Pyhäjoen Silovuoren tuulivoimalahankealueen luontoselvitys Tutkimusraportti 127 Toimeksiantaja Hankevastaava: ABO Wind Oy Pääkonsultti: WSP Finland Oy Päiväys 2014 Tekijöiden yhteystiedot Olli-Pekka Siira FM, ympäristökonsultti p. 040 747 2380 olli-pekka.siira@aapa.fi Petri Haapala FM, linnustolaskija p. 040 573 5284 petri.haapala@aapa.fi Alikonsultti: Luonto-osuuskunta Aapa Y-tunnus: 1895565-7 p. +358 45 650 3501 www.aapa.fi
JOHDANTO Luonto-osuuskunta Aapa suorittaa WSP Finland Oy:n toimeksiantona luontoselvitystä Pyhäjoen Silovuoren alueella. Työ liittyy tuulivoimahankkeen edellyttämään kaavoitustyöhön Pyhäjoen kunnan alueella. Luontoselvityksen sisällys: 1. Liito-oravaselvitys (Liite 1) 2. Metsäkanalintujen soidinpaikkaselvitys (Liite 2) 3. Linnuston kevätmuuttoselvitys (Liite 3) 4. Luontotyyppi- ja kasvillisuuskartoitus (Liite 4) Maastotöistä ja niiden raportoinnista ovat vastanneet FM Petri Haapala (kohdat 2 ja 3) ja FM Olli- Pekka Siira (kohdat 1 ja 4). Työ on raportoitu WSP Finland Oy:lle ja saatettu hankevastaavan tietoon. Aiheeseen liittyvät lisätyöt: 5. Suunnitellun sähkölinjan luontotyyppi- ja kasvillisuusselvitys (Liite 5) 6. Muutettujen tuulivoimalayksiköiden paikkojen luontoselvitys (Liite 6)
LIITE 1 LIITO-ORAVASELVITYS 1. JOHDANTO 1.1.Tehtävänasettelu Luonto-osuuskunta Aapa suoritti Pyhäjoen Silovuoren tuulivoimala-alueen kaavoitukseen liittyvän liito-oravaselvityksen. Alustavan luontotyyppikartoituksen perusteella arvioitiin, että suunnitellun tuulivoimalaturbiini nro 2 tienoilla (ks. kuva 1) on liito-oravalle soveliasta elinympäristöä (Pietola ja Vainionpää 2013). Tehtävänä oli maastohavaintojen avulla selvittää onko alue liito-oravan pesimisruokailu- tai oleskelualuetta. Maastotyön ja raportoinnin suoritti FM Olli-Pekka Siira. 1.2. Liito-orava Liito-orava (Pteromys volans) on pieni oravien heimoon (Sciuridae) kuuluva jyrsijä (Rodentia) (LUOMUS 2014). Sen ruumiin pituus on 13-21 cm ja hännän pituus 9-14 cm; paino on 95-170 g. Turkki on vaaleanharmaa. Etu- ja takajalkoja yhdistää liitopoimut. Se syö lehtiä, silmuja lepän ja koivun kypsyviä siemeniä sekä vihreitä kuusen käpyjä (Ympäristöhallinnon verkkopalvelu 2014a). Liito-orava on yöeläin, ja siten vaikeasti havaittava laji. Se elää lähes koko elämänsä puissa, joten sen lumijälkiäkin näkee erittäin harvoin (Hanski 2008). Useimmiten ainoa merkki liito-oravasta on suurten kuusten tai kolopuiden alla olevat ulosteet, riisinjyvän kokoiset keltaiset tai kellanruskeat papanat, joita voi olla puunjuurella jopa satamäärin (Nironen ja Lammi 2003). Liito-orava elää varttuneissa, kuusivaltaisissa metsissä, joissa kasvaa sekapuustona lehtipuita, haapaa, koivua ja leppää. Liito-oravan pesät ovat vanhoissa tikankoloissa (useimmiten haavoissa) ja vanhoissa oravan risupesissä. Liito-oravayksilöllä on vuoden aikana käytössä useita pesäpaikkoja. Aikuisen naaraan elinpiiri on kooltaan keskimäärin 8,3 ha, kun taas koiraan elinpiiri on keskimäärin noin 60 ha. Liito-oravan lisääntymispaikka on se alue, jolla naaras pystyy viettämään talven ja saamaan poikasia keväällä. Sopivassa varttuneen kuusimetsän laikussa täytyy olla lehtipuita (haapa, leppä, koivu) ravinnoksi ja kolopuita, yleensä haapoja, pesä- ja päivänviettopaikoiksi. Pesäpaikka on liito-oravan kulloinkin käyttämä pesäpuu, joka voi olla kolopuu tai puu jossa on risupesä. Aikuiset liito-oravat ovat paikkauskollisia. (Hanski 2008). Liito-orava on siperialainen taigametsien laji. EU:n alueella liito-orava esiintyy Suomen lisäksi vain Virossa. Pyhäjoki sijaitsee liito-oravan levinneisyysalueen pohjoisrajalla (Ympäristöhallinnon verkkopalvelu 2014b). Hanskin (2008) selvityksessä 10-19 % alueen peruskarttalehdistä havaittiin liito-oravia. Luontodirektiivin mukaan liito-orava on yhteisön tärkeänä pitämä eläinlaji ja sitä koskee lajisuojelun erityissäädökset. Nämä säädökset on pantu täytäntöön luonnonsuojelulain 49 :ssä, jonka mukaan luontodirektiivin liitteessä IV(a) mainittujen eläinlajien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty (Nironen ja Lammi 2003, Ympäristöhallinnon verkkopalvelu 2014c). 2. MENETELMÄ Liito-oravaselvitys tehtiin Suomen ympäristökeskuksen ohjeen mukaisesti. Selvityksessä pyrittiin löytämään liito-oravan asuttamat alueet etsimällä liito-oravan ruokailu- ja pesimäpaikoiksi sopivien I/1
Kuva 2 Kuva 1. Liito-oravaselvityksen alue tuulivoimaturbiinin nro 2 suunnitellun sijaintipaikan lähiympäristössä. Alue on rajattu mustalla neliöllä ja esitetty tarkemmin kuvassa 2. (Kartta: Pietola ja Vainionpää 2013). P: 7142962 I: 385505 Kuva 2. Liito-oravakartoituksen noin 20 ha laajuinen alue. (ylänurkan ETRS-TM35FIN - tasokoordinaatit, MML Paikkatietoikkuna) puiden ja puuryhmien alta liito-oravan papanoita. Papanoita kertyy yleensä eniten talven aikana käytettyjen kolopuiden alle, mutta niitä voi löytyä myös kulkureitteinä ja ruokailussa käytettyjen puiden alta. (Nironen ja Lammi 2003). Kartalta rajattiin noin 20 ha alue, jossa oli ennakkotarkastelun perusteella mahdollista liito-oravalle soveliasta biotooppia (kuva 2). Alue käytiin läpi maastossa. Maastotyö suoritettiin 5.4.2014. Sää oli I/2
puolipilvinen, tuuli 3 m/s lounaasta, ilman lämpötila aamulla -2 C. Lumi oli osittain sulanut metsästä, mutta puitten juurilla sitä oli vielä ohut kerros. Ajankohta oli sopiva liito-oravan papanoiden havaitsemiselle. Huomiota kiinnitettiin etenkin suurikokoisiin kuusiin, haapoihin ja koivuihin, joiden tiedetään olevan liito-oravan suosimia oleskelu- ja ruokailupaikkoja (ks. Hanski 2008). Menetelmän epävarmuustekijöinä ovat tutkimusajankohta ja määritystiheys - nämä pyrittiin huomioimaan tekemällä maastotyö keväällä ennen lumien sulamista ja tutkimalla mahdollisimman monta potentiaalista liito-oravan pesä- tai oleskelupuuta. 3. TULOKSET Maastotyössä kiinnitettiin huomiota halkaisijaltaan yli 20 cm paksuihin ja latvuskorkeuksiltaan yli 20 m korkeisiin kuusiin (Picea abies) sekä halkaisijaltaan yli 15 cm ja latvuskorkeuksiltaan yli 15 m koivuihin (Betula pendula, Betula pubescens). Haapaa (Populus tremula) selvitysalueella ei havaittu. Huomiota kiinnitettiin myös kolopuihin. Mainitun kokoluokan kuusia alueelta havaittiin 111 kpl ja koivuja 14 kpl. Puiden juurilla ja niiden lähiympäristössä ei havaittu liito-oravan papanoita. 4. TULOSTEN TARKASTELU Selvitysalue on lajin levinneisyystietojen ja puuston rakenteen puolesta periaatteessa sopivaa myös liito-oravan elinympäristöksi. Haapapuiden puute rajoittaa liito-oravan viihtyvyyttä, mutta alueen laitamilla kasvoi leppää, joka mainitaan myös liito-oravan ravintokasvina (esim. Hanski 2008). Esitetyllä tutkimusmenetelmällä liito-oravan talvikauden oleskelusta alueella ei havaittu merkkejä. Selvitysalue sijaitsee metsähakkuiden ympäröimänä suhteellisen luonnontilaisena saarekkeena. Nähtävästi alue ei kuitenkaan tarjoa liito-oravalle riittävän rauhallista elinympäristöä. Metsähakkuut ja kallioalueet katkovat alueelle meneviä ekologisia käytäviä, joita pitkin liito-orava voisi vaihtaa elinympäristöään. Kuva 3. Tutkimusalueen lehtipuita. Kuva 4. Isojen kuusten alustat tutkittiin. (Valokuvat Silovuoren tutkimusalueelta 5.4.2014. O-P-S) I/3
