Lapuan kaupunki Talouden ja toiminnan toteutuminen 1.1. - 31.8.2015
2 Sisällysluettelo Sivunro Kolmannesvuosiraportti ajalta 1.1. - 31.8.2015 Yleistä taloudesta 3 Väestökehitys ja työllisyys 3 Käyttötalouden toteutuminen 4 Valtionosuudet ja verotulojen kehitys 5 Vuosikate 5 Investoinnit ja rahoitus 6 Yhteenveto taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta / lautakunnat 6 Kaupunginhallitus 6 Sivistyslautakunta 6 Perusturvalautakunta 7 Tekninen lautakunta 8 Ympäristölautakunta 8 Talousarvion toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen 9 Kaupunginhallitus 9 Sivistyslautakunta 10 Perusturvalautakunta 17 Tekninen lautakunta 23 Ympäristölautakunta 29
3 Kolmannesvuosiraportti ajalta 1.1. - 31.8.2015 Yleistä taloudesta Vuoden 2015 talousarvion yleisperusteluissa ja täytäntöönpano-ohjeissa on määritelty, että toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta raportoidaan vuoden aikana kolmannesvuosittain. Mahdollisista ylitysuhista on raportoitava kaupunginhallitukselle välittömästi ja samalla esitetään korjaustoimenpiteet budjetin ylitysuhan välttämiseksi. Tähän raporttiin on koottu lautakuntien selvitykset taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta. Lisäksi raportti sisältää selvitykset työllisyyden ja asukasluvun kehityksestä sekä verotulojen ja valtionosuuksien tilityksistä. Kolmen alijäämäisen tilinpäätösvuoden jälkeen vuonna 2014 vuosikate kohentui ja tulos oli ylijäämäinen kaupungin omien säästötoimenpiteiden ja ennustettua myönteisemmän verotulokehityksen vaikutuksesta. Ylijäämän muodostumiseen vaikutti lisäksi merkittävästi vuonna 2014 tehty poistosuunnitelman muutos, minkä vuoksi poistot alenivat edellisvuodesta 1,2 milj.. Kaupungin taloutta rasittavat kuitenkin yhä talouden taantuman pitkittymisen lisäksi merkittävästi valtionosuusleikkaukset, erikoissairaanhoidon menojen kasvu ja väestön kasvusta ja ikääntymisestä johtuva palvelutarpeiden kasvu. Kuluvan vuoden talousarvio on ylijäämäinen 0,5 milj.. Talousarvio on laadittu käyttötalouden osalta - 2 % tasoon verrattuna vuoden 2014 talousarvioon. Käyttötaloudessa menot ylittyvät budjetoidusta perusturvalautakunnan osalta. Väestökehitys ja työllisyys Viime vuoden lopulla kaupungin asukasluku oli 14.733, kasvua edellisestä vuodesta 41 asukasta. Heinäkuun lopulla asukasluku oli sama kuin vuoden vaihteessa, mutta elokuun lopulla asukasluku oli laskenut 14.650 asukkaaseen eli 83 henkilöllä vuoden vaihteesta. Työttömyysaste on ollut korkeampi kuin viime vuonna vastaavana aikana. Työttömyysastekäyrä on noudatellut samansuuntaista kausivaihtelua kuin viime vuonna. Työttömyysaste oli elokuun lopulla Lapualla 9,3 % (7,7 %), Etelä-Pohjanmaalla 10,4 % (9,3 %) ja koko maan keskiarvo oli 13,2 % (12,2 %).
4 Käyttötalouden toteutuminen Toimintatuloihin on budjetoitu 13,4 milj.. Toteutuma oli 8,3 milj., samalla tasolla kuin elokuussa 2014. Käyttötalouden menoihin on budjetoitu 89,5 milj.. Toimintamenoissa on budjetoitua kasvua n. 1 milj., 1,1 % verrattuna viime vuoden tilinpäätöksen mukaiseen toteutumaan. Elokuun lopun toteutuman mukaan toimintamenot olivat 1,7 milj. euroa, 2,9 % suuremmat kuin edellisvuonna vastaavana aikana. Toteutumaprosentti oli 67,2 %, kun se edellisvuonna oli 65,8 %. Toimintamenojen kasvu johtuu pääosin perusturvalautakunnan toimintamenoista, joissa oli kasvua n. 1,7 milj., 5,7 %. Erikoissairaanhoidolta ostetut palvelut ovat kasvaneet euromääräisesti 0,6 milj., 5,5 % edellisvuoden vastavasta, kun ne viime vuonna vastaavana aikana olivat samalla tasolla kuin v. 2013 elokuussa. Kasvu on kuitenkin tasoittunut loppuvuotta kohti. Toimintakatteeksi on budjetoitu 75,6 milj.. Toteutuma oli 51,7 milj., 1,7 milj. suurempi kuin vastaava edellisvuonna. Toteutumaprosentti oli 68,5 %, vuoden 2014 elokuussa 67,1 %. Lautakuntien talouden toteutumaselvityksissä on arvioitu tässä vaiheessa, että talousarvio toteutuisi eikä määrärahojen ylityksiä olisi tulossa lautakuntatasolla lukuun ottamatta perusturvalautakuntaa. Perusturvalautakunnan talousarvion määrärahojen on arvioitu ylittyvän n. 2,2 milj., josta sosiaalipalvelujen osuus 1,9 milj. ja erikoissairaanhoidon 0,3 milj.. Valtionosuudet ja verotulojen kehitys Valtionosuuksiin on budjetoitu 33 milj.. Niitä kertynee n. 33,3 milj., n. 0,3 milj. budjetoitua enemmän, mikä johtuu siitä, että valtionosuuden perusteet muuttuivat jonkin verran Kuntaliiton ilmoittamista ennakkoarvioista. Sekä syksyn oppilasmäärät että myös opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuuden omarahoitusosuus tarkistetaan loppuvuonna, mikä vaikuttaa valtionosuuden lopulliseen määrään.
5 Vuoden 2015 talousarviossa kunnallisveron kasvuarvio on lokakuussa 2014 päivitetyn ennusteen mukaan 0,7 %; talousarvioon budjetoitiin 43,6 milj.. Kuntaliitto on päivittänyt verotulojen tilitysennusteet 1.9.2015. Ennusteen mukaan kunnallisveron tilitykset koko maassa kasvaisivat 2,2 % v. 2015. Syyskuun ennusteen mukaan kaupungille tilitetyt verotilitykset toteutuisivat lähes budjetoidun mukaisina. Verotuloja yhteensä on tilitetty n. 1 milj. enemmän kuin elokuussa 2014. Vuoden 2014 verotuksen valmistuminen ja sen perusteella tehtävät jako-osuuksien muutokset loppuvuonna voivat vielä muuttaa ennustetta. Seuraava päivitys ennusteisiin tehtäneen loka-marraskuussa. Verotulojen ja valtionosuuksien toteutuminen Huhtikuu 2015 1000 TAM 2015 Ennuste 2015 Poikkeama enn./tam Tot 08/2014 Tot 08/2015 Tot-% tot/tam Kasvu % 2014-2015 Kunnallisvero 43.600 43.373-227 31.452 32.250 74,0 2,5 Yhteisövero 2.300 2.400 100 1.648 1.794 78,0 8,9 Kiinteistövero 2.700 2.800 100 24 68 2,5 Yhteensä 48.600 48.573-27 33.124 34.111 70,2 3,0 Valtionosuudet 33.000 33.300 300 21.841 22.322 67,6 2,2 Vuosikate Talousarvion vuosikate on 5,1 milj., poistot 4,6 milj. ja tilikauden ylijäämä 0,5 milj.. Elokuun lopulla vuosikate oli 4,5 milj., 0,2 milj. pienempi kuin edellisenä vuonna vastaavana aikana. Kokonaisuutena tuloslaskelman tulot ovat kasvaneet 1,5 milj. ja menot 1,7 milj. edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta. Verotulot olisivat tämänhetkisen tiedon mukaan toteutumassa lähes budjetoidusti ja valtionosuuksia saataneen 0,3 milj. budjetoitua enemmän. Korkokuluihin varatusta määrärahasta säästynee noin 0,5 milj.. Käyttötalouden osalta perusturvalautakunta on ennakoinut menojen ylitykseksi 2,2 milj.. Edellä mainitut positiiviset tekijät rahoituseriin sekä toisaalta perusturvalautakunnan määrärahaylitykset/lisämäärärahat heikentävät toteutuessaan vuosikatetta budjetoidusta yhteensä n. 1,4 milj. eli n. 3,7 milj. euroon, jolloin talousarvion tilikauden tulos on 0,9 milj. alijäämäinen. Toisaalta vuosikatteen toteutuma oli elokuussa vielä lähes edellisen vuoden tasolla. Loppuvuoden käyttötalouden toteutuman ja vuosikatteen ennustamista vaikeuttaa viime vuoden lopulla toteutuneet kertaluonteiset säästötoimet, mitkä paransivat tilapäisesti vuosikatetta. Myös verotulojen tilitykset kasvoivat viime vuoden loppupuolella.
