OHJE POISSAOLOIHIN PUUTTUMISEEN KOULUSSA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OHJE POISSAOLOIHIN PUUTTUMISEEN KOULUSSA"

Transkriptio

1 elkuu 2015 OHJE POISSAOLOIHIN PUUTTUMISEEN KOULUSSA OPPILAAN SÄÄNNÖLLISEN KOULUNKÄYNNIN TURVAAMINEN JA TUKEMINEN Kulun aikuisten tehtävä n tukea tasapulisesti jkaista ppilasta tämän kasvussa ja kehityksessä khti hyvää aikuisuutta. Paljn kulusta pissaleva lapsi tarvitsee usein kk kuluyhteisön tukea. Hänelle tulee antaa aikaa ja tilaa tulla uudelleen yhteisön jäseneksi, mahdllisuus tulla kuulluksi ja tuntea, että hänestä välitetään. Runsaat pissalt haittaavat kulutyötä syystä riippumatta. Tällaisessa tilanteessa pääsääntö n, että pettaja/lukanhjaaja kutsuu lapsen ja hultajan keskustelemaan kulunkäynnin järjestelyistä. Lisäksi paikalle pyydetään tarpeen mukaan kulun mniammatillisen työn edustajia. 1. SAIRAUSPOISSAOLO Osa varhaista tukea n sairauslmien puheeksi ttaminen ppilaan ja hultajan kanssa. Kun ppilaalla n lukuvuden aikana viisi pissalkertaa tai sairauslmia yli 10 päivää, pettajan tulee ttaa asia puheeksi. Hultaja (tai muu lapsen hidsta ja kasvatuksesta vastaava tah): ilmittaa pettajalle tai lukanhjaajalle lapsensa sairauspissalsta viivytyksettä Wilman kautta tai muulla pettajan kanssa svitulla tavalla Opettaja / lukanhjaaja: sairauspissalsta tiedn saatuaan merkitsee pissaln Wilmaan ja tiedttaa ppilasta pettavalle pettajalle tai lukanhjaajalle pissalsta merkitsee Wilmaan lppupäivän pissaln ppilaan sairastuessa kesken kulupäivän sittaa hultajalle saman päivän aikana, js lukan ppilas ei le saapunut kuluun eikä hultaja le tiedttanut sairauspissalsta. Kulu spii hultajien kanssa millä tavin nämä tavitetaan mahdllisimman hyvin. Näin n hyvä menetellä myös vanhempien ppilaiden salta. ilmittaa hultajalle, js ppilas sairastuu kesken kulupäivän ja n tarve lähteä ktiin seuraa ppilaan sairauspissalja n yhteydessä hultajaan ja tarvittaessa kuluterveydenhitajaan ppilaan llessa tistuvasti pissa sairauden vuksi infrmi ennakkn tiedssa levasta ppilaan pidemmästä sairauspissalsta ppilashulta ryhtyy timiin petuksen järjestämiseksi, kun sairauspissaln pituus vaatii sitä

2 Oppilas: spii ktiinlähdöstä pettajan, lukanhjaajan tai terveydenhitajan kanssa sairastuessaan kesken kulupäivän n yhteydessä hultajaansa 2. MUU LUVALLINEN POISSAOLO Helsingissä perheen lmamatkat järjestetään lähtökhtaisesti kulujen lma-aikina. Hultaja (tai muu lapsen hidsta ja kasvatuksesta vastaava tah): hakee lukanpettajalta / lukanhjaajalta lupaa yksittäisen tunnin tai päivän pissaln tai hakee rehtrilta luvan lapsensa useamman päivän kestävään pissaln (Lupahakemus peruspetuksesta pissaln) sekä valv sitä, että lapsi surittaa kulutehtävänsä myös pissaln ajalta. Opettaja/lukanhjaaja: mikäli rehtri n deleginut tehtävän pettajalle, myöntää harkinnan mukaan enintään viiden päivän pissalluvan antaa tiedn kulutehtävistä, jtka luvallisen pissaln aikana tulee surittaa Rehtri: keskusteltuaan hultajan kanssa myöntää harkinnan mukaan yli viiden päivän pissalluvan Oppilas: pyytää pettajilta hyvissä ajin tiedn kulutehtävistä, jtka hänen tulee tehdä pissalnsa aikana

3 3. LUVATON POISSAOLO Kulukhtaisessa ppilashultsuunnitelmassa kuvataan mitä ja miten kulussa timitaan piskeluviihtyvyyden ja turvallisuuden parantamiseksi sekä pissaljen vähentämiseksi. Kulussa n syytä edellyttää, että pissaln aikana tekemättä jääneet työt tehdään ja asiattmat myöhästelyt krvataan piskellen. Pitkään pissalleen ppilaan kanssa suunnitellaan aikataulu krvaavien suritusten tekemiseksi. Tässä yhteydessä pettaja arvii myös ppilaan tarvitseman pedaggisen tuen. Opettaja / lukanhjaaja: merkitsee pissalt Wilmaan n välittömästi yhteydessä ppilaan hultajaan (puhelimitse) selvittämättömistä pissalista; pyytää selvitystä ja spii seurannasta keskustelee lukanhjaajan kanssa, js ppilaalle alkaa kertyä useita pissalja saman ppiaineen tunnilta keskustelee ppilaan kanssa kuunnellen tämän käsitystä tilanteesta (liittyvätkö pissalt esim. ppimisvaikeuksiin, kaverisuhteisiin, elämäntilanteeseen, ristiriitihin ktna tai kulussa) tekee ppilaan kanssa suunnitelman pissaljen lpettamisesta ja kulutyöhön palaamisesta hyödyntää yleisen tuen tukitimia (Wilma) js pissalt jatkuvat em. timien jälkeen, kutsuu hultajan ja ppilaan palaveriin, jhn pyytää tarvittaessa ppilashulln palveluiden työntekijän työpariksi. Yhdessä mietitään tarvittavia tukitimia. Lapselle vi antaa mahdllisuuden kerta tiveensa siitä, ketkä kululta sallistuvat neuvtteluun. tekee yhteistyötä kulun muiden työntekijöiden kanssa, jtta ppilaan kkema turvallisuuden tunne, yhteisöön kuuluminen ja piskelumtivaati paranisivat Aineenpettaja: seuraa ppilaiden pissalja viikittain ja n yhteydessä lukanpettajaan/lukanhjaajaan Hultaja (tai muu lapsen hidsta ja kasvatuksesta vastaava tah): keskustelee lapsensa kanssa pissaln syistä hulehtii malla timinnallaan, että luvattmat pissalt lppuvat kirjaa pissalt luvattmiksi kulun antamassa määräajassa n yhteydessä pettajaan / lukanhjaajaan n tarvittaessa yhteydessä ppilashulln palveluiden työntekijään (kuraattri, psyklgi, terveydenhitaja)

