ETELÄ-SYSMÄN RANTA- JA KYLÄYLEISKAAVAN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 650-C4385

Sysmän kunta ETELÄ-SYSMÄN RANTA- JA KYLÄYLEISKAAVAN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 650-C4385 5.1.2005

SUUNNITTELUKESKUS OY LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 1 (55) Kuopio/M. Eskelinen/J. Kärkkäinen 5.1.2005 650-C4385 SYSMÄN KUNTA ETELÄ-SYSMÄN RANTA- JA KYLÄYLEISKAAVAN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 1 JOHDANTO Luonnon monimuotoisuuteen liittyvät kysymykset ovat nousseet yhä tärkeämmäksi tekijäksi alueidenkäytön suunnittelussa. Maankäyttö- ja rakennuslaki sekä luonnonsuojelulaki edellyttävät maankäyttösuunnitelmien vaikutusten selvittämistä. Luontoselvitys on selvitys suunnittelualueen luonnon nykytilasta. Siinä selvitetään suunnittelualueen olennaiset luonnonpiirteet, jotta maankäyttösuunnittelussa voidaan huomioida luonnonsuojelun kannalta arvokkaiden luontotyyppien, eläimistöltään ja kasvillisuudeltaan merkittävien alueiden sekä luonnonvaraiselle eläimistölle ja kasvistolle tärkeiden ominaispiirteiden säilyminen. Selvitys tehdään maankäyttösuunnitelman luontovaikutusten arvioimisen pohjaksi. Tässä luonto- ja maisemaselvityksessä osoitetaan Etelä-Sysmän ranta- ja kyläyleiskaava-alueen luonnonympäristön perustekijät sekä määritellään luonnonolosuhteiltaan ja maisemaltaan edustavimmat, suojelua tarvitsevat alueet ja kohteet sekä esitetään suositukset maankäytöstä. Selvitysalueeseen kuuluvat järvet ja lammet, jotka eivät sijaitse Päijänteen ja pienten järvien aiemmin vahvistetuilla rantayleiskaava-alueilla, ranta-asemakaava-alueilla tai taajamaalueella. Kaava täydentää kunnan eteläosan rantakaavoitusta. Kyläyleiskaavan tavoitteena on selkeyttää ja tiivistää kylärakennetta. Selvityksen ovat laatineet Suunnittelukeskus Oy:n Kuopion toimistosta biologit FK Jari Kärkkäinen ja FM Minna Eskelinen. 2 YLEISKUVA Selvitysalue käsittää rantayleiskaavoituksen piiriin kuulumattomat vesialueet Sysmän eteläosassa (kuva 1). Inventoidut alueet sijaitsevat Sysmä-Hartola tien (mt 413, Valittulantie) eteläpuolella sekä pääosin valtatien 4 länsipuolella. Alue rajautuu Hartolan, Asikkalan ja Heinolan kuntiin. Kyläyleiskaavaan kuuluvat Karilanmaan, Nuoramoisen ja Onkiniemen kyläalueet. Suurimpia vesialueita ovat Majutvesi, Auhjärvi, Uurajärvi, Korpijärvi, Sääksjärvi, Iso-Mäkäri, Keihäsjärvi, Enojärvi (Enovesi), Joutsjärvi ja Tainionvirta. Selvitysalueella on seuraavat lainvoimaiset ranta-asemakaavat: - Seppälän rantakaava, Majutvesi - Meilahden rantakaava, Majutvesi - Paavolan rantakaava, Majutvesi - Muurisalmen rantakaava, Majutvesi - Hovilan rantakaava, Majutvesi - Pyöriäinen, Tainio, Liljefors rantakaava, Auhjärvi - Hämmölän rantakaava, Joutsjärvi

SUUNNITTELUKESKUS OY Sysmän kunta 2 (55) - Erikkalan rantakaava, Joutsjärvi-Pukarainen - Pukaraisen rantakaava, Pukarainen-Joutsjärvi - Rieskola, Koivisto, Koivuniemi rantakaava, Sääksjärvi Kuva 1. Selvitysalueen sijainti. Selvitysalueeseen kuuluvat Etelä-Sysmän vesistöt, jotka eivät sijaitse vahvistetulla kaava-alueella tai taajama-alueella. Selvitysalueeseen kuuluvat seuraavat järvet ja lammet: Ala-Vehkajärvi Auhjärvi Enojärvi Enovesi (Enojärvi, W-osa) Hanjärvi Hattulampi Heikinkuusenlampi Heroo Hirvilampi Huhtjärvi Iilijärvi Iso Ahvenainen Iso Hirvijärvi Iso-Mäkäri Iso Särkijärvi Iso Työlammi Janatti (N-osa) Joutsjärvi Kaakotin Kahusjärvi Kaitajärvi Keihäsjärvi (W-osa) Kerminlampi Kirjolampi Kivelänlampi Koiralampi Korpijärvi Kuhalampi Kärpäslampi Lassinlampi Lepistönlampi Läskijärvi Majutvesi Mustalampi Naarlampi Nimetön Onkijärvi Okslampi Orilampi Paholampi Paskolampi Perättömänlampi Pieni Kahusjärvi Pihtiälammit Pikonlampi Pirttilampi Pitkäjärvi Portama Pukaranjärvi (S-osa) Raatteenlampi (W-osa) Salajärvi Salmelanlampi Sarvanlampi Sataus Sorvalampi Suojärvi Syväjärvi Sääksjärvi Taruslampi Terrilampi Tevanti Tikkalampi Uurajärvi (S-osa) Virttajärvi Vähälampi Vähä-Mäkäri Vähä Särkijärvi Vähä Työlammi Ylistjärvi

SUUNNITTELUKESKUS OY Sysmän kunta 3 (55) 3 TUTKIMUSMENETELMÄT, KÄYTETYT TIEDONLÄHTEET JA EPÄVARMUUSTEKIJÄT 3.1 Maastotyö Maastotyöt tehtiin 31.5.-5.6.2004. Isommat järvet inventoitiin veneellä, jolla kierrettiin rannat. Pienemmät järvet ja lammet kierrettiin ja tutkittiin kävellen. Pääsääntöisesti kaikki yli hehtaarin kokoiset vesistöt tutkittiin. Selvityksen ulkopuolelle jätettiin alle hehtaarin 1 kokoiset lammet, joille ei yleisen käytännön mukaisesti osoiteta rakentamista. Lisäksi selvityksen ulkopuolelle jätettiin järvet ja lammet, jotka on inventoitu Teppo Häyhän (Kaavatalo 1998) tekemässä rantojen luontoselvityksessä. Häyhän mainitsemat luonnon- ja maisemansuojelun kannalta arvokkaat kohteet on otettu mukaan tähän selvitykseen. Kyläalueilla kiinnitettiin huomiota maisemarakenteeseen. Luontoinventointi keskitettiin mahdollisille arvokohteille, jotka oli valittu lähtöaineiston perusteella tai jotka maastossa näyttivät tutkimisen arvoisilta. Maastossa kultakin tarkasteltavalta vesistökohteelta kirjattiin ja rajattiin: - maiseman peruspiirteet (mm. maa- ja kallioperän rakenne), kasvillisuuden yleiskuva ja eläimistöhavainnot. - arvokkaat kulttuuri- ja luonnonmaisemakohteet ja alueet - maiseman erityiskohteet sekä maiseman häiriötekijät Arvokkaalta luontokohteelta kerättiin tietoa mm. kohteen puustosta, kasvillisuudesta ja uhanalaisesta lajistosta. 3.2 Lähtöaineisto Työn kannalta keskeisimmät lähteet olivat: - Hämeen ympäristökeskus: Natura tietolomakkeet - Suomen ympäristökeskus (2004): Uhanalaisten eliölajien esiintymätiedot. - Päijät-Hämeen uhanalaiset ja silmälläpidettävät putkilokasvit (Vauhkonen 2003). - Päijät-Hämeen perinnemaisemat (Hovi 2000). - Kallioperäkartta 1:100 000. Lehti 3121 Sysmä. (www.gsf.fi) - Maaperäkartta 1:100 000. Lehti 3121 Sysmä. (www.gsf.fi) - Suomen luokitellut pohjavesialueet (1996). Suomen ympäristö 55. - Sysmän rantojen luontoselvitykset (Häyhä 1998). 3.3 Kohteiden arvottaminen Tunnetut ja maastotyössä löydetyt arvokkaat kohteet arvotetaan luonto- ja maisema-arvojen perusteella. Luokittelu helpottaa maankäytön suunnittelua, kun tiedetään, mitkä kohteet pitää ensisijaisesti ottaa huomioon suunnittelussa, mikäli kaikkia luonto- ja maisemakohteita ei voida säästää. Kohteiden arvotuskriteereinä käytetään kohteen edustavuutta, luonnontilaisuutta, harvinaisuutta ja uhanalaisuutta, luonnon monimuotoisuutta lajitasolla sekä kohteen toiminnallista merkitystä lajistolla. Alueen arvoa nostaa alueen toimiminen eläimistön lisäänty- 1 Vesilain 15a :ssä todetaan, että Etelä-Suomessa enintään yhden hehtaarin kokoinen lampi tai järvi on säilytettävä luonnontilaisena.

