PARIKKALA. Keskustaajaman keskeisen alueen asemakaavan ajantasaistaminen. Kulttuuriympäristöselvitys ja rakennusinventointi. Raportti 1.10.

PARIKKALA Keskustaajaman keskeisen alueen asemakaavan ajantasaistaminen Kulttuuriympäristöselvitys ja rakennusinventointi Raportti 1.10.2012 Teija Ahola Selvitystyö Ahola Mikkeli Tilaaja Parikkalan kunta

SISÄLLYSLUETTELO 1 Johdanto... 3 1.1 Alue... 4 1.2 Lähtötiedot kaavoista ja kulttuuriympäristön suojelutavoitteista... 5 1.3 Aikaisemmat selvitykset... 7 2 Menetelmät... 9 3 Rakennetun kulttuuriympäristön historia... 10 4 Arviointi... 35 5 Kohdekuvaukset... 37 1 RAUTATIEASEMA-ALUE... 38 2 KASARMI... 46 3 KUKONKANTA... 48 4 RAJAKUMPU... 50 5 LÄHERINNE... 51 6 HUVITUS... 52 7 KALLIOLA... 54 8 KOTINIEMI... 55 9 MALIRINNE... 57 10 MÄKIPIRTTI ja MALIKALLIONPOLKU... 59 11 PALOKUJA... 61 12 KAAKONMAA... 63 13 PARIKKALANTIE 14... 65 14 LEHMUSNIEMI... 66 15 KASSALA... 67 16 SAHANIEMI... 69 17 VIRASTO... 70 18 HARJULINNA... 72 19 KUNNAN VIRKAILIJOIDEN RIVITALOT... 74 20 RAUHALA... 76 Muut dokumentoidut rakennukset... 78 Muut dokumentoidut alueet... 83 6 Lähteet... 85 Liitteet Kansikuva: Valtion virastotalo Parikkalantiellä. 2

1 Johdanto Kulttuuriympäristöselvitys ja rakennusinventointi tehtiin asemakaavan päivitystyön lähtöaineistoksi. Selvityksessä kuvataan rakennetun kulttuuriympäristön historiaa, ominaisluonnetta ja nykytilaa sekä kulttuurihistoriallisia arvoja. Raportin tulosten pohjalta voidaan arvioida suunnitelmien ja rakentamisen vaikutuksia Parikkalan keskustan rakennettuun kulttuuriympäristöön, sen historiallisiin ja taajamakuvallisiin tunnuspiirteisiin ja arvoihin. Lisäksi voidaan arvioida yksittäisten rakennuskohteiden rakennushistoriallista ja maisemallista merkittävyyttä. Asemakaavasuunnittelussa selvityksen tulokset ovat sovellettavissa lähtötietona selostuksessa, kaavakartan sisällössä ja esitystavassa, kaavamääräyksissä, vaikutusten arvioinnissa ja vuoropuhelussa. Työn tilasi Parikkalan kunta. Selvityksen tutkimusosuudesta, rakennusinventoinnista, kohteiden arvottamisesta, kaavoitukseen liittyvistä osuuksista ja karttatuotannosta vastasi FM Teija Ahola Selvitystyö Aholasta. Työ laadittiin Karttaako Oy:n alikonsulttina. Kuva: Kulttuuriympäristöselvityksen tarkastelualue rajattu sinisellä. / Parikkalan Keskustaajaman asemakaavan päivitys, Osallistumis- ja arviointisuunnitelma luonnos 20.3.2012, Karttako Oy, Jarmo Mäkelä. 3

1.1 Alue Kohdealueesta suurin osa kuuluu Kangaskylän maarekisterikylään (404), pieni osa alueen pohjoispäässä jää Järvenpään maarekisterikylän puolelle (403). Alue kokonaisuudessaan sijaitsee peruskarttalehdellä 4123 06. Alueella sijaitsee Parikkalan kunnan palvelukeskusta, jonka välittömässä läheisyydessä, mutta tarkastelualueen ulkopuolella, on vanha kirkonkylä. Kaikki kunnan keskeiset palvelut sijaitsevat tarkastelualueella. Keskusta sijaitsee Simpelejärven itärannalla ja kuuluu rehevään Laatokan Karjalan alueeseen. Savonlinnaan ja Imatralle Kangaskylästä on matkaa 60 km ja Kiteelle 85 km. Keskustaajaman asukasmäärä on noin 2000. Ydinkeskustan aluetta hallitsevat liikenneväylät. Pääväylänä on vanha Imatra- Savonlinna maantie, joka kulkee kylän halki pohjoisen-etelän suunnassa. Tie jäi paikallistieksi, pääkaduksi, kun nykyinen Kuutostie rakennettiin keskustan itäpuolelle. Raideliikenne työntyy keskustaan kaakosta ja asema-alueen jälkeen molemmat liikenneväylät jatkavat pohjoiseen rinnakkain lahden poikki rakennettua ratapengertä pitkin. Muu tieverkko muodostuu kaduista. Kuva: Parikkalan pitäjä on kuulunut Viipurin läänin. Vuoden 1840 lääninkarttaan on merkitty vain tärkeimmät ja vanhimmat alueen halki kulkeneet yleiset tiet. Kuvaan lisätyn sinisen renkaan sisään jää tarkastelualue eli Kangaskylä. / Karttaote: Lääninkartta. Viipuri. 1840 / Heikki Rantatupa. Historialliset kartat sivusto. 4

1.2 Lähtötiedot kaavoista ja kulttuuriympäristön suojelutavoitteista Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Valtioneuvosto on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 22 :ään perustuen 30.11.2000 päättänyt valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista. Päätös on tarkistettu 13.11.2008 ja se on tullut voimaan 1.3.2009. Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden kulttuuri- ja luonnonperintöä koskevien erityistavoitteiden mukaan alueidenkäytössä on varmistettava, että valtakunnallisesti merkittävät kulttuuriympäristöjen ja luonnonperinnön arvot säilyvät. Viranomaisten laatimat valtakunnalliset inventoinnit otetaan huomioon alueidenkäytön suunnittelun lähtökohtina. Näillä alueilla alueidenkäytön on sovelluttava niiden historialliseen kehitykseen. Valtioneuvosto teki 5.1.1995 periaatepäätöksen valtakunnallisesti arvokkaista maisema-alueista ja maisemanhoidon kehittämisestä. Päätös perustui maisemaaluetyöryhmän mietintöön vuodelta 1992: Osa I Maisemanhoito ja Osa II Arvokkaat maisema-alueet (AM). Tarkastelualueella ei ole valtakunnallisesti merkittäviä maisema-alueita. Museoviraston päivittämä valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen ympäristöjen inventointi (Rakennettu kulttuuriympäristö RKY) on valtioneuvoston päätöksellä 22.12.2009 otettu maankäyttö- ja rakennuslakiin perustuvien valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkoittamaksi inventoinniksi rakennetun kulttuuriympäristön osalta 1.1.2010 alkaen. Tarkastelualueella ei ole valtakunnallisesti merkittäviä rakennettuja kulttuuriympäristöjä. Maakuntakaava Etelä-Karjalan maakuntakaava vahvistettiin ympäristöministeriössä 21.12.2011. Vahvistamatta jääneitä alueita ei sijaitse tarkastelualueella. Kulttuurialueiden osalta maakunnallisiksi erityispiirteiksi nousevat sotahistoria, vesistöt, kulkuväylät, elinkeinot ja teollisuus sekä asutusrakenne. Maakuntakaavassa on otettu huomioon Museoviraston valtakunnallisesti merkittäviä rakennettuja ympäristöjä koskeva inventointi ja sen tarkastusehdotus 2009. Kaavassa on huomioitu ma/kv -alueina ja -kohteina RKY2009 -inventoinnin osoittamat kaikki alueet ja kohteet. Myös muinaismuistot ja vedenalaiset muinaisjäännökset on otettu kaavassa huomioon Museoviraston ajantasaisten aineistojen perusteella. Kuva: Tarkastelualueelle on merkitty kaksi muinaisjäännöskohdetta (violetti laatikkosymboli). /Karttaote Etelä-Karjalan maakuntakaavasta (YM 21.12.2011) Etelä-Karjalan liitto. 5

