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN HENKILÖSTÖN KELPOISUUSREKISTERI Hallitus hyväksynyt kelpoisuusrekisterin kokouksessaan 27.1.2010 20. Tarkistettu kelpoisuusrekisteri tulee voimaan 1.3.2010 lukien Kelpoisuutena
laajemmin sivistystoimen toimialaan kuuluvien tapahtumien toteuttamista.
Liite VIRKOJA JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET Yhteenvedossa vasemmalla on esitys ja oikealla kaupunginjohtajan päätösehdotus kustannuksineen. Kustannuslaskennassa on kuukausipalkan lisäksi laskettu sosiaaliturvamaksut,
TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN
Koulutuslautakunta 20 29.04.2014 Kunnanhallitus 105 12.05.2014 Kunnanhallitus 124 26.05.2014 TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN Koulutuslautakunta 29.04.2014
Koulutoimen henkilöstörakenne
Koulutoimen henkilöstörakenne 11.11.2016 Virka/toimi Toimen/viran nimike Toimisto V 1 koulutusjohtaja T 2 toimistosihteeri T 3 toimistosihteeri V0033 4 koulukuraattori T 5 koulupsykologi Yhtenäiskoulu,
YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat
YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat 1.5.2019 alkaen HALLINTO- JA TUKIPALVELUHENKILÖSTÖ Vaativuusryhmä 1 2 3 4 5 6 1613,9 1745,97 1884,74 2045,72 2206,74 2398,15 HALLINTO-
YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat
YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat 1.5.2018 alkaen (luottamusmiespalkkiot 1.3.2018 alkaen) HALLINTO- JA TUKIPALVELUHENKILÖSTÖ Vaativuusryhmä 1 2 3 4 5 6 1596,34 1726,97
YKSITYINEN OPETUSALA (YOL)
YKSITYINEN OPETUSALA (YOL) 1.9.2009 lukien LUKIO-OPETUS JA PERUSOPETUS Tilastokoodi 011064 Peruskoulun rehtori (64-68) I kalleusluokka 3 290,50-3 917,38 II kalleusluokka 3 199,88-3 809,47 011065 Lukion
Palktmk 12 Kuntalain 87 :n mukaan kunnan palveluksessa oleva henkilöstö on virkasuhteessa tai työsopimussuhteessa kuntaan.
Palkkatoimikunta 12 01.12.2016 Yhdistymishallitus 161 07.12.2016 Uusien virkojen perustaminen 1.1.2017 alkaen 314/01.01.00/2016 Palktmk 12 Kuntalain 87 :n mukaan kunnan palveluksessa oleva henkilöstö on
1 kutsua virkaa hakeneista haastateltaviksi seuraavat hakijat:
Kunnanhallitus 8.09.05 Kunnanhallitus 9 0..05 Henkilöstöjohtajan viran, vakanssinumero 00000089, täyttäminen 68/0.0.00/05 Kunnanhallitus 8.09.05 Kunnanhallitus julisti kokouksessaan 0.8.05 henkilöstöjohtajan
Palktmk 12 Kuntalain 87 :n mukaan kunnan palveluksessa oleva henkilöstö on virkasuhteessa tai työsopimussuhteessa kuntaan.
