RANTA-ASEMAKAAVA
|
|
- Markku Melasniemi
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : OITTI 410 Tilat : 8-87, 8-144, Kaava-alueen yleissijainti merkitty puneella 1. Aloite ja kaavan tavoitteet Maanomistajan aloitteesta on laitettu vireille ranta-asemakaavan laatiminen otsikon tilojen alueille Puujoen ranta-alueilla.
2 2 Kaava hyväksyttiin jo aiemmin Hausjärven kunnanvaltuustossa Kaavasta valitti yksityinen naapurimaanomistaja. Hämeenlinnan hallintooikeus hylkäsi valituksen, mutta korkein hallinto-oikeus kumosi kaavan päätöksessä esitetyin perustein. Ranta-asemakaava laitetaan uudelleen käsittelyyn ja kaavassa huomioidaan KHO:n päätöksen perustelut. Ranta-asemakaavalla on tarkoitus osoittaa kaava-alueelle lähinnä matkailutoimintoja varten oma- ja yhteisrantaista loma-asutusta. Alueella on tarkoitus harjoittaa matkailutoimintaa yhteistyössä lähistöllä jo toimivan matkailuyrityksen kanssa. 2. Alueen kuvaus Sijainti Kaava-alue sijoittuu Oitin taajaman pohjoispuolellepuolelle Puujoen rantaan. Kaava-alueen rajauskartta alla. Maanomistus Kaava-alue on yksityisomistuksessa. Maankäytön nykytilanne Suunnittelualue on pinta-alaltaan noin 11 ha. Suunnittelualue on vanhaa maatilakäytössä aiemmin ollutta pelto- ja metsämaata ja talouskeskusaluetta Alueelle sijoittuu vanhoja purkukuntoisia maatilan talouskeskuksen rakennuksia ja yksi vanha lomarakennus jokirannassa. Suunnittelualueen itäpuolella Puujoen varrella on vanhempaa muuta loma-asutusta, länsi- ja
3 pohjoispuolella on maatalousaluetta, jossa peltoalueet rajoittuvat pääosin Puujoen rantaan. 3 Kaavatilanne Valtakunnalliset alueidenkäytön tavoitteet Valtakunnalliset maankäyttötavoitteet tulevat pääosin huomioiduksi maakuntakaavan kautta. Maakuntakaava 1. vaihemaakuntakaavassa (asuminen, elinkeinot ja logistiikka, Ympäristöministeriö ) kaava-alue on osoitettu RM-alueena ( RM 769 ), kaava-alue kuuluu myös C-vkm seutukeskuksen palveluvyöhykerajaukseen sekä kehitettävien liikennekäytävien aluerajauksiin. Kanta-Hämeen 2.vaihemaakunta-kaavassa (liikenne ja luonnonvarat, Ympäristöministeriö ) kaava-alueella ei ole osoitettu aluevarauksia. Maakuntakaava 2040 nähtävillä olleessa kaavaluonnoksessa ( ) kaava-alueelle on osoitettu kaava-aluetta jonkin verran laajempi matkailualuevaraus ( RM 252 ) Maakuntakaava, yhdistelmäkartta
4 4 Maakuntakaava 2040, kaavaluonnos Yleiskaava Alueella ei ole oikeusvaikutteista yleiskaavaan, kaavan osalta huomioidaan yleiskaavan sisältövaatimukset MRL 39 :n mukaisesti soveltuvin osin. Kaavan osalta tehdään yleiskaavallinen tarkastelu kaavan vaikutuksista ympäristöön. Ranta-asemakaavat ja asemakaavat Alueella ei ole voimassa ranta-asemakaavoja eikä asemakaavaa. Laadittavat ja tehdyt selvitykset Kaavan yhteydessä on tehty luontoselvitys v Museovirasto on tarkistanut kaava-alueen arkeologisen tilanteen kesällä Alueelta on tehty rakennettavuuden osalta maaperätutkimus v Liikenneselvitys lähinnä kantatie 54:lle liittymäjärjestelyiden osalta on tehty v Arvioitavat vaikutukset Kaavan osalta arvioidaan ja selvitetään tarvittavassa laajuudessa seuraavia vaikutuksia MRL:n mukaan * ympäristövaikutukset ( luontoarvot ja virkistystarpeet ) * maisemalliset vaikutukset * yhdyskuntataloudelliset vaikutukset * vaikutukset työpaikkoihin ja palveluihin
5 * sosiaaliset vaikutukset 5 4. Suunnittelun lähtökohdat Lähtökohtana otetaan huomioon maakuntakaavan RM-aluevaraus 5. Ranta-asemakaavan tavoitteet Kaavan tavoitteena on osoittaa alueen käyttö vapaa-ajan matkailutoimintoihin ja loma-asumiseen. Kaavaratkaisuissa tullaan alustavien tavoitteiden pohjalta painottamaan yhteisrantaista matkailurakentamista. Alueella jo oleva vanha omarantainen lomarakennuspaikka on tarkoitus säilyttää kaavassa 6. Osalliset Osallisia ovat mm.: Kaava-alueen ja siihen rajoittuvien alueiden ja lähiseudun maanomistajat ja asukkaat. Viranomaiset: Hausjärven kunta Hämeen ELY-keskus Uudenmaan ELY-keskus, liikenne ja infrastruktuuri vastuualue Hämeen liitto Museovirasto, Hämeenlinnan alueyksikkö Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymä Kanta-Hämeen Pelastuslaitos Yritykset : Caruna Oyj Elisa Oyj Pääkaupunkiseudun Vesi Oy Muut : Puujoen osakaskunta Osallisten luetteloa täydennetään tarvittaessa. Osallisia ovat kaikki, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa. 7. Tiedottaminen sekä osallistumisen ja vuorovaikutuksen järjestäminen Aloitusvaihe Kaavatyön vireille tulosta ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) nähtävillä olosta ilmoitetaan kunnan toimesta. OAS asetetaan nähtäville ympäristölautakunnan käsittelyn jälkeen ja se on nähtävillä koko kaavatyön
