ASIKKALAN RISMALAHDEN RANTA-ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOARVOJEN PERUSSELVITYS 2017 Yleiskuva Rismalahdelta Suomen Luontotieto Oy 18/2017 Jyrki Matikainen ja Pihla Matikainen
Sisältö 1. Johdanto...3 2. Aineisto ja menetelmät...3 3. Tutkimusalue...4 3. Tulokset...4 3.1 Alueen yleiskuvaus ja luontotyypit...4 3.2 Pesimälinnustoselvitys...8 3.2.1 Tulokset...9 3.2.4 Alueella pesivät /esiintyvät... kansallisessa uhanalaisluokituksessa... (Tiainen ym. 2015) mainitut lintulajit...11 3.2.5 Muu arvokas linnusto...11 3.3 Liito-oravaselvitys...12 3.3.1 Johdanto...12 3.3.2 Käytetty menetelmä...12 3.3.3 Tulokset...12 3.4 Lepakkoselvitys...12 3.4.1 Aineisto ja menetelmät...12 3.4.2 Tulokset...13 4. Yhteenveto...14 5. Lähteet ja kirjallisuus...15 6. Liitteet...16 2
1. Johdanto Insinööritoimisto Poutanen Oy tilasi keväällä 2017 Suomen Luontotieto Oy:ltä Asikkalan Salonsaaren alueelle sijoittuvan Rismalahden ranta-asemakaavan muutoksen luontoarvojen perusselvityksen. Selvitys liittyy hankkeen ympäristösuunnitteluun ja ympäristövaikutuksiin liittyviin perusselvityksiin. Tehtävän yhteyshenkilönä on tilaajan puolella toiminut Juha Poutanen ja Suomen Luontotieto Oy:ssä Jyrki Matikainen. 2. Aineisto ja menetelmät Tutkimusalueelta (karttaliite 1) selvitettiin Luonnonsuojelulain tarkoittamat suojeltavat luontotyypit (Luonnonsuojelulaki 1996/1096, 29 ), Metsälain tarkoittamat erityisen tärkeät elinympäristöt (1996/1093, 10 ) ja Vesilain (Vesilaki 587/2011) suojelemat pienvesikohteet, kuten lähteet ja purot. Inventointi toteutettiin Luonnonsuojelulain luontotyyppien inventointiohjeen (Pääkkönen 2000) mukaisesti. Luontotyyppiselvitys, jonka yhteydessä etsittiin myös uhanalaisia putkilokasvilajeja, tehtiin 22.5. 24.7.2017 välisenä aikana. Alueen pesimälinnusto selvitettiin mahdollisen uhanalaisen tai vaateliaan pesimälajiston havaitsemiseksi (kts. pesimälinnusto-osio). Alueen liito-oravat selvitettiin jätöshavainnointimenetelmää käyttäen (kts. liito-oravaosio). Alueelta etsittiin myös viitasammakoiden kutupaikkoja ja mahdollisia nuijapäitä koko ranta-alueelta. Alueelta tehtiin myös detektorihavainnointiin perustuva lepakkoselvitys, joka toistettiin kahdesti (kts.lepakko-osio) Selvityksen maastotöistä vastasi FM, biologi Jyrki Matikainen Suomen Luontotieto Oy:stä. Raportin taittoi Eija Rauhala (tmi Eija Rauhala). Selvityksessä käytetyn karttamateriaalin luovutti tilaaja käyttöömme. Ennen maastoinventointia selvitettiin onko alueelta olemassa aiemmin julkaistua luontotietoa. Alueelta on aiemmin tehty melko perusteellinen luontoselvitys, jossa alueen luontotyypit ja kasvillisuus on selvitetty metsäsuunnitelman mukaisin kuvioin (Siitonen 2010). Alueelta on myös tietoa uhanalaisesta alppivuokosta (Anemone trifolia) ja korpisorsimosta (Glyceria lithuanica). Alppivuokkoesiintymää on seurattu osana uhanalaisten putkilokasvien seurantaa. Alppivuokkoja kukassa 3
3. Tutkimusalue Suunniteltu ranta-asemakaava alue sijaitsee Päijänteen rannalla Asikkalan Salonsaaren länsiosassa. Osa ranta-alueesta on rakennettua ja alueella on venesatama ja myös virkistyskäyttöön varattuja alueita, mm partiolaisten maja. Muu osa alueesta on tavanomaista metsätalousmaata ja aluetta on hoidettu talousmetsänä. Avohakkuita ei alueella ole kuitenkaan tehty vuosikymmeniin, mutta osa alueesta on harvennettu muutamia vuosia sitten. Alueelle on hyväkuntoinen yksityistasoinen tieyhteys etelänsuunnasta. Asikkalan Salonsaari sijaitsee kasvimaantieteellisesti eteläboreaalisen vyöhykkeen keskiosassa, ns. vuokkovyöhykkeen itäreunassa. Kasvimaantieteellisesti alue sijoittuu Eteläboreaaliselle vyöhykkeelle (2a). Päijänteen läheisyys lisää alueen lämpösummaa ja mahdollistaa vaateliaampienkin lajien esiintymisen alueella. Maastonmuodot ovat melko jyrkkäpiirteisiä, joskaan varsinaisia jyrkänteitä ei alueella ole. Alue sijaitsee Salonsaaren sisäosaa hallitsevan kallioisen perusmäen länsirinteessä ja alue on muutamaa rakennuksen pihapiiriä ja venesatama-aluetta lukuun ottamatta metsämaata. Karkeasti luokiteltuna alueen rantametsät ovat alueen pohjoisinta niemeä lukuun ottamatta lehtipuuvaltaisia sekametsiä, rinnealueet ja tasamaat ovat tuoreita kuusikoita ja mäkialueen yläosa mäntyvaltaista tuoretta kangasta. 