Arvoisa rehtori, johtaja Markku Mattila Opetusministeriöstä, hyvät kutsuvieraat, senioriopettajat, työtoverit ja opiskelijat
|
|
- Leo Ahonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 50-vuotias Savonlinnan opettajankoulutuslaitos Arvoisa rehtori, johtaja Markku Mattila Opetusministeriöstä, hyvät kutsuvieraat, senioriopettajat, työtoverit ja opiskelijat Savonlinnan opettajankoulutuslaitoksen toiminta alkoi kansakoulunopettajankoulutuksella 50 vuotta sitten hajasijoitettuna ympäri Savonlinnan kaupunkia. Tänään täällä yliopistomäellä sijaitseva laitos edustaa kaikkein monipuolisinta opettajankoulutuslaitosta Suomen kasvatustieteiden tiedekunnissa. Savonlinnassa voi opiskella lastentarhanopettajaksi, luokanopettajaksi sekä kotitalouden tai käsityön aineenopettajaksi sekä harjoittaa jatko-opintoja kasvatustieteessä, kotitaloustieteessä sekä käsityötieteessä. Monen opiskelijan kohdalla maisteriksi opiskelu tuottaa samalla kertaa kaksoiskelpoisuuden. Tervetuloa juhlimaan 50-vuoden iän saavuttanutta laitosta. Minkälainen on hyvä opettaja, mitä hyvän opettajan tulee osata sekä mitä ominaisuuksia tai luonteenpiirteitä hänellä tulisi olla? Näitä kysymyksiä on pohdittu niin kauan kuin opettajia on koulutettu. Keskustelun pohjalta on eri aikoina laadittu kuvauksia tavoitteista, sisällöistä ja näkökulmista, joiden viitoittamana hyvää opettajankoulutusta on pyritty määrittämään. Käsityksiin hyvästä opettajasta ja koulutuksesta on myös aina vaikuttanut valtiovalta poliittisen sääntelyn ja päätöksenteon kautta. Opettajuus on aina ollut hyvin yhteiskunnallinen asia. Opettajankoulutusta on mietitty komiteoissa ja toimikunnissa. Siitä on laadittu asetuksia ja kirjoitettu lukuisia työryhmien raportteja. 1
2 Yliopistoissa annettavaa opettajankoulutusta on myös arvioitu aika ajoin varsin kriittisesti. Tutkijoiden ja opettajankouluttajien eri aikoina käymä keskustelu näyttää kuitenkin toistavan itseään. Se ei ole tuottanut selkeää kuvaa taitavasta opettamisesta tai hyvästä opettajasta perustaksi kehittyvälle opettajankoulutukselle. Keskustelu näyttää edelleenkin tukeutuvan pitkälti arkikokemusten kautta rakentuneisiin uskomuksiin, joita meillä jokaisella on taitavuudesta ja siihen yhteydessä olevista tekijöistä. Voidaan väittää, että jäsentymätön kuvamme hyvästä opettajasta ja opettajuudesta on pitkälti seurausta siitä, että opettajuuden tutkijoiden soveltamat menetelmät eivät sovellu taitavan käyttäytymisen tutkimikseen. Kasvatustieteilijöiden piirissä on edelleenkin kovin vähän niitä, jotka ovat kiinnostuneita opettajan tilannekohtaisesta ongelmanratkaisusta tai päätöksenteosta, kontekstisidonnaisesta ajattelusta sekä kehittymiseen yhteydessä olevista tekijöistä - toisin kuin on laita esim. lääketieteessä. Lääketieteen piirissä on pitkään etsitty vastauksia kysymykseen, miten taitava lääkäri ajattelee ja toimii tehdessään osuvia diagnooseja. Tämä selittää nähdäkseni myös sitä, miksi lääkärikoulutus on ollut eturintamassa kehittämässä korkeakoulupedagogiikkaa kohti ongelmakeskeistä tai tapausperustaista oppimista. Tähän rintamaan kutsutaan juuri nyt myös kasvatustieteilijöitä ja opettajankouluttajia. David Berliner Arizonan valtionyliopistosta on piirtänyt vakuuttavalla tavalla uudenlaista kuvaa taitavasta opettajasta vuonna 2001 julkaistussa artikkelissaan. 2
