Kirkkonummen kunta. Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2019

Samankaltaiset tiedostot
Kirkkonummen kunta. Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2018

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA

OMAISHOIDON TUKI SOITESSA

Henkilöstöpalveluiden tiedote 5/2011

UUTTA VAHVISTUSTA ASIAKASOHJAUKSEEN

TUKEA LAJILIITTOJEN LASTEN JA NUORTEN URHEILUN KEHITTÄMISTYÖHÖN

Tietosuojaseloste: M-files HR-varaston työntekijöiden henkilörekisteri Sivu 1 / 5

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Energiantuotannon toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. 1. Hallituksen tehtävien ja toiminnan perusta. 2. Hallituksen kokoonpano ja valintamenettely

Akaa: Onnistunut työ tekee hyvää -hankkeen työpaja

Hankkeen tavoitteet voidaan jakaa valvonnan tavoitteisiin ja työsuojeluvalvonnan kehittämisen tavoitteisiin.

Aivoverenkiertohäiriön sairastaneiden kuntoutuskurssit

OHJE POISSAOLOIHIN PUUTTUMISEEN KOULUSSA

Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain uudistaminen

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Palvelualan yleinen toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

Lausuntopyyntökysely

Uniapneaoireyhtymää sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit

KUSTANNUSTOIMITTAJIEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU

Omaishoitajienkuntoutuskurssit

Fibromyalgiaa sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit

Espoon kaupunki Pöytäkirja Vuoden 2015 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille , sosiaali- ja terveystoimi (Kh/Kv)

Etunoja lasten, nuorten ja perheiden tukemisessa edellyttää monialaista yhteistyötä ja johtamista. - Mihin se voi kaatua?

PARTION TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

Selkärankareumaa, nivelreumaa ja niiden sukuisia sairauksia sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Energiavaltainen teollisuus Elinkeinoelämän Keskusliitto toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

Lasten niveltulehdusta sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit

Aspergerin oireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit

ASIAKKAAN VALINTA & ASIAKASSUUNNITELMA

Aspergerin oireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit, perhekurssit

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 201/ /2016

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Kuntien energiatehokkuussopimus Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

Ajankohtaiskatsaus, Peltotuki

1. Yleistä. Tavoitteet vuodelle 2016

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin ja Oulun kaupungin tukipalveluiden yhteistyöryhmän loppuraportti

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmasta tulee käydä ilmi kunnan koko huomioon ottaen ainakin:

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Energiavaltainen teollisuus Metsäteollisuus ry toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Vuokra-asuntoyhteisöjen toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Toimintamalli muutostilanteessa

Autismia sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit, perhekurssit

Koulutustilaisuudessa tehtiin kolme ryhmätyötä. Seuraavassa on koonti ryhmätöiden tuloksista.

Basware Konsernitilinpäätös Forum Ajankohtaista pörssiyhtiön raportoinnissa

Dnro OUKA/7126/ /2014. Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista (348/2007) sekä lakia täydentävää asetusta (614/2007).

SPL TAMPEREEN PIIRI: SEURATUTOROINTI

PÖYTYÄN KUNNAN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA

Maahantuojat: omavalvontasuunnitelman ja sen toteutumisen tarkastuslomakkeen käyttöohje

Avoin tieto ja avoin hallinto kunnissa

Hyvinvointitieto hyvinvointijohtamisen työkaluna. Matti Vähäkuopus Oulun kaupunki

Tämä ruutu näkyy ainoastaan esikatselutilassa.

Terveysosasto Kuntoutusryhmä. MS-kurssit

Tuottavuusohjelma

Asiakastiedote hinnaston ja tietojärjestelmän uudistumisesta sekä uudistuksien vaikutuksista

VIHI-Forssan seudun yritysten vihreän kilpailukyvyn ja innovaatioiden kehittäminen ( ) Poistotekstiilit 2012, Workshop -ryhmät 1-4

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 9/2015 Tiina Takala

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Toimitilakiinteistöjen toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

Kuhmoisten kunnan elinkeinoja

Sydänvikaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit

KOLMIPORTAINEN TUKI ESIOPETUKSESSA (POL 16, 16a, 17, 17a )

Palvelujen tuottaja ja toinen sopijaosapuoli on Eteva kuntayhtymä

4event on perustettu vuonna 2001 tuomaan hyödyllistä ja innostavaa sisältöä työikäiselle väestölle.

