Uudistuva varhaiskasvatus 5.6.2014 OPETUSALAN JOHTAMISEN FOORUMI 7.2.2014 Arja-Sisko Holappa Opetushallitus
Toimintakulttuuri on yhteisön historiallisesti ja kulttuurisesti muotoutuva tapa toimia Ilmenee käytäntöinä Monet asiat kirjoitettuja ja tiedostettuja, jotkut tiedostamattomia ja tahattomia Vaikuttaa sen piirissä oleviin, mm. aikuisten vuorovaikutus- ja kielenkäyttömallit Tärkeätä tehdä kaikki toimintakulttuurin osatekijät tiedostetuiksi ja korjata niitä, jos tarpeen Kehittämisen edellytyksenä luottamusta rakentava ja kaikkia osallistava keskustelukulttuuri
Johtamisen dimensioita ops-uudistuksessa Talousjohtaminen Lapsen tuen hinta Pedagoginen johtaminen Toimintakulttuurin kehittämisen johtaminen Arvojohtaminen Opsin arvojen toteutuminen käytännössä Hallinnollinen johtaminen Päätökset, laillisuus, seuranta Oikeudellinen vastuu Henkilöjohtaminen Alaisen arviointi ja ohjaaminen
Esiopetus uudistuu osana koko yleissivistävän oppimispolun uudistusta Nyt uudistuksen kohteena olevat opetussuunnitelmat Esiopetus Perusopetukseen valmistava opetus (uudistettu 2009) Perusopetus Lisäopetus Aikuisten perusopetus Lukiokoulutukseen valmistava koulutus Lukiokoulutus Aikuisten lukiokoulutus Taiteen perusopetus X X X X X 7.2.2014
Opetussuunnitelmien uudistaminen kansallinen oppimisprosessi 1972 1985 1994 2004 2014 1972: peruskoulu uudistus opettajia velvoittava ops 1985: ensimmäistä kertaa kansallinen perusteasiakirja ja paikalliset opsit 1994: väljät kansalliset perusteet ja koulukohtaiset opsit 2004: ohjaavampi opetussuunnitelman perusteet ja paikalliset opetussuunnitelmat kunnissa ja kouluissa 2014:?
Uusia muutoksia 7.2.2014 Perusopetuslain muutokset Työrauhaa koskevien pykälien uudistaminen 30.12.2013 Opiskeluhuoltolaki 30.12.2013 Muutokset opetussuunnitelmaan jo 1.8.2014 VASULAKI EHDOTUS 21.3.2014 Esiopetus velvoittavaksi 1.1.2015 alkaen Oppivelvollisuuden nostaminen 1.1.2015 alkaen Muutoksia nykyisiin opseihin? Eri uskontojen opetusryhmien minimikoko nousee Koulunkäyntiavustajien laskeminen osaksi opetushenkilöstöä Oppimateriaalien digitalisointi osana koulutuspilveä
MIKÄ MUUTTUU? 7.2.2014
Opetussuunnitelman osa-alueet - laaja opetussuunnitelmakäsite Työtavat Laajaalainen osaaminen Yhteistyö Päiväkodin/ koulun TOIMINTA- KULTTUURI Arviointiseuranta Oppimiskokonaisuudet / oppiaineet Yksilöllinen tuki ja oppilashuolto 7.2.2014
Oppiminen ja osaaminen muuttuvassa yhteiskunnassa Lapsi on aktiivinen toimija. Myönteiset tunnekokemukset, ilo ja uutta luova toiminta edistävät oppimista. Oppiminen tapahtuu vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Oppimisprosessin aikana saatava rohkaise palaute ja ohjaus kannustavat oppilasta oppimaan. 7.2.2014
Laaja-alaisen osaamisen osaalueet perusopetuksessa Osallistuminen ja vaikuttaminen Ajattelu ja oppiminen Ihmisenä ja kansalaisena kasvaminen Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu Työelämätaidot ja yrittäjyys Monilukutaito Perusteluonnos 24.1.2014 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen
30.9.2010 11 Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Arja- Sisko Holappa
