Muutokset toimintaympäristössä strategian hyväksymisen jälkeen
|
|
- Mika Kyllönen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TEKNINEN TOIMI Muutokset toimintaympäristössä strategian hyväksymisen jälkeen Toimintaympäristössä ei ole tarkastelujaksolla tapahtunut sellaisia muutoksia, jotka vaikuttaisivat tavoiteasetantaan. Strategian tavoitteiden uhissa ja mahdollisuuksissa on tapahtunut pieniä muutoksia. Mahdollisuuksien osalta: - Uusi tuotannollisia toimintoja sijoittuu Venäjältä EU:n alueelle. Tämä ehkä vaikeutunut tai tullut epävarmemmaksi. - EU - Venäjän rajan läheisyyteen liittyvä positiivinen tiedottaminen parantaa alueen imagoa. Venäjänkaupan vähentyminen heikentää imagoa ja aiheuttaa epävarmuutta investoreissa. - EU-rajoitteiden voimaantulo saattaisi merkittävällä tavalla vaikeuttaa liikenneverkkohankkeita. Uhkien osalta: - Kaupan ostovoima ei toteudu ennakoidulla tavalla Etelä-Karjalassa. Tämä on todennäköisempää kuin puolivuotta sitten. - Itäliikenteen jatkuva kasvu lisää maantieliikenneonnettomuuksien todennäköisyyttä ja haasteita keskuksien liikennejärjestelyille. Liikenne tällä hetkellä vähentynyt; uhkan mahdollisuus on vähentynyt. Toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen Tavoite talousarviossa Tilanne 6/ Arvio toteutumisesta Taloudellinen ja kaikkina aikoina toimiva pysyvän asutuksen tieverkosto Toteutunut Toteutuu Sujuvat liikenneyhteydet - Kunnossapidetään liikenneväyliä vuodenaikojen mukaan sovitun luokittelun mukaisesti. - Avustetaan noin 270 yksityistietä, yhteensä noin 600 km ja vastataan noin 200 tiekilometrin aurauksesta työsuorituksena. Asiakaslähtöinen palvelukulttuuri - Vastataan tielautakunnan lakisääteisistä toimitus- ja neuvontatehtävistä - Avustuspolitiikalla saadaan kunnan kannalta taloudellinen ja tiekuntien aktiivisuutta tukeva Keskustan työnaikaisista järjestelyistä huolimatta toteutunut On kunnossapidetty Avustuspäätöksiä 255 kpl, noin 560 km. Vastattu noin 200 km aurauksesta työsuorituksena On järjestetty ja osallistuttu useisiin asukastilaisuuksiin. Toimituksia ei ollut alkuvuonna. Riita- ja muissa yksityisteihin liittyvissä asioissa annettu neuvontaa. Toimittu tämän periaatteen mukaisesti. Toteutuu Ympäristöministeriön Joukkoliikenne, kävely ja pyöräily kaavoituksessa - pilottiprojekti Päätökset tehty, toteutuu suunnitellusti Auraus jatkuu sopimusten mukaan loppuvuodesta Toteutuu Toteutuu Lakisääteinen tehtävä, Toimitukset tehdään ja yksityisteiden neuvontaa annetaan Toiminta jatkuu suunnitellusti ja avustuspäätösten yhteydessä kiinnitetty huomiota tiekuntien
2 tienpitojärjestelmä kiinnittämällä huomiota mm. tiekuntien yhdistämiseen. Tonttitakuu - Varmistetaan laadukas ja riittävä asuin- ja työpaikka-alueiden kaavatuotanto Kaavoitetaan monipuolisia asuinalueita palveluineen Suunnitellaan viihtyisiä kaupunkitiloja vetovoimaiseen kaupunkikeskustaan Tiivistetään kaupunkirakennetta ja vähennetään liikkumistarvetta suunnittelulla Kaavoitetaan kaupan alueita sekä markkinoidaan niitä sijoittajille ja rakentajille Huomioitu yleiskaavatyön luonnosvaiheessa laajemmin. KAAVOITUS/tonttitakuu: Asuinalueet (prosessi meneillään) - Ojala - Tuomela II - Luukkaantori - Tiuru Capri (+oyk) - Koulukatu 30,34,38 - Rauha K276 Työpaikka-alueet (prosessi meneillään): - Armilankatu E-KKS (päiv.sair.) - Pontuksen koulu+pk Huomioitu yleiskaavatyön luonnosvaiheessa laajemmin. KAAVOITUS/valmisteilla: - osayleiskaavoja 6kpl (yht. 202 km2)/asuin- ja työpaikka-alueet - asuinalueiden asemakaavoja 17 kpl - työpaikka-alueiden asemakaavoja 7 kpl Vapauden aukion ja Paasikivenpuiston suunnitelma valmistunut. Marian aukion suunnitelmaa viimeistelty Huomioitu yleiskaavatyön luonnosvaiheessa etsimällä tiivistettävät alueet keskustaajaman alueelta. Toteuttaminen meneillään: Viipurin vanerin alueen rakentaminen, Keskustan rakennuskohteet; Iso-Kristiina, Centre, Citykortteli, Technopolis II, Koulukatu Vaihekaava ympäristöministeriössä Centren poikkeuslupa yhdistämistarpeisiin Toteutuu Huomioidaan yleiskaavatyön ehdotusvaiheessa laajemmin. Valmistuvia asemakaavoja: - Laihianranta - Rutola - Tyysterniemi - Asevelikylä - Simolantie II - Kaislaranta - Joutsenon kunnantalot - Citykortteli, tontit 1, 28 ja 29 - Energian tontti - Centren asemakaava - Mertaniemi - Airikanpuisto - Vaasan Oy, Annukka - Myllymäki, Juvakan alue - Myllymäki, Eurosite - Joutseno EKOP Toteutuu Huomioidaan yleiskaavatyön ehdotusvaiheessa laajemmin. Valmistuvia asemakaavoja: - Laihianranta - Rutola - Asevelikylä - Simolantie II - Kaislaranta - Tyysterniemi Puistosuunnitelman toteutus käynnistyy syksyllä Marian aukion toteutus siirtyy vuosille Valmistuvia asemakaavoja: - Asevelikylä - Simolantie II - Kaislaranta - Joutsenon kunnantalot - Citykortteli, tontit 1, 28 ja 29 - Energian tontti - Tyysterniemi - Joutsenon kunnantalot YM vahvistunee vaihekaavan loppuvuodesta. Asemakaavoitettavia kohteita: - Centren asemakaava - Citykortteli, tontit 1, 28 ja 29 - Energian tontti
3 Mitoitetaan ja turvataan yleiskaavoilla eri kaupunginosien palvelut huomioiden liikkumiskustannukset Tonttitakuu - AP = pientalo-, rivitalotontti - T = teollisuustontti - AL = kerrostaloliiketontti - RM = loma-asuntopaikka Huomioitu yleiskaavatyön luonnosvaiheessa: - Keskustaajama - Korvenkylä - Nuijamaantie Asuntotontteja määrällisesti riittävästi. Liiketonteista vajausta, teollisuustontteja on määrällisesti riittävästi. Tontteja jaettu: AP 14, T 9, AL 1, RM 1 - Airikanpuisto - Vaasan Oy, Annukka - Myllymäki, Juvakan alue ja Eurosite - Joutseno EKOP Huomioidaan yleiskaavan ehdotusvaiheessa laajemmin. Osayleiskaavaluonnokset valmistuvat loppuvuodesta. Kaavahankkeiden vahvistumisen kautta saadaan lisää kilpailukykyisiä tontteja. Asuinympäristöönsä tyytyväiset asukkaat - monipuolinen tonttitarjonta Asuntotontteja tarjolla länsi- ja itäsuunnalla ja liitoskunnissa. Vireillä olevien kaavojen kautta tilanne paranee. Maanhankintaan panostamalla turvaudutaan pitkäjänteisesti tulevaisuuden tonttitarjontaa Kaupunkikuva henkisen hyvinvoinnin tukena - taajamametsien suunnitelmallinen hoito Tehokas maankäyttö - tarjotaan riittävästi rakentamiskelpoisia työpaikka- ja asuintontteja sekä laadukkaita julkisten palvelujen tontteja, tonttitarjonnassa mukana sekä yksityisten että kaupungin rakentamiskelpoiset tontit. - Asiakaslähtöinen palvelukulttuuri - ylläpidetään asiakaspalautejärjestelmiä. Kehitetään e-palveluja Eheä ja kustannustehokas kaupunkirakenne - tunnistetaan elinkeinopoliittiset hankkeet ja toteutetaan ne. Toteutetaan ennakoivaa ja aktiivista Kaupunkikuvatyöryhmä toiminut aktiivisesti. Kaikki metsäsuunnitelmat (10 v) päivitetty ja toiminta tapahtuu hyväksyttyjen suunnitelmien perusteella Tontteja on, aluekohtainen tarjonta vaihtelee. e-rakennusvalvonta käytössä ennakkoneuvonnassa ja luvanhakemisessa. Lausuntaosio ja rakennusvaiheen aikainen valvontavalmius lähes valmis Osayleiskaavatyössä kehitelty karttapalautejärjestelmää. Pajarilan liikekeskuksen alueen tonttitarjontaan varaudutaan. Hankittu maata? hehtaaria. Kaupunkikuvatyöryhmä toimii aktiivisesti. Toteutuu metsäsuunnitelmien mukaisesti. Asuntotontit, palvelurakennusten tontit ja teollisuustontit riittävät määrällisesti, liiketonteista vajausta Toteutunut e-rakennusvalvonta käytössä joka osa-alueella Otetaan karttapalaute-järjestelmä käyttöön oyk-luonnosten mennessä nähtäville. Maanhankintaa koskevia neuvotteluja on käyty.