6 Talouden kehityksestä raportoidaan kuukausittain kaupunginhallitukselle. Lautakuntien tulee edelleen loppuvuonna sopeuttaa toimintaansa käytössä oleviin määrärahoihin. On välttämätöntä pyrkiä määrätietoisesti löytämään myös sellaisia ratkaisuja, jotka alentavat pysyvästi seuraavien vuosien toimintamenoja ja/tai lisäävät tuloja. Investoinnit ja rahoitus Investointimenoihin on budjetoitu 11 milj., joista on elokuun loppuun mennessä käytetty 5,1 milj., n. 46 %. Investointituloiksi on budjetoitu 1,9 milj., joista on toteutunut 0,4 milj.. Lainojen lisäys on talousarviossa 9,7 milj. ja lyhennykset 5,8 milj.. Pitkäaikaista lainaa ei ole vielä nostettu. Rahoitustarve on katettu lyhytaikaisella lainoituksella ns. kuntatodistuksilla, joita oli elokuun lopulla 10 milj., lisäystä vuoden vaihteeseen 4 milj.. Yhteenveto taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta / lautakunnat KAUPUNGINHALLITUS Kaupunginhallitus Huhtikuu 2015 1000 TAM 2015 Ennuste 2015 Poikkeama enn./tam Tot 08/2014 Tot 08/2015 Tot-% tot/tam Kasvu % 2014-2015 Toimintatulot 900 654 632 70,3-3,3 Toimintamenot -8.701-5.014-4.890 56,2-2,5 Toimintakate -7.802-4.360-4.257 54,6-2,4
7 Projektit budjetoidaan nettona. Projektimenojen laskutus painottuu loppuvuoteen. Kaupunginhallituksen talousarviomenojen arvioidaan tässä vaiheessa kokonaisuutena toteutuvan alle talousarvion.
8 SIVISTYSLAUTAKUNTA Sivistyslautakunta Huhtikuu 2014 1000 TAM 2015 Ennuste 2015 Poikkeama enn./tam Tot 08/2014 Tot 08/2015 Tot-% tot/tam Kasvu % 2014-2015 Toimintatulot 2.059 1.419 1.660 80,6 17,0 Toimintamenot -23.197-15.933-16.102 69,4 1,1 Toimintakate -21.139-14.515-14.442 68,3-0,5 Toimintamenojen kasvu edelliseen vuoteen verrattuna on 1,1 %, mikä aiheutunee edellisen vuoden lomautuksista/talkoovapaista kasvuna tälle vuodelle. Kasvua hidastanee tälle vuodelle 1.8.2015 alkaen tehdyt säästötoimet esim. tuntiresurssin vähentäminen koskien alakouluja, yläkoulua ja lukiota sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan lakkauttaminen alakoulujen osalta samaisesta ajankohdasta. Tavoitteena on pysyä talousarviossa. PERUSTURVALAUTAKUNTA Perusturvalautakunta Elokuu 2014 1000 TAM 2015 E n n u s t e 2015 Poikkeama enn./tam Tot 08/2014 Tot 08/2015 Tot-% tot/tam Kasvu % 2014-2015 Sosiaali- ja terveyspalvelut Toimintatulot 4.966 4.966 2.920 2.866 57,7-1,8 Toimintamenot -28.177-30.077 1.900-18.945-20.037 71,1 5,8 Toimintakate -23.211-25.111 1.900-16.025-17.171 74,0 7,2 Erikoissairaanhoito Toimintamenot -17.800 18.100 300-11.479-12.113 68,1 5,5 Lautakunta yhteensä -41.011-43.211 2.200-27.504-29.284 71,4 6,5 Toimintatuloja on elokuun loppuun mennessä kertynyt hieman vähemmän kuin edellisvuonna vastaavana ajankohtana. Tulojen ennakoidaan kuitenkin kertyvän arvioidusti. Oman toiminnan toimintamenot ovat selvästi suuremmat kuin edellisvuonna, kasvua on 5,8 %. Myös menojen toteutumaprosentti on selvästi yli viime vuoden vastaavan toteutumaprosentin, joten toimintaan varatut määrärahat eivät tule riittämään. Määrärahojen ylittyminen on selvästi havaittavissa sosiaalipalveluissa, jossa lastensuojeluun ja vammaispalveluun sekä myös työmarkkinatuen kuntaosuuteen varatut määrärahat ovat ylittymässä. Sosiaalipalvelujen kustannukset ovat erityisesti nousseet vuoden 2014 viimeiseltä kolmannekselta lähtien. Talousarviota laadittaessa ei osattu varautua näin suuriin kustannusnousuihin, lisäksi talousarvio yritettiin rakentaa edellytettyyn miinusmerkki-seen raamiin. Palvelujen kysyntä on kuitenkin sellainen, että talousarvioraamissa pysyminen ei ole ollut mahdollista. Vammaispalveluissa jo lähtökohtaisesti vuodelle 2015 varattu määräraha on ollut liian alhainen, lopulliset kustannukset vuonna 2014 olivat huomattavasti vuoden 2015 määrärahaa korkeammat. Vammaispalvelun kustannukset ovat vielä vuoden 2014 alkuvuoden tasosta kohonneet, vammaispalveluissa henkilökohtaisen avun palkkakustannukset kuukausitasolla ovat vuonna 2015 olleet keskimäärin 20 000 korkeammat kuin edellisvuonna vastaavana aikana. Lastensuojelun kustannukset ovat olleet kasvussa muutaman viime vuoden ajan ja kustannusten selvä nousu ajoittuu vuoden 2014 loppupuolelle. Vuonna 2015
9 kustannukset ovat edelleen merkittävästi tästä kasvaneet ja elokuun loppuun mennessä menot ovat kasvaneet 53 % edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Työmarkkinatuen kuntaosuus kuukausitasolla on vuonna 2015 ollut keskimäärin 35 000, kun edellisvuonna vastaavana aikana kuntaosuus oli keskimäärin 16 000 eli tässäkin kustannukset ovat kuukausitasolla kasvaneet noin 19 000 :lla. Kokonaisuutena sosiaalipalvelujen menot ovat sekä euromääräisesti että toteutuma-prosentin osalta nousussa edellisiin vuosiin nähden. Muiden toimintojen kustannusten hillitsemisellä ei pystytä kattamaan lastensuojelun, vammaispalvelujen ja jaetun työmarkkinatuen kustannusten nousuja. Muun oman toiminnan osalta lähtökohtana on, että talousarvioon varatut määrärahat riittävät toimintakuluihin. Erikoissairaanhoidon osalta menojen kasvu on alkuvuodesta taantunut ja elokuussa Lapuan erikoissairaanhoidon menojen kasvu edellisvuoteen verrattuna on alle sairaanhoitopiirin keskimääräisen kasvuprosentin. Alkuvuonna arvioitiin, että lisämäärärahan tarve erikoissairaanhoitoon on 550 000, mutta elokuun tilanteen pohjalta lisä-määrärahatarvetta on pystytty alentamaan. Toteutuvat kustannukset ovat tosin vaikeasti ennakoitavissa. TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen lautakunta, ilman myyntivoittoja/-tappioita Huhtikuu 2014 TAM Ennuste Poikkeama Tot Tot Tot-% Kasvu % 1000 2015 2015 enn./tam 08/2014 08/2015 tot/tam 2014-2015 Toimintatulot 5.350 5.200-100 3.070 3.017 56,4-1,7 Valmistus omaan käyttöön 517 467-50 39 44 8,6 Toimintamenot -10.863-10.713-150 -6.706-6.679 61,5-0,4 Toimintakate -4.997-4.997-3.596-3.618 72,4 0,6 Ennuste: toimintatulot ja -menot jonkin verran alittuvat. Toimintakate noudattaa talousarviota. YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Ympäristölautakunta Huhtikuu 2014 1000 TAM 2015 Ennuste 2015 Poikkeama enn./tam Tot 08/2014 Tot 08/2015 Tot-% tot/tam Kasvu % 2014-2015 Toimintatulot 104 90 76 72,7-15,7 Valmistus omaan käyttöön 6 4 Toimintamenot -304-195 -200 66,0 2,5 Toimintakate -199-100 -120 60,3 20,7 Tulokertymä ja menojen toteutuma noudattaa talousarviota.
