1 TEKNINEN TOIMI Vuonna sitovien toiminnallisten tavoitteiden osalta on onnistuttu lähes suunnitellulla tavalla. Taloudellisten tavoitteiden osalta toimiala pysyi sille asetetussa käyttötalouden toimintakateraamissa. Maankäyttö ja asuminen Yksityistiet Taloudellinen ja kaikkina aikoina toimiva pysyvän asutuksen tieverkosto Sujuvat liikenneyhteydet Toteutunut Kunnossapidetään liikenneväyliä vuodenaikojen mukaan sovitun luokittelun mukaisesti. Avustetaan noin 270 yksityistietä, yhteensä noin 600 km ja vastataan noin 200 tiekilometrin aurauksesta työsuorituksena. Yksityisteiden katselmukset toukokuussa. Avustukset yksityisteille heinäkuun alussa. Toteutunut Avustettiin 255 yksityistietä. Asiakaslähtöinen palvelukulttuuri Vastataan tielautakunnan lakisääteisistä toimitus ja neuvontatehtävistä Avustuspolitiikalla saadaan kunnan kannalta taloudellinen ja tiekuntien aktiivisuutta tukeva tienpitojärjestelmä kiinnittämällä huomiota mm. tiekuntien yhdistämiseen. Neuvonta ja toimituksiin liittyviä palveluja tarvittaessa kaikille yksityisteiden käyttäjille ja tienpitäjille. Mahdolliset yksityistietoimitukset. Kehitetään avustusten jakoperusteita ja seurantajärjestelmiä ja hyödynnetään tietotekniikkaa. Tielautakunnan toimituksia 2 kpl ja muuta neuvontapalvelua tiekunnille. Tiekuntien yhdistämisiä 0 kpl. Yksityistieavustusten sähköinen hakupalvelu otettu käyttöön. Kaavoitus Tonttitakuu Varmistetaan laadukas ja riittävä asuin- ja työpaikka-alueiden kaavatuotanto. Asuinalueiden Työpaikka-alueiden Vahvistuneet asemakaavat: - Ojala-Tuomela II - Rutolan kaavan laajennus - Keskussairaalan 1. kaava - Pontuksen koulu ja pk - Huhtiniemen hotelli - Rauhan Villas kortteli - Armilankadun kaava Teknisen lautakunnan käsittelyyn valmistui asemakaavoja 15 kpl/85ha (TA 25kpl/250ha) Kaavatuotanto on hankkeiden suuren määrän ja resurssien vähäisyyden vuoksi hidastunut merkittävästi.
2 Hyvinvointiohjelma Kaavoitetaan monipuolisia asuinalueita palveluineen. Kaupunkirakenneohjelma Suunnitellaan viihtyisiä kaupunkitiloja vetovoimaiseen kaupunkikeskustaan. Kaupunkirakenneohjelma Tiivistetään kaupunkirakennetta ja vähennetään liikkumistarvetta suunnittelulla. Elinkeino-ohjelma/Venäjä -ohjelma Kaavoitetaan kaupan alueita sekä markkinoidaan niitä sijoittajille ja rakentajille. Asuinalueiden Yleiskaavoitus Ydinkeskustan ja aluekeskusten kehittämishankkeet Yleiskaavoitus Asuinalueiden Teknisen lautakunnan käsittelyyn valmistui yleiskaavoja 1kpl/9ha (TA 3kpl/1500ha) Yleiskaavoitus Työpaikka-alueiden Vahvistunut asemakaava: - Simolantien 1. osa Tekeillä olevissa yleiskaavoissa on tavoitteena turvata ja mitoittaa asuinalueiden palvelut kunkin alueen väestöpohjan mukaan. Vahvistuneet asemakaavat: - Citykorttelin Koulukatu 15 - Kesko-Rakuuna - Koulukadun tornitalot - Shellin tontti - Luukkaantori Keskusta-alueen osayleiskaavaluonnoksessa on mukana koko kaupunkikeskustan tilallinen, toiminnallinen ja kaupunkikuvallinen karkea tarkastelu. Kaupunkikuvalliset ja