Vuosikertomus 2016 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Samankaltaiset tiedostot
Tilinpäätös Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Vuosikertomus Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS

Vuosikertomus Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

Vuosikertomus Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

LUONNOS KAINUUN MAAKUNNAN PERUSSOPIMUS. vers /al. I luku. Yleiset määräykset. 1 Nimi ja kotipaikka

Vuosikertomus 2017 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Korjattu liite nro: 3 (H ) Ehdotus kunnille KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS 1.1.

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TULOSLASKELMAOSA

Vuosikertomus 2018 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %.

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös (KL 114 )

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Nurmes pääsi vuonna 2018 hyvään tulokseen kaupungin vahvalla toiminnalla

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Talouskatsaus

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Valtuustoseminaari

Sote alueen valmistelevakokous Kainuun kokemuksia

Kuntien ja maakuntien talousnäkymät

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018

Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta

Yleistä vuoden 2018 talousarviosta

Vuosikertomus Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset valtuuston toimivallan osalta

kk=75%

Kuntatalousohjelma vuosille , Kevät Kunta- ja aluehallinto-osasto

KAUHAVAN KAUPUNKI Hallintopalvelut KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN TIEDOTE

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia)

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Kuntayhtymän hallitus Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset hallituksen toimivallan osalta

KYHALL Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen perussopimuksen 5 :n mukaan jäsenkuntien valtuustot hyväksyvät Selänteen tilinpäätöksen.

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016

Kuntatalouden tila ja tulevaisuuden näkymät

Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset Lähde: Kysely kunnilta, huhtikuu 2018

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Talousarvion toteumaraportti..-..

Väestömuutokset, tammi-syyskuu

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

KYSin talous 2017 ja 2018 sekä kertaluonteiset erät

Väestömuutokset 2016

Kuntatalouden tila. Hailitusohjelmaneuvottelut kevät Minna s

Väestömuutokset 2016

Yleistä vuoden 2019 talousarviosta

KATSAUS KAINUUN KUNTIEN HYVINVOINTIJOHTAMISEEN

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

46 Helsingin seurakuntayhtymän toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2017 sekä vastuuvapauden myöntäminen

3 (3) Kuntatalouden näkymät

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu

Tilinpäätös Jukka Varonen

VAIHTOEHTOJA TALOUDEN TASAPAINOTTAMISEKSI

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

Rauman kaupungin 2017 tilinpäätöksen ennakkotieto

Talousraportti 8/

LOIMAAN KAUPUNKI TULOSLASKELMA TP 2015 TA+M 2016 TP 2016 TOT % TOIMINTATUOTOT

Taloudellinen katsaus

Kuukausiraportti 7/2017. Taloushallinto ja suunnittelu -yksikkö

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia)

Tilinpäätösennuste. Alavieskan kunta Tilivuosi 2017 Esitetyt ovat vielä arvioita, tilinpäätöksen laadinta on kesken

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus

Kuntien ja maakuntien talouden kehitys sekä Kuntien Jakoavain työkalu

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat

TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus

Tilinpäätös Valtuustoseminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin

Kuntatalouden tilannekatsaus

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Transkriptio:

Vuosikertomus 2016 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Vuosikertomus 2016 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Kainuun sote hallitus 31.3.2017 81 C: 10

Julkaisija: Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon -kuntayhtymä PL 400 87070 Kainuu Kannen kuva: Irmeli Kärki ISBN 978-952-6691-11-4 ISSN 2323-8186 (painettu) ISSN 2323-8224 (verkkojulkaisu) Kajaani 2017 Paino: KTMP Group

SISÄLLYSLUETTELO 1 TOIMINTAKERTOMUS... 1 1.1 Olennaiset tapahtumat ja kokonaistalouden kehitys... 1 1.1.1 Kuntayhtymän johtajan katsaus... 1 1.1.2 Yleinen taloudellinen kehitys... 7 1.1.3 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän toiminnan ja talouden kehitys... 9 1.1.4 Kuntien rahoitusosuuden muodostuminen... 12 1.1.5 Kainuun Työterveys liikelaitoksen toiminnan ja talouden kehitys... 17 Yleiskatsaus... 17 1.1.6 Arvio merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä sekä muista toiminnan kehittymiseen vaikuttavista seikoista... 18 1.2 Selonteko sisäisen valvonnan järjestämisestä... 20 1.3 Tilikauden tuloksen muodostuminen ja toiminnan rahoitus... 22 1.3.1 Tilikauden tuloksen muodostuminen... 22 1.3.2 Toiminnan rahoitus... 23 1.4 Rahoitusasema... 24 1.4.1 Tase ja sen tunnusluvut... 24 1.5 Kokonaistulot ja menot... 25 1.6 Konsernin toiminta ja talous... 25 1.6.1 Konsernirakenne... 25 1.7 Tilikauden tuloksen käsittely ja talouden tasapainottamistoimenpiteet... 29 1.7.1 Tilikauden tuloksen käsittely... 29 1.8 Talousarvion toteutuminen... 29 1.8.1 Tulosalueiden toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutuminen. 29 1.8.1.1 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä... 30 1.8.1.2 Hallinto-tulosalue... 42 1.8.1.3 Keskitetyt yhteiset tukipalvelut... 51 1.8.1.4 Perhepalveluiden tulosalue... 57 1.8.1.5 Sairaanhoidon palvelujen tulosalue... 81 1.8.1.6 Terveyden- ja sairaanhoidon palvelujen tulosalue... 88 1.8.1.7 Vanhuspalvelujen tulosalue... 105 1.8.1.8 Ympäristöterveydenhuollon tulosalue... 123 1.8.1.9 Kainuun Työterveys liikelaitos... 131 1.8.2 Käyttötalousosan toteutumisvertailu... 137 1.8.3 Tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu... 138 1.8.4 Investointiosan toteutumisvertailu... 139 1.8.5 Rahoitusosan toteutumisvertailu... 141 2 TILINPÄÄTÖSLASKELMAT... 142 2.1 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän tilinpäätöslaskelmat... 142 2.1.1 Kainuun soten tuloslaskelma... 142 2.1.2 Kainuun soten rahoituslaskelma... 143 2.1.3 Kainuun soten tase... 144 2.2 Liikelaitoksen tilinpäätöslaskelmat... 145 2.2.1 Kainuun Työterveys -liikelaitos tuloslaskelma... 145 2.2.2 Kainuun Työterveys -liikelaitos rahoituslaskelma... 146 2.2.3 Kainuun Työterveys -liikelaitoksen tase... 146 2.3 Kainuun Soten ja liikelaitoksen yhdistetyt tilinpäätöslaskelmat... 147 2.3.1 Kainuun Soten ja liikelaitoksen yhdistetty tuloslaskelma... 147 2.3.2 Kainuun soten ja Työterveyden yhdistetty rahoituslaskelma... 148 2.3.3 Kainuun soten ja Työterveys liikelaitoksen yhdistetty tase... 149 2.4 Kainuun soten konsernin tilinpäätöslaskelmat... 150

2.4.1 Kainuun soten konsernituloslaskelma... 150 2.4.2 Kainuun soten konsernin rahoituslaskelma... 151 2.4.3 Kainuun soten konsernin tase... 152 3 TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT... 153 3.1 Tilinpäätöksen laatimista koskevat liitetiedot... 153 3.1.1 Kuntayhtymän tilinpäätöksen laatimista koskevat liitetiedot... 153 3.1.2 Konsernitilinpäätöksen laatimista koskevat liitetiedot... 153 Konsernitilinpäätöksen laatimisperiaatteet:... 153 3.1.3 Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot... 154 3.1.4 Taseen vastaavia koskevat liitetiedot... 157 3.1.5 Taseen vastattavia koskevat liitetiedot... 159 3.1.6 Vakuuksia ja vastuusitoumuksia koskevat liitetiedot... 161 3.1.7 Henkilöstöä, tilintarkastajan palkkioita ja intressitahotapahtumia koskevat liitetiedot... 162 4 LUETTELOT JA SELVITYKSET... 163 5 ALLEKIRJOITUKSET JA MERKINNÄT... 170 5.1 Tilinpäätöksen allekirjoitukset... 170 5.2 Tilintarkastusmerkinnät... 170 JULKAISULUETTELO

1 1 TOIMINTAKERTOMUS 1.1 Olennaiset tapahtumat ja kokonaistalouden kehitys 1.1.1 Kuntayhtymän johtajan katsaus Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä on ollut toiminnassa 1.1.2013 alkaen. Kainuun maakunta -kuntayhtymä hoiti aiemmin Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hoidettavaksi perussopimuksella annetut tehtävät. Kuntayhtymän jäsenkuntia ovat Hyrynsalmi, Kajaani, Kuhmo, Paltamo, Ristijärvi, Sotkamo ja Suomussalmi. Puolangan kunta on osajäsenenä, jäsenyys koskee Kainuun sairaanhoitopiiriä, kehitysvammaisten erityishuoltopiiriä ja Kainuun ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-aluetta. Kuntayhtymä tuottaa kunnille myös taloushallinnon, henkilöstöhallinnon ja tietohallinnon palvelut. Kuntayhtymän tehtävänä on järjestää jäsenkuntien puolesta laissa säädetty erikoissairaanhoito ja kehitysvammaisten erityishuolto niiltä osin kuin kunnat eivät itse järjestä tehtäviä sekä jäsenkuntien puolesta kaikki muut kuntien lakisääteiset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut lukuun ottamatta lasten päivähoitoa. Kuntayhtymä voi tuottaa toimialansa palveluita muille kunnille, kuntayhtymille ja yhteistyötahoille sopimuksin. Lisäksi kuntayhtymä voi järjestää jäsen- ja osajäsenkuntien puolesta muuta palvelutoimintaa ja tukipalveluita. Perussopimusta uusittiin v. 2014 ja uusi perussopimus astui voimaan 1.1.2015 alkaen. Puolangan kunta ostaa erikoissairaanhoidon palvelut Kainuun sote kuntayhtymältä ulkokunnan tavoin. Muut jäsenkunnat osallistuvat kustannusten rahoitukseen perussopimuksessa sovittujen maksuosuusperusteiden mukaisesti. Uudessa perussopimuksessa maksuperusteita muutettiin, koska valtionosuuslaki muuttui vuoden 2015 alusta. Kuntayhtymän toiminta-ajatuksena on perussopimuksen mukaan; 1. edistää ja ylläpitää väestön terveyttä, hyvinvointia, työ- ja toimintakykyä sekä sosiaalista turvallisuutta 2. kaventaa väestöryhmien välisiä terveyseroja 3. toteuttaa väestön tarvitsemien palveluiden yhdenvertaista saatavuutta, laatua ja potilasturvallisuutta Organisaatiorakenne Nykyinen maan hallitus on käynnistänyt sote-uudistuksen valmistelun uudelta pohjalta syksyllä 2015. Uudistuksesta aiheutuvia muutoksia kuntayhtymän toimintaan on vaikeaa arvioida tässä vaiheessa. Kuntayhtymän johtavat viranhaltijat ovat osallistuneet ja olleet kuultavina sote-uudistuksen valmistelussa valtakunnan ja aluetasolla. Kainuun Soten johtamisjärjestelmä on noudattanut kuntayhtymän hallituksen hyväksymää organisaatiorakennetta, 3.12.2012 45. Kuntayhtymän johtaja vastaa koko kuntayhtymän sisältöjen ja talouden kokonaisuudesta. Tulosaluejohtajat vastaavat omien sektoreittensa palvelujen ja talouden kokonaisuuksista. Tulos- ja vastuualueiden yhteistyömuotoina on ollut johtoryhmätyö, työpaikkakokoukset, kehityskeskustelut sekä työhön sisältyvä kanssakäyminen henkilöstön ja johdon välillä. Talousarvion valmistelu- ja talouden seurantakoulutusta on järjestetty joka vuosi yksiköiden vastuuhenkilöille. Laskujen asiatarkastajille järjestetään myös vuosittain koulutusta.

Henkilöstön suunnittelua, käyttöä, määrää, toiminta- ja osaamistarpeiden muutoksia sekä koulutus- ja kehittämistarpeita seurataan yhteisissä keskusteluissa henkilöstön kanssa. Henkilöstöhallinnosta saadaan kuukausittain henkilöstöä koskevat raportit, jotka käsitellään tulosalueittain. Laadunhallintajärjestelmän toteutus on edennyt useiden palveluprosessien kuvausten, sisäisten ja ulkoisten auditointien merkeissä. Uusi sairaala hankkeen työryhmissä on kuvattu tulosalueiden yli meneviä prosesseja ja niiden kehittämistä. Laboratoriotoiminnot siirtyivät vuoden 2013 alusta Pohjois-Suomen sairaanhoitopiirien perustamaan NordLab- liikelaitokseen, jossa myös Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä (Kainuun sairaanhoitopiiri) on omistajana ja johtokunnassa. NordLab laboratoriokeskuksen aloitteesta kliinisen neurofysiologian, kliinisen fysiologian ja isotooppilaboratorion toiminnat (4 HTV + varahenkilöt) siirtyivät 1.4.2016 alkaen Kainuun soten vastuulle. Toiminnat on siirretty hallinnollisesti radiologian vastuualueelle. Toimitiloja on jouduttu vuokraamaan yksityisiltä, koska etenkin keskussairaalassa on ollut sisäilmaongelmia. Työsuojelupiiri on asettanut käyttökieltoon näitä tiloja. Materiaalihallinto on edelleen vuokratiloissa sisäilmaongelmien vuoksi. Marraskuun alussa 2015 kuntayhtymän hallinto siirtyi Urho Kekkosen kadun tiloista Kajaanin kaupungintalon 3. kerrokseen. Talouspalvelut siirtyivät Kehräämöntie 5:een. Toimintaketjut Kuntayhtymässä on kuvattu prosesseja kehittämään laadukkaita palveluja, jotka edelleen varmistavat henkilökunnalle selkeät työnjaot ja turvalliset toimintatavat. Toimintoja on johdettu tulosalueilla valtuuston antamien tavoitteiden mukaisesti. Toimintaketjujen toimivuuden osalta on jatkettu tulosalueiden välillä olevien toimintojen kuvauksia. Henkilöstön saatavuuden ongelmat heijastuivat edelleen terveyden- ja sairaanhoidon palveluiden tulosalueen toimintaan. Lääkäreiden saatavuudessa on ollut ongelmia eräillä erikoisaloilla, joskin tilanne on korjaantunut lääkärikoulutuksen sisäänottomäärien lisäännyttyä lääketieteellisissä tiedekunnissa. Sama koskee myös hammaslääkäritilannetta. Sairaanhoitajavaje on keskittynyt lähinnä lomakausiin. Perhepalveluissa on ollut pulaa kelpoisuusehdot täyttävistä sosiaalityöntekijöistä, mikä korostuu erityisesti pienissä kunnissa. Operatiivisessa toiminnassa hoitotakuussa oli jonkin verran ylityksiä esim. ortopediassa ja urologiassa. Kainuun soten tulevan toiminnan toiminnallinen suunnittelu on jatkunut asetettujen tavoitteiden mukaisesti osana Uusi Sairaala hankkeen suunnittelua. Suunnittelussa hyödynnetään Lean menetelmiä. 2

Piristynyt työvoiman kysyntä laski työttömyyttä viime vuonna (Kainuun työllisyyskatsaus, joulukuu 2016) Vuonna 2016 työttömyys laski kaikissa Kainuun kunnissa. Suhteellisesti nopeinta työttömyyden lasku oli Hyrynsalmella (-28 %) ja Kuhmossa (-20 %). Työttömyyden lasku oli suhteellisesti nopeampaa Kehys-Kainuussa kuin Kajaanin seutukunnassa. Kehys-Kainuussa työttömyys laski 372:llä eli -18 % ja Kajaanin seutukunnassa 607:llä eli -15 %. Joulukuun lopussa työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli suurin Suomussalmella (19,0 %) ja pienin Sotkamossa (12,1 %). Joulukuun lopussa TE-toimistossa oli työttömiä työnhakijoita 5 143 henkeä eli 979 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Koko maassa oli TE-toimistoissa joulukuun lopussa 358 100 työtöntä työhakijaa, mikä on 19 800 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. TE -toimistoon ilmoittautuneiden työttömien työnhakijoiden osuus oli koko maassa 13,6 %. Kainuussa työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli joulukuun lopussa 15,2 %. Vuotta aiemmin työttömyysprosentti oli 17,9. Nuoria alle 25-vuotiaita oli työttömänä joulukuun lopussa 728, joka on 111 vähemmän kuin vuosi sitten. Alle 30 vuotiaista vain 7 prosentilla työttömyys oli kestänyt yli vuoden. Kainuussa yhdenjaksoinen pitkäaikaistyöttömyys laski joulukuussa edelleen. Joulukuun lopussa yli vuoden työttömänä olleita oli 264 vähemmän kuin vuosi sitten. Yli kaksi vuotta työttömänä olleiden määrä väheni 100:lla. Joulukuun lopussa oli yhteensä 1 328 yhdenjaksoisesti yli vuoden työttömänä ollutta työntekijää (v. 2015 1 592). 569 henkilöä oli ollut työttömänä yli kaksi vuotta. Joulukuun lopussa Kainuussa oli yhteensä 371 avointa työpaikkaa ja se on samaa tasoa kuin vuosi sitten. Kehys-Kainuussa oli avoimia työpaikkoja TE-toimistossa vuoden lopussa lähes kolmannes enemmän kuin vuosi sitten. 3 Väestö Väestön väheneminen Kainuussa jatkui vuonna 2016. Kainuulaisia oli vuoden lopussa ennakkotiedon mukaan 74 790 ilman Vaalaa. Vuoden aikana väestö väheni ennakkotietojen mukaan 525 henkilöllä. Muuttoliikkeen pääosa muodostuu eri koulutustasojen (toinen aste, ammattikorkeakoulu, yliopisto) koulutusta hakevista nuorista ikäluokista, koska kaikkea tarvittavaa koulutusta ei ole välittömästi tarjolla Kainuussa ja etenkään pienissä maaseutukunnissa. Jatkossa lähes kaikki yliopistotasoinen koulutus on haettava muilta alueilta. Kajaanin ammattikorkeakoulun koulutus on maakunnallisessa edunvalvonnassa keskeisessä osassa. Maire Ahopelto Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän johtaja

4 Kainuun Sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talous Tilinpäätöksen tiedot annettiin jäsenkunnille 28.2.2017. Ilman kunnille palautettavaa maksuosuutta tilinpäätös oli 3,5 milj. euroa ylijäämäinen. Kunnille palautetaan 3,5 miljoonaa euroa ylijäämää kuntien maksuosuuksien suhteessa vuodelta 2016. Ylijäämän palautus perustuu jäsenkuntien hyväksymään ja 1.1.2015 voimaan tulleeseen perussopimusmuutokseen. Vuoden 2016 alkuperäinen hyväksytty talousarvio oli ilman liikelaitoksia 3,3 milj. euroa alijäämäinen. Talousarviomuutokset käyttösuunnitelmaan tehtiin nostamalla sekä toimintatuottoja että menoja siten,että koko kuntayhtymän tulos pysyi näin alkuperäisen talousarvion mukaisesti 3,3 milj. euroa alijäämäisenä. Käyttösuunnitelman 2016 toimintakulujen kasvuprosentti tilinpäätökseen 2015 verrattuna oli 2,3%. Käyttösuunnitelma hyväksyttiin hallituksen kokouksessa 20.4.2016. 2016 käyttösuunnitelman toimintatuotot (ilman liikelaitoksia) olivat yhteensä 330 miljoonaa euroa ja toimintakulut yhteensä 327 miljoonaa euroa. Toimintatuottojen toteutumisaste oli käyttösuunnitelmaan verrattuna 98,8 prosenttia. Toimintatuotot alittuivat talousarvioon/käyttösuunnitelmaan nähden n. 3,8 milj. euroa. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymälle vuonna 2016 kertyvä 3,5 miljoonan euron ylijäämä kirjataan ylijäämän vähennyksenä siten, että käyttötaloudessa se näkyy kuntien maksuosuuden vähentymisenä 274 000 000 eurosta 270 454 656,1 euroon. Vuonna 2015 hyväksytyn uuden perussopimuksen mukaan vuoden 2016 tilinpäätöksen tulos on kuntayhtymän osalta ilman liikelaitosta nolla (0) euroa ja 31.12.2016 kuntayhtymän yli/alijäämätilin saldo on samoin nolla (0) euroa. Kuntien maksuosuus laski 1,3 % alkuperäisestä talousarvioon/käyttösuunnitelmaan 2016 varatusta maksuosuudesta. Kuntien maksuosuus laski vuodesta 2015 vuoteen 2016 yhteensä 759 000 euroa eli 0,3 %. Kuntien maksuosuus on ensimmäistä kertaa laskeva edellisvuoteen verrattuna vuosien 2005 2015 toimintaan. Työterveyslaitoksen tulos vuodelta 2016 muodostui 55 081,58 euroa ylijäämäiseksi. Alkaneen vuoden näkymät Yleinen talouskehitys Vuonna 2016 palkansaajien yhteenlasketun käytettävissä olevan reaalitulon eli ostovoimankasvu oli 1,6 %, mikä oli nopeinta kuuteen vuoteen. Ostovoimaa tuki työllisyyden lisääntyminen ja maltillinen inflaatio sekä veroasteen aleneminen. Vuonna 2017 palkansaajien yhteenlasketun ostovoiman kasvu hidastuu selvästi viime vuoteen verrattuna. Vuosina 2017 2018 ansiotaso kohoaa keskimäärin prosentin vuodessa. Maltillisten sopimuskorotusten myötä palkkasumma kasvaa vuonna 2017 0,9 %. Sekä vuonna 2017 että vuonna 2018 kansallisen kuluttajahintaindeksin odotetaan nousevan 1,3 %. Kuntayhtymän taloustilanne Kuntayhtymän perussopimukseen tehtiin 1.1.2015 alkaen muutos, jossa sovittiin, että kuntayhtymän taseeseen ei kerrytetä yli/alijäämiä, vaan yli/alijäämät tasataan kuntayhtymän ja kuntien kesken tilinpäätöksessä joko maksuosuuden palautuksella tai maksuosuuden lisäkannolla. Vuoden 2014 tilinpäätökseen perustuen kunnille maksettiin 2015 elokuussa 11,4 miljoonaa euroa maksuosuuksien palautuksia, jonka jälkeen kuntayhtymän yli/alijäämätilin saldo oli nolla euroa. Perussopimukseen perustuen kunnilta perittiin Kainuun soten 2015 vuoden alijäämä, 2,7 milj. euroa, lisämaksuosuutena vuoden 2016 aikana. Vuoden 2016 ylijäämä, 3,5 milj. euroa palautetaan jäsenkunnille vuoden 2017 aikana.

5 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän 2017 vuoden talousarvio ilman liikelaitoksia on nolla (0) euroa yli/alijäämäinen. Talousarvion toimintakulut ilman liikelaitoksia ovat yhteensä 324,1 miljoonaa euroa ja toimintatuotot yhteensä 332,1 miljoonaa euroa. Vuoden 2017 talousarvion toimintakulut nousevat 1,1 % verrattuna tilinpäätöksen 2016 toimintakuluihin. Euromääräisesti talousarvion 2017 toimintakulut nousevat vuoden 2016 tilinpäätöksestä 3,6 milj. euroa. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallinto ja siinä tapahtuneet muutokset Sosiaali- ja terveydenhuollon -kuntayhtymä: Hallinto Keskitetyt yhteiset tukipalvelut Perhepalvelut Sairaanhoidolliset palvelut Terveyden- ja sairaudenhoitopalvelut Vanhuspalvelut Ympäristöterveydenhuolto Kainuun Työterveys -liikelaitos Hallinto-organisaatio Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän johdossa toimii 35 -jäseninen kuntien nimeämä yhtymävaltuusto. Valtuuston tehtävänä on toimia ylimpänä päätöksentekoelimenä, mikä merkitsee toiminta- ja taloussuunnitelman, talousarvion ja keskipitkän suunnitelman käsittelyä sekä tilinpäätöksen käsittelyä tilivuoden jälkeen. Yhtymävaltuusto valitsee hallituksen. Valtuusto valitsee myös tarkastuslautakunnan (7 jäsentä) sekä keskeisimmät johtavat viranhaltijat. Käytännön johdossa toimii 14-jäseninen hallitus, jonka puheenjohtajana toimii Raili Myllylä. Hallitus valitsee jäsenet Kainuun Työterveys -liikelaitoksen johtokuntaan (5 jäsentä) ja yksilöhuoltojaostoon (5 jäsentä). Kuntayhtymän johtajan tukena toimii 14-jäseninen johtoryhmä. Yhtymävaltuusto jäsen Moilanen Erkki, puh.joht. Varimo Pertti, I vpj. Polvinen Osmo, II vpj. Heikkinen Pertti Tolonen Helka Aavakare Eila Hyry Jussi Y Ojavuo Maarit Immonen Tyyne Juntunen Hannu Kananen Hilkka Lämpsä Jouni Meriläinen Pasi Niva Teemu Sarparanta Tiina Tolonen Markku Törrö Leena Väisänen Sanni Komulainen Antti kunta Kajaani Kajaani Sotkamo Hyrynsalmi Hyrynsalmi Kajaani Kajaani Kajaani Kajaani Kajaani Kajaani Kajaani Kajaani Kajaani Kajaani Kajaani Kajaani Kajaani Kuhmo

6 Komulainen Eija Piipponen Eira Pääkkönen Matti Arffman Paavo Ruskonmäki Niina Moilanen Tuulikki Uusitalo Anna-Kaarina Granholm Tapani Kemppainen Anu Hyvönen Timo Kemppainen Helmi Penttinen Outi Holappa Veijo Kettunen Riitta Moilanen Lauri Nilkku Heikki Kuhmo Kuhmo Kuhmo Paltamo Paltamo Puolanka Puolanka Ristijärvi Ristijärvi Sotkamo Sotkamo Sotkamo Suomussalmi Suomussalmi Suomussalmi Suomussalmi Vuonna 2016 valtuusto kokoontui 2 kertaa. Hallitus Myllylä Raili, pj. Kemppainen Tapani, I vpj. Hyry Jussi Y., II vpj. Alasalmi Aila Kurikka Elina Heikkinen Pekka Piirainen Mauri Horto Ilkka Hakkarainen Annikki Ritakallio-Knuutinen Pirjo Oikarinen Paavo Heikkinen Pirjo Seppänen Juhani Sirkeinen Unto Kajaani Hyrynsalmi Kajaani Kajaani Kajaani Kuhmo Kuhmo Paltamo Sotkamo Sotkamo Ristijärvi Suomussalmi Suomussalmi Puolangan kunnan edustaja Vuonna 2016 hallitus kokoontui 14 kertaa. Tarkastuslautakunta Tolonen Markku, pj. Juntunen Hannu, vpj. Kyllönen Antero, varajäsen Komulainen Eija Hakkarainen Eija Törrö Leena Väisänen Sanni Kajaani Kajaani Kajaani Kuhmo Kajaani Kajaani Kajaani Vuonna 2016 tarkastuslautakunta kokoontui 13 kertaa. Tilintarkastaja Paakkola Simo, JHT, HT, BDO Audiator Oy Yksilöhuoltojaosto Kemppainen Tapani, pj Piirainen Mauri, vpj. Alasalmi Aila Kurikka Elina Horto Ilkka Hyrynsalmi Kuhmo Kajaani Kajaani Paltamo Vuonna 2016 yksilöhuoltojaosto kokoontui 11 kertaa. Kainuun Työterveys -liikelaitoksen johtokunta Ahopelto Maire, pj. Kuntayhtymä Nevanperä Pia, vpj. Kajaani

7 Moilanen Erkki Juntunen Juhana Polvinen Osmo Rautiainen Irene Tuominen Anssi Kajaani Kuhmo Sotkamo Sotkamo Kajaani Vuonna 2016 johtokunta kokoontui 10 kertaa. Kuntayhtymän johtoryhmä Ahopelto Maire Ahonen Esa Heikkinen Matti Huovinen-Tervo Marjo Vesala Olli Korhonen Juha Alatalo Eija Uhrman Riitta Mäntymäki Eeva Nykänen Päivi Pikkarainen Marita Saari Mauno Timonen Mikko Tolonen Eija Tolonen-Manninen Eija Yliniemi Kalevi kuntayhtymän johtaja hallintoylilääkäri perhepalvelujohtaja hallintoylihoitaja työterveyslääkäri vastaava työterveyslääkäri, 1.11.2015 saakka vs.työterveyshuollon toimitusjohtaja, 2.11.2015 alkaen henkilöstöjohtaja viestintäpäällikkö ympäristöterveysjohtaja kehittämisjohtaja, asiantuntijajäsen terveysjohtaja 31.3.2015 saakka terveysjohtaja, 1.7.2015 alkaen vanhuspalvelujohtaja talousjohtaja hallintojohtaja 31.10.2016 saakka Vuonna 2016 johtoryhmä kokoontui 17 kertaa. 1.1.2 Yleinen taloudellinen kehitys Valtiovarainministeriön kansantalousosaston taloudellisen katsauksen mukaan maailman ostovoimakorjatun BKT:n kasvujää noin kolmeen prosenttiin vuonna 2016 ja kiihtyy vain vähän vuosina 2017 ja 2018. Kasvu on hitainta sitten finanssikriisin ja jää alle pitkän aikavälin keskiarvon. Kasvu on hidastunut selvästi monissa kehittyvissä talouksissa. Teollisuusmaissa elpyminen on edelleen vaatimatonta vähäisten investointien sekä hitaan palkkakehityksen ja siksi heikon kulutuskysynnän vuoksi. Heikko kysyntä näkyy hitaana maailmankaupan kasvuna ja tavoitteen alle jäävänä inflaationa useimmissa suurissa talouksissa. Yksityiset investoinnit teollisuusmaissa ovat laajalti alle pitkän aikavälin trendin, mikä viittaa siihen, että yrityksissä uskotaan kysynnän kasvun myös pysyvän vaisuna. Riskit maailmantalouden kehityksessä painottuvat ennakoitua heikomman kehityksen suuntaan. Lisääntyvä protektionismi saattaa hidastaa maailmankauppaa odotettua enemmän. Euroalueella talouksien toipuminen saattaa olla ennustettuakin hankalampaa, kun suotuisten olosuhteiden vaikutus on päättynyt. Euroalueen kyky vastustaa negatiivisia shokkeja pysyy heikkona. Ison-Britannian eroprosessiin liittyvät epävarmuudet saattavat aiheuttaa ennakoitua suurempia negatiivisia vaikutuksia paitsi Isossa-Britanniassa myös globaalisti. Venäjän talous tukeutuu edelleen öljyn ja kaasun vientiin. Maa ei ole kyennyt uudistumaan eikä käyttämään raaka-aineista saatuja tuloja tuotannon monipuolistumiseen ja arvonlisän kasvattamiseen. Kasvupotentiaalia vaimentavat tekemättömät investoinnit ja talouden kehnot rakenteet, kuten julkisen vallan puuttuminen yksityisen sektorin investointi- ja tuotantopäätöksiin ja edelleen epävarmat omistusolosuhteet. Nykyisen taantuman jälkeen Venäjän kasvu tulee pysymään erittäin hitaana. Kokonaisuudessaan maailmankaupan kasvu on erittäin vaatimatonta. Tilastokeskuksen julkaisemien ennakkotietojen (Tilastokeskus, neljännesvuositilinpito) mukaan Suomen koko vuoden 2016 bruttokansantuotteen volyymi kasvaa1,6 edellisvuodesta.

Valtiovarainministeriö ennustaa Suomen BKT:n kasvavan 0,9% vuonna 2017 ja 1% vuonna 2018. Työllisyystilanne on parantunut kuluvan vuoden aikana talouskasvun käynnistymisen myötä. Työvoiman kysynnän elpyminen kääntää työllisyyden tänä vuonna 0,5 % kasvuun. Työttömyysasteen ennustetaan laskevan 8,5 prosenttiin v. 2017 ja edelleen 8,1 prosenttiin v.2018. Huolimatta talouden hienoisesta piristymisestä vuoden 2016 aikana Suomen talouden heikko kehitys jatkuu seuraavien parin vuoden aikana. Kasvunäkymät ovat vaisut eikä julkisen talouden tilanne kohene oleellisesti. Vuonna 2017 yksityisen kulutuksen kasvu hidastuu, kun kiihtyvä inflaatio hidastaa reaalitulojen kasvua. Kilpailukykysopimuksen vuoksi palkkasumman kasvu jää lyhyellä aikavälillä vaimeaksi. Yksityisten investointien kasvu hidastuu tilapäisesti v. 2017, kun rakennusinvestointien kasvu taittuu. Vuonna 2017 julkisen kulutuksen määrä supistuu 0,5 %. Julkisia kulutusmenoja supistavat mm. hallitusohjelman mukaiset sopeutustoimet. Viennin kasvu kiihtyy vuosina 2017 ja 2018. Vientiä kasvattavat jo tiedossa olevat kuljetusvälinetoimitukset. Vuoden 2017 talouskasvuksi ennustetaan 0,9 % ja vuoden 2018 kasvuksi 1,0 %. Nimellisten ansioiden arvioidaan kasvavan 1,2 % v. 2016. Ansioiden nousun arvioidaan edelleen hidastuvan ja ansiotason kasvuksi arvioidaan 0,8 % v. 2017 ja 1,2 % v. 2018. Valtiovarainministeriön kansantalousosaston taloudellisen katsauksen mukaan julkisen talouden velkaantuminen jatkuu. Suomen julkinen talous on ollut jo pitkään alijäämäinen, minkä vuoksi se on velkaantunut nopealla vauhdilla. Vaisu talouskasvu ei tuota tarpeeksi verotuloja julkisten menojen rahoittamiseen. Samaan aikaan myös väestön ikääntyminen kasvattaa menoja. Eri hallitusten toteuttamat sopeutustoimet ovat kuitenkin osaltaan hillinneet alijäämän kasvua. Talouden näkymät pysyvät heikkona myös lähitulevaisuudessa, eikä talouskasvu yksistään riitä korjaamaan julkisen talouden epätasapainoa. Työmarkkinajärjestöjen sopima kilpailukykysopimus sekä siihen liittyvät hallituksen päättämät veronkevennykset heikentävät julkista taloutta lyhyellä aikavälillä. Julkisen talouden sektoreista valtio ja kunnat ovat selvästi alijäämäisiä, työeläkesektori ylijäämäinen ja muut sosiaaliturvarahastot lievästi alijäämäisiä. Julkinen velka suhteessa kokonaistuotantoon jatkaa kasvuaan lähivuodet. Talouskasvun piristyminen lisäsi valtion verotuloja ja vahvisti nettoluotonantoa v. 2016. Toisaalta menoja nostavat mm. kärkihankkeiden toimeenpano ja maahanmuuton kustannukset. Vuoden 2017 budjetti on edelleen alijäämäinen. Kilpailukykysopimukseen sisältyvät sosiaaliturvamaksujen alentaminen ja lomarahojen leikkaus pienentävät työvoimakustannuksia. Lisäksi työajan pidentäminen vähentää valtion maksamia palkansaajakorvauksia. Toisaalta veronalennukset pienentävät valtion verotuloja. Lisäksi valtion rahoituksen kasvu Kelan sairausvakuutusmenoihin ja veronkevennyksistä aiheutuvien verotulomenetysten kompensoiminen kunnille lisäävät valtion menoja. Paikallishallinnon rahoitusasema pysyy lähivuosina likimain ennallaan. Sopeutustoimien ja maltillisen kustannuskehityksen vuoksi paikallishallinnon kokonaismenot kasvavat tänä vuonna vain vähän. Vuonna 2017 kulutusmenot supistuvat, kun lomarahojen leikkaus, työnantajan sosiaaliturvamaksujen alennus ja vuosityöajan pidentäminen astuvat kilpailukykysopimuksen mukaisesti voimaan. Vuosityöajan pidentämisen mahdollistamien säästöjen toteutuminen edellyttää kunnissa ja kuntayhtymissä päätöksiä säästömahdollisuuksien hyödyntämisestä. Toisaalta kilpailukykysopimukseen liittyvät henkilöstömenosäästöt ja hallituksen kuntataloutta vahvistavat toimet saattavat syrjäyttää kuntien omia sopeutustoimia lähivuosina. 8

9 Kuntien ja kuntayhtymien omat sopeutustoimet ovat viime vuosina painottuneet menojen kasvua hillitseviin toimiin. Kunnat korottivat veroprosenttejaan maltillisesti v. 2016. Myös v. 2017 vain 47 kuntaa korottaa ja jopa 14 kuntaa alentaa kunnallisveroprosenttiaan. Keskimääräinen kunnallisveroprosentti nousee vain 0,05 prosenttiyksiköllä 19,91prosenttiin. Lähde: Valtiovarainministeriö, Taloudellinen katsaus Talvi 2016. 1.1.3 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän toiminnan ja talouden kehitys Talouden seuranta ja talouden toteutuminen Talouden hoidossa ja seurannassa on noudatettu organisaatiolle annettuja ohjeita. Taloutta ja toimintaa on seurattu kuukausittaisissa johtoryhmän sekä tulos- ja vastuualueiden kokouksissa. Talousarvion toteutumista on seurattu kuukausittain hallitukselle ja valtuutetuille tehtävän kuukausiraportin perusteella. Toiminnan ja talouden toteutumisesta on annettu yhtymävaltuustolle ja hallitukselle osavuosiraportit 30.4 ja 30.8. tilanteesta. Vuoden 2016 alkuperäinen hyväksytty talousarvio oli ilman liikelaitoksia 3,3 milj. euroa alijäämäinen. Talousarvion toimintatuotot (ilman liikelaitoksia) olivat yhteensä 329,2 miljoonaa euroa ja toimintakulut yhteensä 325,9 miljoonaa euroa. Talousarviomuutokset käyttösuunnitelmaan tehtiin lisäämällä sekä toimintatuottoja että menoja siten,että koko kuntayhtymän tulos pysyi alkuperäisen talousarvion mukaisesti 3,3 milj. euroa alijäämäisenä. Käyttösuunnitelman 2016 toimintakulujen kasvuprosentti tilinpäätökseen 2015 verrattuna oli 2,3%. Käyttösuunnitelma hyväksyttiin hallituksen kokouksessa 20.4.2016. Talouden hoidossa ja seurannassa on noudatettu organisaatiolle annettuja ohjeita. Tiukkaa talouden seurantaa ja toiminnan sopeuttamista on toteutettu koko talousarviovuoden ajan. Taloutta ja toimintaa on seurattu kuukausittaisissa johtoryhmän sekä tulos- ja vastuualueiden kokouksissa ja kuukausittain hallitukselle annetussa talouden seurantaraportissa. Kuukausittaiset seurantaraportit on toimitettu tiedoksi myös valtuuston jäsenille. Laajemmat osavuosiraportit toiminnasta ja taloudesta 1-4 ja 1-8 kuukausilta on käsitelty sekä hallituksessa että valtuustossa. Toimintatuottojen toteutumisaste oli talousarvioon/käyttösuunnitelmaan verrattuna 98,8 prosenttia. Toimintatuotot alittuivat talousarvioon/käyttösuunnitelmaan nähden n. 3,8 milj. euroa. Kunnille suoritettava ylijäämän palautus vähentää osaltaan toimintatuottoja 3,5 milj. euroa. Maksutuottoja kertyi koko kuntayhtymätasolla 1,8 milj. euroa käyttösuunnitelmassa arvioitua enemmän. Asiakasmaksutuottoja on kertynyt arvioitua enemmän. Toimintamenojen toteutumisaste käyttösuunnitelmaan verrattuna oli 98,0 prosenttia. Työterveyslaitoksen tulos vuodelta 2016 oli 55 081,58 euroa ylijäämäinen. Laboratoriotoiminnot ostetaan NordLab liikelaitokselta. Kainuun sote omistaa NordLabista 10,575 %.

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän toimintakulut ovat nousseet seuraavasti eri vuosina: Tilinpäätös 2013 ->Tilinpäätös 2014 4,4 % Tilinpäätös 2014 ->Tilinpäätös 2015 3,6 % Tilinpäätös 2015 ->Tilinpäätös 2016 0,3 % Tilinpäätös 2016 ->Talousarvio 2017 1,1 % Vuodesta 2013 vuoteen 2016 keskimääräinen toimintakulujen kasvu on ollut vuositasolla n. 2,7 %. Vuosien 2014 ja 2015 kasvua selittää lainsäädäntömuutokset (mm. päivystysasetus, ensihoidon työaikamuutokset), jotka ovat aiheuttaneet henkilöstölisäyksiä ja muita toiminnallisia menoja lisääviä muutoksia. Vuodesta 2015 vuoteen 2016 menojen kasvu on taittunut 0,3 prosenttiin 10 Taulukko 1. Tuloslaskelmataulukko sisältää Kainuun maakunta -kuntayhtymän ja Kainuun Sote kuntayhtymän, josta eliminoitu liikelaitosten ja kuntayhtymän välinen rahaliikenne Tuloslaskelma Kainuun maakunta kuntayhtymä SOTE TP2005 m% TP2006 m% TP2007 m% TP2008 m% TP2009 m% TP2010 m% TP2011 m% TP2012 m% TP2013 m% TP2014 m% TP2015 m% TP2016 m% 1 000 Toimintatuotot** 70768 0,3 74327 5,0 76459 2,9 88669 16,0 93446 5,4 95849 2,6 99777 4,1 101488 1,7 59635-41,2 61592 3,3 62502 1,48 63902 2,24 Kuntien maksuosuus 171139 1,0 178053 4,0 187288 5,2 210395 12,3 221761 5,4 230720 4,0 237371 2,9 258284 8,8 252455-2,3 260552 3,2 271214 4,09 270455-0,3 Tulot yhteensä 241907 0,7 252380 4,3 263747 4,5 299064 13,4 315207 5,4 326569 3,6 337148 3,2 359772 6,7 312090-13,3 322144 3,2 333716 3,59 334357 0,19 Kulut yhteensä 240550 1,6 254092 5,6 265964 4,7 284788 7,1 305146 7,1 318290 4,3 342725 7,7 351996 2,7 303697-13,7 316604 4,2 327981 3,59 328320 0,1 Toimintakate 1357-60,7-1712 -226,2-2217 30 14276-743,9 10061-29,5 8279-17,7-5577 -167,4 7776-239,4 8393 7,9 5540-34,0 5735 3,52 6056 5,6 Verotulot 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 Valtionosuudet* 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 Rahoitustuotot- ja kulut -554 49,3-319 -42,4-612 91,8-798 30,4-633 -20,7-200 -68,4-144 -28,0-330 129,2-187 -43,3-13 -93-34 -162 42-0,6 Vuosikate 803-74,0-2031 -352,9-2829 39,3 13478-576,4 9428-30,0 8079-14,3-5721 -170,8 7446-110,3 8206 10,2 5527-32,6 5701-3,1 6097-3,1 Poistot -3754 21,7-4232 12,7-4231 0,0-4332 2,4-4179 -3,5-4796 14,8-5027 4,8-5231 4,1-4741 -9,4-5389 13,7-6191 -14,9-6384 -13 Satunnaiste tuotot ja kulut 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 245 Tilikauden tulos -2951-6263 -7060 9146 5249 3283-10748 2215 3465 138 90-41 Poistoeron lisäys ja väh. -85 30 0 0 Varausten lis. Ja vähennys -871 2 41 74 80 80 155 379-74 0 0 0 Rahastojen lis. Ja vähen. 90 10 10 0 Tulos -3822-6261 -7019 9220 5329 3363-10593 2594 3396 178 80-41 Liikel.ylijäämä -949-253 -2950-1006 -882-516 2594 3396 178 80-41 Vanhat ylijäämät/kuntien m 890 0 0 0 1672 0 1231 0 0 0 0 0 Tilikauden tulos -2932-10142 -17414-11144 -5149-2668 -12546 0 3396 178 80-41 *OPM valtionosuudet toimintatuottoja **Liikelaitosten ja maakunnan/soten välinen rahaliikenne eliminoituna Henkilöstökulut kasvoivat vuoteen 2015 verrattuna 0,8 prosenttia. HTV2 toteutuma 3310 alittui talousarvioon 2016 asetetusta tavoitteesta (3333) 23 HTV2:ta.

11 Taulukko 2: Henkilötyövuosien ja henkilöstömenojen muutos 2014 2016 HENKILÖTYÖVUODET (HTV2) TOTEUMA 2014 Tammi- Joulukuu Ero 2014/2 013 TOTEUMA 2015 Tammijoulukuu Ero 2015/20 14 HTV2 tavoite v2016 = enn TOTEUMA +uudet 2016 HTV2:t (hall Tammijoulukuu 20.1.2016 7) 2016 Ero tav/tot Tulosalue Kuntayhtymän hallinto 44 2 33-11 35,3 35-1 Johdon tuki 9,8 9,8 12 2 TKS-yhteiset ja kirjasto 6,5 6,5 7 0 Hanketyöntekijät 0 17 19 16-3 Keskitetyt yhteiset palvelut 329-22 330 1 335 332-3 Varahenkilöstö ja rekrytointi 116 110-6 Muut keskitetyt yht palvelut 219 222 3 Perhepalvelut 630 11 666 36 677 656-22 Sairaanhoidon palvelut 306 41 387 81 392 406 14 Terveyden- ja sh-palvelut 974 21 976 2 982 984 2 Ympäristöterveydenhuolto 41 0 35-6 32 32-1 Vanhuspalvelut 867 40 870 3 879 866-13 Kuntayhtymä yhteensä 3 191 94 3 297 106 3 333 3 310-23 Kainuun Työterveys LL 52 0 48-4 52 52 0 Kaikki yhteensä 3 243 94 3 345 102 3 385 3 362-23 Henkilötyövuosi HTV2 = palkallisten palveluksessaolopäivien lukumäärä kalenteripäivinä / 365 * (osa-aikaprosentti/100) Henkilöstökuluja on kertynyt vuoden loppuun mennessä 168,6 milj. euroa. Tämä on 96,9 % Käyttösuunnitelmassa varatusta määrärahasta. Kilpailukykysopimuksen vaikutus henkilöstökuja pienentävästi oli 1,6 milj. euroa. Henkilötyövuositavoite koko vuodelle oli 3 385 HTV2, toteuma koko vuodelta oli 3 362 HTV2. HTV luvut sisältävät liikelaitoksen. Asiakaspalvelujen ostoja kertyi vuoden loppuun mennessä 49,5 milj. euroa. Tämä on 106,3 % budjetoidusta, ylitys 2,9 milj. euroa. Muiden palvelujen ostot olivat 47,2 milj. euroa ja ne alittuivat budjetoidusta määrärahasta 2,4 milj. euroa. Toteumaprosentti oli 95,2. Tarvikehankinnat toteutuivat 95,2 % budjetoidusta eli 22,7 milj. euroa. Aineiden ja tavaroiden osalta alitusta tapahtui n. 1,1 milj. euroa. Avustukset toteutuivat 104,7 % budjetoidusta eli 18,4 milj. euroa. Ylitys määrärahavaraukseen nähden oli n. 0,8 milj. euroa. Muut toimintakulut ja vuokrat ovat toteutuneet 89,5 % budjetoidusta ja vuoden 2016 loppusumma oli 14,0 milj. euroa. Vuokrat ja muut kulut alittuivat yhteensä n.1,2 milj. euroa. Käyttöomaisuuden poistot ylittyivät n. 0,02 milj. euroa arvioidusta ja poistojen toteumaprosentiksi muodostui 100,3.

12 Taulukko 3. Talouden toteutuminen ilman liikelaitoksia TULOSLASKELMA TP 2014 TP 2015 TA 2016 KS 2016 m%ks/ tp-15 TP 2016 m%ta/tp M%ks/tp M%tp/tp 1 000 Toimintatuotot 52 902 53 861 55 249 56 257 4,4 55 963 1,3-0,5 3,9 Kuntien rahoitusosuus 260 552 271 214 274 000 274 000 1,0 270 455-1,3-1,3-0,3 Tulot yhteensä 313 454 325 075 329 249 330 257 1,6 326 418-0,9-1,2 0,4 Kulut yhteensä 308 183 319 405 325 899 326 907 2,3 320 513-1,7-2,0 0,3 Toimintakate 5 271 5 670 3 350 3 350-40,9 5 905 76,3 76,3 4,1 Verotulot Valtionosuudet Rahoitustuotot ja -kulut -3-23 -466-466 0,0 54-111,6-111,6-334,8 Vuosikate 5 268 5 647 2 884 2 884-48,9 5 959 106,6 106,6 5,5 Poistot -5 268-6 047-6 184-6 184 2,3-6 204 0,3 0,3 2,6 Satunnaiset tuotot ja kulut 400 0 0 245 Tilikauden tulos 0 0-3 300-3 300 0 Varausten lisäys ja vähennys 0 0 0 0 0 Rahastojen lisäys ja vähennys 0 0 0 0 0 Tulos 0 0-3 300-3 300 0 Taulukko 4. Menojen kehitysvertailut vuosilta 2005 2016 1 000 v. 2005 v. 2006 v. 2007 v. 2008 v. 2009 v. 2010 v. 2011 v. 2012 v. 2013 v. 2014 v. 2015 v 2016 Ulkoiset toimintakulut omat/ostot 187 432 196 386 206 022 218 773 233 665 245 277 267 044 275 736 295 072 308 183 319 405 320 513 Oman toiminnan kulut 132 180 138 275 145 658 155 215 168 052 175 282 189 739 193 182 204 978 210 064 221 704 223 796 Palvelujen ostojen kulut 55 252 58 111 60 364 63 558 65 613 69 995 77 305 82 554 90 094 98 119 97 701 96 717 Palv ostot %:na kaikista toimintakuluista 29,5 29,6 29,3 29,1 28,1 28,5 28,9 29,9 30,5 31,8 30,5 30,2 Palvelujen ostot pienenivät mm. KNF ja Isotooppilaboratorion siirryttyä omaksi toiminnaksi 1.4.2016. Taulukko 5. Erikoissairaanhoidon osuus ulkoisista toimintamenoista vuosilta 2005-2016 1 000 v. 2005 v. 2006 v. 2007 v. 2008 v. 2009 v. 2010 v. 2011 v. 2012 v 2013 v 2014 v 2015 v 2016 Ulkoiset toimintakulut 187 432 196 386 206 022 218 773 233 665 245 277 267 044 275 736 295 072 308 183 319 405 320 513 ESH:n ulkoiset kulut 60 760 58 479 59 253 55 716 58 574 63 499 69 752 72 964 89 056 90 038 93 140 93 714 ESH:n kulut %:na toimintakuluista 32,4 29,8 28,8 25,5 25,1 25,9 26,1 26,5 30,2 29,2 29,2 29,2 Vuonna 2015 Oys:sin, Hus:sin ja Kys:sin ostot nousivat n. 1.9 milj. euroa edellisestä vuodesta ja ko. ostojen yhteissumma oli 18,6 milj. euroa. Vuoden 2016 osalta vastaavat ostot olivat 18,3 milj. euroa eli vähennystä vuoteen 2015 oli 0,3 milj. euroa. 1.1.4 Kuntien rahoitusosuuden muodostuminen Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän perussopimuksen mukaan kuntayhtymän tehtävänä on järjestää jäsenkuntien puolesta laissa säädetty erikoissairaanhoito ja kehitysvammaisten erityishuolto siltä osin kuin kunnat eivät järjestä sitä omana palvelunaan tai järjestä sitä muulla tavalla. Lisäksi kuntayhtymän tehtävä on järjestää jäsenkuntien puolesta kaikki muut kuntien lakisääteiset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut lukuun ottamatta lasten päivähoitoa.

Kuntayhtymä voi tuottaa toimialansa palvelutoimintaa ja tukipalveluita sopimuksin muille kunnille, kuntayhtymille ja yhteistyötahoille Lisäksi kuntayhtymä voi järjestää jäsen- ja osajäsenkuntien puolesta muuta palvelutoimintaa ja tukipalveluita. Perussopimuksen rahoituspykälän mukaan: Varsinaisten jäsenkuntien maksuosuudet määräytyvät seuraavasti: Se määrä, joka talousarvion mukaan suoraan kuntayhtymälle maksettavien valtionosuuksien, sekä muiden tulojen lisäksi tarvitaan tämän sopimuksen 3 :ssä määriteltyjen tehtävien hoitamista varten, kootaan kuntayhtymän jäsenkunnilta varainhoitovuoden maksuosuuksina. Kuntayhtymän järjestämiin toimintoihin kohdistuva peruspalvelujen valtionosuus (sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuus pois lukien päivähoidon osuus, joka lasketaan 80 % sosiaalihuollon 0-6 vuotiaiden laskennallisista kustannuksista ilman päivähoitokerrointa) kohdennetaan laskennallisesti kokonaisuudessaan kuntayhtymälle. STM:n valtionosuus sekä sitä vastaava järjestelmä- ja siirtymätasaus erotetaan yhden putken mallista vähentämällä kunnan STM:n laskennallisista kustannuksista omarahoitusosuus, joka lasketaan OPM:n ja STM:n laskennallisten kustannusten suhteessa. Valtionosuuksien kohdentamisen jälkeiset kuntien maksuosuudet kuntayhtymälle määritellään puoliksi euroa/asukas ja puoliksi prosenttiosuutena kuntiin kertyvästä laskennallisesta verorahoituksesta (50 % / 50 %). Laskennallinen verorahoitus sisältää verotulot (kunnallisverot, yhteisverot ja kiinteistöverot), muut kuin kuntayhtymälle maksettavat tai kohdennettavat valtionosuudet, valtionosuuksiin sisältyvät verovähennysten kompensaatiot, kompensaatiokorvaukset ja järjestelmän muutoksista johtuvat järjestelmä- ja siirtymätasaukset sekä näitä vastaavat muut erät. Verotulot lasketaan viimeisimmän valmistuneen verotuksen perusteella (t-2, kiinteistövero t- 1) ja valtionosuudet kunkin talousarviovuoden mukaisina. Kunnallis- ja kiinteistöverotulot lasketaan jäsenkuntien keskimääräisillä verotuloilla painotetuilla veroprosenteilla. Yhteisöverotulot lasketaan todellisten maksuunpantujen verotulojen mukaisina. Voimalaitosten kiinteistövero otetaan huomioon 1,4 % verokannan mukaan. Asukaslukuna käytetään viimeistä vahvistettua vuodenvaihteen asukaslukua. Jäsenkunnan maksuosuutta määriteltäessä valtionosuuksiin ei lasketa mukaan kuntien saamia Opetusministeriön myöntämiä ja maksamia opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuuksia ja / tai -avustuksia, kunnan yleistä harkinnanvaraista rahoitusavustusta, kuntajaon muutoksen perusteella kunnille maksettavia yhdistymisavustuksia sekä investointi- ja kehittämishankkeiden tukea. Lain toimeentulotuesta 5 a :n mukainen valtionosuus perustoimeentulotuen kustannuksista on osa kuntien maksuosuutta, jonka valtion maksatusvirasto maksaa suoraan Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymälle. Vuotuinen maksuosuus kannetaan kunkin varainhoitovuoden kuntien talousarviotietojen perusteella siten kuin rahoitusneuvotteluissa on sovittu. Maksuosuuksia ei korjata talousarviovuoden aikana, vaan mahdolliset muutokset tulopohjassa huomioidaan seuraavan vuoden talousarviota laadittaessa. Maksuosuus suoritetaan varainhoitovuoden aikana kuukausittain kahdessa erässä 12. ja 30. päivä. Kuntien ja kuntayhtymän toimintaympäristössä ja/tai rahoituksessa tapahtuvien suurten ja olennaisten laki- tai muiden seikkojen muutosten johdosta päätetään kuntien maksuosuuden määrittelyperusteet uudelleen. Tällöin päätös tehdään kuntalain 79 :ää noudattaen. 13

14 Erikoissairaanhoidon hoitokustannusten tasausrahasto Kuntayhtymällä on rahasto, jonka tarkoituksena on tasata sairaanhoitopiirin kuntayhtymän jäsenkunnalle potilaskohtaisista tutkimuksista, toimenpiteistä ja hoidoista aiheutuneita poikkeuksellisen suuria kustannuksia terveydenhuoltolain 76 :n toteuttamiseksi. Rahaston pääomaa kartutetaan siten, että jäsenkunnilta peritään vuosittain maksu, jonka suuruuden valtuusto vahvistaa talousarviossa. Kaikkien sairaanhoitopiirin jäsenkuntien rahaston maksuosuus määrätään perussopimuksen 16 toiminnan rahoitus/jäsenkuntien perustein lukuun ottamatta toimeentulotuesta 5 a :n mukaista valtionosuutta perustoimeentulotuen kustannuksista. Osajäsenien maksuosuuden ja ulkokuntalaskutus Ympäristöterveydenhuollon Puolangan rahoitusosuuden laskeminen tapahtuu siten, että ympäristöterveydenhuollon laboratorion kustannukset jaetaan /asukas, terveysvalvonnan kustannukset jaetaan siten, että 40 % määräytyy asukasluvun ja 60 % valvontakohteiden lukumäärän perusteella ja eläinlääkintähuollon kustannukset jaetaan siten, että 20 % määräytyy asukasluvun ja 80 % tilojen lukumäärän perusteella. Muilta osin osajäsenet ja ulkokunnat maksavat asukkaidensa saamista palveluista suoritehinnan. Suoritehinnoittelun perustana ovat todelliset kustannukset, jotka sisältävät toiminnan välittömät ja välilliset kustannukset, poistot sekä pääomalle mahdollisesti suorittavan koron. Kuntia laskutetaan yhdenmukaisin perustein. Jollei osajäsenkunnan ja kuntayhtymän kesken muuta sovita, tulee laskusta käydä ilmi kunnan maksuvelvollisuuden perusteet. Suoritteiden hinnoitteluperusteet vahvistaa yhtymävaltuusto talousarvion hyväksymisen yhteydessä. Suoritteiden yksikköhinnat vahvistaa yhtymähallitus etukäteen joulukuun loppuun mennessä. Yksikköhintoja määrättäessä arvioidaan suoritteiden määrä ja asiakkailta perittävien maksutulojen sekä varsinaisen toiminnan muiden tulojen määrä. Yksikköhintoja voidaan muuttaa toimintavuoden aikana talousarvion hyväksyttyyn muutokseen perustuen ja niin, että yksikköhintojen muutos voi tulla voimaan aikaisintaan ilmoitusta seuraavan toisen kalenterikuukauden alusta lukien. Kuntayhtymän perussopimusmuutokset vuoden 2015 alusta Vuoden 2015 alusta voimaan tulleesta valtionosuusuudistuksesta johtuen perussopimukseen tehtiin muutokset, jossa STM:n valtion osuus erotetaan peruspalvelujen valtionosuudesta (valtionosuus laskennallisiin kustannuksiin ) laskennallisesti prosenttiosuutena, joka vastaa vuoden 2014 perussopimuksen mukaista laskennallista sosiaali- ja terveysmenojen osuutta laskennallisiin sosiaali- ja terveystoimen, esi- ja perusopetuksen sekä kirjastotoimen kustannuksiin tarkoitetusta peruspalvelujen valtionosuudesta. Muutokset vaikuttavat kuntien vuoden 2015 maksuosuuksien määräytymiseen. 1.1.2015 voimaan tulleet perussopimusmuutokset koskivat jo vuoden 2014 tilinpäätöstä seuraavalta osin, 16: - Maksuosuuksia korjataan kyseessä olevan talousarviovuoden tilinpäätöksen yhteydessä kustannuksia vastaavaksi. Tasaukset suoritetaan mahdollisimman pian tilinpäätöksen hyväksymisen jälkeen.

