Eurajoen kunnanvaltuusto 16.6.2015 Petri Hautala TARKISTETTUUN (4.5.2015 päivättyyn) KAAVAEHDOTUKSEEN TEHDYT MUUTOKSET Eurajoen rantayleiskaavan ja rantayleiskaavan muutoksen ehdotus oli nähtävillä 8.9. 7.10.2014. Lisäksi siitä pyydettiin viranomaislausunnot. Muistutusten ja lausuntojen perusteella kaavaehdotusta tarkistettiin. Nähtävillä ollutta kaavaehdotusta on tarkistettu kaavaselostuksen liitteenä olevan kaavan laatijan vastineen mukaisesti (liite 10). Kaavan laatija on toimittanut tarkistetun kaavaehdotuksen 4.5.2015 päivätyt asiakirjat kuntaan. Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 32 :n mukaisesti on lähetetty tiedote liitteineen kirjeenä niille maanomistajille, joita muutokset koskevat. Heitä kuultiin näin ollen erikseen. Tiedotteessa todettiin, että mielipiteet tulee toimittaa 3.6.2015 klo 16.00 mennessä kirjallisesti osoitteella Sweco Ympäristö Oy, Uudenmaankatu 19 A, 20701 Turku. Kirjeet lähetettiin seuraavien kaavan laatijan vastineen kohtien muutosten perusteella: - Luvun 1 Lausunnot, ELY keskuksen lausuntoon annetun vastineen kohta 1. (Kirjeillä kuullaan 16 maanomistajaa) - Luvun 1 Lausunnot, ELY keskuksen lausuntoon annetun vastineen kohta 10. (Kirjeellä kuulaan maanomistajaa) - Luvun 2 Muistutukset, muistutus 16. (Kirjeillä kuullaan naapurikiinteistöjen maanomistajia) Kunnanhallituksen käsittely Kunnanhallitus käsitteli tarkistettua (4.5.2015 päivättyä) kaavaehdotusta 2.6.2015. Tarkistetun kaavaehdotuksen asiakirjojen lisäksi kaavan laatija toimitti em. kunnanhallituksen kokousta varten kirjeitse kuulemisen johdosta 1 (8) Sweco Uudenmaankatu 19 A P.O. Box 669 FI-20701 Turku, Finland Puhelin 358 102 414 000 Fax www.sweco.fi Sweco Ympäristö Oy Reg.no 0564810-5 Reg. office: Tampere Sweco Groupin jäsen Petri Hautala Kaavasuunnittelija Sweco Ympäristö, maankäyttö Telephone direct +358 102414407 Mobile +358 503160078 petri.hautala@sweco.fi
27.5.2015 mennessä tulleiden mielipiteiden sisällön tiivistelmän ja kaavan laatijan vastineen mielipiteisiin. Alla on todettu ko. mielipiteet ja kaavan laatijan vastineet. 1) Hannu Viljanen, Väinölä 051-428-1-123 Kiinteistö on suhteellisen uusi ja täyttää kaikki nämä vaatimukset, jotka vaaditaan AP alueelta. 200m kiinteistöstä oikealle ja 200m vasemmalle on AP-alueeksi merkattuja tontteja jotka ei täytä edes näitä vaatimuksia. Pyydetään osoittamaan ko. kiinteistön rakennuspaikka AP rakennuspaikkana. Voimassa olevan rantayleiskaavan mukaiselle loma-asunnon (RA) rakennuspaikalle on myönnetty käyttötarkoituksen muutos vakituisen asumisen rakennuspaikaksi. Kaavan tavoitteiden mukaisesti rakennuspaikka on osoitettu nähtävillä olleessa kaavaehdotuksessa erillispientalon (AP) rakennuspaikkana. lausuntoon annetun vastineen kohdan 1 perusteella ko. rakennuspaikka mukaisesti loma-asunnon (RA) rakennuspaikkana. Tarkistettu kaavaehdotus pidetään ennallaan. Rakennuspaikka osoitetaan näin ollen RA rakennuspaikkana. Orjansaareen ei ole tarkistetussa kaavaehdotuksessa osoitettu em. poikkeamislupien perusteella AP rakennuspaikkoja. 2) Kiinteistön Rantamaa 051-411-9-45 naapurikiinteistöjen maanomistajat AM-K saa vahvan vastustuksen, vaikutus lähialueen asumis- ja virkistyskäyttöön olisi pahimmillaan dramaattinen. AP-2 olisi maa-alueen kokoonkin nähden ja muihin ympäristön maanomistajiin verrattuna tasavertainen tapa lisätä tontin rakennusoikeutta. AM ehkä pitkin hampain, mutta silti pelotteena jonkinlaisen tuottavan maataloustoiminnan harjoittaminen noin lähellä rantaa/muiden rantoja. Kaavaehdotuksessa on kiinteistölle osoitettu AP rakennuspaikka muutettavan kaavan mukaisesti. 2 (8)