4 maanhankintaa. Turvallisen, terveellisen ja viihtyisän ympäristön edistäminen Rakennusluvat eivät muutu mahdollisissa valitusprosesseissa. Rakennuslupien käsittelyaikojen pitäminen kohtuullisina. Keskeneräisten katujen määrän vähentäminen (sisältää vanhat ja uudet kadut) Yhdyskuntateknisten palveluiden laadulliset tavoitteet Joukkoliikenteen, yksityisautoilun, pysäköinnin, pyöräilyn ja kävelyn matkaketjuista luodaan sujuvia ja turvallisia. Kasvatetaan joukkoliikenteen käyttäjämääriä matkalipputuotteita kehittämällä. Edistetään Imatralle, Helsinkiin ja Pietariin suuntautuvien joukkoliikenneyhteyksien paikkakunnallemme suotuisaa kehitystä. Asiakkaiden ohjaus ja neuvonta ja katselmukset edistävät turvallisen, terveellisen ja viihtyisän ympäristön rakentumista Valitukset ovat olleet aiheettomia. Rakennuslupien käsittelyaika on ollut 44 työpäivää (TAE 35/a) Toteutettava keskeneräisten katujen työohjelma vähentää keskeneräisten katujen määrää. Kysely tehty. Keskeisistä joukkoliikenteen pysäkkialueista laadittu parantamissuunnitelma, jota toteutetaan. Keskustassa on käytössä tilapäisjärjestelyt pysäkeillä ja pysäköinnissä, joilla helpotetaan työnaikaisia järjestelyjä. Pyöräilyn ja esteettömän kävelyn edistämiseksi on laadittu suunnitelma, jota toteutetaan. Keskustassa rakenteilla ja valmistumassa Technoparkki II, mikä parantaa pysäköintiedellytyksiä. Sekä pyöräilystä että joukkoliikenteestä laadittu viestintä ja markkinointisuunnitelma joita toteutetaan. Paikallisliikenteessä on otettu käyttöön kilpailutettu järjestämistapa ja uudet lipputuotteet. Toukokuussa kasvua paikallisliikenteessä 4,5%. Ulkoiset yhteydet pysyneet ennallaan. Viestintä ja markkinointisuunnitelmalla edistetään käyttäjämäärien kasvua. Tavoite saavutetaan Tavoite saavutetaan Tavoite ei toteudu nykyisellä lupaja henkilömäärällä. Toteutettava keskeneräisten katujen työohjelma vähentää keskeneräisten katujen määrää. Asukastyytyväisyys tulokset valmistuvat syksyllä Keskeisistä joukkoliikenteen pysäkkialueista laadittu parantamissuunnitelma, jota toteutetaan. Keskustassa on käytössä tilapäisjärjestelyt pysäkeillä ja pysäköinnissä, joilla helpotetaan työnaikaisia järjestelyjä. Pyöräilyn ja esteettömän kävelyn edistämiseksi on laadittu suunnitelma, jota toteutetaan. Keskustassa rakenteilla ja valmistumassa Technoparkki II, mikä parantaa pysäköintiedellytyksiä. Sekä pyöräilystä että joukkoliikenteestä laadittu viestintä ja markkinointisuunnitelma joita toteutetaan. Paikallisliikenteessä on otettu käyttöön kilpailutettu järjestämistapa ja uudet lipputuotteet. Erityisryhmien palveluasuntoja valmistuu 20 (Valtion tuki) Rakenteilla 16 palveluasuntoa Kohde valmistunee. Vuokra- ja asumisoikeusasuntoja valmistuu 120 (Valtion tuki) Vuokra-asuntoja peruskorjataan 90 (Valtion tuki) Kaupungin välittämät valtion avustukset asuntojen korjaamista varten/ asuntoa 50 Valmistunut 27. Laina-varaus 160 as Korjaustyö kesken 70 asuntoa. Välitetty avustus 28 asuntoa Seuraavat asunnot valmiiksi Korjaustyö valmistuu. Syksyllä uusi hakumahdollisuus.
5 TALOUDEN TOTEUTUMISEN RAPORTOINTI Selostus tekijöistä, jotka olennaisesti vaikuttavat toimialan valtuustokauden kehyksen toteutumiseen Tasapainotussuunnitelmien onnistuminen tähän asti - joukkoliikenteen kilpailuttaminen 0,8 milj. (kilp.muk. til.) - bruttomalli otettu käyttöön toukokuussa: vaikutukset selviävät myöhemmässä vaiheessa - ulkovalaistuksen merkittävä polttoajan vähentäminen 0,33 milj. - kesäsammutus toteutettu; kustannusvaikutukset selviävät myöhemmin - yksityistieavustusten supistaminen 0,5 milj. - toteutuu - siirtyminen yhteen rakennuttamisorganisaatioon 0,3 milj. - asian selvittäminen on kesken - Virranniemen alueesta luopuminen 0,7 milj. - asian selvittäminen on kesken, poikkeamislupaprosessi meneillään. - Hyväksytty lisäys: Selvitetään kaikki mahdollinen myytävä omaisuus. Selvitetään mahdollisuus jättää myymättä Virranniemen lahjoitussauna ts. luovuttaisiin vain tonttimaasta - realisointityöryhmä koordinoi keskitetysti kiinteän omaisuuden myyntiä, lahjoitussaunan rooli selviää poikkeamislupaprosessissa - Hyväksytty muutos: Luovutaan kiinteistöistä siten, että käyttökulut vähenevät Luovutaan kiinteistöistä siten, että käyttökulut vähenevät Kaupunginhallitus on hyväksynyt ( 78)teknisen lautakunnan esittämän salkutuksen kiinteistöohjelman päivityksen yhteydessä. (Myytävistä) E salkun rakennuksista on nyt myynnissä 21 kohdetta. Toteutuessaan ne vähentävät käyttökuluja n Hallinnon tehostaminen - toimiala osallistuu omalta osaltaan koko kaupunkia koskeviin tehostamistoimiin Uudet tekijät, jotka muodostavat mahdollisia ylitysuhkia - IKEA-Ikanon tontin sopimusvelvoitteita varten talousarvion investointiosassa on varattu 9,9 m. Toteutuvien menojen arvioidaan olevan 10,2 m. - Lemminkäisen vetäytyminen Tyysterniemen koulu -hankkeesta - rakennusvalvonnan tuottototeutuma saattaa jäädä alijäämäiseksi. - Selostus toimenpiteistä, joilla toimiala aikoo päästä valtuustokauden kehykseensä Lautakunta pyytää valtuustokauden talouskehykseen pääsemiseksi valtuustolta lupaa seuraaviin toimenpiteisiin: - IKEA-Ikanon tontin sopimusvelvoitteita varten talousarvion investointiosaan varatun 9,9 m määrärahan arvioidaan ylittyvän :lla. Määrärahaylitys esitetään katettavaksi elinkeinoindeksin muutoksesta johtuvasta kauppahinnan lisäyksestä ja tarpeen mukaan EU- ja elinkeinomäärärahoista - Lemminkäisen vetäydyttyä Tyysterniemi hankkeestaan kaupunki laittaa uudet tontit tarjouskilpailuun asemakaavaluonnoksen laillistumisen jälkeen. Valtuuston loppukauden aikana toimialan pääsee tasapainoon. Jos ennusteessa on ylitysuhka, kerrotaan, miten uhkaan aiotaan reagoida. - rakennusvalvonnan tuotot -> tuottotavoite saavutetaan suurten hankkeiden lähtiessä eteenpäin vv Jos rahat riittävät, todetaan että: Toimiala pystyy pääsemään kehykseensä niillä valtuuksilla, joita sillä on omaan talouteensa. Tekninen toimi Toimiala pystyy pääsemään kehykseensä niillä valtuuksilla, joita sillä on omaan talouteensa.
6 TOIMIALA: Tekninen toimi Toimialan toteumaseuranta yhteensä: Bud. Tot Tot Budj./Tot. Budjetti Budj./Enn. Toimintatuotot % % Toimintakulut % % TOIMINTAKATE % % Valtuustokauden talouskehyksen ennuste: Raami Tot Ero ( ) Enn.-Raami Toimintatuotot Toimintakulut TOIMINTAKATE vuoden 2013 toteumista vähennetty maanmyynnin myyntivoitot
7 TILAKESKUS Muutokset toimintaympäristössä strategian hyväksymisen jälkeen Jos tapahtunut olennaisia muutoksia, lyhyt selostus asiasta Jos toimiala haluaa esittää muutoksia toimenpideohjelman tavoitteisiin, esitys erikseen lautakunnan pykälään Jos ei ole tapahtunut olennaisia muutoksia, lause. Toimintaympäristössä ei ole tarkastelujaksolla tapahtunut sellaisia muutoksia, jotka vaikuttaisivat tavoiteasetantaan. Toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen Tavoite talousarviossa Tilanne 6/ Arvio toteutumisesta 1. Kaupungin omassa palvelutuotannossa tarvittavien toimitilojen hankinta, peruskorjaus, kunnossa- ja ylläpito hyvän työympäristön laatukriteerit täyttävällä tasolla. Rakennusten tekninen nykyarvo > 67% uudisrakennusarvosta 2. Kiinteistöohjelman toteuttaminen 3. Energiasäästöohjelman toteuttaminen 1. Esteetön rakentaminen 2. Vuorovaikutusta edistävien julkisten tilojen toteuttaminen 1. Rakennusten tekninen nykyarvo 71,7% uudisrakennusarvosta 2. Toiminnassa noudatettu kiinteistöohjelman periaatteita 3. Kaikki suunnitellut energiakatselmukset on tehty ja rakennusten kunnossapitoohjelmassa on varauduttu tekemään energiansäästötoimenpiteitä :lla 1.Huomioitu suunnitelmissa 2. Huomioitu Pontuksen koulun ja Lauritsalan koulun hankesuunnittelussa TALOUDEN TOTEUTUMISEN RAPORTOINTI 1. Rakennusten tekninen nykyarvo toukokuussa 71,7% uudisrakennusarvosta 2. Toiminnassa noudatettu kiinteistöohjelman periaatteita 3. Kaikki suunnitellut energiakatselmukset on tehty ja rakennusten kunnossapitoohjelmassa on varauduttu tekemään energiansäästötoimenpiteitä :lla 1.Huomioitu suunnitelmissa 2. Huomioitu Pontuksen koulun ja Lauritsalan koulun hankesuunnittelussa Selostus tekijöistä, jotka olennaisesti vaikuttavat toimialan valtuustokauden kehyksen toteutumiseen Tasapainotussuunnitelmien onnistuminen tähän asti - Kts. tekninen toimi. - Siirtyminen yhteen rakennuttajaorganisaatioon on työn alla. Tilakeskuksen henkilöstön uudelleen järjestelyt eläköitymisistä johtuen toteutettu henkilöstösuunnitelman mukaisesti. Virranniemen myynti kesken. Tekninen lautakunta hyväksynyt E salkun rakennuset - Luovutaan kiinteistöistä siten, että käyttökulut vähenevät Kaupunginhallitus on hyväksynyt ( 78)teknisen lautakunnan esittämän salkutuksen kiinteistöohjelman päivityksen yhteydessä. (Myytävistä) E salkun rakennuksista on nyt myynnissä 21 kohdetta. Toteutuessaan ne vähentävät käyttökuluja n Uudet tekijät, jotka muodostavat mahdollisia ylitysuhkia - Ylitysuhkia ei ole näköpiirissä Selostus toimenpiteistä, joilla toimiala aikoo päästä valtuustokauden kehykseensä - Tilakeskus pystyy pääsemään kehykseensä niillä valtuuksilla, joita sillä on omaan talouteensa.
8 TOIMIALA: Tilakeskus Toimialan toteumaseuranta yhteensä: Tot Bud. Tot. Budj./Tot. Budjetti Budj./Enn. Toimintatuotot % % Toimintakulut % % TOIMINTAKATE % % Rahoitustuotot- ja kulut 700 #JAKO/0! % VUOSIKATE % % Poistot % % TILIKAUDEN TULOS % % Valtuustokauden talouskehyksen ennuste: Raami Tot Ero ( ) Enn.-Raami Toimintatuotot Toimintakulut TOIMINTAKATE Rahoitustuotot- ja kulut VUOSIKATE Poistot TILIKAUDEN TULOS
9 MAAKUNNALLINEN PALVELUTOIMINTA Muutokset toimintaympäristössä strategian hyväksymisen jälkeen Jos tapahtunut olennaisia muutoksia, lyhyt selostus asiasta Jos toimiala haluaa esittää muutoksia toimenpideohjelman tavoitteisiin, esitys erikseen lautakunnan pykälään Jos ei ole tapahtunut olennaisia muutoksia, lause. Toimintaympäristössä ei ole tarkastelujaksolla tapahtunut sellaisia muutoksia, jotka vaikuttaisivat tavoiteasetantaan. Toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen Tavoite talousarviossa Tilanne 6/ Arvio toteutumisesta Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman toteuttaminen mennessä suunnitelmallisen valvonnan tarkastuksista tehty 25 % (tavoite 50 %) Toteutunee Ympäristönsuojelun valvontasuunnitelman kehittäminen, toteutus ja seuranta Toteutumatilanne 6kk 33 kpl (tavoite 40 kpl) suunnitelmallista ys tarkastusta Pien-Saimaan kunnostaminen Pumppaamon rakennustyöt 80 % valmiina. Kosteikkoja rakennettu yhteensä 30 kpl. Hoitokalastus on käynnissä. Neuvontaa on tehostettu alkuvuodesta ja suunnattu kouluihin. Jätevesineuvontaa on jatkettu. Lappeenrannan kaupungin ilmasto-ohjelman toteuttaminen Luonnon monimuotoisuuden ja virkistyskäytön kehittämisohjelma Etelä-Karjalan hankintapalvelut kehittää ja tuottaa Lappeenrannan kaupungille ja maakunnalle kustannustehokkaita ja tuottavuutta lisääviä hankinta-, varastointi- ja kuljetuspalveluja Hyödynnetään hankintojen potentiaali paikallisen yritystoiminnan vahvistamisessa ja työllistäjänä. Esikaupallisia hankintamenettelyjä sovelletaan aktiivisesti yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisuissa (jätehuolto, vesihuolto, energia jne.). Proaktiivisen sopimisen toimintamallin kehittäminen. Ympäristöasioiden ja elinkaarikustannuksien parempi huomioiminen hankinnoissa. Yhteiskunnallinen vaikuttavuus: Onnettomuuksien määrä ja niistä aiheutuvat vahingot vähenevät. Resurssit ja talous: Palvelut tuotetaan laadulla ja kustannustehokkaasti. Seurantaohjelma julkaistu, seurantaa jatketaan. HINKU-ohjelmaan liittyminen. Valmistelu aloitettu Toteutuu hyvin Kosteikkojen rakentaminen toteutunut yli odotusten. Pumppaamon infrarakentaminen lähes valmis. Tehostamista tarvitaan loppuvuodesta ja toteutus on riippuvainen jatkohankkeista. Valmistuu vuoden loppuun mennessä Henkilöstön osaaminen ja työkyky: Henkilöstön osaaminen
10 ja työkyky vastaavat tehtävien vaati muksia. Pelastustoimen palvelut tuotetaan hyväksytyn palvelutasopäätöksen mukaisesti. Maatilojen lukumäärä 1547 kpl Toimintaympäristössä ei ole tarkastelujaksolla tapahtunut sellaisia muutoksia, jotka vaikuttaisivat tavoiteasetantaan. Viljelyksessä oleva peltoala ha Toimintaympäristössä ei ole tarkastelujaksolla tapahtunut sellaisia muutoksia, jotka vaikuttaisivat tavoiteasetantaan. Maksettu maataloustuki euroa Maksettavan maataloustuen määrä jää ennakoitua pienemmäksi, sillä poikkeuksellisen runsaiden sateiden kastelemat pellot ovat osaksi kylvämättä ja kylvetyillä pelloilla on myös märkyyden tuhoamia aloja. Maataloustukipäätökset 0 kpl Maksettu tuki on ollut ns. ennakkomaksuja ja päätökset tehdään tuen viimeisen Haja-asutusalueen vesihuolto Hanketoiminta perustettu 1 vesiosuus-kunta (Vesikkola) Salpapolku hanke sekä Voimaa Vainikkalasta Sisua Simolasta jatkuvat vuoden loppuun maksuerän jälkeen. Kehittämistoimenpiteitä toteutettu mm. Myllymäki- Pätilän, Vainikkalan, Konnunsuon ja Haukilahden alueilla Hankkeita toteutettu suunnitelmien mukaisesti. Päättyvät vuoden lopussa mietitään jatkoa mm.salpapolun osalta Maaseudun kehittäminen jatkuu monipuolisena Runsaasti yhteistyötä eri toimijoiden kanssa TALOUDEN TOTEUTUMISEN RAPORTOINTI Selostus tekijöistä, jotka olennaisesti vaikuttavat toimialan valtuustokauden kehyksen toteutumiseen Tasapainotussuunnitelmien onnistuminen tähän asti Uudet tekijät, jotka muodostavat mahdollisia ylitysuhkia - ei tiedossa olevia uhkatekijöitä Selostus toimenpiteistä, joilla toimiala aikoo päästä valtuustokauden kehykseensä Seudullinen ympäristötoimi ja Etelä-Karjalan maaseututoimi pystyvät pääsemään kehykseensä niillä valtuuksilla, joita sillä on omaan talouteensa.
11 LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI Toimintakatteen toteutuminen verrattuna edellisvuoteen ja puolivuosibudjettiin sekä ennuste vuoden koko vuoden toteutumisesta TOIMIALA: Lappeenrannan seudun ympäristötoimi Toimialan toteumaseuranta yhteensä: Tot Bud. Tot. Budj./Tot. Budjetti Budj./Enn. Toimintatuotot % % Toimintakulut % % TOIMINTAKATE % % Valtuustokauden talouskehyksen ennuste: Raami Tot Ero ( ) Enn.-Raami Toimintatuotot Toimintakulut TOIMINTAKATE ETELÄ-KARJALAN MAASEUTUTOIMI YHTEENSÄ Toimintakatteen toteutuminen verrattuna edellisvuoteen ja puolivuosibudjettiin sekä ennuste vuoden koko vuoden toteutumisesta TOIMIALA: Etelä-Karjalan maaseututoimi Toimialan toteumaseuranta yhteensä: Tot Bud. Tot. Budj./Tot. Budjetti Budj./Enn. Toimintatuotot % % Toimintakulut % % TOIMINTAKATE % % Valtuustokauden talouskehyksen ennuste: Raami Tot Ero ( ) Enn.-Raami Toimintatuotot Toimintakulut TOIMINTAKATE
12 KIINTEISTÖJEN MYYNTI TALOUDEN TOTEUTUMISEN RAPORTOINTI Selostus tekijöistä, jotka olennaisesti vaikuttavat toimialan valtuustokauden kehyksen toteutumiseen Tasapainotussuunnitelmien onnistuminen tähän asti - kts. tekninen toimi - Kiinteistöjen ja rakennusten myynti etenee vuositasolla suunnitellusti paitsi Tyysterniemi Uudet tekijät, jotka muodostavat mahdollisia ylitysuhkia - Kaupungin tilintarkastajalta saadun tiedon mukaan Tyysterniemen koulun alueen kaupan purkaminen aiheuttaa koko aiemmin kirjatun myyntivoiton ( n. 4,5 miljoonaa) kirjaamisen tappioksi. Selostus toimenpiteistä, joilla toimiala aikoo päästä valtuustokauden kehykseensä Jos ennusteessa on ylitysuhka, kerrotaan, miten uhkaan aiotaan reagoida. - rakennusten myynti suunnitellusti - tonttien myynti suunnitellusti - Tyysterniemi hankkeesta kaupunki laittaa asemakaavaluonnoksen laillistumisen jälkeen uudet tontit tarjouskilpailuun. On todennäköistä, että tonttien myyntitulot eivät ehdi vuodeksi. Valtuuston loppukauden aikana toimialan pääsee tasapainoon. Vuodelle syntyvä toimintakatteen alijäämä katetaan vuosien kiinteistöjen myyntivoittotuloilla. TOIMIALA: Kiinteistöjen myynti Toimialan toteumaseuranta yhteensä: Bud. Tot Tot Budj./Tot. Budjetti 14 koko vuosi 14 Budj./Enn. Toimintatuotot % % Toimintakulut - #JAKO/0! % TOIMINTAKATE % % Kuluksi merkitty Tyysterniemen kaupan purku Valtuustokauden talouskehyksen ennuste: Raami Tot Ero ( ) Enn.-Raami Toimintatuotot Toimintakulut - TOIMINTAKATE
Teknisen toimen raportti valtuustoon nähden sitovien tavoitteiden toteutumisesta
TEKNINEN TOIMI Teknisen toimen raportti valtuustoon nähden sitovien tavoitteiden toteutumisesta Tavoite talousarviossa Tilanne 6/2015 Arvio toteutumisesta 2015 1. Taloudellinen ja kaikkina aikoina toimiva
LisätiedotSelostus tekijöistä, jotka olennaisesti vaikuttavat toimialan valtuustokauden kehyksen toteutumiseen Tasapainotussuunnitelmien onnistuminen tähän asti
TALOUDEN TOTEUTUMISEN RAPORTOINTI TEKNINEN TOIMI Selostus tekijöistä, jotka olennaisesti vaikuttavat toimialan valtuustokauden kehyksen toteutumiseen Tasapainotussuunnitelmien onnistuminen tähän asti Eurotavoitteen
LisätiedotKohtuullisilla avustuksilla ja tiekuntien aktiivisuudella on saatu aikaan kustannustehokas alempi tieverkosto.