3. Tulokset 3.1 Alueen yleiskuvaus ja luontotyypit Koska alueelta on tehty varsin tuore metsäkuviokohtainen luontoselvitys, ei nyt tehty kuviokohtaista selvitystä koko alueelta. Tässä selvityksessä aiemmassa selvityksessä arvokkaiksi kohteiksi kuvatut alueet selvitettiin uudelleen ja niiden luontoarvojen nykytila arvioitiin. Luontoarvoiltaan merkittävät kohteet: Leveälahden rantametsikkö rannan ja tien välissä ja rantaluhta Leveälahden vesialueen ja tien väliin jää ympäristötyypeiltään hyvin vaihteleva rantametsä. Alueella on laikuittain järeäpuustoista, tervaleppäluhdaksi luokiteltavaa luontotyyppiä ja pai- Leveälahden rantalehtoa 4
koin myös tervaleppälehdoksi tulkittavia pienialaisia metsäkuvioita sekä saniaislehtoa, mutta valtaosa alueesta on lehtipuuvaltaista sekametsää. Alueella on myös kosteapohjaisia korpimaisia laikkuja. Metsätyyppi alueella vaihtelee mustikkatyypin kankaasta rehevämpiin metsätyyppeihin, mutta reunavaikutuksen vuoksi metsätyyppiluokittelu on hankalaa. Valtapuusto muodostuu raudus- ja hieskoivuista (Betula pendula ja B. pubescens), tervalepästä (Alnus glutinosa), männystä (Pinus sylvestris) ja haavasta (Populus tremula). Muuhun puustoon kuuluu harmaaleppä (Alnus incana), pihlaja (Sorbus aucuparia) ja raita (Salix caprea). Alueella on runsaasti eri-ikäistä lahopuuta ja myös tuulenkaatoja. Kolopuita alueella on useissa paikoin. Alueen lahopuissa näkyy runsaasti tikkojen ruokailujälkiä ja alueella havaittiin myös valkoselkätikan tekemiä ilmeisesti viimetalvisia suppia. Laji ei kuitenkaan pesi alueella. Aluskasvillisuuden lajisto on tavanomaista eikä vaateliaampaa lajistoa esiinny alueella. Muutamissa kohdin alueella kasvaa hieman runsaammin hiirenporrasta (Athyrium filix femina). Leveälahden rantaa reunustaa kapea rantaluhta, joka paikoin on upottava ja lietteinen. Alueella ei ole erillisiä järvestä irti kuroutuneita lampareita, jotka ovat esimerkiksi sammakoille tärkeitä kutupaikkoja. Luhdan reunuksella havaittiin kaksi rantakäärmettä. Uhanalaisluokituksessa laji luetaan nykyisin silmälläpidettäviin (NT) lajeihin. Rismalahteen laskeva puro/noro Rismalahteen laskeva uoma on tyypiltään vesimäärältään kuvaten lähinnä noro, koska valtaosan vuodesta sitä pitkin ei virtaa vettä. Sateisina aikoina uoma on kuitenkin runsasvetinen ja vesi on uurtanut uoman melko leveäksi ja paikoitellen myös syväksi. Tien ja Rismalahden Rantaluhdan reunaa Leveälahden pohjukassa 5
pohjukan välinen uoman osuus on perattu ja kaivettu joskus ja uoman reunalla näkyy vielä madaltunutta maa-ainesta. Uoma kulkee rinnealueella varttuneen kuusikon poikki. Metsätyyppi on alueella lehtomaista kangasta ja osin myös tuoretta saniaistyypin lehtoa. Rinteen yläosissa puroa reunustaa kostea korpimainen metsä. Noin 100 metriä tiestä uomaa ylöspäin uomaa pitkin on jonkin matkaa kulkenut raskas metsäkone, joka on jättänyt syvät urat uomaan ja sen reunoille. Puusto on hoidettua tasaikäistä kuusikkoa ja sekapuuna kasvaa niukasti harmaaleppää ja yksittäisiä tuomia (Prunus padus). Pensaskerroksen lajistoon kuluu niukkana esiintyvät lehtokuusama (Lonicera xylosteum) ja näsiä (Daphne mezerum). Alppivuokkoa lukuun ottamatta alueen aluskasvillisuus on