Suunnitelmallinen kiusaamisen ehkäisy osana varhaiskasvatuksen suunnitelmaa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suunnitelmallinen kiusaamisen ehkäisy osana varhaiskasvatuksen suunnitelmaa"

Transkriptio

1 Suunnitelmallinen kiusaamisen ehkäisy osana varhaiskasvatuksen suunnitelmaa Erikoistutkija Liisa Heinämäki, THL Yksikön päällikkö Päivi Lindberg, THL Esityksen nimi / Tekijä 1

2 Kiusaaminen varhaisvuosina? Kiusaamisesta ei tällä termillä ole varhaisvuosina puhuttu Sos.emot ongelmia on kuitenkin tunnistettu ja tutkittu runsaasti Käytännön työssä nähty usein ns. ryhmäkäyttäytymisen ongelmina Vertaissuhdeongelma, joka voi johtaa syrjäytymiseen Kiusaamisen nostaminen esiin varhaiskasvatuksessa Hyvä tutustua sen ilmenemiseen ja tunnistaa tavat, joilla sitä voi ehkäistä Edellyttää paneutumista ja suunnitelmallisuutta koko yhteisöltä syntipukki-ilmiön välttämiseksi Varhaisen vaiheen tukea kaivataan Varhaiskasvatuksessa suunta on korjaavasta ennaltaehkäisevään työhön, yksilöpatologisesta yhteisöpatologiseen Enemmän huomiota ryhmän dynamiikkaan ja mahdollisuuksiin tuottaa myönteisiä kokemuksia Esityksen nimi / Tekijä 2

3 Kiusaaminen yksilön kokemuksena Vertaissuhteet ovat merkityksellisiä lapsen itsetunnon rakentumisessa Toisten lasten torjunta heikentää kuvaa omaa itsestä Lapsi voi omaksua pilkkanimet ja sanat osaksi omakuvaansa Kaverin puute (torjunta) lapselle kielteinen tunne Vertaissuhteet merkittävässä roolissa lapsen hyvinvoinnin perustana Kiusaajaksi kasvaminen? Kiusaamisen palkitsevuus (hyvä mieli) havaittava vähennettävä Samalla harkittava tavat, joilla puututaan ja asiaa käsitellään: puuttuminen voi olla palkitsevaa huomiota, syntipukki rooli voi tuottaa vääriä tulkintoja Esityksen nimi / Tekijä 3

4 Kiusaaminen lapsiryhmässä Kiusaaminen ilmenee leikistä ja ryhmästä ulos jättämisenä (hankkeen julkaisu) Varhaiskasvatuksessa tuetaan lasten yhteisleikkiä ja tasavertaisuutta leikissä Hyvä tunnistaa kiusaamisen ryhmäilmiöluonne yksilöllisen tuen tarpeen lisäksi Hankkeen aineistossa ilmeni, miten hyvin lapset tunnistivat ryhmässä tapahtuvaa kiusaamista myös muiden lasten osalla Tarve keskustella ja määritellä kiusaamista, antaa lapsille sanoja ja keinoja sen käsittelyyn? Esityksen nimi / Tekijä 4

5 Varhaiskasvattajan rooli Varhaiskasvattaja voi vaikuttaa monella tavoin: Lapsen sosiaalisen kompetenssin tukeminen vahvistaa lasta ja vähentää kiusaamisen tarvetta/ mahdollisuutta Puuttumisen hyvät mallit käytännön tilanteiden ratkaisuun Lasten kuuleminen tarjoaa lapselle väylän tuoda kiusaaminen esiin Lapsiryhmän ilmapiirin merkitys on suuri Varhaiskasvattajat yhteisönä Tarvitsevat osaamista ja yhteistä sopimista kiusaamisen ehkäisyyn Kiusaamisen ehkäisy ei saa kaventaa lapsen sosiaalisen kehityksen ja ryhmän toiminnan näkökulmaa vain kiusaamiseen Tarvitsevat suunnitelmallista kiusaamisen huomioimista osana varhaiskasvatuksen suunnittelua Esityksen nimi / Tekijä 5

6 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet VASU (2003/2005) Kiusaaminen ei esiinny terminä Asia yhtenä Vasun punaisena lankana Kasvatuskumppanuus Esityksen nimi / Tekijä 6

7 Varhaiskasvatuksen arvopohja Lapsen oikeuksien yleissopimus; kansalliset säädökset syrjintäkielto ja lasten tasa-arvoisen kohtelun vaatimus lapsen mielipiteen huomioon ottaminen oikeus tulla ymmärretyksi ja kuulluksi lapsen oikeus turvallisiin ihmissuhteisiin lapsen oikeus tuttuun ja turvalliseen ympäristöön, jossa voi leikkiä ja toimia monipuolisesti VARTTUA / ILLUSIA Esityksen nimi / Tekijä 7

8 Kasvatuspää äämäärät -henkilökohtaisen hyvinvoinnin edistäminen -toiset huomioon ottavien käyttäytymismuotojen ja toimintatapojen vahvistaminen - itsenäisyyden asteittainen lisääminen VARTTUA / ILLUSIA VARTTUA / ILLUSIA Esityksen nimi / Tekijä 8

9 Tavoitteena hyvinvoiva lapsi lapsi kokee, että häntä arvostetaan, hänet hyväksytään omana itsenään, hän tulee kuulluksi ja nähdyksi ja hän saa vahvistusta terveelle itsetunnolleen. Lapsi uskaltaa yrittää ja oppii sosiaalisia taitoja. Yksilölliset tarpeet (persoonallisuus, perhekultuuri) Tasa-arvo (sukupuoli, tausta) Pysyvät ja turvalliset ihmissuhteet Kuuluminen vertaisryhmään VARTTUA / ILLUSIA Esityksen nimi / Tekijä 9

