Aila Halonen, projektipäällikkö Ympäristöterveydenhuollon alueelliset koulutuspäivät, Tampere 6.9.2015
Päätöksillä edistetään kuntalaisten terveyttä Terveyttä edistävä ja tukeva elinympäristö luo viihtyisyyttä ja hyvinvointia sekä lisää kunnan vetovoimaisuutta. Kunta voi päätöksillään ja toimillaan mahdollistaa asukkailleen hyviä valintoja tukevan ja olosuhteiltaan terveyttä tukevan elinympäristön. Asukas voi elämäntavoillaan ja valinnoillaan vaikuttaa terveyteensä, mutta yksilöllisiä valintamahdollisuuksia ei useinkaan liity elinympäristön olosuhteisiin. Asukas ei voi esimerkiksi itse valita asuinalueella vallitsevaa ilmanlaatua tai asuinalueen läheisyyteen sijoittuvan toiminnan aiheuttamaa melua. Sisäympäristön olosuhteisiin ja hyvään sisäilmaan vaikuttaa rakennuksen koko elinkaari sijoituspaikan olosuhteista, rakennuksen suunnittelusta, rakentamisesta, rakennusmateriaaleista aina rakennuksen käyttöön ja kunnossapitoon asti. Esimerkiksi radonkaasun määrään sisäilmassa voidaan vaikuttaa parhaiten ja kustannustehokkaasti hyvällä rakentamisen ohjauksella ja oikeanlaisella rakentamisen toteutuksella. Haitalliset vaikutukset voivat ilmetä mm. ruuan tai juoman välityksellä. Hyvälaatuinen ruoka ja talousvesi eivät ole itsestään selvyys ja elinympäristöön liittyvät ratkaisut voivat vaikuttaa myös ravinnon laatuun.
Riskitekijät
Ympäristöterveys Tarkoittaa elinympäristön terveyshaittaa aiheuttavien tekijöiden ja olosuhteiden ennalta ehkäisyä, vähentämistä ja poistamista sekä elinympäristöön vaikuttavan toiminnan suunnittelua ja järjestämistä siten, että yksilön ja väestön terveyttä ylläpidetään ja edistetään Määritelmästä käytetään myös nimitystä terveydensuojelu Elinympäristön terveyshaittaa aiheuttavia tekijöitä (riskitekijä) voivat olla mm. melu, ilman epäpuhtaudet, radon, kemikaalit, mikrobit tai liiallinen valo, haju tai savu. Vaikutus voi olla suora hengitysilman tai ihokosketuksen kautta tai epäsuora ravinnon, uimaveden tai muun tekijän välityksellä saatuna. Alueidenkäyttö Muodostuu maankäytön suunnittelusta, elinympäristöön vaikuttavista lupaprosesseista ja näihin liittyvistä seurannoista sekä muusta toiminnan ohjauksesta, kuten kuntien paikalliset määräyskokoelmat. (VALTER kuntasanasto; maa- ja vesialueen suunnitelmallinen käyttö, jota ohjataan lainsäädännöllä ja hallinnollisilla päätöksillä) Yhdyskunta Tarkoittaa suppeahkolla alueella asuvien ihmisten yhteisöä, ihmisyhteisö (lähde: kielitoimiston sanakirja).
Mitä toimialojen yhteistyötä kunnassa on ja miten ympäristöterveys huomioidaan? - valmisteluprosesseihin liittyen (maankäyttö ja toteutuksen ohjelmointi sekä erityislakeihin liittyvät suunnitelmat/kehittäminen) - epämuodollinen yhteistyö auttaa asioiden eteenpäin viemisessä ja toisten toimialojen tehtävien ymmärtämisessä - kuntien erilaiset hallinnolliset kokoonpanot voivat asettaa haasteita yhteistyölle, esimerkiksi ympäristöterveydenhuollossa vastuukuntana voi olla naapurikunta Lausunto voi olla myöhäinen vaihe vaikuttaa, joskin myös hyvä väline esittää näkemyksensä (esim. eri toimialojen näkemykset kunnan maakuntakaavalausuntoon) Suunnitelmien toteuttamisella oikea-aikaisesti ja oikeassa järjestyksessä vaikutetaan myös elinympäristön riskitekijöihin Toteutuksen ohjelmoinnin avulla kunta yhteen sovittaa maankäytön, asumisen, liikenteen ja palveluiden toteuttamisen aikataulun, toteutusjärjestyksen ja resurssit (kaavoitusohjelma ja/tai maankäytön ja asumisen toteuttamisohjelmat) Toteuttamisohjelman sisältö vaihtelee kunnittain Yhteensovittaminen edellyttää kunnissa eri toimialojen yhteistyötä Huolehtimalla hyvästä rakennusten suunnittelusta ja rakentamisen laadusta estetään virheet Rakentamisen toteuttaminen oikeassa järjestyksessä auttaa hallitsemaan myös haitallisia vaikutuksia Maankäytön toteutuksen edetessä on syytä kuitenkin aina tarkastaa, onko tilanne muuttunut ympäristössä hyväksyttyjen suunnitelmien ja ohjelmien jälkeen Kaavan toteutumistilannetta seurataan kaavoitusohjelman ja/tai maankäytön ja asumisen toteutusohjelmien (esim. MAATO) seurannalla Kaavan muuttamis- tai laatimistarpeen voi synnyttää esim. runsas suunnittelutarvetai poikkeamislupahakemusten määrä tietyllä alueella Asemakaavan ajanmukaisuudesta huolehtiminen Ympäristön tilan seurantatieto on maankäytön suunnittelun tukena
