YLIVIESKAN KAUPUNKI Kyöstintie 4 84100 Ylivieskan kaupunki Y-tunnus 0190557-3 TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUT Yleistä Ylivieskan kaupunki pyytää tarjousta työterveyshuollon palveluista Jokilaaksojen pelastuslaitoksen henkilöstölle. Pyydämme teitä tarjoamaan tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Sopimuskausi ja optiot Sopimus työterveyshuollon palveluista tehdään 1.1.2016 lukien, mikäli hankintapäätös on saanut lainvoiman. Sopimus on voimassa vuoden 2019 loppuun asti eli neljä (4) vuotta ja tämän jälkeen mahdollinen optiokausi kaksi (2) vuotta. Vuodet 2020 ja 2021 ovat optioina, millä tarkoitetaan mahdollisuutta sopimuksen jatkamiseen tarjoajan tarjouksen mukaisin ehdoin. Optiovuosien käytöstä sovitaan erikseen osapuolten kesken vuoden 2019 maaliskuun loppuun mennessä. Esitettyjen optiovuosien käyttämiseen tilaajalla on oikeus, mutta ei velvollisuutta. Hankintamenettely Hankintamuotona käytetään avointa menettelyä. Hankintailmoitus on julkaistu HILMA ilmoituskanavassa osoitteessa www.hankintailmoitukset.fi. Hankinta on EUkynnysarvon ylittävä B-liitteen mukainen toissijainen palveluhankinta. Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista (348/2007). Palvelua ei tarvitse kilpailuttaa EU:n laajuisesti. Palvelun ostajan yleiskuvaus Jokilaaksojen pelastuslaitos on 17 kunnan (Alavieska, Haapajärvi, Haapavesi, Kalajoki, Kärsämäki, Merijärvi, Nivala, Oulainen, Pyhäjoki, Pyhäjärvi, Pyhäntä, Raahe, Reisjärvi, Sievi, Siikajoki, Siikalatva ja Ylivieska) alueella toimiva organisaatio, jonka tehtävänä on pelastustoimen ja ensihoidon palveluiden tuottaminen kattavasti koko alueella. Pelastuslaitoksen hallinnollisena isäntäkuntana on Ylivieskan kaupunki. Pelastuslaitoksen henkilöstö on Ylivieskan kaupungin palveluksessa. Asukkaita alueellamme on noin 122 000 ja pelastustoiminnan hälytystehtäviä on vuosittain noin 2.500 ja ensihoidon tehtäviä noin 25.000. Päätoimista henkilökuntaa on noin 250 henkilöä ja lisäksi tehtävien luonteesta johtuen määräaikaisia sijaisia on vuosittain kymmeniä. Vakinaisesta henkilökunnasta alle 10 henkeä työskentelee lähes ainoastaan hallinnollisissa tehtävissä, noin 90 pelastustoiminnan tehtävissä sekä noin 150 ensihoidon tehtävissä. Lisäksi pelastuslaitoksen organisaatioon kuuluu 23 palokuntayhdistystä, joissa on noin 500 sopimushenkilöstöön lukeutuvaa hälytys- 1
osastolaista, joiden työterveyshuollosta vastuu on pelastuslaitoksella. Kaikkiaan pelastuslaitoksen järjestämän työterveyshuollon piirissä on noin 750 henkilöä. Liitteessä (liite 1) on pelastustoimen ja ensihoidon henkilöstön sijoittuminen pelastuslaitoksen vahvistaman toimialuejaon mukaisesti. Pelastuslaitoksen päätoimisesta henkilöstöstä 20 %:a asuu Jokilaaksojen pelastustoimen alueen ulkopuolella. Työterveyshuollon palvelujen sisältö ja laajuus 1. Lakisääteinen ja ennaltaehkäisevä työterveyshuolto (Työterveyshuoltolaki 4 ja 12 ) koko henkilöstölle, päätoimiselle ja määräaikaiselle henkilöstölle sekä sopimushenkilöstölle (liite 2). Lakisääteinen ja ennaltaehkäisevä työterveyshuolto käsittää työpaikkaselvitykset, lakisääteisten tietojen antamisen, ohjauksen ja neuvonnan, terveystarkastukset (työhönsijoitus- ja terveydenseurantatarkastukset, lakisääteiset terveystarkastukset), työkykyä ylläpitävän toiminnan, sairauspoissaolojen seurannan järjestelyn ja tapaturmien torjunnan ylläpidon. 2. Sairaanhoitopalvelut (Työterveyshuoltolaki 14 ) päätoimiselle ja määräaikaiselle henkilöstölle (liite 2). Yleislääkäritasoinen sairaanhoito työterveyshuollossa sisältää työterveyslääkärin, terveydenhoitajan, työfysioterapeutin tai muun työterveyshuollon ammattihenkilön antaman sairaanhoidon mukaan lukien tarvittavat laboratorio- ja röntgentutkimukset sekä erikoislääkärikonsultaatiot, kun hoitovastuu on työterveyslääkärillä. Erikoislääkärin sairaanhoitopalvelut sisältyvät ainoastaan kun kyseessä on työkyvyn arviointi. Täysimääräisiä palveluita on oikeutettu käyttämään päätoimisen henkilöstön lisäksi työntekijä, jonka määräaikainen palvelussuhde on kestänyt tai on tarkoitettu kestämään yli 4 kuukautta. 3. Raportointi Työterveyshuolto toimittaa perusmaksuun sisältyvänä tarkemmin sopimuksessa määriteltävät työyhteisön henkilöstön terveydentilaa kuvaavat perusraportit koko pelastuslaitoksen tasolla. Tarjoajan on liitettävä tarjoukseensa selvitys raportointijärjestelmästään. Raportoinnissa edellytämme vuosittain helmikuun loppuun mennessä seuraavia tietoja: a) sairauspoissaolojen jakaantuminen ikäluokittain b) poissaolojakauma viikonpäivittäin c) potilaskäynnit niiden luonteen mukaan eriteltyinä (tapaturmakäynnit, työterveyskäynnit, työpaikkakäynnit, laboratorio, radiologia, muut tutkimukset) d) sairauspoissaolot luokiteltuna keston mukaan kolmeen eri ryhmään (lyhyet 1-3 pv, keskipitkät 4-29 pv ja pitkät yli 30 pv kestävät sairauslomat, tai vastaava luokittelu sairauspoissaolojen kestoista). Lisäksi sairauspoissaolot edellä olevan luokittelun mukaan on avattava sen suhteen kuinka paljon ao. ryhmään on sisältynyt yhteensä käyntikertoja. e) sairauspoissaolojen ja tapaturmien syyt ja diagnoosit pääluokittain f) työterveystarkastusten määrä työntekijä-, hoitaja- ja lääkäritasolla 2
g) työterveysneuvottelujen määrä h) työterveyshuollon kustannukset jaoteltuna ennalta ehkäisevään toimintaan (Kela1) ja sairaanhoitoon (Kela2) sekä selvitys siitä miten nämä kustannukset jakautuvat (ammattihenkilöt, asiantuntijat, tutkimukset) Raportoinnissa edellytetään lisäksi vuosittain: a) arviointi vuosittain toimintasuunnitelman toteutumisesta b) reklamaatiot ja niiden aiheuttamat toimenpiteet 4. Kela-korvauksen hakeminen Työterveyshuolto toimittaa pelastuslaitokselle perusmaksuun sisältyvänä vuosittain työnantajan Kela-korvausten hakemusta varten tarvittavat kustannuserittelyt ja raportit. Päättyneen vuoden tiedot tulee toimittaa pelastuslaitokselle viimeistään 31.1. Osatarjoukset Osatarjoukset hyväksytään. Tarjouksesta on käytävä ilmi alue/alueet, jonka piirissä olevaa henkilöstöä tarjous koskee, ja mistä toimipisteestä palvelut annetaan kunkin kunnan alueella olevalle henkilöstölle. Osatarjoukseen on kuitenkin kuuluttava kaikki vaaditut palvelut. Alavieskan ja Sievin kunnilla sekä Nivalan ja Ylivieskan kaupungeilla on Peruspalvelukuntayhtymä Kallion kanssa voimassa olevat sopimukset työterveyshuollon palveluista. Jokilaaksojen pelastuslaitoksen työterveyshuollon palveluun oikeutetun viranhaltijan/työntekijän tulee valita käyttääkö asuinpaikkakuntansa työterveyshuoltoa vai lähintä työpaikan työterveyshuollon toimipistettä, ensisijaisesti kuitenkin lähintä työpaikan työterveyshuollon toimipistettä. Tarjoajalle ja palvelulle asetetut vähimmäisvaatimukset 1. Tarjouksesta tulee ilmetä Jokilaaksojen pelastuslaitoksen palveluita varten nimettävä henkilöstö ja heidän koulutuksensa ja kokemuksensa ja varallaolojärjestelmä. 