OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63
|
|
- Kalle Virtanen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 MERIKARVIAN KUNTA KAAVA Merikarvian Kuuskeri rantayleiskaavan muutos koskien Peipun kylän tiloja Merimaa ja OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 Aluearkkitehtivastaava Ilmari Mattila
2 1. SUUNNITTELUALUE SIJAINTI JA REKISTERI Suunnittelualue sijaitse Merikarvian Peipun kylässä. Kaavamuutosalue sijaitsee 5 km etäisyydellä keskustan eteläpuolella Kuuskerin saaressa. Kaavamuutos koskee tiloja: Merimaa Kesäranta ALUEEN KOKO Suunnittelualue on kooltaan noin 4,405ha. Kaavamuutosalueiden sijainti
3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Lähtökohdat: Kaava-alue on Nakkilan seurakunnan omistuksessa. Vanha tilakeskuksen alue on ollut seurakunnan leirikeskus. Leirikeskus on jäänyt tarpeettomaksi seurakunnalle. Seurakunta on yrittänyt myydä Merimaa tilaa ja Kesäranta tilaa pitkään, mutta lomakylä varauksella olevalle alueelle ei ole ollut kysyntää. Kohteen isoista rakennuksista johtuen alueesta on oltu kiinnostuneita asuinpaikkana. Nakkilan seurakunnan edustajien, kaavoittajan ja kunnanjohtajan kanssa tehdyn katselmuksen perusteella todettiin, että alueelle olisi järkevää laatia kaavamuutos, koska matkailupalveluille osoitetulle kohteelle ei ollut kysyntää. Todettiin että Merimaan tilan aiemmin asuinkäytössä olleet rakennukset soveltuvat edelleen hyvin asumiseen ja Kesäranta tilan lomarakennus lomakäyttöön. Tavoitteet: Yleiskaavamuutoksen tavoitteena on muuttaa kaavassa lomakyläalueeksi osoitettu alue yhdeksi vakituisen asumisen paikaksi ja lomarakennuspaiksi. Kaavamuutoksen tavoitteena on ottaa huomioon alueen kulttuuriympäristölliset ja luonnonympäristölliset arvot. Kesäranta Merimaa Ilmakuva Kaava-alueelta
4 Peruskartta alueesta 2. KAAVOITUSTILANNE MAAKUNTAKAAVA on x ei päiväys Nimi Satakunnan maakuntakaava Maakuntakaa va Maakuntakaavassa kaava-alueelle on osoitettu matkailun kehittämisvyöhyke ja maakunnallisesti merkittävä kulttuuriympäristö. kohdemerkintä kh
5
6
7 YLEISKAAVA Yleiskaava on x ei päiväys Nimi Merikarvian rantayleiskaava 1994 laaditussa Merikarvian rantayleiskaavassa kaava-alueelle on osoitettu seuraavat merkinnät: - RM Lomakyläalue. Alueen tarkempi käyttö tulisi osoittaa ranta- tai rakennuskaavalla. - /S1 Alueen osa, jolla on suojeltavia rakennuksia. (1-luokka) Alueen kulttuurihistoriallisesti arvokas ympäristö tulee säilyttää. Uudisrakentaminen tulee sopeuttaa alueen maisemallisiin ja kulttuurihistoriallisiin ominaispiirteisiin. Rakennuslain 135 :n nojalla määrätään, ettei alueella olevaa kulttuurihistoriallisesti arvokasta rakennusta saa purkaa ilman rakennuslautakunnan hyväksymää pakottavaa syytä. Tällaisessa rakennuksessa tai rakennelmassa suoritettavien korjaus- ja muutostöiden tulee olla sellaisia, että rakennuksen tai rakennelman kyläkuvan kannalta merkittävä luonne säilyy. Ennen rakennusta merkittävästi muuttaviin toimenpiteisiin ryhtymistä on Satakunnan Museolle varattava tilaisuus lausunnon antamiseen. - Itäosa alueesta on osoitettu merkinnällä M Maa- ja metsätalousalueeksi.
