GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA
|
|
- Pasi Nieminen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA Opetuksen järjestäjä vastaa siitä, että oppilashuollon toteuttamista, arviointia ja kehittämistä varten laaditaan koulukohtainen oppilashuoltosuunnitelma. Koulukohtainen oppilashuoltosuunnitelma laaditaan koulukohtaisessa oppilashuoltoryhmässä vuosittain syyslukukauden alussa. Opetushenkilöstölle oppilashuoltosuunnitelma esitellään opettajainkokouksessa. Suunnitelmien tarkka sisältö määritellään valtakunnallisissa esiopetuksen opetussuunnitelman perusteissa luvussa sekä perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa luvussa Koulut täydentävät luvuittain taulukoihin tarvittavat tiedot. Lisäksi koulut päivittävät järjestyssäännöt sekä laativat poissaolojenseurantamallin, puuttumismallin päihteidenkäyttöön, suunnitelman oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä sekä kriisisuunnitelman. Koulukohtaiseen oppilashuoltosuunnitelmaan sisällytetään seuraavat asiat: 1. Oppilashuollon kokonaistarve ja käytettävissä olevat oppilashuoltopalvelut Koulujen oppilashuoltotyötä johtaa koulukohtainen oppilashuoltotyöryhmä. Oppilaat voivat hakeutua oma-aloitteisesti keskustelemaan koulukuraattorin tai koulupsykologin kanssa. He voivat ohjautua myös huoltajien, opettajan, kouluterveydenhoitajan tai muun henkilön suosittelemana. Tarvittaessa toimitaan yhteistyössä muiden sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluiden toimijoiden kanssa Käytettävissä olevat oppilashuoltopalvelut: Oppilashuoltopalvelut arvio (h/vko) tarve (h/vko) Koulukuraattori 7 7 Kouluterveydenhoitaja Koulupsykologi Koululääkäri 1 1 Lastensuojelun sosiaalityö Erikoissairaanhoidon palvelut Koulunkäynninohjaajia Kokonaistarpeen arvioinnissa hyödynnetään esim. kouluterveyskyselyn ja elämänlaatututkimuksen tuloksia.
2 1.2. Tehostetun ja erityisen tuen oppilasmäärä edellisenä lukuvuonna ja kuluvana edellisenä lukuvuonna kuluvana lukuvuonna Tehostetun tuen oppilasmäärä Erityisen tuen oppilasmäärä Oppilashuollon työ- ja vastuunjako Esiopettaja - Poissaolojen seuranta ja niihin puuttuminen koulukohtaisen oppilashuoltosuunnitelman mallin mukaan - Yhteydenpito huoltajiin (vanhempainvartit, puhelinkeskustelut, Wilma) - Ohjaa oppilasta - Jos opettajalla on huoli oppilaan sosiaalisista tai psyykkisistä vaikeuksista hän ottaa yhteyttä psykologiin tai kuraattoriin, yhdessä huoltajan kanssa. Jos yhteydenottoa ei ole mahdollista tehdä yhdessä niin opettaja antaa tiedon yhteydenotosta huoltajalle. - Osallistuminen tarvittaessa yksittäisen oppilaan asiassa koottavan asiantuntijaryhmän toimintaan. Luokanopettaja/luokanohjaaja - Poissaolojen seuranta ja niihin puuttuminen koulukohtaisen oppilashuoltosuunnitelman mallin mukaan - Yhteydenpito huoltajiin (vanhempainvartit, puhelinkeskustelut, Wilma) - Ohjaa oppilasta / huoltajia - Jos opettajalla on huoli oppilaan sosiaalisista tai psyykkisistä vaikeuksista hän ottaa yhteyttä psykologiin tai kuraattoriin, yhdessä oppilaan kanssa. Jos yhteydenottoa ei ole mahdollista tehdä yhdessä niin opettaja antaa tiedon yhteydenotosta oppilaalle. - Osallistuminen tarvittaessa yksittäisen oppilaan asiassa koottavan asiantuntijaryhmän toimintaan. Erityisopettaja - Tiedonsiirto nivelvaiheissa - Lausuntojen kirjoittaminen jatko-opintoja varten - Jos opettajalla on huoli oppilaan sosiaalisista tai psyykkisistä vaikeuksista hän ottaa yhteyttä psykologiin tai kuraattoriin, yhdessä oppilaan kanssa. Jos yhteydenottoa ei ole mahdollista tehdä yhdessä niin opettaja antaa tiedon yhteydenotosta oppilaalle. - Osallistuminen koulukohtaisen oppilashuoltoryhmän ja tarvittaessa yksittäisen oppilaan asiassa koottavan asiantuntijaryhmän toimintaan
3 Opinto-ohjaaja - Tiedonsiirto ja yhteistyö nivelvaiheessa - Ennaltaehkäisevä yhteisöllinen oppilashuolto - Osallistuminen koulukohtaisen oppilashuoltoryhmän ja tarvittaessa yksittäisen oppilaan asiassa koottavan asiantuntijaryhmän toimintaan Rehtori - Vastaa koulun oppilashuoltotyöstä - Vastaa koulun oppilashuoltorekisterin ylläpidosta - Johtaa koulukohtaisen oppilashuoltoryhmän toimintaa - Osallistuu tarvittaessa yksittäisen oppilaan asiassa koottavan asiantuntijaryhmän toimintaan - Tarvittavat toimenpiteet resurssien riittävyyden takaamiseksi - Kriisitilanteissa oppilashuollollisten toimenpiteiden käynnistäminen Koulukuraattori - Keskustelee apua ja tukea tarvitsevien oppilaiden kanssa - Ohjaa tukea tarvitsevia eri palvelujen piiriin - Osallistuminen nivelvaiheiden yhteistyöhön - Osallistuminen koulukohtaisen oppilashuoltoryhmään sekä tarvittaessa yksittäisen oppilaan asiassa koottavan asiantuntijaryhmän toimintaan. Osallistuu opiskeluhuollon ohjausryhmään. Koulupsykologi - Tutkimukset ja testaukset, joita ei voida tehdä erityisopettajan ja kuraattorin toimesta. - Keskustelee apua ja tukea tarvitsevien oppilaiden kanssa - Osallistuu tarvittaessa yksittäisen oppilaan asiassa koottavan asiantuntijaryhmän toimintaan - Tarvittavat lausunnot erityisen tuen päätöksiä ja jatko-opintoihin hakeutumista varten. - Hoidon ja kuntoutuksen suunnittelu - Konsultointi kouluille ja perheille Kouluterveydenhuolto - Ennaltaehkäisevä terveydenhoito - Oppilaan kasvun ja kehityksen seuranta ja tukeminen - Oppilaan kokonaishyvinvoinnin ja perhetilanteen asiantuntija riskiperheiden tunnistamisessa - Osallistuminen nivelvaiheiden yhteistyöhön - Osallistuminen koulukohtaisen oppilashuoltoryhmän sekä tarvittaessa yksittäisen oppilaan asiassa koottavan asiantuntijaryhmän toimintaan. Opiskeluhuollon ohjausryhmään osallistuu kouluterveyden huollon edustaja.
4 Perheneuvola ja Lasten ja nuorten psykiatrinen (LANU) -tiimi - Kasvatus- ja perheneuvontaa - Lapsen/nuoren tutkimusta ja hoitoa - Verkostoyhteistyö - Osallistuminen tarvittaessa yksittäisen oppilaan asiassa koottavan asiantuntijaryhmän toimintaan. Lastensuojelun sosiaalityöntekijä - Osallistuminen kuntakohtaisen opiskeluhuollon ohjausryhmän toimintaan ja tarvittaessa yksittäisen oppilaan asiassa koottavan asiantuntijaryhmän toimintaan - Tiedottaa ja ohjaa perheitä lastensuojelun palveluihin 2. Yhteisöllinen oppilashuolto ja sen toimintatavat Koulukohtaisen oppilashuoltoryhmän tehtävänä on koulussa tapahtuvan päihdekasvatustoiminnan ja kiusaamisen ennaltaehkäisyn suunnittelu yhteistyötahojen kanssa. Yhteistyökumppaneita ovat nuorisotoimi, seurakunta ja 4H. Kouluilla järjestetään erilaisia teemapäiviä liittyen päihdekasvatukseen. Koulukohtainen oppilashuoltoryhmä kokoontuu syys- sekä kevätlukukauden alussa ja tarvittaessa. Oppilaanohjauksessa käytetään tiedonsiirtolomaketta alakoululta yläkoululle siirryttäessä, oppilaiden kanssa käydään ohjauskeskusteluja ja järjestetään oppilaitosvierailuja ja esittelyjä. Opinto-ohjaaja vastaa tiedonsiirrosta toiselle asteelle siirryttäessä. Koulun kuvaus tiedonsiirrosta varhaiskasvatuksesta esiopetukseen sekä perusopetuksen nivelvaiheissa. Varhaiskasvatus-esiopetus Päivähoidon henkilökunta täyttää Päivähoidosta esikouluun- tiedonsiirtolomakkeen, joka toimitetaan esikoulun opettajalle tutustumispäivän yhteydessä. Tutustumispäivä järjestetään toukokuussa. Esikoulun opettaja toimii päivän vetäjänä ja tiedottajana. Esiopetus-alkuopetus Jos opettaja vaihtuu, käydään keväällä siirtymävaihekeskustelu esikoulunopettajan, luokanopettajan ja erityisopettajan kanssa tulevista 1. luokan oppilaista. Koollekutsujana toimii 1. luokan opettaja luokka Jos opettaja vaihtuu alkuopetuksesta 3. luokalle siirryttäessä, käydään keväällä siirtymävaihekeskustelu luokanopettajien ja erityisopettajan kanssa. Koollekutsujana toimii 3. luokan opettaja.
5 6.-7.luokka Maaliskuun lopulla luokanopettaja täyttää erityisopettajan kanssa tiedonsiirtolomakkeen. Lomake lähetetään kotiin, jossa huoltaja täydentää lomakkeen. Toukokuussa pidetään siirtymävaihekeskustelu. Keskusteluun osallistuvat luokanopettaja, erityisopettaja, opinto-ohjaaja sekä tuleva luokanvalvoja. Koollekutsujana toimii tuleva 7. luokan luokanvalvoja. 9.luokka-toinen aste Toisen asteen oppilaitos lähettää valituille opiskelijoille hyväksymiskirjeen yhteydessä tiedonsiirtolomakkeen. Elokuun lopussa järjestetään tiedonsiirtopäivä jossakin toisen asteen oppilaitoksessa. Perusasteelta päivään osallistuu opinto-ohjaaja ja erityisopettaja. Kunnan sisäisesti järjestämät koulukiinteistöjen tarkastuskierrokset tehdään vuosittain. Lisäksi tehdään tarkastukset pelastuslaitoksen toimesta lain mukaisesti. Työsuojelun puolesta toteutettava vaaratilannekartoitus tehdään tarpeen vaatiessa. Ensiapukoulutusta järjestetään vuosittain. Kiinteistönhoito ja henkilökunta kiinnittävät huomiota epäkohtiin. Tapaturmatilanteessa vastuussa oleva koulun aikuinen arvioi tilanteen ja on tarvittaessa yhteydessä terveydenhuoltoon sekä huoltajaan. Koulukuljetuksista säädetään perusopetuslaissa. Odotusajoissa noudatetaan perusopetuslakia, koulut vastaavat kuljetusten asianmukaisesta valvonnasta. Koulukuljetukset ovat kouluaikaa. Koulun terveyskasvatuksen ja kouluterveydenhuollon välillä tehdään yhteistyötä kouluterveydenhuollon toimintasuunnitelman mukaan. Koulukohtaisessa oppilashuoltosuunnitelmassa kuvataan (liitteinä): Koulun järjestyssäännöt Koulun poissaolojen seurantamalli Tupakkatuotteiden, alkoholin ja muiden päihteiden käyttöön puuttumismalli Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä - kiusaamisen, väkivallan ja häirinnän ehkäiseminen ja siihen puuttuminen, - edellä mainittujen asioiden käsittely yhteisö-, ryhmä- ja yksilötasolla, - yksilöllinen tuki, tarvittava hoito, muut toimenpiteet ja jälkiseuranta sekä teon tekijän että sen kohteena olevan osalta, - yhteistyö huoltajien kanssa, - yhteistyö tarvittavien viranomaisten kanssa, - suunnitelmaan perehdyttäminen ja siitä tiedottaminen henkilöstölle, oppilaille, huoltajille ja yhteistyötahoille sekä
6 - suunnitelman päivittäminen, seuranta ja arviointi. Kriisisuunnitelma (toiminta äkillisissä kriiseissä ja uhka- ja vaaratilanteissa) - kriisitilanteiden ehkäisy, niihin varautuminen ja toimintatavat äkillisissä kriisitilanteissa, - johtamisen periaatteet, yhteistyö sekä työn- ja vastuunjako kriisitilanteissa ja niihin varautumisessa, - sisäisen ja ulkoisen sekä koulun ja opetuksen järjestäjän välisen tiedottamisen ja viestinnän periaatteet, - psykososiaalisen tuen ja jälkihoidon järjestäminen, - suunnitelmaan perehdyttäminen ja siitä tiedottaminen henkilöstölle, oppilaille, huoltajille ja yhteistyötahoille, - toimintavalmiuksien harjoittelu sekä - suunnitelman arviointi ja päivittäminen. 3.Yksilökohtaisen oppilashuollon järjestäminen Yksittäistä oppilasta koskevan asian käsittelyssä käytetään kuntakohtaista Lapset puheeksi toimintamallia (Liite 4). Asiantuntijaryhmä kootaan yksittäisen oppilaan tai oppilasryhmän tuen tarpeen selvittämiseksi ja oppilashuollon palvelujen järjestämiseksi. Ryhmän kokoaa se opetushenkilöstön tai oppilashuollon palveluiden edustaja, jolle asia työtehtävien perusteella kuuluu. Ensisijaisesti oppilaan oppilashuollollisen tuen tarpeen käsittelyyn asiantuntijaryhmässä sekä ryhmän kokoonpanoon pyydetään sekä oppilaan että huoltajan lupa suullisesti. Jos asiantuntijaryhmään osallistuu koulun ulkopuolisia tahoja, on lupa pyydettävä oppilaalta tai huoltajalta kirjallisesti (oppilashuoltokertomus). Yksittäisen oppilaan asian tullessa ensi kertaa asiantuntijaryhmän käsittelyyn pidetään Lapset puheeksi keskustelu (Liite 5) vanhempien ja oppilaan kanssa sekä sovitaan jatkotoimenpiteistä. Jos asiantuntijaryhmän tulee tarve vielä tämän jälkeen kokoontua tai kutsua ulkopuolisia asiantuntijoita käydään Lapset puheeksi neuvonpito (Liite 6) ja sovitaan uusista jatkotoimista. Mikäli asiantuntijaryhmän jäsen on jo pitänyt Lapset puheeksi keskustelun niin siirrytään suoraan neuvonpitoon. Tarvittaessa Lapset puheeksi keskustelu voidaan uusia. Oppilashuoltorekisteriin arkistoidaan jokaisesta asiantuntijaryhmän kokouksesta oppilashuoltokertomuslomake sekä käytetyt Lapset puheeksi lomakkeet. Rekisteriä säilytetään lukitussa kaapissa tai arkistossa ja sitä ylläpidetään paperisena. Yhteistyötä koulun ulkopuolisten palvelujen ja yhteistyökumppaneiden kanssa tehdään osana yhteisöllistä oppilashuoltoa, ja oppilaskohtaisesti myös nuorisotoimen, lastensuojelun, erikoissairaanhoidon ja poliisin kanssa. Terveydenhuollon kanssa toimitaan yhteistyössä Kouluterveydenhuollon toimintasuunnitelman (2011) mukaan. Opetuksen järjestäjä sopii oppilaan sairauden koulussa vaatimasta hoidosta, lääkityksestä ja erityisruokavalioista tapauskohtaisesti. Kurinpitorangaistuksen tai opetukseen osallistumisen epäämisen yhteydessä oppilaalle ja huoltajille tarjotaan mahdollisuus keskustella oppilashuollon henkilöstön kanssa.
7 4. Oppilashuollon yhteistyön järjestäminen oppilaiden ja heidän huoltajiensa kanssa Oppilaita ja huoltajia kuullaan (esim. koulutoimikunta, oppilaskunta) järjestyssääntöjen valmistelussa sekä koulukohtaisen oppilashuoltosuunnitelman laadinnassa. Koulukohtainen oppilashuoltoryhmä vastaa oppilaiden, huoltajien ja yhteistyötahojen asianmukaisesta tiedottamisesta. Koulut tiedottavat koteja käytettävissä olevista oppilashuollon palveluista syyslukukauden alussa wilman kautta tai erillisellä syystiedotteella. Koulun kuvaus, miten oppilaiden ja huoltajien osallisuus huomioidaan yhteisöllisen ja yksilökohtaisen oppilashuollon suunnittelussa, toteuttamisessa ja arvioinnissa. Oppilashuoltosuunnitelma käydään läpi syksyisin oppilaskunnan kokouksessa ja luokissa opettajan johdolla oppilaiden ikätaso huomioon ottaen. Vanhempia tiedotetaan käytettävissä olevista oppilashuollon palveluista vanhempainilloissa ja wilmareissuvihkossa. Syksyisin koulukohtainen oppilashuoltosuunnitelma liitteineen käsitellään koulutoimikunnan kokouksessa ja vanhemmilla on tällöin mahdollisuus olla osallisena koulukohtaisen oppilashuoltosuunnitelman suunnittelu- ja arviointityössä. Koulukohtainen oppilashuoltosuunnitelma löytyy työsuunnitelman liitteistä ja se on luettavissa sähköisesti wilman kautta.
8 5. Oppilashuoltosuunnitelman toteuttaminen ja seuraaminen Koulukohtaiset oppilashuoltosuunnitelmat toimitetaan (vko 40 mennessä) opiskeluhuollon ohjausryhmään tarkistettavaksi ja arvioitavaksi. Oppilashuoltosuunnitelmassa kuvataan toimenpiteet suunnitelman toteuttamiseksi ja seuraamiseksi. Näitä ovat seurannasta vastuussa oleva taho koulussa, seurattavat asiat ja käytettävät menetelmät tietojen kokoamiseksi sekä seurannan aikataulu. Lisäksi kuvataan seurantatietojen käsittely ja hyödyntäminen koulun oppilashuollon kehittämisessä sekä keskeisistä tuloksista tiedottaminen oppilaille, huoltajille ja tarvittaville yhteistyötahoille. Seurattavia asioita ovat esim. poissaolot, kiusaamistapaukset, tupakointi ja päihteidenkäyttö. Koulun kuvaus oppilashuoltosuunnitelman toteuttamisesta ja seuraamisesta. Yhteisöllistä oppilashuoltoa toteutetaan opettajien, koulukuraattorin, kouluterveydenhoitajan ja kunnan nuorisotyöntekijöiden toimesta ja edellä mainittujen yhteistyönä. Toteutusmuotoina ovat muun muassa kouluterveyskysely, koulunuokkari, mietippä ite-tunnit ja erilaiset valistus- ja teemajaksot esimerkiksi tupakointiin ja päihteisiin liittyen. Koulukohtainen oppilashuoltoryhmä on vastuussa oppilashuoltosuunnitelman toteuttamisesta ja seuraamisesta. Ensisijaisesti oppilaan oma opettaja seuraa poissaoloja sähköiseen wilma-reissuvihkoon luodun taulukon avulla. Kaikki kiusaamistapaukset kirjataan ja raportoidaan rehtorille, joka kokoaa tiedot koulukohtaiselle oppilashuoltoryhmälle. Tupakointi- ja päihteidenkäyttötapaukset kirjataan ja ilmoitetaan rehtorille, joka ilmoittaa jatkotoimenpiteistä. Seurannan yhteenveto käydään läpi keväisin koulukohtaisen oppilashuoltoryhmän kokouksessa. Koulukohtainen oppilashuoltosuunnitelma päivitetään syksyisin. Siikajoen kunnassa oppilashuollon kokonaisuuden omavalvonnan toteutumisesta vastaa opiskeluhuollon ohjausryhmä.
9
KOULUKOHTAINEN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA
Liite 1 KOULUKOHTAINEN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA Opetuksen järjestäjä vastaa siitä, että oppilashuollon toteuttamista, arviointia ja kehittämistä varten laaditaan koulukohtainen oppilashuoltosuunnitelma.
LUKIOKOULUTUKSEN OPISKELUHUOLLON OPETUSSUUNNITELMA
LUKIOKOULUTUKSEN OPISKELUHUOLLON OPETUSSUUNNITELMA 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä ja hyvinvointia ja huolehtia oppilaitosyhteisön hyvinvoinnista
GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA
Liite 1 GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2017-2018 Opetuksen järjestäjä vastaa siitä, että oppilashuollon toteuttamista, arviointia ja kehittämistä varten laaditaan
GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA
Liite 1 GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2019-2020 Opetuksen järjestäjä vastaa siitä, että oppilashuollon toteuttamista, arviointia ja kehittämistä varten laaditaan
PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLLON PERUSTEET
PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLLON PERUSTEET 5.4. Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas- ja opiskelijahuoltolain käsitteistön sijasta perusopetuksen
8. Oppilashuolto. 8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö
8. Oppilashuolto Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas- ja opiskelijahuoltolain käsitteistön sijasta perusopetuksen opiskeluhuollosta nimitystä oppilashuolto, opiskelijasta käsitettä
OPPILASHUOLTO LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ
13.4. Oppilashuollon ja turvallisuuden edistäminen paikallisessa opetussuunnitelmassa OPPILASHUOLTO LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ Me Kempeleessä haluamme taata kaikille kasvatuskumppanuuden
NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO
NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä
PÄIVÄKOTIEN ESIOPETUSRYHMIIN
RAAHEN KAUPUNKI Varhaiskasvatuspalvelut OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA PÄIVÄKOTIEN ESIOPETUSRYHMIIN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA Raahessa esi- ja perusopetuksella sekä lukioilla on yhteinen opiskelu/ oppilashuoltosuunnitelma.
Espoon perusopetuksen opetussuunnitelman luku 5.4. Oppilashuolto
5.4 Oppilashuolto Oppilashuollosta on tullut yhä tärkeämpi osa koulun perustoimintaa. Se liittyy läheisesti koulun kasvatus- ja opetustehtävään. Oppilashuollon tavoitteena on oppilaan kokonaisvaltaisen
2. Yhteisöllinen oppilashuolto ja sen toimintatavat
KANGASALAN KUNTA POHJAN KOULU Iso- Maijalantie 31 36840 POHJA 050-3152852/ rehtori POHJAN KOULUN OPPILASHUOLLON SUUNNITELMA 2018-2019 Oppilashuollon kokonaisuus Pohjan koululla jakaantuu seuraavasti: 1.
2014 ESIOPETUS LUONNOS 1.
OPETUS- JA VARHAISKASVATUSLAUTAKUNTA XX.XX.2014 XXX 2014 ESIOPETUS LUONNOS 1. LIITE 1 (12) 5/011/2014 MUHOKSEN KUNNAN ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.3 Muhoksen kunta Opetus-
OPPILASHUOLTO. Savonlinnan normaalikoulu / Sirpa Koivuniemi-Luoma-aho ja Katja Räisänen
OPPILASHUOLTO Savonlinnan normaalikoulu 26.5.2014 / 12.4.2017 Sirpa Koivuniemi-Luoma-aho ja Katja Räisänen SNOR - Oppilashuoltokäytännöt uudistuvat ENNEN / OPS 2012 Oppilashuollolla tarkoitetaan Oppilaan
JUVAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTO- SUUNNITELMA
JUVAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTO- SUUNNITELMA 1 SISÄLLYS 1. OPPILASHUOLLON KOKONAISTARVE JA KÄYTETTÄVISSÄ OLEVAT OPPILASHUOLTOPALVELUT 2 1.1. Terveydenhoitopalvelut... 2 1.2. Kuraattoripalvelut...
6.2.2 Oppilashuollon ja turvallisuuden edistäminen paikallisessa opetussuunnitelmassa
6.2.2 Oppilashuollon ja turvallisuuden edistäminen paikallisessa opetussuunnitelmassa Me Kempeleessä haluamme taata kaikille kasvatuskumppanuuden ja monialaisen yhteistyön keinoin hyvinvoivan ja turvallisen
Osa alue Ydinkohdat Tavoitearvot Mittarit Seuranta. oppilaitoskohtaisen oppilashuoltoryhmän toimintaan.
Terveydenhoito Oppilashuoltoon osallistuminen terveydenhoitaja osallistuu oppilaitoskohtaisen oppilashuoltoryhmän toimintaan. Terveystarkastus kaikille vuosiluokille Toteutuu vuosittain Laaja terveystarkastus
5.2.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ
Korkeakosken koulun opetussuunnitelman täydennysosa (2010 perusteiden mukaan) Muilta osin opetussuunnitelma on hyväksytty 30.11.2010 5.2.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ Oppilas elää samanaikaisesti
PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLLON PERUSTEET
PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLLON PERUSTEET 5.4. Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas- ja opiskelijahuoltolain käsitteistön sijasta perusopetuksen
Esiopetuskohtainen oppilashuoltosuunnitelma
Esiopetuskohtainen oppilashuoltosuunnitelma Asiakirja tallennetaan nk. I-asemalle/levylle ja siitä tulostetaan paperikopio, jota säilytetään esiopetusyksikössä paloturvallisessa paikassa. Taustatiedot
Kuinka usein ja millä kokoonpanolla yhteisöllinen oppilashuoltoryhmänne kokoontuu 1) laajennetusti: Kurun yhtenäiskoulun alue kokoontuu kaksi kertaa
Keihäslahden esiopetuksen ja Kurun PÄIVÄKODIN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA 2015 2016 Ryhmät: Vanamot (Keihäslahti) Naavat (Kurun päiväkoti) 1. Oppilashuollon kokonaistarve ja käytettävissä olevat oppilashuoltopalvelut
Alakoulujen oppilashuoltosuunnitelma Säkylän sivistyslautakunta Alakoulujen koulukohtaiset oppilas- ja opiskeluhuoltosuunnitelmat
1 Alakoulujen oppilashuoltosuunnitelma Säkylän sivistyslautakunta 13.12.2016 78 Alakoulujen koulukohtaiset oppilas- ja opiskeluhuoltosuunnitelmat Alakoulujen tarkennukset täydentävät Säkylän kunnan oppilas-
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 8 UUDESSA OPS:SSA
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 8 UUDESSA OPS:SSA LUKU 5.4 Oppilashuolto Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään
8.5 Paikallisesti päätettävät asiat ja koulukohtaisen oppilashuoltosuunnitelman laadinta
8.5 Paikallisesti päätettävät asiat ja koulukohtaisen oppilashuoltosuunnitelman laadinta Opetussuunnitelmaan sisältyvä kuvaus oppilashuollosta Opetussuunnitelmassa kuvataan perusopetuksen oppilashuollon
Oppilashuolto Huittisissa. Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki
Oppilashuolto Huittisissa Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena 1.11.2017 Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki Tuen ja oppilashuollon selvitystyö Huittisissa käynnistettiin keväällä
Kallion lukion opiskeluhuoltosuunnitelma
1 NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Kallion lukion opiskeluhuoltosuunnitelma 1. Opiskeluhuollon kokonaistarve ja käytettävissä
Esiopetuskohtainen oppilashuoltosuunnitelma
1/6 Esiopetuskohtainen oppilashuoltosuunnitelma Asiakirja tallennetaan nk. I-asemalle/levylle ja siitä tulostetaan paperikopio, jota säilytetään esiopetusyksikössä paloturvallisessa paikassa. Taustatiedot
Mänttä-Vilppulan perusopetuksen oppilashuoltosuunnitelma
Mänttä-Vilppulan perusopetuksen oppilashuoltosuunnitelma 1. ARVIO OPPILASHUOLLON KOKONAISTARPEESTA Mänttä-Vilppulassa perusopetusta annetaan luokille 1-6 Savosenmäen koulussa, Koskelan alakoulussa, Vilppulankosken
Joensuun kaupungin opiskeluhuoltosuunnitelma 2014
Joensuun kaupungin opiskeluhuoltosuunnitelma 2014 2 Sisällysluettelo JOHDANTO.. 3 1 JOENSUUN OPPILAS- JA OPISKELUHUOLLON ARVOT... 4 2 OPPILAS- JA OPISKELUHUOLLON ORGANISAATIO... 4 3 OPPILAS- JA OPISKELUHUOLLON
Pälkäneen perusopetuksen opetussuunnitelma: OPPILASHUOLTO
Pälkäneen perusopetuksen opetussuunnitelma: OPPILASHUOLTO Opetussuunnitelmassa kuvataan perusopetuksen oppilashuollon paikallisen toteuttamisen tavoitteet ja toimintatavat. Siinä määritellään opetussuunnitelman
PUNKALAITUMEN KUNNAN OPPILAITOSKOHTAINEN OPISKELUHUOLTOSUUNNITELMA
PUNKALAITUMEN KUNNAN OPPILAITOSKOHTAINEN OPISKELUHUOLTOSUUNNITELMA Opetuksen järjestäjä vastaa siitä, että oppilashuollon toteuttamista, arviointia ja kehittämistä varten laaditaan koulukohtainen oppilashuoltosuunnitelma.
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN
LIITE 1 (9) 4/011/2014 PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.4 Oppilashuolto Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään
8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö
8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö Oppilashuolto järjestetään monialaisessa yhteistyössä opetustoimen ja sosiaali- ja terveystoimen kanssa siten, että siitä muodostuu toimiva ja yhtenäinen kokonaisuus
Opiskelijahuolto lisäopetuksessa
Opiskelijahuolto lisäopetuksessa Opetushallitus 17.3.2015 Kristiina Laitinen Opetusneuvos 1 Säädökset, eduskunta-asiakirjat sekä opetussuunnitelmien perusteet Lait Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013)
NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO
Kauhavan kaupunki Sivistystoimi NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO Varhaiskasvatus-esiopetus, esiopetus-alkuopetus, alakoulu-yläkoulu ja yläkoulu-toinen aste Oppilaanohjauksen, tehostetun ja erityisen tuen -KELPO
LIITE 1 (4) AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVA JA VALMISTAVA KOULUTUS
LIITE 1 (4) AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVA JA VALMISTAVA KOULUTUS VAMMAISTEN OPISKELIJOIDEN VALMENTAVA JA KUNTOUTTAVA OPETUS JA OHJAUS AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA MAAHANMUUTTAJIEN AMMATILLISEEN
Oppilashuollosta hyvinvointia
Oppilashuollosta hyvinvointia Uudistuva esiopetus Joensuu 26.11.2014 Kristiina Laitinen Opetusneuvos Opetushallitus Mihin oppilashuoltoa koskevaan kysymykseen haluaisit saada vastauksen tänään? Kristiina
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.4 Oppilashuolto Helsingin perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas-
Oppilashuollon määritelmä perusopetuksen opetussuunnitelmassa
1. JOHDANTO Oppilashuollon määritelmä perusopetuksen opetussuunnitelmassa Oppilashuoltoon kuuluu lapsen ja nuoren oppimisen perusedellytyksistä, fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista
ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.3 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN. LUKU 5.3 Oppilashuolto
LIITE 1 (19) 5/011/2014 ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.3 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.3 Oppilashuolto Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN
Kokkolan kaupunki Perusopetuksen opetussuunnitelman muutos 1.8.2014 alkaen PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.4 Oppilashuolto
JUVAN LUKION OPISKELUHUOLTOSUUNNITELMA
JUVAN LUKION OPISKELUHUOLTOSUUNNITELMA 2 SISÄLLYS 1. Opiskeluhuollon kokonaistarve ja käytettävissä olevat opiskeluhuoltopalvelut 3 2. Yhteisöllinen opiskeluhuolto ja sen toimintatavat 4 3. Yksilökohtaisen
Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa
Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Piirros Iita Ulmanen Oppilashuolto Oppilashuollolla tarkoitetaan huolenpitoa oppilaiden oppimisesta ja psyykkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.
Kuortaneen kunnan esi- ja perusopetuksen oppilashuoltosuunnitelma 2014
Kuortaneen kunnan esi- ja perusopetuksen oppilashuoltosuunnitelma 2014 SISÄLLYS 1. Yleistä 2. Oppilashuollon järjestäminen Kuortaneella 2.1 Kuortaneen kunnan oppilashuoltotyön tavoitteet ja toimintaperiaatteet
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOL- TO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN
LIITE PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOL- TO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.4 Oppilashuolto Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas- ja opiskelijahuoltolain
Opiskeluhuoltosuunnitelmat
Opiskeluhuoltosuunnitelmat Opetustoimen ajankohtainen juridiikka 3.11.2016 Helsinki Hallintojohtaja Matti Lahtinen Opiskeluhuollon suunnitelmat (OHL 12 ja 13 sekä POL 14, LL 10 ja AMPL 37 a ) Lastensuojelulain
NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO
LIITE 6/011/2014 NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista,
Porvoon kaupungin koulujen koulukohtainen oppilas- ja opiskelijahuoltosuunnitelma Koulun nimi Päiväys
Porvoon kaupungin koulujen koulukohtainen oppilas- ja opiskelijahuoltosuunnitelma Koulun nimi Päiväys Sisältö 1 Oppilashuollon kokonaistarve ja käytettävissä olevat oppilashuoltopalvelut... 2 2 Yhteisöllinen
OPPILASHUOLLON KOKONAISTARVE JA KÄYTETTÄVISSÄ OLEVAT OPPILASHUOLTOPALVELUT
OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA 2014-2015 Riihikallion koulussa Tuusulan kunnan perusopetukseen on laadittu koko kuntaa koskeva perusopetuksen oppilashuoltosuunnitelma 2014-2016. Kuntakohtaiseen oppilashuoltosuunnitelmaan
NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO
NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä
NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO
1 NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä
JOROISTEN KUNNAN OPETUSSUUNNITELMAN LUKU 5.4 5.4. OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN
JOROISTEN KUNNAN OPETUSSUUNNITELMAN LUKU 5.4 5.4. OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN Mitä tässä suunnitelmassa mainitaan oppilaasta ja koulutuksenjärjestäjästä koskee myös esiopetukseen osallistuvaa
LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO
Opetussuunnitelman kuntakohtainen osa Kotkan lukiokoulutuksessa opiskelijahuollon osalta 1.8.2014 lukien. LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO Opiskeluhuolto sisältää lain mukaan koulutuksen järjestäjän hyväksymän
Oppilaanohjauksen malli
Espoon kristillinen koulu Oppilaanohjauksen malli Elina Palosaari 2015 Sisällys Espoon kristillisen koulun oppilaanohjauksen malli 1. Ohjauksen toteutuminen käytännössä Henkilökohtainen ohjaus Luokkamuotoinen
Oppilashuolto Koulussa
1.8. 2014 Oppilashuolto Koulussa Keskeistä uudessa oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa Kokoaa yhteen oppilas- ja opiskelijahuoltoa koskevat säännökset, jotka aiemmin olleet hajallaan lainsäädännössä. Korostetaan
KERAVAN LUKION JA AIKUISLUKION NUORTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUS- SUUNNITELMAN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO
KERAVAN LUKION JA AIKUISLUKION NUORTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUS- SUUNNITELMAN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN
LIITE 1 (9) 4/011/2014 PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.4 Oppilashuolto Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään
Juuan kunnan oppilashuollon kuntakohtainen suunnitelma
1 2012 Juuan kunnan oppilashuollon kuntakohtainen suunnitelma 1.8.2014 2 1 Oppilashuollon lainsäädäntöä 1.1. Oppilashuollon yhteistyötä ohjaava lainsäädäntö Aikaisemmin useasta eri laista koostunut oppilashuoltotyötä
KOULUN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA
KOULUN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan KOULU: LEPPÄVAARAN KOULU KOULUN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMAN LAADINTA JA HYVÄKSYMINEN Espoossa on käytössä yhteinen pohja oppilashuoltosuunnitelmalle,
1. YLEISTÄ OPPILASHUOLLOSTA
1. YLEISTÄ OPPILSHUOLLOST Perusopetuslain mukaan oppilailla on oikeus saada maksutta opetukseen osallistumisen edellyttämä tarvittava oppilashuolto. Oppilashuolto on sekä yhteisöllistä että yksilöllistä
5.3 Esiopetuksen oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen. 5.3 Oppilashuolto
5.3 Esiopetuksen oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen 5.3 Oppilashuolto Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas- ja opiskelijahuoltolain käsitteistön sijasta esiopetuksen opiskeluhuollosta
ILMAJOEN KUNNAN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA
ILMAJOEN KUNNAN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA Sisällys ILMAJOEN KUNNAN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA... 1 MONIALAINEN OPPILASHUOLTO... 2 Oppilashuollon suunnittelu ja tiedottaminen... 2 YKSIKÖN/YKSIKÖIDEN KUVAUS...
NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO
NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO OPPILAS- JA OPISKELUHUOLLON OSA-ALUEET YHTEISÖLLINEN OPISKELUHUOLTO yhteisöllistä, ensisijaisesti ehkäisevää työtä YKSILÖKOHTAINEN OPISKELUHUOLTO yksilöllistä tukea monialaista
OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA
LV 2016-2017 UTRAN KOULU OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA children 1 Oppilashuollon kokonaistarve ja käytettävissä olevat oppilashuoltopalvelut Utran koulussa on 430 oppilasta oppilashuollon piirissä. Oppilashuollon
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki voimaan Oppilashuollon näkökulmia esiopetuksessa
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki voimaan 1.8.2014 Oppilashuollon näkökulmia esiopetuksessa 28.11.2014 OPH koulutustilaisuus Uudistuva esiopetus kasvatus- ja opetuspäällikkö Pia Kola-Torvinen Tampere Oppilas-
ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.3 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN
LIITE 1 (8) 5/011/2014 ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.3 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.3 Oppilashuolto Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään
5.3 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN
5.3 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN 5.3.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö 5.3.2 Yhteisöllinen oppilashuolto 5.3.3 Yksilökohtainen oppilashuolto 5.3.4 Oppilashuoltosuunnitelmat 5.3.5 Yksikkökohtainen
VALTAKUNNAN JA KIRKKONUMMEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4. Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen
1 2 3 VALTAKUNNAN JA KIRKKONUMMEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen 1.8.2014 Svol 26.11.2014 xx 4 Sisällysluettelo LUKU
OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu
OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi 2011-2012 Mukkulan peruskoulu 1. OPPILASHUOLLON TOIMINTA-AJATUS Oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaan oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.4 Oppilashuolto Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas- ja opiskelijahuoltolain
Oppilashuoltopalveluiden suunnittelu, kehittäminen ja arviointi
HAUTASEN KOULUN oppilashuoltosuunnitelma 2018-2019 OPPILASHUOLLON RAKENNE Perusopetuslain mukainen oppilashuolto Kuntatason monialainen oppilashuollon ohjausryhmä Oppilashuoltopalveluiden suunnittelu,
ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.3 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN
ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.3 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.3 Oppilashuolto Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas- ja opiskelijahuoltolain
ASUNTILAN JA KALLIORINTEEN PÄIVÄKODIN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA 2015 2016
ASUNTILAN JA KALLIORINTEEN PÄIVÄKODIN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA 2015 2016 SISÄLLYS 1. Yhteisöllinen oppilashuolto.....1 1.1 Yksikkökohtainen oppilashuolto....1 - Kalliorinne-Asuntila vuosikello 2015-2016.....2
Oppilashuoltosuunnitelma Koulukohtainen osuus
Oppilashuoltosuunnitelma Koulukohtainen osuus Koulu Kuulammen koulu Lukuvuosi 2014-2015 Oppilashuollon palvelujen järjestäminen ja oppilashuollon toimintatavat Koulukohtaisen oppilashuoltoryhmän Kokoonpano
Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto
25.08.2016 Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto Päiväkodissamme noudatetaan Siilinjärven kunnan esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelmaa. Yhteisöllisen oppilashuollon tarkoituksena on luoda
Tupakointi ja päihteiden käyttö on kielletty kouluaikana ja koulun tapahtumissa sekä koulualueella. Vrt. tupakkalaki
HANKONIEMEN YLÄASTEEN JA LUKION PÄIHDESTRATEGIA 1. TUPAKKATUOTTEIDEN KÄYTÖN EHKÄISEMINEN Tupakkatuotteiden käytön ehkäisevä työ on tarpeen tupakoinnista aiheutuvien huomattavien niin yksilölle, kuin yhteiskunnallekin
LIPERIN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTO. Kuopio Tukipalvelujen koordinaattori Päivi Ikonen Liperin kunta
LIPERIN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTO Kuopio 26.3.2014 Tukipalvelujen koordinaattori Päivi Ikonen Liperin kunta Oppilashuollon kehittäminen Liperissä Lukuvuoden 2011-12 aikana yhteensä neljä
OPPILAS- ja OPISKELIJAHUOLTOLAIN
OPPILAS- ja OPISKELIJAHUOLTOLAIN SOVELTAMINEN HANGON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMESSA 1.8.2014 - (luku 3.5 Oikeusturva, lisätty 1.8.2015 alkaen) Lisäys kuntakohtaisiin opetussuunnitelmiin esiopetuksen opetussuunitelma
5.3 Esiopetuksen oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen
5.3 Esiopetuksen oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen 5.3. Oppilashuolto Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas- ja opiskelijahuoltolain käsitteistön sijasta esiopetuksen
Opiskeluhuolto ja erityisopetus Aapo Halonen, yläkoulun rehtori Niina Rekiö-Viinikainen, erityisopetuksen lehtori Jyväskylän normaalikoulu
Opiskeluhuolto ja erityisopetus 6.3.2017 Aapo Halonen, yläkoulun rehtori Niina Rekiö-Viinikainen, erityisopetuksen lehtori Jyväskylän normaalikoulu www.pollev.com/aapohalonen066 (Aineen)opettajan työtä
Yksikkökohtainen oppilashuoltosuunnitelma Turun esiopetussuunnitelman liite 1
Yksikkökohtainen oppilashuoltosuunnitelma Turun esiopetussuunnitelman liite 1 Paattisten päivähoitoyksikkö 31.3.2016 Satu Puhakka-Nuolemo 1 (7) Sisällys Johdanto... 1 1 Oppilashuollon kokonaistarve ja
HAUTASEN KOULU OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA 2014 MONIALAINEN OPPILASHUOLTO. Ohjausryhmä
29.4.14 HAUTASEN KOULU OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA 2014 MONIALAINEN OPPILASHUOLTO Ohjausryhmä Oppilashuoltopalveluiden suunnittelu, kehittäminen ja arviointi Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma Koulukohtainen
4 OPISKELUN YLEINEN TUKI 4.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ
4 OPISKELUN YLEINEN TUKI 4.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ Lapsi ja nuori elää samanaikaisesti sekä kodin että koulun vaikutuspiirissä. Tämä edellyttää näiden kasvatusyhteisöjen vuorovaikutusta ja
Oppilas- ja opiskelijahuoltolain sekä koulurauhapaketin toimeenpanoon liittyvä seminaari 5.3.2014 Seinäjoki Opetuspäällikkö Merja Koivisto, Lapua
Tulevaisuuden koulu Kun unelmat on kohdallaan, voi jatkaa omia touhujaan. Vilma 3. lk Oppilas- ja opiskelijahuoltolain sekä koulurauhapaketin toimeenpanoon liittyvä seminaari 5.3.2014 Seinäjoki Opetuspäällikkö
Juupajoen perusopetus: PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN
Juupajoen perusopetus: PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.4 Oppilashuolto Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään
Julkisuus ja tietosuoja oppilashuollon asioissa Hallintojohtaja Matti Lahtinen
Julkisuus ja tietosuoja oppilashuollon asioissa 29.4.2011 Hallintojohtaja Matti Lahtinen 1 Julkisuutta ja tietosuojaa koskevia säädöksiä perusopetuksessa Perustuslaki (731/1999) 10 : Jokaisen yksityiselämä,
OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA
LV 2015-2016 UTRAN KOULU OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA children 1 Oppilashuollon kokonaistarve ja käytettävissä olevat oppilashuoltopalvelut Utran koulussa on 440 oppilasta oppilashuollon piirissä. Utran koulun
VASTAUS VALTUUTETTU MARIANNE KORVEN ALOITTEESEEN KOSKIEN KOULUSOVITTELIJAA
Sivistyslautakunta 75 07.09.2016 VASTAUS VALTUUTETTU MARIANNE KORVEN ALOITTEESEEN KOSKIEN KOULUSOVITTELIJAA SIVLK 07.09.2016 75 Valmistelu ja lisätiedot: kehittämispäällikkö Tuija Öberg 040 553 8654 tai
6.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö
6.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö Oppilashuolto järjestetään monialaisessa yhteistyössä opetustoimen ja sosiaali- ja terveystoimen kanssa siten, että siitä muodostuu toimiva ja yhtenäinen kokonaisuus
KOULUN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA
KOULUN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan Sisältää myös esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelman KOULU: Lintuvaaran koulu KOULUN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMAN LAADINTA JA HYVÄKSYMINEN
HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA
HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA Toimintasuunnitelma on lasten ja nuorten hyvinvointityöryhmä
määritelty opetussuunnitelman perusteissa:
Nousiainen määritelty opetussuunnitelman perusteissa: - edistää lapsen ja nuoren oppimista sekä tasapainoista kasvua ja kehitystä - oppimisen esteiden, oppimisvaikeuksien sekä koulunkäyntiin liittyvien
Alppilan lukion opiskeluhuoltosuunnitelma
1 Alppilan lukion opiskeluhuoltosuunnitelma 1. Opiskeluhuollon kokonaistarve ja käytettävissä olevat opiskeluhuoltopalvelut Alppilan lukiossa on noin 465 opiskelijaa sekä 60 Stadin ammattiopistolaista
13. OPISKELUHUOLLON ARVIOINTI...38 14. TÄRKEITÄ YHTEYSTIETOJA OPISKELUHUOLLOSSA...39
MÄNTYHARJUN KUNNAN OPISKELUHUOLLON OPAS 2016 Sisällysluettelo JOHDANTO...3 1. OPISKELUHUOLLON TOMINTAA SÄÄTELEVÄT LAIT JA ASIAKIRJAT...4 2. OPISKELUHUOLLON MÄÄRITELMÄT, TAVOITTEET JA TEHTÄVÄT...5 3. MONIALAINEN
ESIOPETUS 5.3 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen
ESIOPETUS 5.3 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas- ja opiskelijahuoltolain käsitteistön sijasta esiopetuksen opiskeluhuollosta nimitystä
Pälkäneen perusopetuksen opetussuunnitelma: OPPILASHUOLTO
Pälkäneen perusopetuksen opetussuunnitelma: OPPILASHUOLTO Opetussuunnitelmassa kuvataan perusopetuksen oppilashuollon paikallisen toteuttamisen tavoitteet ja toimintatavat. Siinä määritellään opetussuunnitelman
Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet ja luokanohjaajan tehtävät Metsokankaan koulussa
Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet ja luokanohjaajan tehtävät Metsokankaan koulussa HYÖDYNNETTY OPPILASHUOLLON KÄSIKIRJAA SEKÄ LUOKANOHJAAJAN KÄSIKIRJAA Oppilashuollon käsikirja s. 15 Huoli
KOULUN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA
KOULUN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan Sisältää myös esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelman KOULU: Järvenperän koulu KOULUN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMAN LAADINTA JA HYVÄKSYMINEN
Oppilashuollossa kehitetään, seurataan ja arvioidaan koko kouluyhteisön, yksittäisten luokkien ja ryhmien
LIITE 1 (7) 4/011/2014 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN 5.4 Oppilashuolto Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas- ja opiskelijahuoltolain käsitteistön sijasta perusopetuksen
Espoossa on käytössä yhteinen pohja oppilashuoltosuunnitelmalle, jota koulu täydentää. Oppilashuoltosuunnitelma on koulun opetussuunnitelman liite.
KOULU: Kalajärven koulu KOULUN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMAN LAADINTA JA HYVÄKSYMINEN Espoossa on käytössä yhteinen pohja oppilashuoltosuunnitelmalle, jota koulu täydentää. Oppilashuoltosuunnitelma on koulun
OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS
OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS 7.3.2016 Annamari Murtorinne yläkoulun rehtori ja Niina Rekiö-Viinikainen erityisopettaja TOIMINTAKULTTUURIN KESKEISET PIIRTEET Hyvinvointi ja turvallinen arki Yhdenvertaisuus