VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN LAADINTAOHJEET

Samankaltaiset tiedostot
VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2019 TALOUSARVION LAADINTAOHJE

KARKKILAN KAUPUNKI VUODEN 2018 TALOUSARVION LAADINTAOHJEET

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Keskusvaalilautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA Tarkastuslautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA 2018

LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELUOHJEET. Suunnittelun aikataulu

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/ SISÄLLYSLUETTELO

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/ SISÄLLYSLUETTELO

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien taloussuunnitelmaesitysten

LAPIN LIITTO Hallitus

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA

VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat

Talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Kunnanhallitus nro 6/ SISÄLLYSLUETTELO

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

LAPIN LIITTO Hallitus

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti

LAPIN LIITTO Hallitus Liite

VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO- OHJE

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Lisätietoja: laskentapäällikkö Anna-Miia Liimatalta, puh.2071 tai talousjohtaja Pekka Kivilevolta, puh.2080.

Henkilöstösuunnitelma liitetään osaksi taloussuunnitelmaa.

Kiinteistöpalv ,2 Yhteensä ,4

Talousarvioraami 2020 Kunnanhallitus

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet

IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET


Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Luumäen kunta Loppuraportti 2013

Lappeenrannan kaupunki VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA

Mäntyharju Pöytäkirja 1/ (9) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.

Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta

Lauta-/johtokunnan pöytäkirjanote toimitetaan talouspalveluihin

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Tarkastuslautakunta AIKA klo PAIKKA

Ritva Lill-Smeds, jäsen

Vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen

Kunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila

SONKAJÄRVEN KUNTA Kunnanhallitus SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA

Maija Räsänen. Puheenjohtaja. Jorma Voutilainen. Tarkastusaika. Tuusniemi klo 14:00 alkaen. Allekirjoitus. Paikka ja pvm

TARKASTUSVIRASTO. Johtoryhmä TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA -VIRASTON TULOSBUDJETTI Tarkastuslautakunnan ja -viraston tavoitteet

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL

Kunnanhallitus nro 11/ SISÄLLYSLUETTELO

Varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tilannekatsaus talousarvion 2015 pohjaksi

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

keskiviikkona klo

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017

Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset valtuuston toimivallan osalta

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

HYTE -toimijat. Sakari Kela,

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018

Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä :t JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, :t 15-17

Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talousarvioesityksen sisältö ja asemointimalli

Ehdotus vuoden 2013 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi/ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Vuoden 2013 talousarvioehdotus ja vuosien taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien investointisuunnitelmaehdotus

Kuntalaki ja kunnan talous

Ehdotus Esittelijä: Markku T Tuunainen, perusturvajohtaja

Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje

KAUHAVAN KAUPUNKI. Talousarvion 2016 laadintaohje

Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa. Talousjohtaja Anne Arvola

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

SÄÄNTÖKOKOELMA 055. Kaupunginkanslia JOENSUUN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuuston hyväksymä

TALOUSARVIO KEHYSLASKELMA TOIMIALOITTAIN Sisäiset ja ulkoiset toimintatulot ja toimintamenot

I. Perehdytys: II. Talousarvioesitys 2018 ja suunnitelmavuosien 2019 ja 2020 talousarvio

Korjauslista vuoden 2019 talousarvioon,

Vuoden 2019 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje

Koetalousarvion rakenne ja JHSsuositukset

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Transkriptio:

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2018 2019 LAADINTAOHJEET

LAADINTAOHJEET TALOUSARVIOLLE Taloudelliset puitteet ja valmisteluaikataulu Kunnanhallitus antaa talousarviolle kehykset 15.8.2016. Kehykset rajaavat lautakuntien sekä kunnanhallituksen toimintamenojen toimielinten enimmäismäärät ja toimintatuottojen vähimmäismäärät. Kehykset ovat toimintakatteen osalta sitovat. Toimielimien tulee laatia kunnanhallituksen antaman kehyksen puitteissa, keskuksien johtajien johdolla, ehdotukset talousarvioksi ja käsitellä ne asianomaisessa toimielimessä. Keskusvaalilautakunnan, tarkastuslautakunnan ja kunnanvaltuuston osalta talousarvio valmistellaan osana kunnanhallituksen talousarviota, joka viedään päätöksentekoon talousarvion yhteydessä. Talousarvion yhteydessä tulee laatia myös: taloussuunnitelma vuosille 2018 2019 valtuuston strategisia tavoitteita tukevat toiminnalliset tavoitteet käyttötalousosan tekstit ja tunnusluvut selvitys toimielimien investoinneista ja niiden perustelut Näiden lisäksi talousarviossa huomioidaan sisäiset tulot ja sisäiset menot. Henkilöstöhallinto valmistelee talousarvioon kunnan koko henkilöstöä koskevan osuuden keskuksilta saatavan tiedon pohjalta. Keskuksien tulee toimittaa lautakunnissa hyväksytyt talousarvioehdotuksensa sekä muu aiemmin mainittu materiaali osoitteeseen talouspalvelut@vihti.fi viimeistään 21. syyskuuta 2016. Ennen lautakuntien päätöksentekoa tulee kunnanjohtajan ja keskuksien käydä keskustelut valmisteilla olevista lautakuntaehdotuksista. Investointeihin ja sisäiseen laskutukseen liittyvästä aikataulutuksesta määrätään ohjeessa myöhemmin erikseen. Materiaalin saatuaan talouspalvelut kokoavat talousarvioehdotuksista yhteenvedon, josta laaditaan kunnanjohtajan budjetti. Osana kunnanjohtajan budjetin laadintaan käydään keskuksien välillä kunnanjohtajan kanssa keskustelut tasapainotuksesta 26.9-9.10. Kunnanhallitus käsittelee kunnanjohtajan talousarvioehdotusta 24.10 26.10.2016 ja tekee talousarviosta ehdotuksen valtuustolle, joka tekee asiasta päätöksen marraskuussa. Tarkempi talousarvioprosessin kuvaus käy ilmi kuviosta 1. Keskuksien tulee aloittaa tekstien ja taulukoiden valmistelu välittömästi hyödyntämällä tehtyjä valmiita teksti- ja taulukkopohjia (T:\TA 2017\Tekstit). 1

Kuva 1. Talousarvioprosessi 2017 Lähtökohtatiedot Kuntalain 110 :n mukaisesti talousarviossa valtuusto hyväksyy toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet ja niiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot. Talousarvio on tärkein yksittäinen kaupungin talouden ja toiminnan ohjauksen väline. Vuoden 2017 talousarviokehyksen lähtökohtana on valtuuston hyväksymän strategian mukaisesti se, että tilikauden tulos tulee olemaan ylijäämäinen. Tämä tulee olemaan erittäin haasteellinen tavoite, sillä edellisen kerran kunnan tilinpäätös on ollut ylijäämäinen vuonna 2014 ja jos huomioidaan vain peruskunta ilman vesihuoltolaitosta, edellinen ylijäämäinen vuosi on ollut vuonna 2011. Haasteellisuutta suunnitelmavuosien osalta lisää epätietoisuus sote- ja maakuntauudistuksesta. Vuoden 2017 talousarviokehys annetaan poikkeuksellisesti eri aikaan talousarvion laadintaohjeen kanssa, koska kehyksen kannalta liittyy vielä suurta epätietoisuutta koko kunnan talouden kannalta merkittäviin asioihin liittyen. Tällaisia asioita ovat muun muassa kilpailukykysopimuksen taloudelliset vaikutukset sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannuksien kehittyminen. Tuoreimpien ennusteiden mukaan kunnan veroluonteisiin eriin (verotulot ja valtionosuudet) ei odoteta suurta kasvua. Annettavan kehyksen osalta tämä tulee tarkoittamaan sitä, että kehys tulee olemaan vuoteen 2016 nähden keskuksien yhteenlasketun toimintakatteen osalta leikkaava. Ulkoiset toimintatuotot ja toimintakulut Toimielimet käsittelevät budjettia laatiessaan omat myynti-, maksu- ja muut tulonsa sekä tekevät niihin kaikki mahdolliset tarkastukset tulojen lisäämiseksi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että keskuksien johtajien johdolla tarkistetaan, että toimielimen toimintatuotot vastaa- 2 Talousarvion laadintaohje 2017

