Verkkovirta Työn opinnollistamista verkostoyhteistyönä
|
|
- Ilona Hakola
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Verkkovirta Työn opinnollistamista verkostoyhteistyönä 1
2 Tämänhetkisiä ongelmia työn ja opintojen integroinnissa Opiskelijoiden opintojen aikaista työssäkäyntiä ja siinä syntyvää osaamista ei riittävässä määrin huomioida osana ammattikorkeakouluopintoja. Korkeakouluissa ei ole riittävästi osaamista tunnistaa ja tunnustaa opintojen aikaisessa työssäkäynnissä kertyvää osaamista. Työharjoittelua ei tunnisteta riittävästi työllistymisen edistäjänä. Työharjoittelun rooli ammattitaitoa kehittävänä ja urasuunnittelua edistävänä toimintana eivät toteudu parhaalla mahdollisella tavalla.
3 Hankkeen tavoitteena on 1. Tunnistaa ja kehittää uusia toimintamalleja opintojen aikaisen työn opinnollistamiseen 2. Levittää ja ankkuroida työn opinnollistaminen opiskelumuodoksi korkeakouluissa 3. Edistää joustavien opintoprosessien kehittämistä korkeakouluissa työn opinnollistamisen mahdollistamiseksi 4. Kehittää uudenlaisia työtä ja opiskelua integroivia muotoja työharjoitteluratkaisujen rinnalle 5. Parantaa koulutuksen ja työn siirtymävaiheita ja koulutuksellista tasa-arvoa tukevia palveluita 6. Syventää ammattikorkeakoulun ja elinkeinoelämän yritysten välistä kumppanuutta. 3
4 Hankkeen valtakunnalliset tulokset ovat 1. Hankkeessa mukana olevissa korkeakouluissa on toimivat työkalut ja toimintaympäristöt työn opinnollistamiselle ja joustaville työharjoittelumuodoille. 2. Opinnollistaminen antaa opiskelijoille entistä joustavammat mahdollisuudet kerryttää opintopisteitä. 3. Opiskelijoiden tyytyväisyys opintoihin ja ohjaukseen on lisääntynyt. 4. Työelämään kiinnittyminen korkeakouluopintojen aikana lisääntyy, mikä nopeuttaa korkeakouluista työelämään siirtymistä. 5. Työmarkkinoille sijoittumisen osuvuus paranee. 4
5 Kohderyhmä Opettajat, lehtorit, yliopettajat, opinto-ohjaajat, uraohjaajat sekä ohjaushenkilöt Toteuttaminen edellyttää tiivistä yhteistyötä yritysten, julkisten organisaatioiden ja opiskelijoiden kanssa. Hankkeen kaikilla osatoteuttajille on mukana yritys- tai työelämäkumppani tai -kumppaneita, joiden kanssa kehitellään, kokeillaan ja arvioidaan ratkaisujen toimivuutta. 5
6 Tavoitteiden ja tulosten tarkempaa erittelyä 1. Tunnistaa ja kehittää uusia toimintamalleja työn opinnollistamiseen, huomioiden yleiset ja koulutusalakohtaiset tarpeet korkeakouluopinnoissa korkeakouluissa on kehitetty ja pilotoitu alakohtaisia opinnollistamisen malleja ja työkaluja työssä käyvien osaamista opintopisteytetään opinnollistamisen käytäntöjen ja välineiden yhteiskehittäminen yritysten ja ammattikorkeakoulujen kanssa (OPAS 1 OPI TYÖSSÄ) osatoteuttajien opiskelijoiden työn opinnollistamisen kautta opintopistekertymää seurataan 6
7 Tavoitteiden ja tulosten tarkempaa erittelyä 2. Levittää ja ankkuroida työn opinnollistaminen opiskelumuodoksi korkeakouluissa korkeakouluhenkilöstö (opettajat, opintohallinnon henkilöstö) osaa työn opinnollistamisen ohjaamisen opiskelijapalautteessa näkyy työn opinnollistamisen prosessien kehittyminen korkeakoulujen opetussuunnitelmissa ja tutkintosäännöissä opinnollistamisella on virallinen asema 7
8 Tavoitteiden ja tulosten tarkempaa erittelyä 3. Edistää joustavien opintoprosessien kehittämistä korkeakouluissa työn opinnollistamisen mahdollistamiseksi hallinnolliset työkalut ja prosessit mahdollistavat opinnollistamisen uraohjauksen ja opiskelijoiden työkokemuksen merkitys korostuu korkeakouluopinnoissa 8