10 Lapselle ominainen tapa toimia Leikkiminen Liikkuminen Tutkiminen Taiteellinen kokeminen ja ilmaiseminen LAPSELLE MERKITYKSELLISET KOKEMUKSET KASVATTAJAYHTEISÖN TOIMINTA PÄIVI LINDBERG VARHAISKASVATUSYMPÄRIST Ö Esityksen nimi / Tekijä 10

11 Mitä kasvattajat voivat tehdä? Luovat osallisuuden kulttuuria Mahdollistavat turvallisen ympäristön: ilmapiiri -ajattelun ja tunteiden ilmentäminen Antavat tilaa vertaisryhmien toiminnalle Havainnoivat Osallistuvat VARTTUA / ILLUSIA Esityksen nimi / Tekijä 11

12 Mitä kasvattajat voivat tehdä? Keskustelevat (eettinen orientaatio, uskonnollis-katsomuksellinen orientaatio: Arvo- ja normimaaliman kysymykset (oikea väärä, hyvä-paha, totuus-valhe) Oikeudenmukaisuus, tasa-arvo, kunnioitus, vapaus PÄIVI LINDBERG Esityksen nimi / Tekijä 12

13 Kuuluminen - yhteisö Tämä on minun paikkani meidän paikkamme PÄIVI LINDBERG PÄIVI LINDBERG PÄIVI LINDBERG Esityksen nimi / Tekijä 13

14 VARTTUA / ILLUSIA Lasten osallisuuden perimmäinen kysymys on lasten mukaanotto yhteisöihin siten, että heille turvataan oppimisprosessi, joka mahdollistaa sen käsittämisen keitä me olemme, mihin me kuulumme ja kuinka me elämme. - Bardy ym Esityksen nimi / Tekijä 14

Kiusaaminen varhaiskasvatusikäisten lasten parissa. Laura Kirves Helsingin yliopisto ja Aalto yliopisto 16.9.2011

Kiusaaminen varhaiskasvatusikäisten lasten parissa. Laura Kirves Helsingin yliopisto ja Aalto yliopisto 16.9.2011 Kiusaaminen varhaiskasvatusikäisten lasten parissa Laura Kirves Helsingin yliopisto ja Aalto yliopisto 16.9.2011 Ohjaavat asiakirjat Varhaiskasvatuksen arvopohja perustuu YK lapsen oikeuksien yleissopimukseen:

Lisätiedot

RYHMÄVASU = LAPSIRYHMÄN TOIMINNAN SUUNNITTELU

RYHMÄVASU = LAPSIRYHMÄN TOIMINNAN SUUNNITTELU RYHMÄVASU = LAPSIRYHMÄN TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016-2017 Liite 1 Toimintasuunnitelma suunnittelu pohjautuu lasten ja vanhempien osallisuuden mahdollistamiseen (aloitus- ja vasukeskustelut on käyty ennen

Lisätiedot

Kiusaaminen ja sen ehkäisy varhaiskasvatuksessa

Kiusaaminen ja sen ehkäisy varhaiskasvatuksessa Kiusaaminen ja sen ehkäisy varhaiskasvatuksessa Laura Kirves 9.2.2012 Kestävä kehitys varhaiskasvatuksessa -seminaari Käyttäytymistieteellinen tiedekunta / Laura Kirves/ Kiusaamisen ehkäisy varhaiskasvatuksessa

Lisätiedot

MITÄ OLEMME OPPINEET VARHAISKASVATUKSESTA. Kohti elinikäistä oppimista 24.9.2015 Päivi Lindberg

MITÄ OLEMME OPPINEET VARHAISKASVATUKSESTA. Kohti elinikäistä oppimista 24.9.2015 Päivi Lindberg MITÄ OLEMME OPPINEET VARHAISKASVATUKSESTA Kohti elinikäistä oppimista 24.9.2015 Päivi Lindberg 1 Esityksen sisältö Varhaiskasvatus 2000 luvulla VASU strategisena ohjauksen välineenä Varhaiskasvatussuunnitelmatyön

Lisätiedot

LAPSEN JA NUOREN KASVUN TUKEMINEN 14.2.2013

LAPSEN JA NUOREN KASVUN TUKEMINEN 14.2.2013 LAPSEN JA NUOREN KASVUN TUKEMINEN 14.2.2013 E N E 30.9.2010 M M Ä N O S A A M 1 Tekijän/Yksikön I S T A nimi LAPSELLE OMINAISET TAVAT TOIMIA Keskeiset pienten lasten kasvatusta ohjaavat asiakirjat Suomessa

Lisätiedot

(TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus

(TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus (TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus 2017 2018 Sisällys 1 Toimintayksikön esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelma 1.1 Esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelman

Lisätiedot

Yksityisen perhepäivähoidon omavalvonta- ja varhaiskasvatussuunnitelma

Yksityisen perhepäivähoidon omavalvonta- ja varhaiskasvatussuunnitelma Yksityisen perhepäivähoidon omavalvonta- ja varhaiskasvatussuunnitelma 1. Palvelujen tuottajaa koskevat tiedot Palvelun tuottaja/vastuuhenkilö, yhteystiedot, Y-tunnus Lapsiryhmän ikärakenne Perushoitotilat/muut

Lisätiedot

Maaselän päiväkodin. varhaiskasvatussuunnitelma

Maaselän päiväkodin. varhaiskasvatussuunnitelma Maaselän päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2. VARHAISKASVATUKSEN TOTEUTTAMINEN 2.1 Leikkiminen 2.2 Liikkuminen 2.3 Tutkiminen 2.4 Taiteellinen kokeminen, ilmaiseminen ja

Lisätiedot

SYRJÄKYLÄN SYLVIT VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

SYRJÄKYLÄN SYLVIT VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JANAKKALAN KUNTA PERHEPÄIVÄHOITO SYRJÄKYLÄN SYLVIT VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA SYLI, HALI, HUUMORI, RAVINTO, RAJAT JA RAKKAUS; SIINÄ TARJOOMAMME PAKKAUS SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO ARVOT KASVATUSPÄÄMÄÄRÄT