Palkkatoimikunta 12 01.12.2016 Yhdistymishallitus 161 07.12.2016 Yhteisvaltuusto 25 12.12.2016 Uusien virkojen perustaminen 1.1.2017 alkaen 314/01.01.00/2016 Palktmk 12 Kuntalain 87 :n mukaan kunnan palveluksessa
ERITYISOPETTAJA (0-9 lk) ajalle 1.8.2015 31.7.2016
ERITYISOPETTAJA (0-9 lk) ajalle 1.8.2015 31.7.2016 Juankosken kaupungissa on haettavana määräaikainen Juankosken koulujen (Juantehtaan koulu ja Juankosken koulu, 0-9 lk) erityisopettajan virka ajalle 1.8.2015
Valmistelija: kaupunkikehityspäällikkö Mika Mannervesi, mika.mannervesi@salo.fi, p. 02 778 5001
Kaupunkisuunnittelulautakunta 104 24.06.2014 Kaupunkisuunnittelulautakunta 189 11.11.2014 Kaupunginhallitus 479 17.11.2014 Kaupunkisuunnittelulautakunta 206 09.12.2014 Kaupunginhallitus 32 02.02.2015 Liikennepalveluasiantuntijan
Kasvatusaineiden opettaja Kotitalouden lehtori laitoshuoltaja lapsityönohjaaja lastentarhaopettaja lehtori liikunnanopettaja
KASVATUSTIETEELLINEN Pääaine tai koulutusohjelma Ammatti- tai virkanimike Lastentarhan koulutusohjelma Lastentarhan lastentarha/esi lastentarha/varajohtaja lastenhoitaja leikkikoulun pääohjaaja näyttötutkintojen
Sivistyslautakunta 6/
SIIKAISTEN KUNTA ESITYSLISTA Sivistyslautakunta 6/2015 60 62 Aika Tiistai 11.08.2015 klo 17.00 Paikka Kunnanvirasto Läsnä Kurtti Arja puheenjohtaja Kallioniemi Seija varapuheenjohtaja Heikkilä Reijo jäsen
antavan opettajan kelpoisuus 2 769, ,21
Sivistystyöantajien opetusalan palkat 1.5.2018 lukien LUKIO-OPETUS JA PERUSOPETUS Tilastokoodi I 011064 Peruskoulun rehtori 3 779,88-4 499,99 3 675,79-4 376,03 011065 Lukion rehtori 3 940,06-4 941,76 3
SIVISTYSTOIMENJOHTAJA-HALLINTOJOHTAJAN VIRAN HOITO MÄÄRÄAIKAISELLA SIJAISJÄRJESTELYLLÄ/UUDELLEEN KÄSITTELY
Kunnanhallitus 311 11.11.2014 Kunnanhallitus 314 17.11.2014 Kunnanhallitus 329 01.12.2014 Kunnanvaltuusto 64 15.12.2014 Kunnanhallitus 41 26.01.2015 SIVISTYSTOIMENJOHTAJA-HALLINTOJOHTAJAN VIRAN HOITO MÄÄRÄAIKAISELLA
Sivistystyöantajien opetusalan palkat lukien
Sivistystyöantajien opetusalan palkat 1.5.2019 lukien LUKIO-OPETUS JA PERUSOPETUS Tilastokoodi I 011064 Peruskoulun rehtori 3 821,46-4 549,49 3 716,22-4 424,17 011065 Lukion rehtori 3 983,40-4 996,12 3
KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA 2
KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSKUTSU Sivistyslautakunta 29.9.2011 Kokousaika Torstai 6.10.2011 klo 17.00 Kokouspaikka Konneveden kunnantalo Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
KVTES:n palkkaluokittelun numerotunnukset 2008 (1.3.2008)
1 KVTES:n palkkaluokittelun numerotunnukset 2008 (1.3.2008) Liite 1 01HAL031 01HAL032 01HAL033 01TOI010 01TOI020 01VAH020 01LÄH000 01ATK021 01ATK022 01ATK030 Kunnan johto ja sisäisen palvelutoiminnan henkilöstö:
HYKS-SAIRAANHOITOALUE HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunta 10.11.2015
HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunta 10.11.2015 LIITE 2 HENKILÖSTÖSUUNNITELMAN 2016 VAKANSSIMUUTOKSET LIITE 2a LIITE 2b LIITE 2c Perustettavat ja lakkautettavat virat (nimikemuutokset) Perustettavat ja lakkautettavat
SIVISTYSTYÖNANTAJAT ry Opetushenkilöstön palkat (muut kuin AMK) 1.4.2011 lukien
SIVISTYSTYÖNANTAJAT ry Opetushenkilöstön palkat (muut kuin AMK) 1.4.2011 lukien LUKIO-OPETUS JA PERUSOPETUS Tilastokoodi 011064 Peruskoulun rehtori (64-68) 3516.47-4186.39 3419.62-4071.07 011065 Lukion
03HOI040 Terveydenhuollon hoitohenkilöstö, hoitoalan ammattitehtävät
KOODI TILASTONIMI 01HAL031 Kunnan johto ja hallinto, B palkkaryhmä: -15 000 asukasta 01HAL032 Kunnan johto ja hallinto, B palkkaryhmä: 15 001-25 000 asukasta 01HAL033 Kunnan johto ja hallinto, B palkkaryhmä:
Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 5/2014 84
Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 5/2014 84 Sivistyslautakunta Aika Paikka 17.06.2014 klo 18:00-19:00 Kunnanvirasto kunnahallituksen kokoushuone Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi
Sosiaali- ja terveysviraston virkojen ja toimien. Kelpoisuus- ja kielitaito- vaatimukset
Sosiaali- ja terveysviraston virkojen ja toimien Kelpoisuus- ja kielitaito- vaatimukset 28.4.2015 1. Soveltamisala Sosiaali- ja terveysviraston virkojen ja toimien kelpoisuus- ja kielitaitovaatimukset.
SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2016-2019
SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2016-2019 Uudet vakanssit: Yksikkö/nimike 2016 2017 2018 2019 Suun terveydenhuolto Suuhygienisti 1 Hammaslääkäri 1 Hammashoitaja 1 Aikuisten psykososiaaliset
2050 Läntinen avoterveydenhuolto. 2025 Aikuisneuvonta ja vastaanotto. Tehtäväkohtainen peruspalkka 2423,10.
Kaupunginhallitus 31 02.02.2015 Uusien virkojen ja työsuhteiden perustaminen vuonna 2015 189/01.01.00.00/2015 Kaupunginhallitus 02.02.2015 31 Valmistelijat: terveyspalveluiden päällikkö Sara Sarjakoski-Peltola,
Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset
19.04.2017 Sivu 1 / 1 74 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset Päätösehdotus Suomenkielisen opetustoimen johtaja Kaisu Toivonen ei kuntalain
RAUTAVAARAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 33
RAUTAVAARAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 33 24.06.2015 AIKA 24.06.2015 klo 18:00-21:15 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 36 23 Pöytäkirjantarkastajien
14 JOHTAVASSA JA ITSENÄISESSÄ ASEMASSA OLEVIEN MÄÄRITTÄMINEN
Henkilöstöjaosto 2 27.04.2016 Yhteistyötoimikunta 14 03.05.2016 Kunnanhallitus 14 11.05.2016 14 JOHTAVASSA JA ITSENÄISESSÄ ASEMASSA OLEVIEN MÄÄRITTÄMINEN HENKJA 27.04.2016 2 Valmistelija: vt.hallintojohtaja
Sorkkisten koulun lakkauttaminen
Kasvatus- ja opetuslautakunta 67 26.10.2015 Kunnanhallitus 192 02.11.2015 Valtuusto 53 09.11.2015 Sorkkisten koulun lakkauttaminen 250/12.00.00/2015 Kasvope 26.10.2015 67 Euran kunnan kouluverkkosuunnitelmaa
Hakemukset liitteineen ovat nähtävillä kokouksessa. Valmistelija: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio
Kunnanhallitus 0.0.04 Kunnanhallitus 56 4.0.04 Kunnanhallitus 4.04.04 Kunnanhallitus 46 05.06.04 Talousjohtajan viran täyttäminen Kunnanhallitus 0.0.04 797/0.0.00/0 Kunnanhallitus julisti kokouksessaan
luokanopetuksen tai erityisopetuksen opettajan kelpoisuus ( alkaen C51)
YLEISKIRJEEN 3/2001 LIITE 2 1 (7) PERUSKOULUN, LUKION JA AIKUISLUKION 1.8.2001 ALKAEN TOTEUTETTAVAT SOPIMUSMUUTOKSET PERUSKOULU Palkkauksen perusteet muuttuvat lehtorin, erityisopetuksen opettajan ja luokanopettajan
3 Kunnan lausunto Ely-keskuksen lausuntopyyntöön 28.5.2013; Tolsan maantien 11246 kevyen liikenteen väylä
3..03 tiedote (5) 5.8.03 Ennakkotiedot Kirkkonummen kunnanhallituksen päätöksistä 5.8.03 tiedotteessa mainitut liitteet ovat esityslistan liitteitä. Linkki esityslistaan löytyy päätöslistan lopusta. Päätökset
ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 8 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1
ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 8 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1 Kokousaika 27.10.2011, kello 18.00 20.00 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Jaakko Ilkan koulu Löppönen Markku, puheenjohtaja
- Yhdenmukaistamista on vielä käsiteltävä valmistelutoimikunnassa/alatyöryhmien välillä.
