Teknisen toimen raportti valtuustoon nähden sitovien tavoitteiden toteutumisesta
|
|
- Jalmari Leppänen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TEKNINEN TOIMI Teknisen toimen raportti valtuustoon nähden sitovien tavoitteiden toteutumisesta Tavoite talousarviossa Tilanne 6/2015 Arvio toteutumisesta Taloudellinen ja kaikkina aikoina toimiva pysyvän asutuksen tieverkosto 1. Kaupunkirakenneohjelma: Sujuvat liikenneyhteydet Kohtuullisilla avustuksilla ja tiekuntien aktiivisuudella on saatu aikaan kustannustehokas alempi tieverkosto Toteutuu. Avustetaan noin 270 yksityistietä, yhteensä noin 600 km ja vastataan noin 200 tiekilometrin aurauksesta työsuorituksena. Hakemuksia 256 kpl, myönteisiä päätöksiä 255 kpl, yksi tie ei täyttänyt avustuskriteerejä. Avustettavien teiden pituus n. 560 km. Lisäksi on vastattu noin 200 km aurauksesta työsuorituksena. Myönteisiä avustuspäätöksiä 255 kpl. Avustettavien teiden pituus n. 560 km. Lisäksi on vastattu noin 200 km aurauksesta työsuorituksena. 2. Asiakaslähtöinen palvelukulttuuri Vastataan tielautakunnan lakisääteisistä toimitus- ja neuvontatehtävistä. Tielautakunnan toimituksia 1 kpl (tiekuntien yhdistäminen). Riitaja muissa yksityisteihin liittyvissä asioissa on annettu neuvontaa. Lakisääteinen tehtävä, toimitukset tehdään ja yksityisteiden neuvontaa annetaan. Avustuspolitiikalla saadaan kunnan kannalta taloudellinen ja tiekuntien aktiivisuutta tukeva tienpitojärjestelmä kiinnittämällä huomiota mm. tiekuntien yhdistämiseen. 3. Tonttitakuu Varmistetaan laadukas ja riittävä asuin- ja työpaikka-alueiden kaavatuotanto. On toimittu tämän periaatteen mukaisesti. On huomioitu osayleiskaavojen luonnosvaiheessa laajemmin. Asuinalueet (prosessi meneillään) - Tyysterniemen koulu - Joutsenon kunnantalot - Energian kortteli - Citykorttelin tontti 29 Työpaikka-alueet (prosessi meneillään): - Myllymäki - Juvakka - E-KKS 2 - Centre Toiminta jatkuu suunnitellusti ja avustuspäätösten yhteydessä on kiinnitetty huomiota tiekuntien yhdistämistarpeisiin. Toteutuu Huomioidaan osayleiskaavojen ehdotusvaiheessa laajemmin. Valmistuvia asemakaavoja: - Laihianranta - Rutola - Koulukatu 14 - Asevelikylä - Simolantie II - Kaislaranta - Alakylän koulu - Kaupunginteatterin tontti - Karjalankulma - Juvakankulma - Mertaniemi - Airikanpuisto - Eteläkadun varsi - Myllymäki Laarinkatu - Myllymäki, Eurosite, Broman - Joutseno EKOP
2 4. Kaavoitetaan monipuolisia asuinalueita palveluineen 5. Suunnitellaan viihtyisiä kaupunkitiloja vetovoimaiseen kaupunkikeskustaan. On huomioitu osayleiskaavojen luonnosvaiheessa laajemmin. Valmisteilla: - osayleiskaavoja 7 kpl (yhteensä 214 km2) / asuin- ja työpaikkaalueet - asuinalueiden asemakaavoja 20 kpl - työpaikka-alueiden asemakaavoja 10 kpl Vapauden aukion ja Paasikivenpuiston viimeistely on käynnissä. Marian aukion suunnitelma on valmistunut. Toteutuu Huomioidaan osayleiskaavojen ehdotusvaiheessa laajemmin. Valmistuvia asemakaavoja: - Laihianranta - Rutola - Asevelikylä - Simolantie II - Kaislaranta Edustatorin suunnitelmien laatiminen Marian aukion toteutus on siirtynyt vuosille Tiivistetään kaupunkirakennetta ja vähennetään liikkumistarvetta suunnittelulla. 7. Kaavoitetaan kaupan alueita sekä markkinoidaan niitä sijoittajille ja rakentajille. 8. Mitoitetaan ja turvataan yleiskaavoilla eri kaupunginosien palvelut huomioiden liikkumiskustannukset. On huomioitu yleiskaavatyön luonnosvaiheessa etsimällä tiivistettävät alueet keskustaajaman alueelta. Toteuttaminen meneillään: Viipurin vanerin alueen rakentaminen, Keskustan rakennuskohteet: Iso-Kristiina, Centre, Citykortteli, Koulukatu, Rakuuna Vaihekaava ympäristöministeriössä - Centre - Citykorttelin tontti 29 - Energian kortteli - Myllymäki Juvakka On huomioitu osayleiskaavojen luonnosvaiheessa: - Keskustaajama - Korvenkylä - Nuijamaantie Valmistuvia asemakaavoja: - Asevelikylä - Simolantie II - Kaislaranta - Joutsenon kunnantalot - Citykorttelin tontti 29 - Energian tontti - Koulukatu 14 - Joutsenon kunnantalot - Kaupunginteatterin tontti - Karjalankulma YM vahvistanee vaihekaavan syksyllä Asemakaavoitettavia kohteita: - Eteläkadun varsi - Pajarilan teollisuusalue - Pajarilan kaupan alue - Airikanpuisto - Myllymäki Laarinkatu - Myllymäki, Eurosite, Broman - Joutseno EKOP Huomioidaan osayleiskaavojen ehdotusvaiheessa laajemmin. Osayleiskaavaehdotukset valmistuvat loppuvuodesta Tonttitakuu toteutunut toteutuu 1. Asuinympäristöönsä tyytyväiset asukkaat - monipuolinen tonttitarjonta Uusia pientalotontteja on jaettu Myllymäestä. Tontteja on runsaasti tarjolla eri puolilla kaupunkia. Pientalotonttitarjonta vastaa määrällisesti kysyntää.
