Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille"

Transkriptio

1 Hallitus Hallitus Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille H 51 (Valmistelija: talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen) Talousarvion valmistelun pohjana on kuntakokouksessa Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymälle kuntien maksuosuus Perussopimuksen mukaan Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän ja jäsenkuntien välillä käydään neuvottelut seuraavan vuoden talousarviosta, kuntien asukkaiden palveluista ja niihin tehtävistä muutoksista sekä kuntayhtymän yhteistyössä kuntien kanssa tekemistä tehtävistä kunkin vuoden kesäkuun loppuun mennessä. Neuvottelut käytiin jäsenkuntien kanssa touko-kesäkuun aikana. Kuntakokouksessa sovittu maksuosuus on 5 prosenttia suurempi vuoden 2013 talousarvioon ja käyttösuunnitelman mukaiseen maksuosuuteen verrattuna. Vuoden 2013 talousarvio on n. 6,2 milj euroa alijäämäinen ja se näyttää toteutuvan n. 6,6 milj euroa alijäämäisenä. Kuntakokouksen antaman raamin jälkeen tulosalueiden talousarvioesityksiä on karsittu tulos ja vastuualueiden kanssa käydyissä neuvotteluissa. Tulosalueiden talousarvioesityksissä on huomioitu sosiaali ja terveydenhuollon toiminnan asianmukainen järjestäminen, lakisääteisten velvoitteiden täyttäminen ja mahdollisten uhkasakkojen välttäminen. Lainsäädännön muutokset aiheuttavat edelleen kuntayhtymälle lisävelvoitteita ja lisäkustannuksia toiminnan järjestämiseen. Esimerkkinä voidaan mainita mm. vanhuspalvelulain vaatimukset ja erikoissairaanhoitoon järjestämiseen vaikuttava päivystysasetus. Talousarvioesitys vuodelle 2014 on nyt noin 4 miljoonaa euroa alijäämäinen. Mikäli talousarvioesitys laaditaan siten, että kuntakokouksen esittämällä raamilla päästään 0 euron ali/ylijäämään, on talousarvion menoista karsittava vielä noin 4 milj. Henkilöstökuluista 2 milj. euron vähennys tarkoittaa käytännössä noin 50 henkilötyövuoden vähennystä. Jos ostopalveluista tehdään 2 milj. euron vähennys, on uhkana ostopalvelumäärärahojen riittämättömyys. Asiaa koskeva oheismateriaali jaetaan kokouksessa.

2 Kuntayhtymän johtajan ehdotus: Kuntayhtymän johtajan muutettu ehdotus: Lisätietoja asiasta antavat talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen, puh ja kuntayhtymän johtaja Maire Ahopelto, puh tai sähköpostitse Hallitus linjaa talousarvioesityksen valmistelua seuraavien vaihtoehtojen pohjalta: 1.talousarvioesityksen valmistelua jatketaan siten, että vuoden 2014 talousarvio on noin 4 milj. euroa alijäämäinen. 2. Talousarvioon tehdään noin 2 milj. euron vähennys henkilöstökuluihin ja noin 2 milj. euron vähennys ostopalveluihin. Hallitus linjaa talousarvioesityksen valmistelua seuraavan linjauksen mukaisesti: Talousarvioesityksen valmistelua jatketaan siten, että vuoden 2014 talousarvio on noin 3,1 milj. euroa alijäämäinen. Hallitus hyväksyi kuntayhtymän johtajan muutetun ehdotuksen. H Kokous keskeytettiin tämän asian käsittelyn jälkeen klo 12:09. Talousarvioesitys on valmisteltu hallituksen tekemän linjauksen mukaisesti. Käyttötalous Talousarvion toimintakulut ilman liikelaitosta ovat yhteensä 319,2 miljoonaa euroa ja toimintatuotot yhteensä 321,7 miljoonaa Menot kasvavat vuoden 2013 alkuperäiseen talousarvioon verrattuna 4,9 % ja vuoden 2013 toteumaennusteeseen verrattuna 3,3 %. Toimintatuottojen kasvu on vuoden 2013 alkuperäiseen talousarvioon verrattuna 6 % ja vuoden 2013 toteumaennusteeseen verrattuna 4,4 %. Rahoitustuotot ja -kulut ovat 0,4 miljoonaa ja suunnitelman mukaiset poistot ovat yhteensä 5,2 miljoonaa Vuoden 2013 alkuperäinen talousarvio ilman liikelaitosta oli 6,3 miljoonaa euroa alijäämäinen. Maaliskuussa hyväksytyn

3 käyttösuunnitelman mukaan alijäämä oli 6,2 miljoonaa Lokakuun toteumaennusteen mukaan vuoden 2013 arvioitu alijäämä tulee olemaan n. 6,4 miljoonaa Toimintakulut liikelaitos (Kainuun Työterveys) mukaan lukien ovat yhteensä 324,5 miljoonaa euroa ja toimintatuotot ovat 327,4 miljoonaa Kainuun Työterveys liikelaitoksen ylijäämätavoite on 0,4 miljoonaa Talousarvio vuodelle 2014 on ilman liikelaitosta 3,1 miljoonaa euroa alijäämäinen. Liikelaitos mukaan luettuna alijäämä on 2,7 miljoonaa Investoinnit Kuntayhtymän investointeihin on varattu 9,6 miljoonaa Investointirahasta käytetään Sote tietojärjestelmien ja yhteisten tietojärjestelmien hankintaan yhteensä 2 miljoonaa Muihin koneisiin ja kalustohankintoihin on varattu 1,5 miljoonaa Uudisrakentamiseen on varattu yhteensä 3,5 milj, josta mm. 2 miljoonaa Uuden sairaalan suunnitteluun ja 1,2 miljoonaa Sirkunkujan asuntojen rakentamiseen. Muiden omien kiinteistöjen korjauksiin on varattu 2,5 miljoonaa Työterveysliikelaitoksen investointivaraus on 0,1 miljoonaa Investoinnit katetaan omalla rahoituksella ja lainarahoituksella, joka on 9,6 miljoonaa Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma on erillisliitteenä. Erillisliite nro: 1 Kuntayhtymän johtajan ehdotus: Lisätietoja asiasta antaa talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen, puh tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@kainuu.fi. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallitus hyväksyy ja esittää yhtymävaltuustolle hyväksyttäväksi talousarvion 2014 ja taloussuunnitelman vuosille erillisliitteen mukaisesti. Kuntayhtymän johtajan muutettu ehdotus: Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallitus hyväksyy ja esittää yhtymävaltuustolle hyväksyttäväksi talousarvion 2014 ja taloussuunnitelman vuosille erillisliitteen

4 mukaisesti seuraavin muutoksin: Käyttötalous Talousarvion toimintakulut ilman liikelaitosta ovat yhteensä euroa ja toimintatuotot yhteensä Menot kasvavat vuoden 2013 alkuperäiseen talousarvioon verrattuna 5,4 % ja vuoden 2013 syyskuun toteuman pohjalta tehtyyn vuosiennusteeseen verrattuna 3,7 %. Toimintatuottojen kasvu on vuoden 2013 alkuperäiseen talousarvioon verrattuna 6 % ja vuoden 2013 toteumaennusteeseen verrattuna 4,4 %. Rahoitustuotot ja -kulut ovat 0,4 miljoonaa ja suunnitelman mukaiset poistot ovat yhteensä 5,2 miljoonaa Toimintakulut liikelaitos (Kainuun Työterveys) mukaan lukien ovat yhteensä euroa ja toimintatuotot ovat Kainuun Työterveys liikelaitoksen ylijäämätavoite on 0,4 miljoonaa Talousarvio vuodelle 2014 on ilman liikelaitosta euroa alijäämäinen. Liikelaitos mukaan luettuna alijäämä on Käyttötalouteen tehtävä menojen lisäys koostuu terveyden ja sairaanhoidon tulosalueelle tehtävästä euron menolisäyksestä. Investoinnit Kuntayhtymän investointeihin on varattu 9,6 miljoonaa Investointirahasta käytetään Sote tietojärjestelmien ja yhteisten tietojärjestelmien hankintaan yhteensä 2 miljoonaa Muihin koneisiin ja kalustohankintoihin on varattu 1,5 miljoonaa Uudisrakentamiseen on varattu yhteensä 3,5 milj, josta mm. 2 miljoonaa Uuden sairaalan suunnitteluun ja 1,2 miljoonaa Sirkunkujan asuntojen rakentamiseen. Muiden omien kiinteistöjen korjauksiin on varattu 2,5 miljoonaa Työterveysliikelaitoksen investointivaraus on 0,1 miljoonaa Investoinnit katetaan omalla rahoituksella ja lainarahoituksella, joka on 9,6 miljoonaa Erillisliitteenä olevaan talousarvioon 2014 ja taloussuunnitelmaan vuosille tehdään muutoksista aiheutuvat taulukko- ja tekstimuutokset. Hallitus hyväksyi kuntayhtymän johtajan muutetun ehdotuksen. Hallitus kuuli asiantuntijana talousjohtaja Eija Tolonen-Mannista tässä asiassa, Kainuun maakunta -kuntayhtymän purkamisessa, kuluvan vuoden talouden seurannasta ja erikoissairaanhoidon

5 hoitokustannusten tasausrahaston sääntöasiasta. Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Yhtymävaltuusto 26 18.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja

Lisätiedot

Tilinpäätös Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Tilinpäätös Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Tilinpäätös 2013 Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen Tilikauden tulos 2013 Tilinpäätös on 3,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen sen jälkeen, kun on huomioitu kunnille palautettava maksuosuus 3,4 miljoonaa euroa

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.7.211 Maakunnan talousarvio 211 ja toimintasuunnitelma 211 214 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 29.11.21 74. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.212 ALUSTAVA ARVIO Maakunnan talousarvio 212 ja toimintasuunnitelma 213 215 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 28.11.211 62. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2007

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2007 KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.1.27 Liite nro: 1 TOIMINTATUOTOT Maakunnan talousarvion (MV 23.4.7) (ilman liikelaitoksia) mukaan toimintatuotot ovat vuodelle 27

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 290 27.8.2018 111 Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 27.8.2018 290 Asianro 55/02.02.02/2018 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 30.9.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Toimiohjeen antaminen edustajalle Eteva kuntayhtymän yhtymäkokoukseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Toimiohjeen antaminen edustajalle Eteva kuntayhtymän yhtymäkokoukseen 09.12.2013 Sivu 1 / 1 4437/00.04.02/2013 87 Toimiohjeen antaminen edustajalle Eteva kuntayhtymän yhtymäkokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Maija Havo, puh. 050 337 3645 Juha Lappalainen, puh. 050 575

Lisätiedot

Tiedotustilaisuus Kainuun soten talousarvioesityksestä Kuntayhtymän hallituksen esitys Maire Ahopelto / Eija Tolonen-Manninen

Tiedotustilaisuus Kainuun soten talousarvioesityksestä Kuntayhtymän hallituksen esitys Maire Ahopelto / Eija Tolonen-Manninen Tiedotustilaisuus Kainuun soten talousarvioesityksestä 27.11.2014 Kuntayhtymän hallituksen esitys 19.11.2014 Maire Ahopelto / Eija Tolonen-Manninen Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Ahopelto,

Lisätiedot

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Yhtymähallitus 118 14.06.2013 Yhtymävaltuusto 22 26.06.2013 Yhtymähallitus 162 17.09.2013 Yhtymähallitus 231 10.12.2013 Yhtymävaltuusto 33 17.12.2013 Vuoden 2013 talousarviomuutokset 29/02.02.01/2013 Yhall

Lisätiedot

Valtuusto 4/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski, auditorio

Valtuusto 4/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski, auditorio KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU ASIALUETTELO Valtuusto 4/2018 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 14.12.2018 klo 13.00 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski,

Lisätiedot

TOT. % TOT M TOIMINTATUOTOT 68,4 16,7 24,5 % 18,6 TOIMINTAKULUT 64,7 16,4 25,3 % 17,4 - SIITÄ:

TOT. % TOT M TOIMINTATUOTOT 68,4 16,7 24,5 % 18,6 TOIMINTAKULUT 64,7 16,4 25,3 % 17,4 - SIITÄ: Yhtymähallitus 28.4.217 LIITE 2 Kuntayhtymän taloudellinen välikatsaus 31.3.217 Savon koulutuskuntayhtymän kirjanpidon 31.3.217 tilanteen mukaisen tuloslaskelman tiivistelmä sekä nettoinvestoinnit ovat

Lisätiedot

Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset valtuuston toimivallan osalta

Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset valtuuston toimivallan osalta Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 3/2018 1 (1) 29 107/02.02.00.00/2017 Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset valtuuston toimivallan osalta Kuntayhtymän valtuusto 29 Kuntayhtymän

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Hallitus 41 25.03.2015 Tarkastuslautakunta 35 07.05.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 350/00.00 02 02/2015 H

Lisätiedot

Yhtymähallitus

Yhtymähallitus Yhtymähallitus 149 30.11.2015 Yhtymävaltuusto 31 14.12.2015 Toiminta- ja taloussuunnitelma ja talousarvio 2016-2018 173/3.30.300/2015 Yhtymähallitus 30.11.2015 149 Kuntalain 110 mukaisesti valtuuston on

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset hallituksen toimivallan osalta

Kuntayhtymän hallitus Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset hallituksen toimivallan osalta Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 12/2018 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 151 19.11.2018 161 107/02.02.00.00/2017 Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset hallituksen toimivallan

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet Kaupunginhallitus 161 08.06.2015 Ympäristölautakunta 74 16.09.2015 Ympäristölautakunta 82 21.10.2015 Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset

Lisätiedot

TALOUSKATSAUS JA TALOUSARVION 2018 VALMISTELUTILANNE. Eeva Suomalainen Talousjohtaja

TALOUSKATSAUS JA TALOUSARVION 2018 VALMISTELUTILANNE. Eeva Suomalainen Talousjohtaja TALOUSKATSAUS JA TALOUSARVION 2018 VALMISTELUTILANNE Eeva Suomalainen Talousjohtaja TALOUSKATSAUS Valtionvarainministeriön (VM) mukaan Suomen talous on selvässä nousussa. Ennusteen mukaan Suomen talous

Lisätiedot

TA2018 valmistelu Palvelusopimusneuvottelut syksy 2017

TA2018 valmistelu Palvelusopimusneuvottelut syksy 2017 TA2018 valmistelu Palvelusopimusneuvottelut syksy 2017 TA2018 valmistelu Lappeenrannan kaupunginhallituksen 4.9.2017 linjauksen ja kuntajohtajien neuvottelukunnassa aiemmin käydyn keskustelun pohjalta

Lisätiedot

Lappajärven kunnan talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma Kunnan investoinnit joudutaan kattamaan lainarahalla.

Lappajärven kunnan talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma Kunnan investoinnit joudutaan kattamaan lainarahalla. Kunnanhallitus 245 04.12.2017 Kunnanhallitus 250 11.12.2017 Lappajärven kunnan talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma 2018-2020 Kh 04.12.2017 245 valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Hallintokunnat

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Yhtymävaltuuston seminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin

TILINPÄÄTÖS Yhtymävaltuuston seminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin TILINPÄÄTÖS 2015 Yhtymävaltuuston seminaari 14. 15.6.2016 Talousjohtaja Elisa Kusmin Tilinpäätös 2015 Ylijäämä 699 821,59 Taseessa edellisten tilikausien ylijäämää 1 761 646,24, joten taseessa ylijäämä

Lisätiedot

TA Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä

TA Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä TA-2017 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä TA17 LÄHTÖKOHDAT Perustamissuunnitelma 1/2016: Kuntayhtymän tavoitteena on saavuttaa keskiarvoisesti ennakoitavaan kustannuskehitykseen nähden

Lisätiedot

Kajaanin kaupungin talouden kehitys ja raamit Kaupunginvaltuusto

Kajaanin kaupungin talouden kehitys ja raamit Kaupunginvaltuusto Kajaanin kaupungin talouden kehitys ja raamit 2020-2022 Kaupunginvaltuusto 21.5.2019 2 3 4 5 6 ? 8 10 11 Kajaani 1 000 S Yhteenveto TILIVUOSI 2017 2018 2019** 2020** 2021** 2022** Verolaji Kunnallisvero

Lisätiedot

Käyttösuunnitelman valmistelu 2019 ja talousarvion muutokset. Tilinpäätös Jarkko Raatikainen Talousjohtaja

Käyttösuunnitelman valmistelu 2019 ja talousarvion muutokset. Tilinpäätös Jarkko Raatikainen Talousjohtaja Käyttösuunnitelman valmistelu 2019 ja talousarvion muutokset Tilinpäätös 2018 Jarkko Raatikainen Talousjohtaja 18.3.2019 Vuoden 2019 talousarvio hyväksyttiin valtuustossa 10.12.2018 Käyttösuunnitelmassa

Lisätiedot

Perusturvalautakunta liite nro 2

Perusturvalautakunta liite nro 2 Äänekosken kaupunki Sivu 1 Perusturvalautakunta 25.10.2017 liite nro 2 03032110 Johto ja yleiset palvelut Myyntituotot 234 Muut toimintatuotot 508 742 Henkilöstökulut -470.660-452.700-452.700-370.975-81.725

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset SJK/387/02.02.00/2015 Kh 13.3.2017, 99 Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset Kuntalain 110 :ssä todetaan, että kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä

Lisätiedot

Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 30.9.2010 Maakunnan talousarvio 2010 ja toimintasuunnitelma 2010 2013 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 14.12.2009 134.

Lisätiedot

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille. Kaupunginhallitus 71 06.02.2017 Kaupunginvaltuusto 10 06.03.2017 Kaupungin talouden toteutuminen 2016, kaupunki ja liikelaitokset 2072/02.02.02/2016 KHALL 06.02.2017 71 Talous vuonna 2016 Uudenkaupungin

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS Sivu 5 tammi-elokuu 2018

OSAVUOSIKATSAUS Sivu 5 tammi-elokuu 2018 Yhtymähallitus 30.10. 156 LIITE 1 OSAVUOSIKATSAUS Sivu 5 tammi-elokuu Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Sairaanhoidossa saapuneiden lähetteiden määrät sekä käyntimäärät ovat lisääntyneet edelliseen

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Tilinpäätös Valtuustoseminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin

Tilinpäätös Valtuustoseminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin Valtuustoseminaari 13. 14.6.2018 Talousjohtaja Elisa Kusmin MÄÄRÄTAVOITTEET Avohoito Tilinpäätös 2017 TA 2017 TA muutos Muutettu TA 2017 TP 2017 Ero Toteuma% kuntalask.käynnit, omat * 223 815-6 526 217

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysosaston vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelma

Sosiaali- ja terveysosaston vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelma Sosiaali- ja terveyslautakunta 103 13.10.2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 110 19.10.2015 Sosiaali- ja terveysosaston vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelma Sosiaali- ja terveyslautakunta

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa. Kaupunginhallitus 53 12.02.2018 Tarkastuslautakunta 11 09.03.2018 Kaupungin talouden toteutuminen 2017, kaupunki ja liikelaitokset 122/02.02.02/2018 KHALL 12.02.2018 53 Talous vuonna 2017 Uudenkaupungin

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL 1 (17) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2018 25.10.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa,

Lisätiedot

Talousarvio Toimitusjohtaja Eetu Salunen

Talousarvio Toimitusjohtaja Eetu Salunen Talousarvio 2019 Toimitusjohtaja Eetu Salunen 14.11.2018 Palveluiden saatavuus on turvattava myös 2019 Palvelurakenne uudistuu Etulinja: Sujuvampi neuvonta ja yhteydensaanti Palvelut uudistuvat alkuvuonna.

Lisätiedot

Vuoden 2014 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Vuoden 2014 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Kunnanhallitus 219 16.09.2013 Kunnanhallitus 253 28.10.2013 Kunnanhallitus 268 25.11.2013 Kunnanhallitus 282 02.12.2013 Kunnanvaltuusto 72 09.12.2013 Vuoden 2014 talousarvio ja vuosien 2015-2016 taloussuunnitelma

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS

VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS NAKKILAN KUNTA VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito 30.4.17 Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS TOIMINTAMENOT/-TULOT KESKUSVAALILAUTAKUNTA

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Toimiohjeen antaminen edustajalle Eteva kuntayhtymän yhtymäkokoukseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Toimiohjeen antaminen edustajalle Eteva kuntayhtymän yhtymäkokoukseen 21.10.2013 Sivu 1 / 1 4437/00.04.02/2013 76 Toimiohjeen antaminen edustajalle Eteva kuntayhtymän yhtymäkokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Aulis Majuri, puh. (09) 816 23000 Marja-Leena Remes, puh. (09)

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2019 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS

VUODEN 2019 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2019 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS NAKKILAN KUNTA VUODEN 2019 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2019 kpito 30.4.19 Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS TOIMINTAMENOT/-TULOT KUNNANHALLITUS Henkilöstöhallinto,

Lisätiedot

Sitovuustason määrärahat

Sitovuustason määrärahat Yhtymähallitus 27.4. / 78 LIITE NRO 8 TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1-3 KK Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-3 kk Talousjohtajan katsaus Talousjohtaja Tero Mäkiranta 20.4.: Laskutuksessa

Lisätiedot

KYHALL Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen perussopimuksen 5 :n mukaan jäsenkuntien valtuustot hyväksyvät Selänteen tilinpäätöksen.

KYHALL Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen perussopimuksen 5 :n mukaan jäsenkuntien valtuustot hyväksyvät Selänteen tilinpäätöksen. Kuntayhtymähallitus 17 28.02.2013 Tarkastuslautakunta 28 16.05.2013 Tarkastuslautakunta 35 28.05.2013 Tilinpäätös vuodelta 2012 23/02.02.02/2013 KYHALL 28.02.2013 17 Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen perussopimuksen

Lisätiedot

Pelastuslautakunta käsittelee kokouksessaan pelastuslaitoksen talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman laadintaohjeet.

Pelastuslautakunta käsittelee kokouksessaan pelastuslaitoksen talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman laadintaohjeet. Lapin liiton hallitus 62 28.08.2017 Lapin liiton hallitus 95 30.10.2017 Lapin liiton valtuusto 18 27.11.2017 Talousarvio ja toimintasuunnitelma 2018 ja taloussuunnitelma 2019-2020 LLHall 28.08.2017 62

Lisätiedot

KYSin talous 2017 ja 2018 sekä kertaluonteiset erät

KYSin talous 2017 ja 2018 sekä kertaluonteiset erät KYSin talous 2017 ja 2018 sekä kertaluonteiset erät Kari Janhonen, 14.03.2018 5.4.2018 1 Tilinpäätös 2017 5.4.2018 2 5.4.2018 3 Sitovat tavoitteet Valtuusto muutokset talousarvioon 22.5.2017, 10 (suun

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille Kaupunginhallitus 241 20.06.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2247/02.02.00/2016 KHALL 20.06.2016 241 Talouden tasapaino

Lisätiedot

Tilinpäätösennuste 2018

Tilinpäätösennuste 2018 Tilinpäätösennuste 2018 Työvaliokunta 13.2.2019 TPE vs MTA III (yhtymä ilman liikelaitoksia) (1000 ) MTA 2018 TPE 2018 TOT % Toimintatuotot yhteensä 735 095 732 525 99,7 % Toimintakulut yhteensä 721 803

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

Hallitus LIITE 1a TILINPÄÄTÖKSEEN 2013 LIITTYVIÄ LASKELMIA

Hallitus LIITE 1a TILINPÄÄTÖKSEEN 2013 LIITTYVIÄ LASKELMIA Hallitus 26.2.2014 LIITE 1a TILINPÄÄTÖKSEEN 2013 LIITTYVIÄ LASKELMIA Yhteenveto käyttötalouden toteumista tulosalueittain Kuntayhtymän tuloslaskelma sisäinen/ulkoinen Lapin Urheiluopiston tuloslaskelma

Lisätiedot

ennusteen Verotulot Käyttömenojen lainamäärä

ennusteen Verotulot Käyttömenojen lainamäärä Syyskuun toteuman perusteella tehdyn ennusteen mukaan koko tilikauden alijäämä on - osavuosikatsauksesta. Olennaisin muutos on maaomaisuuden myyntivoittojen arvio, johon on lisätty 7 milj. euroa. Verotulot

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset

Lisätiedot

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1 8 KK Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-8 kk Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Hoitopäivien määrä on toteutunut 68,2 verrattuna talousarviolukuun ja kasvanut

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP 1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP TALOUSARVION 2014 TOTEUTUMINEN AJALTA Tilikauden 1-5/2013 jaksotettu tulos on 3.367 euroa positiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten jälkeen

Lisätiedot

TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015

TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015 TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 215 TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA Käyttötalous ja rahoitus Vuoden 215 käyttösuunnitelmassa liikevaihto on 197,7 milj. euroa, talousarviossa

Lisätiedot

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1 10 KK Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-10 kk Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Hoitopäivien määrä on toteutunut 86,8 verrattuna talousarviolukuun ja kasvanut

Lisätiedot

LIITE VUODEN 2018 TALOUSARVION MUUTTAMINEN, KOONTI 10/2018

LIITE VUODEN 2018 TALOUSARVION MUUTTAMINEN, KOONTI 10/2018 LIITE VUODEN 2018 TALOUSARVION MUUTTAMINEN, KOONTI 10/2018 Pykälässä selostettujen talousarviomuutosten yhteenveto on esitetty tämän liitteen alussa. Yhteenvedon jälkeen pykälässä selostetut muutokset

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2018 SEKÄ INVESTOINNIT VUOTEEN 2023

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2018 SEKÄ INVESTOINNIT VUOTEEN 2023 22.8.2017 APisto 1 Ahti Pisto sairaanhoitopiirin johtaja TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 2020 JA TALOUSARVIO 2018 SEKÄ INVESTOINNIT VUOTEEN 2023 22.8.2017 APisto 2 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2017

Lisätiedot

Tilinpäätös Valtuustoseminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin

Tilinpäätös Valtuustoseminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin Valtuustoseminaari 12. 13.6.2019 Talousjohtaja Elisa Kusmin TA 2018 TA muutos Muutettu TA 2018 TP 2018 Ero Toteuma% MÄÄRÄTAVOITTEET Avohoito kuntalask.käynnit, omat * 236 507 13 640 250 147 276 584 26

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 30/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5469/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 30/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5469/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 30/2015 1 (1) 357 Asianro 5469/02.02.02/2015 Talousarviomuutokset vuodelle 2015 Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja strategiapalvelu Talousarviomuutoksia vuodelle

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 30.9.2013 Tammi-elokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Heinäkuun toteuman perusteella tehdyn ennusteen mukaan koko tilikauden alijäämä on - seurantaraportista.

Heinäkuun toteuman perusteella tehdyn ennusteen mukaan koko tilikauden alijäämä on - seurantaraportista. Heinäkuun toteuman perusteella tehdyn ennusteen mukaan koko tilikauden alijäämä on - seurantaraportista. Verotulot ovat jäämässä yli 11 milj. euroa talousarvioon merkittyä pienemmiksi. Ennuste on olennaisesti

Lisätiedot

Verotulojen toteutuminen ja ennuste

Verotulojen toteutuminen ja ennuste Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 316 Talousarvion toteutuminen 31.10.2015 Asianro 60/02.02.02/2015 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain lokakuun

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2019 Vuoden 2018 tilinpäätös Plussat: Hyvät palvelut säilyivät Talousarviossa pysyttiin, hyvää työtä toimialoilla Menojen kasvu alle

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2013 Yhtymävaltuuston seminaari Yhtymävaltuusto

TILINPÄÄTÖS 2013 Yhtymävaltuuston seminaari Yhtymävaltuusto TILINPÄÄTÖS 2013 Yhtymävaltuuston seminaari 10. -11.6.2014 Yhtymävaltuusto 11.6.2014 Talousjohtaja Elisa Kusmin Tilinpäätös 2013 tuloslaskelma vertailu Tuloslaskelma/Milj. Muutettu Toteuma % Toteuma %

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus

LAPIN LIITTO Hallitus LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

kk=75%

kk=75% 1 Talousarvion toteutuminen 01.01. - 30.09.2017 9 kk=75% Kokonaisuutena syyskuun lopun toteuma näyttää varsin hyvältä. Viime vuoteen verrattuna vuosikate on toteutunut noin 800 000 euroa paremmin ja tilikauden

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti ajalta

Talouden ja toiminnan seurantaraportti ajalta Maakuntahallitus I 180 10.10.2011 Maakuntavaltuusto 53 24.10.2011 Talouden ja toiminnan seurantaraportti ajalta 1.1. - 31.8.2011 MH 180 Taloussäännön ohjeiden mukaisesti maakunnan tulee tehdä talouden

Lisätiedot

Lemin kunnanhallitus Toukkalantie 2 54710 LEMr leminkunta@lemi.fi 16.5.2019 OIKAISUVAATIMUS Vaadin oikaisua Lemin kunnanhallituksen päätökseen 24.4.2019 48. Kunnanhallitus on päättänyt, että "Hankinta

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE Kunnanhallitus 355 19.10.2015 Kunnanhallitus 404 01.12.2015 TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2017-2018 157/2/20/200/2015 Khall 19.10.2015 355 Valtuusto hyväksyi vuoden 2016 talousarvion raamin

Lisätiedot

Kainuun sote, Urho Kekkosen katu 2-4, 2. krs, Kajaani, iso neuvotteluhuone

Kainuun sote, Urho Kekkosen katu 2-4, 2. krs, Kajaani, iso neuvotteluhuone PÖYTÄKIRJA 17/2013 1 Hallitus 04.12.2013 AIKA 04.12.2013 Klo 10:10-14:52 PAIKKA Kainuun sote, Urho Kekkosen katu 2-4, 2. krs, Kajaani, iso neuvotteluhuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 72 Kokouksen laillisuus-

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 17.11.2015 Sivu 1 / 1 171 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 lokakuun kuukausiraportti (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ 1 (5) Yhtymähallinto AP/sv

LAUSUNTOPYYNTÖ 1 (5) Yhtymähallinto AP/sv LAUSUNTOPYYNTÖ 1 (5) Satakunnan sairaanhoitopiirin jäsenkuntien kunnallishallitukset Satakunnan sairaanhoitopiirin yhteistyötoimikunta Viite: Yhtymähallitus 28.8.2017 LAUSUNTOPYYNTÖ SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN

Lisätiedot

/2017 / MTA* 10/2016 / TP 2016 MTA 2017* 2017 / MTA* TA 2017** / TA** 2016 / TP

/2017 / MTA* 10/2016 / TP 2016 MTA 2017* 2017 / MTA* TA 2017** / TA** 2016 / TP 1) Tuloslaskelma * MTA = muutettu talousarvio ** TA = alkuperäinen talousarvio HUOM! Voit porautua eri laskentatunnisteisiin. (käyttötalous) Kum. Tot.-% Kum. Tot.-% Ennuste Ennuste Ennuste TP Ennuste 1

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ Kirkkovaltuusto

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ Kirkkovaltuusto PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 1 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika: Torstai klo 18.00 19.40 Paikka: Seurakuntatalo Läsnä: Valtuutetut: läsnä poissa Auvinen Marketta Huhtinen Kaija Karjalainen Esa Kautonen

Lisätiedot

/2017 / MTA* 12/2016 / TP 2016 MTA 2017* 2017 / MTA* TA 2017** / TA** 2016 / TP

/2017 / MTA* 12/2016 / TP 2016 MTA 2017* 2017 / MTA* TA 2017** / TA** 2016 / TP 1) Tuloslaskelma * MTA = muutettu talousarvio ** TA = alkuperäinen talousarvio HUOM! Voit porautua eri laskentatunnisteisiin. (käyttötalous) Kum. Tot.-% Kum. Tot.-% Ennuste Ennuste Ennuste TP Ennuste 12/217

Lisätiedot

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1 5 KK Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-5 kk Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Hoitopäivien määrä on toteutunut 43,9 verrattuna talousarviolukuun ja kasvanut

Lisätiedot

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1 12 KK Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-12 kk Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Hoitopäivien määrä on toteutunut 103,9 verrattuna talousarviolukuun ja kasvanut

Lisätiedot

Lainatarjouspyyntö. Iisalmen kaupunki Taloustoimi 26.1.2016 1 (3)

Lainatarjouspyyntö. Iisalmen kaupunki Taloustoimi 26.1.2016 1 (3) 26.1.2016 1 (3) Iisalmen kaupunki (sisältää myös Iisalmen Vesi -liikelaitoksen) sekä tytäryhteisöt Ylä- Savon SOTE kuntayhtymä, Iisalmen Teollisuuskylä Oy ja Kiinteistö Oy Petterinkulma pyytävät rahalaitoksenne

Lisätiedot

/ /2014

/ /2014 25.08.2014 Sivu 1 / 1 1111 2583/02.02.02/2014 44 Kårkulla samkommunin taloussuunnitelma vuosille 2015-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Nina Hiltunen, puh. 046 877 3466 Juha Lappalainen, puh. 050 575 2392

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2017 1 16.10.2017 ARVIOINNIN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 23.10.2017 AIKA maanantaina 23.10.2017 klo 16.00 PAIKKA Innova, Piippukatu 11 JÄSENET/LÄSNÄ Varsinaiset jäsenet Henkilökohtaiset

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/2015 1 (5) 805 HSY -kuntayhtymän toiminta- ja taloussuunnitelmaehdotus vuosille 2016-2018 HEL 2015-007268 T 00 01 06 Päätös päätti merkitä tiedoksi liitteinä 2 ja 3 olevat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 78

Espoon kaupunki Pöytäkirja 78 07.11.2016 Sivu 1 / 1 1924/2016 00.04.01.00 78 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän (HSY) yhtymäkokouksen 18.11.2016 kokousedustajan määrääminen ja toimiohjeen antaminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1 3 KK Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-3 kk Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Hoitopäivien määrä on toteutunut 26,2 verrattuna talousarviolukuun ja kasvanut

Lisätiedot

Raportointi jäsenkunnille. Tammi-syyskuu 2014

Raportointi jäsenkunnille. Tammi-syyskuu 2014 Raportointi jäsenkunnille Tammi-syyskuu 2014 Eksoten tulos Tammi-syyskuu 2014 Muutos 2014 Tammi-syyskuu 2014 Koko vuosi TP 2013 EKSOTE YHTEENSÄ 1000 EUR E2014 vs. TP 2013 Toteuma Budjetti Erotus Ennuste

Lisätiedot

Hallintokeskuksen talousarviomuutokset Khall liite 2

Hallintokeskuksen talousarviomuutokset Khall liite 2 Hallintokeskuksen talousarviomuutokset Khall 4.12.2017 240 liite 2 Yleishallinto Tulot 175 433 175 433 Palkat ja palkkiot -603 049 15 000-588 049 Henkilösivukulut -330 205 3 000-327 205 Muut kulut -1 983

Lisätiedot

Kokouspäivämäärä Talousjohtaja Tero Mäkiranta

Kokouspäivämäärä Talousjohtaja Tero Mäkiranta Sivu 1 SATSHP/407/02.02.02/2018 59 TOIMINNAN JA TALOUDEN KATSAUS 1-3 KK/2018 Talousjohtaja Tero Mäkiranta 18.4.2018 Talousjohtajan katsaus sairaanhoitopiirin tammi-maaliskuun 2018 toimintaan ja talouteen:

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous

Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous 1 (5) Kunta- ja aluehallinto-osasto 6.11.2017 Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous Kuntatalouden kehitystä on arvioitu talousarvioesityksen yhteydessä valmistellussa kuntatalousohjelmassa vuodelle

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI TULOSLASKELMA TP 2015 TA+M 2016 TP 2016 TOT % TOIMINTATUOTOT

LOIMAAN KAUPUNKI TULOSLASKELMA TP 2015 TA+M 2016 TP 2016 TOT % TOIMINTATUOTOT LOIMAAN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSKATSAUS Tammikuu LOIMAAN KAUPUNKI TULOSLASKELMA TP 2015 TA+M 2016 TP 2016 TOT % TOIMINTATUOTOT 01-12 01-12 2016 Myyntituotot 5 421 423 7 520 900 7 264 623 96,6 Maksutuotot

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 28.11..2013 Tammi-syyskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

TALOUSARVION VALMISTELU VUODELLE 2008

TALOUSARVION VALMISTELU VUODELLE 2008 TALOUSARVION VALMISTELU VUODELLE 2008 1 LIITE 1 Kainuun maakunta -kuntayhtymän talousarvio vuodelle 2008 tehdään tulosyksiköittäin erillisellä web-taloussuunnitteluohjelmalla. Kunkin tulosyksikön tiedot

Lisätiedot

TALOUSTILANNE Eeva Suomalainen Talousjohtaja

TALOUSTILANNE Eeva Suomalainen Talousjohtaja TALOUSTILANNE 2017-2018 Eeva Suomalainen Talousjohtaja Kajaani on Kainuun maakuntakeskus, jonka aseman arvioidaan vahvistuvan maakuntauudistuksen myötä. Kainuun ja Kajaanin haasteena tulevaisuudessa on

Lisätiedot

Suunnittelukehysten perusteet

Suunnittelukehysten perusteet Kaupunginhallitus 344 19.06.2017 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2875/02.02.00/2017 KHALL 19.06.2017 344 Talouden tasapaino

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 233 22.8.2016 73 Tilausten toteutuminen 30.6.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 22.8.2016 233 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Perusturvakuntayhtymä Karviaisen talousarvio vuodelle 2014 ja taloussuunnitelma

Perusturvakuntayhtymä Karviaisen talousarvio vuodelle 2014 ja taloussuunnitelma Kaupunginhallitus 351 18.11.2013 Kaupunginhallitus 362 25.11.2013 Kaupunginvaltuusto 133 02.12.2013 Perusturvakuntayhtymä Karviaisen talousarvio vuodelle 2014 ja taloussuunnitelma 2015-2017 Yhtymähallitus

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus Liite

LAPIN LIITTO Hallitus Liite LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018 2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

Yhtymähallitus 204 23.10.2012. Vuoden 2012 talousarviomuutokset 542/02.02.00/2012. Yhall 19.6.2012 135

Yhtymähallitus 204 23.10.2012. Vuoden 2012 talousarviomuutokset 542/02.02.00/2012. Yhall 19.6.2012 135 Yhtymähallitus 204 23.10.2012 Vuoden 2012 talousarviomuutokset 542/02.02.00/2012 Yhall 19.6.2012 135 Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja Seija Kärkkäinen, seija.karkkainen(at) ylasavonsote.fi, puh

Lisätiedot