4 Oppilas: keskustelee pettajan / lukanhjaajan kanssa ja kert man käsityksensä pissalstaan sekä kert näkemyksensä kuka visi auttaa häntä pissaljen vähentämisessä. tekee pettajan kanssa suunnitelman tukemaan säännöllistä kulunkäyntiä Kulun mnialainen timinta: pissaljen jatkuessa pettaja / lukanhjaaja keskustelee asiasta ppilashulln palveluiden henkilöstön kanssa asiaa vidaan käsitellä pedaggiselta kannalta peruspetuslain mukaisessa mniammatillisessa kkuksessa (yleinen, tehstettu ja erityinen tuki) mahdllinen yksilökhtaisen ppilashulln tarve arviidaan ja tukea tteutetaan arvin mukaisesti tarvittaessa knsultidaan lastensujelua (lastensujelun päivystyspuhelin) ennen lastensujeluilmituksen tekemistä kulun n ltava yhteydessä lapsen hultajiin. Vaikka hultaja vastustaisi ilmituksen tekemistä, n hultajia silti hyvän timintakulttuurin lumiseksi kuultava ja tiedtettava pettaja/lukanhjaaja, rehtri tai svitusti ppilashulln työntekijä tekee lastensujeluilmituksen viimeistään sillin, kun hultajiin n ltu yhteydessä ja luvattmat pissalt ylittävät tämän jälkeen edellä mainituista timenpiteistä hulimatta 50 h. Tisaalta n tärkeää, että vaikka pissaltunteja lisi alle tämän hjeellisen rajan, mutta pettajalla n huli lapsen tilanteesta, hän tekee ilmituksen. js ppilaan kulusta tulleet lastensujeluilmitukset vat lleet lastensujelutarpeen selvittämisen käynnistäjinä, tulee kulun sallistua lapsen tuen suunnitteluun ja tteutukseen yhteistyötä lastensujelun kanssa jatketaan, kunnes ppilaan kulunkäynti säännöllistyy sekä huli lapsen kasvusta ja kehityksestä vähenee.

5 Kuvi 1. Kulun timinta kuvattuna prrasmalliin ppilaan luvattmien pissaljen lisääntyessä JULKAISUN KOONTI: Helsingin kaupungin petusvirast, peruspetuslinja

KOLMIPORTAINEN TUKI ESIOPETUKSESSA (POL 16, 16a, 17, 17a )

KOLMIPORTAINEN TUKI ESIOPETUKSESSA (POL 16, 16a, 17, 17a ) KOLMIPORTAINEN TUKI ESIOPETUKSESSA (POL 16, 16a, 17, 17a ) YLEINEN TUKI Yleinen tuki n jkaiselle lapselle annettavaa esipetusta, jssa hänen yksilölliset tarpeensa ja ppimisedellytyksensä humiidaan yhteistyössä

Lisätiedot

NURMEKSEN PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA 2014 2016

NURMEKSEN PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA 2014 2016 NURMEKSEN PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA 2014 2016 SISÄLLYS 1. JOHDANTO 3 2. OPPILASHUOLLON KOKONAISTARVE JA OPPILASHUOLTOPALVELUT 3 3. YHTEISÖLLINEN OPPILASHUOLTO... 7 3.1. Oppilashultryhmät.

Lisätiedot

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA Kangasalan varhaiskasvatus tarjaa lapsen ja perheen tarvitsemat varhaiskasvatuspalvelut perheen tilanteen ja tarpeen mukaisesti; kkpäivähita, sapäivähita, perhepäivähita,

Lisätiedot

Aspergerin oireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit, perhekurssit

Aspergerin oireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit, perhekurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Aspergerin ireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien lasten ja nurten speutumisvalmennuskurssit, perhekurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan

Lisätiedot

KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen

KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja piskelijahulln palvelurakenteen ja laadun kehittäminen Oppilashult ja turvallisuuden edistäminen Kdin ja kulun yhteistyö Heidi Peltnen, petusneuvs 29.9.2010,

Lisätiedot

Lasten mielenterveystyön hoitoketju

Lasten mielenterveystyön hoitoketju Lasten mielenterveystyön hitketju Ylöjärven timintamalli Työryhmä: Merja Hietanen, lastenlääkäri Marj Huvinen, kulupsyklgi Niina Immnen, psyk sh, nuristiimi Tuija Landström, kuraattrityön krdinaattri Sinikka

Lisätiedot

Autismia sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit, perhekurssit

Autismia sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit, perhekurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Autismia sairastavien lasten ja nurten speutumisvalmennuskurssit, perhekurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän timital Autismia

Lisätiedot

KOULUN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMAN LAADINTA JA HYVÄKSYMINEN

KOULUN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMAN LAADINTA JA HYVÄKSYMINEN KOULU: Espn kristillinen kulu KOULUN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMAN LAADINTA JA HYVÄKSYMINEN Espn kaupungissa n käytössä yhteinen phja ppilashultsuunnitelmalle, jta Espn kristillinen kulu n täydentänyt kulun

Lisätiedot

Uniapneaoireyhtymää sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit

Uniapneaoireyhtymää sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Uniapneaireyhtymää sairastavien aikuisten kuntutuskurssit, sittaiset perhekurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän timital

Lisätiedot

Omaishoitajienkuntoutuskurssit

Omaishoitajienkuntoutuskurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Omaishitajienkuntutuskurssit Omaishitajien kuntutuskurssit, Omaishitajien kuntutuskurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän

Lisätiedot

Lasten niveltulehdusta sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit

Lasten niveltulehdusta sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Lasten niveltulehdusta sairastavien speutumisvalmennuskurssit Nurten speutumisvalmennuskurssit, sittaiset t Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012

Lisätiedot

Hengityssairautta sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit

Hengityssairautta sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Hengityssairautta sairastavien lasten ja nurten speutumisvalmennuskurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän timital Hengityssairauksia

Lisätiedot

Tämä ruutu näkyy ainoastaan esikatselutilassa.

Tämä ruutu näkyy ainoastaan esikatselutilassa. FINLAND_Decisin_Making_March_3_4cuntry_study(1) Tämä kysely n sa neljän maan vertailututkimusta, jssa tutkitaan päätöksenteka lastensujelussa Nrjassa, Sumessa, Englannissa ja Yhdysvallissa. Samat kysymykset

Lisätiedot

Muistilistan tarkoitus: Valvotaan lain toteutumista sekä tavoitteiden, toimenpiteiden ja koulun tasa-arvotyön seurantamenettelyn laatua.

Muistilistan tarkoitus: Valvotaan lain toteutumista sekä tavoitteiden, toimenpiteiden ja koulun tasa-arvotyön seurantamenettelyn laatua. Muistilista tasa-arvtyön laadunvalvntaan Muistilistan tarkitus: Valvtaan lain tteutumista sekä tavitteiden, timenpiteiden ja kulun tasa-arvtyön seurantamenettelyn laatua. Jhdant: Muistilistat timivat usein

Lisätiedot

Aspergerin oireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit

Aspergerin oireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Aspergerin ireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien aikuisten kuntutuskurssit, sittaiset perhekurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän

Lisätiedot

Sydänvikaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit

Sydänvikaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Sydänvikaa sairastavien lasten ja nurten speutumisvalmennuskurssit Lasten ja nurten speutumisvalmennuskurssit, t Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012

Lisätiedot

Neuvolalääkäreiksi ovat nimetty neuvolasta vastaavat lääkärit, samoin koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoon omat, nimetyt lääkärit.