3 2. Kaupunkikuva henkisen hyvinvoinnin tukena - taajamametsien suunnitelmallinen hoito 3. Tehokas maankäyttö - tarjotaan riittävästi rakentamiskelpoisia työpaikka- ja asuintontteja sekä laadukkaita julkisten palvelujen tontteja, tonttitarjonnassa mukana sekä yksityisten että kaupungin rakentamiskelpoiset tontit. 4. Asiakaslähtöinen palvelukulttuuri - ylläpidetään asiakaspalautejärjestelmiä. Kehitetään e-palveluja 5. Eheä ja kustannustehokas kaupunkirakenne - tunnistetaan elinkeinopoliittiset hankkeet ja toteutetaan ne. Toteutetaan ennakoivaa ja aktiivista maanhankintaa. 1. Keskeneräisten katujen määrän vähentäminen (sisältää vanhat ja uudet kadut) 2. Yhdyskuntateknisten palveluiden laadulliset tavoitteet 1. Joukkoliikenteen, yksityisautoilun, pysäköinnin, pyöräilyn ja kävelyn matkaketjuista luodaan sujuvia ja turvallisia. Taajamametsiä hoidetaan laadittujen suunnitelmien mukaan. Työpaikkatonttitarve on keskeytynyt. Ei luovutettu työpaikkatontteja. Rakennetaan aiemmin luovutettuja tontteja. Asuinkerrostalojen rakentamiseen myydään tontin osia. E-palvelu on käytössä ja tiedusteluihin vastataan. Yritysten kanssa on pidetty palavereja. Maanhankinta keskittyy yleiskaavojen mukaisiin kohteisiin. Tilanne 54 km, uusia keskeneräisiä rakenteilla Ojala Tuomelassa Tulokset eivät vielä käytettävissä. 1. Pyöräilysuunnitelman toteuttaminen on lähes valmis. Kaupunkikeskusta-alueen pyöräilysuunnitelma on valmisteilla, pyöräilijän opaskartta on valmisteilla. Lappeenranta valittiin vuoden 2015 pyöräilykaupungiksi. Liikenneturvallisuuden työkohteiden työohjelmaa toteutetaan 7+7 liikenneturvallisuusraportin pohjalta. Paikallisliikenteen pysäkeistä on valmisteilla parantamissuunnitelma. Joukkoliikennepalveluiden markkinoinnista ja kehittämisestä on valmisteilla asiakasarvoselvitys. Toiminta jatkuu koko vuoden. Suunnitelmia päivitetään tarvittaessa. Tonttitarve pystytään totuttamaan. Kehittäminen jatkuu. Yhteistyötä Wirman kanssa lisätään. Tavoite keskeneräisiä <58 km toteutuu Ennuste: tavoite toteutuu 1. Tavoite toteutuu
4 2. Kasvatetaan joukkoliikenteen käyttäjämääriä matkalipputuotteita kehittämällä. Edistetään Imatralle, Helsinkiin ja Pietariin suuntautuvien joukkoliikenneyhteyksien paikkakunnallemme suotuisaa kehitystä. Koulukuljetukset avoimeksi kutsuliikenteeksi, pilotti on käynnissä. Koulukuljetukset kilpailutetaan osin avoimena kutsuliikenteenä. Lähiliikenteen kehittämiseksi on käynnissä useita hankkeita. Waltti-matkakorttijärjestelmä valmistellaan otettavaksi käyttöön vuoden 2016 alusta. P-Pormestari on otettu käyttöön ja P-Cityn rakentaminen on käynnistynyt, siihen liittyvää Marian aukion suunnitelmaa viimeistellään. Lepolan kadun ja Armilankadun kiertoliittymän rakentaminen käynnistetään syksyllä. Snellmaninkadun ja Taipalsaarentien välisen osuuden Valtakatua rakentaminen käynnistetään syksyllä. Opintien valoristeysurakka on käynnissä. Kesämäen risteysjärjestelytyöt ovat käynnissä. Kaupungintalon ympäristön katuja kansityöt ovat käynnissä. Saimaan kanavasillan pyörätien leventämistyöt ovat käynnissä. Tykin alikulun rakentaminen käynnistyy syksyllä. Paasikiven puiston ja Vapauden aukion puisto- ja raittirakentaminen on käynnissä. Rantaraitin rakentamistyöt Viipurin vanerin alueella ovat käynnissä. 2.Paikallisliikenteen käyttäjämäärien kasvu viimeisen 12 kk aikana on 9,9 %. Liityntäyhteyttä on parannettu Venäjän junille kutsutaksijärjestelyllä. Matkakeskus -yliopistoyhteyttä on parannettu aikataulumuutoksella. 2. Tavoite toteutuu
5 TILAKESKUS Tilakeskuksen raportti valtuustoon nähden sitovien tavoitteiden toteutumisesta Tavoite talousarviossa Tilanne 6/2015 Arvio toteutumisesta Kaupungin omassa palvelutuotannossa tarvittavien toimitilojen hankinta, peruskorjaus, kunnossa- ja ylläpito hyvän työympäristön laatukriteerit täyttävällä tasolla. Rakennusten tekninen nykyarvo > 71 % uudisrakennusarvosta 2. Kiinteistöohjelman toteuttaminen 3. Energiasäästöohjelman toteuttaminen Rakennusten tekninen nykyarvo = 71,3 % uudisrakennusarvosta. Kiinteistöohjelma päivitetään lokakuu / % rakennuskannasta oltava katselmoitu 2014 loppuun mennessä Motivan mallin mukaisesti. Energiansäästötavoite Lappeenrannassa on vuoteen 2016 mennessä 15,461GWh vuoden 2009 tasosta 1. Esteetön rakentaminen Uudisrakennusten ja peruskorjausten suunnittelussa huomioidaan esteetön liikkuminen RakMk F1 Esteetön rakennus mukaan. 2. Vuorovaikutusta edistävien julkisten tilojen toteuttaminen Kuntalaisten osallistaminen rakennussuunnittelussa. Esitellään kuntalaisille valmistuvia rakennussuunnitelmia. Pyritään uusissa hankkeissa yhdessä toimialojen kanssa tilojen monikäyttöisyyteen ja lisäämään tilojen käyttöastetta. Tavoite ylittyy. Ylitys johtuu seuraavien mm. seuraavien uudisrakennushankkeiden valmistumisesta: - Kisapuiston harjoitusjäähalli - Lauritsalan päiväkoti - Keltun päiväkoti - Korvenkylän lähipalvelupiste (päiväkoti, neuvola, lähikirjasto) Voimassa on toistaiseksi kaupunginhallituksen kokouksessa hyväksytty ohjelma. Rakennuskannasta on nyt katselmoitu 80 % (tilanne 2014). Laskennallinen säästöpotentiaali energiakatselmusten mukaan on 24,326GWh. Energiansäästö on /vuosi ja se saavutetaan :n investoinneilla. On huomioitu seuraavissa hankkeissa: - Kisapuiston harjoitusjäähalli - Lauritsalan päiväkoti - Keltun päiväkoti - Korvenkylän lähipalvelupiste (päiväkoti, neuvola, lähikirjasto) Vuorovaikutusta edistäviä hankkeita: - Kisapuiston harjoitusjäähalli - Korvenkylän lähipalvelupiste (päiväkoti, neuvola, lähikirjasto) - Kehruuhuone
6 MAAKUNNALLINEN PALVELUTOIMINTA Etelä-Karjalan maaseututoimi Etelä-Karjalan maaseututoimen raportti valtuustoon nähden sitovien tavoitteiden toteutumisesta Tavoite talousarviossa Tilanne 6/2015 Arvio toteutumisesta Tukipäätökset asiakkaille 2 kk kuluessa päätöstulostuksen avautumisesta Seurataan sallitun käsittelyajan ylityksiä prosentteina suhteessa jakson tukipäätösten kokonaismäärään. Toteutunut Toteutuu
Vuoden 2015 sitovien tavoitteiden osalta on onnistuttu suunnitellulla tavalla.
