Tekninen lautakunta 91 04.11.2015 Kaupunginhallitus 304 16.11.2015 Tekninen lautakunta 103 02.12.2015 TEKNISEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVIOMUUTOSESITYKSET V. 2015 / LIEKSA 448/10.100/2014 TEKLA 91 Lieksan kaupunginhallitus on käsitellessään 19.10.2015 kuluvan vuoden toista osavuosiraporttia päättänyt velvoittaa palvelukeskukset tarkistamaan vielä kerran koko vuoden ennusteet ja esittämään niiden mukaiset talousarviomuutosesitykset. Tekninen virasto on käynyt läpi sekä käyttötalous- että investointiraportit. Käyttötalouden osalta kulumäärärahoja esitetään alennettavaksi vesihuollon tulosyksikössä 50 000 euroa ja toimitilojen tulosyksikössä 100 000. ' Investointien osalta kulumäärärahoja esitetään alennettavaksi yhteensä 625 000 euroa. Museon peruskorjauksen loppuunsaattaiseen esitetään 17 000 euron määrärahaa ja tulopuolelle 11 000. Toimitilapäällikkö Erno Aalto esittää, että Rantalan koulun entisen asuintalon määrärahasta siirretään 40 000 euroa kalustohankintaan. Vuoden 2015 loppuun mennessä hankittaisiin pakettiauto rakennusten kunnossapidon henkilökunnan käyttöön vanhan tilalle. Rakennusten kunnossapidon käyttöön tarkoitetuista pakettiautoista on 1 kpl huonossa kunnossa. Kyseinen auto voi hajota lopullisesti lähiaikoina ja investoinnilla haluttaisiin välttää tilanne, että tilalle joudutaan vuokraamaan ulkopuolelta ajoneuvo ennen uuden hankkimista. Kohteittain esitykset käyvät ilmi teknisen viraston laatimasta yhteenvedosta. Tj. Tuomo Kotilainen: Tekninen lautakunta päättää esittää Lieksan kaupunginhallitukselle ja edelleen -valtuustolle hyväksyttäväksi teknisen toimen käyttötalouteen ja investointeihin teknisen toimen laatimista yhteenvedoista ilmenevät määrärahamuutokset. Jakelu: Lieksan kaupunginhallitus
Lisätietoja: tekninen johtaja Tuomo Kotilainen, puh 04010 44701 sähköposti tuomo.kotilainen@lieksa.fi KH 304 teknisen lautakunnan pöytäkirjanpitäjä Raija Puumalainen, puh. 04010 44702 sähköposti raija.puumalainen@lieksa.fi Kaupungin toimintoihin kohdistuvaa säästöpainetta arvioidaan talous ar vion ja taloussuunnitelman perusteella. Samoin ra hoi tussuun nit te lu tehdään näiden varassa. Kuluvan vuoden talousarvio on myös yksi tärkeä pohjatieto laadittaessa seuraavan vuoden talous ar vio ta. Jokaisen palvelukeskuksen ja tulosyksikön ta lous arvion tulee perustua realistisiin arvoihin ja haasteelliseksi laa dittuun toimintasuunnitelmaan. Palvelukeskukset ja lautakunnat on ohjeistettu te ke mään vii meisim pään tietoon perustuvat talousarviomuutokset osa vuo si ra porttien yhteydessä. Ajantasaisen tiedon pohjalta ku lu van ja tu le vien vuosien toimenpiteet pystytään mitoittamaan ja ajoit ta maan oikein. Toi sen osavuosiraportin laatimisen yhteydessä tu los yk si köistä vas taa vien on yleensä mahdollista arvioida melko tarkasti ko ko vuo den toteumaluvut. Tekninen lautakunta ei ole esittänyt talousarviomuutosta kuluvan vuo den kummankaan osavuosiraportin yhteydessä. Lautakunta on 4.11.2015 91 esittänyt käyttötalouden määrärahoja pie nennet tä väk si yhteensä 