liikenteelliset ratkaisut tarkentuvat keskustan kehittämissuunnitelmassa 2015. Vahvistuneet yleiskaavat: - Tiuru Rauha - Rakuunamäki Keskustaajaman neljä osayleiskaavaluonnosta selvityksineen on viimeistelty. Ne tulevat nähtäville kevään 2015 aikana. Myös Korvenkylän ja Nuijamaantien osayleiskaavaluonnokset valmistuivat. (yhteensä 6kpl/20200ha) Yleiskaavojen tavoitteiden mukaisesti tullaan vanhoja alueita tiivistämään. Tekeillä olevat yleiskaavat on mitoitettu kaupan alueiden osalta vaihekaavan kasvuennusteiden mukaisesti. Vahvistunut asemakaava: - Lentokentäntie
3 Talous- ja palvelurakenneohjelma Mitoitetaan ja turvataan yleiskaavoilla eri kaupunginosien palvelut huomioiden liikkumiskustannukset. Yleiskaavoitus Teknisen lautakunnan käsittelyyn valmistui lupalausuntoja 132kpl (TA 90kpl) Kaavataloudellinen tavoite liikkumiskustannusten vähentämiseksi ei ole toteutunut. Tavoite lähipalvelujen sijainnista turvallisen kävelymatkan päässä asunnoista jää saavuttamatta, kun palveluja keskitetään suurempiin yksiköihin. Yhdyskunnan liikkumiskustannukset ja liikennesuorite kasvavat. Liikenne ruuhkautuu koulujen lähellä. Kiinteistö ja mittaustoimi Tonttitakuu Asuinympäristöönsä tyytyväiset asukkaat - monipuolinen tonttitarjonta Kaupunkikuva henkisen hyvinvoinnin tukena - taajamametsien suunnitelmallinen hoito Tehokas maankäyttö - tarjotaan riittävästi rakentamiskelpoisia työpaikka- ja asuintontteja sekä laadukkaita julkisten palvelujen tontteja, tonttitarjonnassa mukana sekä yksityisten että kaupungin rakentamiskelpoiset tontit. Asiakaslähtöinen palvelukulttuuri - ylläpidetään asiakaspalautejärjestelmiä. Kehitetään e-palveluja Tonttivarannon ja tonttitakuun turvaamiseksi oikea-aikainen maanhankinta ja kaavoitus sekä kunnallistekniikan rakentaminen. Tonttivarantoa AO 110, AKR 17, teollisuus- ja liiketontteja 15. Eri puolilta kaupunkia tontteja tarjolla. Taajamametsäsuunnitelma vuosille -2023 hyväksytty 950 ha:lle. Hoitotöistä sopimus 77,5 ha:sta. Teollisuustontteja ollut jaossa. Yksityisten rakentamiskelpoisten asuintonttien listaus olemassa. Korotettu kiinteistövero käytössä. epalvelujen kehitysprojektiin on osallistuttu elupasovelluksen osalta. Käyttöönotettu uudistettu webmapkarttajärjestelmä. Laserkeilaus ja ortokuvaus karttojen ajantasaistamiseksi. BlomStreet-katukuvausten koekäyttö. Tonttitakuu on toiminut asuintonttien osalta määrällisesti. Maanhankintaa edisti määräaikainen tuloverolain muutos. Jaetut tontit: AO 19, AP 1, AKR 1, T 12. Alueellisesti kysyntää on ollut tarjontaa enemmän Myllymäen ja Laihian suunnalla. Hoitotöistä toteutettu 65 ha, työ jatkuu. Hakkuukohteita noin 30 ha, hakkuut käynnissä. Puuston hakkuumäärä m 3, bruttotulot. Teollisuustontteja on ollut määrällisesti kysyntää vastaavasti. Myllymäestä ei ole tarjontaa. Liiketonttien kysyntä laantunut, mutta tarjontaa ei riittävästi. Valmistautuminen yleisten alueiden uudistetun lupasovelluksen käyttöönottoon. Tehostettu ajantasaisen karttatiedon hyödyntäminen.