8 ASEMAKAAVA on ei x päiväys Nimi Rantaasemakaava Alueella ei ole rantaasemakaavaa. 3. MUUT SUUNNITTELUUN VAIKUTTAVAT SELVITYKSET JA PÄÄTÖKSET Kaava-alueelle on laadittu luontokatselmus. 4. VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Vaikutusten vähäisyydestä johtuen arviointia ei tarvita Vaikutusten arviointi toteutetaan seuraavasti: Vaikutusten arviointi tehdään kaavoituksen yhteydessä Arvioitavat vaikutukset: Rakennettuun ympäristöön Luontoon ja luonnonympäristöön Yhdyskuntarakenteeseen Ihmiseen Maisemaan 5. OSALLISET Osallisia ovat: Viranomaiset Kaavoitettavien kiinteistöjenomistajat. Naapurikiinteistöjen omistajat
9 6. OSALLISTUMISEN JA VUOROVAIKUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN Aloitusvaihe Hankkeen valmistelusta ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävilläpidosta tiedotetaan kuulutuksella sanomalehdessä. Kuulutuksessa tulee mainita yhteyshenkilöt Maanomistajia ja naapurikiinteistöjä informoidaan kirjeitse. Luonnosvaihe Luonnosvaiheen nähtävilläpidosta kuulutetaan sanomalehdessä. Päätösprosessi / Ehdotusvaihe Lautakunta esittää hallitukselle yleiskaavaehdotuksen asettamista nähtäville muistutusten tekoa varten. Kaava on nähtävillä vähintään 30 päivän ajan. Nähtävillä olosta julkaistaan kuulutus sanomalehdessä. Lausunnot viranomaisilta Hyväksymiskäsittely Hallitus Valtuusto Hyväksymispäätöksestä tiedottaminen Kunnan jäsenillä ja rekisteröidyillä yhdistyksillä toimialaansa koskien on valitusoikeus kaavan hyväksymispäätöksestä Turun hallinto-oikeuteen ja edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. 7. YHTEYSTIEDOT Merikarvian kunta Rakennustarkastaja Leena Penttilä Kauppatie MERIKARVIA leena.penttila@merikarvia.fi Pohjois-Satakunnan Aluearkkitehtivastaava Ilmari Mattila PL KANKAANPÄÄ puh sähköposti ilmari.mattila@kankaanpaa.fi
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63
MERIKARVIAN KUNTA 08.10.2017 KAAVA Merikarvian Köörtilä, Fidiholma rantayleiskaavan muutos koskien Köörtilän kylän tilaa Tapanila 484-407-3-110 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 Aluearkkitehtivastaava
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63
MERIKARVIAN KUNTA 04.12.2016 KAAVA Merikarvian Malskerin ranta-asemakaavan muutos koskien Riispyyn kylän tilaa Kivikari 484-414-2-122 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 Aluearkkitehti Ilmari
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63
MERIKARVIAN KUNTA 06.11.2016 KAAVA Merikarvian Ylikylä rantayleiskaavan muutos koskien Riispyyn kylän tiloja Riihimäki 484-414-2-156, Halkoplassi 484-414-2-199 ja Heikkilä 484-414-1-122 OSALLISTUMIS- JA
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KARVIAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KOSKIEN KIRKONKYLÄN TILAA RASTIAINEN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KARVIAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KOSKIEN KIRKONKYLÄN TILAA RASTIAINEN 230-405-1-6 15.11.2014 Pohjois-Satakunnan aluearkkitehti Ilmari Mattila 1. SUUNNITTELUALUE
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KARVIAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KOSKIEN VUORIJÄRVEN KYLÄN TILOJA RUISNIEMI 230-408-24-8 JA HONKARINNE 230-408-24-1 19.3.2014 Pohjois-Satakunnan aluearkkitehti
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5199 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.3.2018 ASEMAKAAVA MUSIIKKIOPISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), korttelia 21 koskeva asemakaavan
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Rak 3032 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 17.10.2017 ISO-MATEEN TUULINIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin Veneskosken kylän Iso-Mateen Tuuliniemen ranta-asemakaavan
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63
1 SIIKAISTEN KUNTA 28.8.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KOSKIEN KALLIJÄRVEN RANNALLA TILOJA: MARJAMÄKI 747-411-3-207 JA RANTAMÄKI 747-411-3-218 2 1.