Tyypin 1 diabetesta sairastavien aikuisten ja nuorten ja nuorten aikuisten ja lasten sopeutumisvalmennuskurssit

VUOSI 2020 ENONTEKIÖLLÄ Kunnanjohtajan talousarvioesityksen yhteenveto. Kunnanjohtaja

KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen

Kalastusalueiden toiminnan päättäminen ja muut ajankohtaiset asiat

Taulukkolaskenta ja analytiikka (A30A01000) Excel-harjoitus 9 1/8 Avoin yliopisto Huhtikuu 2016

RESETTI perheluokat. Oppimis ja ohjauskeskus Valteri Piia Ruutu

Hankinnasta on julkaistu ennakkoilmoitus HILMA- palvelussa

Kuntien vammaisneuvostojen työpaja

Muistilistan tarkoitus: Valvotaan lain toteutumista sekä tavoitteiden, toimenpiteiden ja koulun tasa-arvotyön seurantamenettelyn laatua.

Kehittämistehtävän aihe PaKaste - työskentelyjakso 2011

D 107-N. Toimikuntien esittely: IR- ja ystävyystyöryhmä. IR- ja 107-L,111-OS ja 306-A2 piirien ystävyystyöryhmän toimintasuunnitelma

Sopimus asiakas- ja potilastietojärjestelmästä Liite 3 Käyttöönotto

Yhteistyösopimus Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka tutkimus- ja yhteistyöohjelman toteuttamisesta vuosina

Sydänsairauksia sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit

Kalastusalueiden toiminnan päättäminen ja kalastuslain ajankohtaiset asiat

PALVELUSUUNNITELMA ( )

Kestävän kehityksen Toimenpideohjelma

MAKSETUISTA ELÄKKEISTÄ ELÄKESELVITTELYÄ VARTEN ETK:LLE ANNETTAVAN ELÄKEMENOTIEDOSTON SEKÄ PERINTÄTIEDOSTON TÄYTTÖOHJE VUODELLE 2013

RESETTI myönteisen käytöksen vahvistamisen ryhmätoiminta. Oppimis ja ohjauskeskus Valteri Piia Ruutu

Kalatalousalueen ensimmäinen kokous ja vuosi

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 7/2014 1(15) Perheneuvontatyön johtokunta Kokous

Teollisuuden yleinen toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

PALVELUSUUNNITELMA ( )

2.1. Miten lapsi oppii? Tutkimalla, kysymällä, toimimalla ja leikkimällä

UINTIJAOSTON! TOIMINTAOHJE

Aktia-konsernin palkka- ja palkkioselvitys

Aloite toimitusvelvollisen myyjän taseselvitystavan muuttamisesta

Sipoon kunnan rakennusjärjestyksen uudistaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

DNA OY:N LAUSUNTO KUSTANNUSSUUNTAUTUNEEN HINNAN MÄÄRITTELYYN SOVELLETTAVASTA MENETELMÄSTÄ SUOMEN TELEVISIOLÄHETYSPALVELUIDEN MARKKINALLA

Hengityssairautta sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit

Maaret Botska. Asiakirjahallinto ja asiakirjatiedon turvaaminen kunnallisten organisaatioiden muutostilanteissa

SITOVAT TAVOITTEET VUODELLE 2014

J2.0-DIGIVERKOSTON TAPAAMINEN Lapin sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry. Järjestökehittäjän digitalisaation kehittämisen näkökulma

Parasta Lapsille ry Rekrytointi- ja perehdytyskansio

Liikkujan polku -verkosto

Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Muistio. - aikataulu. Merja Ruotsalainen, projektipäällikkö

Kv 3/15. Kn 6/15 I MIKSI TEHDÄÄN STRATEGIA? 37 Liite Liite 1

Ikääntyneiden monisairaiden kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit

Transkriptio:

Kirkknummen kunta Henkilöstö- ja kulutussuunnitelma 2019 Yhteistimintaryhmä 30.11.2018 Henkilöstöjast 12.12.2018