SUUNNITTELUKESKUS OY Sysmän kunta 4 (55) 3.3.1 Kansainvälisesti arvokkaat kohteet 3.3.2 Kansallisesti arvokkaat kohteet mis- tai ravinnonhankinta-alueena. Mitä harvinaisemmasta ja uhanalaisemmasta lajista on kyse sitä arvokkaampi alue on. Metsien luonnontilaisuutta arvioidaan Etelä-Suomen vanhojen metsien inventointiohjeita noudattaen. Tällöin huomioidaan metsän metsähoidollinen tila, lahopuujatkuvuus ja lahopuun määrä sekä elävän puuston rakenne ja puulajisuhteet. Arvoluokitus pohjautuu seuraavaan jaotukseen: a) kansainvälisesti arvokkaat kohteet, b) kansallisesti arvokkaat kohteet, c) maakunnallisesti ja seudullisesti arvokkaat kohteet, d) paikallisesti arvokkaat kohteet sekä e) muut luonnonsuojelullisesti arvokkaat kohteet. Vesilain luontotyypit arvotetaan tapauskohtaisesti. Poikkeuksena ovat fladat ja kluuvijärvet, jotka luokitetaan kansallisesti arvokkaiksi kohteiksi. Tähän ryhmään kuuluvat Natura 2000 verkoston alueet, Ramsar -alueet ja kansainvälisesti merkittävät kosteikot ja lintualueet (IBA alueet). Kansallisesti arvokkaisiin kohteisiin kuuluvat kansallispuistot, luonnonpuistot, suojeluohjelmien kohteet, erämaa-alueet, koskiensuojelulain mukaiset vesistöt, valtakunnallisten suojeluohjelmien kriteerit täyttävät kohteet, kansallisesti tärkeät lintuvesialueet (FINIBA -alueet), kohteet, joilla on luonnonsuojelulain luontotyyppejä, äärimmäisen ja erittäin uhanalaisten sekä vaarantuneiden lajien esiintymispaikat, erityisesti suojeltavien lajien esiintymispaikat ja muut arvokkaat luonnonsuojelualueet. Lisäksi kansallisesti arvokkaisiin kohteisiin kuuluvat valtakunnallisesti arvokkaat perinnemaisemat ja kulttuurimaisemat. Luonnonsuojelulain (20.12.1996/1096) määrittelemien suojeltavien luontotyyppien ominaispiirteet on kuvattu luonnonsuojeluasetuksessa (14.2.1997/160). Näihin kuuluvia luonnontilaisia tai luonnontilaiseen verrattavia alueita ei saa muuttaa niin, että luontotyypin ominaispiirteet vaarantuvat. Nämä kohteet ovat yleensä hyvin pienialaisia. Luontotyypin suojelu tulee voimaan, kun alueellinen ympäristökeskus on päätöksellään määritellyt suojeltuun luontotyyppiin kuuluvan alueen rajat (LsL 30 ). Luonnonsuojelulain (LsL 29 ) suojeltavat luontotyypit: 1. Luontaisesti syntyneet, merkittäviltä osin jaloista lehtipuista koostuvat metsiköt 2. Pähkinäpensaslehdot 3. Tervaleppäkorvet 4. Luonnontilaiset hiekkarannat 5. Merenrantaniityt 6. Puuttomat tai luontaisesti vähäpuustoiset hiekkadyynit 7. Katajakedot, lehdesniityt 8. Avointa maisemaa hallitsevat suuret yksittäiset puut ja puuryhmät

SUUNNITTELUKESKUS OY Sysmän kunta 5 (55) 3.3.3 Maakunnallisesti ja seudullisesti arvokkaat kohteet 3.3.4 Paikallisesti arvokkaat kohteet Tähän ryhmään kuuluvat valtakullisissa suojeluohjelmissa maakunnallisesti arvokkaiksi luokitellut kohteet, seutu- ja maakuntakaavan suojelualuevaraukset, alueellisesti uhanalaisten lajien esiintymispaikat ja maakunnallisesti/seudullisesti merkittävät muut luontokohteet. Paikallisesti arvokkaisiin kohteisiin kuuluvat kohteet, joilla on metsälain erityisen tärkeitä elinympäristöjä, yleis- ja asemakaavojen suojeluvaraukset, paikallisesti uhanalaisten ja harvinaisten lajien esiintymispaikat sekä muut paikallisesti harvinaiset ja edustavat luontokohteet. Metsälaissa (12.12.1996/1093) on säädetty velvoite säilyttää metsien hoidossa ja käytössä metsien monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeät elinympäristöt. Nämä elinympäristöt ovat yleensä pienialaisia. Metsäasetuksessa (20.12.1996/1200) on kuvattu erityisen tärkeiden elinympäristöjen ominaispiirteet tarkemmin. Lain noudattamista valvoo Metsäkeskus. Metsälain (MeL 10 ) erityisen tärkeitä elinympäristöjä ovat: 1. lähteiden, purojen ja pysyvän vedenjuoksu-uoman muodostavien norojen sekä pienten lampien välittömät lähiympäristöt 2. ruoho- ja heinäkorvet, saniaiskorvet sekä lehtokorvet ja Lapin läänin eteläpuolella sijaitsevat letot 3. rehevät lehtolaikut 4. pienet kangasmetsäsaarekkeet ojittamattomilla soilla 5. rotkot ja kurut 6. jyrkänteet ja niiden välittömät alusmetsät 7. karukkokankaita puuntuotannollisesti vähätuottoisemmat hietikot, kalliot, kivikot, louhikot, vähäpuustoiset suot ja rantaluhdat 3.3.5 Muut luonnonsuojelullisesti arvokkaat kohteet Kohteet, jotka eivät ole edellä mainituissa luokissa mutta, jotka ovat luonnon monimuotoisuuden säilymisen kannalta tärkeitä, esimerkiksi suuret yhtenäiset tavanomaisen luonnon alueet ja ekologiset käytävät. Lisäksi tähän luokkaan kuuluvat luonnonmuistomerkit. 3.4 Uhanalaisuusluokitus ja Suomen vastuulajit Tietoja alueen uhanalaisista kasvi- ja eläinlajeista on saatu Suomen ympäristökeskuksen uhanalaisrekisteristä (2004), Päijät-Hämeen uhanalaiset kasvit julkaisusta (Vauhkonen 2003) sekä Teppo Häyhän (1998) luontoselvityksestä. Lisäksi alueen uhanalaisista lajeista on saatu tietoja Natura - alueiden tietokantalomakkeista ja kirjallisuudesta (mm. Hovi 2000, Lammi & Nironen 2003, Lammi ym. 2003). Myös maastoinventoinnin yhteydessä tehtiin havaintoja uhanalaisista lajeista. Luontoselvityksen uhanalaisuusluokitus pohjautuu uhanalaisten lajien III seurantatyöryhmän esitykseen, joka on laadittu IUCN:n uusien uhanalaisuusluokkien ja kriteerien mukaisesti. Tässä mietinnössä määriteltiin kaikille uhanalaisille lajeille uhanalaisuusluokan lisäksi elinympäristötyyppi ja