niukkaa, ja lajistoltaan jopa vaatimatonta maapohjan rehevyyteen nähden. Lehtolajeista alueella esiintyy hiirenporrasta, korpi-imarretta (Phegopteris connectilis), valkovuokkoa (Anemone nemorosa), sinivuokkoa (Hepatica nobilis), sudenmarjaa (Paris quadrifolia), lehtoarhoa (Moehringia trinervia) ja kevätlinnunsilmää (Chrysosplenium alternifolium). Paikoitellen aluskasvillisuus on hyvin niukkaa varjostuksen vuoksi. Alppivuokkoesiintymä Rismalahteen laskevan puron varressa on tunnettu alppivuokkoesiintymä, joka on mukana uhanalaisten putkilokasvilajien seurannassa. Ranta-asemakaava-alueen ulkopuolella on myös toinenkin alppivuokkoesiintymä, joka sijoittuu saman puron yläjuoksulle. Alppivuokkoesiintymä voi hyvin ja kesäkuun käynnillä (4.6) kohteelta laskettiin yli 80 puhtaaksi luokiteltua kukkivaa alppivuokkoyksilöä sekä runsaasti kukkimattomia versoja sekä alppivuokon ja valkovuokon risteymiä. Kaava-alueella sijaitseva esiintymä on selvärajainen ja se rajautuu puronotkoon. Esiintymä ulottuu tien ja rannan väliin muutaman metrin päähän tien reunasta. Tällä alueella havaitut yksilöt olivat todennäköisiä valkovuokon ja alppivuokon risteymiä. Kaava-alueella sijaitseva alppivuokkoesiintymä on mukana uhanalaisten kasvien seurantaohjelmassa ja esiintymän kokoa seurataan säännöllisesti. Puron varren lahopuukeskittymä Kaava-alueen reunalla, Rismalahteen laskevan puron varrella on lahopuukeskittymä, jossa pienellä alueella on runsaasti tuulenkaatoja ja myös pystykeloja. Kosteapohjaisella tuoreella kankaalla on järeää kuusi- ja mäntymaapuuta (yli 50 m3 hehtaarilla). Alueella kasvaa myös Yleiskuva alppivuokkojen kasvupaikalta 6
harvinaista korpisorsimoa, joka ei kuitenkaan ollut vielä kukassa viimeisellä käyntikerralla. Maakeloissa kasvaa runsaasti kääpiä ja puissa näkyy tikkojen ruokailujälkiä. Vain noin hehtaarin alueella oli kolme peukaloisreviiriä ja yhdestä kaatuneesta kuusenjuurakosta löytyi peukaloisen pesä. Lahopuu-keskittymä on metsälain mukainen monimuotoisuuskohde, joka tulee huomioida metsätaloustoimia suunniteltaessa. Alueen itäreunan lahopuukeskittymä Rismalahden pohjoisrannan harvaa mäntykangasta 7
3.2 Pesimälinnustoselvitys Tutkimusalueen pesimälinnusto selvitettiin kolmea käyntikertaa käyttäen 22.5., 4.6. ja 16.6. Laskentakertojen säätila oli laskenta-aamuina kohtalainen, eikä laskentaa jouduttu siirtämään lintujen hiljaisuuden vuoksi. Alueen pesimälinnusto selvitettiin sovellettua kartoituslaskentamenetelmää (Koskimies 1988) käyttäen, siten että laskennoissa etsittiin ensisijaisesti Lintudirektiivin liitteen I pesimälajeja sekä kansallisessa uhanalaisluokituksessa (Tiainen ym. 2015) mainittuja lintulajeja tutkimusalueelta. Koko alue kuljettiin kolmeen kertaan systemaattisesti läpi. Laskenta suoritettiin aamuisin klo 4.00 9.00 välisenä aikana. Koska työn tarkoituksena oli löytää mahdolliset vaateliaat tai uhanalaiset pesimälajit käytettiin laskennassa myös atrappia vakioidun kartoituslaskentamenetelmän ohjeiden vastaisesti. Linnuston laskentamenetelmistä kartoituslaskenta on tarkin, mutta samalla työläin, mikäli laskentakertoja on useampi kuin yksi. Kartoituslaskentamenetelmää käytetään yleisesti maalinnuston selvitys- ja seurantamenetelmänä ja menetelmänä se on hyvin yksinkertainen ja helposti toteutettavissa. Kartoituslaskentamenetelmä perustuu tavallisesti useaan käyntikertaan tutkimusalueella. Kuten muutkin pesimälinnustoon kohdistuvat laskentamenetelmät sen pohjana on lintujen reviiri-käyttäytyminen. Kullakin käyntikerralla merkitään kartalle kaikki pesivää paria osoittavat havainnot. Useimmiten havainto on laulava koiras, mutta myös pesät, juuri pesästä lähteneet maastopoikaset sekä varoittelevat naaraat ovat pesivää paria osoittavia