1. Jhdant Valtuustkauden alussa hyväksytyn kuntastrategian mukaisesti elinvimaisen, ketterän ja hyvän asuinympäristön takaavassa kunnassa keskeisessä asemassa n kuntapalveluja tuttava henkilöstö. Vunna 2018 hyväksyttiin kunnan elinvima- ja hyvinvintihjelmat, jissa kuntastrategian tavitteita viedään knkreettiselle taslle. Keskeisiä elinvima- ja hyvinvintihjelmista nusevia kärkiä vat mm. justavuus, kannustavuus ja kkeilukulttuuria susiva timintatapa, uudenlaisia palveluja ja palvelumutilua tukeva timinta sekä sähköisten palvelujen kehittäminen. Tavitteena n humiida tekälyn, autmatiikan, rbtiikan, digitalisaatin ja pelillisyyden mahdllisuudet. Näiden tavitteiden jalkauttaminen n keskiössä vuden 2019 henkilöstö- ja kulutussuunnitelmaa tteutettaessa. 2. Kunnan henkilöstön rakenne, määrä ja arvi kehittymisestä Kirkknummen kunnan palveluksessa li 2412 henkeä 31.10.2018. Määrä n kasvanut hieman edellisvuteen nähden. Merkittäviä muutksia henkilöstömäärässä ei le dtettavissa vunna 2019. Vakituiset 31.10.2018 Määräaikaiset 31.10.2018 Henkilöstömäärä yhteensä 31.10.2018 Henkilöstömäärä edellisenä vunna vakituiset/ määräaikaiset Knsernihallint 43 18 61 43/15 Sivistys- ja vapaaaikapalvelut 1098 384 1482 1080/395 Kuntatekniikka 265 26 291 255/16 Perusturva 469 109 578 451/105 Yhteensä 1875 537 2412 1829/531 Määräaikaiset työntekijät Määräaikaisia työntekijöitä li lkakuun 2018 lpussa 537. Vastaava luku vutta aiemmin li 531 henkeä. Olennaista muutsta määräaikaisten lukumäärässä ei le aiempaan verrattuna tapahtunut.

Sukupulen mukainen jakauma Kunta-alan henkilöstö n naisvaltaista; Kirkknummen henkilöstöstä naisia li lkakuun 2018 lpussa 83%. Kevan eläköitymisennuste vanhuuseläkkeelle siirtyvien määrästä Kirkknummen kunnassa Vusi 2018 2019 2020 2021 2022 2023 2024 Lukumäärä 52 59 48 56 60 53 44 Vanhuuseläkkeelle siirtyvien määrä n kasvanut vudesta 2017 lähtien. Ennustetta tarkempaa tieta vanhuuseläkkeelle jäävistä ei le annettavissa, kska kuntasektrilla n edelleen käytössä alempia eläkeikiä ja tisaalta työntekijä/viranhaltija vi itse päättää eläkkeelle siirtymisen ajankhdan 63 ja 68 vuden väliltä. Vunna 2017 Kirkknummen kunnan palveluksesta siirtyi vanhuuseläkkeelle 52 henkeä keski-iän llessa 63,4 vutta. Ajalla 1.1.-31.10.2018 Kirkknummen kunnan palveluksesta siirtyi vanhuuseläkkeelle 37 henkeä keski-iän llessa 63,2 vutta. 3. Periaatteet erilaisten työsuhdemutjen käytöstä Kirkknummen kunnassa n käytössä hje erilaisten työsuhdemutjen käytöstä. Ohje perustuu työspimuslakiin ja lakiin kunnallisesta viranhaltijasta. Pääsääntönä edellä mainittujen lakien perusteella n vakituinen palvelussuhde vakituiseen timintaan. Sijaisuuksia käytetään, kun henkilöstö käyttää lakeihin, spimuksiin tai muihin perustuvia ikeuksiaan esimerkiksi perhevapaiden suhteen. Määräaikaisuuden peruste n laista jhtuva määräys, jssa tdetaan, että tistaiseksi vimassa leva palvelussuhde n pääsääntö ja siitä pikkeuksena n määräaikaisuus. Js määräaikaisuuden perustetta ei kirjata työspimukseen tai virkamääräykseen, työntekijän katstaan vakinaistuneen k. palvelussuhteen alusta sillä tuntimäärällä, jka hänellä li k. työspimuksessa tai virkamääräyksessä. Määräaikainen spimus vidaan tehdä enintään viideksi vudeksi. Lain mukaan 5 vutta ja sen ylittävä määräaikaisuus n sama kuin henkilö lisi tettu pysyvään palvelussuhteeseen.