9 Tavoitteiden ja tulosten tarkempaa erittelyä 4. Kehittää uudenlaisia työtä ja opiskelua integroivia muotoja työharjoitteluratkaisujen rinnalle korkeakouluissa on erilaisia työharjoittelun muotoja, jotka pohjautuvat työn opinnollistamisen logiikalle, esimerkiksi osuuskuntamuotoinen opiskelu, uudet yrittäjyyden mallit, start up toiminta (OPAS 1 OPI TYÖSSÄ) 9
10 Tavoitteiden ja tulosten tarkempaa erittelyä 5. parantaa koulutuksen ja työn siirtymävaiheita ja koulutuksellista tasa-arvoa tukevia palveluita Ammattikorkeakoulutukseen pääsy, koulutuksen edistyminen sekä työelämään siirtyminen tulee tehdä joustavaksi ja vaivattomaksi ja siihen tarvitaan toimivia ratkaisuja, joita tulee levittää koko korkeakoulukentällä. 10
11 Tavoitteiden ja tulosten tarkempaa erittelyä 6. Syventää ammattikorkeakoulun ja elinkeinoelämän yritysten välistä kumppanuutta, jossa mahdollistuu opiskelijoiden eteneminen opinnollistamisen kautta vaiheittaisesti opinnoista työllistymiseen olemassaolevien opinnollistamisen kumppanuusmallien hyödyntäminen ja levittäminen sisällytetään toiseen oppaaseen (OPAS 2) 11
12 Ammatillisten opettajakorkeakoulujen työnjako Hamkin ammatillinen opettajakorkeakoulu: tekniikan ja liikenteen koulutusalan työn opinnollistamisen ratkaisut Jamkin ammatillinen opettajakorkeakoulu: kulttuurialaa ja matkailu-, ravitsemis- ja talousalan työn opinnollistamisen ratkaisut Tamkin ammatillinen opettajakorkeakoulu sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan ja työn opinnollistamisen ja työharjoittelu. 12
13 Ammatillisten opettajakorkeakoulujen työnjako Haaga-Helia Ammatillinen opettajakorkeakoulu koordinoi hanketta, vastaa hankkeen hallinnoinnista ja viestinnän kokonaiskoordinaatiosta. Yhteiskuntatieteiden liiketalouden ja hallinnon sekä luonnontieteiden koulutusaloista. Oamkin ammatillisen opettajakorkeakoulu: hankkeen prosessiarviointi ja opinnollistamisen ratkaisujen levittäminen 13
14 Päätoteuttaja Haaga-Helia Ammattikorkeakoulun Ammatillinen opettajakorkeakoulu Rahoittaja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 14
Miten työn opinnollistamista johdetaan ammattikorkeakoulussa?
Miten työn opinnollistamista johdetaan ammattikorkeakoulussa? Yliopettaja HAMKin Verkkovirtatiimi: Irma Kunnari, Tuomas Eerola, & Elina Rantala 1 Etunimi Sukunimi Sisältö Lyhyt kuvaus Verkkovirtahankkeesta
YIT HAMK yhteistyö Case-esittely. Verkkovirta-hankkeen työpaja Haaga-Heliassa Tuomas Eerola
YIT HAMK yhteistyö Case-esittely Verkkovirta-hankkeen työpaja Haaga-Heliassa 29.3.2017 Tuomas Eerola 1 YIT esittely YIT on tunnettu rakennusalan yritys, joka luo kestävää kaupunkiympäristöä rakentamalla
Työn opinnollistaminen ammattikorkeakoulussa. Liisa Vanhanen-Nuutinen
Työn opinnollistaminen ammattikorkeakoulussa Korkeakouluopiskelijoiden työssäkäynti Opintojen aikainen työssäkäynti on vakiintunutta, 50-60 % kaikista korkeakouluopiskelijoista (Tilastokeskuksen aineistot
Työn ja oppimisen integrointi. Maarit Latvala Verkkovirta-hanke, ohjausryhmän pj.
Työn ja oppimisen integrointi Maarit Latvala Verkkovirta-hanke, ohjausryhmän pj. Visio Korkeakouluissa on toimivat työkalut ja toimintaympäristöt työn opinnollistamiselle. Tämä antaa opiskelijoille entistä
OSATAAN. Osaamisen arviointi työssä työpaikkojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistoimintana 01.01.2012-30.05.2014
OSATAAN Osaamisen arviointi työssä työpaikkojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistoimintana 01.01.2012-30.05.2014 Miten tähän tultiin? Koulutuspäällikkö Mika Saranpää, HH AOKK 27.9.2012 AHOT korkeakouluissa
Digiohjausta kaikille!