SUUNNITTELUKESKUS OY Sysmän kunta 6 (55) 3.5 Epävarmuustekijät uhkatekijät. Uhanalaisia ovat äärimmäisen uhanalaiset (CR), erittäin uhanalaiset (EN) ja vaarantuneet (VU) lajit. Silmälläpidettävät (NT) lajit eivät ole uhanalaisia lajeja. Alueellisesti uhanalaiset lajit pohjautuvat uuteen uhanalaisuusluokitukseen, jossa aluejakona käytetään metsäkasvillisuusvyöhykkeitä osa-alueineen (vanhassa aluejako pohjautui lääninjakoon). Lajit jaetaan kahteen luokkaan: alueellisesti hävinneet (RE) ja alueellisesti uhanalaiset (RT). Lisäksi uhanalaisiksi lajeiksi huomioidaan lajit, jotka on mainittu luonnonsuojeluasetuksessa (LsA 21 ), vaikka laji ei ole mukana uudessa uhanalaisten lajien listassa. Ero johtuu siitä, että luonnonsuojeluasetuksen uhanalaislistat pohjautuvat aikaisempaan uhanalaisten eläinten ja kasvien mietintöön (Komiteanmietintö 1991:30). Luonnonsuojeluasetusta tullaan muuttamaan uuden luokituksen mukaiseksi lähitulevaisuudessa. Suomen kansainväliset vastuulajit perustuvat uhanalaisten lajien toisen seurantatyöryhmän esitykseen. Suomen vastuulajit ovat kotoperäisiä Suomelle tai Pohjois-Euroopalle tai niiden kokonaislevinneisyys on suppea ja kanta kaikkialla harva. Linnustohavaintojen vähyyteen vaikuttivat muutamina päivinä sateinen, tuulinen ja ajankohtaan nähden viileä sää. Korkealla ollut veden pinta vaikeutti luhtalajiston inventointia. Lisäksi vetisellä luhdalla oli hankala saada suoraa näkymää avovesialueelle, mikä vaikutti linnustohavaintoihin. 4 ALUEEN LUONNON JA MAISEMAN YLEISKUVA 4.1 Selvitysalueen luonnonhistorian kehitysvaiheet Viimeisin jääkausi päättyi noin 10 000 vuotta sitten. Jäätikön sulamisen jälkeen suurin osa selvitysalueesta oli veden vallassa. Itämeren Yoldia-vaiheen aikana muodostunut korkein ranta on selvitysalueella nykyisin noin 130-135 metriä mpy (Alalammi 1990). Ainoastaan korkeimmat mäet ovat vedenkoskemattomia (supra-akvaattinen) alueita, sillä ne jäivät ylimmän rannan yläpuolelle. Tällaisia korkeita mäkialueita on mm. Nuoramoistenjärven eteläpuolella. Ancylusjärven alkuvaiheessa noin 9000 vuotta sitten vedenpinta aluksi nousi, jolloin syntyivät ns. Ancylus-rajaan kuuluvat muinaisrannat. Suomen järviseudun suuret järvet olivat jääkauden jälkeisen ajan alussa osa silloista Itämeren vesiallasta, josta ne kuroutuivat erilleen maankohoamisen seurauksena. Päijänne alkoi kuroutua Itämerestä erilleen 8 900 vuotta sitten. Korkeimman tasonsa Päijänteen vedenpinta saavutti noin 6 100 vuotta sitten, jolloin syntynyttä rantapintaa sanotaan Muinais-Päijänne tasoksi. Nykyisin tämä taso on selvitysalueella noin 90-92 metriä mpy. Samaa Muinais-Päijänteen lahtea olivat tuolloin mm. Nuoramoistenjärvi, Auhjärvi, Enojärvi, Pitkäjärvi sekä Joutsjärvi, Enojärvi-Keihäsjärvi ja Valasjärvi. Tämän jälkeen Päijänteen vedet

SUUNNITTELUKESKUS OY Sysmän kunta 7 (55) puhkaisivat Heinolanharjun, ja vedet alkoivat virrata Kymijokeen ja edelleen Suomenlahteen. Suurjärven vedenpinta aleni useita metrejä. 4.2 Ilmasto Päijät-Häme on ilmastoltaan mereisen rannikon ja mantereisemman sisämaan välialueella. Sysmän seutu kuuluu eteläisen Järvi-Suomen ilmastoalueeseen (Solantie 1980). Vuoden keskilämpötila Sysmän seudulla on +3-+4?C vuosien 1971-2000 keskiarvona. Kylmimmän kuukauden (tammikuu) keskilämpötila on noin -8--9?C ja lämpimimmän kuukauden (heinäkuu) noin +16-+17?C. Kasvillisuuden kannalta tärkeimpiä ilmastollisia tunnuksia ovat kasvukauden pituus ja sen aikaiset lämpötilat. Termisen kasvukauden (vuorokauden keskilämpötila ylittää +5?C) pituus on noin 161-172 vuorokautta. Vesistöjen runsaus leudontaa ilmastoa ja vähentää hallan vaaraa. Keskimääräinen vuotuinen sademäärä on 600-650 mm. Pysyvä lumipeite tulee keskimäärin marraskuun lopussa. Lumi sulaa aukeita paikoilta ja metsistä huhtikuun loppuun mennessä. Lumipeitteen paksuus on keskimäärin 40-69 cm. Ilmastoa koskevia tietoja on saatu mm. Ilmatieteen laitoksen internetsivuilta (www.fmi.fi/saa/tilastot.html). 4.3 Kallioperä ja maaperä sekä niiden muodot Selvitysalueen kallioperä koostuu pääosin kiillegneissistä, jossa on kvartsi- ja granodioriittia sulkeumina. Happamia syväkiviä ovat graniitti sekä kvartsi- ja granodioriitti. Kvartsi- ja granodioriittia on laajempina yhtenäisinä esiintyminä mm. Joutsjärven pohjois- ja itäpuolella, Sääksjärvi-Tevanti välillä, Nuoramoisjärvi-Keihäsjärvi välillä, Nuoramoisjärvi-Auhjärvi-Majutveden eteläosa välisellä alueella sekä Nuoramoisjärvestä lounaaseen. Graniittiesiintymiä on Kahusjärvestä länteen, Korpijärven pohjoispuolella, Hanjärvestä etelään sekä Valittulan alueella. Emäksistä gabroa ja dioriittia esiintyy pienellä alalla Iso-Mäkäristä länteen sekä Lahdenpohjan alueella. Maaperä on pääosin moreenin ja kalliomaan vuorottelua. Avokallioita ja kalliomaata (moreenipeite alle metrin paksuinen) on Joutsjärven ympäristössä sekä etenkin Sysmän kaakkoisosassa Uurajärven eteläpuolella ja Sääksjärvestä itään. Kalliopaljastumia on runsaasti Päijänteen ranta-alueella. Hienojakoisia maa-aineksia, savea ja silttiä, esiintyy pääosin jokien ja järvien ranta-alueilla mm. Joutsjärven, Keihäsjärven, Nuoramoisen ja Auhjärven sekä Tainionvirran ympäristössä. Peltomaiden vallitseva maalaji on hiesu. Suot ovat turvemaata. Aluetta halkovat vaihtelevankokoiset harjujaksot, jotka ovat suuntautuneet lounaasta koilliseen. Merkittävin harjujakso on Nuoramoisjärven kaakkoispuolitse kulkeva Asikkala-Hartola-Joutsa pitkittäisharjujakso, joka kulkee Tepoonjärvi-Uurajärvi-Valasjärvi-Jääsjärvi suuntaan. Pienempiä harjujaksoja on Kahusjärvi-Auhjärvi-Majutvesi-Kotijärvi sekä Nuoramoisjärvi- Keihäsjärvi-Enovesi -suuntaisesti. Harjujen maa-aines on soraa ja hiekkaa, jotka ovat syntyneet jäätikköjokikerrostumina. Pääasiassa rantakerrostumina syntyneitä sora- ja hiekkaesiintymiä on harjujaksojen liepeillä, etenkin Nuoramoisen ympäristössä.

SUUNNITTELUKESKUS OY Sysmän kunta 8 (55) Pinnanmuodoiltaan alue on vaihtelevaa mäkimaastoa, jossa tasaisten ja alavien rantamaiden lisäksi on jyrkkyydeltään vaihtelevia rinnemetsiä ja kalliojyrkänteitä. Mäkimaiden korkeuserot ovat 20-50 metriä. Paikoin esiintyy vuorimaata, jonka suhteelliset korkeuserot ovat jo 50-200 metriä. Päijät-Hämeen kallioperässä on runsaasti siirros- ja ruhjevyöhykkeitä. Vesistöt ovat syntyneet näihin yleisimmin luode-kaakkosuuntaisiin murroslaaksoihin. 4.4 Maisemakuva Selvitysalue kuuluu Suomen maisemamaakuntajaossa pääosin Hämeen viljely- ja järvimaan Päijänteen seutuun. Kunnan kaakkoiskulma kuuluu itäisen Järvi- Suomen Lounais-Savon järviseutuun. Selvitysalueella sijaitsevia valtakunnallisesti arvokkaita maisema-alueita ovat Nuoramoinen sekä selvitysaluetta sivuavat Päijätsalo ja Asikkalan Kurhila-Pulkkila. Hämeen viljely- ja järvimaan Päijänteen seudulla vaihtelevat savikkoiset viljelyalueet sekä metsäiset ja karut kalliot. Suhteelliset korkeuserot voivat olla jopa yli 100 metriä. Päijänteen allas lähiympäristöineen on useiden ruhje- ja halkeamalaaksojen yhdistelmä. Merkittävimmät harjumuodostumat liittyvät etelässä Salpausselkien reunamuodostumiin, pohjoisessa ns. Sisä-Suomen reunamuodostumaan sekä koko alueella etelä-pohjoissuuntaisiin harjujaksoihin. Seutu on metsäistä, soita on niukasti. Metsät ovat melko karuja. Päijänteen seudun asutuksella on pitkiä historiallisia perinteitä. Alueelta on tehty rautakautisia asuinpaikkalöytöjä. Nykyinen asutus sijoittuu lahdenpohjien laaksoihin sekä järven ja vesireittien solmukohtiin. Kuva 2. Tainionvirran Maatiaisjoki Nuoramoisen maisema-alueella. Lounais-Savon järviseudun maisemat ovat pääpiirteiltään vesien sekä kumpareisten metsien ja asuttujen peltoalojen tasapainoista mosaiikkia. Alueen järviluonto on vaihtelevaa. Järvet ovat pienimuotoisia, laajoja selkävesiä ei juuri ole. Metsäkasvillisuus on melko rehevää. Soita on vain harvakseltaan.

SUUNNITTELUKESKUS OY Sysmän kunta 9 (55) Rakenteeltaan väljät ja hajanaiset kyläalueet sijoittuvat useimmiten vesireittien varsille, laakso- ja rantapeltojen yhteyteen. Selvitysalueen maisemarakenteeseen vaikuttavat kallioperän muodot ja ruhjevyöhykkeet sekä harjujaksot. Alueella on metsä- ja suorantaisia pikkujärviä ja lampia sekä maisemaa hallitsevia järviä ja jokisysteemejä. Tainionvirran Maatiaisjoki sekä Majutvedestä Nuoramoiseen laskeva joki ovat laajojen peltoaukeiden ja rehevien, lehtipuuvaltaisten rantametsien reunustamia (kuva 2). Pienten lampien maisema on usein luonnontilainen (kuva 12). Isoimmat järvet ovat Päijänteen Majutvesi, Joutsjärvi, Auhjärvi, Uurajärvi ja Sääksjärvi. Päijät-Hämeen asutus on hyvin vanhaa, mikä näkyy Sysmän alueella kulttuurimaiseman monipuolisuutena. Kulttuurimaisemassa on erotettavissa erilaisia luonnonpiirteitä sekä toimintojen kehitysvaiheiden kulttuuripiirteitä. Maiseman monipuolisuutta lisäävät muinaisjäännökset, kulttuurihistoriallisesti merkittävät rakennukset ja perinnemaisema-alueet. Todennäköisesti suuri osa perinnemaisemista periytyy jo rautakaudelta eli vähintään 700-800 vuoden takaa (Hovi 2000). Kuva 3. Kahusjärven ja Pieni Kahusjärven peltomaisemaa Kulttuurimaisema on pääosin maatalouden muovaamaa maisemaa, peltoja, teitä ja pihapiirejä. Karilanmaa-Kahusjärvi maisemalle tyypillisiä ovat laajat peltoaukeat latoineen, peltojen metsäsaarekkeet, tilakeskukset, perinnemaisemat ja harjujen mäntykankaat. Uutta omakotitaloasutusta on Karilanmaan Uusi- Seppälän alueella. Kumpuileva maasto sekä vesistöt (Kahusjärvi ja Pieni Kahusjärvi) lisäävät maiseman vaihtelua. Nuoramoisen kylämaisemalle tyypillistä ovat viljellyt peltoalueet, joiden väliin jäävät suuret tilakeskukset sekä perinnemaisema-alueet. Asutus on vanhaa. Maisemaa elävöittävät peltojen kallioiset metsäsaarekkeet sekä Tainionvirran Majutvesi. Onkiniemen kyläalueella vuorottelevat viljellyt pellot, laidunmaat sekä metsitetyt pellot, jotka

SUUNNITTELUKESKUS OY Sysmän kunta 10 (55) 4.5 Vesiluonto ovat nuoria koivikoita. Vanhan asutuksen rinnalle on rakennettu uutta omakotiasutusta. Peltojen reunusmetsät ovat reheviä, lehtipuuvaltaisia metsiä. Maisemaa pirstovat paikoin kauas näkyvät mäenrinteiden avohakkuut. Lisäksi maatalousmaisemaa rikkovat vesistöjä ja viljelyksiä halkovat valtatie 4 ja maantiet sekä voimalinjat. 4.5.1 Pohjavedet Selvitysalueella ja lähiympäristössä on useita yhtenäisiä harjujaksoja, joilla pohjavesialueet sijaitsevat (taulukko 1). Vedenhankintaa varten tärkeät pohjavesialueet kuuluvat luokkaan 1, vedenhankintaan soveliaat pohjavesialueet luokkaan 2 ja muut pohjavesialueet luokkaan 3. Selvitysalueella sijaitsevat pohjavesialueet on esitetty liitekartassa (liite 1). Kartalla kuvattuun pohjavesialueeseen sisältyvät pohjaveden varsinainen muodostumisalue sekä sitä ympäröivä suojavyöhyke. Taulukko 1. Selvitysalueen pohjavesialueet (Britschgi & Gustafsson 1996). Pohjavesiluokka Pohjavesialue Kokonaispintaala (km 2 ) Antoisuus (m 3 /d) Luokka I Otamo (0678101) Kuokanmäki (0678102) 0,77 0,90 600 1000 Luokka II Karilanmaa-Nikkaroinen (0678106A) Karilanmaa-Nikkaroinen (0678106B) Soukanharju (0678109) Kuterlampi (0678110) Leenharju-Lahdenpohja (0678111) Tepoonjärvi (0678112) Kalho (0608151) Pulkkilanharju (0401617B) 4,38 2,75 2,34 1,11 10,11 6,02 10,15 1,46 2100 1000 900 400 5700 3400 4500 500 Luokka III Kaitaniemi (0678104) Lintulanjoki (0678107) Sarvanharju (0401652) 0,31 0,60 2,29 100 150 500 Pohjavesien puhtauden uhkatekijöitä ovat maa-ainesten otto ja siihen liittyvät oheistoiminnat, tienpito, haja-asutukseen liittyvä jätevesien maahan imeytys sekä sopimaton lannoitteiden ja torjunta-aineiden käyttö maa- ja metsätaloudessa. 4.5.2 Pintavedet Selvitysalueen vesistöt kuuluvat Kymijoen vesistöalueeseen, Sysmän reittiin. Vedet yhdistyvät Kymijokeen laskeviksi suuriksi vesireiteiksi. Latvajärvi on Suontee. Vedet kulkeutuvat Rautavedestä Joutsansalmen kautta Angesselkään, Jääsjärven, Joutsjärven ja Enoveden kautta Nuoramoisjärveen ja edelleen Päijänteeseen. Päijänteen säännöstely vaikuttaa Majutveden ranta-alueisiin, mm. ruovikot ja rantaniityt ovat keväisin lähes kuivia. Sysmän jätevedenpuhdistamo sijaitsee

SUUNNITTELUKESKUS OY Sysmän kunta 11 (55) Majutveden Kirkonlahden pohjoisrannalla, joten lahden veden laatua seurataan säännöllisesti. Matala lahti on voimakkaasti rehevöitynyt, joskin lahden keskimääräinen happitilanne on ollut melko hyvä (Lammi & Nironen 2003). Puhdistamon lisäksi ympäristön asutus ja maanviljelys kuormittavat lahtea. Suomen ympäristökeskus on tehnyt vesistöjen käyttökelpoisuusluokituksen (käyttökelpoisuus virkistyskäyttöön, kalastukseen yms.), jossa selvitysalueen suurimmat järvet on luokiteltu seuraavasti (www.ymparisto.fi): - Erinomainen: Uurajärvi, Päijänteen Luotikas - Hyvä: Nuoramoisjärvi, Joutsjärvi, Päijänteen Majutvesi, Sääksjärvi, Auhjärvi, Enovesi- Keihäsjärvi sekä Tainionvirta ja muut jokisysteemit - Välttävä: Majutveden Kirkkolahti 4.6 Kasvillisuus 4.6.1 Metsät Sysmä kuuluu eteläboreaaliseen kasvillisuusvyöhykkeeseen ja Etelä-Hämeen eliömaakuntaan. Eteläboreaalisen kasvillisuusvyöhykkeen sisällä Sysmä sijaitsee ala-alueiden Järvi-Suomi sekä Lounaismaan ja Pohjanmaan rannikko vaihettumisvyöhykkeessä. Sysmän lounaiskulma on Etelä-Hämeen lehtokeskuksen reuna-aluetta. Alueella vallitsevat havupuuvaltaiset metsämaat. Yleisimpiä ovat mustikkatyypin (MT) tuoreet kuusikankaat, havu-lehtipuukankaat sekä käenkaali-mustikkatyypin (OMT) lehtomaiset kuusikankaat. Kuivahkot puolukkatyypin (VT) mäntykankaat ovat tavallisia etenkin harjumänniköissä. Kallioselänteillä ja kallioisilla rannoilla vallitsevat kanervatyypin (CT) kuivat kankaat sekä jäkälätyypin (ClT) karukkokankaat. Kallioiden lajisto ei juuri eroa ympäröivästä metsäkasvillisuudesta. Vanhaa kitukasvuista mäntyä, koivua ja katajaa kasvaa harvakseltaan. Kanerva, puolukka ja poronjäkälät muodostavat yhtenäisiä kasvustoja, niukemmin kasvaa mm. variksenmarjaa.

SUUNNITTELUKESKUS OY Sysmän kunta 12 (55) Kuva 4. Harjurinteen mäntyvaltaista metsää Lassinlammen ympäristössä. Lehtoja ja lehtomaisia kankaita esiintyy yleisesti, sillä selvitysalue sijaitsee lehtokeskuksen laitamilla. Reheviä metsätyyppejä esiintyy mm. viljelysten lähettyvillä, purojen ympäristössä sekä järvien ja jokien rannoilla. Lehtomaiset kankaat ovat käenkaali-mustikkatyypin (OMT) kankaita. Puustossa kuusi on usein vallitsevana, seassa kasvaa myös mäntyä, koivua ja muita lehtipuita. Lehtojen pääpuulajeina vaihtelevat harmaaleppä, koivu ja kuusi, harjurinteiden kuivat lehdot ovat mäntyvaltaisia. Alikasvoksena kasvaa pihlajaa, tuomea, lehmusta, tervaleppää, harmaaleppää ja haapaa. Pensaskerroksen muodostavat etenkin lehtipuiden taimet sekä korpipaatsama, kataja, punaherukka, taikinamarja, lehtokuusama ja terttuselja. Kasvillisuus vaihtelee kuivista ja tuoreista lehdoista kosteisiin lehtoihin. Kuivat havu- ja lehtipuulehdot ovat puolukka-lillukkatyypin (VRT) sekä nuokkuhelmikkä-linnunhernetyypin (MeLaT) lehtoja. Tuoreet lehdot ovat kuusivaltaisia käenkaalioravanmarjatyypin (OMaT) lehtoja. Rehevimmistä lehtotyypeistä alueella esiintyy kosteita käenkaali-mesiangervotyypin (OFiT) suurruoholehtoja ja saniaislehtoja (FT). Vaateliaampaa lehtolajistoa edustavat sudenmarja, lehtopähkämö, näsiä, mustakonnanmarja, kevätlinnunherne, velholehti, lehto-orvokki, kaiheorvokki, metsäorvokki, lehtomatara, sinivuokko ja lehtoimikkä. Kuivien lehtojen kenttäkerroksen tyypillisiä lajeja ovat mm. metsäkastikka, nuokkuhelmikkä, lillukka, kielo, metsämansikka ja sananjalka. Tuoreissa lehdoissa kenttäkerroksen valtalajistoon kuuluvat käenkaali, metsäkastikka, oravanmarja ja metsäimarre. Muuta lajistoa mm. metsämansikka, metsäkurjenpolvi, metsäalvejuuri, kielo, lillukka, vadelma, sormisara ja nuokkuhelmikkä. Suuruoholehtojen kenttäkerroksen valtalajeja ovat mesiangervo, ojakellukka, soreahiirenporras ja käenkaali. Muuta lajistoa mm. metsäkurjenpolvi, nokkonen, rönsyleinikki, nurmilauha, ranta-alpi, lehtotesma, suokeltto, huopaohdake, karhunputki ja vuohenputki. Saniaistyypin (FT) kosteiden lehtojen lajistoon kuuluvat mm. soreahiirenporras, isoalvejuuri, korpi-imarre, rönsyleinikki, ojakellukka, vuohenputki, mesiangervo ja metsäkorte. Alavat rantametsät ovat tyypillisesti koivuvaltaisia, seassa kasvaa harmaaleppää, tervaleppää, pihlajaa sekä yksittäisiä haapoja. Metsitetyt pellot ovat nuoria koivikoita ja kuusikoita. 4.6.2 Suot Sysmän alueen suot kuuluvat Sisä-Suomen vietto- ja rahkakeidasvyöhykkeeseen (Eurola ym. 1995). Laajoja suoalueita ei selvitysalueella esiinny. Pääosin suot ovat suojaisiin lahdenpohjukoihin ja mataliin lahtiin syntyneitä rantaluhtia sekä pienialaisia, mäkien väliin ja painanteisiin syntyneitä räme- ja korpisoita. Rantarämeet ovat yleensä suopursuvaltaisia isovarpurämeitä, joiden lajistoon kuuluvat lisäksi juolukka, vaivero, puolukka, suopursu, tupasvilla, variksenmarja, kanerva ja suokukka. Jonkin verran on myös tupasvilla-, kangasja korpirämeitä. Lähteiden lähiympäristöissä ja purojen varsilla esiintyy mm. saniaiskorpea sekä ruoho- ja heinäkorpea, jonka lajistoon kuuluvat mm.

SUUNNITTELUKESKUS OY Sysmän kunta 13 (55) mesiangervo, korpikaisla, rentukka, suo-orvokki, suo-ohdake, soreahiirenporras, vehka ja lehtopalsami. Paikoin luhdat vaihettuvat mustikkakorveksi. Yleisin ranta-alueiden suotyyppi on rantaluhta. Luhdat ovat valtaosin ruoho- ja saraluhtia, jotka vaihettuvat paju- ja koivuluhdiksi. Ruoho- ja saraluhtien valtalajeina ovat kastikat, pullosara ja järviruoko. Lisäksi tavallisia lajeja ovat jouhisara, järvikorte, kurjenjalka, suoputki, terttualpi, rentukka, vehka, isokarpalo, vesiherne, suo-orvokki, mesiangervo ja metsäalvejuuri. Ruovikot vaihettuvat ruokoluhdiksi, joiden valtalajeina ovat järviruoko ja kurjenjalka. Tiheässä ruovikossa on vähän muuta lajistoa mm. kastikat, harmaasara, jouhisara, suoputki, suo-ohdake, vehka ja keltakurjenmiekka. 4.6.3 Vesi- ja rantakasvillisuus Kuva 5. Kastikkavaltaiset ruoho- ja saraluhdat sekä laajat järviruokokasvustot ovat selvitysalueen järville tyypillisiä. Koivuluhtien puuston muodostavat mm. hieskoivu, tervaleppä, korpipaatsama ja pajut. Korpikastikkavaltaisen kenttäkerroksen tyypillistä lajistoa ovat lisäksi metsäkorte, järvikorte, metsäalvejuuri, mesiangervo, suo-orvokki, metsätähti, mesimarja, oravanmarja, riidenlieko ja rentukka. Tervaleppäluhdan puuston muodostavat tervaleppä, kuusi ja koivu. Kenttäkerroksessa vallitsevat rentukka, vehka, soreahiirenporras, korpikaisla, viitakastikka ja sudenmarja. Järvikasvillisuudeltaan selvitysalue kuuluu pääosin reittivesien järviruokotyyppiin, johon luetaan kuuluvaksi valtaosa maamme suurjärvistä. Järvet ovat selvitysalueen itäosassa pääosin karuhkoja. Lahdissa, lahdenpohjukoissa ja kivikkorannoilla tyypillisiä ovat järviruokokasvustot sekä vähälajiset ruokoluhdat, joiden lajistoa ovat tyypillisimmin järviruoko, pullosara, kurjenjalka ja terttualpi. Pienten lampien ja järvien ranta- ja vesikasvillisuus on pääsääntöisesti niukkaa ja usein rantaa kiertää nevareunus.

SUUNNITTELUKESKUS OY Sysmän kunta 14 (55) 4.6.4 Perinne- ja kulttuurikasvillisuus Sääksjärvellä on luonnontilaista hiekkarantaa, jonka lajistoon kuuluvat mm. rantaleinikki, äimäruoho, rentovihvilä ja nuottaruoho. Vesirannan puolella on harvaa upos- ja pohjaruusukekasvillisuutta. Syvemmällä kasvaa harvakseltaan ruskoärviää ja järvisätkintä. Selvitysalueen länsiosassa järvet ovat pääsääntöisesti reheviä, ja tyypillisiä ovat umpeenkasvaneet tai vesikasvillisuuden valtaamat lahdet. Vesikasvillisuudeltaan reheviä alueita ovat mm. Joutsjärven Muurahaislahti, Ala-Vehkajärvi sekä Sysmän lintuvesiin kuuluva Majutveden Kirkkolahti-Antialanlahti, jossa vaihtelevat tiheät ruovikot, kelluslehtisten kasvustot, rantaluhdat sekä osmankäämi-, piuru- ja kurjenmiekkakasvustoja. Kellulehtisistä tavallisimpia ovat ulpukat, pohjanlumme, uistinvita, vesitatar, siimapalpakko ja rantapalpakko. Poikkeuksena on Majutveden Kirkkolahti- Antialanlahti, jonka vesimaisemaa hallitsevat rantojen ruovikot ja avovesialueiden tiheät kelluslehtikasvustot. Ilmaversoisiin kuuluvat järviruoko, järvikorte, osmankäämi, järvikaisla ja ratamosarpio. Laajoja ruovikoita on mm. Majutvedellä, Ala-Vehkajärvellä, Joutsjärvellä, Uurajärvellä, Sääksjärvellä ja Kahusjärvellä. Paikoin myös järvikorte muodostaa yhtenäisiä kasvustoja. Ruovikoihin liittyy usein luhtakasvillisuutta. Vesi- ja rantakasvillisuudessa on havaittavissa selvää vyöhykkeisyyttä. Rannat ovat kallio-, kivikko-, hiekka- ja moreenirantoja sekä rantaluhtia. Pääosin maaranta on kapea. Rantakasvillisuuteen kuuluvat mm. pullosara, viiltosara, jouhisara, harmaasara, järvikorte, rentukka, vehka, kurjenjalka, terttualpi ja myrkkykeiso. Järvikorte- ja pullosaravyöhykkeiden edustalla on lahdissa ja matalilla rannoilla järviruokokasvustoja. Rantaluhtia on etenkin suojaisissa lahdenpohjukoissa. Ruoho- ja saraluhdat rajoittuvat suoraan avoveteen tai niiden edustalla kasvaa järvikortetta tai järviruokoa. Avointa luhta-aluetta reunustavat monin paikoin koivu- ja pajuluhdat sekä koivu-leppäluhdat. Rantapuustot ja -pensasto ovat iältään vaihtelevaa kuusta, mäntyä, koivua, pihlajaa, tervaleppää sekä katajaa, korpipaatsamaa ja pajuja. Tavanomaista kulttuurikasvillisuutta edustavat mm. pihat, laidunnurmet ja entiset pellot. Selvitysalueella on kolme valtakunnallisesti arvokasta (1-3), kolme maakunnallisesti arvokasta (3-6) ja kaksi paikallisesti arvokasta (7-8) perinnemaisemakohdetta, jotka ovat kaskimetsiä, metsälaitumia, hakoja, niittyjä, järvenrantaniittyjä ja ketoja. 1. Hovilan laitumet 2. Uusi-Olkkolan laitumet 3. Vanha-Olkkolan laitumet 4. Nordenlundin laitumet 5. Laitiomäen laidun 6. Joutsjärven laidun 7. Pärnäniemen lammaslaidun 8. Kahusjärven laitumet