Tuore mediabarometri kertoo (27.3.2014) Lukeminen ja kuvaohjelmien katselu pienten lasten yleisimmät mediakäytöt Yli 90 prosenttia 0 8-vuotiaista käyttää internetiä Digitaalinen pelaaminen aloitetaan yleisimmin 3 4-vuotiaana Nyky-yhteiskunnassa on selvä tarve saada lapset järjestelmällisemmän mediakasvatuksen piriin jo paljon ennen kouluikää. - Lasten mediabarometri -tutkimukset osoittavat selvästi, kuinka tärkeässä roolissa erilaiset mediasisällöt ja mediankäyttö ovat jo kaikkein pienimpienkin lasten elämässä. Erityisesti runsas audiovisuaalisten mediasisältöjen kulutus kuvaohjelmien ja digitaalisten pelien muodossa tulisi huomioida nykyistä paremmin myös varhaiskasvatuksessa, sillä median tulkintataidot ovat tärkeitä jo alle kouluikäisille lapsille ja kasvatusorganisaatioiden tulisi tukea vanhempia mediakasvatustyössä, toteaa tutkimuksen ohjausryhmän puheenjohtaja, mediakasvatuksen professori Sirkku Kotilainen Tampereen yliopistosta. http://www.nuorisotutkimusseura.fi/julkaisuja/lastenmediabarometri2013.pdf 7.2.2014
Laaja-alainen osaaminen: monilukutaito Tavoite: kehittää lasten ja nuorten erilaisten viestien tulkitsemisen ja tuottamisen taitoja jatkumona esikoulusta läpi elämän; edetään perustaidoista laaja- alaisuuteen Haaste: Tietoa voidaan tuottaa ja esittää monikanavaisesti: sanallisesti, kuvallisesti, äänellisesti, numeerisesti ja kinesteettisesti ja näiden yhdistelmien avulla. Käsite kattaa kirjoitetun tekstin lukutaidon,, kuvanlukutaidon, numeraalisen/matemaattisen lukutaidon, medialukutaidon ja digitaalisen lukutaidon
Liikkumista, toimintaa ja lasten osallisuutta 7.2.2014
Eheä päivä Muuttuva yhteiskunta L a a j a - a l a i n e n T i e d o n Eheytetty opetus o s a a m i n e n j a t a i d o n a l a t Oppiaineopetus Eheyttävä opetus Lasten kiinnostuksen kohteet OPPIAINE OPPIAINEET OPPIAINE OPPIAINE Uudistuva päivähoito ja varhaiskasvatus Yhteiset tavoitteet ESIOPETUS EHEYTTÄVÄT KOKONAISUUDET V A R H A I S K A S V A T U S O P P I M I S E N P O L K U P E R U S O P E T U S KEHITYS KASVATUS OPPIMINEN - HYVINVOINTI
HYVÄ ESIOPETUSPÄIVÄ Laadukas esiopetus, ennaltaehkäisevät toimintatavat, yhteisöllisyys, välittävä ja kannustava ilmapiiri, kodin ja esiopetuksen yhteistyö YLEINEN TUKI TUEN TASOT JA KESKEISET PROSESSIT Oppilashuollon moniammatillinen käsittely Pedagoginen arvio TEHOSTETTU TUKI Oppimissuunnitelma Erityisen tuen päätös Pedagoginen selvitys ERITYINEN TUKI HOJKS Tarkistaminen YLEINEN TUKI Eriyttäminen Oppilaanohjaus Oppilashuollon tuki Oppimissuunnitelma Osa-aikainen erityisopetus Apuvälineet Tulkitsemis- ja avustajapalvelut Ohjaus- ja tukipalvelut TUKIMUODOT TEHOSTETTU TUKI Eriyttäminen Oppilaanohjaus Oppilashuollon tuki Oppimissuunnitelma (lakisäät.) Osa-aikainen erityisopetus Apuvälineet Tulkitsemis- ja avustajapalvelut Ohjaus- ja tukipalvelut ERITYINEN TUKI Eriyttäminen Oppilaanohjaus Oppilashuollon tuki HOJKS Osa-aikainen erityisopetus Kokoaikainen erityisopetus Apuvälineet Tulkitsemis- ja avustajapalvelut Ohjaus- ja tukipalvelut
Oppilashuolto uudistuu Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013) voimaan 1.8.2014. Opetushallituksen on uudistettava opetussuunnitelman perusteet oppilas- ja opiskeluhuoltolain mukaisiksi siten, että koulutuksen järjestäjät voivat ottaa uuden lain mukaan laaditut opetussuunnitelmat käyttöön 1.8.2014. Opetushallitus antoi esi- ja perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen opetussuunnitelman perusteet 3.3.2014.