Digiohjausta kaikille! 2018-2020 Osatoteuttajat Hankkeen toimijat Oulun yliopisto Centria-amk Osao Päätoteuttaja PP-ELOverkosto Yhteistyökumppanit Erilaisten oppijoiden liitto Oulun lukioverkosto Oulun
Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot 45 82 80 69 60 133 % 99 % -2 % 8 %
1 ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle 2013 2016 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2014 Tot. muutos-% 2013-2014 2012 2013 2014 2012-2014 2013-2016 AMK
Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot 79 84 75 79 105 71 % 99 % -11 % 8 %
1 Lahden ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle 2013 2016 Ammattikorkeakoulututkinnot Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2014 Tot. muutos-% 2013-2014 2012
Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot 131 159 163 151 130 125 % 99 % 3 % 8 %
1 Turun ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle 2013 2016 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2014 Tot. muutos-% 2013-2014 2012 2013 2014 2012-2014 2013-2016
EI-MUODOLLINEN OPPIMINEN IKKUNA KEHITTYVÄÄN ASIANTUNTIJUUTEEN 22.10.2014
EI-MUODOLLINEN OPPIMINEN IKKUNA KEHITTYVÄÄN ASIANTUNTIJUUTEEN Kimmo Mäki, yliopettaja, KTT, KL & Hannu Kotila, yliopettaja, KT & Johanna Luostarinen, TKI-koordinaattori, tradenomi (ylempi yamk) HAAGA-HELIA
Maailman parasta terveydenhoidon koulutuksen kampusta rakentamassa. Päivi Karttunen TtT Vararehtori 26.10.2012
Maailman parasta terveydenhoidon koulutuksen kampusta rakentamassa Päivi Karttunen TtT Vararehtori 26.10.2012 Elokuu 2012 Suomen toiseksi suurin ammattikorkeakoulu sijaitsee Kaupin kampuksella yli 10 000
Sisältö: Puhetta ja tekoja Tutkittuja ja yksittäisiä näkökulmia Opettajan työn kauhuskenaarioita Opettajan työn kohteen todellisia muutoksia
OSATAAN! Osaamisen arviointi työssä työpaikkojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistoimintana 01.01.2012-30.05.2014 Opettajan muuttuva työ TAMK 25.3. 2013 Sisältö: Puhetta ja tekoja Tutkittuja ja yksittäisiä
Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun -projekti 1.1.2011 31.12.2012
Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun -projekti 1.1.2011 31.12.2012 Tavoite Kehittää toiselta asteelta ammattikorkeakouluun tapahtuvan siirtymävaiheen sujuvuutta Ohjaus Ura- ja jatko-opintosuunnittelu
Uraa ja osaamista rakentamassa!
Uraa ja osaamista rakentamassa! 18.4.2016 Projektipäällikkö, KT, Liisa Marttila http://uraseurannat.fi Mikä? AMKista uralle! -hankkeen tavoitteena on vahvistaa korkeakoulujen valmiuksia edistää opiskelijoidensa
Osuvaa osaamista Sujuvat siirtymät: Valtakunnalliset, koulutuksen järjestäjien yhteistyöhön perustuvat siirtymävaiheiden palvelut, toimintamallit ja pedagogiset ratkaisut Korkeakouluista työelämään: Valtakunnallinen
LIITE 4 VASTAUSTEN JAKAANTUMINEN KRITEEREITTÄIN VERTAISARVIOINTI VERKKOVIRTA -HANKKEESSA OPINTOJEN AIKAISEN TYÖN OPINNOLLISTAMINEN
LIITE 4 VASTAUSTEN JAKAANTUMINEN KRITEEREITTÄIN VERTAISARVIOINTI VERKKOVIRTA -HANKKEESSA OPINTOJEN AIKAISEN TYÖN OPINNOLLISTAMINEN Vertaisarvioinnissa olivat mukana seuraavat koulutusorganisaatiot: - Centria
Opinnollistamisen edellytyksiä insinööriopinnoissa Kahdeksan edellytystä sujuvaan opinnollistamiseen
Työelämäyhteydet uudistuvassa korkeakoulutuksessa seminaari 10.10.2016 Opinnollistamisen edellytyksiä insinööriopinnoissa Kahdeksan edellytystä sujuvaan opinnollistamiseen, HAMK 1 Insinööriopinnoissa työn
Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot 15 22 19 19 30 63 % 99 % -14 % 8 %
1 Yrkeshögskolan Novia määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle 2013 2016 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2014 Tot. muutos-% 2013-2014 2012 2013 2014 2012-2014 2013-2016 AMK
25.-26.5.2010. LitM, opinto-ohjaaja Riitta Aikkola
25.-26.5.2010 LitM, opinto-ohjaaja Riitta Aikkola Vaasan AMK henkilöstöä noin 240 ja opiskelijoita noin 3500 seuraavilla koulutusaloilla: Matkailu-, ravitsemis- ja talousala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala
Ammatillisista opinnoista jatko-opintoihin
Ammatillisista opinnoista jatko-opintoihin Opopatio 13.10.2017 Merja Paloniemi, koordinoiva opo/ Opiskelijapalvelut Raija Lehtonen, vs. kehityspäällikkö/ Opiskelijapalvelut OSAO kouluttaa kuudella paikkakunnalla
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Koulutustarjonnan vähentyessä
KYSELY AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN OPISKELIJOILLE TYÖSSÄOPPIMISESTA
KYSELY AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN OPISKELIJOILLE TYÖSSÄOPPIMISESTA Hyvä vastaaja! Kysely on osa kartoitustyötä, jolla keräämme tietoa työssäoppimisesta toisen asteen ammatillisen perustutkinnon opiskelijoilta.
