SIVISTYSTOIMEN OSAVUOSIKATSAUS 3 / 2013 1.1/1.7. 30.9.2013 40 SIVISTYSTOIMI Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja Pirjo Hepo-oja/ vs.sivistystoimenjohtaja Miia Kemppi Sitovien tavoitteiden toteutuminen: Sivistystoimen toiminta on sujunut lähes suunnitelmallisien mukaisesti. Joitakin sitovia tavoitteita jää saavuttamatta tänä vuonna. Peruskoulujen työjärjestyssuunnittelun kehittäminen, kuljetusohjelmiston hankintaa ja käyttöönottoa ei päästä tekemään tänä vuonna resurssivajeen vuoksi. Suunniteltujen varojen kohdalla tehtiin määrärahamuutos, varojen kohdentaminen lukion kuituverkkohankintaan. Päivähoidon keskimääräinen käyttöprosentti (lasten määrä henkilökuntaa kohti) on vähintään 90 %. Täyttöasteet jäävät selvästi alle tavoitetason. Perusteena ovat käyttöprosenttien suuret vaihtelut lasten poissaolojen vuoksi (mm. sairastelut, lomat, muut poissalot). Heinolan kirjasto osallistuu aktiivisesti seudulliseen kirjastoyhteistyöhön. Tavoite jää saavuttamatta vain seutukirjaston käynnistymisen kohdalta vuonna 2013. Seudullisesti verkkokirjaston kirjastoyhteistyö on ollut edelleen vaikeuksissa ja seutukirjaston käyttöönotto siirtyy vuodelle 2014. Seutukirjaston käyttöönottamiseen varatut määrärahat muutettiin määrärahamuutoksella kohdennettavaksi kirjaston lainausautomaatin hankintaan ja vanhentuneen tietokonekannan uusimiseen. Valtuuston asettamat toiminnanohjaustehtävät talousarviossa v. 2013 /kaupunginvaltuusto 10.12.2013: Kulttuuripalvelut: Ratkaistaan kulttuuri- ja museopalveluiden toimistotyön organisointi ja siihen liittyvät toimistotilakysymykset ottaen huomioon mm. käynnistyvä puutalokorttelin miljöösuunnittelu. Museon varastotilojen käyttö ja tulevaisuuden tilatarpeet myös selvitetään. Toteuma: Toiminnanohjaustehtävään liittyvästä puutalokorttelin miljöösuunnittelusta on vastannut tekninen toimi. Päätettäväksi on valmisteltu kolme eri vaihtoehtoa. Suunnitelmavaihtoehdot menevät tekniseen ja liikunta- ja kulttuurilautakuntiin päätettäväksi lokamarraskuulla. Liikuntapalvelut: Liikuntapalveluiden avustuksiin on lisätty 65 000 käytettäväksi Pikijärven ampumaradan ja siellä sijaitsevan rakennuksen korjaustöihin (Heinola Ampujat ry). Edellytetään, että korjaushankkeelle saadaan ulkopuolista rahoitusta ja että hankkeesta esitetään tarkat suunnitelmat. Toteuma: Ampumaradan päärakennuksen peruskorjaus on valmistunut syksyllä ja ratakorjaukset ovat lähes valmiit. Työt saatetaan loppuun ennen talvikautta. Sivistystoimen talousarvio: Sivistystoimen talousarvio toteutuu suunnitellusti. TULOT 82,5 % MENOT 72,3 %