Lisätiedot

Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA-AJATUS LEIKKI LUOVUUS YSTÄVYYS TUNTEET TURVALLISUUS LAPSI EI LEIKI OPPIAKSEEN, MUTTA OPPII LEIKKIESSÄÄN Leikissä lapsi oppii toimimaan yhdessä

Lisätiedot

KATAJALAAKSON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2012

KATAJALAAKSON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2012 KATAJALAAKSON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2012 Katajalaakson päiväkoti - päiväkotimme sijaitsee Katajalaaksossa rauhallisessa ympäristössä - päiväkodissamme on 96 hoitopaikkaa viidessä eri ryhmässä:

Lisätiedot

Vaivaako vasu? Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja laadun kehittäminen EDUCA Elisa Helin Opetushallitus

Vaivaako vasu? Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja laadun kehittäminen EDUCA Elisa Helin Opetushallitus Vaivaako vasu? Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja laadun kehittäminen EDUCA 27.1.2017 Elisa Helin Opetushallitus Matkaa voi jatkaa vain sieltä, missä ollaan nyt. Ei sieltä, missä ei olla enää. Vain

Lisätiedot

5. Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma

5. Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma 5. Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma Varhaiskasvatuksessa pidetään huolta koko yhteisön fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta turvallisuudesta. Lasta tulee varhaiskasvatuslain mukaan

Lisätiedot

Millaiset rakenteet pitävät pedagogiikan kunnossa? Varhaiskasvatuksen VIII Johtajuusfoorumi Piia Roos & Janniina Elo, Tampereen yliopisto

Millaiset rakenteet pitävät pedagogiikan kunnossa? Varhaiskasvatuksen VIII Johtajuusfoorumi Piia Roos & Janniina Elo, Tampereen yliopisto Millaiset rakenteet pitävät pedagogiikan kunnossa? Varhaiskasvatuksen VIII Johtajuusfoorumi 2.4.2014 Piia Roos & Janniina Elo, Tampereen yliopisto TYÖELÄMÄN JATKUVA MUUTOS HAASTAA KEHITTÄMÄÄN (Launis,

Lisätiedot

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015 Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Varhaiskasvatus tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä

Lisätiedot

MILLAINEN MINÄ OLEN?

MILLAINEN MINÄ OLEN? MILLAINEN MINÄ OLEN? hidas vilkas reipas voimakas tahtoinen keskitty mätön herkkä iloinen rohkea LAPSEN VALOKUVA tyytyväi nen sinnikäs utelias Toimintavuosi - omatoi minen ujo kärsiväl linen toiset huomioonott

Lisätiedot

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1

Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1 Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1 SISÄLLYSLUETTELO 2. Sisällysluettelo 3. Prosessi 4. Toiminta-ajatus 5. Arvot 6. Lapsilähtöisyys 7. Oppimisympäristö 8. Leikkiminen

Lisätiedot

KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA

KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA YPÄJÄN KUNTA VARHAISKASVATUS 2016 KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA 1. KOKO HENKILÖKUNTA ON SAANUT KOULUTUSTA VARHAISLAPSUUDESSA TAPAHTUVASTA KIUSAAMISESTA sekä sen havainnoimisesta: pedagoginen palaveri

Lisätiedot

Osallisuus- / työssäjaksamiskysely henkilöstölle

Osallisuus- / työssäjaksamiskysely henkilöstölle Osallisuus- / työssäjaksamiskysely henkilöstölle Työtehtävä Osallisuuden määritelmää: Yleensä osallisuus ymmärretään tunteena, joka syntyy, kun ihminen on osallisena jossakin yhteisössä esimerkiksi työn

Lisätiedot

JOUPIN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI

JOUPIN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI JOUPIN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI Joupin ryhmis sijaitsee Joupin viihtyisällä asuntoalueella hyvien ulkoilumahdollisuuksien läheisyydessä. Ulkoilemme paljon läheisillä leikkikentillä sekä teemme metsäretkiä Kultavuoressa.

Lisätiedot

PROFESSORINTIEN PÄIVÄKODIN VASU

PROFESSORINTIEN PÄIVÄKODIN VASU PROFESSORINTIEN PÄIVÄKODIN VASU PROFESSORINTIEN PÄIVÄKODIN VASU SISÄLLYSLUETTELO 1. TOIMINTA-AJATUS 2. ARVOT 3. TOIMIVA KASVATTAJAYHTEISÖ 4. VARHAISKASVATUSYMPÄRISTÖ 5. OPPIMISEN ILO 6. KIELEN JA VUOROVAIKUTUKSEN

Lisätiedot

Kiusaamisen kipeät arvet LASTEN. vertaissuhdetaidot. Työkaluja kiusaamisen ehkäisemiseen. Vilja Laaksonen kehitysjohtaja, FT, YTM

Kiusaamisen kipeät arvet LASTEN. vertaissuhdetaidot. Työkaluja kiusaamisen ehkäisemiseen. Vilja Laaksonen kehitysjohtaja, FT, YTM Kiusaamisen kipeät arvet 8.3.2016 LASTEN vertaissuhdetaidot Työkaluja kiusaamisen ehkäisemiseen Vilja Laaksonen kehitysjohtaja, FT, YTM KIUSAAMINEN KOSKETTAA KOKO LAPSIRYHMÄÄ. Tässä puheenvuorossa keskitymme

Lisätiedot

Hyvinvointipäiväkoti - toimintamalli

Hyvinvointipäiväkoti - toimintamalli Hyvinvointipäiväkoti - toimintamalli kokemuksellista hyvinvointitietoa arvioiva malli - mukana lapset, henkilöstö ja huoltajat Tuula Herranen 2018 alueellinen suunnittelija Hyvinvointipäiväkoti toimintamallin

Lisätiedot

LAPSEN KUVA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. Julkisuuslaki 24 1 mom. 25-k.