10 Talousarvion toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen Lautakunnat ovat laatineet raporttinsa toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta 1.1. - 31.8.2015. Kaupunginhallitus Hallintopalvelut Sähköiseen Otetaan järjestelmä Järjestelmä käyttöön syys-lokakuu 2015. kokouskäytäntöön siirtyminen käyttöön vaiheittain Sähköiset lomakkeet Otetaan järjestelmä Käyttöönottovaiheessa. kuntalaisten käyttöön Työhyvinvointikyselyn tulosten hyödyntäminen Talouspalvelut käyttöön Kehittämissuunnitelmien laadinnan sekä käyttöönoton ohjaaminen ja opastaminen Työyksikkökohtaisten ja palvelukeskuskohtaisten kehittämissuunnitelmien laatiminen on toteutunut. Koko kaupungin kehittämissuunnitelma hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa 28.9.2015. Ostolaskujen kierrätystoiminnon tehostaminen Ohjelmistopäivitys ja sisäiset koulutukset täysimääräisen hyödyn tukemiseksi Palkanlaskentaan liittyvien prosessien tehostaminen ja yhtenäistäminen Toimintatapojen sähköistäminen Ruoka- ja tilapalvelut Päivitetyn ohjelmiston käyttöönotto-koulutusten jatkaminen Selvitetään mahdollisuudet uusien taloushallinnon prosesseja tehostavien järjestelmien käyttöönottoon Toimintatapojen yhtenäistäminen, Ruoka- ja tuotantotapojen tapauskohtainen tilapalvelujen harkinta, henkilöstöresurssien toimintojen tehokas ja tarkoituksenmukainen kehittäminen käyttö, mitoitusten ajantasaistaminen Laadukkaat ruoka- ja tilapalvelut Seurataan ravitsemus- ja hygieniasuosituksia. Tarjotaan ravitsemuskasvatusta ja ohjausta asiakasryhmille. Palvelujen laatutaso mitoitusten ja resurssien mukaan. Toteutuu vuoden loppuun mennessä Koulutusta on annettu henkilöstölle, loppuvuonna toteutuu Titania-ohjelman koulutus, prosessien tarkastelu jatkuu Tutustuttu ohjelmistoihin, selvittelyjä jatketaan. Toimintatapoja on edelleen yhtenäistetty (mm. ruokalistat), käytetty henkilöstöresurssien sisäisiä siirtoja, mitoituksia on tarkistettu joissain yksiköissä. Työtä jatketaan. Ravitsemuskasvatusta eri teemoin on tarjottu omalle henkilöstölle ja mahdollisuutta osallistua myös kasvatushenkilöstölle (eri teemoin). Palvelun laatutaso ja käytänteet sovitaan yhdessä käyttäjätahon kanssa resurssien puitteissa.
11 Ammattitaitoin en henkilöstö Ammattitaitoa kehittävään ja ylläpitävään koulutukseen osallistuminen / järjestäminen. Ravistemuspassi- ja ympäristöosaava-koulutus toteutettu ruokapalveluhenkilöstölle. Jatkokoulutus tulossa. Elinkeino- ja kehittämispalvelut Uusien yrityksien syntyminen ja toimivien olemassaolon/kasvun edistäminen Seudullisten / Thermopoliksen Lapualla vaikuttavien hankkeiden määrä Asukasluvun myönteinen kehitys, houkutteleva ympäristö yrityksille Lapuan kansainvälistymisen edistäminen eri foorumeilla Ympärivuotisen matkailun kokonaisvaltainen kehittäminen kärkenä matkailukeskittymä Teemapohjaisen matkailun kehittäminen Sivistyslautakunta Eri organisaatioiden yritysneuvojien yhteistyö YritysSuomessa sekä Uusyrityskeskuksen kanssa toiminta INKA (Innovatiiviset kaupunkiseudut) ja muiden rahoitusohjelmien hyödyntäminen paikallisella tasolla Kuntamarkkinoinnin eri toimenpiteet Kuntien yhteistyö Verkostoitumisen edistäminen, osallistuminen eri tapahtumiin, kansainväliset seminaarit ja messut Matkailukeskittymän Simpsiö - Vanha Paukku kehittäminen Verkostoitumisen edistäminen tuotekehitys ja laadun kehittäminen, sähköisten markkinointi- ja myyntikanavien käyttöönotto 36 perustettua yritystä, nettokasvu 16 2 hanketta käynnissä, 2 hyväksytty, 6 valmistelussa etuovi.com, ilkka.fi, printti, Komia (maksettu julkisuus) Rakvere ja Hohenlockstedt -yhteistyö (kunta-koulu-yritys-taso ml viralliset vaihdot), kv yritysryhmähankevalmistelu yhteistyössä Kauhavan matkailuyrittäjien kanssa Matkailuesitteen 2015 suurjakelu, ryhmäretkikohderyhmät/ esite ja -jakelu, Pohjanmaan Huiput (Kauhava - Lapua-yhteistyö), muu verkostoyhteistyö, messut, workshopit, sininentie.fi-kehitystyö, luontomat-kailuhankkeistukset YLEISHALLINTO Turvataan säädösten ja valtuuston päätösten mukaiset resurssit palveluyksiköille Käyttösuunnitelma Toteutunee VARHAISKASVATUS Tavoite Toimenpiteet/tavoitetaso Toteuma Varhaiskasvatuspalvelun kysyntään vastaaminen/ Tilapäisten toimipisteiden korvaaminen Uudet päivähoitopaikat ja tilaratkaisut. Alangon päiväkoti-koulu Päivähoidon sisällön laadullinen kehittäminen Työhyvinvoinnin vahvistaminen osaamisen jakaminen, osallisuus Jaettu- ja pedagoginenjohtajuus Lasten ja huoltajien osallisuuden Toteutumassa (Valtuuston päätös 27.4.2015) Toteutumassa Henkilöstökysely Varhaiskasvatuslaki 1.8.2015
12 Erityisvarhaiskasvatuksen kehittäminen Avoimen varhaiskasvatuksen vakiinnuttaminen lisääminen Monialainen yhteistyö Varhaiskasvatuksen suunnitelma Valmistunut 9/2015 Erityis- ja tukipalvelujen kehittäminen yhdessä esi- ja alkuopetuksen kanssa Osa-aikaisten varhaiskasvatuspalvelujen korvaaminen Toteutumassa Yhteiset tapaamiset/tiedon-siirto Joustava esi- ja alkuopetus PERUSOPETUS Alakoulut Toimintatuotot/Tulot 51,7 %, (päivähoitomaksut 7/2015 saakka) Toimintakulut/Menot 69,4 % Talousarvion Toimintakate/Jäämä 31.8.2015 72,3 % (vertailu % 66,6) Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuen kehittäminen lähikouluilla. Erityisopetuksen vuosikellon päivittäminen Nepsy-valmennuksen jatkaminen. Mun sieluun sattuu hankkeen edellyttämien toimenpiteiden ja käytänteiden kehittäminen kouluissa. Toteutuu Vuosikellosta tulee maakunnallinen versio kunnallisen lisäksi., päättyy marraskuussa 2015 Yläkoulu Oppilaiden, huoltajien ja sidosryhmien osallisuuden parantaminen Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman päivittäminen poikkihallinnollisesti Oppilaskuntatoiminnan vakiinnuttaminen alakouluilla. Opetussuunnitelmatyön edellyttämien arvokeskustelujen käyminen ja prosessiin osallistaminen. Toteutunee, kesken osittain viranhaltijan vaihtumisen vuoksi Turvata päättötodistukse n saannin kautta jokaiselle oppilaalle pääsy toisen asteen opintoihin. Laadukas opetus pätevällä ja määrältään riittävällä henkilöstöllä. Päättötodistus ja oppilaanohjaus sekä seuranta. Keväällä 2015 9. luokkalaisista päättötodistuksen sai 100 %. Päättötodistuksen saaneista yhteishaussa opiskelupaikan sai 97 %. 3 % päättötodistuksen saaneista jatkoi 10-luokalle. Tällöin jatko-opintojen pariin jatkoivat kaikki. Henkilöstön kelpoisuus on 94 %. (50/53) Koulukiusaamis en ehkäisy KiVa-koulu-projekti / 0-toleranssi. Koulussa esiintyneisiin koulukiusaamistapauksiin on puututtu suunnitellulla tasolla ja tavalla. Kodin ja koulun yhteistyö. tehostettu poissaoloihin puuttuminen Aktiivinen yhteydenpito koteihin. Kotien osallistaminen. Seuranta oppilashallintajärjestelmän keinoin. Yhteydenpito on jatkuvaa ja nopeaa. Helmi-seuranta toimii hyvin suurimmalla osalla oppilaita. Runsaat selvittämättömät poissaolot kohdistuvat rajalliseen oppilasjoukkoon. Näissä tapauksissa taustalla usein myös laajempaa selvitettävää. Kasvatuskeskustelukäytäntö otettu käyttöön. Opetussuunnitel Henkilöstön koulutus Henkilöstöä on tiedotettu uudistuksen etenemisestä