Asema- ja yleiskaavat Tarkastelualuetta koskeva Parikkalan keskusta-alueiden yleiskaava 2010 on kunnanvaltuuston 14.11.1989 hyväksymä oikeusvaikutukseton kaava. Kaavassa on osoitettu SR -merkinnällä rakennuslainsäädännön nojalla suojeltavat alueet. Merkintöjä ei ole tarkastelualueella. Parikkalan kunnanvaltuusto hyväksyi 26.10.2000 Simpelejärven rantayleiskaavan. Oikeusvaikutteinen yleiskaava on voimassa pienellä alueella nyt käsiteltävää suunnittelualuetta, sen pohjoisnurkalla ns. Kukonkannan huvilan ympäristössä. Yleiskaavoissa suojeltaviksi kohteiksi tai alueiksi on osoitettu: Nimi Rno Kaavamerkintä Kaava Kukonkanta Y/s Keskusta-alueiden yk kv 14.11.1989 Kukonkanta 10:18 sr-1 Simpelejärven ryk kv 26.10.2000 Alueen voimassa olevat asemakaavat on laadittu vuonna 1960 ja sen jälkeen kaavamuutoksina tai laajempina päivityksinä. Asemakaavoissa suojeltaviksi kohteiksi on osoitettu: Nimi Rno Kaavamerkintä Harjulinna 1:6 sr Erityislait Tarkastelualueella ei ole rakennussuojelulailla (1985/60) suojeltuja kohteita eikä rakennuksia, jotka olisi suojeltu lailla rakennusperinnön suojelemisesta (498/2010). Alueella ei myöskään ole kirkkolain (1054/1993) nojalla suojeltavia kirkollisia rakennuksia. Museoviraston muinaisjäännösrekisteriin on tallennettu tiedot tunnetuista kiinteistä muinaisjäännöksistä, jotka ovat muinaismuistolain (1963/295) nojalla rauhoitettuja. Muinaismuistolain 4 mukaan kiinteään muinaisjäännökseen kuuluu sellainen maaalue, joka on tarpeen jäännöksen säilymiseksi sekä jäännöksen laadun ja merkityksen kannalta välttämättömän tilan varaamiseksi sen ympärille. Jos muinaisjäännöksen rajoja suoja-alueineen ei ole määrätty kiinteistötoimituksessa tai lunastettu, siten kuin lain 5 :ssä on sanottu, katsotaan rajojen kulkevan siten, että suoja-alueen leveydeksi tulee kaksi metriä luettuna jäännöksen näkyvissä olevista ulkoreunoista. Tarkastelualueelta tunnetaan kaksi kiinteää muinaisjäännöstä. Molemmat ovat kivikauden asuinpaikkalöytöjä Simpelejärveen pistävällä Sikoharjulla, joka on luonnonsuojelualuetta. Kohteet on inventoitu vuonna 1994. Tunnus Kohde Ajoitus Rauh.lk Tyyppi 580010026 Sikoharju A kivikautinen 2 asuinpaikka 580010027 Sikoharju B esihistoriallinen 2 asuinpaikka 6

Kuva: Karttaan on merkitty punaisella pallosymbolilla kiinteät muinaisjäännökset. Kuvan alareunassa näkyvä Anitsanlahden muinaisjäännös jää tarkastelualueen ulkopuolelle. Kuva: Muinaisjäännösrekisteri, Museovirasto http:// kulttuuriymparisto.nba.fi (9.8.2012). 1.3 Aikaisemmat selvitykset Paikalliset inventoinnit Parikkalan taajamasta ei ole olemassa kunnan teettämää rakennusperinnön perusinventointia. Tämän työn yhteydessä inventoitiin 21 kohdetta ja 3 aluekokonaisuutta. Tiedot tallennettiin Etelä-Karjalan museon ylläpitämään selainpohjaiseen inventointitietokantaan. Maakunnalliset inventoinnit Maakuntatasolla rakennusperintöä on inventoitu Etelä-Karjalan seutukaavaliiton (nykyinen Etelä-Karjalan liitto) toimesta vuosina 1985-86 (inventoija HuK Timo Lievonen). Inventoinnin tuloksista laadittiin julkaisu: Etelä-Karjalan rakennuskulttuuri. Tekijä Timo Lievonen. 1987. Tarkastelualueelta kohteina* ovat: Tunnus Nimi Arvoluokitus 17 Rautatieasema H, RH 18 Huvitus H, M 19 Kukonkanta H, M 20 Kaakonmaa RH, M 21 Kunnantalo H, M, RH 22 Rivitalot (Kasarmi) H,M [alue] Palokujan talot * Kohteista on olemassa inventointilomakkeet Etelä-Karjalan selainpohjaisessa inventointitietokannassa (KIOSKI, Etelä-Karjalan museo). Vuosina 2006 ja 2008 Etelä-Karjalan liitto julkaisi ensimmäisen koko maakunnan kulttuurimaisemaa esittelevän kaksiosaisen selvityksen, jota käytettiin Etelä-Karjalan maakuntakaavan tausta-aineistona. 7

Etelä-Karjalan maisema- ja kulttuurialueselvitys osa 1. Etelä-Karjalan maakuntakaavan inventointi. Julkaisu 2006. Etelä-Karjalan maisema- ja kulttuurialueselvitys osa 2. Etelä-Karjalan maakuntakaavan inventointi. Julkaisu 2008. Toinen osa sisältää Etelä-Karjalan alueelta maisema-analyysin sekä arvottaa tärkeimmät kulttuurialueet ja -kohteet sekä maisema- ja kulttuuriympäristövyöhykkeet. Tarkastelussa oleva Parikkalan keskustaajama jää yhdelle kulttuuriympäristövyöhykkeelle. Kuva: Etelä-Karjalan maisema- ja kulttuurialueselvitys (osa 2) sisältää kartan maisema- ja kulttuuriympäristövyöhykkeistä, joille sijoittuu pääosa rakennuskulttuurikohteista sekä arvokkaimmista maisema-alueista. / /Etelä-Karjalan liitto, 2008. Valtakunnalliset inventoinnit Museoviraston ja ympäristöministeriön julkaisu Rakennettu kulttuuriympäristö (RKY 1993) sisälsi ensimmäisen luettelon Suomen valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä. Luetteloon sisältyi aluekohde: Parikkalan kirkko ympäristöineen. Kohdekuvauksen mukaan tämä arvokas maisema-alue ulottui yhtenäisenä aina rautatieasemalle saakka. Asemarakennuksen mainittiin olevan vuodelta 1917 ja T. Hellströmin suunnittelema. Voimassa oleva uusi RKY eli Museoviraston inventointi valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista ympäristöistä valmistui vuoden 2009 lopulla. Parikkalan kirkko on edelleen yhtenä kohteena, mutta tarkastelualueelle jäävä rautatieasema-alue ei enää sisälly uudelleen rajattuun aluekokonaisuuteen. Kuva: http://www.rky.fi/ (9.8.2012) 8

2 Menetelmät Tehtävänä oli laatia selvitys Parikkalan keskustan kulttuuriympäristöjen tunnuspiirteistä ja nykytilasta sekä osoittaa historiallisia, maisemallisia ja rakennushistoriallisia arvoja omaavat alueet ja kohteet. Asetettu tavoite edellytti ensin alueen kehitysvaiheiden ja rakennetun kulttuuriympäristön nykytilan selvittämistä. Työmenetelminä käytettiin maastokäyntejä, valokuvadokumentointia, rakennusinventointia, karttahistoriallista ja kirjallisuusselvitystä sekä haastatteluja. Alueen kehitysvaiheita selvitettiin kirjallisuudesta ja vanhoilta kartoilta. Tarkasteltavina teemoina olivat: asutushistoria eli kantatalot, kaavoitushistoria, liikenne, teollisuus ja kauppa, yhdistystoiminta sekä julkinen ja yksityinen palvelurakentaminen. Lähdeaineistoina hyödynnettiin etenkin kuntahistorioita sekä vanhoja karttoja ja rakennusvalvonnan lupa-asiakirjoja. Karttahistoriallisen selvityksen tuloksena syntyneen paikkatietoaineiston ja siitä tehtyjen kuvallisten esitysten avulla voidaan tarkastella historiallisen maiseman elementtejä ja yhdessä nykyistä maankäyttöä kuvaavien tietoaineistojen kanssa maiseman muutokseen ja säilyneisyyteen liittyviä piirteitä. Rakennettujen alueiden nykytilan arviointi perustuu paikan päällä tehtyihin havaintoihin. Tarkasteltiin rakennetussa ympäristössä näkyvien eri aikavaiheiden tunnistettavuutta (säilyneisyyttä), alueellista eheyttä ja erityisiä tunnusmerkkejä, kuten arkkitehtonisia, historiallisia ja ympäristöllisiä erityispiirteitä. Jäljempänä esitetyin kriteerein valitut rakennusinventointikohteet dokumentoitiin valokuvaamalla muita tarkemmin sekä niistä kerättiin yhdenmukaiset kohdetason tiedot, jotka tallennettiin lomakkeille. Inventointikohteiden nykytilasta julkisivujen tyylilliset piirteet, materiaalit, yleisilme, pihaympäristö raportoidut tiedot perustuvat rakennusten ulkopuolelta tehtyihin havaintoihin. Rakennushistoriatietoja saatiin kiinteistöjen omistajia haastattelemalla sekä rakennuslupa-asiakirjoista. Kootut tiedot tallennettiin inventointilomakkeille Etelä-Karjalan museon selainpohjaiseen inventointitietokantaan. Raportti sisältää johtopäätökset siitä, mitä historiallisia ja ympäristöllisiä arvoja kulttuuriympäristöt sisältävät ja mikä on arvotekijöiden tämän hetkinen tila. Tilaajalle luovutettiin raportti, joka muodostuu tekstiosiosta, valokuvista ja karttakuvaliitteistä, ja kaikki aineistot ml. laaja valokuva-aineisto levykkeellä sähköisessä muodossa tallennettuna. 9