havaintoja. Havainnot merkitään käyntikartalle, jonka tulisi olla mahdollisimman tarkka. Käytännössä peitepiirros, johon voi merkitä omia karttamerkkejä, on usein paras vaihtoehto. Kartoitus on hidas, mutta hyvin tehokas laskentamenetelmä. Yhdellä käyntikerralla havaitaan metsämaastossa keskimäärin 60 % alueella pesivistä lintupareista ja kymmenellä jo 99,5 % (Enemar 1959). Avomaastossa, kuten suoympäristössä tai peltoaukeilla kartoituslaskentamenetelmä on hyvin toimiva. Kolmen laskentakerran menetelmällä ei välttämättä havaita kaikkia alueella esiintyviä lintuja, niiden satunnaisen liikkumisen sekä muuttuvien ympäristöolosuhteiden vaikutusten takia. Harvakasvuisissa metsissä yhdellä käyntikerralla voidaan olosuhteiden ollessa suotuisat Vanha pikkusieppokoiras 8
havaita lähes kaikki alueella pesivät lintuparit, mikäli laskennan ajoitus osuu oikeaan aikaan (mm. Koskimies ja Väisänen 1988). Tulosten tulkinnassa inventointialueen rajalla havaitut parit tulkittiin alueella pesiviksi. Laajan reviirin omaavat linnut (mm. palokärki ja viirupöllö) laskettiin alueen pesimälinnustoon, mikäli reviirin oletettiin ulottuvan inventointialueelle. Selvityksessä käytettiin atrappia jo mahdollisesti laulukautensa lopettaneiden tai muista syistä hiljaisten lintulajien havaitsemiseksi. 3.2. 1 Tulokset Koska peruslinnustoa ei systemaattisesti laskettu, ei linnuston tarkkaa tiheyttä määritelty. Alueen pesimälinnusto on kuitenkin monipuolinen ja linnuston tiheys on keskimääräistä suurempi. Alueen pesivään vesi- ja rantalinnustoon kuuluu tavi, sinisorsa ja härkälintu (pesä Rismalahdella), rantasipi ja kalalokki. Lisäksi Päijänteen saarilla pesivät valkoposkihanhet ruokailevat satunnaisesti alueen rannoilla. Maalinnustossa erityisesti kuusivaltaisten metsien lajit sekä lahopuuta vaativat lajit ovat runsaita. Alueella havaittiin mm. viisi peukaloisparia ja 2 puukiipijäparia. Alueen rantametsissä on tikankoloja sekä pökkelöitä ja alueella pesii runsaasti kololintuja. Alueelle on myös ripustettu linnunpönttöjä. Salonsaaren kautta kulkee merkittävä lintujen muuttoväylä ja erityisesti syksyisin alueen kautta muuttaa runsaasti lintuja. Erityisesti vaelluslinnulle tämä muuttoreitti on merkittävä. 3.2.3 Alueella pesivät /havaitut Lintudirektiivin (Council Directive 79/409/ETY) liitteen I pesimälajit Pyy (Bonasa bonasia) 2 paria Alueella tehtiin kaksi pyyhavaintoa. Toinen havainnoista tehtiin alppivuokkopuron reunamilla, jossa nähtiin aikuinen pyy ja toinen havainto koski Leveälahden pohjukassa havaittua pyyparia. Poikueita ei alueella havaittu. Pyy on alueen runsaslukuisin kanalintu ja lajin löytää alueelta nuorista kuusivaltaisista metsäkuvioista, joissa aluspuuna kasvaa harmaaleppää. Laji viihtyy erityisesti rehevissä notkelmissa ja puronvarsikuusikoissa. Pyy on alueen kuusimetsien peruslajeja, ja se kuuluu myös metsästettäviin riistalintuihin. Alueella on viirupöllöreviiri 9
Viirupöllö (Strix uralensis) 1 yksilö Selvityksessä ei kuunneltu pöllöjä lopputalvesta ja myyräkantojen romahdus talvella 2016 2017 aiheutti sen että pöllöhavaintoja tehtiin koko Etelä-Suomessa niukasti. Hieman yllättäen lepakkoselvityksen yhteydessä havaittiin Rismalahden pohjukassa aikuinen viirupöllö heinäkuun alussa. Tienvarren puussa apaattisena istunut lintu oli kesy ja ilmeisen heikkokuntoinen (nälkiintynyt). Linnun havaintopaikan lähistöllä on viirupöllönpönttö, joka ei kuitenkaan ollut asuttu keväällä 2017. Myös muualle Salonsaaren alueelle on ripustettu lajille sopivia pesäpönttöjä, mutta lajille sopivia kookkaita luonnonkoloja ei alueen talousmetsissä enää ole. Palokärki (Dryocopus martius) 1 pari Ensimmäisellä laskentakierroksella havaittiin alueen itäosan lahopuukeskittymällä