Fyysinen ympäristö; Ulko- ja sisäympäristön olosuhteet ja tekijät, melu, lämpö, haittaaineet, sisäilman laatu, talousvesi, ruoka Yhteiskunnalliset taustatekijät mm. julkiset terveys-, sosiaali- ja koulutuspalvelut Ympäristötekijät Toiminnallin Sosiaalinen en ja koettu ympäristö; ympäristö; palvelut, perhe, työ, virkistys- ja sosiaaliset liikkuminen, kontaktit, esteettömyys yhteisöllisyys, paikan imago, esteettisyys Yksilölliset elämäntavat kulutustavat, ravinto, liikkuminen Ympäristöterveydessä elinympäristöllä tarkoitetaan lähinnä fyysistä ympäristöä (kuva). Elinympäristö käsittää sisä- ja ulkoympäristön olosuhteet ja tekijät mukaan lukien ravinnon. Laajasti katsottuna ihmisen hyvinvointiin ja terveyteen vaikuttavat yhteiskunnan taustatekijät, moniulotteiset ympäristötekijät sekä yksilön omat valinnat. Hyvinvointi on terveyttä, toimintakykyä, osallisuutta sekä elämänlaatua. Asukkaan terveys Kuva (muokattu): Sairinen ym. 2006, Suomen ympäristö 13/2006
Riskitekijöiden merkittävyyden arviointi Väestötasolla terveysriskiä voidaan kuvata vertailukelpoisilla mittareilla, kuten oheisessa kuvassa ns. DALY arvioinnin avulla. Se kuvaa, miten paljon väestössä menetetään terveitä elinvuosia verrattuna keskimääräiseen eliniän odotteeseen tai vuosia, jotka jäävät ennenaikaisen kuoleman takia kokonaan elämättä. Lähde; Asikainen, Hänninen 2013, Y&T lehti 5/2013 Kuta isompi DALY arvo on sitä merkittävämpi terveysriskitekijä on suhteessa tarkasteltuihin 20 altistavaan tekijään. Ulkoilman pienhiukkaset ja ympäristömelu ovat näistä merkittävimmät. Arviot on suhteutettu sisäympäristöön, jossa vietämme suurimman osan ajastamme Esimerkkinä tautitaakka ja DALY arviosta voidaan pienhiukkaset avata seuraavasti; pienhiukkasaltistus aiheuttaa Suomessa vuosittain 14 000 menetetyn terveen elinvuoden suuruisen tautitaakan, joka aiheutuu 1 800 ennenaikaisesta kuolintapauksesta, 1 200 kroonisen keuhkoputkentulehduksen kehittymisestä ja 2,1 miljoonasta vakavasta oirepäivästä
Ympäristöterveys kunnan markkinointivaltiksi! Kunta voisi profiloitua Hyvän elinympäristön tai Onnellinen kuntalainen kuntana. Kunta voi pyrkiä jopa parempaan tasoon, kuin mitä lainsäädännön vähimmäisvelvoitteet elinympäristön laadulta edellyttävät. Hyvä elinympäristö strategisena linjauksena Kunnan strategiatyössä elinympäristöä olisi tarkoituksenmukaista tarkastella kokonaisuutena ja miten elinympäristön halutaan edistävän kuntalaisten hyvinvointia ja terveyttä. Riskitekijät ovat osa elinympäristöä. Keskusteltavia asiakokonaisuuksia voisivat olla esimerkiksi kunnan tavoite kehittää tai ylläpitää hiljaisia alueita, ilmanlaadun ja ääniympäristön tavoitteet asuinalueilla ja herkkien kohtien ympäristössä ja hyvän tilan säilyttäminen, radonturvallisesta rakentamisesta huolehtiminen, sisäilmaongelmien ennaltaehkäisy sekä toimenpiteet todettujen haittojen korjaamisessa tai kävely- ja pyöräilyreittien kehittäminen viherympäristöä myötäillen. Elinympäristön riskitekijöiden huomioiminen kunnan toiminnassa ei ole yhden kuntatoimijan tehtävä tai yksittäisten asioiden tarkastelua lupaprosesseissa. Kokonaisuuden hahmottamisen kautta päästään tavoitteiden asetteluun ja yksityiskohtien huomioimiseen osana suunnittelua ja päätöksentekoa. Seurannassa saadun tiedon avulla arvioidaan asetettujen tavoitteiden toteutumista ja uusien asettamista. Haittojen ennalta ehkäisy tärkeintä Ympäristöterveyden strategiset tavoitteet painottuvat elinympäristön terveysriskien ennaltaehkäisyyn. Hyvä suunnittelu kannattaa, jotta jälkikäteisiltä lisäkustannuksia vaativilta korjaavilta toimilta vältytään. Strategiasta toteutukseen Selkeät elinympäristöön liittyvät strategiset linjaukset on helpompi saattaa käytäntöön. Tämä vaatii kuitenkin tilanteen tiedostamista ja terveysriskien olemassaolon ymmärtämistä. Tämän jälkeen voidaan miettiä, mitä kautta linjaukset parhaiten voidaan saattaa toteutukseen.