2.5.2012 Henkilöstökoonti; Pöytyä, Aura, Pöytyän kttky Vak. Ma Yht. Hallinto ja talous 79 5 84 Perusturva 242 4 246 Varhaiskasvatus 102 18 120 Sivistys 173 65 238 Tekninen 108 2 110 Yhteensä 703 94 797
Liperin kunnan sosiaali- ja terveystoimen kelpoisuusehdot 1.7.2015
Liperin kunnan sosiaali- ja terveystoimen kelpoisuusehdot 1.7.2015 Fysioterapeutti vastaava aikaisempi rekisteröinti. Sosiaali- ja terveysalan fysioterapeutin (AMK) ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi
Khall 267 Valmistelija hallintojohtaja Liisa Virkkunen, p. 0505-395 0302
267 12.10.2010 295 26.10.2010 324 10.11.2010 341 16.11.2010 33 01.02.2011 Ii-instituutti-liikelaitoksen johtajan viran perustaminen ja viran aukijulistaminen/virkavalinnan valmistelu/viran vaali/virkavaalin
Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset
05.04.2016 Sivu 1 / 1 57 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset Päätösehdotus Suomenkielisen opetustoimen johtaja Kaisu Toivonen ei kuntalain
JÄMSÄN KAUPUNKI 1. Virka/ toimi. Lkm. YLEISHALLINTO 14
JÄMSÄ KAUPUKI 1 Lakkautettavat virat ja toimet v. 214 Tehtävänimike Vakanssinro toimi Lkm. Poikkeava lakkautuspvm. Toimiala yhteensä LEISHALLIT 14 Kaupunginhallitus Apulaiskaupunginjohtaja 211 V 1 Strategiajohtaja
5 Terveyskeskuslääkärin virkaan ottaminen, työavain 45-924-15, Munkkiniemen terveysasema. Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 5 Terveyskeskuslääkärin virkaan ottaminen, työavain 45-924-15, Munkkiniemen terveysasema HEL 2015-011043 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti valita lääketieteen
Keskiviikko klo Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin
Viranomainen KOKOUSKUTSU/ESITYSLISTA Nro 11/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Keskiviikko 26.10.2016
Laihia Pöytäkirja 5/ (17) Sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunta
Laihia Pöytäkirja 5/2017 1 (17) Aika, klo 17:31-19:18 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 63 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus 64 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien valinta
KVTES:n palkkaluokittelun numerotunnukset 2006 Koodi Hitun nimi Huom Liite 1 Kunnan johto ja sisäisen palvelutoiminnan henkilöstö:
KVTES:n palkkaluokittelun numerotunnukset 2006 Liite 1 Kunnan johto ja sisäisen palvelutoiminnan henkilöstö: 01HAL021 Kunnan johto ja hallinto, A palkkaryhmä: 6 000-15 000 asukasta 01HAL022 Kunnan johto
Varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tilannekatsaus talousarvion 2015 pohjaksi
Koulutuslautakunta 60 13.08.2014 Koulutuslautakunta 65 08.09.2014 Koulutuslautakunta 76 23.09.2014 Varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tilannekatsaus talousarvion 2015 pohjaksi 395/02.01.00/2014 Koulutuslautakunta
Sosiaali- ja terveystoimi/virkoja JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET
Sosiaali- ja terveystoimi/virkoja JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET Yhteenvedossa vasemmalla on esitys ja oikealla kaupunginjohtajan päätösehdotus kustannuksineen. Kustannuslaskennassa on kuukausipalkan lisäksi
KVTES:n palkkaluokittelun numerotunnukset 2007 (1.10.2007)
KVTES:n palkkaluokittelun numerotunnukset 2007 (1.10.2007) Liite 1 01HAL021 01HAL022 01HAL023 01HAL031 01HAL032 01HAL033 01TOI010 01TOI020 01VAH020 01LÄH000 01ATK021 01ATK022 01ATK030 Kunnan johto ja sisäisen
PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2015 1
PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2015 1 Sivistyslautakunta 04.11.2015 AIKA 04.11.2015 klo 18:00-19:45 PAIKKA Pelkosenniemen koulu KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 72 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Varhaiskasvatuksen kunnille siirtyvät vakanssit Yhteiset vakanssit
Varhaiskasvatuksen kunnille siirtyvät vakanssit Yhteiset vakanssit 20000 Hallinto VPK 72698003 1 72698 Palvelujohtaja 10 0 99999999 73500004 1 73500 Palvelupäällikkö 10 0 99999999 73500003 1 73500 Palvelupäällikkö
Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset
17.05.2017 Sivu 1 / 1 104 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset Päätösehdotus Suomenkielisen opetustoimen johtaja Kaisu Toivonen ei kuntalain
Hakemukset liitteineen ovat nähtävillä kokouksessa. Valmistelija: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio
Kunnanhallitus 0.0.04 Kunnanhallitus 56 4.0.04 Kunnanhallitus 4.04.04 Talousjohtajan viran täyttäminen 797/0.0.00/0 Kunnanhallitus 0.0.04 Kunnanhallitus julisti kokouksessaan 8..0 talousjohtajan viran
Viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat
Kasvatus- ja opetuslautakunta 85 29.09.2016 Viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat Kasvope 85 Varhaiskasvatuspäällikön henki lös tö asiat Rehtoreiden Ahmasojan koulun Lautakunnan tiedoksi saatetaan seuraavat
Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa
Kasvatus- ja opetuslautakunta 39 18.06.2014 Kunnanhallitus 134 11.08.2014 Valtuusto 29 29.09.2014 Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa 1305/12.01.03/2014 Kasvope
1. Nuorisotyö, nuorisotoiminta ja nuorisopolitiikkaan liittyvät yhteydenpitotehtävät.
SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Sivistystoimen tehtävänä on luoda edellytykset tietojen, taitojen ja myönteisten asenteiden avulla kuntalaisten henkiseen ja fyysiseen aktiivisuuteen ja kasvuun.
14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely:
Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto 14 17.02.2016 Tiedekunnassa vapautuneiden tehtävien tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleenmäärittelyn hyväksyminen Valmistelija hallintopäällikkö Kari Korhonen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Opetuslautakunta NAL/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2015 1 (5) 187 Oikaisuvaatimus virkaan ottamisesta määräajaksi HEL 2015-008988 T 01 01 01 01 Päätös päätti kuntalain 89 :n nojalla hylätä ********** oikaisuvaatimuksen,
1. Perusturvan toimialan vakanssit
Kunnanhallitus 380 21.11.2016 Kunnanhallitus 401 05.12.2016 Vuoden 2017 talousarvioon sisältyvät vakanssi- ja nimikemuutokset 847/01.01.00/2016 Kunnanhallitus 21.11.2016 380 21.11.2016 Kunnanvaltuusto
KANGASNIEMEN KUNNAN VAKANSSILUETTELO alkaen HALLINTOPALVELUT. hinn.ulkop. kunnanjohtaja v. 01ASI040 elinkeinoasiamies v
KANGASNIEMEN KUNNAN VAKANSSILUETTELO 1.1.2018 alkaen HALLINTOPALVELUT hinn.ulkop. kunnanjohtaja v 01ASI040 elinkeinoasiamies v 01ASI040 talouspäällikkö v 01ASI040 hallintopäällikkö v Toimistopalvelut 01TOI060
Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt:
Kunnanhallitus 256 18.11.2014 Kunnanhallitus 54 17.02.2015 Teknisen johtajan viran täyttäminen KHALL 256 Hallintojohtaja Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 15.09.2014 201 julistaa teknisen johtajan viran
Henkilöstösuunnitelma 2016 2018 Yhteenveto
Yhteenveto Henkilöstösuunnitelman yhteenveto TP 2014 TA 2015 TA 2016 TASU 2017 TASU 2018 Yleishallinto htv htv henk.kust. htv henk.kust. htv henk.kust. htv henk.kust. Vakinaiset Yleishallinto 54,31 50,83