Ammatillisten
23.11.2018 Ammatillisten Opettajakorkeakoulujen tapaaminen SAMOK tukee hankkeen tavoitteita välittämällä tietoa hankkeen toiminnasta opiskelijoille ja sidosryhmilleen. Jokainen korkeakoulu varmistaa opiskelijakunnan
0530 Helsinki KEHITTÄMISEEN VUONNA 2009
Vastaanottaja: Opetushallitus HAKEMUS Hakaniemenranta 6 OPPIMISYMPÄRISTÖJEN 0530 Helsinki KEHITTÄMISEEN VUONNA 2009 Hakijana toimivan koulutuksen järjestäjän/ylläpitäjän tiedot Koulutuksen järjestäjän
AMK-valintakoe. syksyn 2019 yhteishaussa ja Ammattikorkeakouluun.fi -sivusto
AMK-valintakoe syksyn 2019 yhteishaussa ja Ammattikorkeakouluun.fi -sivusto Infotilaisuus opinto-ohjaajille 30.8.2019 Marko Borodavkin & Susanna Lepola www.ammattikorkeakouluun.fi Ammattikorkeakoulujen
LÄPÄISYN TEHOSTAMISOHJELMAN SEURANTA. Laivaseminaari 6.5.2014 Salla Hurnonen
LÄPÄISYN TEHOSTAMISOHJELMAN SEURANTA Laivaseminaari 6.5.2014 Salla Hurnonen SEURANTA Seurannan kehittäminen aloitettu syksyllä 2011 Ensimmäinen julkistus 2013 Hankkeita käynnissä v. 2014 24 kpl 55 koulutuksen
TKI-toiminnan opinnollistaminen osaaminen karttuu työssä ja työtä kehittäen , Liisa Vanhanen-Nuutinen
TKI-toiminnan opinnollistaminen osaaminen karttuu työssä ja työtä kehittäen 02.11.2018, Liisa Vanhanen-Nuutinen Perinteinen 55,8 % Monet väylät opintoja vastaaviin tehtäviin Työelämän kautta 10,6 % Toista
Uraohjaus2020, hankkeen perustiedot
Uraohjaus2020 Uraohjaus2020, hankkeen perustiedot Euroopan sosiaalirahasto (ESR), Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma, Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN JA VALMISTAVIEN JA VALMENTAVIEN KOULUTUSTEN OPETUSSUUNNITELMIEN TOIMEENPANO
Ammatillinen peruskoulutus AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN JA VALMISTAVIEN JA VALMENTAVIEN KOULUTUSTEN OPETUSSUUNNITELMIEN TOIMEENPANO 2008 10 I VASTAAJAN TIEDOT 1. Koulutuksen järjestäjän nimi - valitkaa
Eroaminen vs. siirtyminen toisen asteen koulutuksessa. Ohjauksella vahvaksi elämän siirtymissä Sanna Laiho
Eroaminen vs. siirtyminen toisen asteen koulutuksessa Ohjauksella vahvaksi elämän siirtymissä 2.11.2017 Sanna Laiho Agendalla Ammatillisen koulutuksen näkökulma Siirtyminen ja eroaminen: määritelmiä Havaittuja
TURVALLISUUSKOULUTUKSEN ja TUTKIMUKSEN KEHITTÄMINEN
TURVALLISUUSKOULUTUKSEN ja TUTKIMUKSEN KEHITTÄMINEN Harri Koskenranta yliopettaja 1 Esityksen sisältö Laureasta Turvallisuusalan korkeakoulututkinnot Laureassa Turvan koulutuksen kehittäminen T&K&I 2 Laureasta
Tiina Laiho ja Teppo Rantala. 11.11.2014 Lahden tiedepäivä
Opitaan yhdessä; kokemuksia osaamisperustaisen opetussuunnitelman kehittämisestä HAAGA-HELIAN ammattikorkeakoulun liikunnan ja vapaaajan koulutusohjelmaan Tiina Laiho ja Teppo Rantala 11.11.2014 Lahden
Avoin ammattiopisto. Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli
Avoin ammattiopisto Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli Taustaa Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän Nuorten tuki hanke Ohjaamo malli Nuorten pitkäkestoinen ohjaus ja tuki http://avoinammattiopisto.ning.com/page/ohjaamo-1
Työn opinnollistamisen vertaisarviointi
Työn opinnollistamisen vertaisarviointi Alustavia tuloksia, Oamk 1 Etunimi Sukunimi Opinnollistamisen tavoitteiden toteutuminen Opinnollistamisen tarkoitus ja tavoitteet on joissakin ammattikorkeakouluissa
UUSI PARADIGMA MUN JUTTU!
Hannu Soini Hankepäällikkö / Paradigma Itä-Savon koulutuskuntayhtymä/ Savonlinnan ammatti- ja aikuisopisto Pohjolankatu 4-6 57200 Savonlinna tel +35844 550 6617 email: hannu.soini@samiedu.fi Toisen asteen
AMMATTISTARTIN ALOITTAVAT. Syksyn 2010 valtakunnallinen kysely. Yhteenvetoraportti, N=742, Julkaistu: 9.9.2010. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat
AMMATTISTARTIN ALOITTAVAT. Syksyn 2010 valtakunnallinen kysely. Yhteenvetoraportti, N=742, Julkaistu: 9.9.2010 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Oletko? Nainen 431 58,09% Mies 311 41,91% 742 100% Ikäsi?
VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE
VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE - KYSELYN TOTEUTUS - KÄSITYKSET AMK-TUTKINNOSTA JA KOULUTUKSESTA - AMK-TUTKINNON TUOTTAMA OSAAMINEN - TYÖLLISTYMISEEN
Yksilölliset erilaiset oppimispolkut URPO EPPA TOPI. LapinAMK RKK/LAO RKK (LAMO) RKK/LAO LAPPIA PTO YHTEISET YHTEISTYÖKUMPPANIT
Ura- ja opintoohjaus LAY Yksilölliset erilaiset oppimispolkut URPO EPPA TOPI YHTEISET YHTEISTYÖKUMPPANIT Oppiminen ja osaamisen hankkiminen työelämässä LapinAMK RKK/LAO RKK (LAMO) RKK/LAO LAPPIA PTO LAY
Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus
Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti on ollut todella mahtavaa! Olen todella tykännyt olla täällä ja sen myös huomaa arvosanoistani. Kiitokset ammattistartin keksijöille!
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Koulutustarjonnan vähentyessä
TOTEUTUS: RAHOITTAJA: OHJAUSRYHMÄ: LISÄKSI:
MIKÄ AMISBAROMETRI? Laajin ammattiin opiskelevista tehty toistettava tiedonkeruu Koko Suomen ja kaikki alat kattava verkkokysely Tulokset kaikkien nähtävillä verkossa amisbarometri.fi #amisbarometri #aitoamis
Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016
Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Ammattikorkeakoulututkinnot Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015
Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä. Maija Innola 17.11.2010
Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä Maija Innola 17.11.2010 Ulkomaisten opiskelijoiden määrä kasvanut suomalaisissa korkeakouluissa Vuonna 2009 ulkomaisia
numeroina TAMK Koulutusvastuu 7 koulutusalalla lähes 50 tutkinto-ohjelmaa meneillään/haussa
2015 www.tamk.fi TAMK numeroina Koulutusvastuu 7 koulutusalalla Kulttuuriala Liiketalous Tekniikka Luonnonvara-ala Sosiaali- ja terveysala Matkailu- ja ravitsemisala Ammatillinen opettajankoulutus lähes
AMMATILLISEN JA AMK-KOULUTUKSEN TILASTOJA PÄIJÄT-HÄMEESTÄ 14.4.2014
AMMATILLISEN JA AMK-KOULUTUKSEN TILASTOJA PÄIJÄT-HÄMEESTÄ 14.4.2014 lisätietoja antavat - laatu- ja suunnittelujohtaja Marjo-Riitta Järvinen, Lahden ammattikorkeakoulu - kehittämispäällikkö Sari Mikkola,
Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen työvälineet -teemaryhmä
Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen työvälineet -teemaryhmä Tervetuloa! Puheenjohtajina Annu Niskanen, Anturi-hankkeen projektipäällikkö, ammatillinen opettajakorkeakoulu ja Jouni Huotari, ohjelmistotekniikan
Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40
Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40 Ammattistartti on valtakunnallisesti ja paikallisesti suunnattu ratkaisemaan ongelmia, jotka syntyvät nuoren uravalinnan
Valtti - Valmis tutkinto työelämävalttina
Valtti - Valmis tutkinto työelämävalttina Toteutusaika 1.10.2008 31.12.2011 Valtakunnallinen kehittämisohjelma TL 2: Työllistymisen ja työmarkkinoilla pysymisen edistäminen sekä syrjäytymisen ehkäiseminen
Osa valtakunnallista Sujuvat siirtymät - toimenpidekokonaisuutta
Avoimesti verkossa Avoimet ammatilliset opinnot -hanke 1.4.2018 31.7.2020 Osa valtakunnallista Sujuvat siirtymät - toimenpidekokonaisuutta Tavoite Selvitetään, mitä Avoimet ammatilliset opinnot - palvelun
AMK-TUTKINNON JÄLKEINEN OSAAMISEN KEHITTÄMINEN. 12.9.2012 kello 10.00 16.00 Hämeenlinna
AMK-TUTKINNON JÄLKEINEN OSAAMISEN KEHITTÄMINEN 12.9.2012 kello 10.00 16.00 Hämeenlinna Futurex - Future Experts 2010-2013 http://futurex.utu.fi/ Korkeakoulutuksen jälkeiset laajat osaamiskokonaisuudet
LÄPÄISY TEHOSTUU Osaamisen is en ja si ja v si is v ty is ksen ty parha r aksi a
LÄPÄISY TEHOSTUU Ajatusta alkuun Kukaan ei kysy, mitä mulle kuuluu Suomessa keskeyttämistä on käsitelty voittopuolisesti yksilön ongelmallisuutena koulujärjestelmän ongelmana näkemisen sijaan. A-M. Souto
Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % 16 % 8 % Ammatillinen opettajankoulutus % 116 % -12 % -1 %
1 Jyväskylän ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle 2013 2016 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2014 Tot. muutos-% 2013-2014 2012 2013 2014 2012 2014 2013
Työelämän ohjausryhmä 24.6.2015 ammatillisen tutkintorakenteen uudistamiseksi päivitetty 12.11.2015
Työelämän ohjausryhmä 24.6.2015 ammatillisen tutkintorakenteen uudistamiseksi päivitetty 12.11.2015 TYÖSUUNNITELMA A Ohjausryhmän tehtävät ja toimikausi Ohjausryhmän tehtävänä on 1. laatia yleiset puitteet
LUKIOVIERAILUT 2016 Jyväskylän ammattikorkeakoulu & Jyväskylän yliopisto
LUKIOVIERAILUT 2016 Jyväskylän ammattikorkeakoulu & Opiskelijalähettiläät ja vertaistutorit presents Opiskelemaan korkeakouluun Opiskelu yliopistossa ja ammattikorkeakoulussa on joissain suhteissa erilaista.