TEKNINEN TOIMI Vuoden 2015 sitovien tavoitteiden osalta on onnistuttu suunnitellulla tavalla. Taloudellisten tavoitteiden osalta tekninen toimi jäi 18 000 toimintakatetavoitteesta, mikä korjataan kuluvana
LisätiedotTavoitteena on luoda viihtyisä, terveellinen ja turvallinen elinympäristö kestävän kehityksen pohjalta.
1 Yleinen osa ja valtuustoon nähden sitovat tavoitteet TEKNINEN TOIMI Toiminnan kuvaus Tekninen toimi tuottaa asukkaiden ja elinkeinoelämän tarvitsemia teknisiä palveluja ja tuotteita kaupunginvaltuuston
LisätiedotKohtuullisilla avustuksilla ja tiekuntien aktiivisuudella on saatu aikaan kustannustehokas alempi tieverkosto.
TEKNINEN TOIMI MAANKÄYTTÖ JA ASUMINEN YKSITYISTIET Taloudellinen ja kaikkina aikoina toimiva pysyvän asutuksen yksityistieverkosto Kohtuullisilla avustuksilla ja tiekuntien aktiivisuudella on saatu aikaan
LisätiedotMuutokset toimintaympäristössä strategian hyväksymisen jälkeen
TEKNINEN TOIMI Muutokset toimintaympäristössä strategian hyväksymisen jälkeen Toimintaympäristössä ei ole tarkastelujaksolla tapahtunut sellaisia muutoksia, jotka vaikuttaisivat tavoiteasetantaan. Strategian
LisätiedotTALOUSARVIOESITYS : Yleinen osa ja tavoitteet TEKNINEN TOIMI. Toiminnan kuvaus
TALOUSARVIOESITYS 2017 2018 : Yleinen osa ja tavoitteet TEKNINEN TOIMI Toiminnan kuvaus Toimiala tarjoaa asukkaiden ja elinkeinoelämän tarvitsemia palveluja ja tuotteita kaupunginvaltuuston asettamien
LisätiedotKaunis, eheä ja esteetön kohtauspaikka. Lappeenrannan kaupungin kaupunkirakenneohjelma 2013-2016
Kaunis, eheä ja esteetön kohtauspaikka Lappeenrannan kaupungin kaupunkirakenneohjelma 2013-2016 1 n 7 toimenpidekokonaisuutta Asukkaiden omatoimisuuden vahvistaminen ja oman hyvinvoinnin ylläpitämiseen
LisätiedotK AKAAVOITUSOHJELMA AV O I T U S O H J E L M A
K AKAAVOITUSOHJELMA AV O I T U S O H J E L M A 2017-2018 Tekla30.11.2016 2.2.2017 Tekninen toimi Tekninen / kaavoitus toimi / kaavoitus KAAVOITUS, PÄÄTEEMAT KESKUSTAN KEHITTÄMINEN: asuminen, palvelut,
LisätiedotL APPEE N RA N N A N K A UPU N K I. Puurakentamisen ja energiatehokkaan rakentamisen RoadShow 1
L APPEE N RA N N A N K A UPU N K I Puurakentamisen ja energiatehokkaan rakentamisen RoadShow 1 Tilakeskuksen organisaatio TEKNINEN LAUTAKUNTA TEKNINEN TOIMI TILAKESKUS Toimitilajohtaminen Rakennuttaminen
LisätiedotTOIMIVA INFRA JA YMPÄRISTÖ. Kaupunkiympäristötoimialan keskeiset palvelut
TOIMIVA INFRA JA YMPÄRISTÖ Kaupunkiympäristötoimialan keskeiset palvelut YDINTOIMINNOT KAUPUNKIRAKENNE Yhdyskuntasuunnittelu Maankäyttö Yhdyskuntatekniikka VESIHUOLTO Veden myynti 4,22 milj. m3 / v Vesijohtoverkoston
LisätiedotKaupunkirakenneohjelma
Kaupunkirakenneohjelma (Versio 2) - Lappeenrannan kaupunki 11.2.2015 Muokattu: Huovila, Krista 24.4.2014 09:16. Hyväksytty: Huovila, Krista 24.4.2014 09:18. Yksilöllinen tunniste: PRO-314-1973-fi Kaupunkirakenneohjelma
LisätiedotKAAVOITUSOHJELMA Asemakaavakohteet
KAAVOITUSOHJELMA 2016 2017 Asemakaavakohteet 1. CITYKORTTELI, TONTTI 29 Asemakaavamuutosten tavoitteena on ollut kehittää ydinkeskustassa keskeistä Citykorttelia ja Marian aukiota sekä rakentaa ne korkeatasoiseksi
LisätiedotYksityisteiden katselmukset toukokuussa. Avustukset yksityisteille heinäkuun alussa.