- Ennen vuotta 2015 syntyneet yli- ja alijäämät tasataan kuntien maksuosuuksia korjaamalla vuoden 2014 tilinpäätöksessä kyseisen talousarviovuoden maksuosuuksien suhteessa. - Soten taseessa olleet aikaisempien vuosien ylijäämät, 11,4 milj. euroa maksettiin jäsenkunnille elokuussa 2015 tilinpäätöksessä 2014 sovitun mukaisesti. Vuoden 2015 alijäämä 2,7 milj. euroa perittiin kunnilta lisäkantona vuoden 2016 aikana. Vuoden 2016 ylijäämä 3,5 milj. euroa palautetaan kunnille vuoden 2017 aikana. Taulukko 6. Kuntien maksuosuus 2016 15 Kunta Asukasluku 2014 Verotulot 2014 = t-2 /asukas Valtionosuudet 2015 -STM Verorahoitus yhteensä STM Sotelle %-OSUUS VERORAHO I- TUKSESTA EURO- 0SUUS MAKSUOSUUS SOTELLE Hyrynsalmi 2 490 7 882 673 3 166 4 253 230 12 135 903 5 400 854 3 213 418 2 947 903 11 562 175 Kajaani 37 791 138 364 889 3 661 23 777 548 162 142 437 40 326 627 42 933 061 44 740 637 128 000 325 Kuhmo 8 950 29 167 749 3 259 13 703 269 42 871 018 15 320 827 11 351 649 10 595 875 37 268 351 Paltamo 3 564 10 630 695 2 983 4 658 621 15 289 316 6 309 040 4 048 398 4 219 408 14 576 846 Ristijärvi 1 416 4 705 807 3 323 1 824 057 6 529 864 3 874 671 1 729 017 1 676 398 7 280 086 Sotkamo 10 598 38 089 490 3 594 9 009 834 47 099 324 13 058 201 12 471 246 12 546 936 38 076 383 Suomussalmi 8 486 27 911 799 3 289 13 732 811 41 644 610 16 162 375 11 026 913 10 046 547 37 235 835 73 295 256 753 102 3 503 70 959 370 327 712 472 100 452 595 86 773 703 86 773 703 274 000 000 Kunta Asukasluku 2014 MAKSUOSUUS SOTELLE /asukas Soten ylijäämä v.2016 Lopullinen kunnan maksuosuus v.2016 Lopullinen maksuosuus 2016 /asukas Hyrynsalmi 2 490 11 562 175 4 643-152 401,22 11 409 773,78 4 582 Kajaani 37 791 128 000 325 3 387-1 626 692,92 126 373 632,08 3 344 Kuhmo 8 950 37 268 351 4 164-497 861,74 36 770 489,26 4 108 Paltamo 3 564 14 576 846 4 090-187 454,86 14 389 391,14 4 037 Ristijärvi 1 416 7 280 086 5 141-90 095,10 7 189 990,90 5 078 Sotkamo 10 598 38 076 383 3 593-481 955,09 37 594 427,91 3 547 Suomussalmi 8 486 37 235 835 4 388-508 882,97 36 726 952,03 4 328 73 295 274 000 000 3 738-3 545 343,90 270 454 656,10 3 690

16 Taulukko 7. Kuntien verorahoituserien kehitys Kuntien maksuosuuden perustana olevien maksuunpantujen verojen ja valtionosuuksien kehitys 2007-2016 KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ Valtionosuudet yhteensä Kunta 2007 m-% 2008 m-% 2009 m-% 2010 m-% 2011 m-% 2012 m-% Hyrynsalmi 7 646 632 4,1 8 444 227 10,4 9074543 7,5 9 524 710 5,0 9 576 635 0,5 10 035 096 4,8 Kajaani 38 492 099 11,3 45 580 398 18,4 49961637 9,6 54 090 842 8,3 55 614 491 2,8 60 025 747 7,9 Kuhmo 19 496 741 1,5 21 768 982 11,7 23735920 9,0 25 534 081 7,6 25 332 315-0,8 28 447 608 12,3 Paltamo 7 992 751 7,3 8 946 239 11,9 9553574 6,8 10 080 640 5,5 10 092 181 0,1 10 783 290 6,8 Puolanka 8 440 410 3,0 9 891 401 17,2 10675738 7,9 12 127 996 13,6 12 091 606-0,3 12 659 928 4,7 Ristijärvi 3 743 585 4,7 4 547 752 21,5 4923826 8,3 5 529 247 12,3 5 447 654-1,5 5 973 144 9,6 Sotkamo 14 832 642 3,2 15 972 061 7,7 17780624 11,3 19 429 225 9,3 19 730 806 1,6 19 851 794 0,6 Suomussalmi 21 637 356 4,1 23 700 176 9,5 25385933 7,1 28 888 626 13,8 28 480 186-1,4 30 027 497 5,4 Yhteensä 122 282 216 5,8 138 851 236 13,5 151091795 8,8 165 205 367 9,3 166 365 874 0,7 177 804 104 6,9 Verotulot yhteensä Kunta 2007 m-% 2008 m-% 2009 m-% 2010 m-% 2011 m-% 2012 m-% Hyrynsalmi 6 291 294 5,4 6 540 730 4,0 6 685 558 2,2 6 679 677-0,1 6 749 953 1,1 6 775 627 0,4 Kajaani 101 297 019 5,3 108 305 625 6,9 113 268 392 4,6 114 082 426 0,7 114 041 654 0,0 116 402 902 2,1 Kuhmo 23 009 461 5,3 24 329 044 5,7 24 410 292 0,3 24 803 849 1,6 25 165 338 1,5 24 983 258-0,7 Paltamo 8 670 835 6,2 9 194 292 6,0 9 292 243 1,1 9 188 227-1,1 9 282 466 1,0 9 296 720 0,2 Puolanka 7 372 625 6,2 7 665 211 4,0 7 519 400-1,9 7 575 950 0,8 7 857 189 3,7 7 589 955-3,4 Ristijärvi 3 503 965 3,4 3 733 831 6,6 3 772 722 1,0 3 775 089 0,1 3 762 148-0,3 3 851 198 2,4 Sotkamo 25 467 014 8,5 27 628 259 8,5 28 983 256 4,9 29 212 433 0,8 30 636 345 4,9 31 443 450 2,6 Suomussalmi 22 288 124 5,8 23 827 116 6,9 23 963 060 0,6 24 009 975 0,2 24 635 597 2,6 24 539 341-0,4 Yhteensä 197 900 338 5,8 211 224 108 6,7 217 894 923 3,2 219 327 626 0,7 222 130 690 1,3 224 882 451 1,2 Kaikki erät yhteensä Kunta 2007 m-% 2008 m-% 2009 m-% 2010 m-% 2011 m-% 2012 m-% Hyrynsalmi 13 937 926 4,7 14 984 957 7,5 15 760 101 5,2 16 204 387 2,8 16 326 588 0,8 16 810 723 3,0 Kajaani 139 789 118 6,8 153 886 023 10,1 163 230 029 6,1 168 173 268 3,0 169 656 145 0,9 176 428 649 4,0 Kuhmo 42 506 202 3,5 46 098 026 8,5 48 146 212 4,4 50 337 930 4,6 50 497 653 0,3 53 430 866 5,8 Paltamo 16 663 586 6,7 18 140 531 8,9 18 845 817 3,9 19 268 867 2,2 19 374 647 0,5 20 080 010 3,6 Puolanka 15 813 035 4,4 17 556 612 11,0 18 195 138 3,6 19 703 946 8,3 19 948 795 1,2 20 249 883 1,5 Ristijärvi 7 247 550 4,1 8 281 583 14,3 8 696 548 5,0 9 304 336 7,0 9 209 802-1,0 9 824 342 6,7 Sotkamo 40 299 656 6,5 43 600 320 8,2 46 763 880 7,3 48 641 658 4,0 50 367 151 3,5 51 295 244 1,8 Suomussalmi 43 925 480 4,9 47 527 292 8,2 49 348 993 3,8 52 898 601 7,2 53 115 783 0,4 54 566 838 2,7 Yhteensä 320 182 554 5,8 350 075 344 9,3 368 986 718 5,4 384 532 993 4,2 388 496 564 1,0 402 686 555 3,7 KAINUUN SOTE Valtionosuudet yhteensä Kunta 2013 m-% 2014 m-% 2015 m-% 2016 m-% 2017 m-% 2018 m-% Hyrynsalmi 9 751 037-2,8 9 787 392 0,4 9 843 513 0,6 9 654 084-1,9 Kajaani 56 980 140-5,1 56 434 343-1,0 57 750 624 2,3 64 104 175 11,0 Kuhmo 28 426 671-0,1 29 282 399 3,0 28 911 925-1,3 29 024 096 0,4 Paltamo 10 597 933-1,7 10 579 619-0,2 10 542 996-0,3 10 967 661 4,0 Puolanka 12 562 691-0,8 12 711 213 1,2 12 497 946-1,7 12 845 423 2,8 Ristijärvi 5 827 154-2,4 5 696 876-2,2 5 442 375-4,5 5 698 728 4,7 Sotkamo 19 394 943-2,3 20 043 462 3,3 20 361 781 1,6 22 068 035 8,4 Suomussalmi 29 244 536-2,6 30 121 008 3,0 29 796 018-1,1 29 895 186 0,3 Yhteensä 172 785 105-2,8 174 656 312 1,1 175 147 178 0,3 184 257 388 5,2 Verotulot yhteensä Kunta 2013 m-% 2014 m-% 2015 m-% 2016 m-% 2017 m-% 2018 m-% Hyrynsalmi 7 060 808 4,2 6 863 626-2,8 7 443 175 8,4 7 882 673 5,9 Kajaani 121 960 004 4,8 123 939 510 1,6 134 230 788 8,3 138 364 889 3,1 Kuhmo 26 040 601 4,2 25 643 741-1,5 28 230 059 10,1 29 167 749 3,3 Paltamo 9 716 343 4,5 9 685 797-0,3 10 299 324 6,3 10 630 695 3,2 Puolanka 7 966 912 5,0 7 660 569-3,8 8 528 135 11,3 9 040 795 6,0 Ristijärvi 3 966 196 3,0 3 985 302 0,5 4 432 868 11,2 4 705 807 6,2 Sotkamo 32 854 446 4,5 33 169 315 1,0 36 874 118 11,2 38 089 490 3,3 Suomussalmi 25 535 564 4,1 25 044 595-1,9 27 101 666 8,2 27 911 799 3,0 Yhteensä 235 100 874 4,5 235 992 454 0,4 257 140 133 9,0 265 793 897 3,4 Kaikki erät yhteensä Kunta 2013 m-% 2014 m-% 2015 m-% 2016 m-% 2017 m-% 2018 m-% Hyrynsalmi 16 811 845 0,0 16 651 018-1,0 17 286 688 3,8 17 536 757 1,4 Kajaani 178 940 144 1,4 180 373 853 0,8 191 981 412 6,4 202 469 064 5,5 Kuhmo 54 467 272 1,9 54 926 140 0,8 57 141 984 4,0 58 191 845 1,8 Paltamo 20 314 276 1,2 20 265 416-0,2 20 842 320 2,8 21 598 356 3,6 Puolanka 20 529 603 1,4 20 371 782-0,8 21 026 081 3,2 21 886 218 4,1 Ristijärvi 9 793 350-0,3 9 682 178-1,1 9 875 243 2,0 10 404 535 5,4 Sotkamo 52 249 389 1,9 53 212 777 1,8 57 235 899 7,6 60 157 525 5,1 Suomussalmi 54 780 100 0,4 55 165 603 0,7 56 897 684 3,1 57 806 985 1,6 Yhteensä 407 885 979 1,3 410 648 766 0,7 432 287 311 5,3 450 051 285 4,1

17 Taulukko 8. Maksuosuuden kehitys kunnittain Maksuosuuden kehitys kunnittain 2005-2012: Kainuun maakunta -kuntayhtymä Kainuun sote Kunta 1000 2005 /as 2006 /as 2007 /as 2008 /as 2009 /as 2010 /as 2011 /as 2012 /as 2013 /as 2014 /as 2015 /as 2016 /as Hyrynsalmi 7 434 2 782 7 764 2 906 8 142 3 047 9 071 3 395 9 472 3 545 9 723 3 639 9 975 3 733 10 338 3 869 11 147 4 172 11 200 4 303 11 817 4 607 11 410 4 582 Kajaani 74 623 1 962 77 475 2 037 81 772 2 150 92 357 2 428 98 101 2 579 100 904 2 653 103 660 2 725 108 504 2 852 115 560 3 037 119 548 3 148 125 401 3 312 126 374 3 344 Kuhmo 22 826 2 445 23 866 2 557 24 902 2 668 27 863 2 985 28 936 3 100 30 203 3 236 30 854 3 306 32 860 3 520 35 407 3 793 36 589 3 960 37 549 4 124 36 770 4 108 Paltamo 9 530 2 503 9 788 2 570 10 298 2 704 11 451 3 007 11 326 2 974 11 561 3 036 11 838 3 109 12 349 3 244 13 507 3 548 13 776 3 681 14 544 4 018 14 389 4 037 Puolanka 9 308 3 107 9 627 3 213 10 051 3 355 11 224 3 746 10 935 3 650 11 822 3 946 12 189 4 068 12 454 4 155 Ristijärvi 4 523 3 038 4 624 3 105 4 813 3 232 5 404 3 629 5 226 3 510 5 583 3 749 5 627 3 779 6 042 4 058 6 653 4 468 6 621 4 566 7 011 4 913 7 190 5 078 Sotkamo 20 855 1 950 21 749 2 034 23 069 2 157 25 846 2 417 28 105 2 628 29 185 2 729 30 774 2 878 31 546 2 949 33 944 3 173 35 420 3 316 37 625 3 530 37 594 3 547 Suomussalmi 21 968 2 458 23 088 2 583 24 260 2 714 27 179 3 041 29 659 3 318 31 739 3 551 32 454 3 631 33 559 3 753 36 237 4 052 37 398 4 244 37 267 4 303 36 727 4 328 YHTEENSÄ 171 067 2 194 177 981 2 283 187 307 2 402 210 395 2 699 221 760 2 844 230 720 2 959 237 371 3 045 247 652 3 176 252 455 3 367 260 552 3 497 271 214 3 670 270 454 3 690 Muutos 6 914 9 326 23 088 11 365 8 960 6 651 10 281 4 803 8 097 10 662-760 1.1.5 Kainuun Työterveys liikelaitoksen toiminnan ja talouden kehitys Yleiskatsaus Kainuun Työterveys -liikelaitos on tuottanut kokonaisvaltaisia työterveyshuollon palveluita maakunnan alueella. Sairaanhoidon sisältävän kokonaisvaltaisten työterveyshuollon lisäksi alueen yrittäjät ja työnantajat ovat voineet valita yritykselleen myös lakisääteisen työterveyshuollon. Henkilöstöresurssit ovat olleet optimaaliset, lukuun ottamatta työterveyslääkäreitä. Työterveyslääkäreiden saatavuus on ollut vaikeaa. Lääkäripalveluiden tuottamisessa on käytetty osin ostopalvelutoimintaa. Kainuun Työterveys -liikelaitoksen henkilökunta 31.12.2016: - vt. toimitusjohtaja - vastaava työterveyslääkäri - palvelupäällikkö - palveluesimies - 10 työterveyslääkäriä, joista 4 vuokralääkäriä erimittaisia aikoja - 2,5 työterveyspsykologia - 19 työterveyshoitajaa - 6 työfysioterapeuttia - 11 työterveysavustajaa ja työterveyssihteeriä - yhteensä 52,5 työntekijää (vuonna 2014 oli 84 työntekijää ja vuonna 2015 oli 53 työntekijää) Työterveyshuollon organisaatioasiakkaita oli 1049 (1141 v.2015) ja henkilöasiakkaita 12 867 (12 924 v.2015). Röntgenpalvelut ostettiin Kainuun sotelta ja laboratoriopalvelut NordLab Oy:ltä. Liikevaihto Kainuun Työterveys -liikelaitoksen liikevaihto vuonna 2016 oli 4 977 997,07 (5 344 589,43 v.2015 ).

18 Tulos Liikelaitoksen tulos oli vuonna 2016 ylijäämää 55 089,58, tulostavoite oli 200 000. Vuonna 2013 tulos oli alijäämäinen 50 783, tulostavoite oli 200 000. Vuonna 2014 tulos oli ylijäämäinen 156 938,32, tulostavoite oli 200 000. Vuoden 2015 tulos oli alijäämäinen 161 777,93, tulostavoite oli 200 000. Investoinnit Investointeihin on käytetty vuonna 2016 59 605,91 (2015 22 115 v. 2015). Tulevaisuuden näkymät Työterveyshuoltoa koskeva yhtiöittämisvelvoite siirtyy vuoden 2019 alkuun. Kuntalaissa olevaa siirtymäsäännöstä työterveyshuollon yhtiöittämisvelvoitteesta jatketaan kahdella vuodella. Yhtiöittämisvelvollisuus koskee sairaanhoitopalveluiden myymistä muille kuin omistajille. Siirtymisajan jatkaminen mahdollistaa sote-ratkaisun selkeytymisen myös työterveyshuollon osalta. Työterveyshuollon toiminnassa asetetaan painopiste ennaltaehkäiseville toiminnoille sekä sähköisten palveluiden kehittämiselle. Ennaltaehkäisevien toimintojen vaikuttavuutta ja seurantaa kehitetään vastaamaan asiakasyritysten tarpeita. Työterveyshuolto hahmottaa oman asemansa terveydenhuollon kentässä ja keskittyy perustehtäväänsä, työ- ja toimintakykyyn. Tavoitteena on työterveyshuollon roolin selkeyttäminen niin työnantajille kuin työntekijöille. Tämä vastaavasti haastaa tiedottamista. Toiminta keskittyy perustehtävään ja sen vaikuttavuuden kehittämiseen sekä sähköisten palveluiden käyttöönottamiseen. 1.1.6 Arvio merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä sekä muista toiminnan kehittymiseen vaikuttavista seikoista Toiminnalliset riskit: Suurimmat ongelmat ammattitaitoisen/pätevän henkilöstön rekrytoinnin osalta on edelleen lääkäreiden ja joidenkin erityistyöntekijöiden kuten psykologien, sosiaalityöntekijöiden ja terapeuttien osalta. Hoitohenkilöstön saatavuus tietyille erikoisaloille on jo aiheuttanut rekrytointihaasteita. Tulevina vuosina on nähtävissä erityistyöntekijöiden lisäksi rekrytointihaasteita hoitoalan ns. perustehtävien täyttämisessä. Tietojärjestelmien toimivuus on Kainuun soten ja Kainuun kuntien toimintojen kannalta olennaisen tärkeää. Suurimpana riskinä on toimintojen riippuvuus tietojärjestelmistä ja niiden toimivuudesta. Kaikkia osa-alueita ei voida kustannussyistä tai toiminnallisista syistä varmentaa järjestelmiä kahdentamalla. Keskitettyjen palveluiden ja internet -yhteyden palomuurilaitteet ovat kahdennettuja. Varalaitejärjestelyt on hoidettu huoltosopimuksella siten, että häiriön sattuessa korjaus tapahtuu virka-aikana 4 tunnin vasteajalla. Henkilöstöriskien osalta on varahenkilöjärjestelmä, mutta se kaipaa kehittämistä etenkin, jos eräiden avainhenkilöiden poissaolot jatkuisivat pitemmän aikaa. Rahoitusriskit: Kuntayhtymällä on pitkäaikaisia lainoja yhteensä 1 394 853,40 euroa. Näistä ei ole yhtään valuuttalainoja.

19 Vahinkoriskit: Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymällä on pakollisten vakuutusten lisäksi vakuutettuna vapaaehtoisesti sosiaali- ja terveystoimen asiakkaat kuntayhtymän järjestämässä toiminnassa mukana ollessaan sekä henkilökunta matkustaessaan enintään 1 kk kestävillä virkamatkoilla. Kuntayhtymän toiminta on vakuutettu julkisyhteisön vastuuvakuutuksella vahingonkorvausvelvollisuuden varalta sekä julkista valtaa käytettäessä aiheutetusta varallisuusvahingosta. Rakennukset ja irtaimisto on vakuutettu omaisuusriskivakuutuksella täydestä arvosta ennalta arvaamattomien vahinkojen varalta (all risk). Kuntayhtymän hallituksen jäsenet ja varajäsenet sekä nimetyt viranhaltijat on vakuutettu hallinnon vastuuvakuutuksella. Sote ja maakuntauudistus: Sote- ja maakuntauudistuksessa perustetaan uudet maakunnat, uudistetaan sosiaali- ja terveydenhuollon rakenne, palvelut ja rahoitus sekä siirretään maakunnille uusia tehtäviä. Uudistuksen on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2019. Jatkossa Suomen julkinen hallinto järjestetään kolmella tasolla, jotka ovat valtio, maakunta ja kunta. Itsehallinnolliset maakunnat muodostetaan nykyisen maakuntajaon pohjalta. Jatkossa 18 maakuntaa järjestävät kaikki alueensa sosiaali- ja terveyspalvelut. Maakunnille siirtyy myös muita tehtäviä ELY-keskuksista, TE-toimistoista, aluehallintovirastoista, maakuntien liitoista ja muista kuntayhtymistä sekä kunnista. Tämä vähentää merkittävästi erilaisten sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä vastaavien ja kuntien yhteisten lakisääteisten organisaatioiden määrää, kun tehtävät siirtyvät lähes 190 eri vastuuviranomaiselta 18 maakunnalle. Sen myötä palveluja pystytään johtamaan paremmin alueellisesti tasapainoisena kokonaisuutena. Tavoitteena on tarjota ihmisille nykyistä yhdenvertaisempia palveluja, vähentää hyvinvointi- ja terveyseroja sekä hillitä kustannusten kasvua. Peruspalveluja vahvistetaan ja digitaalisia palveluja hyödynnetään paremmin. Valtio vastaa ensisijaisesti tulevien maakuntien rahoituksesta. Sosiaali- ja terveydenhuollon monikanavainen rahoitus yksinkertaistetaan ja lisätään ihmisten valinnanvapautta palveluissa. Uudistuksen tavoitteena on kuroa umpeen iso osa julkisen talouden kestävyysvajeesta. Hallituksen 10 miljardin euron säästötavoitteesta noin 3 miljardia euroa on tarkoitus saada sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksista vuoteen 2029 mennessä. Kolmen miljardin euron säästötavoitteen saavuttaminen edellyttää, että menot saavat jatkossa kasvaa vain 0,9 prosenttia vuodessa, kun nyt ne kasvavat 2,4 prosenttia vuosittain. Arvio keskeneräisten riita-asioiden todennäköisestä vaikutuksesta Vuonna 2016 hankinnoista tehtiin markkinaoikeuteen kuusi (6) valitusta. Valittajat peruivät näistä viisi (5). Yksi valitus on vielä vireillä markkinaoikeudessa. Valitukseen sisältyy oikeudenkäyntikuluriski ja toissijaisena vaatimuksena seuraamusmaksu valtiolle. Lisäksi valittaja on vaatinut hyvitysmaksua, joka on 10 % hankintasopimuksen arvosta.

20 1.2 Selonteko sisäisen valvonnan järjestämisestä Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallitus toteaa, että sisäinen valvonta ja riskienhallinta on Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon -kuntayhtymässä järjestetty asianmukaisella ja riittävällä tavalla. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän säännöt ja ohjeet ovat ajan tasalla. Hallintosäännön päivittäminen on käynnissä. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän lakisääteiset tehtävät on suoritettu ao. lakeja ja säädöksiä noudattaen. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallitus on 19.6.2013 hyväksynyt sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan ohjeet kuntayhtymässä noudatettavaksi. Yhtymävaltuusto on hyväksynyt sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 25.6.2014. Hallitus on 5.10.2016 hyväksynyt Kainuun soten riskienhallintasuunnitelman 2016 2018. Kuntayhtymän tasolla riskienhallinta-analyysi on tehty WPro -ohjelman Kuntalain mukainen vaarojen selvittäminen ja arviointi osioon. Tilivelvolliset viranhaltijat ovat omalta osaltaan puolivuosittain raportoineet kuntayhtymän johtajalle ja hallitukselle sisäisen valvontansa järjestämisestä. Raporteissa kuvattu sisäisen valvonnan laajuus vaihtelee eri tulosalueiden koosta ja toiminnasta johtuen 1-10 sivun mittaisena. Osana riskienhallintaa Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän vakuutukset ovat ajan tasalla (kilpailutettu syksyllä 2012) ja riittävän kattavat. Kainuun soten toimintaalueella ei ole tapahtunut kuluneella tilikaudella merkittävässä määrin sellaisia vahinkotapahtumia, jotka olisivat edellyttäneet korvauksia joko kuntayhtymälle itselleen, kuntayhtymän työntekijälle tai ulkopuoliselle taholle. Terveysperusteiset poissaolot (työtapaturmat ja sairauspoissaolot) ovat 190,2 henkilötyövuotta vuonna 2016 (205,0 HTV v. 2015) eli ovat vuonna 2016 olleet 14,3 työpäivää/henkilötyövuosi (15,5 työpäivää/htv v. 2015). Luvut sisältävät Kainuun Työterveys liikelaitoksen. Potilasasiamieheen otettiin vuonna 2016 yhteyttä 1634 kertaa (v. 2015 yhteydenottoja oli 1657 kertaa). Yhteydenottojen kokonaismäärä on pysynyt miltei samana edelliseen vuoteen verrattuna, mutta yhteydenottojen määrissä tulosalueiden kesken on tapahtunut muutoksia. Suhteellisesti eniten yhteydenotot ovat lisääntyneet perhepalveluiden ja sairaanhoidon palveluiden tulosalueilla. Hoitoa koskeva tyytymättömyys on ollut useimmiten yhteydenoton syynä. Selvänä kakkosena ovat potilas- ja lääkevahinkoasioihin liittyvät yhteydenotot, joissa on kuitenkin havaittavissa laskua edelliseen vuoteen verrattuna. Salassapitoa ja tietosuojaa koskevat yhteydenotot ovat lisääntyneet. Samoin kohtelua koskevien yhteyden ottojen suunta on kääntynyt selvään nousuun jo muutamia vuosia jatkuneen myönteisen kehityssuunnan jälkeen. Potilasvakuutuskeskuksen ratkaisemista vahinkoilmoituksista johti korvauksen maksamiseen kuntayhtymän osalta 30 korvauspäätöstä, joka on 46,1 % vakuutuskeskuksen ratkaisemasta 65 ilmoituksesta. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä maksoi vuonna 2016 vakuutusmaksua Potilasvakuutuskeskukselle 612.802,64 euroa (v. 2015 vakuutusmaksu oli 534.973,49 euroa). Nämä luvut eivät sisällä korvausvastuu varauksia. Henkilöriskien osalta on varahenkilöjärjestelmä, mutta se kaipaa kehittämistä etenkin, jos eräiden avainhenkilöiden poissaolot jatkuisivat pitemmän ajan.

21 Tietoturvapolitiikka, joka on hyväksytty hallituksessa 8.5.2013 / 221, on hallinnollinen ohje, joka määrittelee tietoturvan päämäärät ja tavoitteet, vastuut, toteutuskeinot sekä seurannan kuntayhtymässä. Tietoturvapolitiikka on voimassa toistaiseksi ja voimassaolo jatkuu, ellei sitä nimenomaisesti kumota. Tietoturvatyön päämäärä on turvata Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän toiminnalle tärkeiden tietojärjestelmien ja tietoverkkojen keskeytymätön toiminta, estää tietojen ja tietojärjestelmien joutuminen ulkopuolisille sekä estää niiden valtuudeton käyttö, tahaton tai tahallinen tiedon tuhoutuminen tai vääristyminen, sekä minimoida aiheutuvat vahingot. Normaaliajan toiminnan tietojenkäsittelyn turvaamisen lisäksi varaudutaan toiminnan keskeyttäviin uhkatilanteisiin ja niistä toipumiseen. Materiaalipalvelut toimii edelleen vuokratiloissa Kehräämöntie 22. Materiaalipalvelut huolehtivat kulutustavaroiden varastoinnin, toimitukset, sisäisen logistiikan, ostot hankintaohjeen mukaisesti sekä tavarakuljetukset Kainuun soten alueella. Hankintapalvelut siirtyivät 1.1.2016 alkaen yhtymävaltuuston päätöksellä 21.12.2015 19 hallintosääntömuutoksen mukaisesti hallinnon tulosalueelle. Hankintayksikköön siirtyivät lakimies ja hankintasuunnittelija. Vuonna 2016 hankintayksikkö teki 31 tarjouskierrosta, jotka ilmoitettiin tarjouspalvelu.fi/kainuu palvelussa ja hankintailmoitukset.fi sivuilla. Kaksi tarjouskierrosta keskeytettiin, toinen keskeytetyistä hankinnoista siirrettiin Erva yhteishankintaan. Pienhankintakierroksia hankintayksikössä tehtiin viisi ja materiaalipalveluissa 30 kappaletta. Erva alueen hankintakierroksia toteutui seitsemän kappaletta. Oikaisuvaatimuksia saatiin yhteensä 13 kappaletta, joista neljä tuli yhdeltä palveluntuottajalta. Vuonna 2016 kilpailutettiin kuusi erillistä asumis- ja hoivapalvelua, joihin saapui kaikkiaan 149 tarjousta. Markkinaoikeuteen meni kaksi palveluhankintapäätöstä. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän sopimusten voimassaoloa ja sopimusehtoja seurataan M-Files ohjelmistolla. Sopimuksia on myös käytöstä poistuneen Dynasty-ohjelmiston puolella, mistä ne tullaan siirtämään M-Files ohjelmistoon. Sisäinen tarkastaja on tehnyt tarkastuksia vuosille 2015 2016 laaditun tarkastussuunnitelman mukaisesti otantana. Sisäisen tarkastuksen laajuus on kattanut kuntayhtymän koko toimintakentän. Kuluneella tilikaudella tehtyjen otantatarkastusten perusteella sisäinen tarkastus ei ole havainnut olennaisia virheitä Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän toiminnassa.

22 1.3 Tilikauden tuloksen muodostuminen ja toiminnan rahoitus 1.3.1 Tilikauden tuloksen muodostuminen Taulukko 9. Kainuun Soten ja liikelaitoksen yhdistetty eliminoitu tuloslaskelma TULOSLASKELMA KAINUUN SOTE JA TYÖTERVEYS -LIIKELAITOS 1.1.-31.12.2016 1.1.-31.12.2015 Toimintatuotot 328 926 490,78 328 412 087,45 Myyntituotot 288 740 761,85 290 974 469,43 Maksutuotot 28 846 640,86 26 037 863,96 Tuet ja avustukset 7 089 956,71 7 360 925,90 Muut toimintatuotot 4 249 131,36 4 038 828,16 Toimintakulut -322 928 521,43-322 892 687,09 Henkilöstökulut -170 915 222,99-169 879 189,41 Palkat ja palkkiot -133 900 349,09-133 324 377,12 Henkilösivukulut Eläkekulut -28 511 271,32-28 625 490,26 Muut henkilösivukulut -8 503 602,58-7 929 322,03 Palvelujen ostot -96 429 042,35-97 759 096,21 Aineet,tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana -22 856 860,12-22 929 121,90 Varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) 26 844,13-174 723,95 Avustukset -18 448 329,05-18 195 784,95 Muut toimintakulut -14 332 367,40-13 954 770,67 Toimintakate 5 997 969,35 5 519 400,36 Rahoitustuotot ja -kulut 54 905,17-21 661,32 Korkotuotot 2 625,00 55,89 Muut rahoitustuotot 233 430,17 221 135,89 Korkokulut -38 576,02-51 721,37 Muut rahoituskulut -142 573,98-191 131,73 Vuosikate 6 052 874,52 5 497 739,04 Poistot ja arvonalentumiset -6 267 784,91-6 099 516,97 Suunnitelman mukaiset poistot -6 267 784,91-6 099 516,97 Satunnaiset tuotot ja kulut 245 000,00 400 000,00 Satunnaiset tuotot 245 000,00 400 000,00 Tilikauden tulos 30 089,61-201 777,93 Poistoeron lisäys/vähennys 24 999,97 30 000,00 Rahastojen lisäys/vähennys 0,00 10 000,00 Tilikauden yli-/alijäämä 55 089,58-161 777,93

23 1.3.2 Toiminnan rahoitus Taulukko 10. Kainuun soten ja Työterveyden yhdistetty rahoituslaskelma RAHOITUSLASKELMA KAINUUN SOTE JA TYÖTERVEYS 01.01.-31.12.2016 01.01.-31.12.2015 Toiminnan rahavirta 6 029 105,71 6 244 841,23 Vuosikate 6 097 382,87 5 497 739,04 Satunnaiset erät 245 000,00 400 000,00 Tulorahoituksen korjauserät -313 277,16 347 102,19 Investointien rahavirta -11 915 174,23-10 179 237,84 Käyttöomaisuusinvestoinnit -13 102 508,78 10 243 206,70 Rahoitusosuudet investointimenoihin 1 179 866,86-26 847,90 Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot 7 467,69-37 120,96 Toiminnan ja investointien rahavirta -5 886 068,52-3 934 396,61 Rahoituksen kassavirta Antolainauksen muutokset 20 465,05-331 690,71 Antolainasaamisten lisäys -331 690,71 Lainaikannan muutokset -523 548,80 Pitkäaikaisten lainojen lisäys 0,00 Pitkäaikaisten lainojen vähennys -523 548,80-523 548,80 Lyhytaikaisten lainojen muutos 10 000 000,00 0,00 Oman pääoman muutokset 0,00 0,00 Muut maksuvalmiuden muutokset 1 777 341,50-12 401 523,53 Toimeksiantojen varojen ja pääomien muutokset 59 186,50-110 791,96 Vaihto-omaisuuden muutos -30 671,87-43 988,19 Saamisten muutos 1 761 484,00-3 097 138,91 Korottomien velkojen muutos -12 657,13-9 149 604,47 Rahoituksen kassavirta 11 274 257,75-13 256 763,04 Rahavarojen muutos 5 388 189,23-17 191 159,65 Rahavarojen muutos -5 388 189,23-17 191 159,65 Rahavarat 31.12. 8 307 202,38 2 253 795,08 Rahavarat 1.1. 2 919 013,15 19 444 954,73 5 388 189,23 17 191 159,65 Investointien tulorahoitus % 50,80 54,00 Lainanhoitokate 12,56 10,60 Kassan riittävyys 9,01 1,42 Toiminnan ja investointien rahavirran kertymä -5 886 068,52-6 504 161,04 5(3,2 ja 1) vuodelta

24 1.4 Rahoitusasema 1.4.1 Tase ja sen tunnusluvut Taulukko 11. Kainuun Soten ja Työterveys liikelaitoksen yhdistetty tase VASTAAVAA 2016 2015 VASTATTAVAA 2016 2015 1000 1000 1000 1000 A PYSYVÄT VASTAAVAT 56776 51191 A OMA PÄÄOMA 14864 15072 I Aineettomat hyödykkeet 3190 3560 I Peruspääoma 13178 13178 1. Aineettomat oikeudet 786 1155 IV Muut omat rahastot 1176 1176 2. Muut pitkävaikutteiset menot 2378 2405 V Edellisten tilikausien yli/allijäämä 480 798 3. Ennakkomaksut 26 VI Tilikauden yli/alijäämä 30-80 II Aineelliset hyödykkeet 52730 47179 1. Maa- ja vesialueet 448 438 B POISTOERO JA VAPAAEHTOISET 25 2. Rakennukset 31257 31348 VARAUKSET 0 3. Kiinteät rakenteet ja laitteet 2946 3276 1. Poistoero 25 0 4. Koneet ja kalusto 5071 5116 2. Vapaaehtoiset varaukset 0 0 6. Ennakkomaksut ja keskeneräiset 13008 7001 C PAKOLLISET VARAUKSET 3757 4071 III Sijoitukset 856 452 2. Muut pakolliset varaukset 3757 4071 1. Osakkeet ja osuudet 498 73 3. Muut lainasaamiset 0 32 D TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT 2070 991 4. Muut saamiset 358 347 1. Valtion toimeksiannot 753 452 2. Lahjoitusrahastojen pääomat 289 285 B TOIMEKSIANTOJEN VARAT 1908 888 3. Muut toimeksiantojen pääomat 1028 254 1. Valtion toimeksiannot 753 508 2. Lahjoitusrahastojen erityiskatteet 127 127 E VIERAS PÄÄOMA 61444 52790 3. Muut toimeksiantojen varat 1028 253 I Pitkäaikainen 1395 1918 2. Lainat rahoitus- ja vak.laitoksilta 1195 1518 C VAIHTUVAT VASTAAVAT 23476 20845 3 Lainat julkisyhteisöiltä 200 400 I Vaihto-omaisuus 1599 1568 1. Aineet ja tarvikkeet 1599 1568 II Lyhytaikainen 60049 50872 1. Joukkovelkakirjalainat 10000 2. Lainat rahoitus- ja vak.laitoksilta 324 324 II Saamiset 14010 16358 3 Lainat julkisyhteisöiltä 200 200 Pitkäaikaiset saamiset 70 1. Lainasaamiset 70 Lyhytaikaiset saamiset 13940 16358 5. Saadut ennakot 5 5 1. Myyntisaamiset 7465 6818 6. Ostovelat 13599 18119 2. Lainasaamiset 38 3. Muut saamiset 4266 3539 7. Muut velat 3471 3450 4. Siirtosaamiset 2171 6001 8. Siirtovelat 32452 28774 IV Rahat ja pankkisaamiset 7867 2919 VASTATTAVAA YHTEENSÄ 82160 72924 TASEEN TUNNUSLUVUT VASTAAVAA YHTEENSÄ 82160 72924 Omavaraisuusaste, % 18 21 Suhteellinen velkaantuneisuus 19 16 Kertynyt yli-/alijäämä, 510 718 Lainakanta 31.12. 11919 2442

25 1.5 Kokonaistulot ja menot Taulukko 12. Kuntayhtymän kokonaistulot ja menot KAINUUN SOTE KONSERNI 2016 2015 2016 2015 TULOT (ulkoiset) 1 000 e 1 000 e % MENOT (ulkoiset) 1 000 e 1 000 e % Varsinainen toiminta Varsinainen toiminta Toimintatuotot 334 357 333 716 96,6 Toimintakulut 328 320 327 981 95,9 Verotulot 0 0 0,0 -valmistus omaan käyttöön -18 0 0,0 Valtionosuudet 0 0 0,0 Korkomenot 39 52 0,0 Korkotuotot 3 9 0,0 Muut rahoituskulut 154 204 0,0 Muut rahoitustuotot 232 221 0,1 Satunnaiset kulut 0 0 0,0 Satunnaiset tulot 245 400 0,1 Tulorahoituksen korjauserät 313 0 0,1 Tulorahoituksen korjauserät 347 0,0 0,0 0,0 0,0 Investoinnit 0,0 Investoinnit 0,0 Rahoitusosuudet 1 180 27 0,3 Käyttöomaisuusinvestoinnit 13 102 10 394 3,8 Käyttöomaisuuden myyntitulot 7 37 0,0 0,0 0,0 0,0 Rahoitustoiminta 0,0 Rahoitustoiminta 0,0 Antolainojen vähennykset 20 0 0,0 Antolainojen lisäykset 331 0,0 Pitkäaikaisten lainojen lisäys 0 0 0,0 Pitkäaik.lainojen vähennys 523 524 0,2 Lyhytaikaisten lainojen lisäys 10 000 0 2,9 Lyhyt aik.lainojen vähennys 0 0 0,0 Oman pääoman lisäykset 0 0 0,0 Oman pääoman vähennykset 0 0,0 TULOT YHTEENSÄ 346 044 334 757 100,0 MENOT YHTEENSÄ 342 433 339 486 100,0 Täsmäytys: ero kokonaistulot ja kokonaismenot 3611 4737 maksuval. Muutokset 1777 12581 kassavarojen muutos -5388-17318 -3611-4737 1.6 Konsernin toiminta ja talous 1.6.1 Konsernirakenne Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon -kuntayhtymä on osakkaana pohjoisten sairaanhoitopiirien yhteisesti omistamassa Medieco Oy:ssä (omistusyhteysyhteisö) 11,59 prosentin osakepääomaosuudella. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon -kuntayhtymällä on yksi liikelaitos; Kainuun Työterveys -liikelaitos, joka yhdistetään erikseen kuntayhtymän taseeseen. Taseessa on eliminoitu kuntayhtymän ja liikelaitoksen keskinäinen rahaliikenne. Lisäksi Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä on omistajana Pohjois-Suomen laboratoriokeskus liikelaitoskuntayhtymässä 10.6 prosentin osuudella. Muita omistajia ovat Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä sekä Lapin, Länsi-Pohjan ja Pohjois- Pohjanmaan sairaanhoitopiirien kuntayhtymät. Kuntayhtymällä ei ole taseyksikkönä käsiteltäviä rahastoja. Toimeksiantojen pääomissa on testamenttilahjoituksena saatu Kainuun keskussairaalan sairaanhoitajien rahasto. Konserniyhteisöjen keskinäiset tuotot ja kulut sekä saamiset ja velat on eliminoitu. Konsernin osalta vertailuvuosi ei ole vertailukelpoinen, johtuen uudesta konserni ohjeesta ja poistoeron ja vapaaehtoisten varausten käsittelystä. Poistoero ja vapaaehtoiset varaukset on vuonna 2015 jaettu uuden ohjeen mukaisesti konsernitaseessa omaan pääomaan ja tilikauden 2014 vertailutietoa ei ole korjattu. Liikelaitosten toimintaa on selostettu kohdissa 1.1.5

26 Taulukko 13. Tuloslaskelma ja tunnusluvut 1.6.1 Konsernin tuloksen muodostuminen KONSERNITULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2016 2015 1 000 1 000 Toimintatuotot 334 357 333 716 Toimintakulut -328 320-327 981 Valmistus omaan käyttöön 18 Toimintakate 6 055 5 735 Rahoitustuotot ja -kulut Korkotuotot 3 1 Muut rahoitustuotot 232 221 Korkokulut -39-52 Muut rahoituskulut -154-204 Vuosikate 6 097 5 701 Poistot ja arvonalentumiset -6 383-6 191 Satunnaiset tuotot ja kulut Satunnaiset tuotot 245 400 Tilikauden tulos -41-90 Poistoeron muutokset 0 Rahastojen muutokset 10 Tilikauden yli-/alijäämä -41-80 TULOSLASKELMAN TUNNUSLUVUT Toimintatuotot/Toimintakulut % 101,8 101,7 Vuosikate/Poistot, % 96,0 92,1

27 Taulukko 14. Konsernin rahoituslaskelma KAINUUN SOTE KONSERNI Toiminnan rahavirta 2016 2015 1 000 1 000 Tulorahoitus Vuosikate 6 097 5 701 Satunnaiset erät 245 400 Tulorahoituksen korjauserät -313 347 Investointien rahavirta Investointimenot 13 103 10 394 Rahoitusosuudet investointimenoihin -1 180-27 Pysyvien vastaavien luovutustulot -7-37 -10 330 Toiminnan ja investointien rahavirta -5 886-3 882 Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset 20 Antolainauksen lisäykset -331 Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys 0 0 Pitkäaikaisten lainojen vähennys -524-524 Lyhytaikaisten lainojen muutos 10 000 0 9 476-524 Oman pääoman muutokset 0 0 Muut maksuvalmiuden muutokset Toimeksiantojen varojen ja pääomien muutokset 59-111 Vaihtoomaisuuden muutos -31-44 Saamisten muutos 1 761-3 377 Korottomien velkojen muutos -13-9 049 Rahoituksen rahavirta 11 274-13 436 Rahavarojen muutos 5 388-17 318 Rahavarojen muutos Kassavarat 31.12. 8 307 2 919 Kassavarat 1.1. 2919 20237-5 388-17 318 Investointien tulorahoitus 51,2 55 Lainanhoitokate 12,7 10 Kassan riittävyys, pv 8,9 3,1 Toiminnan ja investointien rahavirran kertymä -12529-6643 5(2,2,1) vuodelta

28 Taulukko 15. Kuntayhtymän tase T A S E KAINUUN SOTEN KONSERNITASE VASTAAVAA 2016 2015 VASTATTAVAA 2016 2015 PYSYVÄT VASTAAVAT 56 700 51 191 OMA PÄÄOMA 15 031 15 072 Aineettomat hyödykkeet 3 323 3 560 Peruspääoma 13 178 13 178 Aineettomat oikeudet 842 1 155 Muut omat rahastot 1 176 1 176 Muut pitkävaikutteiset menot 2 395 2 405 Edellisten tilikausien yli/allijäämä 718 798 Ennakkomaksut 86 Tilikauden yli/alijäämä -41-80 Aineelliset hyödykkeet 52 942 47 179 Maa- ja vesialueet 448 438 POISTOERO JA VAPAAEHTOISET Rakennukset 31 257 31 348 VARAUKSET 0 0 Kiinteät rakenteet ja laitteet 2 946 3 276 Poistoero 0 0 Koneet ja kalusto 5 283 5 116 Vapaaehtoiset varaukset 0 0 Ennakkomaksut ja keskeneräiset 13 008 7 001 PAKOLLISET VARAUKSET 3 756 4 071 Sijoitukset 435 452 Muut pakolliset varaukset 3 756 4 071 Osakkeet ja osuudet 77 73 Muut lainasaamiset 0 32 TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT 2 070 991 Muut saamiset 358 347 Valtion toimeksiannot 753 452 Lahjoitusrahastojen pääomat 289 285 TOIMEKSIANTOJEN VARAT 1 908 888 Muut toimeksiantojen pääomat 1 028 254 Valtion toimeksiannot 753 508 Lahjoitusrahastojen erityiskatteet 127 127 VIERAS PÄÄOMA 62 224 52 790 Muut toimeksiantojen varat 1 028 253 Pitkäaikainen 1 395 1 918 Lainat rahoitus- ja vak.laitoksilta 324 1 518 VAIHTUVAT VASTAAVAT 24 473 20 845 Lainat julkisyhteisöiltä 200 400 Vaihto-omaisuus 1 599 1 568 Aineet ja tarvikkeet 1 599 1 568 Lyhytaikainen 60 829 50 872 Joukkovelkakirjalainat 10 000 Lainat rahoitus- ja vak.laitoksilta 324 324 Saamiset 14 566 16 358 Lainat julkisyhteisöiltä 200 200 Pitkäaikaiset saamiset 71 Lainasaamiset muilta 71 Lyhytaikaiset saamiset 14 496 16 358 Saadut ennakot 5 5 Myyntisaamiset 7 907 6 818 Ostovelat 13 751 18 119 Lainasaamiset muilta 38 Muut saamiset 4 349 3 539 Muut velat 3 522 3 450 Siirtosaamiset 2 202 6 001 Siirtovelat 33 027 28 774 Rahat ja pankkisaamiset 8 307 2 919 VASTATTAVAA YHTEENSÄ 83 081 72 924 TASEEN TUNNUSLUVUT VASTAAVAA YHTEENSÄ 83 081 72 924 Omavaraisuusaste. % 18 21 Suhteellinen velkaantuneisuus 19 16 Kertynyt yli-/alijäämä 677 718 Lainakanta 31.12. 11 919 2442

29 1.7 Tilikauden tuloksen käsittely ja talouden tasapainottamistoimenpiteet 1.7.1 Tilikauden tuloksen käsittely Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän tuloslaskelma vuodelta 2016 ilman liikelaitosta osoittaa yli-/alijäämää 0 euroa, sen jälkeen kun jäsenkunnille on merkitty tilinpäätöksessä palautettavaksi 3 545 343,90 euroa. Kainuun Työterveys -liikelaitoksen ylijäämä oli 55 089,58 euroa. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän virallinen tilikauden tulos liikelaitos mukaan lukien osoittaa ylijäämää yhteensä 55 089,58 euroa. Hallitus esittää, että vuoden 2016 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän yli/alijäämä 0 euroa ja Kainuun Työterveys -liikelaitoksen ylijäämä 55 089,58 euroa kirjataan tilinpäätöksessä Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän taseen omaan pääomaan tilikauden yli/alijäämä -tilille. 1.8 Talousarvion toteutuminen 1.8.1 Tulosalueiden toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutuminen SOTE KUNTAYHTYMÄ (sisältää TTH -liikelaitoksen) 1 Muutos % Ks-16/ Muutos % Muutos Toteuma KS-16/tot Tot 2016 TP 15/TP TP-15/TP- 000 TP 2015 TA 2016 KS 2016 TP 2016 -% 16 Kasvu 16 16 TOIMINTATUOTOT 330 420 335 052 336 060 331 396 98,6-1,4-4 664 0,3 976 Myyntituotot 293 187 297 247 297 247 291 180 98,0-2,0-6 067-0,7-2 007./. Jäsenkunnilta 271 214 274 000 274 000 270 455 98,7-1,3-3 545-0,3-759 Maksutuotot 26 053 26 045 27 053 28 862 106,7 6,7 1 809 10,8 2 809 Tuet ja avustukset 7 361 8 032 8 032 7 090 88,3-11,7-942 -3,7-271 Muut tuotot 3 819 3 728 3 728 4 264 114,4 14,4 536 11,7 445 TOIMINTAKULUT 324 901 331 453 332 461 325 399 97,9-2,1-7 062 0,2 498 Palkat ja palkkiot 133 324 138 290 138 473 133 900 96,7-3,3-4 573 0,4 576 Henkilösivukulut 36 554 38 331 38 373 37 015 96,5-3,5-1 358 1,3 461 Henkilöstökulut 169 879 176 621 176 846 170 915 96,6-3,4-5 931 0,6 1 036 Asiakaspalvelujen ostot 49 364 45 696 46 604 49 705 106,7 6,7 3 101 0,7 341 Muut palvelujen ostot 50 818 52 281 51 866 49 099 94,7-5,3-2 767-3,4-1 719 Palvelujen ostot yhteensä 100 182 97 977 98 470 98 804 100,3 0,3 334-1,4-1 378 Aineet ja tavarat 22 909 23 844 23 994 22 884 95,4-4,6-1 110-0,1-25 Avustukset 18 196 17 495 17 625 18 448 104,7 4,7 823 1,4 252 Vuokrat 12 928 14 511 14 511 13 450 92,7-7,3-1 061 4,0 522 Muut kulut 807 1 005 1 015 898 88,5-11,5-117 11,3 91 TOIMINTAKATE 5 519 3 599 3 599 5 997 166,6 66,6 2 398 8,7 478 Rahoituskulut ja -tuotot -22-466 -466 55-11,8-111,8 521-350,0 77 VUOSIKATE 5 497 3 133 3 133 6 052 193,2 93,2 2 919 10,1 555 POISTOT JA ARVONALENTUMISET -6 099-6 233-6 233-6 267 100,5 0,5-34 2,8-168 SATUNNAISET ERÄT 400 0 0 245 0,0 0,0 245-38,8-155 TILIKAUDEN TULOS -202-3 100-3 100 30-1,0-101,0 3 130-114,9 232 VARAUSTEN JA RAHASTOJEN MUUTOS 40 0 0 25 0,0 0,0 25-37,5-15 ALIJÄÄMÄN KATTAMINEN 0 0 0 0 0,0 0,0 0 0,0 0 TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ -162-3 100-3 100 55-1,8-101,8 0-134,0 217

30 SOTE KUNTAYHTYMÄ Muutos % KS-16/TP 16 Ks-16/ TP 2016 Kasvu Muutos % TP 16/TP 15 Muutos TP-16/TP- 15 (ilman TTH -liikelaitoksta) 1 000 TP 2015 TA 2016 KS 2016 TP 2016 Toteuma -% TOIMINTATUOTOT 325 075 329 249 330 257 326 418 98,8-1,2-3 839 0,4 1 343 Myyntituotot 287 849 291 453 291 453 286 213 98,2-1,8-5 240-0,6-1 636./. Jäsenkunnilta 271 214 274 000 274 000 270 455 98,7-1,3-3 545-0,3-759 Maksutuotot 26 053 26 045 27 053 28 862 106,7 6,7 1 809 10,8 2 809 Tuet ja avustukset 7 359 8 023 8 023 7 079 88,2-11,8-944 -3,8-280 Muut tuotot 3 814 3 728 3 728 4 264 114,4 14,4 536 11,8 450 TOIMINTAKULUT 319 405 325 899 326 907 320 513 98,0-2,0-6 394 0,3 1 108 Palkat ja palkkiot 131 233 135 947 136 130 132 075 97,0-3,0-4 055 0,6 842 Henkilösivukulut 36 006 37 856 37 898 36 507 96,3-3,7-1 391 1,4 501 Henkilöstökulut 167 239 173 803 174 028 168 582 96,9-3,1-5 446 0,8 1 343 Asiakaspalvelujen ostot 49 364 45 696 46 604 49 534 106,3 6,3 2 930 0,3 170 Muut palvelujen ostot 48 337 49 987 49 572 47 183 95,2-4,8-2 389-2,4-1 154 Palvelujen ostot yhteensä 97 701 95 683 96 176 96 717 100,6 0,6 541-1,0-984 Aineet ja tavarat 22 828 23 737 23 887 22 738 95,2-4,8-1 149-0,4-90 Avustukset 18 196 17 495 17 625 18 448 104,7 4,7 823 1,4 252 Vuokrat 12 645 14 178 14 178 13 155 92,8-7,2-1 023 4,0 510 Muut kulut 796 1 003 1 013 873 86,2-13,8-140 9,7 77 TOIMINTAKATE 5 670 3 350 3 350 5 905 176,3 76,3 2 555 4,1 235 Rahoituskulut ja -tuotot -23-466 -466 54-11,6-111,6 520-334,8 77 VUOSIKATE 5 647 2 884 2 884 5 959 206,6 106,6 3 075 5,5 312 POISTOT JA ARVONALENTUMISET -6 047-6 184-6 184-6 204 100,3 0,3-20 2,6-157 SATUNNAISET ERÄT 400 0 0 245 0,0 0,0 245-38,8-155 TILIKAUDEN TULOS 0-3 300-3 300 0 0,0-100,0 0 0,0 0 VARAUSTEN JA RAHASTOJEN MUUTOS 0 0 0 0 0,0 0,0 0 0,0 0 ALIJÄÄMÄN KATTAMINEN 0 0 0 0 0,0 0,0 0 0,0 0 TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ 0-3 300-3 300 0 0,0-100,0 0 0,0 0 1.8.1.1 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Strategiakartta 2016 2020 (kaksi valtuustokautta) Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallitus 30.09.2015 168 Näkökulmat Strategiset päämäärät HYVINVOIVAT KAINUULAISET Asiakas ja asukas Henkilöstö ja uudistuminen HOUKUTTELEVA TYÖPAIKKA Johtaminen, ja palvelujen järjestäminen TEHOKKAAT TOIMINTATAVAT JA PARHAAT PALVELUT

31 Talous TASAPAINOINEN TALOUS Kaavio 1. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän strategiakartta 2016 2020. Strategiset päämäärät näkökulmittain Toiminta-ajatus Edistämme alueemme kainuulaisten hyvinvointia ja osallisuutta. Järjestämme vastuullamme olevat sosiaali-, terveys- ja muut palvelut asiakaslähtöisesti, tehokkaasti ja vaikuttavasti. Arvot Asiakaslähtöisyys, avoimuus ja luottamus, oikeudenmukaisuus, vastuullisuus Visio 2020 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä on arvostettu edelläkävijä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestäjänä ja kehittäjänä. Palvelut vastaavat asiakkaiden tarpeita

32 Asiakas ja asukas Strateginen päämäärä Hyvinvoivat kainuulaiset Kriittiset menestystekijät Mittarit/ arviointikriteerit Nykytila (TP15) Tavoite 2016 Toteuma 1-12kk/2016 1. Parannamme kainuulaisten hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä yhteistyössä kuntien kanssa ja panostamme terveyden edistämiseen Väestötason mittarit Kansantautien vakioitu summaindeksi (vertailutieto vuoden viiveellä) 128,2 (2014 tieto) 128 128,2 (v. 2015 tieto) 2. Kehitämme mahdollisuuksia väestön osallistumisen lisäämiseksi Yhteistyöverkostojen ja kehittäjäasiakkaiden ja kokemusasiantuntijoiden määrä 2 kuulemistilaisuutta/kunta 1 kuulemistilaisuus/kunta (perussopimus 14 ) 3 asiakasraatia Toteutettu toukokesäkuussa 2016 20 kehittäjäasiakasta 50 kehittäjäasiakasta/kokemusasiantunt ijaa 42 kehittäjäasiakasta 3. Mahdollistamme asiakkaan valinnanvapauden Ulkokuntalaisten lkm terveydenhuollossa ---- Järjestelmän kehittäminen ulkokuntalaisten valinnanvapauden mittaamiseksi Ei saada tietojärjestelmistä 4. Tarjoamme asiakkaille tarpeen mukaiset palvelut oikea-aikaisesti ja ovat tyytyväisiä saamiinsa palveluihin Hoito- ja palvelutakuun toteutuminen Toimenpiteeseen pääsyä yli 6 kk jonottaneita oli yhteensä 62. Hoidontarpeen arvioon pääsy yli 3 kk odottaneita oli yhteensä 49. Huom! Lukuihin sisältyy puutteellisia merkintöjä, jolloin todellinen luku on huomattavasti pienempi. Toteutuu sataprosenttisesti kaikilla osa-alueilla Erikoissairaanohoidossa toimenpiteeseen pääsyä yli 6 kk jonottaneita oli yhteensä 15. Erikoissairaanhoidossa hoidontarpeen arvioon pääsyä yli 3 kk odottaneita oli yhteensä 44.

33 Asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset Asiakaspalautteita QPro järjestelmään annettiin 1495 kappaletta. Asiakkaiden kokonaisarvio saamasta hoidosta/palvelusta oli 4.3, asteikon ollessa 1-5. Avoimissa palautteissa kiitosta annettiin henkilökunnan asiakaspalvelulle ja kohtelulle sekä hoidolle ja palvelulle. Kehitettävää löytyi hoitoon pääsystä ja aikataulujen sujuvuudesta, asiakaspalvelusta ja tiedonsaannista. Käyttöönoton laajentaminen koko kuntayhtymässä QPro 1-12 kk/2016 palautteita 1791 kpl ja kokonaisarvio oli 4.2 (asteikolla 1-5). Yhteydenotot potilas- ja sosiaaliasiamieheen sekä asiakkaan ohjaus ja neuvonta Potilasasiamiehen ja sosiaaliasiamiehen raportit Ohjauksen ja neuvonnan toteutuminen potilasasiamiehen ja sosiaaliasiamiehen yhteydenotoissa Tieto kerätään vuositasolla Toimenpiteet: - Valtakunnallinen terveyden edistämisen aktiivisuus vertailu (Tea-viisari) o Nykytila: Kainuu 66 vs. koko Suomi 66 (2014 tieto) o Tavoite 2016: 74 o Tavoite 2020: Suomen paras - Hyvinvointikertomus - QPro järjestelmän hyödyntäminen Henkilöstö ja uudistuminen Strateginen päämäärä Houkutteleva työpaikka Kriittiset menestystekijät Mittarit/ arviointikriteerit Nykytila (TP15) Tavoite 2016 Toteuma 1-12 kk/2016

34 5. Tuemme johtamista ja lähiesimiestyötä Kehityskeskustelut % -osuus yli 1 v. kestävistä palvelussuhteista Toteutunut osittain eli 67 %. Prosenttia pelkistä pitkistä työsuhteista ei ole saatavilla. Prosentti tulee päivän nuppiluvun mukaan 31.12.2015. Sijaiset painavat luvussa, vaikka alle vuoden sijaisena olevien kanssa ei keskusteluja käydä. Toteutumisprosentti 100 % Toteutunut 75 % Turvallisuuskulttuurikyselyn (joka 3:s vuosi) tulokset: Toteutettu syksyllä 11/2015 Esimiestuki 4.0 Muutosten hallinta 3.44 Osaamisen hallinta 4.4 Työkalupakki on viety Kaimaan Esimiestuki 4.0 Muutosten hallinta 3.5 Osaamisen hallinta 4.3 Toteutetaan joka kolmas vuosi 6. Johdamme henkilöstön hyvinvointia ja kehitämme osaamista Sairauspoissaolot tpv/htv Työyhteisön ilmapiiriosio työhyvinvointikyselyssä Täydennyskoulutus pv/hlö 15,5 tpv/htv 13,0 tpv/htv 14,0 tpv/htv 3.6 3.6 3.4 2,7 Opiskelijaohjauksen laatumittari QPro otettu käyttöön Kainuun sotessa Työkierto ohjeistus laadittu 2015 ja työyksiköitä ohjeistettu ottamaan työnkierto käyttöön yhtenä osaamisen kehittämisen menetelmänä. 3.0 tpv/hlö 8.444 työpäivää Toimenpiteet: - Turvallisuuskulttuurikyselyn osioiden hyödyntäminen - Täydennyskoulutuksen suunnittelu kehityskeskustelujen pohjalta - Työhyvinvointiohjelma

35 Johtaminen ja palvelujen järjestäminen Strateginen päämäärä Tehokkaat toimintatavat ja parhaat palvelut Kriittiset menestystekijät 7. Johdamme palveluiden tehokasta ja vaikuttavaa järjestämistä sekä tuottamista asiakasja prosessitiedon avulla Mittarit/ arviointikriteerit Asiakaskokemus Tietotarpeet Nykytila (TP15) Tavoite 2016 Toteuma 1-12 kk/2016 Ei ole aloitettu Hymynaama palautelaite ja kokeilu operatiivisella vastuualueella Johdon työpöytä käyttöönotossa Rafaela - hoitoisuusluokitusohjelma otettu käyttöön esh:ssa ja tksairaaloissa Kerättyä tietoa asiakaskokemuksista (50 kpl/ tulosalue. Raportoidut johdon tietotarpeet on täytetty Mallia asiakaskokemuksen keräämiselle sekä tiedon hyödyntämiselle ei vielä luotu. Johdon työpöytä otettu käyttöön, käyttöä tehostetaan ja edelleen kehitetään Paljon palvelua käyttävien asiakkaiden tunnistaminen Tutkimushanke on menossa Menetelmä paljon palvelua käyttävien asiakkaiden löytämiseksi tunnistettu Kehittämishanke meneillään, toimintamallin luominen käynnissä Johdon katselmusten toteutuminen Johdon katselmuksia toteutettiin 24 vastuu ja/tai tulosyksikössä. Katselmukset toteutettiin Sairaanhoidon palvelujen, Perhepalvelujen ja Terveydenhuollon palvelujen tulosalueilla Johdon katselmukset 1 x vuosi toteutetaan jokaisella tulosalueella. Suoritettu vuoden 2016 aikana 34 vastuu- ja/tai tulosyksikössä. Katselmuksia tehtiin kattavasti Perhepalvelujen ja Terveydenhuollon palvelujen alueella. Yksittäisiä katselmuksia Sairaanhoidon palvelujen ja Vanhuspalvelujen alueilla. 8. Kehitämme asiakkaillemme mahdollisuuksia entistä aktiivisempaan osallistumiseen omaan hoito- ja palveluprosessiinsa Sähköisten asiointipalvelujen käyttöaste. Työ meneillään 1-4/2015 3260 hlöä 7/2014-4/2015 7840 hlöä Hammashuollossa käyttöönotettu takaisinsoittopalvelu Verkkosivuston uudistaminen käynnissä. 10 000 kainuulaista käyttää Omasotepalvelua Järjestelmätoimittaja on valittu ja uudistaminen käynnissä. Omasoteen rekisteröityneitä käyttäjiä yhteensä ajalla 1.7.2014-31.12.2016 oli 16.971 henkilöä. Vuoden 2016 aikana on rekisteröitynyt 4.631 henkilöä. Työ meneillään Hyvinvoinnin palvelutarjotin on käytössä On käytössä, laajennettu perhepalveluihin

36 9. Johdamme hoitoja palveluketjuja asiakaslähtöisesti läpi organisaation Toimivat hoito- ja palveluketjut (lean) Hoito- ja palveluketjuja kuvattu 28 (vuonna 2014 kuvattuja hoito- ja palveluketjuja 26) Toteutettu 1-3 kpl ajantasaista, tulosja vastuualueiden yli menevää hoito- ja palveluketjua Vuonna 2016 uudet aloitetut 5, valmiit prosessit 154, valmiit hoito- ja palveluketjut 28. Lean työpajat toteutuneet Uuden sairaalan suunnittelussa LEAN-tilaisuuksia pidetty henkilöstölle ja luottamushenkilöille 10. Uudistamme ja kehitämme edelleen Kainuun päivystävää keskussairaalaa ja vaativaa erikoissairaanhoitoa Päivystysasetuksen erikoisalakohtaiset kriteerit täyttyvät Radiologia toteutuu suunnitellusti, samoin leikkaus- ja anestesiatoiminta Erikoisalakohtaiset kriteerit täyttyvät Kehittämistyö menossa 11. Uudistamme ja kehitämme palveluitamme niin, että varmistamme asiakkaillemme niiden saatavuuden, saavutettavuuden ja korkean laadun Omavalvonta Asiakas /potilasturvallisuus Toimintakäsikirjoja päivitetty, osittain vielä kesken Korvattavat potilasvahingot saadaan vuositasolla Toimintajärjestelmän mukaiset yhtenäiset toimintatavat käytössä Korvattavat potilasvahingot 40 kpl (kansallinen vertailu) Toimintakäsikirjojen päivitys menossa Potilasvakuutuskeskuksen ratkaisemista vahinkoilmoituksista johti korvauksen maksamiseen 30 korvauspäätöstä, joka on 46,1 % vakuutuskeskuksen ratkaisemasta 65 ilmoituksesta. Haittatapahtumien määrä pienenee Potilasturvallisuuspuolelle tehtiin Haipro ilmoituksia vuoden 2016 aikana 3592 kpl. Tämä on 606 ilmoitusta enemmän kuin vuonna 2015; kasvua 20,3 %. Vaaratapahtumailmoituksista 31,1 % oli ns. läheltä piti tilanteita ja 68,9 % tapahtui potilaalle tilanteita. Toimenpiteet: - CAF-itsearviointimallin käyttöönoton arviointi - Ennaltaehkäisevää työtä lisätään - Erva-alueen potilasturvallisuusmittarit kehitetään - Toimintakäsikirjat päivitetään

37 - Sisäiset arvioinnit tehdään - Palvelut ja tuotantotavat uudistetaan harkiten Talous Strateginen päämäärä Tasapainoinen talous Kriittiset menestystekijät 12. Toteutamme toimintamme talousarvion puitteissa 13. Järjestämme palvelut kustannustehokkaasti Mittarit/ arviointikriteerit Talousarvio ja tilinpäätös Sosiaali- ja terveydenhuollon tarvevakioidut menot /asukas suurten ja keskisuurten kuntien vertailussa Nykytila (TP15) Tavoite 2016 Toteuma 1-12 kk/2016 Käyttösuunnitelman loppusumma on 4,0 milj. euroa ylijäämäinen. Tilikauden tulos 2,7 milj. euroa alijäämäinen. Tämä alijäämä veloitetaan kunnilta perussopimuksen mukaisesti tilinpäätöksen hyväksymisen jälkeen ja tilinpäätökseen ko. summa on kirjattu kuntien masuosuuksia lisäävänä, jolloin tilinpäätöksen loppusumma on 0 euroa. 2.513 /as v. 2015 (suurin 2.710 /as ja pienin 2.238 /as; Kainuu 14 edullisin 31:stä) Tilinpäätös toteutuu talousarvion mukaan Kolmen parhaan joukossa valtakunnallisessa vertailussa Tilinpäätös on 3,5 milj. euroa ylijäämäinen (käyttösuunnitelma 3,3 milj. euroa alijäämäinen). Ylijäämä palautetaan kunnille perussopimuksen mukaisesti tilinpäätöksen hyväksymisen jälkeen ja tilinpäätökseen ko. summa on kirjattu kuntien maksuosuuksia pienentävänä, jolloin tilinpäätöksen loppusumma on 0 euroa. 2.513 /as v. 2015 (suurin 2.710 /as ja pienin 2.238 /as; Kainuu 14 edullisin 31:stä) Vuoden 2016 tieto saadaan kesällä 2017. Soten nettomenot /asukas (kuntaliitto) Soten nettomenot v 2014 /asukas 3.733 (maan ka 3.269) Olemme valtakunnallisessa keskiarvossa Soten nettomenot v 2015 /asukas 3.897 (maan ka 3.255) THL, Esh:n tuottavuustilasto, keskussairaalat; episodituottavuus Vuoden 2015 tieto saadaan tammikuussa 2017. Vuoden 2014 mukaan olimme kolmen tuottavimman keskussairaalan joukossa. Kolmen tuottavimman keskussairaalan joukossa Vuonna 2015 olimme neljänneksi tuottavin keskussairaaloiden vertailussa Toimenpiteet: - Osallistutaan aktiivisesti sote-alueen valmisteluun ja edunvalvontaan

38 Mittarit / Tunnusluvut Mittarit/Tunnusluvut Asukas, asiakas TP 2012 TP 2013 TP 2014 TP 2015 TA 2016 tavoite Toteuma 1-12 kk/2016 Vakioitu kansantautiindeksi (Kela) laskee yhden yksikön vuodessa nykyisestä arvosta 129,3 (v. 2010) Vakioitu sairastavuusindeksi laskee yhden yksikön vuosittain nykyisestä arvosta 119,6 (v. 2010) PYLL indeksi (id 3138) Terveyden edistämisen aktiivisuus perusterveydenhuollossa (sijoitus parempi kuin koko maassa keskim.) toimeentulotukea saaneet henkilöt vuoden aikana, % asukkaista Hoito- ja palvelutakuun toteutuminen (poikkeamat raportoidaan) 128,2 129,1 128,1 128,2 <128 128,2 (v. 2015) 121,5 122,7 122,1 121,1 (v. 2014) 8449 (maa 6957) 74 (koko maa 60) 7,1 (6,8) Toteutuu 100 % Tieto ei käytettävissä Tieto ei käytettävissä 6,8 (7,0) Ei toteudu suun th:ssa, operatiivisella vastuualueella, puheterapiassa ja toimintaterapiassa Tieto ei käytettävissä 66 (koko maa 66) Tieto vuositasolla 74 (koko maa 66) <120/<112 121,0 (v. 2015) <8600 Tieto ei saatavilla Vuoden 2016 tieto saatavilla v. 2017 7.2 (7.2) 7,0 (7,3) < 6,8 Tieto ei vielä saatavilla ESH/TESA toimenpiteeseen pääsyä yli 6 kk jonottaneita oli yhteensä 16. Hoidontarpeen arvioon pääsyä yli 3 kk odottaneita yht. 10. Asiakaspalautekysely ka 4,5 ka 4,3 Vuositasolla Henkilöstö ja uudistuminen Sairauspoissaolojen kehitys (tpv/htv) Keskimääräinen siirtymisikä eläkkeelle nousee Työhyvinvointikyselyn kehitys Toteutuu 100 % ESH/TESA toimenpiteeseen pääsyä yli 6 kk jonottaneita oli yht. 62. Hoidontarpeen arvioon pääsyä yli 3 kk odottaneita oli yhteensä 49. Huom! Lukuihin sisältyy puutteellisia merkintöjä, jolloin todellinen luku on huomattavasti pienempi. Erikoissairaanohoidossa toimenpiteeseen pääsyä yli 6 kk jonottaneita oli yhteensä 15. Erikoissairaanhoidossa hoidontarpeen arvioon pääsyä yli 3 kk odottaneita oli yhteensä 44. 47015 pv 15,1 14,4 15,5 alle 10 14,0 tpv/htv tpv/htv 60,7 59,4 60,5 61 61,5 3,4 3,5 3,4

Täydennyskoulutus 2,3 pv/hlö 2,6 pv/hlö 2,7 tpv/hlö 3,0 tpv/hlö 8.444 työpäivää 39 Johtaminen, palveluiden järjestäminen ja tuotantotavat Laatujärjestelmän ulkoiset ja sisäiset auditoinnit (kpl/v) Kehityskeskustelujen toteutuminen Talous Ulkoiset auditoinnit toteutuneet 50 %, sisäiset arvioinnit toteutuneet 77 % 100 % Käyty osittain Vuosittain kehitettävät palvelu- ja hoitoketjut Toteutunut Ulkoinen arviointi toteutui suunnitellusti operatiivisella vastuualueella, sisäiset arvioinnit toteutuneet 64 % Käyty osittain Lean työryhmässä on työstetty kiireettömään hoitoon ja akuuttihoitoon liittyvät hoitoketjut Ulkoiset 100 %, sisäiset 41 % Toteutunut osittain eli 67 %. Prosenttia pelkästään pitkistä työsuhteista ei ole saatavilla. Prosentti tulee päivän nuppiluvun mukaan 31.12.2015. Sijaiset painavat luvussa, vaikka alle vuoden sijaisena olevien kanssa ei keskustelua käydä. Hoitoketjuja on työstetty Toteutuu 100 % Ulkoiset 100 % ja sisäiset 85 % 100 % Toteutunut osittain Määritellään keskeiset hoito- ja palveluketjut Vuonna 2016 uudet aloitetut 5, valmiit prosessit 154, valmiit hoito- ja palveluketjut 28. Tilinpäätöksen vertailutiedot (toimintakulut) Sosiaali- ja terveydenhuollon talous Kainuu (koko maa) (SOTKAnet, Kuntaliitto, THL Sosiaali- ja terveydenhuollon nettokus- kasvu -% 3,3 3224 (2884) kasvu -% n. 2,1 3222 (2993) kasvu -% 4,4 3733 (3269) 3,6 % Kasvu -% 0,3 3737 (3125) Korkeintaan valtakunnal- 1-8 kk/ 2016 2 236 (2 069)

tannukset euroa/asukas Sosiaalitoimen nettokustannukset euroa/asukas Terveystoimen nettokustannukset euroa/asukas Perusterveydenhuollon nettokustannukset euroa/asukas Erikoissairaanhoidon nettokustannukset euroa/asukas Toimeentulotuki euroa/asukas Työllisyysaste (sis Vaalan) Työttömyysaste (pl Vaala) 1343 (1177) 1881 (1712) 1304 (1218) 1918 (1779) 1464 (1419) 2269 (1850) linen ka 1518 (1296) Korkeintaan valtakunnallinen ka 2219 (1835) Korkeintaan valtakunnallinen ka 674 (654) 685 (654) 744 (663) 702 (642) Korkeintaan valtakunnallinen ka 1206 (1058) 1233 (1121) 1498 (1172) 1516 (1188) Korkeintaan valtakunnallinen ka 101 (130) 97 (135) 101 (137) 89 (145) Korkeintaan valtakunnallinen ka 61,3 % 60,8 % 58,3 % (koko maa 68,1%) 11,4 % 14,9 % 16,9 % 17,9 %(koko maa 9,4 %) THL, Esh:n tuottavuustilasto, keskussairaalat (yht 16 sairaalaa); episodituottavuus Episodituottavuus oli 110 eli kolmanneksi paras Suurten ja keskisuurten kuntien vertailussa ikävakioidut ja tarvevakioidut kustannukset (Kuntaliitto) Ikävakioitujen kustannusten nousu edelliseen vuoteen oli 138 /asukas (v.2012; 2421 /as ja v.2013; 2559 /as) Tarvevakioitujen kustannusten nousu edelliseen vuoteen oli 108 /as (v.2012; 2257 /as ja v.2013; 2365 /as) Episodituottavuus on keskiarvossa eli 100 eli kahdeksanneksi paras Ikävakioitujen kustannusten nousu edelliseen vuoteen 42 /as (v.2013; 2559 /as ja v.2014; 2601 /as). Tarvevakioidut kustannukset nousivat 136 /as (v.2013; 2365 /as ja v.2014; 2501 /as) Episodituottavuus on 108 Ikävakioidut kustannukset 2.692 /as v. 2015 (suurin 2.942 /as ja pienin 2.375 /as); Kainuu viidenneksi kallein. Tarvevakioidut kustannukset 2.513 /as v. 2015 (suurin 2.710 /as ja pienin 2.238 /as; Kainuu 14 edullisin 31:stä) Episodituottavuus 104 Vähintään kolmen parhaan joukossa Kolmen tuottavimman keskussairaalan joukossa 1-8 kk/2016 898 (859) 40 1-8 kk/2016 1 337 (1 212) 1-8 kk/2016 403 (422) 1-8 kk/2016 934 (788) 1-8 kk/2016 55 (100) 62,7 % 15,2 % (koko maa 13,6 %) Vuoden 2016 tieto kesällä 2017 Vuoden 2016 tieto tammikuussa 2018

41 Olennaista toiminnassa 1.1. 31.12.2016 Yleistä Valtiovarainministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö ovat jatkaneet maakuntauudistuksen valmistelua. Sosiaali- ja terveysministeriö ja valtiovarainministeriö ovat lähettäneet sote- ja maakuntauudistusta koskevan hallituksen esitysluonnoksen lausunnolle kuntiin ja kuntayhtymiin 31.8.2016. Esitysluonnokseen sisältyvät keskeiset lait ovat maakuntalaki, sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki, voimaanpanolaki, maakuntien rahoituslaki ja kuntien peruspalvelujen valtionosuuslaki. Esitysluonnosta koskevat kommentit on jätetty sosiaali- ja terveysministeriöön 9.11.2016 mennessä. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen eteneminen: 1. Esivalmistelu (30.6.2017 saakka). 2. Toimintaa valmisteleva väliaikaishallinto (väliaikainen valmistelutoimielin (1.7.2017-28.2.2018) 3. maakunnan käynnistämisvaihe (1.3.2018-31.12.2018) ja 4. uuden maakunnan ensimmäinen varsinainen toimintakausi (järjestämisvastuu siirtyy maakunnille (1.1.2019 alkaen) Kuntien taloudellinen tiukkuus ja tasapainoinen talous huomioidaan kehitettäessä uusia toimintatapoja tuottaa palveluja. Hoito- ja palveluketjuja tulosaluerajojen yli kehitetään huomioiden sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus. Kehittämisessä huomioidaan koko kuntayhtymän tehtävät ja toiminnalliset uudistukset. Uusi sairaala hankkeen allianssisuunnitteluvaihe jatkui suunnitelmien mukaisesti. Työn tuottavuutta pyritään parantamaan edelleen ottamalla käyttöön toimintaa tehostavia toimintatapoja kaikilla tulosalueilla jo ennen kuin Uusi sairaala on käytössä. Sosiaali- ja terveysministeriö myönsi luvan Kainuun sotelle synnytystoiminnan jatkamiseen. Asukas ja asiakas Väestön terveyserot Kainuun maakunnassa ovat edelleenkin merkittäviä, näiden kaventamiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Palveluiden saatavuudessa ja saavutettavuudessa kuunnellaan väestön mielipiteitä. Väestön osallisuutta palveluiden järjestämiseen on kehitetty mm. Kuntaliiton lähipalvelut projektissa, josta tehtiin valtakunnallinen Arjen pelastajat toimintamalli. Työ kainuulaisten terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi ja terveyserojen kaventamiseksi on jatkunut yhdessä kuntien kanssa. Työ perustuu tutkittuun tietoon ja tiedon kerääminen sekä jalostaminen tehdään kunta- ja maakuntakohtaisesti. Ponnistelut työttömyyden ja sen aiheuttamien haittojen vähentämiseksi ovat jatkuneet. Kuntouttava työtoiminta on jatkunut 1.1.2015 alkaen Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän toimintana. Kunnat eivät enää rahoita toimintaa erikseen, vaan kuntouttavan työtoiminnan kustannukset katetaan kuntien maksuosuudella. Kuhmon kaupunki ja Puolangan kunta hoitavat kuntouttavan työtoiminnan itse. Henkilöstö ja uudistuminen Henkilöstölisäyksiä vuodelle 2016 on pääasiassa tehty silloin, kun se korvaa ostopalveluja.

42 Tavoitteena on, että Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymässä työskentelee osaava ja motivoitunut henkilöstö. Erityistä huomiota on kiinnitetty henkilöstön mahdollisuuksiin kehittää ja uudistaa omaa työtänsä, johon tarjoutui suuri mahdollisuus uuden sairaalan suunnittelun yhteydessä uudistettavissa hoito- ja palveluprosesseissa. Tämän toivotaan parantavan Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän asemaa haluttuna työnantajana. Palveluiden järjestäminen ja tuotantotavat Työn tuottavuuteen kiinnitettiin erityistä huomiota. Tavoitteena on edelleen tuottavuuden kasvu. Kuntayhtymässä on runsaasti toimitiloja, jotka ovat olleet elinkaarensa lopussa eivätkä enää sovellu kaikilta osin tämän päivän tarpeisiin. Toimitilojen saneerauksia ja uuden rakentamista on tehty Kainuun kunnissa. Toimitilaratkaisut on tehty toiminnan tarpeiden pohjalta. Kainuun sote kuntayhtymän yhtymävaltuusto teki päätöksen uuden sairaalan rakentamisesta joulukuussa 2016. STM myönsi Kainuun sote ky:lle rakentamisluvan uudelle sairaalalle, jossa Kajaanin alueella on lähdetty hakemaan toimitiloissa kokonaisratkaisua perusterveydenhuollon, sosiaalitoimen ja erikoissairaanhoidon tilojen saattamiseksi tiiviiseen yhteyteen keskenään. Logistiikkaa parannetaan ja tällä tavalla voidaan lisätä tuottavuutta. Kansalaisten mahdollisuutta asioida sähköisesti on parannettu ottamalla käyttöön Omasote palvelu, jossa voi uusia reseptejä, saada sähköisesti laboratoriotuloksia ja saada yhteyden asiantuntijaan. 1.8.1.2 Hallinto-tulosalue Vastuuhenkilö: Kuntayhtymän johtaja Maire Ahopelto Strategiakartta 2016 2020 (kaksi valtuustokautta) Näkökulmat Strategiset päämäärät HYVINVOIVAT KAINUULAISET Asiakas ja asukas Henkilöstö ja uudistuminen HOUKUTTELEVA TYÖPAIKKA Johtaminen, ja palvelujen järjestäminen TEHOKKAAT TOIMINTATAVAT JA PARHAAT PALVELUT

43 Talous TASAPAINOINEN TALOUS Kaavio 1. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän strategiakartta 2016 2020. Strategiset päämäärät näkökulmittain Toiminta-ajatus Edistämme alueemme kainuulaisten hyvinvointia ja osallisuutta. Järjestämme vastuullamme olevat sosiaali-, terveys- ja muut palvelut asiakaslähtöisesti, tehokkaasti ja vaikuttavasti. Arvot Asiakaslähtöisyys, avoimuus ja luottamus, oikeudenmukaisuus, vastuullisuus Visio 2020 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä on arvostettu edelläkävijä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestäjänä ja kehittäjänä. Palvelut vastaavat asiakkaiden tarpeita

44 Asiakas ja asukas Strateginen päämäärä (sitovat tavoitteet eli mitä tulee saavuttaa; sama kuin ky tasolla) Hyvinvoivat kainuulaiset Kriittiset menestystekijät (missä on onnistuttava, jotta sitoviin tavoitteisiin päästään; sama kuin ky tasolla) Mittarit/ arviointikriteerit (millä sitovien tavoitteiden onnistumista ja toteutumista mitataan) Nykytila (TP15) Tavoite 2016 Tavoite 2020 Toimenpiteet Toteuma 1-12kk/2016 (mitä on tehtävä sitovien tavoitteiden toteutumiseksi ja kuka toteuttaa) 1.Parannamme kainuulaisten hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä yhteistyössä kuntien kanssa ja panostamme terveyden edistämiseen Kuntia tuetaan hyvinvointikertomusten laadinnassa Toteutus käynnissä Hyvinvointikertomustietoa käytetään suunnittelussa. Hyvinvointikertomustietoa käytetään suunnittelussa. Tuetaan kuntia hyvinvointikertomustyössä, tietoa analysoidaan ja yhdessä kuntien kanssa laaditaan toimintasuunnitelma. Hyvinvointikertomustyö kunnissa on meneillään, tuetaan hyte-työtä. Kuntien ja soten yhdyshenkilöt kokoontuneet neljä kertaa tarkastelujaksolla. 2. Kehitämme mahdollisuuksia väestön osallistumisen lisäämiseksi Käytössä olevat osallisuutta tukevat toimintamallit Käyttö aloitettu Luodaan sotelle oma toimintamalli Etenemisuunnitelma on toteutunut Etenemisuunnitelma on toteutunut Kehittäjä- /kokemusasiantuntija toimintatapa käytössä. Laajempaa osallisuuden toimintamallia ei vielä toteutettu. Otettu osittain käyttöön Otakantaa.fi palvelu Tulosalueilla ei ole vielä selvitetty toimintoja, joissa käytetään Otakantaa.fi palvelua.

45 3.Mahdollistamme asiakkaan valinnanvapauden Ulkokuntalaisten lukumäärä terveydenhuollossa Seurantajärjestelmä käytössä. Seurantajärjestelmä käytössä. Seurantajärjestelmän kehittäminen Suunnittelu kesken Soten tunnettuus/ Sidosryhmäkysely Ajanmukaiset verkkosivut Tunnettuutta Sidosryhmäkyselyn toteuttaminen Ei ole tehty Uudistetaan verkkosivut Valmistelu käynnissä 4. Tarjoamme asiakkaille tarpeen mukaiset palvelut oikea-aikaisesti ja ovat tyytyväisiä saamiinsa palveluihin Valtakunnallinen tilastotieto palvelutarpeesta Systemaattinen palvelutarpeen määritys ei vielä käynnistynyt Suunnitelma tarpeenmäärityksestä Palvelutarpeen määritykseen tarvittavan tiedon kerääminen Hankkeiden kautta saadaan lisää tietoa palvelutarpeen määrittämiseksi. Asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset Asiakaspalautejärjestelmä Asiakaspalautejärjestelmä valmisteilla QPro reaaliaikainen sähköinen palautejärjestelmä käytössä. Pilotoitu Happy Or Nor - palautejärjestelmää Hallittu asiakaspalautejärjestelmä on käytössä Hallittu asiakaspalautejärjestelmä on käytössä Tehdään asiakaspalautejärjestelmäsuunnitelma Ei vielä edetty Tarkennetaan asiakkaan palauteprosessia Tieto kerätään vuositasolla Yhteydenotot potilas- ja sosiaaliasiamieheen sekä asiakkaan ohjaus ja neuvonta Potilas- ja sosiaaliasia miehen ja asiakkaan ohjaus ja neuvonta toteutuu Ohjaus ja neuvonta toteutuu Henkilöstö ja uudistuminen Strateginen päämäärä Houkutteleva työpaikka Kriittiset menestystekijät Mittarit/ arviointikriteeri Nykytila (TP15) Tavoite 2016 Tavoite 2020 Toimenpiteet Toteuma 1-12 kk/2016

46 5.Tuemme johtamista ja lähiesimiestyötä Kehityskeskustelut on käyty >1 vuotta työssä olleiden kanssa Turvallisuuskulttuurikyselyn (joka 3. vuosi) tulokset: - esimiestuki >4 - muutosten hallinta - osaamisen hallinta Toteutunut 95 % Esimiestuki 4.0, muutosten hallinta 3.0, osaamisen hallinta 4,0 Valmennusohjelma ja työkalupakki toteutuvat osana työhyvinvoinnin kehittämishanketta Toteutuu 100 % Lisätään esimiesten strategiaosaamista koulutuksilla/esimiesvalm ennus Toteutuu 100 % Toimiva esimieskoulutus/esimiesval mennus Kehitetään strategiapohjainen kehityskeskustelumalli Toimitaan kehityskeskusteluissa strategia- ja arvokirjapohjaisesti, kehityskeskustelupohjaa täydennetty. Tuetaan esimiesten koulutusta Työyhteisövalmennuksiin osallistunut 155 työntekijää (Työ Unelmatyöksi hanke), 16 työyhteisöä (Työhyvinvointi ja tuottavuus hanke), Menneillään Pomon polku esimieskoulutus 6.Johdamme henkilöstön hyvinvointia ja kehitämme osaamista Sairauspoissaolot pv/htv Työyhteisön ilmapiiri, toimivuus, työolot, ammatillinen osaaminen: työhyvinvointikyselyssä >4 7,0 tpv/htv/v Työhyvinvointikyselyä ei ole tehty Työ Unelmatyöksi tuottavuutta ja työhyvinvointia Kainuun sotessa hanke (ESR) käynnistetty 9/2015 Alle 10 tpv/htv 3,6 Alle 10 tpv/htv yli 4,0 2,9 tpv/htv 4 Käynnistetään työhyvinvointiin liittyvä muutostuen hanke Työ Unelmatyöksi hanke käynnissä Käynnistetään aloitetoiminta Valmistelussa Täydennyskoulutuspäivät/henkilö 3,0 tpv/hlö yli 3 tpv/hlö 2,9 tpv/hlö eli 105 työpäivää Johtaminen ja palvelujen järjestäminen Strateginen päämäärä Tehokkaat toimintatavat ja parhaat palvelut Kriittiset menestystekijät Mittarit/ arviointikriteerit Nykytila (TP15) Tavoite 2016 Tavoite 2020 Toimenpiteet Toteuma 1-12 kk/2016 7.Johdamme palveluiden tehokasta ja vaikuttavaa järjestämistä sekä tuottamista asia- Asiakaskokemus Mallia asiakaskokemuksen keräämiselle sekä tiedon hyödyntämisel- Kerättyä tietoa asiakaskokemuksista (50 kpl/tulosalue) Toimiva malli asiakaskokemuksen keräämiseen ja tiedon hyö- Luodaan malli asiakaskokemuksen keräämiselle sekä tiedon hyödyntämi-

47 kas- ja prosessitiedon avulla le ei ole vielä luotu dyntämiseen selle Ei vielä edetty Tietotarpeet Sähköisen johdon työpöydän käyttöönotto meneillään Tunnistetut johdon tietotarpeet on täytetty Tunnistetut johdon tietotarpeet on täytetty Sähköinen johdon työpöytä otetaan käyttöön Otettu käyttöön, käyttöä tehostetaan, laajennetaan ja edelleen kehitetään. Paljon palveluja käyttävien asiakkaiden tunnistaminen Kehittämishankkeelle saatu rahoituspäätös anottua pienempänä, hanke käynnistynyt Menetelmä paljon palveluja käyttävien asiakkaiden löytämiseksi käytössä Tuetaan kehittämishankkeilla tavoitteen toteutumista Kehittämishanke meneillään, toimintamallin luominen käynnissä Johdon katselmusten toteutuminen Johdon katselmusten toteutuminen Hallinnon tulosalueelle ei ole suoritettu johdon katselmusta Johdon katselmukset 1 x/v jokaisella tulosalueella Johdon katselmukset toteutuvat Johdon katselmuksia on suunniteltu tulosalueille Käynnistetään verkkosivuston uudistaminen Verkkosivusto on uudistettu Meneillään Verkkosivusto on uudistettu Toimivat verkkosivut Uudistaminen käynnissä 8.Kehitämme asiakkaillemme mahdollisuuksia entistä aktiivisempaan osallistumiseen omaan hoito- ja palveluprosessiinsa Sähköisten palveluiden lukumäärä Sähköisten asiointipalveluiden käyttöaste Toimintasuunnitelman laatiminen on meneillään OmaSoten kehittämistyö jatkunut. OmaSoten käyttäjiä 12 340 Selvitetään sähköiset palvelut 10000 kainuulaista käyttää Omasotea ja palvelu on kattavampi Toimivat sähköiset asiointipalvelut ovat käytössä Sähköisen asioinnin toimintasuunnitelman laatiminen Suunnitelman laadinta meneillään Omasotea kehitetään aktiivisesti ja sen tuomia hyötyjä arvioidaan Meneillään; omasoteen rekisteröityneitä henkilöitä 31.12.2016 oli 16971 9.Johdamme hoito- ja palveluketjuja asiakaslähtöisesti läpi organisaation Toimivat hoito- ja palveluketjut) Toteutunut Toteutettu 1-3 ajantasaista tulos- ja vastuualueiden yli menevää hoitoja palveluketjua Toteutettu 1-3 ajantasaista tulos- ja vastuualueiden yli menevää hoito- ja palveluketjua Tuetaan leanajattelun käyttöönottoa Leanilla kuvataan hoito- ja palveluprosesseja

48 10.Uudistamme ja kehitämme edelleen Kainuun päivystävää keskussairaalaa ja vaativaa erikoissairaanhoitoa Päivystysasetuksen erikoisalakohtaiset kriteerit täyttyvät kaikilta osin Perustettu uusia virkoja ja toimia erikoissairaanhoitoon Erikoisalakohtaiset kriteerit täyttyvät Erikoisalakohtaiset kriteerit täyttyvät Rekrytoidaan osaajia. Kehitetään toimintamalleja päivystyksen toteuttamiseksi. Toteutunut Kehittämistyö menossa 11.Uudistamme ja kehitämme palveluitamme niin, että varmistamme asiakkaillemme niiden saatavuuden, saavutettavuuden ja korkean laadun Järjestämissuunnitelma ja erikoissairaanhoidon järjestämissopimus päivitetään Erikoissairaanhoidon järjestämissopimusta päivitetään Päivitys toteutettu Järjestämissuunnitelman ja järjestämissopimuksen päivittäminen Toteuman seuranta käynnissä ja päivitys menossa Omavalvonta Suunnittelu käynnistynyt Omavalvontasuunnitelmat Omavalvontasuunnitelmat Selkiytytetään omavalvonnan toteuttamista Selkeytetty hoitotakuun omavalvontaa ja tehty ohjeet seurannasta Talous Strateginen päämäärä Tasapainoinen talous Kriittiset menestystekijät 12.Toteutamme toimintamme talousarvion puitteissa Mittarit/ arviointikriteerit Talousarvio ja tilinpäätös Toiminnallisen ja kehittämisyhteistyön tuotokset (kpl/vuosi/kunta) Nykytila (TP15) Tavoite 2016 Tavoite 2020 Toimenpiteet Talous raportoidaan kuntayhtymätasolla kuukausittain hallitukselle ja lähetetään valtuustolle Toteutuu suunnitellusti Kartoitetaan yhteistyömuodot Toteutuu suunnitelman mukaisesti Toteuma 1-12 kk/2016 Talouden seuranta ja toiminnan sopeuttaminen Hallinnon tulosalueen toimintakulut toteutuivat 0,9 milj. käyttösuunnitelmaa pienempinä Kartoitetaan yhteistyömuodot ja luodaan suunnitelma yhteistyön tiivistämiseksi; mm. ennaltaehkäisevä työ Toteutettu konk-

49 reettista yhteiskehittämistä tuotoksena esim. Arjen pelastajat - konsepti, strateginen yhteistyö Kamkin, Kaon ja Aikopan kanssa. 13. Järjestämme palvelut kustannustehokkaasti Sosiaali- ja terveydenhuollon tarvevakioidut menot /asukas suurten ja keskisuurten kuntien vertailussa Kainuu on 13:sta kallein (kuntia yhteensä 30) Kolmen parhaan joukossa valtakunnallisessa vertailussa Kansalliset vertaisarvot (THL, esh:n tuottavuustilasto; episodituottavuus) Tehdään suunnitelma vaikuttavuuden mittaamiseksi (pth, esh, sos) Tieto kuntayhtymätasolla Kuntien hyvinvointikertomukset analysoidaan ja sen pohjalta resursseja suunnataan Järjestämissuunnitelman päivitys on meneillään KUNTAYHTYMÄN HALLINTO 1 000 Valtuusto, Hallitus, Tarkastustoimi, Hallinto,Tutkimus ja kehittäminen, Uusi sairaala, Maakuntauudistus Toteuma -% Muutos % KS-16/tot 16 Ks-16/ Tot 2016 Kasvu Muutos % TP 15/TP 16 Muutos TP-15/TP- 16 TP 2015 TA 2016 KS 2016 TP 2016 TOIMINTATUOTOT 271 956 274 882 274 882 271 196 98,7-1,3-3 686-0,3-760 Myyntituotot 271 272 274 026 274 026 270 568 98,7-1,3-3 458-0,3-704./. Jäsenkunnilta 271 214 274 000 274 000 270 455 98,7-1,3-3 545-0,3-759 Maksutuotot 0 0 0 3 0,0 0,0 3 0,0 3 Tuet ja avustukset 558 800 800 555 69,4-30,6-245 -0,5-3 Muut tuotot 126 56 56 70 125,0 25,0 14-44,4-56 TOIMINTAKULUT 2 755 4 098 4 141 3 204 77,4-22,6-937 16,3 449 Palkat ja palkkiot 1 524 1 815 1 850 1 672 90,4-9,6-178 9,7 148 Henkilöstösivukulut 217 415 423 391 92,4-7,6-32 80,2 174 Henkilöstökulut 1 741 2 230 2 273 2 063 90,8-9,2-210 18,5 322 Asiakapalvelujen ostot -76 20 20-34 -170,0-270,0-54 -55,3 42 Muut palvelujen ostot 772 1 253 1 213 839 69,2-30,8-374 8,7 67 Palvelujen ostot 696 1 273 1 233 805 65,3-34,7-428 15,7 109 Aineet ja tavarat 87 99 99 63 63,6-36,4-36 -27,6-24 Avustukset 70 70 100 62 62,0-38,0-38 -11,4-8 Vuokrat 164 241 241 124 51,5-48,5-117 -24,4-40 Muut kulut -4 185 195 87 44,6-55,4-108 -2275,0 91 TOIMINTAKATE 269 201 270 784 270 741 267 992 99,0-1,0-2 749-0,4-1 209 Rahoituskulut ja -tuotot -11-461 -461 59-12,8-112,8 520-636,4 70 VUOSIKATE 269 190 270 323 270 280 268 051 99,2-0,8-2 229-0,4-1 139 POISTOT JA ARVONALENTUMISET -13 0 0-25 0,0 0,0-25 92,3-12 SATUNNAISET ERÄT 400 0 0 245 0,0 0,0 245-38,8-155 TILIKAUDEN TULOS 269 577 270 323 270 280 268 271 99,3-0,7-2 009-0,5-1 306 VARAUSTEN JA RAHASTOJEN MUUTOS 0 0 0 0 0,0 0,0 0 0,0 0 ALIJÄÄMÄN KATTAMINEN 0 0 0 0 0,0 0,0 0 0,0 0 TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ 269 577 270 323 270 280 268 271 99,3-0,7-2 009-0,5-1 306 Mittarit / Tunnusluvut Mittarit/Tunnusluvut Asukas, asiakas TP 2012 TP 2013 TP 2014 TP 2015 TA 2016 tavoite 1-12 kk/2016 Syntyvät julkaisut, artikkelit, tutkimukset, selvitykset ja raportit 3 10 14 4

50 10 kpl/vuosi Henkilöstö ja uudistuminen Sairauspoissaolopäivien määrä alle 10/pv/hlö/vuosi Työhyvinvointimittaus Täydennyskoulutus 3 5 tpv/hlö Kehittämiskeskustelut 1x/vuosi Johtaminen, palveluiden järjestäminen Kehittäjäasiakas ja kokemusasiantuntijaasiakkaita 30 ja prosessit 5 10 kpl/vuosi, 1 kehittäjäkylä Tietoa ei käytettävissä 30 38 5 prosessia 9,3 6,4 tpv/hlö alle 10 2,9 tpv/hlö 3,8 3,0 4 4,6 tpv/hlö 0,4 tpv/vak.hlö 3-5 tpv/hlö 2,9 tpv/hlö 98% 95 % Toteutumis- Toteutumis- % 100 % 99 20 50 42 kokemusasiantuntijaa 4 prosessia Talous Talous toteutuu suunnitellusti Toteutunut Toteutunut Toteutuu suunnitellusti Toteutuu suunnitellusti Toimintakulut toteutuivat 0,9 milj. euroa alle budjetoidun Olennaista toiminnassa 1.1.-31.12.2016 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen suunnittelussa ja kuulemistilaisuuksissa on oltu aktiivisesti mukana mm. monikanavarahoitusta selvittävässä yhteystyössä STM:n ja Sitran kanssa, palvelupakettien pilotoinnissa (VM) ja I&O kärkihankkeessa. I&O-kärkihankkeen osa-aikainen muutosagentti aloitti toimintansa Kainuussa. Kehittämishankkeiden ja eri toimijoiden (mm. Keva) yhteistyön avulla on panostettu henkilöstön työhyvinvointiin. STM:n Kaste-kehittämistyö, ESR, TEM ja VM -rahoitteiset hankkeet ovat toteutuneet Kainuun sotessa suunnitelmien mukaisesti. Maahanmuuttajataustaisten nuorten naisten seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämisen (Maamu SeLi) - hankkeeseen ei saatu terveydenedistämisen määrärahaa. Arjen pelastajat -konseptin toteuttamista jatketaan yhteistyössä valtakunnallisen toimijan Sosten kanssa ilman ESRrahoitusta. Kulttuurin keinoin edistetään kainuulaisten hyvinvointia kahden kehittämishankkeen kautta. Valmisteltiin sosiaalisen kuntoutuksen kehittämiseen ESR-hanke (SOS- Kainuu), johon saatiin myönteinen rahoituspäätös. Jatketaan kehittämisyhteistyötä eri tahojen mm. evl. seurakunnan ja Klubitalo Tönärin kanssa. Kainuun Edun ja eri yritysten kanssa yhteistyössä käynnistetty DIHYTE-hanke luo mahdollisuuksia digitaalisuuden käyttöönottoon palvelujen uudistamiseksi. Omarahoitteiset hankkeet (Soten kirjaaminen, Omasote, Hyvinvoinnin palvelutarjoitin, Kotihoidon optimoinnin laajennus) ovat toteutuneet suunnitelman mukaisesti. Hyvinvoinnin palvelutarjottimen jatkokehittämiseksi on valmisteltu kansainvälinen kehittämishanke (DST) yhteistyössä norjalaisten ja islantilaisten kanssa. Kainuussa käynnistyi henkilökohtaisen budjetoinnin kehittäminen osana kansallista hanketta (Avain kansalaisuuteen). Tutkimusyhteistyö THL:n kanssa saa-

tiin päätökseen (Valva-hanke). Strategiayhteistyö Kajaanin ammattikorkeakoulun, Kainuun ammattiopiston ja aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelujen (Aikopa) kanssa on tiivistynyt. Maan hallituksen kärkihankkeisiin on laadittu hankehakemukset koskien ikäihmisten palvelutarpeen arviointia/palveluohjausta, turvallista kotona asumista (turvateknologia), erityislasten omaishoidon kehittämistä sekä valinnanvapauskokeilua. Lisäksi valmisteltiin lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmaan (Lape) Mukava Kainuu -hankehakemus. Terveyden edistämisen kärkihankkeeseen valmisteltiin kaksi kehittämisosiota osana valtakunnallisia hankkeita elintapaohjaukseen (Vesote) ja mielenterveysosaamisen vahvistamiseen. Vuoden loppuun mennessä Kainuun sote sai rahoituksen erityislapsen omaishoidon kehittämiseen (ErinOmainen), joka toteutuu osana Essoten hallinnoimaa Ossi-hanketta. Kielteiset päätökset tulivat ikäihmisten palvelutarpeen arviointiin, turvallisen kotona asumisen tukeen sekä valinnanvapauskokeiluun. Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyötä ERVA -alueella on jatkettu mm. tietojärjestelmäyhteistyössä ja ERVA -alueen erikoissairaanhoidon työnjakoon liittyvissä asioissa. Pohjois- Suomen ERVA -alueen sairaanhoitopiirit ovat tehneet yhteisen lausunnon sosiaali- ja terveysministeriölle keskussairaaloiden ja yliopistosairaalan tehtävistä ja työnjaosta. 51 1.8.1.3 Keskitetyt yhteiset tukipalvelut Vastuuhenkilö: Va. Hallintojohtaja Anu Huttunen KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄN TULOSKORTISTO 2016 Strategiakartta 2016 2020 (kaksi valtuustokautta) Näkökulmat Asiakas ja asukas Strategiset päämäärät HYVINVOIVAT KAINUULAISET Henkilöstö ja uudistuminen HOUKUTTELEVA TYÖPAIKKA Johtaminen, ja palvelujen järjestäminen TEHOKKAAT TOIMINTATAVAT JA PARHAAT PALVELUT Talous TASAPAINOINEN TALOUS

52 Kaavio 1. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän strategiakartta 2016 2020. Strategiset päämäärät näkökulmittain Toiminta-ajatus Edistämme alueemme kainuulaisten hyvinvointia ja osallisuutta. Järjestämme vastuullamme olevat sosiaali-, terveys- ja muut palvelut asiakaslähtöisesti, tehokkaasti ja vaikuttavasti. Arvot Asiakaslähtöisyys, avoimuus ja luottamus, oikeudenmukaisuus, vastuullisuus Visio 2020 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä on arvostettu edelläkävijä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestäjänä ja kehittäjänä. Palvelut vastaavat asiakkaiden tarpeita

53 Asiakas ja asukas Strateginen päämäärä Hyvinvoivat kainuulaiset Kriittiset menestystekijät (missä on onnistuttava, jotta sitoviin tavoitteisiin päästään; sama kuin ky tasolla) Mittarit/ arviointikriteerit (millä sitovien tavoitteiden onnistumista ja toteutumista mitataan) Nykytila (TP15) Tavoite 2016 Tavoite 2020 Toimenpiteet Toteuma 1-12kk/2016 (mitä on tehtävä sitovien tavoitteiden toteutumiseksi ja kuka toteuttaa) 1.Parannamme kainuulaisten hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä yhteistyössä kuntien kanssa ja panostamme terveyden edistämiseen 2.Kehitämme mahdollisuuksia väestön osallistumisen lisäämiseksi 3.Mahdollistamme asiakkaan valinnanvapauden 4.Tarjoamme asiakkaille tarpeen mukaiset palvelut oikea-aikaisesti ja ovat tyytyväisiä saamiinsa palveluihin Asiakastyytyväisyys selvitys 2016 Ohjausryhmien säännöllinen kokoontuminen 3,5 3,5 Säännölliset asiakasyhteistyöryhmien kokoukset. Yhteistyöryhmät ovat kokoontuneet. Asiakastyytyväisyyttä ei mitattu vuonna 2016. Henkilöstö ja uudistuminen Strateginen päämäärä Houkutteleva työpaikka Kriittiset menestystekijät Mittarit/ arviointikriteerit Nykytila (TP15) Tavoite 2016 Tavoite 2020 Toimenpiteet Toteuma 1-12 kk/2016 5.Tuemme johtamista ja lähiesimiestyötä Kehityskeskusteluiden käyntiaste 100 % 100 % Kehityskeskustelut käyty osittain. Kehityskeskustelu käsikirjan eli ohjeen laatiminen Kehityskeskusteluohje laadittu.

54 6.Johdamme henkilöstön hyvinvointia ja kehitämme osaamista työhyvinvointikyselyn tulokset Tehdään v 2016 3,75 3,8 Esimieskoulutuksiin ja työhyvinvointihankkeeseen osallistuminen Työhyvinvointikyselyn tulos: 3,5, ei päästy tavoitteeseen Johtaminen ja palvelujen järjestäminen Strateginen päämäärä Tehokkaat toimintatavat ja parhaat palvelut Kriittiset menestystekijät Mittarit/ arviointikriteerit Nykytila (TP15) Tavoite 2016 Tavoite 2020 Toimenpiteet Toteuma 1-12 kk/2016 7.Johdamme palveluiden tehokasta ja vaikuttavaa järjestämistä sekä tuottamista asiakas- ja prosessitiedon avulla - tietoturvan jasuojan omavalvontamalli - laitteiden hallintaprosessi - laitteiden vaaratilanne ilmoitusprosessi -omavalvontamalli luotu - prosessien päivitys tehty - omavalvonta-malli käytössä koko sotessa. - kaikki laitteet rekisterissä. -prosessit toimii - omavalvontamalli tehty - laitteiden hallintaprosessi ja laitteiden vaaratilanne ilmoitusprosessi laadittu 8.Kehitämme asiakkaillemme mahdollisuuksia entistä aktiivisempaan osallistumiseen omaan hoito- ja palveluprosessiinsa 9.Johdamme hoitoja palveluketjuja asiakaslähtöisesti läpi organisaation 10.Uudistamme ja kehitämme edelleen Kainuun päivystävää keskussairaalaa ja vaativaa erikoissairaanhoitoa 11.Uudistamme ja kehitämme palveluitamme niin, että varmistamme asiakkaillemme niiden saatavuuden, saavutettavuuden ja korkean laadun

55 Talous Strateginen päämäärä Tasapainoinen talous Kriittiset menestystekijät Mittarit/ arviointikriteerit Nykytila (TP15) Tavoite 2016 Tavoite 2020 Toimenpiteet Toteuma 1-12 kk/2016 12.Toteutamme toimintamme talousarvion puitteissa Talousarvion toteutuminen Toimintakulut toteutuivat 3 milj. käyttösuunnitelmaa pienempinä Ei ylity Ei ylity Seuranta ja tarvittaviin toimenpiteisiin ryhtyminen 13. Järjestämme palvelut kustannustehokkaasti Yksikkökustannuksien hinta tositearvio 1,39 /kpl Palkkalaskelma 12,77 /kpl tosite max 1,40 /kpl Palkkalaskelma max 12,80 /kpl Ei reaalikasvua Prosessien kehittäminen. KESKITETYT YHTEISET PALVELUT 1 000 Asiakirjahallinto, Asiamiespalvelut, Tekniset palvelut, Materiaali-, Kuljetus- tekstiili-, Ravinto-, Reyrytointi- ja yks.tukipalvelut, Henkilöstö- Talous- ja Tietopalvelut Toteuma -% Muutos % KS-16/tot 16 Ks-16/ Tot 2016 Kasvu Muutos % TP 15/TP 16 Muutos TP-15/TP- 16 TP 2015 TA 2016 KS 2016 TP 2016 TOIMINTATUOTOT 6 656 6 480 6 480 6 787 104,7 4,7 307 2,0 131 Myyntituotot 4 341 4 503 4 503 4 357 96,8-3,2-146 0,4 16 Maksutuotot 86 63 63 86 136,5 36,5 23 0,0 0 Tuet ja avustukset 921 800 800 921 115,1 15,1 121 0,0 0 Muut tuotot 1 308 1 114 1 114 1 423 127,7 27,7 309 8,8 115 TOIMINTAKULUT 29 032 31 254 31 311 28 304 90,4-9,6-3 007-2,5-728 Palkat ja palkkiot 11 317 12 226 12 191 11 117 91,2-8,8-1 074-1,8-200 Henkilöstösivukulut 3 002 3 235 3 227 2 985 92,5-7,5-242 -0,6-17 Henkilöstökulut 14 319 15 461 15 418 14 102 91,5-8,5-1 316-1,5-217 Asiakapalvelujen ostot 0 1 1 0 0,0-100,0-1 0,0 0 Muut palvelujen ostot 8 703 9 554 9 554 8 615 90,2-9,8-939 -1,0-88 Palvelujen ostot 8 703 9 555 9 555 8 615 90,2-9,8-940 -1,0-88 Aineet ja tavarat 3 314 3 593 3 593 2 899 80,7-19,3-694 -12,5-415 Avustukset 121 0 100 101 101,0 1,0 1-16,5-20 Vuokrat 2 035 2 107 2 107 2 049 97,2-2,8-58 0,7 14 Muut kulut 540 538 538 538 100,0 0,0 0-0,4-2 TOIMINTAKATE -22 376-24 774-24 831-21 517 86,7-13,3 3 314-3,8 859 Rahoituskulut ja -tuotot -7-5 -5-2 40,0-60,0 3-71,4 5 VUOSIKATE -22 383-24 779-24 836-21 519 86,6-13,4 3 317-3,9 864 POISTOT JA ARVONALENTUMISET -4 318-4 334-4 334-4 594 106,0 6,0-260 6,4-276 SATUNNAISET ERÄT 0 0 0 0 0,0 0,0 0 0,0 0 TILIKAUDEN TULOS -26 701-29 113-29 170-26 113 89,5-10,5 3 057-2,2 588 VARAUSTEN JA RAHASTOJEN MUUTOS 0 0 0 0 0,0 0,0 0 0,0 0 ALIJÄÄMÄN KATTAMINEN 0 0 0 0 0,0 0,0 0 0,0 0 TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ -26 701-29 113-29 170-26 113 89,5-10,5 3 057-2,2 588 Olennaista toiminnassa 1.1.-31.12.2016 Yleispalvelut: Veteraanien leskien palvelusetelipalvelua ei lopetettu, vaikka määrärahavaraus oli 0, käyttösuunnitelmassa siihen osoitettiin 100 000. Hankintayksikkö siirtyi vuoden alusta hallinnon tulosalueelle. Vaatehuollon kilpailutuksen voittaja Kartex Oy aloitti 1.2.2016 ja sopimus sen kanssa purettiin yhteisellä sopimuksella 1.6.2016 alkaen. Uusi sopimus on tehty kilpailutuksessa toiseksi tulleen Pohjolan tekstiili Oy:n kanssa.

Materiaalihallinto: Materiaalihallinto osallistuu uusi sairaala -projektin logistiikkasuunnitteluun. Uuden sairaalan logistiset toiminnot muuttuvat ja logistiikan ict- järjestelmien merkitys kasvaa toiminnassa. Materiaalihallinnon varastotoimintoja sekä varsinkin materiaalikuljetuksia on kehitetty pitkin vuotta vastaamaan tulevan uuden sairaalan haasteita. Kehittämistoimenpiteiden lisäksi materiaalipalvelut huolehtivat Kainuun soten alueen materiaalikuljetuksista eri toimipisteiden välillä omalla kalustolla ja henkilöstöllä. Ravitsemis- ja laitoshuolto: 27.10.2016 valmistui ruokapalveluselvitys siitä, missä valmistetaan Kainuun soten tarvitsemat ateriat Kajaanin alueella uuden sairaalan valmistuttua. Selvitystä täydennetään vielä lisätiedoilla ja sen on määrä olla valmis helmikuun 2017 loppuun mennessä. Kuljetuspalvelut: Kuljetus- ja neuvontapalvelut yksikkö on toiminut vuonna 2016 normaalisti. Yksikkö teki matka-hankkeen, jonka tavoitteena oli saada jo olemassa olevat ja järjestetyt kuljetukset yhä useampien matkustajien käyttöön sekä vastata kustannustehokkaasti maaseudun asukkaiden liikkumistarpeisiin. Kehittämishankkeen pilottikohde oli Kainuun maakunta sekä maakunnan joukkoliikenteen ja henkilökuljetusten palvelut, joiden järjestämistahoina toimivat Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Kainuun kunnat sekä Kainuun sote. Tekniset palvelut: Rajamiehentien asuntojen (15-paikkainen asumisyksikkö vammaispalveluille) rakennuttaminen eteni suunnitelmien mukaisesti ja kohde valmistuu vuoden 2017 alkupuolella. Kosteusvaurioitunut D-kerrostalo purettiin uuden sairaalan tieltä. Kuusanmäen psykiatrinen osasto 21 siirrettiin sisäilmaongelmien vuoksi Salmijärven sairaalaan saneerattuihin tiloihin. Uuden sairaalan kehitysvaihe (suunnitteluvaihe) jatkui koko vuoden. Henkilöstöpalvelut: Henkilöstöpalveluissa on suunniteltu riittävät säästötoimet Kajaanin irtauduttua yhteistyösopimuksesta palkkojen maksun osalta. Kajaanin ammattikorkeakoulun kanssa on solmittu vuodeksi 2017 oma sopimus, jossa on optio jatkoon. Työhyvinvoinnin asiantuntijan lisäresurssi työhyvinvoinnin edistämiseen mahdollistaa varhe-maksuun vaikuttamisen. Uuden sairaalan resurssien ja muuttuvien osaamisten suunnitteluun on panostettu. Talouspalvelut: On suunniteltu riittävät säästötoimet tulojen menettämisen takia, kun Kajaani irtaantuu yhteistyösopimuksesta. Kajaanin ammattikorkeakoulun kanssa on solmittu oma sopimus vuodeksi 2017, sopimuksessa on optio jatkaa voimassaoloaikaa. Talouspalveluissa on saatu päätökseen tukipalvelujen tuotteistaminen talous- ja henkilöstöhallinnon osalta. Tietohallinnon osalta on tehty tuotteistussuunnitelma. Talouspalvelut on mukana eri työryhmissä valtakunnallisessa valtiovarainministeriön hallinnoimassa Kuntatieto hankkeessa. Helmikuussa 2016 alkanut Kainuun pilottihanke päättyi vuoden lopussa. Tietohallintopalvelut: ICT-palvelutuotanto on toiminut normaalisti, ja tietojärjestelmien kehittäminen on toteutunut suunnitelmien mukaisesti. Kajaanin kaupungin talous- ja henkilöstöhallinnon palveluiden muutokseen on osallistuttu tietojärjestelmien ja teknisen infrastruktuurin osalta. Asiahallintajärjestelmän vaihtoprojekti sekä arkistointi ovat edenneet Kainuun sote:ssa suunnitellusti. Kainuun kunnat ja Kainuun liitto ovat päättäneet vaihtaa toiseen asiahallintajärjestelmään. Uusi sairaala -projektin ICT-suunnittelu on edennyt yhdessä koko projektin suunnittelun kanssa. Työasemien virtualisointipilotin ja Windows 10 -käyttöjärjestelmän käyttöönoton suunnittelu on aloitettu. On osallistuttu sote- ja maakuntauudistuksen valmisteluun sekä 56

57 Pohjois-Suomen erva -alueen yhteistyöhön ja valtakunnalliseen UNA-projektiin. Kainuun tietohallinnon ohjausryhmä on kokoontunut säännöllisesti. 1.8.1.4 Perhepalveluiden tulosalue Vastuuhenkilö: Perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen Perhepalvelut Toiminta-ajatus ja perustehtävä Edistämme alueemme kainuulaisten hyvinvointia ja osallisuutta. Järjestämme vastuullamme olevat sosiaali-, terveys- ja muut palvelut asiakaslähtöisesti, tehokkaasti ja vaikuttavasti. Perhepalveluiden tulosalueeseen sisältyy aikuissosiaalipalvelut, lapsiperheiden sosiaalipalvelut, lapsiperheiden terveydenhuoltopalvelut ja vammaispalvelut. Aikuissosiaalipalveluihin kuuluu aikuissosiaalityö, toimeentuloturva, sosiaalinen luototus, kuntouttava työtoiminta ja työllistymistä tukeva monialainen yhteispalvelu (ent. työvoiman palvelukeskus). Lapsiperheiden sosiaalipalveluihin kuuluu lastensuojelun avo-, sijais- ja jälkihuolto, Salmijärven lastensuojeluyksikkö sekä perhetyö. Vammaispalveluihin kuuluu kaikki vammaisten ja kehitysvammaisten palvelut. Näitä ovat esimerkiksi vammaisten henkilöiden sosiaalityö, Kuusanmäen palvelukeskus, ryhmäkodit, asumispalvelut, työ- ja päivätoimintakeskukset, asumisen ohjaus, omais- ja perhehoito sekä erityishuollon poliklinikan palvelut. Lapsiperheiden terveydenhuoltopalveluihin kuuluu lasten, nuorten ja lapsiperheiden terveydenhuoltopalvelut, mikä sisältää äitiys-, lasten- ja perhesuunnitteluneuvolat, koulu- ja opiskeluterveydenhuollon palvelut ja perheneuvolan. Lisäksi vastuualueeseen kuuluvat erikoissairaanhoidon lastentaudit, naistentaudit, äitiyshuolto ja synnytystoiminta, lastenpsykiatria ja nuorisopsykiatria. Arvot Asiakaslähtöisyys, avoimuus ja luottamus, oikeudenmukaisuus, vastuullisuus, perhekeskeisyys Visio 2020 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä on arvostettu edelläkävijä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestäjänä ja kehittäjänä. Palvelut vastaavat asiakkaiden tarpeita.

58 Asiakas ja asukas Strateginen päämäärä (sitovat tavoitteet eli mitä tulee saavuttaa) Hyvinvoivat kainuulaiset Kriittiset menestystekijät (missä on onnistuttava, jotta sitoviin tavoitteisiin päästään) Mittarit/ arviointikriteerit (millä sitovien tavoitteiden onnistumista ja toteutumista mitataan) Nykytila (TP15) Tavoite 2016 Tavoite 2020 Toimenpiteet Toteuma 1-12 kk/2016 (toteuma kursiivilla osavuosiraporteissa) 1. Parannamme kainuulaisten terveyttä, hyvinvointia ja toimintakykyä ja kavennamme terveys- ja hyvinvointieroja yhteistyössä kuntien kanssa panostamalla terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen 1.1 Pitkällä aikavälillä väestötason mittarit kehittyvät myönteisesti (huom. vertailutieto viiveellä). Pitkän aikavälin tavoite on erojen kaventaminen koko maahan nähden. Hallitus käsitteli tilastokatsauksen 19.8.2015, 143. Pitkän aikavälin indikaattori saatavilla viiveellä (v. 2015 tieto saatavilla v. 2016) Tilastotietoa on hyödynnetty myös lakisääteisissä ja muissa suunnitelmissa (esim. lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma, alueellinen KEHASsuunnitelma). Vuonna 2015 kasvua erityisesti vammaispalveluna myönnetyssä henkilökohtaisessa avussa. Hyödynnetään tilasto-, indikaattori- ja tutkimustietoa toimintojen ja palveluiden kehittämiseksi (mm. TEA-viisari, kouluterveyskysely). Vuonna 2016 ei laadita erillistä tilastokatsausta hallitukselle. Tietoa on hyödynnetty muutoin päätöksenteon (lakisääteiset suunnitelmat) ja toiminnan johtamisessa (johdon katselmukset). Aikuissosiaalipalveluissa on tehty yhdessä Virta IIhankkeen kanssa sosiaalisen kuntoutuksen tarpeiden selvitystyö yli vastuu- ja tulosaluerajojen. Raportin pohjalta on käynnistynyt sosiaalisen kuntoutuksen kehittämishanke (ESR).

59 2. Tarjoamme asiakkaille tarpeen mukaiset palvelut oikeaaikaisesti ja asiakkaat ovat tyytyväisiä saamiinsa palveluihin 2.1 Hoito- ja palvelutakuun toteutuminen Poikkeamia ks. tarkemmin alla. Toimeentulotuen käsittely tapahtui 99,56 %:sti palvelutakuun mukaisesti. 115 hakemuksen (0,44 % kaikista hakemuksista) käsittely viivästyi 100 % Seurataan määräaikojen sekä hoito- ja palvelutakuun toteutumista ja reagoidaan poikkeamiin. Lastensuojelulain mukaisissa määräajoissa oli ylityksiä. Vammaispalvelulain mukaisista hakemuksista 98,6 % käsiteltiin lain mukaisissa määräajoissa. Määräaikojen ylitykset johtuivat erikoistilanteista. Toimeentulotukihakemuksia ei ole täysin kyetty käsittelemään lakisääteisissä määräajoissa. 25 583 hakemuksesta 159:n (0,62 %) käsittely viivästyi. Hakemukset käsiteltiin 99,38 %:sti määräajassa. 2.2 Asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset Toteutunut; keskiarvo 4.3 Kajaanissa ja Kuhmossa asiakkaat eivät ole saaneet henkilökohtaista aikaa sosiaalityöhön lakisääteisessä 7 arkipäivän määräajassa. Kajaanin neuvonta on jouduttu sulkemaan muutamaksi päiväksi. Sotkamossa tapaamisaika on voitu tarjota vain erityisjärjestelyin. 4,5 > 4,5 Hyödynnetään asiakastyytyväisyyskyselyä sekä muuta asiakaspalautetta toiminnan kehittämiseksi. ka: 4,3 (n=78)

60 2.3 Muistutukset, kantelut ja yhteydenotot potilas-, sosiaali- ja veteraaniasiamieheen Korvattavia potilasvahinkoja oli 3 kpl (1 kpl v 2014). (ks. hallitus 10.2.2016) Raportoidaan valvovien tahojen ratkaisut. Sosiaali- ja potilasasiamiesten raportit huomioidaan. Vammaispalveluissa tehtiin 29 muutosvaatimusta yksilöhuoltojaostoon, 10 hallintooikeuteen, yksi korkeimpaan hallintooikeuteen ja yksi eduskunnan apulaisoikeusasiamiehelle. Lapsiperheiden sosiaalipalveluissa oli yhteensä 17 muistutusta ja 2 kantelua, 1 oikaisuvaatimus jaostolle. Aikuissosiaalipalveluissa oli 4 muistutusta, oikaisuvaatimuksia 32 ja yksi kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle. 2.4 Väestön/asiakkaan osallisuutta vahvistetaan - - Lisätään ja kehitetään kuntalaisten vaikutuskanavia lakisääteisissä suunnitelmissa (esim. otakantaa,fi palvelu). Yhtenäinen toimintaohjelma neuvolatoiminnalle ym. (asetus 338/2011) hyväksyttiin (hallitus 15.6.2016 142). Laadittu toimintaohje vastaamaan kehitysvammalain muutokseen ja vammaisten henkilöiden itsemääräämisoikeuden vahvistamiseen. Kehitysvammayksiköissä on kehitettyasiakkaan palvelutarpeen arviointia rekrytoimalla sosionomin koulutuksen saaneita työntekijöitä.

61 Vammaispalveluista on osallistuttu hallituksen kärkihankkeen Kainuun osahankkeen suunnitteluun, jossa kehitetään omaishoitoa (erityislasten omaishoito) ErinOmainen. Vammaispalveluista on osallistuttu Sosiaalisen kuntoutuksen suunnitteluun ja työryhmätyöskentelyyn. 2.5 Mahdollistamme asiakkaan valinnanvapauden Seurataan Kainuun soten jäsenkuntien ulkopuolisten asiakkaiden lukumäärää (esim. kotikuntalain muutokset sosiaalihuollon asumispalveluissa). Vireillä palvelusetelin käyttöönotto lapsiperheiden kotipalveluun. Vireillä palvelusetelin käyttöönotto vammaispalvelun henkilökohtaiseen apuun. Vammaispalveluissa Matka-hanke on tarjonnut valinnanvapautta kuljetuspalveluissa. Matka hankkeen vaikuttavuutta ei voida vielä arvioida. Vammaispalveluissa osallistuttu oma soten käyttöön ottoon vammaispalvelujen, kehitysvammapalvelujen ja perhehoidon osalta. Vammaispalvelujen vastuualueella tarjotaan asumisratkaisuja omana toimintana ja ostopalveluissa.

62 Henkilöstö ja uudistuminen Strateginen päämäärä Houkutteleva työpaikka Kriittiset menestystekijät Mittarit/ arviointikriteerit Nykytila (TP15) Tavoite 2016 Tavoite 2020 Toimenpiteet Toteuma 1-12 kk/2016 3. Tuemme johtamista ja lähiesimiestyötä 3.1 Kehityskeskustelut on käyty kaikkien työssä olevien kanssa 100 % yli 1. vuoden pitkistä palvelussuhteista 100 % 100 % Seurataan ja kehitetään. Tiedot eivät luotettavat seurannan osalta v. 2016 (0,27 %) 360 asteen arviointi ei ole toteutunut, koska Kainuun sotella ei ole välinettä arvioinnin toteuttamiseksi (henkilöstöhallinto) Kehitysvammapalveluiden esimiehet osallistuivat Työ unelmaksi hankkeen esimiestyökoulutukseen. Esimiehiä on osallistunut muutosvalmennukseen (uusi sairaala) ja osa esimiehistä on osallistunut yhteiseen ryhmätyönohjaukseen (aikuissosiaalipalvelut ja lapsiperheiden sosiaalipalvelut). 3.2 Turvallisuuskulttuurikyselyn (joka 3:s vuosi) tulosten myönteinen kehitys Kysely toteutui vuonna 2015, seuraava kysely v. 2018. Tulokset tarkemmin alla mittaritaulukossa 4.0 3.5 4.3 Hyödynnetään potilasturvallisuuskulttuurikyselyn tuloksia työn kehittämisessä.

63 4. Johdamme henkilöstön hyvinvointia ja kehitämme osaamista 4.1 Virkojen ja vakanssien täyttöaste ja henkilöstömitoitus Henkilöstön saatavuus on vaikeaa erit. erikoislääkärien, lääkärien, psykologien ja sosiaalityöntekijöiden osalta Poikkeamat rakenteessa ja mitoituksessa raportoidaan. Vammaispalveluissa kaikissa viroissa ja toimissa ovat kelpoiset työntekijät. Aikuissosiaalipalveluissa ja lapsiperheiden sosiaalipalveluissa sosiaalityön henkilöstömitoitus on riittämätön. Vastuualueiden jaetut virat on purettu. Aikuissosiaalipalveluissa ja lapsiperheiden sosiaalipalveluissa sosiaalityöntekijöiden rekrytointi on ollut vaikeaa erityisesti Kuhmossa ja Suomussalmella. Sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien tehtävänjakoa on selkeytetty. Sosiaalityöntekijöiden työn vaativuuden arviointi on aloitettu. Lapsiperheiden sosiaalipalvelujen toimistovirkailijoiden, perhetyöntekijöiden, perheohjaajien ja lapsiperheiden kotipalvelun työntekijöiden työn vaativuuden arviointi on aloitettu. 4.2 Täydennyskoulutuksen, henkilöstön kuormituksen ja sairauspoissaolojen myönteinen kehitys (tpv/htv2) ks. taulukko alla tarkemmin. Ylityövapaat ja sairauspoissaolot kasvoivat > 3.0 < 13,0 < 1,0 Seurataan ja puututaan tarvittaessa: sairauspoissaolot, ylityövapaat, työtapaturmien ja ammattitautien kehitys, henkilöstön väkivaltatilanteet (ks. mittaritaulukko alla). < 0,2 < 8 % Seurataan HaiProilmoituksia. Työn vaarojen kartoitusja riskien arviointi tehdään joka toinen vuosi.

