Itsetunto. Itsetunto tarkoittaa ihmisen tunteita ja ajatuksia itsestään sekä sitä miten hän kunnioittaa ja arvostaa itseään.

Samankaltaiset tiedostot
PIENEN LAPSEN SOSIAALISUUS

SYRJÄKYLÄN SYLVIT VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

Pää edellä: MITÄ OPIMME AIVOJEN KASVATUKSESTA? Vauvafoorumi Tiina Huttu ja Kirsi Heikkinen

Motiivi-sarjan kurssien 2-5 alustavat sisältösuunnitelmat Luvuilla työnimet

Lapsen aggressiivisuus kehityshäiriö vai selviytymiskeino. Vanhempien Akatemia, Oulu Liisa Keltikangas-Järvinen

Lapsen sosiaalisen kehityksen tukeminen ja kiusaamisen ehkäisy

Leikki-ikä. kognitiivinen kehitys. KEHONKUVA: käsitys oman kehon rajoista ja muodosta kehittymistä voidaan havainnoida lasten piirustusten avulla

MILLAINEN MINÄ OLEN?

1 Aikuistumista ja arjen arvoja

LEIKKIKOONTI. Espoo, Helsinki ja Vantaa sekä ohjaajat

Monikkoperheet. kaksoset ja kolmoset kasvatus ja yksilöllisyyden tukeminen. Irma Moilanen Lastenpsykiatrian professori, emerita Nettiluento 4.9.

Yhdessä elämään. Lapsen ystävyyssuhteiden ja arkisen ryhmätoiminnan tukeminen

TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

Leikit, pelit ja muut toiminalliset työtavat. tavat alkuopetuksessa

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma / esiopetuksen oppimissuunnitelma

Psyykkinen toimintakyky

Nuoren itsetunnon vahvistaminen

Prososiaalisen käyttäymisen vahvistaminen leikissä VKK-Metro

Rohkeus. Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut.

Kasvun kikatusta leikin lumoissa

MATKALLA TÖIHIN TYÖELÄMÄVALMIUDET. & iida. saara

TARINALLISUUS ARKIPÄIVÄSSÄ

Kurjenpesän päiväkodin TOISTA KUNNIOITTAVAN KÄYTÖKSEN SUUNNITELMA toimintakaudeksi

ADOPTIOLAPSI PÄIVÄHOIDOSSA

Sosiaalinen oikeudenmukaisuus positiivisen identiteetin mahdollistajana

Varhaiskasvatuksen henkilökuntaa on Tuulenpesässä yhteensä 13 henkilöä.

Tutkimus lapsen abstraktin ajattelun kehittymisestä Piaget n teorian mukaisesti

Liian pieni lapsi Keskosperheen tukeminen ja vanhemmuuden haasteet. Vauvaperhetyöntekijä/sh Outi Manninen

1. Lapsi on päähenkilö omassa elämässään

Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1

TUKEA VARHAISEEN VANHEMMUUTEEN. Äitiyshuollon alueellinen koulutuspäivä Anne Murtojärvi

Mielenterveys voimavarana

JOUPIN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.

KOHTAAMINEN JA LÄSNÄOLO

Iloa vanhemmuuteen. Myönteinen vuorovaikutus pikkulapsiperheessä

RYHMÄVASU = LAPSIRYHMÄN TOIMINNAN SUUNNITTELU

Irmeli Halinen Saatesanat Aluksi Kertojat OSA 1 Koulun tehtävät ja kasvatuksen päämäärät

Hei kuka puhuu? lapsen kohtaaminen ja tukeminen

Varhaiskasvatussuunnitelma. Vanhemmuutta tukien, yhteistyössä kotien kanssa annetaan lapsille turvallinen kasvuympäristö.

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma

Alberta Language and Development Questionnaire (ALDeQ) A. Varhaiskehitys Lapsen nimi

LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan

Lapsen tyypillinen kehitys. -kommunikaatio -kielellinen kehitys

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Koti, koulu ja lapsen paras. Kari Uusikylä MLL -seminaari

PUHU MINULLE KUUNTELE MINUA

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Lukuvalmiuksien kehittyminen varhaislapsuudessa

Lapsi työskentelee ja oppii

LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA

Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman

KIIKKU - VAUVAPERHETYÖMALLI

parasta aikaa päiväkodissa


Mielenterveyden häiriöt

KASVATUS- KUMPPANUUS VIIALAN ARKI VIIALAN ARKI

Sisällys. Liikkuminen ja lapsen kokonais valtainen kasvu ja kehitys. Esipuhe...11 Johdanto... 15

Lounais-Suomen nuorisotyönpäivät. Miska Keskinen & Rosa Rantanen /

Mielenterveys voimavarana. Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA

(TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus

OIVALLUS. arviointi- ja väittämäkortit.