1 TEKNINEN TOIMI Vuonna sitovien toiminnallisten tavoitteiden osalta on onnistuttu lähes suunnitellulla tavalla. Taloudellisten tavoitteiden osalta toimiala pysyi sille asetetussa käyttötalouden toimintakateraamissa.
LisätiedotLausuntopyyntö: Lappeenranta 2028 -strategia
Lausuntopyyntö: Lappeenranta 2028 -strategia 1 Taulukon täyttöohjeet Voitte esittää kommentteja kaikkiin toimenpideohjelmiin Kaikkia ohjelmia ei tarvitse kommentoida Kirjoittakaa kommentit niille varattuihin
LisätiedotKAAVOITUSOHJELMA Yleiskaavakohteet
KAAVOITUSOHJELMA 2016 2017 1. keskustaajaman osayleiskaava 2030, läntinen osa-alue keskustaajamaan ollaan laatimassa maankäyttö- ja rakennuslain mukaisia oikeusvaikutteisia osayleiskaavoja, joiden tavoitevuosi
LisätiedotKAAVOITUSOHJELMA Asemakaavakohteet
KAAVOITUSOHJELMA 2015 2016 Asemakaavakohteet Kaavoitusohjelma 2015-2016 Kaavoituksen yhteystiedot Tekninen toimi / Kaavoitus Kaupungintalo, 3. kerros Villimiehenkatu 1 53100 Lappeenranta Postiosoite: PL
LisätiedotPuolivuosikatsaus 2017 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI
Puolivuosikatsaus 2017 Tekninen toimi Toimialan toiminta ja talous toteutunevat pääosin ennakoidusti. Perusinfraa on ylläpidetty tavoitteiden mukaisesti. Yksityisten investointien lisääntyminen ja talouden
LisätiedotLausuntopyyntö: Lappeenranta 2028 strategia
Lausuntopyyntö: Lappeenranta 2028 strategia 1 Taulukon täyttöohjeet Voitte esittää kommentteja kaikkiin toimenpideohjelmiin Kaikkia ohjelmia ei tarvitse kommentoida Kirjoittakaa kommentit niille varattuihin
LisätiedotSelostus tekijöistä, jotka olennaisesti vaikuttavat toimialan valtuustokauden kehyksen toteutumiseen Tasapainotussuunnitelmien onnistuminen tähän asti
TALOUDEN TOTEUTUMISEN RAPORTOINTI TEKNINEN TOIMI Selostus tekijöistä, jotka olennaisesti vaikuttavat toimialan valtuustokauden kehyksen toteutumiseen Tasapainotussuunnitelmien onnistuminen tähän asti Eurotavoitteen
LisätiedotKaavoitusohjelma 2013-2014 28.11.2012 1. CITYKORTTELIN ASEMAKAAVAT
1. CITYKORTTELIN ASEMAKAAVAT Citykorttelista järjestettiin keväällä 2011 arkkitehtuurikilpailu alueen kaupunkikuvallisesta kehittämisestä. Kiinteistönomistajien ja kaupungin välisen yhteistoimintasopimuksen
LisätiedotToimintaympäristön muutos - mahdollisuudet
Toimintaympäristön muutos - mahdollisuudet Talouskehityksen heikkeneminen taitetaan kasvulla - Perinteisten toimialojen kilpailukyvyn vahvistaminen - Paikallisten PK-yritysten toiminnan ja toimintakyvyn
LisätiedotLAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA
LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS HUHTALANTIE VÄLI KOULUKATU-TILHENTIE OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.10.2015 5.10.2015 Lapuan kaupunki Maankäyttö-
LisätiedotKAAVOITUSOHJELMA JOUTSENON KOHTEET
KAAVOITUSOHJELMA 2017-2018 JOUTSENON KOHTEET Joutsenon alueen alueraati 26.1.2017 Tekninen toimi / kaavoitus YLEISKAAVAT 5. Korvenkylän taajaman osayleiskaava 2030 7. Masteensaaren osayleiskaava 9. Maaseutualueiden
LisätiedotLiite 4. Otteet yleis- ja asemakaavoista sekä asemakaavojen muutostarpeet
Otteet yleis- ja asemakaavoista sekä asemakaavojen muutostarpeet Kartat 1/23 8/23 Kartat 9/23 23/23 Otteet yleiskaavoista Otteet ajantasa-asemakaavoista Luumäki, yleiskaava (Taavetti Jurvalan osayleiskaava,
LisätiedotPalvelu- ja vuosisuunnitelman osavuosikatsaus. Asunto- ja kiinteistölautakunta
Palvelu- ja vuosisuunnitelman osavuosikatsaus Asunto- ja kiinteistölautakunta Tammi-huhtikuu 2017 1 Strategisen johtamisjärjestelmän asiakirjat KAUPUNKISTRATEGIA VISIO JA TOIMINTATAVAT STRATEGINEN OHJAUS
LisätiedotTEKNINEN TOIMI. Valtuustoon nähden sitovat strategiset tavoitteet TP 2012 TA 2013 TOT Kunnostustoimenpiteiden. menpiteet jatku- käynnissä, Kivi-
TEKNINEN TOIMI Valtuustoon nähden sitovat strategiset tavoitteet 1. Pien-Saimaan kunnostaminen 2. Riittävä tonttivaranto vuositasolla (tonttitakuu) - AO omakotitontit (tonttitakuu) - AKR kerros- ja rivitalotontit
LisätiedotLappeenranta Strategian raportointi 2015 Kaupunginhallitus
Lappeenranta Strategian raportointi 2015 Kaupunginhallitus 21.3. Eloisassa, puhtaassa ja turvallisessa Lappeenrannassa on kaikenikäisten hyvä elää. Lappeenrantalaiset kehittävät aktiivisesti yritysystävällistä
LisätiedotPUOLIVUOTISKATSAUS 2014
PUOLIVUOTISKATSAUS 2014 Sisällysluettelo KAUPUNGINJOHTAJAN KATSAUS... 1 RAHOITUSOSAN TOTEUTUMINEN... 4 1. Verotulot... 4 2. Valtionosuudet... 4 3. Muut rahoitustuotot ja kulut... 5 TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMINEN...