VIITTEET Hanski I. K., 2008. Liito-oravan Pteromys volans Suomen kannan koon arviointi. Loppuraportti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsingin yliopisto. Ympäristöministeriö, 2008. LUOMUS 2014. Luonnontieteellinen keskusmuseo. http://ws.luomus.fi/lajitietokeskus/taksonomia/ Luettu 26.4.2014. Nironen M. ja Lammi E., 2003. Liito-oravaselvitykset/ote julkaisusta Luontoselvitykset ja luontovaikutusten arviointi. Suomen ympäristökeskus. Ympäristöopas 109/2003. Pietola S. ja Vainionpää P., 2013. Silovuoren tuulipuistohanke. Hankealueen ja hankkeen yleiskuvaus. WSP Finland Oy. Ympäristöhallinnon verkkopalvelu 2014a. 1910_liito-orava.pdf. Luontodirektiivin ensisijaisesti suojeltava laji. Luettu 26.4.2014. Ympäristöhallinnon verkkopalvelu 2014b. Johtopäätökset suojelutasosta LIITO-ORAVA (1910) Luettu 26.4.2014. Ympäristöhallinnon verkkopalvelu 2014c. Liito-oravan suojelu. http://www.ymparisto.fi/fi- FI/Luonto/Lajit/Lajiensuojelutyo/Yksittaisten_lajien_suojelu/Liitooravan_suojelu Luettu 26.4.2014. I/4
Tutkimusraportti 127, 19.6.2014 LIITE 3 SILOVUOREN LINNUSTON KEVÄTMUUTTOSELVITYS 2014
1. JOHDANTO Luonto-osuuskunta Aapa suoritti Pyhäjoen Silovuoren tuulivoimala-alueen kaavoitukseen liittyvän linnuston kevätmuuttoselvityksen. Tehtävänannon perusteella keskityttiin tuulivoimalahankkeille alttiimpiin isoihin lintuihin, joita ovat lähinnä joutsenet, hanhet, kurjet ja päiväpetolinnut. Niiden kevätmuutto ajoittuu normaalisti huhtikuulle, joidenkin lajien päämuutto voi alkaa jo maaliskuun puolella. Päämuuton ajoittumisen ja resurssien kohdentamisen vuoksi maastotyöt päätettiin ajoittaa maaliskuun viimeisestä viikosta huhtikuun viimeiselle viikolle ulottuvalle jaksolle ja toteuttaa tuulivoimaselvityksiin soveltuvin osin pistelaskentana. Maasto- ja selvitystyöstä sekä raportoinnista vastasi FM Petri Haapala, joka osallistui muutontarkkailuun seitsemänä päivänä. Kolmena päivänä kevätmuuttoa seurasi biologi Hanna-Riikka Ruhanen ja yhtenä päivänä avusti FM Olli-Pekka Siira. 2. TEHTÄVÄNASETTELU JA TOTEUTUSMENETELMÄT Silovuoren tuulivoimapuiston suunnittelualue sijaitsee Pyhäjoen Liminkakylän ja Merijärven Pahkasalon välissä Pyhäjoen kunnan alueella. Etäisyys Pyhäjoen keskustaan on noin 19 km, Merijärven keskustaan noin 13 km ja Vihannin keskustaan noin 21 km. Suunnittelualueen vierestä, sen länsipuolella kulkee yhdystie 18241 (Pahkasalontie). Silovuoren tuulivoimalapuisto (9 kpl) on suunniteltu niin, että todennäköisin voimalatyypin tornikorkeus on 137 metriä ja roottorin halkaisija 126 metriä. Näin voimalan todennäköisin kokonaiskorkeus (lapakorkeus) olisi 200 metriä (Pietola & Vainionpää 2013). Tämä tarkoittaa, että linnuilla välitön törmäyskorkeus suunnitelluissa voimalatyypeissä on 74 200 metriä. Silovuoren muutontarkkailussa lintujen törmäyskorkeudeksi arvioitiin vastaavien linnustoselvitysten tapaan vertailukelpoisuuden vuoksi 50 200 metriä. Tässä työssä on keskitytty Silovuoren kautta tapahtuvaan kevätmuuttoon ja tuulivoimaloiden mahdollisiin vaikutuksiin alueen kautta muuttavalle linnustolle. Havainnointi kohdistettiin tuulivoiman törmäysvaikutuksille herkiksi tiedettyihin suurikokoisiin lajeihin, kuten petolintuihin, harmaahanhilajeihin, kurkeen ja laulujoutseneen. Näiden lajien riskialttius johtuu muun muassa niiden suurikokoisuudesta, vaihtelevasta kyvystä väistää tuulivoimaloita sekä etenkin runsaasta esiintymisestä tietyillä muuttoreiteillä (Hölttä 2013). Varpuslinnut eivät olleet havainnointikohteena jo siksi, että useat niistä ovat yömuuttajia. Varpuslintujen seurantaan ei vastaavissa hankkeissa ole mahdollista panostaa, sillä tämä vaatisi mm. yöllistä tutkahavainnointia. 2.1. Päämuuttoreitit ja Silovuoren sijainti Lintujen muuttoa ohjaavat ns. johtolinjat, joista tärkeimpiä ovat meren ja isojen järvialueiden rannikot. Linnut seuraavat usein rantaviivaa, siksi muuttavat linnut keskittyvät tietyille alueille. Pohjois-Pohjanmaalla muuttoreittien sijaintiin vaikuttavat rannikkolinjan lisäksi kansainvälisesti merkittävät lintujen lepäily-, ruokailu- ja pesimäalueet Liminganlahdella, Hailuodossa ja niiden ympäristössä eli ns. Oulun seudun kerääntymisalue. Perämerellä Kokkolan ja Siikajoen välinen lounaasta koilliseen suuntautuva rantaviiva tarjoaa keväällä pohjoisen ja syksyllä etelän puoleisiin ilmansuuntiin pyrkiville muutto- ja vaelluslinnuille selkeän johtolinjan, jota seurata (Hölttä 2013). Suurikokoisten lajiryhmien edustajia muuttaa ja lepäilee muutolla Pohjois-Pohjanmaan rannikon ohella myös sisämaassa, jossa voidaan havaita merkittäviäkin muuttaja- ja lepäilijämääriä. On huomioitavaa, että rannikkovyöhykkeen linnusto ja muuttoreitit tunnetaan sisämaata paremmin, koska siellä havainnointia on enemmän (Hölttä 2013). Pohjois-Pohjanmaalla muuttoreitti on tiiveimmillään Pyhäjoen Raahen kohdalla. Tämä johtunee saariston ja järvien vähäisyydestä sekä rannikon suoralinjaisuudesta, minkä vuoksi muutto keskittyy voimakkaasti rannan tuntumaan
