LEMPÄÄLÄN KUOKKALAN-HAKKARIN-HERRALAN OSAYLEISKAAVA-ALUEEN MAISEMA- JA LUONTOSELVITYS

LEMPÄÄLÄN KUOKKALAN-HAKKARIN-HERRALAN OSAYLEISKAAVA-ALUEEN MAISEMA- JA LUONTOSELVITYS

2

LEMPÄÄLÄN KUNTA Tekninentoimi 2013, kaavoitus- ja rakennusjaosto 6.6.2013 Osaylesikaavan pohjakartana on käytetty yleistettyä Lempäälän kunnan kaavoituksen pohjakartaa vuodelta 2011. Kansikuva: Raine Jokitie Selostuksen kuvat: Suomen Ilmakuva Oy, Lentokuva Vallaslas Oy, Marita Palokoski, Raine Jokitie, Satu Suuronen ja Virva Suokko. 3

SISÄLLYSLUETTELO MAISEMASELVITYS...5 1. MAISEMARAKENNE...5 1.1 Maisema- ja maisemarakenne käsitteenä...5 1.2 Lempäälän kunta maisemamaakuntajaossa...5 1.3 Lempäälän maisemarakenne...6 1.3.1 Maa- ja kallioperä...8 1.3.2 Korkeussuhteet...9 1.3.3 Vesisuhteet...10 1.4 Ilmasto-olot...12 2. MAISEMAKUVA...13 2.1 Maiseman tilarakenne...13 2.2 Maamerkit ja näkymät...16 2.3 Arvokkaat maisematekijät...17 3. VIHERRAKENNE...18 3.1 Ekologiset yhteydet...20 3.2 Virkistykäyttö...21 ELIÖSTÖ- JA BIOTOOPPISELVITYS...23 4. Luonnon ja ympäristön yleispiirteet...23 4.1 Metsät ja kasvupaikkatyypit...23 4.1.1 Kasvupaikkatyypit ja kasvillisuus...23 4.1.2 Metsien ikärakenne ja hoitoaste...25 4.2 Pellot...26 5. Luonnonsuojelullisesti arvoikkaimmat osa-alueet...27 5.1 Avainbiotoopit ja muut huomioitavat kohteet...27 5.1.1 Luonnonsuojelulain suojeltavaksi luontotyypeiksi soveltuvat lajit...27 5.1.2 Metsälain erityisen tärkeiksi elinympäristöiksi soveltuvat kohteet...28 5.2 Lajikartoitukset...32 5.2.1 Uhanalaiset ja direktiivinisäkkäät......32 5.1.2 Lintukartoitus...33 5.3 Kasvistokartoitus...34 5.3.1 Uhanalaiset, harvinaiset ja luontotyyppiä indikoivat putkilokasvit...35 6. Johtopäätöksiä...35 7. Ympäristöselvityksiä koskevia lakeja ja sopimuksia...35 4

MAISEMARAKENNESELVITYS 1. MAISEMARAKENNE 1.1 MAISEMA- JA MAISEMARAKENNE KÄ- SITTEENÄ Maisema voidaan määritellä monella eri tavalla. Käsitteiden runsaus ja erilaisten asioiden painotukset maisemakäsitteen määrittelyssä johtuvat siitä, että maiseman katsojia ja tulkitsijoita on monia. Yleensä eri alojen asiantuntijat haluavat painottaa omaa näkemystään. Määritelmät vaihtelevat sen mukaan onko kyseessä maisema-arkkitehti, maantieteilijä, geologi vai biologi. Nykysuomen sanakirja määrittelee maiseman seuraavasti: Maisema on maanpinnan osa katsojalle näkyvänä kokonaisuutena; joskus näköala, näkymä Ihmisestä jonkin matkan päässä oleva, vain näkemällä havaittava ympäristö. Käytännössä maisema on aistein havaittava luonnon kokonaisuus. Maiseman kokemiseen vaikuttavat näköaistin lisäksi muut aistihavainnot. Maiseman kokemiseen ja ymmärtämiseen liittyy paljon myös tunnearvoja. Maiseman esteettisiin arvoihin vaikuttaa yleensä maiseman monipuolisuus ja ennen kaikkea näkijän oma kokemusmaailma. 1.2 LEMPÄÄLÄN KUNTA MAISEMAMAAKUN- TAJAOSSA Lempäälän kunta kuuluu Hämeen viljely- ja järvimaan maisemakuntaan, johon voidaan katsoa kuuluvan koko Järvi - Suomen melko yhtenäinen laakea alue, jonka maasto yksityiskohdissaan on silti hyvin vaihteleva. Hämeen viljely- ja järvimaan maisemamaakunnassa on erotettavissa Keski- Hämeen viljely- ja järviseutu, johon Lempäälän kunnan aluekin kuuluu. Tätä seutua voidaan pitää Hämeen varsinaisena ydinalueena. Tässä maisemamaakunnassa verraten tasainen, mutta ruhjelaaksojen särkemä kallioperä on aiheuttanut lukemattomien matalien järvien ja vesireittien synnyn. Kallioperän peittävät tavallisesti erilaiset pohjamoreenikerrostumat. Koko alueella, mutta erityisesti etelässä ja keskiosissa on runsaasti maisemallisestikin hyvin erottuvia harju- ja reunamuodostumia. Lisäksi näillä seuduilla on kulttuurimaisemaa leimaavia laajoja ja viljavia savikkoalueita. Maisemat ovat hyvin monimuotoisia ja pienipiirteisiä. Tämä johtuu paitsi vaihtelevista luonnonoloista, myös monipuolisesta ja pitkään jatkuneesta alkutuotannosta. Järviä on paljon. Suuret järvialtaat ja reittivesistöt luonnehtivat lähes koko aluetta. Visuaalinen maisemakäsite korostaa katsojan subjektiivista näkemystä maisemasta. Maisema on ihmisen näkemä osa ympäristöstään. Puhumme maisemakuvasta. Objektiivisuuden löytämiseksi maisemakäsitykseen, on maisemakäsite syytä pohjata maiseman rakenteeseen ja maisemaa muodostaviin elementteihin. Yleispiirteisesti maisema voidaan jakaa kolmeen päätyyppiin. Luonnonmaisemassa luonnon omat tekijät ovat hallitsevassa asemassa, ihmisen osuus on hyvin vähäinen. Kulttuurimaisemassa on melko tasapuolisesti luonnonaineksia ja ihmisen toiminnan tuloksena syntyneitä jälkiä. Kaupunkimaisema on valtaosaltaan syntynyt ihmisen toiminnan tuloksena, mutta siinäkin on luonnon perustekijöillä, kuten vesistöillä, maaperällä ja pinnanmuodoilla, suuri merkitys kokonaiskuvan kannalta. Maisema-arkkitehti Maija Rautamäki (1990) määrittelee maiseman ympäristökokonaisuudeksi, joka on syntynyt geomorfologisten, ekologisten sekä kulttuurihistoriallisen kehityksen tuloksena. Tämä kokonaisuus on dynaaminen ja jatkuvasti muuttuva. Maisemarakenteella tarkoitetaan maiseman muutosprosessiin vaikuttavien luonto- ja kulttuuritekijöiden muodostamaa kokonaisuutta. Maisemarakenteen perusosia ovat maasto, eloton luonto ja elollinen luonto sekä ihmisen muokkaamat ympäristöt. Maisemarakenteessa maiseman suurmuotoja ovat selänteet ja laaksot. Hämeen viljely- ja järvimaa kuuluu eteläboreaaliseen kasvillisuusvyöhykkeeseen. Karut ja viljavat metsätyypit vaihtelevat. Yleisemmin on mustikkatyypin ja käenkaali-mustikkatyypin kuusisekametsiä, mutta myös kuivahkot puolukkatyypin mäntykankaat ovat hyvin tavallisia. Runsailla harju- ja hiekkamailla on yleisesti myös kuivia kanervakankaita. Lehtoja ja lehtomaisia kankaita on varsin alueen eteläosassa olevan Etelä Hämeen lehtokeskuksen (Asikkalasta Tampereen seudulle asti) alueella niitä on hyvin paljon luomassa muutenkin vaihteleviin maisemiin rehevyyden ja täyteläisyyden tuntua. 5

Luonnonpiirteiden ja eri kasvillisuustyyppien moninaisuuden vuoksi kasvisto ja muukin eliölajisto on runsasta. Paitsi alkuperäisen luonnonlajisto, myös perinteisen maankäyttömuotojen seurauksena tullut kulttuurilajisto on rikasta. Alueet ovat olleet kauan asuttuja; lähinnä vesistöjen varsille keskittynyt rautakautinen asutus on ollut huomattavaa. Maata alettiin ottaa jo varhain pysyvään viljelyyn. Pitkäaikaista asutusta ja pitkiä kulttuuriperinteitä kuvaa muun muassa keskiaikaisten kivikirkkojen ja talonpoikais- ja kartanorakennusten suuri määrä. Keskiaikaisista kivikirkoista yksi on Lempäälän Pyhälle Birgitalle nimetty kirkko. Perinteinen kylänpaikka on harjun tai muun selänteen notkomainen satulakohta, mistä yhteydet ovat olleet hyvät sekä pitkin harjua että ympäröiville alaville maille ja vesistöille. Perinteiset talonpaikat ovat valikoituneet mm. hyvän pienilmaston, otollisen viljelymaan ja pohjaveden saatavuuden mukaan. Pitkät näkymät asuinrakennuksista ovat myös olleet tavoiteltuja. Kylät ovat olleet tiiviitä ja melko suuria. 1.3 LEMPÄÄLÄN MAISEMARAKENNE Yleistä Lempäälä on pirkanmaalainen kunta. Kunnan pintaala on 271,7 km2, josta vesistöä on n. 35,9 km. Väkiluku oli 2012 huhtikuussa runsaat 21100 henkeä. Kunnan väkiluku kasvaa voimakkaasti. Lempäälää voidaan pitää geologisesti vanhana alueena vedenkoskemattomien lakialueidensa ansiosta. Arkeologisesti Lempäälä kuuluu Suomen vanhimpiin pitäjiin. Vesistöjä pitkin jo kivikautinen asutus löysi sijansa Lempäälän rantaniemekkeistä. Jo historiallisen ajan alussa (1000-1100) Lempäälässä oli pysyvä asutus suuren osan Suomesta ollessa vielä eräaluetta. Lempäälän maisemarakenteen muotoutumiseen ovat vaikuttaneet peruskallio ja viimeinen jääkausi Itämeri-vaiheineen. Jääkauden vaikutus näkyy mm. kaakkoluode suuntaisuudessa mm. harjut, selänteet ja laaksot noudattavat mannerjään kulkusuuntaa. Maastomuodot ovat vaihtelevia ja maiseman tilanmuodostus on suhteellisen selkeää. Murroslaaksot ovat laajoja. Ne muodostavat jatkuvia, monimuotoisia vesistöjä. Laaksojen hienoimmat maalajit ovat tuottaneet vesistöjen varsille kumpuilevia viljelyalueita. Selänteiden maaperä on vain vähän huuhtoutunutta ja siten hyvä kasvuista. Tuuheat kuusivaltaiset metsät ovat yleisiä ja ne korostavat selänteiden tilaa muodostavaa vaikutusta. 1. Suomenselkä 2. Lounaismaa 2.1 Lounainen viljelyseutu 2.2 Ala-Satakunnan viljelyseutu 2.3 Pohjois-Satakunnan järviseutu 3. Hämeen viljely- ja järvimaa 3.1 Keski-Hämeen viljely- ja järviseutu 3.2 Tammelan ylänköseutu 3.3 Päijänteen seutu 3.4 Pohjois-Hämeen järviseutu Luontosuhteiltaan Lempäälä on vaihettumisvyöhykettä saviperäisen Lounaismaan ja Järvi- Suomen välillä. Ilmastonsa perusteella Lempäälä kuuluu eteläboreaaliseen havumetsävyöhykkeeseen vallitsevan metsätyypin ollessa lehtomainen kangas viljavan maaperän johdosta. Maisemamaakuntajaossa koko Lempäälä kuuluu Hämeen viljely- ja järvimaahan. Osayleiskaava-alue sijoittuu Kokemäenjoen vesistön keskeisten Pyhäjärven ja Vanajaveden väliselle kannakselle. Alueen läpi virtaa mutkainen, syvän uoman muodostama Kuokkalankoski ja kosken itäpuolella Herralanvuolle. Maastomuodoiltaan kaava-alue on osin voimakaspiiteistä. Vanhat viljelyalueet ja kyläasutus keskittyvät vesistöjen alaville hedelmällisille savialueille. Ranta-alueiden viljelyyn soveltuvilla sa- 6

Moisionjoen vartta pitkälle pohjoiseen. Kauempana vesistöstä maasto nousee ja muuttuu kuivemmaksi ja kallioisemmaksi. Ainoastaan Hakkarin pientaloalueella moreenirinne ulottuu lähelle Kuokkalankoskea. Ne luontotekijät, jotka ovat vaikuttaneet taajaman syntyyn ja kehitykseen, ovat myös merkityksellinen osa nykyistäkin Lempäälän identiteettiä. Maisema ei ole ainoastaan paikka tai näkymä. Fyysisen ympäristön ohella se on myös osa kunnan historiaa. Kuva: Pirkanmaan kuusi maisema-aluetta 7

1.3.1 KALLIO- JA MAAPERÄ Lempäälän kallioperä on muodostunut pääosin n. 1.7 2.6 miljardia vuotta sitten Svekofennisten vuorten poimuttuessa. Metamorfoosissa sedimenttisyntyiset kivet ja syväkivet muuttuivat kiteisiksi liuskeiksi ja niiden joukkoon tunkeutuneiksi magmakivi - intruusioiksi. Siten Lempäälän alueen kallioperä muodostuu suurimmaksi osaksi erilaisista liuskekivistä, joiden joukossa tavataan niitä nuorempia syväkiviä. Herralan vuori Kalliokartta Lempäälä kuuluu kallioperältään Järvi - Suomen kiilleliuskealueeseen, jolle luonteenomaista ovat ruhjeiset järvialtaat ja kalliokohoumat. Lempäälän kallioperästä noin puolet on pintasyntyisiä kivilajeja, joista pääosan muodostavat rapautumisaineksista koostuvat liuskeet ja suonigneissit sekä fylliitti. Sedimentit sisältävät runsaasti kalkkikonkreetioita. Vulkanogeenisia kivilajeja on rapautumissedimentteihin verrattuna vähän. Alueen syväkivilajit ovat pintasyntyisiä kivilajeja nuorempia. Syväkivilajit muodostavat verraten yhtenäisen sarjan ultraemäksisistä peridotiiteistä graniitteihin. Eloperäisiä maalajeja esiintyy suuremmassa määrin vain reittivesistön rantamilla sekä pienempinä esiintyminä metsälampien rannoilla, korpinotkelmissa ja rämesoilla. Herralanvuori on kivilajiltaan pääasiassa granodioriittia, mutta pohjoispäässä kivilaji vaihtuu kiillegnessiksi. Näin ollen pohjoispään kasvillisuus on rehevämpää kuin eteläosan. Maaperäkartta 8

1.3.2 KORKEUSSUHTEET Lempäälä on tyypillistä puolitasankoa eli peneplaania. Alueen korkeusvaihtelut ovat melko pienet. Suunnittelualue on mäkimaata, jonka korkeus vaihtelut ovat 20-50 metriin. Paljas kallioperä pistää esiin vain joinakin erillisinä huippuina. Merkittävin kallioalue on Herralanvuori, jonka suhteellinen korkeus on noin 50 metriä. Herralanvuori rajautuu pohjoisessa suoalueeseen ja lännessä peltoalueeseen. Alue erottuu ympäristöstään metsäisenä kohoumana. Ainoastaan Hakkarin pientaloalueella moreenirinne ulottuu lähes Kuokkalankoskeen saakka. Rantojen savikot työntyvät Kuokkalankoskeen laskevan Moisionjoen vartta pitkälle pohjoiseen. Alueella on neljä merkittävämpää kallioaluetta. Heposuon eteläpuolinen metsäinen kallio on tärkeä vedenjaka - alue. Herralanvuori on mukana valtakunnallisessa kallionsuojeluohjelmassa. Kehdonkukkula on merkittävä paikallinen maisemakohde kuten Herralan kalliokin Katepalintien varressa. Ks avainbiotoopit kohdat 22, 23 ja 24. Alueen savikot sijaitsevat pääosin alle 100 m merenpinnan yläpuolella olevilla alueilla. Savikot ovat muodostuneet muinaisen Ancylus järven pohjaan. Savikot työntyvät Moisionjoenvartta aina Kuljuun asti. Topografialtaan kaava-alue on osin voimakaspiirteinen. Viljelyalueet ja vanha kyläasutus keskittyvät vesistöjen alaville savialuille, kauempana vesistöstä maasto nousee ja muuttuu kuivemmaksi ja kallioiseksi. Alavilla ranta-alueilla sijaitsevat viljelyyn sopivat savimaat, joihin liittyy vain harvoja moreenisaarekkeita. Korkeussuhteet KKJ N60 9

1.3.3 VESISUHTEET Vanajavesi ja Pyhäjärvi ovat säännösteltyjä vesistöjä. Säännöstely on aloitettu vuonna 1962 perustuen vuonna 1958 myönnettyyn II vesistötoimikunnan lupaan. Vanajaveden säännöstelyä hoidetaan Lempäälässä Herralanvirran padolla. Pyhäjärveä säännöstellään Nokian Melon voimalaitoksella. Pirkanmaan ELY keskus on säännöstelyluvan haltija. Herralankosken ja Kuokkalankosken alue muodostaa noin 4,5 kilometrin mittaisen, kolmen kosken ja niiden välisten suvanto-osuuksien kokonaisuuden. Alue alkaa noin puoli kilometriä Herralankosken padon yläpuolelta ja päätyy Kirkkojärveen. Herralankosken ja Kuokkalankosken keskivirtaama on 41 m3/s. Moisionjoen vesistöalueen vedet laskevat Moisionjoesta Kuokkalankosken yläpuolelle. Koskireitti voidaan jakaa kolmeen eri koskiosuuteen. Ylimmäinen koski eli Herralankoski on ensimmäinen virtaosuus säännöstelypadon alapuolella. Kosken pituus on noin 150 m ja leveys vaihtelee 15 metristä lähes 50 metriin. Veden syvyys Herralankosken keskiuomassa on noin 1 2,5 m. Padon alapuolelle rakennettu niemeke jakaa virran kahteen osaan, mutta uomat yhtyvät jälleen noin 20 m:n päässä maantiesillan alapuolella. Herralankosken jälkeen alkaa kahden kilometrin mittainen suvantoalue. Kuokkalankosket muodostuvat kahdesta erillisestä koskijaksosta, joiden välissä on kilometrin mittainen suvantoalue. Ylempi Kuokkalankoski on noin 200 m pitkä virtaosuus rautatiesillan alla. Kosken leveys vaihtelee 20 30 m. Uoman keskiosassa vesisyvyys on noin 1 2,5 m. Talvella ylemmällä Kuokkalankoskella on esiintynyt ajoittain hyydeongelmia. Ylemmän ja alemman Kuokkalankosken välissä on noin 100 m pitkä Pappilan virtapaikka ennen Majauslahtea. Alempi Kuokkalankoski on noin 400 m pitkä suora virtaosuus. Kosken leveys on noin 30 m ja vesisyvyys uoman keskiosassa vaihtelee 1 2 m. Koskessa on putouskorkeutta hieman alle metri. Kosken niskan ylittää maantie- ja kävelysilta Vedenlaatu Vanajaveden ja Pyhäjärven reitin tilaa on seurattu yhtäjaksoisesti 1960-luvulta lähtien. Vaikka reitin veden laatu on viime aikoina selvästi parantunut, reitti on edelleen teollisuuden, yhdyskuntien ja hajakuormituksen johdosta yksi Pirkanmaan kuormitetuimpia alueita. Vedenlaatu on luokiteltu tyydyttäväksi. Kesäaikana vesi on yleisesti sameaa. Lempäälässä on vain yksi pistekuormittaja eli kunnan jätevedenpuhdistamo, joka laskee jätevetensä alempaan Kuokkalankoskeen. Jätevedenpuhdistamon kuormitus näkyy alapuolisessa vesistössä lähinnä typpipitoisuuden kohoamisena ja lievänä veden hygieenisenä likaantumisena. Kuokkalankosken alapuolisessa vesistössä hajakuormituksen on suurin veden kuormittaja. Kuokkalankosken vesi on täyttänyt uimavedelle asetetut laatuvaatimukset myös puhdistamon alapuolella. Herralankosken vedenlaadusta vuonna 2008 on todettu, että sameus vaihteli melko kirkkaasta sameahkoon humusta oli kohtalaisen vähän ja ph oli lievästi emäksinen happea oli hyvin talvella lievästi rehevä, mutta rehevöityi kevään mittaan reheväksi hajakuormituksen takia. Myös elo- ja lokakuussa Herralankoski oli rehevä. fosforipitoisuus vaihteli välillä 21-41 ug/l ja typpipitoisuus välillä 600-1030 ug/l Yleislaadultaan tyydyttävä Kuokkalankosken alajuoksun vedenlaatu vuonna 2008 fosforipitoisuus nousi Herralankosken ja ja Kuokkalankosken alajuoksun välillä keskimäärin 2 ug/l. Kuokkalankosken rehevyys oli maaliskuussa lievästi rehevä, touko- ja elokuussa rehevä ja lokakuussa rehevähkö jätevedet nostivat Kuokkalankosken alajuoksun typpipitoisuutta keskimäärin 34 ug/l ja kokonaistyppipitoisuutta 68ug/l hygieeninen veden n laatu heikkeni Herralankosken hyvästä keskimäärin tyydyttäväksi. Uimavesiluokituksen mukaan hygieeninen laatu säilyi uimakelpoisena Kuokkalankosken alajuoksun veden yleislaatu oli tyydyttävä 10

Tulevaisuuden näkymät Vesiensuojelussa ja -hoidossa pyritään koko EU:n alueella yhteisiin tavoitteisiin. Yleinen tavoite on, että jokien, järvien, rannikkovesien ja pohjavesien tila on vähintään hyvä vuonna 2015. Kuitenkin ongelmallisimmissa kohteissa vesien tilatavoitteiden on arveltu toteutuvan vasta seuraavalla vesienhoitokaudella. Lempäälän vesistöt kuuluvat Kokemäenjoen Saaristomeren Selkämeren vesienhoitoalueeseen. Nähtävillä olleessa ehdotuksessa Vanajaveden ja Pyhäjärven osalta tavoitteena on pintavesien hyvän tilan saavuttaminen vasta vuonna 2021. Järviin tulevan suuren ravinnekuormituksen hallinta edellyttää jatkoaikaa. Pintavesien ekologinen ja kemiallinen tila Kalataloudellinen merkitys Kuokkalankoskien ja Herralankosken alueella tavataan säännöllisesti mm. haukea, ahventa, kuhaa, siikaa, taimenta, kirjolohta ja toutainta. Vesireitiltä on tavattu myös harjusta. Alueelle on istutettu mm. toutainta, kirjolohta, harjusta ja taimenta. Taimenen istutustoiminta on ollut suhteellisen vilkasta jo pitkään, mikä on vahvistanut myös alapuolisen vesistön taimenkantaa. Herralankoski ja Kuokkalankosket ovat suosittuja kalastuskohteita. Alueella toimiva Kuokkalan Kuljun osakaskunta myy kalastuslupia ja hoitaa kalanistutuksia. Osa Herralankoskesta kuuluu Rantoisten osakaskunnan alueisiin. TE- keskus on määrittänyt Herralankosken ja Kuokkalankosket lohi- ja siikapitoisiksi vesialueiksi, joissa kalastus läänikohtaisella viehekortilla tai jokamiehen oikeudella on kielletty. 11