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Luku 3 Lapsuus rakastuminen urheiluun valmiuksia menestymiseen

Lapsen kielen kehitys II. Kielen ja puheen kehityksen tukeminen.

Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen Neuvolapäivät 2017

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA

Ytimenä validaatio. Irmeli Kauppi, sh, TunteVa-kouluttaja

Sisällys. Liikkuminen ja lapsen kokonais valtainen kasvu ja kehitys. Esipuhe...11 Johdanto... 15

Ilo ja oppiminen näkyviksi! Pedagoginen dokumentointi työmenetelmänä

Vaikeavammaisen asiakkaan kanssa työskentely

KARVIAN ALAKOULUJEN VANHEMPAINILLAN RYHMÄTYÖT, LK

Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma (Hensu) Ja täydentävä aineisto näyttötutkinnoissa

Juha Metelinen, VET-perheterapeutti Kuopion kaupunki, SIHTI-työryhmä Elli-Maija Laaksamo, VET-perheterapeutti Yksityinen ammatinharjoittaja

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma

KOGNITIIVINEN KUNTOUTUS

TU-A Itsensä tunteminen ja johtaminen Tunteista ja empatiasta.

Esiopetuksen arvot. Arvokysely tammikuu 2015

HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

OPPITUNTIMATERIAALIT MEDIAKASVATUS Netiketti Säännöt

Oppimisympäristö lähtee ihmisistä miten rakentaa oppimisen iloa tukeva oppimisympäristö

Perheet, joissa vanhemmalla on tuen tarvetta asioiden oppimisessa ja ymmärtämisessä Sirpa Mäkinen, TAMK Kuvat:

Pikkulapsen seksuaalisuus

Sä oot mun - lapselle tärkeät ihmiset perhehoidossa

Ohjaaminen ja mentalisaatio

Kiintymyssuhteen rakentaminen ja vahvistaminen lastensuojelun vastaanottotyössä ja pitkäaikaiseen sijoitukseen siirryttäessä

Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen

Kotipuu. Anita Novitsky, Monikulttuurisuuden asiantuntija

Työpaikan ongelmatilanteiden hallinta. Organisaatiokulttuuri. Organisaatiokulttuurin rattaat. Vuorovaikutus. Rakenteet. Arvot ja oletukset

Sanoista tekoihin! Kielen, kulttuurin ja katsomusten moninaisuus varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa. Kirsi Tarkka

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

4-vuotiaan lapsen Hyve mallin mukainen vanhempien ja päivähoidon yhteinen varhaiskasvatuskeskustelurunko

Psykoosisairauksien tuomat neuropsykologiset haasteet

Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Yksinhuoltajana monikkoperheessä

Suunnitelmallinen kiusaamisen ehkäisy osana varhaiskasvatuksen suunnitelmaa

KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA

Transkriptio:

Itsetunto Itsetunto tarkoittaa ihmisen tunteita ja ajatuksia itsestään sekä sitä miten hän kunnioittaa ja arvostaa itseään. Kaikista tärkein vaihe itsetunnon kehittymisessä on lapsuus ja nuoruus.

Olen laiska Olen arvokas Minulla on huono muisti Olen ruma Koen olevani riittävä tällaisena Kun yritän parhaani usein onnistun Tunteillani ei ole väliä Epäonnistun kuitenkin jos yritän Olen ahkera Olen fiksu ja tärkeä Kukaan ei tykkää minusta Minulla on ystäviä Huono itsetunto Hyvä itsetunto

Lapsen itsetunto ja sen tukeminen Tarhassa lapselle pitää luoda turvallinen ympäristö ja näyttää, että jokaista lasta arvostetaan yhtä paljon. Lapsia pitää kannustaa mutta myös asettaa säännöt. Lapsia ei saa verrata toisiin lapsiin.

Ryhmätyö Suurelle paperille piirretään kaksi laatikkoa, joista ensimmäiseen kirjataan itsetuntoa huonontavia ja toiseen parantavia tekijöitä. 3 hengen ryhmät. Ainakin 3 asiaa molempiin laatikoihin!