vat vähintään kunnalle toiminnoista aiheutuvia kustannuksia. Vaihtoehtoisesti veloitetaan määräysten (lakien/asetusten) asettamat enimmäisveloitukset. Hintojen tarkistuksessa tulee ottaa huomioon palvelutuotannon suoritemäärän muutokset ja kustannustason kasvu. Inflaation ennustetaan olevan vuonna 2017 noin 1,25 % (Lähde: Finanssialan keskusliitto 4.5.2016). Toimielimien tulee tarkastaa budjettia laatiessaan omat toimintakulunsa ja pyrkiä rajoittamaan niiden kasvua kaikilla mahdollisilla keinoilla laiminlyömättä kuitenkaan määräysten (lakien/asetusten) asettamia velvollisuuksia. Ohjeistus Palkat Henkilöstöpalvelut ovat lähettäneet palkkajärjestelmästä ajetut henkilöstötiedot keskuksiin huhtikuussa 2016. Keskukset käyvät läpi henkilöstölistauksen oikeellisuuden ja tekevät mahdollisista virheistä sekä poikkeamisista syntyvät korjaukset Budnettiin sisäänluettavaan exceliin 1.8.2016 mennessä. Taloussihteerit syöttävät tämän jälkeen vastaamansa keskuksen palkkatiedot Budnettiin 14.8.2016 mennessä. Henkilöstöpalvelut vastaavat eläkemenoperusteisten ja varhaiseläkemaksujen keskitetystä budjetoinnista. Keskuksien tulee tarkistaa syötetyt tiedot Budnettista ja varmistaa tietojen oikeellisuus 21.9.2016 mennessä. Keskuksien tulee huomioida henkilöstökulujen budjetoinnissa keskitetysti syöjettyjen palkkatietojen lisäksi mahdolliset kokouspalkkiot. Tietohallintoon ja -tekniikkaan liittyvät kulut Keskukset käyvät keskuksien johtajien johdolla läpi seuraavan vuoden it-hankintatarpeensa ja toimittavat tiedon ja perustelut niistä osoitteeseen tietohallintojohtaja@vihti.fi 1.8.2016 mennessä. Rutiinihankintoja laajemmista kehittämishankkeista tulee tehdä myös projektikuvaus sekä kannattavuuslaskelma tai muu selvitys hyöty- ja kustannusvaikutuksista. Ittarpeiden kartoituksen jälkeen kunnan tietohallinnon johtoryhmä Thor käsittelee ehdotetut it-hankinnat elokuussa 2016. Thorin käsittelyssä priorisoidaan it-hankinnat tarpeellisuuden mukaan sekä arvioidaan henkilöstöresurssit toteuttaa hankkeita. Tietohallintojohtaja ja Tieran it-palveluhenkilöstö tukevat tarvittaessa keskusten it-kustannusten arviointia. Tietohallinnon osalta varataan keskitetysti hallintokeskukseen määrärahat tietohallinnon asiantuntijapalveluihin ja kunnan yhteisten it-palvelujen (esim. Tieran infra- ja tukipalvelujen) järjestämiseen. Muuten it-budjetoinnissa lähtökohtana on omistajavastuu: se jonka tarkoituksia jokin tietojärjestelmä tai laite palvelee, vastaa hankintojen, ylläpidon, päivitysten ym. kustannuksista ja budjetoinnista. Keskuksien budjetoimia it-kustannuksia voivat olla esimerkiksi pääte- ja oheislaitteet, ohjelmistolisenssit, monitoimilaitteiden vuokrat tai muiden omaa toimialaa koskettavien it-laitteiden ja -palvelujen hankinnat. Keskuksien it-hankinnat tulee tehdä kunnan sopimustoimittajilta. Vuotta 2017 koskevat it-hankintojen määrärahat tulee olla selvillä ja päätettynä asianomaisessa toimielimessä muiden talousarvioehdotusten tavoin 21.9.2016 mennessä. Sisäinen laskutus Sisäisten erien laskennasta vastaavat tilapalvelut ja ateria- ja puhdistuspalvelut. Sisäisten erien laskennan osalta tiedot tulee toimittaa taloussihteereille 30.8.2016 mennessä. Sisäisten laskutusperiaatteiden laadinnassa tulisi kiinnittää huomiota siihen, että laskutusperi- 3