Maankäytön suunnittelu Kunnan oikeus ja mahdollisuus ohjata hyvän elinympäristön syntymistä (kunnan omat tavoitteet) Ohjataan eri maankäyttömuotojen sijoittumista (yhteen sovittaminen, turvataan eri maankäyttömuotojen laajenemismahdollisuudet) Kaavamerkinnöillä ja määräyksillä ohjataan elinympäristön terveyshaittaa aiheuttavien tekijöiden tai olosuhteiden huomioimista suunnittelussa ja rakentamisessa Lupaprosessit Hallitaan toimintojen vaikutuksia mm. terveysvaikutukset (päästöjen rajoitukset, eri toimintojen sijoittelu rakennuspaikalla, vaikutusten seuranta) Varmistetaan kaavanmukaisuus Rakentaminen ja ylläpito Rakennuspaikan sopivuus (asemakaava, muut alueet) Rakennuksen terveellisyys; käyttötarkoitus ja ympäristön olosuhteet huomioidaan suunnittelussa ja rakentamisessa siten, että rakennus on terveellinen ja turvallinen (mm. sisäilma, vesihuolto) Rakennus ympäristöineen on pidettävä sellaisessa kunnossa, että se jatkuvasti täyttää terveellisyyden ja turvallisuuden vaatimukset
taustakuvat; Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaava 2006, Oulun seudun yleiskaava 2020, Oulun asemakaava
Tavoitteista toteutukseen Kunta asettaa elinympäristön laadulle omat tavoitteet, minkä lisäksi ottaa huomioon valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Eri kunnissa ja alueilla korostuvat eri tyyppiset elinympäristön riskitekijät. Maankäytön suunnittelulla luodaan edellytykset turvalliselle ja terveelliselle elin- ja toimintaympäristölle. Suunnittelusta vastaavat maakunnan liitot (maakuntasuunnitelma ja alueellinen kehittämisohjelma, maakuntakaava) sekä kunnat (kuntastrategia, maapolitiikka, yleis- ja asemakaava, rakennusjärjestys). Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ohjaavat maakunnan ja kunnan suunnittelua. Elinympäristöä koskevat alueidenkäytön erityistavoitteet sisältävät mm. melun, tärinän ja ilman epäpuhtauksien aiheuttamien haittojen ennalta ehkäisyn huomioimista. Lisäksi mm. tulvavaara-alueiden aiheuttamat riskit tulee huomioida sekä haitallisia terveysvaikutuksia tai onnettomuusriskejä aiheuttavien toimintojen ja vaikutuksille herkkien toimintojen välille on jätettävä riittävän suuri etäisyys. http://www.ym.fi/fi- FI/Maankaytto_ja_rakentaminen/Lainsaadanto_ja_ohjeet/Maankaytto_ja_rakennuslaki_2000_sarja (oppaita mm. kaavamerkinnät ja määräykset)
Maakuntakaavalla ohjataan yhdyskuntien ja liikenteen kehittymissuuntaa maakunnassa tai seudullisesti. Kokonaismaakuntakaava on yleispiirteinen yhdyskuntien kehitystä ohjaava. Vaihemaakuntakaavalla täydennetään kokonaismaakuntakaavaa. Esimerkiksi ympäristöterveyden näkökulmasta huomioitavaa; Osallistumis- ja arviointisuunnitelman vuorovaikutus ja vaikutusarviointi onko vuorovaikutuksessa huomioitu kaavan tarkoituksen ja tavoitteen kannalta tarpeelliset ympäristöterveyteen liittyvät tahot ympäristöterveysvaikutusten arviointiin liittyvät selvitykset ja niiden riittävyys Kaavaselostus miten kaavaselostuksessa esitetään ympäristöterveysvaikutusten selvittäminen ja huomioiminen Kaavakartta seudullisesti merkittäviä ympäristövaikutuksia (melu, ilman epäpuhtaudet) aiheuttavien toimintojen sijoittuminen suhteessa asumiseen ja sen kehityssuuntaan tai muihin häiriintyviin kohteisiin teemoihin (jätehuolto, maa-ainesten otto, energiahuolto yms.) liittyvissä selvityksissä tulee huomioida ympäristöterveysnäkökohdat muut elinympäristövaikutusten kannalta tärkeät kaavamerkinnät erityisominaisuuksia koskevat merkinnät ja niihin liittyvät kaavamääräykset, kuten melualueet, pohjavesien suojelualueet, suojavyöhykkeet kehittämisen kohdealuemerkinnät (kehittämisperiaatemerkinnät), kuten seudullisesti merkittävän asuinrakenteen laajenemissuunta, tuotantoalueiden laajenemissuunta, ohjeellinen/vaihtoehtoinen tielinjaus merkinöihin liittyvät määräykset kaavamerkintöjen suunnittelua ja rakentamista ohjaavissa määräyksissä huomioidaan ympäristöterveysriskit yleisillä määräyksillä voidaan ohjata koko kaava alueen suunnittelua, myös ns. valkeat alueet virkistysalueiden - kuten yleisten uimarantojen vesistöalue - ympäristön tilaan vaikuttavat tekijät
Yleiskaavan tarkoituksena on kunnan tai sen osan yhdyskuntarakenteen ja maankäytön yleispiirteinen ohjaaminen sekä toimintojen yhteen sovittaminen. Yleiskaava voidaan laatia määrätylle alueelle (osayleiskaava) tarkempana ohjaamaan maankäyttöä ja rakentamista. Yleiskaava voidaan laatia kuntien yhteisenä. Strateginen yleiskaava Koko kuntaa koskevassa aluevarausyleiskaava, jolla haetaan kehittämisen suuntaa. Siinä voi korostua yhdyskunnan rakenteelliset kysymykset, kuten yhdyskuntien toimivuus, lisärakentamisen sijoitusperiaatteet, keskus- ja palveluverkon suunnittelu, liikenteen järjestelyt sekä yhdyskunnan viherrakentamisen kehittäminen. Yleispiirteinen aluevarausyleiskaava Laaditaan strategista yleiskaavaa yksityiskohtaisemmaksi ja siinä ratkaistaan kunnan eri alueiden käytön periaatteet. Voidaan laatia koko kunnan alueelle tai sen osalle. Voi keskittyä tiettyyn teemaan (esim. viheralue- tai harjuyleiskaavat) Yksityiskohtainen aluevarausyleiskaava Asemakaavoitettaville alueille saattaa olla tarve laatia asemakaavoituksen pohjaksi yleiskaava. Tarve korostuu alueilla, joille asemakaavoja joudutaan laatimaan hankekohtaisesti yksittäisiä rakennusprojekteja varten. Yksityiskohtainen aluevarausyleiskaava, jolla ohjataan suoraan rakentamista Yleisesti tällaisia alueita ovat maaseudun maisema-alueet, kyläalueet, ranta-alueet tai tuulivoima-alueet. Esimerkiksi ympäristöterveyden kannalta huomioitavaa Osallistu Osallistumis- ja arviointisuunnitelman vuorovaikutus ja vaikutusarviointi huomioiden kaavan tavoite ja tarkoitus onko vuorovaikutuksessa huomioitu ympäristöterveyteen liittyvät tahot ympäristöterveysvaikutusten arviointiin liittyvät selvitykset ja niiden riittävyys ympäristöterveysnäkökohtien merkittävyys voi vaihdella erityyppisissä yleiskaavoissa (strateginen yleiskaava, yleispiirteinen/yksityiskohtainen aluevarausyleiskaava, yksityiskohtainen aluevarausyleiskaava, jolla ohjataan suoraan rakentamista) Kaavaselostus miten kaavaselostuksessa esitetään ympäristöterveysvaikutusten selvittäminen ja huomioiminen Jatkuu.