NETTO 71,2 % SIVISTYSLAUTAKUNTA 400 OPETUS JA KOULUTUSTOIMEN HALLINTO (Sivistystoimen hallinto) Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja Pirjo Hepo-oja / vs.sivistystoimenjohtaja Miia Kemppi Toiminnan kuvausta: Pirjo Hepo-oja on ollut virkavapaalla ja sijaisena on toiminut 5.8-31.12.2013 Miia Kemppi. Koululaisten ilta- ja aamupäivätoiminta siirtyi Heinolan seurakunnalta kaupungin omaksi toiminnaksi ja syksyn aikana iltapäivätoiminnan koordinoinnista on vastannut koulutusjohtaja Juha Patrakka. Lisäksi sisäisin siirroin kulttuuripalveluista on siirretty yksi toimistosihteeri 1.8.2013 alkaen toistaiseksi opetus- ja koulutuspalveluiden hallintoon hoitamaan iltapäivätoimintaa liittyvää toimistotyötä. Sitovien tavoitteiden toteutuminen: 1. Opetus- ja koulutuspalveluiden palveluverkko on alueellisesti tasapainoinen ja taloudellisesti kestävä. Tavoite: Vuonna 2010 tehtyjen päiväkoti- ja kouluverkkopäätösten toteutuminen. Toteuma: Niemelä-talon päiväkoti on aloittanut toimintansa 1.8.2013. Kuluvan syksyn aikana on myös suunniteltu Kurpanharjun alueen päivähoidon (päiväkodin + ryhmäperhepäivähoitokodin) liittämistä Myllyojan koulun yhteyteen tulevan saneerauksen yhteydessä. Talousarvion toteutuminen Opetus- ja koulutustoimen hallinnon (sivistystoimen hallinnon) talousarvio ylittyi hieman. Hallinnon palkkakuluihin on kohdistunut virheellisesti kuluvan syksyn ajan kahden johtajan palkat. Tilanne oikaistaan piakkoin. MENOT 75,9 % NETTO 75,9 % 410 PERUSKOULUTUS Vastuuhenkilö: koulutusjohtaja Juha Patrakka Toiminnan kuvausta: Perusopetuksen lukuvuoden 2013 2014 aloitus on käyty Myllyojan koulun väistöä valmisteltaessa ja Seminaarin koulun osaväistön alkaessa. Seminaarin koulun kellarikerros on suljettu syyskuun alussa ja siellä tehdään lisätutkimusta pohjavaurion laajuuden selvittämiseksi. Heinola on käynnistämässä omaa osuuttaan opetussuunnitelmatyössä. Iltapäivätoiminta käynnistyi opetus- ja koulutuspalvelujen neljässä omassa toimipisteessä, yhdessä varhaiskasvatusyksikössä ja yhdessä nuorisotoimen yksikössä. Yksi toimipiste toimii järjestöavustuksella. Sitovien tavoitteiden toteutuminen: 1. Perusopetuksen kolmiportaisen tuen resurssien kohdentaminen täsmällisemmin ja tehokkaammin. Tavoite: Perusopetuksen resurssin kohdentaminen yksilötasolle saakka selvitetään 5/2013
mennessä. Kolmiportaisen tuen kohdistamisen täsmentämistä varten on asetettu työryhmä. Työryhmän esityksen mukaisesti tehdään 8/2013 sivistyslautakunnalle esitys tarvittavista muutoksista vuoden 2014 talousarvioon Toteuma: Sivistystoimenjohtajan asettaman työryhmän työ jatkuu vielä vuoden loppuun. Loppuraportti valmistunee joulukuun loppuun mennessä. 2. Oppilashuoltopalvelujen käytön tehostaminen. Tavoite: Soten Lapepan ja koulujen välille kehitetään rajapintaa häivyttävä järjestelmä. Toteuma: Palveluja kehitetään moniammatillisessa työryhmässä. Koulutuksellisen tasa-arvon hanke on käynnistynyt. 