SUUNNITTELUKESKUS OY Sysmän kunta 15 (55) 4.7 Eläimistö 4.7.1 Nisäkkäät 4.7.2 Linnut Päijät-Hämeen hirvikanta on vahva. Jonkin verran Sysmän alueella liikkuu valkohäntäpeuroja. Yleisiä lajeja ovat metsäjänis, rusakko ja orava. Majutveden Kirkkolahdella elää harva piisamikanta. Pienpedoista yleisiä ovat kettu, kärppä, lumikko, minkki ja supikoira. Suurpedoista Etelä-Sysmän alueella liikkuu ilves. Selvitysaluetta luonnehtivat karut vesistöt ja rehevät lahdet. Alueen linnustolle ovat tyypillisiä karujen vesistöjen linnut, kuten kuikka, telkkä, rantasipi ja kalalokki. Reheviä elinympäristöjä suosivista lajeista selvitysalueella elävät mm. mustakurkku-uikku, silkkiuikku ja naurulokki. Laulujoutsen esiintyy alueella pesivänä. Lokkilintujen muodostamia kolonioita on mm. Salmelanlammen naurulokkiyhdyskunta. Havainnot on jaettu kahteen ryhmään: vesi- ja rantalinnusto sekä muut lajit. Kaavoituksella on todennäköisesti selvä vaikutus vesi- ja rantalinnustoon. Uhanalaisten ja silmälläpidettävien lajien pesimäpaikat /reviirit /esiintymispaikat on esitetty liitekartassa (liite 1). 4.7.2.1 Vesi- ja rantalinnusto Kaakkuri on harvinainen pesijä, joka pesii sekä suolampareilla että hyllyvärantaisilla metsälammilla. Selvitysalueelta on tiedossa yksi kaakkurin pesimälampi. Kuikka on karujen selkävesien tyypillisimpiä vesilintuja. Kartoituksessa tehtiin havaintoja yhteensä 11 yksilöstä. Kuikka pesii Sääksjärvellä, Onkijärvellä, Uurajärvellä ja Korpijärvellä. Lisäksi pesintä on mahdollinen Hanjärvellä ja Pukaranjärvellä. Laji kuuluu myös Salajärven, Enojärven ja Auhjärven pesimälinnustoon (Häyhä 1998). Silkkiuikun pesintöjä havaittiin Naarlammella ja Uurajärvellä. Mustakurkkuuikku on uikkulajeista pesäpaikan valinnassa vaateliain rehevien järvien ja lampien laji. Laji kuuluu Lepistönlammen pesimälinnustoon (Häyhä 1998). Laulujoutsen pesii rauhallisissa lahdissa ja pienissä saarissa. Joutsen on jokavuotinen pesijä Uurajärvellä (maanomistajatieto 2004) sekä Kirkkolahti- Antialanlahti alueella (www.phnet.fi/public/phlty). Kihlapareja havaittiin kaikkiaan neljä; Vähälammalle, Iso-Mäkärillä, Hanjärvellä ja Onkijärvellä. Selvitysalueen yleisimpiä sorsalintuja ovat telkkä, sinisorsa ja tavi. Telkkä on selvitysalueen yleisin vesilintu, joka viihtyy monenlaisilla järvillä. Sinisorsahavaintoja tehtiin yhteensä neljästä yksilöstä kahdelta lammella. Todellinen pesimäkanta on edellä mainittua lukua huomattavasti suurempi. Tavi on maamme yleisin vesilintu. Laji pesii myös vaatimattomissa kosteikoissa. Kartoituksessa havaintoja tehtiin yhteensä yhdeksästä yksilöstä kolmelta lammella. Todellinen pesimäkanta on edellä mainittua lukua suurempi.

SUUNNITTELUKESKUS OY Sysmän kunta 16 (55) Etelä-Sysmän alueen lokkilinnustoon kuuluvat kalalokki, naurulokki ja kalatiira. Kalalokki on karujen järvien peruslintu, joka pesii tyypillisesti yksittäisparein lähellä rantaviivaa olevalla kivellä. Kartoituksessa havaintoja tehtiin neljältä järveltä. Selkälokki kuuluu Auhjärven, Joutsjärven ja Uurajärven pesimälinnustoon (Häyhä 1998). Naurulokkiyhdyskunta pesii Salmelanlammella (60-70 yksilöä). Lisäksi laji kuuluu mm. Joutsjärven pesimälinnustoon. Kalatiira pesii harvakseltaan eri puolilla selvitysaluetta. Havaitut parit olivat yksittäisiä. Rantasipi on karujen järvenrantojen tavallinen kahlaaja. Laji havaittiin ainoastaan yhdellä järvellä. Laji on esimerkiksi lokkeja huomaamattomampi, joten pesimäkanta on alueella selvästi edellä mainittua lukua suurempi. Tiheät järviruovikot ovat ruokokerttusen elinympäristöä. Kaulushaikara suosii elinympäristönään järvien ja jokisuistojen vetisiä, korkeita järviruovikoita. Lajin pesimäympäristöjä ovat Ala-Vehkajärven, Majutveden Kirkkolahti-Antialanlahden ja Joutsjärven ruovikot. 4.7.2.2 Muut lajit Rantasipin lisäksi selvitysalueella pesiviä kahlaajia ovat mm. kurki, metsäviklo, kuovi ja töyhtöhyyppä. Metsävikloja havaittiin lammenrantojen korpisoistumilla (Ylistjärvi ja Hattulampi). Kuovi ja töyhtöhyyppä pesivät pääosin pelloilla. 4.7.3 Kalat ja matelijat Petolinnuista alueella elää ruskosuohaukka, joka on todennäköinen pesijä Enojärvellä ja Joutsjärvellä (Häyhä 1998). Metsälinnusto on kangasmetsille tyypillinen. Metsäkanalinnuista alueella tavattiin metso ja teeri. Lintulajimäärä on suurin lehdoissa, puronvarsilla ja rantapensaikoissa. Lehtojen linnustoon kuuluvat mm. mustarastas ja satakieli. Huomionarvoisia lajeja ovat mm. käki, palokärki ja tiltaltti. Selvitysalueen järvien ja lampien kalaston yleisimmät lajit ovat hauki, ahven ja särki. Uurajärvellä on runsas haukikanta sekä muikkua ja siikaa. Järveen on istutettu lohta. Majutvedellä kalastetaan ympäri vuoden. Merkittävimmät saalislajit olivat hauki (40%) ja lahna (24%), lisäksi saatiin ahvenia (17%) ja särkiä (7%). Kalastustiedustelujen perusteella särkikanta on runsastunut ja taantuneita kalalajeja ovat säyne, made ja siika. Rakentamiselta tulisi rauhoittaa alueita, jotka ovat tunnettuja kutu- tai apajapaikkoja. Kevätkutuisten lajien (mm. hauki, lahna, säyne ja ahven) lisääntymispaikoiksi sopivat matalat, kasvistoltaan runsaat ruovikkolahdet. Matelijoista selvitysalueella elää mm. kangasmetsien kivikoissa ja rämeillä viihtyvä kyy. Huomionarvoinen on viitasammakon elinalue Majutveden Antialanlahdella.