Jatkuu Kaavakartta elinympäristön terveysriskeihin vaikuttavien toimintojen sijoittuminen ja kasvusuunta suhteessa asutukseen ja sen kasvusuuntaan sekä muihin häiriintyviin kohteisiin toimintoja yhteen sovittamalla turvataan eri maankäyttötarpeiden kasvumahdollisuudet ja samalla elinympäristön laadusta on helpompi huolehtia viheralueiden, kaupan yksiköiden, varastoalueiden yms. sijoittamismahdollisuudet asuinalueiden ja häiriötä aiheuttavien toimintojen väliin puskurialueiksi ilman epäpuhtauksin ja melun leviämiseksi ympäristöterveyden kannalta keskeisiä aluevarauksia ovat mm. yhdyskuntien vedenhankintaan, jätevesien käsittelyyn tai jätehuoltoon liittyvät aluevaraukset taustalla yleensä kunnan vesihuollon kehittäminen, jätehuoltoon liittyvät suunnitelmat tai muut toimintojen kehittämiseen liittyvät suunnitelmat, joissa ympäristöterveysnäkökohdat huomioitu kaavan laatimisen yhteydessä arvioidaan ao. selvitysten riittävyys ja ajantasaisuus alueen soveltuvuus herkkiä toimintoja ei ohjata alueille, joille ne eivät sovellu tai kaavamerkinnöillä ja -määräyksillä varmistetaan alueen ominaisuuksien huomioiminen muussa suunnittelussa ja rakentamisessa, esimerkkejä meluntorjuntatarve aluemerkinnän käyttö alueilla, joille kohdistuu liikenteen, ampuma- ja moottoriurheilutoiminnan, maa-ainesten oton yms. liittyvän toiminnan takia melutason alentamistarvetta melualuemerkintä mm. lentoaseman tai teollisuuslaitoksen aiheuttamien meluhaittojen vähentämiseksi alueilla, joilla on tarve rajoittaa melun takia rakentamista terveyshaitan poistamistarve merkintä mm. radonalueella tai muun haitan tai riskin perusteella. Radonturvallinen rakentaminen on huomioitava kaikkialla Suomessa; osoitettaessa radonherkille alueille asumista, muita herkkiä toimintoja tai työpaikkoja varmistetaan kaavamerkinnällä ja -määräyksillä radonin huomioiminen rakentamisessa suunnittelutarvemerkinnän käyttö alueilla, joilla on mm. ympäristöhäiriöiden takia tarpeellista suunnitella maankäyttöä asumiseen varatuilla alueilla, joilla on vaikea järjestää kiinteistökohtaista vedenhankintaa ja/tai viemäröintiä varmistetaan kaavamääräyksillä keskitetyn vesi- ja viemärijärjestelmän rakentaminen ennen alueen toteuttamista kehittämisalueet ja niille asetetut elinympäristöä koskevat tavoitteet (esim. vanhan teollisuusalueen käyttötarkoituksen muutos) virkistysalueiden - kuten yleisten uimarantojen vesistöalue - ympäristön tilaan vaikuttavat tekijät viheralueet ja niiden sijoittuminen asutuksen ja herkkien kohteiden läheisyyteen
Asemakaavassa määritellään alueen tuleva käyttö: mitä säilytetään, mitä saa rakentaa, mihin ja millä tavalla. Kaavassa osoitetaan esimerkiksi rakennusten sijainti, koko ja käyttötarkoitus. Asemakaava voi koskea kokonaista asuntoaluetta asuin-, työ- ja virkistysalueineen tai joskus jopa vain yhtä tonttia. (www.ymparisto.fi). Asemakaava-alueelle ei saa sijoittaa toimintoja, jotka aiheuttavat haittaa kaavassa osoitetulle muiden alueiden käytölle. Asemakaava-alueelle ei saa myöskään sijoittaa toimintoja, jotka ovat haitallisten tai häiriöitä aiheuttavien ympäristövaikutusten estämistä tai rajoittamista koskevien asemakaavamääräysten vastaisia (MRL 58 asemakaavan oikeusvaikutukset). Esimerkiksi ympäristölupaharkinnassa kaavanmukaisuutta arvioitaessa huomioidaan ovatko toiminnasta aiheutuvat päästöt lupamääräyksillä rajattavissa siten, että ne vastaavat sijoituspaikan kaavamerkinnän sisältöä (merkintää ja määräyksiä).
Esimerkiksi ympäristöterveysnäkökohdista huomioitavaa; Osallistumis- ja arviointisuunnitelman vuorovaikutus ja vaikutusarviointi huomioiden kaavan tavoite ja tarkoitus onko vuorovaikutuksessa huomioitu ympäristöterveyteen liittyvät tahot ympäristöterveysvaikutusten arviointiin liittyvät selvitykset ja niiden riittävyys ympäristöterveysnäkökohtien merkittävyys voi olla erilainen eri asemakaavoissa sen koosta ja sisällöstä riippuen Kaavaselostus miten kaavaselostuksessa esitetään ympäristöterveysvaikutusten selvittäminen ja huomioiminen Kaavakartta haitallisten vaikutusten rajoittamiseen liittyvät kaavamerkinnät ja määräykset kohteen tai alueen suojaaminen (esim. rakennuksen sivun/sivujen ääneneristävyysvaatimus; rakennukset sivut, joille ei tule sijoittaa ikkunoita tai ilmanottoaukkoja, rakennusten tuloilman otto järjestetään mahdollisimman puhtaalta