Neuvolalääkäreiksi ovat nimetty neuvolasta vastaavat lääkärit, samoin koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoon omat, nimetyt lääkärit. TOIMINTAOHJELMA NEUVOLATYÖLLE, KOULU- JA OPISKELU- TERVEYDENHUOLLOLLE SEKÄ LASTEN JA NUORTEN EHKÄI- SEVÄLLE SUUN TERVEYDENHUOLLOLLE VUOSILLE 2012-2016 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 LIPERIN KUNNAN JA OUTOKUMMUN

Lisätiedot

Fibromyalgiaa sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit

Fibromyalgiaa sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Fibrmyalgiaa sairastavien speutumisvalmennuskurssit Aikuisten speutumisvalmennuskurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän timital

Lisätiedot

Koulutoimi Henkilötietolaki (523/99) 10, 24. Tarkoitettu asiakkaille Laatimispvm: 26.6.2014

Koulutoimi Henkilötietolaki (523/99) 10, 24. Tarkoitettu asiakkaille Laatimispvm: 26.6.2014 1 PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Kulutimi REKISTERISELOSTE Henkilötietlaki (523/99) 10, 24 Tarkitettu asiakkaille Laatimispvm: 26.6.2014 1. REKISTERIN NIMI AURA - Kulukuraattrien ja psyklgien asiakastietjärjestelmä,

Lisätiedot

Selkärankareumaa, nivelreumaa ja niiden sukuisia sairauksia sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit

Selkärankareumaa, nivelreumaa ja niiden sukuisia sairauksia sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Selkärankareumaa, nivelreumaa ja niiden sukuisia sairauksia sairastavien speutumisvalmennuskurssit Aikuisten speutumisvalmennuskurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja

Lisätiedot

Aivoverenkiertohäiriön sairastaneiden kuntoutuskurssit

Aivoverenkiertohäiriön sairastaneiden kuntoutuskurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Aivverenkierthäiriön sairastaneiden kuntutuskurssit 29.8.2012 AVH-kuntutuskurssit Kurssikknaisuus vuden 2013 alusta Humiitu kehittämistiminnasta saatuja tulksia (kevennetty kävely

Lisätiedot

Yhteisestä työstä hyvinvointiaopiskeluhuoltoryhmä. perusopetuksessa Kokkola

Yhteisestä työstä hyvinvointiaopiskeluhuoltoryhmä. perusopetuksessa Kokkola Yhteisestä työstä hyvinvintiapiskeluhultryhmä peruspetuksessa 20.9.2018 Kkkla Esityksen sisältö Taustaa Verksttyö Oppaan sisältö Opiskeluhultryhmän timintamalli 2 Taustaa miksi pas tehtiin Varhaiskasvatus,

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI REKISTERISELOSTE Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut Psykososiaalinen oppilashuolto Henkilötietolaki (523/99) 10, 24

IMATRAN KAUPUNKI REKISTERISELOSTE Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut Psykososiaalinen oppilashuolto Henkilötietolaki (523/99) 10, 24 1 IMATRAN KAUPUNKI REKISTERISELOSTE Hyvinvintipalvelut Lasten ja nurten palvelut Psykssiaalinen ppilashult Henkilötietlaki (523/99) 10, 24 Tarkitettu asiakkaille Laatimispvm: 30.10.2014 1. REKISTERIN NIMI

Lisätiedot

CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. 1. Hallituksen tehtävien ja toiminnan perusta. 2. Hallituksen kokoonpano ja valintamenettely

CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. 1. Hallituksen tehtävien ja toiminnan perusta. 2. Hallituksen kokoonpano ja valintamenettely CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS 1. Hallituksen tehtävien ja timinnan perusta Hallituksen tehtävät ja timintaperiaatteet perustuvat Sumen lainsäädäntöön, erityisesti sakeyhtiölakiin ja arvpaperimarkkinalakiin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/7 28.04.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/7 28.04.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) 7 Perhekeskuspiltin valmistelutilanne HEL 2015-004845 T 06 00 00 Päätösehdtus Esittelijän perustelut päättää merkitä tiedksi perhekeskuspiltin valmistelun tilanteen.

Lisätiedot

Hengityssairautta sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit

Hengityssairautta sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Hengityssairautta sairastavien aikuisten kuntutuskurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän timital Hengityssairauksia sairastavien

Lisätiedot

Tyypin 1 diabetesta sairastavien aikuisten ja nuorten ja nuorten aikuisten ja lasten sopeutumisvalmennuskurssit

Tyypin 1 diabetesta sairastavien aikuisten ja nuorten ja nuorten aikuisten ja lasten sopeutumisvalmennuskurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Tyypin 1 diabetesta sairastavien aikuisten ja nurten ja nurten aikuisten ja lasten speutumisvalmennuskurssit Aikuisten speutumisvalmennuskurssit Nurten ja nurten aikuisten speutumisvalmennuskurssit

Lisätiedot

LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNNÖT

LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNNÖT FI_Annex III_mnbeneficiary_valmis.dc I. JOHDANTO LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNNÖT Tämä liite täydentää spimuksessa määriteltyjä ehtja tuen käyttämisestä hankkeen eri kululukissa. Nämä tarkennukset

Lisätiedot

LUKITIETOA JA TAITOA VERKOSTA Hakuaika päättyy 5.6.2009

LUKITIETOA JA TAITOA VERKOSTA Hakuaika päättyy 5.6.2009 LUKITIETOA JA TAITOA VERKOSTA Hakuaika päättyy 5.6.2009 Khderyhmä: Alkupetuksen 1- lukkien pettajat Opettaja vi lisäksi nimetä työkavereistaan 1-2 pettajaa/erityispettajaa seuraamaan verkkluentja Millin:

Lisätiedot

POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELU- LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ PERHEKESKUS

POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELU- LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ PERHEKESKUS POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELU- LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ PERHEKESKUS PERHEKESKUS PERHEKESKUKSESSA ON TARJOLLA SEURAAVANLAISIA PALVELUJA: 1. PERHENEUVOLA 2. PERHEOIKEUDELLISET PALVELUT 3. PERHETYÖ 4. PUHETERAPIA

Lisätiedot

Inkoon kunnan Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 2015

Inkoon kunnan Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 2015 Inkn kunnan Kululaisten aamu- ja iltapäivätiminnan timintasuunnitelma 2015 www.inga.fi www.ph.fi www.eftis.fi www. kululaistentimintaverkk.fi Sisällys 1. Aamu- ja iltapäivätiminnan järjestämisen lähtökhdat...

Lisätiedot

Tämä liite täydentää sopimuksessa määriteltyjä ehtoja tuen käyttämisestä hankkeen eri kululuokissa. Nämä tarkennukset löytyvät II osasta.