Oppilashuollon uudistuksen keskeiset tavoitteet Lainsäädäntö ja opetussuunnitelman perusteet Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen Lapsi/oppilas sekä yhteisön taso Varhainen tuki Esi- ja alkuopetuksen merkitys! Oppilashuollon painopiste ehkäisevään ja yhteisölliseen työhön (korjaavasta ja yksilökeskeisestä työstä) Oppilashuollon suunnitelmallisuuden, johtamisen ja monialaisuuden vahvistaminen Oikeus psykologi- ja kuraattoripalveluihin esiopetuksesta toiselle asteelle Oppilashuollon palveluiden järjestäminen sijaintikunnan vastuulle Määräajat palveluiden saamiselle Uudistuksen tavoitteiden toteutuminen edellyttää riittävää resursointia!
Opiskeluhuoltoa vai oppilashuoltoa? Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki: Opetussuunnitelman perusteet Esiopetus / Perusopetus Opiskeluhuolto Oppilashuolto Opiskelija Lapsi / Oppilas Oppilaitos Koulutuksen järjestäjä Esiopetus tai esiopetusyksikkö / Koulu Opetuksen järjestäjä
Oppilashuollon kokonaisuus ja perusrakenteet Oppilashuoltoa toteutetaan ensisijaisesti ennaltaehkäisevänä, koko yhteisöä tukevana yhteisöllisenä oppilashuoltona Lapsen/Oppilaan ja huoltajan osallisuus Lapsella / Oppilaalla on oikeus myös yksilökohtaiseen oppilashuoltoon Perustuu vapaaehtoisuuteen ja edellyttää suostumuksen hankkimista Oppilashuolto yhteisössä työskentelevien ja oppilashuollon palveluista vastaavien työntekijöiden yhteinen tehtävä Huom! Ensisijainen vastuu yhteisön hyvinvoinnista on esiopetuksen/koulun henkilöstöllä Monialaiset oppilashuoltoryhmät Ohjausryhmä, oppilashuoltoryhmä ja asiantuntijaryhmä Oppilashuoltosuunnitelmat Kunnan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma, paikallinen opetussuunnitelma ja lakisääteinen yksikkö/koulukohtainen oppilashuoltosuunnitelma
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014 Koulukohtainen oppilashuoltosuunnitelma 1. Oppilashuollon kokonaistarve ja käytettävissä olevat oppilashuoltopalvelut 1. Yhteisöllinen oppilashuolto ja sen toimintatavat a. Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä b. Toiminta äkillisissä kriiseissä ja uhka- ja vaaratilanteissa 2. Yksilökohtaisen oppilashuollon järjestäminen 3. Oppilashuollon yhteistyön järjestäminen oppilaiden ja heidän huoltajiensa kanssa 4. Oppilashuoltosuunnitelman toteuttaminen ja seuraaminen 21
Opetussuunnitelmien uudistaminen antaa mahdollisuuden miettiä oman työn lähtökohtia, tavoitteita, toteuttamista 7.2.2014
OPS uudistus paikallisena tehtävänä Suomalainen esiopetus ja peruskoulu ovat uniikkeja. Tarkastajien ja oppilaisiin kohdistuvien testien sijaan luotamme säädöksiin ja osaavaan henkilöstöön, joka kehittää opetussuunnitelmaa. Jos haluamme pitää tämän mallin, täytyy opetussuunnitelmatyössä onnistua. Mitä uudistus edellyttää? Miten saada väki mukaan? Miten paikallisuus voi näkyä? 7.2.2014
Yhteisen tahtotilan luominen Joskus käy niin, että kaikki eivät heti innostu http://www.youtube.com/watch?v=555cwb7k_om Tunnetko myös muutosmyötärinnan? Kuva Varpu Autio 4v 7.2.2014
Kyllä meillä osataan Pannaan hihat heilumaan!
Verkkosivut: oph.fi/ops2016 Etusivun uutiset Tavoitteet Aikataulu Työryhmät Paikallisen työn tuki Luonnokset Blogi 7.2.2014