LisätiedotMERIKARVIAN KUNTA. MERIKARVIAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KUUSKERI, MERIMAA koskien tiloja Merimaa ja Kesäranta
MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KUUSKERI, MERIMAA koskien tiloja Merimaa 484-401-14-34 ja Kesäranta 484-401-13-56 Peipun kylässä KUNNAN KAAVATUNNUS 484YKAM12017 9.9.2017 1. PERUS-
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5192 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.02.2017 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelia 527 ja puistoaluetta koskeva
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5197 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.11.2017 ASEMAKAAVA VENETMÄEN ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 5. kaupunginosaa (Järventausta), korttelin osaa 379 koskeva
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5186 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.8.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelin 26 osaa koskeva asemakaavan
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 JA KAAVALUONNOS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 JA KAAVALUONNOS Asemakaavan muutos koskien Karvian keskustan kortteleita 82 ja 83 sekä M aluetta. Tilat 230-405-8-76, 8-180, 8-179, 8-220 11.11.2013 Pohjois-Satakunnan
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5194 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.5.2017 ASEMAKAAVA Kaukolämpölaitoksen tontin laajennus Kankaanpään kaupungin 6. kaupunginosaa (Koskenoja), osaa kortteleista
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5185 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.8.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelia 47 sekä katualuetta ja
LisätiedotJÄMIJÄRVI JÄMIJÄRVEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 ASEMAKAAVA Jämijärven Jämin Harjumökkialueen asemakaava
JÄMIJÄRVI JÄMIJÄRVEN KUNTA 07.10.2013 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 ASEMAKAAVA Jämijärven Jämin Harjumökkialueen asemakaava 1. SUUNNITTELUALUE SIJAINTI Suunnittelualue sijaitsee Jämin palvelukeskuksen
LisätiedotJÄMIJÄRVI JÄMIJÄRVEN KUNTA
JÄMIJÄRVI JÄMIJÄRVEN KUNTA 30.9.2013 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 ASEMAKAAVA Jämijärven Jämin lentokentän konesäilytys ja majoitus asemakaava. 1. SUUNNITTELUALUE SIJAINTI Suunnittelualue
LisätiedotMerikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän
Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kirkonkylän asemakaavan muutos Oloneuvoksentie MERIKARVIAN KUNTA 29.5.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5189 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 22.11.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelin 543 tontteja 1 ja 2, korttelin
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5188 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 25.10.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelia 40 koskeva asemakaavan
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 20.8.2004 päivitys 7.12.2009 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. kaupunginosan (Käpylä) hautausmaa-alue ympäristöineen (Vanha hautausmaa)
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.2.2018 ASEMAKAAVA KESKUSPUISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), kortteleita 20, 21, 26 ja katualuetta
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI VENESJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS 17.12.2015 OSAYLEISKAAVAN MUUTOS koskee Kankaanpään Venesjärven kylän tiloja 214-423-1-176 Hohkaranta,
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 18.2.2016 ASEMAKAAVA Asemakaava koskee Kankaanpään kaupungin 12. kaupunginosan (Jyllinmäki) tilaa Kangastus 214-406-1-819. 1. SUUNNITTELUALUE
LisätiedotMerikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän
Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kirkonkylän asemakaavan muutos - Värenmäki MERIKARVIAN KUNTA 3.2.2016 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen
LisätiedotMERIKARVIAN KUNTA. MERIKARVIAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KUUSKERI, MERIMAA koskien tiloja Merimaa ja Kesäranta
MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KUUSKERI, MERIMAA koskien tiloja Merimaa 484-401-14-34 ja Kesäranta 484-401-13-56 Peipun kylässä KUNNAN KAAVATUNNUS 484YKAM12017 26.3.2018 1. PERUS-
LisätiedotMERIKARVIAN KUNTA. MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari
MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari 484-414-2-122 Riispyyn kylässä KUNNAN KAAVATUNNUS 484RAKAM12016 4.12.2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI VENESJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS 26.1.2016 OSAYLEISKAAVAN MUUTOS koskee Kankaanpään Venesjärven kylän tiloja 214-423-1-176 Hohkaranta,
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KARVIAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KOSKIEN VUORIJÄRVEN KYLÄN TILOJA RUISNIEMI 230-408-24-8 JA HONKARINNE 230-408-24-1 3.11.2013 Pohjois-Satakunnan aluearkkitehti