(Tuohimaa 2009). Silovuori sijoittuu useampien tarkkailtavien lajien osalta niiden keväisestä päämuuttoreitistä 15 20 km itään (kuva 1). Kuva 1. Lintujen keväinen päämuuttoreitti ja Silovuori. = Silovuori Karttapohja: Hölttä 2013 ja Maanmittauslaitos Silovuoresta katsottuna lähin linnustollisesti arvokas merenlahti Pyhäjoen Parhalahti sijaitsee 20 km luoteeseen. Silovuorta lähimpiä merkittäviä muutonaikaisia kerääntymisalueita löytyy Parhalahden lisäksi noin 20 km päässä lännestä Yppärin pelloilta, joita ovat mm. Överstinperä Välimaanperä ja Isoneva (kuva 2). Lähinnä voimakkailla länsituulilla ko. alueille/alueilta suuntautuva muutto voisi kulkea Silovuoren kautta. Lounaassa 10 km Silovuoresta sijaitseva Merijärven Salonniemi on yli sadan hehtaarin laajuinen pelto- ja joenranta-alue, jota ei ole mainittu maakunnallisesti tärkeäksi lintualueeksi, mutta on Silovuoren eteläpuolella lähin isompi muuttolintujen suosima levähdysalue. Kuva 2. Silovuoren lähistön lintujen kevätmuutonaikaiset lepäilyalueet: - Kansallisesti arvokkaat (FINIBA) ja maakunnallisesti arvokkaat (MAALI) lintualueet sinisellä - Merijärven Salonniemi mustalla rajauksella (paikallisesti merkittävä) = Silovuori Karttapohja: Maanmittauslaitos
Sisämaassa isot järvet, suoalueet tai muuttosuunnan mukaiset jokilaaksot toimivat yleensä lintujen muuton johtolinjoina. Tällaisten puuttuessa voivat muutkin selvät maanpinnanmuodot, kuten kohoumat, isot peltoaukeat, turvetuotantokentät tms. voivat toimia lintumuuton johtolinjoina. Silovuoren lähistöllä ei ole kovin suuria peltoaukeita. Tuulivoimakaava-alueen koillispuolella sijaitsee Leivinnevan turvetuotantoalue, joka saattaa ohjata muuttoa jonkin verran. Silovuori kohoaa 99,2 metrin korkeudelle merenpinnasta ja noin 30 metriä ympäröivää maastoa korkeammalle, kun sitä vertaa alueen eteläpuolella Pahkasalossa (3 km) sijaitsevaan kolmiomittauspisteeseen (68,4 m). Idässä on kolmen kilometrin päässä Telkkisaarten Natura-alue, mutta sen muutonaikaista merkitystä ei tarkemmin tiedetä. Tiira-lintutietopalvelussa sieltä on vain yksittäisiä lintuhavaintoja 2006 2014. 2.2. Muutontarkkailun toteutus Silovuoren kevätmuutontarkkailu toteutettiin perinteisellä näkyvän muuton seurantamenetelmällä, missä lintuja tarkkailtiin hyvältä näköalapaikalta kiikarilla ja kaukoputkella. Kaikki havaitut linnut varpuslintuja lukuun ottamatta kirjattiin ylös. Havaituista linnuista merkittiin parvikohtaisesti ylös kellonaika, laji, yksilömäärä, lentosuunta ja lentokorkeus sekä tiedot etäisyydestä ja ohituspuolesta havainnointipaikkaan nähden. Havainnot kirjattiin maastossa vihkoon ja siirrettiin myöhemmin tarkoitusta vasten suunniteltuun Excel-taulukkoon. Muuttoa seurattiin hakkuuaukealla, joka sijaitsee itä-länsi-suunnassa mahdollisimman keskellä hankealuetta (kuva 3). Näkyvyys oli hakkuuaukon muodosta johtuen kohtalaisen hyvä luoteeseen ja kaakkoon. Havaintoikkuna 1 kattoi molempiin suuntiin noin 300 metriä, korkealta lintuja näkyi huomattavasti kauempaakin. Etelästä koilliseen/pohjoiseen muuttavat linnut lensivät tarkkailusektorin (laajempi kuin havaintoikkuna) poikki. Yhtenä päivänä testattiin kahden tarkkailupisteen käyttöä, jolloin havaittiin, että se paransi havainnointitehokkuutta. 900 metriä pohjoisluoteeseen pääpaikasta sijainnut piste toi lisää lintuja näköpiiriin, toisaalta havaittiin myös yksittäisiä samoja lintuja, lähinnä merikotkia. Niitä ei lopulliseen taulukointiin kirjattu kahtena. Kuva 3. Lintujen kevätmuuton tarkkailupiste Silovuoren Jauhomäessä. Paikan sijainti on merkitty mustalla nuolella voimalan nro 7 sijaintipaikan lounaispuolelle. (Karttapohja: WSP /Abo Wind) 1 Havaintoikkuna tutkittava ilmatila, jossa linnut liikkuvat, termiä käytetään törmäysmallinnuksessa.
Muutontarkkailu Silovuoren alueella keskittyi joutsenten, harmaahanhilajien, kurjen ja petolintujen päämuuttokaudelle 5. 26.4.2014, joskin ensimmäinen maastopäivä oli jo 26.3.2014. Yhteensä tarkkailutunteja kertyi 75, näistä kahtena päivänä havainnoijia oli maastossa kaksi (taulukko 1). Havainnointi toteutettiin yhdestä tarkkailupisteestä. Muutontarkkailun päivittäinen havainnointiaika ajoittui aamuvarhaisesta aina alkuiltapäivään niin pitkään kuin muuttoa jatkui. Tarkkailupäivät pyrittiin ajoittamaan vallitsevan säätilan sekä muuton etenemisen suhteen hyviksi oletettuihin muuttopäiviin. Etenkin etelän puoleisilla tuulilla oltiin maastossa, koska ne ovat keväällä parhaita muuttopäiviä. Poikkeamia perinteisistä muuttoreiteistä voisi hakea itä- tai länsituulilla, mutta etenkin itätuulia esiintyi niukasti kyseisenä aikana. Yksi selkeästi hiljainen muuttopäivä sattui joukkoon johtuen lumisateesta, joka sattui 11.4. aamumuuton kannalta pahimpaan saumaan klo 7 9. Maa peittyi aamupäiväksi muutaman sentin lumivaippaan ja muutto pysähtyi täysin. Tarkkailun aikana yksi töyhtöhyyppäparvi lensi etelään ja vain kaksi kurkea muutti pohjoiseen! pvm aika laskentatunteja lämpötila alussa C lämpötila lopussa C pilvisyys tuulen suunta tuulen nop. m/s Laskija, lisätietoja 26.3. 8:00 16:00 8,00-4 +6 selkeää SW 0 3 Haapala 5.4. 9:00 14:00 10,00 0 +4 puolipilvistä SW->W 2 5 Haapala, Siira 10.4. 9:00 15:00 6,00-3 +5 selkeää S 4 6 Haapala 11.4. 9:00 14:00 5,00-0,5 +3 pilvistä, lumis. S->SW 3 4 Haapala 16.4. 7:00 15:00 16,00-5 +8 selkeää SW 0 3 Haapala, Ruhanen 19.4. 6:20 15:00 9,00 +1,5 +12,5 pilvistä S 2 7 Ruhanen 21.4. 7:40 15:45 8,00 +4,5 +15 pilvistä, sadek. SW 2 3 Ruhanen 24.4. 6:40 14:00 7,00-5 +10 selkeää SW->W 3 5 Haapala (tauko1h) 26.4. 7:00 13:00 6,00-2 +14 selkeää tyyni->nw 0 2 Haapala Taulukko 1. Silovuoren kevätmuuton tarkkailuajat ja sääolosuhteet v. 2014. 2.3. Kevään 2014 säätyyppi Kevät 2014 oli linnuston muuton kannalta jälleen kerran hieman poikkeava, mikä asetti omat haasteensa muuton tarkkailulle. Helmi-maaliskuun vaihteessa käynnistynyt lämpeneminen sulatti vähälumisen talven jälkeen peltoaukeat, mikä laukaisi muuton etenemisen usealla lajilla normaalia aikaisemmin. Esimerkiksi laulujoutsenen päämuutto oli Pohjois-Pohjanmaalla noin kuukauden normaalista etuajassa. Jotain kevään erikoisuudesta kertoo myös se, että Siikajoen Revonlahden sääasemalla helmikuun keskilämpötila -1,1 C oli noin kahdeksan astetta normaalia enemmän ja maaliskuussakin vielä 4,5 astetta normaalin yläpuolella (taulukko 2). Huhtikuussa kevään eteneminen tasoittui ajankohtaan nähden aika tavanomaisen sään ja yöpakkasten takia. Tuulet puhalsivat huhtikuussa Pohjois-Pohjanmaalla enimmäkseen etelän, lounaan, lännen tai luoteen puolelta. Pääsiäisenä 18. 21.4. purkautui etelästä lämmin ilmamassa, silloin lintuja muutti paljon. 2014 2013 1981 2010 (keskiarvo) helmikuu -1,1-5,4-9 maaliskuu -0,1-9,6-4,5 huhtikuu 2,8 1,2 1,7 Taulukko 2. Keskilämpötiloja ( C) Siikajoen Revonlahdella. (www.fmi.fi)