Tämä liite täydentää sopimuksessa määriteltyjä ehtoja tuen käyttämisestä hankkeen eri kululuokissa. Nämä tarkennukset löytyvät II osasta. FIN_Annex III_mnbeneficiary_v20140604.dc KA 1 Yleissivistävälle kulutukselle LIITE III TALOUS- JA SOPIMUSSÄÄNNÖT I. JOHDANTO Tämä liite täydentää spimuksessa määriteltyjä ehtja tuen käyttämisestä hankkeen

Lisätiedot

Kirkkonummen musiikkiopisto - Kyrkslätts musikinstitut OPETUSSUUNNITELMA

Kirkkonummen musiikkiopisto - Kyrkslätts musikinstitut OPETUSSUUNNITELMA Kirkknummen musiikkipist - Kyrkslätts musikinstitut OPETUSSUUNNITELMA 2004/2009 Kirkknummen musiikkipist - Kyrkslätts musikinstitut Kirkknummen musiikkipist n perustettu vunna 1972, kunnallistettu 1.1.1989

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI VESILAHDEN VARHAISKASVATUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI VESILAHDEN VARHAISKASVATUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI VESILAHDEN VARHAISKASVATUKSESSA Varhaiskasvatuksen alkaessa lapsella n synnynnäinen tai tutkimusten perusteella erityiseen tukeen ikeuttava diagnsi ja erityisen tuen lausunt, tai havaittujen

Lisätiedot

Akaa: Onnistunut työ tekee hyvää -hankkeen työpaja

Akaa: Onnistunut työ tekee hyvää -hankkeen työpaja 1 Akaa: Onnistunut työ tekee hyvää -hankkeen työpaja muisti aika 23.11.2015 kl 13-16: kahvit nin kl 14.15-14.30 paikka valtuustsali sallistujat lapsiperhepalveluissa timivat Aiemmin n lähetetty (ja löytyvät

Lisätiedot

SPL TAMPEREEN PIIRI: SEURATUTOROINTI

SPL TAMPEREEN PIIRI: SEURATUTOROINTI SPL TAMPEREEN PIIRI: SEURATUTOROINTI Tampellan esplanadi 6, 33100 Tampere, puh. 010 841 1880, fax 010 841 1888, www.pallliitt.fi/tampere Jaettu vastuu auttaa yhteisöä kehittymään Ihmisyhteisöt rakentuvat

Lisätiedot

Liite 1. TILASTOT JA TAUSTA-AINEISTO. TILASTOT: väestötiedot ja palvelujen käyttötiedot

Liite 1. TILASTOT JA TAUSTA-AINEISTO. TILASTOT: väestötiedot ja palvelujen käyttötiedot 1 Liite 1. TILASTOT JA TAUSTA-AINEISTO TILASTOT: väestötiedt ja palvelujen käyttötiedt 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 Aavan lastensujelun tietja 2009-2014 2009 2010 2011 2012 2013 2014 Lastensujeluilmitukset

Lisätiedot

Sydänsairauksia sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit

Sydänsairauksia sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Sydänsairauksia sairastavien aikuisten kuntutuskurssit Aikuisten kuntutuskurssit, sittaiset perhekurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012

Lisätiedot

Ikääntyneiden monisairaiden kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit

Ikääntyneiden monisairaiden kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Ikääntyneiden mnisairaiden kuntutuskurssit, sittaiset perhekurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän timital Ikääntyneiden mnisairaiden

Lisätiedot

REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Toimintamalli muutostilanteessa

REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Toimintamalli muutostilanteessa Rekisterinpitäjän muutkset 1(7) REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Timintamalli muutstilanteessa Ptilasasiakirjan rekisterinpitäjä: alkutilanne Tiet ptilaan hidssa syntyvien asiakirjjen rekisterinpitäjästä tallennetaan

Lisätiedot

PUKKILAN KUNTA. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos Luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen. KH 19.5.

PUKKILAN KUNTA. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos Luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen. KH 19.5. KH 19.5.2014 liite nr 4 PUKKILAN KUNTA Peruspetuksen petussuunnitelman perusteiden muuts Luku 5.4 Oppilashult ja turvallisuuden edistäminen Tilaa yrittämiselle palveluja kk perheelle! PUKKILAN KUNTA 07560

Lisätiedot

Muistisairauksia sairastavien aikuisten sopeutumisvalmennuskurssit, parikurssit

Muistisairauksia sairastavien aikuisten sopeutumisvalmennuskurssit, parikurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Muistisairauksia sairastavien aikuisten speutumisvalmennuskurssit, parikurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän timital speutumisvalmennuskurssi,

Lisätiedot

2.1. Miten lapsi oppii? Tutkimalla, kysymällä, toimimalla ja leikkimällä

2.1. Miten lapsi oppii? Tutkimalla, kysymällä, toimimalla ja leikkimällä Päiväkti Röllin esipetussuunnitelma 1. Esipetuksen tehtävä ja yleiset tavitteet Esipetuksen tavitteena n edistää lapsen kehitys- ja ppimisedellytyksiä sekä vahvistaa lapsen ssiaalisia taitja ja tervettä

Lisätiedot

Terveysosasto Kuntoutusryhmä. MS-kurssit 29.8.2012

Terveysosasto Kuntoutusryhmä. MS-kurssit 29.8.2012 Terveyssast Kuntutusryhmä MS-kurssit 29.8.2012 Kurssityypit Kuntutuskurssi, sittainen perhekurssi Avmutinen kuntutuskurssi, sittainen perhekurssi Speutumisvalmennuskurssi Khderyhmä MS-tautia sairastavat,

Lisätiedot

Ohje viranomaisille 8/2012 1 (6)

Ohje viranomaisille 8/2012 1 (6) Ohje viranmaisille 8/2012 1 (6) Dnr 7845/06.10.06.00/2012 Jakelussa mainituille Tupakkalaki ulkalueilla järjestettävissä yleisötilaisuuksissa Taustaa Tämä hje n päivitys Ssiaali- ja terveysalan lupa- ja

Lisätiedot

yksilökohtaisena opiskeluhuoltona: opiskeluterveydenhuollon palvelut psykologi- ja kuraattoripalvelut monialainen yksilökohtainen opiskeluhuolto

yksilökohtaisena opiskeluhuoltona: opiskeluterveydenhuollon palvelut psykologi- ja kuraattoripalvelut monialainen yksilökohtainen opiskeluhuolto 1287/2013 Opiskeluhulta tteutetaan ensisijaisesti ehkäisevänä kk ppilaitsyhteisöä tukevana yhteisöllisenä piskeluhultna yksilökhtaisena piskeluhultna: piskeluterveydenhulln palvelut psyklgi- ja kuraattripalvelut

Lisätiedot

TURVALLISEN OPISKELUYMPÄRISTÖN EDISTÄMINEN JA SORA- LAINSÄÄDÄNNÖN SOVELTAMINEN KEMI-TORNION AMMATTIKOR- KEAKOULUSSA

TURVALLISEN OPISKELUYMPÄRISTÖN EDISTÄMINEN JA SORA- LAINSÄÄDÄNNÖN SOVELTAMINEN KEMI-TORNION AMMATTIKOR- KEAKOULUSSA TURVALLISEN OPISKELUYMPÄRISTÖN EDISTÄMINEN JA SORA- LAINSÄÄDÄNNÖN SOVELTAMINEN KEMI-TORNION AMMATTIKOR- KEAKOULUSSA Ammattikrkeakulun hallitus hyväksynyt 28.8.2013 2 Sisällysluettel Jhdant... 3 1. Kaikkia