aatteet sidotaan tasausmenettelyin toteutuneisiin kustannuksiin. Lisäksi periaatteista on hyvä keskustella avoimesti keskuksien välillä, jotta mahdollisia väärinymmärryksiä ei synny. Sisäisen laskutuksen erät tulee olla syötettynä Budnettiin 21.9.2016 mennessä. Investoinnit Yli 10 000 euron hankintoja, jotka tuottavat kunnalle tuloa tai ovat palvelutuotannon käytössä useamman tilikauden ajan, pidetään investointeina. Investointihankkeet käsitellään erikseen käyttötaloudesta. 10 000 euron hankintaraja perustuu kirjanpitolautakunnan kuntajaoston yleisohjeeseen kunnan ja kuntayhtymän suunnitelmanmukaisista poistoista. Ohjeen mukaan kunta voi kirjata hyödykkeestä aiheutuneen menon tilikauden kuluksi, mikäli hankintameno ennen rahoitusosuuden vähentämistä alittaa enintään 10 000 (pienhankinta), eikä kirjaustavalla ole olennaista vaikutusta tilikauden tulokseen eikä taloudellisesta asemasta annettavaan kuvaan. Irtaimen käyttöomaisuuden liittyvien investointien hankintamääräraha on tarkoitettu sellaisen irtaimen hankintaan, jonka käyttöikä on yli 3 vuotta ja hankintahinta yli 10 000 euroa. Jos hyödyke koostuu useasta eri komponentista, joiden yhteenlaskettu hankintameno ylittää hintarajan, niin sitä pidetään myös investointina. Tällaisia voi olla esimerkiksi kerralla hankittava hyödykeryhmä (mm. atk-laitteet) tai ensikertainen kalustaminen. Investointikohde ei kuitenkaan voi olla yhdistelmä useasta eri hyödykkeestä, jotka koskevat useita toimipisteitä (esimerkiksi usean eri koulun teknisen työn parantaminen). Keskuksien johtajat valmistelevat rakentamiseen ja kunnostukseen liittyvät investointihankkeet tekniselle johtajalle 8.8.2016 mennessä. Investointihankkeissa on esitettävä perustelujen lisäksi mahdollisuudet valtionavustuksiin tai muihin vastaaviin tukiin. Tarveselvityksestä on käytävä ilmi investoinnin tarkoitus/tarve sekä kuvaus siitä tavoitellaanko investoinnilla palvelutuotannon määrän lisäystä, palvelukyvyn parantamista vai tuotannon tehostamista. Lisäksi tarveselvityksestä on käytävä ilmi hankkeen kokonaiskustannus sekä arvio hankkeen toteutuksen myötä saatavasta euromääräisestä hyödystä. Investointien realistisuutta tarkastellaan suunnittelu- ja toteutusresurssien valossa erillisessä investointiryhmässä, joka jaksottaa investointihankkeet taloussuunnittelukaudelle. Investointiryhmä kokoontuu 15.8.2016. Keskukset toimittavat toimielimissä hyväksytyt investoinnit talouspalveluihin. Muut irtaimeen omaiseen liittyvät investoinnit toimialat toimittavat vastaavineen selvityksineen lautakuntakäsittelyn jälkeen suoraan talouspalveluihin 21.9.2016 mennessä. Tämän jälkeen kunnanjohtaja käy keskuksien kanssa läpi hyväksytyt investoinnit ja niitä käsitellään kunnan johtoryhmässä 4.10.2016 ennen kuin ne viedään kunnanjohtajan budjettiesityksenä kunnanhallitukseen. Vihdin Vesi liikelaitos Vihdin vesihuoltolaitos toimii liikelaitoksena, jolla on oma tase. Vesihuoltolaitoksen talousarvio on valtuustossa hyväksytty tilikauden yli/alijäämä tasolla ja lisäksi on määritelty investointien enimmäismäärä. Talousarviossa vesihuoltolaitos on omana yksikkönään, pääoman tuottoaste ja ylijäämätavoite ovat Vihdin Veden talousarvion laadintaa ohjaavat tavoitteet. Sitovina erinä vuonna 2017 ovat peruspääoman 3 % korko, joka euromääräisenä on noin 393 000 euroa ja ylijäämätavoite vähintään 400 000 euroa. 4 Talousarvion laadintaohje 2017