150.000 eurolla ja investointimäärärahoja 625.000 euroa (liitteet 9 ja 10, ei liitetä pöytäkirjaan). Teknisen palvelukeskuksen talousarvion läpikäynti ja sen pe rusteel la tehdyt talousarviomuutosesitykset ovat puutteellisia. Kaupunginkamreeri on käynyt toimitilojen talousarvion läpi toi miti la pääl li kön kanssa. Toimitilapäällikön mukaan tulosyksikön määrä ra ho ja voidaan pienentää lautakunnan esittämän 100.000 eu ron lisäksi vielä 130.000 eurolla. Jo toteutuneet ja tiedossa olevat tulot maankäytön tulosalueella ylit tä vät tuloarviot noin 359.000 eurolla. Tuloarvioihin ei ole tehty muu tos esi tys tä. Lisäksi myös muissa tu los yk si köis sä on mah dollis ta tarkentaa talousarviota niin, että tu lo ar vioi ta nostetaan tai mää rä ra ho ja pienennetään. Tavoitteeksi voi daan realistisesti aset taa vähintään 550.000 euron parannus toi min ta kat tee seen jo esi tet ty jen 150.000 euron lisäksi. Investointien talousarviomuutoksissa ei ole tarkistettu tu lo ar vioita. Toteutuneiden maa-alueiden myynnit ylittävät tuloarvion noin 76.700 eurolla. Pääkirjaston valtionavustusta ei ole päivitetty. Katu jen ja yleisten alueitten sekä vesihuollon in ves toin ti mää rä rahois sa on tarkentamista.
Kj. Jarkko Määttänen: Kaupunginhallitus palauttaa teknisen lautakunnan talousarviomuutosesityksen uudel leen valmisteltavaksi. Talousarviomuutokset tulee käydä läpi kaupunginjohtajan ja kaupun gin kam ree rin kanssa ennen kuin esitys tehdään lau ta kun nal le. Merkittiin, että kaupunginkamreeri Johanna Tähkiö osallistui tämän asian käsittelyyn klo 16.57-17.10. Lisätietoja: Kaupunginkamreeri Johanna Tähkiö, puh. 04010 44020, säh köpos ti johanna.tahkio@lieksa.fi Toimistonhoitaja Mirja Turunen, puh. 04010 44005, sähköposti mir ja.turunen@lieksa.fi KH 304 Kaupungin toimintoihin kohdistuvaa säästöpainetta arvioidaan talous ar vion ja taloussuunnitelman perusteella. Samoin ra hoi tussuun nit te lu tehdään näiden varassa. Kuluvan vuoden talousarvio on myös yksi tärkeä pohjatieto laadittaessa seuraavan vuoden talous ar vio ta. Jokaisen palvelukeskuksen ja tulosyksikön ta lous arvion tulee perustua realistisiin arvoihin ja haasteelliseksi laa dittuun toimintasuunnitelmaan. Palvelukeskukset ja lautakunnat on ohjeistettu te ke mään vii meisim pään tietoon perustuvat talousarviomuutokset osa vuo si ra porttien yhteydessä. Ajantasaisen tiedon pohjalta ku lu van ja tu le vien vuosien toimenpiteet pystytään mitoittamaan ja ajoit ta maan oikein. Toi sen osavuosiraportin laatimisen yhteydessä tu los yk si köistä vas taa vien on yleensä mahdollista arvioida melko tarkasti ko ko vuo den toteumaluvut. Tekninen lautakunta ei ole esittänyt talousarviomuutosta kuluvan vuo den kummankaan osavuosiraportin yhteydessä. Lautakunta on 4.11.2015 91 esittänyt käyttötalouden määrärahoja pie nennet tä väk si yhteensä 150.000 eurolla ja investointimäärärahoja 625.000 euroa (liitteet 9 ja 10, ei liitetä pöytäkirjaan). Teknisen palvelukeskuksen talousarvion läpikäynti ja sen pe rusteel la tehdyt talousarviomuutosesitykset ovat puutteellisia.