Lisätiedot

POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELU- LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ PERHEKESKUS

POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELU- LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ PERHEKESKUS POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELU- LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ PERHEKESKUS PERHEKESKUS PERHEKESKUKSESSA ON TARJOLLA SEURAAVANLAISIA PALVELUJA: 1. PERHENEUVOLA 2. PERHEOIKEUDELLISET PALVELUT 3. PERHETYÖ 1. PERHENEUVOLA

Lisätiedot

KELAN MÄÄRÄÄMÄT TYÖKYVYN ARVIOINTITUTKIMUKSET (SVL 15 L 13 JA KEL 61 ) VUOSINA 2015 2016

KELAN MÄÄRÄÄMÄT TYÖKYVYN ARVIOINTITUTKIMUKSET (SVL 15 L 13 JA KEL 61 ) VUOSINA 2015 2016 TEOS TUMA Palvelukuvaus Liite 1 KELAN MÄÄRÄÄMÄT TYÖKYVYN ARVIOINTITUTKIMUKSET (SVL 15 L 13 JA KEL 61 ) VUOSINA 2015 2016 Palvelukuvaus Liite 1 Kela KANSANELÄKELAITOS FOLKPENSIONSANSTALTEN 0 (31) PL 450,

Lisätiedot

qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyu iopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopå asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf

qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyu iopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopå asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf qwertyuipåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuipåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyu ipåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuipå asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuipåasdf Vallilan ala-asteen petussuunnitelma ghjklöäzxcvbnmqwertyuipåasdfghjk löäzxcvbnmqwertyuipåasdfghjklöäz

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN STEINERKOULUN OPETUS- SUUNNITELMA

LAPPEENRANNAN STEINERKOULUN OPETUS- SUUNNITELMA LAPPEENRANNAN STEINERKOULUN OPETUS- SUUNNITELMA 2014-2015 1 LAPPEENRANNAN STEINERKOULUN OPETUSSUUNNITELMA 2014-2015 SISÄLLYSLUETTELO 2 1. OPETUSSUUNNITELMA 5 1.1 Opetussuunnitelman laatiminen 1.2 Opetussuunnitelman

Lisätiedot

RESETTI myönteisen käytöksen vahvistamisen ryhmätoiminta. Oppimis ja ohjauskeskus Valteri Piia Ruutu

RESETTI myönteisen käytöksen vahvistamisen ryhmätoiminta. Oppimis ja ohjauskeskus Valteri Piia Ruutu RESETTI myönteisen käytöksen vahvistamisen ryhmätiminta Oppimis ja hjauskeskus Valteri Piia Ruutu R - rentutus E - empatia S - spimus E - ennakinti T- taitjen harjittelu T tuettu tait I itsenäinen tait

Lisätiedot

1 Rehtorin vastaukset lähetettyihin kysymyksiin

1 Rehtorin vastaukset lähetettyihin kysymyksiin SYK:N VANHEMPAINYHDISTYKSEN VANHEMPAINRAATI MUISTIINPANOT Virhe. Tuntematn asiakirjan minaisuuden nimi. 21.1.2013 Sivu 1 (6) Aika ja paikka: SYK:n kirjast 21.1.2012 kl 18.00 19.30 Paikalla: JP Tanska (rehtri)

Lisätiedot

Selvitys kolmiportaisen tuen toteutumisesta varhaiskasvatuksessa

Selvitys kolmiportaisen tuen toteutumisesta varhaiskasvatuksessa 1 Selvitys klmiprtaisen tuen tteutumisesta varhaiskasvatuksessa Sumenkielinen varhaiskasvatus Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 22.10.2014 2 1. Selvityksen taustaa Espn varhais- ja petuslautakunta n

Lisätiedot

Liikkujan polku -verkosto

Liikkujan polku -verkosto Liikkujan plku -verkst Oletk kskaan miettinyt? Sinä teet, minä teen Visik tekemisiä yhdistää ja saada ismpia tulksia aikaiseksi? Khderyhmä tiedssa, kanavat kunnssa Keneltä löytyisi sisältöjä? Yksinäistä

Lisätiedot

OHJATAAN YHDESSÄ. Opiskelija. Opinto-ohjaaja. Hoksaajaopettaja. Vastuuopettaja. Erityisen tuen ohjaava opettaja. Opettaja.

OHJATAAN YHDESSÄ. Opiskelija. Opinto-ohjaaja. Hoksaajaopettaja. Vastuuopettaja. Erityisen tuen ohjaava opettaja. Opettaja. Opintsihteeri OHJATAAN YHDESSÄ Hksaajapettaja Opint-hjaaja Erityisen tuen hjaava pettaja Opiskelija Vastuupettaja Opettaja Terveydenhitaja OPINTO-OHJAAJA Dia 1 kulutusten markkininti piskelijarekrytinti

Lisätiedot

Taiteen perusopetuksen järjestäjän muistilista. Johdanto: Mitä taiteen perusopetus on? Taiteen perusopetuksen käsite ja lainsäädäntö

Taiteen perusopetuksen järjestäjän muistilista. Johdanto: Mitä taiteen perusopetus on? Taiteen perusopetuksen käsite ja lainsäädäntö Taiteen peruspetuksen järjestäjän muistilista Kesäkuu/2013 Muistilistan sisältö: 1. Taiteen peruspetuksen käsite ja lainsäädäntö 2. Taiteen peruspetuksen järjestäminen ja rahitus 3. Hallinnllinen ja muu

Lisätiedot

RESETTI perheluokat. Oppimis ja ohjauskeskus Valteri Piia Ruutu

RESETTI perheluokat. Oppimis ja ohjauskeskus Valteri Piia Ruutu RESETTI perhelukat Oppimis ja hjauskeskus Valteri Piia Ruutu piia.ruutu@valteri.fi 0295335378 RESETTI perhelukat R - rentutus E - empatia S - spimus E - ennakinti T- taitjen harjittelu T tuettu tait I

Lisätiedot

KOKONAISSUUNNITELMA KEHITTÄMISTEHTÄVÄLLE lomake 1. Myllypuro-Vartiokylän tiimi (Itäinen perhekeskus, Helsinki)

KOKONAISSUUNNITELMA KEHITTÄMISTEHTÄVÄLLE lomake 1. Myllypuro-Vartiokylän tiimi (Itäinen perhekeskus, Helsinki) Lastensujelun kehittämisverkst pääkaupunkiseudulla KOKONAISSUUNNITELMA KEHITTÄMISTEHTÄVÄLLE lmake 1 TYÖRYHMÄN NIMI: Lakisääteinen Lapsikeskeinen Laadukas Myllypur-Vartikylän tiimi (Itäinen perhekeskus,

Lisätiedot

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 REKISTERISELOSTE Henkilötietlaki (523/99) 10 Laatimispvm: 10.6.2013 Lue täyttöhjeet ennen rekisteriselsteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. 1. Rekisterinpitäjä Nimi Sulkavan kunnan peruspalvelulautakunta

Lisätiedot

NURMEKSEN PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA

NURMEKSEN PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA NURMEKSEN PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA 2018 2020 SISÄLLYS 1. JOHDANTO 3 2. OPPILASHUOLLON KOKONAISTARVE JA OPPILASHUOLTOPALVELUT 3 3. YHTEISÖLLINEN OPPILASHUOLTO... 7 3.1. Oppilashultryhmät.