2. Tarjouksesta tulee ilmetä palvelujen saatavuus (toimipisteet ja aukioloajat). Lisäksi tarjouksessa tulee ilmetä erikoislääkäripalvelujen saatavuus ja eri alojen erikoislääkäreiden konsultointimahdollisuudet. 3. Tarjouksessa on ilmoitettava työterveyshuollon palveluntuottajan mahdollisesti käyttämät alihankkijat. Alihankkijoiden käyttö tulee kuvata tarjouksessa palvelukohtaisesti. Palveluntuottaja vastaa alihankkijan työstä ja tuloksista kuin omistaan. 4. Mikäli Jokilaaksojen pelastuslaitos ei ole tyytyväinen nimettyjen henkilöiden palveluihin, pelastuslaitoksella on oikeus pyytää palveluntuottajaa nimeämään tilalle uudet henkilöt. Mahdollisista muutoksista on neuvoteltava tilaajan kanssa. 3
5. Tarjoukseen tulee liittää kuvaus asiakaspalautejärjestelmästä. 6. Palveluntuottaja vastaa potilastietojen siirrosta, vastaanottamisesta ja niiden aiheuttamista kustannuksista. Palveluntuottaja sitoutuu siihen, että potilastietojen siirrosta ei peritä veloitusta sopimuskauden loppuessa tai mikäli sopimus päättyy ennenaikaisesti. 7. Palveluntuottaja tekee yhteistyössä tilaajan kanssa työterveyshuollon järjestämisestä, sisällöstä ja toteuttamisesta kirjallisen toimintasuunnitelman. Suunnitelma päivitetään vuosittain tai toiminnan tarpeiden oleellisesti muututtua kesken toimintavuoden. Suunnitelma tehdään hyödyntäen tilaajan sekä palveluntuottajan keräämää tietoa henkilöstön hyvinvoinnista. 8. Tarjoajan on sitouduttava noudattamaan Ylivieskan kaupungin päihdeohjelman toimintamallia ja Jokilaaksojen pelastuslaitoksen toimintakyvyn testausmallia yhteistyössä työnantajan kanssa. Materiaali on liitteenä (liite 4 ja 5). 9. Palveluntuottajan on toiminnallisesti täytettävä seuraavat vähimmäisvaatimukset: a) Palvelun käyttäjän tulee voida varata itselleen vastaanottoaika puhelimella, sähköisesti internetin kautta tai paikanpäältä palveluntuottajan toimipisteestä. b) Puhelinajanvaraus toimii arkipäivinä vähintään maanantaista perjantaihin klo 8-16. c) Yleislääkäritasoinen sairaanhoito: vähimmäisvaatimus on, että kiireelliseen hoitoon lääkärin vastaanotolle pääsee viimeistään seuraavana arkipäivänä siitä, kun asiakas on ottanut yhteyttä ajanvaraukseen. d) Tilaajalle nimetty työterveyslääkäri tai hoitaja tai tämän nimetty varahenkilö on tavoitettavissa kolmen (3) työpäivän sisällä palvelun käyttäjän yhteydenotosta. e) Työhöntulotarkastukset henkilöstölle tulee suorittaa mahdollisimman pian. f) Työterveyslääkärin on käynnistettävä työkykyarviointi kahden (2) viikon sisällä palvelun käyttäjän yhteydenotosta. g) Työterveysneuvottelu käynnistetään viimeistään kahden (2) viikon kuluttua siitä, kun kaikki tarpeelliset asiakirjat ja tutkimukset ovat käytettävissä. h) Erikoislääkärin konsultaatiot tapahtuvat työterveyslääkärin lähetteellä hoitovastuun säilyessä työterveyslääkärillä (esim. työkyvyn arviointi). Tarjouksesta on selkeästi käytävä ilmi täyttyvätkö kaikki edellä kohdissa 1-9 asetetut vähimmäisvaatimukset. Liite 8 palautetaan täytettynä tarjouksen liitteenä. 4
Valintaperusteet Tarjouskilpailu ratkaistaan annettujen tarjousten perusteella. Annetuista tarjouksista valitaan kokonaistaloudellisesti edullisin. Kokonaistaloudellista edullisuutta arvioidaan seuraavin perustein (arviointikriteerit) ja prosentuaalisin painoarvoin. Arviointiperusteina ovat: - hinta, painoarvo 60 %, lasketaan liitteenä olevan hintakorin perusteella - laatu, painoarvo 40 %, laatuvertailussa huomioon otetaan mm. palvelun saatavuus, kokonaistoimituksen sisältö ja soveltuvuus pelastuslaitokselle. Tarjous on annettava tarjouspyynnön kohdan Työterveyshuollon palvelujen sisältö ja laajuus mukaisista työterveyshuollon palveluista. 1. Kokonaishinta 60 % Palveluiden arvonlisäverottomat hintatiedot tulee antaa liitteenä olevalla hintakorilomakkeella (liite 3). Tarjottavan palvelun hinnat ilmoitetaan ilman arvonlisäveroa. Työterveyspalvelujen kattava hinnasto tulee liittää osaksi tarjousta. Tarjoukseen tulee liittää hinnasto keskeisistä tutkimuksista ja toimenpiteistä. Liitettävän yleishinnaston hintoja ei oteta huomioon, kun arvioidaan kokonaistaloudellisuutta. Tarjouksesta tulee ilmetä, mitä sisältyy yleismaksuun ja mitkä palvelut laskutetaan erikseen, samoin kuin kaikki muut palvelun tilaajalta perittävät maksut ja niiden perusteet. Kiinteään perushintaan tarjottavat suunnitelmat, raportit, rekisterit tms. tietoaineistot on yksilöitävä. Tarjoukseen pyydetään tietoa hintojen korotusperusteista sopimuskauden aikana. Hintojen tulee olla kiinteä ensimmäisen sopimusvuoden ajan, jonka jälkeiselle ajalle palveluntuottajalla on oikeus esittää hinnan korottamista palvelun yleistä kustannuskehitystä vastaavasti. Mahdolliset hinnan tarkistukset tulevat voimaan tilaajan hyväksymisellä. 2. Laatu 40 % Laadullisessa arvioinnissa arvioidaan sitä, kuinka hyvin tarjoaja osoittaa pystyvänsä vastaamaan Jokilaaksojen pelastuslaitoksen tarpeeseen työterveyspalvelujen tuottamisessa. Tarjoukseen on kuvattava seuraavat vaatimukset: 1. Yrityksen yleinen valmius palveluntuottajana ja toimintavarmuus - palvelutarjonnan laajuus pelastuslaitoksen toiminta-alueella, yleisesittely palveluntuottajasta 2. Henkilöstömitoitukset ja palvelujen saatavuus 5
a) pelastuslaitoksen palveluita varten nimettävä henkilöstö ja heidän koulutuksensa ja kokemuksensa b) varallaolojärjestelmät c) toimipisteet, aukioloajat d) selvitys alihankkijoiden käytöstä 3. Raportointi ja palveluprosessit a) tarjoukseen tulee esittää kuvaus raportointijärjestelmästä b) tarjoukseen tulee esittää kuvaus työterveystarkastusprosessista, johon sisältyy kuvaus kertyneen tiedon hyödyntämisestä c) tarjouksessa tulee kuvata, millä tavalla ja mitä menetelmiä käyttäen työterveyshuolto toteuttaa ohjausta ja neuvontaa osana työterveyshuollon kokonaisprosessia 4. Laadunhallintajärjestelmä a) toimintaan liittyvät seurannat ja laadun kehittämissuunnitelma b) mahdolliset sertifioinnit Tarjousten arviointi ja vertailu Määräajassa saapuneet tarjoukset tarkistetaan ja arvioidaan. Ne tarjoukset, jotka täyttävät tarjoajille ja tarjouksille asetetut vaatimukset otetaan mukaan tarjousten vertailuun. Hankintapäätöksen tekee Jokilaaksojen pelastuslaitoksen pelastusjohtaja. Hinnan osalta maksimipisteet ovat 60 pistettä ja laadun osalta 40 pistettä. Arvioinnissa tarjoushinnan edullisin tarjous saa 60 pistettä ja muiden tarjousten pistemäärä lasketaan seuraavasta kaavasta: tarjouksen pistemäärä = 60 x edullisin tarjoushinta tarjoajan tarjoushinta Palvelun laatukriteerit pisteytetään seuraavasti: 1. Yrityksen yleinen valmius palveluntuottajana ja toimintavarmuus - edellytykset täyttyvät erinomaisesti 12 pistettä - edellytykset täyttyvät hyvin 6 pistettä - perusedellytykset täyttyvät 3 pistettä - edellytyksissä on puutteita 0 pistettä 2. Henkilöstömitoitukset ja palvelun saatavuus 6