3 Rakennetun kulttuuriympäristön historia Luvussa käydään läpi Parikkalan Kangaskylässä sijaitsevan suunnittelualueen historiaa. Yhteenvedon lähdekirjallisuutena käytettiin ensisijaisesti paikallishistorioita. Tarkastelussa olevien historiallisten ilmiöiden (asutus, liikenne, teollisuus jne.) jälkiä tämän päivän rakennetussa ympäristössä on työn aikana kartoitettu ja dokumentoitu valokuvaamalla. Joka väliotsikon alla mainitaan kohteet, joista tarkempi esittely luvussa 5. Hakasulkeisiin on sijoitettu huomautus ilmiön kannalta merkittävien rakennuskohteiden nykytilanteesta, mikäli ne on purettu tai niitä ei muusta syystä esitellä kohteena. Vuosilukuja ja tapahtumia Parikkalan ja Kangaskylän (tarkastelualue) historiassa: 1323 Pähkinänsaaren rauha: Parikkalan alue jää osaksi Novgorodin Karjalaa ja Suur-Kurkijoen pitäjää aina 1610-luvulle saakka 1500 Harvaan asutun alueen kyliä ovat Joukio, Tyrjä ja Koitsanlahti 1595 Täyssinän rauha: Parikkala jää edelleen Novgorodin hallintaan osana Koitsanlahden pitäjää 1617 Stolbovan rauha: Käkisalmen lääni ml. Parikkalan alue liitetään Ruotsiin; ortodoksinen väestö alkaa korvautua Savosta ja Länsi- Karjalasta tulevilla luterilaisilla uudisasukkailla 1618-32 Joukion pitäjä ja luterilainen seurakunta järjestäytyvät 1641 Parikkala mainitaan ensimmäisen kerran seurakunnan nimenä käräjäpöytäkirjassa 1652-82 Pitäjä tunnettiin Koitsanlahtena samannimisen hovikartanon ja läänityksen hallintokeskuksen mukaan 1656-61 Ruptuurisota; suurin osa lopusta Parikkalan ortodoksiväestöstä muuttaa Venäjälle 1721 Uudenkaupungin rauha: Parikka muun Kaakkois-Suomen mukana palautuu Ruotsilta Venäjälle 1726-83 Lahjoitusmaa-aika n. 1756 Pitäjänkoulu perustetaan (koulumestarin palkkaaminen) 1700-l Parikkalalaiset harjoittavat myllytoimintaa ja voin välityskauppaa, Simpelejärveä lasketaan 1. kerran (n. 77 cm) 1812 Parikkala muun Viipurin läänin alueiden mukana liitetään osaksi autonomista Suomea 1831-44 Simpelejärven sekä pienempien järvien vedenpinnan lasku 1832-46 Kangaskylän ja Järvenpään isojako 1835-36 Maantie Koitsanlahdesta Kangaskylän kautta Särkisalmelle 1863 Kangaskylän Malikalliolla toimii yksityinen kansakoulu (Pietari Hannikainen) 1871-72 Parikkalassa siirrytään vuoden 1865 mukaiseen kunnallishallintoon 1885 Kunnan ensimmäinen sekakansakoulu aloittaa uudessa kansakoulurakennuksessa Kangaskylässä 1889-92 Helenansaaren höyrysaha 1890 Parikkalaan perustetaan nuorisoseura 1894 Puhelinyhteys Savolinna-Parikkala-Kurkijoki-Viipuri tulee käyttöön 1896 Sipi Ahokkaan huopatehdas aloittaan huopikkaiden valmistuksen 1899 Parikkalan Säästöpankki aloittaan toimintansa 1900-l ap Parikkala on mm. Eino Leinon, Oskar Merikannon, Aino Actén ja Lempi Jääskeläisen kesänviettopaikkana 1900 Huotikkalan saha perustetaan Kangaskylälle 10

1904 Ensimmäiset osuuskassat perustetaan 1905 Parikkalan varsinainen apteekki Kangaskylälle 1905 Parikkalan osuuskauppa avaa myymälän Kangaskylässä 1905 Parikkalan työväenyhdistys perustetaan 1907 Parikkalan yhteiskoulu perustetaan 1908 Parikkalan Sanomat alkaa ilmestyä 1908 Savonlinna-Elisenvaaran rautatie avataan liikenteelle 1914-88 Jantusten huopatehdas 1917 Parikkalasta tulee osa itsenäistä Suomea 1922 Petäjikön tonttisuunnitelma 1923 Simpele itsenäistyy 1925 Kunnansairaala perustetaan Lehmusniemelle 1926 Yksityinen lastenkoti avataan Kukonkannassa 1929 Saari itsenäistyy 1933 Karjalan Metsätuote ostaa Huotikkalan sahan 1935 Ensimmäiset Parikkalan markkinat Kangaskylässä 1935 Parikkalan Valo Oy perustetaan kunnan alueen sähköistämiseksi 1936-47 Kylien osuuskassoista muodostuu Parikkalan Osuuskassa 1938 Parikkalan suojeluskuntatalo Harjulinna valmistuu 1939 Huotikkalan ja Petäjikön rakennussuunnitelma 1939 Simpelejärven kolmas lasku (80 cm) 1944 Puutalotuotanto käynnistyy Karjalan Metsätuotteella osana sotakorvausteollisuutta 1945 Talvi- ja jatkosodan jälkeen runsas kolmasosa kunnan maa-alasta liitetään Neuvostoliittoon ja yli 2000 parikkalalaista joutui siirtolaiseksi 1945 Parikkalassa asutustiloja perustetaan pääasiassa Koitsanlahdelle, kirkonseudulle, Kirjolaan ja Savikummun Viessanmäelle valtion, seurakunnan, kunnan ja yhtiöiden maille 1948 Simpele-Parikkala rataosa otetaan käyttöön 1957-60 Valtatie 6 ja Savonlinnantie rakennetaan 1960 Kangaskylä-Joukion asemakaava (aloitettu 1948) 1962 Parikkalan Vesihuolto Oy aloittaa asemanseudun ja kirkonkylän viemäri- ja vesijohtojen rakentamisen 1967 Parikkala-Onkamon rataosa avataan liikenteelle 1967 Parikkalaan perustetaan kunnanjohtajan virka 1970 Lasten päiväkotitoiminta käynnistyy Kangaskylässä 1972 Uusi paikallissairaala-terveysasema valmistuu Lehmusniemelle 1975 Parikkala-Syväoro rataosa puretaan 1977 Teollisuus loppuu Kangaskylän rannassa ja alue vapautuu uudelle käytölle; teollisuusraide puretaan 1989 Parikkalan keskusta-alueiden yleiskaava 2010 (oikeusvaikutukseton) 1990 Uusi vanhainkoti ja päiväkeskus Kangaskylälle (Käskynkkä) 11

