Rehtorin palsta. Hyvät oppilaat, vanhemmat ja koulun henkilökunta.

Samankaltaiset tiedostot
Rehtorin palsta. Hyvät oppilaat, vanhemmat, koulun muu henkilökunta ja opettajat.

Rehtorin palsta. Hyvät oppilaat, vanhemmat, koulun henkilökunta ja opettajat.

TESJOEN KOULU SYYSTIEDOTE

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA

LUKUVUOSITIEDOTE LV KIRKONKYLÄN KOULU

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa

Kalkkisten koulu

MUHOKSEN KUNTA. Laitasaaren alakoulu

Koulutulokkaiden vanhempainaamu

Koulutulokkaiden vanhempainaamu. Tiistai klo

Sivistyslautakunnan päätöksen mukaiset työ-/loma-ajat. Lauantaityöpäivät: Liikunta- ja liikenneturvallisuuspäivä

1-6.luokilla oppilaita opetetaan pääsääntöisesti perusopetusryhmissä luokanopettajien toimesta.

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Lukuvuositiedote

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Oppilashuolto Huittisissa. Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO

Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona Aineisto osoitteessa:

Vuosisuunnitelma. Opettajat. Toiminta-ajatus / keskeiset tavoitteet. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain. Tuntikehys.

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu

NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO

PARKANON YHTENÄISKOULU

1. Yhteystiedot. 2. Käsittely. 3. Allekirjoitukset. Lukuvuosi: Varhaiskasvatus/ Esiopetus

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto

Kuparivuoren koulu. 1. Oppilaat. Noin 300. Keskikokoinen koulu. 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää

Malvaan koulu. Lukuvuoden työsuunnitelma

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen

GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu

TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE Sepänmäen koulu

Lukuvuoden painopistealueet: Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot, kulttuurinen osaaminen ja vuorovaikutustaidot

Tervetuloa Pukinmäenkaaren peruskouluun!

OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS

MUHOKSEN KUNTA. Laitasaaren koulu

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE

Koulukohtainen oppilashuoltosuunnitelma / alakoulut

koulun nimi Valmistava opetus

Luokanopettajan tilalle tulee useita aineenopettajia. Melkein kaikissa aineissa on eri opettaja.

Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Joululoma Pääsiäisloma Vappu Muut lomapäivät. alkaa

Yhteenveto koulujen työsuunnitelmista lv

Elina Pehkonen, l.-2. lk luokanvalvoja, lk musiikki. Joustava alkuopetus, opetusta 26 vkh

Opiskeluhuolto ja erityisopetus Aapo Halonen, yläkoulun rehtori Niina Rekiö-Viinikainen, erityisopetuksen lehtori Jyväskylän normaalikoulu

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Opetussuunnitelma. Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu

Luokka A

PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki

klo Jokivarren koulu Antti Ketonen, perusopetuksen rehtori

Runsas vuosi sitten tuli kuluneeksi 130 v. siitä, kun ensimmäiset oppilaat aloittivat koulunkäyntinsä. tässä koulurakennuksessa.

Lähetetty koululautakunnan suomenkieliselle jaostolle hyväksyttäväksi

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun. Merja von Schantz, projektisuunnittelija

Koulun ulkopuolella annettavan opetuksen opetussuunnitelmalliset ja sosiaaliset tavoitteet

Koulu. Hyrylän yläaste. Hyökkälän koulu. Jokelan yläaste. Kellokosken koulu. Kirkonkylän koulu. Klemetskogin koulu. Kolsan koulu.

KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016

klo Jokivarren koulu Antti Ketonen, rehtori

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi

LUKUVUOSITIEDOTE KUHANIEMEN KOULU HUOM! KOULUN VANHEMPAINILTA JÄRJESTETÄÄN TIISTAINA 7.9. KLO 18. Kahvinjuonnilla aloitellaan jo klo

OPPILASHUOLTO. Oppilashuoltoryhmä (OHR) Kouluruokailu

PYHTÄÄN KUNTA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA

OPPILASHUOLTO. Savonlinnan normaalikoulu / Sirpa Koivuniemi-Luoma-aho ja Katja Räisänen