TEKNINEN TOIMI MAANKÄYTTÖ JA ASUMINEN YKSITYISTIET Taloudellinen ja kaikkina aikoina toimiva pysyvän asutuksen yksityistieverkosto Kohtuullisilla avustuksilla ja tiekuntien aktiivisuudella on saatu aikaan
LisätiedotVuoden 2015 sitovien tavoitteiden osalta on onnistuttu suunnitellulla tavalla.
TEKNINEN TOIMI Vuoden 2015 sitovien tavoitteiden osalta on onnistuttu suunnitellulla tavalla. Taloudellisten tavoitteiden osalta tekninen toimi jäi 18 000 toimintakatetavoitteesta, mikä korjataan kuluvana
LisätiedotMuutokset toimintaympäristössä strategian hyväksymisen jälkeen
MAAKUNNALLINEN PALVELUTOIMINTA ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS Muutokset toimintaympäristössä strategian hyväksymisen jälkeen Osana hallituksen rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanoa pelastustoimen rakenneuudistus
LisätiedotTavoitteena on luoda viihtyisä, terveellinen ja turvallinen elinympäristö kestävän kehityksen pohjalta.
1 Yleinen osa ja valtuustoon nähden sitovat tavoitteet TEKNINEN TOIMI Toiminnan kuvaus Tekninen toimi tuottaa asukkaiden ja elinkeinoelämän tarvitsemia teknisiä palveluja ja tuotteita kaupunginvaltuuston
LisätiedotVUOSIKATE III TILIKAUDEN TULOS
613TA Yksityistiet 40 Toimintakulut -339 270-349 939-347 000-347 000 500 Palvelujen ostot -67 792-73 000-70 000-70 000 600 Avustukset -271 478-276 939-277 000-277 000 I TOIMINTAKATE -339 270-349 939-347
LisätiedotKAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja
KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä
LisätiedotPUOLIVUOSIKATSAUS 2015 (tammi-kesäkuu) JA LYHYT KATSAUS KOKO VUOTEEN 2015 SEKÄ SUUNTA VALTUUSTOKAUDEN LOPPUUN 2016
PUOLIVUOSIKATSAUS 20 (tammi-kesäkuu) JA LYHYT KATSAUS KOKO VUOTEEN 20 SEKÄ SUUNTA VALTUUSTOKAUDEN LOPPUUN 206 KULTTUURITOIMI. Yleiskuvaus toimialan alkuvuoden 20 toiminnasta, arvio talousarvion toteutumisesta
LisätiedotKUUKAUSIRAPORTIT LAPPEENRANNAN KAUPUNKI
KUUKAUSIRAPORTIT Verotulot 2014-2017 Vuoden alusta Tuloslaskelma 3/2017 VUODEN ALUSTA VUOSI 2016 VUOSI 2017 1 000 2016 % ero 16/17 2017 Toteuma Toteuma Budjetti Toteuma TP Budjetti Myyntituotot 6 723-0,1
LisätiedotTalouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko
Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 8.8.2016 *TP ENNUSTE 2016 ULKOISET ERÄT TOT 2012 TOT 2013 TOT 2014 TOT 2015 TA2016 ENNUSTE 2016 Toimintatuotot
LisätiedotHelsingin kaupunki Esityslista 6/ (7) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/
Helsingin kaupunki Esityslista 6/2017 1 (7) 3 Kaupunkiympäristön toimialan talousarvion toteutumisennuste sekä toiminnan osavuotiskatsaus 2/2017 (a-asia) HEL 2017-009167 T 02 02 01 Päätösehdotus Tiivistelmä
LisätiedotRAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 9/2018
RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 9/ Yhdeksän kuukauden toteutuman perusteella rakennus- ja ympäristölautakunnan talouden toteutuminen aivan talousarvion mukaisena on epävarmaa. Pysäköinninvalvonnan määrälliset
LisätiedotKUUKAUSIRAPORTIT LAPPEENRANNAN KAUPUNKI
KUUKAUSIRAPORTIT LAPPEENRANNAN KAUPUNKI 30.8.2016 1 Verotulot 2012-2016 Vuoden alusta 2 Tuloslaskelma 7/2016 VUODEN ALUSTA VUOSI 2015 VUOSI 2016 1 000 2015 % ero 15/16 2016 % ero Toteuma Toteuma Budjetti
LisätiedotNAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSRAPORTTI YMPÄRISTÖVIRASTO tammi-kesäkuu 2015
Virastopäällikön katsaus Strategisten ja operatiivisten tavoitteiden toteutuminen Tehtäväalueiden vastuuhenkilöiden antamien raporttien perusteella toiminta etenee kokonaisuutena suunnitellusti ja lähes
LisätiedotPUOLIVUOTISKATSAUS 2014
PUOLIVUOTISKATSAUS 2014 Sisällysluettelo KAUPUNGINJOHTAJAN KATSAUS... 1 RAHOITUSOSAN TOTEUTUMINEN... 4 1. Verotulot... 4 2. Valtionosuudet... 4 3. Muut rahoitustuotot ja kulut... 5 TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMINEN...
LisätiedotTOIMIVA INFRA JA YMPÄRISTÖ. Kaupunkiympäristötoimialan keskeiset palvelut
TOIMIVA INFRA JA YMPÄRISTÖ Kaupunkiympäristötoimialan keskeiset palvelut YDINTOIMINNOT KAUPUNKIRAKENNE Yhdyskuntasuunnittelu Maankäyttö Yhdyskuntatekniikka VESIHUOLTO Veden myynti 4,22 milj. m3 / v Vesijohtoverkoston
LisätiedotKUUKAUSIRAPORTIT LAPPEENRANNAN KAUPUNKI
KUUKAUSIRAPORTIT LAPPEENRANNAN KAUPUNKI 2.1.2017 1 Verotulot 2012-2016 Vuoden alusta Verotulot yhteensä Kunnallisverot Yhteisöverot Kiinteistöverot tilityskuukausi milj. 2013 milj. 2014 milj. 2015 milj.
Lisätiedot2.8. YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMIALA
2.8. YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMIALA Toimiala vastaa Joroisten kunnan ympäristötoimen viranomaispalvelujen tuottamisesta. Ympäristötoimen toimialaan kuuluvat rakennusvalvonta, ympäristönvalvonta, maa-ainesasiat
LisätiedotToimintaympäristön muutos - mahdollisuudet
Toimintaympäristön muutos - mahdollisuudet Talouskehityksen heikkeneminen taitetaan kasvulla - Perinteisten toimialojen kilpailukyvyn vahvistaminen - Paikallisten PK-yritysten toiminnan ja toimintakyvyn
LisätiedotKÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 YM PÄRISTÖLU PALAUTAKU NTA
KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 YM PÄRISTÖLU PALAUTAKU NTA Forssan kaupunki Talousarvio ja -suunnitelma 2015-2017 TOIMIALA PALVELU TILIVELVOLLINEN 50 YHDYSKUNTAPALVELUT 600 RAKENNUSVALVONTA JA YMPÄRISTÖPALVELUT
LisätiedotASKOLAN KUNTA 1 Tilinpäätös 2018
ASKOLAN KUN 1 Toimielin: 6000 Vastuualue: 6100 Vastuuhenkilö: RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUKUN Rakennusvalvonta Antti Ikonen Rakennusvalvonnan tehtävänä on yleisen edun kannalta valvoa rakennustoimintaa sekä
LisätiedotRAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 7/2018
RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 7/ Toimielin/tulosalue Ta Tot. Tot. % Tot. 2017 Muutos% 2017-31.12. Seitsemän kuukauden toteutuman perusteella rakennus- ja ympäristölautakunnan talouden toteutuminen aivan
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (6) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ kaupunkiympäristön toimialajohtaja Mikko Aho
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2018 1 (6) 380 Talousarvion toteutumisennusteet vuonna 2018 kaupunkiympäristön toimialalla HEL 2018-004193 T 02 02 01 Päätös Käsittely päätti merkitä tiedoksi kaupunkiympäristön
LisätiedotTEKNINEN LAUTAKUNTA. Toiminta-ajatus. Päämäärä. Toiminnan painopistealueet Toimintaympäristön muutos
TEKNINEN LAUTAKUNTA Toiminta-ajatus Teknisen toimen tarkoituksena on tuottaa ja ylläpitää teknisiä palveluja kestävän kehityksen periaatteita noudattaen yhteistyössä naapurikuntien ja ulkopuolisten palvelun
LisätiedotASUNTO-OHJELMA VUOSILLE Kontiolahden kunta tekninen lautakunta
ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE 2018-2021 Kontiolahden kunta tekninen lautakunta lokakuu 2017 2 Sisällys 1. JOHDANTO... 3 2. MAANHANKINTA, KAAVOITUS JA TONTTIEN LUOVUTUS... 3 2.1 Maanhankinta... 3 2.2 Kaavoitus...
LisätiedotKAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja
KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä
Lisätiedotennusteen Verotulot Käyttömenojen lainamäärä
Syyskuun toteuman perusteella tehdyn ennusteen mukaan koko tilikauden alijäämä on - osavuosikatsauksesta. Olennaisin muutos on maaomaisuuden myyntivoittojen arvio, johon on lisätty 7 milj. euroa. Verotulot
LisätiedotTalousarvio ja taloussuunnitelma 2016-2018
Asra 8.9.2015 Talousarvio ja taloussuunnitelma 2016-2018 Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta Rakennusvalvonta Sivu 2 TP 2014 TA+muutokset 2015 TA 2016 2017 2018 Toimintatuotot 319 908 404 100 354 000
LisätiedotKoulutuspalvelut 2015 toteuma Varhaiskasvatuspalvelut 2015 toteuma Vapaa- aikapalvelujen, konservatorion ja kansalaisopiston tilanne ok
Koulutuspalvelut 2015 toteuma TA2015 (toimintakate) = TP2014 + 1,1 M Toimintakate 08/2015 noin 0,3 % alemmalla tasolla kuin v. 2014 Perusopetuksen ja lukioiden kustannukset ja kate edellisvuotta pienemmällä
LisätiedotKAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja
KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä
LisätiedotTalouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko
Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko 2015 Talousjohtaja Anne Arvola 23.11.2015 Koko kunta - Toteumavertailu - Tulosennuste Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen
LisätiedotKeski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP
1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP TALOUSARVION 2015 TOTEUTUMINEN AJALTA Koulutusyhtymä tilikauden 1-3/2015 jaksotettu tulos on 138.000 euroa negatiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten
LisätiedotKaunis, eheä ja esteetön kohtauspaikka. Lappeenrannan kaupungin kaupunkirakenneohjelma 2013-2016
Kaunis, eheä ja esteetön kohtauspaikka Lappeenrannan kaupungin kaupunkirakenneohjelma 2013-2016 1 n 7 toimenpidekokonaisuutta Asukkaiden omatoimisuuden vahvistaminen ja oman hyvinvoinnin ylläpitämiseen
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ vs. kaupunkiympäristön toimialajohtaja Silja Hyvärinen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2017 1 (8) 82 Kaupunkiympäristön toimialan talousarvion toteutumisennuste sekä toiminnan osavuotiskatsaus 2/2017 HEL 2017-009167 T 02 02 01 Päätös Käsittely päätti merkitä
LisätiedotTalouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko
Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 vt talousjohtaja Jerry Retva 9.1.2017 Koko kunta - Toteumavertailu - Tulosennuste Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen
LisätiedotKuukausiseuranta ja toteumaennuste HELMIKUU Kaupunginhallitus
Kuukausiseuranta ja toteumaennuste HELMIKUU 2019 Kaupunginhallitus 25.3.2019 Ennuste helmikuu 2019 Helmikuun toteuman perusteella tehdyn ennusteen mukaan koko vuosi on toteutumassa hyvin lähelle talousarvioon
LisätiedotTEKNINEN TOIMI. Valtuustoon nähden sitovat strategiset tavoitteet TP 2012 TA 2013 TOT Kunnostustoimenpiteiden. menpiteet jatku- käynnissä, Kivi-
TEKNINEN TOIMI Valtuustoon nähden sitovat strategiset tavoitteet 1. Pien-Saimaan kunnostaminen 2. Riittävä tonttivaranto vuositasolla (tonttitakuu) - AO omakotitontit (tonttitakuu) - AKR kerros- ja rivitalotontit
LisätiedotHeinäkuun toteuman perusteella tehdyn ennusteen mukaan koko tilikauden alijäämä on - seurantaraportista.
Heinäkuun toteuman perusteella tehdyn ennusteen mukaan koko tilikauden alijäämä on - seurantaraportista. Verotulot ovat jäämässä yli 11 milj. euroa talousarvioon merkittyä pienemmiksi. Ennuste on olennaisesti
LisätiedotROVANIEMEN KAUPUNKI RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT
2016 ROVANIEMEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖS 1.1. 31.12.2016 1 ROVANIEMEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖS 2016 SISÄLLYS 1. KÄYTTÖTALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-31.12.2016... 3 2. RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUJEN TULOSKORTTI/TILINPÄÄTÖS
LisätiedotDemokratia ja vaikuttaminen
Demokratia ja vaikuttaminen Järjestetään asukkaiden kuulemiseksi keskeisissä palveluissa alueellisia palvelupaneeleja eri alueilla keskushallinnon, eri virastojen ja luottamushenkilöiden yhteistyönä. Parannetaan
LisätiedotKaupunkirakenne. Määrä- ja taloustavoitteet. Suoritetavoitteet
Määrä- ja taloustavoitteet Talousarvio TA-m uutokset Yhteensä Toteutunut Poikkeam a Ylitysoikeus 38 256-124 5 4,6 19 15,4-4 21 211 1 6 736 819 136 819 2 379 94 179 94 ehdotukset valmisteltu ehdotukset
LisätiedotRohkeasti uudistuva Skandinavian pohjoinen pääkaupunki
26.2.2016 Rohkeasti uudistuva Skandinavian pohjoinen pääkaupunki Asukasluku 1.2.2016 198 589 Lasten ja nuorten osuus väestöstä on suurempi kuin maassa keskimäärin. Oululaisten keski-ikä on 37,4 vuotta.
Lisätiedot2012 TA , ,56 Palvelujen ostot , ,92 Aineet, tarv. Ja tavarat
1 Kymenlaakson Liitto Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2012 Osavuosikatsauksessa arvioidaan talouden toteutumista suhteessa valtuuston hyväksymään vuoden 2012 talousarvioon. Arvio tehdään kirjanpidon toteuman
LisätiedotTalouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko
Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 25.4.2016 Tuloslaskelma *TP 2016 (vain todelliset kustannukset) ULKOISET ERÄT TOT 2011 TOT 2012 TOT 2013
LisätiedotTilausten toteutuminen
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 233 22.8.2016 73 Tilausten toteutuminen 30.6.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 22.8.2016 233 Talousjohtaja Anna-Kristiina
LisätiedotKäyttötalousosa TOT 2014 TA 2015
1.12.2015 Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 TA muutokset 2015 TA siirrot 2015 TA yhteensä 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS 2019 Toimielin kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunt Määrärahat Käyttötalousosa
LisätiedotTP Ennuste Tähän tarvittaessa otsikko
TP Ennuste 2016 Tähän tarvittaessa otsikko vt talousjohtaja Jerry Retva 13.2.2017 Tuloslaskelma *TP ENNUSTE 2016 (vain todelliset kustannukset) ULKOISET ERÄT TOT 2011 TOT 2012 TOT 2013 TOT 2014 TOT 2015
LisätiedotINVESTOINNIT, YHTEENVETO
INVESTOINNIT, YHTEENVETO Kunta ilman liikelaitosta Kunta mukaan lukien Sipoon Vesi muutokset Tot-% Osasto Laajennusinvestoinnit, uudet kaava-alueet -5 835-5 835-2 893 49,6-4 310 Laajennusinvestoinnit,
LisätiedotLiite 4. Otteet yleis- ja asemakaavoista sekä asemakaavojen muutostarpeet
Otteet yleis- ja asemakaavoista sekä asemakaavojen muutostarpeet Kartat 1/23 8/23 Kartat 9/23 23/23 Otteet yleiskaavoista Otteet ajantasa-asemakaavoista Luumäki, yleiskaava (Taavetti Jurvalan osayleiskaava,
LisätiedotOsavuosikatsaus 1-8/2016
Oheismateriaali nro 1 Osavuosikatsaus 1-8/2016 Liikelaitos Vastuuhenkilö Tilaliikelaitos Toimitilajohtaja Timo Oksanen Toiminta ja siinä tapahtuneet olennaiset muutokset Tilaliikelaitos huolehtii Kouvolan
LisätiedotKARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 2/
KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 2/2016 1..1. 30.6. 1 KÄYTTÖTALOUS Tammikuu-Kesäkuu 2016 50,00 % YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA TA 2016 TOT 2016 Toteuma % Ennuste 2016 TOT 2015 TP 2015 Toimintatuotot
LisätiedotULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016
LisätiedotMiehikkälän vammaisoppilaiden ja ap/ip-toiminnan valtionosuus vähennetään vasta loppulaskussa.
Osavuosikatsaus 1-8/2017 40 Sivistystoimi / Virolahden kirjanpito Siv.ltk 26.9.2017 69 LIITE 40 Sivistyslautakunta Sivistystoimen toteutumaan 1-8/2017 perustuvaa kustannusten tasausta Virolahden ja Miehikkälän
LisätiedotPalvelu- ja vuosisuunnitelman osavuosikatsaus. Asunto- ja kiinteistölautakunta
Palvelu- ja vuosisuunnitelman osavuosikatsaus Asunto- ja kiinteistölautakunta Tammi-huhtikuu 2017 1 Strategisen johtamisjärjestelmän asiakirjat KAUPUNKISTRATEGIA VISIO JA TOIMINTATAVAT STRATEGINEN OHJAUS
LisätiedotValmistus omaan käyttöön
KÄYTTÖSUUNNITELMA / Tekninen hallinto Tekninen hallinnon tavoitteena on avustaa tulosalueiden henkilöstöä saavuttamaan kunnan strategian tavoitteet. Tekninen hallinto vastaa kunnan rakennuskohteiden suunnittelusta
LisätiedotTeknisen toimen kuluerien kirjaamisprosessin tarkastelu ja tarvittaessa korjaaminen.
1 TEKNINEN TOIMI TEKNINEN LAUTAKUNTA 500 TEKNISEN TOIMEN HALLINTO JA PELASTUSTOIMI Vastuuhenkilö: hallintopäällikkö Marjo Nieminen Teknisen toimen kuluerien kirjaamisprosessin tarkastelu ja tarvittaessa
LisätiedotLuumäen kunta. Talousarvio 2015. Taloussuunnitelma 2015 2017. Kunnanhallitus 10.11.2014 286. Kunnanhallitus 24.11.2014 306
Luumäen kunta Talousarvio 2015 Taloussuunnitelma 2015 2017 Kunnanhallitus 10.11.2014 286 Kunnanhallitus 24.11.2014 306 Kunnanhallitus 8.12.2014 314 Kunnanvaltuusto 15.12.2014 64 TALOUSARVIO 2015 1 Ympäristölautakunta
LisätiedotTEKNINEN LAUTAKUNTA. Tekninen hallinto
TEKNINEN LAUTAKUNTA TOIMINTATUOTOT 1 869 674 1 747 480 1 804 050 3,2 TOIMINTAKULUT -1 951 299-2 482 370-2 351 670-5,3 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -81 625-734 890-547 620-25,5 Poistot ja arvonalentumiset -467 845-441
LisätiedotTalousarvio. Tot vuoden alusta
Toimiala Vastuuhenkilö Tekniikka ja ympäristöpalvelut Tekninen johtaja Hannu Tylli Muutettu talousarvio Tekniikka ja ymp.palvelut TP 2016 Talousarvio Ta-muutos Tot vuoden alusta Poikkeama Tot-% muutettu
LisätiedotESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA
ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017 ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS Toiminta Espoo Kaupunkitekniikka-liikelaitos rakentaa ja ylläpitää kustannustehokkaasti
LisätiedotULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.
LisätiedotYMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS
YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS 30.4.2017 2/YMPLA 24.5.2017 Katsausajankohtaa vastaavan käyttötalouden toteuman tulisi tasaisen kertymän mukaan olla 33,3 %. Kokonaisuutena ympäristölautakunnan käyttötalous
LisätiedotULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä
LisätiedotTeknisen hallinnon tehtävänä on teknisten kuntapalvelujen tuottaminen kuntalaisille.
TEKNISET PALVELUT Teknisten palvelujen tehtävänä on rakentaa ja ylläpitää kuntalaisille viihtyisä, turvallinen ja virikkeellinen työ- ja elinympäristö. Teknisten palvelujen vastuualueet ovat teknisen toimen
LisätiedotULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017
LisätiedotNÄKÖKULMIA OULUN KAUPUNKISEUDULTA. yleiskaavapäällikkö Paula Paajanen
NÄKÖKULMIA OULUN KAUPUNKISEUDULTA yleiskaavapäällikkö Paula Paajanen 13.12.2017 tilaa, valoa ja pohjoista voimaa H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I - II Pohjois- Pohjanmaan
LisätiedotVuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille
Kaupunginhallitus 241 20.06.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2247/02.02.00/2016 KHALL 20.06.2016 241 Talouden tasapaino
LisätiedotTURVALLINEN YMPÄRISTÖ
TURVALLINEN YMPÄRISTÖ Turvallinen Lappeenranta Lappeenrannan strategian tavoite v. 2028 VIIHTYISÄ JA TURVALLINEN YMPÄRISTÖ Sujuva arki ja turvallinen kasvuympäristö, jossa on varaa valita mieleisiä harrastuksia
LisätiedotTalousarvion toteutuminen
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 294 Talousarvion toteutuminen 31.8.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 6.10.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain
LisätiedotKaupunkirakenneohjelma
Kaupunkirakenneohjelma (Versio 2) - Lappeenrannan kaupunki 11.2.2015 Muokattu: Huovila, Krista 24.4.2014 09:16. Hyväksytty: Huovila, Krista 24.4.2014 09:18. Yksilöllinen tunniste: PRO-314-1973-fi Kaupunkirakenneohjelma
LisätiedotKaupunginhallituksen iltakoulu 15.10.2007
Kaupunginhallituksen iltakoulu Maapoliittinen ohjelma Liittyy asuntopoliittisiin linjauksiin Kaupungin strategia kv 28.5.2007 Linjaukset 2007 08 Kunnallistekninen valmius > 1,5 v jo rakennettu 0,5 v suunniteltu
LisätiedotTalouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016
Kaupunginhallitus 31.10.2016 Liite 1 388 Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016 KH 31.10.2016 Tulosennuste 9/ 2016 MIKKELIN KAUPUNKI, Laskennallinen ennuste ja johdon ennuste 1-9/ 2016,
LisätiedotKeski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP
1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP TALOUSARVION 2014 TOTEUTUMINEN AJALTA Tilikauden 1-5/2013 jaksotettu tulos on 3.367 euroa positiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten jälkeen
LisätiedotRaportointi jäsenkunnille. Tammi-maaliskuu 2015
Raportointi jäsenkunnille Tammi-maaliskuu 2015 Eksoten tulos Q1 2015 Kausi Jäsenkuntien maksuosuudet Toimintakate Tulos Alijäämä Raportointikokous BUDJ TOT/ENN BUDJ TOT/ENN BUDJ TOT/ENN BUDJ TOT/ENN 3/2014
LisätiedotTeknisen toimen kuluerien kirjaamisprosessin tarkastelu ja tarvittaessa korjaaminen.
1 TEKNINEN TOIMI TEKNINEN LAUTAKUNTA 500 TEKNISEN TOIMEN HALLINTO JA PELASTUSTOIMI Vastuuhenkilö: vs. hallintopäällikkö Janne Myntti Teknisen toimen kuluerien kirjaamisprosessin tarkastelu ja tarvittaessa
LisätiedotASUNTO-OHJELMA VUOSILLE
ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE lokakuu 2018 2 Sisällys 1. JOHDANTO... 3 2. MAANHANKINTA, KAAVOITUS JA TONTTIEN LUOVUTUS... 3 2.1 Maanhankinta... 3 2.2 Kaavoitus... 3 2.3 Tonttien luovutus... 4 3. UUSTUOTANTO...
LisätiedotULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.
LisätiedotTEKNISEN LAUTAKUNNAN ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018
1 TEKNISEN LAUTAKUNNAN ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018 Tekninen lautakunta vahvistaa sitovat käyttösuunnitelmat tulosyksikkö I-tasolla. Teknisen osaston osastopäällikkö vahvistaa
LisätiedotKuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1744/ /2014. Kaupunkirakennelautakunta 19.3.
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) 125 Asianro 1744/10.00.00/2014 Maanhankinnan määrärahat 2014 Kaupunkirakennelautakunta 19.3.2014 62: Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut
LisätiedotTA 2017, TULOSALUEKOHTAINEN TOTEUTMISRAPORTTI
TA 2017, TULOSALUEKOHTAINEN TOTEUTMISRAPORTTI 1.1. 31.5.2017 TULOSALUE: YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA/HALLINTO TOIMINTA-AJATUS Toimii kaupungin rakennusvalvontaviranomaisena sekä ympäristösuojelusta vastaavana viranomaisena
LisätiedotULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä
LisätiedotULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.
LisätiedotYMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS
YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS 31.8.2016 1/YMPLA 28.9.2016 Toteutumaseurannassa kiinnitetään erityistä huomioita henkilöstökulujen, palvelujen ostojen sekä aineiden, tarvikkeiden ja tavaroiden kulujen
LisätiedotASUNTO-OHJELMA VUOSILLE 2016-2018. Kärsämäen kunta Tekninen lautakunta
ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE 2016-2018 Kärsämäen kunta Tekninen lautakunta Joulukuukuu 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2. MAANHANKINTA JA KAAVOITUS - Maanhankinta - Kaavoitus 3. ASUNTOTUOTANTO - Uusi tuotanto
LisätiedotYksityisteiden katselmukset toukokuussa. Avustukset yksityisteille heinäkuun alussa.
1 TEKNINEN TOIMI Vuonna sitovien toiminnallisten tavoitteiden osalta on onnistuttu lähes suunnitellulla tavalla. Taloudellisten tavoitteiden osalta toimiala pysyi sille asetetussa käyttötalouden toimintakateraamissa.
LisätiedotEspoon kaupunki Pöytäkirja 63. Ympäristölautakunta 30.08.2012 Sivu 1 / 1
Ympäristölautakunta 30.08.2012 Sivu 1 / 1 1525/02.02.02/2012 63 Ympäristölautakunnan seurantaraportti I/2012 Valmistelijat / lisätiedot: Nyyssönen Tuija, puh. (09) 816 24811 Soini Sari, puh. (09) 816 24830
LisätiedotKAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja
KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä
LisätiedotULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot
LisätiedotTilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja
Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestömäärä kasvoi aiempia vuosia enemmän, runsaalla 600 henkilöllä (e 75 088) Asuntoja valmistui ennätystahtiin 800 (549) Tontit kävivät edelleen kaupaksi,
LisätiedotLemin kunnanhallitus Toukkalantie 2 54710 LEMr leminkunta@lemi.fi 16.5.2019 OIKAISUVAATIMUS Vaadin oikaisua Lemin kunnanhallituksen päätökseen 24.4.2019 48. Kunnanhallitus on päättänyt, että "Hankinta
LisätiedotMaapolitiikan pääperiaatteet. Kymppi-Moni työpaja 15.2.2012
Maapolitiikan pääperiaatteet Kymppi-Moni työpaja 15.2.2012 Maapoliittinen ohjelma Maapoliittinen ohjelma on asiakirja, jossa valtuusto määrittelee maapoliittiset tavoitteet ja periaatteet. Sipoon kunnan
LisätiedotJoroisten kunta TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014. Käyttötalousosa Menot Tulot Netto Selitys
Joroisten kunta TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014 Käyttötalousosa Menot Tulot Netto Selitys Keskushallinto Palkanlaskentapalvelut Tuotemäärä jää arvioidusta 3550 palkkatapahtumaa, totetuma-arvio 3272, alkuperäinen
LisätiedotTilausten toteutuminen
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 146 30.5.2016 48 Tilausten toteutuminen 31.3.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.5.2016 146 Talousjohtaja Anna-Kristiina
LisätiedotMYRSKYLÄN KUNNAN VISIO 2020
Kunnanhallitus 30.5.2011 91 LIITE 37 Valtuusto 13.6.2011 15 LIITE 18 MYRSKYLÄN KUNTA MYRSKYLÄN KUNNAN VISIO 2020 JA STRATEGIA VISION TOTEUTUMISEKSI Kunnan visio 2020 Myrskylä on viihtyisä asuinkunta kohtuullisten
LisätiedotTekninen lautakunta Toteutuminen
Tekninen lautakunta Toteutuminen 31.4.2016 Teknisen lautakunnan päävastuualueet valtuuston sitovuustasolla on Tekninen lautakunta. Lautakunnan sitovuustalolla ovat: yhdyskuntatekniikka, kiinteistötoimi
LisätiedotSiilinjärven kunta. Muutostalousarvio 2015
Siilinjärven kunta Muutostalousarvio 2015 Tuloslaskelma (ulkoinen, 1000 euroa) Muuto Muuto Muutos s s Muutos % TP 2013 TA 2014 TA 2015 TA 2015 euroa % MB-15/Ta-14 TOIMINTATULOT 19 489 18 856 18 920 18
LisätiedotKAUPUNKIYMPÄRISTÖ KESKEISET MUUTOKSET JA NÄKYMÄT Kaupunginvaltuuston talousseminaari
KAUPUNKIYMPÄRISTÖ KESKEISET MUUTOKSET JA NÄKYMÄT 2017 Kaupunginvaltuuston talousseminaari 8.9.2016 TAUSTATEKIJÖITÄ Kustannustason muutokset 06/2015 06/ 2016 : Maarakennuskustannusindeksi -2,7 % Katujen
LisätiedotTavoite Toimenpide Mittari Toteuma Osaamisen kehittäminen ja työhyvinvoinnin edistäminen
11 TEKNINEN LAUTAKUNTA TOIMINTATUOTOT 1 804 050 1 804 050 1 965 695 109,0-161 645 TOIMINTAKULUT -2 366 670-30 340-2 397 010-2 452 737 102,3 55 727 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -562 620-30 340-592 960-487 043 82,1-105
Lisätiedot18 Maankäyttölautakunta / Maankäyttötoimi
18 Maankäyttölautakunta / Maankäyttötoimi Toimielin Tilivelvolliset Maankäyttölautakunta Maankäyttölautakunta ja kaavoitusjohtaja Toiminta-ajatus ja tehtävät Rakennustoiminnan ja rakennetun ympäristön
Lisätiedot