Kangaskylän varhaisvaiheet: talonpoikaisasutus Malikallion nyk. Malirinteen vanha päärakennus o [Punnolan tilakeskuksen rakennuskanta on uudistunut, muut tarkastelualueelle sijainneet kantatalot ovat hävinneet] Keskiajalla Karjalassa elettiin Novgorodin eli Pohjois-Venäjän vallan alla. Myöhäiskeskiajalta aina 1600-luvun alkuun alue kuului Moskovan suuriruhtinaskuntaan, myöh. Moskovan Venäjään. Parikkalassa asui ortodoksiväestöä. Alue kuului ensi alkuun Kurkijoen hallinnolliseen alueeseen (pogostaan) ja ortodoksiseen seurakuntaan. Tänne Kurkijoen pitäjän sisämaan uudisasutusalueille oli 1570-80-luvulle tultaessa rakennettu kappaleita, mm. Tyrjän ja Joukion Sammatlammen kappelit nykyisen Parikkalan alueelle. Luterilaisuus pääsi vaikuttamaan Laatokan Karjalassa 1580-luvulla Ruotsin vahvistaessa asemiaan Karjalassa. Stolbovan rauhassa 1617 Käkisalmen lääni liitettiin Ruotsin valtakuntaan. Ortodoksiväestö siirtyi Venäjälle ja autioituneille tiloille saapui Savon suurpitäjistä ja Länsi-Karjalasta luterilaisia asukkaita. Alueella säilyi kuitenkin pieni ortodoksivähemmistö. Kangaskylää ei mainita kylänä Venäjän vallan aikaisissa maakirjoissa ym. veroluetteloissa. Parikkalan historian mukaan Kangaskylä on syntynyt luterilaisen asutuksen myötä eli vuonna 1617 solmitun Stolbovan rauhansopimuksen jälkeen. Alueella tiedetään kuitenkin olleen asutusta jo 1597, sillä Hiitolan luterilaisen seurakunnan ensimmäinen kirkkoherra asui Parikkalan Kangaskylässä venäläisaikana 1597-1610. Talonpoikainen verotila oli todennäköisesti Huotikkala, jossa kirkkoherra Axelin jälkeen asui Joukion kappalaisia ainakin vuoteen 1709, minkä jälkeen kappalaisen virkatalo perustettiin Oravaniemelle. (Juvonen, 48, 74,142) Parikkala liitettiin muun Kaakkois-Suomen mukana takaisin Venäjään Uudenkaupungin rauhassa vuonna 1712. Täällä ns. Vanhan Suomen alueella tilat olivat joko kruununtiloja tai populitiloja (ts. verotorppia tai pieniä kruununtiloja) aina vuoteen 1817, jonka jälkeen alueella tuli mahdolliseksi tilojen perinnöksi osto. Ensimmäisten joukossa itsenäistyi Kangaskylän Huotikkala 1830-luvulla. Parikkalan Kangaskylässä toimitettiin isojako vuoteen 1847 mennessä. Kylään muodostettiin, 11 kantatilaa: 1 Huotikkala, 2 Anttila (aik. Päivinen, Päivilä), 3 Miikanniemi (Miihkalniemi), 4 Muttelinmäki, 5 Malikallio, 6 Surumäki, 7 Matalakangas, 8 Muikkulahti, 9 Maukola, 10 Vaaramäki ja 11 Riihiniemi (aik. Riihimäki). Kantatalojen maita on myöhemmin jaettu pienempiin osiin. Tilojen 1, 2, 4, 5, 6, 9 ja 10 maita jää tarkastelualueelle, mutta vain neljän tilan eli Huotikkalan, Anttilan, Malikallion ja Maukolan vanhat talouskeskukset. Näistä Maukola eli nyk. Punnola sijaitsee maatalousmaisemassa, muut tilat ovat jääneet taajaman sisään ja asemakaavoitettu. Vain Malikallion (nykyään Malirinnettä) pihapiiristä on jäljellä vanhoja rakennuksia. (Juvonen, 290-291) 12

Asema Kuva: Ote Kangaskylän isojakokartasta (1832-47; uudistuskartta). lisätty rautatieaseman paikka. /Kansallisarkisto - Kuvaan on 13

Kuva: Kangaskylän maita on Simpelejärven länsi- ja itäpuolella. Tarkastelualue sijaitsee Simpelejärven ja Tyrjänjärven välisellä kannaksella. 1800-luvun karttaan on merkitty Simpelejärven rantamailla tai ylempänä mäkimaalla sijaitsevat kantatalot. Kartan mukaan Kangaskylän Huotikkalassa oli kestikievari. Rautatien ja Parikkalan aseman merkintä on lisätty karttaan jälkeenpäin. - Pitäjänkartta perustuu eriikäiseen karttamateriaaliin, pohjatietona yleensä isojakokartta. Kantatalot on merkitty, mutta ei välttämättä muuta asutusta. Simpelejärven rantamaalla näkyy jo järvenlaskujen vaikutus rantaviivaan./ Pitäjänkartta 1847. Kansallisarkisto Kuva: Vuonna 1908 avattiin liikenteelle Kangaskylän halki rakennettu Elisenvaara-Savonlinna rata. Edellisellä vuosisadalla rakennettu maantie kulkee rannan tuntumassa. Idempänä maatalousasutuksen kautta kulkeva vanha kirkkotie on merkitty karttaan katkoviivalla. - Asutuksen osalta karttaa ei voi käyttää lähteenä julkaisuvuoden tilanteesta, sillä siihen on merkitty vain vanhat kantatalot. / Pitäjänkartta 1:20 000, lehti V:11/21, julk. 1920 Maanmittauslaitos. 14

Asema Kuva: Peruskartta 1:20 000, lehti 4123 06, julk. 1976, kartoitus 1971. - Kuvaan on lisätty rautatieaseman paikka. 15

Liikenneväylät o o [Vanhan kirkkotien linjaus on käytännössä hävinnyt Kangaskylän ja Surumäen väliltä; ei näy kartoissa, ei maastotarkistusta] [Kestikievarirakennukset ja majatalot, Surumäkeä lukuun ottamatta, on purettu] Parikkalan seudulla on ollut mahdollisuus liikkua vesireittejä kaikkiin ilmansuuntiin. Pitäjän kahtia jakaneen Simpelejärven neljä isompaa selkää ovat olleet salmien kautta yhteydessä toisiinsa. Simpeleenjärveen laskevat useat joet tarjosivat vesitiet eri suunnilla sijaitseville kylille. Nykyinen keskustaajama sijaitsee järven keskivaiheilla, itärannalla. Keskiajalla Parikkalan sivuitse kulki kaksi tärkeää eräreittiä. Niistä eteläisempi reitti yhdisti Käkisalmen Karjalan Saimaan vesistöön. Tämä jo ennen Pähkinänsaaren rauhaa käytetty reitti alkoi Kurkijoelta ja tuli Hiitolanjoen kautta Simpelejärvelle ja jatkui edelleen Savon vesille. Reitti otettiin uudelleen käyttöön 1600-luvun alkupuolella, kun Käkisalmen lääni oli liitetty Ruotsi-Suomen yhteyteen. Toinen vanha reitti kulki Parikkalan kirkonkylän koillispuolella. Sitä pitkin karjalaiset kulkivat Käkisalmen suunnalta (Kirjalavan ja Savonlinnan kautta) Pohjanmaalle. Tämä Laatokan-Pyhäjärven-Pielisjärven reitti lienee otettu käyttöön vasta Pähkinänsaaren rauhan jälkeen, ja se oli vilkkaassa käytössä ainakin 1500- ja 1600-luvuilla. (Juvonen, 109, 313). Etelä-Karjalassa maantieverkoston runko oli keskiaikaisten teiden pohjalta kehittynyt jo 1700-luvun lopulla sellaiseksi, jona se säilyi 1900-luvulle, liikenteen autoistumiseen saakka. Tiet yhdistivät kaupunkeja ja suurimpia kyliä. Yksittäiset talot jäivät usein vielä tiestön ulkopuolelle. Parikkalan pitäjän vanhin yleinen maantie tuli Käkisalmen Kurkijoen suunnalta Parikkalan Tyrjälle, josta tie jatkui Kirjavalan ja Kerimäen silloisen kirkonkylän kautta Savonlinnaan (Olavinlinnaan). Perimätiedon mukaan olisi tämä vanha tie, joka alkuun oli pelkkä ratsaspolku, rakennettu sotapäällikkö Pontus de la Gardien käskystä 1580-luvulla. Mahdollisesti 1650-luvulla, jolloin Koitsanlahdesta tuli Nyborgin kreivikunnan keskus, on vuorostaan parannettu Käkisalmesta tullut tietä rattailla kuljettavaan kuntoon (Juvonen, 111; 89). Kangaskylän kautta kulkevista kulkureiteistä vanhin oli pitäjän pohjoisten kylien asukkaiden käyttämä reitti kirkonkylälle ja Koitsanlahden hoviin Kirjavalan ja Rautalahden salokylien, Savikummun, Lemmikon(salmen), Järvenpään, Vaaranmäen ja Muttelinmäen kautta. Reitti Lemmikonsalmelle ja sieltä Savonlinnaan päin oli käytössä ainakin jo 1700-luvun loppupuolella kärrytienä (ja sotilastienä 1788). Kangaskylän kannalta merkittävä tienrakennushanke käynnistyi Simpelejärven laskun (1831-33) jälkeen. Vuonna 1836 valmistunut uusi tie Koitsanlahdesta Kangaskylän kautta Särkisalmelle rakennettiin hätäaputyönä. Samaan aikaan valmistui Särkisalmen silta (1836). Tien varteen perustettiin kaksi kestikievaria, toinen Kangaskylään. Vuonna 1938 tämä tie Viipurista Imatran, Parikkalan ja Savonlinnan kautta Juvalle sai numeron 14. Kangaskylässä tie (nykyinen Parikkalantie) kulki lähellä rantaa, missä oli tasaista maata. Maantien rakentamisen jälkeen vanhan mäkien ja talojen kautta kulkeneen reitin käyttö väheni ja loppui lopulta kokonaan. Tänä päivänä tätä vanhaa kirkko- ja kylätietä on mahdollisesti jäljellä paikoitellen polku-urana. (Juvonen, 315) Viime sotien jälkeen katkesi Etelä-Karjalan talouselämälle tärkeä yhteys Suomenlahdelle ja maakunnan keskus Viipuri jäi Neuvostoliitolle. Alueen tieverkko oli 16

pitkään puutteellinen. Tarvittiin parempia teitä Savonlinnan ja Joensuun suuntaan sekä Lappeenrantaan ja Imatralle. Valtatie 6 Lappeenrannasta Joensuuhun valmistui 1950- ja 60-luvun taitteessa. Kuutostietä (eli Karjalan pikatietä) rakennettiin pääasiassa talvella työttömyystöinä (Juvonen, 650-660). Muttelinmäen ja Surumäen välisellä osuudella Kuutostie kulkee suunnilleen samoilla seuduilla kuin mitä edellä mainittu vanha kylätie. Kuva: Kuvassa on Parikkalan Osuuskaupan vanha toimitalo, joka sijaitsi Kangaskylän pääraitin reunalla. Liike oli avattu vuonna 1905. Kuvan ottamisen aikoihin ranta on ollut vielä lähellä tietä. /Valokuva: Parikkalan kotiseutukokoelma, Vesa Toppisen kuva-arkisto 17