3. Peruskoulujen työjärjestyssuunnittelun kehittäminen Tavoite: Kaikkien työyksikköjen työjärjestyssuunnittelu saadaan tehtyä 6/2013 oppilashallinto-ohjelmistolla. Toteuma: Kuljetusohjelmiston hankintaa ja käyttöönottoa ei päästä tekemään vielä vuonna 2013. Talousarvion toteutuminen: Peruskoulutuksen talousarvio toteutuu lähes suunnitellusti. Tulojen ylittyminen johtuu saaduista opetus- ja kulttuuriministeriön avustuksista. TULOT 195,5 % MENOT 71,9 % NETTO 69,2 % 416 LUKIOKOULUTUS Vastuuhenkilö: koulutusjohtaja Juha Patrakka Toiminnan kuvausta: Lukuvuosi 2013-2014 käynnistyi koulun uudistaessa opetussuunnitelmaansa. Koulutuskeskus Salpaus jatkaa lukiokoulutuspalveluiden ostoa aikaisempaan tapaan vielä seuraavan lukuvuoden ajan, mutta on ilmoittanut luopuvansa sen jälkeen yhteistyöstä. Sitovien tavoitteiden toteutuminen: 1. Tavoite: Lukioiden yhteisen verkko-opetusta pyritään laajentamaan lukuvuoden aikana. Toteuma: Verkko-opetuksen teknisiä ongelmia on selvitetty yhdessä atk palvelujen ja operaattorin kanssa. Valokuituyhteys lukiolle ja samalla Niemelä talollekin saadaan toimintaan loppusyksyn aikana. Parempien toimintaedellytysten lisäksi yhteyden saaminen tulee säästämään datamenoissa huomattavasti. Talousarvion toteutuminen: Lukiokoulutuksen talousarvio toteutuu suunnitellusti. TULOT 61,4 % MENOT 71,1 % NETTO 71,8 % 41 MUSIIKKIOPETUS
Vastuuhenkilö: koulutusjohtaja Juha Patrakka Sitovien tavoitteiden toteutuminen: 1. Musiikkiopistolle luodaan talouden ja toiminnan seurantajärjestelmä Tavoite:. Opettaja- ja opiskelijapäätösten tekeminen on järjestetty 8/2013. Toteuma: Päätösjärjestelmän täsmentäminen saadaan valmiiksi syksyllä 2. Musiikkiopisto selvittää mahdollisuuden musiikkiterapian antamiseksi osana syrjäytymisen ehkäisemistä Tavoite: Musiikkiopisto laati asiasta selvityksen 4/2013. Toteuma: Toteutunut. Talousarvion toteutuminen: Musiikkiopiston talousarvio toteutuu lähes suunnitellusti. Henkilöstömenot ja tulot ovat alittumassa hieman. TULOT 55,2 % MENOT 71,8 % NETTO 77,2 % 418 MUU KOULUTUS Vastuuhenkilö: koulutusjohtaja Juha Patrakka Talousarvion toteutuminen: Talousarvio toteutuu suunnitellusti. MENOT 75,2 % NETTO75,2 % 420 VARHAISKASVATUSPALVELUT Vastuuhenkilö: varhaiskasvatusjohtaja Miia Kemppi / vs. varhaiskasvatusjohtaja Kirsi Mäkilä Toiminnan kuvausta: Lasten määrä päivähoidossa (sisältäen päivähoidon henkilöresurssein hoidetun koululaisten ip-toiminnan Lusissa, avoimen päiväkotitoiminnan ja taidepainotteisen kerhon) on edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden hiukan laskenut. Päivähoidossa oli 30.9.2013 yhteensä 675 lasta. Kesäaikana lasten määrä on vähäisempää lomien vuoksi, joten heinäkuussa päivähoitoyksiköistä osa pidettiin jälleen suljettuina. Varahoito ja yhteistyö yksiköiden kesken sekä tilojen keskinäinen hyödyntäminen sujui kesällä hyvin. Uusi toimintakausi käynnistyi 1.8.2013. Varhaiskasvatuksen hallinnossa tapahtui kesän aikana merkittäviä muutoksia, sillä varhaiskasvatusjohtaja Miia Kemppi siirtyi vs. sivistystoimenjohtajaksi 5.8.2013 ja perhekeskuskoordinaattori Kirsi Mäkilä siirtyi vs. varhaiskasvatusjohtajaksi 12.8.2013. Sijaisjärjestelyt kestävät 31.12.2013 asti.