Lain mukaiset määräaikaisuuden perusteet: Työntekijän ma pyyntö Sijaisuus Määrätyn tehtävän tai tehtäväkknaisuuden tekeminen Työn kausiluntisuus Harjittelu Avinna levaan virkaan kuuluvien tehtävien hidn järjestäminen Määräajaksi ttamisesta n erikseen säädetty laissa tai asetuksessa Muu peruste, jka pitää yksilöidä, esim. rganisaatimuuts tietyn ajan Js mikään edellä mainituista perusteita ei täyty, sillin ei le lain mukaista määräaikaisuuden perustetta ja k. palvelussuhde n siis vimassa ja täytettävä tistaiseksi. Määräaikaista palvelussuhdetta työnantaja ei vi irtisana ilman irtisanmispykälää, jta ei le kunnan spimusphjassa. Kirkknummen kunta nudattaa Kunnallisen työmarkkinalaitksen hjeita perhevapaista. Justavista työaikajärjestelmistä Kirkknummen kunnassa n käytössä liukuva työaika KVTES:n mukaisesti. 4. Osatyökykyisten, ikääntyneiden ja työttömyysuhan alaisten työntekijöiden työmarkkinakelpisuuden edistäminen Kirkknummella Kirkknummen kunnan Aktiivisen tuen malli tettiin käyttöön tukkuussa 2016. Mallin ajantasaisuutta tarkastellaan vusittain ja tämä tarkistus n tehty keväällä 2017 ja 2018. Olennaisia muutksia timintamalliin ei le tehty, kska malli n jalkautunut käyttöön hyvin. Aktiivisen tuen mallissa tudaan esiin päivämäärärajat, jllin esimiehen, työntekijän tai työterveyshulln tulee timia. Sairauspissalseurantaa n tehstettu ja työterveyshult seuraa aiempaa tiiviimmin työkykyriskissä levien työntekijöiden tilannetta. Oikea-aikaisella aktiivisen tuen timintatavalla selvitetään mahdllinen tukitimien tarve sekä edesautetaan sairauspissaln jälkeistä työhön paluuta. Aktiivisen tuen malli hjaa työkykyneuvtteluiden käyttöä. Ajalla 1.1.-31.10.2018 pidettiin kaikkiaan 59 työkykyneuvttelua. Vunna 2017 työkykyneuvtteluja pidettiin kaikkiaan 108 kpl. Kska Aktiivisen tuen mallin avulla työkykyrajitteisiin n päästy paneutumaan aiemmassa vaiheessa, n ratkaisuja löytynyt aiempaa helpmmin ja työkykyneuvttelujen määrä n vähentynyt merkittävästi edellisvudesta.

Jkaiseen työkykyneuvtteluun sallistuu henkilöstöyksikön edustaja, jka tekee työkykyneuvttelusta muistin. Tätä kautta satyökykyisten mahdllisesta työjärjestelytarpeesta saadaan tiet mahdllisimman varhaisessa vaiheessa ja ratkaisuvaihtehtja vidaan kartittaa. Js terveydellisistä syistä työtehtäviä pitää järjestellä uudelleen, kartitetaan vaihtehdt ensin massa työyksikössä, sitten malta timialalta ja lpuksi kk kunnan taslta humiiden henkilön kulutus- ja työhistria sekä terveydelliset rajitteet. Yleisimmin käytetty ratkaisu n työhön paluu sasairauspäivärahan avulla. Ajalla 1.1.- 31.10.2018 tätä vaihtehta n käyttänyt kaikkiaan 16 kunnan henkilöstöön kuuluvaa. Työeläkevakuuttaja Keva n myöntänyt ajalla 1.1.-31.10.2018 satyökyvyttömyyseläkkeen määräaikaisena tai tistaiseksi jatkuvana päätöksenä 11:lle kunnan palveluksessa levalle henkilölle. Samalla ajalla Keva n myöntänyt yksittäisiä työkkeilupäätöksiä (alle 10 kpl). Työkkeilut vat tapahtuneet kunnan missa työpisteissä. Lisäksi n myönnetty ammatillisen kuntutuksen ennakkpäätöksiä uudelleenkulutukseen tai kuntutusmahdllisuuksien selvittelyyn. 5. Kulutussuunnitelma 2019 Kulutussuunnitelmaa rakennettaessa n humiitu kk kunnan strategiset tavitteet, timialjen erityistarpeet sekä timinnan painpistealueet. Kulutuksella edistetään saamisen kehittämistä, varautumista muutksiin ja työurien pidentymistä sekä parannetaan tuttavuutta ja kilpailukykyä. Hyvinvinti- ja elinvimahjelmat humiiden digitalisaati n merkittävässä rlissa Kirkknummen kunnan vuden 2019 henkilöstökulutuksissa. Uusien sähköisten työkalujen käyttööntt tteutetaan ns. Pelikirjan avulla. Tulksellisuuteen perustuva kertaerä maksetaan tammikuun 2019 palkanmaksun yhteydessä kunta-alan spimuksen mukaisesti allekirjituspöytäkirjassa tdetut työssälkriteerit humiiden. Erän maksuperusteena tulee lla kunnan strategian mukaiset tulksellisuus- ja tuttavuustavitteet. Kska digitalisaati ja sähköisten työkalujen käyttööntt painttuvat kuntastrategiassa ja sen alahjelmissa, n Kirkknummen kunnassa päädytty määrittämään erän maksuperusteeksi sähköisten työvälineiden käyttööntn varmistaminen jkaisen henkilöstöön kuuluvan salta niin, että jkainen kunnan henkilöstöön kuuluva sallistuu sähköisten työvälineiden kulutukseen vähintään yhden työpäivän ajan vunna 2019. Kehityskeskusteluissa käydään läpi yksilötaslla tarkemmin, mitä kulutusta kukin Kirkknummen kunnan palveluksessa leva tarvitsee saavuttaakseen henkilökhtaiset tavitteensa sekä ylläpitääkseen ja parantaakseen ammatillista saamistaan. Tavitteena n, että jkainen Kirkknummen kunnan palveluksessa leva henkilö sallistuu man työtehtävänsä kannalta lennaiseen kulutukseen vähintään klmen työpäivän ajan vunna 2019. Henkilöstöyksikkö vastaa kunnan yleiskulutusten järjestämisestä. Timialat vastaavat man timialansa erityiskulutuksen järjestämisestä.