Kaavaehdotuksesta on jätetty muistutus, jossa on esitetty, että AP rakennuspaikka tulee osoittaa muistutuksessa todetuin perustein AM-K rakennuspaikkana. Tarkistetussa kaavaehdotuksessa ko. rakennuspaikka on osoitettu kaavan laatijan vastineen mukaisesti AM-K rakennuspaikkana kunnasta saadun tiedon perusteella ja kunnan mielipiteen mukaisesti. Kaavaselostuksen kohdassa 5.4 todetaan ympärivuotisen asumisen osoittamisesta seuraavaa: Kaavalla ei osoiteta rantaan uutta ympärivuotista asumista, ts. uusi rakennusoikeus osoitetaan loma-asuntojen rakennuspaikkoina. Kaavassa voidaan kuitenkin osoittaa rakennusoikeutta ympärivuotisen asuinrakennuksen rakentamiseen seuraavin periaattein: - rakennetut rakennuspaikat osoitetaan pääasiassa nykyisen käytön tai voimassa olevan rakennusluvan tai poikkeamisluvan mukaisesti - aiemman käytön perusteella (ennen maatilan talouskeskus tai omakotitalo, nykyisellään loma-asuntona) voidaan rakennuspaikka osoittaa ympärivuotiseen asumiseen - mikäli kaavan laadinnan aikana on maanomistaja esittää erityiset perusteet (kuten rakennuspaikalla jo nyt oleva vaatimukset täyttävä rakennus) voidaan harkita nykyisen loma-asunnon rakennuspaikan osoittamista ympärivuotiseen asumiseen - kaava-alueella hankalasti saavutettaviin kohteisiin, kuten saariin, ei osoiteta uutta ympärivuotista rakentamista - jos kaavassa osoitetaan AP-rakennuspaikka, sille ei saa rakentaa loma-asuntoa Kunnan viranomainen on esittänyt AM rakennuspaikan osoittamista. Eli muutettavan kaavan ja kaavaehdotuksen mukainen AP rakennuspaikka ja tarkistetun kaavaehdotuksen mukainen AM-K rakennuspaikka osoitettaisiin AM rakennuspaikkana. Esitystä tukevat seuraavat maanomistajan kaavaehdotuksesta jättämän muistutuksen perusteet: - Tila on toiminut aiemmin maatilana, jolla on harjoitettu maanviljelyä, karjanhoitoa, puutarhaviljelyä ja kalastusta - Tila tulee säilytää elinkelpoisena tulevia tarpeita varten, koska rakennukset ovat edelleen käyttökelpoisia ja hyväkuntoisia Em. perusteluiden lisäksi AM rakennuspaikan osoittamisen perusteluna voidaan pitää sitä, että tämä on kaavan tavoitteiden ja perusteiden mukaista. 3 (8)
3. Marjatta Ala-Kohtamäki, Pujonpirtti 051-411-7-60 Maanomistaja on esittänyt 27.5.2015 kaavan laatijan kanssa käydyssä puhelinkeskustelussa tyytymättömyytensä, että tarkistetussa kaavaehdotuksessa ko. kiinteistön nähtävillä olleen kaavaehdotuksen mukainen AP rakennuspaikka on muutettu RA rakennuspaikaksi. Maanomistaja aikoo toimittaa kirjallisen mielipiteensä asiaan 3.6.2015 mennessä. Voimassa olevan rantayleiskaavan mukaiselle loma-asunnon (RA) rakennuspaikalle on myönnetty käyttötarkoituksen muutos vakituisen asumisen rakennuspaikaksi. Kaavan tavoitteiden mukaisesti rakennuspaikka on osoitettu nähtävillä olleessa kaavaehdotuksessa erillispientalon (AP) rakennuspaikkana. lausuntoon annetun vastineen kohdan 1 perusteella ko. rakennuspaikka mukaisesti loma-asunnon (RA) rakennuspaikkana. Tarkistettu kaavaehdotus pidetään em. perustein ennallaan. Rakennuspaikka osoitetaan näin ollen RA rakennuspaikkana. 4. Eräranta 051-411-3-70 Kiinteistön RA rakennuspaikan Satakunnan Museon tekemän inventoinnin perusteella osoitettu /s kaavamerkintä kohdistuu kunnan viranomaiselta saadun tiedon mukaan väärään rakennuspaikkaan ja kiinteistöön. Ko. rakennusinventoinnin koordinaatti- ja karttatiedon mukaan inventointikohde sijaitsee kiinteistöllä Eräranta 3:70. Kohteen inventointitiedoissa kuitenkin todetaan kohteen sijaitsevan kiinteistöllä Kointähti 051-411-1-120. Kaavaehdotuksessa on osoitettu kiinteistölle Eräranta 3:70 kaavamerkintä RA/s, kohdenumerolla 36, joka viittaa kaavaselostuksen kohdeluetteloon. Kaavan laatija on lähettänyt asiasta selvityspyynnön Satakunnan Museolle / Liisa Nummelinille. 26.5.2015 sähköpostilla saadun selvityksen perusteella inventoinnin tiedot eivät koske kiinteistöä Eräranta 3:70, eikä myöskään kiinteistöä Kointähti 1:120. Tiedot liittyvät ilmeisesti vuoden 1995 rakennusinventoinnin kiinteistön Lehtopiha 051-411-6-120 kohteeseen, jota ei ole vuoden 2011 inventoinnissa enää todettu. Tämän perusteella kaavaehdotuksen kohde 36 poistetaan ja 4 (8)
kiinteistön Eräranta 3:70 rakennuspaikka osoitetaan RA rakennuspaikkana. Kunnanhallituksen käsittelyn jälkeen tulleet mielipiteet Maanomistajien kuulemisen johdosta tuli edellä todettujen mielipiteiden lisäksi 3.6.2015 mennessä kolme kirjallista mielipidettä. Seuraavassa todetaan tiivistetysti mielipiteiden sisältö ja kaavan laatijan vastine mielipiteisiin. 5. Hannu Viljanen, Veikko Haapluoto, Wäinölä 051-428-1-123, Rant 051-428-1-309, 3.6.2015 Tarkoitettu rantayleiskaavan muutos tulisi koskemaan molempia kiinteistöjä siten, että aiemmin tiloille myönnetty poikkeamislupa koskien vapaa-ajan asunnon käyttötarkoituksen muuttamista vakituiseksi asunnoksi rantayleiskaava-alueella tultaisiin käytännössä katsoen peruuttamaan. Molemmat asunnot on heti niiden valmistumisen jälkeen muutettu vakituisiksi asunnoiksi ja asunnot ovat täyttäneet kaikki ne vaatimukset, joita käyttötarkoituksen muuttaminen on rakennusluvan mukaisesti niiltä edellyttänyt. Ehdotettua kaavoituksen muuttamista heidän kiinteistöjen osalta ei tule tehdä, koska ehdotettu kaavanmuutos tulisi aiheuttamaan maanomistajille kohtuutonta haittaa. Talot on rakennettu sitä silmällä pitäen, että niiden käyttötarkoituksen muuttaminen vakituiseksi asunnoksi poikkeamisluvalla tulee mahdolliseksi. Näin on myös tapahtunut. Hannu Viljanen on ostanut Wäinölä -nimisen tilan vuonna 2010 nimenomaisesti sen vuoksi, että kyseessä on ollut poikkeamisluvalla rakennettu ja vakituiseen asumiskäyttöön tarkoitettu omakotitalo. Kaavan muuttaminen tulisi olennaisesti vaikuttamaan kiinteistöjen arvoon sekä niiden mahdolliseen myyntiin tulevaisuudessa. Edellä tarkoitettujen rakennuspaikkojen käyttötarkoituksen muuttamisella tulisi siis olemaan merkittävät ja kohtuuttomat vaikutukset kiinteistöjen arvolle ja käytölle. Näin ollen maanomistajat vaativat, että ehdotusta siltä osin kuin se vaikuttaisi ko. kiinteistöihin ja niillä sijaitsevien rakennuspaikkojen käyttötarkoitukseen, muutetaan. Voimassa olevan rantayleiskaavan mukaiselle loma-asunnon (RA) rakennuspaikoille on myönnetty käyttötarkoituksen muutokset vakituisen asumisen rakennuspaikoiksi. Kaavan tavoitteiden mukaisesti 5 (8)