Perhekeskustoiminta on jatkanut toimintaansa kesäajan jälkeen monipuolisena ja osittain uudistuneenakin. Avoimet varhaiskasvatuspalvelut ovat löytäneet jälleen osittain uuden, runsaan, käyttäjäkunnan. Henkilöstövaihdokset ovat tuoneet oman lisävärinsä tähänkin toimintaan niin koordinoinnissa kuin joidenkin ryhmien vetämisessä. Riikka Hämäläinen työskentelee vs. perhekeskuskoordinaattorina vuoden loppuun. Perhekeskustoiminnan uusiutunut johtotiimi toteuttaa yhteen sovittavaa johtamista eri tahojen kesken. Sitovien tavoitteiden toteutuminen 1. Päivähoidon keskimääräinen suhteutettu käyttöprosentti on vähintään 90 %. Toteuma: Päivähoitoyksiköiden keskimääräinen käyttöaste ajalla 1.1. 30.9.2013 oli 81,65 %, mikä on vajaan kaksi prosenttiyksikköä pienempi kuin edellisen vuoden vastaavana aikana. Käyttöasteeseen ja sen muutoksiin vaikuttavat hoidon tarpeen määrän lisäksi henkilöstön lomajärjestelyt ja erityisesti hiljaisempi kesäaika ja toiminnan käynnistyminen elokuussa. 2. Perhekeskustoiminnan suunnittelussa, toteuttamisessa ja arvioinnissa lisätään asiakkaiden osallisuutta. Toteuma: Perheiden osallisuus on näyttäytynyt luontevimmin toiminnan sisältöihin liittyvien toiveiden kuuntelemisena ja huomioimisena sekä vuorovaikutuksena toiminnan sisältöjen suunnittelussa. Toiminnassa on panostettu edelleen kohtaamiseen, kiireettömyyteen, mahdollisimman rauhallisiin puitteisiin sekä lasten ja vanhempien yhteiseen toimintaan. Heinä syyskuun aikana, toiminnan kannalta hiljaisista kuukausista huolimatta, perhekeskustoiminnan eri toimintamuotoihin kirjattiin yhteensä 1205 käyntiä. Talousarvion toteutuminen Talousarvio on toteutunut varsin hyvin, lähes suunnitelman mukaisesti. Toteuma 30.9.2013 oli 73,1 % (netto). Nettosummassa eivät luonnollisesti näy vielä syyskuun päivähoitolaskutuksen vaikutus eikä loppuvuodesta tehtävät sisäisten laskutusten oikaisut. Lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuen nettototeutuma oli 78,8 %. Tämän perusteella voi arvioida, että tämä määräraha ei tule tälle vuodelle riittämään. Myyntitulot näyttäisivät jäävän odotettua pienemmäksi. Taloudellinen tilanne ei ole huolestuttava, mutta edellyttää tiivistä seurantaa. Loppuvuoden tilanne on arvioitavissa tarkemmin vasta lokakuun jälkeen. TULOT 59 % MENOT 71,6 % NETTO 73,1 % 430 KIRJASTOPALVELUT Vastuuhenkilö: kirjastotoimenjohtaja Liisa Häyrinen Toiminnan kuvausta: Kirjastotalossa meneillään oleva putkiremontin vuoksi on lehtisali ollut suljettuna elo- ja syyskuun. Osa lehdistä on voitu siirtää yläkertaan luettavaksi. Luokkakäynnit ovat osittain siirtyneet lokakuulle tai jääneet pois kokonaan. Remontointi on haitannut näin normaalia toimintaa mutta ovet on voitu pitää auki asiakkailla supistuneilla palveluilla. Sitovan tavoitteen toteutuminen
1.Kirjasto panostaa edelleen lasten ja nuorten lukutaidon parantamiseen. (kirjastokäynnit ja vinkkaus). Toteutumisen arviointi: Ryhmien ja lasten määrä sekä vinkkauskäynnit kouluilla. Toteuma: Syyskuun alussa kirjastossa vieraili Tarinataikurit, jotka tarinoiden ja improvisaatioesitysten keinoin innostivat lapsia lukemaan. Tilaisuuksia oli 6 kpl ja kävijöitä 470. 