Perusturvan toimialan esitykset toimien perustamisesta ja muuttamisesta
Perusturvalautakunta 67 29.09.2010 Perusturvan toimialan esitykset toimien perustamisesta ja muuttamisesta PETUR 67 Vuoden 2011 talousarvion laatimisen yhteydessä on pyydetty toimialoja esittämään myös
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 5/2015 1
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 5/2015 1 Henkilöstöjaosto Aika 04.11.2015 klo 17:30-19:30 Paikka Kokoushuone Hermanni, kunnantalo 4 krs. Läsnäolijat Hakapää Minna puheenjohtaja Gerkman Mikael jäsen Lundqvist
KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Sivu 8 () Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali
KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Sivu 8 () Valtuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 27.4.2016 kello 18.00 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET valtuutettua LIITE A varavaltuutettua
SIVISTYSVIRASTO 2013 (30.4.2013 tilanne)
SIVISTYSVIRASTO 2013 (30.4.2013 tilanne) KOULUTUSLTK Esittelijä sivistystoimen johtaja KULTTUURILTK Esittelijä museonjohtaja VAPAA-AIKALTK Esittelijä vapaa-aikatoimen päällikkö SIVISTYSVIRASTO Sivistystoimenjohtaja
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunginhallitus Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (5) 117 Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan lukio- ja ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön johtajan viran täyttäminen HEL 2016-014154 T 01 01 01 01 Päätös
Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin
Koulutuslautakunta 37 27.03.2014 Koulutuslautakunta 46 29.04.2014 Koulutuslautakunta 55 22.05.2014 Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin Koula 27.03.2014 37 Vuoden 2014
HELSINGIN KAUPUNKI LIITE 1 KAUPUNGINKANSLIA Henkilöstöosasto
HELSINGIN KAUPUNKI LIITE 1 TÄYTTÖLUPAMENETTELYN SOVELTAMINEN SEKÄ ERÄIDEN VIRKOJEN JA TEHTÄVIEN VAPAUTTAMINEN TÄYTTÖLUVISTA 18.6.2014 ALKAEN Täyttölupamenettelyn tarkoitus ja tavoitteet Kaupungin virkojen
ILOMANTSIN KOULULAITOKSEN VIRAT
ILOMANTSIN KOULULAITOKSEN VIRAT Virka-n Virka Sijoi tus kou lu Viranhaltija umero 01 Luokanopetta ja Hatun koulu Antti Immonen Hatun koulu Päivi Pesonen 03 Luokanopettaja Hatun koulu Haetaan täyttölupaa
Kunnanvirastossa 27.8.2015 klo 9.00-15.00
LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 71 Kokousaika 25.8.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Merihelmi, Laitakari Käsiteltävät asiat 61 62 63 64 65 66 67 68 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien
LIITE sivltk 23.2.2016 OPETTAJIEN VIRAT 2015-2016 tilanne 23.2.2016
LIITE sivltk 23.2.2016 OPETTAJIEN VIRAT 2015-2016 tilanne 23.2.2016 A. PERUSOPETUKSEN VIRAT Rehtori 0201 Joona Leinonen Poikola vapaa 1.8.2015-31.7.2016 Luokanopettajan virat 0002 Terhi Savolainen Ahmovaara
Vuonna 2016 perustettavat ja lakkautettavat virat ja toimet sekä vuonna 2016 tehtävät vakanssimuutokset
Vuonna 2016 perustettavat ja lakkautettavat virat ja toimet sekä vuonna 2016 tehtävät vakanssimuutokset oimielin Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi ulosalue Mikkelin palvelutuotantoyksikkö Yhteyshenkilö
Paikka ja aika Keskuskoululla klo Allekirjoitus
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 14 18.12.2017 Kokousaika 18.12.2017 klo 19.00- Kokouspaikka Biologian luokka, Keskuskoulu, Kinnula Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)