HÄMEENKYRÖN KUNNAN ESIOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN

Mitä pidetään tärkeänä? Oppimisen monet tavat ja oppilaan hyvinvointi Koulun toimintakulttuurin avainsanat: Yhteisöllisyys, osallisuus ja kuulluksi

Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma

11212 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2/2019

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Lastensuojelulaki yhteistyötahojen näkökulmasta

määritelty opetussuunnitelman perusteissa:

Koulun nimi lukuvuosi Oppilasmäärä lukuvuoden päättyessä. Luokalle jääneiden lukumäärä. Työnantajan järjestämä koulutus

TERVETULOA ATALAN KOULUUN! Vanhempainilta

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA

Kuinka usein ja millä kokoonpanolla yhteisöllinen oppilashuoltoryhmänne kokoontuu 1) laajennetusti: Kurun yhtenäiskoulun alue kokoontuu kaksi kertaa

************************************************************************ Saaren koulun työsuunnitelma lukuvuonna

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu

EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS

Kalkkisten koulu

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa Ikaalinen

lisäksi keväällä 1 päivä myöhemmin sovitun mukaisesti

Länsi-Asikkalan koulu koulun nimi. YHTEYSTIEDOT Koulu Lähiosoite: Hilliläntie 207 Postinumero ja postitoimipaikka Kurhila

Perusopetuskysely Koko perusopetus

LIPERIN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTO. Kuopio Tukipalvelujen koordinaattori Päivi Ikonen Liperin kunta

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio

TVA LOMAKKEET SELITYKSINEEN 2015

Transkriptio:

Rehtorin palsta Hyvät oppilaat, vanhemmat ja koulun henkilökunta. Koulussamme lukuvuoden alkua voisi kuvata sanoilla pirteän iloinen. Oppilaat ovat tulleet innokkaina kouluun. Oppilaiden on ollut mukava nähdä kesän jälkeen taas vanhoja kavereita ja uusiakin kavereita on varmasti koulun alkamisen myötä moni saanut. Myös välituntipelejä on pelattu kesäsäässä ahkerasti, tai sitten on vain muuten nautittu välituntisin yhdessäolosta. Ensimmäinen koulupäivä meillä oli ns. toiminnallinen koulupäivä, jolloin oppilaat työskentelivät ryhminä erilaisilla tehtävärasteilla. Palaute tästä toiminnallisesta koulupäivästä oli varsin myönteinen. Tunneilla oppilaat ovat jaksaneet työskennellä yllättävänkin ahkerasti ja positiivisella mielellä. Alkanut syksy on koko valtakunnan mittakaavassa katsoen ollut monella tapaa harvinaislaatuinen. Maamme hallitus kamppailee valtiontalouden tasapainottamisen kanssa kovemmin kuin pitkään aikaan on totuttu näkemään, koska valtionvelka on noussut ennätyslukemiin ja velkaantuminen jatkuu edelleen kovalla tahdilla. Suomeen on saapunut pakolaisia tänä vuonna jo 8000 ja lisää on koko ajan tulossa, melkoinen haaste valtakunnallisesti tämäkin. Valtion talousongelmat heijastuvat vahvasti myös kuntatalouteen jo nyt, mutta todennäköisesti vaikutus on vielä suurempi tulevina vuosina. Meillä Karviassa tapahtuu myös oman kunnan mittakaavassa suuria asioita, mutta varsin positiivisia. Yhtenäiskoulun suunnittelevat arkkitehdit on jo valittu ja lopullisia koulun piirustuksia aletaan nyt tehdä. Suunnittelu ja rakentaminen tehdään tiiviissä aikataulussa. Tämän lukuvuoden loppupuolella toukokuussa on tarkoitus aloittaa yhtenäiskoulun rakentaminen. Lukuvuonna 2016 2017 yläkoululaiset ovat todennäköisesti ainakin jonkin aikaa ja jollain tapaa siirtotiloissa. Syyslukukauden 2017 alusta olisi sitten tarkoitus siirtyä opiskelemaan uuteen kouluun. Yhtenäiskoulun rakentamisen aloittaminen nyt oli viisas päätös, koska tulevaisuuden talousnäkymät valtakunnallisesti ja kuntataloudenkin tasolla sisältävät paljon epävarmuustekijöitä. Samanaikaisesti rakennussuunnittelun kanssa tehdään uutta opetussuunnitelmaa osin usean kunnan yhteistyöprojektina. Opetussuunnitelman pitäisi olla valmis ja käyttöönotettavissa vuoden 2016 syyslukukauden alusta. Kiirettä pitää myös opetussuunnitelmatyössä, mutta uskon, että opetussuunnitelma valmistuu aikataulun mukaisesti. Hyvä itsetunto ja sosiaaliset taidot ovat oppilaille elämässä eteenpäin selviämisen kannalta aivan keskeisen tärkeitä opittujen tietojen ja taitojen rinnalla. Oppilaiden itsetunnon ja sosiaalisten taitojen kehittymisen tukeminen on meidän aikuisten tehtävä. Yhdessä tehden, yhdessä ponnistellen ja toinen toisiamme tukien selviämme varmasti kaikista eteen tulevista haasteista. Tehdään tästä yhdessä tehden ja toimien hyvä kouluvuosi! Arimo Koivisto

Kirkonkylän koulun yhteystiedot Puhelinnumerot Rehtori Arimo Koivisto Opettajainhuone KTJ/kunnansihteeri Hanna Vainionpää Koulutoimisto (ma pe klo 09 15) Terveydenhoitaja Minna Käkelä Koulukuraattori Merja Haaksiluoto Kiinteistönhoitaja Urho AlaRämi Keittiö SirkkaLiisa Hiitti Erityisopettaja Katri Lamberg KyläKarviantie 18 39930 KARVIA 0401435151 0401203914 0447727520 0401203909 0445773812, 5773812 0445772747 0447727500 0401203921 0401203917 Opettajat sähköposti: etunimi.sukunimi@karvia.fi Alanen Hanna Anttila Risto Kivistö MarjaLiisa Korpi Jaana Kujanpää Maiju Lamberg Katri Luoma Antti Majanen Mika Mastomäki Leena Mäki Vuokko tekstiilityö 3. 6. lk luokanopettaja 1 lk, KUv 36 lk, UE 3 lk, FY 5. lk luokanopettaja 2. lk, LT 5. 6 lk, Liv 5. 6 lk, UE 4. lk esikoulunopettaja luokanopettaja, 3 4. lk, Liv 3. 4. lk, MU 5. 6. lk, FY 6 lk, UE 5 lk erityisopettaja luokanopettaja, vararehtori 5. 6. lk, LP 3. 4.lk, Liv 5. 6. lk tekninen työ 3. 6. lk englannin opettaja 3. 6. lk erityisluokanopettaja pienryhmä 3. 4. lk, LQ 6 lk, TT5 Muu henkilökunta Ojaniemi Tuulikki, koulunkäyntiavustaja Puisto Heidi, koulunkäyntiavustaja Patokoski Eveliina, koulunkäyntiavustaja, esikoulu Tuorila Sari, koulunkäyntiavustaja, esikoulu AlaRämi Urho, kiinteistönhoitaja Sarpavirta Ulla, siivooja Hiitti Liisa, ravitsemustyöntekijä Nevala Eija, ravitsemustyöntekijä Kansikuva: Iiris Lepistö 6.lk

Kirkonkylän koulujen yhteiset arvot, koulun toimintaajatus ja lukuvuoden 2015 2016 painopistealueet Kirkonkylän koulujen yhteiset arvot Tunnemme Sinut huomaamme yksilöllisyyden Jokaiselle tarpeen mukaan huomioimme tasaarvoisuuden Sinulla on lupa olla oman ikäisesi Taivumme monipuolisuuteen Kannustamme älylliseen uteliaisuuteen Opetamme kiitollisuutta Opetamme itse oppimaan Opetamme näkemään metsän puilta Arvostamme sanoja ja aitoa vuorovaikututusta Koulun toimintaajatus Kirkonkylän koulussa pyritään vahvistamaan vastuukasvatuksen avulla oppilaiden itsetuntoa, niin että oppilas oppii arvostamaan omaa toimintaansa, ja sitä kautta hän osaa arvostaa myös muita ihmisiä ja luontoa. Toimintaajatuksesta johdetut tavoitteet hyvä perusopetus: keskeiset tiedot ja taidot luonteva ja kohtelias käytös; joustava vuorovaikutus kansainvälisyysharrastuksen lisääminen tuetaan oppilaiden liikuntaharrastusta omaaloitteisuuden ja itsenäisyyden vahvistaminen annetaan mahdollisuus oppilaan oman valinnan mukaan valita joko liikunta, kuvataide tai musiikki taito ja taideaineeksi Lukuvuoden painopistealueet a) osallistuva kansalaisuus ja yritteliäisyys b) suvaitsevaisuus ja hyvät tavat c) yhteistyö kotien kanssa d) Karvia 150 vuotta

Työaika Oppitunnit, välitunnit, ruokailu aamunavaus 1. tunti 2. tunti Ruokailu 3. tunti 4. tunti 5. tunti 6. tunti 08.55 09.00 09.00 09.45 10.00 10.45 10.45 11.00 11.15 12.00 12.15 13.00 13.15 14.00 14.15 15.00 Lukuvuoden jaksotus Koulun aloituspäivä Syysloma Joululoma Talviloma Pääsiäisloma Koulu päätöspäivä 11.08.2015 19.10.2015 24.10.2015 20.12.2015 06.01.2016 29.02.2016 05.03.2016 25.03.2016 28.03.2016 04.06.2016 Arviointi Oppilasarviointi: Syyslukukaudella ja opettajan harkinnan mukaan tarvittaessa myös kevätlukukaudella oppilas suorittaa itsearvioinnin, jonka jälkeen pidetään arviointikeskustelu. Arviointikeskustelussa on oppilaan ja opettajan lisäksi läsnä huoltaja/huoltajat. Arviointikeskustelussa hyödynnetään oppilaan tekemää itsearviointia. Todistukset annetaan lukukausien päätyttyä. Luokilla 1 4 on käytössä sanallinen arviointi, luokilla 5 6 käytetään numeroarviointia. Oppilaiden edistymistä seurataan testein ja kokein. Osallistutaan valtakunnallisiin kokeisiin. Koulun oman toiminnan arviointi: Koulun oman toiminnan arviointia suoritetaan kunnan koulujen yhteisen laadunarvioinnin osana. Laatutyön kehittämiskohde on lukuvuonna 2015 2016 kodin ja koulun yhteistyön kehittäminen. Koulu suorittaa oman toimintansa arviointia mm. osallistumalla valtakunnallisiin kokeisiin ja kyselyihin. Tuntikehyksen käytön painopistealueet Opetus tapahtuu yleensä perusopetusryhmissä. Jakotunteja käytetään matematiikan, äidinkielen, englannin, tekstiilityön ja teknisen työn opetuksessa. Yhdysluokassa 3 4 opettajat Maiju Kujanpää ja Vuokko Mäki tekevät yhteistyötä ja toteuttavat samanaikaisopetusta erillisen suunnitelman mukaisesti. Oppilashuolto

Oppilashuollossa keskeisenä tehtävänä on huolehtia yksittäisen oppilaan hyvinvoinnista ja laajempana kokonaisuutena ymmärrettynä järjestelyistä kaikkien oppilaiden hyvinvoinnin turvaamiseksi koulussa. Koulullamme kokoontuu kerran kuukaudessa monialainen oppilaitoskohtainen oppilashuoltoryhmä, joka huolehtii opiskeluhuollon suunnittelusta, kehittämisestä, toteuttamisesta ja arvioinnista. Koulumme oppilashuoltoryhmään kuuluu rehtori, erityisopettaja, kouluterveydenhoitaja ja koulukuraattori. Ryhmä kokoontuu yläkoulun oppilashuoltoryhmän kanssa samanaikaisesti tai eriytyen riippuen käsiteltävästä asiasta. Yksittäisen oppilaan varsinaisia oppilashuoltolain mukaisia asioita käsiteltäessä kootaan monialainen asiantuntijaryhmä aina tapauskohtaisesti. Monialaisen asiantuntijaryhmän tehtävänä on etsiä ratkaisuja yksittäisen oppilaan asioissa. Esiopetuksen oppilashuoltoryhmänä toimii varhaiskasvatuksen tukiryhmä, joka kokoontuu säännöllisesti kaksi kertaa vuodessa ja tarpeen vaatiessa eri kokoonpanoissa. Ryhmään voi kuulua lastenneuvolan terveydenhoitaja, päivähoidonohjaaja, esikoulunopettajat, kelto/erityisopettaja sekä päiväkerhonohjaaja, rehtori, koulukuraattori, psykologi ja sosiaalityöntekijä. Myös monialainen oppilaitoskohtainen oppilashuoltoryhmä voi tarvittaessa ottaa akuutin kiireellisen esikoulua koskevan asian käsiteltäväkseen. Tarkempaa ja laajempaa tietoa oppilashuollon järjestämisestä kunnassamme löytyy Karvian kunnan kotisivuilta oppilashuollon käsikirjasta. Kouluterveydenhuolto Kouluterveydenhoitaja Minna Käkelä on tavattavissa koululla aina kuukauden ensimmäisenä tiistaina. Laajat terveystarkastukset tehdään jatkossa (lääkäri + terveydenhoitaja) 1., 5. ja 8. luokalla ja näihin kutsutaan myös huoltajat mukaan. Terveydenhoitaja tapaa jokaisen oppilaan henkilökohtaisesti vuosittain. Vanhemmalla on aina halutessaan mahdollisuus osallistua lapsensa tarkastukseen. Hammashoitola kutsuu oppilaita hammastarkastukseen määräajoin. Hammashoitaja käy pitämässä koululla oppilaille valistustunnit suunnitelman mukaisesti. Koulukuljetukset Karvian kunnassa koulukuljetuksista päätetään perusopetuslain ja kasvatus ja opetuslautakunnan tekemien periaatepäätösten mukaisesti. Päätökset tehdään lukuvuosikohtaisesti ja oikeus kuljetukseen voi koskea koko lukuvuotta tai sen osaa. Karvian kunnan esiopetuksen ja perusopetuksen 1 6 luokan oppilas on oikeutettu maksuttomaan kuljetukseen kun koulumatka on lyhintä käyttökelpoista reittiä kunnan osoittamaan esiopetus tai lähikouluun 3 km tai enemmän. Kunnan kotisivuilta löytyy Karvian kunnan koulukuljetussääntö, missä asiasta enemmän ja tarkemmin. Välituntivalvonta Välituntivalvonta on järjestetty. Aamuisin valvonta alkaa klo 08.40. Välituntialue on koulun takapiha. Erityisopetus, tukiopetus, läksyparkki

Katri Lamberg on esikoulun ja alakoulujen kiertävänä erityisopettaja. Erityisopettaja toimii tunneilla samanaikaisopettajana, testaa oppilaiden taitoja ja antaa tarvittaessa klinikkamuotoista erityisopetusta. Koulunkäyntiavustajat/kouluavustajat ovat apuna tunneilla joko henkilökohtaisina avustajina tai luokkaavustajina. Avustajien antama tuki on koettu erittäin tärkeäksi. Tukiopetus on tarkoitettu tilapäisesti opiskelussa jälkeen jääneen oppilaan auttamiseksi, esim. pitkän poissaolon jälkeen tai jostakin muusta syystä. Tukiopetusta annetaan tarpeen mukaan ja siitä sovitaan aina erikseen huoltajan, oppilaan ja opettajan kesken. Läksyjen teon tukitoimi oppilaille koulullamme on läksyparkki. Läksyparkkiin voi aina jäädä omasta halustaan, jos oppilas tarvitsee tukea läksyjen teossa. Myös opettaja voi ohjata oppilaan läksyparkkiin. Huoltaja voi ottaa yhteyttä opettajaan tai läksyparkin pitäjään, mikäli haluaa oppilaan käyvän läksyparkissa. Läksyparkin pitäjänä toimii Heidi Puisto ja Tuulikki Ojaniemi. Pienryhmä Pienryhmän opetus integroidaan pääosin yleisopetukseen tänä lukuvuonna. Main muutamia tunteja pidetään erikseen ns. pienryhmän tunteina. Kodin ja koulun yhteistyön järjestäminen Pidetään luokkien yhteinen vanhempainilta syyskuussa. Luokanvalvojat järjestävät arviointikeskustelut oppilaiden ja vanhempien kanssa. Lukuvuositiedote lähetetään alkusyksystä koteihin. Tiedotetaan koulun kotisivujen kautta koululla järjestettävistä tapahtumista. Ollaan yhteydessä kotien kanssa puhelimitse, sähköpostilla, reissuvihkojen välityksellä, henkilökohtaisten keskustelujen muodossa. Tehdään kiinteää yhteistyötä vanhempainyhdistyksen kanssa. Pidetään koulun joulu ja kevätjuhla, joihin kutsutaan vanhemmat mukaan. Poissaolot Mikäli oppilas on poissa koulusta sairauden vuoksi, on siitä ilmoitettava välittömästi saman päivän aamuna luokanopettajalle. Sellaiseen poissaoloon, joka on etukäteen tiedossa, voi luokanopettaja myöntää luvan kolmen päivän ajaksi. Kolmea päivää pidemmät poissaolot myöntää rehtori kirjallisesti, huoltajan pyyntö kirjallisena rehtorille pyynnöt kirjallisesti. (Wilma, sähköposti, kirje). Liikuntatunnit Liikuntatunneilla tulee olla asianmukaiset varusteet: Verryttelyhousut, Tpaita/verryttelytakki, lenkkikengät ja pieni pyyhe. Sisällä käytetään jalassa sisäpelikenkiä ja suunnistuksessa saappaita. Kouluruokailu

Hyvät ruokailutavat ja erilaisiin ruokiin tutustuminen kuuluvat kouluruokailun keskeisiin asioihin. Ruokailu tapahtuu luokissa. Koululla on mahdollisuus ostaa välipalaa pitkinä koulupäivinä. Välipala tarjotaan jatkossa kaikille välipalalle ilmoittautuneille oppilaille ilman eri korvausta. Jos oppilas tarvitsee erityisruokavaliota, pitää koululle toimittaa terveydenhoitajan tai lääkärintodistus. Valinnaisuus Luokilla 3. 6. oppilas saa valita yhden tunnin joko kuvataidetta, liikuntaa tai käsityötä. Tänä vuonna muodostuivat ryhmät valinnaiseen liikuntaan ja kuvaamataitoon. KiVa koulu (KiVa = kiusaamisen vastainen) Koulumme on mukana Kivakoulu projektissa. Pidetään Kivakoulun mukaisia oppitunteja ja koululla toimii opettajista muodostettu Kivaryhmä, jonka tehtävänä on ratkoa mahdollisia kiusaamistapauksia. Kivaohjelmassamme on yhdistetty Kivan ja Lions Questin elementtejä. Koulun Kivaryhmään kuuluvat kaikki koulumme opettajat. Iltapäivätoiminta 1 2 luokan oppilaiden vanhemmilla on mahdollisuus anoa iltapäivätoimintaa ja esikoulun oppilaiden vanhemmilla on mahdollisuus anoa iltapäivähoitoa. Ohjaajina toimivat Eveliina Talvi ja Tuulikki Ojaniemi. Iltapäivätoimintaa järjestetään ma to klo 14.00 16.30 ja pe klo 14.00 16.30 yhteistyössä päiväkodin kanssa. Tarvittaessa aamupäiväksi pääsee myös päiväkodin isompien ryhmään ennen koulun alkua. Yhdyshenkilönä toimii päivähoidonohjaaja Arja Ruinu. Stipendit Koulussamme jaetaan stipendit lukuvuoden päättyessä joka luokalla oppilaalle joka on osoittanut ystävällisyyttä ja avuliaisuutta toisia kohtaan sekä on ollut ahkera ja menestynyt kouluopinnoissa. Lisäksi kuudennen luokan opinnoissaan parhaiten menestynyt oppilas saa stipendin. Stipendit jaetaan opettajakunnan päätöksellä. Tyttö ja poika kuudennelta luokalta saavat hymypatsaan, hymypatsaan saajat valitaan kaikkien koulun oppilaiden äänestyksen tuloksena. Lukuvuoden aikana järjestettävät kerhot Rahaa on varattu kerhojen pitämiseen koulun omien kerhorahojen lisäksi myös kerhoprojektista. Noppa kerho 1 4 luokat, Vuokko Mäki Matikkakerho luokat 1 2, Heidi Puisto, Yleiskerho luokat 2 4, Maiju Kujanpää Lukuvuoden 2015 2016 tapahtumia Syyslukukausi: seurakunnan aamunavaukset kuukausittain perjantaisin

oppilaskunta aloittaa toimintansa ohjaajansa Vuokko Mäen johdolla päiväkerhoohjaaja vierailee kerran kuukaudessa eskarissa teatterivierailu Jämin tai Seitsemisen retki koko koulu (= 2. toiminnallinen koulupäivä) koulukuvaus, esikoululla oma kuvaus 11.08. koulun aloitus ja toiminnallinen koulupäivä (= 1. toiminnallinen koulupäivä) 04.09. koulujenväliset YUkisat 08.09. esikoulun vanhempainilta 14.09. 18.09. koulun liikenneturvallisuusviikko > suojatien käyttö teemana 15.09. klo 09.00 eskarikisat mukana myös 4. lk ja 1. lk 18.09. nälkäpäiväkeräys 22.09. poistumisharjoitus 24.09. klo 19.00 Kirkonkylän koulun vanhempainilta 30.09. klo 10.00 koulun yhteiset syyslaulut xx.11. omina ryhminään 4 6 lk ja 1 3 lk uimahallissa käynnit 25.11. oman koulun adventtimyyjäiset 29.11. esikoulun adventtikirkko 16.12. Joulujuhla, varapäivä 17.12. 19.12. syyslukukauden päätöspäivä Kevätlukukausi: (puuttuvat päivämäärät täydennetään myöhemmin) seurakunnan aamunavaukset kuukausittain perjantaisin koulun hiihtopäivä uimahallissa käynti pääsiäismyyjäiset mahdolliset yökoulut veteraanipäivä Karvian 150v. juhla talviliikuntapäivä perinteinen pukupäivä Yläkoulun tukioppilaat koululla kevätretket luokittain/ryhmittäin kouluun tutustumispäivä 03.06. klo 11.00 koulujen yhteinen koululaisjumalanpalvelus 04.06.lukuvuoden päätösjuhla Terveiset kuraattorilta Koulukuraattorityö Karvian kouluissa ja esiopetuksessa. Koulukuraattorityön lainsäädännöllinen perusta on kirjattu lastensuojelulakiin (LSL 13.4.2007/417) ja oppilas ja opiskelijahuoltolakiin (HE 67/2013 vp). Koulukuraattorien työ on osa koulun opiskeluhuoltoa. Opiskeluhuollolla tarkoitetaan oppilaan hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä. Opiskeluhuolto jakautuu ehkäisevään koko koulua tukevaan yhteisölliseen toimintaan ja yksilölliseen oppilastyöhön.

Koulukuraattori tukee oppilaita, kotiin, kaverisuhteisiin ja vapaaaikaan liittyvissä pulmatilanteissa. Kuraattori työskentelee yhdessä oppilaan, oppilasryhmien, opettajien ja huoltajien kanssa. Koulukuraattori on tarvittaessa mukana miettimässä oppilaan yleisen, tehostetun ja erityisen tuen muotoja. Koulukuraattorin tehtävä on huolehtia siitä, että lapsi tulee kuulluksi ja on aidosti osallisena omien asioidensa hoidossa. Kuraattoriin voivat ottaa yhteyttä vanhemmat, oppilas itse, opettaja tai muu oppilaan kanssa työskentelevä henkilö. Koulukuraattori on tavattavissa Karviassa seuraavasti: Maanantaisin vuoro viikoin Yläkoulussa, Kirkonkylän koulussa, Eskarissa aamupäivän/kantissa iltapäivän ja Sarassa aamupäivän/sarvelassa iltapäivän. Eli pääsääntöisesti joka neljännen viikon maanantaina kuraattorin tavoittaa oppilaan omalta koululta. Työn painopisteenä on yhteisöllinen oppilashuolto. Tiistaisin joka toinen viikko (parittomat viikot syyslomaan saakka ja syysloman jälkeen parilliset viikot) kuraattori on tarpeen mukaan ja ennalta sovitusti jollakin/joillakin Karvian kouluilla. Tiistaisin painopisteenä on yksilökohtainen opiskeluhuolto eli palaverit ja oppilastapaamiset niillä kouluilla, missä kulloinkin on tarvetta. Vs. koulukuraattori Merja Haaksiluoto 1.8. 31.12.2015 p. 044 5772 747 sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@kankaanpaa.fi