3. TULOKSET Silovuoren muutontarkkailussa havaittiin varpuslinnut pois lukien kaikkiaan noin 700 muuttavaa lintua, mitä voidaan pitää kohtalaisen pienenä määränä. Niinpä törmäyskuolleisuusriskiä on arvioitu muutaman lajin kohdalla vain sanallisesti, koska muuttajamäärät jäävät liian pieniksi mielekkääseen törmäysmallinnukseen. Rannikon päämuuttoreitillä puhutaan jo yksittäisten lajien, esim. hanhien kohdalla tuhansista, kurkien ja joutsenten osalta yli tuhannesta ja petolintujenkin suhteen yli sadasta yksilöstä (Pöyry 2012). Niillä määrillä törmäyksiä lasketaan tulevan jo merkittävästi. Silovuoren 2014 muutontarkkailu osui hanhien, kurkien ja petolintujen osalta päämuuton aikaan. Silti pari hyvää päivää (12.4. ja 14.4.) jäi havainnoimatta muiden esteiden vuoksi. Pääsiäisen vilkkaina muuttopäivinä maastoon ehdittiin kahtena päivänä neljästä. Tälläkin havainnoinnilla voi laskentatuloksien perusteella todeta, että lintumuuttoa Silovuoren kautta menee parhaina päivinä ihan kohtalaisesti. Esimerkiksi lauantaina 19.4. laskettiin 361 suurta tai keskikokoista läpimuuttajaa, mikä tekee noin puolet Silovuoren kevään muutontarkkailussa havaituista linnuista! Runsaimpana Silovuoren kohdalla muuttivat kurjet, joita havaittiin 336 yksilöä, hanhia nähtiin 133, petolintuja 69 ja laulujoutsenia 15 yksilöä. Keskikokoisista linnuista yksilömääriltään runsaimpana muuttivat sepelkyyhkyt (49), seuraavina isokuovi (37), töyhtöhyyppä (26) ja metsäviklo (13). Muiden keskikokoisten lajien yksilömäärien jäivät alle kymmenen. Varpuslintuja muutti parhaina päivinä satoja, runsaimpina peippolinnut, rastaat, kirviset ja urpiaiset. Niitä ei tarkemmin laskettu. 3.1. Laulujoutsen Laulujoutsen on EU:n lintudirektiivin I-liitteen laji, lisäksi se kuuluu Suomen kansainvälisiin erityisvastuulajeihin. Sen kansallinen uhanalaisuusluokitus on elinvoimainen, sillä joutsenkannat ovat olleet kasvussa. Nykyään Suomessa arvellaan pesivän noin 10 000 paria (arvio: BirdLife Suomi). Laulujoutsenen muutto kulkee sekä keväällä että hanhista poiketen myös syksyllä, hyvin tiiviinä Perämeren rannikkolinjaa seuraavaa reittiä. Keväisin rannikkolinjaa seuraten on arvioitu muuttavan vähintään 8 000 10 000 laulujoutsenta (Hölttä 2013). Keväällä 2011 toteutetun Kalajoen ja Raahen tuulivoimapuistojen muuttolinnustoon kohdistuvan yhteisvaikutusten arvioinnin havaintojen perusteella laulujoutsenen keväinen päämuuttoreitti on leveydeltään noin 5 km. Sekä Kalajoen että Raahen Piehingin kohdalla n. 70 % joutsenista muutti noin 2 km levyisellä vyöhykkeellä valtatie 8:n molemmin puolin (FCG & Pöyry 2012). Loput joutsenista muuttavat rannikolta katsoen harventuvana rintamana sisämaassa. Tiira-lintutietopalvelun havaintojen mukaan keväällä 2014 laulujoutsenella oli Pohjois-Pohjanmaan lounaisosissa kaksi selvää päämuuttohuippua, ensimmäinen maaliskuun puolivälissä 11. 23.3., toinen pienempi piikki oli 29.3. 12.4. Kevätmuutto hajaantui selvästi normaalia pitemmälle aikajaksolle. Ensimmäiset joutsenet olivat liikkeellä jo helmikuun lopussa noin kuukausi etuajassa. Aikaisesta alkukeväästä johtuen aikuisten pesimäpaikoille suuntaavien laulujoutsenen päämuutto oli Silovuoren muutontarkkailun alkaessa käytännössä ohi, mitä ei riittävän hyvin otettu huomioon työn suunnittelussa. Silti voidaan otaksua, että laulujoutsenia ei merkittäviä määriä Silovuoren kautta muuta. Suurimmat lähialueelta Tiiraan ilmoitetut vuoden 2014 kevätmuuton laulujoutsenten yksilömäärät olivat Pyhäjoen Parhalahdelta n. 600 yksilöä, mutta Oulaisissa enää 36 lintua. Silovuoren 2014 muutontarkkailussa havaittiin vain 15 laulujoutsenta, joista yhteensä 13 lintua kahtena päivänä: 5.4. ja 19.4. Joutsenilla lentokorkeus on keskimäärin matalampi kuin hanhilla. Kalajoen Tohkojan kevään 2011 aineistossa 60 % linnuista lensi törmäyskorkeudella (50 200 m) ja
loput sen alapuolella (FCG & Pöyry 2012). Silovuorella muuttaneista joutsenista 53 % lensi törmäyskorkeudella (50 200 m). Kymmenen joutsenta oli matkalla pohjoiseen tai koilliseen, neljä itään, todennäköisesti sisämaan järville. Tässä tapauksessa kyse oli tosi pienestä otoksesta eikä luotettavaa törmäyskuolleisuusriskiä Silovuorelle näillä joutsenmäärillä voi laskea. Eri lähteiden mukaan törmäyskorkeudella lentää 50 80% joutsenista. Yleisesti noin 95 % linnuista väistää voimalat ja ei-väistävien lintujen törmäysriski vaihtelee mm. koon mukaan. Laulujoutsenilla se on 14 % eli sen verran ns. törmäysikkunan 2 läpi lentävistä laulujoutsenista osuisi tuulivoimalan pyöriviin lapoihin (FCG & Pöyry 2012). Jos oletettu törmäysikkuna kattaisi noin puolet havaintoikkunasta itä länsi -suunnassa ja 80 % lentäisi törmäyskorkeudella, täytyisi Silovuoren läpi muuttaa n. 360 joutsenta, jotta törmäyksiä tulisi yksi. 3.2. Harmaat hanhet Harmaista hanhista Pohjois-Pohjanmaan sisäosissa muuttaa lähinnä metsähanhia ja jonkin verran lyhytnokkahanhia. Merihanhi muuttaa selkeästi kapeammalla vyöhykkeellä rannikolla ja niitä ei Silovuoren muutontarkkailussa havaittu lainkaan. Tundrahanhi on meillä harvalukuinen läpimuuttaja, jota tavataan sisämaassa myös idempänä, yksittäishavaintoja on keväältä 2014 Oulaisista ja Haapavedeltä asti, ei kuitenkaan Silovuorelta. Äärimmäisen uhanalaista läpimuuttajaa, kiljuhanhea, tavataan Pohjois-Pohjanmaalla keväisin vain rannikolla Siikajoen ja Hailuodon tienoilla, joskaan sisämaan muuton mahdollisuutta ei voi täysin sulkea pois. Suomessa pesii tätä nykyä noin 1700 2500 metsähanhiparia (Lintuatlas 2011). Metsähanhen pesimäkanta on laskenut niin alas, että tuoreiden tietojen mukaan syyskaudella 2014 se rauhoitetaan maassamme ainakin vuodeksi metsästykseltä. Metsähanhi kuuluu Suomen kansainvälisiin erityisvastuulajeihin ja on kansallisen uhanalaisuusluokituksen mukaan silmälläpidettävä (NT). Metsähanhen kevään päämuuttoreitti on keskimäärin hieman merihanhea ja laulujoutsenta itäisempi ja leveämpi (kuva 4). Perämeren rannikkoa muuttaa eri arvioiden mukaan noin 12 000-16 000 metsähanhea, suurin osa on Norjan ja Venäjän tundralle suuntaavia läpimuuttajia (FCG & Pöyry 2012). Valtaosa niistä on samaa alalajia kuin meikäläiset taigametsähanhet (Anser fabalis fabalis). Kuva 4. Metsähanhen keväinen muuttoreitti ja Silovuori. = Silovuori Karttapohja: Hölttä 2013 ja Maanmittauslaitos 2 Törmäysikkuna tuulivoimapuiston roottorien yhteenlaskettu pyyhkäisypinta-ala.