Kj. Jarkko Määttänen: Kaupunginhallitus Kaupunginkamreeri on käynyt toimitilojen talousarvion läpi toi miti la pääl li kön kanssa. Toimitilapäällikön mukaan tulosyksikön määrä ra ho ja voidaan pienentää lautakunnan esittämän 100.000 eu ron lisäksi vielä 130.000 eurolla. Jo toteutuneet ja tiedossa olevat tulot maankäytön tulosalueella ylit tä vät tuloarviot noin 359.000 eurolla. Tuloarvioihin ei ole tehty muu tos esi tys tä. Lisäksi myös muissa tu los yk si köis sä on mah dollis ta tarkentaa talousarviota niin, että tu lo ar vioi ta nostetaan tai mää rä ra ho ja pienennetään. Tavoitteeksi voi daan realistisesti aset taa vähintään 550.000 euron parannus toi min ta kat tee seen jo esi tet ty jen 150.000 euron lisäksi. Investointien talousarviomuutoksissa ei ole tarkistettu tu lo ar vioita. Toteutuneiden maa-alueiden myynnit ylittävät tuloarvion noin 76.700 eurolla. Pääkirjaston valtionavustusta ei ole päivitetty. Katu jen ja yleisten alueitten sekä vesihuollon in ves toin ti mää rä rahois sa on tarkentamista. palauttaa teknisen lautakunnan talousarviomuutosesityksen uudel leen valmisteltavaksi. Talousarviomuutokset tulee käydä läpi kaupunginjohtajan ja kaupun gin kam ree rin kanssa ennen kuin esitys tehdään lau ta kun nal le. Merkittiin, että kaupunginkamreeri Johanna Tähkiö osallistui tämän asian käsittelyyn klo 16.57-17.10. Lisätietoja: Kaupunginkamreeri Johanna Tähkiö, puh. 04010 44020, säh köpos ti johanna.tahkio@lieksa.fi Toimistonhoitaja Mirja Turunen, puh. 04010 44005, sähköposti mir ja.turunen@lieksa.fi TEKLA 103 Teknisen virasto on käynyt talousarvioraportit uudelleen läpi. Käyttötalouden osalta määrärahaa esitetään alennettavaksi toimitilojen tulosyksikössä 230 000 ja vesihuollon tulosyksikössä 50 000. Maankäytön tuloarviota esitetään korotettavaksi 367 700. Yhteensä toimintakate paranee 647 700.
Investointikohteissa määrärahoja esitetään alennettavaksi seuraavasti: Maa- ja vesialueet/myynnit 60 000 Keskuskeittiö 10 000 Rantalan koulun ent. asuintalo 180 000 Pääkirjasto 300 000 Partalanmäen sprinkler-järj. 20 000 Uimahallin vesikatto 25 000 Kevyen liikenteen väylät 70 000 Pintaukset /roilopaikkaukset 50 000 Toukolantie 15 000 Kolin vesijohtoverkosto 20 000 Kolin viemäriverkosto 8 000 Lieksan vedenottamot 3 000 Viemärilaitoksen pumppaamot 5 000 Kevätniemen vesijohtoverkosto 100 000 Koulukadun vesijohdot 10 000 Kevätniemen viemäröinti 100 000 Yhteensä 976 000 Lisämäärärahaa esitetään seuraaviin kohteisiin Museo/vanhojen rak.kunnostus 17 000 Koulukatu 15 000 Keräävä harjalaite 13 000 Yhteensä 45 000 Investointikohteiden tuloarviota esitetään korotettavaksi maa- ja vesialueiden myynnissä 76 700, museon vanhojen rakennusten peruskorjauksen tuloissa 11 000 sekä pääkirjaston valtionavustustuloissa 629 500. Kohteittain esitykset käyvät ilmi teknisen viraston laatimasta yhteenvedosta. Tj. Tuomo Kotilainen: Tekninen lautakunta esittää Lieksan kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että se alentaa käyttötalousarviota toimitiloissa 230 000 ja vesihuollossa 50 000 korottaa maankäytön käyttötalouden tuloarviota 367 700 alentaa eri investointikohteiden määrärahoja yhteensä 976 000 myöntää eri investointikohteille lisämäärärahaa yhteensä 45 000 korottaa investointikohteiden tuloarvioita yhteensä 717 200.
Jakelu: Lieksan kaupunginhallitus Lisätietoja: tekninen johtaja Tuomo Kotilainen, puh 04010 44701 sähköposti tuomo.kotilainen@lieksa.fi teknisen lautakunnan pöytäkirjanpitäjä Raija Puumalainen, puh. 04010 44702 sähköposti raija.puumalainen@lieksa.fi