2.1. Vastuulääkärit - lääkäriresurssi on erinomainen 5 pistettä - lääkäriresurssi on hyvä 3 pistettä - lääkäriresurssi on tyydyttävä 1 pistettä - lääkäriresurssi on välttävä 0 pistettä 2.2. Muu henkilökunta - resurssi on asiakasmääriin suhteutettuna erinomainen 5 pistettä - resurssi on asiakasmääriin suhteutettuna hyvä 3 pistettä - resurssi on asiakasmääriin suhteutettuna tyydyttävä 1 pistettä - resurssi on asiakasmääriin suhteutettuna välttävä 0 pistettä 2.3. Palvelun saatavuus (toimipisteet ja aukioloajat) - palvelun saatavuus on erinomainen 10 pistettä - palvelun saatavuus on hyvä 6 pistettä - palvelun saatavuus on tyydyttävä 3 pistettä - palvelun saatavuus on välttävä 0 pistettä 3. Raportointi ja palveluprosessit - edellytykset täyttyvät erinomaisesti 5 pistettä - perusedellytykset täyttyvät 2 pistettä - edellytyksissä on puutteita 0 pistettä 4. Laadunhallintajärjestelmä - kattava laatujärjestelmä (sertifioitu laatujärjestelmä) 3 pistettä - suppeampi laatujärjestelmä 1 pistettä - ei laatujärjestelmää 0 pistettä Arviointi perustuu palveluntuottajan kuvauksiin siitä, miten se aikoo toteuttaa työterveyshuoltopalveluiden tuottamiselle asetetut vaatimukset sekä palveluntuottajan tarjouksen mukaan liittämiin kuvauksiin ja selvityksiin. Tarjoajaa koskevat kelpoisuusehdot 1. Tarjoajalla on elinkeinotoiminnan harjoittamisoikeus ja on merkitty kaupparekisteriin. 2. Tarjoaja on suorittanut verot ja eläkemaksut (selvitykset verottajalta ja eläkevakuutusyhtiöstä liitteeksi). 3. Tarjoajalla on riittävät henkilöstöresurssit ja taloudelliset edellytykset hankinnan kohteena olevien palveluiden tuottamiseen. Tarjoukseen on liitettävä tilinpäätöstiedot vuodelta 2014 tai muu vastaava selvitys, josta ilmenee tarjoajan taloudellinen tilanne sekä selvitys tarjoajan henkilöstömäärästä vuoden 2015 alussa. 7
4. Tarjoajalla on palvelun tuottamiseen (asiakkaiden vastaanottamiseen) tarvittava asianmukainen toimitila. Mikäli tarjoajalla ei ole palvelun tuottamiseen tarvittavia vaadittuja toimitiloja tarjouksen tekohetkellä, tarjoajan tulee esittää viimeistään sopimuksentekohetkellä luotettava selvitys siitä, että tämä kykenee järjestämään toimitilat em. sijaintiehtojen mukaisesti. 5. Tarjoajalla on referenssejä vastaavanlaajuisesta työterveyshuoltopalveluiden tuottamisesta tai muutoin osoittaa riittävällä tavalla valmiutensa siihen. 6. Tarjoaja esittää selvityksen siitä, miltä osin tulisi antamaan hankinnan kohteeseen liittyviä tehtäviä alihankkijoiden tehtäviksi. 7. Palveluntuottajalla tulee olla lakisääteiset ja muut palvelun tuottamisen kannalta tarpeelliset vakuutukset. Vakuutusten tulee olla voimassa koko sopimuskauden ajan. Liite 7 palautetaan tarjouksen liitteenä. Maksuehto ja laskutus Tarjouksessa pyydetään ilmoittamaan maksuehto. Verkkolasku erääntyy maksettavaksi 21 päivän kuluttua hyväksyttävän laskun saapumisesta. Jos palveluntuottaja laskuttaa tilaajaa paperilaskulla, lasku erääntyy maksettavaksi 30 päivän kuluttua hyväksyttävän laskun saapumisesta. Viivästyskorko on korkolain mukainen. Palveluntuottajalla ei ole oikeutta periä pientoimitus- tai laskutuslisiä. Työtapaturmat hoidetaan työterveydessä tai poliklinikalla ja työtapaturmista laskutetaan suoraan vakuutusyhtiötä, kun vakuutustodistus on toimitettu palveluntuottajalle. Hankittavaan työterveydenhuoltopalvelukokonaisuuteen sisältyy ilman eri veloitusta: 1. Jokilaaksojen pelastuslaitokselle tehtävät työterveyshuollon korvaushakemuksen tiedot asiakkaan tilikauden mukaisesti (kalenterivuosi) sekä Kelan mahdollisesti pyytämät lisäselvitykset. 2. Työterveyshuoltoa koskevan sopimuksen täytäntöönpanon tai ohjaukseen liittyvä yhteydenpito tilaajan ja palveluntuottajan välillä. 3. Palvelun esittely tilaajan työterveyshuollon vastuuhenkilöille. 4. Asiakkuudesta vastaava yhteyshenkilö, jolla on oikeus tehdä palvelun tuottamiseen ja sopimuksen tulkitsemiseen liittyviä tulkintoja ja päätöksiä. 5. Tarjouspyynnön kohdan Työterveyshuollon palvelujen sisältö ja laajuus 3. Raportointi mukainen raportointi. 8
Muut sopimusehdot Osapuolet sitoutuvat siihen, että sopimuskauden aikana tapahtuvista toiminnan oleellisista muutoksista ilmoitetaan sopijaosapuolille. Palveluntuottajalla ei ole oikeutta ilman tilaajan suostumusta osaksikaan siirtää sopimusta kolmannelle. Sopimus voidaan irtisanoa kuuden (6) kuukauden irtisanomisajalla. Jokilaaksojen pelastuslaitos ei maksa korvausta tarjouksen tekemisestä. Asiakirjojen julkisuus Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain perusteella tarjoukset ovat pääsääntöisesti julkisia sopimuksen teon jälkeen. Tarjoukset on pyrittävä laatimaan siten, etteivät ne sisällä liike- tai ammattisalaisuuksia. Mikäli liike- tai ammattisalaisuuksien sisällyttäminen on kuitenkin tarkoituksenmukaisen tarjouksen tekemiseksi välttämätöntä, on ne lueteltava erillisellä salaiseksi otsikoidulla liitteellä. Hintaa ei luokitella liikesalaisuudeksi. Tarjousten avaustilaisuus ei ole julkinen. Sopimusehdot Valitun palvelun tarjoajan kanssa tehdään kirjallinen sopimus. Sopimus voidaan tehdä aikaisintaan 21 päivän kuluttua hankintapäätöksen tiedoksisaannista edellytyksellä että hankintapäätös on saanut lainvoiman. Sopimus laaditaan seuraavien asiakirjojen perusteella (asiakirjat tärkeysjärjestyksessä): 1. Hankintapäätös 2. Tarjouspyyntö 3. Tarjous 4. Julkisten hankintojen yleiset sopimusehdot palveluhankinnoissa (JYSE 2014 PALVELUT Liite 6) Tarjous ja tarjoukseen liittyvät liitteet on laadittava suomenkielellä. Hylkäämisperusteet Tarjous hylätään jos tarjouspyynnössä esitetyt vaatimukset eivät täyty tai tarjous ei muilta osin vastaa tarjouspyyntöä. Myös määräajan jälkeen saapuneita tarjouksia ei oteta huomioon. Jokilaaksojen pelastuslaitos pidättää itsellään oikeuden perustellusta syystä hylätä kaikki saamansa tarjoukset. Tarjouksen voimassaolo Tarjouksen tulee olla voimassa 30.12.2015 saakka. 9
Tarjouksen jättäminen Tarjous tulee toimittaa viimeistään 23.10.2015 klo 15.00 osoitteeseen: Jokilaaksojen pelastuslaitos Vs. hallintopäällikkö Anette Törmänen Puusepäntie 2 84100 YLIVIESKA Tarjouskuoreen on selkeästi merkittävä Tarjous, työterveyshuollon palvelut. Tarjoukseen liittyvät kysymykset tulee esittää sähköpostitse 9.10.2015 mennessä anette.tormanen@jokipelastus.fi. Kysymykset ja vastaukset julkaistaan 14.10.2015 osoitteessa www.jokipelastus.fi, kohdassa Ajankohtaista, Tiedotteet. LIITTEET 1. Tietoja henkilöstömääristä 2. Terveystarkastukset, ensihoitajien terveystarkastukset ja seurantatarkastukset 3. Hintakori 4. Ylivieskan kaupungin päihdeohjelma 5. Jokilaaksojen pelastuslaitoksen toimintakyvyn testauksen prosessikaavio 6. Julkisten hankintojen yleiset sopimusehdot palveluhankinnoissa (JYSE 2014 PAL- VELUT) 7. Tarjoajaa koskevat kelpoisuusehdot 8. Hankinnan kohteen vähimmäisvaatimukset ja laatuvertailu Liitteet 7 ja 8 palautetaan täytettynä tarjouksen liitteenä. 10