Lisätiedot

Perhe- ja sosiaalipalveluiden päällikkö Mervi Herola. Verkostotyön koordinaattori Olli Laiho. Tarkastuslautakunta 15.10.2008

Perhe- ja sosiaalipalveluiden päällikkö Mervi Herola. Verkostotyön koordinaattori Olli Laiho. Tarkastuslautakunta 15.10.2008 Varhainen avin yhteistyöstrategiista työkäytännöiksi Perhe- ja ssiaalipalveluiden päällikkö Mervi Herla Verksttyön krdinaattri Olli Laih Tarkastuslautakunta 15.10.2008 Nurmijärven Varputiminnan taustaa

Lisätiedot

Mediakasvatus ja tietoyhteiskunnan kansalaistaidot kirjastoissa

Mediakasvatus ja tietoyhteiskunnan kansalaistaidot kirjastoissa Mediakasvatus ja tietyhteiskunnan kansalaistaidt kirjastissa Laatu-hankkeen teemaryhmä C:n kkus 18.4.2013 kl 10.00-14.00 Kuvlan kaupunginkirjastn Mediamajassa Kkuksen agenda tälle päivälle Mika Mustikkamäki

Lisätiedot

LUKITIETOA JA TAITOA VERKOSTA koulutus Hakuaika päättyy 15.1.2010

LUKITIETOA JA TAITOA VERKOSTA koulutus Hakuaika päättyy 15.1.2010 LUKITIETOA JA TAITOA VERKOSTA kulutus Hakuaika päättyy 15.1.2010 Khderyhmä: Varsinaiset sallistujat: Alkupetuksen erityispettajat Luentjäsenet: Varsinainen sallistuja vi lisäksi nimetä työkavereistaan

Lisätiedot

kriisiviestintäohjeistus esimiehille

kriisiviestintäohjeistus esimiehille . Espn kaupungin 11.2.2009 kriisiviestintähjeistus esimiehille 1 (5) Espn kriisiviestintähje esimiehille Kun ikävää sattuu Pelasta ja varita välittömässä vaarassa levia. Estä lisävahinkjen syntyminen.

Lisätiedot

Ystävän apuri. Palveluihin ohjaamisen opasvihko ikäihmisen ystävälle. Ystävätoiminnan alueellisen tuen kehittämisprojekti 2012-

Ystävän apuri. Palveluihin ohjaamisen opasvihko ikäihmisen ystävälle. Ystävätoiminnan alueellisen tuen kehittämisprojekti 2012- Ystävän apuri Palveluihin hjaamisen pasvihk ikäihmisen ystävälle Ystävätiminnan alueellisen tuen kehittämisprjekti 2012- TAVALLISEN IHMISEN TAIDOIN Oppaan sisällöstä: Opas n tarkitettu Punaisen Ristin

Lisätiedot

Tulityöt: järjestäminen ja suunnittelu

Tulityöt: järjestäminen ja suunnittelu Tulityöt: järjestäminen ja suunnittelu 2012 Tulitöitä vat kaikki työt, jssa n syttymän aiheuttaja (esim. kipinöinti, hitsaus, avtuli, kuuma ilma) sekä ympäristössä leva palvaara Tulityökrtti ei le lakisääteinen,

Lisätiedot

Opintojen ohjaus Keski-Pohjanmaan ammattiopistossa OPINTO-OHJAUSSUUNNITELMA 2015 2016 KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄ KESKI-POHJANMAAN AMMATTIOPISTO

Opintojen ohjaus Keski-Pohjanmaan ammattiopistossa OPINTO-OHJAUSSUUNNITELMA 2015 2016 KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄ KESKI-POHJANMAAN AMMATTIOPISTO Opintjen hjaus Keski-Phjanmaan ammattipistssa OPINTO-OHJAUSSUUNNITELMA 2015 2016 KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄ KESKI-POHJANMAAN AMMATTIOPISTO Sisällys 1 JOHDANTO... 1 2 OPINTO-OHJAUS... 2 3 OHJAUS JA

Lisätiedot

VAPAAEHTOISTOIMINTA OPPIMISKOKEMUKSENA

VAPAAEHTOISTOIMINTA OPPIMISKOKEMUKSENA 1 Auttamallakin pitaan VAPAAEHTOISTOIMINTA OPPIMISKOKEMUKSENA Aineist n kehitetty Opetushallituksen rahittamassa kulutushankkeessa ja se perustuu kansainvälisen Cmenius-prjektin Eubis tulksiin. Aineist

Lisätiedot

KUSTANNUSTOIMITTAJIEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU

KUSTANNUSTOIMITTAJIEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU PÖYTÄKIRJA VIESTINNÄN KESKUSLIITTO SUOMEN JOURNALISTILIITTO KUSTANNUSTOIMITTAJIEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU Aika 3.6.2016 Paikka Eteläranta 10, Helsinki Läsnä Elina Nissi edustaen VKL:a Ltta

Lisätiedot

Sivistysvirasto Henkilötietolaki (523/99) 10, 24. Tarkoitettu asiakkaille Laatimispvm: 22.10.2012

Sivistysvirasto Henkilötietolaki (523/99) 10, 24. Tarkoitettu asiakkaille Laatimispvm: 22.10.2012 1 Naantalin kaupunki Sivistysvirast REKISTERISELOSTE Henkilötietlaki (523/99) 10, 24 Tarkitettu asiakkaille Laatimispvm: 22.10.2012 1. REKISTERIN NIMI AURA - Kulukuraattrien ja psyklgien asiakastietjärjestelmä,

Lisätiedot

Koulutuksen tarvearviointi vaalitehtävien hoitamista varten

Koulutuksen tarvearviointi vaalitehtävien hoitamista varten Kulutuksen tarvearviinti vaalitehtävien hitamista varten Vaalitehtävät viranmaiskhtaisesti (vaalilautakunnat, ennakkäänestystimitsijat ja vaalitimikunta) Vaalilautakunnat Vaalilautakunnat timittavat varsinaisen

Lisätiedot

MUTKAPOLUN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 12.8.2013 31.5.2014. Auringonpilkkujen ryhmä. Päivänsäteiden ryhmä

MUTKAPOLUN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 12.8.2013 31.5.2014. Auringonpilkkujen ryhmä. Päivänsäteiden ryhmä MUTKAPOLUN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 12.8.2013 31.5.2014 Auringnpilkkujen ryhmä Päivänsäteiden ryhmä 1. YKSIKKÖ Mutkaplun päiväkti n Rajamäen uusin ja suurin 5-ryhmäinen päiväkti, jka

Lisätiedot

Maahantuojat: omavalvontasuunnitelman ja sen toteutumisen tarkastuslomakkeen käyttöohje