Kuntakonsernin taloussuunnitelman kokoaminen Kuntakonsernin tytäryhteisöt toimittavat kunnanhallitukselle taloussuunnitelmaa koskevat esityksensä 3.10.2016 mennessä. Esityksien tulee sisältää toiminnan ja talouden tavoitteet vuodelle 2017, myös toiminnallisia tavoitteita tulee käyttää alustava tulos- ja rahoituslaskelma vuodelle 2017 selvitykset vuoden 2017 investoinneista ja lainatarpeesta. Samoin tulee esittää selvitykset toiminnan merkittävistä muutoksista. Hyvän lopputuloksen ja sitoutumisen aikaansaamiseksi on tärkeää, että tavoiteasettelu lähtee alkuun tytäryhteisön hallituksesta ja toimivasta johdosta. On tärkeää, että tytäryhteisöt tekevät omat esityksensä tavoitteista vuosien 2017 2019 taloussuunnitelmaan. Annettu aikataulu on kunnan taloussuunnitelman kannalta ehdottoman sitova, tämän jälkeen tehdyt esitykset eivät ehdi mukaan kunnanhallituksen käsittelyyn. Esitykset toimitetaan ensisijaisesti sähköpostin liitetiedostoina. Talousarviotietojen syöttäminen Euromääräiset talousarvioehdotukset syötetään tietokantaan Budnet-ohjelmaa käyttäen 13.6. 21.9.2016. Keskukset toimittavat listan käyttöoikeuksia tarvitsevista ihmisistä talouspalvelun sähköpostiosoitteeseen. Ohjelman käyttöopastusta saa tarvittaessa talouspalveluista. Budjetoinnin tukena on suositeltavaa käyttää aiempien vuosien tilitasolla olevia toteumatietoja, jotka ovat saatavissa kaupungin intranetistä löytyvästä TANE-ohjelmasta. TANEsovelluksen kautta on mahdollista hyödyntää vuosien 2013 2016 tilitietoja. Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää vuoden 2015 tilinpäätöslukuihin ja vuoden 2016 talousarvion toteumatietoihin. Jos näissä vuoden 2016 osalta on tehty kirjanpitovientejä sellaisille kirjanpitotileille, jotka puuttuvat toimielimen vuoden 2017 talousarvioehdotuksesta, tulee nämä kirjaukset selvittää. Jos poikkeavat kirjaukset johtuvat tiliöintivirheestä, tulee virhe korjata ja ohjeistaa tiliöinnin suorittamista vastaisuuden varalle. Budjetointia tehtäessä tulee huomioida myös tiedossa olevat toimintaan kohdistuvat muutokset vuonna 2017, kustannustason muutos sekä mahdolliset muutokset kuntalaisille tuotettavissa palvelumäärissä. Budnettiin laadittava vuoden 2017 talousarvioehdotus ei saa ylittää kunnanhallituksen antamaa vuoden 2017 talousarvioraamia toimintakatteen osalta. Mikäli talousarvioraamista poiketaan, on toimielimen laadittava siitä kirjallinen selvitys kunnanhallitukselle. Lisätiedot Lisätietoja tarvittaessa antaa talousjohtaja Erkki Eerola 5