LAPSEN KUVA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. Julkisuuslaki 24 1 mom. 25-k. LAPSEN KUVA Jokaiselle varhaiskasvatuksen piirissä olevalle lapselle tehdään oma varhaiskasvatussuunnitelma. Tämä lomake on suunnitelman toinen osa. Suunnitelma tukee lapsen yksilöllistä kasvua, kehitystä

Lisätiedot

Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus

Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus Kouluterveyskysely 2017 18.1.2018 Pk-seudun Kouluterveyskyselyseminaari/Kivimäki THL 1 Esityksen sisältö Yleistä Kouluterveyskyselystä Sähköinen

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA 2016-2017 VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA Jakomäki-Puistola-Suutarila varhaiskasvatusalue Varhaiskasvatusvirasto HELSINGIN KAUPUNKI 1 26.5.2016 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 2 2 ARVOT... 2 3 TOIMINTA-AJATUS...

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma 2012-2013

Varhaiskasvatussuunnitelma 2012-2013 Nuppusten Varhaiskasvatussuunnitelma 2012-2013 SISÄLLYSLUETTELO 1. NUPPUSTEN RYHMÄKUVAILU 2. NUPPUSTEN TOIMINTA-AJATUS 3. VARHAISKASVATUSYMPÄRISTÖ 4. KIELELLINEN KEHITYS JA KIELEN MERKITYS VARHAISKASVATUKSESSA

Lisätiedot

Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016

Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016 1 Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016 2 Kuusjoen päiväkoti Kuusjoen päiväkoti on perustettu vuonna 2010. Päiväkoti sijaitsee Kuusjoen koulun yhteydessä Salon Kuusjoella

Lisätiedot

TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2 SISÄLLYS JOHDANTO 1. TAIDETASSUJEN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI 2. TOIMINTA-AJATUS JA ARVOT 3. KASVATTAJA 4. TOIMINTAYMPÄRISTÖ 5. SISÄLTÖALUEET 6. ARVIOINTI JA SEURANTA

Lisätiedot

Kiusaamisen ehkäisy alle kouluikäisten lasten parissa hanke 2009-2010

Kiusaamisen ehkäisy alle kouluikäisten lasten parissa hanke 2009-2010 20.11.2010 Kiusaavatko pienetkin lapset? 19.11.2010 Oulu MLL/ Laura Kirves & Folkhälsan/ Maria Stoor-Grenner Kiusaamisen ehkäisy alle kouluikäisten lasten parissa hanke 2009-2010 Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNGIN VARHAISKASVATUKSEN

ULVILAN KAUPUNGIN VARHAISKASVATUKSEN ULVILAN KAUPUNGIN VARHAISKASVATUKSEN KIUSAAMISEN EHKÄISYN JA PUUTTUMISEN SUUNNITELMA Alkusanat Kiusaaminen on yleistynyt yhä pienempien lasten keskuudessa ja siihen puuttuminen varhaisessa vaiheessa on

Lisätiedot

Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle

Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen tutkimus ja kehittäminen 1 Varhainen tukihyvinvoinnin edellytys lapselle KT, erikoistutkija Liisa Heinämäki Stakes Liisa Heinämäki Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen

Lisätiedot

HALLILAN PÄIVÄKOTI. Varhaiskasvatussuunnitelma - VASU

HALLILAN PÄIVÄKOTI. Varhaiskasvatussuunnitelma - VASU HALLILAN PÄIVÄKOTI Varhaiskasvatussuunnitelma - VASU Päiväkodissamme toimii 6 ryhmää: Nuput Pallerot Tenavat Naperot Nappulat Muksut Toiminta-ajatus Meille on tärkeää, että lapsi kokee olonsa turvalliseksi

Lisätiedot

Villilän päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Villilän päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Villilän päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Toiminta ajatus: Villilän päiväkoti toimii yhteistyössä perheiden kanssa lapsuutta ja lapsen tulevaisuutta kunnioittavan hyvän ja turvallisen leikki ja oppimisympäristön

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Johdatus uskonnollis-katsomukselliseen orientaatioon. Uskonnollisia ilmiöitä ihmettelemässä

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Johdatus uskonnollis-katsomukselliseen orientaatioon. Uskonnollisia ilmiöitä ihmettelemässä Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Johdatus uskonnollis-katsomukselliseen orientaatioon Uskonnollisia ilmiöitä ihmettelemässä MINÄ USKONTOKASVATTAJANA Varhaiskasvatuksen uskontokasvatuksesta huolehtiminen

Lisätiedot

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi

Lisätiedot

Suhdetyö. Vertikaaliset suhteet aikuiset. Vaakasuuntaiset suhteet lapset

Suhdetyö. Vertikaaliset suhteet aikuiset. Vaakasuuntaiset suhteet lapset Suhdetyö Vertikaaliset suhteet aikuiset Vaakasuuntaiset suhteet lapset Muutamia käsitteitä Syrjintä Halventaminen Kiusaaminen Ahdistelu Yhdenvertaisen kohtelun suunnitelma Edistä lasten yhdenmukaisia oikeuksia

Lisätiedot

SUUNNITELMA KIUSAAMISEN EHKÄISEMISEKSI Nilakan yhtenäiskoulussa

SUUNNITELMA KIUSAAMISEN EHKÄISEMISEKSI Nilakan yhtenäiskoulussa SUUNNITELMA KIUSAAMISEN EHKÄISEMISEKSI Nilakan yhtenäiskoulussa 2012 Lähestymiskulma kiusaamisen ehkäisyyn NYKssa Panostamme ennaltaehkäisevään toimintaan. Kasvaminen on kuitenkin prosessi, jossa sattuu

