Sujuvat siirtymät tavoitteet ja toiminta Verkostoista voimaa 9.-10.10.2017 Projektipäällikkö Sanna Laiho
Sujuvat siirtymät Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan valtakunnallisen Osuvaa osaamista -toimenpidekokonaisuuden osio, jossa luodaan ja pilotoidaan valtakunnallisesti yhteneviä, koulutuksen järjestäjien yhteistyöhön perustuvia siirtymävaiheiden palveluita ja toimintamalleja. Palvelut ja toimintamallit vakiinnutetaan osaksi koulutusjärjestelmää ja koulutuksen järjestäjien toimintaa. Toimilla halutaan erityisesti tukea opintonsa keskeyttäneitä, jotka vaihtavat oppilaitosta tai joilla on jo aiempi tutkinto Keskeiset kehitettävät toimintamallit ovat: 1) opintonsa keskeyttäneiden välittömän eteenpäin poluttamisen yhtenäiset toimintatavat 2) koulutuksen henkilökohtaistamisen mallit 3) aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen toimintamallien uudistaminen osana joustavia ja yksilöllisiä opinto- ja tutkintopolkuja 4) työllistymistä ja jatko-opintoihin sijoittumista tukevien toimintamallien ja palvelujen juurruttaminen osaksi oppilaitosten toimintaa.
Sujuvat siirtymät 2 Kehittämistyön pohjaksi ja tueksi kootaan sekä olemassa olevat toimintatavat ja -mallit ja niitä kehitetään esim. vertaisarvioinnin ja kehittämisen avulla Tuloksena valtakunnalliset toimintamallit ja rakenteet siirtymisen sujuvoittamiseksi Valtakunnallinen Sujuvien siirtymien kehittämisverkosto sisältää alueellisia ja valtakunnallisia hankkeita. Verkostoa koordinoi ja tukee ZOOMI sujuvien siirtymien kansallinen koordinointi -hanke
Verkoston toiminnan tilannekatsaus Viimeisin seurantakysely toteutettiin 14.3.-3.4.2017 Verkoston hankkeet ovat painottumassa loppusuoralle sisällöllisen toteuttamisen suhteen Hankkeista 89 % pilotoinut kehitettäviä toimintamalleja Suurin osa (70,9 %) hankkeiden pilotoinneista on onnistunut odotetusti Yli puolet on jo saanut valmiiksi joko yhden tai useamman tavoitteiden mukaisista tuotoksista Hankkeista 58 % on kuvannut hankkeen menetelmäpankkiin ja 32,2 % on kuvannut hankkeen tuotoksia Seuraava kysely loka-marraskuussa
Toimia ja tuloksia Siirtymien hallinnollisen mallin ja ohjauksellisen/pedagogisen mallin kehittäminen, mikä mahdollistaa sujuvan siirtymisen koulutuksen järjestäjän sisällä. Ohjauksellisten ja erityispedagogisten oppimisympäristöjen kokeilu ja toteutus siirtymien tueksi yhdessä VALMAkoulutuksen kanssa. Yksilöllisten opintopolkujen sisältöjen kuvaaminen ja visualisointi sekä opintopolkujen pilotointi yksittäisten tutkinnon osien osalta. Avoimet ammatilliset opinnot koulutustarjotinsivusto: Avoimet ammatilliset ja yleissivistävät opinnot sekä sisäisesti omien opiskelijoiden että avoimesti kenen tahansa kiinnostuneen kanssa. www.avoimetammatillisetopinnot.fi. Opintopolku ammattioppilaitoksesta ammattikorkeakouluun, suunnittelu ja pilotointi Oppimisanalytiikkaan ja MyDataan liittyvät selvitykset, tietojenkäsittelyn jatkoseuranta ja biotalouspuolella seurannan aloitus, multimodaalisen eportfolion käyttö, visuaalinen HOPS: kolme erilaista mallia ja HOPSien ensimmäiset pilotit Yhteinen avointen opintotarjonnan ja mallin rakentamisen aloitus ja erilaisten avointen oppimisympäristöjen (esim. työpajat) pilotoinnit. Siirtymävaiheen koulutuskokeiluja, ponnahdusjaksot sekä avointen verkko-opintojen hyödyntäminen osana opiskelijoiden polutuksia Yhteistyömalli ohjaamon kanssa nivelvaiheen ohjauksen kehittämiseksi. Alueelliset kehittämiskumppanuudet muodostettu ammattiopistojen ja ammattikorkeakoulujen kesken. Kartoitus ammatillisen koulutuksen ja ammattikorkeakoulun välistä siirtymää tukevista palveluista.