6 ajan. 6 Valmisteluvaihe Kaavaluonnos pidetään nähtävillä 30 päivän ajan kunnanvirastossa sekä osa aineistosta kunnan kotisivuilla. Kaavaluonnoksen nähtävänä olosta tiedotetaan kunnan virallisten kuulutusten ilmoitustaululla, kunnan ilmoituslehdissä ja kunnan internetsivuilla. Kaavaluonnoksen nähtävänäoloaikana voi osallistua asemakaavan valmisteluun, arvioida kaavoituksen vaikutuksia ja lausua kirjallisesti mielipiteensä asiasta. Luonnosvaiheessa viranomaisilla on mahdollisuus antaa lausunto kaavan valmisteluasiakirjoista. Ehdotusvaihe Kaavaehdotus pidetään julkisesti nähtävillä 30 päivän ajan. Nähtäville asettamisesta ja oikeudesta muistutuksen tekemiseen tiedotetaan kunnan ilmoituslehdissä julkaistavalla ilmoituksella sekä kunnan virallisten kuulutusten ilmoitustaululla. Viranomaisilta pyydetään ehdotusvaiheessa lausunnot. Kunnan jäsenillä ja osallisilla oikeus tehdä kirjallinen muistutus kaavaehdotuksesta. Muistutus on toimitettava kuntaan kaavoitus- ja maankäyttöön ennen nähtävänäoloajan päättymistä. Niille muistutuksen tehneille, jotka ovat ilmoittaneet osoitteensa, ilmoitetaan perusteltu kannanotto esitettyyn mielipiteeseen (MRL 65 ). Kaavan hyväksymistä koskevasta päätöksestä lähetetään tieto niille kunnan jäsenille sekä muistutuksen tekijöille, jotka ovat ilmoittaneet osoitteensa (MRL 67 ). 8. Alustava arvioitu kaavoitusaikataulu 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, nähtävilletulo 8-9 / Kaavaluonnoksen nähtäville asettaminen 9-10 / Kaavaehdotus nähtävillä 12 / Kaavan hyväksyminen 1-2 / 2019
7 7 9. Kaavoituksen yhteystiedot Kaavan laatija : Insinööritoimisto Poutanen Oy Juha Poutanen, DI, YKS 361 Linnankatu Hämeenlinna Puh juha.poutanen(at)poutanenoy.fi Hausjärven kunta : Kaavoituspäällikkö Ilkka Korhonen Keskustie OITTI puh: ilkka.korhonen(at)hausjarvi.fi
RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Syvänoja 416 Tila : Honkaranta INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY
INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY 16.3.2017 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Syvänoja 416 Tila : Honkaranta 1-107 Kaava-alueen yleissijainti 2 1. Aloite ja
Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Oitti 410 Tilat : Niittylä 8-144, Niittylä II 8-87 Niittylä III OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY RANTA-ASEMAKAAVA Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Oitti 410 Tilat : Niittylä 8-144, Niittylä II 8-87 Niittylä III 8-393 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2.9.2010, täydennetty
Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Oitti 410 Tilat : Niittylä 8-144, Niittylä II 8-87 Niittylä III OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY RANTA-ASEMAKAAVA Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Oitti 410 Tilat : Niittylä 8-144, Niittylä II 8-87 Niittylä III 8-393 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2.9.2010, täydennetty
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS )
INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) 11.9.2017, tark. 4.6.2018 RANTA-ASEMAKAAVA, LIESJÄRVI Kunta : TAMMELA Tilat : 834-421-10-6, 10-31, 10-54, 10-69, 10-84 1. Suunnittelualue
RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS LIESIJÄRVI, NIVUSJÄRVI, ISO-MADESJÄRVI, JÄNISJÄRVI. Kaupunki : PARKANO Tila : Valtionmetsämaa
INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS LIESIJÄRVI, NIVUSJÄRVI, ISO-MADESJÄRVI, JÄNISJÄRVI Kaupunki : PARKANO Tila : Valtionmetsämaa 581-893-1-1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.10.2009
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS )
INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) 5.9.2018 RANTA-ASEMAKAAVA, KURJENNIEMI Kunta : JYVÄSKYLÄ Tila : 179-430-33-20 1. Suunnittelualue ja kaavan tavoite Maanomistaja
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos, Oitin korttelin 104 tontit 1 ja 2, Putkipelto
Liite 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos, Oitin korttelin 104 tontit 1 ja 2, Putkipelto 25.9.2017 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue Kaavamuutoskohde
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA
ININÖÖRITOIMITO POTANEN OY OALLITMI- JA ARVIOINTI- NNITELMA 8.2.2013, täyd. 19.2.2013 RANTA-AEMAKAAVA Kunta : TAMMELA Tilat : 834-423 /-2-39 a -2-41 1. uunnittelualue a kaavan tavoite Maanomistaat ovat
VEHKASALON RANTA-ASEMAKAAVA
INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY VEHKASALON RANTA-ASEMAKAAVA 8.2.2019 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kunta : SYSMÄ 781 Kylä : Soiniemi 416 Tila : Kuntala 3-37 Kaava-alueiden yleissijainnit, siniset
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY 22.4.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KOSKIEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LAATIMISTA TI- LOILLE 82-444-1-45, 1-46 ja 3-41 MONAALAN KARTANON ALUEILLA VANAJAVEDELLÄ
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KARJALOHJA RANTA-ASEMAKAAVA Tila: Lehtoniemi 1:204 Kylä: 427 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päiväys 19.9.2012 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
LOPPI, OJAJÄRVI, ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
LOPPI, OJAJÄRVI, ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat
Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-
ASIKKALA, PÄIJÄNNE RISTIKALLION RANTA-ASEMAKAAVA
INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY ASIKKALA, PÄIJÄNNE RISTIKALLION RANTA-ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.5.2019 Kaava-alueen rajaus Insinööritoimisto Poutanen Oy Linnankatu 9 13100 Hämeenlinna
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 KOSKENKYLÄNTIEN YRITYSALUE ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY 15.3.2011 tark. 31.5.2011 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KOSKIEN RANTA-ASEMAKAAVAN LAADINTAA TOIVAKAN KUN- NASSA TILALLE SOUKKA 850-405-4-245 JA OSALLE TILOJEN 850-405-
Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1 ASIKKALAN KUNTA Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 21.03.2014 Päivitetty 14.02.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi14022015.doc Osallistumis-
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Liite 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaava ja asemakaavan muutos, Oitti Kalliontien ja Savelantien osa alueet sekä korttelin 240 tontit 6 9 ja kortteli 260 23.3.2018, päivitetty 13.4.2018
SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
SAMMALTIEN ASEMAKAAVA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. SUUNNITTELUALUE Kuva 1. Suunnittelualue sijaitsee Toijalan taajamassa, Junkkarin alueella. 2. KAAVAHANKKEEN TAVOITE Hankkeen tavoitteena on muodostaa Sammaltien
PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma
PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , päivitetty
Kulomäentie II asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä asiakirja on osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), joka on kunnan esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY tark. 30.9.2014 25.10.2013 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KOSKIEN RANTA-ASEMAKAAVAA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOSTA KEU- RUUN KAUPUNGISSA TILOJEN 249-411-2-229, 249-411-2-247,
ASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1 ASIKKALAN kunta Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 12.11.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi 12112015.doc Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PORNAINEN LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 24.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan
ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)
Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI
KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka
, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavan muutos (Rakkavaara 9 ja kortteli 420) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ilmakuva suunnittelualueelta (2006) ja suunnittelualueen rajaus 1 2 1.