Maahantuojat: omavalvontasuunnitelman ja sen toteutumisen tarkastuslomakkeen käyttöohje Esittelijä Nurttila Annika Sivu/sivut 1 / 6 Maahantujat: mavalvntasuunnitelman ja sen tteutumisen tarkastuslmakkeen käyttöhje Tarkastuksen tavitteena n selvittää, nk maahantujalla mavalvntasuunnitelmassaan

Lisätiedot

w w w. k e r h o k e s k u s. f i M a r j o K e n t t ä l ä K o u l u n k e r h o k ä s i k i r j a

w w w. k e r h o k e s k u s. f i M a r j o K e n t t ä l ä K o u l u n k e r h o k ä s i k i r j a w w w. k e r h k e s k u s. f i M a r j K e n t t ä l ä K u l u n k e r h k ä s i k i r j a Kulun kerhkäsikirja Kulun kerhkäsikirja Marj Kenttälä Kulun kerhkäsikirja Kerhkeskus - kulutyön tuki ry Kirjittaja:

Lisätiedot

Läsnä Seppänen Hannes puheenjohtaja Matero Riina-Maria talouspäällikkö, sihteeri. Juntunen Johanna varajäsen Kinnunen Pirjo-Riitta jäsen Köngäs Martti

Läsnä Seppänen Hannes puheenjohtaja Matero Riina-Maria talouspäällikkö, sihteeri. Juntunen Johanna varajäsen Kinnunen Pirjo-Riitta jäsen Köngäs Martti 1(5) Aika Keskiviikkna 30.3.2016 kl 17 Paikka Seurakuntasali, Pulanka Läsnä Seppänen Hannes puheenjhtaja Mater Riina-Maria taluspäällikkö, sihteeri Milanen Erkki varapuheenjhtaja Herukka Terttu Juntunen

Lisätiedot

Hankkeen tavoitteet voidaan jakaa valvonnan tavoitteisiin ja työsuojeluvalvonnan kehittämisen tavoitteisiin.

Hankkeen tavoitteet voidaan jakaa valvonnan tavoitteisiin ja työsuojeluvalvonnan kehittämisen tavoitteisiin. 1 (6) 22.1.2015 Valtakunnallinen kunta-alan työsujelun valvntahanke vusina 2012-2015 ( Turvallinen, terveellinen ja tuttava kuntatyö 2015 ) HANKESUUNNITELMA Tausta Kuntasektrilla n tapahtunut ja tapahtuu

Lisätiedot

Metsokankaan koulun vanhempaintoimikunta. 1. KOKOUKSEN AVAAMINEN Puheenjohtaja Kaisa Kaitera aloitti kokouksen kello 18:01.

Metsokankaan koulun vanhempaintoimikunta. 1. KOKOUKSEN AVAAMINEN Puheenjohtaja Kaisa Kaitera aloitti kokouksen kello 18:01. Metskankaan kulun vanhempaintimikunta KOKOUSMUISTIO Aika: 28.1.2015 kl 18:00 20:19 Paikka: Metskankaan kulu, pettajanhune Lupp 1. KOKOUKSEN AVAAMINEN Puheenjhtaja Kaisa Kaitera alitti kkuksen kell 18:01.

Lisätiedot

Oppilashuollon toteuttamisen tavoitteet ja toimintatavat

Oppilashuollon toteuttamisen tavoitteet ja toimintatavat 5.4.5 Turun kaupunkikhtainen petussuunnitelma Oppilashulln tteuttamisen tavitteet ja timintatavat edistää ppilaiden ja piskelijiden ppimista, terveyttä ja hyvinvintia siirtää painpistettä nykyistä enemmän

Lisätiedot

Verkkokurssin suunnittelu

Verkkokurssin suunnittelu Verkkkurssin suunnittelu Yleistä Kun suunnittelet verkk-petusta ja -hjausta, lähde liikkeelle ensin mahdllisimman yksinkertaisesta tteutuksesta. Näin pääset npeasti liikkeelle ja piskelijat speutuvat mahdllisesti

Lisätiedot

Liikkujan polku mitä, miksi ja miten? #LiikkujanPolku

Liikkujan polku mitä, miksi ja miten? #LiikkujanPolku Liikkujan plku mitä, miksi ja miten? #LiikkujanPlku Liikkujan plku -verkst Oletk kskaan miettinyt? Sinä teet, minä teen Visik tekemisiä yhdistää ja saada ismpia tulksia aikaiseksi? Khderyhmä tiedssa, kanavat

Lisätiedot

Siikalatvan kotihoidon palvelujen myöntämisperusteet Kunnanhallitus

Siikalatvan kotihoidon palvelujen myöntämisperusteet Kunnanhallitus Siikalatvan ktihidn palvelujen myöntämisperusteet Kunnanhallitus 10.06.2019 Sisällys Ktihit n ssiaalihultlain 20 mukaista palvelua... 3 Palvelutarpeen arviinti... 4 Ktihidn palvelujen myöntäminen... 4

Lisätiedot

OKLS545 Osaaminen ja asiantuntijuus: Opetusharjoittelu 4

OKLS545 Osaaminen ja asiantuntijuus: Opetusharjoittelu 4 1 OKLS545 Osaaminen ja asiantuntijuus: Opetusharjittelu 4 Nrssi a-jaks, viikt 35 41, hjeet harjittelulle 1 Harjittelun tavitteet Opetussuunnitelmassa levat tavitteet Opintjaksn suritettuaan piskelija ymmärtää

Lisätiedot

Etunoja lasten, nuorten ja perheiden tukemisessa edellyttää monialaista yhteistyötä ja johtamista. - Mihin se voi kaatua?

Etunoja lasten, nuorten ja perheiden tukemisessa edellyttää monialaista yhteistyötä ja johtamista. - Mihin se voi kaatua? Etunja lasten, nurten ja perheiden tukemisessa edellyttää mnialaista yhteistyötä ja jhtamista. - Mihin se vi kaatua? FT, ssiaalijhtaja Arja Heikkinen, Oulun kaupunki 29.9.2014 Oulun kaupungin tavitteet

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 Henkilöstöraprtti 2014 1 Raahen seudun hyvinvintikuntayhtymä HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 Yhteistyötimikunta 17.03.2015 Yhtymähallitus 25.03.2015 Pyhäjen kunnanvaltuust Raahen kaupunginvaltuust Siikajen kunnanvaltuust

Lisätiedot

Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia Mediatalon neuvotteluhuone, Urheilukatu 6, Tornio

Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia Mediatalon neuvotteluhuone, Urheilukatu 6, Tornio POHJOISEN KULTTUURI-INSTITUUTTI Jhtryhmä 5/2013 PÖYTÄKIRJA Aika 16.10.2013 kl 10.00 12.33 Paikka Kemi-Trninlaaksn kulutuskuntayhtymä Lappia Mediataln neuvtteluhune, Urheilukatu 6, Trni Osallistujat VARSINAINEN

Lisätiedot

LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNÖT

LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNÖT FINvs3_Annex III_mnbeneficiary_updated_with_v300714.dc KA 1 Yleissivistävälle kulutukselle I. JOHDANTO LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNÖT Tämä liite täydentää spimuksessa määriteltyjä ehtja tuen käyttämisestä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 7 27.01.2016. 7 Asianro 201/10.00.02.01/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 7 27.01.2016. 7 Asianro 201/10.00.02.01/2016 Kupin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) 7 Asianr 201/10.00.02.01/2016 Puijnlaaksn etelärinteen tnttien luvutusehdt Kiinteistöjhtaja Jari Kyllönen Maamaisuuden hallintapalvelujen tukipalvelut Tekninen lautakunta