Lisätiedot

HYVIEN VUOROVAIKUTUS- JA ALAVUDEN VARHAISKASVATUKSESSA KAVERITAITOJEN VAHVISTAMINEN KIUSAAMISEN ENNALTAEHKÄISYN JA PUUTTUMISEN TOIMINTAMALLI

HYVIEN VUOROVAIKUTUS- JA ALAVUDEN VARHAISKASVATUKSESSA KAVERITAITOJEN VAHVISTAMINEN KIUSAAMISEN ENNALTAEHKÄISYN JA PUUTTUMISEN TOIMINTAMALLI HYVIEN VUOROVAIKUTUS- JA Tyttö 6v. kaveri ei töni tai hauku. Hyvä kaveri näyttää kivalta, mulla on hyviä kavereita. KAVERITAITOJEN VAHVISTAMINEN ALAVUDEN VARHAISKASVATUKSESSA KIUSAAMISEN ENNALTAEHKÄISYN

Lisätiedot

Sä pääset meijän leikkiin Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa KT Laura Repo

Sä pääset meijän leikkiin Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa KT Laura Repo Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa - seminaarit Mannerheimin Lastensuojeluliitto 4.3.2016 Turku 7.4.2016 Helsinki 14.4.2016 Rovaniemi 18.4.2016 Hämeenlinna 21.4.2016 Jyväskylä Sä pääset meijän

Lisätiedot

MYLLYOJAN PÄIVÄKODIN KIUSAAMISELTA SUOJAAMISEN TOIMINTAMALLI

MYLLYOJAN PÄIVÄKODIN KIUSAAMISELTA SUOJAAMISEN TOIMINTAMALLI MYLLYOJAN PÄIVÄKODIN KIUSAAMISELTA SUOJAAMISEN TOIMINTAMALLI MIKÄ OHJAA MEITÄ SUOJAAMAAN LAPSIA KIUSAAMISELTA? YK:n lasten oikeuksien sopimus Valtakunnalliset varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Päivähoitoa

Lisätiedot

Hyvinvointi ja liikkuminen

Hyvinvointi ja liikkuminen Hyvinvointi ja liikkuminen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Varhaiskasvatuslaissa määritellyt tavoitteet 1) edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä

Lisätiedot

Kasvun kikatusta leikin lumoissa

Kasvun kikatusta leikin lumoissa Kasvun kikatusta leikin lumoissa Tarkastelukiikarissa toimintakulttuurin kehittäminen ja sitä ohjaavat periaatteet Osallisuus, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo Inklusiivisessa toimintakulttuurissa edistetään

Lisätiedot

varhaiskasvatussuunnitelma ajalle --

varhaiskasvatussuunnitelma ajalle -- varhaiskasvatussuunnitelma ajalle -- Henkilöstö: Ryhmävasu on työväline, joka auttaa henkilöstöä suunnittelemaan, toteuttamaan ja arvioimaan työtään varhaiskasvatuslain ja valtakunnallisen vasun sisällön

Lisätiedot

Viite: Lausuntopyyntö Sosiaali- ja terveysvaliokunta (8.1.2015) HE 341/2014 vp

Viite: Lausuntopyyntö Sosiaali- ja terveysvaliokunta (8.1.2015) HE 341/2014 vp LAUSUNTO Helsinki 22.01.2015 SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNTA Eduskunta Viite: Lausuntopyyntö Sosiaali- ja terveysvaliokunta (8.1.2015) HE 341/2014 vp Asia: Hallituksen esitys HE 341/2014 vp eduskunnalle

Lisätiedot

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi

Lisätiedot

Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE

Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Raahen kaupunki 30.3.2015 Varhaiskasvatuspalvelut LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Lapsen nimi Syntymäaika / 20 Hoitopaikka Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (vasu) on huoltajien

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU Honkajoen kunta Sivistystoimi Varhaiskasvatus KIS KIS KISSANPOIKA KISSA TANSSII JÄÄLLÄ SUKAT KENGÄT KAINALOSSA HIENO PAITA PÄÄLLÄ VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU 3-5 VUOTIAAT Lapsen nimi Syntymäaika Päivähoitopaikka

Lisätiedot

Syväsenvaaran päiväkoti

Syväsenvaaran päiväkoti Rovaniemen kaupunki Varhaiskasvatuspalvelut Syväsenvaaran päiväkoti Varhaiskasvatussuunnitelma 15.6.2014 Sisältö: 1. Päiväkodin esittely 2. Toiminta-ajatus ja toimintaamme ohjaavat arvot 3. Hyvä perushoito

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20 HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS 1 LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20 Lapsen nimi syntymäaika Kasvatuskumppanit: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön

Lisätiedot

Lapsiryhmäkohtainen varhaiskasvatussuunnitelma

Lapsiryhmäkohtainen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsiryhmäkohtainen varhaiskasvatussuunnitelma Itsearvioinnin, ryhmätyöskentelyn ja suunnittelun tueksi Ryhmävasu tehdään kauden alussa ja sitä arvioidaan vähintään kaksi kertaa toimikauden aikana; vuoden

Lisätiedot

KAVERITAITOJA. Tietoa ja harjoituksia toimivan ryhmän rakentamiseen. Vilja Laaksonen & Laura Repo

KAVERITAITOJA. Tietoa ja harjoituksia toimivan ryhmän rakentamiseen. Vilja Laaksonen & Laura Repo KAVERITAITOJA Tietoa ja harjoituksia toimivan ryhmän rakentamiseen KIITOS Folkhälsanin Mobbningsteametporukalle sekä Espoon Finnoon, Paraisten Fyrklövernin ja Hyvinkään Kenttäkadun päiväkodeille. Harjoituskirja