Kognitiivinen kehitys Kognitiiviset eli ajatteluun liittyvät toiminnot Havaitseminen Muistaminen Ajattelu Ongelmanratkaisu Päätöksenteko Keskittymiskyky Kieli Oppiminen Suunnittelu Päättely Tarkkaavuus

Ajattelun kehitys Lapsen ajattelu kehittyy kun hän saa kehittävää tekemistä ympäristöstään. Ajattelu kehittyy neljän vaiheen kautta. Jokaisella kehitys etenee eri vauhdilla.

Esioperationaalisen ja konkreettisten operaatioiden taitekohta Video vesilasikokeesta https://www.youtube.com/watch?v=gnarvcwah6i

Kielen kehitys Kielen kehitys alkaa jo vauvana ja jatkuu siitä eteenpäin lapsen eri ikävaiheissa. Äänteet Sanat Kielen oppiminen edellyttää lapsen omaa toimintaa, leikkiä ja kommunikoimista. Aikuisena uuden kielen oppiminen on vaikeampaa kuin lapsena. Lauseet Sanojen taivutus Tarinat

Sosiaalinen kehitys Sosiaalinen kehitys tarkoittaa sitä, että lapsi Oppii vuorovaikutus- ja yhteistoimintataitoja. Sosiaalisuus= tarkoittaa halua olla tekemisissä ihmisten kanssa. Sosiaalisuus on temperamenttipiirre. Sosiaaliset taidot=opittuja taitoja, kuinka hyvin ihminen tulee toimeen muiden ihmisten kanssa. Kehittyy läpi elämän. Sosiaalistuminen=Kun ihminen oppii toimimaan ympäristössään ja yhteisössään olevien sääntöjen ja tapojen mukaan.

Varhainen vuorovaikutus ja kiintymyssuhde Lapsen ensimmäiset vuodet ovat hänen koko kehitykselleen erittäin tärkeitä. Kiintymyssuhteen avulla lapsi oppii ymmärtämään itseään ja toisia ihmisiä sekä muiden tunteita. Kiintymyssuhteita on erilaisia: Turvallinen Turvaton ja välttelevä Turvaton ja ristiriitainen Jäsentymätön

Kiintymyssuhteen merkitys tarhassa Pienen lapsen on mahdoton ymmärtää, miksi hänet on jätetty hoitoon ja äiti / isä on lähtenyt pois. Hoitajien tehtävä auttaa lasta ikävän yli ja kestämään hoitopäivän aikainen ero.

Tunteet ja empatia Perustunteet: pelko, suuttumus, suru, inho, kiinnostus ja ilo Omien tunteiden ymmärtäminen ja niiden ilmaiseminen sosiaalisesti hyväksyttävällä tavalla Empatia: kykyä eläytyä toisen ihmisen asemaan ja ymmärtää hänen tunteitaan Esim. auttaa toista, jakaa omastaan ja lohduttaa Kehittyy vuorovaikutuksessa Tärkeää kokea myös itse empatiaa

Leikin merkitys Leikkiminen vaikuttaa lapsen kehitykseen. Leikissä kehittyy mielikuvitus. Sosiaaliset taidot, muiden huomioiminen, oikean ja väärän erottaminen kehittyvät. Leikkiminen on siis lapselle todella tärkeää kehityksen kannalta!

Kiusaaminen päiväkodissa Aikuisten tulee tiedostaa, että sitä voi olla ja puuttua välittömästi kun huomaa kiusaamista Kiusaamisen alkamista estetään luomalla turvallinen ilmapiiri, tukemalla lapsen vuorovaikutus- ja empatiataitoja sekä ryhmän toimintaa Pohdinta! Huomaisitko sinä työharjoittelussasi kiusaamista? Mitä teit kun huomasit kiusaamisen?

Moraali Moraali = käsitys oikeasta ja väärästä Moraalin kehitys: Moraalikäsitykset kehittyvät eniten 4 6 vuoden iässä Lapsi miettii oikean ja väärän eroa Vilkas mielikuvitus voi saada lapsen kertomaan asioita, jotka eivät ole totta.

Mitä jäi mieleen? Mikä oli vaikein opetettu asia? Mikä oli mielenkiintoisin opetettu asia?

Kiitos! Onnea opintoihin ja hyvää joulua!