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI VENESJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS 13.6.2011 OSAYLEISKAAVAN MUUTOS koskee Kankaanpään Venesjärven kylän tiloja 2/227, 6/129, 8/252, 11/89,
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5190 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 22.11.2016 ASEMAKAAVA Halmeen teollisuusalueen laajennuksen eteläosa Kankaanpään kaupungin 4. kaupunginosaa (Tapala), tiloja
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5187 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 25.10.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelin 47 tonttia 1 ja korttelin
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
1 Ak 5171 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 20.11.2012 RUOKORINTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelin 61 tonttia 1, tilaa 214-406-3-466
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI MAKKARAMÄKI, ns. Karusellin alue Ak 5169 16.8.2011 ASEMAKAAVA Kankaanpään 10. kaupunginosan (Makkaramäki) osa aluetta, ns. Karusellin aluetta
LisätiedotSIIKAISTEN KUNTA SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS MAKKARAJÄRVI
SIIKAISTEN KUNTA SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS MAKKARAJÄRVI Kylän Hirvijärvi tila: Metsätunturi 747-402-6-45 ja Itälaakso 747-402-7-8 KUNNAN KAAVATUNNUS 747YKAM12014 28.8.2015 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5204 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.5.2019 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 14. kaupunginosan (Lohikko) korttelin 941 tonttia 2 koskeva asemakaavan muutos.
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5178 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Kankaanpään keskustan kulttuurikortteli ei ole toteutunut voimassa olevan asemakaavan mukaisesti. Korttelin alueella
LisätiedotMerikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän
Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kauppatien korttelin 66 asemakaavamuutos MERIKARVIAN KUNTA 27.03.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen
LisätiedotSAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotSIIKAISTEN KUNTA SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS MAKKARAJÄRVI ERKKILÄ. Kylän Hirvijärvi tiloja: Erkkilä ja Elisabet
SIIKAISTEN KUNTA SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS MAKKARAJÄRVI ERKKILÄ Kylän Hirvijärvi tiloja: Erkkilä 747-402-6-98 ja Elisabet 747-402-7-60 KUNNAN KAAVATUNNUS 747YKAM12017 19.8.2017 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
SIUNTIO ASEMAKAAVA BOTÅKER OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 12.6.2014 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen alkaessa osana
LisätiedotRAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA)
RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANK YTT PALVELUT 10.9.2013 Osallistumis-
LisätiedotRAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANKÄYTTÖPALVELUT 10.4.2018 0 YLEISTÄ Maankäyttö-
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ...2 1 SUUNNITTELUALUE...2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...2 3 KAAVAT ILANNE...2 4 MAANOMISTUS...2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINT I...3
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS )
INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) 5.9.2018 RANTA-ASEMAKAAVA, KURJENNIEMI Kunta : JYVÄSKYLÄ Tila : 179-430-33-20 1. Suunnittelualue ja kaavan tavoite Maanomistaja
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 214005183 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 17.12.2015 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 4. kaupunginosan (Tapala) korttelia 303 (tontit 1 ja
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma
331-YK1802 PYHÄRANNAN KUNTA PYHÄRANNAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS 2 Kiinteistö 631-405-1-168 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.8.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja
LisätiedotKITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ULLAVANJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTOS TILA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ULLAVANJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTOS TILA 272-430- 15-47 Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL 43, 67101 Kokkola
LisätiedotMERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIA, LAMMASSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Koskien Ylikylän 417 tilaa Lammassaari 41:6
MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIA, LAMMASSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Koskien Ylikylän 417 tilaa Lammassaari 41:6 KUNNAN KAAVATUNNUS 484RAKAM12010 19.09.2010 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Tunnistetiedot MERIKARVIA,
LisätiedotLAVIAN KARHIJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kylän Haunia tila: Peltomäki 413-403-7-171 LUONNOSVAIHE 20.10.