Kuva: Tieverkko 1832-39 Kuva: Tie- ja rataverkko 1960-luvun lopulla. Kaikissa karttakuvissa pohjakarttana (harmaalla) nykytilannetta vastaava maastotietokanta. Kuva: Rataverkon vaiheita Kuva: Tie- ja rataverkko 2010-luvulla 18

Raideliikenne Rautatiealue asema- ja makasiinirakennuksineen Rautatien asuinalue: Puistola ja Vaahterala Rautatien asuinalue: Kasarmi Parikkala ei pitäjän toivomuksesta huolimatta saanut alueelleen Karjalan rataa, joka vuonna 1894 avattiin liikenteelle. Sen sijaan yhdysraide Karjalan radalta Savonlinnaan rakennettiin Parikkalan kautta. Tämä Elisenvaara-Savonlinna rata avautui väliaikaiseen liikenteeseen 1906 ja virallisesti helmikuussa 1908. Parikkala sai kolme asemaa: Syvänoron, Parikkalan (Kangaskylä) ja Särkisalmen, sekä Tiviän pysäkin. Parikkalan eli Kangaskylän asema rakennettiin V luokan asemaksi. Pääasiallisin liikenne Parikkalasta suuntautui Viipuriin, Helsinkiin ja Pietariin. (Juvonen, 769-470) Rataosuuden asemat rakennettiin arkkitehti Bruno Granholmin laatimien tyyppipiirustusten mukaan. Viime sodassa suuri osa Viipurista Joensuuhun rakennetusta Karjalan radasta jäi luovutetulle alueelle. Toinenkin itäinen raideyhteys eli rata Lappeenrannasta Imatran kautta Elisenvaaraan katkesi, kun siitä pieni osa jäi uuden rajan taakse. Tämän jälkimmäisen eli uuden Karjalan radan puuttuvat osat rakennettiin vaiheittain. Osuus Simpeleeltä Parikkalaan valmistui 1947 ja Parikkalasta vanhalle Karjalan radalle Onkamoon (Säkäniemi) 1965-66. Sotien jälkeen Parikkalan asemalle, aseman kaakkoispuolelle rakennettiin raidekolmio vetureiden kääntämiseksi (purettu radan sähköistystöiden yhteydessä 1987). Tavarayhdysliikenne Neuvostoliittoon jatkui ja Parikkala toimi raja-asemana vuoteen 1958. Parikkala on edelleen henkilöliikenteen risteysasemana. Vuonna 2005 sulkeutui aseman lipunmyynti. Asemarakennus ja tavaramakasiini siirtyivät Senaatti-kiinteistöille. Asemarakennus ja pitkät asuinkasarmit ovat kunnan omistuksessa, mutta pienet aseman lähellä sijaitsevat rautatieläisten asuinrakennukset on myyty yksityisille. (Iltanen, 329) Kuva: Parikkalan asema vuonna 1926. Kuvassa etualalla on vanha tavaramakasiini ja sen vieressä tulipalossa tuhoutuneen asemarakennuksen tilalle vuonna 1917 valmistunut asemarakennus alkuperäisessä koossaan, rakennusta jatkettiin myöhemmin eteläpäädystä. Taustalla näkyy maantien reunassa sijainnut osuuskaupan myymälä. 19

Asemakyläaika ennen rakennuskaavoja asema-alue puistoineen ja asuinalueineen vanha huvila-asutus Kukonkannan seudulla Törölammen-Sikoharjun suojelualueet sekä yleiset virkistysalueet uimarantoineen ja urheilukenttineen o [liike-elämä aseman lähellä raitin reunassa] Kangaskylässä vanha maalaiskyläasutus oli asettunut väljästi rinnepeltojen reunoille. Vasta vähitellen 1800-luvun lopulla rantatien (1836) ja maakaupan vapautumisen jälkeen rakentaminen johti tiiviimmän asutuksen ja kyläraitin muodostumiseen. Uuden maantien ensimmäisiä palvelurakennuksia oli kestikievari, joka perustettiin Huotikkalaan kohta maantien valmistuttua 1830-luvulla. Maakauppoja perustettiin 1860-luvulta lähtien rantatien varteen. Ensimmäisiä yrittäjiä oli J. H. Pursiainen, joka avasi liikkeensä Lehmusniemellä. Samaisen niemen edustalle rakennetussa uudessa liiketalossa avattiin vuonna 1905 Parikkalan Osuuskaupan myymälä. Rautatieaseman tulo vahvisti Kangaskylän Alakylän asemaa liike-elämän keskittymänä. Lisäksi se toi mukanaan teollisuutta, kuten Huotikkalan sahan kylän rantaan ja Ahokkaan huopatehtaan Kukonkannan suunnalle. (Juvonen, 310, 315, 318) Alakylässä aseman ja apteekinmäen välissä - rakentaminen keskittyi siis ensin maantien varteen, kunnes 1920-luvulla kunnan laatiman Petäjikön tonttisuunnitelman myötä aseman eteläpuolinen alue radan ja maantien välistä otettiin tehokkaammin rakentamisen piiriin. Näihin aikoihin asutus laajeni myös Punnolanmäelle asemaa vastapäätä sekä kyläkeskustasta hieman pohjoiseen Surumäen ja Malikallion tilojen maille. Talonpoikien, työläisten ja palstatilallisten lisäksi kylällä asui herrasväkeä, kuten kruununvirkamiehiä ja vauraita liikemiehiä, joiden rakennuttamat puutalot erosivat kooltaan ja tyyliltään muun väen vaatimattomista asumuksista. Huvilatyylin rakennuksia oli etenkin Simpelejärven rannalla, kuten Lehmusniemellä ja Kukonkannan suunnalla. Näihin päiviin on säilynyt nimismies Pirjolan omistuksessa ollut Kotiranta, Fagerlundin suvun rakennuttama Kukonkanta ja mm. kruununvoudin asuntona ollut Rajakumpu. Edellisten lähelle, mäen rinteeseen rakennettiin myös yksi varhaisimmista kesähuviloista eli Kotikoivikko. Samoihin aikoihin ensimmäisten tonttisuunnitelmien kanssa Parikkalassa ryhdyttiin toimiin kirkon ympäristön luonnonkauniiden paikkojen Törönharjulla, Sikoharjulla ja Törölammella - rauhoittamiseksi luonnonsuojelualueina. Luonnonsuojelullisten arvojen lisäksi ympäristön säilyttäminen koettiin tärkeäksi virkistys- ja matkailuarvojen vuoksi; Parikkala sijaitsi Imatra-Punkaharju matkailureitillä. Vuonna 1933 Törölammen ympäristö mainitaan jo rauhoitettuna luontoalueena. Kymen lääninhallitus vahvisti Törölammin ja Sikoharjun luonnonsuojelualueeksi vuonna 1962. (Juvonen, 577-578) 20

Kuva: Parikkalan keskusraitti oli 1950-luvulla paikoitellen nykyistä tiiviimmin rakennettu. Kuvassa vasemmalla osuuskaupan vanha liikerakennus, jossa uuden kivitalon valmistuttua toimi Parikkalan Seurahuone / Valokuva: ekarjala kuvapankki/vesa Toppisen kuva-arkisto Kuvat (vas. ja oik.): Alakylän puutalot ovat muutamaa yksittäistä rakennusta lukuun ottamatta väistyneet 1900-luvun jälkipuoliskolla rakennettujen liike- ja asuinrakennusten tieltä. Alakylän Kolikkokujalla on yksi kunnossapidetty puutalo, jossa toimi pitkään Vaatturi Arvi Virolaisen kauppa. Torikadulta löytyvä huonokuntoinen, pitkään tyhjillään ollut puutalo on rakennettu ennen viime sotia. 21

