SIUNTIO / SUNNANVIK ASEMAKAAVA ABC PIKKALA Päiväys 10.6.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen alkaessa osana kaavatyön ohjelmointia. Siinä esitellään suunnitelma osallistumisen ja muun vuorovaikutuksen järjestämisestä sekä vaikutusten arvioinnista (MRL 63 ). Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on tarkoitettu asukkaita, järjestöjä, kunnan ja valtion viranomaisia sekä muita osallisia varten. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoituksena on antaa perustiedot kaavahankkeesta ja sen valmisteluprosessista niin, että osalliset voivat arvioida kaavan merkitystä ja tarvetta osallistua sen valmisteluun. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä kunnan ilmoitustaululla kuulutuksessa ilmoitettuna ajankohtana, ja sitä täydennetään suunnittelun edetessä tarpeen mukaan. 2. Suunnittelun alustavat tavoitteet ABC- Pikkalan alue saatetaan asemakaavan piiriin. Alueen käyttö säilyy pääosin nykytilanteen mukaisena. Ranta säilytetään luonnonmukaisena. Huonokuntoinen huoltoasema/ravintola puretaan ja korvataan vastaavalla uudella, mutta hieman suuremmalla rakennuksella. Polttoaineen jakelukatos säilyy nykytilanteen mukaisena. Alueen liikennejärjestelyt säilyvät pääpiirteissään nykytilanteen mukaisina. Liikenne venemyymälän alueelle hoidetaan rasitteena huoltoaseman kautta. Alueelle pyritään osoittamaan liityntäliikenteen pysäköintialue. Alueelta osoitetaan kevyen liikenteen yhteys Störsvikintien risteykseen ja alikulkuvaraus kantatien (Rannikkotie) ali. Alue liitetään keskitettyyn vedenjakelu- ja viemäriverkkoon. 3. Alueen kuvaus 3.1 Sijainti 1
3.2 Suunnittelualueen kuvaus Alueella on huoltoasema, ravintola ja venemyymälä. Jätevedet on käsitelty liikenneaseman omassa pienpuhdistamossa. Rannikkotie on kantatie. Liikennemäärä on n. 11000 ajoneuvoa/vrk. Liittymäalueen nopeusrajoitus on 60 km/t. Liikenneaseman nykyinen kävijämäärä on noin 600 ajon/vrk. Ilmakuva 2013. C:Maanmittauslaitos 4. Suunnittelutilanne 4.1 Maakuntakaava Maakuntakaavojen yhdistelmä 2
Maakuntakaava ei ole voimassa käsillä olevalla alueella, jossa on voimassa yleiskaava. 4.2 Yleiskaava Oikeusvaikutteinen yleiskaava on vahvistettu.. Yleiskaavassa liikenneaseman ja venemyymälän alue on osoitettu teollisuusalueeksi (T). Ranta on osoitettu maatalousalueeksi, jossa ympäristö säilytetään (MT/s). Störsvikintien risteysalueella on aluevaraus työpaikka-aluetta (TP/s) ja palvelualuetta (P/s) varten. Nykyinen kantatie varaudutaan muuttamaan moottoritieksi, jolle on rinnakkaistievaraus käsillä olevan kaavamuutosalueen pohjoispuolella. 4.3 Asemakaava Alueella ei ole asemakaavaa. Sunnanvikin asemakaava on n. 1,5 km:n etäisyydellä Siuntiontien risteyksessä. 3
5. Selvitykset 5.1 Olemassa olevat selvitykset Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt (RKY), Pikkalan kartano, Museovirasto, http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?kohde_id=1339 Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet (2.Degerbyn-Pikkalanjoen-Palojoen kulttuurimaisemat, Ympäristöministeriö, Mietintö 66/1992). Natura-2000-alueet/Siuntionjoki, http://www.ymparisto.fi/fi- FI/Luonto/Suojelualueet/Natura_2000_alueet/Siuntionjoki%285965%29 Siuntion maankäytön kehityskuva, 23.10.2012. Siuntion kunta maapoliittinen ohjelma. Liikenneverkkoselvitys Maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt (Uudenmaan liitto, luonnos 1.7.2011) Maatalouden kannalta hyvät ja yhtenäiset peltoalueet Uudellamaalla (Uudenmaan liitto, 2011). 5.2 Laadittavat selvitykset: Liikenneselvitys (Sito Oy) Liikenneaseman liittyminen kantatiehen Kevyen liikenteen yhteydet ja bussipysäkit Liityntäliikenne ja sen pysäköintipaikat Liikenneaseman sisäiset liikennejärjestelyt Luonnonolot (Sito Oy) Alueen luonnonolojen kuvaus ja mahdolliset erityiset arvot Natura-varauksen sisältö Kaavan vaikutus Natura-varauksen perusteisiin Maisema Kulttuurimaisema Luonnonmaisema Liikenneaseman sopeutumista maisemaan havainnollistetaan valokuvasovitteilla. ABC Pikkalan asema seudun kaupallisten palveluiden verkossa. Alueen liittäminen keskitettyyn vedenjakelu- ja viemäriverkkoon (FCG Oy). 