64 Johtaminen ja palvelujen järjestäminen Strateginen päämäärä Tehokkaat toimintatavat ja parhaat palvelut Kriittiset menestystekijät Mittarit/ arviointikriteerit Nykytila (TP15) Tavoite 2016 Tavoite 2020 Toimenpiteet Toteuma 1-12kk/2016 5. Johdamme palveluiden tehokasta ja vaikuttavaa järjestämistä sekä tuottamista asiakas- ja prosessitiedon avulla 5.1 Potilas- ja asiakasturvallisuuden myönteinen kehitys Seurataan HaiPro ilmoitusten kehitystä. Henkilöstöön kohdistuva väkivalta on yleisintä vammaispalveluissa. Kehitysvammapalveluiden uudistukset ja lakimuutos tulee esille Haipro ilmoituksissa. Kehitysvammalain muutokset tulivat voimaan kesäkuussa. Muutoksella vahvistettiin asiakkaiden itsemääräämistä. Henkilöstöä koulutettiin lain muutoksiin ja lain toimeenpanoon. Aikuissosiaalipalveluissa on vahvistettu ShL:n 35 :n mukaisen ilmoituslomakkeen käyttöä perehdyttämällä ilmoitusvelvollisia viranomaisia ja päivittämällä Ilmoitusten käsittelyprosessia. Ilmoitusten määrää ja sisältöä seurataan.

65 5.2 Uudistamme ja kehitämme palveluitamme niin, että varmistamme asiakkaillemme niiden saatavuuden, saavutettavuuden ja korkean laadun Tämä työ aloitettu, ei valmis kaikilla vastuualueilla ja tulosyksiköissä. Toimintakäsikirjan laatiminen ja päivittäminen vastuualueittain. Omavalvontasuunnitelman päivittäminen on käynnissä. Aikuissosiaalipalveluissa on kuvattu työja toimintakyvyn arvioinnin prosessi ja sosiaalisen luototuksen prosessi. Lastensuojelussa on kehitetty lastensuojelun ja sosiaalihuoltolain asiakasprosessia sekä yhdessä perhetyön kanssa kuvattu lastensuojelun tehostetun perhetyön prosessia. 5.3 Uudistamme ja kehitämme Kainuun päivystävää keskussairaalaa ja vaativaa erikoissairaanhoitoa Päivystysvelvoite on toteutunut Lähtökohta on, että päivystysasetuksen erikoisalakohtaiset kriteerit täyttyvät. 5.4 Kehitämme asiakkaille mahdollisuuksia osallistua omaan hoito- ja palveluprosessiin OmaSote laajeni v. 2015 aikana (sis. neuvola, aikuissosiaalityö). Palvelutarjottimella on nyt kuvattuna nuorten ja lapsiperheiden palvelut sekä vammaisten omaishoidonvapaiden palvelut. Sähköisten toimeentulotukihakemusten osuus kaikista hakemuksista 10,52 % (v. 2014: 8,62 %) Kehitetään sähköisiä asiointipalveluja ja lisätään sähköistä asiointia (uudet Internet-sivut, Omasote ja palvelutarjotin). Vammaispalvelun sähköisenhakemuksen ja omasoten valmistelu aloitettiin. Sähköisten toimeentulotukihakemusten osuus kaikista hakemuksista oli 11,75 % (10,52 % v. 2015). 5.5 Johdamme hoitoja palveluketjuja asiakaslähtöisesti läpi organisaation Käynnistyi ja toteutui lapsiperheiden terveydenhuoltopalveluiden vastuualueella. Johdon katselmukset toteutuvat vuosittain Vammaispalveluissa on uudistettu ja kuvattu ydinprosessi ja johtamisen prosessi.

66 Talous Strateginen Tasapainoinen talous päämäärä Kriittiset menestystekijät Mittarit/ arviointikriteerit Nykytila (TP15) Tavoite 2016 Tavoite 2020 Toimenpiteet Toteuma 1-12 kk/2016 6. Toteutamme toimintamme talousarvion puitteissa 6.1 Talousarvio ja tilinpäätös Perhepalveluiden tilinpäätös oli toimintakulujen osalta 0,5 milj. euroa käyttösuunnitelmaa suurempi +/- 0 (nollatulos). +/- 0 (nollatulos). Realistinen ja täydellisyysperiaatteen mukainen talousarvio. Talouden jatkuva seuranta. Talousarvion ylijäämä 0,248 M. 7. Järjestämme palvelut kustannustehokkaasti 7.1 Sosiaali- ja terveydenhuollon tarvevakioidut menot /asukas (keskisuurten kuntien vertailu) Kainuu on tarvevakioiduissa menoissa 13 kallein/30. vähintään 3. parhaan joukossa. vähintään 3. parhaan joukossa. Palvelurakenteen kehitystä seurataan lakisääteisissä suunnitelmissa. Seurataan häiriöpalvelumenoja. Kainuun kehitysvammapalvelut eivät vuodella 2015 olleet keskisuurten vertailukuntien kalleimmat. 7.2 Soten nettomenot /asukas (koko maa) - ero kansallisiin nettomenoihin vähenee. ks. tarkemmin mittari/tunnuslukutaulukko alla. valtakunnallinen ka. Kustannusrakennetta selvitetään vastuualueittain ja toiminnoittain 7.3 Kansalliset vertaisarviot (THL:n esh tuottavuus- ja episoditilasto) Kainuun keskussairaalan episodituottavuus v. 2013 oli 100 (keskimääräinen tuottavuusluku = 100) > 0,63 > 1 > 0,84 vähintään 3. tuottavimman joukossa. Kainuun keskussairaalan vuoden 2015 episodituottavuus oli 101 (keskimääräinen tuottavuusluku=100)

67 PERHEPALVELUT YHTEENSÄ 1000 Hallinto, Lapsiperheiden terveydenhuolto, Lapsiperheiden sosiaalipalvelut, Aikuissosiaalityö ja Vammaispalvelut Toteuma -% Muutos % KS-16/tot 16 Ks-16/ Tot 2016 Kasvu Muutos % TP 15/TP 16 Muutos TP-15/TP- 16 TP 2015 TA 2016 KS 2016 TP 2016 TOIMINTATUOTOT 8 727 8 832 8 920 8 674 97,2-2,8-246 -0,6-53 Myyntituotot 2 083 2 228 2 228 1 827 82,0-18,0-401 -12,3-256 Maksutuotot 2 392 2 398 2 486 2 590 104,2 4,2 104 8,3 198 Tuet ja avustukset 2 939 2 946 2 946 2 786 94,6-5,4-160 -5,2-153 Muut tuotot 1 313 1 260 1 260 1 471 116,7 16,7 211 12,0 158 TOIMINTAKULUT 77 455 77 929 77 992 77 514 99,4-0,6-478 0,1 59 Palkat ja palkkiot 25 973 26 190 26 190 25 723 98,2-1,8-467 -1,0-250 Henkilösivukulut 7 428 7 740 7 740 7 335 94,8-5,2-405 -1,3-93 Henkilöstökulut 33 401 33 930 33 930 33 058 97,4-2,6-872 -1,0-343 Asiakaspalvelujen ostot 19 607 18 826 18 914 19 850 104,9 4,9 936 1,2 243 Muut palvelujen ostot 7 595 8 133 8 108 7 885 97,2-2,8-223 3,8 290 Palvelujen ostot yhteensä 27 202 26 959 27 022 27 735 102,6 2,6 713 2,0 533 Aineet ja tavarat 2 146 2 082 2 082 2 220 106,6 6,6 138 3,4 74 Avustukset 11 996 11 752 11 752 11 731 99,8-0,2-21 -2,2-265 Vuokrat 2 646 3 130 3 130 2 705 86,4-13,6-425 2,2 59 Muut kulut 64 76 76 65 85,5-14,5-11 1,6 1 TOIMINTAKATE -68 728-69 097-69 072-68 840 99,7-0,3 232 0,2-112 Rahoituskulut ja -tuotot -2 0 0-1 0,0 0,0-1 -50,0 1 VUOSIKATE -68 730-69 097-69 072-68 841 99,7-0,3 231 0,2-111 POISTOT JA ARVONALENTUMISET -154-180 -180-163 90,6-9,4 17 5,8-9 SATUNNAISET ERÄT 0 0 0 0 0,0 0,0 0 0,0 0 TILIKAUDEN TULOS -68 884-69 277-69 252-69 004 99,6-0,4 248 0,2-120 VARAUSTEN JA RAHASTOJEN MUUTOS 0 0 0 0 0,0 0,0 0 0,0 0 ALIJÄÄMÄN KATTAMINEN 0 0 0 0 0,0 0,0 0 0,0 0 TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ -68 884-69 277-69 252-69 004 99,6-0,4 248 0,2-120 Mittarit / Tunnusluvut Mittarit/Tunnusluvut Asukas, asiakas TP 2012 TP 2013 (vertailutietona koko maa; ks. https://goo.gl/pzoay0) Kelan sairastavuusindeksi, ikävakioitu 120,9 (100) 122,1 (100) sairaalahoidon 0-17 v. potilaat 108,6 94,4 / 1000 vastaavanikäistä (74,9) (70,9) toimeentulotukea saaneet 7,1 6,8 henkilöt vuoden aikana, % (6,8) (7,0) asukkaista lastensuojelun avohuollollisten 6,7 6,8 tukitoimien piirissä 0-20 v. (6,3) (7,0) henkilökohtaisen avun asiakkaita 383,5 363,4 / 100 000 asukasta (278,7) (279,1) TP 2014 121,1 (100) 98,7 (70,1) 7,2 (7,2) TP 2015 121,0 (100) 98,0 (70,3) 7,0 (7,3) TA2016 tavoite TA2020 tavoite Toteuma 1-12kk/2016 (kursiivilla) < 121,1 < 118 Tieto ei saatavilla < 94,4 < 90,4 Tieto ei saatavilla < 6,8 Tieto ei saatavilla 7,2 (7,1) 6,9 (5,9) < 6,7 Tieto ei saatavilla 655,6 581 < 655,6 Tieto ei saatavilla (317,2) (346) hoito- ja palvelutakuun toteutuminen Ei Ei toteudu Ei toteu- Ei täysin toteudu, Toteutuu ei täysin toteu- toteudu du alla tarkemmin tunut, alla kuvattu tarkemmin. asiakastyytyväisyyskysely 1-4,5 4,3 4,3 (n=152) 4,5 > 4,5 4,3 (n=78) Turvallisuuskulttuurikysely esimiestuki muutosten hallinta osaamisen hallinta 3.9 3.1 4.0 Henkilöstömittarit HTV2 630,3 666,3 - - - - - - Henkilöstö ja uudistuminen Kehityskeskustelut toteutuvat - 80 100 % 100 % Tarkka tieto saatavilla henkilöstöhallinnon raportilta (n=189) 3,9 3,4 4,3 100 % Luotettava tieto ei saatavilla. 4.0 3.5 4.3 Kysely ei toteutunut ko. ajankohtana. HTV2 (1-12 kk) 2 655,5 1 https://www.awanic.fi/haipro/58/qpro/lista.asp?kohdeid=58&julkaisuid=2 2 henkilöstöhallinnon raportti, kumulatiivinen toteutuma.

sairauspoissaolot (tpv/htv2) ylityövapaat (tpv/htv2) työtapaturmat ja -taudit (tpv/htv2) työkyvyn tukiprosessin kriteeri täyttyy 12,24 1,47 0,17 12,99 1,1 0,17 13,25 1,8 0,17 3,00 Työyhteisön ilmapiiriosio - 3,4 3,6 työhyvinvointikyselyssä 3 (n=256) 14,12 2,0 0,19 2,81 kysely toteutui v. 2016 Johtaminen, palveluiden järjestäminen ja tuotantotavat Potilas- ja asiakasturvallisuus 4 HaiPro (läheltä piti) väkivaltatilanteet (henkilöstö) Johdon katselmusten toteutuminen Talous (vertailu shp ja koko maa; ks. https://goo.gl/djyf1k) Talousarvion toteutuminen alijäämä 4,4 M Häiriöpalvelumenojen kokonaissumma muutos % Sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset euroa/asukas Sosiaalitoimen nettokustannukset, euroa/asukas Terveystoimen nettokustannukset, euroa/asukas Perusterveydenhuollon nettokustannukset, euroa/asukas Erikoissairaanhoidon nettokustannukset, euroa/asukas Toimeentulotuki, euroa/asukas < 13 < 1,3 < 0,17 < 10 % 11,94 2,09 0,51 68 > 4,0 ka. 3,6 (n=311) 82 184-206 82 146 142 203 < 180 95 146 - - 0 kpl 2 kpl (lastenpsykiatria 1 / v. 5 kpl (lastentaudit) ja lastentaudit, neuvola-, koulu- ja opiskeluth, perheneuvola, nuoriso- ja lastenpsykiatria) 18,66 M + 10,2 % 3756 (3444) 1343 (1177) 1881 (1712) 674 (654) 1206 (1058) 93 (138) ylijäämä 1,593 M 18,05 M -3,2% 4026 (3595) 1304 (1218) 1918 (1779) 685 (654) 1233 (1121) 82 (143) ylijäämä 1,29 M 18,00 M -0,27 % 4080 (3654) 1464 (1419) 2269 (1850) 744 (663) 1498 (1172) 101 (136) alijäämä 0,57 M +/- 0 ylijäämä 0,248 M 18,84 M +4,7 % 19,84 M +5,3 % Tieto ei saatavilla Tieto ei saatavilla. Tieto ei saatavilla Tieto ei saatavilla. 2291 Tieto ei saatavilla. (1852) 753 Tieto ei saatavilla. (618) 1501 Tieto ei saatavilla. (1209) 97 Tieto ei saatavilla. (136) Olennaista toiminnassa 1.1.-31.12.2016 vastuualueittain kuvattuna: Perhepalveluiden hallinto: Hallituksen päätettäväksi valmisteltiin vuoden aikana useita muutoksia: sosiaali- ja terveyspalveluiden myöntämisperiaatteita tarkistettiin (lapsiperheiden kotipalvelu, perhehoito, asiakasmaksut, vammaispalveluiden myöntämisperusteet, lastensuojelun asiakasmaksut). Muita ajankohtaisia asioita olivat palvelutakuun toteutumiseen liittyvä virkarakenteen muutos (lapsiperheiden sosiaalipalvelut ja aikuissosiaalipalvelut), perustoimeentulotuen siirto Kelalle, asumispalveluiden kilpailutus, seulontaohjelma, sosiaalisen luototuksen lainapääoman lisäys, lupahakemus synnytystoiminnan jatkamiseen toistaiseksi, kehitysvammapalveluiden asumispalveluiden muutokset (Kuhmo, Hyrynsalmi, Kajaani), yhtenäinen toimintaohjelma neuvolatoimintaan sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoon sekä sosiaalipäivystyksen paikallissopimuksen päivittäminen. Asiakkaan ja asukkaiden näkökulmasta väestötason myönteisiä kehityssuuntia on viime vuosina olleet lasten ja nuorten sairaalahoidon hienoinen väheneminen, toimeentulotukea 3 https://www.awanic.fi/haipro/58/qpro/raportti.asp?kohdeid=58&julkaisuid=4 4 https://www.awanic.fi/haipro/58/default.asp?kohdeid=58

saaneiden hienoinen väheneminen, lastensuojelun avohuollon asiakasmäärien alentuminen. Henkilökohtaisen avun asiakkaita on edelleen Kainuussa reilusti enemmän koko maahan nähden. Hoito- ja palvelutakuu toteutuivat pääsääntöisesti, mutta lastensuojelun määräajoissa oli yhä ylityksiä vuonna 2016. Henkilöstön näkökulmasta myönteistä oli vuonna 2016 sairauspoissaolojen väheneminen - 15 %, mutta työtapaturmien ja -tautien vuoksi poissaoloja oli vuotta 2015 enemmän. Työyhteisöjen ilmapiiri oli samalla tasolla kuin vuonna 2014. Myönteistä oli, että henkilöstöön kohdistuneita väkivaltatilanteita oli edeltävää vuotta vähemmän. Talouden näkökulmasta perhepalveluiden tulosalueen vuoden 2016 talousarvio toteutui talouspalveluiden ennusteen (1-12 kk) 5 mukaan käyttösuunnitelmaa ja alkuperäistä talousarviota huomattavasti ennakoitua paremmin: koko tulosalueen ylijäämä on ennusteen mukaan 0,216 M, kun talousarviovalmistelussa alijäämän suuruudeksi arvioitiin jopa -3 4 M. Aikaisempiin vuosiin nähden koko tulosalueen toimintakulujen kasvu vuonna 2016 oli poikkeuksellisen pieni +0,1 %. Tulosalueen vuosikate kasvoi +0,3 % tilinpäätökseen 2015 nähden. Talousarvioon nähden toimintatuotot toteutuivat n. 0,27 M pienempinä, vaikka maksutuotot kasvoivat 0,1 M. Myyntituotot toteutuivat n. 0,43 M pienempinä, Edelleen talousarvioon nähden toimintakulut toteutuivat n. 0,44 M pienempinä, josta henkilöstökulut toteutuivat 0,86 M pienempinä. Palvelujen ostot toteutuivat n. 0,71 M suurempina. Avustukset toteutuivat lähes talousarvion mukaisesti ja vuokrat alittivat talousarvion -0,42 M. Tarkemmin tarkasteltuna 6 perhepalveluiden tulosalueen toimintakulut olivat 77,55 M vuonna 2016 ja toimintakulut kasvoivat vain 0,1 % vuoteen 2015 verrattuna. Henkilöstökulut olivat 33,06 M, jotka olivat -1,0 % pienemmät. Asiakaspalvelujen ostojen toimintakulut olivat 19,85 M ja asiakaspalveluiden ostot kasvoivat 1,2 % (0,24 M ). Muiden palvelujen ostot olivat 7,88 M ja ne kasvoivat 3,8 %. Perhepalveluiden tulosalueen toimintatuotot olivat 8,65 M vuonna 2016. Toimintatuotot pienenivät -1,0 % vuoteen 2015 verrattuna. Myyntituotot laskivat 14 % (0,283 M ), mutta maksutuotot kasvoivat 8 % (0,198 M ). Edelleen tuet ja avustukset pienenivät -5 %, mutta muut toimintatuotot kasvoivat 25 %. Vastuualueittain vertailtuna toimintakulut kasvoivat lapsiperheiden terveydenhuoltopalveluissa (+1,14 %) ja lapsiperheiden sosiaalipalveluissa (+1,7 %). Toimintakulut sen sijaan pienenivät aikuissosiaalipalveluissa (-1,78 %) ja vammaispalveluissa (-0,7 %). Toimintatuotot kasvoivat lapsiperheiden terveydenhuoltopalveluissa (11 %; maksutuotot 0,17 M ), mutta pienenivät muilla vastuualueilla. Henkilöstöhallinnon raportin mukaan henkilöstömenot toteutuivat vastuualueilla hieman eri tavoin vuoden 2015 kumulatiiviseen toteutumaan verrattuna: lapsiperheiden terveydenhuoltopalveluissa kasvua oli 1,3 HTV2 (+0,17 M ), lapsiperheiden sosiaalipalveluissa vähennystä oli -2,9 HTV2 (-0,16 M ), aikuissosiaalipalveluissa vähennystä oli -0,5 HTV2 (+ 0,031 M ) ja vammaispalveluissa vähennystä oli -9 HTV2 (- 0,44 M ). Asiakaspalveluiden ostot toteutuivat myös eri tavoin vastuualueilla talousarvioon nähden: lapsiperheiden terveydenhuoltopalveluissa asiakaspalveluiden ostot ylittyivät 0,92 M (laskua TP15-6%). Myös lapsiperheiden sosiaalipalveluissa asiakaspalveluiden ostot ylittyivät 0,74 M (kasvua TP15 +6 %) ja aikuissosiaalipalveluissa asiakaspalveluiden ostot 69 5 päiv. 13.2.2017 6 Taloushallinnon SAP-raportti 7.2.2016, tilisummat ulkoiset.

ylittyivät 0,075 M (kasvua +4 %). Vammaispalveluissa asiakaspalveluiden ostot alittuivat - 0,80 M (kasvua +1 %). Muiden palveluiden ostot alittuivat koko tulosalueella -0,22 M (kasvua + 4 %). Lapsiperheiden terveydenhuoltopalvelut: Hallitus hyväksyi yhtenäisen toimintaohjelman (neuvola, koulu- ja opiskeluterveydenhuolto ja ehkäisevä suun terveydenhuolto). Vastasyntyneiden aineenvaihduntasairauksien seulonta käynnistettiin. Oma-sote käyttöönottoa on jatkettu ja laajennettu muun muassa erikoissairaanhoidon poliklinikoille ja opiskeluterveydenhuoltoon. Synnytystoiminnan jatkamiselle saatiin 10/2016 sosiaali ja terveysministeriön myöntämä poikkeuslupa 31.12.2020 asti. Uuden sairaalan allianssisuunnitelman mukainen poikkeuslupa saatiin STM:ltä 10/2016. Naistentautien osalta päiväkirurgisessa toiminnassa ollaan jo pitkällä. Herko-toiminnan (heräämöstä kotiin), suunnittelu ja käynnistäminen ovat onnistuneet hyvin leikkaus- ja operatiivisten yksikköjen kanssa yhteistyössä. Päiväsairaalatoiminnan suunnittelu aloitettiin loppuvuodesta aktiivisesti. Lastentaudeilla on edelleen lasten- ja nuorten diabeteksen hoidon kehittäminen ollut painopistealueena (mm. moniammatillinen yhteistyö ravitsemus- ja fysioterapia). Diabeetikoiden hoitotasapaino on parantunut merkittävästi, mikä edistää kokonaisterveyttä. Allergian ja astman hoidon osalta on tehty pitkäjänteistä kehittämistyötä, jota suunnataan astman hoidon kehittämiseen. Lastenpsykiatrialla osastohoito on vähentynyt ja avohoitokäynnit lisääntyneet, mikä on uusi sairaala konseptin suuntaista. Hoidollinen vauvaperhetyö on lastenpsykiatrian poliklinikan toimintaa ja vakiintunut toimintatamalli moniammatillisissa verkostoissa. Nuorisopsykiatrialla on perustettu työryhmät uuden sairaalan konseptin mukaisia sairaansijavähennysten mahdollistamiseksi esimerkiksi päiväsairaalatyyppistä toimintaa kehittämällä. Osaston kuormitus oli ajoittain jopa 150 %, mistä johtuen kehittämistyölle ei ole riittävästi resursseja. Avohoidon lisääminen perustasolla ja erikoissairaanhoidossa polikliinisesti on välttämätöntä. Neuvolatyössä isyyden tunnustaminen on vakiintunut toimintamalliksi. Voimaperheet tutkimushankkeen toimintaa ostetaan edelleen. Kainuulaisten perheiden osallistumisprosentti on ollut hieman kansallista keskitasoa parempi hankkeessa. Terveyttä edistävää työtä toteutetaan neuvokaskorttien, tehostetun elintapaohjauksen ja 5. luokkalaisille suunnatun uuden move-ohjelman (fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä) avulla. Perheneuvola- ja koulupsykologipalveluissa toimintaa on kehitetty yhteistyötahojen kanssa (mm. perhekeskus, varhaiskasvatus). Koulupsykologipalveluista muodostetaan erillinen tulosyksikkö. Follo-sovittelu (asiantuntija-avusteinen huoltoriitojen sovittelu) on vakiintunut perheneuvolan toiminnaksi. Noheva työmallia (nopean tarttumisen toimintamalli) on otettu käyttöön, minkä odotetaan lyhentävän odotusaikoja perheneuvolassa. Lastensomatiikalla ja lastenpsykiatrialla erikoissairaanhoidossa on edelleen lääkärityövajaus, johtuen osittain osa-aikatyöstä, virkavapaista ja rekrytointivaikeuksista. Neuvola-, koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa on samoin lääkärityössä vähäisempää vajausta johtuen osin samoista syistä. Ostopalveluna on pyritty korvaamaan työvoimavajetta mahdollisuuksien mukaan. Psykologeja on onnistuneesti saatu rekrytoitua. Lastenpsykiatrialle saatiin rekrytoitua vuosien yritysten jälkeen oma psykologi, mutta perheneuvolan ja koulupsykologien vajetta on korvattu vielä ostopalveluna. Lasten- ja 70

71 nuorisopsykiatrian yhteinen toimintaterapeutti saatiin rekrytoitua, mutta työntekijä aloittaa tehtävässä vasta syksyllä 2017. Erikoissairaanhoidon hoitotakuu on toteutunut, lukuunottamatta muutamaa tilastointivirhettä. Ajoittain lähetteiden käsittelyaikoihin aiheutuu ruuhkaa yksiköiden sulkuajoista ja henkilöstövajeesta johtuen. Perheneuvolapalveluihin on Kajaanissa pitkä odotusaika 3 5 kk. Neuvolatyössä laajat ja määräaikaisterveystarkastukset ovat toteutuneet. Kouluterveydenhuollon laajat tarkastukset toteutuivat n. 80 prosenttisesti osin lääkärivajeen vuoksi. Perhepalvelujen tulosalueen erilaisten työkokousten ja hoitoketjutyöryhmien avulla lisätään yhteistyötä eri toimijoiden välillä asiakkaiden/potilaiden parhaaksi. Lapsiperheiden ja nuorten Polku-työparin työtä kehitetään edelleen päihde- ja peliriippuvuuksien ehkäisevän ja korjaavan toimintamallin mukaisesti. Uusi sairaala suunnittelussa on oltu mukana tiiviisti eri työryhmissä niin tilojen, toimintojen ja prosessienkin suunnittelun osalta. Synnytä Kainuussa perhekeskeisesti tiedotusta ja markkinointia on jatkettu aktiivisesti (laskutus oli n. 91 te v. 2016). Monissa yksiköissä on edelleen sisäilmaongelmia, joita on kartoitettu, seurattu ja joissakin yksiköissä aluehallintoviraston toimesta seurattu. Tekniikka on toteuttanut korjaustoimenpiteitä, missä niistä on arvioitu olevan apua. Erilaisia terveempiin tiloihin liittyviä suunnitelmia ja päätöksiäkin on tehty. Kajaanissa opiskeluterveydenhuollon toimintayksikkö VITAL muuttaa kesällä 2017 Kainuun ammattiopistolta vapautuviin tiloihin. Johdonkatselmukset ja sisäiset arvioinnit toteutettiin suunnitelman mukaisesti. Henkilöstö: keski-ikä vaihtelee 41,8 61,5 vuoden välillä eri yksiköissä (koko sote 44,1). Täydennyskoulutukset: lakisääteiset koulutuspäivät ovat tilaston mukaan lisääntyneet yli kaksinkertaisesti, mikä selittyy koulutusten aktiivisemmasta syöttämisestä tilastoihin (2015: 219 pv ja 2016: 524,8pv). Sairauspoissaolot: vähenivät edellisvuodesta 176 työpäivää. Lyhyiden 1 3 päivän poissaolojen määrän lisääntyminen aiheutti jaksojen määrän kasvun 37:llä. Tilapäiset hoitovapaapäivät ovat hiukan lisääntyneet. Haipro ilmoituksia tehtiin 24 % enenmmän kuin 2015. Edelleen liian iso määrä 64,7 % oli potilaalle tapahtuvia haittatapahtumia. Lääkehoitoon liittyvät ilmoitukset ovat vähentyneet tasaisesti. Tiedonkulkuun liittyvät ilmoitukset ovat lisääntyneet 7,7 %. Niistä suurin kasvu on hoidon järjestelyihin liittyvissä ilmoituksissa (2015: 17,6 % ja 2016: 32,5 %). Potilastiedon dokumentointiin liittyvät ilmoitukset ovat vähentyneet puolella ja suulliseen tiedonkulkuun liittyvät 11 %. Rakenteinen kirjaaminen ja suullisen tiedonkulun (Isbar-menetelmä) muistilista ovat osaltaan vaikuttaneet positiivisesti. Lapsiperheiden sosiaalipalvelut: Kainuun sote osallistui Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) etäturvakoti-hankkeeseen vuonna 2016 yhteistyössä Oulun turvakodin kanssa. Pilottihanke toteutettiin yhdessä Oulun turvakodin ja THL:n kanssa vuoden 2016 aikana. Pilottihankkeen aikana luotiin turvakotimalli, jota voidaan valtakunnallisesti hyödyntää (ks. THL 2016 Etäturvakotihankkeen loppuraportti). Kainuun sote on saanut terveyden- ja hyvinvointilaitoksen rahoituksen jatkaa turvakotitoimintaa Oulun turvakodin etäyksikkönä alkaen 1.1.2017 ja toimintaa toteutetaan jatkossakin Salmilassa. Aiemmin suunniteltua perhekuntoutusta ei ole Salmilassa voitu järjestää, koska tilat jossa perhekuntoutusta on ollut tarkoitus järjestää, ovat turvakodin käytössä nyt ja jatkossakin.

Elämäntilanteen selvittämisen ympyrä (ESY) menetelmä on kehitetty Virta II hankkeessa apuvälineeksi aikuissosiaalityöhön nuorten aikuisten ja lastensuojelussa jälkihuoltonuorten kanssa tehtävään sosiaalisen kuntoutuksen prosessinomaiseen työhön. Menetelmää on käytetty jälkihuoltonuorten kanssa sekä Salmilasta pois lähtevien nuorten kanssa. Salmilan henkilöstön virkanimikemuutoksena kaksi kriisityönyksikön sosiaalityöntekijän virkaa muutettiin sosiaaliohjaajien toimiksi toukokuussa 2016, koska sosiaalityöntekijöihin virkoihin ei saatu rekrytoitua kelpoisia sosiaalityöntekijöitä. Tämän seurauksena virka-ajan ulkopuolista sosiaalipäivystystä ei voida jatkossa kokonaan keskittää Salmila-yksikköön. Sosiaaliohjaajan toimet on saatu täytettyä. Lastenkoti Salmilan vuoden 2016 tilikauden tulos oli ylijäämäinen, koska valtio korvasi turvakotipalvelua. Lisäksi sosiaalitoimen maksutuotot toteutuivat budjetoitua suurempana ja maksutuottoja kertyy hoidon korvaukseksi perittävistä maksuista. Budjetin toteutuma prosenteissa 96,4 prosenttia. Lastensuojelulain mukaisissa määräajoissa on ollut ylityksiä ajalla 1.10.2015 31.3.2016 sekä 1.4.2016 30.9.2016. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on ottanut määräaikojen ylitysten vuoksi ajalla 1.10.2015 31.3.2016 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän Kajaania, Kuhmoa, Sotkamoa ja Suomussalmea koskevat lastensuojelulaissa säädettyjen määräaikojen toteutumisen käsiteltäväksi valvonta-asiana. Aluehallintovirasto pyysi Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymää antamaan selvityksen lastensuojelulain 26 :n mukaisten palvelutarpeen arvioinnin aloittamiseen ja arvioinnin valmistumiseen käsittelyaikojen ylitysten syistä ja toimenpiteistä, joihin on ryhdytty tilanteen korjaamiseksi. Selvitys aluehallintovirastolle on annettu elokuussa 2016. Lisäksi Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on pyytänyt selvitystä lastensuojelulain 26 :n 5 momentin ja sosiaalihuoltolain 36 :n 3 momentin mukaisten palvelutarpeen arviointien käsittelyn aloittamisesta määräajassa ja palvelutarpeen arviointien käsittelyn valmistumisesta määräajassa ajalta 1.4. 30.9.2016. Aluehallintovirasto harkitsi sosiaalihuoltolain (719/1982) 56 :ssä säädettyjen toimenpiteiden käyttämistä. Lain mukaan aluehallintovirasto voi antaa määräyksen puutteiden korjaamisesta tai epäkohtien poistamisesta ja mainittua määräystä voidaan velvoittaa noudattamaan sakon uhalla. Selvitys on annettu marraskuussa 2016. Aluehallintoviraston päätökset Kainuun soten lastensuojelun määräaikojen toteutumisesta on annettu vuodelle 2016 seuraavasti: aluehallintovirasto antoi 16.2.2016 Kainuun sotelle huomautuksen vastaisen varalle lainvastaisesta menettelystä lastensuojelulain mukaisten palvelujen järjestämisessä. (PSAVI/1748/05.06.14/2015) Aluehallintovirasto antoi 28.12.2016 Kainuun sotelle määräyksen noudattaa lastensuojelulain 26 :n mukaisia määräaikoja palvelutarpeen arviointien aloittamisessa sekä palvelutarpeen arviointien valmistumisessa. Määräajat tulee saattaa lainvoimaisiksi 31.5.2017 mennessä. (PSAVI/1903/05.06.14/2016) Ylitykset ovat johtuneet pääasiassa henkilöstössä tapahtuvista muutoksista ja vaihdoksista sekä resurssipulasta, töiden ruuhkautumisista sekä pidempien lomien ja poissaolojen vuoksi. Henkilöstön saatavuuteen on vaikuttanut sosiaalihuollon ammattihenkilölain voimaan tulo 1.3.2016, jolloin sosiaalityöntekijöiden sijaisten kelpoisuutta tiukennettiin (laki sosiaalihuollon ammattihenkilöstöstä 817/2015, 12 ). Tämä näkyy lastensuojelun arkityössä siten, että määräajat ylittyvät ja vakinaisen henkilöstön voimavarat ja jaksaminen heikkenevät. Tästä johtuen aluehallintoviraston lastensuojelun työsuojelutarkastuksissa tarkastaja on kiinnittänyt huomiota lastensuojelun henkilöstön työssäjaksamiseen. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän lastensuojelun psykososiaalisesta kuormituksesta on annettu selvitys aluehallintoviraston työsuojelun kehotukseen huhtikuussa 2016. 72

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallitus käsitteli kokouksessaan 16.6.2016 146 palvelutakuun toteutumista Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän lapsiperheiden sosiaalipalveluissa. Kokouksessa, että Sotkamon nykyinen lastensuojelun sosiaalityöntekijä/lastenvalvojan yhdistelmävirka muutetaan siten, että perustettiin yksi uusi lastenvalvojan virka 1.8.2016 alkaen (Kuhmo-Sotkamo alue, +1 HTV) ja nykyinen yhdistelmävirka kohdennettiin kokonaisuudessaan lastensuojelutyöhön Sotkamoon. Suomussalmen aikuissosiaalityöntekijän/lastenvalvojan yhdistelmävirka muutettiin kokonaiseksi Suomus- ja Hyrynsalmen lastenvalvojan viraksi (lisäys +0,5 HTV). Lisäksi perustettiin lastensuojeluun uusi sosiaalityöntekijän virka, sisäinen sijainen alkaen 1.8.2016. Ristijärven aikuissosiaalityön ja lastensuojelun yhdistelmävirka kohdennettaisiin kokonaan lastensuojeluun (muutos +0,1 HTV). Rekrytointivaikeuksia kuvaa se, että sisäisen sijaisen sosiaalityöntekijän virkaa ei saatu täytettyä vielä vuoden 2016 aikana, koska kelpoisia työntekijöitä ei virkaan hakenut. Uudet sosiaalihuoltolain sekä lastensuojelulain mukanaan tuomat muutokset eivät ole vielä toteutuneet kokonaan Kainuun sotessa. Lastensuojelun työryhmässä on valmisteltu lastensuojelu- ja sosiaalihuoltolain mukaista asiakasprosessin kuvausta vuoden 2016 aikana. Kajaanin lastensuojelussa kahden lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijän tehtäviä on muutettu siten, että he vastaavat sosiaalihuoltolain sekä lastensuojelulain mukaisista palvelutarpeen arvioinneista, joka sisältää lastensuojelutarpeen arvioinnin. Kajaanin osalta on valmisteltu uudenlaista arviointityöryhmää, jossa nämä työntekijät tekevät edellä esitettyjä tehtäviä ja työryhmään tarvitaan vielä lisäresursseja, jotta voidaan sosiaalihuoltolain tuomat muutokset täyttää ja toteuttaa Kajaanin lapsiperheiden palvelujen osalta. Muiden kuntien osalta ei erillisiä työryhmiä voida perustaa, vaan tehtävät sisällytetään jo olemassa oleviin lastensuojelun resursseihin. Tämä tarkoittaa sitä, että lastensuojelun sosiaalityöntekijät käsittelevät lastensuojelulain mukaiset lastensuojeluilmoitukset ja pyynnöt palvelutarpeen arvioimiseksi sekä sosiaalihuoltolain mukaiset palvelutarpeenpyynnöt ja yhteydenotot. Tämä osaltaan lisää lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden työtä ja vaikuttaa säädetyissä määräajoissa pysymiseen. Lastensuojelun sijaishuoltoyksikössä lasten ja nuorten perhehoidon palkkioiden korvausmuotojen ja kriteerien uudistamista valmisteltiin vuoden 2016 aikana. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallitus (21.12.2016 366) vahvisti perhehoitoa koskevat uudet palkkiot ja korvaukset ja nämä muutokset astuvat voimaan 1.3.2017. Olennaisena muutoksena on se, että perhehoitajien hoitopalkkioiden korvauksia korotettiin. Muutoksella turvataan ja vahvistetaan perhehoitoa lastensuojelun sijaishuollossa. Lastensuojelun asiakaspalvelujen osalta oli käynnissä useita julkisia hankintoja. Aiemmat asumispalveluiden puitesopimukset päättyvät 28.2.2017. Tarjouspyynnössä hankinnan kohteena on lastensuojelulain (417/2007) mukaisen sijaishuollon ympärivuorokautinen laitoshoito, sijaishuollon luvanvarainen ympärivuorokautinen ammatillinen perhekotihoito, lastensuojelun erityisyksikköjen tuottama ympärivuorokautinen laitoshoito sekä perhekuntoutus ja ensikotihoito. Lastensuojelun erityisyksikköjen tuottama ympärivuorokautisen laitoshoidon osalta kilpailutus keskeytettiin Kainuun soten hallituksen päätöksellä (28.10.2016 252), koska tarjouksista ei ollut mahdollista saada vertailukelpoisia alkuperäistä tarjouspyyntöä olennaisesti muuttamatta. Lisäksi on valmisteltu tarjouspyyntö koskien sosiaalihuolto- ja lastensuojelulain mukaisista avohuollon tukitoimista ja palveluista ajalle 1.1.2017-31.12.2020 (optioineen 2022). Hankinnan kohteena ovat ammatillinen lapsiperheiden kotipalvelu, ammatillinen lapsiperheiden perhetyö, ammatillinen lastensuojelun tehostettu perhetyö ja ammatillinen tukihenkilötoiminta. Tämän avopalveluja koskevan hankinnan osalta puitesopimus vahvistettiin joulukuussa 2016 kaikkien palvelukokonaisuuksien (1 4) osalta Kainuun Hoivataito Oy:n kanssa. 73

Toiminnallisena muutoksena on päätetty, että lapsiperheiden sosiaalipalvelujen henkilöstö ei käsittele toimeentulotukihakemuksia 1.1.2016 alkaen lukuun ottamatta jälkihuoltoa. Muutos on toteutunut lapsiperheiden sosiaalipalvelujen osalta kohtuullisen hyvin ja osaltaan vapauttanut lapsiperheiden sosiaalityöntekijöiden työaikaa lastensuojelutyöhön ja toimeentulotukipäätökset kokonaisuutenaan on käsitelty aikuissosiaalityön puolella jälkihuoltoa lukuun ottamatta. Lastensuojelun ja aikuissosiaalityön yhteistyöhön on tältä osin kiinnitetty huomioita ja pyritty parantamaan ja selkiinnyttämään perheellisten toimeentulotuki asioissa. Aikuissosiaalityön puolelta on poikkeusjärjestelyin hoidettu ajalla 1.1. 31.12.2016 Kuhmon ja Sotkamon lastensuojelun jälkihuoltonuorten toimeentulotukiasiat, koska lastensuojelun ja lastenvalvoja työntekijävajauksen vuoksi koko lastensuojelunhenkilöstön työpanos on täytynyt kohdentaa lastensuojelutyöhön. Olennaisena muutoksena on perhetyöhön luotu uudenlainen toimintamalli 1.3.2016 alkaen siten, että perhetyön pyynnöt on keskitetty kaikista Kainuun soten jäsenkunnista tiimivastaavalle Kajaaniin. Perhetyön uusia pyyntöjä on tullut Kajaanissa yhteensä 118 ja muista Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän jäsenkunnista yhteensä 43 aikavälillä 1.1. 31.12.2016. Kaikkiin lastensuojelun ja sosiaalihuoltolain mukaisiin perhetyön pyyntöihin ei omalla perhetyön riittämättömillä resursseilla ole pystytty vastaamaan. Perhetyön resurssien riittämättömyyden seurauksena osa sosiaalihuoltolain mukaisesta perhetyöstä ja lastensuojelun tehostetusta perhetyöstä on jouduttu toteuttamaan ostopalveluna. Kajaanissa toimii 50 %:n työpanoksella perheohjaaja ilman määrärahavarausta lisätyövoimana, mistä huolimatta Kajaanin perhetyössä on ollut keskimäärin 10 perhettä koko ajan jonossa aikavälillä 1.1. 31.12.2016. Lapsiperheiden kotipalvelusta on tehty koko Kainuun soten alueella aikavälillä 1.1. 31.12.2016: 357 myönteistä päätöstä, 63 osittain myönteistä päätöstä ja 82 kielteistä päätöstä. Osittain myönteisiä päätöksistä kaikki päätökset ja kielteisistä päätöksistä suurin osa johtuivat siitä, että työntekijää ei ollut käytettävissä kysyttynä ajankohtana. Sosiaalihuoltolain mukaista kotipalvelua on ostettu perhetyössä puitesopimusten mukaisesti 30 perheelle, kun kotipalvelu on katsottu välttämättömäksi perheen huolenpitotehtävän turvaamiseksi. Välttämätön kotipalvelun tarve on syntynyt pääasiassa perheiden äkillisesti muuttuneesta tai muuten erityisestä elämäntilanteesta. Sosiaalihuoltolain mukaista lapsiperheiden kotipalvelua on ostettu perhetyön tulosyksiköstä sekä lastensuojelun tulosyksiköstä. Lapsiperheiden välttämätön kotipalvelu ei ole nykyisillä resursseilla järjestynyt missään Kainuun jäsenkunnassa ja erityisesti kotipalvelua on ostettu Kuhmoon. Palvelutarpeen lisääntymiseen vaikuttavana tekijänä on ollut osin 1.1.2015 sosiaalihuoltolain 19 :n kotipalvelua koskeva muutos ja kokonaisuutena 1.4.2015 voimaan tullut uusi sosiaalihuoltolaki sekä lastensuojelulain muutos. Lain myötä kuntalaisilla on subjektiivinen oikeus välttämättömään kotipalveluun. Lapsiperheiden kotipalvelun myöntämisperusteet ja asiakasmaksut tarkistettiin 1.1.2016 alkaen. Kainuun soten hallitukselle on valmisteilla palvelusetelin käyttöönotto lapsiperheiden kotipalveluihin. Palvelusetelin käyttöönotto voi parantaa kuntalaisten palveluja, tasaamalla mm. ruuhkahuippuja. Kainuun sote on ollut mukana Pohjois-Suomen Lasten Kaste -hankkeessa, joka on toiminut 1.2.2014 alkaen ja päättynyt 31.3.2016. Kainuun soten toiminnallinen osakokonaisuus on ollut mukana lastensuojelu-teemassa. Hankkeen tavoitteena oli hyvinvoinnin ja osallisuuden lisääminen lapsiperheiden arjessa ja oikea-aikaisen tuen kohdentaminen. Hankkeen aikana osallistuttiin erilaisiin koulutuksiin kuten Lapsen ääni prosessikoulutukseen, sosiaalityön dokumentaatio - koulutukseen ja intensiivisen päihdeperhetyön koulutukseen. Hankkeen myötä aloitettiin kehittäjäasiakastoiminta yhdessä Mannerheimin lastensuojeluliiton ja Kainuun Kriisikeskuksen kanssa. Kehittäjäasiakkaat osallistuivat säännöllisiin tapaamisiin ja suunnittelivat yhdessä työntekijöiden kanssa vuorovaikutukseen ja kohtaamiseen liittyvää materiaalia. Lisäksi aloitettiin huostaan otettujen lasten vanhemmille suunnattu Voikukkia - 74

vertaistukiryhmä, jota on toteutettu kahdelle eri ryhmälle. Tammikuussa 2016 alkaneeseen Voikukkia -ryhmään on osallistunut perhetyöstä tiimivastaava ja lastensuojelusta sosiaalityöntekijä. Lisäksi hankkeen aikana alkuvuonna 2016 alettiin kehittää lastensuojelun tehostetun perhetyön mallia yhdessä monialaisen verkoston kanssa ja mallin luominen on edelleen meneillään. Tehostetun perhetyön mallin toteuttamista käytännössä kuntayhtymän omana työnä vaikeuttaa perhetyön selkeä resurssipula ja lastensuojelussa tämä näkyy palvelujen ostoissa. Hankkeen tuotoksina syntyi Miten minä kommunikoin? -työkirja ja SOSSU-video 7, jotka julkaistiin maaliskuussa 2016. Uutena kokeiluna perhetyössä on aloitettu 1.8.2016 nettipalvelu Pyydä apua, jonka tarkoituksena on madaltaa asiakkaan kynnystä ottaa yhteyttä perhepalveluihin. Pyydä apua - nettipalvelun kautta on tullut kuusi yhteydenottopyyntöä suoraan perheiltä ja lisäksi yksi konsultaatiopyyntö viranomaiselta. Ennakollisen lastensuojeluilmoituksen työprosessia lähdettiin kuvaamaan yhdessä lastensuojelun, perhetyön ja aikuissosiaalityön kesken. Olennaiset muutokset tämän työprosessin toimintamuutoksiin astuvat voimaan vuoden 2017 aikana. Useimmissa perhekeskuksissa ja perheasemilla on sisäilmaongelmia, joita on kartoitettu, seurattu ja tehty tarvittavia toimenpiteitä. Paltamon yksikön osalta asia edennyt siten, että Paltamoon lähdetään rakentamaan uutta perheasemaa, koska korjaustoimenpiteitä on tehty vuosia, mutta ne eivät ole tuoneet tarvittavaa muutosta sisäilmaongelmien poistamiseksi. Vastuualueen budjetti toteutui 13,9 M (102,8 %), joten ylitystä 381 263 (2,8 %). Muutos edelliseen vuoteen verraten on 3 %:n kasvu. Toimintatuotot 681 000 (93,3), joten alitusta 49 000. Muutos edelliseen vuoteen verraten -4,1 %. Toimintatuotot oli lähtökohtaisesti arvioitu edellisen vuoden toteumaan nähden 20 000 suuremmaksi, josta alitus pääasiassa johtuu. Toimintakulut olivat 14,5 M (102,3 %), joten ylitystä 330 000 (2,3 %). Henkilöstökulut alittuivat 317 000 ja tämä alitus johtui siitä, että osa sosiaalityöntekijöiden viroista ollut täyttämättä kelpoisten hakijoiden puutteen vuoksi. Palvelujen ostot ylittyivät 738 000 (8,9 %). Talousarvion laadinnan yhteydessä täytyi tehdä karsintaa ja menojen osalta karsinnat kohdistuivat palvelujen ostoihin, joten tästä syystä ylitystä ostopalvelujen suhteen syntynyt. Palvelujen ostot ovat nousseet edellisvuoteen verraten +7,1 %. Avustuksissa alitusta 32 000, jonka osalta muutos edellisvuoteen verraten -18,4 %. 75 Aikuissosiaalipalvelut: Vuonna 2016 suuri muutos oli perustoimeentulotuen käsittelyn siirtyminen Kelan tehtäväksi vuoden 2017 alusta. Toimeentuloturvan tulosyksikössä käytiin yhteistoimintamenettelyt ja irtisanomisuhka koski 25 henkilöä. Henkilöstötarve arvioitiin 15:ksi. Yhteistoimintaneuvottelujen mukaisesti toteutettiin rekrytoinnit 12 perustettuihin toimistosihteerin virkoihin. Osa työntekijöistä siirtyi eläkkeelle, osan rekrytoi Kela ja irtisanotuille työntekijöille löytyi uusia työtehtäviä Kainuun sotesta. Paikallista Kelayhteistyötä jatkettiin, Paltamossa suunniteltiin aikuissosiaalipalvelujen työntekijöiden siirtymistä Kelan toimitiloihin. Osallistuttiin valtakunnalliseen Kuntaliiton ja Kelan valmisteluun. Yhteistyö uudistuksen toteutuksessa jatkuu Kelan ja Kuntaliiton kanssa myös vuonna 2017. Toimeentulotuen käsittelyssä palvelutakuu toteutui lähes täysin. Vuoden aikana saapui 25 583 hakemusta, joista 159:n käsittely viivästyi, mikä on 0,62 % hakemuksista. Määräajassa käsiteltiin 99,38 % hakemuksista. Toimeentulotukilain edellyttämässä seitsemän arkipäivän määräajassa asiakkaille pystyttiin antamaan tapaamisaika sosiaalityöntekijälle tai 7 ks. video: https://www.youtube.com/watch?v=c9vze5qyykw

sosiaaliohjaajalle Hyrynsalmella, Paltamossa, Ristijärvellä, Sotkamossa (erityisjärjestelyin) ja Suomussalmella. Kajaanissa ja Kuhmossa mahdollisuus henkilökohtaiseen keskusteluun toteutui pidemmän ajan kuluessa. Toimeentulotukea saaneita kotitalouksia oli Kainuun sotekunnissa yhteensä 3 820. Aluehallintoviraston toimeksiannosta suoritettiin ja BDO:n toimesta koko toimeentulotuen ulkoinen tilintarkastus koskien vuotta 2015. Merkittävä epäkohta löytyi käytännöistä, jotka liittyvät päihdekuntoutuksen asiakasmaksuihin, toimeentulotuen myöntämiseen päihdekuntotuksen laitosjaksojen aikana ja toimeentulotuen kuntoutustuesta tehtävää takaisinperintää. Kuntoutustuen takaisinperintään on puuttunut myös Pohjois-Suomen hallinto-oikeus asiakkaan tekemään kanteluun liittyen. Yhdessä mielenterveys- ja riippuvuuksienhoidon vastuualueen kanssa on aloitettu asian selvittely ja lain mukaisen toimintamallin työstäminen. Nykykäytännöt ovat syntyneet jo ennen Kainuun maakunta - kuntayhtymän perustamista. Vuonna 2016 sosiaalityössä purettiin viimeiset kaksi lapsiperheiden sosiaalipalveluiden kanssa jaettua yhdistelmävirkaa ja perustettiin uusi virka. Ylä-Kainuussa ei ole 1.1.2017 alkaessa yhtään aikuissosiaalityön sosiaalityöntekijää. Sosiaalityöntekijöiden rekrytointi on vaikeutunut olennaisesti, koska 1.3.2016 voimaan astuneen sosiaalihuollon ammattihenkilölain nojalla sosionomi AMK tutkinnon suorittaneita ei voida enää rekrytoida määräaikaisesti sosiaalityöntekijöiden virkoihin. Rekrytointia vaikeuttaa myös sosiaalityöntekijöiden alhainen palkkataso. Sosiaalityöstä on voitu ohjata asunnottomia ja elämänhallinnan vaikeuksista kärsiviä nuoria asiakkaita Kajaanin evankelis-luterilaisen seurakunnan Naksu (Nuorten asunnottomien tukeminen) -hankkeeseen. Hankkeessa nuorille järjestetään asunto ja tarvittava elämäntilanteen mukainen tuki. Vaikeassa asemassa olevia nuoria on päässyt työkokeiluihin, koulutukseen ja työelämään. Naksu-hankkeen ohjaajaresurssi pieneni vuoden 2017 alussa, mitä ennakoiden vastuualueella tehtiin tuloksetta vakanssiesitys sosiaaliohjaajan rekrytoinniksi asumisen ohjaukseen seurakunnan ohjaajan työpariksi. Vastuualueella on vuosi 2017 aikaa ottaa käyttöön hyväksi havaittu toimintamalli. Muussa tapauksessa Kajaanissa on vaarana jäädä yli 20 nuorta asunnottomaksi. Vastuualueella ei kyetä vastaamaan asiakkaiden asumisen tukemiseen ilman lisäresursointia henkilöstöön, mistä nuorten tuettu asumispalvelu on hyvä käytännön esimerkki. Asunnottomuudesta kärsii edellä mainittujen nuorten lisäksi myös vanhempia sosiaalitoimen asiakkaita. Tilastokeskuksen asunnottomuustilasto ei ole Kainuun soten kuntien osalta todenmukainen. Tilastokeskuksen mukaan asunnottomiin luetaan ulkona, erilaisissa tilapäissuojissa ja yömajoissa olevat henkilöt, erilaisissa laitoksissa asunnon puutteen vuoksi asustavat, vapautuvat vangit, joilla ei ole asuntoa tiedossa, sekä tilapäisesti tuttavien ja sukulaisten luona asustavat ja kiertelevät henkilöt. Näitä henkilöitä on pelkästään sosiaalitoimen arvion mukaan kolmisenkymmentä. Mielenterveys- ja riippuvuuksienhoidosta ei ole saatu lukuja. Tietoja on yritetty koota myös kuntien nuorten ohjaus- ja palveluverkostoista. Aikuissosiaalipalvelut ei pysty vastaamaan asunnottomuuden haasteeseen kestävästi. Uutta asunnottomuutta yritetään ehkäistä maksamalla asiakkaiden rästiin jääneitä vuokra-, sähkö-, lämpö- ja vesimaksuja sekä asuntojen korjaamisesta aiheutuvia kustannuksia, jotka ovat paitsi suuria usein myös toistuvia. Asumisen ohjaamiseen ja muuhun ehkäisevään toimintaan resursoimalla Kainuun sote ja kunnat säästäisivät huomattavasti korjaavia kustannuksia. Kajaanissa ei ole käytössä välitystilipalvelu samalla tavoin kuin muissa Kainuun soten jäsenkunnissa. Vastuualueella tehtiin sosiaalityöntekijöille ja sosiaaliohjaajille kysely. Kyselyn perusteella sosiaalihuollon asiakkaana on 45 päihdeongelmista kärsivää asiakasta, jotka tarvitsisivat 76

tuettua asumista, mutta joille ei tätä palvelua voida tarjota. Lisäksi asiakkuudessa on 14 sellaista päihdeongelmista kärsivää asiakasta, jotka eivät selviydy tuetustikaan kotona, vaan tarvitsisivat palveluasumista. Tätä palvelua ei ole Kainuun sotessa saatavilla millään tulostai vastuualueella. Vastuualueella ei kyetä vastaamaan sosiaalihuoltolain 11 :n, 12 :n, 14 :n ja 21 :n mukaisiin velvoitteisiin. Sosiaalityö oli vastuualueella edelleen luonteeltaan korjaavaa. Ennaltaehkäisevään työotteeseen ei ole ollut mahdollista siirtyä suuren asiakasmäärän ja pienen työntekijämäärän vuoksi. Palvelutarpeen arviointeja, asiakassuunnitelmia, tarvittavia palveluja ja asiakkaan edistymisen seurantaa ei ole kyetty tekemään tarpeen edellyttämässä määrin. Pitkäjänteisen ja suunnitelmallisen työn tavoitteeseen ei ole kyetty vastaamaan. Kaikille asiakkaille ei ole nimetty omatyöntekijää. Sosiaalityöntekijän ja sosiaaliohjaajan tehtävänjako selkeytettiin sosiaalihuoltolain mukaiseksi. Sosiaalityöntekijöiden työn vaativuuden arviointi käynnistettiin. Yhdessä Virta II hankkeen kanssa toteutettiin työryhmätyöskentely sosiaalisen kuntoutuksen kehittämiseksi. Sosiaalisen kuntoutuksen tarpeita nosti työryhmässä ja työpajoissa esille yhteensä 180 henkilöä (Kainuun soten eri tulos- ja vastuualueiden ja Kainuun kuntien työntekijöitä, yhdistysten edustajia sekä asiakkaita). Muuta kehittäjäasiakastoimintaa ei ole käynnistetty. Työryhmän raportti suosituksineen ilmestyi Kainuun soten julkaisusarjassa B:6. Raportin perusteella laadittiin suunnittelu- ja kehittämisyksikön sekä aikuissosiaalipalvelujen yhteistyönä kaksivuotinen sosiaalisen kuntoutuksen kehittämishanke (SOS-Kainuu), joka sai ESR-rahoituksen ja käynnistyi 2017 alussa. Tavoitteena on luoda ja kehittää sosiaalisen kuntoutuksen palveluja sosiaalihuoltolain mukaisesti sekä vahvistaa henkilöstön osaamista. Vahvistettiin sosiaalihuoltolain 35 :n mukaista ilmoituslomakkeen käyttöä informoimalla asiasta vastuullisia viranomaistahoja, päivittämällä ilmoitusten käsittelyprosessia ja perehdyttämällä työntekijöitä. Ilmoitusten määrää ja sisältöä seurataan. Työllistymistä tukevassa monialaisessa yhteispalvelussa (Kainuun TYP) kehitettiin palveluja yhteistyössä TE-toimiston ja Kelan kanssa vastaamaan uuden työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta annetun lain edellytyksiä. Kainuun soten sosiaalityön, Kelan ja TE-toimiston työntekijöiden asiakasohjaamisen ohjeistusta, asiakasprosessia ja lomakkeistoa päivitettiin. TYP:ssä on olemassa tarve toiselle työterveyshoitajalle, jotta palvelutarpeen arvioinnit toteutuisivat terveystarkastuksien osalta lakisääteisessä kolmen kuukauden määräajassa kaikissa Kainuun sote-kunnissa. Osallistuttiin Kainuun työllisyydenhoidon käsikirjan (Tolokusti) 8 viimeistelyyn ja käyttöönottoon. Yhdessä Kainuun TE-toimiston kanssa laadittiin ohjeistus työntekijöille Kelan työmarkkinatukilistan käyttämiseksi asiakasohjautuvuuden työkaluna. Lisäksi osallistuttiin Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun ELY-keskuksen MYP-kehittämishankkeen ohjausryhmään. Kuntouttavan työtoiminnan työtoimintapaikkojen etsintää tehostettiin. Työtoimintapaikkoja voivat tarjota kunnat, kuntayhtymä, seurakunnat, yhdistykset ja säätiöt. Kajaanissa uudistettiin kuntouttavaan työtoimintaan ohjaamisen linjausta kohti koulutus- ja työelämävalmiuksia edistävää työtoimintaa. Linjauksen tavoitteena oli nopeampi asiakasvirtaavuus ja palveluun pääsyn mahdollistaminen aikaisempaa useammille asiakkaille. Kokeilu keskeytettiin, koska kuntouttavaan työtoimintaan ei ohjautunut riittävästi 77 8 ks. Kajaanin kaupungin Internet-sivut: http://www.kajaani.fi/fi/palveluopas/tyollisyys/tolokusti-kasikirja

asiakkaita TE-toimistosta. Sosiaalitoimen asiakkailla ei ollut riittäviä valmiuksia osallistua tällaiseen toimintaan. Päädyttiin siihen, että Kajaanissa ohjataan jatkossa asiakkaita sekä osallisuutta ylläpitävään että koulutus- ja työelämävalmiuksia kehittävään kuntouttavaan työtoimintaan, kuten muissakin sote-kunnissa. Jatkettiin pitkään työttömänä olleiden asiakkaiden työ- ja toimintakyvyn ja eläkemahdollisuuksien selvittelyä ja moniammatillisen toimintamallin kehittämistä yhteistyössä terveydenhuollon ja TE-toimiston kanssa. Onnistumisia tapahtui toiminnan alkamisesta lähtien (2015) erityisesti Suomussalmella, jossa saatiin kahdeksan kuudestatoista myönteisestä työkyvyttömyyseläkepäätöksestä. MYP-hanke järjesti Suomussalmen hyvistä käytännöistä seminaarin, johon osallistui luottamushenkilöitä, työllisyydenhoidon asiantuntijoita ja toimijoita Kainuun eri kunnista. Työttömien henkilöiden työ- ja toimintakyvyn arvioinnin suurimpana haasteena on moniammatillisen tiimin tuen varmistaminen toiminnalle. Pitkäaikaistyöttömien terveystarkastusprosessi kuvattiin ja toimintamalli sekä ohjeistus päivitettiin yhdessä perusterveydenhuollon kanssa. Tavoitteena on tehostaa työttömien henkilöiden ohjaamista terveystarkastuksiin kansanterveyshoitajille. Valtakunnallisesti on todettu, että niillä paikkakunnilla, joilla kaikki pitkäaikaistyöttömät käyvät terveystarkastuksessa, työllisyydenhoito on vaikuttavampaa kuin kunnissa, joissa terveystarkastukset eivät toteudu. Kehitettiin sosiaalisen luototuksen toimintamallia ja sosiaalisen luoton pääomaa lisättiin 50 000 eurolla. Pääoma on tällä hetkellä yhteensä 150 000 euroa. Asiakkaat ovat löytäneet palvelun. Yhteydenottoja vuonna 2016 oli 241, joista tarkempiin selvityksiin johti 100. Myönteisiä luottopäätöksiä tehtiin 25 ja kielteisiä 13. Selvitettiin erilaisia työvälineitä talouden ohjaus- ja neuvontapalvelun tueksi. Jatkettiin yhteistyötä Takuu-Säätiön pienlainahankkeen kanssa. Ensimmäiset kiintiöpakolaiset saapuivat Suomussalmelle. Laadittiin käytänteet pakolaisten kuntaantuloavustuksen ja toimeentulotuen käsittelyyn, sovittiin yhteistyöstä ja työnjaosta Suomussalmen kunnan pakolaisohjaajien ja aikuissosiaalipalvelujen työntekijöiden sekä muiden viranomaisten kesken. Kunnan ja soten välisen sopimuksen pohjalta laadittiin ohjeistus Kajaanin kaupungin maahanmuuttajapalvelujen tuella. Valmistauduttiin Hyrynsalmen kuntaan tulevien kiintiöpakolaisten vastaanottoon. Paltamossa alaikäiset, ilman huoltajaa maahan saapuneet, oleskeluluvan saaneet turvapaikanhakijat asettuivat kuntapaikoille ennen kuin tieto asiasta tuli soten viranhaltijoille. Tilanteessa toimittiin ilman kunnan ja soten välistä sopimusta, työjaon selkeyttämistä ja työntekijöiden ohjeistamista. Kajaanin sosiaalipalvelukeskuksessa tehtiin sisäilmatutkimus ja THL:n sisäilmakysely sekä ryhdyttiin tarvittaviin toimenpiteisiin. Rakenteissa todettiin vahvoja viitteitä kosteusvaurioista. Tiloissa tehtiin remontti. Työntekijät ovat oireilleet ja osin on turvauduttu väistötiloihin. Myös Kajaanin aikaisemmissa kuntouttavan työtoiminnan tiloissa ohjaajat saivat oireita sisäilmaongelmien vuoksi, minkä vuoksi toiminta siirrettiin uusiin tiloihin vuonna 2016. Osallistuttiin vastuualueiden rajat ylittävän yhteistyön kehittämiseen (esim. ennakollisen lastensuojeluilmoituksen prosessi lapsiperheiden spsiaalipalvelujen kanssa, työikäisen muistisairaan palveluprosessi, työ- ja toimintakyvyn arvioinnin toimintamalli, vanhuspalvelujen kanssa tehtävä yhteistyö). Osallistuttiin mm. Kajaanin ev.lut. seurakunnan Naksu-, Kainuun nuotta ry:n Maahanmuuttajien osallisuus Kainuussa, Nuorten Ystävät ry:n Tönäri- ja Suomussalmen kunnan Kujelma hankkeiden ohjausryhmätyöskentelyyn sekä Kainuun soten hankeyhteistyöhön. Sotkamossa sosiaalityöntekijän virassa työskentelevä sosiaalityön opiskelija on käynnistänyt Kuhmossa yhteisösosiaalityön 78

79 kokeilupilotin osana pro gradu tutkielmaansa. Kokeiluun osallistuvat mm. KOY Kuhmon Terva-asunnot, riippuvuuksien hoito, aikuissosiaalityö ja Kuhmon ev.lut seurakunta. Vastuualueen budjetti ylittyi 0,3 M. Talousarvio muutosten jälkeen oli 6,9 M, toteutui 7,2 M (104,5 %). Toimintakate oli arvioitu 6,8 M, toteutui 7,2 M (104,5 %). Erotus oli 0,4 M. Toimintatuotot alittuivat -0,18M. Valtion korvaukset perustoimeentulotuesta toteutuivat 93,4 %:sti. Arvio oli 2,77 M, toteutuma 2,59 M (erotus -0,18 M ). Valtion korvaukset kuntouttavasta työtoiminnasta toteutuivat 87,8 %:sti. Arvio oli 0,17M, toteuma 0,15 M (erotus -0,02 M ). Toimintakulut ylittyivät 0,13 M. Arvio oli 10,3 M, toteuma 10,4 M (erotus 0,1 M ). Henkilöstökulut alittuivat -0,05 M (toteutuma 98,3 %). Henkilöstökuluihin oli budjetoitu 2,87 M, toteutui 2,85 M. Palvelujen ostot ylittyivät 0,04 M. Talousarvioon oli budjetoitu 0,36 M, toteutui 0,4 M (110,9 %). Avustukset ylittyivät 0,15 M. Avustuksiin oli budjetoitu 6,68 M, toteutui 6,83 M (102,3 %). Perustoimeentulotukeen oli budjetoitu 5,54 M, toteutui 5,6 M (101 %), erotus 0,06 M. Täydentävään toimeentulotukeen oli budjetoitu 0,8 M, toteutui 0,97 M (121,4 %), erotus 0,17 M. Ehkäisevään toimeentulotukeen oli budjetoitu 0,21 M, toteutui 0,22 M (106,6 %), erotus 0,01 M. Ehkäisevän toimeentulotuen osuus perustoimeentulotuesta oli 4 % (STM:n suositus kunnille 3,3 %). Kuntouttavan työtoiminnan avustuksia kotitalouksille oli budjetoitu 0,073 M, toteutui 0,031 M, erotus -0,042 M. Vammaispalvelut: Valtioneuvoston periaatepäätös kehitysvammaisten asumisenohjelmaksi (KEHAS) sekä Kainuun alueellinen suunnitelma edellyttävät vammaispalvelun vastuualueelta ja sote kuntayhtymältä toimenpiteitä tavoitteiden saavuttamiseksi. KEHAS-ohjelman taustalla on laitosperustaisen ja eriyttävän palvelurakenteen purkaminen ja yhteiskunnallisten rakenteiden ja palveluiden kehittäminen sellaisiksi, että myös vammaiset henkilöt voivat elää mahdollisimman tavallista elämää lähiyhteisöissään ja yhteiskunnassa. Ohjelma sisältää viisi toimenpidealuetta: 1) vammaisten henkilöiden ja heidän läheistensä osallisuuden ja oikeuksien varmistaminen, 2) vammaisten lasten oikeuksien varmistaminen, 3) palvelujen kehittäminen, 4) laitosasumisen lakkauttaminen ja osaamisen varmistaminen ja 5) hallinnonalojen välinen yhteistyö. Sosiaali- ja terveysministeriön kehitysvammaisten asumisen ohjelman seurantaryhmän loppuraportti valmistui. Raportin hyvinä käytänteinä kuvattiin Kainuun tehostetun tukiasumisenmalli ja Kainuun perhehoidon toimintamalli. Tavoitteiden saavuttamiseksi vammaispalveluissa työstettiin useita rakennus- ja muuntoremonttihankkeita (Rajamiehentie, Leivola, Mäntykangaskoti ja Helmi) sekä aloitettiin Ristokodin laajennuksen suunnittelu. Kehitysvammaisten henkilöiden laitoshoidon purkamiseen liittyvä rakennusinvestointi käynnistyi Kajaanissa (Rajamiehentien asunnot). Rajamiehentien yksikön rakentaminen eteni aikataulussa ja muuttavien asiakkaiden osalta järjestettiin muuttovalmennus (muutto maaliskuussa 2017). Omaiset ja asiakkaat tutustuivat valmisteilla olevaan Rajamiehentien yksikköön joulukuussa 2016. Mäntykangaskodin remonttihanke Kuhmossa valmistui ja samalla Mäntykangaskodin toiminta muuttui tehostetuksi tukiasumiseksi (aikaisemmin ohjattua asumista). Ryhmäkoti Kulmalan toiminta Sotkamossa päättyi. Leivolan muuntoremontti hanke Sotkamossa valmistui joulukuussa 2016, samalla autetun asumisen asumispaikat lisääntyivät seitsemästä yhteensä viiteentoista. Hyrynsalmen Helmen remontti valmistui ja asiakaspaikat lisääntyivät seitsemästä kymmeneen. Vuolijoella sijaitsevan Ristokodin laajennushanke käynnistyi ja Ristokotiin tulee kolme asiakaspaikkaa lisää. Näillä toimilla lisättiin kehitysvammaisten henkilöiden asumispaikkoja ja samalla tehostettiin toimintaa.