hiljainen aikuinen palokärki, joka todennäköisesti haki poikueelleen ruokaa. Alueen puissa näkyi runsaasti palokärjen ruokailujälkiä. Lajin pesää ei kuitenkaan löytynyt tutkimusalueelta ja todennäköisesti laji pesi jossain tutkimusalueen lähiympäristössä. Palokärjen reviiri on usean neliökilometrin laajuinen ja lajin ruokailulennot voivat ulottua kilometrienkin päähän pesältä. Lajin ruokailujälkiä näkyi koko tutkimusalueella ja alue kuuluu useamman palokärkiparin elinpiiriin varsinkin talviaikaan, jolloin parien ruokailualueet menevät usein päällekkäin. Pikkusieppo (Ficedula parva) 1 pari Leveälahden pohjukan kuusikkoalueella havaittiin laulava pikkusieppo ja alueella nähtiin myös naaraspukuinen lintu. Vanha koiraslintu reagoi soitettuun atrappiin hyvin voimakkaasti ja erittäin todennäköisesti laji pesi alueella, vaikka pesintää ei varmistettu. Pikkusieppo on vanhojen metsien indikaattorilajeja ja viime vuosina lajin pesimäkanta on ilmeisesti vahvistunut Etelä-Suomessa. Valkoposkihanhi (Branta leucopsis) 2 poikuetta Rismalahden venesatamassa havaittiin toisella laskentakierroksella kaksi vastakuoriutunutta valkoposki-hanhipoikuetta, jossa toisella parilla oli 4 ja toisella 2 poikasta. Yleensä valko- Alue kuuluu palokärjen laajaan reviiriin 10
poskihanhet pesivät suojaisilla kareilla ja poikueet tuodaan mantereen suojaisiin poukamiin ruokailemaan. Laji ei siis pesi alueella, mutta käyttää alueen matalia rantoja ruokailualueena. Valkoposkihanhi on levittäytymässä pikku hiljaa myös sisämaan suurimmille järville. Rannikkoalueella lajin kannan kasvu on jo vähentynyt. 3.2.4 Alueella pesivät /esiintyvät kansallisessa uhanalaisluokituksessa (Tiainen ym. 2015) mainitut lintulajit Hömötiainen (Poecile montanus) 1 pari (VU=vaarantunut) Aiemmin metsien peruslajistoon kuuluneen hömötiaisen kanta on romahtanut Suomessa ja erityisesti Etelä-Suomessa laji on nykyisin hyvin vähälukuinen. Ainoa alueen hömötiaishavainto tehtiin alueen itäreunan lahopuukuusikossa, jossa havaittiin aikuinen lintu ruokaa nokassaan. Laji on nopeimmin taantuvia lintulajejamme. Punavarpunen (Carpodacus erythinus) 1 pari (NT=silmälläpidettävä) Leveälahden pohjukan rantalehdossa havaittiin laulava punavarpunen ja alueella on jonkin verran lajille tyypillistä pesimäympäristöä. Laji viihtyy kosteikoiden reunamilla ja erilaisissa puoliavoi-missa pensaikkomaastoissa. Punatulkku (Pyrhula pyrhula) 1 pari (VU=vaarantunut) Leveälahden pohjukan kuusikossa varoitteli punatulkku pikkusiepon seuralaislajina. Alue on lajille tyypillistä pesimäympäristöä. Aiemmin runsaslukuisen punatulkun pesimäkanta on nopeasti pienentynyt ja nykyisin laji luetaan jo vaarantuneisiin lajeihin. 3.2.5 Muu arvokas linnusto Pikkutikka (Dendrocopos minor) 1 pari Leveälahden pohjukan rantalehdossa havaittiin pikkutikkakoiras ja alueelta löytyi myös yksi lajin vanha pesäkolo. Laji suosii lehtokuvioita, joissa on runsaasti lahoavaa pientä lehtipuustoa. Pesäkolo kaiverretaan usein pitkälle lahonneeseen tervaleppä- tai koivupökkelöön. Hömötiainen poikasilleen ruokaa hakemassa 11
Idänuunilintu (Phylloscopus trochiloides) 1 pari? 4. 6. tehdyllä laskentakierroksella havaittiin Rismalahteen laskevan puron varrella innokkaasti laulava idänuunilintu, jota ei kuitenkaan myöhemmin havaittu alueella (atrapin soitosta huolimatta). On mahdollista että kyseessä oli muuttomatkallaan pysähtynyt yksilö. Pyrstötiainen (Aegithalos caudatus) 1 pari Leveälahden pohjukan rantalehdossa havaittiin pyrstötiaispoikue ja alue on tyypillistä lajin pesimäympäristöä. Laji viihtyy nuorissa, usein kosteapohjaisissa lehtipuuvaltaisissa sekametsissä ja on melko vaatelias pesimäympäristönsä suhteen. 