Lisätiedot

PROFESSORINTIEN PÄIVÄKODIN VASU

PROFESSORINTIEN PÄIVÄKODIN VASU PROFESSORINTIEN PÄIVÄKODIN VASU PROFESSORINTIEN PÄIVÄKODIN VASU SISÄLLYSLUETTELO 1. TOIMINTA-AJATUS 2. ARVOT 3. TOIMIVA KASVATTAJAYHTEISÖ 4. VARHAISKASVATUSYMPÄRISTÖ 5. OPPIMISEN ILO 6. KIELEN JA VUOROVAIKUTUKSEN

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma

Varhaiskasvatussuunnitelma Varhaiskasvatussuunnitelma Nuolialan päiväkoti on Pirkkalan suurin, 126- paikkainen päiväkoti. Nuolialan päiväkoti sijaitsee osoitteessa Killonvainiontie 2. Toiminta päiväkodilla alkoi 2.1.2009 avoimilla

Lisätiedot

Ilo ja oppiminen näkyviksi! Pedagoginen dokumentointi työmenetelmänä

Ilo ja oppiminen näkyviksi! Pedagoginen dokumentointi työmenetelmänä Ilo ja oppiminen näkyviksi! Pedagoginen dokumentointi työmenetelmänä LTO, KT Piia Roos (KT Liisa Ahonen) Mitä uusi Vasu tuo tullessaan? 1 Jokainen lapsi on ainutlaatuinen ja arvokas juuri sellaisena kuin

Lisätiedot

OSALLISUUDEN JOHTAMINEN. Marianna Kokko Varhaiskasvatuspäällikkö

OSALLISUUDEN JOHTAMINEN. Marianna Kokko Varhaiskasvatuspäällikkö OSALLISUUDEN JOHTAMINEN Marianna Kokko Varhaiskasvatuspäällikkö MITÄ ON OSALLISUUS? VIITEKEHYS, THL työpaperi 33/2017 Käsitettä on kutsuttu sateenvarjokäsitteeksi, joka kokoaa näkökulmia ja lähestymistapoja.

Lisätiedot

Varhaista tukea lapselle: tuen tarve ja tukemisen tavat lapsiryhmässä

Varhaista tukea lapselle: tuen tarve ja tukemisen tavat lapsiryhmässä Varhaista tukea lapselle: tuen tarve ja tukemisen tavat lapsiryhmässä Avaimia päivähoidon arkeen erityispäivähoidon kehittäminen osana varhaiskasvatusta Länsi ja Keski - Uudellamaalla Lapsen tuen tarve

Lisätiedot

KARINRAKAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

KARINRAKAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA KARINRAKAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Tämä päivä on lahja Tämä päivä on arvokas Tämä päivä on ainutlaatuinen tänäkin päivänä voi tapahtua ihme! Marleena Ansio Karinrakan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelman

Lisätiedot

Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017

Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017 Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017 kohtaa lapsen Välittää lapsista aidosti ja on töissä heitä varten Suhtautuu lapsiin ja heidän tunteisiinsa ja tarpeisiinsa empaattisesti On

Lisätiedot

Lapset oman elämänsä, oppimisensa ja kulttuurinsa osallisina tuottajina ja toimijoina

Lapset oman elämänsä, oppimisensa ja kulttuurinsa osallisina tuottajina ja toimijoina Lapset oman elämänsä, oppimisensa ja kulttuurinsa osallisina tuottajina ja toimijoina Tutkimusmatkalla päivähoidon uusiin liikuntakäytäntöihin Nuori Suomi ry 13.3.2012 Seppo Sarras seppo.sarras@gmail.com

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Sinulla on nyt edessäsi Keski-Nurmon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma eli VASU. Vasusta saat lukea talossa lapsi saa kasvaa turvallisessa ympäristössä elämänsä ensimmäiset

Lisätiedot

Uskontodialogia monikulttuurisen päiväkodin arjessa. Silja Lamminmäki-Vartia KK (lastentarhanopettaja), TK

Uskontodialogia monikulttuurisen päiväkodin arjessa. Silja Lamminmäki-Vartia KK (lastentarhanopettaja), TK Uskontodialogia monikulttuurisen päiväkodin arjessa Silja Lamminmäki-Vartia KK (lastentarhanopettaja), TK Miten uskontodialogi liittyy päiväkotiin? Varhaiskasvatusta ja esiopetusta ohjaavissa asiakirjoissa

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma

Varhaiskasvatussuunnitelma Varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Onnenkenkä sijaitsee Orimattilassa Pennalan kylässä. Vieressä toimivat koulu sekä kaupungin päiväkoti, joiden kanssa teemme yhteistyötä. Lasten kanssa teemme retkiä

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen henkilökuntaa on Tuulenpesässä yhteensä 13 henkilöä.

Varhaiskasvatuksen henkilökuntaa on Tuulenpesässä yhteensä 13 henkilöä. 1. TIEDOT YKSIKÖSTÄ Päiväkoti Tuulenpesä * 4 ryhmää, 3 kokopäiväryhmää ja 1 osapäiväryhmä Varhaiskasvatuksen henkilökuntaa on Tuulenpesässä yhteensä 13 henkilöä. 2. KIUSAAMISEN MÄÄRITELMÄ Kiusaaminen on

Lisätiedot

Vuorohoito varhaiskasvatuksessa lasten opetuksen, kasvun ja kehityksen sekä vanhemmuuden tukijana OHOI-seminaari Jyväskylä Marja-Liisa

Vuorohoito varhaiskasvatuksessa lasten opetuksen, kasvun ja kehityksen sekä vanhemmuuden tukijana OHOI-seminaari Jyväskylä Marja-Liisa Vuorohoito varhaiskasvatuksessa lasten opetuksen, kasvun ja kehityksen sekä vanhemmuuden tukijana OHOI-seminaari 21.9.2016 Jyväskylä Marja-Liisa Keski-Rauska, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi-