rakennuspaikat on osoitettu nähtävillä olleessa kaavaehdotuksessa erillispientalon (AP) rakennuspaikkoina. lausuntoon annetun vastineen kohdan 1 perusteella ko. rakennuspaikat mukaisesti loma-asunnon (RA) rakennuspaikkoina. Tarkistettu kaavaehdotus pidetään em. perustein ennallaan. Rakennuspaikat osoitetaan näin ollen RA rakennuspaikkoina. Rakennuspaikkojen tilanne pysyy kaavan muutoksen myötä ennallaan verrattuna muutettavaan rantayleiskaavaan. Näin ollen tilanne pysyy ennallaan kaavan osoittaman maankäytön kannalta katsottuna. Kaavan muutoksen myötä jo myönnetyissä poikkeamislupien tilanteessa ja niiden mukaisesti tapahtuvassa rakennuspaikkojen rakentamisessa ei tapahdu muutosta. 6. Martti Laamanen, Koivikko 051-411-5-248, 28.5.2015 Maanomistaja ei hyväksy mitään muutoksia. Kiinteistö on erillispientaloalue ja tulee olemaan jatkossakin. Voimassa olevan rantayleiskaavan mukaiselle loma-asunnon (RA) rakennuspaikalle on myönnetty käyttötarkoituksen muutos vakituisen asumisen rakennuspaikaksi. Kaavan tavoitteiden mukaisesti rakennuspaikka on osoitettu nähtävillä olleessa kaavaehdotuksessa erillispientalon (AP) rakennuspaikkana. lausuntoon annetun vastineen kohdan 1 perusteella ko. rakennuspaikka mukaisesti loma-asunnon (RA) rakennuspaikkana. Tarkistettu kaavaehdotus pidetään em. perustein ennallaan. Rakennuspaikka osoitetaan näin ollen RA rakennuspaikkana. Rakennuspaikan tilanne pysyy kaavan muutoksen myötä ennallaan verrattuna muutettavaan rantayleiskaavaan. Näin ollen tilanne pysyy ennallaan kaavan osoittaman maankäytön kannalta katsottuna. Kaavan muutoksen myötä jo myönnetyssä poikkeamisluvan tilanteessa ja sen mukaisesti tapahtuvassa rakennuspaikan rakentamisessa ei tapahdu muutosta. 6 (8)
7. Marjatta Ala-Kohtamäki, Pujonpirtti 051-411-7-60 Maanomistaja vastustaa jyrkästi ja voimakkaasti, että rakennuspaikan AP käyttötarkoitus muutetaan RA rakennuspaikaksi. Vuonna 2002 myönnetty poikkeamislupa käyttötarkoituksen muutokselle. Kaavamuutoksessa ei voida huonontaa jo annettuja oikeuksia ja lupia. Mielipide on kirjattu maanomistajan ja kaavan laatijan välisen puhelinkeskustelun perusteella kunnanhallitukselle toimitettuun esitykseen, jossa todetaan päätösehdotukseksi seuraavaa: Voimassa olevan rantayleiskaavan mukaiselle loma-asunnon (RA) rakennuspaikalle on myönnetty käyttötarkoituksen muutos vakituisen asumisen rakennuspaikaksi. Kaavan tavoitteiden mukaisesti rakennuspaikka on osoitettu nähtävillä olleessa kaavaehdotuksessa erillispientalon (AP) rakennuspaikkana. lausuntoon annetun vastineen kohdan 1 perusteella ko. rakennuspaikka mukaisesti loma-asunnon (RA) rakennuspaikkana. Tarkistettu kaavaehdotus pidetään em. perustein ennallaan. Rakennuspaikka osoitetaan näin ollen RA rakennuspaikkana. Rakennuspaikan tilanne pysyy kaavan muutoksen myötä ennallaan verrattuna muutettavaan rantayleiskaavaan. Näin ollen tilanne pysyy ennallaan kaavan osoittaman maankäytön kannalta katsottuna. Kaavan muutoksen myötä jo myönnetyssä poikkeamisluvan tilanteessa ja sen mukaisesti tapahtuvassa rakennuspaikan rakentamisessa ei tapahdu muutosta. 11.6.2015 päivätty kaavaehdotus Edellä todetut mielipiteet ja kaavan laatijan vastineet on todettu 11.6.2015 päivätyn kaavakartan kaavaselostuksen liitteessä 11. Kaavan vastineen mukaisesti on kaavakarttaa tarkistettu seuraavasti: - Kiinteistön Rantamaa 051-411-9-45 muutettavan kaavan ja kaavaehdotuksen mukainen AP rakennuspaikka ja tarkistetun kaavaehdotuksen mukainen AM-K rakennuspaikka osoitetaan AM rakennuspaikkana. 7 (8)
- Satakunnan Museolta saadun selvityksen perusteella kaavaehdotuksessa osoitettu kiinteistön Eräranta 051-411-3-70 /s merkintä (kaavaselostuksen liitteen 5.1 ja 5.2 kohde 36) poistetaan. Sweco Ympäristö Oy Petri Hautala kaavan laatija maanmittausinsinööri 8 (8)