LAVIAN KUNTA LAVIAN KARHIJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kylän Haunia tila: Peltomäki 413-403-7-171 LUONNOSVAIHE 20.10.2014 Ilmari Mattila Kaavoitus- ja Arkkitehtipalvelu Mattila Oy
LisätiedotMERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI
MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien Riispyyn kylässä tiloja 484-414-2-122 Kivikari, 484-414-2-112 Suloranta, 484-414-1-156 Huvikumpu, 484-414-1-148
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.8.2004/ 28.3.2006 ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. kaupunginosan (Keskus) urheilualue (liikuntakeskus ja golfkenttä) 1. SUUNNITTELUALUE SIJAINTI
LisätiedotRANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS
PÄLKÄNEEN KUNTA, SAPPEEN KYLÄ RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 8, 13, 14, 15, 16 JA 17 SEKÄ KORTTELIN 6 RAKENNUSPAIKKOJA 2 JA3, KORTTELIN 7 RAKENNUSPAIKKOJA 2, 3, 4,
LisätiedotMERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS MALSKERI JA DEMASÖÖRI
MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS MALSKERI JA DEMASÖÖRI koskien tiloja Kivikari 484-414-2-122, Halkoplassi 484-414-2-199, Heikkilä 484-414-1-122, Suloranta 484-414-2-112 Valtterila
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5195 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 29.5.2018 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 2. kaupunginosan (Käpylä) tiloja 214-406-3-1089, 214-406-1-862,
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KARVIAN KUNTA 22.3.2016 Karvian Keskustaajaman osayleiskaavan muutos koskien Härkämäen alueen T, TY-1, T-1, MY-5, MA, VL, ET, AT ja AM aluevarauksia. OAS
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...
LisätiedotÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 2.2.2015 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee noin 1,5 kilometrin etäisyydellä
LisätiedotMERIKARVIAN KUNTA. MERIKARVIAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KÖÖRTILÄ, FIDIHOLMA koskien tilaa Tapanila Köörtilän kylässä
MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KÖÖRTILÄ, FIDIHOLMA koskien tilaa Tapanila 484-407-3-110 Köörtilän kylässä KUNNAN KAAVATUNNUS 484YKAM22017 26.11.2017 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Tunnistetiedot
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Dnro KAUS/911/10.02.03/2014 VP 18 /13.5.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VIIKINÄINEN (69.) KAUPUNGINOSA, KORTTELIN 12 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1646 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi
LisätiedotLevin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)
KITTILÄN KUNTA 1 Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 7.12.2012 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Rak KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 01.04.2016 RANTA-ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin Vihteljärven kylän tilaa Irjala 214-425-13-32 koskeva Koivuniemen ranta-asemakaavan
LisätiedotKITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde:
TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 1(6) 22.10.2015 THUREVIKIN PAPPILA: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Asemakaavan muutos koskee Tornion kaupungin 12. Palosaaren
LisätiedotPOIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
LisätiedotKITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaavamuutos (Ylä-Kittilän niitty) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotKOLMIKANTAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVOITUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari KOLMIKANTAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVOITUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 29.04.2019 Seitap Oy 2019 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma
KH 28.8.2017 Liite 34 273-AK1605 PYHÄRANNAN KUNTA IHODEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 21.8.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotKITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotMERIKARVIAN KUNTA. MERIKARVIAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KÖÖRTILÄ, POHJANSAHA koskien tilaa Salo Köörtilän kylässä
MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KÖÖRTILÄ, POHJANSAHA koskien tilaa Salo 484-407-6-39 Köörtilän kylässä KUNNAN KAAVATUNNUS 484YKAM12019 23.2.2019 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Tunnistetiedot
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5179 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 24.2.2015 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 9. kaupunginosan (Kärki) korttelin 736 tontteja 9 ja 10 koskeva asemakaavan
LisätiedotLevin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)
1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta
LisätiedotAkanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli)
KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 1.11.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit 1000 1035 sekä Ounasjoentien länsipuoli) Osallistumis-
LisätiedotNUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
RAISION KAUPUNKI NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 0 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LUUMÄKI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN Keskinen/ Tilat Järvikannas 1:34 ja Ellivuori 1:57 Kelkjärvi/Tilat Järvelä 1:68 ja Soramäki 1:129 Päiväys 23.1.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis-
LisätiedotKITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3)
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.1.2012 Ilmakuva suunnittelualueesta (2006)
LisätiedotRanta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella
JOUTSA RIESKALANTIE RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kotikallio 172-402-6-34 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITTELMA Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO
LisätiedotLANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
LisätiedotImmeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 3 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...