2.Heinolan kirjasto osallistuu aktiivisesti seudulliseen kirjastoyhteistyöhön. Toteutumisen arviointi: Saavutetut tulokset, osallistumisen aktiivisuus, Heinolan näkyvyys asiaa koskevissa keskusteluissa. Toteuma: Kolmen maakunnan yhteistyöhanke on lopuillaan ja seudullisesti verkkokirjaston kirjastoyhteistyö on ollut edelleen vaikeuksissa kun osa kunnista on halunnut omia erillisratkaisuja. Heinola on mukana enemmistön yhteistyössä. Talousarvion toteutuminen Kirjastopalveluiden talous toteutuu suunnitellusti. TULOT 69,5 % MENOT 74,6 % NETTO 75,1 % 440 NUORISOPALVELUT Vastuuhenkilö: nuorisotoimenjohtaja Heli Warto Toiminnan kuvausta: Syyslukukauden alkaessa nuorisopalvelujen henkilökunta on yhteistyössä eri tahojen kanssa järjestänyt ryhmäytyspäiviä 7-luokille, lukion aloittaville luokille ja osalle Salpauksen opiskelijoita. Nuorisotilojen syyskausi on alkanut vilkkaasti. Koulutuskeskus Salpauksen ja Heinolan kaupungin yhteinen Opinpaja-hanke on käynnistetty. Työpaja Torpan toiminnassa on ollut työkokeilussa, kuntouttavassa työtoiminnassa sekä palkkatuella yhteensä 75 henkilöä. Etsivä nuorisotyö on tehnyt hyvää yhteistyötä koulujen sekä muiden nuorisotyötä tekevien viranomaisten kanssa. Koulupudokkaat ja keskeyttäjät ohjautuvat etsivän työn pariin. Sitovien tavoitteiden toteutuminen 1. Työpaja Torpan työpajajakson jälkeen 50 % sijoittuu koulutukseen tai työelämään. Toteutumisen arviointi: Toiminnassa mukana olleiden nuorten lukumäärä ja nuorten sijoittumiset työelämään tai koulutukseen. Toteuma: Tavoite on toteutunut. Työpajajakson on lopettanut 35 nuorta, joista 20 on sijoittunut joko koulutukseen tai työelämään. Sijoittumisprosentti 57,1 % 2. Nuorisopalveluiden ja yläkoulun toiminnalliset yhteistyörakenteet vakiinnutetaan (Jopo toimintamalli, Loisto - tyttöryhmä, Etsivä työ) Toteutumisen arviointi: Etsivien käyntikerrat yläkouluilla ja pienryhmissä, JOPO toimintamallin ja Loisto -tyttöryhmän toiminnan arviointi osallistujapalautteen perusteella. Toteuma: Yläkoulujen ja nuorisopalveluiden yhteistyö on toiminut suunnitellusti.
Talousarvion toteutuminen Nuorisopalveluiden talous ei toteutunut ihan suunnitellusti. Etsivän nuorisotyön ja työpajatoiminnan kehittämisen hankerahoista arviolta 60.000 euroa puuttuvat vielä kuluvan vuoden tuloista. Tuloiksi arvioituja palkkatukivaroja ei saavuteta, koska TE-hallinto on pienentänyt asiakkaiden päiväkohtaisia tukisummia. Taloutta tasapainottaa kuitenkin menojen pienoinen alittuminen. TULOT 50,3 % MENOT 73,7 % NETTO 86,00 % LIIKUNTA JA KULTTUURILAUTAKUNTA 450 KULTTUURIPALVELUT Vastuuhenkilö: kulttuurisihteeri Saija Jäppinen Toiminnan kuvausta Elokuussa järjestettiin kesäteatterilla Heinolassa Jyrää konsertti. Konsertissa olivat esiintymässä varusmiessoittokunnan showbändi, Irina sekä Cheek. Taidemuseolla avautui 10.10 Kaarina Karjalaisen maalausten näyttely. Galleria Lambertissa on Heinolan kameraseuran ry:n 40v. juhlanäyttely. Vuoden 2014 kesälle on suunniteltu kesäteatterikomedia Ilmasta rahaa sekä Heinolan kaupunginmuseon 50-vuotisjuhlanäyttelyn myynti- ja tapahtumamarkkinointi on aloitettu ryhmämyyntipäivillä. Markkinoinnin kärki on kesäteatteri komedia Ilmasta rahaa sekä kaupunginmuseon 50-vuotisjuhlanäyttely. Tapahtumiin odotetaan yhteensä yli 30.000 kävijää. Sitovien tavoitteiden toteutuminen 1. Heinolan kesäteatterin tulot kattavat kustannukset. Toteutumisen arviointi: Vuoden 2013 talousarvion toteutuminen Toteuma: Sitova tavoite on toiminnan lähtökohta. Tavoite toteutuu. 2. Tapahtumayhteistyö yrittäjien kanssa tiivistyy. Toteutumisen arviointi: Yrittäjiltä kerättävä palaute, yritysyhteistyötuotteiden (yöpymis- ja lounaspaketit) määrä, messuyhteistyö. Toteuma: Kulttuuritoimisto on aloittanut kesän 2014 tapahtumamarkkinoinnin yhdessä paikallisten yrittäjien kanssa. Kesäteatterin yhteistyöpaketteja yritetään lisätä sekä etsiä uusia yhteistyökumppaneita lisää. 3. Museopalvelut vahvistavat Heinolan profiilia vahvana kulttuurikaupunkina ja siten edesauttavat välillisesti matkailun kasvua. Toteutumisen arviointi: Museon näyttelyiden medianäkyvyys; näyttelyiden kävijämäärä. Toteuma: Museoiden näyttelyt avoinna vuoden loppuun. Kävijämäärät ovat laskusuunnassa. Lopulliset kävijämäärät tarkentuvat loppuvuodesta.
