Tutkija: Koulun kirjoittamisopetuksen pitää uudistua blogit ja rap-lyriikkaa aineiden tilalle?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tutkija: Koulun kirjoittamisopetuksen pitää uudistua blogit ja rap-lyriikkaa aineiden tilalle?"

Transkriptio

1 Tutkija: Koulun kirjoittamisopetuksen pitää uudistua blogit ja rap-lyriikkaa aineiden tilalle? Kieliopin pänttäys ei kiinnosta nuoria, kirjoittamista pitäisikin opettaa luovuuden ja yhteisöllisyyden kautta vaikkapa rap-lyyrikoita kirjoittamalla. Kirjoitustaito klo 10:25 Kuva: Toni Pitkänen / Yle Koulussa kirjoittamista voi opettaa monella tavalla. Terhi Marjakangas Mistä on kyse? Outi Kallionpään mielestä peruskirjoitustaitojen opettaminen ei enää riitä jatkossa. Kallionpää puhuu väitöskirjassaan uusista kirjoitustaidoista, joihin kuuluvat esimerkiksi sosiaaliset kirjoitustaidot, luovuustaidot ja multimodaaliset taidot. Jos uusia verkkoviestinnän taitoja ei hallitse, voi seurauksena olla pahimmillaan syrjäytyminen. Mikaelia ei kiinnosta kirjoittaminen koulussa. Hän on kuten muutkin ikäisensä. 9.- luokkalaisista pojista yli neljäsosaa voidaan pitää heikkoina ja hieman yli puolta vain kohtalaisina kirjoittajina. Äidinkielen sijasta Mikael on kiinnostunut musiikista /6

2 Latauslistalta löytyy enimmäkseen räppiä. Opettaja keksii, että peruskirjoitustaitoja voisi opettaa Mikaelin kaltaisille rap-lyriikka-kurssin avulla. Mikael tekee lyriikat, yhdessä muiden kanssa tehty video julkaistaan YouTubessa ja Mikael saa positiivista palautetta. Samalla kun Mikael kirjoittaa lyriikat, oppii hän oikeinkirjoitusta, kappalejakoa ja perussääntöjä kirjoittamiseen. Mikael huomaa itseä motivoivan asian kautta, että kirjoittamistaidoilla on merkitystä. Esimerkiksi tällä tavalla kirjoittamistaitoja voisi opettaa koulussa Outi Kallionpään mielestä. Muun muassa näin onkin toimittu Kallionpään työpaikalla, Rajamäen lukiossa Nurmijärvellä. Lukiossa on ollut parin vuoden ajan meneillään New Media Writing - pilottiprojekti, jonka tuloksena syntyy uuden median kirjoittamisen pedagoginen malli, joka yhdistää digitaaliset oppimisympäristöt, yhteisölliset menetelmät sekä luovan toiminnan. Koulukirjoittamisessa on se ongelma, että se ei ihan hirveästi kiinnosta nuoria. Siinä on motivoitumisongelma, Kallionpää tietää. Huomio pois kieliopista, yhteisöllisyys ja luovuus tilalle Outi Kallionpää on perehtynyt aiheeseen tuoreessa väitöskirjassaan (Jyväskylän yliopisto, Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta). Siinä hän pohtii, millaisia kirjoittamistaitoja tulevaisuudessa tarvitaan ja miten niitä voisi opettaa. Pääajatus on se, että pelkkä peruskirjoitustaitojen opettaminen ei enää riitä verkkoyhteiskunnassa. Väitöskirjassaan Kallionpään esittelemän opetusmallin ytimenä on sisäisen motivaation löytäminen. Opetusmallissa kirjoittamista on lähdetty opiskelemaan yhteisöllisen työskentelyn avulla, eikä niinkään peruslähtökohdasta. Kirjoittaminen näyttäytyy yksilöllisenä suoritteena, jossa jo alusta lähtien kiinnitetään huomiota kielioppiin ja oikeinkirjoitukseen /6

3 Outi Kallionpään mukaan peruskirjoitustaitojen opettaminen ei enää riitä verkkoyhteiskunnassa. Kuva: Niko Mannonen / Yle Esimerkiksi Rajamäen lukiossa tämä on rap-lyyrikoiden kirjoittamisen lisäksi tarkoittanut käytännössä erilaista luovuuden ja peruskirjoitustaitojen opettamisen yhdistämistä. Esimerkkejä muista kursseista ovat draamakäsikirjoituskurssi Simspeliympäristössä ja tulossa oleva kurssi, jossa harjoitellaan kirjoittamaan eri tekstityyppejä roolipelin avulla, kertoo lukion äidinkielen ja kirjallisuuden vanhempi lehtori Kallionpää. Viime syksynä uudistetun opetussuunnitelman painopiste on monimedialukutaidoissa. Tämä on Kallionpään mielestä positiivista. Hänen lähtökohtansa asiassa on kuitenkin se, että nämä asiat pitää yhdistää osaksi perinteisen kirjoittamisen opetusta. Diginatiiveja ei ole olemassakaan Nuorten kirjoittamisen motivaation metsästys on tarpeen, sillä Outi Kallionpään mielestä tulevaisuuden syrjäytyneitä ovat ne, jotka eivät hallitse verkkoviestinnän taitoja ja kykene aktiiviseen viestintään. Tällaiset ihmiset jäävät Kallionpään mukaan passiivisiksi, viihteellisten verkkosisältöjen kuluttajiksi. Mutta eikö jokainen diginatiivi osaa sukkuloida verkossa ja sosiaalisen median syövereissä? Tutkimuksissa on osittain tyrmätty se, että diginatiiveja olisi olemassa ollenkaan. Nuoret ovat taidoiltaan hyvin eritasoisia riippuen siitä, miten heitä on perehdytetty. Se, /6

4 että osaat käyttää jotain yksittäistä laitetta tai on jotain teknisiä taitoja, ei tee vielä diginatiivia. Se on paljon laajempi käsite, Kallionpää huomauttaa. Kallionpään mukaan peruskirjoitustaitojen opettaminen ei enää riitä verkkoyhteiskunnassa. Hän jakaa uuden kirjoittamisen taidot kuuteen osa-alueeseen, joista tärkeimmiksi nostaa sosiaaliset kirjoitustaidot, luovuustaidot ja multimodaaliset tekstitaidot. Nämä pitävät sisällään esimerkiksi sen, että pystyy toimimaan yhteisöllisesti, kykenee tuottamaan pitkiäkin tekstejä sekä omaa keskittymiskykyä. Taipuuko vanhoillinen koululaitos? Kirjoittamisen opettamisen menetelmien kirjo on laaja kouluissa. Opetustavat riippuvat niin koulusta, sen kulttuurista kuin opettajastakin. Kajaanilainen luokanopettaja Johanna Harju kokee, että Kajaanissa on huomattu uudenalaisten opetusmenetelmien tärkeys. Mitä olen kuulostellut tässä meidän talossa, niin täällä kirjoitellaan blogeja ja jotkut tekevät rap-lyriikoita, avaa Lehtikankaan koululla ensimmäistä luokkaa opettava Harju. Harjun mukaan kirjoittaminen kyllä kiinnostaa lapsia, kun heille annetaan erilaisia tehtäviä ja valinnanvapaus. Ehkä teemoja pitää viedä enemmän lasten mielenkiinnon kohteisiin, niin innostus kirjoittamiseen nousee. Perinteinen malli, että annetaan otsikko, josta kirjoitetaan, ei ehkä ole enää tätä päivää. Kirjoittaminen kiinnostaa lapsia, kunhan heille annetaan erilaisia tehtäviä. Kuva: Sini Salmirinne / Yle /6

5 Miten sitten kaikki koulut saataisiin ottamaan käyttöönsä uusia menetelmiä kirjoittamisen opettamisessa? Rajamäen lukion lehtorin Outi Kallionpään kokemuksen mukaan kentällä ollaan innostuneita uudistamaan opetusta, vaikka vanhoistakin ajatusmalleista on helppo pitää kiinni. Asia lähtee ylipäänsä siitä, että koululaitos on hyvin vanhoillinen ja traditionaalinen laitos ja hyvin jähmeä ottamaan uutta käyttöön. Yksittäisen opettajan rooli ja liikkumavara ovat koululaitoksessa aika pienet. Koulukirjoittamisessa on se ongelma, että se ei ihan hirveästi kiinnosta nuoria. OUTI KALLIONPÄÄ Kallionpää huomauttaa, että omat rajoitteensa aiheuttavat myös opetussuunnitelmat, vaikkakin ne on uudistettu, sekä opetusmateriaalit. Tämä on pitkä prosessi, mutta ympäristö ja elämä muuttuvat kiivaaseen tahtiin ja verkottuvat, että sinänsä näitä taitoja tarvittaisiin. Asenteesta asia ei varmaankaan ole kiinni, vaan enemmän siitä, että tällaiseen muutokseen tarvitaan aikaa /6

6 /6

Uusi kirjoittaminen yhteisöllistä tuottamista ja osallistavaa kommunikointia Outi Kallionpää

Uusi kirjoittaminen yhteisöllistä tuottamista ja osallistavaa kommunikointia Outi Kallionpää Uusi kirjoittaminen yhteisöllistä tuottamista ja osallistavaa kommunikointia 6.2.2017 Outi Kallionpää Mitä on kirjoittaminen? Miten kirjoittamista voi oppia ja opettaa? Uusi kirjoittaminen tekniset taidot

Lisätiedot

Rakastan työtäni mutta miksi?

Rakastan työtäni mutta miksi? Rakastan työtäni mutta miksi? Elina Jokinen FT, Kirjoitusviestinnän opettaja JYU / Kielikeskus Esityksen kuvat, videot ja kommentit Gradu- ja väitöskirjaretriitti kevät 2016, Konnevesi Tieteen popularisointi

Lisätiedot

Kansainvälinen liiketoiminta Digitalisaatio ja digitaaliset oppimisympäristöt. Pepe Vilpas

Kansainvälinen liiketoiminta Digitalisaatio ja digitaaliset oppimisympäristöt. Pepe Vilpas Kansainvälinen liiketoiminta Digitalisaatio ja digitaaliset oppimisympäristöt Pepe Vilpas Digitalisaatiolla tarkoitetaan laajasti toimintatapojen uudistamista ja prosessien ja palveluiden sähköistämistä

Lisätiedot

Pitkä ja monivaiheinen prosessi

Pitkä ja monivaiheinen prosessi Sähköinen ylioppilaskoe Äidinkielen opettajain liiton talvipäivät Lahti 17.1.2016 Minna-Riitta Luukka YTL & Jyväskylän yliopisto ylioppilastutkinto.fi digabi.fi Pitkä ja monivaiheinen prosessi Joulukuu

Lisätiedot

Äidinkieli ja kirjallisuus. Tuntijakotyöryhmän kokous Prof. Liisa Tainio Opettajankoulutuslaitos, Helsingin yliopisto

Äidinkieli ja kirjallisuus. Tuntijakotyöryhmän kokous Prof. Liisa Tainio Opettajankoulutuslaitos, Helsingin yliopisto Äidinkieli ja kirjallisuus Tuntijakotyöryhmän kokous 20.1.2010 Prof. Liisa Tainio Opettajankoulutuslaitos, Helsingin yliopisto 20.1.2010 1 Äidinkieli ja kirjallisuus tieto-, taito- ja taideaine - Äidinkieli

Lisätiedot

Uutta tietoa suomen kielen opetukseen

Uutta tietoa suomen kielen opetukseen Uutta tietoa suomen kielen opetukseen Suomen kielen ja kirjallisuuden alumnipäivä 26.9.2009 TERVETULOA! Muutama sana tekstitaidoista Lukemista ja kirjoittamista ei voi erottaa toisistaan Tekstitaidot =

Lisätiedot

Digitaaliset tarinat

Digitaaliset tarinat Future School research Ist Wave-hanke 2009-2011 Digitaaliset tarinat Esi- ja alkuopetusryhmissä Marja Hytönen KM, Tutkija Literacy in the 21st Century- Uusi luku ja kirjoitustaito Digitarina>

Lisätiedot

VALINNAISET OPINNOT Laajuus: Ajoitus: Kood Ilmoittautuminen weboodissa (ja päättyy 06.03.2016.)

VALINNAISET OPINNOT Laajuus: Ajoitus: Kood Ilmoittautuminen weboodissa (ja päättyy 06.03.2016.) VALINNAISET OPINNOT Valinnaisia opintoja pedagogisten opintojen yleistavoitteiden suuntaisesti tarjoavat normaalikoulu, kasvatustiede ja ainedidaktiikka. Laajuus: 3 opintopistettä Ajoitus: Pääsääntöisesti

Lisätiedot

Äidinkielen ja kirjallisuuden oppimistulosten seurantaarviointi

Äidinkielen ja kirjallisuuden oppimistulosten seurantaarviointi Äidinkielen ja kirjallisuuden oppimistulosten seurantaarviointi keväällä 2010 Utvärderingen av inlärningsresultat i modersmål och litteratur våren 2010 Äidinkielen ja kirjallisuuden oppimistulokset 9.

Lisätiedot

Monilukutaito. Marja Tuomi 23.9.2014

Monilukutaito. Marja Tuomi 23.9.2014 Monilukutaito Marja Tuomi 23.9.2014 l i t e r a c y m u l t i l i t e r a c y luku- ja kirjoitustaito tekstitaidot laaja-alaiset luku- ja kirjoitustaidot monilukutaito Mitä on monilukutaito? tekstien tulkinnan,

Lisätiedot

Digitaaliset tarinat Esi- ja alkuopetusryhmissä

Digitaaliset tarinat Esi- ja alkuopetusryhmissä Future School research Ist Wave-hanke 2009-2011 Digitaaliset tarinat Esi- ja alkuopetusryhmissä Digitarina o Lyhyt 3-5 minuutin kestoinen ns. pienoiselokuva o Käsikirjoitus! o Sisältää kuvia, tekstiä,

Lisätiedot

Tieteellistä viestintää monitieteisesti

Tieteellistä viestintää monitieteisesti Tieteellistä viestintää monitieteisesti Kielikeskuspäivät 30. 31.5.2017 Päivi Torvelainen, lehtori paivi.torvelainen@jyu.fi Teija Lukkari, yliopistonopettaja teija.lukkari@jyu.fi XYHK001 Kasvatusalan vuorovaikutusosaaminen

Lisätiedot

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTTÖ JA SUKUPUOLI. Ella Kiesi Opetushallitus

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTTÖ JA SUKUPUOLI. Ella Kiesi Opetushallitus TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTTÖ JA SUKUPUOLI Ella Kiesi Opetushallitus Tieto ja viestintätekniikkataidot kouluissa Valtakunnalliset opetussuunnitelmien perusteet lähtökohtana Tieto- ja viestintätekniikalla

Lisätiedot

Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen. Ryhmä 5

Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen. Ryhmä 5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen Ryhmä 5 Kehityksen suunta.. Mitä teema tarkoittaa? Teeman punaisena lankana on pohjimmiltaan se, että teknologiakasvatus ja teknologian arkipäiväistäminen tulee

Lisätiedot

IHME TEKEE EIHMEITÄ DIGITAALISIA TYÖVÄLINEITÄ JA SULAUTUVAA PEDAGOGIIKKAA TUTKIMUSMENETELMÄOPETUKSEEN

IHME TEKEE EIHMEITÄ DIGITAALISIA TYÖVÄLINEITÄ JA SULAUTUVAA PEDAGOGIIKKAA TUTKIMUSMENETELMÄOPETUKSEEN IHME TEKEE EIHMEITÄ DIGITAALISIA TYÖVÄLINEITÄ JA SULAUTUVAA PEDAGOGIIKKAA TUTKIMUSMENETELMÄOPETUKSEEN JY,Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Ihmistieteiden metodikeskus, IHME Asko Tolvanen Kirsi Heinonen

Lisätiedot

NUORTEN TALOUSOSAAMINEN. Tutkimus suomalaisnuorten talousosaamiseen liittyvistä asenteista ja toiveista.

NUORTEN TALOUSOSAAMINEN. Tutkimus suomalaisnuorten talousosaamiseen liittyvistä asenteista ja toiveista. NUORTEN TALOUSOSAAMINEN Tutkimus suomalaisnuorten talousosaamiseen liittyvistä asenteista ja toiveista. 1 Taloudellinen tiedotustoimisto TAT tarjoaa tietoa sekä kokemuksia taloudesta, työelämästä ja yrittäjyydestä.

Lisätiedot

Sosiaalinen verkosto musiikinopetuksessa

Sosiaalinen verkosto musiikinopetuksessa Sosiaalinen verkosto musiikinopetuksessa Miikka Salavuo Teknodida 2008 Onko oppiminen tuote vai prosessi? Kuka määrittelee mitä opitaan? Mikä on tiedon merkitys ja tietokäsitys? Mikä on yhteisön rooli?

Lisätiedot

Pedagogisen koulutuksen ja opetuskokemuksen vaikutus yliopisto-opettajien opetuksellisiin lähestymistapoihin

Pedagogisen koulutuksen ja opetuskokemuksen vaikutus yliopisto-opettajien opetuksellisiin lähestymistapoihin Pedagogisen koulutuksen ja opetuskokemuksen vaikutus yliopisto-opettajien opetuksellisiin lähestymistapoihin Liisa Postareff, Anne Nevgi & Sari Lindblom-Ylänne Helsingin yliopisto Tutkimuksen tarkoitus

Lisätiedot

Toimenpiteet luku- ja kirjoitustaidon parantamiseksi: laaja-alaista ja jatkuvaa kehittämistä

Toimenpiteet luku- ja kirjoitustaidon parantamiseksi: laaja-alaista ja jatkuvaa kehittämistä Toimenpiteet luku- ja kirjoitustaidon parantamiseksi: laaja-alaista ja jatkuvaa kehittämistä Sari Sulkunen Yliopistonlehtori, FT sari.sulkunen@jyu.fi JYU. Since 1863. 13.10.2017 1 Tekstimaisema muuttuu

Lisätiedot

Lukutaidon uudet muodot äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan haasteena Asiantuntijanäkökulma mediakasvatukseen, osa 1

Lukutaidon uudet muodot äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan haasteena Asiantuntijanäkökulma mediakasvatukseen, osa 1 Lukutaidon uudet muodot äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan haasteena Asiantuntijanäkökulma mediakasvatukseen, osa 1 Annukka Uusitalo 28.2.2006 Mediakasvatuskeskus Soveltavan kasvatustieteen laitos

Lisätiedot

Teoriaa ja työkaluja koulu nuoren taloustaitojen takaajana. Talous tutuksi -koulutukset 2018 Riikka Lehtinen

Teoriaa ja työkaluja koulu nuoren taloustaitojen takaajana. Talous tutuksi -koulutukset 2018 Riikka Lehtinen Teoriaa ja työkaluja koulu nuoren taloustaitojen takaajana Talous tutuksi -koulutukset 2018 Riikka Lehtinen 1 2 Kuinka hyvin koulu opettaa seuraavia taitoja? Lähde: TAT & T-Media KUN KOULU LOPPUU NUORTEN

Lisätiedot

Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media

Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media Tutkimuskohteet 1. Yleisellä tasolla nuorten suhtautuminen yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja politiikkaan, nuorille tärkeät

Lisätiedot

Sinustako tulevaisuuden opettaja?

Sinustako tulevaisuuden opettaja? Sinustako tulevaisuuden opettaja? Esityksen sisältö Sinustako tulevaisuuden opettaja? Aineenopettajaksi Kielten aineenopettajaksi Opettajankoulutuksessa Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisessa

Lisätiedot

PROFILES -hankkeeseen osallistuvien opettajien osaamisalueiden kartoittaminen

PROFILES -hankkeeseen osallistuvien opettajien osaamisalueiden kartoittaminen PROFILES -hankkeeseen osallistuvien opettajien osaamisalueiden kartoittaminen Ammatillisen kehittymisen prosessin aluksi hankkeeseen osallistuvat opettajat arvioivat omaa osaamistaan liittyen luonnontieteiden

Lisätiedot

Kaikki vastaajat (N=819) 25% 26% 22% 27%

Kaikki vastaajat (N=819) 25% 26% 22% 27% Kaikki vastaajat (N=819) % 30 20 10 0 25% 26% 22% 27% 29% 36% 7. 8. 9. 34% 52% % 52 50 48 48% 46 Tyttö Poika Aloittelija: minulla ei ole kokemusta ipadin käytöstä Noviisi: minulla on ipadin peruskäyttökokemusta,

Lisätiedot

Ilmastovastuun oppimisen kysely 2019

Ilmastovastuun oppimisen kysely 2019 Ilmastovastuun oppimisen kysely 2019 Kysely ilmastovastuun oppimisesta oppilaille, opiskelijoille, opettajille ja koulutuksen toimijoille ja sidosryhmille Kevät 2019 Ilmastovastuu koulutuksessa -vaikutusohjelma

Lisätiedot

OPPIVA OPS - OSALLISUUS

OPPIVA OPS - OSALLISUUS + OPPIVA OPS - OSALLISUUS Osallisuuden taustalla nuorilla menestyjien tiedot ja syrjäytyneiden asenteet (Suutarinen) muuta Eurooppaa pienempi halukkuus osallistua yhteiskunnan toimintaan kouluun liittyvät

Lisätiedot

How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin?

How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin? How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin? When? Milloin? Tärkeitä päivämääriä: - 12.1. 2017 Infotilaisuus Helsingin Uudessa Yhteiskoulussa - 19.1.

Lisätiedot

Lahjakkuutta ja erityisvahvuuksia tukeva opetus äidinkielen näkökulma

Lahjakkuutta ja erityisvahvuuksia tukeva opetus äidinkielen näkökulma Lahjakkuutta ja erityisvahvuuksia tukeva opetus äidinkielen näkökulma Ulkomailla toimivien peruskoulujen ja Suomi-koulujen opettajat 4.8.2011 Pirjo Sinko, opetusneuvos Millainen on kielellisesti lahjakas

Lisätiedot

KOULUTTAJAKOULUTUS (20 op)

KOULUTTAJAKOULUTUS (20 op) KOULUTTAJAKOULUTUS (20 op) KOULUTTAJAKOULUTUS ON MONIMUOTOISTA OPISKELUA, JOKA KOOSTUU NELJÄSTÄ ERI KURSSISTA 1 n peruskurssi, 4 op 2 Jatkokurssi I, 3 op 3 Jatkokurssi II, 3 op 4 Kurssintuottajan koulutus,

Lisätiedot

MAOL ry on pedagoginen ainejärjestö, joka työskentelee matemaattisluonnontieteellisen. osaamisen puolesta suomalaisessa yhteiskunnassa.

MAOL ry on pedagoginen ainejärjestö, joka työskentelee matemaattisluonnontieteellisen. osaamisen puolesta suomalaisessa yhteiskunnassa. MAOL ry on pedagoginen ainejärjestö, joka työskentelee matemaattisluonnontieteellisen kulttuurin ja osaamisen puolesta suomalaisessa yhteiskunnassa. 2 DIGITAALISUUS Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen

Lisätiedot

Perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt II

Perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt II Perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt II Esimerkkejä Vaasa: Nivelluokat Jyväskylä: JOPO mmt oppilaille Kontiolahti: Jatkoluokat MOKU 18.9.2009 Vaasan nivelluokat 1 Nivelluokat

Lisätiedot

Kirjoittaminen monimediaisessa oppimisympäristössä. Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumi , Petra Erikson

Kirjoittaminen monimediaisessa oppimisympäristössä. Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumi , Petra Erikson Kirjoittaminen monimediaisessa oppimisympäristössä Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumi 3.8.2011, Petra Erikson Olen vantaalainen äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori ja Helsingin yliopiston

Lisätiedot

Kokemuksista strategiaan digitaalisuus opettajien ja opiskelijoiden silmin

Kokemuksista strategiaan digitaalisuus opettajien ja opiskelijoiden silmin Kokemuksista strategiaan digitaalisuus opettajien ja opiskelijoiden silmin Janne Niinivaara Koordinaattori, verkkoopetus ja viestintä Helsingin yliopiston Kielikeskus Johanna Vaattovaara Pedagoginen yliopistonlehtori

Lisätiedot

Opetuksen suunnittelun lähtökohdat. Keväällä 2018 Johanna Kainulainen

Opetuksen suunnittelun lähtökohdat. Keväällä 2018 Johanna Kainulainen Opetuksen suunnittelun lähtökohdat Keväällä 2018 Johanna Kainulainen Shulmanin (esim. 1987) mukaan opettajan opetuksessaan tarvitsema tieto jakaantuu seitsemään kategoriaan: 1. sisältötietoon 2. yleiseen

Lisätiedot

Mielenterveystaidot koululaisille Levi 5. 7.9.2011

Mielenterveystaidot koululaisille Levi 5. 7.9.2011 Mielenterveystaidot koululaisille Levi 5. 7.9.2011 Elina Marjamäki, VTM Hankekoordinaattori Suomen Mielenterveysseura Mielenterveys Elämäntaitoa, jota voi tukea, vahvistaa, oppia ja opettaa Mielenterveyttä

Lisätiedot

Kiinan kursseilla 1 2 painotetaan suullista kielitaitoa ja kurssista 3 alkaen lisätään vähitellen myös merkkien lukemista ja kirjoittamista.

Kiinan kursseilla 1 2 painotetaan suullista kielitaitoa ja kurssista 3 alkaen lisätään vähitellen myös merkkien lukemista ja kirjoittamista. Kiina, B3kielen opetussuunnitelma (lukiossa alkava oppimäärä) Kiinan kursseilla tutustutaan kiinankielisen alueen elämään, arkeen, juhlaan, historiaan ja nykyisyyteen. Opiskelun ohessa saatu kielen ja

Lisätiedot

Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala

Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala 4.10.2018 Hankkeen tausta Valtakunnallisissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa korostetaan oppilaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin

Lisätiedot

Keskeneräisten tarujen kirja

Keskeneräisten tarujen kirja Keskeneräisten tarujen kirja Tarve kokeilla jotain uutta Peliesittelyt ja digitarina Laadi peliesittely valitsemastasi pelistä. Sisällytä esittelyysi ainakin seuraavat asiat: Pelin nimi Lyhyt esittely

Lisätiedot

KASVATUSTIETEELLISET PERUSOPINNOT

KASVATUSTIETEELLISET PERUSOPINNOT KASVATUSTIETEELLISET PERUSOPINNOT Opiskelijan nimi Maija-Kerttu Sarvas Sähköpostiosoite maikku@iki.f Opiskelumuoto 1 vuosi Helsinki Tehtävä (merkitse myös suoritusvaihtoehto A tai B) KAS 3A osa II Tehtävän

Lisätiedot

Äidinkielen ja kirjallisuuden työryhmä

Äidinkielen ja kirjallisuuden työryhmä Äidinkielen ja kirjallisuuden työryhmä Ideapaperi työryhmän työskentelystä Virtuaalisten kurssien ja moduulien kehittäminen luokanopettajakoulutuksen monialaisiin opintoihin seminaari 14.9.2005 Jyväskylän

Lisätiedot

SALITE.fi -Verkon pääkäyttäjän ohje

SALITE.fi -Verkon pääkäyttäjän ohje SALITE.fi -Verkon pääkäyttäjän ohje Sisältö 1 Verkon pääkäyttäjä (Network Admin)...3 2 Verkonhallinta...3 2.1 Navigointi verkonhallintaan...3 2.2 Sivustot...3 2.1 Sivustojen toiminnot...4 2.3 Sivuston

Lisätiedot

Wikipediaan kirjoittaminen oppimistehtävänä toimiiko? Eero Sormunen - Tampereen yliopisto Heidi Eriksson - Tampereen lukiokoulutus. Esityksen jäsennys

Wikipediaan kirjoittaminen oppimistehtävänä toimiiko? Eero Sormunen - Tampereen yliopisto Heidi Eriksson - Tampereen lukiokoulutus. Esityksen jäsennys Wikipediaan kirjoittaminen oppimistehtävänä toimiiko? Eero Sormunen - Tampereen yliopisto Heidi Eriksson - Tampereen lukiokoulutus ITK 2012 20.4.2012 Esityksen jäsennys Tieto haltuun hankkeen esittely

Lisätiedot

Monilukutaitoon kielitietoisella opetuksella. Minna Harmanen, Opetushallitus Kansalliset peruskoulupäivät 20. 21.11.2014 Marina Congress Center

Monilukutaitoon kielitietoisella opetuksella. Minna Harmanen, Opetushallitus Kansalliset peruskoulupäivät 20. 21.11.2014 Marina Congress Center Monilukutaitoon kielitietoisella opetuksella Minna Harmanen, Opetushallitus Kansalliset peruskoulupäivät 20. 21.11.2014 Marina Congress Center Monilukutaito ja kielitietoisuus - kysymyksiä Mitä on monilukutaito

Lisätiedot

Kaksinkertainen mahtis

Kaksinkertainen mahtis Luovat harjoitukset Kaksinkertainen mahtis Palautteenantoharjoitus tavoite: yksityiskohtainen palautteen sanallistaminen ja luokkakaverin vahvuuksien tukeminen ja kehittäminen kesto 20 min Tehdään ensin

Lisätiedot

Digiajan opettajan selviytymispaketti

Digiajan opettajan selviytymispaketti 10+ opepäivitystä odottaa. Aloita lataus nyt! Digiajan opettajan selviytymispaketti Saamelaisalueen koulutuskeskus virtuaalikoulu Ovatko verkko-opetustaitosi päivityksen tarpeessa? Ota askel eteenpäin

Lisätiedot

Ari Haasio Yliopettaja, YTL, FM Seinäjoen ammattikorkeakoulu

Ari Haasio Yliopettaja, YTL, FM Seinäjoen ammattikorkeakoulu Ari Haasio Yliopettaja, YTL, FM Seinäjoen ammattikorkeakoulu Kannattaako vaivautua? Lisää Töitä Uusia välineitä opeteltavaksi Aikaa palaa opetuksen suunnitteluun Omien kokemusteni mukaan sosiaalisen median

Lisätiedot

Oppimisen arviointi uusissa oppimisympäristöissä

Oppimisen arviointi uusissa oppimisympäristöissä Oppimisen arviointi uusissa oppimisympäristöissä Lehtori Sanna Ruhalahti, HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu Oppimisen arviointi Tavoite on, että opiskelija tietää, mitä osaa ja mitä hänen on vielä

Lisätiedot

Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset

Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset Fasilitointi: Kati Korhonen-Yrjänheikki, TEK; Dokumentointi työpajassa: Ida Mielityinen, TEK; Fläppien dokumentointi tulosraporttia varten:

Lisätiedot

Oppilas keskustelee ryhmässä ja tuo esille mielipiteitään. Oppilas osallistuu luokan ja koulun ilmaisuesityksiin. Oppilas harjoittelee

Oppilas keskustelee ryhmässä ja tuo esille mielipiteitään. Oppilas osallistuu luokan ja koulun ilmaisuesityksiin. Oppilas harjoittelee AI 6. lk Arvioitavat tavoitteet Vuorovaikutustilanteissa toimiminen (T1, T2, T3, T4) Tekstien tulkitseminen (T5, T6, T7, T8) Hyväksytty (5) Välttävä (6-7) Oppilas saa arvosanan 6, Oppilas saa arvosanan

Lisätiedot

Pedagoginen viitekehys ohjaamassa kielikeskuksen kielija viestintäkoulutusta

Pedagoginen viitekehys ohjaamassa kielikeskuksen kielija viestintäkoulutusta Pedagoginen viitekehys ohjaamassa kielikeskuksen kielija viestintäkoulutusta Kaisa Alanen, Tiina Männikkö Tässä artikkelissa kerromme Tampereen yliopiston kielikeskuksen pedagogisesta viitekehyksestä ja

Lisätiedot

Viesti kulkee! Aikku Eskelinen, Anne Sorko, Jyväskylän Yliopisto. Kuva:

Viesti kulkee! Aikku Eskelinen, Anne Sorko, Jyväskylän Yliopisto. Kuva: Viesti kulkee! Viestinnällä luodaan vetovoimaa, yhteisöllisyyttä ja vuorovaikutusta, rekrytoidaan, motivoidaan, palkitaan, markkinoidaan ja hoidetaan yhteisöä sisäisesti. - Anne Sorko, Jyväskylän Yliopisto

Lisätiedot

Yliopistopedagogiikan suuntaviivoja

Yliopistopedagogiikan suuntaviivoja Yliopistopedagogiikan suuntaviivoja Sari Lindblom Ylänne Yliopistopedagogiikan professori Yliopistopedagogiikan tutkimus ja kehittämisyksikkö Kasvatustieteen laitos Tutkimuspohjainen opetuksen kehittäminen

Lisätiedot

Äidinkielen ja kirjallisuuden vuosiluokaton opetussuunnitelma

Äidinkielen ja kirjallisuuden vuosiluokaton opetussuunnitelma Äidinkielen ja kirjallisuuden vuosiluokaton opetussuunnitelma YLEISTÄ Äidinkielen ja kirjallisuuden vuosiluokaton opetussuunnitelma koostuu 18 kurssista. Kurssien järjestys on vapaa, mutta koska oppiaineen

Lisätiedot

Kiinnostaako. koodaus ja robotiikka? 2014 Innokas www.innokas.fi All Rights Reserved Copying and reproduction prohibited

Kiinnostaako. koodaus ja robotiikka? 2014 Innokas www.innokas.fi All Rights Reserved Copying and reproduction prohibited Kiinnostaako koodaus ja robotiikka? Innokas-verkosto Innovatiivisen koulun toiminnan kehittäminen ja levittäminen Suomi Yli 30 000 osallistujaa vuosien 2011-2014 aikana Kouluja, kirjastoja, päiväkoteja,

Lisätiedot

S2-opetus aikuisten perusopetuksessa - aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden käyttöönottoa tukeva koulutus 15.5.

S2-opetus aikuisten perusopetuksessa - aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden käyttöönottoa tukeva koulutus 15.5. S2-opetus aikuisten perusopetuksessa - aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden käyttöönottoa tukeva koulutus 15.5.2017 Katri Kuukka Tiina Muukka Satu Lahtonen Keskeistä lukutaitovaiheessa

Lisätiedot

ITK-konferenssi Kirsi Salmela ja Juha Kallanranta, Kopiosto ry

ITK-konferenssi Kirsi Salmela ja Juha Kallanranta, Kopiosto ry Opettaja ja tekijänoikeudet - Opettajan kolme roolia ITK-konferenssi 7.4.2017 Kirsi Salmela ja Juha Kallanranta, Kopiosto ry TEKIJÄNOIKEUKSIA! MIKSI? Digiloikka Digitaalitekniikka Laitteet, internet, some,

Lisätiedot

Karakallion koulun pajassa

Karakallion koulun pajassa n pajassa kuvataideopettaja Hanna Saarinen 2009 Tavoitteet - Koulu on oppilaita varten - Vastuu - Luovuus ja itseluottamus Mitä sinä tekisit täällä? oppilaan arki Aulassa on tunnelmaa Hankkeemme osat

Lisätiedot

Sormitietokoneet alkuopetuksessa pintaselailua vai syvällistä oppimista?

Sormitietokoneet alkuopetuksessa pintaselailua vai syvällistä oppimista? Sormitietokoneet alkuopetuksessa pintaselailua vai syvällistä oppimista? ITK2012 Call for papers vaihe Sari Muhonen, luokanopettaja, Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu Ari Myllyviita, hankekoordinaattori,

Lisätiedot

Poimintoja mietittäväksi. Juha Ristilä

Poimintoja mietittäväksi. Juha Ristilä Poimintoja mietittäväksi Juha Ristilä 16.4.2013 1. poiminta: Y-sukupolvi 2. poiminta: Työelämä odottaa koulutukselta 3. poiminta: Uusi opettaja 4. poiminta: Ammatillisen opettajan osaaminen 5. poiminta:

Lisätiedot

Sanomalehtien Liitto

Sanomalehtien Liitto 12.6.2019 Sanomalehtien Liitto Mediakasvatuksen asema perusopetuksessa Terhi Hyvönen, Emilia Valtola & Kati Valta TIIVISTELMÄ Mediakasvatuksen tärkeys Kuinka tärkeänä näet mediakasvatuksen? Erittäin tärkeänä

Lisätiedot

Summanen Anna-Mari TERVEYSTIEDON OPPIMISTULOKSET PERUSOPETUKSEN PÄÄTTÖVAIHEESSA 2013

Summanen Anna-Mari TERVEYSTIEDON OPPIMISTULOKSET PERUSOPETUKSEN PÄÄTTÖVAIHEESSA 2013 TERVEYSTIEDON OPPIMISTULOKSET PERUSOPETUKSEN PÄÄTTÖVAIHEESSA 2013 OPPIMISTULOSTEN ARVIOINTI Kevät 2013 Perusopetuksen päättövaihe Arviointiin osallistui 3 652 oppilasta, joista 1. tyttöjä 1 754 (48,0 %)

Lisätiedot

Etäkoulu Kulkurin tieto- ja viestintätekniikan opetussuunnitelma

Etäkoulu Kulkurin tieto- ja viestintätekniikan opetussuunnitelma Etäkoulu Kulkurin tieto- ja viestintätekniikan opetussuunnitelma 10.6.2013 Koonnut Virpi Soini 2. luokan tavoitteet tutustuu verkko-opiskeluun ja harjoittelee käytännön työtaitoja, kuten tekstintuottamista

Lisätiedot

KOULUTUSKALENTERI SYKSY 2012

KOULUTUSKALENTERI SYKSY 2012 KOULUTUSKALENTERI SYKSY 2012 Kasvatustieteiden tiedekunnan Opetus- ja kasvatusalan täydennyskoulutusyksikkö tarjoaa opetustoimen henkilöstölle ammatillista pätevyyttä lisäävää ja kelpoisuutta tuottavaa

Lisätiedot

Albert Edelfeltin koulun valinnaisaineet lukuvuodelle

Albert Edelfeltin koulun valinnaisaineet lukuvuodelle Albert Edelfeltin koulun valinnaisaineet lukuvuodelle 2017-2018 9. -luokat Nykyiset kahdeksasluokkalaiset valitsevat 9. -luokkaa varten yhden uuden valinnaisaineen (2 viikkotuntia) 8. -luokalla päättyvän

Lisätiedot

Näkökulmia opetuksen kehittämiseen

Näkökulmia opetuksen kehittämiseen Näkökulmia opetuksen kehittämiseen Outi Kortekangas Savolainen Kliininen opettaja 30% TY/Satakunnan shp Johtaja 70% TUTKE Dosentti, ihotautien erikoislääkäri Yopedan 60 op opinnot Lääkärikouluttajan erityispätevyys

Lisätiedot

Blogger-blogin käyttöönotto ja perusasiat Bloggerista & bloggauksesta

Blogger-blogin käyttöönotto ja perusasiat Bloggerista & bloggauksesta 1 Blogger-blogin käyttöönotto ja perusasiat Bloggerista & bloggauksesta Blogi on yhden tai useamman kirjoittajan verkkosivu tai -sivusto, jonka kautta voidaan julkaista omia kirjoituksia perinteisten julkaisukanavien

Lisätiedot

Opettajalle. Merisuo-Storm & Storm Sammakon loikka

Opettajalle. Merisuo-Storm & Storm Sammakon loikka Merisuo-Storm & Storm Sammakon loikka Opettajalle Sammakon loikka -kirjan testit on tarkoitettu alkuopetusluokille. Standardoitu kielellisen tietoisuuden testi tehdään ensimmäisen kouluvuoden alussa. Standardoitu

Lisätiedot

Historian ja etnologian laitos

Historian ja etnologian laitos Historian ja etnologian laitos JYU. Since 1863. 15.11.2018 1 Historia JYU. Since 1863. 15.11.2018 2 Historian oppiaineen sisältöjä Historiassa ei opiskella vain tosiasioita tai faktoja, vaan opetellaan

Lisätiedot

Martti Raevaara 24.5.2007 Virta III. OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille 2007-2010. Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma Virta@ -koulutus (TaM)

Martti Raevaara 24.5.2007 Virta III. OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille 2007-2010. Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma Virta@ -koulutus (TaM) Martti Raevaara 24.5.2007 Virta III OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille 2007-2010 Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma Virta@ -koulutus (TaM) Virt@ -koulutuksen opinnot johtavat taiteen maisterin tutkintoon

Lisätiedot

SUOMEN KIELI 1 Vuosiluokkien 5-10 saamelainen luokanopettajakoulutus

SUOMEN KIELI 1 Vuosiluokkien 5-10 saamelainen luokanopettajakoulutus OPETUSSUUNNITELMA SUOMEN KIELI 1 Vuosiluokkien 5-10 saamelainen luokanopettajakoulutus 30 opintopistettä Dutkan- ja oahppostivra dohkkehan 21.6.2013 áššis 72/13 1. OPPIAINEEN YLEISET TIEDOT... 3 1.1. OPPIAINEEN

Lisätiedot

Taito- ja taideaineiden valinnaisuus 4.-6.luokille lukuvuonna 2016-2017. Haarajoen koulu

Taito- ja taideaineiden valinnaisuus 4.-6.luokille lukuvuonna 2016-2017. Haarajoen koulu Taito- ja taideaineiden valinnaisuus 4.-6.luokille lukuvuonna 2016-2017 Haarajoen koulu 4.3.2016 Taito- ja taideaineiden valinnaisuus 4.-6.luokkien oppilaille Uuden opetussuunnitelman mukaisesti taito-

Lisätiedot

enorssi Annele Laaksonen, KT TY/ TNK

enorssi Annele Laaksonen, KT TY/ TNK enorssi Annele Laaksonen, KT TY/ TNK Esi- ja peruskouluikäisille maahanmuuttajataustaisille lapsille voidaan järjestää perusopetukseen valmistavaa opetusta perusopetuslain (628/1998) mukaisesti. Sitä voidaan

Lisätiedot

Opetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016

Opetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016 Opetussuunnitelma uudistuu Syksy 2016 Uudistus 10 vuoden välein Perusopetuksen opetussuunnitelma (ops) uudistetaan noin 10 vuoden välein. Taustalla valtioneuvoston asetus, jossa annetaan perusopetuksen

Lisätiedot

Toiminnallinen oppiminen -Sari Koskenkari

Toiminnallinen oppiminen -Sari Koskenkari Toiminnallinen oppiminen -Sari Koskenkari Toiminnallinen oppiminen Perusopetuksen opetussuunnitelmassa painotetaan työtapojen toiminnallisuutta. Toiminnallisuudella tarkoitetaan oppilaan toiminnan ja ajatuksen

Lisätiedot

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat:

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat: Maailma muuttuu - miten koulun pitäisi muuttua? Minkälaista osaamista lapset/ nuoret tarvitsevat tulevaisuudessa? Valtioneuvosto on päättänyt perusopetuksen valtakunnalliset tavoitteet ja tuntijaon. Niiden

Lisätiedot

Tietoyhteiskunta muuttuu muuttuuko mikään?

Tietoyhteiskunta muuttuu muuttuuko mikään? Tietoyhteiskunta muuttuu muuttuuko mikään? Educa 27.1.2012 Hannu Laukkanen 1 Aiheitamme tänään Tieto ja viestintätekniikka - TVT- koulussa ja opetuksessa Sosiaalinen media mahdollisuuksien media Tekijänoikeudet

Lisätiedot

Sosiaalinen media työnhaussa

Sosiaalinen media työnhaussa Sosiaalinen media työnhaussa Sosiaalisen rekrytoinnin kanavat Englantilaisen yrityksen Provide vuonna 2012 luoma sosiaalisen rekrytoinnin kompassi (inhunt.fi) Some sopii kaikille ei vain viestintä- ja

Lisätiedot

Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta

Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta 24.3.2015 Lukuvuoden 2015 2016 työsuunnitelmat YKSITYISKOHTAINEN OHJE SoleTM:n lomakepohja on käytettävissä 30.3.2015. Numerointi vastaa SoleTM:n lomakkeen

Lisätiedot

Sähköä ilmassa! Uudistuvan yo-kokeen mahdollisuuksia

Sähköä ilmassa! Uudistuvan yo-kokeen mahdollisuuksia Sähköä ilmassa! Uudistuvan yo-kokeen mahdollisuuksia Arvioinnin olohuone koulutuspäivä 2.11.2016 Minna-Riitta Luukka, JY & YTL minna-riitta.luukka@jyu.fi Esityksen juoni Miksi sähköinen ylioppilaskoe?

Lisätiedot

Tieto- ja viestintätekniikan opinnot Jyväskylän yliopistossa

Tieto- ja viestintätekniikan opinnot Jyväskylän yliopistossa Tieto- ja viestintätekniikan opinnot Jyväskylän yliopistossa Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Syksy 2017 Tanja Välisalo tinyurl.com/hytk-tvt2017 Sisältö 1. Mitä teknologiataitoja tarvitsen?

Lisätiedot

ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS

ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS HELSINGIN YLIOPISTON VIIKIN NORMAALIKOULU ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS OPETUSHARJOITTELIJAN KANSIO Perusharjoittelu syksyllä 2007 Hyvä äidinkielen ja kirjallisuuden opetusharjoittelija, tervetuloa Helsingin

Lisätiedot

Akateemiset taidot. Tapaaminen 13 Matematiikan kirjoittaminen

Akateemiset taidot. Tapaaminen 13 Matematiikan kirjoittaminen Akateemiset taidot Tapaaminen 13 Matematiikan kirjoittaminen Tutustu tekstiin ja pohdi itseksesi Mieti miten teksti on kirjoitettu. Missä kohdissa matemaattinen ilmaisu on hyvää ja missä kohdissa tekstiä

Lisätiedot

Rakenteellisen sosiaalityön opetusta sosiaalisessa mediassa. pilotin opetukset. Laura Tiitinen Lapin yliopisto

Rakenteellisen sosiaalityön opetusta sosiaalisessa mediassa. pilotin opetukset. Laura Tiitinen Lapin yliopisto Rakenteellisen sosiaalityön opetusta sosiaalisessa mediassa pilotin opetukset Laura Tiitinen Lapin yliopisto 1 Rakenteellisen sosiaalityön opetuksesta TÄRKEÄÄ OPETUKSESSA ON - Konkreettisuus - Rohkeus

Lisätiedot

KTKO104. Luento

KTKO104. Luento KTKO104 Luento 6.11.2014 OPS2016 Uusi opetussuunnitelma tulee voimaan 2016 syksyllä. Tällä hetkellä vielä luonnosvaiheessa. Muutamia huomioita: peruslukutaito, medialukutaito ym. => monilukutaito. tieto-

Lisätiedot

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Ohjeet opiskelijalle Opiskelija harjoittelee omassa opetustyössään ammatillisessa koulutuksessa. Opetusharjoittelussa keskeisenä tavoitteena

Lisätiedot

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja , Turku

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja , Turku Uusi peruskoulu -visiotyöpaja 20.3.2017, Turku #uusiperuskoulu Teemakohtaiset alaryhmät - ryhmien työskentelyn tulokset - 1 Oppijalähtöisyys Opiskelurauha Osallistaminen Innostuminen koulun käymisestä,

Lisätiedot

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus KEVÄT 2018 Jyväskylän Kansalaisopisto Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus Monikulttuurikeskus Gloria Huhtasuon asukasyhdistys Jyvälän Setlementti ry SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ

Lisätiedot

Noudatat hyviä tapoja. Annat työrauhan toisille. Osaat työskennellä itsenäisesti. Osaat työskennellä toisten kanssa. Teet tehtäväsi huolellisesti

Noudatat hyviä tapoja. Annat työrauhan toisille. Osaat työskennellä itsenäisesti. Osaat työskennellä toisten kanssa. Teet tehtäväsi huolellisesti IIN KUNTA Haminan koulu VÄLITODISTUS XX.XX.XXXX Kiltti, poika-tyttö Syntymäaika XX.XX.XXXX Lukuvuosi XXXX-XXXX 1. vuosiluokka KÄYTTÄYTYMINEN JA TYÖSKENTELYTAIDOT Kiitettävä Hyvä Tyydyttävä Välttävä Noudatat

Lisätiedot

TEKSTINKÄSITTELYTEHTÄVIÄ, OSA 1

TEKSTINKÄSITTELYTEHTÄVIÄ, OSA 1 TEKSTINKÄSITTELYTEHTÄVIÄ, OSA 1 1 Perustekstejä Tehtävän tarkoituksena on varmistaa tietty perusosaaminen tekstinkäsittelystä sekä lisäksi tässä tulee mukaan myös hiukkasen suomen kielen oikeinkirjoitustakin.

Lisätiedot

Itä-Suomen rehtori- ja johtajuuspäivät Onko ohjelmointi toinen lukutaito? ja yleiskatsaus teknologian ja opetuksen kenttään

Itä-Suomen rehtori- ja johtajuuspäivät Onko ohjelmointi toinen lukutaito? ja yleiskatsaus teknologian ja opetuksen kenttään Itä-Suomen rehtori- ja johtajuuspäivät 8.9.2017 Onko ohjelmointi toinen lukutaito? ja yleiskatsaus teknologian ja opetuksen kenttään Mikko Eloholma CPO mikko@mehackit.org Twitter: @eloholmamikko 2017 valmistunut

Lisätiedot

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA 2014 Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA Kun koulu loppuu -tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää yläkoululaisten ja lukiolaisten tulevaisuuden suunnitelmia,

Lisätiedot

SOSIAALINEN MEDIA TYÖSSÄOPPIMISEN TUKENA HEVOSTALOUDEN PERUSTUTKINTOKOULUTUKSESSA

SOSIAALINEN MEDIA TYÖSSÄOPPIMISEN TUKENA HEVOSTALOUDEN PERUSTUTKINTOKOULUTUKSESSA SOSIAALINEN MEDIA TYÖSSÄOPPIMISEN TUKENA HEVOSTALOUDEN PERUSTUTKINTOKOULUTUKSESSA Tervetuloa vastaamaan kyselyyni, jossa selvitän hevostalousoppilaitosten opetushenkilöstön kiinnostusta sosiaalisen median

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN SUOMALAIS-VENÄLÄISEN KOULUN VISIO

ITÄ-SUOMEN SUOMALAIS-VENÄLÄISEN KOULUN VISIO ITÄ-SUOMEN SUOMALAIS-VENÄLÄISEN KOULUN VISIO Itä-Suomen koulu on oppilaistaan välittävä yhtenäinen suomalais-venäläinen kielikoulu - Monipuolisilla taidoilla ja avaralla asenteella maailmalle Tavoitteet

Lisätiedot

Opiskelijoiden TVT:n käyttö sähköistyvässä lukiossa. Tarja-Riitta Hurme, Minna Nummenmaa & Erno Lehtinen, Oppimistutkimuksen keskus, OKL

Opiskelijoiden TVT:n käyttö sähköistyvässä lukiossa. Tarja-Riitta Hurme, Minna Nummenmaa & Erno Lehtinen, Oppimistutkimuksen keskus, OKL Opiskelijoiden TVT:n käyttö sähköistyvässä lukiossa Tarja-Riitta Hurme, Minna Nummenmaa & Erno Lehtinen, Oppimistutkimuksen keskus, OKL Tutkimuksen kohteena Opiskelijoiden tvt:n käyttö Laitteet ja ohjelmistot

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Opettajien akatemian kriteerit

Helsingin yliopiston Opettajien akatemian kriteerit n kriteerit 1. Oman opetus- ja ohjausosaamisen jatkuva kehittäminen Erinomaisuus näkyy mm. siten, että opettaja arvioi ja kehittää systemaattisesti opettamiseen ja ohjaukseen liittyvää omaa toimintaansa

Lisätiedot

SEISKALUOKKA. Itsetuntemus ja sukupuoli

SEISKALUOKKA. Itsetuntemus ja sukupuoli SEISKALUOKKA Itsetuntemus ja sukupuoli Tavoite ja toteutus Tunnin tavoitteena on, että oppilaat pohtivat sukupuolen vaikutusta kykyjensä ja mielenkiinnon kohteidensa muotoutumisessa. Tarkastelun kohteena

Lisätiedot

Työelämäpedagogi. Mitä työelämäpedagogiikka on?

Työelämäpedagogi. Mitä työelämäpedagogiikka on? Työelämäpedagogi Mitä työelämäpedagogiikka on? millaisilla menetelmillä ja ratkaisuilla päästään siihen tavoitteeseen joka on asetettu ja tai olemassa toimitaan yhteistyössä koulutuksen järjestäjän ja

Lisätiedot

PIENI KAMPANJAKOULU. Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU

PIENI KAMPANJAKOULU. Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU PIENI KAMPANJAKOULU Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU PIENI KAMPANJAKOULU Sana kampanja on peräisin ranskalaisesta sanasta campagne ja tarkoittaa että, pyritään vaikuttamaan

Lisätiedot

Erityisopetus ja yleisopetus rinnakkain yhtenäiskoulussa. Matti Kuorelahti,, KT, lehtori Jyväskylän yliopisto Erityispedagogiikan laitos

Erityisopetus ja yleisopetus rinnakkain yhtenäiskoulussa. Matti Kuorelahti,, KT, lehtori Jyväskylän yliopisto Erityispedagogiikan laitos YHTENÄISKOULUSEMINAARI 2005 Kaikki oppivat yhtenäiskoulussa! 1.10.2005 Erityisopetus ja yleisopetus rinnakkain yhtenäiskoulussa Matti Kuorelahti,, KT, lehtori Jyväskylän yliopisto Erityispedagogiikan laitos

Lisätiedot