Lyhytnokkahanhi on meillä puhdas läpimuuttaja, joka muuttaa huhtikuussa osin metsähanhien reittiä muuton jatkuessa vielä toukokuun puolelle. Sen läpimuutto on kasvussa. Lyhytnokkahanhen muuttoreitti on osin arvoitus, esimerkiksi Pyhäjoelta ja Merijärveltä on Tiira-lintutietopalvelussa keväältä 2014 vain neljä havaintoa Silovuoressa kirjattujen kahden parven lisäksi. Tiiran havaintojen perusteella keväällä 2014 metsähanhien muutto oli etuajassa, sillä Pyhäjoen seudulle alkoi saapua hanhia jo maaliskuun puolivälistä alkaen. Pyhäjoki Merijärvi Oulainen -alueen kevään 2014 metsähanhihavainnot ajoittuivat ajanjaksolle 25.3. 27.4. havaintopaikkojen keskittyessä Yppärin pelloille ja rannikolle eli sinne, missä niiden päämuuttoreitti kulkee (kuva 4). Merijärveltä oli kolme havaintoa, Oulaisista kuusi. Päämuutto ajoittui huhtikuun alkupuoliskoon. Silovuoren muutontarkkailussa hanhia havaittiin ajanjaksolla 5. 19.4., jolloin siellä muutti 133 harmaata hanhea. Näistä metsähanhiksi määritettiin 107, lyhytnokkahanhiksi 14, etäisyyden tai havainnointihetken lyhyyden takia epäselviksi harmaiksi hanhiksi jäi 12. Eniten hanhia nähtiin Silovuoressa 5.4., jolloin siellä havaittiin 47 muuttavaa metsähanhea, toiseksi parhaana päivänä 16.4. vielä 41 metsähanhea. Peräti 90 % hanhista lensi törmäyskorkeudella. Silovuoressa hanhet muuttivat tarkkailluista isoista linnuista selvästi enemmän tarkkailupisteen länsi- kuin itäpuolelta, kokonaisuudessa 74 % hanhista meni läntistä sektoria. Voi olettaa, että ennen Silovuorta ne ovat tulleet peltoreittiä Merijärven Oulaisten suunnalta jatkaen edelleen Ylipään ja Pahkasalon pienten peltojen yli pohjoiskoilliseen ja Silovuoressa reitti kääntyy suoraan pohjoiseen. Hanhet muuttivat kurkien ohella Silovuoren kohdalla kaikkein määrätietoisimmin (95 %) pohjoista kohti. Seuraavassa taulukossa näkyy Silovuoren tarkkailupisteen kautta muuttaneiden hanhien määrät, lentosuunnat ja korkeudet sekä etäisyys ja ohitussektori tarkkailupisteen suhteen: pvm aika laji määrä suunta lentokorkeus/m etäisyys/m ohitussektori 5.4. 9:30 metsähanhi 2 NW 50 100 200 W 5.4. 9:35 metsähanhi 2 W 50 100 200 W/S 5.4. 10:05 metsähanhi 2 S 50 100 200 W 5.4. 10:10 metsähanhi 8 NE 100 200 400 E 5.4. 10:15 metsähanhi 13 N 50 100 200 W 5.4. 13:15 metsähanhi 15 N 100 200 400 W 5.4. 13:20 metsähanhi 5 N >200 200 W 10.4. 10:05 metsähanhi 2 N 100 200 300 W 16.4. 8:35 metsähanhi 4 N 100 200 250 E 16.4. 8:45 metsähanhi 2 NE <50 päällä W 16.4. 10:15 metsähanhi 15 N 100 200 250 E 16.4. 13:25 metsähanhi 20 N 100 200 1000 W 19.4. 9:45 metsähanhi 6 NW 100 200 400 W 19.4. 10:50 lyhytnokkahanhi 9 N 100 200 päällä W 19.4. 10:55 harmaahanhilaji 5 N 100 200 1000 W 19.4. 11:20 harmaahanhilaji 4 NW 200 300 800 W 21.4. 8:10 harmaahanhilaji 2 NE 100 200 500 E 21.4. 9:20 metsähanhi 2 SW <50 300 E 21.4. 10:25 lyhytnokkahanhi 5 N 50 100 100 W 21.4. 10:30 harmaahanhilaji 1 N 50 100 500 W 21.4. 12:05 metsähanhi 3 NE 50 100 100 E 21.4. 12:25 metsähanhi 6 NW 100 200 100 W yht. 133 Taulukko 3. Harmaiden hanhien kevätmuutto Silovuoren Jauhomäessä v. 2014.
Törmäysriski hanhilla on pienemmän koon vuoksi laulujoutsenta alhaisempi: on laskettu, että 7 % törmäysikkunan läpi lentävistä hanhista osuisi tuulivoimaloiden pyöriviin lapoihin (FCG & Pöyry 2012). Näin ollen, jos 95 % linnuista väistää voimalat ja lopuista törmäyskorkeudella lentää noin 90 %, tarvitaan läpimuuttavia hanhia noin 600, jotta syntyisi keskimäärin yksi törmäys lapoihin. Tällöin oletettu törmäysikkuna kattaisi noin puolet Silovuoren havaintoikkunasta itä länsi - suunnassa. Muutonhavainnointiin liittyvistä epävarmuustekijöistä johtuen (kpl 4) on mahdollista, että hanhia muuttaa Silovuoren kautta vuosittain ehkä muutama sata yksilöä, mistä johtuen Silovuorellakin voi yksittäinen hanhi tuulivoimalan lapoihin törmätä. Toisaalta, hanhet muuttavat useimmiten aurassa ja johtohanhen perässä parvi useimmin väistää voimalaa. 3.3. Kurki Kurjen Suomen pesimäkanta on ollut 2000 luvulla voimakkaassa kasvussa ja 2006 2009 sen kannaksi arvioitiin noin 30 40 000 paria. Niinpä vuoden 2010 uhanalaistarkastelussa Suomen kurkipopulaatio arvioitiin elinvoimaiseksi (Lintuatlas 2011). Kurki on EU:n lintudirektiivin I liitteen laji, mikä tarkoittaa muun muassa, että sen elinympäristöjä pitää suojella. Kurkimuutto ei ole niin sidonnainen rannikon johtolinjaan kuin hanhien ja joutsenten muutto. Kurkien keväinen muutto kulkee rannikkolinjan sijasta hieman kauempana sisämaassa leveämpänä rintamana, joka sekin kuitenkin tiivistyy vähitellen rannikolle pohjoiseen päin edettäessä (FCG & Pöyry 2012). Leveäsiipisenä lintuna kurki käyttää hyväkseen nousevia, lämpimiä ilmavirtauksia, joita löytyy paremmin kauempana sisämaassa. Nekin kurjet, jotka muuttaessaan seuraavat rannikkolinjaa, lentävät mieluummin kauempana idässä kuin aivan rannikon tuntumassa (FCG & Pöyry 2012). Pyhäjoen Hanhikiven kautta on arvioitu muuttavan keväisin 4000 7000 kurkea (Tuohimaa 2009) ja Raahen itäisten tuulivoimapuistojen hankealueen läpi 3000 5500 kurkea (Hölttä 2013, viitattu Suorsa V.). Kurkien kevätmuuttoreitistä ei ollut löydettävissä selvää karttaa. Tiira lintutietopalvelun mukaan keväällä 2014 kurjen muuttoa havaittiin Pyhäjoki Merijärvi Oulainen -kolmiossa käytännössä huhtikuun kolme ensimmäistä viikkoa. Selvä muuttohuippu osui jakson loppuun pääsiäiseen. Näin oli myös Silovuoressa. Siellä kurkia havaittiin tarkkailupisteestä 5. 26.4. välisenä aikana kaikkiaan 336 yksilöä, päämuuttopäivänä 19.4. muutti 250 kurkea. 94 % oli matkalla pohjoisiin ilmansuuntiin (NW, N, NE) ja 80 % suoraan pohjoista kohti (kuva 5). Kaartelu havaintopaikan yllä oli yleistä, lentosuunta vaihteli ilmavirtausten ja termiikkien mukaan. Kuva 5. Kurkien muuttosuunnat Silovuoren Jauhomäessä v. 2014. (N=336 yks.)