3.3 Liito-oravaselvitys 3.3.1 Johdanto Liito-orava (Pteromys volans) kuuluu EU:n Luontodirektiivin liitteen IV lajeihin ja on siten erityisesti suojeltu laji koko EU:n alueella. Kansallisessa uhanalaisluokituksessa (Rassi ym. 2010) laji kuuluu luokkaan vaarantuneet (VU). Suomen liito-oravapopulaation kokoa on vaikea tarkasti selvittää, mutta seurantatutkimusten perusteella laji näyttää taantuneen viimeisen vuosikymmenen aikana jopa 30 %. Liito-oravan suojelustatus on vahva, sillä Luontodirektiivin 12 artiklan I kohta edellyttää, että lajin lisääntymis- tai levähdyspaikkoja ei hävitetä eikä heikennetä. Alueellinen ympäristökeskus voi kuitenkin myöntää poikkeusluvan, mikäli lajin suojelutaso säilyy suotuisana. 3.3.2 Käytetty menetelmä Tutkimusalueella tehty liito-oravaselvitys toteutettiin jätöshavainnointimenetelmää käyttäen. Inventoinnissa liito-oravan keltaisia jätöksiä haettiin lajin mahdollisten oleskelu- ja ruokailupuiden tyviltä ja oksien alta 22.5.2017. Samalla alueelta haettiin mahdollisia pesä- ja päivälepokoloja. Alueelta tutkittiin kaikkien suurikokoisempien puiden tyvet liito-oravan jätösten löytämiseksi. Talvijätösten lisäksi inventointialueelta haettiin liito-oravan jättämiä virtsamerkkejä, jotka värjäävät erityisesti haapojen epifyyttisammaleet keltaisiksi ja tuoksuvat voimakkaasti läheltä nuuhkaistessa. Lisäksi alueelta etsittiin liito-oravan jättämiä syönnöksiä ja muita ruokailujälkiä. Lajin suosimien ruokailupuiden alta löytyy silmuja ja oksankärkiä ja kesäaikana myös pureskeltuja lehtiä, joita kertyy joskus runsaastikin puiden alle. Mahdollisia ruokailujälkiä ja virtsamerkkejä etsittiin myös muiden selvitysten yhteydessä systemaattisesti. 3.3.3 Tulokset Alueelta ei löytynyt merkkejä liito-oravan esiintymisestä, mutta erityisesti Leveälahden rantaalue on lajille sopivaa ja osin jopa optimaalista elinympäristöä. Alueella on myös kolopuita ja runsaasti nuorta lehtipuustoa lajin ravinnoksi. Sen sijaan alueen pohjoisosan mäntyvaltainen ranta-alue ei ole lajille tyypillistä elinympäristöä, kuten ei ole myöskään Rismalahden niemen alue (venesataman alue) aivan niemen tyveä lukuun ottamatta. 3.4 Lepakkoselvitys Kaikki Suomessa esiintyvät lepakkolajit ovat EU:n Luontodirektiivin liitteen IV suojelemia lajeja, eikä niiden lisääntymis- tai levähdyspaikkoja saa hävittää. Osa Suomen lepakkolajeista, kuten pohjanlepakko ja vesisiippa ovat tavallisia lajeja, joita tavataan lähes kaikilta lajeille sopivilta ympäristötyypeiltä. 3.4.1 Aineisto ja menetelmät Tutkimusalueella esiintyviä lepakoita selvitettiin kahtena yönä (8.7 ja 24.7). Kesäkuun säätila oli poikkeuksellisen huono lepakoiden havaitsemiseksi ja lepakkoselvitys tehtiin tämän vuoksi heinäkuun puolella. Sää selvitysöinä oli tyyni ja lämpötila 10 13 asteen välillä. 12
Alue kuljettiin teitä ja polkuja pitkin kumpanakin selvitysyönä lävitse kahteen kertaan, kahden henkilön voimin ja kahta detektoria käyttäen. Alueella tehty lepakkoselvitys toteutettiin näköhavainnoinnin sekä havainnoimalla lepakoiden käyttämiä kaikuluotausääniä ultraäänidetektoria käyttäen. Havainnoinnissa käytettiin Pettersson Elektronikin valmistamaa detektoria eli ultraääni-ilmaisinta, jolla lepakoiden korkeat kaikuluotausäänet muunnetaan korvin kuultaviksi. Detektorihavainnointia tehtiin yhteensä n.10 tuntia, kahden detektorin avulla vaihtamalla koko ajan detektorin kuuluvuusaluetta (25-50 khz). Tunnistamattomia ääniä ei selvityksessä kuultu. Havainnointi aloitettiin noin puolen tunnin kuluttua auringonlaskusta. Alueelta ei ole julkaistua tietoa lepakoista, mutta aluetta on saatettu tutkia lepakkoharrastajien toimesta. 