Sitovien tavoitteiden toteutuminen 2014 Diivat komedia 27 000 kävijää Unikeonpäivä Kylpylän rannassa 600 kävijää Stan up Show kesäteatterilla -Saariluoma, Leikola, Johansson 800 kävijää Heinolassa Jyrää konsertti 5 000 kävijää Museon kesänäyttelyt 4 646 kävijää (1.5. - 30.9.) Kivalterin talo 1 339 kävijää (1.5. 30.9.) Talousarvion toteutuminen Kulttuuripalveluiden talous ei ole toteutunut suunnitellusti. Arvioidut tulot ovat ylittyneet, lähinnä kesäteatterin musikaali- toiminnon osalta noin 90 500 euroa. Menot ovat osoittautuneet arvioituja suuremmiksi. Menojen kohdalla on hyvin todennäköistä niiden jonkinasteinen ylittyminen. TULOT 109,4 % MENOT 88,8 % NETTO 64,9 % 475 LIIKUNTAPALVELUT Vastuuhenkilö: liikuntatoimenjohtaja Matti Nieminen Toiminnan kuvausta: Toiminnan painopiste on ollut terveysliikuntapalvelujen suunnittelussa, kehittämisessä ja tuottamisessa. Teknisen toimen kanssa on sovittu kunnossapitotehtävien tuottamisesta huomioon ottaen kunnossapitotehtävät ja henkilöstöresurssit. Yhteistyöllä pyritään entistä kustannustehokkaampaan toimintaan. Sitovien tavoitteiden toteutuminen 1. Terveysliikuntaa edistetään yhteistyössä eri hallintokuntien kanssa. Toteutumisen arviointi: Liikuntapalveluiden alaisuudessa toimiva terveysliikunnan koordinaattori raportoi yhdessä sosiaali- ja terveystoimen liikuntaneuvojan kanssa eri hallintokuntien välisen yhteistyön etenemisestä: eri hallintokuntien yhteiset kokoukset /työryhmät; raportit terveysliikuntatyön etenemisestä. Toteuma: Terveysliikuntapalvelujen tuottaminen on edennyt suunnitelmien mukaisesti. Yhteistyö eri hallintokuntien ja ulkopuolisten tahojen kanssa on toiminut erittäin hyvin. Sosiaali- ja terveystoimen liikuntaneuvojan tehtävä on täytetty syyskuussa 2013. Talousarvion toteutuminen Liikuntapalveluiden talous ei toteutunut ihan suunnitellusti. Asetettu tulostavoite liikuntalaitosten osalta saattaa jäädä alle tulotavoitteen. Mikäli syksyn liikuntatilojen käyttöaste on hyvä uimahallin osalta tavoite voi myös toteutua. Nettomenojen osalta liikuntapalvelut on pysynyt tavoitteessa. Menet ovat hieman alittuneet. TULOT 64,4 % MENOT 72,1 % NETTO 73,8%
Taulukko 1: Sivistystoimen palkkojen (ei sivukuluja) toteuma osastoittain talousarviovuoden 3.neljänneksessä (30.9.2013)
Taulukko 2: Sivistystoimen talousarvion toteuma (netto) osastoittain talousarviovuoden 3. neljänneksessä (30.9.2013)