13 mauudistukseen valmistautumine n Aktiivinen arki Liikkuva koulu -hanke, kerhotoiminta ja koulupäivän kokonaisuuden rakentaminen jatkuvasti maakunnallisen yhteistyön kautta. Oma henkilöstö on kokouksissaan valmistautunut uudistuksen mukanaan tuomiin suunnittelutehtäviin. Lapuan yläkoulu kuuluu aktiivisesti liikkuva koulu hankkeeseen ja toteuttaa ohjelman toimintasuunnitelmia. Kerhotoiminta on monipuolistunut ja kokonaiskoulupäivälle on luotu raameja mm. varaamalla koulun tiloja oppilaskäyttöön koulun jälkeen. Määrärahat Toimiala TA 2015 Toteutuma 31.8.2015 Käyttö% 21.8.2015 Perusopetus luokat 7-9 2.762.335,00 1.995.480,76 72,2 Erityisopetus luokat 7-9 324.465,00 253.112,15 78,0 LUKIOKOULUTUS Käyttöprosenttiennuste vuoden 2015 loppuun - perusopetus 108 % - erityisopetus 106 % (budjetti -45000 eroa 2014 tasosta) Turvataan Lapuan nuorille opetukseltaan tasokas sekä varusteiltaan ja tiloiltaan ajanmukainen, kilpailukykyinen lukio. - kehitetään opetuksen sisältöä ja toteutusta arviointityön kautta valittujen kehittämishankkeitten avulla - hankitaan investointisuunnitelmaan esitetyn mukaisesti lisää opetusteknologiaa ja kalustoa - uudisrakennuksen suunnittelussa edetään vähintään esitetyssä aikataulussa Opetuksesta on vastannut rehtorin lisäksi kevätlukukaudella 2015 23 ja syyslukukaudella 2015 22 opettajaa. Keväällä 2015 määräaikaisista (tunti)opettajista yhdeltä ja syksyllä 2015 yhdeltä puuttui lukion aineenopettajan kelpoisuus. Kaikissa vakinaisissa viroissa (20) on pätevät viranhaltijat. Tältä osin tasokkaan opetuksen tavoite toteutuu. Ajanmukaisuuden ja kilpailukykyisyyden tavoite toteutuu varusteiden osalta vain osittain. 50 % lapualaisista peruskoulun 9. luokan oppilaista aloittaa toisen asteen opinnot Lapuan lukiossa syksyllä 2015. Vähintään 90 % lukioikäluokasta suorittaa sekä lukion oppimäärän että - pidetään ysiluokkalaisille suunnattuja lukioinfoja yhteistyössä Lapuan yläkoulun kanssa - jatketaan lukiokoulutuksen yhteismarkkinointia Opinlakeuden lukioiden kanssa - lukion näkyvyyttä paikallisella tasolla lisätään esim. lehtijuttujen muodossa - lukion opetusjärjestelyt (ops ja kurssitarjotin) mahdollistavat kolmen vuoden tavoiteaikataulun - järjestetään yksilöllistä opinto-ohjausta Tilojen osalta tavoite ei toteudu. Lapualaisista peruskoulun keväällä 2015 päättäneistä 88/175 eli 50,3 % haki ensisijaisena hakijana Lapuan lukioon. Näistä 85/175 eli 48,6 % opiskelee lukiossa ensimmäisen vuoden opiskelijana. Tavoite lähes toteutui. Keväällä 2015 abiturientti-ikäluokka oli 68 opiskelijaa. Kevätlukukauden päättyessä 57/68 opiskelijaa 84 % ikäluokasta sai sekä lukion päättötodistuksen että
14 ylioppilastutkinnon kolmessa vuodessa, loput enintään neljässä vuodessa. - opintojen etenemistä seurataan systemaattisesti (aineenopettajat, ryhmänohjaajat, opinto-ohjaaja) ylioppilastutkintotodistuksen kolmen vuoden lukio-opintojen päätteeksi. Kolmen vuoden tavoiteajan osalta koulun asettama tavoite ei toteutunut. 59/68 opiskelijan (87 %) oman opiskelusuunnitelman mukaisena tavoitteena oli lukion oppimäärän ja ylioppilastutkinnon suorittaminen kolmessa vuodessa. Opiskelijoista 57/59 (97 %) pääsi tavoitteeseensa ja 2/59 opiskelijan (3 %) tavoite jäi saavuttamatta. Kolmen vuoden tavoiteajan osalta opiskelijoiden oman opiskelusuunnitelman mukainen tavoite toteutui koulun asettamaa tavoitetta paremmin. 9/68 opiskelijan (13 %) oman opiskelusuunnitelman mukaisena tavoitteena on valmistuminen 3½-4 vuodessa. Yli kolmea vuotta pidemmän opiskeluajan osalta tavoitteen toteutuminen raportoidaan tilinpäätöksessä. Talouden toteutuminen Tarkastelujaksolla lukiokoulutuksen oman toiminnan menot ovat toteutuneet suunnitellusti. Tulojen osalta myyntituloissa kunnilta/kuntayhtymiltä ja muissa myyntituloissa ollaan tavoitetasoa jäljessä. Muiden vuokratulojen osalta ollaan tavoitetasoa edellä. Toimintakatteen perusteella voidaan todeta, että lukiokoulutuksen käyttötalous toteutunee suunnitellusti annettujen määrärahojen puitteissa. MUSIIKKIOPISTOPALVELUT Valtionosuustuntimäärän säilyminen nykyisellä tasolla Koko toiminnan kehittäminen valtakunnallisen ja opiston oman opetussuunnitelman puitteissa - Musiikkiopiston säilyminen itsenäisenä, ei yhdistymistä muihin musiikkiopistoihin - taloussäästöjä ei tehdä valtionosuuden menettämisen riskillä a) Työkaluna v.2013-14 toteutetun Virvatuli-itsearviointi-hankkeen tulosten mukaisen kehittämissuunnitelman luominen b) opiston uuden opetussuunnitelman käyttöönotto c) henkilöstön monipuolisen osaamisen hyödyntäminen d) avoimuus toiminnassa ja tiedotuksessa niin talon sisällä kuin ulospäinkin toteutunut, lisäksi valtionosuuteen valtakunnallinen korotus 0,81 /t (5723 ) a) toteutunut, b) ei toteudu, siirtyy v. 2016 c) toteutunut, mm. musiikkileikkikou-lu opetuksessa, Nuottipaja-toiminna ssa, koulujen vaskivalmennukses sa, Rytmimusiikin historian ja tyylin tuntemuksessa
15 d) toteutunut, ulospäin mm. webbisivujen uudistus 05/15 Taloudellisten tavoitteiden toteutuminen: Kokonaisbudjetin käyttöaste 31.8.15 oli 68,8 % (v. 2014 vastaavana aikana 68,8 %). Lukukausimaksutuotot 30.4.2015 50,9 % (30.4.14 48,7 %), syksyn lukukausimaksuja ei vielä laskutettu. Lukukausimaksutuotto toteutunee ennusteiden mukaisesti. V. 2015 budjetin arvioidaan toteutuvan budjettisuunnitelman mukaisesti.
16 KIRJASTOTOIMI Tunnusluvut Kirjastossa on laadukas, monipuolinen ja ajantasainen aineistokokoelma Kirjaston aineistonhankinta on vähintään OKM:n laatusuosituksen tasolla Kirjastossa on ajantasainen ja moderni kirjasto- ja tiedonhakujärjestelmä Alle 5 vuotta nuoremman aineiston määrä on vähintään 30-40 % kirjaston kokoelmasta ja poistot n. 8 % vuodessa, aineiston lainaus kasvaa. Kirjastoon hankitaan vähintään 300 kirjaa, joista osa sähköisessä muodossa ja vähintään 100 kpl muuta aineistoa /1000 as. vuodessa. Kirjastossa on käytössä Aurora-kirjasto-ohjelmisto, verkkokirjasto ja kansallinen Finna-tiedonhaku-ohjelma. Käytössä on myös i-padeja tiedonhaun- ja kirjastonkäytön opetukseen Toteutuu osittain, nuoren aineiston määrä jäänee noin 15 %:iin, poistojen määrätavoite ei toteudu Toteutuu kirjojen osalta, muun aineiston osalta ei toteudu osittain, Finna vielä kesken, toteutunee Kirjaston käyttö lisääntyy Lainaus- ja kävijätilastojen seuranta Toteutunee tai pysyy lähes ennallaan Tp 2012 Tp 2013 Ta 2014 Ta 2015 Tot 2015 Lainat/as 18,11 17,4 20,5 18 toteutunee Käynnit/as 8,25 8,35 10,5 9 toteutunee Aineiston hankinta / kirjat / 301 308 410 350 toteutunee laatusuositus 300 /1000 as Aineiston hankinta /muu aineisto/ laatusuositus 100 /1000 as 64 57,6 75 100 ei toteudu, hankinta kuitenkin lisääntyy Verkkokäynnit kstossa / as 1,76 2,47 4 4 ei toteudu Lainaajat % / asukasluku 38,2 34,7 40,5 38,5 toteutunee Lainaus / kokoelma 1,87 1,7 2,5 2,5 ei toteudu Taloudellisuus 1,3 1,2 1 1 toteutunee Toimintakulut /as 43,25 44.7 42 43 toteutunee Taloudellisuus = henkilöstökulut/as + aineistokulut/as käynnit/as + lainat/as KULTTUURITOIMI Tavoite Toimenpiteet Toteutuma Mittarit Kulttuuripalvelujen/Vanhan Paukun kehittäminen vetovoimaisuuden ylläpitämiseksi/lisäämiseksi infran parantaminen/ korjaus/käyttöönotto aloitteet/toteutus 1-2 kohdetta: Makasiinin kokoustila Ämyrin toimitila Työkalutehtaan yritystilat kokonaiskävijämäärä/ lähtövuosi 2015 1.1.-31.12.2015 arvio 160.000 kävijää
17 yritys- ja yhdistystoiminnan sekä matkailun kehittäminen palvelujen sisältöjen kehittäminen 1-2 uutta toimijaa/ toiminnan tehostuminen Ryhmämatkailun lisääminen: Ämyri ry, Luova Paukku, Leader-hankkeet(2) 1-2 uutta toimintamuotoa/kohderyhm ää: kulttuuriresepti : terv.keskus/apteekki/ kultt.toimi Taidemuseon kesänäyttelyn uusi kävijäennätys opastetut ryhmät/ henkilöt 1.1.-31.8.2015 opastettuja ryhmiä 35 (vuositavoite 73) osittain tapahtumiin osallistuneet max. 136 osallistujaa v.2014 2805 v.2015 4011 Määrärahojen käyttöprosentti 31.8.2015 53 % (tasaisen taulukon mukaan 66,64 %) KANSALAISOPISTO Opiston strategia ja kehittämissuunnitelma Laaditaan strategian pohjalta toteutunut vuosille 2015-17 kehittämissuunnitelma Opistossa kestävän kehityksen Laaditaan kestävän kehityksen ei toteudu teemavuosi 2014-15 toimintaohjelma opistolle Yhteistyöhankkeen toteuttaminen Toiminnallisen yhteistyön kehittäminen ja toteutunut Järvilakeuden kansalaisopiston kanssa taloudellisen tehokkuuden arviointi Media- ja verkko-opetuksen kehittäminen Mediapajatoiminnan käynnistäminen toteutunut Asianmukaiset tilat kudonnalle ja tekniselle työlle keskustan alueelle Jokilaakson teknisen työn tilojen käyttöönotto ja kudontatilojen siirtyminen toteutunut Lapuan taidekoulun toiminnan kehittäminen Virvatuli-itsearviointi-prosessin pohjalta määriteltyjä kehittämistavoitteita Paukusta Sööstettiin - opetustarjonnan laajuus vastaa kysyntää (n. 250 opisk./vuosi) - laaditaan tanssitaiteen opetus-suunnitelma yleisen oppimäärän mukaan - tiedottamisen ja kaksisuuntaisen viestinnän tehostaminen taidekoulun, oppilaiden ja vanhempien välillä Talouden ja toiminnan toteutuma Talouteen liittyvät Ta 2015 Toteuma Toimintatuotot 159.800 89 711 (56 %) Kurssimaksut 125.000 24 102 (19,3 %) - suurin osa toimintatuotoista tulee syksyllä, kurssien laskutus alkaa vasta syys-lokakuussa Valtionosuus (netto) 403.269 - valtionosuuden tuntimäärä laski ja valtionosuus jäi arviosta (380.539 ) Toimintamenot 766.181 487.809 (63,7 %) - vaikka toimintamenot (palkat) ovat vuoden viimeisellä kolmanneksella suurimmat, toisella kolmanneksella ei juuri ole ylittyy ei toteudu kehittämis-suun nitelma tehty
18 tuntiopettajien palkkakuluja Toimintakate 606.381 398.098 (65,5 %) Toimintaan liittyvät Opetustuntimäärä 10 500 arvio toteutuvista tunneista 10 500 h Opiskelijamäärä 3200 arvio 2850 opiskelijaa Osallistujamäärä 6100 arvio kurssille osallistujaa 5800 LIIKUNTATOIMI Tavoite Toimenpide Toteutuma Kannustaa kuntalaisia huolehtimaan ennaltaehkäiseväsi terveydestään liikunnan avulla läpi eliniän Laadukkaat turvalliset ja monipuoliset liikuntatilat ja -paikat Monipuoliset, kuntalaisille edulliset liikuntapalvelut, erityisryhmät huomioiden Toteutuu Tunnusluvut TA 2015 Toteutuma Toimintatulot 417.300 325.947 Toimintakulut 802.650 673.663 Uimahallin kävijämäärä 75.000 42.698 Uimakoulu 590 (587) 24.228 NUORISOTOIMI Nuorisotalon käyttäjien ja nuorisotilan kävijämäärien pysyminen samana tai lisääminen Kansainvälisyyden aktivoiminen Avoin nuorisotoiminta 50 kävijää/ aukiolopäivä. Nuorisotalon käyttäjämäärien seuranta EU:n nuoriso-ohjelman mahdollisuudet Vähintään 3-4 nuorten kansainvälistä Toteutuu Toteutuu
19 Nuorisopalvelujen laadun seuraaminen ryhmätapaamista tai muuta projektia / vuosi Henkilöstön ammattitaidon ylläpitäminen. Työpaikkakokoukset ja työseuranta, asiakaspalautteet Vuosittaiset arviointikohteet 2015 Nuorisotalon käyttö Toteutuu; Nuorisotyö-päivät, työpaikka-kokoukset Tunnusluvut Tp 2012 Tp 2013 Ta 2014 Ta 2015 31.8.2015 Toimintatuotot 11 900 93 433 72 390 72 450 175 % Henkilöstökulut 179 987 221 107 242 365 244 536 58 % Palvelujen ostot 62 000 40 004 54 750 44 650 74 % Aineet, tarvikkeet, tavarat 23 400 16 824 19 200 20 200 46 % Avustukset 25 200 31 037 24 500 24 500 103 % Vuokrat 2 500 5 082 3 300 3 300 137 % Muut toimintakulut 2 000 330 2000 2 000 62 % Toimintatuotot ovat suuret mm. kansainvälisen seminaarin hankerahoituksen vuoksi. Vastaavasti kulut kansainvälisistä hankkeista näkyy ja tulee näkymään menopuolella. Toimintakate ei tule ylittymään.
20 Perusturvalautakunta Sosiaalipalvelut Sosiaalipalveluiden osalta toimintamenot ovat kasvaneet huomattavasti edelliseen vuoteen verrattuna. Erityisesti toimintamenot ovat kasvaneet lastensuojelun, henkilökohtaisen avun ja jaetun työmarkkinatuen osalta merkittävästi. Sosiaalityön ja lastensuojelun kehittäminen vaatii rakennemuutoksia ja erityistä panostamista ennaltaehkäisevään työhön kustannusten hillitsemiseksi. Lastensuojelun ennaltaehkäisevä työ vaatii lisää henkilöstöresursseja, jotta työskentelyn painopiste saadaan pois tulipalojen sammuttamisesta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että erityisesti perheohjaukseen, mutta myös sosiaaliohjaukseen tarvitaan kipeästi lisää henkilökuntaa. Panostamalla omaan toimintaan esim. perhetyön osalta, voidaan vähentää ostopalveluiden määrää ja pitkällä tähtäimellä sijoitusten tarvetta. Lastensuojelun kustannukset ovat tuplaantuneet viimeisten vuosien aikana. Elokuun loppuun mennessä lastensuojelun kustannukset olivat 810 000 e, määrärahan ollessa koko vuodelle 938 000 e. Tämän kehityksen taustalla on mm. koetteleva yhteiskunnallinen tilanne, moniongelmaisten perheiden lisääntynyt määrä sekä tehostettu lastensuojelutyö. Talousarviomäärärahojen ylit tyminen on ollut väistämätöntä heti alkuvuodesta lähtien. Vammaispuolella henkilökohtaisen avun kustannukset olivat elokuun lopulla 666 000 e. Kustannukset ovat enemmän kuin kaksinkertaistumassa suhteessa budjetoituun määrärahaan 450 000. Henkilökohtaisen avun asiakasmäärä ei ole niinkään lisääntynyt, vaan kotona asuminen henkilökohtaisen avun turvin sekä ympärivuorokauti-sesti. Vastuu työttömien hoidosta on siirtymässä yhä enemmän kunnan tehtäväksi. Jaetun työmarkkinatuen kustannukset ovat voimakkaassa nousussa vuoden alusta voimaan astuneen lain myötä. Tämän seurauksena kuntien rahoitusvastuu laajeni koskemaan vähintään 300 päivää työttömyysajan tukea saaneisiin. Kunnan rahoittama osuus on 300-999 päivää työmarkkinatukea saaneiden osalta 50 % ja vähintään 1 000 päivää tukea saaneiden osalta 70 %. Työttömyyden kasvaessa, kasvaa samassa suhteessa myös pitkäaikaistyöttömyys. Lapuan työttömien määrä on kasvanut sadalla elokuusta 2014, ollen nyt yhteensä 610 (9,3 %). Kuluneen vuoden aikana on ollut 91 työnhakijaa ensimmäistä kertaa jaetulla työmarkkinatuella. Lisämenoja lakimuutoksen johdosta on syntynyt kaupungille työmarkkinatuen kustannusvastuista yhteensä yli 110 000 e. Kulujen hillitsemiseksi tarvitaan kattavia työkykyselvityksiä, kaupungin omien työllistämismäärärahojen lisäämistä, aikuisten työpaja-tyyppistä toimintaa, jossa voidaan toteuttaa kuntouttavaa työtoimintaa sekä resursseja ryhmämuotoiseen toimintaan. Lokakuussa on aloittamassa Osku-hankkeen hanketyöntekijä, jonka työpanoksesta suurin osa kohdistuu pitkään työttömänä olleisiin työnhakijoihin. Perusturvalautakunnan päätöksen mukaisesti Lapuan työnhakijat ry aloittaa ryhmämuotoisen kuntouttavan työtoiminnan. Tämä toiminta kestää vuoden loppuun saakka.
21 Tarkoituksena on Liuhtarin hoivaosastolta vapautuneiden tilojen muuttaminen kehitysvammaisten työtoiminnan ja päivätoiminnan käyttöön kuluvan vuoden aikana.
22 Vanhustyö Koko kotihoito on yhdistetty yhdeksi kokonaisuudeksi ja kahden perhetyöntekijän resurssi on siirretty alle 65-vuotiaiden kotihoidosta hallinnollisesti muun kotihoidon yhteyteen. Hopearinteen asumisyksiköissä on otettu käyttöön uusi johtamisjärjestelmä, jossa kahdella 15-paikkaisella yksiköllä on yhteinen esimies. Uusi 60-paikkainen Palvelukoti Jokilintu on otettu käyttöön. Vanhustyön osalta talousarvion tuottojen ja menojen ennakoidaan toteutuvan talousarvion mukaisena. Terveyspalvelut Päivystysasetuksen muuttuessa vuoden alusta myös terveyskeskuksen vastaanottoaikoja muutettiin. Virka-ajan ulkopuolinen päivystys siirtyi sairaanhoitopiirin hoidettavaksi, sen sijaan Lapualla jatketaan vastaanottotoimintaa ns. kiirevastaanottona arkisin klo 16-20 sekä viikonloppuisin klo 10-20. Toiminta-aikojen supistamisella pystytään saamaan säästöjä aikaan. Sairaanhoitopiirin päivystyspolin käyttö on alkuvuonna em. muutosten vuoksi kasvanut, mutta käyntihinnaston hinnat ovat laskeneet 50 %, joten terveyskeskuspäivystyksen kustannukset ovat edellisvuotta alhaisemmat. Lääkäripalveluissa vuokralääkäreitä käytetty ainoastaan viikonloppuisin, hammaslääkäripuolella on vielä alkuvuonna jonkin verran ostettu vuokralääkäripalveluja. Lääkekeskuksen toiminta on lakannut vuoden alusta ja lääkkeet hankitaan sairaanhoitopiirin kautta. Hoivaosaston ja Liuhtarin hoivaosaston toiminta on lakannut elokuussa 2015 ja potilaat ovat siirtyneet tehostettuun asumispalveluun Palvelukeskus Jokilintuun. Samoin vakinainen henkilökunta on siirtynyt asumispalveluyksikköön. Erikoisairaanhoidon menojen kasvu on rauhoittunut alkuvuoden menokehitykseen verrattuna. Sairaanhoitopiirin tuottamissa palveluissa nousua kuitenkin edellisvuoteen verrattuna on 557 267. Nousuprosentti on enää 4,8 % ja on alle sairaanhoitopiirin keskiarvon, joka on 6,0 %. Kustannukset ovat nyt 824 /asukas ja sairaanhoitopiirissä keskimäärin 837 /asukas. Uutena erikoisalakohtaisena menona erottuu akuuttilääketiede, jonka summa on 31.7. 290 812. Menojen lisääntymistä on lisäksi eniten ortopediassa ja keuhkosairauksissa. Eniten säästöä on syntynyt sisätautien ja neurologian erikoisaloilla. Erikoissairaanhoidon menojen ylitys tulee todennäköisesti vielä jonkin verran tasoittumaan loppuvuoden aikana. Lähetemäärissä on nousua merkittävästi vain ilman lähetettä päivystyspoliklinikalle menneissä tapauksissa. Tämän aiheuttaa lähinnä supistuneiden terveyskeskuksen
23 Sosiaalipalvelut kiirevastaanotto-aikojen lyhentyminen. Terveyskeskuksen omat lähetemäärät eivät ole lisääntyneet. Nousua niissä on vain 0,3 prosenttia heinäkuun loppuun mennessä. Tämän hetkisen arvion perusteella erikoissairaanhoidon menot tulevat ylittymään ja noin 300 000 suuruiseen ylittymiseen tulee varautua tässä vaiheessa. Sosiaalityö, lastensuojelu ja toimeentuloturva: Ammatillisen pätevyyden omaava henkilöstö ja sen pysyvyyden turvaa minen Asiakkaan itsenäisen selviytymisen tukeminen kaupungin strategian mukaisesti Koulutetun henkilöstön rek rytointi (esim.yliopisto-opis keli joita opiskelun aikai seen harjoitte-luun) ja jo pä tevyy den omaaville tar peenmukai nen lisäkoulutus sekä työn ohjaus Perhe- ja yksilökohtaiset suunnitelmat pitkäaikaisille asiakkaille, vähintään 90 %:lle osittain. Rekrytointiprosessia jatketaan edelleen.. Lastensuojeluun on haastavaa rekrytoida muodollisen pätevyyden omaavia työntekijöitä. Työnohjausta on järjestetty. Lastensuojelu Sijaishuollon määrällinen väheneminen, ennalta ehkäi sevän työn tavoit teellinen lisääminen Perheohjauksen suunni telmallisuus Prosessimaisen lasten suojelutarpeen selvitys työn käynnistäminen Kasvatus- ja perheneuvonta: Ajoissa annetut lapsen kas vua ja kehitystä tukevat avo huollol-liset palvelut riittävät turvaamaan lapsen terveen kasvun ja kehityksen perhekeskus Alku-, väli- ja loppuarvioinnit, asiakkuuksien kesto 6 kk tai 10 tapaamista LasSe-hankkeen koulutuksiin osallistuminen Työparina sosiaalityöntekijä ja perheohjaaja Perheväkivalta -avainkoulut tajan koulutus työn tueksi Ei ole toteutunut. Sijaishuolto on kasvanut määrällisesti. Kaksi määräaikaista perhetyöntekijää on valittu ennaltaehkäisevään lapsiperheiden kotipalveluun. Työ on alkanut kesällä 2015. Työparina yhä enemmän toinen viranomaistaho, kuten sh, th, kuraattori, opettaja tai psykologi. Avainkouluttajat koulutettu. Kasvatus- ja perheneuvon nan palveluiden toimivuus ja saatavuus Palveluiden saatavuus: - akuutti kriisi < 1 vk - toimintaan liittyvä tutkimus, ohjaus ja neuvonta < 3 vk Vanhemmuutta tukevien ryh mien toiminnan kehittäminen Terveyskeskuspsykologi: Äitien synnytyksen jälkeisen masennuksen hoi don tehos taminen ja toi mivien hoito ket jujen ke hittäminen - terapia < 2 kk Ryhmien määrän seuranta vuosittain Osallistumisprosentin seu ranta Ryhmien kokoontumisten määrä vähintään 20 x vuosi Hoitoon ohjautumisen määrä ja seuranta eri toimipisteissä Ennaltaehkäisevän päih- Päihteiden käytön puheeksi ottaminen Vanhempana vahvemmaksi -ryhmä ei päässyt alkamaan keväällä 2015, koska ei ollut riittävästi osallistujia. Yhteistyö äitiysneuvolan kanssa on toimivaa ja asiakkaita ohjautuu psykologille.
24 de työn sisällyttäminen vastaan ottotyöhön Puheterapia: Puheterapiapalvelujen riittävä saatavuus Vammaispalvelut: Asiakkaiden tukeminen löytä mään muita keinoja ongel matilanteiden ratkaisemiseksi arviointi < 1kk terapia < 4 kk osittain. Asiakasmäärä kasvanut => vastaanotolle tulematta jättäminen lisääntynyt opiskeluterveydenhuollossa puheterapeutin 50 % työpanos Ajantasaiset palvelu suunnitelmat kaikilla vammaispalve luja saa ville Suunnitelmien sisältö vastaa maan osallistujien tarpeita ja toimintakykyä, 100 % Kehitysvammahuollon henki löstön yhteiskäyttö Mielenterveys- ja päihdepalvelut: Työ- ja päivätoimintatilat sa man katon alla Tavoitteissa vuoden 2016 alusta Palvelurakenteen selkiyttä mi nen ja palveluiden kehittämi nen Kokonaissuunnitelma ja sen mukaiset toimenpiteet Päihde- ja mielenterveys asioista vastaava sosiaali työntekijä Päihde- ja mielenterveystyö ryhmän Suunnitelma vielä kesken. Ei ole vielä toteutunut Tavoitteellinen työsken tely palveluiden järkeistämiseksi perustaminen Asiakassuunnitelmat ajan ta salle Tukiasuntojen keskittäminen Oppimestarille, jossa 13 asuntoa Tuetaan kotona asuvia mielenterveyskuntoutujia -> jal kautuvan työn lisääminen Jalkautuvan työn lisäämiseen ei tällä hetkellä resursseja. Vanhustyö Kotona asumista tukevat toiminnot ja palvelut: Kotihoidon resurssien mah dollisimman tehokas käyttö ja tasapuoliset palvelut kuntalai sille Alle 65-vuotiaiden ja yli 65-vuotiai den kotihoidon henki löstö yhdiste tään saman joh don alle Kuvaavien mittareiden käyt töön otto ja/tai tehostaminen Kotihoidon optimoinnin ja mobiiliteknologian hyödyntä minen Ei vielä toteutunut Käyttöönotto syksyllä Kotihoidon johtamisjärjestel män muutos Palveluohjauksen ja palvelu neuvonnan tehostaminen Palveluasuminen: Rai-johtamisjärjestelmän käyt töönotto Henkilöstön työnkuvat uudis te taan ja tarkistetaan Terveydenhoitajan toimen muuttaminen kotihoidon päällikön viraksi Hyvinvointia edistävien koti käyn tien kehittäminen, vas tuuhoitajan nimeäminen tar vittaessa Ei vielä toteutunut Pitkäaikaishoivaa uudis te- Pitkäaikaisen laitoshoidon paikat Suunnitelmat tehty ja vastuuhoitaja nimetty
25 taan, rakenteita ja toimintata poja muutetaan Osaamisen lisääminen nimi kemuutosten avulla korvataan tehostetun palveluasumisen paikoilla Matintuvan lähihoitajan toi men muuttaminen sairaan hoitajan toimeksi Hoidettu sisäisillä siirroilla
26 Terveyspalvelut Vastaanotto-toimenpideosasto: Vastaanotto- ja päivystystoi minnan organisointi asiakas lähtöisemmäksi Puhelimeen vastaus % > 80 % Virka-aikaisen toiminnan lisääntyminen Tukipalvelut: Tehtäväkuvien päivitys ja ajankäytön määrittely eri vastuualueilla Lääkärien ja hoitajien päi vävastaanottojen %-osuus > 80 % kaikista käynneistä - kiireellisen iltavas taan oton käynnit %-osuus - päivystyskäynnit La puan terveyskeskuk sessa (8-16) - viikonlopun käynnit Lapuan tk:ssa - päivystyskäynnit Sei nä joella Hoitotakuun edellytykset täyt tyvät 10 viikkoa 16 viikosta vastausprosentit yli 80 % Lääkärien vastaanotolla oli touko-elokuussa ajalla 8.00-16.00 käyntejä 5.331 Hoitajien vastaanotolla kävi touko-elokuussa 10.493 asiakasta Jonotusaika terveyskeskukseen on 11 arkipäivää - toteutunut Selkäpotilaiden hoito polku on alueellisesti yhteneväinen Selkäpotilaiden akuuttivas taanotto-aikoja tarjolla kol mena päivänä viikossa Selkäryhmän aloitus 2 päivänä viikossa Henkilökunnan koulutus Yhteistyön lisääminen eri toi mijatahojen kanssa Asiakkaiden osallisuu den parantaminen strate gian mukaisesti Avoterveydenhuolto: Osallistutaan uuden tehoste tun palveluasumisen yksikön ja terveyskeskuksen kuntou tusosaston suunnitteluun Kirjaukset tehdään alueelli sesti sovittujen käytäntöjen mukaan Laaditaan asiakaspalautelo make Yksikössä on asiakaspalau telaatikko Hoitotavoitteet laaditaan yh dessä asiakkaan kanssa (ter veys- ja hoitosuunnitelmat) käynnissä Valmisteilla Eri toimintasektorien palvelujen kehittäminen Työnhakijoiden terveystarkas tustoiminnan laajentaminen Säännöllisten synnytysten jälkitarkastukset tekee tehtä vänsiirtokoulutuksen saanut th/kätilö Perehdytysoppaiden ajantasaistaminen Tilastointi on yhteneväistä (AvoHilmo) Terveyspalveluja tarjotaan kaikille halukkaille työnhaki joille Perehdytysoppaiden päivitys käynnissä Yhteisistä käytännöistä sovittu. Toimintatapoja kehitetään edelleen Työnhakijoiden laajennetut terveystarkastukset tehty suunnitelman mukaisesti
27 Hammashuolto: Riittävät hammashoitopalve Hoitotakuun toteutuminen alkuvuonna lut kuntalaisille Reikiintymisen vähene minen, Vuodeosastohoito: Riskipotilaiden tunnistaminen ja motivointi, onnistunut py säytyshoito Reikiintymistä kuvaavan D-indeksin tavoitetaso 12- vuo tiailla 0,4 ja 15- vuotiaalla 1,2 D-indeksi 12-vuotiailla 0,3 ja 15-vuotiailla 1,0 Hyvin toimiva ja monialainen kuntoutusyksikkö akuutti osaston yhteyteen Monialaisen suunnittelutyö ryhmän perustaminen, joka päävastuussa kuntoutusyksi kön suunnittelusta Kuntoutus- ja akuuttisairaanhoito-paikkojen määrä vastaa Työryhmä jatkaa suunnittelua osaston remontin ajan/ Syksyllä tehdään tutustumiskäynti valmiiseen kuntoutusyksikköön. Potilasturvallisuuden lisäämi nen sairaalaosas ton laajentu misen yhteydessä Terveyskeskuksen laitospaik kojen lakkauttaminen Erikoissairaanhoito: valtakunnallisia suosituksia Sprinklausjärjestelmä mo lempiin kerroksiin Hoitajakutsujärjestelmän uu siminen Jäähdyttävä ilmastointi Toteutetaan siivoustyön mitoitus Henkilöstö osallistuu uuden tehostetun palveluasumisen yksikön toiminnan suunnitte luun ja valmistautunut organisaatiomuutokseen Tarvittavat nimikemuutokset osaamisen lisäämiseksi Toteutumassa syksyllä Toteutumassa syksyllä Toteutumassa syksyllä Mitoitus valmistunut Muutoskoulutus toteutettu Hoidon porrastuksen to teu tu minen Toiminnan tehokkuus ja viiveet-tömyys potilassiirroissa saavutettu, vain 1 sakkopäivä Kustannusten pitäminen koh tuullisella tasolla Oman toiminnan tehokas käyttö diagnostisissa tutki muksissa saavutettu tutkimusmäärien osalta
28 Tekninen lautakunta 1. Tekninen lautakunta ja yleispalvelut Talousarviovuosi 2015 Yhteiskunnan taloudellinen tila ja siitä tulevat seurannaisvaikutukset aiheuttavat kovia haasteita organisaation palvelutuotantoon. 31.8.2015 Oikea palvelutaso ja terve talous Vuoden 2015 budjettitason toteuttaminen Tunnusluvut 2012 2013 2014 Ta2015 Toteutuma 31.8.2015 Teknisen lautakunnan kokousten määrä 19 21 17 11 Teknisen lautakunnan käsittelemät asiat kpl 218 243 192 120 Yksityistiejaoston kokousten määrä 4 2 2 1 Yksityistiejaoston käsittelemät asiat kpl 25 16 12 5 Viranhaltijapäätökset Tekninen johtaja 74 60 42 24 Kunnallistekniikan päällikkö 17 14 11 7 Rakennuspäällikkö 12 9 11 8 Kaupungingeodeetti 19 26 26 8 Maankäyttöinsinööri 93 54 33 31 Kiinteistöpäällikkö 12 6 1 4 Asuntosihteeri 204 135 2 2 Viranhaltijapäätökset yht. 431 304 126 84 Kaikki päätökset yht. 649 547 318 209 2. Atk-palvelut Talousarviovuosi 2015 Kaupungin atk-laitteet ja pääohjelmistot pidetään ajanmukaisella ja realistisella tasolla. Riskitasoa pyritään edelleen minimoimaan. Tietotekniikan käytön ohjeistusta pyritään kehittämään niin että käyttäjät olisivat paremmin tietoisia webin uhkista ja niiden torjunnasta ja tietoturvan tärkeydestä. Palvelukeskusten pääkäyttäjäverkostoa on syytä ajanmukaistaa ja vahvistaa. Tavoite Toimenpiteet/ tavoitetaso Toteutuma 31.8.2015 Verkon ja palvelinten palvelukyky Ajassa mitattuna vähintään 99 % 99,9 % Tunnusluvut 2012 2013 2014 Ta2015 Toteutuma 31.8.2015 Palvelimia 21 23 22 22 24 Työasemia 353 400 400 350 400
29 Ohjelmistoja 80 80 80 82 80 3. Maankäyttö- ja kiinteistöpalvelut Talousarviovuosi 2015 Asemakaavoituksessa on ostopalvelun lisäksi ollut parin vuoden ajan meneillään asemakaavoitusprojekti määräaikaisen kaavoittajan voimin riittävän kapasiteetin varmistamiseksi. Vuoden 2014 kuluessa kaavoitusinsinöörin virka lakkautettiin ja kaavoittajan toimi vakinaistettiin riittävän oman palvelukapasiteetin turvaamiseksi asemakaavoituksessa. Yleiskaavoituksen resurssit pienentyvät määräaikaisen yleiskaavasuunnittelijan työsuhteen loputtua, mikä tulee vaikuttamaan yleiskaavoituksen etenemisen aikatauluihin mm. Simpsiön alueella. Paikkatietojärjestelmän kehittämistä ja sen hyväksikäyttöä ei pystytä myöskään ylläpitämään jatkossa samalla tasolla em. henkilöresurssin vähenemisen myötä. Osa ko. tehtävistä on siirrettävissä osaston muille työntekijöille. 31.8. Riittävä tonttitarjonta ja -myynti Yleiskaavojen ajantasaistaminen Asuntotonttivaranto vähintään 2 v tarvetta vastaa-vaksi (n. 40-50 AO-tonttia) Myynti: AO-tontteja 20 kpl, muita tontteja 10 kpl / Tulot yht. 600.000 Kaupunkikeskustan ja sen ympäristön sekä Jouttikallion osayleiskaavat lainvoimaisiksi, Simpsiön osayleiskaavatyön aloitus AO-tonttien tavoitevaranto toteutunut, vapaana 48 tonttia. Luovutettu 11 kpl AO-tontteja ja 3 kpl muita tontteja Jouttikallion oyk vahvistunut Kaupunkikeskustan oyk ollut kaavaehdotuksena nähtävillä Tunnusluvut 2012 2013 2014 TA 2015 Toteutuma 31.8.2015 Maanhankinta ha 152 85 86 70 66 Maanhankinta 1000 847 1410 786 1000 820 Asemakaavaa ha 26 51 25 40 15 (uudet + muutokset) Tonttijakoja kpl 14 19 22 15 8 Rekisteröity tontteja kpl 29 33 43 25 35 Luovutettu AO-tontteja kpl 23 20 15 20 11 Luovutettu muita tontteja kpl 10 7 10 8 3 Tonttien myyntitulot 1000 992 607 368 600 191 Rakennuksen paikan maastoon merkintä, rakennuksia/ rakennuspaikkoja kpl 4. Kunnallistekniset palvelut Liikenneväylät Talousarviovuosi 2015 158/113 109/82 124/83 100/80 57 / 49 Katujen, kevyen liikenteen väylien sekä muiden kaupungin hoidossa olevien teiden fyysistä rakennetta parannetaan siten, että ne vastaavat liikenteen tarpeita. Tieverkkoa kehitetään liikenneturvallisuuden parantamiseksi. (Strategia 2017 / viihtyisä elinympäristö)
30 Katu- ja tievalaistusta ohjataan automatiikalla suurten muuntopiirien alueella. Ydinkeskustaa lukuun ottamatta tarpeetonta yöaikaista valaistusta rajoitetaan. EU:n laajuisista energiamääräyksistä johtuen valaisintyyppien uusimistyötä jatketaan erillisenä 3 vuotta kestävänä projektina. (Strategia 2017 / Terve talous, viihtyisä elinympäristö) Yksityisteiden rakenteita parannetaan investointiohjelman puitteissa. Tavoite Kunnossapidon kohtuullinen taso Toimenpiteet/tavoitetaso Liukkauden torjunta ja lumen auraus: pääväylät liikennöitävässä kunnossa klo 7.00 ja muut väylät klo 12.00 mennessä Väylät ja viheralueet pidetään roskattomina ja viihtyisinä Toteutuma 31.8.2015 Investointitavoitteet käyvät ilmi investointiohjelmasta Tärkeimmät investoinnit Huhtakumpu Kauppakatu - Vanhan Paukuntie Huhtakummun alue valmis Kauppakadun alikulkutyöt käynnissä Vanhan Paukuntien, Kustaa Tiituntien ja Kauppakadun kiertoliittymä valmis Tunnusluvut 2012 2013 2014 Ta2015 Toteutuma 31.8.2015 Liikennealueet (m 2 ) 730.000 738.000 756.000 770.000 763.000 Kevyenliikenteen väylät (m) 33.864 34.058 37.754 42.000 38.609 Liikennealueiden kunnossapito ( /m 2 ) 0,62 0,54 0,42 0,44 Avustettavat yksityis tiet (km) 333 333 333 333 336 Katuvalokeskukset (kpl) 115 117 117 121 117 Katuvalopisteet 4.497 4.556 4.626 4.500 4.675 5. Kunnallistekniset palvelut Vesihuolto Talousarviovuosi 2015 Toimintavarmaa vesihuoltoa kehitetään edelleen verkostojen, paineenkorotusasemien, pumppaamojen ja vesisäiliöiden jatkuvalla kunnossapidolla. Automaation osuutta lisätään. Vesihuoltoa laajennetaan uusille asemakaava-alueille. Haja-asutusalueiden jätevesihuoltoa rakennetaan kyläalueille vuosittain kaupunginvaltuuston vuonna 2009 tekemän toiminta-aluepäätöksen perusteella. Laitoksen ylijäämää kasvatetaan 100.000. (Strategia 2017 / Terve talous) Tavoite Vesihuoltoverkosto jatkuvassa toimintakunnossa Vuotoveden minimointi Toimenpiteet/tavoitetaso Käyttökatkosten pituus enintään 6 tuntia kerrallaan Puhdas vesi: Alle 7 % ostetun veden määrästä Toteutuma 31.8.2015 x