Kunnanhallitus 326 21.11.2016 Talousarvio vuodelle 2017 sekä talous- ja toimintasuunnitelma vuosille 2017-2019 265/02.02.00.00/2016 KHALL 326 Hallintojohtaja Kuntalain (410/2015) 110 :ssä on säädetty talousarviosta- ja suun ni tel masta seuraavasti: "Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seu raa vaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin ta lou den vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä val tuus ton on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuo dek si (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman en sim mäi nen vuosi. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kun ta strate giaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Ta lous ar viossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan ta seeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa ti lin päätök sen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee ta loussuun ni tel mas sa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mai nit tuna ajanjaksona katetaan. Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrä ra hat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Mää rä ra ha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Ta lous arvios sa ja -suunnitelmassa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä in vestoin ti- ja rahoitusosa. Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota." Kunnallisten liikelaitosten taloudesta on kuntalain 120 :ssä säädetty seuraa vas ti: "Kunnallisen liikelaitoksen talouteen sovelletaan kunnan taloutta koskevia sään nök siä kuitenkin siten, että: 1) kunnan ja kuntayhtymän liikelaitoksen talousarvio ja -suunnitelma laa ditaan kunnan ja kuntayhtymän talousarviosta ja -suunnitelmasta erillisenä osa na;
2) kunnallisen liikelaitoksen talousarviossa ja -suunnitelmassa on tu los laskel ma-, investointi- ja rahoitusosa;"... Talousarvioon sekä toiminta- ja taloussuunnitelmaan sisältyy kunnan lii kelai tos ten ja taseyksiköiden talousarviot ja -suunnitelmat. Koko kunnan toimintakulut ovat ensi vuonna n. 57,5 milj. euroa. Koko kunnan toimintakulut kasvavat 2 %. Toimintatuottoja ensi vuonna kertyy n. 9,3 milj. euroa, missä on lisäystä 5 % kuluvaan vuoteen. Edellä ole vas ta joh tuen menojen ja tulojen erotus eli toimintakate kasvaa koko kun nas sa 2 %. Verotuloja arvioidaan ensi vuonna kertyvän kaikkiaan nykyisellä tu lo ve ropro sen til la noin 25,3 milj. euroa ja uudella 19,75 tuloveroprosentilla 26,0 milj. euroa. Nykyisellä veroprosentilla verotuloja kertyy noin 0,7 milj. euroa eli -3,3 % vähemmän kuin kuluvana vuonna. Uudella ve ropro sen til la verotulokertymä olisi hieman eli 0,2 % (0,062 milj. euroa) ku luvaa vuotta suurempi. Verotuloennuste perustuu Suomen Kuntaliiton ve ro ennus te ke hik koon. Vuoden 2015 verotuksen valmistuttua syyskuussa ve ro ennus tet ta jouduttiin pienentämään n. 0,5 milj. eurolla. Valtionosuuksia arvioidaan kertyvän ensi vuonna kaikkiaan noin 23,4 milj. euroa, mikä on n. 0,35 milj. euroa eli -1,5 % vähemmän kuin kuluvalle vuo del le arvioitu. Valtionosuusarviota jouduttiin syyskuussa pienentämään n. 0,3 milj. eurolla VM:n tarkistettua kuntien valtionosuuksia. Kunnanhallitus antoi 4.7.2016 ensi vuoden talousarvion sekä kahden seu raavan vuoden talous- ja toimintasuunnitelman laadintaohjeen, jossa oli läh detty siitä, että veroprosentit pysyvät nykyisinä ja verotulot ja val tion osuu det kertyvät nyt arvioitua 0,8 milj. euroa suurempina. Laadintaohjeen jäl keen valtioneuvosto päätti käynnistää Nellimin tien peruskorjauksen, jota kun ta on sitoutunut avustamaan kuluvana ja ensi vuonna yhteensä 0,8 milj. eurolla. Valtuusto käsitteli taloussuunnittelukehystä 12.9.2016 kokouksessaan. Valtuus ton kokouksessa ei ollut tiedossa em. verotulojen ja valtionosuuksien pie nen ty mis tä. Valtuustolle kerrottiin, että sosiaali- ja terveyslautakunta tulee esittämään Männikön palvelukodin peruskorjauksen väistötilojen kustan nuk siin ensi vuodelle 0,5 milj. euroa ja sivistyslautakunta Ivalon kou luhank kei siin vuosille 2018-2019 yhteensä arviolta vähintään 9,0 milj. euron in ves toin te ja, joiden suunnitteluun tarvitaan 0,15 milj. euroa. Kun nan hal litus on maaliskuussa päättänyt mm., että kiireellisesti käynnistetään toi mi tila oh jel man laatiminen, mutta sitä ei ole käynnistetty. Toteuttamiseen ei ole va rat tu määrärahoja. Siihen tarvittaneen 0,1 milj. euroa. Tiedossa oleva perus kun nan ensi vuoden alijäämä oli tuolloin 0,3-0,6 milj. euroa. Las kel man muutosten taloudellisista vaikutuksista esitetään Perustelut sekä läh de ai neistoa -asiakirjassa. Erityisesti sosiaali- ja terveystoimen osalta voi olla, et tä
annettu kehys osoittautuu liian pie nek si. Talousarviota voidaan joutua muutta maan jo alkuvuodesta. Toiminta- ja taloussuunnittelussa on lähdetty siitä, että vuoden 2019 menois sa ja tuloissa on myös sosiaali- ja terveystoimi niin kuin se säilyisi kunnan toimintana. Valtioneuvoston päätösten mukaisesti vuoden 2019 alusta tu lee voimaan suuri sote-uudistus, jonka vaikutuksista on pyydetty ja saatu Per la con Oy:n laskelmat, jotka liitetään suunnitteluasiakirjaan mukaan. Kun ta toimii aikanaan sote-asiassa valtion tekemien päätösten mukaisesti. Edellä olevat jo tiedossa olevat kertaluontoiset kustannukset (Nellimin tie, Män ni kön väistötilat) ovat n. 1,4 milj. euroa ja ennakoimattomat tulojen alituk set 0,8 milj. euroa eli yhteensä n. 2,2 milj. euroa. Yhden kun nal lis ve ropro sen tin tuotto on n. 1,0 milj. euroa. Suunnitteluaikataulun mukaan lautakuntien ja toimielinten esitykset ensi vuo den talousarvioksi ja seu raa van kahden vuoden suunnitelmiksi on tullut teh dä 6.10.2016 mennessä. Sivistys- ja tekninen lautakunta ovat käsitelleet esi tyk sen sä hieman myöhemmin, mutta tiedot ovat olleet käytettävissä määrä ai ka na. Lautakuntien käsittelyssä on ollut valtuustossa 12.9.2016 esillä ollut ta lous suun nit te lu ke hys Tilapalvelun poistoja vastaavilla vuok ran ko ro tuksil la täydennettyä. Käyt tö ta lou den kehykseen ei ole lisätty Nordican joh tokun nan esitystä, mut ta Nordican tekstien tarkistukset on otettu sellaisina, kun ne Nordican joh to kun nal le on 15.11.2016 esitelty. Kunnan taloudellinen tilanne aikaisempiin vuosiin verrattuna on hieman huo nom pi. Vuosikate vuoden 2015 tilinpäätöksessä oli 3,2 milj. euroa ja vuo den 2016 talousarviossa vuosikatteen on arvioitu olevan n. 2 milj. euroa (to teu tu ma-ar vio 3,0 milj. euroa). Vuoden 2017 vuosikate on n. 1 milj. euroa. Se on pienempi kuin poistot, jotka ovat n. 1,6 milj. euroa. Koko kunnan en si vuoden alijäämä on n. 0,7 milj. euroa. Peruskunta on n. 1,4 milj. euroa ali jää mäi nen. Suunnittelukauden (2017-2019) investointien nettomäärä oli valtuustossa 12.9.2016 kaikkiaan 13,9 milj. euroa. Investointien taso on liian korkea eikä esi tet ty jä investointeja sellaisenaan voida toteuttaa ilman että kunnan lai namää rä kasvaa liiaksi. Kunnan nettoinvestoinnit vuosina 2015-2016 ovat olleet n. 3 milj. euroa, mitä on pidetty liian korkeana tasona. Vuoden 2016 inves toin ti ta so 2,1 milj. euroa on kohtuullinen. Lautakuntien käsittelyn jälkeen rakennustarkastuksesta on esitetty vuosille 2017-2018 yhteensä n. 0,1 milj. euroa rakennusvalvontajärjestelmän investointiin ja muutos Saari se län kunnallistekniikan rakentamiseen. Jotta investointiohjelma saataisiin kohtuulliselle tasolle, on ta lous suun nit telus sa esitelty vaihtoehtona, että Ivalon iso kouluhanke toteutettaisiin käyt töta lous hank kee na. Tilapalvelu liikelaitoksen kehykseen esitetään ensi vuodel le kiinteistöselvitykseen, jota etusijalla on Ivalon alueen koulujen kun to-
sel vi tys, 0,1 milj. euroa. Kouluhankkeen toteuttaminen käyt tö ta lous hankkee na edellyttäisi varattavaksi määrärahoja suunnitteluun 0,15 milj. euroa se kä vuodelle 2018 0,45 milj. euroa ja siitä eteenpäin 20 seuraavaksi vuodek si n. 0,7 milj. euron vuokrakuluja. Kunnanhallituksessa esillä ollut elinkaa ri- tai vuok raus hank keen vuotuiset kustannukset olisivat n. 1,6 milj. euroa. Ra ken nuk sen laadun heikentämisellä vuok raus kus tan nuksia voidaan pie nen tää. Taloussuunnittelussa on varauduttu em. investointien rahoittamiseksi ot tamaan suunnittelukaudella lainaa 3,9 milj. euroa. Ensi vuonna varaudutaan 1 milj. euron lyhytaikaiseen tilapäislainaan. Kunnan kassatilanne pysyy ensi vuotta lukuun ottamatta hyvänä ja vakaana. Tuloslaskelmia on kunnanhallitukselle esitelty sekä tuloveroprosentin ko rotuk sel la että nykyisellä veroprosentilla. Investointien suunnittelua on vaikeut ta nut, että käytössä ei ole ollut kunnanhallituksen 7.3.1016 kiireellisenä käyn nis tä mää toimitilaohjelmaa. Kunnanhallitukselle on 17.10.2016 ve ropro sent ti kä sit te lyn yhteydessä esitelty em. kouluhankkeen erilaisia vaih to ehto ja. Kunnanhallitus on tuolloin päättänyt, että veroprosentit pidetään en nallaan ja ennen lopullisia päätöksiä investoinneista, niiden toteuttamista ja rahoit ta mi ses ta tehdään vasta sitten, kun kiinteistöselvitys on tehty. Si to vuusmää räyk siin ja ao. investointikohteisiin on otettu tästä maininta. Pe rus te luasia kir jas sa on veroprosenttikäsittelyn yhteydessä olleita vaihtoehtoisia laskel mia. Kunnanhallituksen esitystä (21.11.2016) ensi vuoden talousarvioksi sekä talous- ja toimintasuunnitelmaksi vuosille 2017-2019 esitellään yh teis työ toimi kun nal le ennen valtuuston käsittelyä. Talousarvion tiedotustilaisuus lehdis töl le on kunnanhallituksen käsittelyn jälkeen. Ohessa on vuoden 2017 talousarvio sekä talous- ja toimintasuunnitelma vuo sil le 2017-2019 sekä erillisenä asiakirjana " Ehdotukset, perustelut ja läh de ai neis toa" -asiakirja. Valtuustolle toimitettavaan perusteluasiakirjaan lai te taan mahdollisesti kunnanhallituksen käsittelyn yhteydessä jaettava aineis to. Perusteluasiakirjassa on kunnanhallituksen ja valtuuston sekä lau takun tien suunnittelun tausta-aineistoa sekä mm. käyttösuunnitelmia. Talousarvioon ja -suunnitelmaan on toissa vuonna tullut uutena Saariselän ke hit tä mis ra has to, mikä on vaikuttanut talousarvion rakenteeseen ja ver tailta vuu teen. Saariselän kehittämisrahaston talousarvio ja -suunnitelma ei vielä kään ole vakiintunut ja siihen voi talousarviovuoden aikana tulla muu toksia. Suunnitelman tekstejä ei ole muutettu. Kunnanjohtajan mahdollisesti käsittelyn aikana tekemät päätösehdotuksen muu tok set ja kunnanhallituksen tekemät muutokset kirjataan käsittelyyn.
Talousarviota ja -suunnitelmaa kunnanhallituksessa käsiteltäessä osas to päälli köt ja taloussihteeri ovat aikaisemman käytännön mukaisesti asian tun ti joina kokouksessa, joka on keskeytetty asiantuntijoiden kuulemisen ajaksi. Myös liikelaitosten ja taseyksiköiden vastaaville (Tilapalvelu ja Ruo ka palve lu liikelaitosten johtajat, elinkeinojohtaja) on ilmoitettu, että heitä voi daan tarvittaessa kuulla käsittelyn aikana. Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle oheisen vuoden 2017 ta lous arvion sekä vuosien 2017-2019 talous- ja toimintasuunnitelman valtuuston hy väk syt tä väk si. Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa. Käsittely: Vs. kunnanjohtaja esitteli talousarvion ja talous- ja toimintasuunnitelman laa din taa ja perusteita. Asiantuntijoina olivat paikalla osastopäälliköt Ma ri Pa lo lah ti (klo 10.00-11.30), Irja Seppänen ja Arto Leppälä sekä taloussihteeri Pirjo Kyrö klo 10.00-12.12. Kunnanhallitus piti lounastauon klo 12.13-12.45. Sivistysjohtaja Irja Seppä nen oli vielä kuultavana klo 12.46-13.15. Kokous keskeytettiin kuu le misien ajaksi. Kunnanjohtajan ehdotuksen muutos: I Ohjaus 4. Inarin kunnan omistajapolitiikka ja kunnan yhteisöjen eri tyis ta voitteet s. 8. Inarin Kiinteistöt Oy (konserni) erityistavoitteet vuosille 2017-2019 Kohta 1. siirretään viimeiseksi kohdaksi. s. 10 Kalotin oppimiskeskus -säätiön erityistavoitteet vuosille 2017-2019 Kohta 3. Säätiö selvittää kiinteistön myyntiä yhtenä vaihtoehtona. (Kursivoitus sana lisätty.) IV Käyttötalous 4. Sosiaali- ja terveyslautakunta 4.4. Sosiaalityö ja toimeentuloturva
s. 35 Muutetaan kuntouttavassa työtoiminnassa olevien asiakkaiden määrä 30 sijas ta 35:een. 6. Sivistyslautakunta 6.1. Varhaiskasvatus s. 40 Yöhoito on keskitetty Ivalo-Saariselkä -alueella Saariselän päiväkotiin. Tämän jälkeen lisätään lause: "Yöhoidosta on jätetty kaksi valtuustoaloitetta, joi den johdosta erilaisten yöhoitomahdollisuuksien vaihtoehtoja Ivalossa sel vi te tään." 7. Tekninen lautakunta s. 45 Veskoniemen sataman suunnittelu kunnanhallituksen asettaman tavoitteen mu kai ses ti (enintään 250 venepaikkaa). (Kursivoitu sana lisätty.) V Investoinnit Investoinnit 2017-2019 s. 50 Sivistyslautakunta Ivalon koulujen ja Saariselän päiväkodin kohdalle lisätään maininta "Liittyy kiin teis tö sel vi tyk seen". Veikko Väänänen poistui kokouksesta klo 15.03. VI Liikelaitokset ja taseyksiköt s.63 Tilapalvelu liikelaitos Sitova tavoite Tilapalvelun on toteutettava vuoden 2017 aikana kunnan kiinteistöselvitys (si säl täen kuntotutkimukset) alkaen Ivalon koulukiinteistöistä.... Selvityksen jälkeen alkaen Ivalon koulukiinteistöistä päätetään erikseen mah dol li ses ta peruskorjaus- ja uudisrakentamistarpeesta sekä... (Kursivoitu teksti lisätty.) Korjataan kirjoitusvirheitä sivuilta 6, 9, 10, 18, 19 ja 38. Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen ja muute tun ehdotuksen. Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.
Valtuustolle Lisätietoja: vs. kunnanjohtaja Pentti Tarvainen, puh. 0400 317 552