NÄKÖKULMIA UUSIEN KIRJOITUSTAITOJEN PEDAGOGIIKKAAN kirjallisuuskatsaus uuteen kirjoittamiseen osana monilukutaidon tutkimusta ja opetusta

NÄKÖKULMIA UUSIEN KIRJOITUSTAITOJEN PEDAGOGIIKKAAN kirjallisuuskatsaus uuteen kirjoittamiseen osana monilukutaidon tutkimusta ja opetusta Maria Lappi Jyväskylän yliopisto Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos Kirjallisuus Kevät 2017

2 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Tiedekunta Faculty Humanistinen tiedekunta Tekijä Author Maria Anna Lappi Laitos Department Taiteiden ja kulttuurintutkimuksen laitos Työn nimi Title Näkökulmia uusien kirjoitustaitojen pedagogiikkaan kirjallisuuskatsaus uuteen kirjoittamiseen osana monilukutaidon tutkimusta ja opetusta Oppiaine Subject Kirjallisuus Aika Month and year Tammikuu 2017 Tiivistelmä Abstract Työn laji Level Maisterinsivututkielma Sivumäärä Number of pages 60 Tutkielmassa kartoitetaan kuvailevan kirjallisuuskatsauksen kautta tutkimuskirjallisuuden näkökulmia kirjoittamisen pedagogiikkaan, erityisesti liittyen monilukutaitoon ja uuteen kirjoittamiseen. Tavoitteena on myös nostaa esiin suuntaviivoja ja ideoita käytännön opetustyöhön sekä kirjoittamisen kouluopetuksen uudistamiseen. Tutkimuksen aineisto koostuu kotimaisesta ja kansainvälisestä monilukutaitoa sekä uusia kirjoitustaitoja ja niiden opetusta käsittelevästä tutkimuskirjallisuudesta. Kirjallisuuden pohjalta pohditaan seuraavia kysymyksiä: Millaiseen kulttuuriseen ja pedagogiseen kontekstiin uusi kirjoittaminen kytkeytyy? Mitä tarkoitetaan uusilla kirjoitustaidoilla ja miten ne sijoittuvat monilukutaidon kokonaisuuteen sekä tämänhetkisiin opetussuunnitelmiin? Mitä käytännön suuntaviivoja tutkimus tarjoaa uuden kirjoittamisen ja monilukutaidon kouluopetukseen? Digitaalisen ajan ja osallisuuden kulttuurin vaikutus näkyy koulussa erityisesti oppimisympäristöjen, oppimateriaalien sekä opettajan ja oppilaan roolien muutoksessa. Uusi kirjoittaminen ja uudet kirjoitustaidot ovat monilukutaidon alakäsitteitä, joilla viitataan yleisesti digitaalisen kehityksen synnyttämissä uusissa tekstiympäristöissä tapahtuvaan tekstien tuottamiseen ja siinä vaadittaviin taitoihin. Niiden harjoittamista tulisi sisällyttää myös kirjoittamisen kouluopetukseen, sillä ne ovat osa tämänhetkisten opetussuunnitelmien monilukutaitokokonaisuuksia. Uuden kirjoittamisen opetuksen lähtökohtia ovat multimodaalinen, monimediainen ja sosiokulttuurinen tekstikäsitys, uusien tekstilajien huomioiminen sekä tieto- ja viestintäteknologian monipuolinen hyödyntäminen. Tukea uudistuvaan opetustyöhön voi saada esimerkiksi oppiaineiden integraatiosta, samanaikaisopettajuudesta ja oman pedagogiikan pohtimisesta. Asiasanat Keywords kirjoittamisen pedagogiikka, monilukutaito, uudet kirjoitustaidot, uusi kirjoittaminen Säilytyspaikka Depository Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos, Jyva skyla n yliopisto; Jyva skyla n yliopiston kirjasto Muita tietoja Additional information

3 SISÄLLYS SISÄLLYS... 3 I JOHDANTO... 4 TUTKIMUSKYSYMYKSET... 6 TUTKIMUKSEN TEOREETTINEN VIITEKEHYS: MONILUKUTAIDON TUTKIMUS... 7 TUTKIMUKSEN METODOLOGINEN VIITEKEHYS: KIRJALLISUUSKATSAUS... 10 TUTKIMUKSEN AINEISTO... 12 TUTKIELMAN RAKENNE... 12 II KIRJALLISUUSKATSAUS... 14 LUKU 1 DIGITAALISEN AJAN KULTTUURI JA KOULUMAAILMA MUUTOKSESSA... 14 Digitaalinen aika ja osallisuuden kulttuuri... 14 Oppimisympäristöjen muutos... 15 Oppimateriaalien muutos... 17 Opettajan roolin muutos... 19 Opettajat ja oppilaat tieto- ja viestintäteknologian käyttäjinä... 21 Yhteenveto... 22 LUKU 2 UUDET KIRJOITUSTAIDOT OSANA MONILUKUTAITOA JA OPETUSSUUNNITELMIA... 24 Mitä ovat uudet kirjoitustaidot?... 24 Uudet tekstilajit... 26 Uudet kirjoitustaidot opetussuunnitelmissa... 28 Yhteenveto... 30 LUKU 3 SUUNTAVIIVOJA UUSIEN KIRJOITUSTAITOJEN OPETUKSEEN... 31 Pedagogisia viitekehyksiä uusien kirjoitustaitojen opetukseen... 31 Osallisuuden pedagogiikka... 32 Monilukutaidon design- malli... 33 Työtapoja uusien kirjoitustaitojen opetukseen... 35 Uusien tekstilajien genrepedagogiikka... 36 Yhteisöllinen kirjoittaminen... 38 Painopisteitä uusien kirjoitustaitojen opetukseen... 40 Tiedon arviointi osana kirjoittamisen opetusta... 41 Aktiivinen oppija tuottaa ja julkaisee sisältöä... 42 Yhteistyöstä tukea muuttuvaan opetukseen... 44 Oppiaineiden integraatio opetuksen lähtökohtana... 44 Yhteistyö opettajan voimavarana... 47 Yhteenveto... 49 III PÄÄTÄNTÖ... 51 LÄHTEET... 55

4 I JOHDANTO Konseptipaperi, lyijykynä ja pyyhekumi. Siinä lukio- oppilaiden työvälineet äidinkielen tunnilla vuonna 2012. Heitä opettamassa olin minä, tuore englannin sekä äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Työelämään totuttelevana kaikki voimavarat menivät pedagogisten pohdintojen sijaan käytännön asioiden pyörittämiseen oli helpointa jatkaa kirjoittamisen opetusta kaavalla, joka oli itselle kouluajoilta tuttu ja jota ympärillä edelleen toteutettiin. Olihan sitä modernia teknologiaa opetuksessa muuten mukana, sähköisiä opettajan materiaaleja ja netti apuvälineenä. Sitten jäin äitiyslomalle. Kun sain etäisyyttä työelämään, tajusin, että kun palaan koulumaailmaan, on omassa opetuksessa oltava erilainen vire. Tehtäväni on valmentaa opiskelijoita selviämään sellaisessa tekstien ja viestinnän maailmassa, joka on heille arkipäivää ja todellisuutta. Harvalla tulee siellä vastaan tilanne, jossa tarvitsee kirjoittaa kouluaine käsin ruutupaperille käsin. Luku- ja kirjoitustaidon tutkimuskentällä muuttunut kulttuuri ja sen vaikutus arjessa tarvittaviin taitoihin on huomattu jo paljon ennen kuin itse oivalsin niitä edes pohtia. 1990- luvulla toden teolla käynnistynyt monilukutaitotutkimus on tarkastellut kulttuurin muutosta erityisesti digitaalisuuden ja osallisuuden näkökulmasta sekä hahmotellut sen rinnalla laajentuvan luku- ja kirjoitustaidon käsitettä, jossa niin ikään painottuvat sosiaaliset, kulttuuriset ja digitaaliset ulottuvuudet (ks. esim. Cope & Kalantzis 2000; Kallionpää 2014a, 2014b, 2015a; Kress 2003; Lankshear & Knobel 2011; Pahl & Rowsell 2005). Tässä tutkielmassa kartoitetaan monilukutaitotutkimuksen piirissä viime vuosina käytyä keskustelua kirjoittamisen pedagogiikan näkökulmasta. Erityisesti keskitytään uuteen kirjoittamiseen ja uusiin kirjoitustaitoihin. Muutoksessa elävän kulttuurisen ja pedagogisen kontekstin ymmärtämiseksi käsitellään myös laajemmin monilukutaitotutkimuksen ajankohtaisia teemoja ja tuoreita opetussuunnitelmia.

5 Tutkielmassa pyritään hahmottamaan, mitä tutkimuskentällä puhutaan uusista kirjoitustaidoista, niiden opetuksesta sekä niihin liittyvästä suuremmasta tutkimuksellisesta ja kulttuurisesta kokonaisuudesta. Tavoitteena on myös nostaa tutkimuskirjallisuuden pohjalta esiin suuntaviivoja ja ideoita käytännön opetustyöhön sekä kirjoittamisen kouluopetuksen uudistamiseen. Vaikka tutkimus onkin suunnattu erityisesti peruskoulun ja lukion opettajille, joiden aineet sisältävät kirjoittamisen pedagogiikkaa, se tarjoaa näkökulmia myös muita oppiaineita opettaville sekä muuallakin kuin peruskouluissa tai lukiossa opetustyötä tekeville. Monilukutaitoon kytkeytyvä opetus on Suomessa erityisen ajankohtaista. Syksyllä 2016 voimaan tulleiden perusopetuksen ja lukion opetussuunnitelmissa monilukutaito on nostettu keskeiseksi opetuksen läpäiseväksi kokonaisuudeksi, jonka opettaminen on kaikkien opettajien vastuulla. Samoin kaikkien aineiden opettajilta edellytetään monipuolista ja kattavaa tieto- ja viestintäteknologian hyödyntämistä opetuksessa. Opettajilla on akuutti tarve saada taustatietoa ja konkreettisia vinkkejä opetukseen, joka vastaisi paremmin nykyajan vaatimien teknologia- ja viestintätaitojen sekä monilukutaitojen kehittämiseen. Kirjoittamisen pedagogiikka liittyy yleensä osaksi kielten ja kirjallisuuden pedagogiikkaa. Kirjoittamisen pedagogiikan tutkimuksessa painopiste on usein luovassa kirjoittamisessa ja sen osa- alueissa. Muita tutkimusalueita ovat mm. akateemisen tai muiden erityisalojen kirjoittamisen opetus, kirjoittajaidentiteettiin liittyvät aiheet ja terapeuttisen kirjoittamisen ohjaamisen näkökulmat. Uudet kirjoitustaidot kirjoittamisen pedagogiikan tutkimuksen aiheena linkittyvät osaksi monilukutaitotutkimusta, jonka piirissä on viime vuosikymmeninä käyty vilkasta tieteellistä keskustelua. Kuitenkin juuri uusiin kirjoitustaitoihin keskittyvä tutkimus on vielä niin kansainvälisellä kuin kotimaisellakin kentällä melko suppeaa, sillä usein monilukutaitokeskustelussa painotetaan lukemisen taitoja tai laajempia temaattisia kokonaisuuksia.

6 Siksi kartoitus nimenomaan uusien kirjoitustaitojen ja niiden opettamisen näkökulmasta on hyödyllinen: Missä kirjoittamisen opetuksen uudistamisessa mennään nyt ja mitä olisi syytä tutkia jatkossa? Mitä käytännön suuntaviivoja tutkimuskeskustelu tarjoaa uudenlaisten digitaalisten työvälineiden, työympäristöjen ja tekstilajien kanssa toimimiseen kirjoittamisen opetuksessa? Tutkimuskysymykset Tutkimuskirjallisuuden kartoituksessa etsitään vastauksia tutkielman tutkimuskysymyksiin, jotka ovat seuraavat: 1. Millaiseen kulttuuriseen ja pedagogiseen kontekstiin uusi kirjoittaminen kytkeytyy? 2. Mitä tarkoitetaan uusilla kirjoitustaidoilla ja miten ne sijoittuvat monilukutaidon kokonaisuuteen sekä tämänhetkisiin opetussuunnitelmiin? 3. Mitä käytännön suuntaviivoja tutkimus tarjoaa uuden kirjoittamisen ja monilukutaidon kouluopetukseen? Oletan, että aihepiiriin liittyvä tutkimuskirjallisuus keskittyy pitkälti nykyaikaisen tieto- ja viestintätekniikan ilmiöihin ja niiden käytössä edellytettäviin luku- ja kirjoitustaitoihin. Kirjallisuudessa käytäneen ennen kaikkea keskustelua ajankohtaisten laajojen monilukutaitojen piirteistä ja määritelmistä. Uusi opetussuunnitelma ja sen monilukutaitopainotus muodostanee luonnollisesti yhden pääelementeistä kotimaisessa keskustelussa. Lisäksi pohdittaneen kulttuurisen muutoksen ilmiöitä, kuten osallisuuden kulttuuria, yhteisöllistä viestintää ja teknologian merkitystä niin vapaa- ajalla kuin kouluympäristössäkin. Uudet kirjoitustaidot todennäköisesti mielletään tutkimuskirjallisuudessa yhdeksi näiden laajempien teemojen osa- alueeksi, jonka tarkasteluun ei erityisen rajatusti ja tarkasti paneuduta etenkään opetuksellisesta näkökulmasta. Joitakin konkreettisiakin ideoita uusien kirjoitustaitojen opetukseen löytynee, mutta luultavasti

7 tutkimuskirjallisuus tarjoaa kirjoittamisen opetukseen lähinnä yleisen tason pedagogisia lähestymistapoja. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys: monilukutaidon tutkimus Luku- ja kirjoitustaidon käsite on muuttunut viime vuosikymmeninä, osaltaan juuri digitalisoitumisen myötä. Nykyään puhutaan yleisesti monilukutaidosta, jonka yksi osa- alue tämän tutkielman pääkohde, uudet kirjoitustaidot, ovat. Suomessa 2000- luvulla käyttöön otetun monilukutaito- käsitteen taustalla on englanninkielinen termi multiliteracies (esiintyy myös muodossa multiliteracy). Sen kehitti 1990- luvun puolivälissä niin kutsuttu New London Group tavoitteenaan laajentaa perinteistä luku- ja kirjoitustaidon käsitettä (literacy), jonka pääasiassa painettuun tekstiin sekä lukemisen ja kirjoittamisen kognitiiviseen taitoon keskittyvä merkitys alkoi olla riittämätön. (Cope & Kalantzis 2015, 1 2; Lankshear & Knobel 2011, 3; Leino & Kallionpää 2016, 7; Kupiainen ym. 2015, 19.) Uuden käsitteen avulla pyrittiin korostamaan lukutaitoon liittyvää kulttuurista ja kielellistä vaihtelua sekä kommunikaatiokanavien ja median monimuotoisuutta (Cope & Kalantzis 2000, 5). Ajatus monilukutaidosta johti yhteen kattavaan käsitteeseen, joka sisältää kognitiivisten lukemisen ja kirjoittamisen taitojen lisäksi sosiologisen ja sosiokulttuurisen ulottuvuuden. Tämän tulkinnan mukaan lukemiseen ja kirjoittamiseen liittyy eri konteksteissa erilaisia sosiaalisia käytänteitä, joiden ymmärtäminen on osa luku- ja kirjoitustaitoa: tarvitaan kykyä kommunikoida ja luoda merkityksiä eri yhteyksissä joko niiden tuottajana tai vastaanottajana. (Lankshear & Knobel 2011, 12 13, 21.) Toisin sanoen luku- ja kirjoitustaito on luonteeltaan sosiaalista ja kontekstuaalista (Pahl & Rowsell 2005, 3). Pian multiliteracies- käsitteen sisältö laajeni sosiokulttuurisen ulottuvuuden lisäksi muihinkin näkökulmiin. Luukan (2013) mukaan termin erilaisia määritelmiä yhdistää näkemys monilukutaidosta joustavana toimintana monimuotoisten tekstien kanssa

8 erilaisissa, myös teknologisesti tuetuissa, ympäristöissä sekä sen yhteydestä ajatteluun ja tiedonhallintaan. Monilukutaidon voidaankin ajatella pitävän sisällään erilaisia luku- ja kirjoitustaitoja, joista tällä hetkellä erityisen ajankohtaisia ovat digitaalisuuteen ja teknologiaan liittyvät taidot. Monilukutaitokeskustelussa puhutaan tällä hetkellä erityisesti esimerkiksi digitaalisesta lukutaidosta (digital literacy), 2000- luvun lukutaidoista (twenty- first- century literacies) ja uusista lukutaidoista (new literacies) (ks. esim. Lankshear & Knobel 2011, 22, 27; Coiro ym. 2010). Matkan varrella myös suomalaisessa pedagogisessa keskustelussa laajentuneista lukemisen ja kirjoittamisen taidoista on käytetty monia käsitteitä, kuten kulttuurin lukutaito, teknologinen lukutaito, informaatiolukutaito, verkkolukutaito, kuvanlukutaito, visuaalinen lukutaito, globaali lukutaito, tietokonelukutaito, mainonnan lukutaito ja medialukutaito (Kupiainen ym. 2015, 14). Näiden termien kautta korostetaan monilukutaitoon sisältyvien tiettyjen taitojen tai tekstilajien roolia. Leino (2014a, 4) hahmottaa monilukutaidon laajaa kokonaisuutta kolmen keskeisen ulottuvuuden kautta. Ensimmäinen on tekniset taidot (tool literacies), joita käytännössä tarvitaan eri medioiden käyttämiseen. Toinen on mediaan liittyva tieto (media literacies), kuten ymma rrys siita, mika on median kohderyhma, milla periaatteella tiedon va litys toimii tai mika media on oman tavoitteen kannalta sopivin. Kolmas on informaationlukutaito eli tiedon etsinna n, arvioimisen ja soveltamisen taidot. Lisäksi kaikkiin kolmeen ulottuvuuteen liittyvät aina kriittinen, eettinen, kulttuurinen ja sosiaalinen lukutaito, joiden pohjalta tekstejä arvioidaan. Monilukutaidon yhteydessä korostuu multimodaalinen tekstikäsitys. Sen mukaan nykyajan tekstit ovat luonteeltaan voimakkaasti multimodaalisia eli koostuvat useista moodeista. Kirjoituksen lisäksi teksteissä käytetään esimerkiksi kuvia, liikettä, ääniä ja värejä. Merkityksiä viestitään siis eri keinoin: visuaalisesti, kielellisesti, kuulonvaraisesti tai kosketuksen kautta. (Kallionpää 2014a; Pahl & Rowsell 2005, 27.) Usein multimodaalisuus tarkoittaa myös tekstin rakenteen muuttumista esimerkiksi hyperlinkkien kautta (Kallionpää 2014a; Kallionpää 2014b, 63).

9 Multimodaalisia tekstejä on ollut olemassa aina. Multimodaalisuus on kuitenkin lisääntynyt uusien media- ja teknologiatyökalujen myötä. Teksteissä on entistä helpompi hyödyntää erilaisia viestinnän moodeja (Kress 2003, 5). Multimodaalisuutta ei kuitenkaan ole syytä liittää vain digitaalisissa ympäristöissä eläviin tekstilajeihin, kuten Shipka (2013, 76) muistuttaa: viestintä ja tekstit syntyvät aina jossakin mittakaavassa multimodaalisen prosessin pohjalta, oli lopputulos sitten painettu essee tai jokin näytöltä luettava tuotos. Nykytekstien multimodaalisen luonteen vuoksi monilukutaidon yhdeksi olennaiseksi osa- alueeksi mielletään multimodaalinen lukutaito. Tekstejä tulee osata lukea, tulkita ja tuottaa tarpeen mukaan monia eri moodeja huomioiden. Kressin (2003, 51, 61) mukaan multimodaalisessa lukutaidossa on pohjimmiltaan kyse siitä, kuinka multimodaalisia elementtejä käytetään ja tulkitaan yhdessä. Kirjoittamisessa multimodaaliset taidot liittyvät etenkin tekstin muodostavien elementtien tarkoituksenmukaiseen valitsemiseen ja käytön suunnitteluun sekä lukemisen polkujen rakentamiseen niiden kautta. Tekstikulttuuri ja oppimisympäristöt ovat muuttuneet myös monimediaisiksi. Uudet tekstit elävät monissa erilaisissa medioissa, niin painetuissa kuin sähköisissäkin. Näin ollen eri medioiden lukemista ja tuottamista ole tarpeen erotella omaksi lukutaidokseen, kuten aiemmin on tehty esimerkiksi medialukutaidon käsitteen kautta. (Luukka ym. 2008, 22; ks. myös Kupiainen & Sintonen 2009, 32 34.) Kressin (2003, 1) mukaan merkittävimmät teknologian lukutaitoon aiheuttamat muutokset liittyvät juuri multimodaalisuuteen ja medioihin, sillä kuva on noussut kirjoitetun tekstin asemaan ja näyttö syrjäyttänyt kirjan lukutaidon ensisijaisena välineenä. Myös lukemisen tapa on muuttunut pirstaleisemmaksi: etsitään ja yhdistellään informaatiota, liikutaan tekstien välillä, muokataan kuvia sekä työskennellään näytön ääressä kirjojen selailun sijaan (Pahl & Rowsell 2005, 27 28). Kuten aiemmin todettiin, erityisesti uusiin kirjoitustaitoihin keskittyvää tutkimusta ei monilukutaidon tai kirjoittamisen pedagogiikan alueilla ole toistaiseksi kovinkaan runsaasti. Syynä tähän lienee nopeasti kasvaneen monilukutaidon tutkimuskentän laaja

10 valikoima näkökulmiin ja toisaalta etenkin kotimaassa kirjoittamisen pedagogiikan tutkimusalan pienuus. Suomessa uusien kirjoitustaitojen ja niiden pedagogiikan tutkimusta on lähivuosina käynnistänyt Outi Kallionpää, jonka julkaisujen yhteydessä käsitellään kentän tutkimuskirjallisuuden sisältöjä (ks. esim. Kallionpää 2014a, 2014b, 2015a, 2015b, 2015c). Kattavalle, teemoja yhteen kokoavalle ja käytännön lähestymistapoja tarjoavalle alan kirjallisuuskatsaukselle on kuitenkin tarvetta. Tutkimuksen metodologinen viitekehys: kirjallisuuskatsaus Tutkielma on teoreettinen tutkimus, sillä siinä perehdytään tutkimuskohteeseen tutkimuskirjallisuuden pohjalta. Tutkimuksen menetelmänä on kuvaileva kirjallisuuskatsaus, jonka kautta tutustutaan aiheen tutkimuskenttään ja ajankohtaisiin kysymyksiin niitä temaattisen luennan avulla jäsentäen. Kirjallisuuskatsauksella on monenlaisia tarkoituksia. Ridleyn (2012, 24) mukaan niitä ovat muun muassa tutkimusaiheen historiallisen taustan tai siihen liittyvän nykytutkimuksen ja ajankohtaisten kysymysten esittely, tutkimukseen liittyvien olennaisten käsitteiden ja teorioiden käsittely, oman tutkimuksen sijoittaminen osaksi aihepiirin tutkimuskenttää sekä aiemman tutkimuksen laajentaminen ja siinä olevien aukkojen osoittaminen. Salminen (2011, 1) kuvailee kirjallisuuskatsausta metodiksi, jonka avulla tutkitaan tehtyä tutkimusta: se on siis tutkimusta tutkimuksesta, jonka tavoitteena on koota yhteen tutkimustuloksia ja luoda perustaa uudelle tutkimukselle. Myös kirjallisuuskatsauksen käsite itsessään on häilyvä. Ridley (2012, 3) toteaa käsitteen olevan kahtiajakoinen: toisaalta se viittaa tutkimusten teoreettiseen osioon, jossa käydään läpi aihepiirin aiempia tutkimuksia yhdistäen niitä toisiinsa ja suhteessa tekeillä olevaan tutkimukseen, toisaalta se tarkoittaa aihepiirin tutkimuskirjallisuuteen perehtymisen, työstämisen ja lopulta kirjalliseen tuotokseen johtavaa työprosessia. Salmisen (2011, 5) mukaan suomalainen kirjallisuuskatsaus- termi on osittain vajavainen, sillä sen arkikielinen mielikuva viittaa usein lyhyeen, tiiviiseen vilkaisuun tai yhteenvetoon, josta puuttuu analyyttinen ote. Englanninkielisessä käsitteistössä kirjallisuuskatsauksen yhteydessä käytettävä termi review (review, literature review,

11 research literature review) puolestaan on lähtökohtaisesti moniulotteisempi: se sisältää ajatuksen kriittisestä arvioinnista ja sillä voidaan tarkoittaa myös selontekoa, arvostelua, tarkistusta tai jopa historiikkia. Kirjallisuuskatsauksia voi toteuttaa eri tavoin. Kirjallisuuskatsauksia jaotellaan esimerkiksi kuvailevan kirjallisuuskatsauksen, systemaattisen kirjallisuuskatsauksen ja meta- analyysin tyyppeihin (Salminen 2011, 6). Tämän tutkielman kirjallisuuskatsaus on tyypiltään kuvaileva. Salminen (2011, 6 7) luonnehtii kuvailevaa kirjallisuuskatsausta yleiskatsaukseksi, jolla ei ole tiukkoja sääntöjä ja joka voi perustua väljiin tutkimuskysymyksiin, mutta jonka perusteella tutkittavaa ilmiötä pystytään kuitenkin kuvaamaan laaja- alaisesti ja sen ominaisuuksia luokitellen. Kuvaileva kirjallisuuskatsaus on siis itsenäinen metodi, mutta usein se myös tarjoaa uusia tutkittavia ilmiöitä systemaattiselle tutkimukselle. Kaikenlaisten kirjallisuuskatsausten tekemistä yhdistää niiden tekijältään edellyttämä kriittisyys ja tiedon jäsentely. Kriittisyyttä eli arviointia tarvitaan tutkimuksen eri vaiheissa. Tutkijan on etsittävä ja seulottava tutkimusaineisto sekä valittava, mitä kirjallisuutta katsauksessa käsitellään. Siitä nousevasta tiedosta tulee luoda jäsennelty, harkittu yhteenveto. Kriittisyyttä vaaditaan työprosessin aikana myös niin aineiston lukemisessa kuin oman katsauksenkin kirjoittamisessa. Ridleyn (2012, 142) mukaan kriittinen tutkimuskirjallisuuden lukeminen edellyttää muun muassa kirjoittajan poliittisten, moraalisten ja arvoihin liittyvien oletusten huomaamista, esitettyjen argumenttien ja johtopäätösten tunnistamista tekstistä sekä niiden perustelujen ja todisteiden arviointia. Kriittinen kirjoittaminen puolestaan tarkoittaa loogisten ja perusteltujen argumenttien ja johtopäätösten esittämistä. Se viittaa myös yhtenäisen teoreettisen tutkimusviitekehyksen tuottamiseen arvioitujen, valittujen, järjesteltyjen ja kategorisoitujen teorioiden ja tutkimustulosten pohjalta. Seuraavaksi kerrotaan tarkemmin tämän tutkielman aineistosta, valinnasta ja käsittelystä.

12 Tutkimuksen aineisto Tutkimuksen aineisto koostuu kotimaisesta ja kansainvälisestä uusia kirjoitustaitoja ja niiden opetusta käsittelevästä tutkimuskirjallisuudesta, pääosin artikkeleista ja kirjoista. Aineistoon sisältyy uusiin kirjoitustaitoihin keskittyvän kirjallisuuden ohella myös laajemmin monilukutaitoa ja sen pedagogiikkaa sekä kulttuurin muuttumista koskevaa materiaalia. Näin hahmotetaan monilukutaidon opetuksen kokonaisuutta ja uusien kirjoitustaitojen merkitystä sen osana sekä digitalisoitumisen vaikutusta niihin. Aineiston tärkeimpinä valintakriteereinä ovat olleet ajankohtaisuus ja tunnettuus: aineistoon on valittu pääasiassa tutkimusalan keskeisten tutkijoiden materiaalia ja tutkimuksia, joihin tutkimuskentällä aktiivisesti viitataan. Kansainvälisestä kirjallisuudesta mukaan on otettu etenkin monilukutaitotutkimuksen uranuurtajien ryhmään eli New London Groupiin kuuluvien tutkijoiden kirjallisuutta. Suomalaisesta tutkimuskirjallisuudesta aineistoon on valikoitu monilukutaidon aihepiireihin ja tieto- ja viestintäteknologian opetuskäyttöön liittyvää kirjallisuutta. Aineiston painopiste on viimeisen kymmenen vuoden sisällä julkaistussa materiaalissa, jotta se olisi mahdollisimman ajankohtaista mutta toisaalta tarjoaisi myös näkökulmia tutkimuksen kehitykseen ja jatkumoon. Aineistoa kuvaileva kirjallisuuskatsaus on toteutettu jäsentämällä teemoiksi sitä, millaisia sisältöjä aihepiirin tutkimuskirjallisuudessa on käsitelty. Näin luodaan kokonaiskuvaa monilukutaidon sekä uuden kirjoittamisen opetuksesta. Lisäksi aineistosta on poimittu, myös teemoiksi jäsennellen, pedagogisia suuntaviivoja ja käytännön ideoita opetustyöhön erityisesti kirjoittamisen opettajille. Tutkielman rakenne Kirjallisuuskatsaus on jaettu kolmeen lukuun. Matka alkaa laajasta kulttuurisesta kontekstista ja etenee uusien kirjoitustaitojen määrittelyn kautta niiden opetuksen

13 pohtimiseen. Koko ajan mukana kulkee tämänhetkisten opetussuunnitelmien näkemys aiheista. Ensimmäinen luku on nimeltään Digitaalisen ajan kulttuuri ja koulumaailma muutoksessa. Siinä tarkastellaan kulttuurin muutosta digitalisaation, osallisuuden sekä koulumaailman näkökulmasta. Toisena, luvussa Uudet kirjoitustaidot osana monilukutaitoa ja opetussuunnitelmia, selvitetään, mitä ovat uudet kirjoitustaidot ja miten ne sijoittuvat monilukutaidon kenttään ja opetussuunnitelmien sisällöksi. Kolmantena on luku Suuntaviivoja uusien kirjoitustaitojen opetukseen, jossa nostetaan esiin pedagogisia lähestymistapoja ja käytännön ideoita uusien kirjoitustaitojen ja samalla laajemminkin monilukutaidon opetukseen. Lopuksi päätännössä käydään läpi kirjallisuuskatsauksessa esiin nousseet pääajatukset sekä pohditaan tutkimuksen toteutusta, metodologiaa ja jatkotutkimuksen aiheita.

14 II KIRJALLISUUSKATSAUS LUKU 1 Digitaalisen ajan kulttuuri ja koulumaailma muutoksessa Kulttuuri elää jatkuvassa muutoksessa. Viime vuosikymmeninä muutos on ollut nopeaa: digitalisoituminen ja teknologian kehitys ovat synnyttäneet uudenlaisia toimintaympäristöjä ja - käytänteitä sekä mahdollistaneet myös niiden vauhdikkaan leviämisen. Voidaankin sanoa, että elämme digitaalista aikaa. Sen muokkaamaa kulttuuria kuvaillaan monilukutaitoon liittyvässä tutkimuskirjallisuudessa usein osallisuuden kulttuuriksi, jossa jokaisella kansalaisella on uudella tavalla mahdollisuus vaikuttaa ja olla aktiivinen. Yhteiskunnan kulttuurinen ja teknologinen muutos vaikuttaa vääjäämättä myös kouluun ja kasvatukseen. Kun arjen toimintaympäristöt muuttuvat, tulisi muutoksen heijastua koulun oppimisympäristöihin ja opetussisältöihin. Silloin koulutus mukautuu vastaamaan niihin tarpeisiin, joita opiskelijoilla kulloinkin todella on. Koulumaailman muutosta koskevan ajankohtaisen keskustelun teemoina ovat erityisesti uudenlaiset oppimisympäristöt ja oppimateriaalit sekä opettajien ja oppilaiden tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen ja muuttuvat roolit. Oman ulottuvuutensa keskusteluun tuovat opetussuunnitelmat sisältöineen ja painotuksineen. Tässä osiossa keskitytään näiden kulttuuristen ja koulumaailman muutosten tarkasteluun. Digitaalinen aika ja osallisuuden kulttuuri Kupiaisen ja Sintosen (2009, 13 14, 17) mukaan digitaalinen aika on kulttuurista kehitystä, jossa omaehtoinen tuottaminen sekä oman ajattelun ja ilmaisun ilmentäminen osana alati rakentuvaa kulttuurista palapeliä ovat voimakkaasti astumassa perinteisemmän kulttuurissa olemisen ja elämisen rinnalle". Digitaalisen ajan

15 vahvuuksia ovat esimerkiksi kyky hajauttaa, yhtenäistää, tarjota mahdollisuuksia ja olla maailmanlaajuista. Digitaalisen ajan kulttuuri on luonteeltaan osallistavaa. Yleisesti siihen liitetäänkin käsite osallisuuden kulttuuri (participatory culture) (ks. esim. Jenkins ym. 2009; Kupiainen & Sintonen 2009, 13; Kallionpää 2015a). Osallisuuden kulttuuriin liittyy osallistumista, jakamista, levittämistä, kierrättämistä, yhteisöllisyyttä ja liittymistä. Osallisuuden kulttuurissa on matala kynnys ilmaisuun sekä kansalaisvaikuttamiseen ja sen jäsenet tuntevat olevansa tärkeitä tekijöitä yhteisössään. Lapset ja nuoretkin nähdään siis aktiivisina median vaikuttajina sekä omaehtoisen kulttuurin luojina, ei vain niiden kohteena. (Kupiainen & Sintonen 2009, 13 14.) Jenkins ym. (2009, 5 6) määrittelevät osallisuuden kulttuurin seuraavan viiden piirteen avulla: 1. kynnys luovaan ilmaisuun ja aktiiviseen kansalaisuuteen on matala, 2. luovuuden harjoittamista ja luovien tuotosten jakamista muiden kanssa tuetaan vahvasti, 3. kokeneemmat yksilöt mentoroivat noviiseja ja siirtävät heille tietoja jonkinlaisilla epämuodollisilla tavoilla, 4. jäsenet uskovat, että osallistumisella on merkitystä, 5. jäsenet tuntevat toisiinsa ainakin jonkin verran yhteyttä tai vähintäänkin välittävät, mitä muut ajattelevat heidän tuottamistaan asioista. Vaikka kaikki kulttuurin edustajat eivät olisikaan aktiivisia toimijoita, he uskovat, että heillä on vapaus osallistua ja että heidän panostaan arvostetaan. Kirjoittamisen näkökulmasta osallisuuden kulttuuriin kuuluu luovien, multimodaalisten tekstien luominen, kehittäminen ja jakaminen erilaisissa verkon virallisissa ja epävirallisissa yhteisöissä (Jenkins ym. 2009, 9). Oppimisympäristöjen muutos Oppimisympäristö tarkoittaa oppijalle tarjoutuvia fyysisiä, sosiaalisia, kulttuurisia, psyykkisiä ja teknisiä toimintamahdollisuuksia (Hytönen ym. 2011, 23). Digitaalisuutta ja teknologiaa hyödyntävässä arjessa on tärkeää ottaa ne mukaan myös koulun oppimisympäristöiksi. Leinon (2015, 105) tutkimuksen mukaan tietotekniikan

16 hyödyntäminen koulussa on oppilaille mieluisaa: suurin osa suomalaisista peruskoululaista suhtautuu myönteisesti sen käyttöön kouluopetuksessa. Tietokoneen koetaan olevan hyödyllinen apuväline koulutehtäviin ja myös kotitehtävien tekemisestä koneella pidetään. Oppimisympa risto jen laajentamiseen pyrita a n myo s syksylla 2016 voimaan astuneissa perusopetuksen ja lukion opetussuunnitelmien perusteissa. Niissa tieto- ja viestinta teknologia katsotaan olennaiseksi osaksi monipuolisia oppimisympa risto ja. Perusopetuksen opetussuunnitelman mukaan (POPS 2014, 29) oppimisympa risto jen kehitta misessa tulee huomioida monimuotoinen mediakulttuuri seka ottaa ka ytto o n uusia tieto- ja viestinta teknologisia ratkaisuja oppimisen edista miseksi ja tukemiseksi. Tavoitteena on tieto- ja viestintäteknologian avulla vahvistaa oppilaiden osallisuutta, yhteisöllisen työskentelyn taitoja ja yksilöllisiä oppimispolkuja. Lukion opetussuunnitelmassa (LOPS 2015, 15) kehotetaan ohjaamaan opiskelijoita hyo dynta ma a n digitaalisia opiskeluympa risto ja, oppimateriaaleja ja tyo va lineita eri muodossa esitetyn informaation hankintaan ja arviointiin seka uuden tiedon tuottamiseen ja jakamiseen. Opiskelijoille tulee tarjota työskentelytapoja, jotka kytkeytyvät heidän kokemuksiinsa sekä ympäristössä ja yhteiskunnassa esiintyviin ilmiöihin (LOPS 2015, 14). Nykyajan kulttuurin digitaalisuutta ja teknologiaa ei näin ollen voi sivuuttaa. Uusissa opetussuunnitelmissa teknologinen osaaminen ja ymmärrys on nostettu myös omiksi opetuksen läpäiseviksi osaamisen kokonaisuuksiksi. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa puhutaan tietyistä laaja- alaisen osaamisen tavoitteista. Niilla tarkoitetaan kokonaisuuksia, jotka muodostuvat tiedoista, taidoista, arvoista, asenteista ja tahdosta, seka kykya ka ytta a tietoja ja taitoja tilanteen edellytta ma lla tavalla ja yhdistää osaamista yli tiedon- ja taidonalojen (POPS 2014, 20.) Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen on nostettu yhdeksi näistä uuden opetussuunnitelman laaja- alaisen osaamisen kokonaisuuksista. Tieto- ja viestintäteknologian ajatellaan olevan sekä oppimisen kohde että väline: perusopetuksen tehtävä on tarjota kaikille oppilaille mahdollisuudet siihen liittyvän osaamisen kehittämiseen, mutta sitä tulee

17 myös hyödyntää eri oppiaineissa ja monialaisissa oppimiskokonaisuuksissa (POPS 2014, 23). Lukion opetussuunnitelman perusteissa (LOPS 2015, 39) puhutaan teknologian ja yhteiskunnan aihekokonaisuudesta, jonka painopiste on syva llisessa teknologian vaikutusten hahmottamisessa. Tavoitteena on syventa a ymma rrysta teknologisen ja yhteiskunnallisen kehityksen vuorovaikutteisuudesta, kuten siita, kuinka tieto- ja viestinta teknologian kehitys on muuttanut ela ma ntapoja, toimintaympa risto a ja yhteiskuntaa. Lisa ksi pohditaan ihmisen suhdetta teknologiaan kodin, tyo ela ma n ja vapaa- ajanvieton na ko kulmista. Koulun tehtävä on myös tarjota tasa- arvoisesti kaikille taidot, joilla pärjää digitaalisissa ympäristöissä ja niihin kytkeytyvässä kulttuurissa. On hyvä muistaa, että nuoremmallakin sukupolvella, myös länsimaissa, on epätasa- arvoiset mahdollisuudet päästä käyttämään teknologiaa: kaikilla ei ole sen avaamaa väylää osallisuuden kulttuuriin (Jenkins ym. 2009, 15; Kupiainen & Sintonen 2009, 20). Leinon (2015, 96) tutkimuksen mukaan Suomessa tasa- arvotilanne pääsyssä digitaalisiin toiminta- ja oppimisympäristöihin vaikuttaa kuitenkin olevan hyvä: sosioekonomisella taustalla ei täällä näyttäisi olevan merkitystä mahdollisuuksiin päästä käyttämään tietokoneita ja internetiä kotona tai koulussa. Välineistössä koulun ja kodin välillä suurin ero on se, että koulussa käytössä ovat perinteiset pöytäkoneet, kun taas kotona yleisimpiä ovat kannettavat tietokoneet. Tablettien käyttö on sekä koulussa että kotona melko vähäistä verrattuna tietokoneen käyttöön. Sähköiset lukulaitteet ovat vielä harvinaisia sekä koulussa että vapaa- ajalla, minkä osaltaan selittänee se, että e- kirjoja voi lukea muillakin laitteilla ja että monet lukevat kirjoja edelleen ennemmin painettuina versioina. Kaiken kaikkiaan suomalaisilla nuorilla on tasaveroiset ja monipuoliset mahdollisuudet tieto- ja viestintäteknologian hyödyntämiseen. Oppimateriaalien muutos Tärkeä osa oppimisympäristöjä ovat oppimateriaalit. Niiden kohdalla muutos suomalaisessa koulumaailmassa on ollut hidasta. Vaikka kirjan ohella käytössä olevien

18 aineistojen kirjava joukko kasvaakin, suomalainen koulu on edelleen hyvin kirjavaltainen. Vajaa kymmenen vuotta sitten laajasti äidinkielen ja kirjallisuuden sekä vieraiden kielten perusopetusta kartoittaneessa tutkimuksessa todettiin, että koulutunneilla kirjoitettiin pääasiassa niin sanottuja koulumaailman tekstejä, kuten kirjoitelmia. Sen sijaan esimerkiksi lehtikokonaisuuksia, mainoksia, sarjakuvia tai internetmateriaalia tuotettiin harvoin. Kieltenopetuksessa tarjoutui siis varsin vähän mahdollisuuksia käyttää kieltä monimediaisissa ympäristöissä, vaikka opettajien asenteet teknologiaa kohtaan olivatkin periaatteessa positiivisia. (Luukka ym. 2008, 106, 113, 153, 237.) Vapaa- ajan ja koulun tekstimaailmojen välinen ristiriitaisuus oli näkyvillä jo tuolloin: koulussa painopiste oli perinteisissä teksteissä, kuten kaunokirjallisuudessa, oppikirjoissa, monisteissa ja sanomalehdissä, kun taas oppilaiden media- arki kului eniten erilaisten uusmedioiden äärellä ja heidän vapaa- ajan tekstimaailmansa oli jo vahvasti multimodaalinen, interaktiivinen ja sosiaalinen (Luukka yms. 2008, 91, 226). Muutosta on kuitenkin tapahtunut. PISA- tutkimusten yhteydessä on havaittu, että internetin käyttö ja merkitys koulussa on peruskouluoppilaiden mukaan lisääntynyt selvästi vuosien 2009 ja 2012 välillä vaikka kouluympäristön ulkopuolella nettiä käytetäänkin silti edelleen runsaammin (Leino 2015, 99). Leinon (2015, 99 101) mukaan tietokonetta käytetään koulussa yhä enemmän mm. tiedonhakuun internetistä, ryhmätöiden tekemiseen ja yhteydenpitoon muiden oppilaiden kanssa sekä opetusohjelmien hyödyntämiseen. Eniten on lisääntynyt verkossa chattaily, mutta tutkimustulokset jättävät epäselväksi, liittyykö se koulutehtävien tekemiseen vai tapahtuuko se niiden ohella. Tiedon ja materiaalin jakaminen verkossa puolestaan näyttäisi olevan Suomessa keskimääräistä vähäisempää, mihin vaikuttanevat mm. tiukat tekijänoikeussäädökset. Kuilua vapaa- ajan ja koulumaailman oppimisympäristöjen välillä kaventaa opettajan kiinnostus oppilaiden arkitodellisuutta kohtaan ja avoimuus sen hyödyntämiseen opetuksen lähtökohtana. Tätä painotetaan myös perusopetuksen opetussuunnitelmassa, jossa todetaan, etta oppimateriaalina tulisi tarkastella ilmaisultaan monimuotoisia,

19 oppilaille merkityksellisia, autenttisia teksteja seka mahdollistaa niiden kulttuuristen yhteyksien ja niista nousevien tulkintoja ymma rta minen (POPS 2014, 23). Kun koulumaailma yhdistyy sen ulkopuolella tapahtuviin luonnollisiin oppimisen ja sosiaalisen toiminnan tapoihin, syntyy motivoivia ja merkityksellisiä oppimistilanteita (Lankshear & Knobel 2011, 252 253). Luukan ym. (2008, 21, 25, 153, 234) mukaan oppilaille vapaa- ajalta tuttuja uusmediatekstejä ja oppimisympäristöjä ei suomalaisessa koulussa kuitenkaan käytetä riittävästi kielenoppimisen resursseina, vaan opetuksessa hyödynnetään varsin vähän oppilaiden itse valitsemia, heida n vapaa- aikaansa kuuluvia teksteja ja verkkomateriaaleja. Koska tekstitaitoja opitaan sosiaalistumalla erilaisissa käyttötilanteissa niin koulussa kuin sen ulkopuolellakin, formaalien ja informaalien oppimisympa risto jen erista minen toisistaan ei ole mieleka sta : parhaimmillaan ne ta ydenta va t toisiaan, pahimmillaan ja a va t toisistaan ta ysin irrallisiksi tai jopa toistensa vastakohdiksi. Tarjolla oleva laaja digitaalinen oppimisaineisto ei muutu pedagogisesti käyttökelpoiseksi ilman suodatusta ja taustoitusta sekä sopivien käyttötapojen valintaa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että oppimateriaalien laadinta siirtyy entistä enemmän yksittäisille opettajille. Valmiin sisällön kertomisesta ja oppikirjojen käyttämisestä liikutaan kohti tiedonhankinnan ja oppimisen ohjaamista. (Hiidenmaa 2014, 169 170.) Tiedonhaun ja arvioinnin taitoja kehittämällä oppilaat voivat löytää oppimisensa tueksi paljon mielenkiintoista ja ajantasaista tietoa, vaikka verkossa onkin paljon myös koulutehtäviin soveltumatonta materiaalia, kuten Leino (2015, 105) toteaa. Opettajan roolin muutos Koulukulttuurin, oppimisympäristöjen ja oppimateriaalien muutoksessa avainasemassa ovat opettajat ja opettajankoulutus. Knobel ja Kalman (2016, 7) toteavat, että digitaalisuuden lisääminen opetukseen tarkoittaa monelle opettajalle usein lähinnä mekaanista siirtymistä teknologisten apuvälineiden käyttöön ja toiveisiin siitä, että niiden avulla oppiminen itsestään tehostuu. Motivaatio kehittyä ammatillisesti tätä syvemmin voisi kuitenkin parhaimmillaan johtaa pysyvään muutokseen. Bull ja Anstey (2010, 158) ovat havainneet, että ammatillinen perehtyminen pedagogiikkaan tuottaa

20 pitkän tähtäimen tuloksia koulun uudistamisen kannalta. Pedagogisten ratkaisujen syvällinen pohdinta vaikuttaa opetuksen käytänteisiin ja siihen, miten opetusta toteutetaan. Digitaalisuuden ja osallisuuden kulttuurissa eläminen ja opettaminen edellyttävät opettajalta ennen kaikkea tietynlaisen roolin hyväksymistä: tarvitaan halua opettaa ja myös itse oppia vuorovaikutteisesti ja yhteisöllisesti sen sijaan, että pyritään olemaan kaikkitietävä auktoriteetti tiedon ja taitojen hallitsemisessa. Osallisuuden kulttuuri edellyttää osallistavia kasvatuskäytäntöjä ja pedagogiikkaa eli yhteistoimintaan perustuvia, dialogisia oppimistilanteita sekä oppilaiden kasvattamista aktiivisiksi ja vaikutustaitoisiksi kansalaisiksi, joilla on valtaa ja kykyä toimia osallisuuden kulttuurin jäseninä (Jyrkiäinen & Koskinen- Sinisalo 2012, 15; Kupiainen & Sintonen 2009, 163; Kallionpää 2015c, 5). Kupiaisen ja Sintosen (2009, 165 167) mukaan digitaalisissa, osallisuuden kulttuurin ympäristöissä oppiminen näyttäytyy ennen kaikkea vastavuoroisena, yhteistoiminnallisena, epälineaarisena, kokeellisena, perinteitä rikkovana sekä tulokset heti jakavana. Osallisuuden pedagogiikassa onkin keskeistä juuri vastavuoroisuuden ja jaetun älyn idea. Teknologian parissa perinteiset tiedon siirtäjän ja vastaanottajan roolit kyseenalaistuvat myös siksi, että lapset ja nuoret usein neuvovat opettajiaan ja vanhempiaan sen käytössä ja tiedonhaussa. Tämä vaatii opettajalta epävarmuuden sietämistä. Vaikka omat taidot eivät olisi huippuluokkaa, tärkeintä on halu opetella ja rohkeus kokeilla uutta, jotta teknologian mahdollisuudet eivät jäisi hyödyntämättä. Osallisuuden periaatteet madaltavat opettajan kynnystä siirtyä oppijaksi: opettaja voi ja saa oppia teknologisia ja erilaisia digitaalisen kulttuurin taitoja vuorovaikutteisesti oppilailtaan. Oppilaiden osaamista voi hyödyntää koulutunneilla ja sitä kautta antaa heille aktiivisen tekijän roolin. Oppilaiden näkeminen aktiivisina toimijoina on merkki osallisuuden toteutumisesta koulutuksessa: heidän äänensä kuullaan opetuksen toimintamuotojen ja sisältöjen suunnittelussa sekä oppimistavoitteiden ja niiden saavuttamiskeinojen valinnoissa sen sijaan, että oppilaat ovat vain toiminnan kohde (Luukka ym. 2008, 233; Kupiainen &

21 Sintonen 2009, 165). Uuden avoimen koulukulttuurin myötä passiivinen oppilasrooli korvautuu oppilaan sisäiseen motivaatioon perustuvalla, innostusta ja yhteistoiminnallista luovuutta tukevalla mentorointiopetuksella (Kallionpää 2015, 5). Opettajat ja oppilaat tieto- ja viestintäteknologian käyttäjinä Käytännössä usein ajatellaan, että lapset ja nuoret oppivat digimaailman tekniset ja sosiaaliset taidot omatoimisesti vapaa- ajallaan. Puhutaan niin sanotusta diginatiivien sukupolvesta. Esimerkiksi Järvelä ja Kauppinen (2012a, 7) toteavat, että lapset ja nuoret ovat oppineet toimimaan multimodaalisessa tekstikulttuurissa sisällöntuottajina, - jakajina, - kommentoijina ja - muokkaajina koulun tehtäväksi jää tulla tähän jo tapahtuneeseen kehitykseen mukaan. Toisaalta diginatiiviuden myyttiä pidetään vahvasti yleistävänä. Sujuva laitteiden käyttö ei automaattisesti tuo mukanaan lähdekritiikkiä ja monipuolista lukutaitoa tai tee niiden käyttäjästä välttämättä muuta kuin passiivisen median vastaanottajan. Ei voida olettaa, että lapset ja nuoret aktiivisesti reflektoivat mediakokemuksiaan ja oppivat niistä. Ei myöskään ole itsestään selvää, että lapset ja nuoret omaksuvat itsenäisesti eettiset normit, joiden mukaan toimia monimutkaisissa ja monenlaisissa verkkoympäristöissä. Vaikka lapset ja nuoret neuvoisivatkin vanhempiaan laitteiden käytössä tai hyödyntävät verkkomateriaaleja monenlaisin tavoin, tarvitsevat he silti aikuisten tukea osallisuuden kulttuurissa toimimiseen. (Hiidenmaa 2014, 76; Kallionpää 2014, 72; Jenkins ym. 2009, 15.) Tosiasia silti on, että kulttuurin ja oppimisympäristöjen muutoksen keskellä omat teknologiataidot mietityttävät monia opettajia. Luukan ym. (2008, 153) tutkimuksen mukaan enemmistö opettajista kokee, että oppilaiden teknologiataidot ovat paremmat kuin heidän. Suomalaiset peruskoululaiset arvioivatkin omat teknologiset ja mediataitonsa yleensä ottaen hyviksi (ks. esim. Kupiainen 2013; Leino 2014). Toisaalta Leinon (2014a, 3) tutkimus osoittaa, että oppilaidenkin tietoteknologian käytön määrä näyttää olevan yleensä sidoksissa omiin teknisiin taitoihin ja suhtautumiseen teknologiaa kohtaan. Suomalaisten peruskoululaisten tyttöjen kiinnostus tietotekniikkaa kohtaan sekä heidän luottamuksensa omiin tietoteknisiin taitoihinsa on

22 selva sti va ha isempa a kuin poikien, mika na kyy esimerkiksi teknista taitoa vaativan tietoteknologian käytön määrässä. Myös oppilaiden toiminta digitaalisessa maailmassa voi tuntua opettajista vieraalta onhan ikäpolvien ka ytta ytyminen siella erilaista, kuten ela ma ssa muutenkin. Esimerkiksi ainakaan viela vuonna 2008 Luukan ym. (2008, 153, 227) mukaan opettajien arjessa internetilla ei ollut samanlaista sosiaalista funktiota kuin oppilaiden, vaan he ka yttiva t sita la hinna tiedon- ja materiaalinhakuun seka asiointiin. Peruskoululaisten vapaa- ajan internetin käyttöä kartoittavissa tutkimuksissa puolestaan on havaittu, että internet on peruskoululaisille erityisesti sosiaalinen media, jonka avulla ollaan erilaisissa nettiyhteiso issa, katsellaan videoita ja ladataan musiikkia, seurustellaan kavereiden kanssa ja pelataan (Leino 2014, 2; Luukka ym. 2008, 227). Tilanne on viimeisen vuosikymmenen aikana pysynyt melko samankaltaisena, mutta pientä muutosta on tapahtunut jonkin verran niissä palveluissa ja välineissä, joilla verkossa kommunikoidaan. Esimerkiksi sähköpostin käyttö ja chattaily ovat vähentyneet vuosien saatossa. Erilaiset virtuaaliyhteisöt, kuten Facebook, sekä älypuhelimet verkkoyhteyksineen lienevät vaikuttaneet sosiaalisen yhteydenpidon tapoihin. (Leino 2015, 97.) Vaikka muutoksiin ja omiin taitoihin liittyisikin opettajalla epävarmuutta, sen ei tulisi olla esteenä teknologian opetuskäytölle. Oppilaiden osaamista voi hyo dynta a koulutunneilla ja sita kautta antaa heille aktiivisen tekija n roolin. Ta ma ruokkii osaltaan osallisuuden kulttuurin syntymista myo s koululuokkaan, silla silloin opettajan rooli muuttuu sanelijasta yhteiso n tasaveroiseksi ja seneksi ja kuka tahansa, jolla on tarvittavia taitoja, voi mentoroida toisia (Kallionpää 2014b, 75). Yhteenveto Digitaalisen ajan ja osallisuuden kulttuurin vaikutus näkyy koulussa erityisesti oppimisympäristöjen, oppimateriaalien sekä opettajan ja oppilaan roolien muutoksessa. Opetussuunnitelmat ohjaavat kehittämään oppimisympäristöjä ja oppimateriaaleja entistä monipuolisemmiksi, oppilaiden arkitodellisuuden tarpeita vastaavammiksi ja kattavasti tieto- ja viestintäteknologiaa hyödyntäviksi. Opettajan ja oppilaan rooleissa

23 korostuu vuorovaikutuksellisuus ja osallisuus. Teknologisten taitojen ei tulisi olla este tieto- ja viestintäteknologian hyödyntämiselle opetuksessa: kuka tahansa, jolla on tarvittavat taidot, voi opastaa toisia. Tarve opettajan pedagogiselle ammattitaidolle on edelleen olemassa, sillä nuoret tarvitsevat yhä aikuisen ohjausta erilaisissa kulttuureissa toimimiseen sekä materiaalien ja tiedon suodattamiseen.

24 LUKU 2 Uudet kirjoitustaidot osana monilukutaitoa ja opetussuunnitelmia Monilukutaidon yhteydessä puhutaan uusista luku- ja kirjoitustaidoista. Niillä tarkoitetaan erityisesti digitaalisen ja elektronisen kehityksen synnyttämien uusien tekstilajien lukemisen ja tuottamisen sekä niihin liittyvien sosiaalisten käytänteiden taitoja (Lankshear & Knobel 2011, 27 29). Kallionpään (2014a) mukaan jopa koko monilukutaito- käsitteellä viitataan suomalaisessa pedagogisessa diskurssissa usein erityisesti juuri näihin nyky- yhteiskunnassa tarvittaviin, muuttuneisiin luku- ja kirjoitustaitoihin. Monilukutaito- käsite koskee niin tekstien lukemista kuin tuottamistakin. Tässä luvussa näkökulma rajataan tuottamiseen eli uusiin kirjoitustaitoihin, jotka ymmärretään monilukutaidon alakäsitteeksi. Ensin tutkitaan uusien kirjoitustaitojen piirteitä. Toiseksi paneudutaan uusiin tekstilajeihin, jotka osaltaan vaikuttavat siihen, millaisia tekstin tuottamisen valmiuksia digitaalisissa toimintaympäristöissä tarvitaan. Kolmantena tarkastellaan, miten uudet kirjoitustaidot sijoittuvat suomalaisen peruskoulu- ja lukio- opetuksen tämänhetkisiin opetussuunnitelmiin. Mitä ovat uudet kirjoitustaidot? Käsitteet uusi kirjoittaminen ja uudet kirjoitustaidot sisältävät oletuksen vertailukohdasta johonkin vanhaan sekä tapahtuneesta muutoksesta. Tekstikulttuurin murroksessa myös kirjoittamisen käytänteet, taidot ja tekstilajit ovat saaneet uudenlaisia piirteitä. Kallionpää (2014b, 63) kiteyttää kirjoittamisen muutoksen osa- alueet seuraavasti: 1. välineellinen muutos (tekniikka, digitaalisuus, verkko) 2. tekstin käsitteen ja rakenteen muutos (multimodaalisuus, hyperlinkit) 3. kirjoituskäytäntöjen muutos (sosiaalisuus, yhteiso llinen kirjoittaminen) 4. tekstilajien muutos (luovat, multimodaaliset genret, jotka ovat jatkuvassa dynaamisen muutoksen tilassa, remiksaus) 5. lukijakunnan ja julkaisuprosessin muutos (kohderyhma na kuka tahansa, aina julkista, markkinointi) 6. palauteprosessin muutos (dialoginen, nopea, hallitsematon) 7. kirjoitusympäristön muutos (viriketulva, monisuorittaminen)

25 8. kirjoittajaroolin muutos (sisa inen motivaatio, oma aktiivisuus) Kallionpa a (2014b, 63) arvioi Haasiin (2013) viitaten, etta na kyvin muutos on realisoitunut tekstin tuottova lineiden vaihtumisena: yksinkertaisten tekstinka sittelylaitteiden kautta on pa a dytty useiden sovellusten avulla tapahtuvaan digitaaliseen kirjoittamiseen erilaisissa verkkoympa risto issa. Kress (2003, 16 18) puolestaan korostaa kirjoittamisen muutoksen sosiaalista puolta. Teknologisen ja kulttuurisen vallankumouksen myötä viestinnän sosiaalinen rakenne on muuttunut. Tekstin tuottamisen, jakelun ja vastaanottamisen työkalut ovat laajan joukon saatavilla, mikä on vaikuttanut valtasuhteisiin. Lisäksi kynnys muodollisen ja vapaamuotoisen kirjoittamisen välillä on madaltunut. Esimerkiksi perinteisesti tiukkoja normeja noudattanut akateeminen kirjoittaminen on muuttunut koko ajan aiempaa vapaamuotoisemmaksi ja monimuotoisemmaksi. Kirjoittamisen uudet ympäristöt ovat muokanneet sitä, miten tekstejä luodaan. Kress (2003, 65 66) määrittelee uuden kirjoittamisen tekstin tuottamiseksi eri muodoissa eli multimodaaliseksi kirjoittamiseksi. Kirjoittajan tulee ymmärtää, minkä moodien ja aistikanavien käyttö tukee parhaiten viestin välittämistä ja tekstin funktiota. Keskeistä on myös ajatus sekoittamisesta (mixing) ja uudelleen sekoittamisesta (remixing): kirjoittaminen sisältää teknologisin välinein tehtävää digitaalisten kuvien, tekstien, äänien ja animaatioiden jne. sekoittamista ja yhdistelyä eri lähteistä. (Lankshear & Knobel 2011, 100.) Multimodaalisuuden myötä paitsi tekstien moodit myös niiden rakenteet ovat monimuotoistuneet. Esimerkiksi näyttöaikakaudella kuva ja visuaalinen kielioppi ovat tärkeitä ja niiden vaikutus näkyy teksteissäkin: kirjojen lineaarisen rakenteen sijaan kirjoittamisessakin noudatetaan kuvan logiikkaa. Tekstin muotoilu, asettelu ja näytöllä näkyvien muiden elementtien rooli muokkaavat kirjoitetunkin tekstin tuottamista ja käyttöä. (Kress 2003, 19 21.)

26 Uusien kirjoitustaitojen käsitteellä viitataan siis pääasiassa taitoihin, joita perinteisen kirjoitustaidon lisäksi tarvitaan uusissa digitaalisissa verkkoympäristöissä (Kallionpää 2014a). Näissä toimintaympäristöissä tarvittavat uudet kirjoitustaidot voidaan tiivistetysti jakaa seuraaviin osa- alueisiin (Kallionpää 2014b, 67): 1. Tekniset taidot: Tekstien tuottaminen vaatii jatkuvasti kehittyvien laitteistoiden, muuttuvien sovellusten ja erilaisten verkkotoimintaympa risto jen hallintaa. 2. Multimodaaliset taidot: Tekstit koostuvat kirjoituksen lisa ksi a a nista, kuvista, videoista tai muista merkityksia va litta vista elementeista. Luova suunnittelu ja esteettisyys korostuvat. Ta ha n liittyva t myo s uusien tekstilajien tuottamistaidot. 3. Sosiaaliset taidot: Kirjoittaminen ei ole ena a vain yksilo taito vaan ennen kaikkea sosiaalinen taito. Kirjoittaminen on usein aktiivista toimimista internetin osallisuuden kulttuurissa erilaisten yhteiso iden ja senena. Tekstia tuotetaan va lilla myo s yhteiso llisena prosessina. 4. Julkisuustaidot: Kirjoittaminen tapahtuu julkisesti internetissa. Ta ma edellytta a kommunikointitaitoja, sosiaalisten ka yta nto jen hallintaa, tekstien markkinointitaitoja ja erilaisten sa a nno sten tuntemista. 5. Monisuorittamis- ja tietoisuustaidot: Tilannekeskeisen monisuorittamisen ja tietoisuustaitojen vuorottelun hallinta liittyy erilaisten uusien tekstilajien taitamiseen seka verkkoympa risto ssa tyo skentelyyn. 6. Luovuustaidot: Luovuus on uuden kirjoittamisen keskeinen ominaisuus. Se tulee ilmi alati muuttuvien tekstilajien luovana tuottamisena ja yhdistelyna, sisa isesti motivoituneina luovina toimintatapoina seka alati uutta etsiva na, leikkiva na ja uteliaana asenteena. Uusissa toimintaympäristöissä on syntynyt myös suuri määrä tekstilajeja, joiden kanssa toimiminen edellyttää omanlaisiaan lukemisen ja kirjoittamisen taitoja. Seuraavaksi tarkastellaan lähemmin kyseisiä uusia tekstilajeja. Uudet tekstilajit Uusiksi tekstilajeiksi mielletään erityisesti erilaisissa verkkoympäristöissä elävät lajit, kuten blogit ja videoblogit, wikit, fanifiktio, keskustelupalstatekstit ja monet muut. Uudet genret muuttuvat ja kehittyvät jatkuvasti, mutta yhteistä useimmille niistä on Kallionpään (2014b, 64) mukaan erilaisten multimodaalisten elementtien yhdistely, olemassa olevan tekstimateriaalin ja oman luovan tuotoksen yhdista minen seka narratiivinen la hestymistapa. Yleensa niihin liittyy myo s julkisuus.