1.4 ILMASTO-OLOT Suurilmastoltaan Lempäälä sijaitsee Suomen oloissa monessa suhteessa edullisella paikalla. Seudun ilmasto on mantereinen, mutta suurten järvien läheisyys tuo siihen merellisiä piirteitä ja tasaa lämpötilavaihteluita. Vallitsevina tuulensuuntina Tampereen seudulla ovat etelä ja lounas. Vuotuinen sademäärä on 600 mm vuodessa. Termisen kasvukauden pituus on 165-170 vuorokautta ja kasvukauden tehoisan lämpötilan summa on suuri (>1200 C). Halloja esiintyy harvoin, sillä pakkaseton jakso on 130 145 vrk. Edellä mainitut seikat mahdollistavat vaativienkin luonnonkasvien ja viljelykasvien menestymisen. Paikallisilmastoltaan edullisia paikkoja ovat lämpimät rinteet. Kylmänilmanpainanteet Topografia vaikuttaa ilmavirtausten suuntiin ja voimakkuuksiin. Kylmä ilma valuu kaltevassa maastossa ja kerääntyy alaville alueille. Kylmän ilman patoutuessa notkoihin ja painanteisiin syntyy kylmäilmanjärviä. Jo muutaman metrin korkeusero voi aiheuttaa hallaöinä useiden asteiden lämpötilaeroja. Selvitysalueella on soistuneita painanteita, joihin kylmä ilma pääsee kerääntymään. Turve sitoo huonosti lämpöä ja aiheuttaa ääreviä lämpötiloja. Soistuneiden painanteiden pienilmasto on viileä ja kostea. Ne ovat myös alttiita hallalle turpeen ominaisuuksien takia ja myös siksi, että niiden sijainti on alava. Laakso- ja vesistövyöhykkeeseen kuuluvat laaksojen pohjat ja vesistönvarret. Laaksot sijoittuvatkin vesistön varsille, jotka saavat alkunsa selännevyöhykkeeltä. Vesistöön liittyy tärkeitä vettä pidättäviä soistuneita painanteita ja ojaverkoston välityksellä myös suoalueita (Sarvikkaanlahti). Vyöhykkeen kulutuskestävyys on heikko ja pienilmasto epäsuotuisa. Laaksojen pohjille sijoittuu kylmän ilman painanteita ja virtaava vesi kuljettaa yllään kylmiä ilmamassoja ja synnyttää siten kylmän ilman virtauksia. Pirkanmaan kasvillisuusvyöhykkeet Kuva teksti Kuva teksti 12

2. MAISEMAKUVA 2.1 MAISEMAN TILARAKENNE Maisema saa tilallisen perusrakenteensa maankamaran muotojen mukaisesti. Kasvillisuus joko heikentää tai vahvistaa korkokuvan muodostamia maisematiloja, mutta se muovaa myös itsenäisesti sekundääritiloja. Maiseman tilarakenteesta syntyy maiseman visuaalinen hahmo. Maaston nousevat muodot, jyrkät rinteet ja metsänreunat rajaavat avoimia maisematiloja. Metsäiset ja puustoiset alueet muodostavat suljettua maisematilaa. Puoliavoimet maisematilat muodostuvat esimerkiksi pienialaisista rakennusten tai harvahkon puuston rajaamista tiloista. Avointa maisematilaa ovat laajat pelto- ja viljelyalueet sekä järven selät. Selvitysalueella on varsin runsaasti avointa maisematilaa. Avointa maisematilaa on etenkin Herralan alueella ja Kuokkalan alueella. Liuhanvuolteen ja Herralanvuolteen avovedet muodostavat avointa vesimaisemaa. Avointa maisematilaa rajaavat metsäiset selänteiden rinteet, metsänreunan puusto, jyrkänteet sekä suurten liikenneväylien leikkaukset. Puoliavoin maisematila on avoimen ja suljetun tilan välimuoto. Puoliavoimessa tilassa pienialaiset avoimet ja suljetut tilat vaihtelevat. Osayleiskaava-alueella alueella puoliavointa maisematilaa muodostavat rakennetut alueet puistoineen ja puutarhoineen. Pienialaisia puoliavoimia maisematiloja muodostavat umpeutuvat niittylaikut, avokallioalueet ja suot. Puoliavointa tilaa rajaavat rakennukset ja muut rakennetut elementit sekä istutettu tai luonnon kasvillisuus. Rautatien ja maanteiden ympäristöt voidaan lukea avoimiksi tai puoliavoimiksi tiloiksi. Metsäisillä alueilla on hakkuuaukkoja, jotka muodostavat myös avoimia ja puoliavoimia tiloja. Osayleiskaava-alue on suurelta osaltaan Kokemäenjoen vesistön keskeisiin vesialueisiin liittyvää rantavyöhykettä. Alueen asutus- ja liikennehistoria ulottuu aina esihistoriaan asti. Kirkkojärven ja Ahtialanjärven välisen kannaksen halkaisee mutkitteleva virta Kuokkalan-, Pappilanniemen- ja Herralan koskineen. Virran alaville savi- ja multamaille levittäytyi keskiajalta aina 1940 -luvulle asti laaja kylä- ja viljelymaisema. Ryhmäkylien syntyessä keskiajalla kehittyi Kuokkalan kylä yhdeksi Hämeen mahtikylistä vesi- ja maantieliikenteen solmukohtaan. Keskiaikaisia elementtejä Kuokkalan lisäksi ovat Moision maakirjakylien kylätontit, Lempäälän pappila, Herralan kylä- ja viljelymaisema, Jaran ja Innanmaan sekä Eskolan tilat viljelymaisemineen. Historiallisen asutuksen ja maiseman runkona on maaston muotoja seuraileva vanha Hiidentie, jonka nimi viittaa reitin esihistoriallisiin ulottuvuuksiin. 1800-luvun jälkipuoliskolla maisemaan ilmestyi kantatalojen lisäksi kyliin, rautatiehen ja alkavaan teollistumiseen liittyvää pienasutusta, käsityöläisasutusta ja kauppoja. Ne sijoittuivat kylistä siirtyvien kantatalojen vapautuville kylätonteille sekä kylistä lähtevien maanteiden varsien kivisille metsäalueille. 1900-luvun alkupuolella kaupunkilaisten huvila-asutus levittäytyi vesistöjen, rautatienpysäkkien ja vanhan maantien varrelle. Lempäälän voimakas kasvu ja maiseman muutos alkoi sotien jälkeen siirtolaisten asuttamisen, teollistumisen, Tampereen kasvun ja tieliikenteen kehityksen seurauksena. Osayleiskaava-alueella on nähtävissä sotien jälkeen tapahtunut voimakas väkiluvun kasvu, joka muutti perinteisen maatalousmaiseman, muutamia huviloita ja asemakyliä käsittäneen ympäristön taajamaksi. Kasvu jatkuu edelleen voimakkaana. 13

Kallioperän vaikutus maisemakuvaan Pääosa maanpinnan muodoista aiheutuu juuri kallioperästä. Kallioperä määrittää osaltaan maiseman perusrungon, mittasuhteet, suuntautuneisuuden ja rytmin. Kulutusta kestävinä kivilajeina kohoavat syväkivet usein liuskejaksoja korkeammalle. Maaperä tasoittaa kallioperän epätasaisuuksia ja tasaa korkeuseroja. Maaperä määrittää myös alueen rakennettavuusominaisuudet, kasvuolosuhteet sekä muodostaa yhdessä vesi- ja ilmasto olosuhteiden kanssa elinympäristön eri kasvi ja eliölajeille. kana. Savet sijoittuvat alaville maille vesistöjen rannoille ja kallioperän ruhjelaaksoihin. Alueen savet ovat pääasiassa ns. kerrallisia savia ja sadevesipitoisuuden perusteella määriteltävissä lähinnä aito- ja hiesusaviin. Lempäälän hiesusavet ovat Länsi - Suomen savialueen laitaesiintymiä. Saven keskimääräiset kerrospaksuudet ovat alle 5 m. Suurimpia kerrossyvyyksiä 15 20 m on tavattu rautatien pohjatutkimuksissa. Lempäälässä yleisin maalaji on moreeni, joka on mannerjäätikön kerrostamistuote. Moreeni on syntynyt mannerjäätikön kuluttavan, kuljetettavan ja kerrostavan toiminnan tuotteena. Jäätikön painon alla moreeni on usein puristunut hyvin tiukaksi. Moreeni toimii usein myös nuorempien maalajien alustana. Yleisyydestään huolimatta moreeni verhoaa kallioperää suhteellisen ohuina kerroksina. Moreenin keskimääräinen vahvuus on n. 3.4 metriä. Moreenin pinta noudattaa pääpiirteissään kallioperän topografiaa. Moreenialueella kivet ja lohkareet ovat yleisiä. Rakenteeltaan Lempäälän moreenit ovat hyvin kivisiä. Kivet ovat kiilautuneet toistensa lomiin. Sadeveden huuhtoma rautaoksidi on iskostanut moreenin entistä tiiviimmäksi maalajiksi. Monin paikoin moreenin päälle on myöhemmin kasaantunut muita aineksia. Hienojakoisempaa ja ravinteikkaampaa savea ja hiesua on vesistöjen rannoilla. Maaperän vaikutus maisemakuvaan Pohjamoreeni on pehmentänyt maanpinnan muotoja. Moreenin kivisyys ja lohkareisuus näkyy etenkin avoimessa maisemassa metsäkumpareiden reunoille raivattuina kivinä ja kiviaitoina. Asutus on hakeutunut moreenikumpareille. Pääosa savikoista on aikoinaan raivattu pelloiksi. Yleensä vanhat tiet kulkevat kovilla mailla. Maalajeista toiseksi eniten Lempäälässä on savea. Homogeeniset savet kerrostuivat Litorinameren ai 14

15

2.2 MAAMERKIT JA NÄKYMÄT Maamerkit ovat maisemassa näkyviä rakennelmia tai luonnonmuotoja, jotka erottuvat maisema-alueen ulkopuolelta tai toisista osista aluetta. Maamerkki voi olla myös alueen sisäinen, rajoitetulla alueella vaikuttava. Maamerkit helpottavat liikkumista ja orientoitumista tuntemattomassa ympäristössä. Selvitysalueen länsiosassa145 metriin kohoava vesitorni. Ympäröivää maisemaa korkeampi kalliomäki erottuu kaukomaisemassa saavuttaessa alueelle niin etelästä kuin pohjoisenkin suunnasta. Alueen sisäisenä maamerkkinä ja identiteettipisteenä voidaan pitää Kuokkalan siltaa. Näkymällä tarkoitetaan yhdestä katselupisteestä avautuvaa rajattua näköalaa. Rajaus tehostaa näkymää valikoimalla kohteen erilleen muusta maisemasta. Näkymät voidaan jakaa maisema - alueen sisäisiin näkymiin, ulkopuolelta maisema - alueelle avautuviin näkymiin sekä maisema- alueen sisältä ulospäin avautuviin näkymiin. Ranta-alueet Ranta-alue tulee nähdä maisemallisena erikoisalueena sekä ekologisesti että näkyvyytensä kannalta. Rannan luonnetta muovaavat maaperä, vedenkorkeuden vaihtelut, pienilmasto-olosuhteet ja kasvillisuus. Selvitysalueen rannat ovat matalia ja savikkoisia. Laakso- ja vesistövyöhykkeeseen kuuluvat laaksojen pohjat ja vesistönvarret. Maiseman solmukohdat Maiseman solmukohdat ovat useiden voimakkaiden maisematekijöiden leikkauspisteitä tai kohtauspaikkoja. Selvin paikallinen maiseman solmukohta syntyy laakson työntyessä kohti laajaa selännettä ja muuttuessa selännettä halkovaksi kapeaksi murroslaaksoksi. Laajimmat näkymälinjat avautuvat Lempäälän sisääntulotieltä (190) Liuhan peltojen yli Liuhanvuolteelle ja sen vastarannalle sekä Pirkkalantietä pohjoisen ja etelän suunnan peltoalueille ja vesistöön. Tienvarsinäkymät ovat oleellisia alueen maiseman hahmotettavuuden kannalta. Tampereentieltä avautuu upea vesistönäkymä Kuokkalan vuolaana virtaavaan koskimaisemaan. 16

2.3 ARVOKKAAT MAISEMATEKIJÄT Arvokkaita maisemakokonaisuuksia muodostavat maiseman selkärankana toimiva vesistö (Luihanvuolle, Herralanvuolle ja Kuokkalanakoski) ja laajat avoimet viljelyalueet sekä valtakunnallisesti arvokas Herralanvuoren Rassanvuoren kallioalue. Sarapiston perinnemaisema Sarapiston muinaisjäännösalueen perinnebiotooppi, katajaketo sijaitsee rautakautisessa kalmistossa. Perinnebiotooppi vaatii jatkuvaa hoitoa. Lampaat hoitavat aluetta kesäisin. Lisäksi tarvitaan niittoa. Vastuu alueen hoidosta on jaettu kunnan ja Lempäälän ympäristönsuojeluyhdistyksen kesken. Herralanvuoren kallioalueen pinta-ala on n. 58 ha ja suhteellinen korkeus 50m. Herralanvuoren Rassanvuoren kallioalue muodostuu kahdesta suoalueen toisistaan erottamasta kalliomäestä. Korkein ja edustavin kallioselänne on alueen eteläreunalla sijaitseva Rassanvuori. Lännessä kulkevalta tieltä ja idässä kulkevalta moottoritieltä katsottuna alue erottuu ympäristöstään metsäisenä kohoumana. Muualta alue rajautuu pelto- ja metsämaisemaan eikä erottuminen ole kovin selkeää. Etelä- ja pohjoispäässä on melko edustavat kalliojyrkänteet. Rassanvuorelta avautuu näköaloja järvelle. Aluetta käytetään lähivirkistysalueena. Kivilajiltaan alue on pääasiassa granodioriittia, mutta pohjoispäässä kivilaji vaihtuu kiillegneissiksi. Kivilajin vaikutus näkyy kasvillisuudessa, sillä pohjoisosan jyrkänteiden juurelle on syntynyt edustava kallionaluslehto. Pohjoisosan kasvillisuus on muutoinkin rehevämpää kuin eteläosan. Metsän käsittely on muuttanut alueen luonnontilaa ja alueen läpi kulkee tie 190 louhittuna kallioon. Kaakisen keto (n:o 56) Kaakisen keto on pinta-alaltaan 0,2 ha pylväsmäisiä katajia kasvava keto. Se sijaitsee lähellä Hakkarin koulua, ja on siksi sopiva opetuskohde. Se on helposti nähtävissä Tampereentien varrella. Keltavuokon lisäksi alueella kasvaa mm. kevätesikkoa, ketoneilikkaa ja runsaasti tavallisia ketokasveja kuten päivänkakkaroita, kissankelloja, mataroita, poimulehtiä, ahomansikoita ja metsäapiloita. Alue tarjoaa ohikulkijoille hyvän mahdollisuuden nähdöä katoavaa ketoluonoa.mahdollista pensastumista tulee estää. Aluetta hoitaa kunta. 17

3. VIHERRAKENNE Viheralueet luokitellaan käyttötarkoituksen, sijainnin, koon, luonnonolojen, maiseman ja hoitotavan perusteella eri tyyppeihin. Tavoitteena on luoda koko kuntaa kattava jäsentävä viheralueverkko. Viheraluejärjestelmä on kakkien taajaman viheralueiden- ja puistojen maisema- ja taajamarakenteeseen pohjautuva viheralueiden tilallinen, toiminnallinen ja ekologinen kokonaisuus. Osayleiskaava-alueen viherrakenne muodostuu mm. korttelipuistoista, virkistys- ja vapaa-ajan alueista sekä maa- ja metsätalousalueista. Kaava-alueelle on varattu myös melu- ja suojavyöhykkeitä suojaviheralueiksi. Viheralueet ja niitä yhdistävät viheryhteydet muodostavat kaava-alueen viherverkon, joka määritellään osayleiskaavassa. Viherverkko jakaa rakennettuja alueita ja yhdistää eri toimintoihin tarkoitettuja lähivirkistysalueita laajempiin viheraluekokonaisuuksiin. Hakkarin vapaa-aikakeskus, jossa on urheilukenttä, pallokenttä, liikuntahalli, jäähalli, jossa kaksi kenttää ja valaistu kuntorata. Lisäksi patikointiin ja retkeilyyn tarkoitettu Birgitan polun reitti sekä hiihtoreitit kulkevat alueella. Hakkarin Arboretum on osa Lempäälän viherrakennetta. Lempäälän kunnan nykyisin omistama Kanta-Hakkarin tila on ollut olemassa ainakin vuodesta 1540. Kunnan perustamaan ja hoitamaan puutarhaan on istutettu perinteisiä kasvilajeja ja kunnostettu vanhaa kasvillisuutta. Osaa Hakkarin kartanon kiinteistön alueesta hoidetaan julkisena pihapuistona ja arboretumina. Alue on osa Kuokkalankosken maakunnallisesti arvokasta kulttuuriympäristöä. Kunnan puutarhuri Kari Laamanen on suunnitellut puiston vuonna 1990 ja sen laajennuksen 2006. Alueella kasvaa runsaat 160 eri kasvilajia. Tavoitteena on jatkuva suunnittelu ja kunnostustyöt kasvilajiston lisääntymistä seuraten ja paikan kulttuurihistoriaa ja maisema-arvoja vaalien. Viheralueiden merkitys ja tehtävät Viheralueita tulee olla taajamissa asukkaiden virkistyskäyttöä varten, mutta myös siksi, että viheralueet voivat säilyttää luontoa. Tämä seikka näkyy myös maankäyttö- ja rakennuslaissa, jossa todetaan, että alueidenkäytössä tulee edistää luonnon monimuotoisuuden ja luonnonarvojen säilymistä (MRL 5 ) sekä varata tarvittava määrä alueita virkistyskäyttöön (MRL 39 ). Tiivistyvässä taajamarakenteessa on tärkeää huolehtia taajamarakenteellisesti merkittävien ja luonnonoloiltaan arvokkaiden alueiden säilymisestä. Tiivistettäessä niiden merkitys toiminnallisuuden, esteettisyyden, taajamarakenteen jäsentymisen kannalta korostuu. Kysymykseksi muodostuu tulevaisuuden Lempäälän alueella vihreyden tuottamisen tavat: Miten vihreys tuotetaan uudessa tiivistyvässä taajamarakenteessa? Viheralueiden tehtävät Viheralueet vaikuttavat monin tavoin taajaman asukkaiden hyvinvointiin. Viheralueet eivät ole pelkästään virkistysalueita, vaan niillä on ekologista, maisemallista, sosiaalista, opetuksellista, rakenteellisia ja arkkitehtoniseen tilan muodostukseen liittyviä tehtäviä. Viheralueiden maisemarakenteellinen tehtävä Viheralueet liittävät kunnan rakennetut osat toisiinsa ja laajempaan maisemakokonaisuuteen. Maisemarakenne on kokonaisuus, jonka muodostaa paikan maastorakenne, siinä vaikuttava elollinen ja eloton luonto sekä lisäksi näiden synnyttämä ihmisen aikaansaama maisemakulttuuri. Viheralueiden taajamakuvallinen tehtävä Viheralueet jäsentävät taajamakuvaa. Viheralueet voivat korostaa taajamarakenteellisesti merkittäviä alueita ja kohteita. Viheralueet toimivat taajamakuvan eheyttäjinä ja jopa voivat peittää epäedullisia taajama-alueita sekä luovat alueelle identiteettiä. Toiminnallinen tehtävä Viheralueet virkistysalueina tarjoavat mahdollisuuden ulkoiluun, leikkeihin, urheiluun, harrastuksiin ja luonnon kokemiseen. Virkistyksellinen tehtävä Viheralueilla on tärkeä tehtävä ihmisten päivittäisen stressin lieventäjänä. Niillä on tutkimusten mukaan positiivisia fysiologiaan ja ihmismieleen vaikuttavia tekijöitä. Sosiaalinen tehtävä Viheralueet palvelevat eri väestö- ja ikäryhmiä. Ne lisäävät mm. asumisviihtyvyyttä, tarjoavat mahdollisuuksia kontakteihin ja ulkoiluun. Lisäksi ne voivat edesauttaa paikkaidentiteetin vahvistamisessa. Viheralueilla on joillekin tärkeä merkitys stressistä palautumisessa ja joskus yksityisyyden tarjoajana. 18

Kulttuurinen tehtävä Taajaman asukkaille kuin muillekin kuntalaisille tulisi tarjota mahdollisuus ymmärtää oman kotiseutunsa kulttuurihistoriaa ylläpitämällä kulttuurihistoriallisesti merkittäviä viheraluekokonaisuuksia. Viheralueiden säilyttämisellä ja hoitamisella, samoin kuin kulttuuriympäristön säilyttämisellä vahvistetaan asukkaiden jatkuvuuden tunnetta. Lisäksi alueilla on myös opetuksellinen merkitys. Taajamaekologinen ja ympäristöhygieeninen tehtävä Viheralueet toimivat taajaman keuhkoina. Ne sitovat ilman epäpuhtauksia ja tuottavat happea. Viheralueet vaimentavat melua ja peittävät häiritseviä näkymiä. Ne voivat vähentää tuulisuutta, parantavat pienilmasto-oloja, ylläpitävät pohjavedentasoa ja toimivat hulevesien sitojana ja yleensä suojaavat maanpintaa. Lisäksi viheralueet edistävät luonnon monimuotoisuutta ja säilyttävät luonnon biotoopeja ja mahdollisesti kulttuuribiotoopeja. Viherrakennekartta Kirkkaalla vihreällä = asemakaava-alueet Tummalla vihreällä = yleiskaava alueet Pirkanmaan 1. Maakuntakaavan (Valtioneuvosto vahvistanut 29.3.2007) osayleiskaava-alueen pohjoisosaan on merkitty virkistysaluetta (V). Hakkarin alueita on varattu maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi, jolla on erityistä ulkoilun ohjaamistarvetta (MU). Kuokkalankoski ja Herralankoski on suojeltu koskiensuojelulailla ja ne on merkitty suojelualuemerkinnällä S (055 ja 056). Suunnittelualueen läpi kulkee seudullinen ulkoilureitti. Suunnittelussa on turvattava ulkoilureittien toteuttamisedellytykset maakunnallisesti ja seudullisesti toimivana reitistönä sekä yhteydet virkistysalueisiin. Yksityiskohtaisessa reittisuunnittelussa tulee kiinnittää huomiota olevan reitistön ja poluston käyttömahdollisuuksiin sekä luonnon arvojen säilymiseen suuntaamalla reitit kulutusta kestäville alueille. Seudullisesti merkittävä melontareitti (mer019) on merkitty Herralanvuolteeseen. Hakkarin kuntopolku Ote Pirkanmaan 1. maakuntakaavasta 19

3.1 EKOLOGISET YHTEYDET On mahdollista, että ympäristö nousee aiempaa tärkeämmäksi ja jopa ensisijaiseksi yhteiskunnan kehittämistä ohjaavaksi tekijäksi. Monet lajit häviävät ja biodiversiteetti niukkenee. Esim. direktiivilajinen luontainen tarve liikkua otetaan huomioon suunnittelussa mm. viher-, suoja- ja ekologisten vyöhykkeiden muodossa. Ekologisen viherverkon monimuotoisuusytimiin kuuluvat luontoselvityksissä ilmenneet kohteet ja kaavoissa informatiivisin merkinnöin ja suojelumerkinnöin varustetut kohteet. Taajamarakenteen sisällä nämä alueet ovat usein pienialaisia mutta tärkeitä elinympäristölaikkuja, joiden säilyttäminen yhteydessä muihin luonnon ydinalueisiin on taajamaekologisesti tärkeää. Ekologisten yhteyksien muodostaminen yhteyksien määrä, laatu ja koko riippuu ymmärrettävästi siitä, minkä eliön liikkumiseen ja levittäytymiseen verkoston ajatellaan ja halutaan soveltuvan. Toimivien ekologisten yhteyksien leveydeksi on määritelty taajamassa 300m ja taajaman ulkopuolisilla alueilla 500-1000 m. Kuokkalan Hakkarin - Herralan osayleiskaava-alueella liito-orava näyttää olevan yleinen laji. Liitooravien elinvoimaisuuden säilyttämiseksi liito-oravan liikkumisen turvaaminen kunnan eri osien välillä on tärkeää populaatioekologisesta näkökulmasta. Osayleiskaavassa liito-oravan tarvitsemiin kulkuyhteyksiin voidaan kuitenkin vaikuttaa ainoastaan kaava-alueen sisällä. Ympäristökeskuksen arvottamat perinnebiotoopit ovat luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeitä alueita. Perinnebiotooppien arvo ei kuitenkaan säily, jos alueet eivät ole aktiivisen hoidon - yleensä niiton tai laidunnuksen piirissä. Koska perinnebiotoopit ovat Suomen uhanalaisimpia luontotyyppejä, maankäytön suunnittelussa niiden säilyttäminen on ensiarvoisen tärkeää. Ekologisista yhteyksistä kerrotaan yksityiskohtaisesti luvussa 5. Luonnonsuojelullisesti arvokkaimmat osa-alueet. Ekologiset yhteydet yleiskaava-alueella. 20