Kurjista 54 % ohitti tarkkailupisteen itäpuolelta, 46 % sivuutti sen lännestä. Sata havaituista kurjista sivuutti pisteen isoissa 17 29 linnun auroissa noin 1000 metrin päässä idässä eli aivan hankealueen itäreunassa. Merkitsevää kurkien kohdalla kuitenkin on, että ne kaartelivat Silovuoren kohdalla korkealla, 71 % niistä lensi törmäyskorkeuden yläpuolella, vain 28 % törmäyskorkeudella. Tämä pienentää mahdollista törmäyskuolleisuusriskiä merkittävästi. Kurjista ei ollut käytettävissä törmäysmallinnusta, mutta jotain voidaan olettaakin. Jos lasketaan, että 95 % linnuista yleensä väistää tuulivoimalaa ja kurjista 28 % lentäisi törmäyskorkeudella ja törmäysikkuna kattaisi itä länsi -suunnassa puolet havaintoikkunasta, täytyisi Silovuoren läpi muuttaa noin 1000 kurkea, jotta tulisi yksi törmäys lapoihin. Tämä sillä oletuksella, että kurjen törmäysriski olisi suunnilleen joutsenen luokkaa eli 14 %. Taulukko kurkimuutosta Silovuorella löytyy liitteestä A. 3.4. Petolinnut Keväällä petolintumuuton painopiste on sisämaassa, mutta jo Pyhäjoella muutto voi olla rannikollakin vilkasta (Hölttä 2013). Petolintujen muutto tiivistyy Perämeren rannikolle sitä enemmän, mitä pohjoisemmaksi rannikkoa edetään. Tämä johtuu ilmeisesti siitä, että rannikkolinja on lounas koillinen -suuntainen, kun taas petolinnut muuttavat leveänä rintamana määrätietoisesti pohjoiseen luoteeseen (FCG & Pöyry 2012). 3.4.1. Meri- ja maakotka Meri- ja maakotka ovat harvinaisia suurikokoisia päiväpetolintuja, jotka luokitellaan Suomen uhanalaistarkastelussa vaarantuneiksi. Merikotkan Suomen pesimäkanta on ympäristömyrkkyjen käytön vähenemisen ja voimallisen suojelun ansiosta kasvanut pikkuhiljaa ja on nyt noin 450 paria (Hölttä 2013), kun taas maakotkan pesimäkanta on vakiintunut 300 400 pariin (Lintuatlas 2011). Niin ikään molemmat kotkat kuuluvat EU:n lintudirektiivin I liitteen lajeihin. Kotkien reagointikyky tuulimyllyihin on suuren kokonsa vuoksi huono. Länsi Norjan Smølan saaressa on maan suurin tuulivoimapuisto (68 turbiinia). Siellä huomattiin, että Smølan merikotkien pesimäpopulaatiota törmäyskuolemat supistivat rajusti ja kuolintapauksia oli vv. 2005 2010 39 eli 0,11 merikotkaa/turbiini/vuosi. Suomalaisessa opinnäytetyössä on todettu, että merikotkan pesimämenestys ei kärsi tuulivoimalan läheisyydestä, mutta on huomioitavaa, että aineisto on pieni (Niinimäki 2013). Tuulivoimaloiden lukumäärähän on kasvamassa huomattavasti rannikkoalueilla. Kotkien muuttoreitit Pohjois-Pohjanmaalla poikkeavat toisistaan. Merikotka noudattaa aika selvästi rannikon päämuuttoreittiä. Esimerkiksi Pyhäjoen Hanhikiven alueen kautta on arvioitu muuttavan keväisin 120 200 merikotkaa (Tuohimaa 2009). Osa linnuista jatkaa tätä linjaa koilliseen ja harvakseltaan lintuja muuttaa muuallakin Pohjois-Pohjanmaalla (FCG & Pöyry 2012). Valtaosa maamme merikotkapareista pesii etelämpänä, vuonna 2012 Suomen pohjoisosissa (entiset Oulun ja Lapin läänit) oli kuitenkin jo 57 asuttua reviiriä (Ollila 2012b). Merikotkia muuttaa Suomen läpi myös muualle Fennoskandian pohjoisosiin (Hölttä 2013). Merikotkahavaintoja Pyhäjoki Oulainen -akselilta on keväältä 2014 Tiira lintutietopalvelussa 47 yksilöstä ajanjaksolta 23.2. 21.4., havainnot keskittyvät rannikon tuntumaan, osa lienee samoja yksilöitä. Yksittäisiä lintuja on nähty sisämaassa Oulaisissa ja Silovuoressa. Tuulivoiman kannalta kevätmuuttoa merkittävämmäksi voidaan arvioida nuorten merikotkien taipumusta laajaan kiertelyyn ennen asettumistaan pesimään (FCG & Pöyry 2012). Silovuoren havainnot tukevat tätä. Silovuoren muutontarkkailussa nähtiin kuusi merikotkaa, joista viisi samana päivänä 16.4. Voi olla, että lintuja oli todellisuudessa vähemmän, mutta ainakin kolmesta eri yksilöstä puvun perusteella oli
kyse. Kuudesta havainnosta kahdessa merikotka kaarteli hyvin korkealla, mutta neljä havaintoa oli törmäyskorkeudelta. Kolme merikotkaa lensi kohti pohjoista, kaksi lännen ja yksi lounaan suuntaan. Osa niistä olikin selvästi kierteleviä nuoria yksilöitä vanhojen ollessa jo tässä vaiheessa pesimäpuuhissa. Aikuisia puvun perusteella oli kaksi Silovuorella havaituista merikotkista, ehkä vielä pesimättömiä tai pesinnässään epäonnistuneita neljävuotiaita nuoria aikuisia. Maakotkien kevätmuuttajissa on sekä rannikkolinjaa seuraavia että sisämaasta saapuvia lintuja. Maakotkamuutto tiivistyy rannikolle Siikajoen Hailuodon Oulun seudulla, missä rannikkolinjan suunta kääntyy (Hölttä 2013). Maakotkan kevätmuutto alkaa helmi maaliskuussa vanhojen yksilöiden muutolla jatkuen huhti toukokuulle nuorten kotkien muutolla. Koska maakotkien muutto jakaantuu usean kuukauden jaksolle, niiden havaitseminen sisämaassa muuttamassa ei ole aivan jokapäiväistä. Suomessa syntyneiden lintujen lisäksi Pohjois-Pohjanmaalla havaitaan Ruotsissa ja Norjassa syntyneitä maakotkia läpimuuttajina (Hölttä 2013). Tiirassa on keväältä 2014 akselilta Pyhäjoki Oulainen havaintoja yhdeksästä maakotkasta ajanjaksolla 6.3. 25.4., näistä Silovuorelta kaksi. Ensimmäinen oli 26.3. erittäin korkealla (>300 m) koilliseen matkaava nuori yksilö. Luultavasti sama kotka palasi pohjoisesta 15 minuuttia ensimmäisen havainnon jälkeen kaartaen matalalla puiden yläpuolella tarkkailupisteen länsipuolelta ottaen sitten korkeutta ja kadoten yläilmoissa pohjoiseen. Sikäli mielenkiintoinen tapaus, että välillä kotka laskeutuessaan ja noustessaan lensi törmäyskorkeudella luultavasti ruokaa etsien. Toinen Silovuoren maakotkista oli törmäyskorkeuden yläpuolella 10.4. pohjoiseen matkannut nuori kotka. Normaalisti kotkat muuttavat korkealla päiväsaikaan termiikkejä ja myötätuulta hyödyntäen. Maaja merikotkahavainnot tulivat Silovuorella kaikki klo 11:30 13:15 välisenä aikana. Näin pienellä aineistolla kotkien törmäysriskiä Silovuoressa ei kuitenkaan voi arvioida. 3.4.2. Hiirihaukka ja piekana (ns. buteot) Runsain keväällä Perämeren kautta muuttava petolintulaji on piekana, joka saapuu kaakon ja etelän suunnasta. Piekana on Suomessa lähinnä Lapin pesimälintu. Lajin tila on arvioitu elinvoimaiseksi, vaikka Suomessa pesimäkanta on harventunut ja vaihtelee 500 4000 parin välillä ravintotilanteesta riippuen (Lintuatlas 2011). Pohjois-Pohjanmaalla tavataan muuttoaikoina Suomen pesimäkantaan kuuluvien lintujen lisäksi myös muualla Pohjois-Skandinaviassa pesiviä piekanoja (Hölttä 2013). Pyhäjoen Parhalahden kautta arvioidaan muuttavan 800 1200 piekanaa/vuosi (Tuohimaa 2009). Hiirihaukan Suomen pesimäkannaksi arvioidaan tällä hetkellä 4000 5000 paria. Hiirihaukka on taantunut merkittävästi viimeisten 30 vuoden aikana. Vuoden 2010 uhanalaistarkastelussa hiirihaukan luokitus muutettiin kerralla elinvoimaisesta vaarantuneeksi (Lintuatlas 2011). Pyhäjoen leveyksille muuttavista hiirihaukoista suuri osa jää Pohjois-Pohjanmaalle ja Lounais-Lappiin, sillä laji ei pesi kovin pohjoisessa. Osa Silovuoren muutontarkkailussa havaituista hiirihaukoista voikin olla lähialueille pesimään asettuvia lintuja. Tiira lintutietopalvelusta löytyy keväältä 2014 Pyhäjoki Merijärvi Oulainen -akselilta havaintoja vain 11 muutolla olevasta hiirihaukasta ajanjaksolta 13.3. 19.4 ja 25 muuttavasta piekanasta ajanjaksolta 12. 21.4., joten havainnointi ei liene ollut kovin aktiivista. Luvussa eivät ole mukana Silovuoren havainnot. Sieltä kertyi sekä hiirihaukka- että piekanahavaintoja molemmista lajeista 12 muuttajasta, hiirihaukkojen osalta ajalta 26.3. 26.4. painottuen jakson alkupäähän ja piekanan osalta selvästi lyhyemmältä ajalta eli 21. 26.4. Jälkimmäisellä jaksolla Silovuoressa nähtiin lisäksi kuusi kaukana kaartelevaa Buteo-suvun yksilöä, todennäköisesti piekanoja. Parhaana päivänä 21.4. Silovuoressa muutti 13 buteota. Silloin Parhalahdessa oli havaittu aamupäivän aikana 14 piekanaa.
