Kaupunginhallitus 344 28.09.2015 Kaupunginvaltuusto 102 12.10.2015 Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-8 / 2015 KHALL 28.09.2015 344 RAPORTOINTI VALTUUSTOLLE Taloussuunnitelman mukaisesti valtuustolle raportoidaan taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta kolmannesvuosittain: ensimmäinen raportointikausi kattaa kuukaudet 1-4, toinen 1-8 ja kolmas 1-12. Palvelukeskukset ovat tehneet valtuuston hyväksymällä sitovuustasolla raportit toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta ajalta 1-8/2015. Talouspalvelut on koonnut verorahoittei sis ta ja lii ke lai tok sis ta erillisen asiakirjan. YLEISTÄ Suomen kokonaistuotanto on ollut laskussa vuodesta 2012 alkaen, ja Suomi on ollut virallisesti taantumassa. Vuonna 2015 talous mataa: bkt:n kasvu jää nollaan tai pinnistää niukasti positiiviseksi. Ensi vuonnakin talouskasvu on kituliasta. Lomautusten ja irtisanomisten määrä on kasvanut koko maassa, ja työt tö myys on noussut. Valtionosuusleik kauk set ja heikko talouskasvu ovat ajaneet kuntien taloudet poikkeuksellisen ah taal le. Uudenkaupungin asukasmäärä on viime vuoden kasvun jälkeen kääntynyt uudelleen laskuun. Elo kuun lopussa asu kas lu ku oli 15.502, 63 vähemmän kuin vuoden 2014 lopussa. Nettomuutto oli 43 henkeä. Kaupungin työllisyystilanne on hyvä. Varsinais-Suomen työttömyysaste oli elokuussa 13,1 % ( 12,5 % v. 2014) ja Uu den kaupungin 8,9 % (9,9 % v. 2014). Koko maan työttömyysaste oli 13,2 % (12,2 % vuonna 2014). Uudenkaupungin työl li syys ti lan ne on maata ja Varsi nais-suo mea parempi. Työttömyys on noussut Varsinais-Suomessa ja koko maassa mutta laskenut Vakka-Suomessa ja Uudessakaupungissa. Kaupunki otti keväällä 5.000.000 euroa uutta pitkäaikaista lainaa. Kaupungin maksuvalmius on turvattu kuntatodistusluotoilla. Si joi tus-
ten ar vot ovat heitelleet. Tällä hetkellä monien rahastojen arvot ovat vuodenvaihteen tason alapuolella. Euroalueen velkaantuminen ja maailman taloustilanteen jatkuva epävarmuus ovat pitäneet korot historiallisen alhaalla. Vuodelle 2015 asetettujen toi minnallisten tavoitteiden voidaan todeta toteutuneen kokonaisuutena kohtuullisesti. Verotulot ja valtionosuudet Kaupungin tuloveroarvio 53 miljoona euroa näyttää toteutuvan. Lopulli sesti tuloverot tie de tään vas ta vuo den lo pus sa, sil lä vuo den 2014 verotus val mis tuu lo ka kuussa 2015, ja marras kuus sa ve rovuo delta 2014 tili tetyt ve rot oi kaistaan vastaa maan lo pullisen vero tuk sen maksuunpa no suh teita. Vastaa vasti vuo den 2015 ennak kope rin nän jako-osuuk sia oi kais taan joulu kuussa tehtä vässä tilityk sessä. Maksuunpano ja oi kai sut ovat yh teen sä ar violta 4-5 milj. eu roa. Marraskuussa tilitettävien verotulojen määrä on pieni, ja mak su valmius kiristyy ja vuosikate heikkenee tämän takia. Yhteisöveron tuotto tullee olemaan noin 3,8 mil joo na. Se on olisi 0,3 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuonna 2014 mutta 0,6 miljoonaa talousarviota isompi. Verotuloennusteen mukaan kaupungin kokonaisverotulot ylittyisivät lähes 0,6 miljoonalla eurolla. Ne olisivat 61,2 miljoonaa euroa. Ve roti li tyk set ovat kasvaneet prosentilla edel lisvuo desta. Valtionosuudet ovat lähes 24,5 miljoonaa euroa eli talousarvion mukaiset. Liikelaitokset Liikelaitokset ovat saavuttamassa toiminnalliset ja ylittämässä taloudelliset ta voit teen sa. TALOUDEN TOTEUTUMINEN Käyttötalous / kaupunki Kaupungin toimintakatteen toteutumisaste on 66,3 %. Se on hieman heikompi kuin vuonna 2014 (2014/64,5 %). Määrärahoihin ei esitetä tässä vaiheessa muutoksia. Yhteenveto käyttötalouden toteutumisesta sitovuustasolla on toteutumisraportin sivulla 14.
Hallinto- ja kehittämiskeskus Hallinto- ja kehittämiskeskuksen toimintakatteen toteutumisaste on 185 % (v. 2014/35,1 %). Prosentuaalinen ero viime vuoteen on iso, mutta euromääräinen vain 570.000 euroa.tuloista on toteutunut 58,6 % ja menois ta 62,7 %. Toteutumaa vääristävät seuraavat puuttuvat tuloerät: omaisuuden myyntitulot (1,7 miljoonaa euroa), Uudenkaupungin haja-asutusalueen jätemaksut ja jätehuollon perusmaksut sekä eräät kerran vuodessa saatavat tulot (esim. työterveyshuollon kelakorvaukset). Hallinto- ja talouspalvelujen talousarvion toteutuminen riippuu siitä, saadaanko kaupungin myyntiohjelmassa olevat Vilissalon tontit myytyä vuonna 2015, mutta muuten tulosalueet ovat saavuttamassa taloudelliset ja toi min nal li set tavoitteensa. Sosiaali- ja terveyskeskus Sosiaali- ja terveyskeskuksen toimintakatteen toteutumisaste on 66,6 % (v. 2014/65,9 %). Erikoissairaanhoidon menot ovat tässä vaiheessa korkeat, mutta tilanne tasaantuu loppuvuonna, koska palvelujen käyttö on ollut sairaanhoitopiirin tasaerälaskutusta pienempi. Sosiaalityön nettomenot ovat tällä hetkellä 67 % talousarviosta ja sen menot uhkaavat ylittyä. Menot ovat kuitenkin laskeneet edellisestä vuodesta. Terveyspalvelujen nettomenot voivat nekin ylittyä, koska kaupunki joutuu palauttamaan arviolta 300.000 euroa sopimuskunnille ja lääkärikustannukset ylittyvät. Sosiaali- ja terveyskeskuksen toiminnalliset tavoitteet ovat to teutuneet pää osin hy vin. Vanhuspalvelut on pys tynyt tarjoamaan ta voit teiden mukaisesti kotipalvelut ja hoitopaikan, ja hoitotakuu on toteutunut terveyspalveluissa. Tulosalueille ei tässä vaiheessa esitetä lisämäärärahaa, koska sosiaali- ja terveyskeskus selvittää, voiko se kattaa ylitykset sisäisillä määrärahasiirroilla. Sivistyspalvelukeskus Sivistyspalvelukeskuksen toimintakatteen toteutumisaste on 62,3 % (v. 2014 / 64,2 %). Sivistyspalvelukeskuksen talous ja toiminta on kokonaisuudessaan toteutumassa en na koidusti. MM kaikki päivähoitoa tarvitsevat ovat saaneet määräajassa hoitopaikan.
Investoinnit / kaupunki Kaupungin nettoinvestoinnit 1-8/2015 ovat 2.642.000 euroa, toteutumisaste 28,8 %. Isoimpia in ves tointikohteita ovat olleet Kaupunginlahden reuna ja terveyskeskuksen sekä entisen sairaalakoulun saneeraus. Osa investoinneista siirtyy vuodelle 2016. Verotulot ja valtionosuudet Tammi-elokuun verotulot ja valtionosuudet ovat yhteensä 57,7 miljoo naa eu roa. Ne ovat nousseet 0,7 miljoonaa vuodesta 2014. Verotulot ovat nousseet 1,1 miljoonalla eurolla ja val tion osuu det laskeneet lähes 0,4 miljoonalla eurolla. Verotulot ja valtionosuudet ylittävät tammi-elokuun toteutuman perusteella talousarvion puolella miljoonalla eurolla. Tuloslaskelma / toimintakate / kaupunki Tuloslaskelman toimintakate (toimintatuottojen ja -kulujen erotus ilman poistoja/nettomenot) on 54,3 miljoo naa euroa. Se on 2,1 mil joonaa hei kompi kuin vuonna 2014. Toimintakatteen to teu tu mis as te on 66,3 % (v. 2014, 64,5 %). Ta saisen käy tön mu kaan se sai si ol la 66,7 %. To teutumi sen osalta on huo mioita va, että tulot ker tyvät jälkipai nottei sesti ja me noissa on muka na ke sä kuun lo pus sa mak settu lo maraha. Muiden toimintatuottojen toteutumisaste on vain 26,5 %, koska tuloarviossa on mukana1,5 miljoonan euron tulo Vilissalon saarten vapaa-ajan tonttien myynnistä. Jos tonttien myynti siirtyy vuodelle 2016, tuloarvio alittuu vastaavalla summalla. Henkilöstömenot jäävät arviolta 0,6 miljoonaa euroa alle talousarvion, mut ta vastaavasti asiakaspalvelujen ostot ylittyvät. Pal ve lu jen ostot ovat ylit ty mäs sä ainakin 0,7 mil joo nal la eu rolla. Liikelaitokset Uudenkaupungin Vesi liikelaitos Uuden kaupungin Vesi liikelaitos ostaa jäteveden puhdistuspalvelut Vak ka-suo men Vedeltä. Vakka-Suomen Veden ja Uudenkaupungin Veden ta lousarviota laa dit taes sa on las ku tet ta vien jä te ve si kuu tioi den ko ko naismääräksi ar vioitu 2.550.000 m³. Uudenkaupungin osuus täs tä on 2.000.000 m³.
Toteutunut käyttö 1-8 / 2015 on Uudenkaupungin osalta 1.401.340 m3, (v. 2014 1-8 / 1.162.206 m³) ja 70,1 % ta voit tees ta. Jos käyt tö jat kuu sa mal la ta sol la, ko ko vuo den käyttö ja las ku tet ta va määrä sekä Uudenkaupungin Veden Vak ka-suomen Ve delle mak sa mat maksut tulevat ylittämään talousarvion. Liikelaitoksen tammi-elokuun liikevaihto oli 3.587.081 euroa, lähes 520.000 euroa isompi kuin vuonna 2014. Edellisen vuoden vastaavan ajan koh dan lii ke vaih don perusteella arvioituna tulot ylittyisivät noin 100.000 eurolla. To dellinen käyt tö ja tu lot tiedetään vasta vuodenvaihteessa. Liikelaitoksen menot ovat toteutuneet ennakoidusti. Liikelaitoksen liikeylijäämä (käyttö ta louden tu lojen ja me nojen erotus) 1.066.176 euroa on 427.000 euroa edellis vuot ta parempi. Lii kelai tok sen tu los las kel ma on ennen va rauk sia 1.060.283 euroa ylijäämäinen. Investointimäärärahoista on alkuvuonna käytetty 488.224 eu roa, 39,9 %. Liikelaitoksen maksuvalmius on ollut hyvä. Talousarviossa varauduttiin 1.200.000 euron lainanottoon, mutta vuoden 2015 investoinnit tehdään kassavaroin. Toiminnallisten tavoitteiden mukaiset toimenpiteet etenevät muilta osin suunnitellusti, mutta Kalannin vesilaitokselta Laitilalle myytävän veden määrä on jäämässä alkuperäisestä tavoitteesta. Vakka-Suomen Vesi liikelaitos Uu den kau pungin Vesi ja Laitilan kaupunki os tavat jäteveden puhdistuspalvelut Vak ka-suomen Vedeltä. Talous arviota laa dit taes sa las ku tet ta vien jä te ve si kuu tioi den ko konais määräksi ar vioitiin 2.550.000. To teutu nut käyttö 1-8 / 2015 on Uu den kau pun gin osal ta 1.401.340 m 3, 70,1 % (v. 2014 1-8 / 1.162.206 m³ ja 1-12 / 1.838.000 m³) ja Laitilan osalta 388.595 m³, 70,7 % (v. 2014 1-8 yht. 319.000 m³ ja 1-12 yht. 489.000 m³). Käsitel lyn jä te ve den määrä on yh teensä 1.789.935 m³. Nykyisellä käytöllä laskutettava määrä ylittää talousarvion. Kuu kau sit tai set mää rät kui ten kin vaih te levat pal jon.
Tämänhetkisen arvion mukaan liikelaitoksen vuoden 2015 liikevaihto olisi 2,1 milj. euroa ja tilikauden ylijäämä 0,9 milj. euroa.se olisi 180.000 euroa budjetoitua parempi. Liikelaitos ei ota uutta lainaa vuonna 2015. Liikelaitoksen korkomenot ja lainojen lyhennykset ovat yli neljänneksen liikevaihdosta. Vuoden 2015 investointimäärärahoista on käytetty vain 24.000 euroa, 7,8 %. Liikelaitoksen investoinneista osa siirtyy todennäköisesti seuraavalle vuodelle. Liikelaitoksen toiminnalliset tavoitteista voidaan todeta, että laitoksen lupaehtojen mukainen typenpoistovaatimus ei ole täyttynyt kuluvanakaan vuotena. Rahoitus / Kaupunki ja liikelaitokset Kaupunki on tarkasteluajanjaksona ottanut 5.000.000 euroa uutta pitkä aikaista lainaa ja rahoittanut toimintaa kuntatodistusluotoilla. Luottojen korot ovat jo pitkään olleet poikkeuksellisen alhaalla. Liikelaitokset eivät ota tänä vuonna uutta lainaa. Tilikauden tulos / kaupunki ja liikelaitokset Kaupungin 1-8/2015 vuosikate on 3,9 miljoona euroa positiivinen, tilikauden tulos 1,2 miljoonaa euroa ja ylijäämä 1,4 miljoonaa euroa. Ta lous heikkenee kuitenkin loppuvuonna, kos ka mar ras kuussa kaupunki ei saa vero tulojen oikaisun takia käy tän nös sä lain kaan veroja ja joulu kuun tili tys on nor maalia pie nempi. Kau pun gin ja lii ke laitosten tilikauden tammi-elokuun tulos on 6,4 miljoona euroa positiivinen, poistot sisältävä tilikauden tulos 3 miljoonaa euroa positiivinen ja ylijäämä 3,2 miljoonaa euroa. Vuosikate on lähes 1,7 miljoonaa edellisvuotta parempi. Ennusteen mukaan kaupungin tilikausi on 0,2 miljoonaa euroa alijäämäinen mutta kaupungin ja liikelaitosten yhdistetty tuloslaskelma yli miljoonaa euroa ylijäämäinen. Tässä vaiheessa on kuitenkin korostettava että sekä tulo- että menoeriin liittyy suuria epävarmuustekijöitä. Talousarviomuutokset Talousarvioon ei esitetä muutoksia. Tammi-elokuun toteutuman ja
Kaupunginjohtajan ehdotus: tiedossa olevien menojen perusteella ylityspaineita on lähinnä sosiaalitoimessa ja myös terveyspalveluissa. Erikoissairaanhoidon talousarviossa ei ole isoja ylityspaineita, koska erikoissairaanhoidon tammi-elokuun laskutus on ollut isompaa kuin palveluiden käyttö ja sairaanhoitopiiri alentaa loppuvuonna laskutettavia kuukausieriä. Lisätietoja Talousjohtaja Anne Takala, gsm 0500 757 657 Kaupunginhallitus päättää hyväksyä toiminnallisten ja taloudellisten ta voit tei den toteutumisraportit, ja saattaa ne kaupunginvaltuustolle tie dok si. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. KVALT 12.10.2015 102 Kaupunginhallituksen ehdotus: Kaupunginvaltuusto merkitsee toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisraportit tiedoksi. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.