4 Eheä ja kustannustehokas kaupunkirakenne - tunnistetaan elinkeinopoliittiset hankkeet ja toteutetaan ne. Toteutetaan ennakoivaa ja aktiivista maanhankintaa. Asuntotoimi Yhteistyö Wirman sijoittautumispalveluiden ja kaavoituksen kanssa. Pitkäaikaiset hankkeet vaativat usean vuoden valmistelun. Maata on hankittu aktiivisesti asemakaava-alueen lähettyviltä. Erityisryhmien palveluasuntoja valmistuu (Valtion tuki) 20 Patruunakadun kohde (16 as) valmistui. Vuokra- ja asumisoikeusasuntoja valmistuu (Valtion tuki 120 Sirkkelimiehenkatu 6 asunnot (27) valmiit. Rakenteilla 45 asuntoa Luukkaanraitti 13. Vuokra-asuntoja peruskorjataan (valtion tuki) Kaupungin välittämät valtion avustukset asuntojen korjaamista varten/asuntoa 90 Teknologianpuistokatu 2 (72 as) valmis. Kesken kahden talon (75as) korjaus. 50 43 asuntoa korjataan.
5 Kadut ja ympäristö Keskeneräisten katujen määrän Alle 65 km 55 km vähentäminen (sisältää vanhat ja uudet kadut) Yhdyskuntateknisten palveluiden laadulliset tavoitteet Liikenneväylät tulos >3 Puistojen hoito tulos >3 Katuvalaistus tulos >3 Liikenneväylät tulos 3,25 Puistojen hoito tulos 3,42 Katuvalaistus tulos 3,92 Joukkoliikenteen, yksityisautoilun, pysäköinnin, pyöräilyn ja kävelyn matkaketjuista luodaan sujuvia ja turvallisia. Kasvatetaan joukkoliikenteen käyttäjämääriä matkalipputuotteita kehittämällä. Edistetään Imatralle, Helsinkiin ja Pietariin suuntautuvien joukkoliikenneyhteyksien paikkakunnallemme suotuisaa kehitystä. Pyöräilysuunnitelma on hyväksytty. 7+7 liikenneturvallisuusraportti vuodelle valmistunut. Kilpailutettu paikallisliikenne on käynnistetty. Pysäköintilaitosten rakentumista on edistetty. Paikalisliikenteen kilpailuttaminen ja lipputuotteiden kehittäminen. Yhteistyön tekeminen Ely-keskuksen kanssa. Helsingin ja Pietarin suuntien osalta vaikutetaan lähinnä liityntäliikenteessä ja edunvalvonnan keinoin. Pyöräilysuunnitelman toteuttaminen on lähes valmis. Liikenneturvallisuuden työkohteiden työohjelma on toteutettu. Paikallisliikenteen uudet lipputuotteet on otettu käyttöön. P-Pormestari on otettu käyttöön. Paikallisliikenteen matkustajamäärien kasvu noin 10 %. Jatkuva ja hyvä yhteistyö Ely-keskuksen kanssa. On järjestetty liityntäliikennettä ja pyritty suunnittelemaan aikataulut mahdollisimman hyvin liittyvän liikenteen kanssa.