Lisätiedot

Lapsiasiavaltuutetun näkökulma perusopetuksen tulevaisuudesta. Maria Kaisa Aula Helsinki

Lapsiasiavaltuutetun näkökulma perusopetuksen tulevaisuudesta. Maria Kaisa Aula Helsinki Lapsiasiavaltuutetun näkökulma perusopetuksen tulevaisuudesta Maria Kaisa Aula 18.2.2010 Helsinki 1 YK:n lapsen oikeuksien sopimus ja koulu Kaikki lapset ovat samanarvoisia Julkisen vallan päätöksissä

Lisätiedot

Kodin ja koulun vuorovaikutuksen karikot. näkökulmasta. erikoistutkija Minna Säävälä Väestöliiton Väestöntutkimuslaitos

Kodin ja koulun vuorovaikutuksen karikot. näkökulmasta. erikoistutkija Minna Säävälä Väestöliiton Väestöntutkimuslaitos Kodin ja koulun vuorovaikutuksen karikot maahanmuuttajaperheiden hyvinvoinnin näkökulmasta erikoistutkija Minna Säävälä Väestöliiton Väestöntutkimuslaitos Monimuotoistuminen jatkuu 13 % helsinkiläisistä

Lisätiedot

Kasvatusohjaaja koulun arjessa. Minna Lahti

Kasvatusohjaaja koulun arjessa. Minna Lahti Kasvatusohjaaja koulun arjessa Minna Lahti 25.10.2017 Taustaa OPS:in perusteet: Oppilaan kokonaisvaltainen hyvinvointi Pisa-tutkimus: Oppilaiden kouluviihtyvyys huono Kasvavat haasteet koulun arjessa Kasvatusohjaajan

Lisätiedot

Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma Hämeenkyrön. -Tiedote vanhemmille

Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma Hämeenkyrön. -Tiedote vanhemmille Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma Hämeenkyrön varhaiskasvatuksessa -Tiedote vanhemmille Tämän tiedotteen tarkoitus on lujittaa vanhempien ja varhaiskasvatuksen yhteistyötä kiusaamisen ehkäisyssä.

Lisätiedot

Pienet lapset ja kiusaamisen ehkäisy

Pienet lapset ja kiusaamisen ehkäisy Pienet lapset ja kiusaamisen ehkäisy Pirkanmaan Varhaiskasvattaja 21.4.2015 Laura Repo 22.4.2015 1 Kiusaaminen pienten lasten parissa Eettiset näkökohdat Mitä havainnoimme Arvot havaintoja ohjaamassa Havaintojen

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma / esiopetuksen oppimissuunnitelma

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma / esiopetuksen oppimissuunnitelma Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma / esiopetuksen oppimissuunnitelma Tämä on lapsen varhaiskasvatussuunnitelma, joka sisältää esiopetuksen oppimissuunnitelman sekä mahdollisen tehostetun eli varhaisen tai

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1 Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen vasun tekeminen perustuu varhaiskasvatuslakiin. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Liitteenä SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n lausunto yllä mainitusta asiasta.

Liitteenä SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n lausunto yllä mainitusta asiasta. LAUSUNTO Helsinki 07.04.2015 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Viite: Lausuntopyyntö 24.2.2015 OKM 15/010/2015 Asia: Opetus- ja kulttuuriministeriön lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi

Lisätiedot

VASU2017 Opetushallituksen ajatuksia varhaiskasvatussuunnitelman perustetyöstä

VASU2017 Opetushallituksen ajatuksia varhaiskasvatussuunnitelman perustetyöstä VASU2017 Opetushallituksen ajatuksia varhaiskasvatussuunnitelman perustetyöstä 24.9.2015 Varhaiskasvatuksen asiantuntijatiimi Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus Opetushallitus Esittelijä, Kirsi

Lisätiedot

Mielenlukutaitoa lapsen kohtaamiseen

Mielenlukutaitoa lapsen kohtaamiseen Mielenlukutaitoa lapsen kohtaamiseen Lapset ensin. Mielenlukutaitoa! Opas turvallisen lapsiryhmän rakentamiseen Mielenlukutaitoa! on varhaiskasvattajille tarkoitettu opas mentalisaatioon perustuvasta työtavasta.

Lisätiedot

ALUEELLINEN ASIAKASRAATI VÄINÖLÄN PÄIVÄKOTI

ALUEELLINEN ASIAKASRAATI VÄINÖLÄN PÄIVÄKOTI ALUEELLINEN ASIAKASRAATI VÄINÖLÄN PÄIVÄKOTI 12.12.2016 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMAN PERUSTEET Varhaiskasvatuksen tehtävä on vahvistaa lasten hyvinvointiin ja turvallisuuteen liittyviä taitoja sekä ohjata

Lisätiedot

VASU KAHVILAT Salpakankaan koulun kabinetti klo

VASU KAHVILAT Salpakankaan koulun kabinetti klo VASU KAHVILAT 2017 Salpakankaan koulun kabinetti klo 12.30-14.00 6.3 29.3 12.4. 26.4. 3.5 Yksiköistä kahvilaan osallistuu 1-3 henkilöä Kahvilassa käsitellään yhteisössä keskusteltuja teemoja osallistujat

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen henkilöstö Luotu :42

Varhaiskasvatuksen henkilöstö Luotu :42 Varhaiskasvatuksen henkilöstö 2017 Luotu 21.02.2017 15:42 Vastaajastatistiikat Nimi Arvioijat Vastaamassa Vastannut Kärkölä varkahenkilöstö 22 22 17 Yhteensä 22 22 17 Vastausprosentti 100% Lopettaneet

Lisätiedot

PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Peippo Varhaiskasvatussuunnitelma

PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Peippo Varhaiskasvatussuunnitelma PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Peippo Varhaiskasvatussuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO Ryhmiksen toiminta-ajatus 1. Kasvatuspäämäärät ja tavoitteet 1.1 Arvoperusta 1.2 Hyvinvoiva lapsi 1.3 Päivähoidon