LisätiedotForssan kaupunki Tilinpäätös 2010 1 50 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMI
Forssan kaupunki Tilinpäätös 2010 1 PALVELU 500 TEKNISEN JA YMPÄRISTÖTOIMEN HALLINTO JA MAASEUTUPALVELUT Tekninen johtaja Antti Heinilä Teknisen ja ympäristötoimen johto. Lautakuntatyöskentelyn koordinointi.
LisätiedotStrategian tiivistys Kaupunginhallitus
Strategian tiivistys Kaupunginhallitus 21.3. Eloisassa, puhtaassa ja turvallisessa Lappeenrannassa on kaikenikäisten hyvä elää. Lappeenrantalaiset kehittävät aktiivisesti yritysystävällistä yliopisto-
LisätiedotLappeenrannan ilmasto-ohjelma
18.11.2013 Lappeenrannan ilmasto-ohjelma Seurantaindikaattorien toteutuma vuonna 2012 1 Johdanto Lappeenrannan kaupunginhallitus hyväksyi 28.9.2009 kaupungille laaditun ilmasto-ohjelman. Lappeenrannan
LisätiedotKAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja
KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä
LisätiedotTURVALLINEN YMPÄRISTÖ
TURVALLINEN YMPÄRISTÖ Turvallinen Lappeenranta Lappeenrannan strategian tavoite v. 2028 VIIHTYISÄ JA TURVALLINEN YMPÄRISTÖ Sujuva arki ja turvallinen kasvuympäristö, jossa on varaa valita mieleisiä harrastuksia
LisätiedotLAPPEENRANNAN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja ovat valtuutettuja.
1 LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toimiala Tekninen lautakunta vastaa kaupungin rakennusomaisuuden suunnittelusta, rakentamisesta, kunnossapidosta ja kehittämisestä; kaavoituksesta;
LisätiedotOulun seudun kuntien maankäytön toteuttamisohjelma luonnos
Oulun seudun kuntien maankäytön toteuttamisohjelma luonnos 1.11.2012 Haukipudas Kiiminki seutusuunnittelija Anne Leskinen 14.11.2012 Hailuoto Oulunsalo Oulu Kempele Lumijoki Liminka Tyrnävä Muhos 2 Oulun
LisätiedotLAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.
LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie
LisätiedotNÄKÖKULMIA OULUN KAUPUNKISEUDULTA. yleiskaavapäällikkö Paula Paajanen
NÄKÖKULMIA OULUN KAUPUNKISEUDULTA yleiskaavapäällikkö Paula Paajanen 13.12.2017 tilaa, valoa ja pohjoista voimaa H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I - II Pohjois- Pohjanmaan
LisätiedotValmistelija/lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg, Puh
LAPPEENRANNAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Lausunto investointiohjelmasta vuosille 2015 2016 1283/02.02.00.00/2013 KOLA 77 Valmistelija/lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg, Puh.
LisätiedotLappeenrannan kaupungin salkutusjärjestelmä on seuraavanlainen:
Tekninen lautakunta 382 12.11.2014 Puiteohjelman 2015-2028 päivitys 1283/02.02.00.00/2013 TEKLA 382 Valmistelija/lisätiedot Tilakeskuksen johtaja Ilpo Koponen puh. 0400 659 338 ilpo.koponen@lappeenranta.fi
LisätiedotOSAYLEISKAAVOJEN TOTEUTTAMINEN JOUKKOLIIKENTEEN JA PYÖRÄILYN NÄKÖKULMASTA CASE LAPPEENRANTA
OSAYLEISKAAVOJEN TOTEUTTAMINEN JOUKKOLIIKENTEEN JA PYÖRÄILYN NÄKÖKULMASTA CASE LAPPEENRANTA LIIKENNE JA MAANKÄYTTÖ 2015 VESA VERRONEN LÄHTÖKOHTIA Lappeenrannan keskustaajaman osayleiskaavan 2030 laatiminen
LisätiedotALUEIDEN JA KIINTEISTÖJEN KÄYTÖN TEHOSTAMINEN
ALUEIDEN JA KIINTEISTÖJEN KÄYTÖN TEHOSTAMINEN 13.5.2015 ESKO KORHONEN JOHTAVA KONSULTTI (FT, RI, RTA) FCG KONSULTOINTI OY esko.korhonen@fcg.fi 050 361 1781 4,0 3,5 3,0 Kuntien ja kuntayhtymien vuosikate,
LisätiedotPohjois-Savon ELY-keskuksen valtionavustukset yksityisteille 2012
Pohjois-Savon ELY-keskuksen valtionavustukset yksityisteille 2012 Lyhyesti valtionavustuksesta Valtio avustaa tiekuntia yksityisteiden parantamishankkeita ja erityiskohteita Valtionavustukseen oikeutettuja
LisätiedotTP 2010 TA 2011 TOT 2011 1. Pien-Saimaan kunnostaminen - Kunnostustoimenpiteet
TEKNINEN TOIMI Valtuustoon nähden sitovat strategiset tavoitteet TP 2010 TA 2011 TOT 2011 1. Pien-Saimaan kunnostaminen - Kunnostustoimenpiteet käynnistyvät 2. Riittävä tonttivaranto vuositasolla (tonttitakuu)
LisätiedotSAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(6) SAVITAIPALEEN KUNTA SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. Aloite ja suunnittelualue Osallistumis-
LisätiedotHyvinkään kestävän liikkumisen ohjelma 2030 Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki
Hyvinkään kestävän liikkumisen ohjelma 2030 Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki Hyvinkään kaupunki 46 300 asukasta 90 % hyvinkääläisistä asuu alle 4,5 km keskustasta 52 % hyvinkääläisten matkoista on alle
LisätiedotKAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja
KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä
LisätiedotHelsingin kaupunki Esityslista 6/ (7) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/
Helsingin kaupunki Esityslista 6/2017 1 (7) 3 Kaupunkiympäristön toimialan talousarvion toteutumisennuste sekä toiminnan osavuotiskatsaus 2/2017 (a-asia) HEL 2017-009167 T 02 02 01 Päätösehdotus Tiivistelmä
LisätiedotKAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja
KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä
LisätiedotPäijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelman toimenpiteiden edistyminen
Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelman toimenpiteiden edistyminen 2014-2018 15.5.201 8 2 Painopisteet ja kärkihankkeet liikennejärjestelmäsuunnitelmasta Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma
LisätiedotStrategian raportointi 2016 Kaupunginhallitus
Strategian raportointi Kaupunginhallitus 2.5.2017 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Eloisassa, puhtaassa ja turvallisessa Lappeenrannassa on kaikenikäisten hyvä elää. Lappeenrantalaiset kehittävät aktiivisesti yritysystävällistä
LisätiedotKAAVOITUSOHJELMA
KAAVOITUSOHJELMA 2017 2018 Asemakaavakohteet 10. 25. YLÄMAA 1. 6. 9 PELTOLA 7. 5. 11 TYKKI-KIVIHARJU 4. 8. 3. 17. 2. 7 KIMPINEN 2 KESKUS 3 KYLPYLÄ 26. 1 LINNOITUS 48. 21. 22. 20. 19. 28. 29. 18. 26. 11.
LisätiedotTalousarvio ja taloussuunnitelma 2016-2018
Asra 8.9.2015 Talousarvio ja taloussuunnitelma 2016-2018 Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta Rakennusvalvonta Sivu 2 TP 2014 TA+muutokset 2015 TA 2016 2017 2018 Toimintatuotot 319 908 404 100 354 000
LisätiedotELINVOIMAA RAKENTAMISESTA
ELINVOIMAA RAKENTAMISESTA Kaupunginhallitus 8.5.2017 liite nro 8 (1/6) Äänekosken kaupungin kaupunkirakenneohjelma 2017 2021 Muutos-pvm Mitä muutettu/tehty Muutoksen tekijä(t) 14.3.2016 Luotu asiakirjan
LisätiedotPOHJOISKATU 15 KAAVAMUUTOS LUONNOSVAIHEESSA
POHJOISKATU 15 KAAVAMUUTOS LUONNOSVAIHEESSA Natalia Musikka Maankäytön suunnittelija 26.6.2019 KAAVAHANKKEEN LÄHTÖTIETOJA Tontti sijaitsee Koulukadun ja Pohjoiskadun risteyksessä Kaavamuutoksen hakijana
LisätiedotArvomme ovat. Yhteistyökykyisyys Palveluhenkisyys Avoimuus
Jämsän tarina 2035 Arvomme ovat Yhteistyökykyisyys Palveluhenkisyys Avoimuus 2 Visio 2035 Jämsä Himoittu osaamisen, yrittämisen ja matkailun kaupunki 3 Toiminta-ajatus Jämpsän aktiiviset äijät ja ämmät
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ vs. kaupunkiympäristön toimialajohtaja Silja Hyvärinen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2017 1 (8) 82 Kaupunkiympäristön toimialan talousarvion toteutumisennuste sekä toiminnan osavuotiskatsaus 2/2017 HEL 2017-009167 T 02 02 01 Päätös Käsittely päätti merkitä
LisätiedotKAUKLAHDENVÄYLÄN KEHITTÄMISSELVITYS, 2007
Kauklahden alueella on käynnissä useita maankäytön kehittämiseen tähtääviä suunnitelmia. Kauklahdenväylän kehittämisselvitys Länsiväylän ja Kehä III:n välillä on laadittu, jotta maankäytön suunnittelussa
LisätiedotLyhyesti valtionavustuksesta
Lyhyesti valtionavustuksesta Valtio avustaa tiekuntia yksityisteiden parantamishankkeissa ja erityiskohteissa Valtionavustukseen oikeutettuja teitä noin 53 000 km (v. 2010) Yksityistien tienpito on tieosakkaiden
LisätiedotKaupunkisuunnitteluvirasto ja ikääntyneet
Kaupunkisuunnitteluvirasto ja ikääntyneet Kari Tenkanen KSV/Liikennesuunnitteluosasto 23.9.2015 Kaupunkisuunnitteluviraston toiminta Kaupunkisuunnitteluvirasto vastaa Helsingin kaavoituksesta ja liikenteen
LisätiedotTEKLA 133 Valmistelija: työpäällikkö Tero Jelekäinen, puh. 050 384 5477
Tekninen lautakunta 133 18.09.2012 Kaupunginhallitus 545 01.10.2012 Kaupunginvaltuusto 91 29.10.2012 Yksityisteiden hoidon harmonisointi 918/10/03/01/2012 TEKLA 133 Valmistelija: työpäällikkö Tero Jelekäinen,
LisätiedotKohtuuhintainen asuminen ja kaupunkisuunnittelu
Maankäyttö- jamaankennuslak Kohtuuhintainen asuminen ja kaupunkisuunnittelu Kaavamerkinnät ja -määräykset Y-PÄIVÄ Satakuntatalo 17.1.2018 Matti Vatilo, YM Kaupunkisuunnittelu yhteiskunnan arvojen tulkkina
LisätiedotHAAPAJÄRVEN KAUPUNKI
HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2010 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka
LisätiedotKAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja
KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä
LisätiedotHannu Penttilä MAL-neuvottelukunnan puheenjohtaja Helsingin seudun MAL-visio 2050
Hannu Penttilä MAL-neuvottelukunnan puheenjohtaja Helsingin seudun MAL-visio 2050 Visiosta strategisiin linjauksiin ja edelleen eteenpäin 1 Miten yhteinen visio syntyi Ideakilpailu 2007 Kansainvälinen
LisätiedotToimenpiteen tilanne. Hulevesikosteikkojen rakentaminen edennyt ja Haapajärven valuma-alue on painopisteenä PISARA-hanke käynnissä maaseutuohjelman
4. Viihtyisä ja turvallinen elinympäristö 4.1. Kehitämme turvallista ja terveellistä elinympäristöä (Ilkka Räsänen) Pien-Saimaan ja muiden vesistöjen kunnostaminen. Hulevesikosteikkojen rakentaminen edennyt
LisätiedotKAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja
KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä
LisätiedotASUNTO-OHJELMA VUOSILLE Kontiolahden kunta tekninen lautakunta
ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE 2018-2021 Kontiolahden kunta tekninen lautakunta lokakuu 2017 2 Sisällys 1. JOHDANTO... 3 2. MAANHANKINTA, KAAVOITUS JA TONTTIEN LUOVUTUS... 3 2.1 Maanhankinta... 3 2.2 Kaavoitus...