SUUNNITTELUKESKUS OY Sysmän kunta 17 (55) 4.7.4 Selkärangattomat 4.8 Luonto- ja lintudirektiivilajit 4.8.1 Luontodirektiivin liitteen IV(a) lajit Selvityksessä ei inventoitu selkärangattomia eläinlajeja. Suomen ympäristökeskuksen rekisterissä ei ollut merkintöjä selvitysalueella tavattavista uhanalaisista selkärangattomista lajeista. Hyönteisten kannalta olennaisimmat elinympäristöt ovat vanhat metsät, lehdot, lehtimetsät, suot ja niityt. Suojaisat lahdet ja sisälammet ovat vesiympäristön hyönteisten merkittäviä lisääntymis- ja elinalueita. Esimerkiksi Majutveden Kirkkolahden-Antialanlahden alueelta on tavattu 17 sudenkorentolajia, joista merkittävimpiä olivat luontodirektiivin liitteessä IV(a) mainitut lummelampikorento ja täplälampikorento (Lammi & Nironen 2003). Muita alueen harvinaisia sudenkorentolajeja olivat liitokorento ja punasyyskorento. Liito-orava (Pteromys volans) Liito-oravan elinympäristövaatimuksia ovat sopiva pesäkolo, muutama pesää suojaava kuusi sekä lähellä kasvavat lehtipuut. Lajin luontaisia elinympäristöjä ovat vanhat kuusivaltaiset sekametsät, joissa kasvaa järeitä haapoja sekä leppää ja koivua. Liito-oravametsissä puusto on tyypillisesti eri-ikäistä ja latvuskerroksia on useita. Elinalueet ovat usein kallioiden juurilla, rinteissä ja pienvesistöjen varsilla. Liito-oravat pystyvät käyttämään ruokailuun ja liikkumiseen nuoria metsiä sekä siemenpuuasentoon hakattuja ja varttuneita taimikoita. Aikuiset liito-oravat elävät samassa metsässä vuosia. Naarailla elinympäristön suuruus on 1-3 ha, koirailla suurempi. Lajin kannan taantumisen syynä ovat metsätalouden aiheuttamat elinympäristömuutokset. Laji on kärsinyt mm. kolopuiden vähenemisestä ja elinympäristöjen pirstoutumisesta. Liito-orava on EU:n luontodirektiivin liitteen IV(a) laji, jonka selvästi havaittavan lisääntymis- ja levähdyspaikan hävittäminen ja heikentäminen on luonnonsuojelulaissa kielletty (LsL 49 ). Liito-oravasta on tehty aiemmin havaintoja Joutsjärven ja Auhjärven rantametsistä (Häyhä 1998) sekä Hirvijärvenkalliolta (O. Airaksinen & J. Kumpulainen 1992 /Suomen ympäristökeskuksen rekisteritiedot). Joutsjärven pohjoisrannalla Terriniemen länsipuolella elinalue on haapa-koivuvaltaisessa vanhassa metsässä. Auhjärvellä laji elää Kotiniemen varttuneessa mäntyhaapasekametsässä. Vuoden 2004 inventointien yhteydessä löydettiin liitooravan elinalue Auhjärven Pilkanselän pohjoisrannalta (J. Kärkkäinen). Viitasammakko (Rana arvalis) Viitasammakko elää kosteissa ympäristöissä. Lajin elinympäristöjä ovat kosteat niityt, metsät ja suot. Keväällä viitasammakot oleilevat kutuvesissä sekä niiden lähettyvillä. Laji elää mm. Majutveden Antialanlahdella.

SUUNNITTELUKESKUS OY Sysmän kunta 18 (55) 4.8.2 Lintudirektiivilajit Lummelampikorento (Leucorrhinia caudalis) Lummelampikorento suosii järviä ja lampia, joissa kasvaa runsaasti ulpukkaa ja lummetta. Laji viihtyy kelluslehtisten kasvien vyöhykkeessä eikä yleensä lennä kuivan maan yllä. Lajin levinneisyys yltää etelästä Kokkola-Joensuu tasolle, mutta esiintyminen on laikuttaista. Päijät-Hämeessä laji on yleisimmillään. Selvitysalueella lajia on tavattu Majutveden Kirkkolahdella (Lammi & Nironen 2003, Lammi ym. 2003). Täplälampikorento (Leucorrhinia pectoralis) Täplälampikorento on harvinainen sudenkorentolaji, jota tavataan lähinnä maamme eteläisimmällä rannikolla. Laji suosii elinympäristönään järvikortteikkoa ja haarapalpakkokasvustoja. Selvitysalueella lajia on tavattu Majutveden Kirkkolahti-Antialanlahti alueella (Lammi & Nironen 2003). Hajuheinä (Cinna latifolia) Hajuheinä on louhikkoisten puronvarsilehtojen rauhoitettu laji. Hajuheinää kasvaa Enojärven länsipäähän laskevan pikkupuron varrella lehtosekametsässä ja saniaislehtokorvessa (T. Häyhä 1998 /Suomen ympäristökeskuksen rekisteritieto; Vauhkonen 2003). Lietetatar (Persicaria foliosa) Rauhoitettu lietetatar kasvaa tulvaisilla ja maatuvilla järvien, jokien ja jokisuistojen liejurannoilla, usein matalassa vedessä. Päijät-Hämeen lietetatarhavainnot ovat Päijänteen ja siihen yhteydessä olevien vesistöjen rannoilta. Selvitysalueella lajia tavataan Majutvedellä mm. Antialanlahdella, Hovilanojalla ja Kirkkolahdella (E. Lammi 2002 /Suomen ympäristökeskuksen rekisteritiedot). Myyränporras (Diplazium sibiricum) Rauhoitettu myyränporras kasvaa lehtokorvissa, rehevissä puronvarsissa sekä kallionaluslehdoissa. Myyränporrasta kasvaa Enojärven länsipään lahden puronvarren lehtosekametsässä (M. Liedenpohja-Ruuhijärvi & J. Lukana 2000 /Suomen ympäristökeskuksen rekisteritieto). Kaakkuri (Gavia stellata) Kaakkurit pesivät syrjäisillä lammilla ja pikkujärvillä, joiden koko on yleensä alle 30 hehtaaria. Pesimälampi voi olla hyvinkin pieni, jopa 1-2 ha. Kaakkurit käyvät ruokailemassa lähialueen suuremmissa vesissä. Kaakkuri on arkalintu, joten pesät voivat tuhoutua häirinnän takia. Viimeaikaisen vähenemisen syinä lienevät pesäpaikkojen tuhoutuminen metsä- ja suo-ojituksissa sekä haudontaaikainen häirintä. Nykyään Suomessa on noin 1000 kaakkuriparia (Väisänen ym. 1998). Selvitysalueella kaakkuri pesii säännöllisesti Iso Hirvijärvellä, joka on säilynyt rannoilta rakentamattomana (Häyhä 1998)

SUUNNITTELUKESKUS OY Sysmän kunta 19 (55) Kalatiira (Sterna hirundo) Kalatiira on sisävesillä yleinen laji. Se suosii suurten selkävesien luotoja ja pikkusaarten rantakallioita, mutta pesii myös pienemmissä vesistöissä karuista metsäjärvistä reheviin lintujärviin. Kalatiiran kanta on paikoin taantunut mm. pesäpaikkojen vähetessä mökkiasutuksen takia. Kalatiira pesii harvakseltaan koko selvitysalueella mm. Naarlammella, Enojärvellä, Pitkäjärvellä, Keihäsjärvellä ja Auhjärvellä. Havaitut parit olivat yksittäisiä. Kaulushaikara (Botaurus stellaris) Kaulushaikaran pohjoisimmat pesimäpaikat ovat Etelä-Suomen järvien ja merenlahtien laajimmissa ruokokasvustoissa. Laji suosii vetisiä, korkeita järviruovikoita. Se keskittyy järville ja jokisuistoihin. Koiraan huutelupaikakseen valitsema kasvusto voi olla alle hehtaarin suuruinen. Koko reviiri on tavallisesti noin 0,5 km 2 ja siihen kuuluu ruovikon lisäksi saraniittyjä, vesiuomia ja avovesialueita. Kaulushaikara alkoi levittäytyä Suomeen 1800-luvun lopulla. Laji alkoi selvästi runsastua 1970-luvulla. Huomattavimmat keskittymät sijaitsevat Kymenlaaksossa ja Päijät-Hämeessä. Kaulushaikaralla on reviiri Ala- Vehkajärven pohjoisruovikossa. Lajia on tavattu kesällä 2002 Majutveden Kirkkolahdesta (Lammi & Nironen 2003), Keihäsjärven länsirannan lahdesta, sekä Joutsjärven Lemmonlahdesta ja Muurahaislahdesta (Virtanen 2002). Kuikka (Gavia arctica) Kuikka on pitkäikäinen ja hitaasti lisääntyvä lintulaji, jonka kanta on taantunut. Syynä tähän pidetään rantojen rakentamista ja retkeilyn aiheuttama lisääntynyt häirintä. Vaikutus on usein välillinen: pesältään paenneen kuikan munat joutuvat helposti variksen tai muiden pesärosvojen saaliksi. Kuikka suosii pesimäympäristöinä rauhallisia ja karuja järviä. Kartoituksessa löydettiin neljä varmaa pesintää; Sääksjärvi, Korpijärvi, Onkijärvi ja Uurajärvi. Laji pesii todennäköisesti myös Hanjärvellä sekä Pukaranjärven pohjoisosassa. Lisäksi laji kuuluu Salajärven, Enojärven ja Auhjärven pesimälinnustoon (Häyhä 1998). Kurki (Grus grus) Kurki pesii erilaisilla soilla, varmimmin suurilla rimpisillä nevoilla. Laji asettuu usein myös peltojen ympäröimien järvien niityille ja ruovikoihin sekä pienelle avosuolle tai soistuneelle lammelle, jos lähettyvillä on rauhallisia, ruokailupaikoiksi sopivia rantaniittyjä tai peltoja. Kurki pesii todennäköisesti Joutsjärven Muurahaislahden rantasoilla (Häyhä 1998). Laulujoutsen (Cygnus cygnus) Laulujoutsen on nykyisin koko Suomen pesimälintu, joka kelpuuttaa syrjäisten suojärvien lisäksi elinpaikoikseen myös viljelyseutujen runsaskasviset lintujärvet ja suorantaiset metsäjärvet. Parhaiten laji viihtyy matalilla kortteikkorannoilla. Joutsen on pitkäikäinen lintu, joka alkaa pesiä vasta 4-6 vuotiaana. Noin 1/3 joutsenkannasta pesii vuosittain. Valtaosa pesimättömistä pareista on nuoria. Laji pesii Uurajärvellä (maanomistajan havainto), Kirkkolahti-Antialanlahti alueella (www.phnet.fi/public/phlty) sekä Joutsjärven Muurahaislahdella,

SUUNNITTELUKESKUS OY Sysmän kunta 20 (55) Orilammella ja Lepistönlammella (Häyhä 1998). Pesimättömiä kihlapareja havaittiin neljältä järveltä (Vähälampi, Iso-Mäkäri, Hanjärvi ja Onkijärvi). Metso (Tetrao urogallus) Metso viihtyy vanhoissa ja keski-ikäisissä kuusimetsissä, mäntykankailla, korvissa ja rämeillä. Laji tarvitsee sopivan ympäristön vuosikierron eri vaiheissa. Metsokannan heikkenemisen tärkein syy on vanhojen, laajojen metsäalueiden väheneminen ja pirstoutuminen. Laji elää mm. Uurajärven ympäristössä sekä Korpijärven Huntinniemen metsissä. Mustakurkku-uikku (Podiceps auritus) Laji pesii yleensä vain ravinteikkaissa, umpeenkasvavissa lammissa ja järvissä tai suurempien järvien rehevimmissä osissa. Elinalueella on runsaasti ilmaversois- ja uposkasveja, veden syvyys on alle puolitoista metriä. Kelluva pesä on yleensä kortteikossa. Laji pesii Suomessa levinneisyysalueensa länsiosassa. Laji kuuluu Lepistönlammen pesimälinnustoon (Häyhä 1998). Palokärki (Dryocopus martius) Palokärki viihtyy järeäpuisissa männiköissä, sekametsissä, lehdoissakin. Pitkällä aikavälillä laji on taantunut metsätalouden aiheuttamien elinympäristömuutosten vuoksi. Lajista tehtiin havainto Iso-Mäkärin rantametsissä. Ruskosuohaukka (Circus aeruginosus) Ruskosuohaukan elinympäristöä ovat Etelä-Suomen viljelyseutujen ruovikkoiset merenlahdet, järvet ja jokisuistot. Pesäpaikaksi kelpaavat vain laajimmat ja tiheimmät vedessä kasvavat ruovikot. Pääosa maamme ruskosuohaukoista pesii Kymenlaakso-Pori linjan eteläpuolella rehevillä järvillä. Vuonna 1991 tehtyjen laskentojen perusteella Päijät-Hämeen kanta on vahva (44 paria). Laji on todennäköinen pesijä Enojärven länsipään lahden ruovikoissa sekä Joutsjärven Muurahaislahdessa (Häyhä 1998). Teeri (Tetrao tetrix) Lajin suosimia elinympäristöjä ovat metsän ja avomaaston valoisat reunavyöhykkeet soiden laiteilla, peltojen tuntumassa, hakkuuaukeilla ja saarissa. Talviravinnon teeri saa koivikoista. Viimeisen 30 vuoden aikana teerikanta on vähentynyt noin 70%. Laji elää mm. Uurajärven ympäristössä. Valkoselkätikka (Dendrocopos leucotus) Valkoselkätikka viihtyy valoisissa, rehevissä lehtimetsissä ja lehtipuuvaltaisissa sekametsissä, joissa on lahoavia lehtipuita. Useimmat elinpaikat sijaitsevat rannoilla ja saarissa kosteapohjaisilla kaskimailla. Laji on erikoistunut syömään lehtipuiden puuaineksessa eläviä kovakuoriaisten ja perhosten toukkia. Erikoistuneen ravinnonhankintansa vuoksi se on herkkä metsäluonnon muutoksille. Järvi-Suomen alueen lisäksi laji pesii suppealla alueella Päijät- Hämeestä Etelä-Savoon sekä Saimaan ympäristössä. Lajin levinneisyys on supistunut Suomessa 1900-luvun aikana. Vähenemisen pääsyitä ovat vanhojen lehtimetsien hakkuut sekä kuusimetsien suosiminen. Pesivä pari tarvitsee vähintään 50-100 hehtaarin ruokailualueen, joten sirpaleiset

SUUNNITTELUKESKUS OY Sysmän kunta 21 (55) vanhojen metsien kuviot eivät riitä. Talvella laji vaatii laajan ruokailumetsän, jossa on runsaasti kuolleita lehtipuita. Selvitysalueelta on tehty valkoselkätikkahavainto Joutsjärveltä (1 yksilö 1999) (Alanko 2001). Laji on pesinyt Valittulan alueella viimeksi 1993. 4.9 Uhanalaiset ja silmälläpidettävät eliölajit 4.9.1 Valtakunnallisesti uhanalaiset lajit Äärimmäisen uhanalaiset (CR) Valkoselkätikka (Dendrocopos leucotus) Ks. 4.8.2. Lintudirektiivilajit Erittäin uhanalaiset (EN) Mäkiorvokki (Viola collina) Mäkiorvokki on männikkörinteiden sekä mäki- ja kallionaluslehtojen rauhoitettu laji. Mäkiorvokin esiintymä on Kahusjärven Lovelassa (mm. E. Hakala 1964, P. Horppila 1993, M. Vauhkonen 2001 /suomen ympäristökeskuksen rekisteritiedot). Vaarantuneet (VU) Liito-orava (Pteromys volans) Ks. 4.8.1. Luontodirektiivin liitteen IV(a) lajit Naurulokki (Larus ridibundus) Naurulokki pesii tyypillisimmin yhdyskuntina rehevien lintujärvien ja lahtien ruovikoissa ja rantaluhdissa. Lajin kanta on alkanut vähetä 1970-80 -luvulta lähtien. Taantuman syynä voivat olla mm. minkin ja harmaalokin runsastuminen sekä ravinnonsaantia heikentänyt tehomaatalous. Naurulokkiyhdyskuntia on Salmelanlammen eteläpäässä (60-70 y), Enojärven länsipään lahdessa sekä Joutsjärvellä Salonsaaren länsirannalla, Suolahti-Hopeaniemi -alueella ja läntisen selän luodoilla (Häyhä 1998). Rastaskerttunen (Acrocephalus arundinaceus) Rastaskerttunen on Etelä-Suomen rehevien lintujärvien ja lahtien laji. Lajin suosimia elinympäristöjä ovat korkeaan ruovikkoon rajoittuvat allikot ja avovesireunukset sekä ruovikon ja rannan väliin jäävä avovesialue tai luhtaniitty. Rastaskerttunen pesii Majutveden Kirkkolahdessa Aittosaaren itärannalla (Lammi & Nironen 2003). Selkälokki (Larus fuscus) Selkälokki on tyypillinen karujen järvien selkävesilintu. Laji pesii luodoilla ja kareilla, sisävesillä myös pienten puustoisten saarten rantavyöhykkeellä ja kallioisissa niemissä. Laji voi pesiä sekayhdyskunnissa mm. harmaalokin, naurulokin, kalalokin sekä kalatiiran kanssa. Pesimättömät tai pesinnässään epäonnistuneet kiertelijät ovat yleisiä. Myöhään pesivän selkälokin kanta on viime vuosina taantunut, johtuen erityisesti veneilyn aiheuttaman häirinnän lisääntymisestä. Aiempia havaintoja selkälokin