LisätiedotNUORIKKALANMETSÄ 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
RAISION KAUPUNKI NUORIKKALANMETSÄ 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 0 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa
LisätiedotImmeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotPÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma
PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUN
LisätiedotKITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka
, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavan muutos (Rakkavaara 9 ja kortteli 420) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ilmakuva suunnittelualueelta (2006) ja suunnittelualueen rajaus 1 2 1.
LisätiedotKAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
LisätiedotLAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS 29.10.2012 2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 2 3. LAADITUT SELVITYKSET JA AIEMMAT SUUNNITELMAT... 2 3.1. VALTAKUNNALLISET
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma
382-RAK1814 IKAALISTEN KAUPUNKI KAURARANNAN RANTA-ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.2.2019 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (10) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa ranta-asemakaavan
LisätiedotKEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa
LisätiedotMERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS MALSKERI JA DEMASÖÖRI
MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS MALSKERI JA DEMASÖÖRI koskien tiloja Kivikari 484-414-2-122, Halkoplassi 484-414-2-199, Heikkilä 484-414-1-122, Suloranta 484-414-2-112 Valtterila
LisätiedotPÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008
PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...3 3. LAADITUT
LisätiedotOsa tiloista Stusnäs Östergård ja Stusnäs Vestergård Stusnäsin kylässä
KEMIÖSAAREN KUNTA DRAGSFJÄRFIN LÄNTEISEN SAARISTON RANTAYLEISKAAVA RANTAYLEISKAAVAMUUTOS Osa tiloista Stusnäs Östergård 322-516-1-0 ja Stusnäs Vestergård 322-516-2-10 Stusnäsin kylässä OSALLISTUMIS- JA
LisätiedotPUDASJÄRVEN KAUPUNKI
Liite 1 PUDASJÄRVEN KAUPUNKI KORPISEN KYLÄ Tila 5:22 Valola Jurakkajärven ranta-asemakaavan laatiminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.9.2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAAN PÄIVITETTY
LisätiedotLENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 2.12.2014 päivitetty: 4.5.2015 on lakisääteinen
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA EURAJOEN KUNTA LUVIAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kuvataan kaavatyön tavoitteet
LisätiedotAlue sijoittuu Kirjaisten saaren pohjoisrantaan Pikku-Nauvon eteläpuolella.
MAANMITTARI OY ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko puh. 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 25.1.2015 PARAINEN NAUVON RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS STRÖMAS NYTORP OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.
LisätiedotVARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos. kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA
16.11.2015 VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2
LisätiedotJärvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503
17.9.2018 Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS)
LisätiedotRAISION KAUPUNKI IKEAN LAAJENNUS ASEMAKAAVAN MUUTOS 5. KAUPUNGINOSA (KUNINKOJA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
RAISION KAUPUNKI IKEAN LAAJENNUS ASEMAKAAVAN MUUTOS 5. KAUPUNGINOSA (KUNINKOJA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANKÄYTTÖPALVELUT 12.12.2017 YLEISTÄ Maankäyttö-
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS 1 (5) Äyskosken ranta-asemakaavan muutos TERVON KUNTA ÄYSKOSKEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1.8.2019 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-
Lisätiedot