OPTIMAALINEN OSAAMISEN NÄYTTÖ Työelämäyhteydet uudistuvassa korkeakoulutuksessa seminaari
OPTIMAALINEN OSAAMISEN NÄYTTÖ Työelämäyhteydet uudistuvassa korkeakoulutuksessa seminaari 10.10.2016 Alisa Pettersson Opintokoordinaattori Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Liiketalouden koulutusohjelma Opintokoordinaattorin
AMIS-tutkimuksen tuloksia nivelvaiheiden näkökulmasta
AMIS-tutkimuksen tuloksia nivelvaiheiden näkökulmasta M/S Mariella 4.5.2017 Suomen Opiskelija-Allianssi - OSKU ry Maiju Korhonen #AMIS2016 Mikä on AMIS-tutkimus? Miten aineistonkeruu toteutettiin? Mitkä
Avoimen ammattikorkeakoulun sähköiset palvelut
Avoimen ammattikorkeakoulun sähköiset palvelut Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät, Rovaniemi 30.9.2010 Marja Rautajoki www.amk.fi virtuaaliamk.fi www.avoinamk.fi oncapus.fi virtualyh.fi Copyright Marja
Kansainvälistymistavoitteissa kaikki hyvin? Opetusneuvos Tarja Riihimäki
Kansainvälistymistavoitteissa kaikki hyvin? Opetusneuvos Tarja Riihimäki Missä asetetaan/kuka asettaa ammatillisen koulutuksen kehittämisen/kansainvälistymisen tavoitteet? EU EU2020 strategia, ET2020,
Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta. Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille
Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Vuoden 2013 aikana JAMKissa suoritettiin
Enontekiö. Kittilä. Muonio. Kolari. Pello Rovaniemi. Ylitornio. Tornio. Kemi
LAPIN LUKIOT, AMMATILLISET OPPILAITOKSET JA KANSANOPISTOT, JOISSA AMMATILLISTA KOULUTUSTA LUKUVUONNA 2011-2012 Utsjoki Inari Enontekiö Lukioita 23 Kittilä Ammatillisia oppilaitoksia tai niiden sivuopetuspisteitä
JATKOKOULUTUKSEEN HAKEMINEN LUKIO- OPINTOJEN JÄLKEEN
JATKOKOULUTUKSEEN HAKEMINEN LUKIO- OPINTOJEN JÄLKEEN ABI-INFO KEVÄT 2014 Suomen koulutusjärjestelmä Ylioppilas voi hakea 1. Yliopistoon 2. Ammattikorkeakouluun 3. Ammatilliseen peruskoulutukseen 1.- 2.
Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhanke
Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhanke Kokeilua kolme vuotta Tavoitteena tuottaa uusia testattuja toimintamalleja ja -tapoja laajamittaisen työssäoppimisen toteuttamiseen Lupa kokeilla ja todeta, mikä
AMMATILLINEN ERITYISOPETUS PIRKANMAALLA LUKUJEN VALOSSA. Kevät 2018 Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus (PAEK) Sanna Annala
AMMATILLINEN ERITYISOPETUS PIRKANMAALLA LUKUJEN VALOSSA Kevät 2018 Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus (PAEK) Sanna Annala KYSELYN TAUSTATIEDOT Kyselyn tarkoituksena oli kartoittaa
Kimmo Mäki
24.5.2018 Kimmo Mäki OSAAMINEN NYT! - Työn opinnollistaminen osana työn ja opintojen luontevaa integraatiota korkeakoulussa Agenda AMK-opiskelijamaisema Työn opinnollistaminen Toteemi/ www.amktoteemi.fi
Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % 5 % 8 % Ammatillinen opettajankoulutus % 116 % -2 % -1 %
1 Hämeen ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle 2013 2016 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2014 Tot. muutos-% 2013-2014 2012 2013 2014 2012-2014 2013-2016
Ammattiopisto Luovi. Erityisen monipuolista opiskelua
Ammattiopisto Luovi Ammattiopisto Luovi luvuin Suomen suurin ammatillinen erityisoppilaitos Osa Hengitysliittoa Toimii 25 paikkakunnalla Henkilöstö yli 860 asiantuntijaa Ammatillisessa peruskoulutuksessa
OPETUSMINISTERIÖN, TURUN KAUPUNGIN JA TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012
OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN, TURUN KAUPUNGIN JA TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot ja ammattikorkeakoulut
Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008
Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Ammattikorkeakoulukirjastot I TAUSTATIEDOT 1.3 Asema kpl % Osuus % 1 amk-opiskelija 8965 77.2 2 amk-opettaja 1312 11.3 3 muu henkilökunn.