Lisätiedot

Melukylän Päiväkoti. Alatalo Välitalo Ylätalo. Varhaiskasvatussuunnitelma

Melukylän Päiväkoti. Alatalo Välitalo Ylätalo. Varhaiskasvatussuunnitelma Melukylän Päiväkoti Alatalo Välitalo Ylätalo Varhaiskasvatussuunnitelma Melukylän päiväkodin VASU:n sisällysluettelo: Melukylän päiväkodin talot ja ryhmät Päiväjärjestys Arvot Visiot Toiminta-ajatus Kasvatuskumppanuus

Lisätiedot

PED005 Opetuksen suunnittelu, toteutus ja arviointi II: TVT

PED005 Opetuksen suunnittelu, toteutus ja arviointi II: TVT PED005 Opetuksen suunnittelu, toteutus ja arviointi II: TVT Jyrki Reunamo Orientaation lähteillä - varhaiskasvatuksen kehittämisprojekti / Suomi - Taiwan 19.9.2017 1 Tieto- ja viestintäteknologinen osa

Lisätiedot

Sanoista tekoihin! Kielen, kulttuurin ja katsomusten moninaisuus varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa. Kirsi Tarkka

Sanoista tekoihin! Kielen, kulttuurin ja katsomusten moninaisuus varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa. Kirsi Tarkka Sanoista tekoihin! Kielen, kulttuurin ja katsomusten moninaisuus varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Kirsi Tarkka 12.11.2018 Rovaniemi Varhaiskasvatus otsikoissa! Päiväkodit sulkevat ovensa seurakunnalta

Lisätiedot

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA Hyvä ja turvallinen oppimisympäristö on sekä perusopetuslain että lastensuojelulain kautta tuleva velvoite huolehtia oppilaiden sosiaalisesta,

Lisätiedot

Toiminta-ajatus. Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä.

Toiminta-ajatus. Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä. Toivion päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Toiminta-ajatus Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä. Päiväkodissamme toteutamme

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen kehittäminen. Siimapuiston päiväkoti

Varhaiskasvatuksen kehittäminen. Siimapuiston päiväkoti Varhaiskasvatuksen kehittäminen Siimapuiston päiväkoti Nykytila VK:n kehittämisestä yksikön näkökulmasta Valtakunnallisesti koordinoimaton kehittäminen Kunnilla omat / omiin mittareihin perustuva Yksiköillä

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm. Keskusteluun osallistujat LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen Vasu) on vanhempien ja päivähoidon henkilöstön välinen työväline, jonka avulla luodaan

Lisätiedot

Kasv 15.05.2012 24 Oheismateriaali. Vasun liite 6

Kasv 15.05.2012 24 Oheismateriaali. Vasun liite 6 Kasv 15.05.2012 24 Oheismateriaali Vasun liite 6 KIUSAAMISEN EHKÄISYN JA PUUTTUMISEN SUUNNITELMA Sis ällys luettelo Vasun liite 6 KIUSAAMISEN EHKÄISYN JA PUUTTUMISEN SUUNNITELMA... 1 Sisällysluettelo...2

Lisätiedot

KRISTILLINEN KASVATUS

KRISTILLINEN KASVATUS KRISTILLINEN KASVATUS Ammattitaitovaatimukset Osaamisen arviointi osaa tukea lapsen hengellistä kasvua syventää kokonaisvaltaisen osaamista ottaen huomioon lapselle ominaiset tavat toimia luo turvallisen

Lisätiedot

Keskustelutilaisuus: lasten ja perheiden tukeminen kirkot, uskonnolliset yhteisöt ja viranomaiset yhteistyössä Johtaja Sirkka Jakonen

Keskustelutilaisuus: lasten ja perheiden tukeminen kirkot, uskonnolliset yhteisöt ja viranomaiset yhteistyössä Johtaja Sirkka Jakonen Keskustelutilaisuus: lasten ja perheiden tukeminen kirkot, uskonnolliset yhteisöt ja viranomaiset yhteistyössä 4.10.2013 Johtaja Sirkka Jakonen Itä-Suomen aluehallintoviraston toimintaympäristö Toimialue

Lisätiedot

Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma

Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme perustuu kokopäiväpedagogiikkaan; jokainen hetki tukee lapsen kehitystä ja oppimista. Kasvattajat mahdollistavat lasten

Lisätiedot

Välähdyksiä lasten maailmasta (4 -vuotiaat, 11 -vuotiaat)

Välähdyksiä lasten maailmasta (4 -vuotiaat, 11 -vuotiaat) (4 -vuotiaat, 11 -vuotiaat) Länsi- ja Keski-Uusimaalaisten lasten hyvinvointia kartoitettiin syksyn 2011 aikana Kokemuksia pienten lasten kotoa ja päivähoidosta (376 4 -vuotiasta lasta, neljästä kunnasta

Lisätiedot

NALLELAN TÄRKEIMMÄT ARVOT

NALLELAN TÄRKEIMMÄT ARVOT Nallelan ryhmäperhepäiväkoti on perustettu Nurmoon syksyllä 2003. Nallelan ryhmä koostuu kahdesta perhepäivähoitajasta ja vastaavasta hoitajasta. Lapsia voi ryhmässä olla 12 jotka iältään ovat 1v-6v. Lapset

Lisätiedot

PERHEPÄIVÄHOIDON TOTEUTTAMINEN

PERHEPÄIVÄHOIDON TOTEUTTAMINEN - laadittu keväällä 2009, päivitetty 2012 PERHEPÄIVÄHOIDON TOTEUTTAMINEN Perhepäivähoito on kodinomainen päivähoitomuoto, jossa toimitaan ammatillisesti ja tavoitteellisesti yhdessä sovittujen periaatteiden

Lisätiedot