alueelta) haitan rajoittaminen (esim. meluaidan tai suojaavan rakennuksen rakentamisvelvoite ennen muun alueen toteuttamista) haitan synnyn estäminen (esim. TY-1 alueelle sijoitettavaa toimintaa koskevat määräykset tai liikennesuunnittelu) toimintojen ja rakennusten sijoittuminen haitallisten vaikutusten vähentämiseksi asuntojen ja herkkien kohteiden sekä ympäristöhäiriötä aiheuttavien toimintojen (vilkasliikenteiset kadut ja tiet, teollisuusalueet) väliin sijoitetaan mahdollisuuksien mukaan vihervyöhykkeitä, varastorakennuksia, paikoitusalueita tai muita vähemmän häiriötä aiheuttavia toimintoja piha-alueiden ja parvekkeiden sijoittuminen suojaiselle puolelle rakennusta rakentamisen toteuttamisjärjestykseen vaikuttaminen melu- ja ilman epäpuhtauksien vaikutusten rajoittamiseksi kaavamerkintä ja määräys rakentaa ensin meluaita tai muu suojaksi tarkoitettu alue (esimerkiksi kaupan ja varastojen korttelialue)
Pohjavesien suojelusuunnitelmat Vesienhoitoa koskevassa laissa on määritelty pohjavesiluokituksen periaatteet ja niiden rajaaminen. Lain mukaan kunta voi laatia pohjavesien suojelusuunnitelman kunnan alueella sijaitsevalle pohjavesialueelle. Suunnitelmaan sisällytetään mm. tiedot pohjaveden pilaantumisen vaaraa aiheuttavasta toiminnasta ja arvio toimenpiteistä pilaantumisen vaaran vähentämiseksi. Kuntien yhteiset suunnitelmat Kuntien olisi suositeltavaa suunnitella yhteistyössä jätehuollon toteuttamista. Seudullista jätehuoltoa koskevia selvityksiä ja aluevarauksia tehdään yleensä maakuntakaavan teemana. Jätteiden sijoittaminen ja käsittely vaatii yleensä YVA -prosessin Kunnan vesihuollon kehittäminen Kunnan tehtävänä on kehittää vesihuoltoa yhdyskuntakehitystä vastaavasti siten, että turvataan kohtuullisin kustannuksin terveellinen ja hyvälaatuinen talousvesi sekä terveyden ja ympäristönsuojelun kannalta asianmukainen viemäröinti. Kehittäminen toteutetaan yhteistyössä alueen vesihuoltolaitosten, vettä laitokselle toimittavien ja näiden jätevesiä käsittelevien tahojen sekä muiden kuntien kanssa. Lisäksi kunta osallistuu vesihuollon alueelliseen yleissuunnitteluun. Ympäristöterveys vesihuollon kehittämisessä; alueet, joilla on havaittu talousveden laadussa ongelmia, huomioiminen suunnitelmissa jätevesien käsittelypaikkojen (puhdistamoliete, varastoaltaat yms. ) sijoittuminen ja niihin liittyvät hajuja hygieniahaitat sekä mahdolliset erityistilanteet (esim. ohijuoksutustilanteet) puhdistettujen jätevesien purkupaikat o puhdistetut jätevedet sisältävät tautia aiheuttavia o mikrobeja ja mahdollisesti loisia puhdistetuista jätevesistä on mitattu myös lääkejäämiä (mm. hormoneja) sekä huumausaineita, näitä joutuu jäteveteen ihmisen virtsan ja ulosteiden mukana
Vesihuollon alueellinen yleissuunnittelu Alueellinen jätesuunnitelma Taustalla valtakunnallinen jätesuunnitelma (mm. jätteen määrän ja haitallisuuden vähentäminen). Suunnitelmissa voidaan esittää tavoitteita mm. jätehuollon kehittämiseksi alueella. Suunnitelmien painopisteet vaihtelevat eri alueilla. Suunnitelman laadinnasta vastaavat elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ely keskus). Vesihuoltolain perusteluissa alueellisella yleissuunnittelulla tarkoitetaan usean kunnan kattavaa ylikunnallista, seudullista, maakunnallista tai sitäkin laajempaa alueellista vesihuollon suunnittelua, jota kunnat yleensä tekevät yhteistyössä alueellisen ympäristökeskuksen ja maakunnan liiton kanssa. Tällaisia vesihuollon alueellisia yleissuunnitelmia on laadittu jo ainakin 1960-luvulta lähtien. Vesienhoitosuunnitelma Vesienhoitosuunnitelmissa huomioidaan mm. virkistyskäytön kannalta tärkeät vesistöt, joissa sijaitsee EU uimarantoja. Pintavedet luokitellaan kemiallisen ja ekologisen tilajaottelun mukaan erinomaisiksi, hyviksi, tyydyttäviksi, välttäviksi tai huonoiksi. Pohjavedet luokitellaan kemiallisen ja määrällisten ominaisuuksiensa perusteella hyvään ja huonoon tilaan. Vesienhoitosuunnittelusta vastaavat ely - keskukset Vesienhoitoa koskevassa laissa on määritelty pohjavesiluokituksen periaatteet ja niiden rajaaminen. Lain mukaan kunta voi laatia pohjavesien suojelusuunnitelman kunnan alueella sijaitsevalle pohjavesialueelle. Suunnitelmaan sisällytetään mm. tiedot pohjaveden pilaantumisen vaaraa aiheuttavasta toiminnasta ja arvio toimenpiteistä pilaantumisen vaaran vähentämiseksi.