3.4.3. Muut päiväpetolinnut Muista haukoista Silovuoressa kertyi havaintoja 23 muuttavasta yksilöstä. Runsain näistä oli uhanalaisuusluokaltaan vaarantunut sinisuohaukka (11). Lisäksi havaittiin ruskosuohaukkoja (2), tuulihaukkoja (2), varpushaukka (1) ja seitsemän määrittämättä jäänyttä kauempana lentänyttä haukkaa. Paikallisia kierteleviä kanahaukkoja nähtiin useasti, luultavimmin kyse oli pariskunnasta. Silovuoressa päiväpetolinnut muuttivat eniten pohjoisen ja lännen suuntaan. Sen voi huomata seuraavasta kaaviosta (kuva 6), johon on koottu kaikki tarkkailupisteen kautta muuttaneet petolinnut pienistä haukoista kotkiin. Havainnot tukevat olettamusta, että sisämaan petomuutto alkaa näillä main tiivistyä kohti rannikkoa. Piekanoista ja hiirihaukoista 60 % kaarteli törmäyskorkeudella, muista haukoista jopa 75 %. Otos on silti liian pieni törmäyskuolleisuusriskin arvioimiseksi. Kuitenkin mm. Bird Life Finland toteaa, että kaartelussa lintujen törmäysriski on suurin. Kuva 6. Päiväpetolintujen muuttosuunnat Silovuoren Jauhomäessä v. 2014. (N=61 yks.) Silovuoren kautta ei keväällä 2014 havaittu kovin vilkasta haukkamuuttoa, jos sitä vertaa vaikkapa Parhalahteen, jonka kautta Tuohimaan (2009) arvion mukaan muuttaa keväisin keskimäärin 3800 petolintuyksilöä. Maksimissaan Silovuorella voitaneen puhua paristasadasta muuttavasta haukasta. Tähän arvioon päädyttiin siksi, koska joitain hyviä Buteo-muuttopäiviä jäi myös näkemättä, esimerkiksi 12.4., 14.4. ja 17.4. Piekanan kevätmuuttokausi on lyhyt ja huippumääriä näkee vain muutamina sopivina aurinkoisina päivinä. Törmäysriskiä on vaikea näillä määrillä arvioida muuten, kuin että se on suurimmillaan petolintujen kaarrellessa, mitä muuttaessa tapahtuu useimmiten korkealla. Silovuoren kotka- ja haukkahavainnot löytyvät koottuna liitteestä B. 3.5. Paikalliset lajit Paikalliseksi tulkitun kanahaukan lisäksi Silovuoren Jauhomäessä majaili myös hiiripöllö, joka piti soidinpulinaa tarkkailupisteen lähellä kelon latvassa. Se näytti pesivän hakkuuaukiolla. Hiiripöllön ja kanahaukan Suomen pesimäkanta on Lintuatlaksen (2011) mukaan elinvoimainen, joskaan ei mitenkään runsas. Hiiripöllö on EU:n lintudirektiivin I liitteen laji. Lisäksi Silovuoressa havaittiin kaksi lapinpöllön pesää, joista toinen hankealueelta. Tästä on maininta myös kanalintuselvityksessä. Silovuoressa muutontarkkailun yhteydessä havaittuja paikallisia ympärivuotisia ns. talvilintulajeja ovat niin ikään metsäkanalintuselvityksessä mainitut metso, teeri, pyy ja kuukkeli sekä näiden lisäksi palokärki, käpytikka, tilhi, hippiäinen, hömötiainen, töyhtötiainen, sinitiainen, talitiainen, puukiipijä, närhi korppi, varis, viherpeippo, urpiainen, pikkukäpylintu, punatulkku ja keltasirkku.
4. EPÄVARMUUSTEKIJÖITÄ Lintujen muuton tarkkailussa päiväsaikaan ei monista tekijöistä johtuen koskaan havaita kaikkia liikkeellä olevia lintuja, vaan havaitut määrät edustavat aina vain osaa todellisesta muuttaneiden lintujen määrästä. Tämä johtuu muun muassa vuorokaudenajasta, tiettyihin lajeihin keskittymisestä, muuton ajoittumisesta, koko kevään säätyypistä, havainnointipäivien säätilasta ja muuttokantojen vuosittaisvaihteluista. Havainnointipisteen sijainti ja pieni havaitsijoiden määrä (usein yksi henkilö) ovat myös rajoittavia tekijöitä. Monissa näissä asioissa joudutaan tekemään priorisointeja, eikä kaikkiin muuttujiin edes voi vaikuttaa. Pyrkimys on silti ajoittaa havainnointi parhaimpaan mahdolliseen ajankohtaan ja sijainniltaan keskeiseen, laajan näkökentän mahdollistavaan paikkaan. Lajien ja lajiryhmien välillä on myös eroja havaittavuudessa jo pelkästään lintujen koon vuoksi, kauempana havainnointipisteestä muuttavia lintuja ei aina näe. Yksittäinen havainnoitsija ei käytännön havainnointitilanteissa yleensä ehdi havaitsemaan kaikkia liikkeellä olevia muuttajia, vaikka ne olisivatkin havaitsemisetäisyydellä, jos kyseessä on vilkas muutto. Epävarmuustekijöitä pienentää se, jos havainnoitsijoita on useampia ja he ovat kokeneita. (Hölttä 2013). Silloin yksi voi esimerkiksi keskittyä läntiseen sektoriin ja toinen itäiseen. Muutontarkkailun ajoittaminen suurten ja tuulivoiman törmäysvaikutuksille herkkien lajien päämuuttoon tarkoittaa, että aina jää osa alueen kautta muuttavasta linnustosta havainnoimatta. Tällaisia esimerkkejä ovat toukokuussa muuttava mehiläishaukka tai lopputalvesta liikkeelle lähtevä kotkamuuton alku sekä vuonna 2014 Silovuoressa myös joutsen- ja hanhimuuton alku. Lisäksi muutontarkkailun havainnointiajan ajoittaminen aamun ja alkuiltapäivän vilkkaimman muuton aikaan on kuitenkin vain alle puolet vuorokauden valoisasta ajasta, joskin yleensä aktiivisin aika linnuilla. Etenkin varpuslintuja muuttaa suurin määrin myös yöllä (FCG & Pöyry 2012). Muutonseurannan yleiset merkittävimmät epävarmuustekijät liittyvät lintujen muuttokannoissa tapahtuvaan luontaiseen vuosittaisvaihteluun. Yhden kevätkauden kattavat selvitykset ovat usein vaikeasti yleistettävissä pidemmälle ajanjaksolle, koska lintujen muuttoreitit ja lentokorkeudet riippuvat mm. vallitsevasta säätilasta. Muutontarkkailu ja lentokorkeuksien sekä etäisyyksien arvioiminen sisältää aina jonkin verran havainnoijasta johtuvia virhelähteitä, jolloin ne ovat havainnoijan subjektiivisia arvioita (FCG & Pöyry 2012). Tarkkuutta parantaisi, jos tarkkailua pystyisi tekemään vähintään kahtena vuonna peräkkäin. Tämän selvityksen tuloksissa on huomioitava ainakin, että Silovuoressa on voinut jäädä näkemättä arviolta 100 300 läpimuuttavaa hanhea, koska hanhien muutto hajaantui keväällä 2014 joutsenten tapaan pitkähkölle ajanjaksolle. Muutontarkkailupäivien määrä kattoi ehkä puolet hanhien päämuutosta, silti muutto alkoi jo maaliskuun puolivälistä. Tämä huomioiden hanhien kohdalla noin kolmasosa hyvistä muuttopäivistä saatiin kiinni, päiväpetolintujen kohdalla ehkä hieman paremmin. Kohtalaisen vähäisien havainnointipäivien, vain yhden havainnointipisteen ja myöskin muuttavien lintujen tilastollisesti pienehkön määrän perusteella Silovuoren hankealueen kautta muuttavien lintujen määristä ei pystytä esittämään luotettavia törmäysmallinnukseen riittäviä arvioita. Arviot, jotka tässä raportissa on esitetty mahdollisiin törmäyksiin tarvittavista muuttajamäärien minimeistä, ovat suuntaa antavia. Oletus, että törmäysikkuna kattaisi noin puolet havaintoikkunasta itä länsi - suunnassa, on myös suuntaa antava. Todellisuudessa törmäysikkuna eli tuulimyllyjen roottorien yhteenlaskettu pyyhkäisypinta-ala jäänee reilustikin alle puoleen havaintoikkunasta. Törmäysikkunan laajuuteen muuttolintujen kohdalla vaikuttaa ratkaisevasti tuulimyllyjen sijoittelu poikittain muuton pääsuuntiin nähden.