6 Johto ja tukipalvelut 1 000 Toimintatuotot 16 13 11-2 Toimintakulut -649-643 -631 12 TOIMINTAKATE -633-630 -620 10 Maankäyttö ja asuminen 1 000 Toimintatuotot 5 900 5 089 5 092 3 Toimintakulut -4 878-4 308-3 827 481 TOIMINTAKATE 1 022 781 1 265 484 Rakennusvalvonta 1 000 Toimintatuotot 988 786 792 6 Toimintakulut -836-819 -800 19 TOIMINTAKATE 152-33 -8 25 Kadut ja ympäristö 1 000 Toimintatuotot 7 355 7 841 6 745-1 096 Toimintakulut -17 425-17 874-16 944 930 TOIMINTAKATE -10 070-10 033-10 199-166 TEKNINEN TOIMI YHTEENSÄ 1 000 Toimintatuotot 14 258 13 728 12 639-1 089 Toimintakulut -23 788-23 644-22 203 1 441 TOIMINTAKATE -9 530-9 916-9 564 352. Viimeiseksi kopioidaan tähän Excel-taulukot
7 TILAKESKUS Lyhyt sanallinen analyysi toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta tähän Rakennusten tekninen nykyarvo = 71,7% uudisrakennusarvosta Kaupungin omassa palvelutuotannossa tarvittavien toimitilojen hankinta, peruskorjaus, kunnossa- ja ylläpito hyvän työympäristön laatukriteerit täyttävällä tasolla. Rakennusten tekninen nykyarvo > 67% uudisrakennusarvosta Kiinteistöohjelman toteuttaminen Energiasäästöohjelman toteuttaminen Esteetön rakentaminen Vuorovaikutusta edistävien julkisten tilojen toteuttaminen Kiinteistöohjelma päivitettiin ja siinä huomioitiin salkutusmuutokset ja uusittiin sisäisen vuokrauksen laskentaperusteet 80% rakennuskannasta oltava katselmoitu loppuun mennessä Motivan mallin mukaisesti. Energiansäästötavoite Lappeenrannassa on vuoteen 2016 mennessä 15,461GWh vuoden 2009 tasosta Suunnittelussa huomioitiin esteetön liikkuminen, luiskat, hissit ja tukirakenteet Kuntalaisten osallistaminen rakennussuunnittelussa Tavoite on ylittynyt. Ylitys johtuu suurten peruskorjauskohteiden valmistumisesta. Kimpisen lukio, Lyseon lukio, Kesämäenrinteen teknisen työn tila ja Kesämäen koulun rakennusta 2 ja 4 peruskorjausten valmistuminen Hyväksyttiin kaupunginhallituksen kokouksessa 24.2. Rakennuskannasta on nyt katselmoitu 80%. Säästöpotentiaali energiakatselmusten mukaan on 24,326GWh. Energiansäästö on 1 496 462 /vuosi ja se saavutetaan 1 158 668 :n investoinneilla. Huomioitu uudisrakennus- ja peruskorjauskohteissa. Pontuksen koulu, Lauritsalan koulu, Myllymäen päiväkotikoulu, Länsialueen paloasema ja Kesämäenkoulun rakennus 2 Kuntalaisille esiteltiin Pontuksen ja Lauritsalan koulujen rakennussuunnitelmat ensimmäisen kerran luonnossuunnitteluvaiheessa ja toisen kerran ennen lopullisten suunnitelmien hyväksymistä.
8 Tilakeskus 1 000 Poikkeama TA- Toimintatuotot 23 100 31 827 32 056 229 Toimintakulut -17 569-21 326-21 082 244 TOIMINTAKATE 5 531 10 501 10 974 473
9 MAAKUNNALLINEN PALVELUTOIMINTA Etelä-Karjalan maaseututoimi Lyhyt sanallinen analyysi toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta tähän Maatilojen lukumäärä 1515 Maatiloja 1599. Tilaluku on laskenut ennakoitua vähemmän. Tämä kehityssuunta on positiivinen verrattuna edellisiin vuosiin. Viljelyksessä oleva peltoala 54200 Peltoa 54431 ha osoittaa, että pellot pysyvät viljelyssä enimmäkseen vuokrauksen kautta vaikka tiloja poistuukin tuotannosta. Maksettu maataloustuki 39,4 milj. Maaseututoimen kautta maksettiin 36,1 milj. Ympäristötuen loppuerä 25% maksetaan v. 2015 keväällä, jolloin lopullinen tukisumma nousee n. 39 milj. euroon. Maaseututoimi/projektit (kp 640) Rahoitettuja hankkeita (ELY-rahoitus) 2 Elinkeinolliset kehittämishankkeet Voimaa Vainikkalasta Sisua Simolasta ja Salpapolku vapaa-ajan ja yritystoiminnan reitti päättyivät. Valmiita suunnitelmia investoinneista ja jatkohankkeista. Uusia vesiosuuskuntia 1 Jänhiälän vesi- ja viemäriverkosto otettiin käyttöön. Vesikkolan ja Kivisaarentien VOK perustettiin, Hanhijärven viemärin rakentaminen varmistui, 3-4 alueella infoa ja hankeselvittelyä