Osallistuttiin sosiaalihuoltolain toimeenpanoa Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymässä suunnittelevan työryhmän työskentelyyn. Sosiaalihuoltolain toimeenpano edellytti ja edellyttää edelleen vammaispalveluissa tarkennusta ja ohjeistusta. Vammaispalvelun henkilöstörakennetta monipuolistettiin palkkaamalla sosionomin koulutuksen saaneita henkilöitä kuuteen (6) eri kehitysvammaisten asumisyksikköön. Sosiaaliohjaajan virka muutettiin sosiaalityöntekijän viraksi kehitysvammapalveluissa. Tällä tavalla voitiin osaltaan vastata sosiaalihuoltolain ja sosiaalihuollon ammattihenkilölain vaatimuksiin. Viittomakielen/puhevammaisten tulkin tehtävä perustettiin kehitysvammapoliklinikalle ja näin korvattiin aiemmin ostopalveluna hankittu palvelu (vammaispalvelulain mukaisena sopeutumisvalmennuksena järjestettävä aac-ohjaus ja tukiviittomien opetus sekä lääkinnällisenä kuntoutuksena järjestettävä kommunikaatio-ohjaus). Kommunikaatioohjausta myydään sisäisesti Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän lastenneurologian poliklinikalle myös Puolangan kunta osti kommunikaatio-ohjausta. Kehitysvammalain muutos tuli voimaan kesäkuussa 2016. Laissa säädetään kehitysvammaisten henkilöiden itsemääräämisoikeuden vahvistamisesta ja rajoitustoimenpiteiden käytöstä. Lakimuutoksen toimeenpanon vuoksi laadittiin työohje yhteistyössä vammaispalvelun eri toimijoiden kanssa ja henkilöstöä koulutettiin. Asiakkaan palveluntarpeen arviointi ja palvelusuunnitelmaprosessia tarkennettiin. Asiakkaiden palveluntarpeen arvioinneista vastaavat sosionomi tai vastaavan koulutuksen saaneet työntekijät. Tehtävää varten täsmennettiin työnjakoa asumisyksiköiden ja sosiaaliohjaajien välillä. Uudistuneen lain myötä päätösvallan delegointi päivitettiin. Kehitysvammapalvelujen uudistukset ja uudistunnut kehitysvammalaki näkyvät osin perhepalvelujen tulosalueella kasvaneina Haipro-ilmoituksina (kyseessä aikuiset henkilöt). Laki muutos edellytti ja edellyttää yhä kehitysvammapalveluissa toimintakulttuurin muutosta. Palveluissa on yhä enemmän tuettava asiakkaiden osallisuutta ja itsemääräämisoikeutta. Lain toimeenpano näkyy arjessa erilaisina toiminnan mukautuksina ja rajoitustoimenpiteiden seuraamisena. Kehitysvammalain toimeenpano aiheutti runsaasti lisätyötä sekä sisällön haltuunoton että teknisen toteutuksen osalta. Asiakaskohtainen päätöksenteko viivästyi, mikä tuli esille eduskunnan oikeusasiamiehen valvontakäynnillä (OPCAT). Kehitysvammapalveluissa Kuusanmäen lasten laitoshoidon purkamisen valmisteluun ja toimintamallin muuttamiseen avohuollon palveluksi perustettiin työryhmä. Valmisteltiin vammaispalvelulain ja kehitysvammalain mukaisten asumispalvelujen kilpailuttaminen Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallitukselle. Tarjouspyynnön sisältöä uudistettiin mm. asiakkaiden palvelutarpeiden mukaisesti. Kilpailutuksella hankitaan uutena palveluna vahvasti autettua asumista autismikirjon asiakkaille. Tarjouspyynnön valmistelussa kuultiin asiakkaita, omaisjärjestöä ja asiakkaiden edunvalvojia. Oma soten ja sähköisen vammaispalveluhakemuksen suunnitteluun ja työstämiseen on osallistui vammaispalvelun vastuualueen esimiehiä ja työntekijöitä. Omasoten viestitoiminto otettiin käyttöön vammaispalvelulain ja kehitysvammalain mukaisessa sosiaalityössä- ja ohjauksessa, työ- ja päivätoiminnassa sekä erityishuollon poliklinikalla. Omasotessa valmisteltiin henkilökohtaisen avun tuntilistaa yhdessä vammaispalvelun palvelusihteerin ja toimistosihteereiden kanssa. Tavoitteena oli sähköinen lomake, joka vähentäisi henkilökunnan työtä palkanlaskennassa. Sähköisen vammaispalvelu- ja kehitysvammapalveluhakemuksen osalta jäätiin odottamaan ohjelman toimittajan ratkaisuja. 80

Omaishoidon tuesta annettu laki muuttui 1.7.2016. Lakimuutoksen myötä omaishoitajille tuli oikeus terveystarkastukseen, ohjaukseen ja koulutukseen. Lakimuutoksesta johtuen valmisteltiin Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymälle omaishoidon tuen muuttuneet kriteerit sekä suunniteltiin ja täytäntöön pantiin lakimuutoksen vaativat toimenpiteet. Myös perhehoitolain muutos tuli voimaan 1.7.2016. Perhehoidon toimintaohjetta päivitettiin tulosja vastuualueiden yhteisessä työryhmässä. Muutokset viranhaltijapäätösvallan delegointiin asiakastyössä valmisteltiin Kainuun sosiaalija terveydenhuollon kuntayhtymälle. Henkilökohtaisen avun palvelusetelin valmistelu aloitettiin ja budjetoitiin määräraha vuodelle 2017. Erityishuollon poliklinikan henkilökunta osallistui uuden sairaalan tilasuunnitteluun omien tulevien tilojensa osalta. Erityishuollon poliklinikan nimi muutettiin kehitysvammapoliklinikaksi. Vammaispalvelun sosiaalityöstä osallistuttiin aktiivisesti MATKA maaseudun tuetut liikkumispalvelut -hankkeen suunnittelutyöhön. Hankkeella pyrittiin mm. luomaan asiakkaille vaihtoehtoisia tapoja käyttää vammaispalvelulain mukaista kuljetuspalvelua. Hankkeen päätyttyä sovitut käytännöt jäivät voimaan. Osallistuttiin myös sosiaalisen kuntoutuksen suunnitteluun Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymässä. Osallistuttiin kommentoimalla erityislasten omaishoitoa koskevaa hankehakemusta. Suomussalmella valmistauduttiin kiintiöpakolaisten vastaanottamiseen kuntaan osallistumalla asiaan liittyviin koulutustilaisuuksiin ja perehtymällä muutoin asiaan. Työpisteiden sisäilmaongelmien selvittelyyn osallistuttiin Koskikadulla, Sotkamon terveyskeskuksessa (vammaispalvelutoimisto) ja Kajaanin perhekeskuksella (erityishuollon poliklinikka). Vastuualueen budjetti alittui 1,74 M. Talousarvio muutosten jälkeen toimintakate oli 29,7 M, joka toteutui 28 M (94,1 %). Toimintatuotot ylittyivät 0,29 M. Toimintatuottoja saatiin arvioitua enemmän sosiaalitoimen maksuissa ja muissa toimintatuotoissa. Toimintakuluissa jäi ylijäämää 1,45 M. Henkilöstökulut alittuivat 0,188 M. Palvelujen ostot alittuivat 0,893 M, palvelujen ostot alittuivat myös vuoden 2015 tilinpäätökseen verrattuna. Avustukset alittuivat 0,115 M ja myös vuokrakulut alittuivat 0,308 M. 81 1.8.1.5 Sairaanhoidon palvelujen tulosalue Vastuuhenkilö: Hallintoylilääkäri Esa Ahonen Strategiakartta 2016 2020 (kaksi valtuustokautta) Näkökulmat Asiakas ja asukas Strategiset päämäärät HYVINVOIVAT KAINUULAISET Henkilöstö ja HOUKUTTELEVA TYÖPAIKKA

82 uudistuminen Johtaminen, ja palvelujen järjestäminen TEHOKKAAT TOIMINTATAVAT JA PARHAAT PALVELUT Talous TASAPAINOINEN TALOUS Kaavio 1. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän strategiakartta 2016 2020. Strategiset päämäärät näkökulmittain Toiminta-ajatus Edistämme alueemme kainuulaisten hyvinvointia ja osallisuutta. Järjestämme vastuullamme olevat sosiaali-, terveys- ja muut palvelut asiakaslähtöisesti, tehokkaasti ja vaikuttavasti. Arvot Asiakaslähtöisyys, avoimuus ja luottamus, oikeudenmukaisuus, vastuullisuus Visio 2020 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä on arvostettu edelläkävijä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestäjänä ja kehittäjänä. Palvelut vastaavat asiakkaiden tarpeita

83 Asiakas ja asukas Strateginen päämäärä (sitovat tavoitteet eli mitä tulee saavuttaa; sama kuin ky tasolla) Hyvinvoivat kainuulaiset Kriittiset menestystekijät (missä on onnistuttava, jotta sitoviin tavoitteisiin päästään; sama kuin ky tasolla) Mittarit/ arviointikriteerit (millä sitovien tavoitteiden onnistumista ja toteutumista mitataan) Nykytila (TP15) Tavoite 2016 Tavoite 2020 Toimenpiteet Toteuma 1-12 kk/2016 (mitä on tehtävä sitovien tavoitteiden toteutumiseksi ja kuka toteuttaa) 1.Parannamme kainuulaisten hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä Kansantautien vakioitu summaindeksi 128,1 (vuoden 2014 tieto) 128 120 Terveyden edistämisen toimenpideohjelma 128,2 (vuoden 2015 tieto) 2.Kehitämme mahdollisuuksia väestön osallistumisen lisäämiseksi Yhteistyöverkostojen, kehittäjäasiakkaiden ja kokemusasiantuntijoiden määrä 2 kuulemistilaisuutta / kunta 20 kehittäjäasiakasta 1 kuulemistilaisuus / kunta 3 asiakasraatia 50 kehittäjäasiakasta / kokemusasiantuntijaa 10 asiakasraatia 100 kehittäjäasiakasta / kokemusasiantuntijaa Yhteistyöverkoston kokoaminen ja uusien toimintatapojen kehittäminen Toiminta aloitettu 2016 3.Mahdollistamme asiakkaan valinnanvapauden Ulkokuntalaisten lkm terveydenhuollossa --- Järjestelmän kehittäminen valinnanvapauden mittaamiseen Järjestelmä käytössä Sähköinen seuranta potilas- ja asiakastietojärjestelmien osaksi 4.Tarjoamme asiakkaille tarpeen mukaiset palvelut oikea-aikaisesti ja ovat tyytyväisiä saamiinsa palveluihin Hoito- ja palvelutakuun toteutuminen Jononpurkua on jouduttu vielä tekemään radiologiassa ja leikkaussalissa, mutta on vähenemässä Toteutuu 100 % kaikilla osaalueilla Toteutuu 100 % kaikilla osaalueilla Ennakoivan toiminnanohjausjärjestelmän kehittäminen Asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset Ei ole vielä tehty Käyttöönoton laajentaminen koko kuntayhtymässä Järjestelmä käytössä kaikilla osa-alueilla Käyttöönotto ja koulutus aloitettu Yhteydenotot potilasasiamieheen Potilas- ja sosiaaliasiamiesten raportit Ohjauksen ja neuvonnan toteutuminen Ohjauksen ja neuvonnan toteutuminen Omavalvontaohjeiden päivittäminen ja koulutus syksyllä 2016 Laiteturvallisuusja tietosuojaohjeistus päivitetty 2016

84 Henkilöstö ja uudistuminen Strateginen päämäärä Houkutteleva työpaikka Kriittiset menestystekijät Mittarit/ arviointikriteerit Nykytila (TP15) Tavoite 2016 Tavoite 2020 Toimenpiteet Toteuma 1-12 kk/2016 5.Tuemme johtamista ja lähiesimiestyötä Kehityskeskustelujen %-osuus (yli vuoden kestoisissa palvelusuhteissa) Turvallisuuskulttuurikysely (joka 3. vuosi) Toteutunut osittain Tehty 2012 Toteutuminen 100 % Toteutuminen 100 % Toteutumisen palkitseminen työhyvinvointirahalla Tehty 2015 6.Johdamme henkilöstön hyvinvointia ja kehitämme osaamista Sairauspoissaolot Työhyvinvointikysely 6376 tpv/vuosi 13,0 tpv / HTV 3,6 10,0 tpv / HTV yli 4,0 11,6 tpv/htv Työn joustot Tehty 2016 Täydennyskoulutuspäivät / henkilö 3,0 yli 3,0 Koulutustarjonnan päivittäminen Johtaminen ja palvelujen järjestäminen Strateginen päämäärä Tehokkaat toimintatavat ja parhaat palvelut Kriittiset menestystekijät Mittarit/ arviointikriteerit Nykytila (TP15) Tavoite 2016 Tavoite 2020 Toimenpiteet Toteuma 1-12 kk/2016 7.Johdamme palveluiden tehokasta ja vaikuttavaa järjestämistä sekä tuottamista asiakas- ja prosessitiedon avulla Asiakaskokemusten mittaus Tietotarpeet Paljon palveluja käyttävien asiakkaiden tunnistaminen Johdon katselmusten toteutu- Mittaus hajanaista Aloitettu -- Työ kesken 500 mittausta / tulosalue Keskeisten tietojen prosessointi toimii Menetelmien käyttö alkanut Tavoitteena katselmukset Seurantakäytäntöjen vakiintuminen Tietojen analysointi hyödynnettävissä Menetelmien käyttö vakiintunut Systemaattisen seuranta aloitettu Johdon työpöydän laaja käyttöönotto ja hyödyntäminen Menetelmien käytön aloitus kaikilla tulosalueilla Esimieskoulutuksen päivittäminen ja kehittäminen käynnistetty syksyllä 2016

85 minen kaikilla vastuualueilla kerran vuodessa Toteutuminen 100 % 8.Kehitämme asiakkaillemme mahdollisuuksia entistä aktiivisempaan osallistumiseen omaan hoito- ja palveluprosessiinsa Sähköisten asiointipalvelujen käyttöaste Verkkosivujen uudistamistarve Omasoten käyttö noin 6.000 asiakasta Hyvinvoinnin palvelutarjotin Verkkosivujen uudistaminen aloitettu Omasotessa noin 10.000 asiakasta Hyvinvoinnin palvelutarjotin käytössä Verkkosivut osana palvelutuotantoa Omasotessa noin 30.000 asiakasta Hyvinvoinnin palvelutarjotin laajentunut Sähköisen palvelustrategian päivittäminen vuosittain; liitetty vuoden 2017 talousarviosuunnitteluun 9.Johdamme hoito- ja palveluketjuja asiakaslähtöisesti läpi organisaation Toimivat hoitoja palveluketjut Tulos- ja vastuualueiden yli menevät palveluketjut eivät toimi optimaalisesti Toimivia palveluketjuja rakenteilla 5-10 Toimivia palveluketjuja rakennettu yli 10 Tavoitteena yhden luukun palvelu aina silloin kun mahdollista 10.Uudistamme ja kehitämme edelleen Kainuun päivystävää keskussairaalaa ja vaativaa erikoissai-raanhoitoa Päivystysasetuksen erikoisala-kohtaiset kriteerit täyttyvät Tehostamisen tarvetta Erikoisalakohtaiset kriteerit täyttyvät Erikoisalakohtaiset kriteerit täyttyvät Rekrytointi ja koulutus; Uusi sairaala - konseptisuunnitelman mukainen eteneminen 2016-2018 11.Uudistamme ja kehitämme palveluitamme niin, että varmistamme asiakkaillemme niiden saatavuuden, saavutettavuuden ja korkean laadun Omavalvonta Toimintajärjestelmän mukaiset yhtenäiset toimintatavat määritelty Toimintajärjestelmän mukaiset yhtenäiset toimintatavat koulutettu Toimintajärjestelmän mukaiset yhtenäiset toimintatavat käytössä Toimintajärjestelmän jatkuva kouluttaminen ja kehittäminen Talous Strateginen päämäärä Tasapainoinen talous Kriittiset menestystekijät Mittarit/ arviointikriteerit Nykytila (TP15) Tavoite 2016 Tavoite 2020 Toimenpiteet Toteuma 1-12kk/2016 12.Toteutamme toimintamme talousarvion puitteissa Talousarvio ja tilinpäätös Toimintakulut toteutuivat 1,6 milj. käyttösuunnitelmaa pienempinä Tilinpäätös toteutuu talousarvion mukaan Tilinpäätös toteutuu talousarvion mukaan Tilinpäätös; Toteuma vuoden 2016 käyttösuunnitelman mukaisena

13. Järjestämme palvelut kustannustehokkaasti Valtakunnalliset vertailutiedot Käyttökoulutus Systemaattinen koulutus ja tietojen hyödyntäminen 86 Kustannustietoisuuden ylläpitäminen ja kehittäminen osana täydennyskoulutusta SAIRAANHOIDOLLISET PALVELUT YHTEENSÄ 1 000 Hallinto, Radiologia, Patologia, Lääkehuolto, Ensihoito, Leikkaus ja anestesia, Teho ja Hoidolliset tukipalvelut Toteuma -% Muutos % KS-16/tot 16 Ks-16/ Tot 2016 Kasvu Muutos % TP 15/TP 16 Muutos TP-15/TP- 16 TP 2015 TA 2016 KS 2016 TP 2016 TOIMINTATUOTOT 4 250 5 030 5 030 4 202 83,5-16,5-828 -1,1-48 Myyntituotot 1 029 1 242 1 242 935 75,3-24,7-307 -9,1-94 Maksutuotot 285 228 228 428 187,7 87,7 200 50,2 143 Tuet ja avustukset 2 930 3 464 3 464 2 797 80,7-19,3-667 -4,5-133 Muut tuotot 6 96 96 42 43,8-56,3-54 600,0 36 TOIMINTAKULUT 30 494 32 335 32 860 31 387 95,5-4,5-1 473 2,9 893 Palkat ja palkkiot 16 132 17 311 17 494 16 700 95,5-4,5-794 3,5 568 Henkilösivukulut 4 256 4 422 4 464 4 465 100,0 0,0 1 4,9 209 Henkilöstökulut 20 388 21 733 21 958 21 165 96,4-3,6-793 3,8 777 Asiakaspalvelujen ostot 26 24 24 3 12,5-87,5-21 -88,5-23 Muut palvelujen ostot 3 769 4 152 4 302 3 775 87,7-12,3-527 0,2 6 Palvelujen ostot yhteensä 3 795 4 176 4 326 3 778 87,3-12,7-548 -0,4-17 Aineet ja tavarat 4 783 4 785 4 935 4 883 98,9-1,1-52 2,1 100 Avustukset 0 0 0 0 0,0 0,0 0 0,0 0 Vuokrat 1 521 1 632 1 632 1 552 95,1-4,9-80 2,0 31 Muut kulut 7 9 9 9 100,0 0,0 0 28,6 2 TOIMINTAKATE -26 244-27 305-27 830-27 185 97,7-2,3 645 3,6-941 Rahoituskulut ja -tuotot 0 0 0 0 0,0 0,0 0 0,0 0 VUOSIKATE -26 244-27 305-27 830-27 185 97,7-2,3 645 3,6-941 POISTOT JA ARVONALENTUMISET -613-743 -743-506 68,1-31,9 237-17,5 107 SATUNNAISET ERÄT 0 0 0 0 0,0 0,0 0 0,0 0 TILIKAUDEN TULOS -26 857-28 048-28 573-27 691 96,9-3,1 882 3,1-834 VARAUSTEN JA RAHASTOJEN MUUTOS 0 0 0 0 0,0 0,0 0 0,0 0 ALIJÄÄMÄN KATTAMINEN 0 0 0 0 0,0 0,0 0 0,0 0 TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ -26 857-28 048-28 573-27 691 96,9-3,1 882 3,1-834 Mittarit / Tunnusluvut Mittarit/Tunnusluvut TP 2012 TP 2013 TP 2014 TP 2015 TA 2016 tavoite 1-12 kk/2016 Asukas, asiakas Lääkehuollon toimitusrivit 86.427 86.800 83.716 88.042 86.000 86.669 Ensihoidon hälytykset 22.960 24.294 24.787 23.676 25.200 23.165 Laboratoriosuoritteet 1.165.74 1.170.00 1.200.00 1.203.000 1.190.000 1.060.000 3 0 0 Leikkausten määrät 6.950 6.948 6.816 6.522 7.100 6.672 Radiologian tutkimukset KNF + isotooppi 60.147 57.493 61.441 63.105 61.500 61.530 1.941 Henkilöstö ja uudistuminen Sairauspoissaolot 4.422 pv 3.481 pv 4.904 pv 6.376 pv 3.000 6.499 pv HTV 304,8 265 301,1 376 360 406,0

87 Johtaminen, palveluiden järjestäminen ja tuotantotavat Talous Olennaista toiminnassa 1.1. 31.12.2016 Lääkehuolto Lääkehuollon varastoautomaatin käyttö on laajentunut ja vapauttanut asteittain henkilötyöpanosta osastofarmasiaan. Osastofarmasiapalvelua kehitetään siten, että yksiköissä hoitohenkilökunnan työpanosta vapautuu hoitotyöhön. Lääkehuollon toiminnanohjausjärjestelmään (Marela) liitettäviä älylääkekaappeja on pilotoitu osana Uusi sairaala hanketta elokuusta 2016 alkaen. Radiologia Magneettikuvauslaitteen toiminta-aikaa on laajennettu siten, että nykyisestä yhdestä työvuorosta on siirrytty arkipäivisin kahteen työvuoroon henkilöresurssien sallimissa rajoissa. Muutoksella on lisätty kalliin laiteinvestoinnin kustannustehokkuuden lisäämistä. Radiologian päivystys on toiminut 2015 päivystysasetuksen mukaisesti, ja päivystysvalmiuden hyödyntämistä logistiikassa on kehitetty edelleen 2016. Keskussairaalan radiologian sisäilmaongelmille on korjaussuunnitelma, jota on jatkettu edelleen 2016. Leikkaus-anestesia Leikkaussalihoitajien mitoitusta on täsmennetty ja kehitetty toimenpidesuunnittelua uuden sairaalan toimintamallin mukaisesti. Leikkaukseen kotoa tulevien (LEIKO) potilaiden osuus elektiivisistä potilaista oli 78 %. Päiväkirurgisten potilaiden osuus oli 33 %. Heräämöstä kotiin siirtyneiden (HERKO) potilaiden hoito aloitettiin lokakuussa 2016. Päivystysleikkausten osuus potilaista vuonna 2016 oli 32 %. Teho ja tarkkailu Tehohoitoa ja tarkkailua vaativia toimintoja keskitettiin edelleen Uusi sairaala tavoitteiden mukaisesti yhteen toimintayksikköön, josta on saatu merkittävää toiminnallista hyötyä CCU yksikön siirrolla vuodesta 2015 alkaen. Teho-osastolla pilotoitiin puheentunnistus järjestelmää, jota ei ollut perusteltua ottaa käyttöön. Ensihoito Ensihoidon yhteistyötä Kainuun pelastuslaitoksen kanssa kehitettiin 2016 siten, että päivystys- ja varallaolojen järjestelyjä ja niiden kustannusrakennetta selvitettiin ja kevennettiin mahdollisuuksien mukaan. Ensihoidon yhteistoimintaa muiden sote toimintojen kanssa jatkettiin jatkuvan kehittämisen periaatteella. Yhden hoitajan mallia on valmisteltu 2016 osana

kotiin vietävien palvelujen kokonaisuutta. Ensihoidon työajan 24 tunnin poikkeuslupa vahvistettiin vuoden 2016 lopulla väliaikaisena, sittemmin vuosille 2017 2018. 88 Patologia Vainajien kuljetuksiin liittyvät palvelut Kainuun alueella järjestettiin yhteistyössä Kainuun poliisin ja hankintatoimiston yhteistyönä. Patologian laboratorio on osallistunut Pohjois- Suomen ervan Borealis Biopankin toiminnan järjestämiseen. Toiminnallisesti on selvitetty mahdollisuuksia digi-patologian kehittämiseen. Hoidolliset tukipalvelut Sihteeripalvelut ovat vastanneet keskussairaalan itseilmoittautumisen ja neuvontapisteen toiminnasta. Toimintojen laajentamisen tarvetta keskussairaalan ulkopuolelle on selvitetty, toiminnan muutokset on tarkoitus tehdä Uusi sairaala hankkeen etenemisen mukaisesti. Välinehuollossa on tehty menetelmien ja laitteiden validointi 2016. Muut vuoden 2016 muutokset NordLab laboratoriokeskuksen aloitteesta kliinisen neurofysiologian, kliinisen fysiologian ja isotooppilaboratorion toiminnat (4 HTV + varahenkilöt) siirtyivät 1.4.2016 alkaen Kainuun soten vastuulle. Toiminnat on siirretty hallinnollisesti radiologian vastuualueelle. 1.8.1.6 Terveyden- ja sairaanhoidon palvelujen tulosalue Vastuuhenkilö: Terveysjohtaja Mikko Timonen Strategiakartta 2016 2020 (kaksi valtuustokautta) Näkökulmat Asiakas ja asukas Strategiset päämäärät HYVINVOIVAT KAINUULAISET Henkilöstö ja uudistuminen HOUKUTTELEVA TYÖPAIKKA Johtaminen, ja palvelujen järjestäminen TEHOKKAAT TOIMINTATAVAT JA PARHAAT PALVELUT

89 Talous TASAPAINOINEN TALOUS Kaavio 1. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän strategiakartta 2016 2020. Strategiset päämäärät näkökulmittain Toiminta-ajatus Edistämme alueemme kainuulaisten hyvinvointia ja osallisuutta. Järjestämme vastuullamme olevat sosiaali-, terveys- ja muut palvelut asiakaslähtöisesti, tehokkaasti ja vaikuttavasti. Arvot Asiakaslähtöisyys, avoimuus ja luottamus, oikeudenmukaisuus, vastuullisuus Visio 2020 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä on arvostettu edelläkävijä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestäjänä ja kehittäjänä. Palvelut vastaavat asiakkaiden tarpeita Asiakas ja asukas Strateginen päämäärä (sitovat tavoitteet eli mitä tulee saavuttaa; sama kuin ky tasolla) Hyvinvoivat kainuulaiset Kriittiset menestystekijät (missä on onnistuttava, jotta sitoviin tavoitteisiin päästään; sama kuin ky tasolla) Mittarit/ arviointikriteerit (millä sitovien tavoitteiden onnistumista ja toteutumista mitataan) Nykytila (TP15) Tavoite 2016 Tavoite 2020 Toimenpiteet Toteuma 1-12kk/2016 (mitä on tehtävä sitovien tavoitteiden toteutumiseksi ja kuka toteuttaa)

90 1.Parannamme kainuulaisten hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä yhteistyössä kuntien kanssa ja panostamme terveyden edistämiseen Vakioitu kansantautien summaindeksi Vakioitu sairastavuusindeksi PYLL Vakioitu kansantautien summaindeksi 128,2 121,0 7638 Kaikki 0-80 v 2013-15 koko Kainuu (tieto 13.2.17) <128 <120 <8600 <120 <115 <8200 Ennaltaehkäisevään työhön panostetaan. Käynnissä Tunnistetaan väestöryhmien väliset terveyserot ja toimenpiteet kohdennetaan eniten palveluja tarvitseville. Käynnissä Olemassa olevat näyttöön perustuvat menetelmät sekä sairauksien ehkäisyssä että hoidossa otetaan laajalti käyttöön ja terveyden edistämisen ja ennaltaehkäisevä työ sisällytetään aina korjaavaan toimintaan niissä tutkimus-, hoito- ja kuntoutus tilanteissa, joissa se on asiaan kuuluvaa ja luontevaa. Käynnissä Osallisuuden ja yhteisöllisyyden edistäminen, vastuunotto omasta ja yhteisön hyvinvoinnista Käynnissä

91 2.Kehitämme mahdollisuuksia väestön osallistumisen lisäämiseksi 3.Mahdollistamme asiakkaan valinnanvapauden Pidettyjen asiakasraatien lukumäärä aikayksikössä Asiakas saa riittävästi ja monipuolisesti tietoa valinnanvapaudesta. Katselmuksissa ei ole ollut kehittäjäasiakkaita, mutta työryhmissä kyllä Suunnitellaan, esh:ssa ulkopuolista laskutusta seurataan ja samassa voi tarkistaa, onko maksusitoumus vai onko potilas muuten hakeutunut muualle hoitoon Vähintään 1/tulosalue Tehostamme tiedotusta näiltä osin Väestö tietoinen valinnanvapauteen liittyvistä asioista, selkeä malli uusille palveluntarvitsijoille Käytössä järjestelmä asiakasraatien järjestämiseksi Yhteistyöverkostojen kehittäminen ja kehittäjäasiakkaiden hyödyntäminen. Potilasjärjestötapaaminen 5/16 ja 11/16 Asiakasraateja ei ole pidetty Tiedotteet toimipisteissä, vastaanotoilla asian läpikäyminen tarvittaessa Kainuun Soten verkkoviestintä Uusi valinnanvapauslainsäädäntö kesken valtakunnassa 4.Tarjoamme asiakkaille tarpeen mukaiset palvelut oikea-aikaisesti ja ovat tyytyväisiä saamiinsa palveluihin Potilasjonotilanteet Asiakaspalautteet Toimenpiteeseen pääsyä yli 6 kk jonottaneita oli yhteensä 62. Hoidontarpeen arvioon pääsy yli 3 kk odottaneita oli yhteensä 49. Huom! Lukuihin sisältyy puutteellisia merkintöjä, jolloin todellinen luku on huomattavasti pienempi. Asiakaspalautteita QPro järjestelmään annettiin 1495 kappaletta. Asiakkaiden kokonaisarvio saamasta hoidosta/palvelusta oli 4.3, asteikon ollessa 1-5. Avoimissa palautteissa kiitosta annettiin henkilökunnan asiakaspalvelulle ja kohtelulle sekä hoidolle ja palvelulle. Kehitettävää löytyi hoitoon pääsystä ja aikataulujen sujuvuudesta, asiakaspalvelusta ja tiedonsaannista. Hoitoon pääsy toteutuu kaikilla osa-alueilla säädösten mukaisesti Riittävä, osaava, hyvinvoiva ja palvelualtis henkilökunta. Asiakaslähtöinen hoitotyö Potilasturvallisuus on ankkuroitu toiminnan rakenteisiin ja toimintatapoihin Asiakaspalautteiden ka vähintään 4,3 Hoitoon pääsy toteutuu kaikilla osa-alueilla säädösten mukaisesti Riittävä, osaava, hyvinvoiva ja palvelualtis henkilökunta. Asiakaslähtöinen hoitotyö Potilasturvallisuus on ankkuroitu toiminnan rakenteisiin ja toimintatapoihin Asiakaspalautteiden ka vähintään 4,5 Väestön terveyspalveluiden tarve on tiedossa. Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palveluita tuotetaan väestön tarpeita vastaavasti Integraatiota syvennetään, yhden luukun periaatetta kehitetään Resurssien suuntaus siellä missä työtä on, joustava työvoiman liikuttelu (sisäinen + mahd. tarvittava hakumenettely, hallittu palvelujen osto). Kajaanin pääterveysasemalta on kolmesta neljään lääkäriä käynyt tekemässä päivän viikossa ppkl:lla, jossa on ollut pula lääkäreistä. Hoitotakuu toteutuu pääsääntöisesti joskin yksittäisiä ylityksiä

92 Henkilöstö ja uudistuminen Strateginen päämäärä Kriittiset menestystekijät 5.Tuemme johtamista ja lähiesimiestyötä Houkutteleva työpaikka Mittarit/ arviointikriteerit Esimiestyöhön ja johtamiseen liittyviin koulutuksiin osallistuminen Työtyytyväisyyskyselyt Kehityskeskustelut Johdon osallistuminen alemman johdon kokouksiin ja olo tavoitettavissa Nykytila (TP15) Esimiehille aloitettu muutosjohtamiskoulutus kohti Uutta Sairaalaa Tavoite 2016 Tavoite 2020 Toimenpiteet Esimiesten koulutus, LEAN ja muu johtaminen Linjakas ja tasapuolinen johtamisjärjestelmä, esimiehenä ja johtajana mielekäs työskennellä, vastuut selkeät Toteuma 1-12 kk/2016 Ollaan saatavilla, LEAN-ajattelua jalkautetaan, kouluttautumismahdollisuuksia ylläpidetään. Uusi Sairaala hankkeen esimiesohjaus ja LEAN-koulutus toteutuneet Johdon katselmukset toteutuneet 100%. 6.Johdamme henkilöstön hyvinvointia ja kehitämme osaamista Kehityskeskustelujen toteuma Perehdytyksen ja uuden työntekijän vastaanottamisen onnistuminen Poislähtevän työntekijän haastattelu Työntekijöiden osallistaminen kehittämiseen Osittain tiedot puuttuvat, saaduilta osin tavoite täyttyy 100% Henkilöstöä arvostava ja hyvä kohtelu kaikissa työyhteisön ja työntekijän kehitysvaiheissa Terveyden ja sairaanhoidon palveluiden tulosalue on arvostettu ja uudistamiseen kannustava työpaikka 100% Henkilöstöä arvostava ja hyvä kohtelu kaikissa työyhteisön ja työntekijän kehitysvaiheissa Terveyden ja sairaanhoidon palveluiden tulosalue on arvostettu ja uudistamiseen kannustava työpaikka Perehdytysohjelmien päivitys Perehdytysohjelmia päivitetty, edelleen parannettavaa Kehityskeskustelut toteutuneet 60-80% Palkkaharmonisointi ei ole edennyt. Työntekijöiden osallistaminen, LEANjohtamisen menetelmät sekä asiakkaan että työntekijän hyväksi, palkkaharmonisointi. Hukkahaavikoulutus on räätälöity keväällä terveysasemien vastaanotoille ja siihen on osallistuttu kaikista kunnista. Koulutus (työpaikkaja muu) Jatkuvaa

93 Johtaminen ja palvelujen järjestäminen Strateginen päämäärä Tehokkaat toimintatavat ja parhaat palvelut Kriittiset menestystekijät Mittarit/ arviointikriteerit Nykytila (TP15) Tavoite 2016 Tavoite 2020 Toimenpiteet Toteuma 1-12 kk/2016 7.Johdamme palveluiden tehokasta ja vaikuttavaa järjestämistä sekä tuottamista asiakas- ja prosessitiedon avulla Benchmarking vastaavankaltaisiin palveluntuottajiin Pth vuonna 2016, esh käyty Vastuut selkiytetty. Tavoitteet pysyvät selkeinä vuosikellon mukaisesti toimittaessa Johdonkatselmukset Tehty kaikilla vastuualueilla. Tuotettujen palveluiden yksikköhintavertailu aiempaan Keskeiset hoitoketjut osittain tehty, lisätyöstö jatkuu Hintavertailu strukturoitua toimintaa Hoitoketjutyöstö Elämäntapamuutosasiakkaan hoitoketjuun yhdistetty monet eri pitkäaikaissairaiden hoitoketjut. Benchmarkingtyöstö Ei vielä 2016 pth:n osalta Keskisuuret kunnat vertailu käynnissä Hintavertailutyöstö Ei strukturoitua Asiakasraadit Asiakasraateja vähintään 1/tulosalue Asiakasraatien perustaminen Ei ole toteutunut Oikein suunnatut ja ajoitetut vakioraportointimenetelmät toiminnanohjaukseen Vakioraportointijärjestelmiä työstetään toimijakohtaisiksi Vakioraportointityöstö Johdon työpöytä käytössä. 8.Kehitämme asiakkaillemme mahdollisuuksia entistä aktiivisempaan osallistumiseen omaan hoito- ja palveluprosessiinsa Hoitosuunnitelmien määrä Hyvässä vauhdissa Hoitosuunnitelmien määrä +10% 2014 tasosta, paljon tukea tarvitsevien potilaiden tunnistaminen käynnissä, palvelukanavat kehitteillä Paljon tukea tarvitsevien potilaiden tunnistaminen ja analysointi tehty, hoitosuunnitelmat tehty, palvelukanavat toiminnassa Sähköisten palveluiden mahdollisimman laaja hyväksikäyttö, hoitosuunnitelmien teon juurruttaminen Jatkuu

94 Muistutukset, valitukset ja kantelut Määrä -20% v- 15 9.Johdamme hoito- ja palveluketjuja asiakaslähtöisesti läpi organisaation Asiakaslähtöiset maakunnalliset palveluketjut läpi koko organisaation LEAN-menetelmä ja rajapintatyöryhmä palveluprosessien sujuvoittamiseksi, asiakaslähtöisyys Korostettu työskentelyssä, rajapintatyöryhmä toimii 10.Uudistamme ja kehitämme edelleen Kainuun päivystävää keskussairaalaa ja vaativaa erikoissairaanhoitoa Läpivirtausluvut niin päivystyksessä kuin poliklinikoilla Päivystysasetusta noudatetaan ja päivystys on sen mukaista. Päivystysasetuksen mahdollistama viikonloppu- ja arkipyhävastaanotto toimii Kuhmossa ja Suomussalmella Uuden sairaalaan toiminnan ja rakentamisen suunnittelu etenee sovitusti. Toiminnan toteuttamisessa tarvittavan henkilöstön saatavuus pystytään turvaamaan Pysyvä, motivoitunut henkilöstö, joka osallistuu aktiivisesti kehittämiseen Ostopalveluita ei tarvita kuin suunnitellusti Perehdytys, rekrytointi, palkkaharmonisointi, LEANmenetelmä päällekkäisten toimintojen minimoimiseksi, työntekijöiden joustava liikuttelu sinne, missä työtä on. Ostopalveluna käytössä noin yhden tk-lääkärin työpanos. Tarkastellaan henkilöstöresurssia kokonaisuutena ja tarvittaessa suunnataan voimavaroja sisäisesti Kotiutetaan ostopalveluita omaksi toiminnaksi, kehitetään palkkausjärjestelmää Jossakin määrin onnistuttu ostopalveluiden kotiuttamisessa, mm päivystys, lymfoomahoidot 11.Uudistamme ja kehitämme palveluitamme niin, että varmistamme asiakkaillemme niiden saatavuuden, saavutettavuuden ja korkean laadun Kantelut, mustutukset ja valitukset HaiProilmoitukset ja Läheltäpititilanteet Jonotilanteet Yli kolme kuukautta terveyskeskuksen vastaanotolle odottaneita ei ole (tilastointivirheet korjataan). Pääterveysasemalla purettu 400- Potilasturvallisuuden ilmoitus- ja seurantajärjestelmän (HaiPro) käyttö vakiintuu kaikissa työyksiköissä. Käytössä olevan potilastietojärjestelmän ongelmat tunnistetaan ja korjataan Kantelut, muistutukset ja hoitovahingot - 5% -14- tasos- Korkea lääkinnällinen ja hoidollinen ammattitaito. Hyvä palvelujen laatu -15% -14- tasosta LEAN-menetelmä asiakaslähtöisyyden näkökulmasta, jolloin palveluiden joustavuus lisääntyy eikä tule turhia katvealueita palveluiden saatavuudessa Jatketaan työstämistä Henkilökunnan koulutus. Hoito toteutuu hoitotakuun määräajassa pääsääntöisesti joskin yksittäisiä ylityksiä

500 odottajan jono kahdessa kuukaudessa omalla henkilöstöllä toimintoja kehittämällä Hyvä potku hankkeessa. Takaisinsoittojärjestelmä takaa välittömän yhteydensaannin terveyskeskukseen. Järjestelmän toimittajan kanssa selvitetään ongelmia, joita on esiintynyt ta HaiPro ilmoitukset ja Läheltäpiti - tilanteet aikaisemmalla tasolla HaiPro ilmoitukset ja Läheltäpiti - tilanteet aikaisemmalla tasolla HaiPro-ilmoituksia enemmän 95 Talous Strateginen päämäärä Tasapainoinen talous Kriittiset menestystekijät Mittarit/ arviointikriteerit Nykytila (TP15) Tavoite 2016 Tavoite 2020 Toimenpiteet Toteuma 1-12kk/2016 12.Toteutamme toimintamme talousarvion puitteissa Tätä seurataan sekä yksikkö-, vastuualue-, tulosalue kuin myös kuntayhtymätasolla ja palautejärjestelmä toiminnassa Seurataan säännöllisesti sekä tulos- että vastuualuetasolla Tulosalue on pysynyt asetetussa talousarviokehyksessä Tulosalue on pysynyt asetetussa talousarviokehyksessä, siitä huolimatta pystytään kehittämään toimintaa laajaalaisesti edelleen Jatkuva talouden seuranta ja suunnittelu, poikkeamiin reagointi ennakoivasti, vaihtoehtoiskustannusten määrittely, esim. oma versus ostettu palvelu Toimintatuotot toteutuivat 99,8% käyttösuunnitelmasta, henkilöstömenot alittuivat n. 1,4 miljoonaa euroa ja palvelujen ostot ylittyivät n. 1,6 miljoonaa euroa, yhteensä toimintakulut alittuivat 0,3 miljoonaa euroa käyttösuunnitelmaan nähden 13. Järjestämme palvelut kustannustehokkaasti Kansalliset tuottavuusvertailuluvut Resurssivaje pakottaa edelleen osittaisiin ostoihin Tuottavuus keskiarvoa parempi kansallisissa ver- Tuottavuus keskiarvoa parempi kansallisissa Työntekijöiden joustava liikkuvuus sinne missä työtä on yli yksikkö-, vastuu-

tailuissa vertailuissa alue- tai tulosaluerajojen. Näkökulma korostuu kaiken aikaa 96 Potilaat oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja turha odottelu, jonotus ja uudet käynnit minimiin. Päivystystoimintojen sujuvuuden kehitystyö jatkuu. Toimintojen integroinnin syventäminen käynnissä niin vastuualueiden kuin tulosalueidenkin välillä. Samassa organisaatiossa toimimisen tuoman synergiaedun mahdollisuuksien hyödyntäminen kaikilla toiminnan eri tasoilla. Työkierto ppkl:n ja pääterveysaseman välillä aloitettu. TERVEYDEN- JA SAIRAUDEN- HOIDONPALVELUT YHTEENSÄ 1 000 Hallinto, Aikuisten mt-palvelut ja riippuv.hoito, Suun terv.huolto, Operatiivinen hoito, Konservatiivinen hoito, Vastaanottot. ja tk.sairaalat ja Päivystyspalvelut Toteuma -% Muutos % KS-16/tot 16 Ks-16/ Tot 2016 Kasvu Muutos % TP 15/TP 16 Muutos TP-15/TP- 16 TP 2015 TA 2016 KS 2016 TP 2016 TOIMINTATUOTOT 16 051 17 164 18 084 18 043 99,8-0,2-41 12,4 1 992 Myyntituotot 7 038 8 009 8 009 6 731 84,0-16,0-1 278-4,4-307 Maksutuotot 8 969 9 128 10 048 11 228 111,7 11,7 1 180 25,2 2 259 Tuet ja avustukset 6 8 8 4 50,0-50,0-4 -33,3-2 Muut tuotot 38 19 19 80 421,1 321,1 61 110,5 42 TOIMINTAKULUT 109 991 109 317 109 637 109 291 99,7-0,3-346 -0,6-700 Palkat ja palkkiot 45 361 47 152 47 152 46 072 97,7-2,3-1 080 1,6 711 Henkilösivukulut 12 065 12 619 12 619 12 281 97,3-2,7-338 1,8 216 Henkilöstökulut 57 426 59 771 59 771 58 353 97,6-2,4-1 418 1,6 927 Asiakaspalvelujen ostot 20 956 18 138 18 958 20 717 109,3 9,3 1 759-1,1-239 Muut palvelujen ostot 18 162 17 024 16 524 16 346 98,9-1,1-178 -10,0-1 816 Palvelujen ostot yhteensä 39 118 35 162 35 482 37 063 104,5 4,5 1 581-5,3-2 055 Aineet ja tavarat 10 627 11 165 11 165 10 806 96,8-3,2-359 1,7 179 Avustukset 40 116 116 86 74,1-25,9-30 115,0 46 Vuokrat 2 740 3 074 3 074 2 930 95,3-4,7-144 6,9 190 Muut kulut 40 29 29 53 182,8 82,8 24 32,5 13 TOIMINTAKATE -93 940-92 153-91 553-91 248 99,7-0,3 305-2,9 2 692 Rahoituskulut ja -tuotot -3 0 0-2 0,0 0,0-2 -33,3 1 VUOSIKATE -93 943-92 153-91 553-91 250 99,7-0,3 303-2,9 2 693 POISTOT JA ARVONALENTUMISET -751-610 -610-645 105,7 5,7-35 -14,1 106 SATUNNAISET ERÄT 0 0 0 0 0,0 0,0 0 0,0 0 TILIKAUDEN TULOS -94 694-92 763-92 163-91 895 99,7-0,3 268-3,0 2 799 VARAUSTEN JA RAHASTOJEN MUUTOS 0 0 0 0 0,0 0,0 0 0,0 0 ALIJÄÄMÄN KATTAMINEN 0 0 0 0 0,0 0,0 0 0,0 0 TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ -94 694-92 763-92 163-91 895 99,7-0,3 268-3,0 2 799

Mittarit / Tunnusluvut Mittarit/Tunnusluvut Asukas, asiakas TP 2012 TP 2013 TP 2014 TP 2015 TA2016 1-12kk/ 2016 97 Vakioitu kansantautien summaindeksi Vakioitu sairastavuusindeksi Vakioitu kansantautien summaindeksi 130,3 (KELA -10) Vakioitu sairastavuusindeksi 112,3 THL 2009-11) Vakioitu kansantautien summaindeksi 128,1 (THL -11-13) Vakioitu sairastavuusindeksi 112,3 THL 2009-11 Vakioitu kansantautien summaindeksi 128,1 (THL -11-13 Vakioitu sairastavuusindeksi 121,5 (KELA-14, 112,3 THL 2009-11) 128,2 121,0 <128 <120/<112 128,2 (tp 2015) 121,0 (tp 2015 PYLL Pidettyjen asiakasraatien lukumäärä aikayksikössä Asiakaspalautteet Ei ole pidetty Ei ole pidetty PYLL (-11-13 THL, 8641, 7638-13-15 koko Kainuu 0-80 v) Ei ole pidetty Ei ole toteutunut Asiakkaiden arvio saamastaan hoidosta/ palvelusta oli keskiarvona laskettuna 4,3. <8600 Vähintään 1/tulosalue Asiakaspalautteiden ka vähintään 4,3 Henkilöstö ja uudistuminen Kehityskeskustelujen toteuma Kehityskeskustelujen toteuma 95 % Koottu tieto puuttuu, mutta tavoite vaikuttaa toteutuneen 100% Tieto puuttuu Perehdytyksen ja uuden työntekijän vastaanottamisen onnistuminen Henkilöstöä arvostava ja hyvä kohtelu kaikissa työyhteisön ja työntekijän Osa toimintaa Perehdytykseen kiinnitetty lisähuomiota, edelleen kehitettävää

98 kehitysvaiheissa Poislähtevän työntekijän haastattelu Työntekijöiden osallistaminen Toteutunut osittain Runsaasti parantamisen varaa 100% Tärkeys tiedostetaan laajasti, tarkka tieto puuttuu, pyritään aina toteuttamaan Terveyden ja sairaanhoidon palveluiden tulosalue on arvostettu ja uudistamiseen kannustava työpaikka Uusi sairaalatyöryhmissä työntekijäedustus otettu huomioon Johtaminen, palveluiden järjestäminen ja tuotantotavat Benchmarking vastaavankaltaisiin palveluntuottajiin Jatketaan ja syvennetään vertailutyöstöä keskisuuriin kuntiin Tapahtuu Tavoitteet pysyvät selkeinä vuosikellon mukaisesti toimittaessa Keskeiset hoitoketjut osittain tehty, lisätyöstö jatkuu Tuotettujen palveluiden yksikköhintavertailu aiempaan Hintavertailu strukturoitua toimintaa Ei vielä Oikein suunnatut ja ajoitetut vakioraportointimenetelmät toiminnanohjaukseen Runsaasti parantamisen varaa Vakioraportointijärjestelmä toiminnassa Johdon työpöytä otettu käyttöön Talous Talousarvio ja osavuosikatsaus Talousarvioylitys <1% Toimintakulut ylittivät käyttösuun- Tulosalue on pysynyt Talousarvio toteutunut suunnitellusti

99 nitelman 2,5 milj. euroa asetetussa talousarviokehyksessä, siitä huolimatta pystytään kehittämään toimintaa laajaalaisesti edelleen Kansalliset tuottavuusvertailuluvut Osapuilleen keskitasoa Suurin piirtein keskitasolla Tuottavuus keskiarvoa parempi kansallisissa vertailuissa Tieto puuttuu Olennaista toiminnassa 1.1. 31.12.2016 Sosiaali- ja terveysministeriön valmistelema sote-uudistuksen valmistelu on edelleen kesken. Julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon uusi palvelurakenne perustuu kuntaa suurempiin itsehallintoalueisiin. Se tarkoittaa, että kaikkien julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä vastaavat sote-alueet jotka noudattelevat maakuntajakoa. Palvelujen järjestäjä ja tuottaja tullaan eriyttämään ja valinnanvapauden turvaamiseksi laaditaan uusi lainsäädäntö. Tulosalue osallistuu ja on osallistunut aktiivisesti Uusi Sairaala -hankkeen suunnitteluun ja toimeksipanoon perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon sekä sosiaalitoimen integraation syventämiseksi ja päällekkäisten toimintojen poistamiseksi. Lisäksi tehdään työryhmäyhteistyötä muiden tulosalueiden kanssa hoitoprosessien sujuvoittamiseksi asiakkaan näkökulmasta. Henkilöstön saatavuus ja pysyvyys on edelleen keskeisessä roolissa niin potilasturvallisuuden, työhyvinvoinnin kuin asetettujen palveluvaatimusten toteuttamisen kannalta. Hoitoon pääsyn suhteen on tärkeää tunnistaa ne toiminnot, jotka hallitusti ulkoistetaan ja ne toiminnot, jotka tuotetaan omana toimintona, virtaviivaistetaan. Vastaanotto- ja terveyskeskussairaalatoiminta Asiakas ja asukas Asiakasmäärä oli 22 520, se pienentyi edellisestä vuodesta (23 189), mutta suoritemäärä 269 000 pysyi lähes samana (267 000). Paljon palveluja käyttävien asiakkaiden (>15x/v) tilanteeseen haettiin ratkaisua mm. hoitosuunnitelmia tekemällä. Niitä tehtiin noin 3000 potilaalle. Terveyden edistämistä ja sairauksien hoitoa ja ennaltaehkäisyä varten toteutettiin moniammatillista ryhmätoimintaa (elintapamuutosryhmä) videoetäyhteyksillä yhtä aikaa kaikkiin kuntiin. Tilaisuuksissa alustajina olivat terveyskeskuslääkäri, ravitsemusterapeutti, fysioterapeutti, suuhygienisti, jalkaterapeutti, mielenterveyspalvelujen osastonhoitaja, professori ja geriatri. Terveysliikunnan ohjaajat laajensivat ennaltaehkäisevän liikuntaneuvonnan ja varhaisen puuttumisen mallin toteuttamista Kajaanista muihin Kainuun kuntiin.

100 Sähköisten palveluiden käyttöä lisättiin. Omasotea laajennettiin fysioterapiaan ja erityisterapiaan. Dihyte-hankkeessa aloitettiin mm. ravitsemusterapian etävastaanottotoiminta. Terveyskeskussairaaloissa siirryttiin langattomaan kirjaamiseen. Vastaanottotoimintaa kehitettiin hukkahaavi/lean-tavoitteiden mukaisesti kohti yhden pysähdyksen taktiikkaa mm. aloittamalla konsulttilääkäritoiminta. Lääkäreiden kiireettömien ajanvarausaikojen jonotilannetta seurattiin T3-luvulla ja se oli koko Kainuun osalta 19,2 pv. Uusina asiakasryhminä terveystarkastuksiin tulivat omais- ja perhehoitajat ja maahanmuuttajat (pl. Kajaani). Työttömien työ- ja toimintakyvyn arviointi laajeni koskemaan muitakin kuin pitkäaikaistyöttömiä. Terveyskeskussairaaloissa muualle hoitopaikkaa odottavia oli vuoden aikana keskimäärin 27 potilasta koko ajan. Keskimääräinen odotusaika oli 81 vrk. Vajaaravitsemushankkeen myötä terveyskeskussairaaloiden ateriapalveluita alettiin tarkastella. QPro- ja HaiPro-palautteet lisääntyivät asiakkaatkin löysivät nämä kanavat ja antoivat sekä positiivista että negatiivista palautetta. Yhteydenotot potilasasiamieheen ja käsitellyt muistutukset vähentyivät. Suurin osa yhteydenotoista (98 %) ja muistutuksista (85 %) ei johtanut korvauksiin, mutta kaikki käsiteltiin yhdessä henkilöstön kanssa ja sovittiin tarvittavista käytäntöjen ja toimintamallien muutoksista. Henkilöstö ja uudistuminen Henkilöstömäärä nousi 362:sta 399:ään. Vuoden positiivisimmaksi kainuulaiseksi valittiin Kajaanin pääterveysaseman terveyskeskuslääkäri Kari Hynynen. Ristijärven vuoden asiakaspalvelijaksi valittiin kansanterveyshoitaja Hilkka Mäkäräinen. Kainuun soten vuoden työyhteisöksi valittiin Kajaanin terveyskeskussairaalan kuntoutusyksikkö. Terveyskeskuslääkäreiden työajan hallintaa muutettiin siten, että vuosien ajan kertyneet ylityöt pyrittiin suunnitelmallisesti pitämään pois vuoden aikana ja ylitunteja saa jatkossa olla max 80 t. Yli 80 tuntia menevät ylityötunnit menevät maksuun. Terveysasemien lääkäritehtävien keskimääräinen täyttöaste oli 83,4 % (2015 84,8 % ja 2014 72,3 %). Muun henkilöstön osalta toistaiseksi voimassa olevissa kokoaikaisissa tehtävissä oli hyvin henkilöstöä, mutta osa-aikaisuuksiin ja sijaisuuksiin ei ole ollut tarpeeksi tekijöitä. Fysioterapeuttien akuutti TULE-suoravastaanotto aloitettiin kaikilla terveysasemilla marraskuussa. Ensimmäiset RLM-sairaanhoitajat aloittelivat työtään pääterveysasemalla ja Hyrynsalmen ja Suomussalmen terveysasemilla joulukuussa. Johtaminen ja palvelujen järjestäminen Ylilääkäriä ei saatu hakemisesta huolimatta. Tämän vuoksi tehtäviä järjesteltiin uudelleen vastaavien lääkäreiden kanssa ja heille myönnettiin apulaisylilääkäri-nimikkeet. Rekryn kanssa sovittiin lääkärirekrytoinnista. Useilla terveysasemilla todettuihin sisäilmaongelmiin haettiin ratkaisuja yhteistyössä työsuojelun, työterveyshuollon, teknisten palveluiden ja kuntien edustajien kanssa.

Uusi sairaala -konseptisuunnitelman mukaisen toimenpideohjelman toteuttamiseen valittiin soten sisältä neljä muutospäällikköä. Vastaanotto- ja poliklinikkapalvelujen muutospäällikkönä joulukuussa aloitti Kajaanin vastaanoton tulosyksikköpäällikkö Jaana Koivunen ja kuntoutuspalvelujen muutospäällikkönä erityisterapian tulosyksikköpäällikkö Marjo Kemppainen. Talous Kustannukset saatiin pidettyä lähes edellisen vuoden tasolla 316 e/as (2015: 312 e/as). Talousarviota seurattiin tarkasti kuukausittain vastuualueen johtoryhmässä ja se toteutui 838 000 euroa ylijäämäisenä. Henkilöstökuluihin saatiin tarvitut uusilta lääkäriviroilta puuttuneet palkat ja ne toteutuivat 98,9 %:sesti. Työvoiman vuokraukseen käytettiin lähes 300 000 euroa edellisvuotta vähemmän. Maksutuottoja saatiin 685 000 euroa suunniteltua enemmän tasasuuruisten asiakasmaksujen 27,5 %:n erilliskorotuksella. 101 Suun terveydenhuolto Hoitoon pääsy on hoitotakuun rajoissa sekä perusterveydenhuollossa että erikoissairaanhoidossa koko vuoden. Erityisesti Kajaanissa kuitenkin aivan rajoilla. Hammaslääkärivajetta on ollut jonkin verran Kajaanissa ja Sotkamossa. Hoitohenkilökunnan vakanssit ovat olleet täytettyinä ja tarvittaessa sijaisia on saatu hyvin ja vapautuneet vakanssit on saatu täytetyksi. Elokuussa saatiin täytetyksi suukirurgiaan perehtyneen hammaslääkärin toimi, jolloin suukirurgisten palveluseteleiden tekeminen voitiin lopettaa. Loppuvuodesta saatiin myös osa-aikainen parodontologi irtisanoutuneen tilalle. Hammashuollon käyntejä perusterveyden huollossa oli 79227 (v.-15 81518) ja asiakkaita 33292 (v.15 34031). Tilikauden tulos on 7.969.300. Päivystyksen vastuualue Päivystyksessä on otettu suuria askeleita siirtymiseen todelliseen yhteispäivystykseen ja sairaanhoitajan vastaanotto on muutettu osaksi hoitavaa triagea. Lisäksi on suunniteltu toimintamallia ruuhkahuippujen hillitsemiseksi. Operatiivinen vastuualue Asiakas ja asukas V. 2016 operatiivisella alueella kerättiin jatkuvan asiakaspalautejärjestelmän QPro:n kautta 185 kpl joiden ka 4,3 tavoite 4.5 ei toteutunut. Tehostettu asiakaspalautekyselyt toteutettiin sovitusti syksyllä kahden viikon ajan. Asiakaspalautteet vastuualueella käsiteltiin sovitusti johtoryhmässä kaksi kertaa vuoden aikana. Vastuualueella kiitettävä palaute koski henkilökuntaa ja negatiivinen palaute suurimmaksi osaksi toiminnan tiedonkulkuun liittyvää. Vastuualueella on käytössä jatkuvan palautteen antoon asiakaspalautejärjestelmä HappyOrNot. Happy indexi 91 %, tavoite 90 %. HaiPro -ilmoituksia tehty yhteensä 312, ilmoitusten määrä on nousussa. Ilmoituksista 37,2 % oli läheltä piti -tapahtumia ja 62,8 % tapahtui potilaalle. Tapahtumatyypeistä 18,3 % liittyy lääke- ja nestehoitoon. Kirjaamisvirheitä 31,6 %, jakovirheitä 8.8 %, antovirheitä 40.4 %. Toiseksi suurin ilmoitusten määrä liittyy tiedonkulkuun tai tiedon hallintaan. Vastuualueella HaiPro koosteet on käsitelty sovitun frekvenssin mukaisesti. Tulosyksiköt ovat tehneet toimenpide-ehdotuksia toiminnan kehittämiseksi HaiPro-ilmoitusten pohjalta.