Kaavoitushistoria Maaseututaajamien kaavoituksesta määrättiin ensimmäisen kerran vuoden 1898 asetuksessa taajaväkisten yhdyskuntien muodostamisesta. Rakentamisen ja maankäytön ohjaus eteni maamme maalaiskunnissa itsenäistymisen, asutustoiminnan ja teollistumisen myötä. Aluksi keskityttiin kaupunkeihin ja maaseudun taajamiin. Asemakaavalaki ja sitä täydentävä rakennussääntö hyväksyttiin vuonna 1931. Niissä oli määräyksiä mm. asemakaavasta, rakennussuunnitelmasta, rakennusjärjestyksestä ja rakennuslupamenettelystä. Suuri osa maaseudusta oli kuitenkin edelleen ilman rakentamista koskevia määräyksiä, ja rakennuslupakin tarvittiin kaupunkien ja kauppaloiden ulkopuolella vain rakennussuunnitelma-alueilla. Tilanne muuttui 1940-luvun lopulla maaseudun rakentamista koskevan lain myötä. Sen mukaan rakentamista maaseudulla valvoi rakennuslautakunta ja rakennuslupa oli pääsääntöisesti aina haettava uudisrakennuksen rakentamiseen. Kaupunkien ja maalaiskuntien kaavoitusta ja rakentamista koskevat säännökset koottiin rakennuslakiin vuonna 1958. Yksityiskohtaista kaavoitusta ja rakentamisen ennakkovalvontaa koskevat säännökset perustuivat pitkälti aikaisempaan säännöstöön. Suunnittelujärjestelmään tulivat uutuutena seutukaava ja yleiskaava. Maaseudun rakentamisen ohjauksen kannalta merkittävä uudistus oli taajaasutuksen määritelmä ja kielto suunnittelemattoman taaja-asutuksen muodostamisesta. Vaikka maaseudulle edelleen saattoi rakentaa melko vapaasti haja-asutusta, taaja-asutusta ei saanut muodostaa ilman asema- tai rakennuskaavaa tai valtion viranomaisen myöntämää poikkeuslupaa. Rakennuskaava oli asemakaavaa vastaava, mutta yksinkertaisempi kaava maaseutukuntien tarpeisiin. Vuonna 1967 kuntien kaavoitusmonopoli laajeni maaseutukuntiin, kun vastuu rakennuskaavojen laatimisesta siirtyi lääninhallituksilta kunnille. Yleiskaavoituksen asema ja merkitys vahvistuivat vuonna 1968, jolloin annettiin mahdollisuus tehdä oikeusvaikutuksiltaan erilaisia yleiskaavoja. Rantakaavaa ja sen tarpeellisuutta koskevat säännökset lisättiin rakennuslakiin vuonna 1969. (Kyläyleiskaavoitus, 16-18) Parikkalan Kangaskylästä kasvoi aseman perustamisen jälkeen tavallista kyläasutusta tiiviimpi asuntoalue. Hyvät liikenneyhteydet houkuttelivat alueelle teollisuutta ja kauppoja. Viimeistään 1930-luvulla alue sai liikekeskustan luonteen, kun liike-elämä monipuolistui, kunta keskitti palvelujaan Huotikkalaan ja eri liikelaitokset rakensivat maantien varteen uusia toimitalojaan. Kirkonkylä menetti kuntakeskusasemansa asemakylälle. Kunta houkutteli alueelle uusia asukkaita myymällä tontteja omistamiltaan Petäjikön, Huotikkalan ja Lehmusniemen tiloilta. Vuodelta 1922 löytyy Petäjikön alueelle tehty tonttisuunnitelma, laatijana maanmittausinsinööri H. I. Laurila. Suunnitelmassa on nykyisten Torikadun ja Palokujan väliselle alueelle osoitettu 51 tonttia. Ensimmäinen asemakaava- ja tonttikartta (ts. rakennussuunnitelma) sai kunnanvaltuuston hyväksynnän vuoden 1938 lopulla. Tämän maanmittausinsinööri Ilmari Pankakosken laatima suunnitelma koski kunnan omistamia Kangaskylän Huotikkalan ja Petäjikön tiloja. Ruutukaavaperiaatteella perustettiin kortteleita Huotikkalan pelloille, Törölammen pohjoispuolelle sekä Tiviäntien varteen Huotikkalasta aina Kirjolankankaalle saakka. Vuonna 1939 kunnan mailta varattiin alueet Parikkalan markkinatoimikunnalle ja Parikkalan Oriyhdistykselle (kilpa-ajorata). Kangaskylän ja Joukion alueelle laadittu rakennuskaava sai lääninhallituksen vahvistuksen marraskuussa 1960. Tämän jälkeen on laadittu useita asemakaavamuutoksia sekä laajennettu kaavaaluetta pohjoisemmaksi. Vuonna 1974 kunta järjesti keskusta-alueita koskevan ideakilpailun, jonka tuloksia hyödynnettiin mm. entisen sahan alueen maankäytön 22

uudistamisessa vuonna 1977. Huvikadun ympäristön pientaloalueen kaava on vuodelta 1984, ja siitä pohjoiseen Ratakadun ympäristö vuodelta 1983. Alueen pohjoisin osa (ns. Siromäki) sai muotonsa vuoden 1987 kaavassa. Samalla suunnalla sijaitseva Malikallio kaavoitettiin jo 1970-luvulla, jolloin nykyinen Satumäentie rakennettiin. Nähtävästi vuosikymmenen lopulla tai 1980-luvun vaihteessa siirrettiin radanylitys etelämmäksi ja rakennettiin nykyinen ylikulkusilta silloisen Sairaalakadun jatkoksi (Kangaskylätie). Ranta-alueen ja pääkadun kaavaa on päivitetty viimeksi 1993. Kaavamuutosten ohjaamana on entinen pientalovaltainen Alakylä lähes kauttaaltaan muuttunut matalien markettien tai liikeasuintalojen luonnehtimaksi liikekeskustaksi, johon liittyy pienialaisia kerros- ja rivitaloalueita. Kuva: Kangaskylä kuvattuna ilmasta 1970-luvulla. Etualalla vielä vanha tasoristeys. Sen takana nk. Alakylä, joka vielä tuolloin oli pientalovaltaista aluetta. Nykyään alueen puutalokannasta on jäljellä vain rippeet. Ensimmäiset kerrostalot ja matalat liiketalot on rakennettu maantien varteen, myös nykyisin raitille ilmettä antavat lehmukset on istutettu Apteekinmäkeen. Rannassa näkyy tyhjenevä saha-alue. / Parikkalan kotiseutukokoelma. 23

Kuva: Kangaskylän pääkadulle puistomaista ilmettä tuovista lehmuksista ensimmäiset oli istutettu Apteekinmäkeen sekä Palokujan puistokolmiolle ilmeisesti 1960-luvun puolella. Puistikon reunalla on jäänteitä Alakylän vanhasta puutaloasutuksesta, joka perustui 1920-luvun tonttisuunnitelmaan. Kuva: Ensimmäinen keskustan rakennussuunnitelma valmistui kunnan omistuksessa olleille Huotikkalan ja Petäjikön alueille 1930-luvulla. Pääasiassa 1940- ja 50-luvuilla rakentunutta Petäjikön aluetta luonnehtivat puolitoistakerroksiset tyyppitalot, mutta korjaus- ja täydennysrakentaminen on vähentänyt rakennetun ympäristön yhtenäisyyttä. Kuvassa on yksi yhtenäisimmistä katuosuuksista. Kuva: Petäjikön pientaloalueen laidalla sijainneen kunnansairaalan alueesta tehtiin asemakaavamuutoksella tornitalojen (IV-VI krs) alue vuonna 1970. Alueelle on rakennettu yhteensä viisi elementtikerrostaloa, joista ensimmäiset neljä valmistuivat vuosina 1972-77 ja viides vuonna 1987. Alueella on sekä osaketaloja että kunnan vuokrataloja. Rakennuksia yhdistää suunnikkaan muotoinen pohjamuoto, joka tuo ornamenttinauhoin koristeltuihin parvekejulkisivuihin omaleimaisen syvyysvaikutelman. 24

Kuva: Entinen teollisuusalue on muuttunut punatiilisten kerrostalojen ja harjakattoisten lautavuorattujen omakotitalojen alueeksi. Kuva: Vesistön merkitys ydinkeskustan katunäkymissä on vähentynyt rantaviivan siirryttyä entistä etäämmälle viimeisen järvenlaskun jälkeen. Järvi pilkahtaa näkyville kylmäaseman ja entisen, vesijättömaalle rakennetun linja-autoaseman takaa. Kuva: Rantapuisto pienvenesatamineen ja Harjulinnan urheilukentän uimaranta ovat aivan ydinkeskustassa tuntumassa sijaitsevia yleisiä puisto- ja virkistysalueita, joista rantapuisto on rakennettu vanhan saharannan alueelle. 25