ympäristövaikutusten arviointiprosessi ympäristölupa/ vesitalouslupa kaavanmukaisuus suunnittelutarveratkaisu rakennushanke rakennuslupa TsL, ElintL mukainen ilmoitus Toimintaa ohjaavat muut lupakäsittelyt Kemikaalien teollinen käsittely ja varastointi Ydinturvallisuutta koskeva lupa Kaivoslupa
ympäristövaikutuste n arviointiprosessi ympäristölupa/ vesitalouslupa kaavanmukaisuus suunnittelutarveratkaisu rakennushanke Rakennuslupa ja ympäristölupa rakennuslupa Isot hankkeet vaativat usein YVA prosessin ja/tai ympäristöluvan. YVA-, ympäristölupa- ja kaavoitusprosessit ovat vuorovaikutteisia. Rakennuslupa-asian ratkaisemista voidaan lykätä, kunnes ympäristölupa-asia on ratkaistu, jos se rakennuksen käyttömahdollisuudet tai aiotun toiminnan ympäristövaikutukset huomioon ottaen on perusteltua. Ympäristöluvan tai ympäristönsuojelulain mukaisen rekisteröinnin vaativaa toimintaa ei saa sijoittaa asemakaavan vastaisesti tai jos alueella on maakuntakaava tai yleiskaava, on varmistettava, ettei toiminnan sijoittaminen vaikeuta alueen käyttämistä kaavassa varattuun tarkoitukseen. YVA prosessin vaatineen hankkeen YVA selostus liitetään ympäristölupa- ja rakennuslupahakemukseen. Kuntien määräyskokoelmilla rakennusjärjestys, ympäristönsuojelumääräykset, jätehuoltomääräykset ja terveydensuojelujärjestys täydennetään suunnitteluun ja rakentamiseen liittyvää ohjausta. Rakennusjärjestyksessä tai ympäristönsuojelumääräyksissä voidaan määrittää tarkemmin mm. jätevesien käsittelyyn liittyviä asioita. Rakennusjärjestyksessä voidaan määritellä suunnittelutarveratkaisua vaativat alueet tai vaihtoehtoisesti ne voidaan määrittää yleiskaavassa.
ympäristövaikutus ten arviointiprosessi ympäristölupa/ vesitalouslupa Kaavanmukaisuude n arviointi suunnittelutarveratkaisu rakennusha nke rakennuslupa Suunnittelutarveratkaisu tai poikkeaminen kaavasta Rakennushankkeen sijoittuessa asemakaava-alueen ulkopuolelle arvioidaan pääsääntöisesti aina, sijaitseeko rakentaminen suunnittelutarvealueella. Myös muilla kuin kunnan määrittelemillä suunnittelutarvealueilla voi tulla tarve soveltaa suunnittelutarveperiaatteita. Suoraan maankäyttö- ja rakennuslain mukaan suunnittelutarvealueita ovat alueet, joiden käytön tarpeet vaativat mm. teiden, vesijohdon, viemärin rakentamista tai muuta yhdyskuntateknistä toimenpidettä. Suunnittelutarveratkaisua voidaan pitää laajennettuna rakennuslupakäsittelynä, jolla varmistetaan, että rakentaminen voidaan alueelle toteuttaa lupaprosessin kautta ilman tarkempaa suunnittelua. Ratkaisun yhteydessä arvioidaan myös täyttyvätkö rakentamisen edellytykset asemakaavan ulkopuolella (mm. rakennuspaikan soveltuvuus, vedensaanti ja jätevesien käsittelymahdollisuus). Suunnittelutarveratkaisulla ei oteta kantaa toimintaan itsessään, vaan siihen, ettei rakentaminen aiheuta haittaa kaavoitukselle, estä alueen käytön muuta järjestämistä tai aiheuta merkittäviä ympäristövaikutuksia. (esimerkkejä KHO:2014:109, KHO 2013:183) Kunta voi erityisestä syystä myöntää poikkeuksen maankäyttö- ja rakennuslaissa säädetyistä tai sen nojalla annetuista rakentamista tai muuta toimenpidettä koskevista säännöksistä, määräyksistä, kielloista ja muista rajoituksista. Poikkeusta ei saa myöntää, jos se johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.
Toimintaa ohjaavat muut lupakäsittelyt Kemikaalien teollinen käsittely ja varastointi Tuotantolaitoksen sijoittamisessa muuhun toimintaan nähden on huomioitava mm. onnettomuuden leviämiseen ja kulkuun vaikuttavat seikat, kuten vesistöt, viemärit, maastonmuodot, maaperän laatu, ilmasto-olosuhteet ja rakennukset. Tuotantolaitoksen onnettomuusvaarat ja niiden vaikutukset on arvioitava. Terveysvaikutukset on huomioitava siten, että onnettomuustilanteessa vaikutusalueella olevilla ihmisillä on mahdollisuus päästä suojaan tai poistua alueelta ilman, että heille aiheutuu siitä vakavia vammoja. Sijoituksessa on otettava erityisesti huomioon ihmisten ja väestön terveyden kannalta erityisen herkät kohteet, kuten hoitolaitokset, terveyskeskukset, ostoskeskukset, koulut, päiväkodit, kokoontumistilat ja -alueet sekä asuinalueet ja muut kohteet, joissa voi samanaikaisesti olla suuri joukko ihmisiä ja joista poistuminen tai joissa suojautuminen voi olla onnettomuustilanteissa erityisen hankalaa. Jos tuotantolaitosta ympäröivän, nk. konsultointivyöhykkeen sisäpuolelle jäävälle alueelle laaditaan kaava tai sen muutos, jonka toteuttaminen saattaisi merkitä suuronnettomuusriskille altistuvien henkilöiden määrän vähäistä merkittävämpää kasvamista, kaavaa laadittaessa on tarpeen selvittää tuotantolaitoksen toimintaan liittyvät riskit onnettomuusvaaran kannalta (MRL 9 ja MRA 1 ). Nämä vaikutukset on otettava huomioon laadittaessa kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa (MRL 63 ). Tuloksista raportoidaan kaavaselostuksessa ja tarvittaessa annetaan haitallisten vaikutusten vähentämiseksi kaavamääräyksiä. (YM kirje dnro 3/501/2001).
Toimintaa ohjaavat muut lupakäsittelyt Maa-ainesten otto Maa-ainesten ottamista koskeva lupahakemus ja samaa hanketta koskeva ympäristölupahakemus käsitellään yhdessä ja ratkaistava samalla päätöksellä, jollei sitä ole erityisestä syystä pidettävä tarpeettomana (maa-aineslaki 4 a ). Maa-ainesten ottoa koskevassa lupaharkinnassa (yhteinen ympäristölupa/maa-ainesten ottolupakäsittely tai maa-ainesten ottolupakäsittely) huomioidaan asema- tai yleiskaava sekä toimenpiderajoitukset yleiskaavan tai asemakaavan laatimista ja muuttamista varten siten, ettei ottaminen saa aiheuttaa huomattavaa haittaa kaavan muuttamiselle tai laatimiselle. Luvan myöntämisen edellytyksenä on mm. se, että vedenhankintakäyttöön soveltuvan pohjavesialueen veden laatu ja antoisuus eivät vaarannu (maa-aineslaki 3 ).
Toimintaa ohjaavat muut lupakäsittelyt Kaivoslainsäädännön mukainen kaivoslupa Kaivoslainsäädännön lupakäsittelyssä arvioidaan toiminnan turvallisuuden lisäksi laajasti erilaisia asioita. Lupaharkinnassa punnitaan mitä vaaraa toiminta aiheuttaa yleiselle turvallisuudelle, ovatko ympäristövaikutukset huomattavan vahingollisia, heikentääkö toiminta merkittävästi paikkakunnan asutus- ja elinkeino-oloja ja onko edellytyksiä lupamääräyksin poistaa em. vaaraa tai vaikutuksia (kaivoslaki (621/2011) 48 ). Uraanin tai toriumin tuottamista koskeva kaivoslupahakemus ja samaa toimintaa tarkoittava ydinenergialain mukainen lupahakemus käsitellään yhdessä ja ratkaistaan samalla päätöksellä (kaivoslaki 43 ). Kaivoslain mukainen lupaviranomainen on valtioneuvosto ja kaivosviranomainen Tukes. Ydinenergialain mukainen lupa Ydinenergialain (990/1987, YeL) tarkoituksena on ihmisen ja ympäristön kannalta turvallinen ydinenergian käyttö. Ydinenergian käytöstä aiheutuvia radioaktiivisten aineiden päästöjä on rajoitettava säteilylaissa (592/1991) säädettyä optimointiperiaatetta noudattaen (toiminta on siten järjestetty, että siitä aiheutuva terveydelle haitallinen säteilyaltistus pidetään niin alhaisena kuin käytännöllisin toimenpitein on mahdollista) (YeL 7c ). Ydinlaitoksesta tai muusta ydinenergian käytöstä väestön yksilölle aiheutuvan säteilyaltistuksen enimmäisarvoista säädetään valtioneuvoston asetuksella (YeL 7 c ). Ydinenergianlain mukaisia luvan vaativia toimintoja ovat mm. ydinlaitoksen rakentaminen ja käyttäminen sekä uraanin ja toriumin tuottamiseen tarkoitettu kaivos- ja malminrikastustoiminta.