Toimia ja tuloksia 2 Henkilökohtainen opiskelu- ja työllistymissuunnitelma Pedogogiset toimintamallit ja osaamisen tunnistamisen työkalut Yrittäjyyden uusia oppimisympäristöjä: opiskelijoiden tiimityöelämäprojektit/tapahtumat, Bisnesverkkokurssi lukion ja ammattiopiston kesken, mentorointiohjelma opettajille, yrittäjyyspolkurakenteet tiimioppimisjakso lukiossa, verkostoyhteistyö eri oppilaitosten kesken yrittäjyysopintojen kehittämiseksi Toimintakyvyn arviointityökalun pilotointia ja opastus toimintakykyarvion käyttöön Toiselle asteelle siirtyvien oppilaiden elämänhallinta- ja arjen taitojen edistäminen ja koulun yhteisöllisen toimintakulttuurin edistäminen tiimivalmennuksena Sisäisen etsivän mallin pilotointi, arviointi ja kehittäminen keskeyttämisen ehkäisyyn sekä Navipisteen perustaminen ja toiminta Työvaltaisen oppimisen yhteistyömalli: työtehtävien ja työympäristön kartoitus/vertailtavuus tutkinnon perusteisiin, alkukartoitus, työvalmennus, ohjaus ja tutorointi, osaamisen tunnistaminen, hankitun osaamisen osoittaminen, ammatillisten opintojen suunnitelmaan laadinta, ohjaus tutkinnon suorittamiseen. Lähiohjaus- ja tukimalli, koulutuskokeilujen hyödyntäminen osana sujuvaa siirtymää ART-toiminta ryhmävalmennuksessa ja ART-ryhmätoiminnan vakiinnuttaminen peruskoulun päättövaiheen oppilashuoltotyöhön. Tiedonsiirtomalli yläkoulusta toiselle asteelle Korkeakouluvalmiuksia vahvistavia koulutuskokonaisuuksia; monipuolisen korkeakouluun tutustumiskurssitarjonnan kehitta minen ja pilotoiminen Pysäkki ja avoin ammattiopisto yhdessä: keskeyttämisvaarassa olevan opiskelijan opintojen jatkaminen ja tutkintoon valmistuminen RUORI-työkalun pelillistäminen sekä työnantajan tukimuotojen koonti ja työpaikkapankki Sosiaalisen median hyödyntäminen markkinoinnissa ja nuorten osallisuuden edistäminen, mm. valtakunnallinen TeknologiaTiistai -konsepti
Toimia ja tuloksia 3 Verkoston hyvät käytännöt päivitetty Sujuvat siirtymät -väliraporttiin 8/2017 Koulutukseen pääsy, perusopetuksen ja ammatillisen koulutuksen nivelvaihe ja koulutukseen kiinnittyminen, 45 käytäntöä Henkilökohtaistaminen, 38 käytäntöä Yksilöllisyyden toteutuminen, 45 käytäntöä Keskeyttäminen Koulutuksen/tutkinnon suorittamisen aikana tapahtuvat siirtymät, 46 käytäntöä Valmistumisvaihe ja jatko-opinnot sekä työelämään siirtyminen, 48 käytäntöä