102 Uusi sairaalan suunnitteluun vastuualueella aktiivinen osallistuminen uuden sairaalan työryhmiin. Haasteena ollut saada viesti läpi kirurgian toimivista, prosessia tukevista tiloista uuden sairaalan suunnitteluryhmälle. Kirurgialla tulee olla prosessia tukevat tilat, jotta elektiivistä toimintaa voidaan harjoittaa uudessa sairaalassa. Potilasturvalliset hoitoprosessit ovat pääosin toteutuneet suunnitellusti. Terveydenhuoltolaki hoitotakuun osalta toteutui muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Lähetejonoissa haasteellisuuksia on ollut ortopediassa ja urologiassa. Lähetteitä kirurgian poliklinikalle tuli noususuuntaisesti ja kontaktien lukumäärä noususuunnassa. Leiko-yksikkö avattiin maaliskuussa 2015. Leiko-toiminta on resursoitu kirurgian vakansseilla leikkaussalin tiloihin tarkoituksena pyörittää kaikkia kirurgista leiko toimintaa yksikön kautta. 3.10.2016 aloitettiin Herko toiminta suunnitellusti päiväkirurgian heräämössä, toimii ma-to öinä ja potilaat kotiutuvat ilman erillistä lääkärin kiertoa. Resursoitu kirurgian hoitajalla ja gyneltä yksi yövuoro. Paikat jaettu samassa suhteessa. Kirurgialla aloitettiin samalla keskitetty leikkaushoidonvaraus. AVI:n selvityspyyntöjä 3 ja Valviran selvityspyyntöjä 2. Korvattavia potilasvahinkoja 18 (tavoite alle 12). Henkilöstö ja uudistuminen Kaikki hoitohenkilökunnan vakituiset vakanssit ovat 100 % täynnä. Erikoislääkäreistä ja erikoistuvista lääkäreistä puutoksia knk ja ortopediassa. Hoitajien lyhytaikaisiin sijaisuuksiin pätevien sairaanhoitajien saaminen on haasteellista. Epäpäteviä sijaisia, opiskelijoita jouduttiin käyttämään. Operatiivisen varahenkilöstön tilanne sairaanhoitajan osalta on ollut huono. Varahenkilöitä ei ole riittävästi turvallisen hoitajamitoituksen turvaamiseksi akuuttien poissaolojen osalta. Kaksi oma koulutettavaa audionomia valmistui joulukuussa. Perehdytysohjelma 100 % käytössä. Osaamisen kehittäminen on toteutunut tulosyksiköiden suunnitelmien mukaisesti. Henkilöstöllä on mahdollisuus jatkuvaan palautteen antamiseen. Palautteet käsitellään johtoryhmässä sovitusti. Kehityskeskustelut pääsääntöisesti toteutuivat. Vastuualueen täydennyskoulutuksiin osallistuminen oli 3,1 (2.8 pv/hlö/2015), tavoite 3 päivää (2014 2.66). Leikkauspotilaan, kaikkien erikoisalojen yhteinen toimenpidesuunnittelu prosessi suunniteltiin kuntayhtymään. Rafaela hoitoisuusluokitukset käytössä poleilla ja osastoilla. Silmä, korva ja kuuloasema läpäisivät paoncil mittauksen. Hoitotyön langaton kirjaaminen eteni lisäoptioiden laajenemiseen. (frat, braden, nrs) Osastofarmasia vakiintuneena toimintamallina jatkui molemmilla vuodeosastoilla, 50 % /osasto. Tavoitteena on lääketurvallisuuden ja yhtenäisten lääkekirjausten kehittyminen.

Osastolla 6 aloitettiin älylääkekaappipilotointi kohti effica rajapintaa ja sähköistä huumausainekorttia. Johtaminen, palvelujen järjestäminen ja tuotantotavat Operatiivisen vastuualueen ulkoinen auditointi tehtiin marraskuussa 2015, auditoinnissa ei havaittu poikkeamia ISO 9001 2008 sertifikaatin voimassaolo näin ollen jatkuu. Auditoinnissa esiin nostetut kehittämiskohteet huomioidaan toiminnan suunnittelussa sovitulla tavalla. Sisäiset auditoinnit toteutuivat suunnitelman mukaan. Potilasturvallisuuden ja leikkauspotilaan prosessin kehittämiseksi vastuualueiden operatiivinen ja leikkaus-anestesia tekemä kirjallinen esitys vastuualueiden yhdistämiseksi on ylemmällä johdolla edelleen päättämättä. Joulukuussa 2015 järjestettiin keskustelutilaisuus, josta toimenpiteet kirjattuna. Asia ei tästä huolimatta edennyt vuoden 2016 aikana. Operatiivisen alueen leikkaustoiminta: 3914 leikkausta joista päivystysleikkauksia 30,8 %, elektiivisiä Herko 3,1 %, Leiko 46.2%. Päiki 41.6 %, vos 9.1 % Vuodeosastojen bruttokuormitukset os. 6_101 % ja os. 7_88 %. Kuvastaa täyttöastetta ja vaihtuvuutta. Heräämöstä kotiin toimintamallin suunnittelu ja käynnistäminen toteutui. Toiminnan alkaessa vuodeosastopaikkoja vähennettiin suunnitellusti ja hoitaja resurssi siirtyi Herkoon. Vuodeosastolla 6 hyväksyttävänä suunniteltavana hoitohenkilöstömitoituksena 0.76 ja osastolla 7 0.68. Potilaspaikkoja osastolla 7 on 29 ja 27 osastolla 6. Operatiivisen vastuualueen varahenkilötilanne poliklinikoilla ja vuodeosastoilla ei ole riittävä äkillisiin poissaoloihin. Ajoittain joudutaan menemään alle hyväksyttävän mitoituksen. LAS jonottajia tk. vuodeosastoille oli osastolla 6 126 tapausta josta keskimäärin odotettiin 5 vrk ja osastolla 7 241 tapausta jotka odottivat keskimäärin 4vrk. Uuteen sairaalaan on suunnitteilla vähemmän vuodeosastopaikkoja, jonottajaongelman ratkaiseminen ennen uuteen sairaalaan siirtymistä on edellytyksenä uusien prosessien toimivuudelle. Oman tekoniveltoiminnan tehostaminen jatkui suunnitellusti. Vain hoidonporrastuksen mukaiset toimenpiteet Oulusta, muut omana toimintana suunnitelman mukaisesti. Vastuualueen prosessit ja sisäiset arvioinnit toteutuivat suunnitelman mukaisesti Talous Vastuualueen budjetti 124,5 %. (+10,2% TA) Asiakaspalveluostot ylittyivät, toteuma 129.8% Talousarvion laadinnan lähtökohtana on realistisuus. Hyväksytty talousarvio vuodelle 2015 ei ollut realistinen. Talousarvion seurannan toteutus sovitusti kuukausittain. 103

104 Konservatiivinen vastuualue Asiakas ja asukas Hoitotakuu toteutuu pääsääntöisesti hyvin. Yksittäisiä ylityksiä on tullut aloilla, joissa on erikoislääkäripulaa, etenkin gi-kanavan tähystyksissä. Lähetteiden käsittely menee pääosin hyvin. Kesäaikana aloilla, joilla on vain yksi erikoislääkäri, tulee vääjäämättä viivettä. Omasoten käyttö on aloitettu ja uusia kiinnostuneita yksiköitä on lähtenyt mukaan. Käyttö on edennyt vähän nihkeästi ja yksiköitä pitää kannustaa ottamaan Omasote aktiiviin käyttöön. Asiakaspalautteissa keskiarvo oli 4,5 (edellinen 4,6). Potilasasiamiehen yhteydenotoissa ei ole olennaista muutosta edellisiin vuosiin (yhteensä 169 vuonna 2016). Sisätaudeille tuli yksi korvattava potilasvahinko. Valinnanvapauden myötä potilailla olisi oikeus valita erikoissairaanhoidon hoitopaikka. Tämän valinnan toteutumista on vaikea seurata. Muualla hoidetuista potilaista tulee kerran kuussa nähtäväksi laskutuskooste. Siihen merkitään, onko maksusitoumusta. Jos tulkitaan että ilman maksusitoumusta mennyt on käyttänyt, valinnanvapautta, määrä on pieni edelleenkin. Henkilöstö Erikoislääkärin virkoja on edelleenkin auki. Onkologia on saatu hoidettua melko hyvin konsulttien avulla. Myös neurologialla on nyt tämän vuoden aikana ollut konsulttityövoimaa tarjolla ajoin jopa tarpeen yli. Sen laatu on valitettavasti ollut vaihtelevaa. Lisäksi virkalääkärin puute haittaa pitkäjännitteistä suunnittelua. Ihopoliklinikalla auki olevaa erikoislääkärin virkaa on hoidettu erikoistuvilla lääkäreillä. Sisätaudeilla on yksi skopiatoimintaan suunnattu virka täyttämättä. Osastojen välinen hoitajien työkierto aloitettiin alkuvuodesta ja siitä saatu palaute on ollut hyvin positiivista. Kesäaikana jouduttiin hoitamaan kahden viikon ajan molempien osastojen potilaat yhdellä osastolla. Myös tuo oli hyvin opettavainen kokemus. Osastojen toimintakulttuuria on saatu yhtenäistettyä. Lisäksi poliklinikoiden välistä pientä kierto on harrastettu. Seuraavaksi siirrytään työkiertoon toisten vastuualueiden yksiköiden kanssa. Halukkaita työkiertoon on useita. Koulutuksiin osallistumisessa ei ole tapahtunut olennaista. Erityisesti esimieskoulutuksiin osallistuminen on lisääntynyt. Sairauspoissaolot ovat vähentyneet. Opiskelijapalautteita on kerätty säännöllisesti. Keskiarvo on 8. Johtaminen ja palvelujen järjestäminen Vuoden teemoja ovat olleet potilasturvallisuuden lisääminen, laiterekisterin ajantasaistaminen ja ohjerekisterin päivitys ja järjestely. Näissä on edistytty suunnitelman mukaan. Iso ratkaisua odottava ongelma on edelleen vuodeosastopaikkojen järjestely. Edelleenkin noin 10 % paikoista on jatkohoitoa odottavien käytössä. Tämä tarkoittaa noin 8-9 potilasta viikossa keskimäärin 5 päivän odotusajalla. Tähän asiaan on todennäköisesti odotettavissa vihdoin muutosta, koska koko kuntayhtymän tasolla asiaa tullaan tarkastelemaan. Haiprojen määrä etenkin tiedonkulkuun liittyen on lisääntynyt.

Keuhkopoliklinikalla lähetteiden määrä on kasvanut huomattavasti. Vajaa puolet lähetteistä liikkuu uniapneaan tai hengitysvajaukseen. Näiden sairauksien määrä on lisääntynyt ja niiden hoitoon tarvittavien apuvälineiden tarve myös. Lisäresurssia on jouduttu ottamaan ja on lisätty ryhmäohjausta, jotta henkilökunta saadaan riittämään. Talous Tähän saakka budjetti on pitänyt. Henkilöstömenot alittuivat jonkun verran ja vastaavasti työvoiman ostokulut olivat budjetoitua isommat. Tämä johtuu avonaisten virkojen hoidosta muulla työvoimalla. Asiakaspalveluiden ostot ovat pysyneet myös suunnitellussa. 105 Aikuisten mielenterveys- ja riippuvuuksien hoito Keskussairaalan yhteispäivystykseen tulevien potilaiden psykiatristen ja päihdeongelmien arviointia on kehitetty yhteistyössä päivystysvastuualueen kanssa. Vuoden 2016 aikana kaksi psykiatrista sairaanhoitajaa on työskennellyt arkisin päivävuorossa päivystyspoliklinikalla, iltaisin ja viikonloppuisin yhteispäivystyksen käytettävissä on ollut entiseen tapaan päivystävä psykiatrinen sairaanhoitaja psykiatrian osastolta. Päivystysasetuksen edellyttämä erikoislääkärien takapäivystys on pystytty toteuttamaan lyhyillä virkasuhteilla ulkopuolisten lääkäreiden avulla (viikonloppuvuorot). Sisäilmaongelmien vuoksi välttämätön kuntoutusosaston muutto Kuusanmäen palvelukeskuksesta Salmijärven sairaalaan toteutui lokakuussa 2016. Sairaansijojen määrä väheni kuudella (52), mikä on askel kohti uuden sairaalan tavoitetta (30). Sairaansijojen vähennys oli mahdollista välimuotoisten palvelujen lisäämisen kautta. Huhtikuussa 2016 otettiin käyttöön Paltamossa uudisrakennus Taipaleen kuntoutuskoti ja mielenterveysyksikkö. Omana toimintana palveluasumisen paikkoja tuli lisää (6/12), tilat ovat nykyaikaiset ja terveet. Kuntoutuskodin rakentaminen Suomussalmella on v.2016 aloitettu, palveluasumisen paikkoja tulee sielläkin lisää (5/12). Sotkamossa kuntoutuskodin suunnittelu on meneillään. Kuhmon avohoidon, avokuntoutuksen ja asumispalvelujen omaa toimintaa on haitannut entisten tilojen sisäilmaongelmat, työsuojelutarkastuksen velvoite siirtyä muihin tiloihin. Kuhmon kaupunki ei ole pystynyt osoittamaan asianmukaisia tiloja, toimintaa on jouduttu supistamaan ja sijoittamaan hajalleen väistötiloihin. Kuhmon kaupunki ei ole ilmaissut halua lähteä suunnittelemaan uudisrakentamista kuten em. muut kunnat. Vastuualueen toimintakulut ovat olleet hallinnassa, henkilöstökulut olleet pienemmät kuin edellisenä vuonna (-1.5 %). Palveluasumisen asiakasryhmän laajeneminen on lisännyt ostopalveluja, mutta kokonaisuutena asiakaspalvelujen ostot ovat vähentyneet edelliseen vuoteen verrattuna (-4.4 %). 1.8.1.7 Vanhuspalvelujen tulosalue Vastuuhenkilö: Vanhuspalvelujohtaja Eija Tolonen Strategiakartta 2016 2020 (kaksi valtuustokautta) Näkökulmat Strategiset päämäärät Asiakas ja asukas HYVINVOIVAT KAINUULAISET

106 Henkilöstö ja uudistuminen HOUKUTTELEVA TYÖPAIKKA Johtaminen, ja palvelujen järjestäminen TEHOKKAAT TOIMINTATAVAT JA PARHAAT PALVELUT Talous TASAPAINOINEN TALOUS Kaavio 1. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän strategiakartta 2016 2020. Strategiset päämäärät näkökulmittain Toiminta-ajatus Tulosalue tuottaa, järjestää ja koordinoi asiakas- sekä palveluohjauksen keinoin kainuulaisille ikäihmisille kotona asumista tukevia palveluja sekä ympärivuorokautisia hoivapalveluja. Arvot Asiakaslähtöisyys, avoimuus ja luottamus, oikeudenmukaisuus, vastuullisuus Visio 2020 Kainuulainen vanhus asuu omassa kodissaan lähiverkostonsa sekä oikea-aikaisten ja tarkoituksenmukaisten palvelujen turvin. Tarvittaessa hänelle järjestetään hyvä ja turvallinen hoivapalvelu ikäihmisen omia valintoja kunnioittaen.

107 Asiakas ja asukas Strateginen päämäärä (sitovat tavoitteet eli mitä tulee saavuttaa; sama kuin ky tasolla) Hyvinvoivat kainuulaiset Kriittiset menestystekijät (missä on onnistuttava, jotta sitoviin tavoitteisiin päästään; sama kuin ky tasolla) Mittarit/ arviointikriteerit (millä sitovien tavoitteiden onnistumista ja toteutumista mitataan) Nykytila (TP15) Tavoite 2016 Tavoite 2020 Toimenpiteet Toteuma 1-12kk/2016 (mitä on tehtävä sitovien tavoitteiden toteutumiseksi ja kuka toteuttaa) Parannamme kainuulaisten hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä yhteistyössä kuntien kanssa ja panostamme terveyden edistämiseen Kotihoidossa ennaltaehkäisevän ja kuntouttavan toiminnan osuus kasvaa HyVo toimintaan osallistuneiden määrä 60 % Kaikkien kotihoidon asiakkaiden kuntoutumismahdollisuus on tunnistettu Rai REHABOT 100% kyllä HyVo toimintaan osallistuneiden määrä 80 % Kaikkien kotihoidon asiakkaiden kuntoutumismahdollisuus on tunnistettu Rai REHABOT 100% kyllä Kotikuntoutus toimintamallin kehittäminen Kotikuntoutus-toiminta malli on kehitetty työryhmä työskentelynä Kainuulaisten hyvinvointia ja terveyttä tukeva ohjaus ja neuvonta toteutui. HyVo toiminta toteutui suunnitelman mukaisesti. Keskitetty asiakasohjaus toimintamalli oli käytössä ja toimintaa kehitettiin edelleen. REHABPOT on tunnistettu 53,75 %; sti asiakkailta, joille tehty Rai arviointi vuoden aikana (880 arviointia). Kainuulaisten ympärivuorokautisen hoivan tarve vähenee, laitospaikkojen määrä vähenee Laitospaikkoja 1% yli 75 vuotiaille Laitospaikkoja 0-1% Ympärivuorokautista hoitoa tarjottiin yli 75 vuotta täyttäneille 8,99 % (tehostetun palveluasumisen paikkoja 7,65 % ja laitospaikkoja 1,34 %). Hoitopaikkoihin jonottajia oli ka. 44 henkilöä, joista yli kolme kuukautta odottaneita oli ka. 5 henkilöä. Hoitopaikkoihin sijoittui 246 henkilöä ajalla 1.1.- 31.12.2016. Ostojen suhde omiin hoitopaikkoihin tehostetussa palveluasumisessa on 50 % / 50 %.

108 Kehitämme mahdollisuuksia väestön osallistumisen lisäämiseksi Mahdollistamme asiakkaan valinnanvapauden Vanhusneuvoston kokouksiin osallistumisaste Palvelusetelin käyttöaste _ 100 % 100 % Osallistuminen vanhusneuvostojen toimintaan sekä vanhusneuvostoilta saatujen tietojen hyödyntäminen. Tulosalueelta on osallistuttu vanhusneuvostojen kokouksiin. Asiakkaiden ohjaus ja neuvonta sekä valinnan vapauden lisääminen. 366 (joista kotihoidon hoivasetelin 187 ja omaishoidon vapaan setelin 179 asiakasta). Kotihoidon setelivalikoimaan kuuluva tavallisen palveluasumisen setelin käytön määräaikainen kokeilu aloitettiin 10/2016. Ko. setelin valitsi kaksi asiakasta. Tehostetun palvelu asumisen palveluseteli oli käytössä 105 asiakkaalla.

109 Tarjoamme asiakkaille tarpeen mukaiset palvelut oikea-aikaisesti ja asiakkaat ovat tyytyväisiä saamiinsa palveluihin Iäkkäiden palvelutarpeiden arviointi toteutuu lain mukaisissa määräajoissa. Toteutuu Toteutuu Asiakkaiden palvelutarpeet arvioidaan asiakaslähtöisesti. Toteutui Asiakas osallistuu palvelunsa ja hoitonsa suunnitteluun ja toteuttamiseen Toteutui Palvelutakuu toteutuu ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta ja iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annetun lain mukaan. Toteutuu Toteutuu Asiakkaan toimintakykyä tuetaan kuntouttavalla työotteella kaikissa palveluissa. Toteutui Jatketaan kotihoitopainotteisuuden edelleen kehittämistä Toteutui Säännöllisen kotihoidon palveluja sai 23,1 % yli 75 -vuotiaista. Kansalliset palvelurakenneindikaattorit Toteutuu Toteutuu

110 Asiakastyytyväisyyskysely Asiakaspalautekyselyn keskiarvo 4 Asiakaspalautekyselyn keskiarvo 4,5 Toiminnan kehittäminen asiakaspalautteen pohjalta. Keskitettyä asiakaspalaute kyselyä ei organisaatiossa toteutettu, mutta asiakkaiden välittömiin palautteisiin reagoitiin välittömästi sekä tehtiin tarvittavat kehittämistoimenpiteet palautteiden perusteella. HaiPro-ilmoituksia 1062 kpl. Ikäihmisten sosiaalipalveluihin pääsyn keskimääräinen odotusaika julkaistiin 3.1.2017 ajalta 1.1.2016-31.12.2016. Asiakkaiden palvelutarpeen arviointi toteutui asiakaslähtöisesti ja vanhuspalvelulain mukaisissa määräajoissa. Palvelutakuu toteutui. Henkilöstö ja uudistuminen Strateginen päämäärä Houkutteleva työpaikka Kriittiset menestystekijät Mittarit/ arviointikriteerit Tuemme johtamista ja lähiesimiestyötä Kehityskeskustelu %-osuus yli 1 v. kestävissä palvelusuhteissa Nykytila (TP15) 70 100 % Toteutumis% = 100 % (työssä olevien kanssa) Tavoite 2016 Tavoite 2020 Toimenpiteet Toteutumis% = 100 %(työssä olevien kanssa) Toteuma 1-12 kk/2016 Apulaispalveluesimiehen nimeäminen joka yksikköön nimikemuutoksella Apulaispalveluesimiehet aloittivat 1.1.2016 alk. tai

111 tilanteen mukaan. Tiedolla johtaminen (johdon työpöydän tuottaman tiedon hyödyntäminen) Tiedolla johtaminen: - tietotarpeita kartoitettiin, kotihoidosta osallistuttiin NHG:n toteuttamaan vertaisarviointiin ja tutustuttiin erilaisiin digitaalisiin työvälineisiin. Johtamisessa on aloitettu johdon työpöydän tietojen hyödyntäminen. Kehityskeskustelut toteutuivat 75 100%:sesti. Johdamme henkilöstön hyvinvointia ja kehitämme osaamista Käytetään varhaisen puuttumisen toimintamallia. Mahdollistetaan osaamisen kehittämisen suunnitelman mukaisiin täydennyskoulutuksiin osallistuminen Sairauspoissaolot tp/htv Täydennyskoulutus tp/htv n. 19-20 tp/tt/v <2 tp/hlö/v <13 tp/htv 3-5 tp/htv <10 tp/htv 3-5 tp/htv 18,9 tp/htv Tulosalueelta osallistuttiin täydennyskoulutuksiin n.2 tp/htv. Henkilöstörakenne vastaa asiakkaiden palvelun ja hoidon tarvetta. Nimikemuutoksia tulosalueella tehtiin kaikkiaan 14 kpl. Työhyvinvointi kyselyn työyhteisön ilmapiiriosio >4 Ei tehty vuonna 2015 Työhyvinvointi kyselyn tulos työyhteisön ilmapiiriosio >4 Työhyvinvointi kyselyn tulos työyhteisön ilmapiiriosio >4,5 Työhyvinvointikyselyn työyhteisön ilmapiiriosion tulos koko tulosalueen osalta n.3,5.

112 Johtaminen ja palvelujen järjestäminen Strateginen päämäärä Tehokkaat toimintatavat ja parhaat palvelut Kriittiset menestystekijät Mittarit/ arviointikriteerit Nykytila (TP15) Tavoite 2016 Tavoite 2020 Toimenpiteet Toteuma 1-12 kk/2016 Johdamme palveluiden tehokasta ja vaikuttavaa järjestämistä sekä tuottamista asiakas- ja prosessitiedon avulla Johdonkatselmukset Johtamisessa hyödynnettiin tutkittua tietoa (mm. THL:n tuottama tieto) ks. mittariosio Toteutuu Toteutuu Johtamisessa hyödynnetään sekä erilaisten tietojärjestelmien että Lean toimintamalli tuottamaa hyötyä Johtamisessa hyödynnettiin tutkittua tietoa. Lean toimintamallin jalkauttamista käynnisteltiin. Johtaminen oli vastuullista, oikeudenmukaista ja avointa. Johtamisen sisäinen arviointi Toteutuu Kainuun soten sisäisen arvioinnin suunnitelman mukaisesti Toteutuu kainuun soten sisäisen arvioinnin suunnitelman mukaisesti Sisäinen arviointi toteutui erillisen suunnitelman mukaisesti. Kehitämme asiakkaillemme mahdollisuuksia entistä aktiivisempaan osallistumiseen omaan hoito- ja palvelu prosessiinsa Hoito- ja palvelusuunnitelmat on tehty 100% ja päivitetty omavalvontasuunnitelmien pohjalta Toteutuu lain mukaan Toteutuu lain mukaan Asiakkaat osallistuvat itseään koskevan hoito- ja palvelusuunnitelman laatimiseen, toteutukseen ja arviointiin. Toteutui lain edellyttämällä tavalla. Johdamme hoitoja palveluketjuja asiakaslähtöisesti läpi organisaation Sisäiset arvioinnit Rajapinta yhteistyötä tehtiin säännöllisesti eri tulosalueiden kanssa. Osallistuttiin uusi sairaala suunnitteluun (työryhmä + Lean työskentely) Toteutuu kainuun soten sisäisen arvioinnin suunnitelman mukaisesti Toteutuu kainuun soten sisäisen arvioinnin suunnitelman mukaisesti Yhteistyö yli tulosaluerajojen hoito- ja palveluketjujen suunnittelussa ja toteutuksessa Yhteistyötä tehtiin eri työryhmissä yli tulosaluerajojen hoito- ja palveluketjujen suunnittelussa. Tulosalueelta osallistuttiin

113 Vastuutyöntekijä toimintamallin kehittäminen käynnistyi. Uusi sairaala suunnittelun eri työryhmiin. Kotiin suunnattujen palvelujen vahvistaminen. Toteutui Uudistamme ja kehitämme palveluitamme niin, että varmistamme asiakkaillemme niiden saatavuuden, saavutettavuuden ja korkean laadun. Palvelurakenne indikaattorit Lähipalvelujen saavutettavuus Kainuun soten laatutason määrittely tehty Toteutuu kansallisen suosituksen mukaisesti Kainuun soten laatutason määrittely Kainuun soten laatutason määrittelyä ei ole tehty. Vahvistamme kotiin tuotettuja palveluja ja omaishoitoa. Toteutui Asiakkaiden neuvonta ja ohjaus. Toteutui Talous Strateginen päämäärä Tasapainoinen talous Kriittiset menestystekijät Mittarit/ arviointikriteerit Nykytila (TP15) Tavoite 2016 Tavoite 2020 Toimenpiteet Toteuma 1-12 kk/2016 Toteutamme toimintamme talousarvion puitteissa Talousarvio ja tilinpäätös Kustannustietoisuus oli osa toimintaa kaikilla vastuualueilla. Talousarvion toteutumista seurattiin ja arvioitiin kuukausittain; havaitut poikkeamat korjattiin välittömästi. Talousarvio toteutuu suunnitellusti Talousarvio toteutuu suunnitellusti Taloutta seurataan ja arvioidaan kuukausittain. Toteutui. Asiakasmaksujen alentamisia myönnettiin 139 asiakkaalle. Niiden kustannusvaikutus tulokertymää alentavasti on n. 176 000. Tilikauden toimintakulujen toteumaprosentti oli 99,5 %. Tilinpäätöksen loppusumma oli 1,5 M pienempi kuin käyttösuunnitelma. Tilikauden toimintakulujen toteumaprosentti oli 99,9 %. Tilinpäätöksen loppusumma oli 0,7 M pienempi kuin käyttösuunnitelmassa.

114 Tätä selitti merkittävä toimintatuottojen arvioitua parempi toteutuminen. Järjestämme palvelut kustannustehokkaasti Sosiaali- ja terveydenhuollon tarvevakioidut menot suurten ja keskisuurten kuntien vertailussa /asukas Keskisuurten kuntien vertailussa sosiaalija terveydenhuollon ikävakioiduissa kustannuksissa Kainuun soten vanhuspalvelut oli vuonna 2014 kuudenneksi kallein eli 711 /asukas. Mukana oli 19 kuntaa ja vaihteluväli oli 440-781 /asukas. (Lähde Kuntaliitto 2015) Keskisuurten kuntien vertailussa vähintään keskitasoa Keskisuurten kuntien vertailussa vähintään keskitasoa Lisätään kustannustietoisuutta tulosalueen kaikilla tasoilla ja reagoidaan nopeasti talousarvio poikkeamiin sekä tehdään tarvittavat tasapainottamistoimenpiteet. Kustannustietoisuutta pidettiin esillä tulosalueen kaikilla tasoilla läpi vuoden. Keskisuurten kuntien vertailussa v. 2015 Kainuun vanhuspalvelujen kustannukset olivat vertailukaupunkien kymmenenneksi pienimmät eli 701 /asukas (vertailussa mukana 21 kuntaa). (Lähde: Kuntaliitto 2016) VANHUSPALVELUT YHTEENSÄ 1 000 Hallinto, Kotona asumista tuk.palvelut, Ympärivuorokautiset hoivapalvelut, Palveluohjaus ja ostopalvelut Toteuma -% Muutos % KS-16/tot 16 Ks-16/ Tot 2016 Kasvu Muutos % TP 15/TP 16 Muutos TP-15/TP- 16 TP 2015 TA 2016 KS 2016 TP 2016 TOIMINTATUOTOT 17 041 16 534 16 534 17 162 103,8 3,8 628 0,7 121 Myyntituotot 1 842 1 232 1 232 1 581 128,3 28,3 349-14,2-261 Maksutuotot 14 191 14 114 14 114 14 388 101,9 1,9 274 1,4 197 Tuet ja avustukset 5 5 5 15 300,0 200,0 10 200,0 10 Muut tuotot 1 003 1 183 1 183 1 178 99,6-0,4-5 17,4 175 TOIMINTAKULUT 67 174 68 477 68 477 68 441 99,9-0,1-36 1,9 1 267 Palkat ja palkkiot 29 549 29 969 29 969 29 502 98,4-1,6-467 -0,2-47 Henkilösivukulut 8 569 8 973 8 973 8 590 95,7-4,3-383 0,2 21 Henkilöstökulut 38 118 38 942 38 942 38 092 97,8-2,2-850 -0,1-26 Asiakaspalvelujen ostot 8 851 8 688 8 688 8 998 103,6 3,6 310 1,7 147 Muut palvelujen ostot 9 163 9 656 9 656 9 575 99,2-0,8-81 4,5 412 Palvelujen ostot yhteensä 18 014 18 344 18 344 18 573 101,2 1,2 229 3,1 559 Aineet ja tavarat 1 783 1 927 1 927 1 781 92,4-7,6-146 -0,1-2 Avustukset 5 879 5 457 5 457 6 390 117,1 17,1 933 8,7 511 Vuokrat 3 284 3 683 3 683 3 523 95,7-4,3-160 7,3 239 Muut kulut 96 124 124 82 66,1-33,9-42 -14,6-14 TOIMINTAKATE -50 133-51 943-51 943-51 279 98,7-1,3 664 2,3-1 146 Rahoituskulut ja -tuotot 0 0 0 0 0,0 0,0 0 0,0 0 VUOSIKATE -50 133-51 943-51 943-51 279 98,7-1,3 664 2,3-1 146 POISTOT JA ARVONALENTUMISET -175-301 -301-255 84,7-15,3 46 45,7-80 SATUNNAISET ERÄT 0 0 0 0 0,0 0,0 0 0,0 0 TILIKAUDEN TULOS -50 308-52 244-52 244-51 534 98,6-1,4 710 2,4-1 226 VARAUSTEN JA RAHASTOJEN MUUTOS 0 0 0 0 0,0 0,0 0 0,0 0 ALIJÄÄMÄN KATTAMINEN 0 0 0 0 0,0 0,0 0 0,0 0 TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ -50 308-52 244-52 244-51 534 98,6-1,4 710 2,4-1 226

115 Mittarit / Tunnusluvut Mittarit/Tunnusluvut Asukas, asiakas TP 2012 TP 2013 TP 2014 TP 2015 TA 2016 1-12 kk/2016 Palvelutarpeen arviointi lain mukaan Toteutui Toteutui Toteutui Toteutui Toteutuu Toteutui Palvelutakuu lain mukaan Toteutunut Toteutui Toteutui Toteutuu Toteutui Kainuulaisten ympärivuorokautisen hoivan tarve vähenee, laitospaikkojen määrä vähenee 1,9 1,6 1,6 - Laitospaikkoja 1 % yli 75 - vuotiaille Laitospaikkoja 1,34% Vanhusneuvostojen kokouksiin osallistumisaste Asiakastyytyväisyys kysely Palvelusetelin käyttöaste Kotihoito Kotihoito 226 Kotihoito 355 100% Asiakaskyselyä ei ole toteutettu, mutta asiakkaiden suoriin palautteisiin on vastattu välittömästi. Asiakaskyselyä ei ole toteutettu, mutta asiakkaiden suoriin palautteisiin on vastattu välittömästi. Kotihoito > 343 Kokouksiin osallistumis aste100% KA 4 Kotihoito > 350 100 % Asiakaskyselyä ei ole toteutettu, mutta asiakkaiden suoriin palautteisiin on vastattu välittömästi Kotihoito 366, joista kotihoidon hoivaseteli 187ja omaishoidon vapaaseteli 179. Lisäksi tavallisen palveluasumisen palvelusetelin valitsi 2. Ymp.vrk 13 hlöä Ymp. vrk 39 Ymp. vrk 95 Ymp.vrk > 118 Ymp.vrk > 100 Ymp.vrk 105 Asiakkaiden yhteydenotot sosiaali- ja potilasasiamieheen Sosiaaliasiamies 77 kpl Sosiaaliasiamies 59 Sosiaaliasiamieheen 37 kpl 32 < 50 Sosiaaliasiamies 24 kpl

116 Potilasasiamies 25 kpl Potilasasiamieheen 25 Potilasasiamieheen 32 kpl 33 < 40 Potilalasasiamies 25 kpl Kantelut < 10 kpl Kantelut <10 kpl. <10 < 7 <10 Palvelurakenne indikaattorit Säännöllisen kotihoidon palveluja sai 20,5 % yli 75 vuotiaista kainuulaisista Säännöllisen kotihoidon palveluja sai 18,0 % yli 75 vuotiaista kainuulaisista. Säännöllisen kotihoidon palveluja sai 18,75 % yli 75 vuotiaista kainuulaisista. Säännöllisen kotihoidon piirissä oli n. 17,7 %. Vastaavat laatusuosituksia. Palvelurakenne on kotihoito painotteinen, yli 75 vuotiaista vähintään 92 % asuu kotonaan. Vastaavat laatusuosituksia Säännöllisen kotihoidon palveluja sai 23,1 % kainuulaisista. Omaishoidon tuen piirissä oli n. 7 %:a 75 vuotta täyttäneistä. Ympärivuorokautista hoitoa ja hoivaa järjestettiin n. 9,4 %:lle 75 vuotta täyttäneistä Omaishoidon tuen piirissä on ollut n. 7 %:a 75 vuotta täyttäneistä Ympärivuorokautisia hoivapalveluja oli tarjolla 9,4 %:lle 75 vuotta täyttäneistä Omaishoidon tuen piirissä on ollut 7,5 % 75 vuotta täyttäneistä Ympärivuorokautisia hoivapalveluja oli tarjolla 9,7 %:lle 75 vuotta täyttäneistä Omaishoidon tuen piirissä oli n. 7,9 % Ympärivuorokautisten paikkojen jakauma oli 9,3 % suhteessa 75 vuotta täyttäneisiin (laitoshoito 1,7 %, tehostettu palveluasuminen 7,6 %) Omaishoidon tuen piirissä oli 8,8 % 75 - vuotta täyttäneistä. Ympärivuorokautisten hoitopaikkojen jakauma oli 8,99 % suhteessa 75 vuotta täyttäneisiin (laitoshoito 1,34 % ja tehostettu palveluasuminen 7,65 %) Ostojen suhde omiin hoitopaikkoihin tehostetussa palveluasumisessa on 50 %

117 / 50 %. Henkilöstö ja uudistuminen TP 2012 TP 2013 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Toteuma 1-12 kk/2016 90-100 % 85 % 70 % 70-100 % 100 % 75 100 % 20 pv/tt. 18 tp/tt/v 19 työpv/tt < 13 tp/htv < 13 tp /htv 18.9 tp/htv Täydennyskoulutus tp/hlö 1,2 pv/tt 1,5 tp/tt 2.5 pv/tt < 2 tp/hlö/v ka. 3-5 tp/hlö/v n. 2 tpv/tt Kehityskeskustelut % osuus yli 1 v. kestävistä palvelusuhteista Sairauspoissaolot tp/htv Työhyvinvointikysely, ilmapiiriosio Johtaminen, palveluiden järjestäminen ja tuotantotavat Johdon katselmusten toteutuminen ei tehty ei tehty ei tehty Ei ole tehty vuonna 2015. Ko. kysely toteutetaan kuntayhtymän aikataulutuksen mukaisesti. > 4 ka 3,5 TP 2012 TP 2013 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Toteuma 1-12 kk/2016 0 0 Toteutuivat 100 % Ei toteutunut 100 % Toteutui 100 %:sesti. Johtamisen sisäinen arvionti Toimivat hoito- ja palveluketjut (lean) Sisäiset arvioinnit 0 0 0 0 Toteutui Tulos- ja vastuualueiden ylimenevien hoito- ja palveluketjujen toimivuutta on työstetty yhdessä eri tulosalueiden kanssa Totetuu kainuun soten sisäisen arvionnin suunnitelman mukaisesti Toteutuu Kainuun soten sisäisen arvionnin suunnitelman mukaisesti Toteutui ympärivuorokautisten palvelujen vastuualueella 20.5.2016 suunnitelman mukaisesti. Toteutui Talous TP 2012 TP 2013 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Toteuma 1-12kk/ 2016 TA ylittyi 263.000. Talousarvio ja tilinpäätös Tulosalueen talousarvio toteutui Tilinpäätöksen loppusumma 2,0 Tilinpäätöksen loppusumma on 1,5 M pie- Toteutuu suunnitellusti 12 kk toteuma % = 98,6 % (muutos %

118 Sosiaali- ja terveydenhuollon tarvevakioidut menot suurten ja keskisuurten kuntien vertailussa /asukas pienempänä kuin hyväksytty käyttösuunnitelma Kustannus oli 620 /asukas 9 edullisin keskisuurten kuntien vertailussa (Lähde. Kuntaliitto 2012) miljoonaa euroa pienempi kuin käyttösuunnitelmassa. nempi kuin käyttösuunnitelmassa Ei toteutunut Keskisuurten kuntien vertailussa vähintään keskitasoa KS.2016/ TP 2016 = -1,4 %) Kustannus oli 701 /asukas eli 10 edullisin keskisuurten kuntien vertailussa. (Lähde: Kuntaliitto 2016) Olennaista toiminnassa 1.1. 31.12.2016 Vanhuspalvelujen tulosalueen toiminta perustui vuoden 2016 hyväksyttyyn talousarvioon ja vuosisuunnitelmaan kaikilla kolmella vanhuspalvelujen vastuualueella. Toimintaa ohjasi vanhuspalveluja koskeva lainsäädäntö, informatiiviset ohjausasiakirjat sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla tutkittu tieto. Huomattavaa on, että Kainuussa pystyttiin vastaamaan lainsäädännön velvoitteisiin ikääntyneiden palveluiden osalta hyvin sekä palvelutarpeen arvioinnissa että omais- ja kotihoidon palvelujen osalta. Sama koski myös ympärivuorokautista hoitoa, kun asiakkaalla todettiin ympärivuorokautisen hoidon tarve, hän sai pääsääntöisesti hoitopaikan lain määrittämässä kolmessa kuukaudessa. Kaikkiaan ympärivuorokautisten hoitopaikkoihin sijoittui 246 asiakasta (ed. vuonna 239). Vanhuspalveluiden palvelusetelivalikoimaa lisättiin ottamalla käyttöön tavallisen palveluasumisen palveluseteli määräaikaisena kokeiluna ajalla 1.10.2016 1.6.2017. Vuoden aikana tulosalueelta osallistuttiin useisiin kansallisen tason yhteistyöryhmiin sekä STM:n järjestämiin pyöreän pöydän keskusteluihin. Lisäksi tulosalueelta annettiin lausuntoja ja kannanottoja ikäihmisten palveluihin liittyen. Paikallisella tasolla vanhuspalvelujen toimijat osallistuivat kehittämishankkeisiin ja lukuisiin yhteistyöryhmiin, joiden tavoitteena oli parantaa ikääntyneiden hoito- ja palveluketjuja yli tulosaluerajojen kotoa kotiin -prosessin mukaisesti. Tulosalueella valmisteltiin yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa hankehakemuksia Ikäihmisten kärkihankkeiden rahoitushakuun. Kainuu ei saanut omaa I&O -kärkihankkeen mukaista hanketta, mutta sai rahoituksen hankeosioon ErinOmainen Essoten hallinnoimassa hankekokonaisuudessa. Vanhuspalvelujohtaja nimettiin 50 %:n työpanoksella I&O kärkihankkeen mukaiseen muutosagentin tehtävään 1.10.2016 alkaen. Vanhuspalvelujen tulosalueen johtamis- ja esimiestyötä vahvistettiin vuoden alusta siten, että Kajaanin alueelle nimettiin olemassa olevasta henkilöstöstä yksi palvelupäällikkö vastaamaan mm. Paltamon ja Vuolijoen kotihoidoista, kaikkien kuntien päivätoiminnoista sekä muistineuvolatoiminnoista. Lisäksi lähiesimiestyötä vahvistettiin kaikilla vanhuspalvelujen vastuualueilla siten, että yksiköihin nimettiin apulaispalveluesimiehet olemassa olevasta henkilöstöstä vahvistamaan esimiestyötä. Henkilöstörakennetta pyrittiin edelleen monipuolistamaan vastaamaan asiakkaiden tarpeita aina tehtävien vapauduttua ja tulosalueella tehtiin kuluneen vuoden aikana 14 nimikemuutosta. Varsinaisia uusia vakansseja ei tulosalueelle tullut kuluneen vuoden aikana. Sen sijaan toimintaa pyrittiin edelleen tehostamaan

olemassa olevilla resursseilla sekä panostamalla uusiin toimintatapoihin, kuten keskitettyyn asiakasohjaukseen, kotihoidon arviointijaksoon ja kuntouttavaan työotteeseen. Ympärivuorokautisten palvelujen osalta suunniteltu henkilöstömitoitus vaihteli yksiköiden välillä 0,61 0,74 hoitajaa/hoidettava. Ajoittain henkilöstön äkillisistä poissaoloista johtuen mitoitus oli lyhyitä jaksoja mainittua alhaisempi. Kotihoidossa oli vuoden mittaan koulutetun henkilöstön rekrytointiin liittyviä haasteita eri kuntien alueilla. Työvoiman saatavuus heikentyi ajoittain varsinkin Kajaanissa ja Sotkamossa. Henkilöstön sairauspoissaolot olivat hivenen vähentyneet edelliseen vuoteen verrattuna. Henkilöstön sairauspoissaolojen määrä koko tulosalueen osalta oli 23 156 kalenteripäivää (ed. vuonna 25 976). Työpäivinä mitattuna määrä oli 16 363 (ed. vuonna 18 265). Talouden osalta tulosalueen toteumaprosentti oli 98,6 % ja loppusumma oli 51,5 miljoonaa euroa, joka on 0,7 M pienempi kuin hyväksytty käyttösuunnitelma. Toimintatuotot toteutuivat 103,8 %:sesti. Sekä myynti- että maksutuotot toteutuivat ennakoitua paremmin. Tähän vaikutti osaltaan mm. asiakasmaksut sekä Valtionkonttorilta tulleet arvioitua suuremmat palautukset. Asiakasmaksujen alentamisia ja poistoja tehtiin vuoden aikana 139 asiakkaalle ja niiden tulokertymää alentava vaikutus oli noin 176.000. Toimintakulut toteutuivat 99,9 %:sesti ja toimintakulujen kasvu vuodesta 2015 oli 1,9 % eli 1,3 miljoonaa euroa. Asiakaspalvelujen ostot toteutuivat 103,6 %:sesti ja avustukset 117,1 %:sesti eli asiakkaiden palvelut turvattiin kaikille palvelujen myöntämiskriteerit täyttäville asiakkaille. Henkilöstökulut toteutuivat kokonaisuutena 97,8 %:sesti ja palkkakustannukset toteutuivat 98,4 %:sesti. 119 Kotona asumista tukevat palvelut vastuualue Kotihoidossa ja omaishoidossa oltiin kuluneen vuoden aikana edelleen kansallisella tavoitetasolla suhteessa 75 vuotta täyttäneisiin. Kotona asumista tukevien palvelujen kysyntä jatkui vilkkaana ja asiakasrakenne säilyi entisenlaisena. Lisäksi Kajaanin alueella toimi tehostettu kotihoito viikon jokaisena päivänä klo 07.00 21.00. Kaikkiaan säännöllisen kotihoidon palveluja sai 75 vuotta täyttäneistä kainuulaisista 23,1 % sisältäen myös kotihoidon palveluseteliasiakkaat. Omaishoidon tukea myönnettiin kaikille kriteerit täyttäneille hakijoille ja omaishoidon piirissä olevien määrä oli noin 8,8 % suhteessa 75 vuotta täyttäneisiin. Vuoden alusta uutena palveluna otettiin käyttöön, ei-lakisääteinen ennalta ehkäisevän omaishoidon tuki, jonka saajia oli kuluneen vuoden aikana 55 hoitajaa koko Kainuussa. Kyseistä omaishoidon tukea myönnetään silloin, kun hoidon sitovuus ei vielä oikeuta varsinaiseen omaishoidon tukeen, mutta tuen avulla mahdollistetaan iäkkään henkilön kotona asuminen ja vähennetään kotihoidon tarvetta. Ikäihmisten perhehoitoa toteutti vuoden aikana neljä (4) perhehoitajaa ja heillä oli yhteensä 12 asiakasta. Vuoden alussa käynnistyneelle kotihoidon arviointijaksolle ohjautui vuoden aikana 162 asiakasta ja heidän luo tehtiin 4229 kotikäyntiä. Arviointijaksolla olleista asiakkaista 12 henkilöllä palvelut jatkuivat kotihoidon tukipalveluilla, 25 asiakkaalla palvelut jatkuivat sairaanhoitopalveluna ja 75 henkilöllä säännöllisinä kotihoidon hoiva- ja hoitopalveluina. 50 asiakkaan toimintakyky koheni siten, että he pärjäsivät kokonaan ilman kotihoidon palveluja ko. jakson jälkeen. Asiakkaan osallisuutta tuettiin kuntouttavalla päivätoiminnan toimintamallilla, jota toteutettiin kaikkien kuntien alueella kuntayhtymän omana toimintana. Alkuvuoden aikana kotihoidon toiminnanohjausjärjestelmän osalta panostettiin siihen, että myös kotihoidon sairaanhoitajat tilastoivat käyntinsä mobiililaitteen avulla. Välitöntä työaikaa seurattiin mm. viikolla 50 ja sen tulokset vaihtelivat suuresti yksiköittäin välillä 22 % - 70 % riippuen mm. ammattinimikkeestä ja työyksiköstä. Toiminnanohjausjärjestelmään sisältyvää optimointia ja sen käyttöönottoa pilotoitiin Kajaanissa, Paltamossa, Hyrynsalmella ja Ristijärvellä. Järjestelmässä on edelleen kehitettävää.

Koko kotihoito osallistui syksyn 2016 aikana NHG:n vertaiskehittämiseen, jossa oli mukana kuntia/kuntayhtymiä eri puolilta Suomea. Tuloksia käsiteltiin Kajaanissa järjestetyssä työpajapäivässä ja niiden perusteella kehitettävää on edelleen kotihoidon välittömän työajan osuudessa, yhdelle työntekijälle kohdistettujen käyntien määrässä, käyntien pituudessa sekä aamu- ja iltaviiveissä, mutta myös henkilöstön sairauspoissaoloissa. Lääkäreiden työpanoksen saaminen kotihoidon käyttöön kaikissa kunnissa oli edelleen haasteellista. Mahdollisuuksia selviteltiin mm. digitalisaation hyödyntämisen avulla yhteistyössä terveyden- ja sairaudenhoitopalvelujen tulosalueen kanssa. Kotihoidon fysioterapeuttien työn yhdenmukainen kehittäminen ja toiminnan yhtenäistäminen aloitettiin 1.3.2016 alkaen. Fysioterapeutit kuuluivat kotikuntoutuksen työryhmään, joka työsti kotikuntoutuksen toimintamallin kotihoidon työyhteisöjen käyttöön. Lisäksi fysioterapeutit kouluttivat SenioriKaste -hankkeen kanssa yhteistyössä kotihoidon henkilöstöä hoito-, palvelu- ja kuntoutussuunnitelmien tekemiseen. Kuluneen vuoden aikana kotihoidossa tehtiin lukuisia toiminnan kehittämisen tähtääviä interventioita osallistumalla erilaisiin kehittämishankkeisiin, yhteistyöryhmiin sekä pilotoimalla uusia toimintamalleja. 120 Ympärivuorokautiset palvelut vastuualue Ympärivuorokautisten hoivapalvelujen vastuualueella toteutui niin ikään kansallinen tavoitetaso suhteessa 75 vuotta täyttäneisiin. Laitoshoidon paikat vähenivät edelleen aikaisempien suunnitelmien ja päätösten mukaisesti. Ympärivuorokautisia hoivapalveluja järjestettiin toimintavuoden aikana 8,99 %:lle yli 75 vuotta täyttäneistä, joista tehostettua palveluasumista 7,65 % ja pitkäaikaista laitoshoitoa 1,34 %. Lisäksi vastuualueella oli käytössä 56 lyhytaikaishoitopaikkaa omaishoitajien lakisääteisten vapaiden turvaamiseksi. Lyhytaikaishoitopaikoista oli toimintavuoden aikana hoitopaikan odottajien käytössä n. 25-30 %. Ympärivuorokautista hoitopaikkaa odottavia asiakkaita oli toimintavuoden aikana kuukausittain koko Kainuussa keskimäärin 44 henkilöä. Henkilöstömääriä tarkasteltiin koko ajan suhteessa hoidettavien palvelutarpeeseen ja paikkamääriin. Tehtyjen nimikemuutosten avulla monipuolistettiin henkilöstörakennetta vastaamaan asukkaiden palvelutarvetta, mm. Palvelukeskus Kalliossa ja Hoitokoti Toppilassa työskentelyn aloittivat fysioterapeutit. Kuluneen vuoden aikana oli vastuualueen yksiköissä ajoittain hoidettavana erittäin haasteellisesti käyttäytyviä asiakkaita/asukkaita, joten henkilöstölle järjestettiin yksikkökohtaista koulutusta aggressiivisen asiakkaan kohtaamisesta. Muutamiin yksiköihin jouduttiin palkkaamaan myös lisähenkilöstöä, jotta voitiin turvata hoidettavien ja henkilökunnan turvallisuus. Joihinkin yksiköihin oli mm. vuosiloman sijaisuuksiin vaikeuksia rekrytoida koulutettua henkilökuntaa, myöskään varahenkilöitä ei ollut aina saatavilla vastuualueella tarvittavaa määrää. Asukkaiden osallisuutta lisättiin aktiivisen arjen toiminnan käyttöönoton myötä. Asukkaille järjestettiin harrastus- ja virkistystoimintaa mm. SPR:n ystävätoimintana, kaverikoiravierailuina, koululaisten vierailuina, erilaisina musiikkituokioina, 24.2.2016 toteutettiin Ääneen lukemisen päivä jokaisessa yksikössä, terapiapallo- ja ystävänpäiväkortti tempaukset, ym. Lisäksi kesäaikana yksiköissä järjestettiin mm. juhannusjuhlia, kirkkoretkiä, Kajaanin Runoviikon ja Kuhmon Kamarimusiikin tapahtumia. Toimintayksiköissä pidettiin omaisten iltoja ja asukkaiden osallisuutta lisättiin aloittamalla yksikkökohtaisia asukaskokouksia. Muutamissa

yksiköissä otettiin loppuvuodesta käyttöön ns. omahoitajavartti. Yhteistyötä tiivistettiin myös kuntien vanhusneuvostojen kanssa. Toimintavuoden aikana kartoitettiin toimitilojen korjaustarpeita mm. kosteusvaurioiden paikantamiseksi ja sisäilman laadun parantamiseksi yhteistyössä vuokranantajien, työterveyshuollon, työsuojelun ja kuntayhtymän kesken. Vuoden mittaan eri kunnissa sijaitsevissa toimintayksiköissä toteutettiin myös useita remontteja, joista osa jatkuu vuodelle 2017. 121 Palveluohjaus- ja ostopalvelut vastuualue Asiakasohjaus ja palvelutarpeen arviointi toiminta keskitettiin 1.1.2016 alkaen ko. vastuualueelle tulosalueen sisäisin järjestelyin seuraavasti: Kotona asumista tukevien palvelujen vastuualueelta siirtyi tammikuussa yhdeksän (9) työntekijää ja toukokuussa yksi (1) työntekijä määrärahoineen ja ympärivuorokautisten palvelujen vastuualueelta siirtyi kesäkuussa yksi (1) työntekijä määrärahoineen. Keskitetyllä asiakasohjauksella ja palvelutarpeen arvioinnilla yhdenmukaistettiin ja selkiytettiin asiakkaille tehtävää palvelutarvearviota ja toiminnasta tuli vuoden aikana positiivista palautetta sekä yhteistyökumppaneilta että sidosryhmiltä ja asiakkailta. Ohjausta ja neuvontaa toteutettiin puhelinneuvontana ja sähköisenä palveluna, mutta myös osallistumalla erilaisiin tapaamisiin ja tapahtumiin. Vastuualueen toimesta järjestettiin edelleen myös kuntakohtaisia ns. matalankynnyksen infopisteitä kerran kuukaudessa. Ensimmäisen vuosineljänneksen aikana neuvontapisteet olivat avoinna kerran kuukaudessa ja vuoden mittaan aukioloaikoja lisättiin siten, että ne olivat avoinna parillisina viikkoina ennalta ilmoitettuina aikoina. Asiakasohjaajille tuli yhteensä 4795 erilaista yhteydenottoa ja palvelutarpeen arviointikäyntejä tehtiin asiakasohjaajien toimesta 1557 kpl. Asiakkaiden palvelutarpeisiin vastattiin monenlaisilla palveluilla eri palveluntuottajien toimesta. Muilla kuin vanhuspalveluilla tuli autetuksi 593 kuntalaista. Asiakasohjaajille tulleista yhteydenotoista 207 kpl koski alle 65- vuotiaita. Kuluneen vuoden aikana tehtiin 358 päätöstä ympärivuorokautista hoitopaikkaa varten. Kielteisiä päätöksiä tehtiin 59 kpl. Vastuualueelta toteutettiin yksityiseen palvelutuotantoon liittyvää ohjausta, neuvontaa ja valvontaa sekä annettiin sijaintikunnan lausuntoja. Tehostetun palveluasumisen palveluntuottajien vuosittaiset sopimuskatselmuskäynnit toteutettiin suunnitellusti. Valvontakäynnit johtivat useilla palveluntuottajilla moniin erilaisiin toimenpiteisiin ja sitä kautta tapahtuvaan jälkikäteisvalvontaan. Palveluntuottajille järjestettiin joulukuussa 2016 yhteistyötapaaminen ajankohtaisista asioista. Toimintavuonna oli 30 rekisteröityä kotihoidon hoivapalvelun palveluntuottajaa. Vanhusten ja veteraanien kotihoidon tukipalveluja tuotti palvelusetelillä 53 palveluntuottajaa ja tehostettua palveluasumista 21 palveluntuottajaa. Tavallisen palveluasumisen rekisteröityneitä palveluntuottajia oli kolme (3). Lääkkeiden annosjakelupalvelu käynnistyi vuoden alusta kilpailutuksessa valittujen puitesopimus palveluntuottajien kanssa. Toiminnan käynnistämiseen liittyvät aloituskokoukset pidettiin tammikuussa 2016 yhteistyössä apteekkien ja Kainuun soten eri tulosalueiden kesken. Apteekit käynnistivät palvelunsa vuoden 2016 alkupuolella kotihoidon ja ympärivuorokautisten palvelujen asiakkaiden osalta. Vuoden aikana oli annosjakelun piirissä 956 asiakasta, joista kotihoidon asiakkaita oli 687 ja ympärivuorokautisten palvelujen asiakkaita oli 269. Pääsääntöisesti palvelu toimi hyvin. Vuoden 2016 aikana kilpailutettiin myös sotainvalidien (invaliditeetti vähintään 15 %) kotona asumista tukevat sosiaalihuoltolain 19 :n mukaiset tukipalvelut. Uudet sopimukset tulevat

voimaan vuoden 2017 alusta ja samalla sotainvalidien hoivapalvelut siirtyvät Kainuun soten vanhuspalvelujen kotihoidon tuottamaksi palveluksi. Lisäksi kilpailutettiin hoitokotien asukkaiden ja kotona asuvien sotainvalidien pito-, liina- ja vuodevaatteiden pesulapalvelut. Uusi sopimuskausi tulee voimaan maaliskuussa 2017. Merkittävin hankintaprosessi koski tehostetun palveluasumisen sekä dementiaryhmäasumisen hankintaa, jonka valmistelu aloitettiin jo vuonna 2015 ja jonka varsinainen kilpailutus toteutettiin kuluneen vuoden aikana. Uusi sopimuskausi alkaa 1.3.2017 ja hankintakausi kestää neljä (4) vuotta ja tämän lisäksi hankinnan kohteeseen sisältyy optio kahdesta (2) vuodesta. 122 Ikäihmisten sosiaalipalveluihin pääsyn keskimääräinen odotusaika ajalta 1.7. 31.12.2016 Vanhuspalvelulain 26 :n mukaan kunnan on julkaistava ainakin puolivuosittain tiedot siitä, missä ajassa iäkäs henkilö voi saada hakemansa sosiaalipalvelut. Tiedot on julkaistava sellaisia menetelmiä käyttäen, että iäkkäillä henkilöillä on tosiasiallinen mahdollisuus tietojen saamiseen. Laissa odotusajalla tarkoitetaan sitä keskimääräistä aikaa, joka on kulunut hakemuksen jättämisestä siihen, kun iäkäs henkilö saa hakemansa sosiaalipalvelut. Odotusaikoja julkaistaan palvelukohtaisesti. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän vanhuspalveluiden keskimääräiset odotusajat löytyvät Kainuu.fi sivulta http://sote.kainuu.fi/ikaihmisten_sosiaalipalveluiden_odotusaika ja kuntayhtymän vanhuspalvelujen yksiköiden ilmoitustauluilta. Lisäksi tiedot lähetetään Kainuun alueella toimiville vanhusneuvostoille. Seuraavan kerran keskimääräinen odotusaika julkaistaan heinäkuussa 2017 ajalta 1.1. 30.6.2017. Palvelu Keskimääräinen odotusaika (vrk) Lisätietoja: Kotihoito 1-7 Omaishoidontuki 15 Ympärivuorokautinen hoito (laitoshoito ja tehostettu palveluasuminen) 71 Kajaani-Paltamo 54 Palvelutarpeen mukaan. Kiireellisessä tilanteessa asiakas saa palvelun heti. Kuhmo-Sotkamo 80 Hyrynsalmi-Ristijärvi-Suomussalmi 79 Palvelutarpeen arviointi 1-7 Palvelutarpeen mukaan. Kiireellinen palvelutarvearvio tehdään heti. Lisätietoja antaa tarvittaessa vanhuspalvelujohtaja Eija Tolonen puh. 044 710 1669

123 1.8.1.8 Ympäristöterveydenhuollon tulosalue Vastuuhenkilö: Tulosalueen johtaja Päivi Nykänen Strategiakartta 2016 2020 (kaksi valtuustokautta) Näkökulmat Strategiset päämäärät HYVINVOIVAT KAINUULAISET Asiakas ja asukas Henkilöstö ja uudistuminen HOUKUTTELEVA TYÖPAIKKA Johtaminen, ja palvelujen järjestäminen TEHOKKAAT TOIMINTATAVAT JA PARHAAT PALVELUT Talous TASAPAINOINEN TALOUS Kaavio 1. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän strategiakartta 2016 2020. Strategiset päämäärät näkökulmittain Toiminta-ajatus Edistämme väestön ja eläinten terveyttä sekä hyvinvointia ja ennaltaehkäisemme terveyshaittojen syntymistä tavoitteena turvata terveellinen ja turvallinen elinympäristö. Arvot Asiakaslähtöisyys, avoimuus ja luottamus, oikeudenmukaisuus, vastuullisuus Visio 2020 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä on arvostettu edelläkävijä seudullisesti hoidetun ympäristöterveydenhuollon palvelujen järjestäjänä ja kehittäjänä. Palvelut vastaavat asiakkaiden tarpeita.

124 Asiakas ja asukas Strateginen päämäärä (sitovat tavoitteet eli mitä tulee saavuttaa; sama kuin ky tasolla) Hyvinvoivat kainuulaiset Kriittiset menestystekijät (missä on onnistuttava, jotta sitoviin tavoitteisiin päästään; sama kuin ky tasolla) 1.Tarjoamme asiakkaille tarpeen mukaiset palvelut oikea-aikaisesti ja asiakkaat ovat tyytyväisiä saamiinsa palveluihin Mittarit/ arviointikriteerit (millä sitovien tavoitteiden onnistumista ja toteutumista mitataan) Asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset Valvontasuunnitelman toteutuminen valtakunnalliseen suositukseen nähden Nykytila (TP15) - QPRjärjestelmän käyttöönotto Toteuma verrattuna oman suunnitelman tavoitteeseen 88 % ja valtakunnalliseen 28 % Tavoite 2016 Tavoite 2020 Toimenpiteet QPRjärjestelmän keskiarvo 4,5 (asteikko 1-5) Toteuma 1-12 kk/2016 (mitä on tehtävä sitovien tavoitteiden toteutumiseksi ja kuka toteuttaa) QPR-järjestelmän hyödyntäminen Järjestelmän kautta on tullut ensimmäiset palautteet 100 % 100 % Rekrytoinnin onnistuminen ja toiminnan oikea kohdentaminen tärkeimpiin osaalueisiin riskinarvioinnin ja suunnitelmallisuuden avulla Praktikoille saatu sijaisia tarvittaessa. Suunnitelmallisen valvonnan toteuma 77 % omaan ja 29 % valtakunnalliseen tavoitteeseen nähden Laboratoriopalvelut järjestetty Ympäristöterveydenhuollon laboratoriotoiminta loppunut. Savo-Karjalan ympäristötutkimus Oy:n toimipiste on aloittanut toiminnan Kajaanissa vuoden 2015 alusta. Asiakkaan kannalta riittävät palvelut Asiakkaan kannalta riittävät palvelut Yhteistoiminta palveluja tuottavan laboratorion kanssa Laboratorion analyysipalvelut on kilpailutettu ja Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy voitti kilpailutuksen

125 Henkilöstö ja uudistuminen Strateginen päämäärä Houkutteleva työpaikka Kriittiset menestystekijät Mittarit/ arviointikriteerit Nykytila (TP15) Tavoite 2016 Tavoite 2020 Toimenpiteet Toteuma 1-12kk/2016 2.Tuemme johtamista ja lähiesimiestyötä Kehityskeskustelut %-osuus yli 1 v. kestävistä palvelussuhteista Toteutumisprosentti 93 % Toteutumisprosentti 100 % Toteutumisprosentti 100 % Kehityskeskustelujen toteuttaminen Toteuma 52 % Turvallisuuskulttuurikyselyn (joka 3. vuosi) tulokset Työhyvinvointikysely toteutetaan v. 2016 Esimiestuki 4.0 Muutosten hallinta 3.5 Osaamisen hallinta 4.3 Esimiestuki 4.5 Muutosten hallinta 4.0 Osaamisen hallinta 4.5 Turvallisuuskulttuuriosioiden hyödyntäminen Tietoa ei ole saatavilla 3.Johdamme henkilöstön hyvinvointia ja kehitämme osaamista Sairauspoissaolot pvä/htv 11 pvä/htv < 13 pvä/htv 10 pvä/htv Poissaoloon vaikuttavien tekijöiden tunnistaminen 12 pvä/htv Työyhteisön ilmapiiriosio työhyvinvointikyselyssä Työhyvinvointikysely toteutetaan v. 2016. > 4.0 > 4.0 Työhyvinvointiohjelman laatiminen Ohjelma laadittu Täydennyskoulutus pv/hlö 5,0 pv/hlö 5.0 pv/hlö > 5 pv/hlö Täydennyskoulutuksen suunnittelu kehityskeskustelujen pohjalta 5 pvä/htv Johtaminen ja palvelujen järjestäminen Strateginen päämäärä Tehokkaat toimintatavat ja parhaat palvelut Kriittiset menestystekijät Mittarit/ arviointikriteerit Nykytila (TP15) Tavoite 2016 Tavoite 2020 Toimenpiteet Toteuma 1-12kk/2016 4. Johdamme palveluiden tehokasta ja vaikuttavaa järjestämistä sekä tuottamista asiakas- ja prosessitiedon avulla Asiakaskokemus Reklamaatioita 2 kpl Kerättyä tietoa asiakaskokemuksista Asiakaskokemuksen perusteella palvelut on muotoiltu vaikuttavammaksi ja luotettavaksi Asiakaspalautteiden kerääminen ja käsittely Palautteet on kerätty ja käsitelty

126 Tietotarpeet Tietoa ei saatavilla Raportoidut johdon tietotarpeet on täytetty Raportoidut johdon tietotarpeet on määritelty Johdon tietotarpeiden määrittely Tietoa ei saatavilla Johdon katselmusten toteutuminen Ei toteutettu Johdon katselmukset 1 x vuosi toteutetaan jokaisella vastuualueella Johdon katselmukset toteutuvat 100 % CAF-itsearviointimallin käyttöönotto Ei toteutettu Verkkosivut päivitetty Päivityksiä on tehty 5. Kehitämme asiakkaillemme mahdollisuuksia entistä aktiivisempaan osallistumiseen omaan hoito- ja palveluprosessiinsa Kehittämistyössä oltu mukana Verkkosivuston päivittäminen Palvelujen siirtämistä verkkoon tehostetaan Verkkosivusto on tärkeä palvelu- ja yhteydenottokanava Verkkosivujen päivittäminen säännöllisesti Päivitetty Verkkopalvelujen kehittäminen Kehittämistyössä mukana Sähköinen raportointi onnistuu On osallistuttu kehittämistyöhön Tiedot saadaan siirrettyä joustavasti eteenpäin Tiedot saadaan siirrettyä joustavasti eteenpäin Osallistuminen valtakunnallisten tiedonsiirtoa koskevien raportointijärjestelmien kehittämiseen (YHTI, KUTI) On osallistuttu kehittämistyöhön, työ jatkuu 6.Johdamme palveluketjuja asiakaslähtöisesti läpi organisaation Toimivat palveluketjut Palveluketjujen päivittäminen Palveluketjut on päivitetty Palveluketjujen säännöllinen päivittäminen Päivitystyötä on tehty 7.Uudistamme ja kehitämme palveluitamme niin, että varmistamme asiakkaillemme niiden saatavuuden, saavutettavuuden ja korkean laadun Työnjaon ja erikoistumisen kehittäminen Yhtenäiset toimintatavat käytössä Yhtenäiset toimintatavat käytössä Työohjeet päivitetään. Toimitaan mahdollisimman tehokkaasti ja toteutetaan sovittua työnjakoa Työohjeita päivitetty Talous Strateginen päämäärä Tasapainoinen talous Kriittiset menestystekijät Mittarit/ arviointikriteerit Nykytila (TP15) Tavoite 2016 Tavoite 2020 Toimenpiteet Toteuma 1-12 kk/2016

127 8. Toteutamme toimintamme talousarvion puitteissa Talousarvio ja tilinpäätös Talousarvion toteumaa käsitelty vastuualue- ja tulosaluepalavereissa. Toteuma TP15; 89,2 % (vrt. KS15) Tilinpäätös toteutuu talousarvion mukaan Tilinpäätös toteutuu talousarvion mukaan Talousarvion seuranta säännöllisin väliajoin ja poikkeamiin reagoiminen Talousarvion toteumaa on käsitelty vastuualuepalavereissa. Toteuma TP 2016 on 93,4 % (vrt. KS16) 9. Järjestämme palvelut kustannustehokkaasti Ajantasainen hinnasto 1.1.2016 voimaan tullut maksutaksa hyväksytty hallituksessa 16.12.2015 249. Uusi hinnasto käytössä Lain mukainen maksullisuus toteutuu 100 %:sti Hintojen oikea määrittely Uusittu maksutaksa otettu käyttöön 1.1.2016 alkaen YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO YHTEENSÄ 1 000 Terveysvalvonta, Eläinlääkintähuolto ja Ympäristöterveydenhuollon laboratorio Toteuma -% Muutos % KS-16/tot 16 Ks-16/ Tot 2016 Kasvu Muutos % TP 15/TP 16 Muutos TP-15/TP- 16 TP 2015 TA 2016 KS 2016 TP 2016 TOIMINTATUOTOT 394 328 328 354 107,9 7,9 26-10,2-40 Myyntituotot 244 213 213 214 100,5 0,5 1-12,3-30 Maksutuotot 130 115 115 139 120,9 20,9 24 6,9 9 Tuet ja avustukset 0 0 0 1 0,0 0,0 1 0,0 1 Muut tuotot 20 0 0 0 0,0 0,0 0-100,0-20 TOIMINTAKULUT 2 505 2 490 2 490 2 372 95,3-4,7-118 -5,3-133 Palkat ja palkkiot 1 377 1 284 1 284 1 289 100,4 0,4 5-6,4-88 Henkilösivukulut 469 452 452 460 101,8 1,8 8-1,9-9 Henkilöstökulut 1 846 1 736 1 736 1 749 100,7 0,7 13-5,3-97 Asiakaspalvelujen ostot 0 0 0 0 0,0 0,0 0 0,0 0 Muut palvelujen ostot 173 214 214 148 69,2-30,8-66 -14,5-25 Palvelujen ostot yhteensä 173 214 214 148 69,2-30,8-66 -14,5-25 Aineet ja tavarat 88 87 87 86 98,9-1,1-1 -2,3-2 Avustukset 90 100 100 78 78,0-22,0-22 -13,3-12 Vuokrat 255 311 311 272 87,5-12,5-39 6,7 17 Muut kulut 53 42 42 39 92,9-7,1-3 -26,4-14 TOIMINTAKATE -2 111-2 162-2 162-2 018 93,3-6,7 144-4,4 93 Rahoituskulut ja -tuotot 0 0 0 0 0,0 0,0 0 0,0 0 VUOSIKATE -2 111-2 162-2 162-2 018 93,3-6,7 144-4,4 93 POISTOT JA ARVONALENTUMISET -23-16 -16-16 100,0 0,0 0-30,4 7 SATUNNAISET ERÄT 0 0 0 0 0,0 0,0 0 0,0 0 TILIKAUDEN TULOS -2 134-2 178-2 178-2 034 93,4-6,6 144-4,7 100 VARAUSTEN JA RAHASTOJEN MUUTOS 0 0 0 0 0,0 0,0 0 0,0 0 ALIJÄÄMÄN KATTAMINEN 0 0 0 0 0,0 0,0 0 0,0 0 TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ -2 134-2 178-2 178-2 034 93,4-6,6 144-4,7 100 Mittarit / Tunnusluvut Mittarit/Tunnusluvut TP 2012 TP 2013 TP 2014 TP 2015 TA 2016 1-12 kk/2016 Asukas, asiakas Asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset Asiakastyytyväisyyskyselyn keskiarvo Ei toteutettu Asiakastyytyväisyyskyselyä ei toteutettu QPR-järjestelmän kautta ei ole tullut palautetta QPR-järjestelmä keskiarvo 4,5 (asteikko 1-5) Järjestelmän kautta on tullut yksittäisiä palautteita

128 Valvontasuunnitelman toteutuminen valtakunnalliseen suunnitelmaan nähden (%) 4,2 (asteikko 1-5) Suunnitelmallinen valvonta 70 % (oma) ja 23 % (valtakunnallinen) 56 % suunnitellusta Suunnitelmallinen valvonta 75 % (oma) ja 23 % (valtakunnallinen) Toteuma omaan suunnitelmaan verrattuna 88 %, valtakunnalliseen 23 % 100 % Toteuma 77 % omaan ja 29 % valtakunnalliseen tavoitteeseen verrattuna Lain mukaisten laboratoriopalvelujen järjestäminen vuodesta 2015 alkaen Henkilöstö ja uudistuminen Kehityskeskustelut (100 %) %-osuus yli 1 v. kestävistä palvelussuhteista Työhyvinvointikysely: esimiestoiminta ka. > 4 Elintarvike- ja ympäristölaboratorio toimi lainsäädännön vaatimusten mukaisesti Elintarvike- ja ympäristölaboratorio toimi lainsäädännön vaatimusten mukaisesti Laboratoriotoiminta loppui Savo-Karjalan ympäristötutkimus Oy:n toimipiste aloittanut toiminnan Kajaanissa v. 2015 alussa. Oma laboratorio lopetettu. Yhteistoiminta palveluja tuottavan laboratorion kanssa 50 % 93 % 94 % 93 % 100 % yli 1 v. kestävistä palvelussuhteista Laboratorion analyysipalvelut kilpailutettu ja Savo- Karjalan Ympäristötutkimus Oy voitti kilpailutuksen Ei toteutettu 4,0 4.1 Työhyvinvointikysely toteutetaan v. 2016 Työhyvinvointikysely: esimiestoiminta ka > 4, TYHYkysely: esimiestoiminta 4.1 Ilmapiiri 4.1 ilmapiiriosio ka. > 4 4,0 4.2 ilmapiiri- Ei toteutettu osio > 4 Sairauspoissaolot pv/htv - 13 pv/htv 9 pv/htv < 11 pv/htv < 13 pv/htv 12 pv/htv 52 % Täydennyskoulutus pv/hlö/v 2 kpl/hlö/v 3,4 pv/hlö/v 2 kpl/hlö/v 5 pv/hlö/v 3-5 pv/hlö/v 5 pv/hlö Johtaminen, palveluiden järjestäminen ja tuotantotavat Asiakaskokemus Johdon tietotarpeet on tunnistettu TP 2012 TP 2013 TP 2014 TP 2015 TA 2016 1-12 kk/2016 Asiakaspalautteet käsitelty Ei määritelty Ei määritelty Asiakaspalautteet käsitelty Asiakaspalautteet käsitelty Ei määritelty Ei palautetta palautejärjestelmän kautta Ei toteutettu Kerättyä tietoa asiakaskokemuksista Raportoidut johdon tietotarpeet on täytetty Palautteet kerätty ja käsitelty henkilökunnan kanssa Ei toteutettu Johdon katselmukset toteutettu Johdon katselmukset Johdon katselmukset Johdon katselmukset toteu- Ei toteutettu Johdon katselmukset toteu- Ei toteutettu

toteutettu laboratorion vastuualueella toteutettu laboratorion vastuualueella tettu laboratorion vastuualueella Verkkosivut päivitetty Ei mitattu Ei mitattu Verkkosivuja päivitetty. Verkkosivuja voi käyttää asiakaspalveluun (lupaja ilmoitusasioiden hoitoon) Sähköinen raportointi onnistuu Sivuja päivitetty Osallistuttu valtakunnallisen tiedon siirtojärjestelmän kehittämiseen Sivuja päivitetty Ei mitattu Ei mitattu Tiedonsiirto toteutettu järjestelmän sallimissa puitteissa tetaan 1 x vuosi jokaisella vastuualueella Verkkosivuston päivittäminen, palvelujen siirtäminen verkkoon tehostetaan Tiedot saadaan siirrettyä joustavasti eteenpäin 129 Tiedonsiirto onnistuu osittain ja kehittämistyötä on jatkettu Toimivat palveluketjut Palveluketjut luotu. Palveluketjut luotu Palveluketjut luotu, päivittämistarvetta on Palveluketjujen päivittäminen Päivitetty osittain Työnjaon ja erikoistumisen kehittäminen Talous Talousarvion toteutuminen Työohjeita tehty Toteuma 100 % Työohjeita tehty Työohjeita luotu Yhtenäiset toimintatavat käytössä On kehitetty toimintatapoja, työtä jatketaan 97,6 % 87 % 89,2 % 100 % 93,4 % Ajantasainen hinnasto Hinnastoa ei uusittu Hinnasto tarkistettu Hinnastoa ei tarkistettu Maksutaksa hyväksytty. Tulee voimaan 1.1.2016. Uusi hinnasto käytössä Uusittu maksutaksa otettu käyttöön 1.1.2016 alkaen Olennaista toiminnassa 1.1. 31.12.2016 Suunnitelmallisessa valvonnassa on kehitetty työnjakoa ja seurantaa. Tehtäväalueittain on muodostettu tiimit. Suurin osa vuoden 2015 toimintaa koskevasta tiedonkeruusta terveysvalvonnan osalta tehtiin sähköisesti. Kuluttajaturvallisuuslain (920/2011) lakimuutoksen (1510/2015) perusteella kuntien ja AVIen toimivalta päättyi huhtikuun lopussa ja lain mukaiset tehtävät siirtyivät Tukesille 1.5.2016 alkaen. Erityistilannesuunnitelman laatiminen on aloitettu. Elintarvikkeiden ja veden välityksellä leviävien epidemioiden selvittämistä koskeva suunnitelma on päivitetty. Erityistilannesuunnitelmassa huomioidaan myös talousvesiasetuksen mukaiset vaatimukset erityistilannesuunnitelmista.

Eläinlääkintähuollossa praktikoiden sijaisia on saatu riittävästi. Tämä pienentää vakinaisten viranhaltijoiden päivystyksen kuormittavuutta. Hygieenikkoeläinlääkärin tehtäviä eläinperäisten elintarvikkeiden valvonnan osalta on hoitanut elintarviketarkastaja. Hygieenikkoeläinlääkärin virkaan valittiin henkilö, joka aloittaa virassa v. 2017. Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy:n laboratorion kanssa on tehty yhteistyötä. Laboratorionäytteiden analyysipalvelujen kilpailutus on toteutettu Kajaanin Vesi liikelaitos / Kainuun kuntien hankintarenkaan toimesta. Hankintapäätöksen 20.4.2016 mukaan analyysipalvelujen toimittajaksi on valittu Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy 1.6.2016 31.5.2020 väliseksi ajaksi. 130

131 1.8.1.9 Kainuun Työterveys liikelaitos Vastuuhenkilö: Vt. toimitusjohtaja Eija Alatalo Strategiakartta 2016 2020 (kaksi valtuustokautta) Näkökulmat Asiakas ja asukas Strategiset päämäärät HYVINVOIVA KAINUULAINEN YRITYS JA TYÖNTEKIJÄ Henkilöstö ja uudistuminen HOUKUTTELEVA TYÖPAIKKA Johtaminen, ja palvelujen järjestäminen TEHOKKAAT TOIMINTATAVAT JA PARHAAT PALVELUT Talous TASAPAINOINEN TALOUS Kaavio 1. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän strategiakartta 2016 2020. Strategiset päämäärät näkökulmittain Toiminta-ajatus Edistämme alueemme kainuulaisten yritysten ja työnantajien sekä työntekijöiden hyvinvointia ja osallisuutta. Järjestämme vastuullamme olevat työterveyshuollonpalvelut asiakaslähtöisesti, tehokkaasti ja vaikuttavasti. Arvot Asiakaslähtöisyys, avoimuus ja luottamus, oikeudenmukaisuus, vastuullisuus Visio 2020 Kainuun Työterveys-liikelaitos on arvostettu edelläkävijä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestäjänä ja kehittäjänä. Palvelut vastaavat asiakkaiden tarpeita

132 Asiakas ja asukas Strateginen päämäärä (sitovat tavoitteet eli mitä tulee saavuttaa; sama kuin ky tasolla) Hyvinvoivat kainuulainen yritys ja työntekijä Kriittiset menestystekijät (missä on onnistuttava, jotta sitoviin tavoitteisiin päästään; sama kuin ky tasolla) 1.Parannamme kainuulaisten työntekijöiden hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä yhteistyössä kuntien kanssa ja panostamme terveyden edistämiseen 2.Kehitämme mahdollisuuksia väestön osallistumisen lisäämiseksi Mittarit/ arviointikriteerit (millä sitovien tavoitteiden onnistumista ja toteutumista mitataan) Kevan työkyvyttömyystilastot Yhteydenottojen lukumäärä yrityksiin Nykytila (TP15) Kuntien osalta ei ole saatavilla Kevan tilastoja alkuvuoden osalta Sähköinen osallistumismahdollisuus Omasoten kautta olemassa. Omasoten kautta kehitetään nettiajanvaraus ja Mellapalveluohjaus. Tavoite 2016 Tavoite 2020 Toimenpiteet Kevan tilastot käytössä kunnittain Asiakasyhteystyötä kehitetty, asiakas-vastaava pitää yhteyttä yrityksiin Omasoten kautta palveluohjaus ja nettiajanvaraus, työnantajien extranet Kevan tilastot käytössä kunnittain Hyvin toimiva asiakas yhteistyö ja kumppanuus avainyritysten kanssa Laaja-alaiset digitaaliset palvelut yritysja työntekijäasiakkaille Toteuma 1-12 kk/2016 (mitä on tehtävä sitovien tavoitteiden toteutumiseksi ja kuka toteuttaa) Kevan tilastot ovat käytössä ja osatyökykyisyyttä löydetty enemmän kuin eläkkeelle siirtymistä tapahtuu. tömyys/työkyvyttömy ysindeksi on 1,6. Asiakasyhteistyötä on lisätty työnantajien kanssa. Asiakasvastaava tehnyt sopimukset yhteistyössä tj;n kanssa. Toimiva käytäntö. Omasote toimii ja sähköisiä palveluita kehitetty, mutta valmiita vasta keväällä 2017. 3.Mahdollistamme asiakkaan valinnanvapauden Toimintasuunnitelmassa on määritelty vastaanoton sisältö yrityksen kanssa. Palveluiden saatavuus eri paikkakunnilla vaihtelee. 4.Tarjoamme asiakkaille tarpeen mukaiset palvelut oikea-aikaisesti ja ovat tyytyväisiä saamiinsa palveluihin. Asiakastyytyväisyyskysely Asiakastyytyväisyyskyselyä ei ole tehty jakson aikana. Asiakaspalautteisiin on vastattu 100 %. Toteutuu yrityksen toiveiden mukaisesti. Yli vertailun keskiarvon Tuotamme kokonaisvaltaisia tth palveluita koko toimialueella riittävästi. Yli vertailun keskiarvon Palveluiden saatavuus on ollut haasteellista työterveyslääkärien osalta Kajaanissa ja Suomussalmella. Sairaanhoitoon on voinut tulla mihin tahansa toimipisteeseen. Etälääkärivastaanotot ovat käynnistyneet kaikilla paikkakunnilla. Asiakastyytyväisyys oli 3,6/5.0 sekä esimiehille että henkilöasiakkaille suunnatussa kyselyssä.

133 Henkilöstö ja uudistuminen Strateginen päämäärä Houkutteleva työpaikka Kriittiset menestystekijät 6.Johdamme henkilöstön hyvinvointia ja kehitämme osaamista Mittarit/ arviointikriteerit 5.Tuemme johtamista ja lähiesimiestyötä Kehityskeskustelut %-osuus yli 1 v kestävistä palvelussuhteista Esimiesten koulutuspäivät Työyhteisön ilmapiiriosio työhyvinvointikyselyssä Täydennyskoulutus pv/hlö Nykytila (TP15) Johdon ja psykologin kehityskeskustelut käyty. Johto käynyt koulutuspäivillä. Työhyvinvointikysely tehty. 2,1 pv/lääkärit 1,2 pv/hoitajat 0 pv/psykologi 4,8 pv/fysiot. 0,6 pv/ muut Tavoite 2016 Tavoite 2020 Toimenpiteet 100 % väh.7 pv/v 3.5 7 pv/hlö ammattilaiset/asiantuntijat 3 pv/muu henkilöstö 100 % väh. 7 pv/v yli 4.0 yli 7 pv/hlö ammattilaiset /asiantuntijat 3 pv/muu henkilöstö Toteuma 1-12kk/2016 Kehityskeskustelut on käyty vuoden aikana 98 % kaikkien ammattiryhmien kanssa. Esimiehet ovat osallistuneet koulutukseen ja vastaava työterveyslääkäri Pomon polkuhankkeeseen. Työhyvinvointikyselyä ei toteutettu vuonna 2016. Koulutussunnitelmien mukainen lisäkoulutus on toteutunut, ka. 12,8 pv/henkilö. Ammattiryhmäkohtaista erittelyä ei ole saatavilla raportoinnista. Johtaminen ja palvelujen järjestäminen Strateginen päämäärä Tehokkaat toimintatavat ja parhaat palvelut Kriittiset menestystekijät 7.Johdamme palveluiden tehokasta ja vaikuttavaa järjestämistä sekä tuottamista asiakas- ja prosessitiedon avulla Mittarit/ arviointikriteerit Yleisesti vakiintuneet raportit hallinnolle Kyselyt % - osuus pienistä, keskisuurista ja isoista yrityksistä Nykytila (TP15) 8.Kehitämme asiakkaillemme mahdollisuuksia entistä aktiivisempaan osallistumiseen omaan hoito- ja palveluprosessiinsa Tarvittavat ajantasaiset raportoinnit eivät toteudu. Potilastietojärjestelmän raportointityökalu tilattu. Asiakaskyselyitä suoritetaan. Tavoite 2016 Johdolle muodostuu riittävän kattava raportointi taloudesta ja toiminnasta. Toteutuu sähköisesti. Tavoite 2020 Toimenpiteet Käyttö on helppoa, runsasta ja oikein kohdennettua. Raportointi on kehittynyt. Toteutettu 10 %:lle yksilöasiakkaista ja yritysasiakkaista Toteuma 1-12 kk/2016 Ajantasaiset raportit ovat saatavilla, myös työterveyshuoltoraportit asiakasyrityksille. Sähköisistä palveluista työnantajan extranet ja Mella palveluohjaus valmistuvat kevään 2017 alussa. Hoitajien nettiajanvaraus on otettu käyttöön, samoin

134 lääkäri-/hoitaja- /psykologi- ja fysioterapeutti aikojen tarkastaminen ja peruuttaminen aivan vuoden vaihteessa 2017. Asiakaskyselyjä ei ole suoritettu. 9.Johdamme hoito- ja palveluketjuja asiakaslähtöisesti läpi organisaation Toimivat hoitoja palveluketjut (lean) Laatutyötä jatketaan ja laatukäsikirjaa tehdään. Toteutettu 1-3 kpl ajantasaista, tulos- ja vastuualueiden yli menevää hoito- ja palveluketjua Ajantasaiset hoito- ja palveluketjut 10 kpl Laatutyössä on päivitetty työkykyneuvottelu- ja terveystarkastusprosesseja, depressiopotilaan hoitopolkua sekä koulutettu henkilöstöä. 10.Uudistamme ja kehitämme edelleen Kainuun päivystävää keskussairaalaa ja vaativaa erikoissairaan-hoitoa 11.Uudistamme ja kehitämme palveluitamme niin, että varmistamme asiakkaillemme niiden saatavuuden, saavutettavuuden ja korkean laadun Kehittämisryhmä Kehittämisryhmä kokoontuu säännöllisesti. Toimintakäsikirja käytössä. Toimintajärjestelmän mukaiset yhtenäiset toimintatavat käytössä Toiminta sertifioitu Laatu- ja kehittämisryhmä kokoontunut 8 kertaa. Yhtiöittämisen toteutuminen Yhtiöittämisvalmistelut käynnissä. Yhtiöittämisen siirtymäaika päättyy 31.12.2016 Yhtiön toiminta vakiintunut Yhtiöittämisvalmistelut keskeytetty lokakuussa 2016. Talous Strateginen päämäärä Tasapainoinen talous Kriittiset menestystekijät Mittarit/ arviointikriteerit Nykytila (TP15) Tavoite 2016 Tavoite 2020 Toimenpiteet Toteuma 1-12kk/2016 Talousarvio ja tilinpäätös 12.Toteutamme toimintamme talousarvion puitteissa Osavuosikatsaus jakson toimintakate on 44 502,09 euroa. Tulostavoittei- +200 000 +200 000 Tilinpäätös ei toteutunut talousarvion mukaan. Tilinpäätös on +55 089,58 ylijäämäinen

135 13. Järjestämme palvelut kustannustehokkaasti Laskutusaste / ammattihenkilö den seuranta on toteutunut toimipiste, ammattiryhmä ja yksilötasolla. Lääkärit 68-82 % Hoitajat 48-61 % Fysioterapeutit 41-70 % Lääkäri 70 % Hoitaja 60 % Fysioterapeutti 70 % Psykologi 50 % Lääkäri 70 % Hoitaja 60 % Fysioterapeutti 70 % Psykologi 50 % lääkärit 75 % hoitajat 53 % Fysioterapeutit 57 % Psykologit 45 % KAINUUN TYÖTERVEYS LIIKELAITOS Toteuma -% Muutos % KS-16/tot 16 Ks-16/ Tot 2016 Kasvu Muutos % TP 15/TP 16 Muutos TP-15/TP- 16 1 000 TP 2015 TA 2016 KS 2016 TP 2016 TOIMINTATUOTOT 5 345 5 803 5 803 4 978 85,8-14,2-825 -6,9-367 Myyntituotot 5 338 5 794 5 794 4 967 85,7-14,3-827 -7,0-371 Maksutuotot 0 0 0 0 0,0 0,0 0 0,0 0 Tuet ja avustukset 2 9 9 11 122,2 22,2 2 450,0 9 Muut tuotot 5 0 0 0 0,0 0,0 0-100,0-5 TOIMINTAKULUT 5 496 5 554 5 554 4 886 88,0-12,0-668 -11,1-610 Palkat ja palkkiot 2 091 2 343 2 343 1 825 77,9-22,1-518 -12,7-266 Henkilösivukulut 548 475 475 508 106,9 6,9 33-7,3-40 Henkilöstökulut 2 640 2 818 2 818 2 333 82,8-17,2-485 -11,6-307 Asiakaspalvelujen ostot 0 0 0 171 0,0 0,0 171 0,0 171 Muut palvelujen ostot 2 481 2 294 2 294 1 916 83,5-16,5-378 -22,8-565 Palvelujen ostot 2 481 2 294 2 294 2 087 91,0-9,0-207 -15,9-394 Aineet ja tavarat 81 107 107 146 136,4 36,4 39 80,2 65 Avustukset 0 0 0 0 0,0 0,0 0 0,0 0 Vuokrat 283 333 333 295 88,6-11,4-38 4,2 12 Muut kulut 11 2 2 25 1250,0 1150,0 23 127,3 14 TOIMINTAKATE -151 249 249 92 36,9-63,1-157 -161,1 243 Rahoituskulut ja -tuotot 1 0 0 1 0,0 0,0 1 0,0 0 VUOSIKATE -150 249 249 93 37,3-62,7-156 -162,2 243 POISTOT JA ARVONALENTUMISET -52-49 -49-63 128,6 28,6-14 21,2-11 SATUNNAISET ERÄT 0 0 0 0 0,0 0,0 0 0,0 0 TILIKAUDEN TULOS -202 200 200 30 15,0-85,0-170 -114,9 232 VARAUSTEN JA RAHASTOJEN MUUTOS 40 0 0 25 0,0 0,0 25-37,5-15 ALIJÄÄMÄN KATTAMINEN 0 0 0 0 0,0 0,0 0 0,0 0 TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ -162 200 200 55 27,5-72,5-145 -134,0 217 Mittarit / Tunnusluvut Mittarit/Tunnusluvut TP 2012 TP 2013 TP 2014 TP 2015 TA 2016 1-12 kk/ 2016 Asukas, asiakas Asiakaskontaktien lkm 58 924 82 222 90 306 90 262 88 000 79 686 Henkilöstö ja uudistuminen Työpaikkakokoukset yksi- 12 10 9 9 20 4 köittäin Työpaikkakokoukset henkilökunta 12 10 9 6 15 11 Lääkäreiden lkm/htv 17/14,4 19/11,5 21/10 10/7,3 18/12 11/8,0

136 Johtaminen, palveluiden järjestäminen ja tuotantotavat Terveydenhoitokäynnit 2 282 5 742 6 269 10 032 11 000 11210 Työpaikkatoiminta-käynnit 1 471 807 799 1 707 2 000 1 677 Talous Kelan korvausluokka 1 1 771 807 Kelan korvausluokka 2 1 736 245 2 041 042 2 408 701 2 307 777 2 897 075 2 310 461 2 867 010 2 865 068 2 897 075 2581938 2372690 Olennaista toiminnassa 1.1. 31.12.2016 Toimintaa on kehitetty asiakaslähtöiseen suuntaan. Asiakaspalautteiden ja asiakastoiveiden kautta on integroitu ajanvarauspohjia eri ammattilaisten välillä, jotta yhteisen ajan löytyminen helpottuu työntekijän, asiakasyrityksen ja työterveyshuollon kansa. Ajan varaamisen ja sen perumisen helpottamiseksi on tehty työtä nettiajanvarauksen käyttöönotossa sekä puhelinpalvelun ruuhkautumisen vähentämiseksi. Lääkäripalveluiden saatavuuden turvaamiseksi ovat etälääkärivastaanotot otettu käyttöön kaikissa toimipisteissä. Etäpalvelut käytetään kulloisenkin kysynnän mukaan vaihdellen eri toimipisteiden välillä. Asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä etäpalveluiden vastaanottoon. Sähköisten asiakaspalveluiden kehittämiseksi myös Mella palveluohjausta on valmisteltu viiden työterveys -liikelaitoksen kanssa. Tavoitteena on saada sähköinen terveystarkastus käyttöön kevään 2017 alkupuolella. Rovaniemen työterveys suoritti vertaisarvioinnin 1.3.2016 (Conmedic laatuverkosto), josta saimme kehittämiskohteita tälle vuodelle. Vastaanottohoitajien tehtävänkuvat on päivitetty ja vastuita keskitetty. Asiakaspalvelu on selkeytynyt ja työterveyshoitajat keskittyvät aiempaa enemmän omaan työhönsä puhelinpalvelun sijaan. Puhelinpalvelusta vastaavat pääsääntöisesti vastaanottohoitajat. Laskutukseen liittyvät toimintavastuut ja työnjako on tehty. Laskutusprosessi on nopeutunut. Toimipisteiden kanssa on tehty yhdessä tuloskortit ja talouden seuranta on helpottunut uuden ohjelman (Qlickview) myötä, jolloin pystyy reaaliaikaisesti havaitsemaan sekä talouden että toiminnan muutokset. Tuottavuudessa on päästy tavoitteeseen, melkein kaikilla ammattiryhmillä. Tuottavuutta heikentävät henkilöstövaihdokset, sairauspoissaolot ja pitkät koulutukset. Sotkamon toimipiste muutti Sotkamon terveysaseman tiloihin helmikuussa 2016. Työterveyshuollon hallinto muutti tammikuussa takaisin Tehdaskadulle, jossa osa entisestä ympäristölaboratorion tiloista otettiin työterveyshuollon käyttöön. Elokuussa Kajaanin toimipisteessä Tehdaskadun 2. krs. poistui käytöstä. Toimitilat ovat resursseihin nähden optimaaliset. Yhtiöittämisvalmistelut keskeytettiin, koska työterveyshuoltoa koskeva yhtiöittämisvelvoite siirtyy vuoden 2019 alkuun. Työterveyslääkäreiden saaminen on ollut haasteellista ja suurin vaje on ollut Kajaanissa ja Suomussalmella.

137 1.8.2 Käyttötalousosan toteutumisvertailu TULOSALUEITTAIN 1 000 TP 2014 TP 2015 TA 2016 KS 2016 TP 2016 HALLINTO Muutos % Tp-16/Tp- 15 Muutos % Tp-16/Ta- 16 Muutos % Tp-16/Ks- 16 Toimintatuotot 262 032 271 956 274 882 274 882 271 196-0,3-1,3-1,3 Toimintakulut 3 075 2 755 4 098 4 141 3 204 16,3-21,8-22,6 Toimintakate 258 957 269 201 270 784 270 741 267 992-0,4-1,0-1,0 Rahoitustuotot ja -kulut 1-11 -461-461 59-636,4-112,8-112,8 Poistot 0-13 0 0-25 92,3 0,0 0,0 Satunnaiset erät 0 400 0 0 245-38,8 Tilikauden tulos 258 958 269 577 270 323 270 280 268 271-0,5-0,8-0,7 KESKITETYT YHTEISET PALVELUT Toimintatuotot 6 633 6 656 6 480 6 480 6 787 2,0 4,7 4,7 Toimintakulut 27 407 29 032 31 254 31 311 28 304-2,5-9,4-9,6 Toimintakate -20 774-22 376-24 774-24 831-21 517-3,8-13,1-13,3 Rahoitustuotot ja -kulut -2-7 -5-5 -2-71,4-60,0-60,0 Poistot -3 489-4 318-4 334-4 334-4 594 6,4 6,0 6,0 Tilikauden tulos 24 265 26 701-29 113 29 170-26 113-197,8-10,3-189,5 PERHEPALVELUT Toimintatuotot 8 182 8 727 8 832 8 920 8 674-0,6-1,8-2,8 Toimintakulut 74 364 77 455 77 929 77 992 77 514 0,1-0,5-0,6 Toimintakate -66 182-68 728-69 097-69 072-68 840 0,2-0,4-0,3 Rahoitustuotot ja -kulut -1-2 0 0-1 -50,0 0,0 0,0 Poistot -142-154 -180-180 -163 5,8-9,4-9,4 Tilikauden tulos -66 325-68 884-69 277-69 252-69 004 0,2-0,4-0,4 SAIRAANHOIDON PALVELUT Toimintatuotot 4 428 4 250 5 030 5 030 4 202-1,1-16,5-16,5 Toimintakulut 26 841 30 494 32 335 32 860 31 387 2,9-2,9-4,5 Toimintakate -22 413-26 244-27 305-27 830-27 185 3,6-0,4-2,3 Rahoitustuotot ja -kulut 0 0 0 0 0 0,0 0,0 0,0 Poistot -610-613 -743-743 -506-17,5-31,9-31,9 Tilikauden tulos -23 023-26 857-28 048-28 573-27 691 3,1-1,3-3,1 TERVEYDEN- JA SAIRAUDENHOITOPALVELUT Toimintatuotot 15 676 16 051 17 164 18 084 18 043 12,4 5,1-0,2 Toimintakulut 108 040 109 991 109 317 109 637 109 291-0,6 0,0-0,3 Toimintakate -92 364-93 940-92 153-91 553-91 248-2,9-1,0-0,3 Rahoitustuotot ja -kulut -1-3 0 0-2 -33,3 0,0 0,0 Poistot -814-751 -610-610 -645-14,1 5,7 5,7 Tilikauden tulos -93 179-94 694-92 763-92 163-91 895-3,0-0,9-0,3 VANHUSPALVELUT Toimintatuotot 15 853 17 041 16 534 16 534 17 162 0,7 3,8 3,8 Toimintakulut 65 718 67 174 68 477 68 477 68 441 1,9-0,1-0,1 Toimintakate -49 865-50 133-51 943-51 943-51 279 2,3-1,3-1,3 Rahoitustuotot ja -kulut 0 0 0 0 0 0,0 0,0 0,0 Poistot -162-175 -301-301 -255 45,7-15,3-15,3 Tilikauden tulos -50 027-50 308-52 244-52 244-51 534 2,4-1,4-1,4 YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO Toimintatuotot 650 394 328 328 354-10,2 7,9 7,9 Toimintakulut 2 738 2 505 2 490 2 490 2 372-5,3-4,7-4,7 Toimintakate -2 088-2 111-2 162-2 162-2 018-4,4-6,7-6,7 Rahoitustuotot ja -kulut 0 0 0 0 0 0,0 0,0 0,0 Poistot -51-23 -16-16 -16-30,4 0,0 0,0 Tilikauden tulos -2 139-2 134-2 178-2 178-2 034-4,7-6,6-6,6 LIIKELAITOS: KAINUUN TYÖTERVEYS Toimintatuotot 5 431 5 345 5 803 5 803 4 978-6,9-14,2-14,2 Toimintakulut 5 278 5 496 5 554 5 554 4 886-11,1-12,0-12,0 Toimintakate 153-151 249 249 92-160,9-63,1-63,1 Rahoitustuotot ja -kulut 42 1 0 0 1 0,0 0,0 0,0 Poistot -38-12 -49-49 -38 216,7-22,4-22,4 Tilikauden tulos 157-162 200 200 55-134,0-72,5-72,5 YHTEENSÄ (ilman liikelaitosta) Toimintatuotot 313 454 325 075 329 249 330 258 326 418 0,4-0,9-1,2 Toimintakulut 308 183 319 405 325 899 326 908 320 513 0,3-1,7-2,0 Toimintakate 5 271 5 670 3 350 3 350 5 905 4,1 76,3 76,3 Rahoitustuotot ja -kulut -3-23 -466-466 54-334,8-111,6-111,6 Poistot -5 268-6 047-6 184-6 184-6 204 2,6 0,3 0,3 Satunnaiset erät 400 245 Tilikauden tulos 0 0-3 300-3 300 0 0,0-100,0-100,0

138 1.8.3 Tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KY (sis. Liikelaitoksen) 1 000 TP 2015 TOIMINTATUOTOT KS 2016 TP 2016 Toteuma- % Poikkeama TP/KS Myyntituotot 293 187 297 247 291 180 98,0-6 067./. Jäsenkunnilta 271 214 274 000 270 455 98,7-3 545 Maksutuotot 26 053 27 053 28 862 106,7 1 809 Tuet ja avustukset 7 361 8 032 7 090 88,3-942 Muut tuotot 3 819 3 728 4 264 114,4 536 TUOTOT YHTEENSÄ 330 420 336 060 331 396 98,6-4 664 TOIMINTAKULUT Palkat ja palkkiot 133 324 138 473 133 900 96,7-4 573 Henkilösivukulut 36 554 38 373 37 015 96,5-1 358 Henkilöstökulut 169 879 176 846 170 915 96,6-5 931 Asiakaspalvelujen ostot 49 364 46 604 49 705 106,7 3 101 Muut palvelujen ostot 50 818 51 866 49 099 94,7-2 767 Palvelujen ostot 100 182 98 470 98 804 100,3 334 Aineet ja tavarat 22 909 23 994 22 884 95,4-1 110 Avustukset 18 196 17 625 18 448 104,7 823 Vuokrat 12 928 14 511 13 450 92,7-1 061 Muut kulut 807 1 015 898 88,5-117 KULUT YHTEENSÄ 324 901 332 461 325 399 97,9-7 062 0 TOIMINTAKATE 5 520 3 599 5 997 166,6 2 398 Rahoituskulut ja -tuotot -22-466 55-11,8 521 VUOSIKATE 5 498 3 133 6 052 193,2 2 919 POISTOT -6 099-6 233-6 267 100,5-34 Satunnaiset erät 400 0 245 0,0 245 TILIKAUDEN TULOS -202-3 100 30-1,0 3 130 VARAUSTEN JA RAHASTOJEN M 40 0 25 0,0 25 TILIKAUDEN YLI/ALIJÄÄM -162-3 100 55-1,8 3 155

139 1.8.4 Investointiosan toteutumisvertailu Kuntayhtymä ja liikelaitos TP 2015 TA 2016 TP 2016 Toteuma- % Poikkeama TP/TA Yhteensä 10 189 446 27 780 000 11 802 295 42,5-15 977 705 Rakennukset KAKS; korjaus ja lisärakentaminen 2 315 139 700 000 867 357 123,9 167 357 KAKS; uusi sairaala 3 875 655 20 480 000 6 717 570 32,8-13 762 430 KAKS; uusi sairaala Sote kehitysvaihe 487 948 KAKS; uusi sairaala Allianssi kehitysvaihe 6 229 622 KAKS; uusi tieliittymä 848 996 Os 21 Salmijärvi 367 399 367 399 Rajamiehentien asunnot 84 045 2 500 000 2 296 105 91,8-203 895 Koneet ja kalusto Yhteisten tietojärjestelmien hankinta; Keskitetyt yht. palv. 785 294 1 000 000 391 499 39,1-608 501 Tietojärjestelmät; Sote 589 951 1 000 000 603 424 60,3-396 576 Muut koneet ja kalusto 1 695 163 2 000 000 1 639 971 82,0-360 029 Kainuun Työterveysliikelaitos 22 115 100 000 59 606 59,6-40 394 Rajamiehentien asunnot; tulot -1 143 137 Osakkeiden ja osuuksien hankinta 2 500 Irtaimiston myynti -26 912 Investoinnit 2016 Korjaus- ja lisärakentaminen - KAKS:n sähkökeskuksen uusiminen - Laboratorion muutostyöt - Radiologian tilajärjestelyt - Osaston 12 muutostöitä - Osastojen 6-7 lääkehuoneet - Sisäilmaongelmien korjaus os 4 - ND-yksikön kuvaushuoneen muutostyöt - Päivystyksen muutostyöt - Ravintokeskuksen muutostyöt - Vanhan päivystyspoliklinikan korjaus- ja muutostyöt Rajamiehentien asuntojen valmistelevat työt alkoivat joulukuussa 2015, jolloin ARA myönsi hankkeelle investointiavustuksen ja aloitusluvan. Varsinaiset rakennustyöt alkoivat keväällä 2016 ja rakennus valmistuu vuoden 2017 aikana. Uusi sairaala Kainuun uusi sairaala -hankkeen allianssiurakan hankintavaihe päättyi onnistuneesti tammikuussa 2015. Tarjouskilpailun perusteella Kainuun soten allianssikumppaneina toimivat Skanska Talonrakennus (pääurakoitsija), Caverion (talotekniikan urakoitsija) Sweco Arkkitehdit, Sweco Talotekniikka, Sweco Rakennetekniikka ja Sweco PM. Kehitysvaiheen allianssisopimus allekirjoitettiin 11.3.2015, jolloin varsinainen suunnittelutyö käynnistyi.

Ehdotussuunnitteluvaihetta on jatkettu rakennuksen koon ja kustannusten yhteensovittamiseksi vuoden 2016 ajan. Suunnittelukustannukset eivät ole vuoden aikana toteutuneet täysimääräisesti, vaan aikataulun siirtymisestä johtuen budjetoituja kustannuksia on siirtynyt vuodelle 2017. Kuntayhtymän hallitus hyväksyi hankkeen laajuuden, toteutussuunnitelman ja kustannusarvion ja esitti rakentamispäätöstä yhtymävaltuustolle hyväksyttäväksi kokouksessaan 7.12.2016 290. Kuntayhtymän valtuusto hyväksyi Uusi sairaala hankkeen rakentamispäätöksen kokouksessaan 21.12.2016 15. Valtuusto totesi myös kaikilta Kainuun kunnilta tulleet hyväksymislausunnot Uusi Sairaala hankkeen toteuttamiseksi. Investoinnin kokonaisbudjetti on 153 milj. euroa, josta allianssin tavoitehinta on 132,4 milj. euroa, tilaajan hankinnat 16,1 milj. euroa, riski- ja bonusvara 2 milj. euroa ja tilaajan hankekustannukset 2,5 milj. euroa. Rakennushankkeen investointilaina otetaan sotekuntayhtymän taseeseen. Rahoitus on aloitettu kuntayhtymän lyhytaikaisella rahoituslimiitillä, jonka jälkeen kilpailutetulla lainoituksella ja pitkäaikainen lainoitus kilpailutetaan vuoden 2017 aikana. Uusi sairaala -allianssihankkeen toteutusvaiheen sopimus on allekirjoitettu 30.1.2017. Maansiirto- ja louhintatyöt ovat alkaneet helmikuun aikana, ja rakennustöihin liittyvät allianssin hankinnat sekä tilaajan vastuulla olevat varustelun hankintavalmistelut ovat käynnissä. Uuden sairaalan rakennuslupa sai lainvoiman 27.1.2017. Luvan voimassaolo päättyy 27.1.2022. Lupaan ei sisälly vanhan ns. sairaalan tornin purkuhakemusta. Rakentamisen lisäksi Uusi sairaala -hankkeeseen kuuluvat toiminnallisten prosessien sekä johtamisjärjestelmän ja organisaation kehittämisen tavoitealueet. Näistä vastaavat projektia ohjaavat johto- ja ohjausryhmät, joissa ovat edustettuina virkamies- ja luottamusedustajat. 140

141 1.8.5 Rahoitusosan toteutumisvertailu KAINUUN SOTE JA TYÖTERVEYS - LIIKELAITOS 1 000 TP 2015 TA 2016 TP 2016 Toteuma-% Poikkeama Toiminta ja investoinnit TOIMINNAN RAHAVIRTA Vuosikate 2078 2643 6053 129,0 3410 Satunnaiset erät 245-245 Tulorahoituksen korjauserät -314 314 TOIMINNAN RAHAVIRTA 2078 2643 5984 126,4 3341 INVESTOINTIEN RAHAVIRTA Investointimenot -17800-27680 -12982 53,1 14698 Rahoitusosuudet investointimenoihin 1180 0 Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot 0 INVESTOINTIEN RAHAVIRTA -17800-27680 -11802 57,4 15878 Toiminta ja investoinnit, netto -15722-25037 -5818 76,8 19219 Rahoitustoiminta ANTOLAINAUKSEN MUUTOKSET Antolainasaamisten lisäykset 0 Antolainasaamisten vähennykset 20 LAINAKANNAN MUUTOKSET Pitkäaikaisten lainojen lisäys 17800 27680 0 0,0-27680 Pitkäaikaisten lainojen vähennys -500-500 -524-4,8-24 Lyhytaikaisten lainojen muutos 10000 Lainakannan muutokset 17300 27180 9476-65,1-17704 OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSET MUUT MAKSUVALMIUDEN MUUTOKSET -4214-6671 1935 129,0 8606 RAHOITUKSEN RAHAVIRTA 13086 20509 11431-44,3-9078 RAHAVAROJEN MUUTOS -2636-4528 5613 224,0 10141 Rahavarat kauden lopussa 2541 15622 7868-49,6-7754 Rahavarat 1.1. 5177 11094 2254-79,7-8840 YHTEENSÄ -2636 4528 5614-24,0 1086

142 2 TILINPÄÄTÖSLASKELMAT 2.1 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän tilinpäätöslaskelmat 2.1.1 Kainuun soten tuloslaskelma TULOSLASKELMA 01.01. -31.12.2016 01.01. - 31.12.2015 KAINUUN SOTE T O I M I N T A T U O T O T 326 418 835,33 325 075 387,05 MYYNTITUOTOT 286 213 119,85 287 848 667,82 MAKSUTUOTOT 28 862 359,07 26 053 276,97 TUET JA AVUSTUKSET 7 079 424,11 7 359 297,90 MUUT TOIMINTATUOTOT 4 263 932,30 3 814 144,36 T O I M I N T A K U L U T -320 513 136,49-319 405 572,30 Palkat ja palkkiot -132 074 952,37-131 233 054,67 Eläkekulut -28 141 833,24-28 198 427,60 Muut henkilösivukulut -8 365 248,00-7 808 059,47 Henkilösivukulut -36 507 081,24-36 006 487,07 HENKILÖSTÖKULUT -168 582 033,61-167 239 541,74 Asiakaspalvelujen ostot -49 533 784,36-49 364 057,85 Muiden palvelujen ostot -47 183 463,83-48 337 065,70 PALVELUJEN OSTOT -96 717 248,19-97 701 123,55 Ostot tilikauden aikana -22 710 901,19-22 653 159,65 Varastojen lisäys/vähennys 26 844,13-174 723,95 AINEET, TARVIKKEET JA TARVIKKEET -22 737 745,32-22 827 883,60 AVUSTUKSET -18 448 329,05-18 195 784,95 MUUT TOMINTAKULUT -14 027 780,32-13 441 238,46 T O I M I N T A K A T E 5 905 698,84 5 669 814,75 KORKOTUOTOT 2 625,00 49,91 MUUT RAHOITUSTUOTOT 231 133,16 218 219,15 KORKOKULUT -38 576,02-51 721,37 MUUT RAHOITUSKULUT -141 481,92-188 916,07 RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT -53 700,22-22 368,38 V U O S I K A T E 5 959 399,06 5 647 446,37 POISTOT JA ARVONALENNUKSET -6 204 399,06-6 047 446,37 SATUNNAISET TUOTOT 245 000,00 400 000,00 T I L I K A U D E N T U L O S 0,00 0,00 TULOSLASKELMA 0,00 KUNNAN TULOSLASKELMA 0,00

143 2.1.2 Kainuun soten rahoituslaskelma RAHOITUSLASKELMA 01.01.-31.12.2016 01.01.-31.12.2015 KAINUUN SOTE TOIMINNAN RAHAVIRTA Vuosikate 5 959 399,06 5 647 446,37 Satunnaiset erät 245 000,00 400 000,00 Tulorahoituksen korjauserät -314 295,00 347 102,19 TOIMINNAN RAHAVIRTA 5 890 104,06 6 394 548,56 INVESTOINTIEN RAHAVIRTA Investointimenot -12 922 555,88-10 221 091,70 Rahoitusosuudet investointimenoihin 1 179 866,86 26 847,90 Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot 37 120,96 INVESTOINTIEN RAHAVIRTA -11 742 689,02-10 157 122,84 TOIMINNAN JA INVESTOINTIEN RAHAVIRTA -5 852 584,96-3 762 574,28 RAHOITUKSEN RAHAVIRTA ANTOLAINAUKSEN MUUTOKSET 20 465,05-331 690,71 Antolainasaamisten lisäykset 0,00-331 690,71 LAINAKANNAN MUUTOKSET 9 476 451,20-523 548,80 Pitkäaikaisten lainojen lisäys Pitkäaikaisten lainojen vähennys -523 548,80-523 548,80 Lyhytaikaisten lainojen muutos 10 000 000,00 OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSET MUUT MAKSUVALMIUDEN MUUTOKSET 1 957 906,22-12 170 809,27 Toimeksiantojen varojen ja pääomien muutos 59 186,50-110 791,96 Vaihto-omaisuuden muutos -30 671,87-43 988,19 Saamisten muutos 1 341 195,91-3 052 419,69 Korottomien velkojen muutos 588 195,68-8 963 609,43 RAHOITUKSEN RAHAVIRTA 11 454 822,47-13 026 048,78 RAHAVAROJEN MUUTOS 5 602 237,51-16 788 623,06 RAHAVAROJEN MUUTOS -5 602 237,51-16 788 623,06 Rahavarat kauden lopussa 6 886 322,41 1 284 084,90 Rahavarat 1.1. 1 284 084,90 18 072 707,96

144 2.1.3 Kainuun soten tase TASE VASTAAVAA 2016 2015 VASTATTAVAA 2016 2015 PYSYVÄT VASTAAVAT 56 707 291,51 51 189 466,60 OMA PÄÄOMA 13 891 761,10 13 891 761,10 Aineettomat hyödykkeet 3 155 492,30 3 394 225,39 Peruspääoma 12 891 761,10 12 891 761,10 Aineettomat oikeudet 770 383,14 1 056 978,55 Muut omat rahastot 1 000 000,00 1 000 000,00 Muut pitkävaikutteiset menot 2 359 309,16 2 337 246,84 Tilikauden yli/alijäämä 0,00 0,00 Ennakkomaksut ja keskeneräiset 25 800,00 0,00 Aineelliset hyödykkeet 52 695 488,32 46 920 965,27 PAKOLLISET VARAUKSET 3 756 765,00 4 071 060,00 Maa- ja vesialueet 448 171,87 438 091,23 Muut pakolliset varaukset 3 756 765,00 4 071 060,00 Rakennukset 31 256 577,42 31 348 436,63 Kiinteät rakenteet ja laitteet 2 946 266,61 3 276 223,33 TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT 2 069 788,85 990 702,84 Koneet ja kalusto 5 036 916,08 4 865 150,49 Valtion toimeksiannot 753 240,88 452 334,88 Ennakkomaksut ja keskeneräiset 13 007 556,34 6 993 063,59 Lahjoitusrahastojen pääomat 288 903,08 284 885,03 Muut toimeksiantojen pääomat 1 027 644,89 253 482,93 Sijoitukset 856 310,89 874 275,94 Osakkeet ja osuudet 497 799,27 495 299,27 VIERAS PÄÄOMA 61 022 702,52 50 958 055,64 Muut lainasaamiset 0,00 32 175,07 Pitkäaikainen 1 394 853,60 1 918 402,40 Muut saamiset 358 511,62 346 801,60 Lainat rahoitus- ja vak.laitoksilta 1 194 853,60 1 518 402,40 Lainat julkisyhteisöiltä 200 000,00 400 000,00 TOIMEKSIANTOJEN VARAT 1 907 975,26 888 075,75 Valtion toimeksiannot 753 447,00 507 709,45 Lyhytaikainen 59 627 848,92 49 039 653,24 Lahjoitusrahastojen erityiskatteet 126 883,37 126 883,37 Joukkovelkakirjalainat 10 000 000,00 Muut toimeksiantojen varat 1 027 644,89 253 482,93 Lainat rahoitus- ja vak.laitoksilta 323 548,80 323 548,80 Lainat julkisyhteisöiltä 200 000,00 200 000,00 VAIHTUVAT VASTAAVAT 22 125 750,70 17 834 037,23 Saadut ennakot 5 020,90 5 000,00 Vaihto-omaisuus 1 598 932,30 1 568 260,43 Ostovelat 13 614 792,81 17 994 880,24 Aineet ja tarvikkeet 1 598 932,30 1 568 260,43 Muut velat 3 428 514,05 3 333 307,44 Siirtovelat 32 055 972,36 27 182 916,76 Saamiset 13 640 495,99 14 981 691,90 Lyhytaikaiset saamiset 13 569 975,32 14 981 691,90 VASTATTAVAA YHTEENSÄ 80 741 017,47 69 911 579,58 Myyntisaamiset 7 178 809,90 6 052 129,95 Lainasaamiset 37 929,95 0,00 Muut saamiset 4 219 029,50 3 347 104,49 Siirtosaamiset 2 134 205,97 5 582 457,46 Rahat ja pankkisaamiset 6 886 322,41 1 284 084,90 VASTAAVAA YHTEENSÄ 80 741 017,47 69 911 579,58

145 2.2 Liikelaitoksen tilinpäätöslaskelmat 2.2.1 Kainuun Työterveys -liikelaitos tuloslaskelma TULOSLASKELMA 01.01.-31.12.2016 01.01.-31.12.2015 KAINUUN TYÖTERVEYS LIIKELAITOS L I I K E V A I H T O 4 967 258,04 5 338 345,59 LIIKETOIMINNAN MUUT TUOTOT 206,43 4 615,84 TUET JA AVUSTUKSET 10 532,60 1 628,00 MATERIAALIT JA PALVELUT -2 232 942,73-2 561 891,90 Aineet, tarvikkeet ja tarvikkeet -145 958,93-80 792,49 Palvelujen ostot -2 086 983,80-2 481 099,41 HENKILÖSTÖKULUT -2 333 189,38-2 639 647,67 Palkat ja palkkiot -1 825 396,72-2 091 322,45 Henkilösivukulut -507 792,66-548 325,22 POISTOT JA ARVONALENNUKSET -63 385,85-52 070,60 Vuokrat -294 704,38-283 133,45 Muut toimintakulut -24 890,07-10 330,80 LIIKETOIMINNAN MUUT KULUT -319 594,45-293 464,25 L I I K E Y L I J Ä Ä M Ä 28 884,66-202 484,99 YLIJÄÄMÄ (-ALIJÄÄMÄ) 28 884,66-202 484,99 KORKOTUOTOT 0,00 5,98 MUUT RAHOITUSTUOTOT 2 297,01 2 916,74 MUUT RAHOITUSKULUT -1 092,06-2 215,66 RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT 1 204,95 707,06 YLIJÄÄMÄ (ALIJÄÄMÄ) 30 089,61-201 777,93 POISTOERON LISÄYS (-VÄHENNYS) 24 999,97 30 000,00 RAHASTOJEN MUUTOS 0,00 10 000,00 VARAUSTEN JA RAHASTOJEN MUUTOS 24 999,97 40 000,00 TILIKAUDEN ALI-/YLIJÄÄMÄ 55 089,58-161 777,93

146 2.2.2 Kainuun Työterveys -liikelaitos rahoituslaskelma RAHOITUSLASKELMA 01.01.-31.12.2016 01.01.-31.12.2015 KAINUUN TYÖTERVEYS -LIIKELAITOS TOIMINNAN RAHAVIRTA Liikeylijäämä (-alijäämä) 28 884,66-202 484,99 Poistot ja arvonalennukset 63 385,85 52 070,60 Rahoitustuotot ja -kulut 1 204,95 707,06 TOIMINNAN RAHAVIRTA 93 475,46-149 707,33 INVESTOINTIEN RAHAVIRTA Investointimenot -59 605,91-22 115,00 INVESTOINTIEN RAHAVIRTA -59 605,91-22 115,00 TOIMINNAN JA INVESTOINTIEN RAHAVIRTA 33 869,55-171 822,33 RAHOITUKSEN RAHAVIRTA MUUT MAKSUVALMIUDEN MUUTOKSET -23 083,72-230 714,26 Saamisten muutos kunnalta/kuntayhtymältä Saamisten muutos muilta 180 682,02-208 209,00 Korottomien velkojen muutos kunnalta/kuntayhtymältä -28 207,11 31 271,68 Korottomien velkojen muutos muilta -175 558,63-53 776,94 RAHOITUKSEN RAHAVIRTA -23 083,72-230 714,26 RAHAVAROJEN MUUTOS 10 785,83-402 536,59 RAHAVAROJEN MUUTOS -10 785,83-402 536,59 Rahavarat kauden lopussa 980 496,01 969 710,18 Rahavarat 1.1. 969 710,18 1 372 246,77 2.2.3 Kainuun Työterveys -liikelaitoksen tase TASE VASTAAVAA 2016 2015 VASTATTAVAA 2016 2015 PYSYVÄT VASTAAVAT 68 589,32 72 369,26 OMA PÄÄOMA 997 594,68 942 505,10 Aineettomat hyödykkeet 34 337,59 55 887,14 Peruspääoma 286 039,38 286 039,38 Aineettomat oikeudet 15 703,26 4 438,51 Muut omat rahastot 176 039,38 176 039,38 Muut pitkävaikutteiset menot 18 634,33 51 448,63 Edellisten tilikausien yli/alijäämä 480 426,34 642 204,27 Aineelliset hyödykkeet 34 251,73 16 482,12 Tilikauden ali/ylijäämä 55 089,58-161 777,93 Koneet ja kalusto 34 251,73 16 482,12 POISTOERO JA VAPAAEHTOISET VARAUKSET 0,00 24 999,97 VAIHTUVAT VASTAAVAT 1 626 117,41 1 796 013,60 Poistoero 0,00 24 999,97 Saamiset 645 621,40 826 303,42 Lyhytaikaiset saamiset 645 621,40 826 303,42 VIERAS PÄÄOMA 697 112,05 900 877,79 Myyntisaamiset 562 323,42 753 728,48 Lyhytaikainen 697 112,05 900 877,79 Muut saamiset 46 995,45 42 562,25 Ostovelat 260 222,27 433 565,33 Siirtosaamiset 36 302,53 30 012,69 Muut velat 41 135,30 55 944,39 Siirtovelat 395 754,48 411 368,07 Rahat ja pankkisaamiset 980 496,01 969 710,18 VASTATTAVAA YHTEENSÄ 1 694 706,73 1 868 382,86 VASTAAVAA YHTEENSÄ 1 694 706,73 1 868 382,86

147 2.3 Kainuun Soten ja liikelaitoksen yhdistetyt tilinpäätöslaskelmat Laskelmista on eliminoitu Kainuun soten ja Työterveys -liikelaitoksen väliset liiketapahtumat 2.3.1 Kainuun Soten ja liikelaitoksen yhdistetty tuloslaskelma KAINUUN SOTE JA TYÖTERVEYS -LIIKELAITOS 1.1.-31.12.2016 1.1.-31.12.2015 Toimintatuotot 328 926 490,78 328 412 087,45 Myyntituotot 288 740 761,85 290 974 469,43 Maksutuotot 28 846 640,86 26 037 863,96 Tuet ja avustukset 7 089 956,71 7 360 925,90 Muut toimintatuotot 4 249 131,36 4 038 828,16 Toimintakulut -322 928 521,43-322 892 687,09 Henkilöstökulut -170 915 222,99-169 879 189,41 Palkat ja palkkiot -133 900 349,09-133 324 377,12 Henkilösivukulut Eläkekulut -28 511 271,32-28 625 490,26 Muut henkilösivukulut -8 503 602,58-7 929 322,03 Palvelujen ostot -96 429 042,35-97 759 096,21 Aineet,tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana -22 776 715,51-22 929 121,90 Varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) -26 844,13-174 723,95 Avustukset -18 448 329,05-18 195 784,95 Muut toimintakulut -14 332 367,40-13 954 770,67 Toimintakate 5 997 969,35 5 519 400,36 Rahoitustuotot ja -kulut 54 905,17-21 661,32 Korkotuotot 2 625,00 55,89 Muut rahoitustuotot 233 430,17 221 135,89 Korkokulut -38 576,02-51 721,37 Muut rahoituskulut -142 573,98-191 131,73 Vuosikate 6 052 874,52 5 497 739,04 Sunnitelman mukaiset poistot 6 151 278,58-6 099 516,97 Arvonalentumiset 116 506,00 Suunnitelman mukaiset poistot 6 267 784,58-6 099 516,97 Satunnaiset tuotot ja kulut 245 000,00 400 000,00 Satunnaiset tuotot 245 000,00 400 000,00 Tilikauden tulos 30 089,61-201 777,93 Poistoeron lisäys/vähennys 24 999,97 30 000,00 Rahastojen lisäys/vähennys 0,00 10 000,00 Tilikauden yli-/alijäämä 55 089,58-161 777,93

148 2.3.2 Kainuun soten ja Työterveyden yhdistetty rahoituslaskelma KAINUUN SOTE JA TYÖTERVEYS 01.01.-31.12.2016 01.01.-31.12.2015 Toiminnan rahavirta 5 983 579,52 6 244 841,23 Vuosikate 6 052 874,52 5 497 739,04 Satunnaiset erät 245 000,00 400 000,00 Tulorahoituksen korjauserät -314 295,00 347 102,19 Investointien rahavirta -11 802 294,93-10 179 237,84 Käyttöomaisuusinvestoinnit -12 982 161,79 10 243 206,70 Rahoitusosuudet investointimenoihin 1 179 866,86-26 847,90 Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot -37 120,96 Toiminnan ja investointien rahavirta -5 818 715,41-3 934 396,61 Rahoituksen kassavirta Antolainauksen muutokset 20 465,05-331 690,71 Antolainasaamisten lisäys -331 690,71 Lainaikannan muutokset 9 476 451,20-523 548,80 Pitkäaikaisten lainojen lisäys 0,00 Pitkäaikaisten lainojen vähennys -523 548,80-523 548,80 Lyhytaikaisten lainojen muutos 10 000 000,00 0,00 Oman pääoman muutokset 0,00 0,00 Muut maksuvalmiuden muutokset 1 934 822,50-12 401 523,53 Toimeksiantojen varojen ja pääomien muutokset 59 186,50-110 791,96 Vaihto-omaisuuden muutos -30 671,87-43 988,19 Saamisten muutos 1 670 525,20-3 097 138,91 Korottomien velkojen muutos 235 782,67-9 149 604,47 Rahoituksen kassavirta 11 431 735,75-13 256 763,04 Rahavarojen muutos 5 613 023,34-17 191 159,65 Rahavarojen muutos -5 613 023,34-17 191 159,65 Rahavarat 31.12. 7 866 818,42 2 253 795,08 Rahavarat 1.1. 2 253 795,08 19 444 954,73 Investointien tulorahoitus % 50,80 54,00 Lainanhoitokate 12,56 10,60 Kassan riittävyys 9,01 1,42 Toiminnan ja investointien rahavirran kertymä -5 818 715,41-6 504 161,04 5(3,2 ja 1) vuodelta

149 2.3.3 Kainuun soten ja Työterveys liikelaitoksen yhdistetty tase TASE KAINUUN SOTE JA TYÖTERVEYS VASTAAVAA 31.12.2016 31.12.2015 VASTATTAVAA 31.12.2016 31.12.2015 PYSYVÄT VASTAAVAT 56 775 880,83 51 261 835,86 OMA PÄÄOMA 14 864 355,81 14 834 266,20 Aineettomat hyödykkeet 3 189 829,89 3 450 112,53 Peruspääoma 13 177 800,48 13 177 800,48 Aineettomat oikeudet 786 086,40 1 061 417,06 Muut omat rahastot 1 176 039,38 1 176 039,38 Muut pitkävaikutteiset menot 2 377 943,49 2 388 695,47 Edellisten tilikausien yli/allijäämä 480 426,34 642 204,27 Ennakkomaksut ja keskenerä 25 800,00 Tilikauden yli/alijäämä 55 089,58-161 777,93 Aineelliset hyödykkeet 52 729 740,05 46 937 447,39 Maa- ja vesialueet 448 171,87 438 091,23 POISTOERO JA VAPAAEHTOISET Rakennukset 31 256 577,42 31 348 436,63 VARAUKSET 24 999,97 Kiinteät rakenteet ja laitteet 2 946 266,61 3 276 223,33 Poistoero 24 999,97 Koneet ja kalusto 5 071 167,81 4 881 632,61 Ennakkomaksut ja keskenerä13 007 556,34 6 993 063,59 PAKOLLISET VARAUKSET 3 756 765,00 4 071 060,00 Muut pakolliset varaukset 3 756 765,00 4 071 060,00 Sijoitukset 856 310,89 874 275,94 Osakkeet ja osuudet 497 799,27 495 299,27 TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT 2 069 788,85 990 702,84 Muut lainasaamiset 0,00 32 175,07 Valtion toimeksiannot 753 240,88 452 334,88 Muut saamiset 358 511,62 346 801,60 Lahjoitusrahastojen pääomat 288 903,08 28 485,03 Muut toimeksiantojen pääomat 1 027 644,89 253 482,93 TOIMEKSIANTOJEN VARAT 1 907 975,26 888 075,75 Valtion toimeksiannot 753 447,00 507 709,45 VIERAS PÄÄOMA 61 444 133,87 51 361 959,79 Lahjoitusrahastojen erityiska 126 883,37 126 883,37 Pitkäaikainen 1 394 853,60 1 918 402,40 Muut toimeksiantojen varat 1 027 644,89 253 482,93 Lainat rahoitus- ja vak.laitoksilta 1 194 853,60 1 518 402,40 Lainat julkisyhteisöiltä 200 000,00 400 000,00 VAIHTUVAT VASTAAVAT 23 476 187,41 19 133 077,19 Vaihto-omaisuus 1 598 932,30 1 568 260,43 Lyhytaikainen 60 049 280,27 49 443 557,39 Aineet ja tarvikkeet 1 598 932,30 1 568 260,43 Joukkovelkakirjalainat 10 000 000,00 Lainat rahoitus- ja vak.laitoksilta 323 548,80 323 548,80 Saamiset 14 010 436,69 15 311 021,68 Lainat julkisyhteisöiltä 200 000,00 200 000,00 Pitkäaikaiset saamiset Lainasaamiset 70 520,67 Lyhytaikaiset saamiset 13 939 916,02 15 311 021,68 Saadut ennakot 5 020,90 5 000,00 Myyntisaamiset 7 465 452,62 6 308 884,79 Ostovelat 13 599 334,38 17 931 471,93 Muut saamiset 4 266 024,95 3 389 666,74 Muut velat 3 469 649,35 3 389 251,83 Siirtosaamiset 2 170 508,50 5 612 470,15 Siirtovelat 32 451 726,84 27 594 284,83 Rahat ja pankkisaamiset 7 866 818,40 2 253 795,08 VASTAAVAA YHTEENSÄ 82 160 043,50 71 282 988,80 VASTATTAVAA YHTEENSÄ 82 160 043,50 71 282 988,80 TASEEN TUNNUSLUVUT Omavaraisuusaste % 18,09 20,8 Suhteellinen velkaantuneisuus 18,68 15,70 Kertynyt yli-/alijäämä 535 515,92 480 426,30 Lainakanta 31.12. 11 918 402,40 2 441 951,20

150 2.4 Kainuun soten konsernin tilinpäätöslaskelmat TULOSLASKELMA 2.4.1 Kainuun soten konsernituloslaskelma KAINUUN SOTEN KONSERNI 01.01.-31.12.2016 01.01.-31.12.2015 Toimintatuotot 334 356 677,04 333 716 188,40 Myyntituotot 294 365 092,37 296 448 867,70 Maksutuotot 28 846 640,86 26 037 863,96 Tuet ja avustukset 7 089 956,71 7 360 925,90 Muut toimintatuotot 3 868 530,84 Valmistus omaan käyttöön 18 953,38 Toimintakulut -328 320 106,90-327 981 164,25 Henkilöstökulut -173 961 443,67-172 916 339,82 Palkat ja palkkiot -136 398 824,80-135 841 535,05 Henkilösivukulut Eläkekulut -28 956 084,75-29 062 690,06 Muut henkilösivukulut -8 606 534,12-8 012 114,71 Palvelujen ostot -96 816 693,33-98 078 935,66 Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana -24 687 518,04-24 622 708,82 Varastojen lisäys(+) tai vähennys(-) 26 844,13-174 723,95 Avustukset -18 448 329,05-18 195 765,53 Muut toimintakulut -14 406 122,81-13 992 690,47 Toimintakate 6 055 523,52 5 735 024,15 Rahoitustuotot ja -kulut -41 859,35-33 791,73 Korkotuotot 3 059,49 661,09 Muut rahoitustuotot 232 195,12 221 158,82 Korkokulut -38 576,02-51 721,37 Muut rahoituskulut -154 819,24-203 890,27 Vuosikate 6 097 382,87 5 701 232,42 Poistot ja arvonalentumiset -6 383 716,97-6 190 766,82 Suunnitelman mukaiset poistot -6 383 716,97-6 190 766,82 Satunnaiset tuotot ja kulut Satunnaiset tuotot 245 000,00 400 000,00 Tilikauden tulos -41 334,10-89 534,40 Poistoeron muutos 0,00 0,00 Rahastojen muutos 0,00 10 000,00 Tilikauden yli-/alijäämä -41 334,10-79 534,40

151 2.4.2 Kainuun soten konsernin rahoituslaskelma KAINUUN SOTEN KONSERNIRAHOITUSLASKELMA 01.01.-31.12.2016 01.01.-31.12.2015 Toiminnan rahavirta 6 029 105,71 6 448 334,61 Vuosikate 6 097 382,87 5 701 232,42 Satunnaiset erät 245 000,00 400 000,00 Tulorahoituksen korjauserät -313 277,16 347 102,19 Investointien rahavirta -11 915 174,23-10 330 480,87 Käyttöomaisuusinvestoinnit -13 102 508,78 10 394 449,73 Rahoitusosuudet investointimenoihin 1 176 866,86-26 847,90 Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot 7 467,69-37 120,96 Toiminnan ja investointien rahavirta -5 886 068,52-3 882 146,26 Rahoituksen kassavirta Antolainauksen muutokset 20 465,05-331 690,71 Antolainasaamisten lisäys -331 690,71 Antolainasaamisten vähennys Lainakannan muutokset 9 476 451,20-523 548,80 Pitkäaikaisten lainojen lisäys 0,00 0,00 Pitkäaikaisten lainojen vähennys -523 548,80-523 548,80 Lyhytaikaisten lainojen muutos 10 000 000,00 0,00 Oman pääoman muutokset 0,00 Muut maksuvalmiuden muutokset 1 777 341,50-12 581 039,15 Toimeksiantojen varojen ja pääomien muutokset 59 186,50-110 791,96 Vaihto-omaisuuden muutos -30 671,87-43 988,19 Saamisten muutos 1 761 484,00-3 377 417,69 Korottomien velkojen muutos -12 657,13-9 048 841,31 Rahoituksen kassavirta 11 274 257,75-13 436 278,66 Rahavarojen muutos 5 388 189,23-17 318 424,92 Rahavarojen muutos -5 388 189,23-17 318 424,92 Rahavarat 31.12. 8 307 202,38 2 919 013,15 Rahavarat 1.1. 2 919 013,16 20 237 438,07

152 2.4.3 Kainuun soten konsernin tase T A S E KAINUUN SOTEN KONSERNITASE VASTAAVAA 31.12.2016 31.12.2015 VASTATTAVAA 31.12.2016 31.12.2015 PYSYVÄT VASTAAVAT 56 700 493,02 51 190 518,66 OMA PÄÄOMA 15 030 604,02 15 071 938,13 Aineettomat hyödykkeet 3 323 190,00 3 559 654,76 Peruspääoma 13 177 800,48 13 177 800,48 Aineettomat oikeudet 841 592,26 1 154 342,32 Muut omat rahastot 1 176 039,38 1 176 039,38 Muut pitkävaikutteiset menot 2 395 485,45 2 405 312,44 Edellisten tilikausien yli/allijäämä 718 098,26 797 632,67 Ennakkomaksut ja keskeneräiset 86 112,29 Tilikauden yli/alijäämä -41 334,10-79 534,40 Aineelliset hyödykkeet 52 941 506,04 47 179 216,87 Maa- ja vesialueet 448 171,87 438 091,23 POISTOERO JA VAPAAEHTOISET Rakennukset 31 256 577,42 31 348 436,63 VARAUKSET 0,00 0,00 Kiinteät rakenteet ja laitteet 2 946 266,61 3 276 223,33 Poistoero 0,00 0,00 Koneet ja kalusto 5 282 933,80 5 116 027,83 Vapaaehtoiset varaukset 0,00 0,00 Ennakkomaksut ja keskeneräiset 13 007 556,34 7 000 437,85 PAKOLLISET VARAUKSET 3 756 765,00 4 071 060,00 Sijoitukset 435 796,98 451 647,03 Muut pakolliset varaukset 3 756 765,00 4 071 060,00 Osakkeet ja osuudet 77 285,36 72 670,36 Muut lainasaamiset 0,00 32 175,07 TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT 2 069 788,85 990 702,84 Muut saamiset 358 511,62 346 801,60 Valtion toimeksiannot 753 240,88 452 334,88 Lahjoitusrahastojen pääomat 288 903,08 284 885,03 TOIMEKSIANTOJEN VARAT 1 907 975,26 888 075,75 Muut toimeksiantojen pääomat 1 027 644,89 253 482,93 Valtion toimeksiannot 753 447,00 507 709,45 Lahjoitusrahastojen erityiskatteet 126 883,37 126 883,37 VIERAS PÄÄOMA 62 223 822,79 52 790 510,20 Muut toimeksiantojen varat 1 027 644,89 253 482,93 Pitkäaikainen 1 394 853,60 1 918 402,40 Lainat rahoitus- ja vak.laitoksilta 1 194 853,60 1 518 402,40 VAIHTUVAT VASTAAVAT 24 472 512,38 20 845 616,76 Lainat julkisyhteisöiltä 200 000,00 400 000,00 Vaihto-omaisuus 1 598 932,30 1 568 260,43 Aineet ja tarvikkeet 1 598 932,30 1 568 260,43 Lyhytaikainen 60 828 969,19 50 872 107,80 Joukkovelkakirjalainat 10 000 000,00 Saamiset 14 566 377,70 16 358 343,18 Lainat rahoitus- ja vak.laitoksilta 323 548,80 323 548,80 Pitkäaikaiset saamiset 70 520,67 Lainasaamiset 70 520,67 Lyhytaikaiset saamiset 14 495 857,03 16 358 343,18 Lainat julkisyhteisöiltä 200 000,00 200 000,00 Myyntisaamiset 7 906 776,94 6 818 369,28 Saadut ennakot 5 020,90 5 000,00 Lainasaamiset 37 929,95 Muut saamiset 4 348 868,48 3 538 804,22 Ostovelat 13 751 332,68 18 119 165,36 Siirtosaamiset 2 202 281,66 6 001 169,68 Muut velat 3 521 619,32 3 450 480,19 Siirtovelat 33 027 447,49 28 773 913,45 Rahat ja pankkisaamiset 8 307 202,38 2 919 013,15 VASTATTAVAA YHTEENSÄ 83 080 980,66 72 924 211,17 VASTAAVAA YHTEENSÄ 83 080 980,66 72 924 211,17

153 KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ 3 TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT Tilivuosi 2016 3.1 Tilinpäätöksen laatimista koskevat liitetiedot 3.1.1 Kuntayhtymän tilinpäätöksen laatimista koskevat liitetiedot 1. Pysyvät vastaavat on merkitty taseeseen hankintamenoon vähennettynä suunnitelman mukaisilla poistoilla ja investointimenoihin saaduilla rahoitusosuuksilla. Suunnitelman mukaiset poistot on laskettu ennalta laaditun poistosuunnitelman mukaisesti. Poistosuunnitelman mukaiset suunnitelmapoistojen laskentaperusteet on esitetty tuloslaskelman liitetiedoissa kohdassa pysyvien vastaavien liitetiedot. Pysyvien vastaavien sijoitusluonteiset erät on merkitty taseeseen hankintamenoon tai sitä alempaan todennäköiseen luovutushintaan. Vaihto-omaisuus on merkitty taseeseen varastotavaroiden viimeisen keskihinnan mukaiseen hankinta-arvoon. Rahoitusomaisuuden saamiset on merkitty taseen nimellisarvoon tai sitä alempaan toden- näköiseen arvoon. 2. Tuloslaskelma ja tase ovat Kila:n kuntajaoston ohjeiden mukaisia. Niiden esittämistapaa ei ole muutettu edellisestä vuodesta. 3. Tilinpäätöksessä ei ole edelliseen vuoteen kohdistuvia oikaisuja. 4. Tilinpäätös on edellisen tilikauden kanssa vertailukelpoinen. 5. Tilinpäätös ei sisällä aikaisempiin tilikausiin kohdistuvia tuottoja, kuluja eikä virheiden korjauksia. 6. Taseen yksittäiset erät eivät sisällä useisiin tase-eriin kuuluvia tietoja. 7. Tilinpäätökseen ei sisälly ulkomaanrahan määräisiä saamisia, velkoja tai muita sitoumuksia. 3.1.2 Konsernitilinpäätöksen laatimista koskevat liitetiedot Konsernitilinpäätöksen laatimisperiaatteet: Kainuun soten konsernitilinpäätökseen on yhdistelty Kainuun Työterveys-liikelaitos, sekä Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen liikelaitoskuntayhtymä NordLab. Sisäiset liiketapahtumat on vähennetty konsernin tiedoista. Tilinpäätökseen ei sisälly olennaisia pysyvien vastaavien sisäisiä katteita. Kainuun sote omistaa NordLab:ista 10,575 prosenttia, mikä on eliminoitu konsernissa. Vähemmistöosuuksia ei käsitellä konsernissa. Kainuun sote konsernissa on noudatettu samoja arvostus- ja jaksotusperiaatteita. Kainuun soten konsernin muodostavilla yhteisöillä on sama tilikausi eli 1.1-31.12.2016. Konsernin muodostavissa yhteisöissä noudatetaan suunnitelman mukaisia poistoja.

154 3.1.3 Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot 6. Toimintatuotot, (eliminoimattomat) LIITETIETO 6 Tulosalueet: 2016 2015 KAINUUN SOTE Hallinto 271 195 746,79 271 955 911,55 Keskitetyt tukipalvelut 6 787 277,74 6 656 872,24 Perhepalvelut 8 675 316,99 8 727 776,10 Sairaanhoidon palvelut 4 201 740,99 4 249 487,68 Terveyden- ja sairaudenhoitopalvelut 18 041 407,74 16 050 272,19 Vanhuspalvelut 17 162 118,06 17 041 132,32 Ympäristöterveydenhuolto 355 227,02 393 934,97 Yhteensä 326 418 835,33 325 075 387,05 Liikelaitos, Kainuun Työterveys Liikevaihto 4 967 258,04 5 338 345,59 Muut toimintatuotot 206,43 4615,84 Tuet ja avustukset 10532,6 1 628,00 Yhteensä 4 977 997,07 5 344 589,43 NordLab, liikelaitoskuntayhtymä Liikevaihto (omistus 10,575%) 6 961 616,43 6 882 445,08 Muut toimintatuotot (omistus 10,575%) 62 448,34 97 321,50 Yhteensä 7 024 064,77 6 979 766,58 TOIMINTATUOTOT YHTEENSÄ 338 420 897,17 334 675 590,20 11. Selvitys suunnitelman mukaisten poistojen perusteista: Poiston alaisten hyödykkeiden poistojen määrittämisessä käytetään ennalta laadittua, Kainuun soten yhtymävaltuuston 17.12.2012 hyväksymää poistosuunnitelmaa. Suunnitelman mukaiset poistot lasketaan aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden hankintamenosta arvioidun taloudellisen käyttöiän mukaan. Poistoajat on määritelty erikseen 31.12.2012 mennessä hankittujen pysyvien vastaavien ja erikseen 1.1.2013 alkaen hankittavien pysyvien vastaavien omaisuuserien osalta. Poistoajat ja niitä vastaavat vuotuiset poistoprosentit sekä poistomenetelmät ovat:

155 PYSYVIEN VASTAAVIEN JA MUIDEN PITKÄVAIKUTTEISTEN MENOJEN POISTOSUUNNITELMA Poistotapa T = J = tasapoisto jäännösarvopoisto AINEETTOMAT HYÖDYKKEET Poistoaika Poistoaika Poisto- 31.12.2012 1.1.2013- tapa Aineettomat oikeudet Tietokoneohjelmistot 3 3 T Tietokoneohjelmistot 5 3 T Muut aineettomat oikeudet 5 5 T Muut pitkävaikutteiset menot Perustamis- ja järjestelymenot 5 3 T Tutkimus- ja kehittämismenot 3 3 T Vuokrahuoneistojen perusparannukset 5 3 T Vuokrahuoneistojen perusparannukset 10 3 T Muut pitkävaikutteiset menot 5 3 T Ennakkomaksut ei poistoa ei poistoa AINEELLISET HYÖDYKKEET Maa- ja vesialueet ei poistoa ei poistoa Rakennukset ja rakennelmat Asuinrakennukset 30 30 T Sairaalarakennukset 35 30 T Hallinto- ja toimistorakennukset 30 30 T Huolto- yms. rakennukset 30 20 T Kehitysvammahuollon rakennukset 30 30 T Vapaa-ajan rakennukset 20 20 T Muut rakennukset ja rakennelmat 20 20 T Kiinteät rakenteet ja laitteet Puhelinkeskukset ja telelaitteet 10 10 T Kulunvalvonta ja ohjauslaitteet 10 10 T Muut kiinteät laitteet 5 5 T Muut kiinteät laitteet 7 7 T Muut kiinteät laitteet 9 9 T Muut kiinteät laitteet (paikoitusalueet, käytetty aiemmin) (20) 15 T Kuljetusvälineet Henkilö- ja pakettiautot 5 5 T Trukit ja vaunut 7 7 T Lääkintälaitteet Röntgenlaitteet 5 5 T Röntgenlaitteet 7 7 T Röntgenlaitteet 9 9 T Laboratoriolaitteet 5 5 T Laboratoriolaitteet 7 7 T Laboratoriolaitteet 9 9 T Muut lääkintälaitteet 3 3 T Muut lääkintälaitteet 5 5 T Muut lääkintälaitteet 7 7 T Muut lääkintälaitteet 9 9 T Koneet ja kalusto ATK-laitteet ja toimistotarvikkeet 3 3 T

ATK-laitteet ja toimistotarvikkeet 5 5 T Muut koneet, laitteet ja kalusto 3 3 T Muut koneet, laitteet ja kalusto 5 5 T Muut koneet, laitteet ja kalusto 7 5 T 156 Muut aineelliset hyödykkeet Luonnonvarat ei poistoa ei poistoa Taide- ja arvoesineet ei poistoa ei poistoa Keskeneräiset työt ei poistoa ei poistoa Pysyvien vastaavien sijoitukset Osakkeet ja osuudet ei poistoa ei poistoa Investointiohjelman hyväksymisen yhteydessä päätetään poikkeavista poistoajoista Kirjanpitolautakunnan kuntajaoston ohjeiden mukaisesti. 12. Tuottoihin ei sisälly olennaisia pakollisten varausten muutoksia. Kuluihin sisältyy pakollisen varauksen, potilasvahinkovakuutusvarauksen lisäys 314 295,00. LIITETIETO 12 Konserni Kuntayhtymä Konserni Kuntayhtymä Pakollisten varausten muutokset 2016 2016 2015 2015 Potilasvahinkovakuutusv.1.1. 4 071 060,00 4 071 060,00 3 713 749,00 3 713 749,00 Muutokset tilikaudella -314 295,00-314 295,00 357 311,00 357 311,00 Potilasvahinkovakuutusvaraus 31.12. 3 756 765,00 3 756 765,00 4 071 060,00 4 071 060,00 Pakolliset varaukset yht. 3 756 765,00 3 756 765,00 4 071 060,00 4 071 060,00 14. Satunnaisiin tuottoihin ja kuluihin sisältyvät erät: LIITETIETO 14 Satunnaiset tuotot Coronaria Hoitoketju Oy vahingonkorvaus 2016 2015 400 000,00 Karjalan Tekstiili, sopimussakko 245 000,00 Yhteensä 245 000,00 400 000,00 16. Erittely poistoeron muutoksista: LIITETIETO 16 Konserni Kuntayhtymä Konserni Kuntayhtymä POISTOERON MUUTOKSET 2016 2016 2015 2015 Poistoero 1.1. 0,00 24 999,97 54 999,97 54 999,97 Poistoeron lisäys Poistoeron vähennys 24 999,97 30 000,00 Poistoero 31.12. 0,00 0,00 0,00 24 999,97

157 Tasetta koskevat liitetiedot 3.1.4 Taseen vastaavia koskevat liitetiedot LIITETIETO 19 19. Tiedot pysyvistä vastaavista tase-eräkohtaisesti: Kainuun Sote-kuntayhtymä+Kainuun Työterveysliikelaitos Aineettomat ja aineelliset hyödykkeet Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Ennakko- Muut pitkävai- Ennakko- Kiinteäst maksut ja Aineettomat kutteiset maksut ja Maa- ja rakenteet ja Koneet ja keskeneräioikeudet menot kesk.er.h. Yhteensä vesialueet Rakennukset laitteet kalusto et hankkeet Yhteensä Poistamaton hankintameno 1.1.2016 1056978,55 2 337 246,84 696 585,98 4 090 811,37 438 091,23 31 348 436,63 3 276 223,33 4 865 150,49 6 296 477,61 46 224 379,29 Lisäykset tilikauden aikana 235669,53 739 576,22 25 800,00 1 001 045,75 10 080,64 1 020 264,42 1 754 835,64 9 133 829,43 11 919 010,13 Rahoitusosuudet tilikaudella -36729,97-36729,97-1 143 136,89-1 143 136,89 Vähennykset tilikauden aikana Siirrot erien välillä 39529,87 657056,11-696 585,98 0,00 1 097 325,56 182 288,25-1 279 613,81 0,00 Tilikauden poisto -561794,81-1 315 149,25-1 876 944,06-2 115 633,65-329 956,72-1 765 358,30-4 210 948,67 Arvoalennukset ja niiden palautukset -22690,79-22690,79-93815,54-93815,54 Poistamaton hankintameno 3.12. 770383,14 2 359 309,16 25 800,00 3 155 492,30 448 171,87 31 256 577,42 2 946 266,61 5 036 916,08 13 007 556,34 52 695 488,32 Arvonkorotukset Kirjanpitoarvo 31.12. 770383,14 2 359 309,16 25 800,00 3 155 492,30 448 171,87 31 256 577,42 2 946 266,51 5 036 916,08 13 007 556,34 52 695 488,32 Sijoitukset Kainuun Sote-kuntayhtymä+Kainuun Työterveysliikelaitos Pysyvien vastaavien sijoitukset Osakkeet ja osuudet Jvk-, muut laina- ja muut saamiset Osakkeet Osakkeet omistusyhkuntayhtymä- Muut osakkeet Yhteensä Saamiset Yhteensä konserniyhtiöt yhteisöt osuudet ja osuudet muut yheteisöt Hankintameno 1.1. 30 000,00 423 000,00 42 299,27 495 299,27 378 976,67 378 976,67 Lisäykset 2 500,00 2 500,00 11 710,02 11 710,02 Vähennykset -32 175,07-32 175,07 Siirrot erien välissä Hankintameno 31.12. 2 500,00 30 000,00 423 000,00 42 299,27 497 799,27 358 511,62 358 511,62 Arvonalentumiset Arvonkorotukset Kirjanpitoarvo 31.12. 2 500,00 30 000,00 423 000,00 42 299,27 497 799,27 358 511,62 358 511,62

158 Omistuksia muissa yhteisöissä koskevat liitetiedot 20-22. Tytäryhteisöt, kuntayhtymäosuudet sekä osakkuusyhteisöt LIITETIETO 20-22 Tytäryhteisöt, kuntayhtymäosuudet sekä osakkuusyhteisöt Nimi Kotipaikka Kunnan Konsernin Kuntakonsernin osuus (1000 ) omistus- omistus- omasta vieraasta tilikauden osuus osuus pääomasta pääomasta voitosta/ tappiosta Tytäryhteisöt Kainuun Työterveysliikelaitos Kajaani 100 100 998 697 55 Yhdistelemättömät tytäryhteisöt Kainuunmeren 100 Työterveyshuolto Oy Kajaani 100 100 0 0 Kuntayhtymät Oulu 10,575 10,575 490 983-71 Nordlab, Pohjois- Suomen laboratoriokeskuksen liikelaitoskuntayhtymä Oulu 10,575 10,575 490 983-71 Muut omistusyhteysyhteisöt Medi Tieto Oy Oulu 11,59 11,59 0 0 0 23. Tiedot vaihtuvien vastaavien saamisista: LIITETIETO 23 31.12.2016 31.12.2015 Lyhtaikaiset saamiset Saamiset kuntayhtymiltä, joissa Kainuun sote on jäsenenä Myyntisaamiset 60 603,19 37 124,72 Siirtosamiset 0,00 550 000,00 Yhteensä 60 603,19 587 124,72 24. Siirtosaamisten olennaiset erät: LIITETIETO 24 Konserni Kuntayhtymä Konserni Kuntayhtymä SIIRTOSAAMISET OLENNAISET ERÄT 2016 2016 2015 2015 Kela sairaankuljetuspalvelut 194 016,60 194 016,60 201 301,81 201 300,81 Oulun aluehallintovirasto, lääkäreiden koulutusk 153 000,00 150 000,00 395 936,44 395 936,44 Varhe Tp-tasaus 2016 152574,58 152 574,58 0,00 0,00 Kela, työpaikkaterveydenhuollonkorvaus 854 239,50 808 614,50 846 956,63 814 093,80 Posti Oy postimaksukoneen liikasuoritus 59 048,95 59 048,95 0,00 0,00 Puolangan kunta, kalliin hoidon tasaus 112 884,59 112 884,59 114 478,56 114 478,56 Kainuun soten kunnat, tukipalvelulaskutus 155 827,00 155 827,00 0,00 0,00 Työttömyysvakuutusrahsto, koulutuskorvaus 115 163,00 111 891,00 114 660,00 113 032,00 Työ Unelmatyöksi projekti 9-12/2016 68 661,00 68 661,00 0,00 0,00 Matka-hanke 2016 40 000,00 40 000,00 0,00 0,00 Nordlab, hyvityslasku palveluista 0,00 0,00 550 000,00 550 000,00 Coronaria Hoitoketju korvaus 0,00 0,00 125 000,00 125 000,00 Valtiokonttori/sotavammalain muk.korvaus 90 000,00 90 000,00 140 000,00 140 000,00 Kainuun Soten jäsenkunnat,2015 alij.saaminen 0,00 0,00 2 714 933,08 2 714 933,08 Muut siirtosaamiset 206 866,44 190 687,75 797 903,16 186 525,09 Yhteensä 2 202 281,66 2 134 205,97 6 001 169,68 5 355 299,78

Kainuun soten arvopapereista on erittely seuraavassa. Sammon osakkeiden tasearvo on 0 euroa, koska ne on aikoinaan saatu ilmaisantina LIITETIETO 2016 2015 Rahoitusarvopaperit Osakkeet ja osuudet SAMPO OYJ: 120460 kpl Jälleenhankintahinta 530 671,40 585 620,00 Kirjanpitoarvo 0 0 Erotus 530 671,40 585 620,00 159 3.1.5 Taseen vastattavia koskevat liitetiedot 25. Erittely oman pääoman erien lisäyksistä ja vähennyksistä sekä siirroista näiden erien välillä tilikauden aikana: LIITETIETO 25 Konserni Kuntayhtymä Konserni Kuntayhtymä OMA PÄÄOMA 2016 2016 2015 2015 Peruspääoma 1.1.2016 13 177 800,48 13 177 800,48 13 177 800,48 13 177 800,48 Lisäykset tilikaudella 0 0 0 0 Vähennykset tilikaudella 0 0 0 0 Peruspääoma 31.12.2016 13 177 800,48 13 177 800,48 13 177 800,48 13 177 800,48 Muut omat rahastot 1 176 039,38 1 176 039,38 1 186 039,38 1 186 039,38 Lisäykset tilikaudella 0 0 0 0 Vähennykset tilikaudella 0,00 0,00-10 000,00-10 000,00 Muut omat rahastot 31.12.2016 1 176 039,38 1 176 039,38 1 176 039,38 1 176 039,38 Edellisten tilikausien yli/alijäämä 1.1 797 633,67 642 204,27 490 985,40 485 265,95 Edellisten tilikausien yli/alijäämä 31.12. 718 098,26 480 426,34 797 633,67 642 204,27 Tilikauden ylijäämä/alijäämä 41 334,10-55 089,58-79 534,40-161 777,93 Oma pääoma yhteensä 15 030 604,02 14 889 335,78 15 032 447,55 15 006 044,13 PERUSPÄÄOMA 31.12.2015 Kunta Kainuun Sote %-osuus Työterveys- %-osuus Yhteensä %-osuus kuntayhtymä huolto Hyrynsalmi 513 742,17 3,98 11 539,19 4,03 525 281,36 3,99 Kajaani 6 127 922,28 47,53 141 501,17 49,47 6 269 423,45 47,58 Kuhmo 1 405 916,90 10,91 34 863,74 12,19 1 440 780,64 10,93 Paltamo 751 736,79 5,83 16 860,68 5,89 768 597,47 5,83 Puolanka 581 615,30 4,51 0 0 581 615,30 4,41 Ristijärvi 319 772,54 2,48 7 138,92 2,5 326 911,46 2,48 Sotkamo 1 536 324,46 11,92 36 018,83 12,59 1 572 343,29 11,93 Suomussalmi 1 654 730,66 12,84 38 116,85 13,33 1 592 847,51 12,85 Yhteensä 12 891 761,10 100 286 039,38 100 13 077 800,48 100

27. Kainuun sote kuntayhtymän pitkäaikaiseen vieraaseen pääomaan kuuluvia velkoja, jotka erääntyvät myöhemmin kuin viiden vuoden kuluttua tilivuoden päättymisestä. LIITETIETO 27 2016 2015 Kainuun Osuuspankki (ARA) 800 659,20 824 208,00 Yhteensä 800 659,20 824 208,00 28. Joukkovelkakirjalainat LIITETIETO 28 JOUKKOVELKAKIRJALAINAT Laina nro 2016 2015 JVK-laina 2016/2017 51663 - korko 0,09% eräpäivä 8.2.2017 10 000 000,00 0,00 Joukkovelkakirjalainat yhteensä 10 000 000,00 0,00 160 29. Pakolliset varaukset on selvitetty kohdassa 12. 30. Pitkä- ja lyhytaikaisten velkojen erittely: LIITETIETO 30 31.12.206 31.12.2015 Lyhytaikaiset velat Velat kuntayhtymiltä, joissa Kainuun sote jäsenenä: Ostovelat 569 182,46 728 482,79 Yhteensä 569 182,16 728 482,79 33. Siirtovelkojen olennaiset erät: LIITETIETO 33 Konserni Kuntayhtymä Konserni Kuntayhtymä SIIRTOVELKOJEN OLENNAISET ERÄT 31.12.2016 31.12.2016 31.12.2015 31.12.2015 Kainuun Soten jäsenk.,peruspääoman koro 47 967,18 46 926,00 96 483,90 94 515,95 Kainuun Soten jäsenk.ylijäämän palautus 2 3 545 343,90 3 545 343,90 0,00 0,00 Lomapalkkavelka 22 433 262,52 21 610 975,14 23 544 429,59 22 621 586,61 Ammattijärjestöt 90 560,69 89 371,32 90 015,50 88 871,44 Palkka- ja henkilöstösivukulujen jaksotukse 1 836 890,98 1 804 719,51 2 011 814,98 2 011 814,98 Kunnallinen eläkelaitos, varhe- ja eläkep. 26 646,22 26 646,22 70 898,82 70 898,82 Kunnallinen eläkelaitos, palkkaperusteinen 3 028 095,48 2 992 450,41 358 861,22 307 540,53 Pohjola, tapaturmavakuutukset 402 163,12 402 163,12 239 827,20 237 488,10 Pohjola, työttömyysvakuutukset 133 244,79 133 244,79 487 059,65 487 059,65 Potilasvakuutuskeskus 686 880,00 686 880,00 605 000,00 590 305,84 Valtiokonttori, perustoimeent. Palautus 20 154 027,71 154 027,71 137 039,89 137 039,89 Tukipalvelulaskutus jäsenkunnille 118 722,00 118 722,00 173 532,00 173 532,00 Puolangan kunta,ensih. palautus Puolangal 67 876,86 67 876,86 85 336,20 85 336,20 Marela Katteellisen myynnin oikaisu 2013-2 121 040,75 121040,76 0,00 0,00 Vammaispalvelujen ateriat Soten hall.päät 0,00 0,00 184 011,63 184 011,63 Projektirahoituksen siirrot seuraavalle v:lle 6 598,80 0 0,00 0 Muut siirtovelat 328 126,49 255 584,62 689 602,42 92 915,12 Yhteensä 33 027 447,49 32 055 972,36 28 773 913 27 182 917

PERUSPÄÄOMAN KOROT 2016 Kainuun Sote %- Korko Työterveys- % Korko Peruspääoma Korko Korko Kunta kuntayhtymä osuus (0,164+0,2)% huolto osuus (0,164+0,2) yhteensä yht.v.2016 yht.v.2015 Hyrynsalmi 513 742,17 3,98 1 870,02 11539,19 4,03 42,00 525281,36 1912,02 3 613,94 Kajaani 6 127 922,28 47,53 22 305,64 141501,17 49,47 515,06 6269423,45 22820,7 43 133,64 Kuhmo 1 405 916,90 10,91 5 117,54 34863,74 12,91 126,90 1440780,64 5244,44 9 912,57 Paltamo 751 736,79 5,83 2 736,32 16860,68 5,89 61,37 768597,47 2 797,69 5 287,95 Puolanka 581 615,30 4,51 2 117,08 0 0 0,00 581615,3 2117,08 4 001,51 Ristijärvi 319 772,54 2,48 1 163,97 7138,92 2,5 25,99 326911,46 1189,96 2 249,16 Sotkamo 1 536 324,46 11,92 5 592,22 36018,83 12,59 131,11 1572343,29 5723,33 10 817,72 Suomussalmi 1 654 730,66 12,84 6 023,22 38116,85 13,32 138,75 1692847,51 6161,97 11 646,79 12 891 761,10 100 46 926,01 286039,38 100 1041,18 13177800,5 47967,19 90 663,28 161 Kainuun sote kuntayhtymän huollettavien varat ovat 781 672,92 euroa. LIITETIETO Huolettavien varat 31.12.2016 31.12.2015 Huolettavien varat 31.12. 781 672,92 624 417,68 Yhteensä 781 672,92 624 417,68 Kainuun keskussairaalan sairaanhoitajien rahaston sijoitukset 31.12.2016 31.12.2015 Opstock 883 331,05 871 651,53 3.1.6 Vakuuksia ja vastuusitoumuksia koskevat liitetiedot 38. Kainuun sote kuntayhtymän ja konsernin leasingvuokrasopimusten mukaiset vastuut: LEASING-VASTUIDEN yhteismäär Konserni Konserni Kuntayhtymä Kuntayhtymä Sote 31.12.2016 31.12.2015 31.12.2016 31.12.2015 Seuraavalla tilikaudella maksetta 2 441 797,48 1 713 673,88 2 436 955,83 1 708 299,98 Myöhemmin maksettavat 7 094 996,08 3 208 550,38 7 088 088,06 3 195 145,30 Yhteensä 9 536 793,56 4 922 224,26 9525043,89 4 903 445,28 39. Kainuun sote kuntayhtymällä on vammaispalvelulain mukainen vastuuvelan varaus Potilasvakuutuskeskukselle 870 239,00 euroa. LIITETIETO 39 MUUT KUNTAYHTYMÄN ANTAMAT VASTUUSITOUMUKSET Konserni Konserni Kuntayhtymä Kuntayhtymä Sote 31.12.2016 31.12.2015 31.12.2016 31.12.2015 Potilasvakuutuskeskus 870 239,00 293 149,00 870 239,00 293 149,00 Yhteensä 870 239,00 293 149,00 870 239,00 293 149,00 Kainuun sote kuntayhtymän ja konsernin taloudellisten sopimusvastuiden selvitys: LIITETIETO Konserni Konserni Kuntayhtymä Kuntayhtymä 2016 2015 2016 2015 Kustannukset, joihin konserni on sitoutunut 3 856 622,32 4 122 373,11 3 856 622,32 3 762 817,00

162 3.1.7 Henkilöstöä, tilintarkastajan palkkioita ja intressitahotapahtumia koskevat liitetiedot 42. Kainuun sote kuntayhtymän henkilöstön lukumäärä tulosalueittain LIITETIETO 42 31.12.2016 31.12.2015 Tulosalue Vakinainen Määräaik. Yhteensä Vakinainen Määräaik. Yhteensä Hallinto 24 10 34 22 13 35 Keskitetyt yhteiset tukipalvelut 299 51 350 313 45 358 Perhepalvelut 599 129 728 596 145 741 Sairaanhoidon palvelut 374 67 441 352 87 439 Terv. Ja sair.hoitopalvelut 881 213 1094 864 224 1088 Vanhuspalvelut 772 192 964 764 182 946 Ynpäristöterveydenhuolto 28 7 35 28 9 37 Sote yhteensä 2977 669 3646 2939 705 3644 Kainuun Työterveys -liikelaitos 43 8 51 47 6 53 Sote ja liikelaitos yhteensä 3020 677 3697 2986 711 3697 43. Tilikauden palkat, palkkiot, eläkekulut ja muut henkilösivukulut ovat seuraavat: LIITETIETO 43, Henkilöstökulut Henkilöstökulut 2016 2015 Palkat ja palkkiot 137 041 543,52 136 605 840,84 Eläkekulut 28 580 551,48 28 710 068,17 Muut henkilösivukulut 8 529 825,69 7 957 717,37 Henkilöstökorvaukset 2 735 802,18 2 791 116,55 Henkilösivukulut yhteensä 37 110 377,17 36 667 785,54 Henkilöstökulut yhteensä 171 416 118,62 170 482 509,83 Henkilöstökuluja aktivoitu käyttöomais. -500 896,52-603 320,42 170 915 222,99 169 879 189,41 45. Tilintarkastajan palkkiot LIITETIETO 45 2016 2015 (BDO Audiator Oy) Lakisääteinen tilintarkastus 22 543,85 21 179,90 Tilintarkastajien lausunnot 3 461,00 3 379,60 Muut tilintarkastuspalkkiot YHTEENSÄ 26 004,85 24 559,50

163 4 LUETTELOT JA SELVITYKSET 4.1 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista ja säilytysmuoto v. 2016 Säilytysmuoto Pääkirjanpito Päiväkirja sähköinen arkisto Pääkirja sähköinen arkisto Osakirjanpidot Palkkakirjanpito: - ansioerittely sähköinen arkisto - palkkalaskelmat sähköinen arkisto - vuosilistaus verottajalle sähköinen arkisto Ostoreskontra: - toimittajat, avoimet erät sähköinen arkisto Myyntireskontra: - asiakkaat, avoimet erät sähköinen arkisto Varastokirjanpitojärjestelmä: - inventaariluettelo sähköinen arkisto Käyttöomaisuus kirjanpito Tapahtumaluettelo sähköinen arkisto Poistotietoluettelo sähköinen arkisto Tilinpäätös Tase-erittelykirjat sidottu kirja

164 Ulkoisen laskennan tositelajit ja tositenumerosarjat TL Per. Tositelajin nimi Lähde TS Nro-sarja Huom! Käyttöomaisuushankin Kumppaniyhtiö AA AA nat FI-AA 1 0100000000-0109999999 käytössä. ja myynnit AB AB Kirjanpitotosite FI-AA 1 0100000000-0109999999 Kumppaniyhtiö käytössä. AF AF Poistokirjaukset FI-AA 3 0300000000-0399999999 AN Käyttöom.kirj: netto 1 0100000000-0109999999 AZ AZ Investointien purkaminen FI-AA 2 0200000000-0299999999 Kumppaniyhtiö käytössä. BA BA Konekieliset tiliotetapahtumat 0600000000- FI-GL 6 699999999 Kumppaniyhtiö käytössä. BC BC Epävarmat saamiset FI-AR 11 11000000 11999999 BM Ostomaksut (automaattiset) FI-AP 24 0240000000-249999999 BS 70000000 79999999 16000000 16999999 DG Hyvityslaskut FI 16 0016000000-0016999999 DK DL DK DL Korkolasku Luottotappiot FI FI 20 21 200000000 209999999 210000000 219999999 DR DT DV DZ DR DT DV DZ Tiliotetapahtumat muut Myyntilaskut, hyvityslaskut Asiakkaan tasaus (nollasuoritukset) Myyntisuoritukset (viitteelliset) Myyntisuoritukset (manuaaliset) FI-GL 7 DA DA Ennakkosuoritukset FI-AR 16 FI-AR 18 0018000000-0018999999 FI-AR 9 9000000000-9099999999 FI-AR 17 0170000000-0179999999 FI-AR 14 0140000000-0149999999 Kumppaniyhtiö käytössä. EU Euro-pyöristysero FI 2 EX AB Ulkoinen numero FI 2 20000000 29999999 20000000 29999999 800000000 FS Tilinpäätöstositteet FI 80 809999999 KA KA Toimittajatosite FI 17 0017000000-0017999999 Kumppaniyhtiö käytössä KG Toimittajat - hyvitys FI 17 0017000000-0017999999 KN Toimittajat - netto FI 1 10000000 10999999

165 KP KP Tilin ylläpito FI 48 480000000 489999999 Ostolaskut/Rondo 19000000 KR KR (ilman ostotilausta FI-AP 19 syötett.) 19999999 KS KS Sisäisten laskujen FI-AP 15000000 15 kuittaus (FI-AR) 15999999 KT KT Toimittajan tasaus 590000000 FI-AP 59 (nollamaksut) 599999999 KZ KZ Toimittajat - maksu FI-AP 15 PA Palkkatositteet FI 25 PR Nimikkeen hinnanmuutos MM 48 RA RA Hyvitys nettosuor. FI 51 RC Korkolaskut FI-AR 30 15000000 15999999 0250000000-259999999 480000000 489999999 510000000 519999999 3000000000-3999999999 RN Lasku - netto Ostolaskut 510000000 RE RE (ostotilaukseen MM 51 perustuvat) 519999999 RV RV Myyntilaskut SD 0 SA SA Muistiotositteet FI-GL 1 0100000000-199999999 0010000000-10499999 Kumppaniyhtiö käytössä. Kumppaniyhtiö käytössä. Kumppaniyhtiö käytössä Kumppaniyhtiö käytössä Kumppaniyhtiö käytössä. Kumppaniyhtiö käytössä. Kumppaniyhtiö käytössä. SB SB Muistiotositteet Sisäiset myyntilaskut FI-GL 12 12000000 Kumppaniyhtiö käytössä. 12999999 SC SC Käteisalennusten kirjaus FI-GL 1 10000000 10999999 Kumppaniyhtiö käytössä. SK SK Kassatositteet FI-GL 13 SL SL Konekielinen tiliote FI 23 SR SR Rondo muistiotosite 13000000 13999999 230000000 239999999 0010500000-10599999 Kumppaniyhtiö käytössä. Kumppaniyhtiö käytössä ST ST Pääkirjatilien tasaus FI-GL 39 SU SU Jälkikirjaustosite FI 1 UE Tiedonsiirto FI 4 390000000 399999999 10000000 10999999 40000000 49999999

166 WA Tavaranluovutus MM 49 WE Tavaran vastaanotto MM 50 WI Inventointitosite MM 49 WL Varastosta otto/toimitus SD 49 490000000 499999999 500000000 509999999 490000000 499999999 490000000 499999999 WN Tavaranvast.otto netto 50 ZL DV Lindorf tilitykset 17 ZP ZP Maksukirjaus 20 ZR ZR Pankki-täsmäytys 20 ZS Maksu per shekki 5 ZV ZV Maksuselvitys 20 Liittymät: 500000000 509999999 17000000 17999999 200000000 209999999 200000000 209999999 50000000 59999999 200000000 209999999 L1 L2 Liittymä Hammashuolto Liittymä terveydenhuolto FI-AR 90 FI-AR 90 L3 Liittymä työterveys FI-AR 90 L4 Liittymä Effica FI-AR 90 L5 Liittymä Hellevi FI-AR 90 9000000000 9999999999 9000000000-9999999999 9000000000-9999999999 9000000000-9999999999 9000000000-9999999999 L6 Liittymä Komartek vesilaskutus FI-AR 90 9000000000-9999999999 L7 Liittymä Komartek lämpölaskutus 9000000000- FI-AR 90 L8 Liittymä Mela FI-AR 90 9999999999 9000000000-9999999999 L9 Liittymä ProConsona sosiaalityö 9000000000- FI-GL 90 9999999999

167 M1 M2 Liittymä kassajärjestelmä Liittymä kassajärjestelmä FI-GL 90 FI-AR 90 M3 Liittymä ProExellent FI-GL 90 M4 Liittymä Aquavesilaskutus 9000000000-9999999999 9000000000-9999999999 9000000000-9999999999 9000000000- FI-GL 90 M5 Excel-liittymä 90 M6 M7 Liittymä WebMarela Liittymä Pusatec ML ML-tilitys 47 9999999999 9000000000-9999999999 8200000000-8299999999 8300000000-8399999999 470000000 479999999 Taulukossa lähde tarkoittaa mysap:n osajärjestelmää, jossa tosite alun perin syntyy: SD = myynti, jakelu ja laskutus (Sales and Distribution) MM = materiaalihallinto, varastonhallinta ja osto (Materials Management) FI = ulkoinen laskenta (Financial Accounting) o FI-AP = ostoreskontra (Accounts Payable) o FI-AR = myyntireskontra (Accounts Receivable) o FI-GL = pääkirjanpito (General Ledger) o FI-AA = käyttöomaisuuskirjanpito (Asset Accounting) Myös liittymien kohdalla lähde on FI-GL, jos ko. tapahtumat siirretään suoraan mysap:n pääkirjanpitoon. MM-ostolaskujen tositelajia käytetään myös silloin, kun materiaalihallinnossa tehdään hyvityslasku tai alkuperäinen lasku peruutetaan. Vastaavasti ostoreskontran ostolaskun tositelajia käytetään ostoreskontrassa tapahtuvissa hyvityksissä ja peruutuksissa. SD-myyntilaskujen tositelajia käytetään myös silloin, kun myyntijärjestelmässä tehdään lisäveloitus, hyvityslasku tai alkuperäinen lasku peruutetaan. Vastaavasti myyntireskontran myyntilaskun tositelajia käytetään suoraan myyntireskontrassa tapahtuvissa hyvityksissä ja peruutuksissa. Kaikki ulkoisen laskennan tositenumerosarjat alkavat alusta vuosittain, paitsi myyntilaskut (RV), jonka tositenumerointi ei ala vuoden alusta uudelleen, vaan jatkuu (jos tositenumerona käytetään laskunumeroa). Korkolaskuille voidaan määritellä laskunumerosarja, kun ne tulostetaan mysap:sta. Korkolaskujen laskunumerosarja on jatkuva eli se ei ala alusta tilivuoden vaihtuessa.

168 Kuntien laskennallinen verorahoitus ja kuntien maksuosuus 2016 Lähde: verohallinto 28.10.2015 korjattu keskim. veroprosentilla MAKSUUNPANO N101 Tulovero 2007 Tulovero 2008 Tulovero 2009 Tulovero 2010 Tulovero 2011 Tulovero 2012 Tulovero 2013 Tulovero 2014 2014 Tulovero 2015 2015 Asukaslu mp. mp mp mp mp mp Korjattu Korjattu Kunta ku 2014 27.10.2008 kasvu-% mp.27.10.2009 kasvu-% 26.10.2010 kasvu-% 31.10.2011 kasvu-% 10.9.2012 kasvu-% 29.10.2013 Vero-% 28.10.2014 Vero-% mp 8.6.2015 Vero-% tulovero mp 03.10.2016Vero-% tulovero Hyrynsalmi 2 490 5 308 348 9,7 5 823 486-3,3 5 628 790 0,0 5 631 016 3,2 5 811 576 0,3 5 827 614 5,3 6 134 540 8,0 6 626 148 21,75 6 429 233 6 317 904 21,75 6 135 514 Kajaani 37 791 95 347 496 6,2 101 262 423-0,1 101 137 929 5,1 106 325 995 2,5 109 006 041 2,1 111 255 497 8,2 120 359 909 1,3 121 872 642 21,00 122 474 094 122 000 431 21,00 122 709 794 Kuhmo 8 950 20 094 318 7,5 21 598 573-2,0 21 171 153 1,1 21 406 561 1,7 21 761 553 1,0 21 977 130 8,4 23 832 800 3,4 24 637 990 21,50 24 183 776 24 174 150 21,50 23 749 250 Paltamo 3 564 7 692 549 8,3 8 330 798-2,9 8 091 346 2,7 8 306 168 1,4 8 419 542 1,7 8 559 824 2,7 8 787 467 6,3 9 337 392 22,00 8 956 951 9 294 434 22,00 8 923 545 Puolanka 2 824 5 998 222 7,3 6 435 982-3,8 6 193 764-0,6 6 158 550-0,4 6 132 563 0,1 6 139 656 9,2 6 702 049 3,5 6 934 944 21,00 6 969 169 6 959 246 21,50 6 836 926 Ristijärvi 1 416 2 861 629 7,1 3 064 682-3,3 2 962 864-4,0 2 845 325 6,8 3 037 646 4,1 3 161 754 11,2 3 515 816 4,8 3 684 771 21,00 3 702 956 3 717 538 21,50 3 652 196 Sotkamo 10 598 22 941 495 7,3 24 615 021-0,9 24 402 798 7,4 26 216 377 3,6 27 156 951 2,9 27 935 873 10,2 30 782 127 3,6 31 882 860 21,25 31 663 261 31 985 465 21,25 31 792 955 Suomussalmi 8 486 19 427 070 3,3 20 069 043-2,7 19 529 326 2,5 20 023 363 1,8 20 385 179 0,9 20 566 924 1,7 20 911 937 5,8 22 121 856 20,50 22 773 250 21 664 296 20,50 22 321 731 76 119 179 671 127 6,4 191 200 008-1,1 189 117 970 4,1 196 913 355 2,4 201 711 051 1,8 205 424 272 7,6 221 026 645 2,7 227 098 603 21,10 227 152 690 226 113 464 21,12 226 121 911 Kiinteistövero 2015 (t-1) N202 Verohallinto 4.9.2015 laskettu keskimääräisellä veroprosentilla Rakentamat Asukaslu 2015 2015 2015 2015 Voimalaitoks 2015 Yleishyödyll. 2015 on rak.paikka 2015 Vero- Korjattu Kunta ku 2014 Yleinen Vero-% Vak.as.rak. Vero-% Muut as.rak. Vero-% et Vero-% Yhteisö Vero-% 2014 % Yhteensä kiint.vero Hyrynsalmi 2 490 227 837 1,00 268 279 0,55 155 488 1,15 79 502 1,40 0 0,40 0 0,00 731 106 739 142 Kajaani 37 791 4 745 991 1,10 4 297 801 0,55 271 547 1,15 209 651 1,40 320 569 1,10 29 342 3,00 9 874 901 9 701 711 Kuhmo 8 950 707 804 0,98 952 393 0,54 342 270 1,08 54 855 1,40 9 521 0,90 10 024 2,00 2 076 867 2 167 113 Paltamo 3 564 332 238 1,10 386 983 0,60 206 970 1,10 170 598 1,40 4 577 0,20 0 0,00 1 101 366 1 078 736 Puolanka 2 824 254 467 0,90 289 366 0,55 261 677 1,10 0 0,00 0 0,00 0 0,00 805 510 852 396 Ristijärvi 1 416 129 913 1,10 147 041 0,55 91 370 1,15 200 541 1,40 0 0,00 497 1,10 569 362 561 969 Sotkamo 10 598 1 942 958 1,10 1 335 115 0,60 402 184 1,20 62 848 1,40 0 0,00 0 0,00 3 743 105 3 537 508 Suomussalmi 8 486 545 932 0,95 739 519 0,45 313 972 1,00 448 711 1,40 0 0,00 0 0,00 2 048 134 2 309 235 76 119 8 887 140 1,07 8 416 497 0,55 2 045 478 1,11 1 226 707 1,40 334 667 1,08 39 863 2,72 20 950 352 20 947 809 Yhteisövero 2015 (t-2) 22.8.2016 vuosi 2011 veronsaajien sivuilta: tilastot, maksuunpannut kuntien ja srk Kunta Asukaslu ku 2014 mp 2007 kasvu-% mp 2008 kasvu-% mp 2009 kasvu-% mp 2010 mp 2011 mp 2012 mp 2013 mp 2014 mp 2015 Hyrynsalmi 2 490 781 594-27,6 566 082 30,0 735 902 26,3 929 176-18,2 759 684-30,9 525 225 18,0 619 508 15,3 714 298 697 695 Kajaani 37 791 7 070 893-27,9 5 095 938 13,5 5 781 437 0,9 5 831 453-7,0 5 422 663-10,8 4 839 716 13,2 5 477 161 13,0 6 189 084 5 582 060 Kuhmo 8 950 2 875 693-29,0 2 042 125 37,9 2 815 669 22,6 3 452 538-16,0 2 898 924-23,5 2 216 667 12,3 2 488 298 13,2 2 816 860 2 692 910 Paltamo 3 564 789 850-42,8 451 814 27,4 575 421 30,9 753 050-15,2 638 420-30,8 441 709 12,0 494 876 20,2 595 008 636 916 Puolanka 2 824 1 405 695-35,1 912 141 28,5 1 172 228 25,6 1 472 364-18,8 1 195 517-28,5 855 074 20,7 1 032 371 18,1 1 219 231 1 166 657 Ristijärvi 1 416 501 338-32,9 336 392 30,9 440 377 24,1 546 593-20,1 436 690-26,1 322 688 19,7 386 335 14,1 440 882 428 822 Sotkamo 10 598 2 857 321-25,8 2 121 366 16,1 2 462 404 23,2 3 032 607-6,4 2 838 453-26,3 2 091 687 21,2 2 535 836 13,9 2 888 721 2 411 685 Suomussalmi 8 486 2 855 859-26,7 2 093 599 26,7 2 652 066 24,6 3 305 729-14,7 2 818 376-26,1 2 084 071 17,6 2 450 330 15,5 2 829 315 2 687 697 76 119 19 138 243-28,8 13 619 457 22,1 16 635 504 16,2 19 323 510-12,0 17 008 727-21,4 13 376 837 15,8 15 484 715 14,3 17 693 399 16 304 442

169 Laskelma kuntien peruspalvelujen valtionosuudesta vuosilta 2014-2016 Laskelma kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta vuonna 2016 Lähde: Kuntaliit28.10.2015 /Sanna Lehtonen/ sähköposti Kunta Asukas- Sos.- ja Kunnan Laskennallisten Lisä- Valtion- V. 2016 Verotuloihin Kunnan Kunnan luku terv.toimen, omarahoitus- kustannusten ja osat osuuteen Järjestelmä- perustuva perus- perus- 31.12.2014 esi- ja perus- osuus omarahoitus- tehtävät muutoksen valtion- palvelujen palvelujen opetuksen sekä (vos-% 25,52) osuuden vähenn. tasaus osuuden valtionosuus valtionosuus kirj. ja kultt.toimen erotus ja lisäykset tasaus vuonna 2016 vuonna 2015 laskennallinen 3 651,92 (=valtion osuus netto peruste euroa/asukas laskennallisiin euroa kustannuksiin) euroa euroa euroa euroa euroa euroa Kaikki kunnat Hyrynsalmi 2 490 15 584 692 9 093 281 6 491 411 1 167 805 968 449 2 329 2 114 647 10 744 641 10 930 389 Kajaani 37 791 193 327 441 138 009 709 55 317 732 2 140 860 8 851 764-1 267 309 14 052 233 79 095 279 71 902 228 Kuhmo 8 950 52 226 555 32 684 684 19 541 871 3 804 318 3 362 062 298 404 6 238 485 33 245 141 33 043 743 Paltamo 3 564 21 316 812 13 015 443 8 301 369 146 624 1 363 918-256 244 3 404 323 12 959 990 12 448 749 Puolanka 2 824 18 732 058 10 313 022 8 419 036 3 000 564 964 269-210 945 2 213 183 14 386 106 13 959 545 Ristijärvi 1 416 9 800 356 5 171 119 4 629 237 206 411 573 253 0 1 044 393 6 453 294 6 127 702 Sotkamo 10 598 56 714 360 38 703 048 18 011 312 1 247 083 2 956 700-338 360 5 144 411 27 021 145 25 145 247 Suomussalmi 8 486 51 167 940 30 990 193 20 177 746 3 695 366 3 019 623 1 018 083 5 999 739 33 910 558 33 723 837 76 119 277 980 499 140 889 714 15 409 031 22 060 038-754 042 40 211 414 217 816 154 Prosenttiosuus laskennallisesta perusteesta TALOUSARVIO 2016 274 000 000 Laskennallinen Sotelle ja loput: - 50 % asukasluvun perusteella ja - 50 % verorahoituksen perusteella (t-2) Maksuosuus kiinteä, joka jakautuu tulojen suhteessa 6.11.2015 Verotulot 2014 50 % 50 % Kunta Asukasluku = t-2 STM yhteensä Prosenttiosuus VERORAHOI- EURO-0SUUS SOTELLE /as 2016 Maksuosuuss uhde 2016 Kunta o Hyrynsalmi 2 490 7 882 673 4 253 230 12 135 903 5 400 854 3 213 418 2 947 903 11 562 175 4 643-139 599 4,22 Hyrynsalmi 40 430 4,04 Kajaani 37 791 138 364 889 23 777 548 162 142 437 40 326 627 42 933 061 44 740 637 128 000 325 3 387 3 838 221 46,72 Kajaani 442 065 44,21 Kuhmo 8 950 29 167 749 13 703 269 42 871 018 15 320 827 11 351 649 10 595 875 37 268 351 4 164 105 285 13,60 Kuhmo 129 721 12,97 Paltamo 3 564 10 630 695 4 658 621 15 289 316 6 309 040 4 048 398 4 219 408 14 576 846 4 090 176 332 5,32 Paltamo 50 834 5,08 Ristijärvi 1 416 4 705 807 1 824 057 6 529 864 3 874 671 1 729 017 1 676 398 7 280 086 5 141 344 522 2,66 Puolanka 49 706 4,97 Sotkamo 10 598 38 089 490 9 009 834 47 099 324 13 058 201 12 471 246 12 546 936 38 076 383 3 593 817 645 13,90 Ristijärvi 25 594 2,56 Suomussalmi 8 486 27 911 799 13 732 811 41 644 610 16 162 375 11 026 913 10 046 547 37 235 835 4 388 358 595 13,59 Sotkamo 131 800 13,18 73 295 256 753 103 70 959 370 327 712 473 100 452 595 86 773 703 86 773 703 274 000 000 3 738 100,00 Suomussalm 129 850 12,99 Ehdotettu maksuosuus, 274 000 000 ta-2016 Laskennallinen Sotelle 100 452 595 Loppuosa 173 547 405 50 % / verorahoituksesta 26,48 % 86 773 703 Kunnallisvero 2014, kiinteistövero 2015, yhteisövero 2014 50 % / asukasluku /as 1184 86 773 703 Kunnan % 1 000 000 100,00

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä PL 400 87070 Kainuu Puh. vaihde 08 61 561 S-posti kirjaamo@kainuu.fi 171