5. TULOSTEN TARKASTELU JA JOHTOPÄÄTÖKSET Silovuoren kevätmuutto on kohtalaisen vähäistä verrattuna rannikon päämuuttoreitillä kulkeviin lintumääriin. Lintujen kevätmuuton kannalta tuulivoimarakentaminen ei aiheuttaisi siellä merkittävää haittaa. Keväisin muuton ohjautumiseen vaikuttaa oleellisesti rantaviivan ohella se, että rannikolla lumet sulavat lintujen levähdyspaikkoina toimivilta isoilta pelloilta yleensä nopeammin kuin sisämaassa. Silovuoren alue on 80 100 km merenpinnan yläpuolella ja se näkyy jo lumipeitteessä. Vaikka kevät 2014 oli vähäluminen, siitä huolimatta Silovuoressa lumi peitti maan melkein kokonaan vielä maaliskuun lopussa, kun muualla oli jo sulaa (kansikuva 26.3.2014). Lumipeite on yleensä aika tehokas pelloille ruokailemaan pysähtyvien lajien muuttoa hidastava tekijä. Tämä koskee mm. laulujoutsenta, hanhia ja kurkia. Lumien sulettua Silovuoren etelärinteillä, jos näin loivassa maastossa voi rinteistä puhua, syntyy auringonpaisteessa ja puolipilvisellä säällä selkeitä nousevia lämpimiä ilmavirtauksia, joita kurjet ja petolinnut hyödyntävät. Maastonkorkeus Pahkasalon suunnalta katsoen nousee kolmen kilometrin matkalla 30 metriä. Tämä voi toimia jonkinlaisena muuttoa ohjaavana tekijänä, mutta mihin suuntaan? Sivuuttavatko muuttolinnut mieluummin korkean kohdan joltain puolelta, siihen tämä selvitys ei pysty antamaan vastausta. Toiset linnut hyödyntävät korkeampia paikkoja ja rinteiden synnyttämiä nosteita, toiset taas suunnistavat selkeästi rantaviivan mukaan lähempänä rannikkoa. Silovuoren tuulivoimakaava-alueella tai sen välittömässä läheisyydessä ei sijaitse tiedossa olevia, maa- tai valtakunnallisesti merkittäviä muuttolintujen kerääntymisalueita. Lähimmät MAALIkohteet, maakunnallisesti arvokkaat lintualueet, ns. sijaitsevat 20 km päässä Pyhäjoen Yppärin suunnalla. Suunnilleen samalla etäisyydellä Perämeren rannikolla ovat lähimmät valtakunnallisesti arvokkaat lintualueet (FINIBA). Nämä ovat niin kuitenkin niin kaukana Silovuoresta, ettei niiden kautta kulkeva muutto osu sinne kuin poikkeustilanteissa, esimerkiksi voimakkaalla länsituulella. Jukonperän-Pahkasalon suunnalla hankealueen eteläpuolella sijaitsevat pienehköt peltoaukeat ja aivan vieressä koillisessa oleva Leivinnevan turvetuotantoalue keräävät muuttokaudella jonkin verran lintuja lepäilemään ja ruokailemaan. Muuton aikaisina kerääntymisalueina niillä ei kuitenkaan ole maakunnallista merkitystä. Lähin sellainen voisi olla 10 km lounaaseen sijaitseva Merijärven Salonniemi, jonka merkitystä ei ole perusteellisemmin tutkittu. Silovuoren alueen sijaintia ja lintujen kevätmuuttoa siellä pitää verrata myös muihin suunniteltuihin lähiseudun tuulivoimapuistoihin. Annankangas sijaitsee Silovuoren tavoin noin 14 15 kilometrin päässä päämuuttoreiteistä. Se sijaitsee niin etäällä rannikon päämuuttoreitiltä ja muista tuulivoimapuistoista, että sillä ei aikoinaan katsottu olevan merkittäviä yhteisvaikutuksia muiden suunniteltujen tuulivoimapuistojen kanssa (FCG & Pöyry 2012). Kevätmuutolla vuonna 2011 Raahen itäisten tuulivoimapuistojen muutontarkkailun aikana havaituista joutsenista ja hanhista vain alle 5 % sekä kurjista ja petolinnuista alle 15 % havaittiin muuttavan Annankankaan hankealueen kautta. Kokonaisuutena Annankankaan hankealueella havaittu lintujen kevätmuutto oli melko vähäistä ja hajanaista (FCG & Pöyry 2012). Kolmessa vuodessa tilanne on muuttunut ja maakuntakaavaan pohjautuen Liminkakylän lähistölle on suunnitteilla useita tuulivoimapuistoja, joista osalle on tehty erilaisia linnustoselvityksiä, osa on vielä vaiheessa. Silovuoressa nyt tehtyä muutontarkkailua on paikallaan verrata muiden hankkeiden yhteydessä saatuihin tuloksiin. Näin saataisiin joiltain osin vertailukelpoista aineistoa sisämaan muuton suuntautumisesta ja mahdollisista johtolinjoista siellä.
Jos Silovuoren muutontarkkailupaikan ohittaneista linnuista ja niiden lentoreiteistä ja korkeuksista haluaa vetää joitain johtopäätöksiä, niin yksi kohtalaisen selkeä huomio syntyi siitä, mistä linnut ohittivat muutontarkkailupisteen. Tarkkailupistehän sijaitsi itä länsi -suunnassa paitsi suunnitellun hankealueen keskellä, niin myös eri suuntiin pisteen ympärillä leviävän hakkuuaukon keskellä. Muuttolinnut ohittivat tarkkailupisteen hieman enemmän lännen puolelta, josta muutti 55,5 %, kun idästä sen sivuutti 45,5 % linnuista (kuva 7). Jos tästä laskelmasta jätetään noin kilometrin päässä idässä ja pääosin hyvin korkealla muuttaneet sata kurkea pois, päästään tulokseen, jossa lännen puoleista sektoria tarkkailupisteen sivuutti 68 % muuttajista ja itäistä sektoria vain 32 % (kuva 7, alemmat prosentit). Kuva 7. Silovuoren Jauhomäen tarkkailupisteen eri puolilta ohittaneiden lintujen määrä (%). Suunniteltujen tuulivoimapuistojen kautta muuttavaan linnustoon kohdistuvia vaikutuksia voidaan vähentää ja lieventää eri tavoin. Lieventämistoimenpiteistä tehokkain on tuulivoimaloiden kohdennettu ja ajoitettu pysäyttäminen (FCG & Pöyry 2012). Suunnitteluvaiheessa voidaan voimaloiden sijoituspaikkoja miettiä muuttolinjojen kannalta niin, että törmäysriskiä voitaisiin pienentää. Voimalarivistön olisi hyvä sijaita mahdollisimman tasaisesti itä länsi -suuntaisesti niin, että muuttolintujen saapuessa etelän suunnasta niiden sivuutettua onnistuneesti ensimmäinen voimalan ne eivät kohtaisi uudella lentolinjalla heti perään toista ja kolmatta voimalaa. Tämä olettaen, että niiden kurssi pysyy suorana kohti pohjoista, kuten yleensä hanhilla ja joutsenilla. Yllä kuvattuun ja aiemmin lausuttuun perustuen ainakin hanhien ja petolintujen kannalta voisi olla edullista, jos tuulivoimaloiden sijainnin painopiste siirtyisi hieman kaava-alueen itäreunaa kohti. Hanhista peräti 74 % sivuutti tarkkailupisteen lännen puolelta, petolinnuistakin 68 %. Koska myös kaikki tarkkaillut linnut huomioiden enemmistö näytti muuttavan hankealueen läntistä sektoria, tämäkin seikka puoltaisi puiston läntisimmän voimalan WTG 8 siirtoa itään, jonnekin hankealueen kaakkoisosiin. Jotta sille löytyisi riittävä voimaloiden keskinäisen minimietäisyyden (650 m) huomioiva paikka, tulisi tässä tapauksessa esimerkiksi voimaloita WTG 6 ja WTG 2 siirtää hieman pohjoiseen. Lintujen kannalta myös voimalan WTG 1 paikka voisi olla parempi 400 500 metriä itäkoillisen suuntaan niin, että se olisi linjassa voimaloiden WTG 5 ja WTG 7 kanssa.