3.4.2 Tulokset Alueen lepakkolajistosta saatiin kahden yön havainnoinnin perusteella kohtuullinen yleiskuva. Alueella tehtiin yhteensä noin 10 pohjanlepakkohavaintoa, jotka koskivat 7-10 pohjanlepakko-yksilöä. Pohjanlepakoita nähtiin ainoastaan alueen ranta-alueilla ja erityisesti Rismalahden pohjukassa, jossa laji saalisti yhdessä vesisiippojen kanssa. Tyypilliseen tapaan suurin osa havainnoista tehtiin reunavyöhykkeellä. Alueella ei ole pohjanlepakoille sopivia pesäpaikkoja, Rismalahden niemen rakennuksia lukuun ottamatta. Huviloiden ja partiomökin pihoille ei selvitystä ulotettu. Valtaosa Suomen pohjanlepakoista pesii nykyisin rakennuksissa. Havaitut pohjanlepakot pesinevätkin jossain kaava-alueen ulkopuolisen lähialueen rakennuksissa. Lepakkoyhdyskuntia seuraamalla on havaittu, että lepakot saattavat Suomessakin lentää useita kilometrejä saalistus-alueelleen (mm. Lappalainen 2002). Kaikki alueen vesisiippahavainnot tehtiin lajille tyypillisen tapaan veden tai kosteikon päältä. Erityisesti Leveälahden ranta-alue houkutteli hyvin vesisiippoja puoleensa ja kohteella havaittiin parhaimmillaan noin 10 vesisiippa yksilöä. Vesisiipoista tehtiin havaintoja myös Rihmalahden pohjukassa, jossa laji saalisti yhdessä pohjanlepakoiden kanssa. Yhteensä alueella havaittiin noin 15 vesisiippaa. Alueella on jonkin verran kolopuuhaapoja ja myös koivupökkelöitä, jotka saattavat sopia lajin lisääntymispaikoiksi. Vesisiippojen määrä alueella saattoi olla suurempikin, sillä vesisiipan detektoriäänen kantama on hyvin lyhyt ja kauempana veden päällä saalistavat yksilöt jäävät usein kantaman ulkopuolelle. Lepakkodetektori 13
Muita lepakkolajeja ei selvityksessä havaittu, mutta hyvin todennäköisesti alueella esiintyy ainakin iso/viiksisiippoja. Lajipari, jonka tunnistaminen äänestä on usein mahdotonta, on paikallisesti hyvin runsaslukuinen mm. Kanta-Hämeen alueella. Toisaalta nämä lajit voivat puuttua laajoilta alueilta kokonaan. Alueella ei ole merkittäviä lepakoiden pesimäyhdyskuntia, mutta puunkoloissa pesiviä vesisiippoja alueen rantametsien puunkoloissa saattaa pesiä. Alueen lahdenpohjukat ovat merkittäviä lepakoiden saalistusalueita. Erityisesti viileinä kesinä rantaluhdat ja suojaisat lahdet ovat merkittäviä lepakoiden saalistusalueita, sillä näissä ympäristöissä on viileinäkin öinä lepakoiden ravintokohteita kuten surviaissääskiä ja vesiperhosia. Nykytietämyksen mukaan ainakin osa lepakoista muuttaa talveksi etelään talven viettoon. Osa lepakoista kuitenkin talvehtii Suomessa ja niiden elinmahdollisuuksien turvaamiseksi on ensi-arvoisen tärkeää, että mahdolliset talvehtimispaikat selvitetään. Tutkimusalueella ei ole kuitenkaan sellaisia luonnonympäristöjä (louhikoita, luolia) tai ihmisen rakenteita, jotka olisivat mahdollisia lepakoiden talvehtimispaikkoja. 4. Yhteenveto Ranta-asemakaava-alueella ei ole Luonnonsuojelulain 29 mukaisia suojeltavia luontotyyppejä eikä Vesilain (Vesilaki 587/2011) tarkoittamia suojeltavia pienvesiä. Alueen lehtokuviot, Leveälahden rantaluhdat sekä Rismalahteen laskeva noro/puro ovat Metsälain 10 mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä. Alueella ei havaittu liito-oravia, mutta alueella on jonkin verran lajille soveliasta elinympäristöä. Lintudirektiivin liitteen I lajeista alueella pesii tai esiintyy pyy, viirupöllö, palokärki ja pikkusieppo, valkoposkihanhia pesinee Päijänteen kareilla ja ne voivat käydä satunnaisesti alueella ruokailemassa. Kansallisessa uhanalaisluokituksessa (Tiainen ym. 2015) mainituista lintulajeista alueella havaittiin pesimäaikana hömötiainen, punavarpunen ja punatulkku. Alueen poikki kulkee merkittävä lintujen muuttoväylä erityisesti syksyisin. Alueella ei havaittu kutevia viitasammakoita, eikä alueella ole erillisiä järvestä kuroutuneita lampareita, joissa nuijapäät olisivat suojassa kalojen saalistukselta. Alueella esiintyy