Maanviljely [Punnolan eli entisen Maukolan kantatalon peltoalue] Kangaskylässä vanhimmat pellot olivat etäällä rannasta rinnemailla. Yleisestikin pitäjän maanviljelys oli vielä 1800-luvun alussa enimmäkseen kaskiviljelystä kivisillä ja karuilla mäkimailla. Vähäiset pellot olivat talojen lähellä. Kaskiviljelyä piti yllä laitumien tarve ja karjatuotteiden kysyntä. Peltoviljelyn yleistymiseen 1800- luvulla vaikuttivat järvenlaskut, mutta ennen kaikkea siirtyminen soiden kydöttämisestä suoviljelymenetelmiin joihin ei liittynyt polttamista. Jo varhain 1800-luvulla aloitettiin ensimmäiset järvenlaskuhankkeet vetisten luonnonniittyjen ja soiden saattamiseksi viljelykelpoiseksi maaksi. Simpele-järven laskutyö toteutettiin 1930-1934. Järven pinta aleni n. 77 cm. Parikkalan historiassa kerrotaan järveä lasketun yksityisten talonpoikien työnä jo 1700-luvun puolella, mutta rantamerkeistä päätellen työn, joka käsitti Kivijärven koskenperkauksen, vaikutus oli jäänyt vähäiseksi. Vuoteen 1841 mennessä oli Parikkalassa laskettu kaikkia pitäjän suurimpia järviä, ja työn tuloksena oli saatu yhteensä 6 000 hehtaaria kuivaa maata. Simpeleen laskemista jatkettiin vuosina 1939-40. Järven vedenpinta aleni 80 cm ja vesijättömaata syntyi 1 075 hehtaaria. (Vilska, 183-189, Juvonen, 581 ) Nykyinen keskustaajama on keskeisiltä osin rakennettu alavalle järvenlaskuin kuivatulle alueelle. Pellot ja niityt ovat väistyneet taajamarakentamisen tieltä, vain tarkastelualueen itäreunalla, Punnolan talolla on edelleen maatalouskäytössä olevaa maata (Maukolan kantatalon peltoja). Punnolan rakennuskanta on uudistunut 1900- luvun jälkipuolella. Malirinteen pihapiirissä on säilynyt Malikallion tilan päärakennus 1900-luvun alkupuolelta sekä aittarivi. Kuva: Kuvassa näkyvät tarkastelualueella ja sen välittämässä läheisyydessä sijainneet peltomaat isonjaon aikaan 1840-luvun alussa (peltomaiden asemoinnissa pientä epätarkkuutta) sekä tänä päivänä. 26

Teollisuus Vähärinne, entinen huopatehtaan tossuvarasto Pietarinkuja 1 (Metsätuotteen isännöitsijän asunto ja konttori) Sahaniemi l. Pietarinkuja 5 (Metsätuotteen työnjohdon kesähuvila) o [Karjalan Metsätuote Oy:n talotehtaan omakotitalot jäävät tarkastelualueen ulkopuolelle, lukuun ottamatta Pietarinkuja 5:en kesähuvilaa] o [tarkastelualueella sijainneet myllyt sekä saha- ja puujalostusteollisuuden tuotantorakennukset on purettu, samoin sahan pistoraide] o [tarkastelualueella ei ole säilynyt muita tekstiiliteollisuuden tuotanto/varastorakennuksia kuin Läherinteen makasiini] Ensimmäiset koneelliset teollisuuslaitokset maaseudulla perustettiin alkutuotannon tuotteiden jalostusta varten. Viljan käsittelyä varten rakennettiin vesi- ja tuulimyllyjä. Veroa maksavat myllyt olivat tullimyllyjä. Parikkalassa Kokkolanjoen Kivijärvenkosken ja Kirjavalan vesimyllyt lienevät olleen 1700-luvun jälkipuolelle asti ainoat veromyllyt pitäjässä. Kangaskylästä tunnetaan vuonna 1872 verolle pantu J. H. Pursiaisen kahden kiviparin tuulimylly, joka sijaitsi kantatilan nro 5 (Malikallio) maalla. Pitäjässä oli vuonna 1885 yhteensä 25 myllyä vanhoilla paikoilla. Kymmenen vuotta myöhemmin vesimyllyjä oli 32 ja tuulimyllyjä enää yksi. Vuonna 1888 Helenansaareen perustettu Hasselqvistin mylly oli pitäjän ensimmäinen höyrymylly. Myllyjen yhteyteen perustettiin pieniä sahalaitoksia, ja tällainen jauhatus- ja sahauslaitos toimi mm. Kangaskylässä Matti Roihalla, vuodesta 1905 Juho ja Pekka Roihalla. Matti Roihalla oli myös myllynkivitehdas. Viime sodan jälkeen hiipui Parikkalan ennen hyvin vilkas myllytoiminta. Jauhatus keskittyi suurmyllyihin. Väinö Hirvonen perusti kauppa- ja tullimyllyn Parikkalan keskustaan vuonna 1950. Tämä Suur-Parikkalan vehnämylly toimi vielä 1990-luvulla. Myllyrakennus on purettu 2010-luvulla. (Juvonen, 191-192463-464, 643) Parikkalassa oli ennen 1800-luvun jälkipuolta pääasiassa vain kotiteollisuutta. Paikkakunnan myöhemmässä teollisuushistoriassa erityiseen asemaan nousevat huopatehtaat. Suomessa laatuaan ensimmäinen huopajalkinetehdas aloitti toimintansa Parikkalassa vuonna 1896. Sen perusti kurkijokelainen Sipi Ahokas (1861-1921). Muutamia vuosia myöhemmin Ahokas palkkasi mestariksi venäläisen Simo (Semjon) Sujeffin. Huopajalkineita valmistettiin alkuvuodet käsityönä. Vuonna 1909 Ahokas siirsi huopatehtaan Järvenpään ja Kangaskylän rajalle tilan nro 2 maille (Läherinne). Vuonna 1914 tehdas muutettiin osakeyhtiöksi (Oy Sipi Ahokas ja Kumpp.). Saman vuosikymmenen aikana tehtaan tuotanto koneellistettiin. Vuonna 1921 omistajaksi tuli yhtiön osakkaana alusta alkaen ollut viipurilaissyntyinen Artturi Helenius (osti v. 1920 Helenansaaren sairastuparakennuksineen). Parikkalan huopatehtaan koneistus uusittiin kokonaan. Vuonna 1927 Helenius osti myös Kirvun huopatehtaan ja Äyräpään Vuosalmella sijainneen Karjalan huopatehtaan. Parikkalassa yhtiön nimenä oli ensin Parikkalan Huopatehdas Oy, sitten Pohjolan Huopa Oy ja loppuvuodet Kirvun Huopatehdas Oy. Tehtaan toiminta loppui vuonna 1960. Käyttämätön tehdasrakennus Kangaskylässä paloi syksyllä 1965. Tekstiiliteollisuus keskittyi etupäässä Järvenpään kylälle, joskin Kangaskylässäkin löytyi alan yrittäjiä, mm. Olga Ahokkaan koti- ja käsiteollisuusliike sekä Maukolassa 1900-luvun alussa toiminut Paavo Ahokkaan lakkitehdas. Järvenpäässä Sipi Ahokkaalla töissä ollut Sujeff perusti huopatehtaan Järvenpään Hiekkalan tilalle vuonna 1924. Pieni yritys toimi aina 1960-luvun alkuun saakka. Pitkäaikaisimpiin yrityksiin kuului Matti Jantusen huopatehdas, joka aloitti 1914 (Järvenpää nro 12), myöhemmin liikkeestä tuli osakeyhtiö. Vielä 1970-luvun puolivälissä Jantusen huopatehdas oli maamme suurimpia huopatossujen valmistajia 100 tossuparin päivätuotannollaan. Vuonna 1981 päätoiminimi on poistettu rekisteristä, tilalla Jantuset Oy, joka työllisti 25 työntekijää vielä 1982, mutta lopetti toimintansa 1988, 27