Opiskelijoiden työssäkäynti 2010
Koulutus 2012 Opiskelijoiden työssäkäynti 2010 Opiskelijoiden työssäkäynti yleisempää vuonna 2010 kuin vuotta aiemmin Tilastokeskuksen tietojen mukaan opiskelijoiden työssäkäynti oli yleisempää vuonna
KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA!
KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA! SUJUVAT SIIRTYMÄT ALOITUSSEMINAARI 16.2.2016 Elise Virnes 1 Etunimi Sukunimi Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan valtakunnalliset toimenpidekokonaisuudet 2014-2020 Erityistavoite
Opiskelijat, korkeakoulut ja työelämä korkeakoulutuksen kärkihankkeet ja EUROSTUDENT VI -seminaari
Opiskelijat, korkeakoulut ja työelämä korkeakoulutuksen kärkihankkeet ja EUROSTUDENT VI -seminaari Yhteenveto Johtaja Hannu Sirén 1. Työryhmien keskustelun tiivistys ja keskeiset huomiot 2. Jatkotyö kärkihankemaailmassa
Hakuehdot. Opetushallitus. Tulostuspvm ja -aika 17.03.2015 15:22:21 1(4) HAKUTOIVETILASTO
Tulostuspvm ja -aika 17.03.15 15:22:21 1() Hakuehdot Koulutuksen alkamisaika: 15 Syksy Haku: Yhteishaku ammatilliseen ja lukioon, kevät 15 Koulutuksen järjestäjä: 0973110-9 Rovaniemen koulutuskuntayhtymä
Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % 4 % 8 % Ammatillinen opettajankoulutus % 116 % 5 % -1 %
1 ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle 2013 2016 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2014 Tot. muutos-% 2013-2014 2012 2013 2014 2012-2014 2013-2016 AMK
Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016
Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Ammattikorkeakoulututkinnot Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015
Koulutusvalinnat, opinto-ohjaus ja sukupuoli
Koulutusvalinnat, opinto-ohjaus ja sukupuoli Segregaation lieventäminen kouluissa ja oppilaitoksissa keskustelutilaisuus 21.1.2010 Heli Kuusi Esityksen kuviot perustuvat Koulutus ja sukupuolten tasa-arvo
Vanhempainilta 14.1.2014
Vanhempainilta 14.1.2014 yliopistot ja korkeakoulut: kandidaatti 3v maisteri 2v lisää ammatillinen perustutkinto (lukion käyneelle 2 v) ammattikorkeakoulu 3,5v Koulutusjärjestelmän ulkopuoliset Vaihtoehdot
Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista.
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HAAGA-HELIA AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole
JAMKin opekorkean verkkohakuinfo. Ohjelma
JAMKin opekorkean verkkohakuinfo Ohjelma 17.00 Hakutietoa: Kelpoisuus ja pisteitys 17.30 Tauko 17.35 Opiskelu JAMKin opekorkeassa 18.00 Vastauksia osallistujien kysymyksiin 18.30 Info päättyy Ohjelmaan
Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016
Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Ammattikorkeakoulututkinnot Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015
Ammatillisesta kasvusta uraohjaukseen
Ammatillisesta kasvusta uraohjaukseen Kaakkois-Suomen ELO seminaari 26.3.2015 Lehtori, opinto-ohjaaja Jaakko Janhunen Kymenlaakson ammattikorkeakoulu Opiskelijan ohjaus uudistuu Kyamkissa Periaatteena
Tampereen yliopisto ja korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen Vararehtori Harri Melin Opintopalvelupäällikkö Mikko Markkola
1 Tampereen yliopisto ja korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen 15.11.2013 Vararehtori Harri Melin Opintopalvelupäällikkö Mikko Markkola 2 Lähtökohtia koulutusuudistukseen Uusi strategia - Tehdään
Erasmus+ -ohjelma edistää laajoja tavoitteita
Erasmus+ -ohjelma edistää laajoja tavoitteita Työelämässä ja yhteiskunnassa tarvittava osaaminen ja ammattitaito Koulutuksen laadun parantaminen, innovointi ja kansainvälistäminen Eurooppalaisen elinikäisen
Kainuun osaamistason nostaminen ja koulutusrakenteiden kehittäminen
Kainuun osaamistason nostaminen ja koulutusrakenteiden kehittäminen Kainuun maakunta kuntayhtymä, koulutustoimiala Esa Toivonen Kajaani 13.10.2008 1 Pääkohdat Aluksi Kainuun koulutus ja sen ohjaus Opiskelijan
Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016
Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Ammattikorkeakoulututkinnot Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015
Ammattikorkeakoulukoulutus 2013