LisätiedotKajaanin älykäs elinkaarikortteli
Kajaanin älykäs elinkaarikortteli Hankkeen taustat Vanhan linja-autoaseman tontti vapautuu uuteen käyttöön Kajaanin keskustaan Elinkaariasumiselle kasvava tarve ja uusien asumismuotojen kehittäminen Rakennusten
LisätiedotEsittelijä: Elinvoiman ja kaupunkikehityksen toimialajohtaja Pasi Leimi
Puolivuosikatsaus 2018 Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/775/02.02.02.02/2018 Esittelijä: Elinvoiman ja kaupunkikehityksen toimialajohtaja Pasi Leimi Valmistelija/lisätiedot: Talous- ja kehittämispäällikkö
LisätiedotSiilinjärven kunta. Tekninen lautakunta
Siilinjärven kunta Tekninen lautakunta Talouden ja toiminnan seurantaraportti ajalta 1.1. 30.4.2016 Tekniset palvelut Sitovuus: valtuusto, brutto Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Ari Kainulainen Arvio mahdollisista
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.
LisätiedotRAISION KAUPUNKI MERI-NUORIKKALA 2 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 9. KAUPUNGINOSA (NUORIKKALA)
RAISION KAUPUNKI MERI-NUORIKKALA 2 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 9. KAUPUNGINOSA (NUORIKKALA) RAISION KAUPUNKI TEKNINEN KESKUS MAANKÄYTTÖPALVELUT 2.10.2012
LisätiedotLaadukasta kävely- ja pyöräilyinfrastruktuuria investointituen vauhdittamana Mitä tavoitellaan, miksi ja miten?
Laadukasta kävely- ja pyöräilyinfrastruktuuria investointituen vauhdittamana Mitä tavoitellaan, miksi ja miten? Liikenne ja maankäyttö 8.10.2019 Kati Hyvärinen Kestävän liikkumisen asiantuntija TAUSTAA
LisätiedotAlue sijaitsee n. 1 km kaupungin keskustasta itään. Osoite: Itsenäisyydenkatu 6 ja 8. Liite 1.
XVII KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 314 TONTTIEN 1 JA 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS- EHDOTUS. KARTTA NO 6680. (ITSENÄISWDENKATU 6 JA 8 ) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 28. päivänä maaliskuuta 1988 päivättyä
LisätiedotNahkurintorin alueen kehittämisen kumppanuushaku
Nahkurintorin alueen kehittämisen kumppanuushaku Kumppanuushaun kaavalliset lähtökohdat ja alueen käytön tavoitteet Nahkurintorin alue sijaitsee Lohjan kaupunkikeskustan kaupallisella ydinalueella. Kehittämisalue
LisätiedotAsemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille sekä osalle katu- ja yleisen tien aluetta
Tekninen lautakunta 64 24.02.2016 Kaupunginhallitus 84 29.02.2016 Kaupunginhallitus 182 18.04.2016 Kaupunginvaltuusto 51 25.04.2016 Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille
LisätiedotKARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 2013 2017
1 (8) KH 25.3.2013 KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 2013 2017 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMIALA, MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU 2 (8) STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT / MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU Ekologinen, kasvava puutarhakaupunki
LisätiedotResurssit ja johtaminen
Resurssit ja johtaminen Talouden hallinta Talousarvion toteutuminen. Talousarvion mukainen toiminta. Taloushallintaohjelmien tarkoituksenmukaisuuden arviointi Käyttösuunnitelma ja osavuosikatsaukset. Raportointi
LisätiedotNAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSRAPORTTI YMPÄRISTÖVIRASTO tammi-kesäkuu 2015
Virastopäällikön katsaus Strategisten ja operatiivisten tavoitteiden toteutuminen Tehtäväalueiden vastuuhenkilöiden antamien raporttien perusteella toiminta etenee kokonaisuutena suunnitellusti ja lähes
LisätiedotKAAVASELOSTUS / / / : Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08
KAAVASELOSTUS 2.4.2009 / 12.5.2009 / 2.7.2009 / 28.8.2009 Suunnittelualueen sijainti 1:10 549 Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 MÄNTYMÄKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN KYLÄTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN
LisätiedotMAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA
MAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA 2007 2020 KÄRKÖLÄN KUNTA STRATEGIA 2007 2020 1 (4) JOHDANTO Kunnanvaltuusto hyväksyi Kärkölän kunnan strategian 2001 2010 22.10.2001. Kunnallinen toimintaympäristö
LisätiedotJUKOLANKADUN PÄIVÄKOTI KAAVAMUUTOS LUONNOSVAIHEESSA
JUKOLANKADUN PÄIVÄKOTI KAAVAMUUTOS LUONNOSVAIHEESSA Natalia Musikka Maankäytön suunnittelija 27.6.2019 KAAVAHANKKEEN LÄHTÖTIETOJA kortteli sijaitsee Jukolankadun länsipuolella Venetien risteyksen kohdalla
LisätiedotValkeakosken Kanavanranta
Eteläinen Hesperiankatu 8 00100 Helsinki, Finland T +358-40-521-3078 E info@lunden.co W www.lunden.co Valkeakosken Työpaja Lähtötilanne Suunnittelualue Valtakatu uimahalli kaupungintalo linja-autoasema
LisätiedotRistijärven kuntastrategia
Ristijärven kuntastrategia 2018-2030 Johdanto Kuntastrategiassa esitetään Ristijärven kunnan tavoitteet kaudelle 2018-2030. Kuntastrategian tavoitteet tarkennetaan vuosittain arvioitaviksi toimenpiteiksi
LisätiedotMarja-Vantaa arjessa Kehäradan varrella
Marja-Vantaa arjessa Kehäradan varrella projektinjohtaja Reijo Sandberg Marja-Vantaa-projekti Maankäytön ja ympäristön toimiala www.vantaa.fi/marja-vantaa Marja- Vantaa city ASUNTOMESSUT 2015 KESKUSTA
LisätiedotAlueellinen ja markkinaehtoinen pysäköintijärjestelmä
Alueellinen ja markkinaehtoinen pysäköintijärjestelmä Helsingin kaupunkistrategia 2017-2021 Kaupunki hillitsee rakentamisen kustannuksia ja tiivistää kaupunkirakennetta siirtymällä kilpailukykyään ja saavutettavuuttaan
LisätiedotElinvoima ja kaupunkikehitys Kaupunkisuunnittelu
LIITE 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.8.2017 tarkistettu 16.7.218 LPR/1512/10.02.03.00/2018 LAIHIANRANNAN ASEMAKAAVA JA TONTTIJAKO 437 Laihian kylän tiloille R:No 3:272, 3:77, 3:266, 3:268,
LisätiedotLAPPEENRANTA PYÖRÄILYN PÄÄREITTIEN VIITOITUS LS-00 - TYÖSELITYS
25.6.2014 LAPPEENRANTA PYÖRÄILYN PÄÄREITTIEN VIITOITUS LS-00 - TYÖSELITYS VIITOITUSSUUNNITELMA Työssä laadittiin viitoitussuunnitelma pyöräilyn pääverkolle. Suunnitelman tavoitteena oli luoda pyöräilyn
LisätiedotKasvatus- ja sivistystoimen palvelukorit - kuntalainen edellä
Kasvatus- ja sivistystoimen palvelukorit - kuntalainen edellä Palveluverkkomuutosten taustalla I Toiminnan laatu Kaiken palvelutuotannon ja toiminnan lähtökohtana pitää olla kuntalainen (tuotantolähtöisyys
LisätiedotKEVYESTI LIIKKUVA LIMINKA
POHJOIS-POHJANMAAN JA KAINUUN LIIKENNETURVALLISUUSSEMINAARI KEVYESTI LIIKKUVA LIMINKA 5.10.2017 Venanzia Rizzi Limingan kunnanarkkitehti RENESSANSSI 1490 HUMANISMI: mies on universumin keskipiste. Kaikki
LisätiedotTUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ
TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 20.12.1999 190 Voimaan 1.1.2000 Valtuusto 21.3.2011 26 Voimaan 25.3.2011 Valtuusto 3.9.2012 81 Voimaan 7.9.2012 Valtuusto 7.12.2015
LisätiedotKaavoituskatsaus valtuustokaudelle Kaupunginhallituksen alainen kaavoitus
Kaavoituskatsaus valtuustokaudelle 2017-2021 Kaupunginhallituksen alainen kaavoitus Y H T E Y S H E N K I L Ö T : K A U P U N G I N J O H T A J A E S K O L O T V O N E N 0400-2 3 1 0 9 6 K A U P U N G
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 25.9.2013 1
KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 25.9.2013 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. KAUPUNGINOSA 1 päivitetty 30.10.2015 ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Hanke käynnistetään
LisätiedotMittarit ja tavoitetasot Vastuutaho Toteutuminen. Katujen päällystys- ja valaistus -%:n säilyttäminen nykyisellä
Tekninen Asiakas ja kuntalainen Asiakaslähtöisyys Palvelujen tuottaminen resurssien puitteissa Kuntalaisten hyvinvoinnin edistäminen Asukasaktiivisuuden tukeminen Turvallinen ja viihtyisä kasvu- ja asuinympäristö
LisätiedotKUNNAN VISIO JA STRATEGIA
KUNNAN VISIO JA STRATEGIA LUONNOLLISEN KASVUN UURAINEN 2016 AKTIIVISTEN IHMISTEN UURAISILLA ON TOIMIVAT PERUSPALVELUT, TASAPAINOINEN TALOUS, MENESTYVÄ YRITYSELÄMÄ JA PARHAAT MAHDOLLISUUDET TAVOITELLA ONNEA
LisätiedotDemokratia ja vaikuttaminen
Demokratia ja vaikuttaminen Järjestetään asukkaiden kuulemiseksi keskeisissä palveluissa alueellisia palvelupaneeleja eri alueilla keskushallinnon, eri virastojen ja luottamushenkilöiden yhteistyönä. Parannetaan
LisätiedotELY-keskuksen valtionavustukset yksityisteille
ELY-keskuksen valtionavustukset yksityisteille Yksityistieavustusten painotukset 2013 ja 2014 Yksityistieseminaari Hämeenlinna 13.3.2012 Sisältö Johdanto Mistä avustuksia haetaan? Mitä avustetaan? Parantamisavustuksesta;
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Beckhoff Automation Oy
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Beckhoff Automation Oy Hyvinkään kaupungin 24. kaupunginosan asemakaavan muutos korttelissa 2301 24:012 HYVINKÄÄN KAUPUNKI TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ KAAVOITUS 30.03.2016
LisätiedotTYKKI työpaikka-alueiden toteuttamisohjelman tavoitteet
Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 22.5.2018 TYKKI työpaikka-alueiden toteuttamisohjelman tavoitteet TYKKI-ohjelmassa tarkastellaan Jyväskylän uusien teollisuus- ja varastoalueiden sekä
LisätiedotPOLVIJÄRVEN KUNNAN KUNTASTRATEGIA 1/4
POLVIJÄRVEN KUNNAN KUNTASTRATEGIA 1/4 Kuntastrategian tavoitteena on antaa tavoitteellinen, suunnitelmallinen ja määrätietoinen pohja kaikelle kuntaorganisaatiossa tapahtuvalle päätöksenteolle, valmistelulle
LisätiedotPyhännän kunta. Kaavoituskatsaus 2013
Pyhännän kunta Kaavoituskatsaus 2013 Rakennuslain 7 :n mukaisesti ilmoitetaan seuraavaa: 1. Voimassa olevat asemakaavat: 1.1 Asemakaavat: - Kirkonseudun asemakaava - Leiviskänkankaan asemakaava - Ukonojan
Lisätiedot