Yleiskulutusten aihealueet vunna 2019 IT-kulutus, erityisesti uusien työkalujen käyttööntt Pelikirjan mukaisesti Hallintkulutus Asianhallintakulutus Juridinen kulutus Hankintakulutus Työyhteisötaitjen kulutus Viestintäkulutus Ensiapukulutus Kielikulutus Turvallisuuskulutus Kunnan käytänteiden kulutus (mm. arkistinti, tietsuja, henkilöstöasiat) Esimieskulutus Jhdn ja jhtryhmien kulutus Strategian jalkauttamista tukeva kulutus Työturvallisuuskrttikulutukset Hygieniapassit Perusturvapalveluiden timiala Perusturvan timiala järjestää kulutusta henkilöstölleen mm. seuraavista aihealueista: Lääkehidn kulutukset (mm. Lve, MiniLOP) Ptilasturvallisuus Virtuaalinen lääkelaskuhjelma Tietturva-/ salassapit Hätäensiapu Hitkulutus (mm. palliativiinen hit, haavanhit, kivunhit, ktikuntutus) Maahanmuutt-/ ktutuskulutus Päihdekulutus Aptti LEAN Sivistys- ja vapaa-aikapalvelujen timiala Sivistys- ja vapaa-aikapalvelujen timiala järjestää kulutusta henkilölleen mm. seuraavista aihealueista: Lakeihin ja asetuksiin perustuvat, lakisääteiset täydennys- ja erikistumiskulutukset Ammatillista saamista edistävät vapaa-aikatimen kulutukset Varhaiskasvatuksen kulutukset Uudet ppimisympäristöt Digitalisaatin edistäminen, TVT Opettajien ainekhtaiset taidt

Kuntatekniikan timiala Kuntatekniikan timiala järjestää kulutusta henkilöstölleen mm. seuraavista aihealueista: Ajankhtaiset ammatilliset kulutukset liittyen mm. alan lainsäädäntöön, spimuskäytäntöihin, urakkahankintihin ja hjelmistihin Puhtaus- ja rukapalvelujen ammatilliset kulutukset Rakennusten kunnssapitn ja investinteihin liittyvät ammatillisen kulutukset Tieturva 1 ja 2 kulutukset Tulityökrttikulutukset 6. Seuranta Vuden 2017 alussa tettiin Kirkknummen kunnassa käyttöön yhtenäinen kehityskeskustelulmake ja samalla määritettiin yhtenäinen aikataulu kehityskeskustelujen käymiselle. Kehityskeskustelujen käyntiprsentti n nussut vuden 2018 aikana edellisiin vusiin nähden, mutta edelleenkään se ei le 100% määritettynä kehityskeskustelukautena jhtuen mm. rganisaati- ja henkilöstömuutksista. Vuden 2019 tavitteena n, että jkaisen tistaiseksi vimassa levassa palvelussuhteessa tai vähintään kuuden kuukauden sijaisuudessa levan kanssa käydään kehityskeskustelu 1.1.- 30.4.2019 välisenä aikana. Lppuvudesta 2018 käyttöön tettava HR-työpöytä ja sen kulutus- ja kehityskeskustelusi parantavat seurantaa aiempaan verrattuna ja antavat ajantasaisen tiedn esimerkiksi kehityskeskustelujen käynnistä. Kehityskeskusteluissa kartitetaan kulutustarpeita ja saatua tieta käytetään hyväksi seuraavan vuden kulutussuunnitelmaa laadittaessa. Vakanssien lukumäärän kehitys vudelle 2019 käsitellään valtuustn hyväksyessä vuden 2019 talusarvin.