viimeisenä parikkalalaisista huopatehtaista. Järvenpäässä on toiminut myös mm. Juho Räsäsen huopakenkätehdas ja Eskolan Huopatehdas. (Juvonen, 457-460, 643-646) Kuva: Kuvassa oikealla on Ahokkaan ja viimeksi Heleniuksen omistuksessa olleen huopatehtaan varastorakennus. Tehdas sijaitsi radan varressa. Taustalla näkyy Rajakummun asuinrakennus. Kangaskylän tuntumassa, Kirkonkylän Helenansaaressa 1889-1893 toiminut Sanfrid Hasselqvistin sahan tuotteita meni etenkin Karjalan radan rakennustarpeiksi. (Juvonen, 461) Saharakennus purettiin toiminnan päätyttyä. Toiminimi F.A. Juselius perusti yksiraamisen höyrysahan Kangaskylän Huotikkalaan vuonna 1900. Parikkalan kunta osti Huotikkalan tilan ja sahat Sigrid Juseliuksen säätiöltä vuonna 1933. Karjalan Metsätuote Oy osti Juseliuksen Huotikkalan sahan kunnalta vuonna 1933. Yhtiö oli perustettu samaisena vuonna Helsingissä. Perustajina olivat viipurilainen toimitusjohtaja Väinö Pelkonen (om. Annalan Saha Oy:n Jaakkimassa). helsinkiläinen arkkitehti Väinö Tuukkanen ja helsinkiläinen lehtori Lauri Pelkonen. Viipurissa toimintansa aloittaneen yhtiön toimialana oli metsätuotteiden jalostus ja kauppa; yhtiön omistukseen siirtyneellä Annalan sahalla Jaakkimassa oli aloitettu puutalojen tehdasmainen valmistus ensimmäisenä Suomessa 1920-luvulla. Sodan jälkeen yhtiön kotipaikka muuttui Lappeenrannaksi. Parikkalassa Metsätuotteen omistaman sahan yhteyteen rakennettu puutalotehdas oli kunnan merkittävin teollisuuslaitos sodan jälkeen. Sodanaikaisesta asuin-, sairaala- ja varastoparakkien valmistuksesta siirryttiin puutalotuotantoon heti rauhan tultua 1944-45. (Elkaesittely; Juvonen, 641-642; KATE-rakennukset -esite) Parikkalassa tuotantolaitoksen isännöitsijänä oli Jaakko Pelkonen. Puutavara sahalle saatiin pääasiassa Simpelejärven ympäristöstä. Sahalla oli kolme raamia ja 1940- luvun loppupuolella puolet sahatavarasta käytettiin talotehtaassa. Harjakattoisia kahden huoneen ja keittiön taloja valmistui noin 50 kuukaudessa, minkä lisäksi puusepänverstaalla tehtiin noin 6 000 ovea ja 35 000 ikkunaa vuodessa. Parhaimmillaan talotehdas työllisti 100-150 henkeä, lisäksi tukinuittajia ja automiehiä. Talojen valmistui loppui 1957-58, sillä vapaan kaupan menekki ei riittänyt pitämään tuotantoa käynnissä. Sahan toiminta jatkui vielä joitakin vuosia kunnes vuonna 1962 loppui konkurssiin (Lappeenrannassa yhtiö toimi vuoteen 1971). Eri yrittäjien voimin Parikkalan Saha Oy, Kaakon Sahat Oy ja viimeksi Asko 28

Oy - sahalaitos säilyi Kangaskylässä aina vuoteen 1977. Sahanniemen maa-alue oli jo 1960-luvun lopulla siirtynyt kunnan omistukseen. (Juvonen, 642) Edellä mainittujen lisäksi Parikkalassa toimi vielä 1960-luvulla useita pieniä sahalaitoksia, joiden kukoistusaikaa oli ollut sodanjälkeinen jälleenrakennuskausi. Monet lopettivat toimintansa viimeistään 1970-luvulla. Kangaskylään perustettiin Kirjolan teollisuusalue 1970-luvun alussa. Ensimmäisen teollisuushallin rakensi Parikkalan kunta vuonna 1971 Suomen Liimapuu Oy:lle. Alueelle rakennettiin teollisuusraide 1980-luvun puolivälissä. (Juvonen, 646-647). Kuva: Karjalan Metsätuote Oy:n tehdastalo 1940-luvulta. Nk. siirtolaistalossa oli harjakatto, avokuisti, pilariperustus, peiterimalautavuoraus ja perinteikkäät ruutuikkunat. Rakennusten koko ja huoneluku saattoi vaihdella, samoin katemateriaali tehtiin ostajan toiveiden mukaan. / KATE-rakennukset esite). Kuvat: Talotehtaan pienelementtitaloja rakennettiin myös Parikkalaan. Niitä löytyy edelleen ainakin Tiviäntien varrelta koulunmäen rinteiltä; alueen maat ovat olleet Metsätuote yhtiön omistuksessa (merkinnät vuoden 1938 asemakaavassa). Ainakin yksi alueen taloista on säilynyt kunnostettuna alkuperäisessä asussaan. Seinään on kiinnitetty kyltti tekstillä: Rintamamiestalo. Rakennuksessa on harjakatto, peiterimalaudoitus, kulman yli ulottuva harjakattoinen avokuisti, betonisokkeli, ikkunat yhdellä tai kahdella pystyjaolla sekä neliön muotoinen yksijakoinen ullakkoikkuna ja pienet suorakaiteen muotoiset haukkaikkunat. Etenkin aukotuksen sommittelu ja aukkojen koot sekä kuistin malli ovat kuvassa näkyvän tyyppitalon tunnusmerkkejä. 29

Liiketoiminta Kaakonmaa Kassala Parikkalantie 14 Rauhala Parikkalan ensimmäisiä liikemiehiä olivat voinvälittäjät eli voisaksat. Voikauppa Pietariin oli käynnistynyt jo 1700-luvulla ja osa voista tuli salakuljettamalla Ruotsin puoleisesta Suomesta. Voikauppa kasvoi 1820- ja 30-luvulta lähtien, sen jälkeen kun Vanha Suomi Parikkala mukaan lukien oli yhdistetty osaksi muuta Suomea. Liikkuvat voisaksat saivat yhä suuremman merkityksen Saimaan ja Laatoksen välisellä alueella. Parikkalalaisia toimi myös karjanostajina eli parisniekkoina, jopa niin lukuisasti että ostajia kutsuttiin toisinaan yleisnimellä parikkalalainen. Liikenneyhteyksien parantaminen Saimaan kanava ja rautatie vähensi suurostajien merkitystä, ja voin välityskaupan lopetti meijeriliike. (Juvonen, 311-312) Vuonna 1859 annetun maakaupan vapauttamista koskevan asetuksen mukaan tuli mahdolliseksi perustaa kauppaliikkeitä maaseudulle. Loputkin kaupan sijaintiin liittyvät rajoitukset poistettiin 1861. Savonlinnalainen kauppias Thomas Kolis avasi kaupan Kangaskylään ilmeisesti hieman ennen maakaupan vapauttamista. Ensimmäisiä asetuksen mukaisia maakauppoja olivat A. A. Heinon kauppa (1862) kirkonkylällä ja Teppo Paavilaisen kauppa Kangaskylän Huotikkalan nro 1 maalla. Ennen vuonna 1879 voimaan astunutta elinkeinovapautta ehti myös Antti Roiha perustaa kauppansa Kangaskylän nro 4 maille (Juvonen, 308-310). Parikkalan Kangaskylässä avattiin pitäjän ensimmäinen itsenäinen apteekki vuonna 1906, apteekkarina Rurik Olsoni. Apteekkitalo eli Rauhala on nykyään kunnan teknisen toimiston käytössä. Jo vuonna 1867 oli parikkalalaisella proviisori G. A. Nymanilla itsenäisen apteekin oikeudet, mutta Nymanin apteekki siirrettiin 1870- luvun puolivälin jälkeen kirkolta Kurkijoelle, piirilääkärin mukana. Vuodesta 1880 Nyman sai oikeudet pitää Parikkalassa haara-apteekkia, joka sijaitsi milloin Kangaskylässä, milloin kirkolla. (Vilska, 272-273, Juvonen 420-423) Maakauppojen määrä kasvoi nopeasti ja vuonna 1890 niitä oli eri puolilla pitäjää. Kangaskylästä oli kuitenkin Kivijärven, Kirjavalan ja Tyrjän kylien tapaan tullut useampine kauppoineen eräänlainen liikekeskus. Karjalan radan (1894) ja Savonlinna-Elisenvaara radan (1908) valmistuminen helpotti tavaroiden kuljettamista ja vaikutti kaupallisten palvelujen keskittymiseen Syvänoron, Kangaskylän ja Särkisalmen asemapaikoille. Ensimmäisiä erikoistavaraliikkeitä oli vuonna 1914 Parikkalan Kangaskylälle perustettu Kangas-, kenkä- ja sekatavarakauppa (Pekka Kopra). 1920-luvun alussa oli Kangaskylässä kauppaliikkeet ainakin E. Ristisellä ja A. J. Vilskalla sekä Parikkalan Osuuskaupalla. Leipomoita ja kahviloita oli kirkonkylässä ja Kangaskylässä. (Juvonen, 451) Osuustoimintalaki tuli voimaan vuonna 1901. Parikkalan osuuskaupan perustava kokous pidettiin 1903. Liiketoiminta alkoi vuokrahuoneistossa kirkonkylässä. Oma kauppatalo valmistui lokakuussa 1905 Kangaskylän Lehmusniemelle, kirkkoherra Collanin perillisiltä vuokratulle tontille. Vuonna 1912 liiketaloa laajennettiin konttorilla ja johtajan asunnolla. Osuuskaupan varasto rakennettiin aseman luokse 1920-luvun lopulla. Uusi keskustoimitalo (Kaakonmaa) valmistui entisen toimitalon viereen vuonna 1936. Seuraavana vuonna vanhassa talossa avattiin majoitus-, kahvila- ja ravintolaliikettä harjoittanut Parikkalan Seurahuone. Kylällä oli muitakin majoitusalan yrityksiä, kuten Briitta Laurilan täysihoitola Surumäellä sekä Mäkisen majatalo nykyisen Tokmannin kohdilla. (Juvonen, 453, 569, 578) 30