PÄLKÄNE RAUTAJÄRVI Koivisto RN:o 1:341 KOIVISTON RANTA-ASEMAKAAVA
PÄLKÄNE RAUTAJÄRVI Koivisto RN:o 1:341 KOIVISTON RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.9.2009, 12.1.2012 Tunnistetiedot Kaavan nimi: Koiviston ranta-asemakaava Kunta: Pälkäne (635)
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2011 RANTA-ASEMAKAAVA
1.6.2011 TAMMELAN KUNTA Lunkaan kylä Kiinteistö Mäkilä RN:o 17:0 Tammelan kunta Kunnanhallitus TAMMELAN KUNTA 2(5) Tunnistetiedot: Kunta: Kaavan nimi: Suunnittelualue: Kaavan laadituttaja: Tammela Pääjärven
1. Sijainti ja nykytilanne. 2. Tavoitteet Hausjärven kunta
1510043233 Hausjärven kunta Asemakaava ja asemakaavan muutos Oitti Kalliontien ja Savelantien osa-alueet sekä korttelit 230-234, 240 ja 260 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.11.2018 Osallistumis-
RIIHINIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA
PÄLKÄNE VEHKAJÄRVI 1 RIIHINIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 26.11.2007 Tunnistetiedot Kaavan nimi: Riihiniemen ranta-asemakaava Kunta: Pälkäne 635 Kylä: Vehkajärvi 461 Tila:
YLÖJÄRVI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Suunnittelualue
YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK.10.6.2014 Dnro 270/51.512/2014 Asemakaavan muutos Kirkonseudun Kuruntien liikennealueiden sekä korttelin 8 tontin 6 ja korttelin 282 tontin 2 muutos välillä Soppeenmäki - Viljakkalantie
SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012
J O K I O I N E N SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...
PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja maanomistus Päiväys 9.1.2017 Alue sijaitsee Padasjoen kunnan Jokioisten kylässä
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
INKOON KUNTA Södra Sådö Ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 ) 20.11.2013 1/8 SISÄLLYS Suunnittelun lähtökohdat 1. Suunnittelualue ja hankkeen tausta 2. Suunnittelun tavoite
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.5.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (8) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (4) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: HIMOSLEHTELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 40. kaupunginosan katu-
PÄLKÄNE. Osallistumis ja arviointisuunnitelma
LIITE 1 PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015, 9.10.2015 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...
ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tässä osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa ( MRL 63 ja 64 ) esitetään
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KAAVOITUS 1 (5) KONTIOLAHDEN LEHMO 1.3.2014 KAAVOITUS 2 (5) Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen
PAUKKUMÄEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012
J O K I O I N E N PAUKKUMÄEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...
POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.
Päiväys HANKO TJÄRUHOLMEN Ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Päiväys 26.5.2014 HANKO TJÄRUHOLMEN Ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2011, 19.2.2013, 27.1.2014
1.6.2011, 19.2.2013, 27.1.2014 TAMMELAN KUNTA Lunkaan kylä Kiinteistö Mäkilä RN:o 17:0 Tammelan kunta Kunnanhallitus TAMMELAN KUNTA 2(5) Tunnistetiedot: Kunta: Kaavan nimi: Suunnittelualue: Kaavan laadituttaja:
RAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS
KALAJOENKAUPUNKI RAUTIONASEMAKAAVAN MUUTOSJALAAJENNUS OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMA(OAS) 11.1.2012/18.2.2019 OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMANTARKOITUS MRL63 :nmukaankaavaalaadittaessatuleelaatiasuunnitelmaosallistumis
TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS
Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monni / Erkylä, päiväkodin risteys, asemakaava 14.4.2015, päiv. 7.5.2015
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monni / Erkylä, päiväkodin risteys, asemakaava 14.4.2015, päiv. 7.5.2015 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Hausjärven Monnissa, Erkylän kylässä rajautuen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
TYÖNUMERO: E20600910.00 HÄMEENKYRÖN KUNTA ARONIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA, ARONIEMI 108-438-3-75 KUVA MAANMITTAUSLAITOS 2016 SWECO YMPÄRISTÖ OY Tampere Muutoslista VALMIS FIKIRV LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.5.2017 18.4.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava
Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014
Simo Maksniemen asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.06.2014
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Simo Maksniemen asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.06.2014 Seitap Oy 2014 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hikiä / Selänoja ja Karhi, Vehkalukko , tarkistettu
Liite 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hikiä / Selänoja ja Karhi, Vehkalukko 27.5.2014, tarkistettu 27.8.2015 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue Suunnittelualue
LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.2.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis-
SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen
Janakkalan kunta Turenki
Janakkalan kunta Turenki 17.8.2015 1 Kauriinmaa etelä D:no 267/2015 Asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustan pohjoispuolella,
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE
KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE LUONNOSVAIHE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.6.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Paloaseman alue OAS 8.6.2018 sivu
SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA
SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.7.2006 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Voimassa olevan kaavan
INKOON KUNTA, LÅGNÄS RANTA-ASEMAKAAVA
M.A.R.K. Arkkitehtitoimisto Mäntylä Oy Seppo Mäntylä Vesipirtintie 11 A 02330 Espoo 040 5472101 seppo@seppomantyla.fi 24.02.2014 INKOON KUNTA, LÅGNÄS RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Tuulissuontien_jatko_2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1
Tuulissuontien_jatko_2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 LIETO / LITTOINEN / TUULISSUONTIEN JATKO 2 ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.8.2017 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Harju-Härkälä 2:n asemakaava 1(1) Kohde ja suunnittelualue Kaavoitettava alue sijaitsee Someron Harjun kaupunginosassa Paimionjoen ja Härkäläntien eteläpuolella noin 1 kilometri keskustasta etelään. Alueen
PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PELKOSENNIEMEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS PYHÄTUNTURI / OSA-ALUE C SOUTAJAN RANNAN ALUE Pyhätunturin matkailualueella korttelissa 582 kiinteistöjen 583-403-77-1, 583-403-77-45 ja 583-403-77-46 alueilla OSALLISTUMIS-
KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 2.12.2014 päivitetty: 4.5.2015 on lakisääteinen
KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE
Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KAAVOITUS 1 (5) KONTIOLAHDEN LEHMO 12.9.2016 KAAVOITUS 2 (5) Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen
Äkäslompolon asemakaavan muutos, korttelit 45, 64, 65, 67, 68 ja 199 sekä M-aluetta
KOLARIN KUNTA Äkäslompolon asemakaavan muutos, korttelit 45, 64, 65, 67, 68 ja 199 sekä M-aluetta FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 430-P35004 1 (8) Persson-Puurula Eva Sisällysluettelo 1... 1 2 Miksi kaavoitukseen
LOVIISA, LAPPNORUDDEN RANTA-ASEMAKAAVA
MAANMITTARI ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 15.8.2016 LOVIISA, LAPPNORUDDEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja kaavoitustilanne
Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)
KITTILÄN KUNTA 1 Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 7.12.2012 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012
Hausjärvi Liite 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.9.2011, tarkistettu 13.6.2012
Hausjärvi Liite 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.9.2011, tarkistettu 13.6. Asemakaava ja asemakaavan muutos Oitti, Manassenpelto Asemakaava-alueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue
Muonio. KUKASLOMPOLON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit sekä VR-2 ja VR-3 aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio KUKASLOMPOLON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 11 14 sekä VR-2 ja VR-3 aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.2019 Seitap Oy
A Asemakaavan muutos. Kärpäsen koulun tontti Kärpänen. Lahti.fi OAS A (5) D/757/ /2017. Puh.
OAS A-2705 1 (5) A-2705 Asemakaavan muutos 28.3.2017 Kärpäsen koulun tontti Kärpänen Lahti.fi OAS A-2705 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MYRSKYLÄ YLÖSTALONTIE-PELTOMÄENTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 15.2.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan
Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi:
Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599406201501 1. Innehåll SANDSUNDIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS... 1 1. SUUNNITTELUALUE...
Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)
1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta
TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA
TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Suunnittelualueen pinta-ala
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavan nimi: 5. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 540 ASEMAKAAVAN MUUTOS (Pajamäenkatu) Asemakaavan muutos koskee osaa 5.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014
HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.9.2014
3547 PEURANTIE asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä asiakirja on osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), joka on kunnan esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee asemakaavan
KALVOLAN YHTEISMETSÄ
1 HÄMEENLINNAN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.5.2016 Ranta-asemakaava: Tunnistetiedot Työnro: 9024 Dnro: 2131/2015 YHLA KALVOLAN YHTEISMETSÄ Keihäsjärvi, Lapiolammi, Ojajärvi ja Perälammi
Asikkalan kunta HARAVAKONEEN PUISTON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 25.9.2012
Asikkalan kunta HARAVAKONEEN PUISTON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 25.9.2012 2 SISÄLLYS 1. Tehtävä...3 2. Aloite...3 3. Suunnittelualue...3 4. Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet...3
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN
HAUSJÄRVI PUUJOKI NIITTYLÄN RANTA-ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS / KAAVALUONNOS INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY
HAUSJÄRVI PUUJOKI NIITTYLÄN RANTA-ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS / KAAVALUONNOS 3.1.2019 INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY Linnankatu 9 13100 Hämeenlinna Puh 0400480338 toimisto(at)poutanenoy.fi 1. Perus ja tunnistetiedot
Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos ja -laajennus 16. kaupunginosan korttelin 6285 tontti 2 sekä viereinen asemakaavaton alue, Nikkarinkuja 5 Ilmakuva suunnittelualueesta Pictometry,
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:
Ote rantaosayleiskaavasta, kaava-alueen rajaus
JOUTSA SIIKANIEMI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.6.2017 SISÄLLYSLUETTELO Ote rantaosayleiskaavasta, kaava-alueen rajaus 1. Sijainti ja nykytilanne 2. Suunnittelutehtävän
HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL
EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177
EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701
KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LUUMÄKI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN Keskinen/ Tilat Järvikannas 1:34 ja Ellivuori 1:57 Kelkjärvi/Tilat Järvelä 1:68 ja Soramäki 1:129 Päiväys 23.1.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan
Juvan kunta Jukajärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JUVAN KUNTA JUKAJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä
KONTIORANTA Asemakaavan muutos ja laajentaminen entisellä varuskunnan asuntoalueella Kontiorannassa
KAAVOITUS 1 (5) KONTIORANTA Asemakaavan muutos ja laajentaminen entisellä varuskunnan asuntoalueella Kontiorannassa Päivitetty 1.12.2015 Kuva yleiskartasta KAAVOITUS 2 (5) Osallistumis- ja arviointisuunnitelman
RAK/59 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLE KORPINMAA VASIKKASAAREN ALUETTA RAK/59 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
RAK/59 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLE KORPINMAA VASIKKASAAREN ALUETTA RAK/59 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.12.2016 HEINOLAN KAUPUNKI RANTA-ASEMAKAAVAN LAATIMINEN OSALLE TILOJA KORPINMAA 111 406-3-
MÄNTSÄLÄN KUNTA MÄNTSÄLÄ SUVIKETO RANTA-ASEMAKAAVA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, 26.8.2014, täyd. 20.11.2014
1(5) MÄNTSÄLÄ SUVIKETO RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, 26.8.2014, täyd. 20.11.2014 PROJ. NRO 247 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN