Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota.
|
|
- Eero Hovinen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto VUODEN 2016 TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA /04.041/2015 Kh Valmistelija Vesa Tuunainen KuntaL 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hy väksyt tä vä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio. Sen hy väk symi sen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmek si tai useammaksi vuodeksi (suunnittelukausi). Talousarviovuosi on talous suun ni tel man ensimmäinen vuosi. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kun tastra te giaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Ta lousar vios sa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toi minnan ja talouden tavoitteet. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan tasee seen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilin pää tök sen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee ta lous suun ni tel mas sa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mai nit tu na ajanjaksona katetaan. Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät mää rä ra hat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve ka tetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Talous ar vios sa ja -suunnitelmassa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä in ves toin ti- ja rahoitusosa Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Talousarvio jakaantuu seuraaviin osiin: Käyttötalousosa - Määrärahat ja tuloarviot on otettu talousarvioon sitoviksi nettoperiaatteen mu kaan sisäiset määrärahat ja tuloerät mukaan lukien. Valtuustoa si to va na tasona on voimaan tuleen hallintosäännön mukainen osas to ja ko. Osastoja ovat: hallinto, lomatoimi, tekninen ja sivistys. - Kaikki sitovuustason ylittävät määrärahamuutokset on käsiteltävä kunnan val tuus tos sa. Osastopäälliköt päättävät tammikuun loppuun mennessä vi ran hal ti ja pää tök sel lä osastonsa määrärahankäytöstä käyt tö suun ni tel massa. Käyttösuunnitelmassa määrärahat ja tuloarviot jaetaan tulosalueille ja tulosyksiköille. Käyttösuunnitelma on esitettävä tiedoksi kun nan hal li tuk sel le liitteineen.
2 - Valtuustoa sitovat taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet on kirjattu talous ar vi oon osastoittain. - Osastoa sitovat tulosalue- ja tulosyksikkötason tavoitteet, tuodaan tie doksi valtuustolle. - Sisäisten erien käsittely; sisäinen laskutusta varten on määritelty erik seen taksahinnoittelu sellaisten kustannusten osalta, joihin osasto voi itse vai kuttaa. Hallinnollisten yleiskustannusten laskutus kohdistetaan pal ve lu jen käyttäjille käytön perusteella tmv. kustannusten vyörytysperiaatteella. Tuloslaskelmaosa Koostuu käyttötalousmenojen ja tulojen erotuksesta, valtionosuuksista, vero tu lo ar viois ta ja yleisistä rahoitustuloista ja -menoista sekä käyt tö omai suuden poistoista. Verotuloprosentti ja kiinteistöveroprosentit on päätetty kun nan val tuus tos sa Investointiosa - Investointiosan määrärahat, tulo- ja menoarviot koostuvat aktivoitavaan käyt tö omai suu teen kuuluvista rakennushankkeista sekä yli euron ylit tä vis tä kalustohankkeista. - Määrärahat ovat sitovia hankeryhmittäin valtuustotasolla. - Hankekohtainen määräraha on sitova osastotasolla, muutoksesta on osas to pääl li kön tehtävä viranhaltijapäätös, joka tuodaan tiedoksi kun nanhal li tuk sel le. - Investointimäärärahan käyttötarkoituksen muutos on tuotava erikseen kun nan val tuus ton käsittelyyn. Rahoitusosa - Sitovuustaso on antolainat ja talousarviolainakannan muutokset. Viemäriliikelaitoksen talousarvio esitetään johtokunnan esityksenä käyt töta lous netto ja investoinnit netto sekä rahoitusosan talousarviolainojen muu tos kunnanhallituksen käsittelyyn. Viemäriliikelaitoksen peruskoron kor ko pro sent ti na on käytetty vuosina ,50 % ja ,0 %. Liitteenä esitys vuoden 2016 talousarvioksi ja taloussuunnitelmaksi Osastokohtaiset sitovat nettomäärärahat: Hallinto-osasto: euroa Lomatoimen osasto: 25 euroa Tekninen osasto: euroa Sivistysosasto: euroa Toimintakate: euroa Viemäriliikelaitos: euroa Tulos kunta + VLL: euroa
3 Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman hyväksymistä siten, että ta lous ar vion kunnanvaltuustoa sitovaksi tasoksi otetaan hallintosäännön mukaiset osastot ja niiden ulkoisten ja sisäisten määrärahojen ja tuloerien ero tuk sek si muodostuneet nettosummat ja investointiosan sitovuustaso on in ves toin timää rä ra hat hankeryhmittäin. Osastopäälliköiden on vahvistettava tammikuun aikana vuoden 2016 määrä ra ho jen käyttösuunnitelmat ja tuotava ne tiedoksi kunnanhallitukselle. Viemäriliikelaitoksen peruspääoman koroksi vahvistetaan 1,00 %. Kh-käsittely: Tekninen johtaja Juha Hopeavuori ja sivistysjohtaja Leila Pihlajamaa toi mivat asiantuntijoina tämän asian käsittelyn aikana. Keskustelun aikana Marja Hylkilä esitti Antti Järvenojan kannattamana, et tä kulttuuritoimen määrärahoista poistetaan euroa. Lintilä esitti Sammal kan kaan kannattamana, että kulttuuritoimen määrärahoista poistetaan euroa. Pöytäkirjanpitäjä vs. hallintojohtaja Vesa Tuunainen poistui kokouksesta klo ja hänen tilalleen pöytäkirjanpitäjäksi tuli toimistosihteeri Jaana Pel ko nen. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti lisätä talousarvion investointiosaan raken nus ten purkamiseen euroa. Lisäksi kunnanhallitus päätti yksimielisesti muuttaa talousarvion in ves toin tiosaan koulujen korjauksiin varattua määrärahaa seuraavasti. TA 2016: euroa SU 2017: euroa SU 2018: euroa ( euroa esitys) ( euroa esitys) ( euroa esitys) Päätös: - Kunnanhallitus äänesti kädennostoäänestyksellä kulttuuritoimen mää rä rahas ta seuraavasti; Lintilän esitys: kulttuuritoimen määrärahoista pois te taan euroa sai 4 ääntä (Piispanen, Lintilä, Ollikainen, Sam mal kan gas); Hylkilän esitys: kulttuuritoimen määrärahoista poistetaan euroa sai 3 ääntä (Hylkilä, Järvenoja, Laakso). - Kunnanhallitus päätti yksimielisesti lisätä talousarvion investointiosaan raken nus ten purkamiseen euroa. - Kunnanhallitus päätti yksimielisesti muuttaa talousarvion in ves toin ti osaan kou lu jen korjauksiin varattua määrärahaa seuraavasti: TA 2016: euroa
4 SU 2017: euroa SU 2018: euroa. - Viemäriliikelaitoksen peruspääoman koroksi vahvistetaan 1,00 %. Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi vuoden 2016 talous ar vion ja vuo sien taloussuunnitelman hallituksen tekemin muu tok sin. Ta lous ar vion kunnanvaltuustoa sitovaksi tasoksi ote taan hal linto sään nön mukaiset osas tot ja niiden ulkoisten ja sisäisten mää rä ra ho jen ja tuloerien ero tuk sek si muodostuneet nettosummat ja in ves toin ti osan si tovuus ta so on in ves toin ti mää rä ra hat hankeryhmittäin. Kh Valmistelija Vesa Tuunainen Talousarvion 2016 täydentäminen; Kunnanhallituksen esitystä valtuustolle täy den ne tään kahdella taulukolla, jotka lisätään budjettikirjan loppuun. Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus täydentää talousarvioesitystä 2016 kah del la taulukolla; tuloslaskelma kunta ja VLL sekä tuloslaskelma talousarvio ja suunnitelmavuodet. Taulukot ovat talousarviokirjan lopussa. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Kv Liitteenä esitys vuoden 2016 talousarvioksi ja taloussuunnitelmaksi Käsittely: Valtuusto piti tauon Valtuuston puheenjohtaja Syri ja valtuutettu Peltokangas poistuivat kokouk ses ta Valtuutettu Kivimaa esitti euron määrärahaa nuorten ke sä työl lis tä miseen kunnanhallituksen määrärahoihin. Esitystä kannattivat Sam mal kangas, Peltokangas ja Seppälä. Valtuutettu Kivimaa esitti sivistysosaston budjettiin vähennettäväksi eu roa kohdasta avustukset yhdistyksille ja seuroille. Puheenjohtaja totesi, et tä Kivimaan esitys kannattamattomana raukeaa. Valtuutettu Kivimaa esitti poistettavaksi investointiosasta Männistön keskus keit tiön määrärahan euroa. Esitystä kannatti Sammalkangas. Koska oli tehty kaksi kunnanhallituksen esityksestä poikkeavaa kan na tettua esitystä, päätti kunnanvaltuusto puheenjohtajan esityksestä suorittaa
5 ni men huu to ää nes tyk set. Äänestys 1 / Kivimaan esitys euron määrärahalisäyksestä; kun nanhal li tuk sen esitys JAA, Kivimaan esitys EI. Äänestyksessä annettiin 14 JAA-ääntä, 4 EI-ääntä. Valtuusto hyväksyi kun nan hal li tuk sen esityksen äänin Äänestys 2 / Kivimaan esitys euron poistaminen investointiosasta; kunnanhallituksen esitys JAA, Kivimaan esitys EI. Äänestyksessä annettiin 16 JAA-ääntä ja 2 EI-ääntä. Valtuusto hyväksyi kun nan hal li tuk sen esityksen äänin Nimenhuutoäänestykset 1 ja 2 liitteenä. Päätös: Kunnanhallituksen päätösehdotus vuoden 2016 talousarvioksi ja ta lous suun ni tel mak si tuli hyväksytyksi.
Kaupunginjohtajan ehdotus:
Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06
Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.
Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi
Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178
Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston
Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016
Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto
TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT
Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT
Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017
Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.
Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016
Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 6 Tilinpäätös sekä tili- ja vastuuvapaus vuodelta 2015 KH 31.03.2016 72 Kunnanhallituksen
Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:
Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus
Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto
KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto
Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:
Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus
Valmistelija: Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti:
Kunnanhallitus 140 29.08.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 49 12.12.2016 Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 180/00.01.02/2016 Kh 29.08.2016 140 Valmistelija: Valmistelija:
Valmistelija: Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti:
Kunnanhallitus 140 29.08.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 49 12.12.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta 47 20.12.2016 Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 180/00.01.02/2016
Kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan vuoden 2019 talousarvion ja vuo sien taloussuunnitelman laadintaohjeen.
Kaupunginhallitus 258 03.09.2018 Kaupunginhallitus 366 19.11.2018 Kaupunginhallitus 370 20.11.2018 Kaupunginvaltuusto 81 17.12.2018 Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma 2019-2021 1210/03.030/2018 KHALL
Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma /03.030/2016
Kaupunginhallitus 371 21.11.2016 Kaupunginhallitus 375 22.11.2016 Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2017-2019 879/03.030/2016 KHALL 21.11.2016 371 KunL 110 :n mukaan: Valtuuston on vuoden loppuun mennessä
Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto VUODEN 2016 TILINPÄÄTÖS
Kunnanhallitus 53 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 10 11.04.2017 Tarkastuslautakunta 22 12.05.2017 Kunnanvaltuusto 18 29.05.2017 VUODEN 2016 TILINPÄÄTÖS 1/01.013/2016 Kh 27.03.2017 53 Valmistelija hallintojohtaja
VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN
Kunnanhallitus 114 23.10.2017 Kunnanhallitus 123 30.10.2017 Kunnanhallitus 135 06.11.2017 Kunnanhallitus 143 20.11.2017 VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2019-2022 TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus
HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ
Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,
Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita
Kasvun ja oppimisen 74 13.10.2016 laukun Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämääräraha KASVOPPI 13.10.2016 74 lousarviomääräysten mukaan laukuna on informoiva siten, et tä
Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti:
Kunnanhallitus 137 27.08.2018 Kunnanhallitus 166 08.10.2018 Kunnanhallitus 206 26.11.2018 Kunnanvaltuusto 46 17.12.2018 Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma 2020-2021 122/00.01.02/2018 Kh 27.08.2018 137
Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset
Kunnanhallitus 336 12.12.2016 Valtuusto 117 21.12.2016 Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset KH 336 Vuoden 2016 taloudellisen toteutuman ennuste on laadittu ta
Kuntayhtymänjohtajan esitys:
Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma
Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.
MYNÄMÄEN KUNTA Kh 19.1.2015 1 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat
Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen
Perusturvalautakunta 3 20.02.2018 Kaupunginhallitus 3 05.03.2018 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2017 388/02.02.00/2016 Perla 20.02.2018 3 Valmistelija: Talouspäällikkö Päivi
Vuoden 2015 talousarvion ja vuosien 2016-2017 taloussuunnitelman hyväksyminen
Kunnanhallitus 358 01.12.2014 Kunnanhallitus 396 08.12.2014 Vuoden 2015 talousarvion ja vuosien 2016-2017 taloussuunnitelman hyväksyminen 647/02.02.00/2014 Kunnanhallitus 01.12.2014 358 Valmistelija (hj):
Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto
Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 23/ Otsikko Sivu 368 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat 669
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 23/2016 666 Kaupunginhallitus 21.11.2016 Aika 21.11.2016 klo 09:00-15:50 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 368 Kokouksen
Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.
Kunnanhallitus 117 07.05.2018 Valtuusto 55 30.05.2018 KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2017 KH 117 KUUMA-komissio 1.3.2018 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on
Vuoden 2015 keskeneräisten investointien jaksotus, vuoden 2016 investointien määrärahan korotus
Tekninen lautakunta 28 23.02.2016 Kaupunginhallitus 107 10.03.2016 Kaupunginhallitus 177 02.05.2016 Kaupunginvaltuusto 48 11.05.2016 Vuoden 2015 keskeneräisten investointien jaksotus, vuoden 2016 investointien
Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus
Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio
Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen
Kaupunginhallitus 228 20.11.2018 Kaupunginhallitus 231 21.11.2018 Kaupunginhallitus 243 03.12.2018 Kaupunginvaltuusto 36 17.12.2018 Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien 2019-2021 toiminta- ja taloussuunnitelman
Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen
Kaupunginhallitus 228 20.11.2018 Kaupunginhallitus 231 21.11.2018 Kaupunginhallitus 243 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien 2019-2021 toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen 181/02.02.00/2018
Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.
Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet
MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )
Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016
Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto
Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,
Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.
Kunnanhallitus 322 18.09.2017 Kunnanhallitus 336 02.10.2017 Kunnanhallitus 19 08.01.2018 Kunnanhallitus 22 17.01.2018 Valtuusto 10 25.01.2018 Siikajoen vanhustenkotiyhdistyksen ostotarjous 286/44.441/2017
VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA)
Kunnanhallitus 263 10.10.2018 Kunnanhallitus 302 05.11.2018 Kunnanhallitus 317 21.11.2018 VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA)
VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2020 SAAKKA)
Kunnanhallitus 204 12.10.2016 Kunnanhallitus 219 26.10.2016 Kunnanhallitus 237 02.11.2016 VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2018-2019 TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2020 SAAKKA)
Utsjoen kunta Esityslista 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone
Utsjoen kunta Esityslista 10/2018 1 Kunnanhallitus Aika 14.12.2018 klo 12:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 159 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016
Kunnanhallitus 155 22.05.2017 Valtuusto 51 31.05.2017 Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 KH 155 KUUMA-komissio 17.2.2017 / 6 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi
Kuntalain 110 kuuluu seuraavasti: Talousarvio ja -suunnitelma
Kunnanhallitus 203 14.11.2016 Kunnanvaltuusto 46 16.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2017 2019 Kunnanhallitus 14.11.2016 203 Kuntalain 110 kuuluu seuraavasti: Talousarvio ja
Kunnanhallitus keskusteli vuoden 2018 talousarviosta ja merkitsi ta lous arvion käsittelyaikataulun tiedoksi.
Kunnanhallitus 95 23.10.2017 Kunnanhallitus 114 06.11.2017 Kunnanhallitus 129 20.11.2017 Kunnanhallitus 147 04.12.2017 Talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma 2018-2020 150/02.02.00/2017 23.10.2017 95 Valmistelija
Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen
Perusturvalautakunta 3 21.02.2017 Kaupunginhallitus 4 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 3 27.03.2017 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2016 306/02.02.00/2015 Perla 21.02.2017 3 Valmistelija:
VUODEN 2012 TALOUSARVIO JA VUOSIA 2013-2014 KOSKEVA TALOUSSUUNNITELMA
Kunnanhallitus 321 01.12.2011 Kunnanhallitus 338 19.12.2011 Valtuusto 84 28.12.2011 VUODEN 2012 TALOUSARVIO JA VUOSIA 2013-2014 KOSKEVA TALOUSSUUNNITELMA KHALL 321 Valmistelijat: kunnanjohtaja Riitta A.
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4336/ /2014
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/2014 1 (1) 427 Asianro 4336/02.02.00/2014 Vuoden 2015 talousarvio sekä vuosien 2015-2018 toiminta- ja taloussuunnitelma Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja
vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman.
Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2016-2018 taloussuunnitelma Khall. 22.10.2015 394 Khall. 23.10.2015 399 Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi
TEKNISEN LAUTAKUNNAN VUODEN 2015 KÄYTTÖSUUNNITELMA
Tekninen lautakunta 107 16.12.2014 TEKNISEN LAUTAKUNNAN VUODEN 2015 KÄYTTÖSUUNNITELMA 395/00.04.041/2014 Tekla 107 Hallintosihteeri Katja Dahlman: Valtuusto on hyväksynyt kokouksessaan 15.12.2014 Harjavallan
- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.
Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016 124 Perusturvan toimintakatteen
Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti
Sosiaali- ja terveyslautakunta 109 19.09.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 118 10.10.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 124 24.10.2017 Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma
Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.
Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen
44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta
Ympäristölautakunta 222 14.06.2016 Kaupunginhallitus 6 20.06.2016 Johtosääntömuutokset / ympäristölautakunta 361/00.01.01/2016 Ympla 14.06.2016 222 Valmistelija: Rakennustarkastaja Jorma Hankaniemi Maankäyttö-
Vuoden 2013 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma
Kunnanhallitus 268 29.10.2012 Kunnanhallitus 273 31.10.2012 Kunnanhallitus 276 05.11.2012 Valtuusto 51 12.11.2012 Vuoden 2013 talousarvio ja vuosien 2014-2015 taloussuunnitelma 2725/13/130/2012 Kunnanhallitus
PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS
Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015
Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille
Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus
TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 4/2014 1
TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 4/2014 1 Kunnanhallituksen hyvinvointijaosto AIKA 12.08.2014 klo 18:00 PAIKKA Taipalsaaren kunnantalo, Ruorisilta KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 22 Kokouksen laillisuus
Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:
Tekninen lautakunta 15 17.02.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen 17 15.03.2016 johtokunta Tekninen lautakunta 36 20.04.2016 Tekninen lautakunta 58 22.06.2016 Kunnanhallitus 127 08.08.2016 Kunnanvaltuusto 29
Rääkkylän kunta 1 TALOUSARVION LAADINTAOHJE VUODELLE 2018
Rääkkylän kunta 1 TALOUSARVION LAADINTAOHJE VUODELLE 2018 Hyväksytty kunnanhallituksessa 2017 Rääkkylän kunta 2 Yleistä Kuntalain (410/2015) 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun men nes sä hyväksyttävä
Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Viitasaari
Viitasaaren kaupunginhallitus 212 31.10.2016 Viitasaaren kaupunginvaltuusto 90 07.11.2016 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Viitasaari 650/211/2016 Viitasaaren kaupunginhallitus
Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat
Kunnanhallitus 106 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 19 17.06.2015 TALOUSARVIORAAMI VUODELLE 2016 KHALL 106 Valmistelija: controller Kari Jahnsson Johtoryhmässä on päätetty esittää
Perusturvalautakunta Perusturvalautakunnan käyttösuunnitelma /02.02/2016. Perusturvalautakunta 4
Perusturvalautakunta 4 26.01.2016 Perusturvalautakunnan käyttösuunnitelma 2016 23/02.02/2016 Perusturvalautakunta 4 Kaupunginvaltuusto on 14.12.2015 120 hyväksynyt vuoden 2016 ta lous ar vion ja taloussuunnitelman
Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.
Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon
Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto
Resurssivaliokunta 7 17.10.2016 Kunnanhallitus 303 31.10.2016 Valtuusto 81 07.11.2016 KIINTEISTÖVERON MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2017 1355/02.03.01/2016 RESVK 7 Valmistelija vs. talousjohtaja Tarja Lempeä (p.
Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle
Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013
- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:
Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas
Yksityisteiden hoidon järjestäminen
Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden
Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen
Kunnanhallitus 82 31.03.2015 Tarkastuslautakunta 14 26.05.2015 2013-2016 Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 75/02.02.02/2015 Kh 31.03.2015 82 Valmistelija:
Säännön sisältö vaatii myös poliittista linjausta, joten val tuus to se minaa ris sa todettiin, että valmistelua varten nimetään ohjaus
Joutsan kunnanhallitus 211 28.11.2016 Joutsan kunnanhallitus 99 08.05.2017 Kunnanvaltuusto 29 15.05.2017 Perusturvalautakunta 66 30.05.2017 HALLINTOSÄÄNNÖN UUDISTAMINEN Joutsan kunnanhallitus 28.11.2016
Arvola Anneli (kesk) Karila Juhani (kesk) Uusitalo Tapio (kesk) Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 327. Ilmoitustaulunhoitaja Lea Kaipainen
Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 327 Kunnanhallitus ESITYSLISTA 13/2006 KOKOUSAIKA Perjantaina 10.11.2006 kello 9.00-10.00 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanvirasto valtuustosali SAAPUVILLA OLLEET
LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu
LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 AIKA klo 17:00 PAIKKA Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 2 Pöytäkirjan
Nivalan kaupunki. 212 :n oheismateriaali paperiversiona on lähetetty teille postitse. Kaupunginhallitus Esityslista 22/2013
-3, KH 25.11.2013 14:00 Nivalan kaupunki Kaupunginhallitus 25.11.2013 212 :n oheismateriaali paperiversiona on lähetetty teille postitse Esityslista 22/2013 -2, KH 25.11.2013 14:00 Kokousaika Maanantai
Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto.
Kunnanhallitus 286 19.11.2013 Kunnanhallitus 299 03.12.2013 Kunnanhallitus 314 09.12.2013 Vuoden 2014 talousarvio ja vuosien 2015-2016 taloussuunnitelma KHALL 286 Kunnanjohtaja Kuntalain 65 :n mukaan valtuuston
- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.
Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Kunnanvaltuusto 131 19.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016
Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen
Sivistyslautakunta 3 14.02.2013 Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 Valmistelija: Sivistysjohtaja Eija Karhu Kauhavan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan
Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili
Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi
TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1
TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 Sivistys- ja hyvinvointilautakunta AIKA 07.01.2019 klo 17:00 PAIKKA Messi KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajat
Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018
Kaupunginhallitus 117 31.03.2014 Kaupunginhallitus 192 16.06.2014 Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 434/02.00/2013 Kaupunginhallitus 31.03.2014 117 Kuntalain
Vuoden 2017 talousarvioasetelman ja talousarvion tarkistaminen
Kunnanhallitus 195 06.11.2017 Kunnanvaltuusto 39 13.11.2017 Vuoden 2017 talousarvioasetelman ja talousarvion tarkistaminen 62/02.02.00/2016 Khall 06.11.2017 195 Valmistelija: hallintojohtaja Eija Hämäläinen
Säästökohteita on esitetty seuraavasti: Tilintarkastus lautakunnan esitys 700. Rahoitus Korkotaso on alhainen. korkokulut 50 000
Kunnanhallitus 51 09.02.2015 Kunnanvaltuusto 13 16.02.2015 Säästötoimenpiteet vuoden 2015 talousarvioon 269/02.02.00/2014 Khall 09.02.2015 51 Kittilän kunnanvaltuusto on kokouksessaan 16.12.2014 hyväksynyt
Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014
Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman
Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen
Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan
Utsjoen kunta Esityslista 1/2019 1
Utsjoen kunta Esityslista 1/2019 1 uusto Aika 14.01.2019 klo 12:00 Paikka Kunnanvirasto, valtuuston istuntosali Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastajien
Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille
Kaupunginhallitus 310 23.11.2015 Kaupunginvaltuusto 91 07.12.2015 Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2016-2019 KH 23.11.2015 310 Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun
Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto
Yhtymähallitus 118 14.06.2013 Yhtymävaltuusto 22 26.06.2013 Yhtymähallitus 162 17.09.2013 Yhtymähallitus 231 10.12.2013 Yhtymävaltuusto 33 17.12.2013 Vuoden 2013 talousarviomuutokset 29/02.02.01/2013 Yhall
Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3
Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 22.08.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 33 Teknisen toimen johtajan
(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.
Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 25/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 299 19.10.2015. 299 Asianro 6862/02.02.00/2015
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 25/2015 1 (1) 299 Asianro 6862/02.02.00/2015 Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2016-2019 taloussuunnitelma Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja strategiapalvelu
Kunnallistekniikan rakentamisohjelmien hyväksyminen vuodelle 2018 sekä määrärahaja tuloarviomuutokset
Tekninen lautakunta 1 18.01.2018 Kunnanhallitus 20 29.01.2018 Valtuusto 4 07.02.2018 Kunnallistekniikan rakentamisohjelmien hyväksyminen vuodelle 2018 sekä määrärahaja tuloarviomuutokset TEKLA 1 Vuoden
Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.
TULEVAISUUSLAUTAKUNTA 45 10.04.2018 RAKENNETUN 49 17.04.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 163 07.05.2018 KAUPUNGINHALLITUS 192 14.05.2018 Pattasten päiväkodin hankesuunnitelma 217/10.1003.100302/2018
Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/ Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3
Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 16.12.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 53 Hoito- ja vanhuspalvelujohtajan
Sisällysluettelo. 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman investoinnit 3
Naantalin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 24.10.2017 Sisällysluettelo Sivu 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman 2018 2021 investoinnit 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja
Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus
Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-
Perusturvalautakunta Perusturvan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/ /2016. Perusturvalautakunta
Perusturvalautakunta 3 26.01.2017 Perusturvan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/02.02.02/2016 Perusturvalautakunta 26.01.2017 3 Kunnanvaltuusto hyväksyi 14.11.2016 120 vuoden 2017 talousarvion
Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen
Kunnanhallitus 82 31.03.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 75/02.02.02/2015 Kh 31.03.2015 82 Valmistelija: Pekka Wallén, va. hallintojohtaja
Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015
Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015 Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 02.11.2015 248 Kuntalain 66 :n mukaan valtuuston
Toimintakatteen toteumat tulosalueittain:
Perusturvalautakunta 27 26.04.2016 Perusturvalautakunnan talouden seuranta 2-3 /2016 Perusturvalautakunta 26.04.2016 27 Kaupunginhallitus on kokouksessaan 11.01.2016 4 hyväksynyt talous ar vion 2016 täytäntöönpano-ohjeen.
Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017
Kunnanhallitus 91 22.05.2017 Valtuusto 29 12.06.2017 VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 KH 22.05.2017 91 (Valmistelija hallintojohtaja Marjatta Savolainen) Valittaessa kunnan toimielimiä
Valmistelija: hallintojohtaja Helena Metsämuuronen puh
Kunnanhallitus 268 04.11.2014 Kunnanvaltuusto 55 10.11.2014 Kiinteistöveron veroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2015 263/02.03.02/2014 Khall 04.11.2014 268 Valmistelija: hallintojohtaja Helena Metsämuuronen
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4336/ /2014
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) 128 Asianro 4336/02.02.00/2014 Vuoden 2015 talousarvio sekä vuosien 2015-2018 toiminta- ja taloussuunnitelma Kaupunginhallitus 24.11.2014 Talousarviopäällikkö Pirjo
Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali
Kunnanhallitus 281 20.06.2016 Kunnanhallitus 335 05.09.2016 Kunnanhallitus 433 14.11.2016 Kunnanhallitus 479 12.12.2016 Kunnanhallitus 20 16.01.2017 Valtuusto 3 25.01.2017 Tekninen lautakunta 4 16.02.2017
Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset
SJK/387/02.02.00/2015 Kh 13.3.2017, 99 Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset Kuntalain 110 :ssä todetaan, että kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä