KOSKENKORVAN OSAYLEISKAAVAN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS

KOSKENKORVAN OSAYLEISKAAVAN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS Turkka Korvenpää Luonto- ja ympäristötutkimus Envibio Oy

1 SISÄLLYS 1. JOHDANTO 2 2. LUONNONMAANTIETEELLISET JA MAISEMALLISET PIIRTEET 2 3. LUONNONSUOJELULAIN LUONTOTYYPIT 4 4. METSÄLAIN MUKAISET ERITYISEN TÄRKEÄT ELINYMPÄRISTÖT 5 4.1 Tuomiojan puro 5 4.2 Santavuoren pohjoispuolen lehtolaikku 5 4.3 Koskenkorvan lehto joen itärannalla 7 4.4 Santavuoren nevapainanne 7 4.5 Salonvuoren nevapainanne 8 4.6 Jyrylänmäen suopainanne 8 4.7 Lähdesmäen lounaispuolen saraneva 9 4.8 Santavuoren louhikko 9 4.9 Santavuori 10 5. VESILAIN MUKAISET KOHTEET 12 6. MUUT LUONNONARVOILTAAN MERKITTÄVÄT KOHTEET 12 6.1 Pukarankoski 12 6.2 Santavuoren ojanvarsikorpi 14 6.3 Kivistön koillispuolen räme 15 6.4 Klöpäoja 16 6.5 Luoma Perälän pohjoispuolella 17 6.6 Joenvarsilehto Kyrönjoen itärannalla 17 6.7 Koskenkorvan harjujakson sorakuopat 18 6.8 Varpahaiskylän tienhaaran sorakuoppa 19 6.9 Yli-Huikun joenrantaniityt 20 6.10 Rinnan joenrantaniitty 20 6.11 Kyrönjoen rantaniitty 20 6.12 Rinta-Toralan joenrantaniitty 21 6.13Vähänmäenkallion pesäluolasto 21 7. LINNUSTO 21 8. UHANALAISET, SILMÄLLÄPIDETTÄVÄT, HARVINAISET JA EU:N LUONTODIREKTIIVIIN SISÄLTYVÄT LAJIT 22 9. KIRJALLISUUS 23 LIITTEET Luonto- ja ympäristötutkimus Envibio Oy Naavankaari 8 a 3 21350 Ilmarinen

2 1. JOHDANTO Ilmajoen kunta tilasi Luonto- ja ympäristötutkimus Envibio Oy:ltä luonto- ja maisemaselvityksen Koskenkorvan osayleiskaavan suunnittelutarpeisiin. Selvitysalue sijaitsee Kyrönjokivarressa Koskenkorvan taajaman ympärillä. Se ulottuu pohjoisessa Koskuislähteeltä Ilkkalanharjun ja Ilkantien kautta Lahdenkylään ja Härkiluomalle, ja etelässä Kurikan rajaan asti. Selvitysalueen kaakkoiskulmassa on Santavuori. Luontoselvityksen tarkoituksena oli selvittää luonnonsuojelulain luontotyyppien, metsälain tarkoittamien erityisen tärkeiden elinympäristöjen, vesilain mukaisten pienvesikohteiden sekä muiden luonnonarvoiltaan merkittävien kohteiden esiintyminen kaava-alueella. Lisäksi selvitettiin uhanalaisten ja silmälläpidettävien sekä harvinaisten eliölajien esiintymistä. Edelleen selvitettiin EU:n luontodirektiivin II- ja IV-liitteisiin sekä lintudirektiivin I-liitteeseen sisältyvien lajien esiintymistä. Lisäksi selvitettiin alueen luonnonmaantieteellisiä ja maisemallisia piirteitä sekä pyrittiin paikantamaan mahdolliset maisemallisesti herkät alueet, joiden maankäytöllä on huomattavaa vaikutusta maisemakuvaan. Selvityksen teki FM (biologi) Turkka Korvenpää. Selvitystä varten käytiin läpi aluetta koskevat aiemmat kirjallisuustiedot sekä HERTTA -rekisteritiedot uhanalaisten lajien tiedossa olevista esiintymistä. Maastotyöt suoritettiin kahtena ajankohtana: kesäkuun alussa, jolloin keskityttiin erityisesti linnustoon ja kevätkasveihin sekä elokuussa. Kunnan puolelta työtä ohjasi kaavoitusarkkitehti Kaisa Sippola. Ylitarkastaja Jouni Hongell Länsi-Suomen ympäristökeskuksesta antoi taustatietoa kaava-alueen luonnosta. 2. LUONNONMAANTIETEELLISET JA MAISEMALLISET PIIRTEET Kaava-alue sijaitsee eteläboreaalisessa vyöhykkeessä lähellä keskiboreaalisen vyöhykkeen rajaa. Alueen ilmasto on lievästi mereinen (Tuhkanen 1984). Vuoden keskilämpötila on noin +3,5 C, tammi-helmikuun keskilämpötila n. -7.5 C ja heinäkuun n. +16,5 C. (Helminen 1988). Vuoden keskimääräinen sademäärä on noin 650 mm (Solantie 1988). Lumipeitteen vesiarvon vuotuinen maksimi on Kyrönjokilaaksossa n. 95 mm (Hyvärinen 1986). Ilmajoen kallioperä on pääasiassa kiillegneissiä. Ravinteisempia kivilajeja ei kaava-alueen kallioperässä ole. Koskenkorva kuuluu Etelä-Pohjanmaan maisemamaakuntaan ja Kyrönmaan peltotasangon maisemaseutuun. Maisemaa hallitsee Kyrönjoki, jonka valuma-alueeseen koko kaava-alue kuuluu. Kyrönjoki on Koskenkorvalla muuten rakentamaton, mutta aivan taajaman keskustassa Pukarankoskella on pato. Kyrönjoen vesi on joen kuljettaman runsaan sedimenttiaineksen sameaksi värjäämää. Joen jyrkillä rinteillä on paikoin pieniä lehtomaisia metsäkaistaleita, joiden puusto vaihtelee varttuneista kuusikoista reheviin ja vaikeakulkuisiin tuomi-harmaaleppälehtoihin. Komeimmat ja laajimmat rantalehdot sijaitsevat Pukarankosken varressa. Kosken alapuolella on myös hyvin kehittynyttä tulvaniitty- ja muuta kosteikkokasvillisuutta. Suurin osa jokivarresta on puutonta, ja jokea reunustavat korkeakasvuiset niityt. Laidunnettuja rantaniittyjä on säilynyt vain vähän. Kyrönjokivarresta on julkaistu maisemasuunnitelma (Ranto 1999). Lakeuden peltomaisemaan tuovat vaihtelua Kyrönjokeen laskevat luomat. Luomia on perattu yläjuoksuiltaan metsäojitusten yhteydessä sekä alajuoksuiltaan maatalousmaan kuivatuksen vuoksi. Maa- metsätalous ovat myös muuttaneet vedenlaatua. Osana Kurikan-Ilmajoen jokimaisemasuunnitelmaa on julkaistu kaava-alueen lähiympäristössä ja osittain kaavaalueellakin virtaavien Nahkaluoman ja Nenättömänluoman hajakuormitusselvitys (Vuorela

3 1999), jonka mukaan luomien vesi on hapanta, tummaa ja runsasravinteista. Merkittävin kuormittaja on peltoviljely. Luomien varsilla on rehevöityneitä korkeakasvuisia niittyjä sekä nuorta lehtipuustoa, ja niillä on merkitystä eläimistön lisääntymisalueina. Kyrönjoen ja siihen laskevien luomien varsilla levittäytyvät laajat ja tasaiset peltolakeudet. Niiden maaperä koostuu hienorakeisista savi- ja hietakerrostumista. Pintakerroksena on jokiveden kuljettamaa ja kasaamaa tulva-ainesta. Alla on heikosti kerrallisia, paikoitellen jopa parikymmentä metriä paksuja savikerrostumia. Ne ovat kerrostuneet jääkauden lopulla ja sen jälkeen alueella olleeseen mereen. Vielä 3 000 ekr. suurin osa Ilmajoesta oli merenpohjaa ja vain korkeimmat kohdat olivat kohonneet saariksi. Kurikan rajalta Laihialle ulottuva Koskenkorvan harjujakso kulkee kaava-alueen keskellä jatkuen Vaasantien vartta kaava-alueen luoteispuolelle. Harju on mannerjään kahden kielekevirran väliin syntynyt saumamuodostuma. Sen kohotessa merestä rantavoimat levittivät harjuainesta laajalle alueelle tasoittaen muodostuman rinteitä. Varsinainen harju koostuu lähinnä hiekasta, ja sen laiteilla on hiesua ja hietaa. Harjun loivat kummut, mäet ja selänteet tuovat muuten tasaiseen maisemaan vaihtelua. Harju on myös tärkeä pohjavesialue. Runsas maa-ainesten otto on aiheuttanut vakavia maisemavaurioita, joita kuitenkin lieventää kuoppiin noussut puusto. Hylättyjen sorakuoppien pohjille on monesti syntynyt pohjavesilampia, joita käytetään uimapaikkoina. Kuva 1. Kyrönjoki muodostaa maiseman selkärangan. Kaava-alueen itä- ja länsireunalla on korkokuvaltaan jokilaaksoa selvästi vaihtelevampia metsäisiä moreenimaita. Moreeni on yleisimmin tiiviiksi pakkautunutta pohjamoreenia. Maan kohotessa merestä aallokko huuhteli monilta mäiltä ohuen moreenipeitteen paljastaen kalliokumpareita ja selänteitä. Kaava-alueen korkein kohta on Santavuori, joka kohoaa 128 m merenpinnan tasosta ja 80 m ympäristöään korkeammalle. Santavuoren laelle on rakennettu

4 näkötorni, josta aukeaa komea näköala lakeudelle. Santavuori länsirinteineen on maisemallisesti erittäin merkittävä maamerkki, joka ei kestä laajamittaista rakentamista. Nykyinen näkötorni on melko matala, eikä se erotu häiritsevästi lakeudelle. Moreenimaiden metsät ovat pääosin mustikkatyypin tuoreita kankaita. Santavuorella ja Salonvuorella on laajoja jäkäläisiä kalliomänniköitä. Kaava-alueen metsät ovat suurimmaksi osaksi tehokkaasti hoidettuja talousmetsiä. Turvekerrostumia on kaava-alueella niukasti. Moreenialueiden kangasmetsien painanteisiin on syntynyt pieninä rämeitä, joiden turvekerros on ohut. Ainoa laajempi suo on peltolakeuden keskellä sijaitseva Santaneva, joka on tehokkaasti ojitettu ja luonnontilaltaan täysin muuttunut. Santanevan reunoja on myös raivattu pelloiksi. Kuva 2. Näkymä Santavuoren näkötornista Koskenkorvan lakeudelle. Koskenkorvan taajama oikealla, kuvan keskellä Santaneva. Kaava-alueella ei ole säilynyt lainkaan luonnontilaisia tai edes lähellä luonnontilaa olevia lähteitä. Hieman lähteistä kasvillisuutta on säilynyt vain Santavuoren pohjoispuolella sijaitsevan, kaivoksi muutetun, lähteen välittömässä lähiympäristössä. 3. LUONNONSUOJELULAIN LUONTOTYYPIT Selvitysalueelta ei löydetty luonnonsuojelulain mukaisia luontotyyppejä.

5 4. METSÄLAIN MUKAISET ERITYISEN TÄRKEÄT ELINYMPÄRISTÖT 4.1 Tuomiojan puro Tuomiojan talon itäpuolella on kapea, kirkasvetinen ja hiekkapohjainen puro, jonka uomaa on paikoin perattu. Uoma on kuitenkin jo palautunut melko luonnontilaisen kaltaiseksi. Puronvarren puusto on enimmäkseen hakattu, mutta kuusia on jätetty puron suojaksi. Jonkin matkaa puro virtaa varjoisassa kuusikossa, jossa puron yli on kaatunut kaksi järeää kuusimaapuuta. Puroa reunustaa vaihtelevan levyinen rehevän korven reunus, jossa kasvaa runsaasti saniaisia kuten hiirenporrasta, metsäimarretta ja korpi-imarretta. Kohteella on noin puolen aarin kotkansiipikasvusto. Pohjakerroksessa kasvaa mm. okarahkasammalta, kiiltolehväsammalta, korpikarhunsammalta ja korpirahkasammalta. Tuomiojan puron putkilokasveja: Harmaaleppä Hiirenporras Huopaohdake Karhunputki Kiiltolehtipaju Korpi-imarre Kotkansiipi Kuusi Käenkaali Lehtovirmajuuri Lillukka Mesiangervo Mesimarja Alnus incana Athyrium filix-femina Cirsium helenioides Angelica sylvestris Salix phylicifolia Phegopteris connectilis Matteuccia struthiopteris Picea abies Oxalis acetosella Valeriana sambucifolia Rubus saxatilis Filipendula ulmaria Rubus arcticus Metsäimarre Metsäkorte Mustikka Oravanmarja Peltokorte Puolukka Rauduskoivu Riidenlieko Suokeltto Suo-ohdake Suo-orvokki Tuomi Vadelma Gymnocarpium dryopteris Equisetum sylvaticum Vaccinium myrtillus Maianthemum bifolium Equisetum arvense Vaccinium vitis-idaea Betula pendula Lycopodium annotinum Crepis paludosa Cirsium palustre Viola palustris Prunus padus Rubus idaeus Maankäyttösuositus: Tuomiojan puro on luonnontilaisen kaltainen ja edustava metsälain tarkoittama erityisen tärkeä elinympäristö, jota ei saa muuttaa niin, että alueen ominaispiirteiden säilyminen vaarantuu. Siten puroa ei tulisi enää perata ja tulevissa metsänhoitotöissä sen reunalle on syytä jättää suojavyöhyke. Kohteen välitön lähiympäristö olisi hyvä jättää rakentamatta. 4.2 Santavuoren pohjoispuolen lehtolaikku Santavuoren pohjoispuolella on rehevän, varjoisan kuusimetsän ympäröimä lähdevaikutteinen lehtolaikku. Kohteella olevaan lähteeseen on rakennettu kaivo, mutta lähteestä valuu edelleen hieman vettä alarinteeseen. Lähdeveden vaikutuspiirissä kasvaa tyypillistä lähdelajistoa kuten purosuikerosammalta (Brachythecium rivulare), kiiltolehväsammalta (Pseudobryum cinclioides) ja ojakellukkaa (Geum rivale). Kohteen pohjoisosa erottuu metsässä harmaaleppää kasvavana aukiona, jonka kenttäkerroksessa kasvaa runsaasti saniaisia. Pensaslajistoon kuuluvat mm. tuomi ja vadelma. Kaivon vieressä on muutama leppäpökkelö, joissa on koloja. Kohteen pohjoisreunaa sivuaa polku, ja kohteen pohjoisosassa kasvaa järeä raita. Santavuoren pohjoispuolen lehtolaikun putkilokasveja: Ahomansikka Harmaaleppä Hiirenporras Huopaohdake Korpi-imarre Fragaria vesca Alnus incana Athyrium filix-femina Cirsium helenioides Phegopteris connectilis Korpikastikka Kultapiisku Kuusi Käenkaali Lillukka Calamagrostis purpurea Solidago virgaurea Picea abies Oxalis acetosella Rubus saxatilis

6 Maitohorsma Metsäalvejuuri Metsäimarre Metsäkorte Metsäkurjenpolvi Metsäorvokki Metsätähti Mustikka Niittyleinikki Nokkonen Nuokkutalvikki Ojakellukka Oravanmarja Epilobium angustifolium Dryopteris carthusiana Gymnocarpium dryopteris Equisetum sylvaticum Geranium sylvaticum Viola riviniana Trientalis europaea Vaccinium myrtillus Ranunculus acris Urtica dioica Orthilia secunda Geum rivale Maianthemum bifolium Pihlaja Pikkutalvikki Puolukka Raita Rauduskoivu Riidenlieko Rönsyleinikki Sormisara Sudenmarja Taikinamarja Tuomi Vadelma Vanamo Sorbus aucuparia Pyrola minor Vaccinium vitis-idaea Salix caprea Betula pendula Lycopodium annotinum Ranunculus repens Carex digitata Paris quadrifolia Ribes alpinum Prunus padus Rubus idaeus Linnaea borealis Maankäyttösuositus: Santavuoren pohjoispuolen lehtolaikku on edustava ja luonnontilaisen kaltainen metsälain tarkoittama erityisen tärkeä elinympäristö, jota ei saa muuttaa niin, että alueen ominaispiirteiden säilyminen vaarantuu. Luontoarvojen säilymisen kannalta olisi toivottavaa, että lähde jätettäisiin kehittymään luonnontilaan. Kohteen välitön lähiympäristö olisi hyvä jättää rakentamatta. Kuva 3. Santavuoren pohjoispuolen lehtolaikku: lähteeseen rakennetun kaivon vierestä valuu vielä vettä alarinteeseen.

7 4.3 Koskenkorvan lehto joen itärannalla Kyrönjoen itärannalla on kapea kaistale rehevää joenvarsilehtoa, jonka puusto on suurimmaksi osaksi järeää kuusikkoa. Metsään on ehtinyt kertyä hieman lahopuutakin. Kenttäkerroksen kasvillisuus on varjostuksen vuoksi monin paikoin niukkaa. Pensaskerroksessa kasvaa mm. vadelmaa, lehtokuusamaa, tuomea ja punaherukkaa. Rajauksen pohjoispuolella joenrannassa on tiheää pensaikkoa ja harmaalepikkoa. Koskenkorvan lehto joen itärannalla, putkilokasveja: Ahomansikka Haapa Harmaaleppä Karhunputki Koiranputki Kultapiisku Kuusi Lehtokuusama Lehtonurmikka Fragaria vesca Populus tremula Alnus incana Angelica sylvestris Anthriscus sylvestris Solidago virgaurea Picea abies Lonicera xylosteum Poa nemoralis Lehtotähtimö Mesiangervo Metsäkurjenpolvi Mänty Pihlaja Punaherukka Rönsyleinikki Tuomi Vadelma Stellaria nemoreum Filipendula ulmaria Geranium sylvaticum Pinus sylvestris Sorbus aucuparia Ribes spicatum Ranunculus repens Prunus padus Rubus idaeus Maankäyttösuositus: Koskenkorvan lehto joen itärannalla on luonnontilaisen kaltainen ja melko edustava metsälain tarkoittama erityisen tärkeä elinympäristö, jota ei saa muuttaa niin, että alueen ominaispiirteiden säilyminen vaarantuu. Kuusia on tarvittaessa varovasti poistettava lehtokasvillisuuden elinolojen parantamiseksi. Lahoava puuaines kannattaa sen sijaan jättää paikoilleen, sillä se on tärkeä luonnon monimuotoisuutta lisäävä tekijä. Lehdon sijainti Koskenkorvan taajaman välittömässä lähiympäristössä tarjoaa mahdollisuuksia kohteen virkistys- ja opetuskäyttöön. Käyttöä kuitenkin rajoittanee rinteen jyrkkyys ja kohteen pienialaisuus. 4.4 Santavuoren nevapainanne Santavuoren kallioalueen pohjoisosassa on harvaksi hakatun männikön ympäröimä kallionkoloon syntynyt suopainanne. Painanteen keskusta on vetistä ja upottavaa suursaraista nevaa. Kohteella kasvavat runsaina mm. jouhisara, suopursu ja tupasvilla. Kohde on päällekkäinen kohteen 4.9 kanssa. Santavuoren nevapainanteen putkilokasveja: Hieskoivu Isokarpalo Jouhisara Juolukka Mänty Betula pubescens Vaccinium oxycoccos Carex lasiocarpa Vaccinium uliginosum Pinus sylvestris Puolukka Suopursu Tupasvilla Variksenmarja Vaccinium vitis-idaea Ledum palustre Eriophorum vaginatum Empetrum nigrum Maankäyttösuositus: Santavuoren nevapainanne on luonnontilainen ja edustava metsälain tarkoittama erityisen tärkeä elinympäristö, jota ei saa muuttaa niin, että alueen ominaispiirteiden säilyminen vaarantuu. Kohteen välitön lähiympäristö olisi hyvä jättää rakentamatta.

8 Kuva 4. Santavuoren nevapainanne. 4.5 Salonvuoren nevapainanne Salonvuoren kaakkoispuolella on siemenpuuasentoon hakatun kalliomännikön keskellä pieni saranevapainanne. Kenttäkerroksen valtalaji on pullosara. Muuhun lajistoon kuuluvat mm. isokarpalo, pyöreälehtikihokki ja riippasara. Salonvuoren nevapainanteen putkilokasveja: Isokarpalo Juolukka Kanerva Mänty Pullosara Vaccinium oxycoccos Vaccinium uliginosum Calluna vulgaris Pinus sylvestris Carex rostrata Pyöreälehtikihokki Riippasara Tupasvilla Variksenmarja Drosera rotundifolia Carex magellanica Eriophorum vaginatum Empetrum nigrum Maankäyttösuositus: Salonvuoren nevapainanne on tavanomainen, mutta luonnontilainen, metsälain tarkoittama erityisen tärkeä elinympäristö, jota ei saa muuttaa niin, että alueen ominaispiirteiden säilyminen vaarantuu. Siten nevapainanteen ojittaminen ei ole suotavaa, ja metsänhoitotöissä on vältettävä ajamasta nevapainanteen yli raskailla koneilla. Kohteen välitön lähiympäristö olisi hyvä jättää rakentamatta. 4.6 Jyrylänmäen suopainanne Kaava-alueen länsirajalla Jyrylänmäen lounaispuolella on nuoren mäntymetsän keskellä sijaitseva pieni suopainanne. Osa kohteesta on puutonta, osassa kasvaa harvahkoa nuorta mäntypuustoa. Suopainanne on ojittamaton ja siten melko luonnontilainen. Kasvillisuus on tavanomaista. Kenttäkerroksessa ovat runsaita mm. jokapaikansara ja tupasvilla.

9 Jyrylänmäen nevapainanteen putkilokasveja: Hieskoivu Jokapaikansara Jouhivihvilä Betula pubescens Carex nigra Juncus filiformis Mänty Suopursu Tupasvilla Pinus sylvestris Ledum palustre Eriophorum vaginatum Maankäyttösuositus: Jyrylänmäen suopainanne on varsin tavanomainen, mutta kuitenkin metsälain tarkoittama erityisen tärkeä elinympäristö, jota ei saa muuttaa niin, että alueen ominaispiirteiden säilyminen vaarantuu. Siten suopainanteen ojittaminen ei ole suotavaa, ja metsänhoitotöissä on vältettävä ajamasta suopainanteen yli raskailla koneilla. Kohteen välitön lähiympäristö olisi hyvä jättää rakentamatta. 4.7 Lähdesmäen lounaispuolen saraneva Kaava-alueen koillisosassa Lähdesmäen talon lounaispuolella on ojittamaton ja siten melko luonnontilaisena säilynyt pienialainen puuton saraneva. Reunoilla kasvaa rämekasveja, ja varsinaista nevaa vallitsee pullosara, jonka seassa kasvaa niukasti raatetta. Kaiken kaikkiaan putkilokasvilajisto on niukkaa. Kuva 5. Lähdesmäen lounaispuolen saraneva. Maankäyttösuositus: Lähdesmäen lounaispuolen saraneva on edustava ja luonnontilainen metsälain tarkoittama erityisen tärkeä elinympäristö, jota ei saa muuttaa niin, että alueen ominaispiirteiden säilyminen vaarantuu. Siten suopainanteen ojittaminen ei ole suotavaa, ja metsänhoitotöissä on vältettävä ajamasta nevalla raskailla koneilla. Kohteen välitön lähiympäristö olisi hyvä jättää rakentamatta. 4.8 Santavuoren louhikko Santavuoren etelä- ja lounaisrinteillä on laaja, yhtenäinen jääkauden jälkeen Ancylusjärvivaiheen aikana syntynyt muinaisrantakivikko, jossa on havaittavissa peräkkäisiä

10 rantavalleja. Osa louhikosta on puutonta. Metsäiset osat ovat harvaa männikköä, jossa kasvaa myös lyhyitä kuusia, hiukan koivua sekä ränsistyneitä pihlajia. Kenttäkerroksen kasvillisuus koostuu tavallisesta kangasmetsälajistosta. Pohjakerroksessa tavataan mm. valkoporonjäkälää (Cladina arbusucula), harmaaporonjäkälää (Cladina rangiferina), palleroporonjäkälää (Cladina stellaris), tierasammalia (Racomitrium sp.), tinajäkäliä (Stereocaulon sp.), torvijäkäliä (Cladonia sp.) ja seinäsammalta (Pleurozium schreberi). Kohde on luokiteltu geologisesti ja maisemallisesti merkittäväksi (Kananoja 2000). Santavuoren louhikon putkilokasveja: Kallioimarre Kataja Kuusi Metsäalvejuuri Mustikka Polypodium vulgare Juniperus communis Picea abies Dryopteris carthusiana Vaccinium myrtillus Mänty Pihlaja Puolukka Rauduskoivu Sianpuolukka Pinus sylvestris Sorbus aucuparia Vaccinium vitis-idaea Betula pendula Arctostaphylos uva-ursi Maankäyttösuositus: Santavuoren louhikko on erittäin edustava ja puustoltaankin melko luonnontilaisena säilynyt metsälain tarkoittama erityisen tärkeä elinympäristö, jota ei saa muuttaa niin, että alueen ominaispiirteiden säilyminen vaarantuu. Se on myös hieno geologinen luonnonnähtävyys, jonka virkistyskäytöllistä arvoa korostaa viereinen näkötorni. Alue on syytä säilyttää edelleen rakentamattomana. Louhikko olisi myös hyvä jättää kokonaan metsänhoidon ulkopuolelle. Kuva 6. Santavuoren louhikko. 4.9 Santavuori Santavuori on Ilmajoen korkeimpia kohtia. Sen laki kohoaa 128 metrin korkeuteen ja noin 80 metriä ympäristöään korkeammalle. Vuoren laella on laajoja silokalliopintoja, ja pienen jyrkänteen alle, kiillegneissin vaakarakoiluvyöhykkeeseen on syntynyt luola. Vuorella on nk.

11 pirunuuni, joka on syntynyt graniittikallion pysty- ja vaakarakojen avautuessa ja muodostaessa tunnelin, jota pakkasrapautuminen on laajentanut (Kananoja 2000). Santavuorella on tavanomaista valoisaa ja jäkäläistä kuivaa kalliomännikköä. Puusto on kohtalaisen luonnontilaista (mm. hieman keloja). Laen avoimia kalliopintoja peittävät mm. poronjäkälät, hirvenjäkälä, torvijäkälät, kalliotierasammal ja muut tavalliset kallioiden jäkälät ja sammalet. Avokallioiden välissä kasvaa kuivien kangasmetsien tyyppilajeja kuten kanervaa, puolukkaa ja variksenmarjaa. Hieman harvinaisempaa kasvilajistoa ovat ketunlieko, ja Etelä- Pohjanmaalla harvinaiset kalliohatikka ja karvakiviyrtti. Kalliohatikkaa kasvaa vuoren laella ja karvakiviyrttiä huipun länsipuolella sijaitsevalla matalahkolla jyrkänteellä. Santavuori onkin luokiteltu kasviston perusteella paikallisesti suojelunarvoiseksi. Santavuorella on näkötorni, josta aukeaa komea näköala Koskenkorvan lakeudelle. Vuorella kulkee retkeilyreitti ja siellä on mm. laavu. Retkeilyä on näin onnistuttu ohjaamaan ilmeisesti melko hyvin, sillä ainoastaan vuoren lakiosat ovat kuluneet. Santavuoren putkilokasveja: Kalliohatikka Kanerva Karvakiviyrtti Ketunlieko Kuusi Mustikka Spergula morrisonii Calluna vulgaris Woodsia ilvensis Huperzia selago Picea abies Vaccinium myrtillus Mänty Puolukka Rauduskoivu Sianpuolukka Variksenmarja Pinus sylvestris Vaccinium vitis-idaea Betula pendula Arctostaphylos uva-ursi Empetrum nigrum Kuva 7. Santavuoren kalliomännikköä. Maankäyttösuositus: Santavuoren laen kalliomännikkö on metsälain tarkoittama erityisen tärkeä elinympäristö, jota ei saa muuttaa niin, että alueen ominaispiirteiden säilyminen

12 vaarantuu. Santavuori on myös merkittävä virkistyskohde, ja sen maankäyttö on syytä säilyttää nykyisellään. 5. VESILAIN MUKAISET KOHTEET Tuomiojan puro on myös vesilain mukainen suojeltava pienvesi. 6. MUUT LUONNONARVOILTAAN MERKITTÄVÄT KOHTEET 6.1 Pukarankoski Koskenkorvan taajamassa sijaitseva Pukarankoski on kaava-alueen luonnonarvoiltaan arvokkain kohde. Joen länsirannalla jyrkässä rinteessä on varsin edustavaa ja tiheää, monin paikoin hyvin ryteikköistä tuomi-harmaaleppälehtoa, jonka kenttäkerroksessa kasvaa runsaasti lehtopalsamia ja lehtotähtimöä. Lehdossa on runsaasti kuolleita leppäriukuja ja tuomenrunkoja. Pensaskerroksessa kasvaa tuomen ohella mm. punaherukkaa ja terttuseljaa. Jokeen työntyvän niemen kärjessä on kiiltolehtipajupensaikkoa. Pukarankosken kasvillisuudessa on melko runsaasti kulttuurivaikutteita. Joen länsirannalla kasvaa mm. palsamipoppeleita (myös runsaasti taimia), vaahteran taimia, pihlaja-angervoa ja salavia sekä mitä ilmeisimmin puutarhasta levinneenä pieni kasvusto kotkansiipeä. Jokivarteen on myös levinnyt jättipalsamia, jota ei kuitenkaan vielä ole runsaasti. Tämä tulokaskasvilaji voi kuitenkin tulevaisuudessa uhata alueen alkuperäistä kasvilajistoa, ja sitä olisi syytä pitää silmällä sekä tarvittaessa torjua. Länsiranta on paikoin hieman roskaantunut, ja puutarhajätteitä on kaadettu rinteen yläosaan tonttien rajalle. Joen itärannalla rantalehtoa on selvästi kapeampana vyöhykkeenä. Sen sijaan ranta- ja vesikasvillisuutta on siellä laajemmalti. Havuselanluoman suulla on korkeaa, tiheää ja erittäin vaikeakulkuista pajupensaikkoa. Havuselansaaren ympäristössä on monimuotoista kosteikkokasvillisuutta, tiheitä tuomipensaikkoja ja tulva-aikoina muuhun jokeen yhteydessä olevia seisovavetisiä lampareita, joissa kasvaa mm. ulpukkaa. Pukarankosken rantalehdoilla ja kosteikkokasvillisuudella on suuri merkitys myös linnuston pesimäalueena. Pesimälajistoon kuuluivat kesällä 2003 mm. lehtokerttu (Sylvia borin), mustapääkerttu (Sylvia atricapillus), ruokokerttunen (Acrocephalus schoenobaenus), pajusirkku (Emberiza schoeniclus), punavarpunen (Carpodacus erythrinus) ja pikkutikka (Dendrocopos minor), jonka pesä sijaitsi länsirinteen ryteikköisessä rantalehdossa. Kyrönjoella havaittiin törmäpääskyjä (Riparia riparia) ja kalastelevia kalatiiroja (Sterna hirundo), jotka ovat myös pesineet alueella (Mäntysaari 2002). Rantalehdoissa on pesinyt satakieli (Luscinia luscinia), ja jokivarren pensaikot ja rantaniityt soveltuvat erinomaisesti esimerkiksi viitakerttusen (Acrocephalus dumetorum), luhtakerttusen (Acrocephalus palustris), pensastaskun (Saxicola rubetra) ja ruisrääkän (Crex crex) elinpiiriksi. Satunnaisluonteinen laji on Pukarankosken yläjuoksulla aiemmin pesinyt harvinainen kuningaskalastaja (Alcedo atthis). Pukarankoskelle on laadittu vuonna 2002 maisemasuunnitelma, jossa alueen luontoa kuvataan varsin seikkaperäisesti (Mäntysaari 2002). Alla oleva putkilokasviluettelo ei ole täydellinen, vaan sen tarkoitus on antaa yleiskuva kasvilajistosta sekä luetella harvinaisimmat kasvilajit.

13 Kuva 8. Pukarankoskea sillalta kuvattuna. Kuva 9. Pukarankosken länsirannan lehto on monin paikoin erittäin edustavaa ja ryteikköistä.

14 Pukarankosken putkilokasveja: Haapa Harmaaleppä Hiirenporras Huopaohdake Isokierto Järvikorte Jättipalsami Karhunputki Keltakurjenmiekka Keltaängelmä Kielo Kiiltolehtipaju Koiranputki Korpi-imarre Korpikaisla Kotkansiipi Kultapiisku Käenkaali Lehmus Lehtokuusama Lehtopalsami Lehtotähtimö Lehtovirmajuuri Luhtavuohennokka Maitohorsma Mesiangervo Metsäalvejuuri Myrkkykeiso Nokkonen Ojakellukka Populus tremula Alnus incana Athyrium filix-femina Cirsium helenioides Calystegia sepium Equisetum fluviatile Impatiens glandulifera Angelica sylvestris Iris pseudacorus Thalictrum flavum Convallaria majalis Salix phylicifolia Anthriscus sylvestris Phegopteris connectilis Scirpus sylvaticus Matteuccia struthiopteris Solidago virgaurea Oxalis acetosella Tilia sp. Lonicera xylosteum Impatiens noli-tangere Stellaria nemoreum Valeriana sambucifolia Scutellaria galericulata Epilobium angustifolium Filipendula ulmaria Dryopteris carthusiana Cicuta virosa Urtica dioica Geum rivale Palsamipoppeli Peltokorte Pietaryrtti Pihlaja-angervo Pujo Punaherukka Punakoiso Purolitukka Ranta-alpi Rantakanankaali Rantakukka Rantamatara Rantaminttu Rantanenätti Ratamosarpio Rentukka Ruokohelpi Rönsyleinikki Salava Savijäkkärä Terttualpi Terttuselja Tuomi Ukonputki Ulpukka Vaahtera Vadelma Vesitatar Viiltosara Populus balsamifera Equisetum arvense Tanacetum vulgare Sorbaria sorbifolia Artemisia vulgaris Ribes rubrum Solanum dulcamara Cardamine amara Lysimachia vulgaris Barbarea stricta Lythrum salicaria Galium palustre Mentha arvensis Rorippa palustris Alisma plantago-aquatica Caltha palustris Phalaris arundinacea Ranunculus repens Salix fragilis Gnaphalium uliginosum Lysimachia thyrsiflora Sambucus racemosa Prunus padus Heracleum sphondylium Nuphar lutea Acer platanoides Rubus idaeus Persicaria amphibia Carex acuta Maankäyttösuositus: Pukarankoskelle on laadittu maisemasuunnitelma. 6.2 Santavuoren ojanvarsikorpi Santavuoren eteläpuolella on melko umpeutuneen ojan varressa tavallista hieman rehevämpi luhtainen korpijuotti, jossa kasvavat runsaina mm. metsäkorte, pallosara ja raate. Korven puusto koostuu hieskoivuista, männyistä ja kuusista. Puustoa on harvennettu paikoin. Pensaskerroksessa kasvaa mm. hieskoivua, pajuja, paatsamaa ja terva- sekä harmaaleppää. Kohde on Ilmajoen kunnan luontoselvityksessä luokiteltu paikallisesti arvokkaaksi. Korven luonnontila ei vaikuta olennaisesti muuttuneen. Santavuoren ojanvarsikorven putkilokasveja: Harmaaleppä Hieskoivu Isokarpalo Kataja Kiiltolehtipaju Kuusi Luhtavilla Mesimarja Metsäkorte Metsätähti Mustikka Alnus incana Betula pubescens Vaccinium oxycoccos Juniperus communis Salix phylicifolia Picea abies Eriophorum angustifolium Rubus arcticus Equisetum sylvaticum Trientalis europaea Vaccinium myrtillus Mänty Nurmilauha Oravanmarja Paatsama Pallosara Pihlaja Pikkutalvikki Puolukka Pyöreälehtikihokki Raate Rahkasara Pinus sylvestris Deschampsia caespitosa Maianthemum bifolium Rhamnus frangula Carex globularis Sorbus aucuparia Pyrola minor Vaccinium vitis-idaea Drosera longifolia Menyanthes trifoliata Carex pauciflora

15 Riippasara Suo-orvokki Suopursu Tervaleppä Carex magellanica Viola palustris Ledum palustre Alnus glutinosa Tupasvilla Tähtisara Variksenmarja Virpapaju Eriophorum vaginatum Carex echinata Empetrum nigrum Salix aurita Maankäyttösuositus: Santavuoren ojanvarsikorpi on ojituksesta huolimatta melko edustava ja kohtalaisen hyvin luonnonarvonsa säilyttänyt rehevähkö korpi. Se ei kuitenkaan täytä metsälain tarkoittaman erityisen tärkeän elinympäristön kriteerejä. Korven luonnonarvot säilyvät ja aikaa myöten todennäköisesti paranevat, jos ojaa ei enää kunnosteta ja korpi jätetään ainakin tehokkaan metsätalouden ulkopuolelle. Raskailla koneilla ajoa tulisi välttää sulan maan aikana. Kuva 10. Santavuoren ojanvarsikorpi. 6.3 Kivistön koillispuolen räme Kaava-alueen koillisosassa Kivistön talosta koilliseen sijaitsee melko harvapuustoinen, ojittamaton räme. Kohteen puusto on suhteellisen luonnontilaista (mm. keloja). Mäntyjen ohella suolla kasvaa muutamia kuusia ja hieskoivuja. Kohteen reunat ovat isovarpuista rämettä, keskellä on mm. tupasvillarämettä. Runsaita putkilokasveja ovat esim. tupasvilla, jouhivihvilä, jokapaikansara, lakka ja suopursu. Suo ei ole aivan karu, mistä kertoo maariankämmekkä. Kivistön koillispuolen rämeen putkilokasveja: Hieskoivu Isokarpalo Jokapaikansara Jouhivihvilä Juolukka Kanerva Betula pubesens Vaccinium oxycoccos Carex nigra Juncus filiformis Vaccinium uliginosum Calluna vulgaris Kuusi Lakka Maariankämmekkä Mänty Pullosara Pyöreälehtikihokki Picea abies Rubus chamaemorus Dactylorhiza maculata Pinus sylvestris Carex rostrata Drosera rotundifolia

16 Raate Suopursu Tupasvilla Menyanthes trifoliata Ledum palustre Eriophorum vaginatum Variksenmarja Virpapaju Empetrum nigrum Salix aurita Maankäyttösuositus: Suon luonnonarvojen säilyttämiseksi suo olisi edelleen hyvä säilyttää ojittamattomana, ja sen puusto olisi hyvä jättää kehittymään luonnontilaan. 6.4 Klöpäoja Kyrönjokeen laskevan Klöpäojan varrella on rehevöitynyttä korkeakasvuista niittyä ja tuomiharmaaleppälehtolaikkuja. Viime mainituissa kasvavat mm. käenkaali, nokkonen, vadelma, koiranputki, punaherukka ja sudenmarja. Niityillä tavataan esim. pietaryrttiä, pujoa, ukonputkea, hiirenvirnaa, mesiangervoa, pelto-ohdaketta, maitohorsmaa, niittynätkelmää ja huopaohdaketta. Niityllä on runsas kasvusto Ilmajoella harvinaista ahdekaunokkia, jota kasvaa myös rantasaunalle vievän tien varressa lähellä Kyrönjokea. Klöpäojan putkilokasveja: Ahdekaunokki Harmaaleppä Hiirenvirna Huopaohdake Koiranheinä Koiranputki Käenkaali Maitohorsma Mesiangervo Niittynätkelmä Nokkonen Centaurea jacea Alnus incana Vicia cracca Cirsium helenioides Dactylis glomerata Anthriscus sylvestris Oxalis acetosella Epilobium angustifolium Filipendula ulmaria Lathyrus pratensis Urtica dioica Ojakärsämö Pelto-ohdake Pietaryrtti Pihlaja Pujo Punaherukka Sudenmarja Timotei Tuomi Ukonputki Vadelma Achillea ptarmica Cirsium arvense Tanacetum vulgare Sorbus aucuparia Artemisia vulgaris Ribes spicatum Paris quadrifolia Phleum pratense Prunus padus Heracleum sphondylium Rubus idaeus Kuva 11. Klöpäojan varren rehevöitynyttä niittyä, jolla kasvaa ahdekaunokkia.

17 Maankäyttösuositus: Alueen nykyinen maankäyttö sopii kohteelle hyvin. Ahdekaunokin elinolojen turvaamiseksi niittyjen pensoittuminen on syytä estää. 6.5 Luoma Perälän pohjoispuolella Koskenkorvan taajaman koillispuolella Perälän talosta pohjoiseen sijaitsee Kyrönjokeen laskeva jyrkkärinteinen puro. Puron varrella on harmaaleppä-tuomilehtoa, jossa kasvaa runsaasti esim. mesiangervoa ja nokkosta. Paikoin on rehevöityneitä niittykuvioita. Kohteen eteläosassa kasvaa koivua ja siellä on maanvyörymä. Luoman vesi on laadultaan muuttunutta. Ruostunut piikkilanka-aita kertoo alueen aiemmasta laidunkäytöstä. Kohteella on jonkin verran merkitystä lintujen pesimäalueena muuten vähäpuustoisessa peltomaisemassa. Luoma Perälän pohjoispuolella, putkilokasveja: Ahomansikka Haapa Harmaaleppä Heinätähtimö Huopaohdake Juolavehnä Karhunputki Kielo Kiiltolehtipaju Kissankello Koiranputki Kultapiisku Käenkaali Lehtotähtimö Lehtovirmajuuri Leskenlehti Maitohorsma Mesiangervo Metsäalvejuuri Niittynätkelmä Fragaria vesca Populus tremula Alnus incana Stellaria graminea Cirsium helenioides Elymus repens Angelica sylvestris Convallaria majalis Salix phylicifolia Campanula rotundifolia Anthriscus sylvestris Solidago virgaurea Oxalis acetosella Stellaria nemoreum Valeriana sambucifolia Tussilago farfara Epilobium angsutifolium Filipendula ulmaria Dryopteris carthusiana Lathyrus pratensis Nokkonen Nurmitädyke Ojakellukka Ojakärsämö Pelto-ohdake Pietaryrtti Pihlaja Poimulehti laji Pujo Punaherukka Ranta-alpi Rauduskoivu Rönsyleinikki Sarjakeltano Siankärsämö Suo-orvokki Timotei Tuomi Ukonputki Vadelma Urtica dioica Veronica chamaedrys Geum rivale Achillea ptarmica Cirsium arvense Tanacetum vulgare Sorbus aucuparia Alchemilla sp. Artemisia vulgaris Ribes spicatum Lysimachia vulgaris Betula pendula Ranunculus repens Hieracium umbellatum Achillea millefolium Viola palustris Phleum pratense Prunus padus Heracleum sphondylium Rubus idaeus Maankäyttösuositus: Perälän pohjoispuolinen luoma tuo vaihtelua peltomaisemaan. Sillä on myös merkitystä lintujen pesimäalueena muuten vähäpuustoisella peltolakeudella. Nykyinen maankäyttö turvaa nämä arvot. 6.6 Joenvarsilehto Kyrönjoen itärannalla Kyrönjoen itärannalla Koskenkorvan taajamasta etelään on kapea kaistale tuomiharmaaleppälehtoa, jonka kenttäkerroksessa ovat runsaita mm. nokkonen ja mesiangervo. Muuhun kasvilajistoon kuuluvat esim. lehtotähtimö, punakoiso ja ukonputki. Lehdossa on polku ja nuotiopaikka. Kyrönjoen itärannan joenvarsilehdon putkilokasveja: Harmaaleppä Karhunputki Kiiltolehtipaju Koiranputki Lehtotähtimö Mesiangervo Alnus incana Angelica sylvestris Salix phylicifolia Anthriscus sylvestris Stellaria nemoreum Filipendula ulmaria Nokkonen Punaherukka Punakoiso Tuomi Ukonputki Vadelma Urtica dioica Ribes spicatum Solanum dulcamara Prunus padus Heracleum sphondylium Rubus idaeus

18 6.7 Koskenkorvan harjujakson sorakuopat Koskenkorvan harjujaksolla on varsin runsaasti sorakuoppia, joista useimpia ei enää käytetä maa-ainestenottoon. Kuopat ovat ehtineet kasvittua ja niihin on noussut nuorta puustoa. Useisiin on syntynyt pohjavesilampia, joiden rannoilla on melko monipuolista ranta- ja kosteikkokasvillisuutta. Lammissa pesii ainakin sinisorsia ja telkkiä. Joitakin kuoppia käytetään uimapaikkoina ja Koskenkorvan uimarantakin sijaitsee sorakuoppaan syntyneen lammen rannalla. Alla esitellään luonnoltaan monipuolisimmiksi kehittyneet kuopat. A. Heti Vaasantien lounaispuolella Honkalanmäestä pohjoiseen on hylätty sorakuoppa, jonka pohjalla on lampi. Rantakasvillisuus on niukkaa. Lajistoon kuuluvat mm. vesikuusi, pikkupalpakko, nuokkurusokki ja uistinvita. Lammen rannalla on leppäpökkelöitä ja kuollutta lepikkoa. Kaakkoisrannalla on runsaasti kiviä. Lammessa havaittiin alkukesällä telkkänaaras poikasineen ja kaksi muuta telkkänaarasta sekä kaksi sinisorsakoirasta ja sinisorsanaaras. Kuva 12. Koskenkorvan harjujakson sorakuopat: Vaasantien lounaispuolen kuoppa. B. Heti Vaasantien koillispuolella kuoppaa A vastapäätä sijaitsee luonnoltaan monipuolisimmaksi kehittynyt sorakuoppa, jonka pohjalle on niin ikään muodostunut lampi. Lammen luoteisranta on matalaa, ja siellä kasvaa järvikortetta ja leveäosmankäämeä. Pohjoispäässä on tuntemattomasta syystä kuollut harmaalepikko. Kuopan itärinne on varsin jyrkkä. Lammen eteläosan kasvillisuus on niukkaa. Lammikon vesi- ja rantakasvillisuuteen kuuluvat mm. ratamosarpio, ojasorsimo, vesitähti, uistinvita, polvipuntarpää, amerikanhorsma, pullosara ja rantanenätti. Vedessä kasvaa sirppisammalta (Warnstorfia sp.). Suuren lammen pohjoispuolella on kaksi pientä lamparetta. Kohteella tavattiin alkukesällä 2003 sinisorsanaaras sekä telkkiä (sekä koiraita että naaraita).

19 Kuva 13. Koskenkorvan harjujakson sorakuopat: Vaasantien koillispuolen kuoppa. C. Sammalnevan luoteispuolella on hylätty sorakuoppa, jonka pohjalle on syntynyt laaja pohjavesilampi. Rantakasvillisuus on niukkaa. Lajistoon kuuluvat mm. harmaasara, ratamosarpio, leveäosmankäämi, keräpäävihvilä ja uistinvita. Kirkasvetistä ja hiekkapohjaista lampea käytetään uimapaikkana. Lammessa tavattiin alkukesällä 2003 telkkänaaras. Kuopan rinteet ja pohja ovat nuoren, tiheän mänty- ja koivupuuston vallassa. Koskenkorvan harjujakson sorakuoppien putkilokasveja (kosteikko- ja rantakasvillisuus): Amerikanhorsma Harmaasara Järvikorte Keräpäävihvilä Leveäosmankäämi Nuokkurusokki Ojasorsimo Palpakko laji Epilobium adenocaulon Carex canescens Equisetum fluviatile Juncus conglomeratus Typha latifolia Bidens cernua Glyceria fluitans Sparganium sp. Pikkupalpakko Polvipuntarpää Pullosara Rantanenätti Ratamosarpio Uistinvita Vesikuusi Vesitähti laji Sparganium natans Alopecurus geniculatus Carex rostrata Rorippa palustris Alisma plantago-aquatica Potamogeton natans Hippuris vulgaris Callitriche sp. 6.8 Varpahaiskylän tienhaaran sorakuoppa Varpahaiskylän tienhaarassa on hylätty sorakuoppa, jonka pohjalle syntyneen lammen rannoille on kehittynyt monipuolista ranta- ja kosteikkokasvillisuutta. Kuopan rinteet ovat puustoisia, mikä tekee paikasta yllättävän suojaisan tuntuisen esim. lintujen pesimäpaikkana. Varpahaiskylän tienhaaran sorakuopan putkilokasveja: Amerikanhorsma Hanhenpaju Harmaaleppä Epilobium adenocaulon Salix repens Alnus incana Harmaasara Jouhivihvilä Jänönsara Carex canescens Juncus filiformis Carex ovalis

20 Järviruoko Kiiltolehtipaju Konnanvihvilä Leveäosmankäämi Mutaluikka Nuokkurusokki Phragmites australis Salix phylicifolia Juncus bufonius Typha latifolia Eleocharis mamillata Bidens cernua Ojasorsimo Pullosara Ratamosarpio Savijäkkärä Solmuvihvilä Viiltosara Glyceria fluitans Carex rostrata Alisma plantago-aquatica Gnaphalium uliginosum Juncus articulatus Carex acuta Perinnemaisemakohteet Maatalouden tehostuessa Kyrönjokivarren käyttö laitumena on romahdusmaisesti vähentynyt. Tällöin reheväpohjaiset joenrantaniityt ovat nopeasti kasvaneet umpeen korkeakasvuisiksi ja melko lajiköyhiksi suurruohostoiksi ja heinikoiksi. Maastotöiden aikaan karjaa laidunsi vain Rinta-Toralan joenrantaniityllä. Myös Rinnan joenrantaniitty oli aidattu laitumeksi, vaikka eläimet laidunsivatkin kartoituspäivänä viereisellä peltolaitumella. Seuraavassa käsitellään kaikki neljä kaava-alueella sijaitsevaa Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan perinnemaisemainventoinnissa mainittua kohdetta (Kekäläinen & Molander 2003). Maastotöissä käveltiin koko kaava-alueelle sijoittuva osa Kyrönjokivartta läpi, eikä uusia perinnemaisemakohteita löytynyt. 6.9 Yli-Huikun joenrantaniityt Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan perinnemaisemat -julkaisussa paikallisesti arvokkaaksi kohteeksi mainittu Yli-Huikan joenrantaniityt sijaitsee Huikkulan kylässä Kyrönjoen sekä jokeen laskevien luomien varsilla. Sormimaisina ulokkeina peltojen lomaan työntyvät niityt on raivattu pelloksi. Jonerannassa on tavanomaista korkeaa ruohokasvillisuutta, jolla ei ole erityistä luonnonarvoa. Aiemmin tavattuja nurmitatarta, ketoneilikkaa ja katkeratatarta ei löydetty. 6.10 Rinnan joenrantaniitty Rinnan joenrantaniitty sijaitsee Lahdenkylässä Kyrönjoen itärannalla. Rantatörmä on yläosastaan jyrkkä, ja rinteessä on maanvyörymä. Törmä on valkoapilan, voikukan ja nurmilauhan vallitsemaa, alarinteessä on kosteaa nurmilauhaniittyä sekä suurten ruohojen vallitsemaa kasvillisuutta. Rannassa on kapea viiltosaravyöhyke ja rönsyröllilaikkuja sekä näiden lomassa mosaiikkimaisesti ruokohelpikasvustoja ja pieniä lietteikköjä. Avointa rantaa elävöittävät muutamat pensaat ja lehtipuiden taimet. Kohde on perinnemaisemainventoinnissa luokiteltu paikallisesti arvokkaaksi. Rinnan joenrantaniityn yläpuolisella peltolaitumella laidunsi kesällä 2003 karjaa. Peltolaitumen ja joenrantaniityn välissä oli aita, mutta ilmeisesti samat eläimet laiduntavat vuorotellen peltolaidunta ja joenrantaa. Kohde on perinnemaisemana tavanomainen. 6.11 Kyrönjoen rantaniitty Aivan Kurikan rajalla Kyrönjoen länsirannalla sijaitsee laaja entinen laidun. Viimeksi alueella on laiduntanut hevosia 1990-luvun alussa. Rannan yläosat ovat lajistoltaan vaatimatonta kosteaa heinäniittyä ja tuoretta suurruohoniittyä. Alempana on mesiangervovaltaisen rantaniityn ohella nurmilauhan, viiltosaran ja korpikastikan vallitsemia kohtia. Niityn yläosassa on lehtipuureunus ja alempana on harvakseltaan puita ja suurikokoisia pajuja. Kohde on perinnemaisemainventoinnissa luokiteltu paikallisesti arvokkaaksi. Rantanätkelmää ei nyt löydetty, mutta se kasvaa todennäköisesti edelleen niityllä, koska kasvupaikka ei vaikuta olennaisesti muuttuneen. Kohteen perinnemaisema-arvot ovat laidunnuksen päätyttyä ehtineet

21 suurelta osin kadota, mutta arvoja voitaisiin vielä elvyttää aloittamalla hoito (laidunnus tai niitto) uudelleen. 6.12 Rinta-Toralan joenrantaniitty Kohde sijaitsee Rahnastossa Kyrönjoen pohjoisrannalla. Se on laidunnurmien yhteyteen aidattu rantaniitty, jota laidunnetaan vain osan kesää viereisten peltolohkojen laidunkierron mukaan. Jokea reunustaa kapea viiltosaravyöhyke. Ylempänä ranta on nurmipuntarpään vallitsemaa. Puita tai pensaita ei joenrantaniityllä kasva. Rinta-Toralan joenrantaniitty oli karjanlaitumena myös kesällä 2003. Kuva 14. Rinta-Toralan joenrantaniitty on edelleen laidunkäytössä. 6.13Vähänmäenkallion pesäluolasto Vähänmäenkalliolla on kallionvieren lohkareikossa pesäluolasto. 7. LINNUSTO Pukarankoskella ja Santavuoren alueella suoritettiin linjalaskentamenetelmää soveltaen lintulaskenta kesäkuun alkupäivinä. Santavuorella havaittiin tavanomaista kangasmetsälinnustoa (mm. leppälintu). Vuoren vilkas virkistyskäyttö häirinnee jonkin verran vuoren laen ja retkeilypolkujen lähiympäristön lintuja. Kaava-alueen linnustollisesti selvästi arvokkain alue on Pukarankoski. Sen rehevissä rantalehdoissa pesivät kesällä 2003 mm. lehto- ja mustapääkerttu, punavarpunen sekä pikkutikka. Joenrannan kosteikkokasvillisuuden ja pensaikkojen pesimälajistoon kuuluvat mm. ruokokerttunen ja pajusirkku. Pukarankoskella on aiempien tietojen perusteella pesinyt myös

22 satakieli ja jopa harvinainen kuningaskalastaja. Kyrönjoella ruokailevat kalatiira (kirjallisuustietojen perusteella myös pesinyt alueella) sekä törmäpääsky. Viime mainitun pesintään viittaavia havaintoja ei tehty kaava-alueella, vaikka pesäpaikoiksi sopivia hylättyjä sorakuoppia onkin Koskenkorvalla runsaasti. Kyrönjokea ympäröivän peltolakeuden tyypillisiä pesimälintuja ovat esimerkiksi kiuru, kuovi, töyhtöhyyppä ja pensastasku. Tuulihaukkaa ei havaittu, mutta se saattaa hyvinkin pesiä kaavaalueella. Pellot ja Kyrönjoen rantaniityt tarjoavat elinympäristöä harvinaiselle ruisrääkälle, jonka kanta vaihtelee voimakkaasti vuodesta toiseen. Kaava-alueen reunamien metsäalueet vaikuttavat linnustoltaan varsin tavanomaisilta. Niissä tavattiin mm. käkiä ja pyitä. 8. UHANALAISET, SILMÄLLÄPIDETTÄVÄT, HARVINAISET JA EU:N LUONTODIREKTIIVIIN SISÄLTYVÄT LAJIT Uhanalaisten, silmälläpidettävien, harvinaisten sekä EU:n lintudirektiiviin sisältyvien lintulajien esiintyminen on käsitelty kappaleessa 7. Käytettävissä olleissa ennakkotiedoissa ei ollut mainintoja selvitysalueella tehdyistä liitooravahavainnoista. Myöskään tämän selvityksen maastotöissä ei lajia havaittu. Kaava-alueelta ei löytynyt liito-oravan elinpiireinään suosimia vanhoja ja melko luonnontilaisia sekametsiä. Ennakkotiedoissa ei myöskään ollut mainintoja muiden uhanalaisten eliölajien esiintymistä kaava-alueella. Etelä-Pohjanmaalla harvinaisella valkovuokolla (Anemone nemorosa) on Koskenkorvalla useita lähekkäisiä kasvupaikkoja. Maastotöissä tarkistettiin Ilmajoen kunnan luontoselvityksessä mainitut esiintymät (Talvitie & Heikkilä 1988). Uusia kasvupaikkoja ei löydetty. Koskenkorvan ohella valkovuokkoa kasvaa myös Saveenkylällä (Talvitie & Heikkilä 1988). Valkovuokkoja uhkaavat metsän täydellinen kuusettuminen ja sulkeutuminen sekä toisaalta avohakkuut, varsinkin jos niihin liittyy voimakasta maanmuokkausta. Tarvittaessa voidaan metsää varovasti harventaa, jos valkovuokot näyttävät kärsivän liiasta varjostuksesta. Kasvupaikat olisi syytä säilyttää rakentamattomana metsämaana. Hakkuissa tulisi välttää voimakasta maanmuokkausta. Kasvupaikka A: Vuonna 1988 löytyi varttuneen kuusimetsäkuvion länsipäästä niukasti valkovuokon lehtiä. Vuonna 2003 paikalla kasvoi jonkin verran valkovuokkoja (runsaasti kukkia). Lisäksi metsänreunan tilustien pientareella tien ja pellon välissä oli runsaasti kukkiva valkovuokkokasvusto. Kasvupaikka B: Vuonna 1988 löytyi valkovuokon lehtiä yksitellen varsin runsaasti koko alueelta, mutta kukkineita yksilöitä ei havaittu. Tämä esiintymä arvioitiin tuolloin ehkä elinvoimaisimmaksi Koskenkorvan valkovuokkoesiintymistä. Myös vuonna 2003 valkovuokkoja löydettiin melko runsaasti myös kukkivia kasveja havaittiin. Kasvupaikka C: Vuonna 1988 löydettiiin yksittäisiä valkovuokon lehtiä monin paikoin, ja jonkin verran kukkineita yksilöitä. Paikalla kasvoivat myös lehtokorte ja Etelä-Pohjanmaalla harvinainen lehtomatara. Kasvupaikka on nykyään voimakkaasti harvennettua mäntyvaltaista metsää, länsipäässä on myös kuusia. Metsäala on tällä kasvupaikalla selvästi supistunut. Eteläreunaa on raivattu pelloksi ja metsikön länsipäähän on rakennettu maatalousrakennuksia.

23 Valkovuokkoja, myös kukkivia kasveja, kasvoi siellä täällä. Sen sijaan lehtokortetta tai lehtomataraa ei nyt löydetty. Kasvupaikka D: Vuonna 1988 kasvoi pellon reunassa jonkin verran valkovuokkoja, jotka kukkivat melko runsaasti. Vuonna 2003 tehtyjen havaintojen mukaan esiintymä vaikuttaisi säilyneen suurin piirtein entisen laajuisena. Myös kukkivia valkovuokkoja löydettiin. Kasvupaikka E. Vuonna 1988 löytyi valkovuokkoja Mäntysalon talon koillispuolelta nuorehkosta sekametsiköstä. Ilmeisesti valoisuudesta johtuen kukkineita yksilöitä oli melko runsaasti. Myös vuonna 2003 löydettiin runsaasti kukkivia valkovuokkoja. Kotkansiipeä (Matteuccia struthiopteris) kasvaa Tuomiojan purolla ja ahdekaunokkia (Centaurea jacea) Klöpäojan varrella. 9. KIRJALLISUUS Helminen, V. 1988. Lämpöolot. Teoksessa Alalammi, P. (toim.). Ilmasto. Suomen Kartasto 131.4-10. Hyvärinen, V 1986. Vesitase. Teoksessa Karlsson, K.-P. (toim.). Vedet. Suomen Kartasto 132. 12-13. Kananoja, T. 2000. Kallioperän suojelu- ja opetuskohteita Etelä-Pohjanmaalla, Keski- Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla. Suomen ympäristö 429. Geologian tutkimuskeskus ja Ympäristöministeriö, Alueidenkäytön osasto. 126 s. Kekäläinen, H. & Molander, L-L. 2003. Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan perinnemaisemat. Länsi-Suomen ympäristökeskus, Vaasa. Alueelliset ympäristöjulkaisut 250. 319 s. Mäntysaari, M. 2002. Pukarankoskenpuisto; Koskenkorvan rantapuiston maisemasuunnitelma. Länsi-Suomen ympäristökeskus. 93 s. + liitteet. Solantie, R. 1988. Sade- ja lumiolot. Teoksessa Alalammi, P. (toim.). Ilmasto. Suomen Kartasto 131.18-22. Suomen Kartasto 350. 1993. Maisemat, asuinympäristöt. Maanmittaushallitus ja Suomen Maantieteellinen Seura. 234 s. Talvitie, J. & Heikkilä, R. 1988. Ilmajoen kunnan luontoselvitys 1988. Ilmajoen kunnan ympäristönsuojelulautakunnan julkaisuja. Tuhkanen, S. 1984. A circumboreal system of climatic-phytogeographical regions. Acta Botanica Fennica 127. 50 s. Vuorela, M. 1999. Nahka- ja Nenättömänluoman hajakuormitusselvitys. Kurikan-Ilmajoen jokimaisemasuunnitelma. Kurikan kaupunki, Ilmajoen kunta, Seinäjoen kaupunki, Pohjanmaan vesiensuojeluyhdistys ja Länsi-Suomen ympäristökeskus. 58 s. + liitteet.