6. Osalliset Osallisia ovat alueen omistajat sekä ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin laadittava kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa. Lisäksi osallisia ovat ne viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Osallisilla on oikeus ottaa osaa kaavan valmisteluun, arvioida sen vaikutuksia ja lausua kaavasta mielipiteensä (MRL 62 ). Maanomistajat ja asukkaat: Alueen sekä naapurialueiden asukkaat, maanomistajat ja yritykset. 4
Kunnan viranomaiset: Tekninen lautakunta Ympäristölautakunta Vapaa-aikalautakunta Sivistyslautakunta Maaseutulautakunta Perusturvalautakunta Muut viranomaiset: Uudenmaan ELY-keskus Uudenmaan liitto Museovirasto Länsi-Uudenmaan maakuntamuseo Alueen toimijat: Elisa Oyj Fortum Oyj Muut tahot: Inkoon Siuntion Ympäristöyhdistys Störsvikin Asukasyhdistys 7. Selvitettävät vaikutukset Kaavan vaikutuksia arvioidaan ennen muuta seuraavien ominaisuuksien osalta 1. Vaikutus yhdyskuntarakenteeseen palvelujen saatavuus 2. Taloudelliset vaikutukset yhdyskuntatekniikka 3. ympäristölliset vaikutukset: vaikutukset luonnonoloihin, maisemakuvaan ja kulttuuriympäristöön vaikutus Natura-alueeseen 4. Liikenteelliset vaikutukset liikenteen toimivuus, kevyen liikenteen yhteydet 5. Sosiaaliset vaikutukset turvallisuus, viihtyisyys 8. Suunnittelun päätöksentekovaiheet sekä osallistumismenettelyt 8.1 Kaavoituksen vireille tulo Tekninen lautakunta tekee kaavan vireille tuloa koskevan päätöksen. 8.2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavahankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) käsitellään teknisessä lautakunnassa. Suunnitelmaa täydennetään tarvittaessa kaavoitusprosessin aikana. 5
8.3 Asemakaavaluonnos Viranomaistyöneuvottelu Tekninen lautakunta asettaa asemakaavaluonnoksen nähtäville 14 päivän ajaksi (MRA 30 ). Kaavan osallisilla on mahdollisuus jättää mielipiteensä kaavaluonnoksesta. 8.3 Asemakaavaehdotus Asemakaavaluonnoksesta saadun palautteen perusteella laaditaan asemakaavaehdotus. Kaavaehdotus käsitellään teknisessä lautakunnassa, joka asettaa sen nähtäville 14 päiväksi (MRL 65, MRA 27 ). Kunnan jäsenillä ja osallisilla on oikeus tehdä muistutus kaavaehdotuksesta (MRL 65, MRA 27 ). Muistutus on toimitettava tekniselle lautakunnalle ennen nähtävillä oloajan päättymistä. Tekninen lautakunta antaa perustellun vastineen muistutuksiin. Tekninen lautakunta hyväksyy kaavan. Kaavan hyväksymispäätöksestä voi valittaa Helsingin hallinto-oikeuteen (MRL 188 ) ja edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. 9. Aikataulu Hankkeen alustava aikataulu on seuraava: Vireille tuloa koskeva päätös, tekninen lautakunta 5/2014 Asemakaavaluonnos käsittely teknisessä lautakunnassa, 6-7/2014 viranomaistyöneuvottelu 7-8/2014 luonnos nähtävillä, 7-8/2014 Asemakaavaehdotus ehdotus nähtävillä, lausuntojen pyytäminen, 8-9/2014 palautteen käsittely teknisessä lautakunnassa, 10/2014 hyväksyminen teknisessä lautakunnassa 11/2014 10. Yhteystiedot Suunnitteluaineistoon voi tutustua kaavan valmistelun aikana Siuntion kunnan teknisessä toimistossa (Suitia 51 B, 02570 Siuntio kk ) tai kunnan internetsivuilla (www.siuntio.fi). Kaavan valmistelusta saa lisätietoja seuraavilta henkilöiltä: Siuntion kunta: Kaavan laatija: tekninen johtaja Jorma Skyttä. p. 040 713 0662 sähköposti: jorma.skytta@siuntio.fi Dipl. ins. Pertti Hartikainen 6
KARTTAAKO OY Pakkamestarinkatu 3, 00520 Helsinki p. 0400-425390 sähköposti: pertti.hartikainen@karttaako.fi 11. Palaute osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta Tätä osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa on saatavissa Siuntion kunnan Teknisestä toimistosta, Suitia 51 B tai kunnan internetsivuilta www.siuntio.fi. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta voi antaa palautteen tekninen johtaja Jorma Skytälle. 7