Koulutus 2013 Ammattikorkeakoulukoulutus 2013 Ammattikorkeakouluopiskelijat Ammattikorkeakoulujen uusien opiskelijoiden määrä väheni Tilastokeskuksen mukaan jen tutkintoon johtavan koulutuksen uusien opiskelijoiden
Oulun seudun koulutuskuntayhtymä RAHOITUSJÄRJESTELMÄN UUDISTUKSEN KOMMENTOINTI
Oulun seudun koulutuskuntayhtymä RAHOITUSJÄRJESTELMÄN UUDISTUKSEN KOMMENTOINTI Osekk lyhyesti Perustettu 15.12.1994 (varsinainen toiminta alkoi 1.8.1995) Henkilökuntaa (TA 2014) 970 Toimintatuotot (TA
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Uusi Tampereen ammattikorkeakoulu
Valmis tutkinto työelämävalttina - VALTTI. Toimenpiteet ja toiveet Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Diakonia ammattikorkeakoulun Oulun yksikkö
Valmis tutkinto työelämävalttina - VALTTI Toimenpiteet ja toiveet Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Diakonia ammattikorkeakoulun Oulun yksikkö PROJEKTISTA TIEDOTTAMINEN Kuusi yksikköä (15.4 Raahen tekniikan
Työvaltaisen väylän kehittäminen ammatillisiin opintoihin
Työvaltaisen väylän kehittäminen ammatillisiin opintoihin Opit työssä Projektin kesto 1.1.2015-31.5.2017 Rahoittaja Hämeen ELY-keskus Toteuttajat Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto (hallinnoija) Kouvolan
Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta
Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Kysely vuoden 2014 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Vuoden 2014 aikana JAMKissa suoritettiin
MAAHANMUUTTAJIEN AMMATILLINEN KOULUTUS
MAAHANMUUTTAJIEN AMMATILLINEN KOULUTUS 19.-20.3.2009, Helsinki Marget Kantosalo Maahanmuuttajien ammatillinen koulutus 19.-20.3.2009 www.oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla AMMATILLISEN KOULUTUKSEN
AMMATILLISEN OPETTAJAKORKEAKOULUN AMMATILLINEN OPINTO-OHJAAJANKOULUTUS. OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU :: alanopettajaksi.fi
AMMATILLISEN OPETTAJAKORKEAKOULUN AMMATILLINEN OPINTO-OHJAAJANKOULUTUS OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU :: alanopettajaksi.fi 13 14 Hyvä opiskelija! Tervetuloa opiskelemaan Oulun Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa.
27 May Olli Oamkilainen 1
27 May Olli Oamkilainen 1 Korkeakoulujen kansainvälisten asioiden hallinnon kevätpäivät, Lahti 22.5.2012 Sessio: Maahanmuuttajien valmentaminen ammattikorkeakouluopintoihin Session puhujat klo 13.00 13.10
Työelämälähtöinen opetussuunnitelma uraohjauksen tukena
Työelämälähtöinen opetussuunnitelma uraohjauksen tukena Kiinni Työelämässä Mahis työhön projektin väliseminaari 11.11.2009 Liisa Metsola Ammattikoulutuksen kehittäminen - yksikkö Opetushallitus Ammatillisten
Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016
Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Ammattikorkeakoulututkinnot Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-%
Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK. Pääväri - sininen. HAMK pähkinänkuoressa
Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK Pääväri - sininen HAMK pähkinänkuoressa 8.8.2016 Organisaatio Korkeakoulujohtaminen Yhtiökokous Hallitus Rehtori, Toimitusjohtaja Omistajat Hallinto Vararehtori Toimitusjohtajan
Osaamisperusteisuus todeksi ammatilliset perustutkinnot, perusteet, määräykset ja ohjeet uudistuneet 23.1.2015 EDUCA
Osaamisperusteisuus todeksi ammatilliset perustutkinnot, perusteet, määräykset ja ohjeet uudistuneet 23.1.2015 EDUCA Sirkka-Liisa Kärki Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen peruskoulutus yksikkö
Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % -31 % 8 %
1 Saimaan ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle 2013 2016 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2014 Tot. muutos-% 2013-2014 2012 2013 2014 2012-2014 2013-2016
Ammattikorkeakoulujen kevään yhteishaku 2014/Gemensam ansökan till yrkeshögskolor våren 2014 12.11.2013
Sosiaali- ja terveys- ja liikunta-ala Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus Centria ammattikorkeakoulu 15 Karelia ammattikorkeakoulu 30 Lahden ammattikorkeakoulu 22 Metropolia ammattikorkeakoulu
1( 13) Yhteishakuun kuuluva koulutus
Opetushallitus.. Kalenterivuosi S ( ) Yht.. N Yht.. N Yht.. N Yht.. N Yhteishakuun kuuluva koulutus Automaatiotekniikan ko ammatillinen perustutkinto/kouluasteen tutkinto/... ylioppilastutkinto ja ammatillinen