kaksi vaateliasta putkilokasvilajia, joista rauhoitettu alppivuokko kuuluu uhanalaisluokituksessa vaarantuneisiin (VU) lajeihin. Alueen itäreunalla esiintyvä korpisorsimo on harvinainen, mutta ei uhanalainen laji, joka kasvupaikkansa suhteen on kuitenkin vaatelias. Alueella ei ole perinnebiotooppeja eikä vanhaan asutukseen viittaavaa kasvilajistoa (arkeofyyttejä) havaittu alueella. Lepakoista alueella havaittiin sekä pohjanlepakoita että vesissiippoja ja alueen ranta-alueet ovat lepakoiden saalistusalueita. Lepakoiden pesimäyhdyskuntia ei alueella havaittu eikä alueella ei ole lepakoiden talvehtimispaikoiksi soveltuvia louhikoita. 14
5. Lähteet ja kirjallisuus Airaksinen, O. & Karttunen, K. 2001: Natura 2000 -luontotyyppiopas. Ympäristöopas 46, 2. korj. painos, Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Arnold.E.N & Burton J.A. 1978: A Field Guide to the reptiles and Amphibians of Britain and Europe. Hanski Ilpo K,1998: Home ranges and habitat use in the declining flying squirrel, Pteromys volans, in managed forests. Wildlife biology 4: 33 46. Hanski Ilpo K, 2001: Liito-oravan biologia ja suojelu Suomessa s 13. Suomen Ympäristö 459. Enemar, A. 1959: On the determination of size and composition of a passerine bird population season. A methodologigal study. Vår Fågelvärld suppl. 2:1-114. Koskimies, P. & Väisänen, R.A. 1988: Linnustonseurannan havainnointiohjeet (2. painos). Helsingin yliopiston eläinmuseo, Helsinki. Koskimies, P. &Väisänen 1991: Monitoring bird populations in Finland. A manual of methods applied in Finland. Finnish Museum of Natural History.Helsinki 145 s. Lappalainen, M. 2002: Lepakot. Salaperäiset nahkasiivet. Tammi Leivo, M., Asanti, T., Koskimies, P., Lammi, E., Lampolahti, J., Mikkola-Roos, M. & Virolainen, E. 2002: Suomen tärkeät lintualueet FINIBA. BirdLife Suomen julkaisuja (No 4). 142 s. BirdLife Suomi. Suomen ympäristökeskus Meriluoto, M. & Soininen, T. 1998: Metsäluonnon arvokkaat elinympäristöt. Metsälehtikustannus. Tapio. Hämeenlinna. Mossberg, B. & Stenberg, L. 2005: Suuri pohjolan kasvio. Tammi. Helsinki. Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim./eds.) 2010: Suomen lajien uhanalaisuus Punainen kirja 2010. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 685 s. Ryttäri, T. & Kettunen, T. 1997: Uhanalaiset kasvimme. Suomen Ympäristökeskus. Kirjayhtymä Oy. Helsinki. Ryttäri,T, Kalliovirta. M, & Lampinen.R. 2012 (toim). Suomen uhanalaiset kasvit. Tammi, Helsinki Siitonen, Mikko 2010: Asikkalan Rismalahti. Luonto ja maisemaselvitys valtionmailla.tmi Mikko Siitonen. Söderman, T. 2003: Luontoselvitykset ja luontovaikutusten arviointi kaavoituksessa, YVA -menettelyssä ja Natura -arvioinnissa. Ympäristöopas 109. Suomen ympäristökeskus. Tiainen, Juha; Mikkola-Roos, Markku; Below, Antti; Jukarainen, Aili; Lehikoinen, Aleksi; Lehtiniemi, Teemu; Pessa, Jorma; Rajasärkkä, Ari; Rintala, Jukka; Sirkiä, Päivi; Valkama, Jari 2015 : Suomen Lintujen uhanalaisuus 2015: Ympäristöministeriö. 978-952-11-4552-0 Tucker, G. & Heath, M. 1995: Birds in Europe- Their conservation status. BirdLife Conservation Series No. 3. 600p Valkama, Jari, Vepsäläinen, Ville & Lehikoinen, Aleksi 2011: Suomen III Lintuatlas. Luonnontieteellinen keskusmuseo ja ympäristöministeriö. http://atlas3.lintuatlas.fi. ISBN 978-952-10-6918-5. Sähköinen versio. Väisänen, R.A., Lammi, E., Koskimies, P. 1998: Muuttuva pesimälinnusto. Otavan Kirjapaino, Keuruu. ISBN 951-1-12663-6. Valtion ympäristöhallinnon ympäristötietojärjestelmä. www.karttapaikka.fi www.ymparisto.fi. 15
6. Liitteet Karttaliite 1. Tutkimusalue ja luontoarvoiltaan merkittävät kohteet 16
Karttaliite 2. Vaateliaan linnuston havaintopaikat 17
Karttaliite 3. Lepakkohavainnot 18