Sujuvat siirtymät -hankehaku Sujuvat siirtymät osion valtakunnallinen hankehaku päättynyt 3.10.2017 Kaksi painopistettä: 1)Kehitetään koulutuksen järjestäjien yhteistyötä, toimintaprosesseja ja toimintatapoja sekä työnjakoa henkilökohtaisten osaamisen kehittämissuunnitelmien (HOKS, E-HOKS) käyttöönottamiseksi ja sujuvissa siirtymissä hyödyntämiseksi. 2) Pilotoidaan ja kokeillaan ESR-hankkeissa kehitettyjä erilaisia sujuvia siirtymiä mahdollistavia ratkaisuja toimintamallien toimivuuden testaamiseksi ja laajan valtakunnallisen käyttöönoton edellytysten selvittämiseksi. Yhteensä 6 hakemusta, rahoitettavat selvillä joulukuussa
Zoomin keskeiset tavoitteet ja toimet Valtakunnallinen sujuvat siirtymät -yhteistyöverkoston koordinointi ja kansallisella ja ESRrahoituksella kehitettävien kokonaisuuksien yhteensovitus Sujuvat siirtymät verkoston ESR-hankkeet, valtionavustushankkeet, yhteistyö muiden koordinaatiohankkeiden kanssa (ml. VA-hankkeet), yhteistyö NAO- ja MAO-ohjelmien kanssa Tukea, neuvoa ja kouluttaa osion ESR-hanketoimijoita, edesauttaa ja syventää verkoston toimijoiden kesken syntyviä yhteistyökumppanuuksia teema- ja levittämisseminaarit, hanketyöpajat, alueelliset koulutukset, projektipäällikkötapaamiset Koota ja nostaa esiin jo olemassa olevia toimivia ja joustavia siirtymä- ja koulutusmalleja (ml. Koulutuspolun haastekohdat) ja tuottaa hanketoimijoille määrällistä sekä laadullista seuranta-ja tutkimustietoa kehittämistyön tueksi sujuvuutta siirtymiin selvitys (3/2017), läpäisyn määrällinen seuranta + laadullinen jatkoselvitystyö, opiskelijan aktiivisuuteen ja osallisuuteen liittyvä tutkimus, hyvien käytäntöjen väliraportit sujuvat siirtymät osiosta
Zoomin keskeiset tavoitteet ja toimet 2 Hyvien käytäntöjen kerääminen, levittämis- ja juurruttamistyö hyvien käytäntöjen esittely- ja arviointitilaisuudet, levittämisseminaarit, hyvien käytäntöjen väliraportit, Arjen arkki -menetelmäpankki Arvioida koordinoitavan ESR-hankekokonaisuuden kehittämistyön vaikuttavuutta ja tuottaa lisäarvoa suhteessa kansalliseen kehittämistyöhön sujuvat siirtymät osion vaikuttavuusarviointi, hankkeen vertaisarviointi, jatkuvan arvioinnin viitekehys; hyvien käytäntöjen arviointi, hanketapaamiset
Zoomin tuki kehittämistyölle Sujuvuutta siirtymiin- ammatillisen koulutuksen siirtymä- ja nivelvaiheet http://www.oph.fi/julkaisut/2017/sujuvuutta_siirtymiin Sujuvat siirtymät -osion hyvien käytäntöjen väliraportti ja muu hankeaineisto: http://www.oph.fi/kehittamishankkeet/zoomi/aineistot Hyvien käytäntöjen kuvaukset Arjen arkki -menetelmäpankissa: http://arjenarkki.fi/tagit/sujuvat-siirtymat Tulossa: Läpäisyn määrällisen seurannan valtakunnallinen raportti ja koulutuksen järjestäjäkohtaiset raportit (2018) Oppijan osallisuuden ja aktiivisuuden vahvistaminen tutkimuksen raportti (3/2018) Sujuvat siirtymät osion vaikuttavuusarvioinnin raportti (3/2018)