Lisätiedot

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JOHDANTO TOIMINTA-AJATUS TOIMINTAYMPÄRISTÖ PIDÄMME TÄRKEÄNÄ ETTÄ

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JOHDANTO TOIMINTA-AJATUS TOIMINTAYMPÄRISTÖ PIDÄMME TÄRKEÄNÄ ETTÄ 2 MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JOHDANTO TOIMINTA-AJATUS TOIMINTAYMPÄRISTÖ PIDÄMME TÄRKEÄNÄ ETTÄ PERHEPÄIVÄHOITAJA VARHAISKASVATTAJANA HYVÄ PÄIVÄ PERHEPÄIVÄHOIDOSSA

Lisätiedot

LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNÖT

LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNÖT 5_ FI_Annex III_mnbeneficiary_updated_with_v300714 I. JOHDANTO LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNÖT Tämä liite täydentää spimuksessa määriteltyjä ehtja tuen käyttämisestä hankkeen eri kululukissa. Nämä

Lisätiedot

Kelan järjestelmä muodostaa erän apteekin yhden vuorokauden aikana lähettämistä ostoista.

Kelan järjestelmä muodostaa erän apteekin yhden vuorokauden aikana lähettämistä ostoista. 11 Tilitysmenettely Kelalta tai työpaikkakassalta tilitettävä kustannus syntyy sillin, kun lääkkeet luvutetaan asiakkaalle sairausvakuutuslain mukaisella krvauksella vähennettyyn hintaan. Kun lääkkeet

Lisätiedot

Lappeenrannan lukioiden opiskelijahuollon opetussuunnitelma

Lappeenrannan lukioiden opiskelijahuollon opetussuunnitelma Lappeenrannan lukiiden piskelijahulln petussuunnitelma Päivitetty 6.6.2012 Sisällysluettel 1) Ennalta ehkäisevät tuen mudt lukissa 3 2) Kdin ja lukin välisen yhteistyön periaatteita ja mutja 3 3) Osallisuuden

Lisätiedot

Turvakeskustelu lapsen turvan ja turvataitojen vahvistamiseksi. Kaija Lajunen, Pirjo Lahtinen ja Tuija Valkonen. Mitä turvakeskustelu on

Turvakeskustelu lapsen turvan ja turvataitojen vahvistamiseksi. Kaija Lajunen, Pirjo Lahtinen ja Tuija Valkonen. Mitä turvakeskustelu on Turvakeskustelu lapsen turvan ja turvataitjen vahvistamiseksi Kaija Lajunen, Pirj Lahtinen ja Tuija Valknen Mitä turvakeskustelu n Turvakeskustelu n perhe- ja verkstkeskeinen turvaan ja turvataitihin keskittyvä,

Lisätiedot

Luento 2 Moodle ja sähköposti, O365. 15.9.2015 Aulikki Hyrskykari

Luento 2 Moodle ja sähköposti, O365. 15.9.2015 Aulikki Hyrskykari Luent 2 Mdle ja sähköpsti, O365 15.9.2015 Aulikki Hyrskykari Mdle ja sähköpsti, O365 Yleistä kurssiasiaa vertaisarviinneista ja harjituksista Viestittäminen kurssiin liittyvissä asiissa Mdle / vastuupettajat

Lisätiedot

Kouluttajan tukimateriaali Välkkäri koulutuksen toteuttamiseksi alakoulussa

Kouluttajan tukimateriaali Välkkäri koulutuksen toteuttamiseksi alakoulussa Kuluttajan tukimateriaali Välkkäri kulutuksen tteuttamiseksi alakulussa Alakulun Välkkäri-kulutuksen yleinen kuluttajan tukimateriaali 8.5.2014 Alakulun Välkkäri-kulutuksen yleinen kuluttajan tukimateriaali

Lisätiedot

OPINTO-OPAS lv. 2015-2016

OPINTO-OPAS lv. 2015-2016 OPINTO-OPAS lv. 2015-2016 Laukaan luki Saralinnantie 3 41 340 Laukaa https://peda.net/laukaa/luki www.laukaa.fi 1 Hyvä Laukaan lukin piskelija! Tämä pas n laadittu avuksi Sinulle, lukilainen. Tutustu siihen

Lisätiedot

SISÄLTÖ 1 OHJAUS ETELÄ-SAVON AMMATTIOPISTOSSA... 2 2 TOTEUTTAMINEN... 2 2.1 Hakeutuminen opintoihin... 3 2.2 Ammatillinen peruskoulutus... 3 2.2.

SISÄLTÖ 1 OHJAUS ETELÄ-SAVON AMMATTIOPISTOSSA... 2 2 TOTEUTTAMINEN... 2 2.1 Hakeutuminen opintoihin... 3 2.2 Ammatillinen peruskoulutus... 3 2.2. Hyväksytty petuksen jhtryhmässä 3.9.2015 0 SISÄLTÖ 1 OHJAUS ETELÄ-SAVON AMMATTIOPISTOSSA... 2 2 TOTEUTTAMINEN... 2 2.1 Hakeutuminen pintihin... 3 2.2 Ammatillinen peruskulutus... 3 2.2.1 Opintjen alkaessa...

Lisätiedot

VIHI-Forssan seudun yritysten vihreän kilpailukyvyn ja innovaatioiden kehittäminen (2012-2013) Poistotekstiilit 2012, Workshop -ryhmät 1-4

VIHI-Forssan seudun yritysten vihreän kilpailukyvyn ja innovaatioiden kehittäminen (2012-2013) Poistotekstiilit 2012, Workshop -ryhmät 1-4 VIHI-Frssan seudun yritysten vihreän kilpailukyvyn ja innvaatiiden kehittäminen (2012-2013) Pisttekstiilit 2012, Wrkshp -ryhmät 1-4 HAMK Frssa 24.5.2012 1. Suljetun tekstiilimateriaalin kierrn kehittäminen

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN PALVELUSETELI

VARHAISKASVATUKSEN PALVELUSETELI Liite 20 Opetus- ja kasvatuslautakunta 18.11.2015 Ulvilan kaupunki VARHAISKASVATUKSEN PALVELUSETELI Päiväktihidn sääntökirja 2016 Sisältö 1. PALVELUSETELI... 4 2. SÄÄNTÖKIRJA... 4 3. MÄÄRITELMÄT... 4 4.

Lisätiedot

29.3.2016. Eduskunnan sivistysvaliokunnalle

29.3.2016. Eduskunnan sivistysvaliokunnalle 29.3.2016 Eduskunnan sivistysvalikunnalle Re: lausuntpyyntö E 13/2016 vp Valtineuvstn selvitys: Kmissin julkinen kuuleminen, EU:n tellis- ja tekijänikeuksien täytäntöönpana kskeva lainsäädäntökehys EU:N

Lisätiedot