3 Käytyään lävitse monia viimeaikaisia opettajaeksperttiyteen liittyneitä tutkimuksia hän päätyy, toisin kuin aiemmin on voitu tehdä, yleistykseen, jonka mukaan taitavien opettajien toiminta perustuu muutamiiin eri tiedonalueiden eksperteille ominaisiin ja heidän käyttäytymistään selittäviin tekijöihin. Näitä ovat mm. Osaamisen kapea-alaisuus ja kontekstisidonnaisuus Toimintojen automatisoituneisuus Opportunistisuus ja joustavuus toiminnassa Herkkyys tehtävän ja sosiaalisten tilanteiden vaatimusten havaitsemisessa Ongelmien ja tilanteiden representointi niiden ratkaisua edistävällä tavalla Nopeus ja tarkkuus rakenteen ja säännönmukaisuuksien tunnistamisessa Omien kokemusten (tapausten) hyväksikäyttö tilanteessa Hitaus mutta samanaikainen virheettömyys ongelmanratkaisussa. Miten sitten taitavaksi opettajaksi kehitytään? Ovatko peruskoulumme oppilaiden erinomaiset tulokset kansainvälisissä vertailututkimuksissa (vrt. PISA) seurauksia opettajiemme taitavasta käyttäytymisestä ja demonstroivat samalla nykyisen opettajankoulutuksemme erinomaisuutta. Tuottaako nykyinen yliopistoissa toteuttava opettajankoulutus näitä eksperttiopettajia? Käsitykseni mukaan näin on, mutta se ei ole koko totuus. Berliner tuo tutkimuksessaan voimakkaasti esille opettajaeksperttiyden kehittymiseen vahvasti yhteydessä olevan tekijän oppimisen ja opettajan työn kontekstin. Konteksti voi sekä estää että tukea tehokkaasti taitavaksi opettajaksi kehittymistä. Taitavan opettajan kehittymiseksi ei ole ollenkaan samantekevää 3
4 minkälaisessa ympäristössä opettajaksi opiskelu tapahtuu tai opettaja työtään tekee. Taitavuuteen liittyvien ajattelu- ja toimintamallien kehittymiseen tarvitaan halua ja vapautta ajatella, kokeilla sekä tutkia. Tämä ei voi toteutua riittävässä määrin tarkasti opettajan työtä ohjaavien valtakunnallisten opetussuunnitelmien kehyksessä. Voidaan väittää, että opettajat (mm. peruskoulun luokanopettajat) ovat voineet nykyisten joustavien opetussuunnitelmien aikana (kiitos siitä valtiovallalle) hyödyntää tehokkaasti oman koulutuksen aikana kehittyneitä taitoja sekä olemassaolevaa liikkumavaraa opetuksen suunnittelussa ja toteutuksessa. Oman tärkeän perustan asiassa muodostaa myös koulutuksen tieteellisyys. Käsitykseni mukaan monimutkaistuvassa maailmassa tieteelliseen tutkimukseen ja toimintaan perustuva koulutus yhdistyneenä edellämainittuun liikkumavaraan oman opetuksen toteuttamisessa ovat välttämättömiä edellytyksiä taitavaksi opettajaksi kehittymiselle. Mutta mikä on se tämän ajan ja näköpiirissä olevan tulevaisuuden konteksti, johon opiskelua tulisi ankkuroida ja joka tukee taitavaksi opettajaksi kehittymistä. Tätä kontekstia ja sen haastamia uudenlaisia taitoja on mielestäni osuvasti hahmoteltu opetusministeriön koulutus- ja tiedepolitiikan osaston julkaisussa viime vuodelta. Opettajankoulutuksen kehittämisohjelmaasiakirjassa opettajan työn kontekstia kuvataan seuraavasti: (...) Opettajuus on muutosten kohtaamista, sen kanssa elämistä ja siihen vaikuttamista. Muutokset oppijoissa, heidän elinympäristössään ja koko yhteiskunnassa edellyttävät opettajalta herkkyyttä ja valmiutta ennakoida tulevaisuutta oppijoiden 4
5 kannalta. Tulevaisuuden oppilaitokselle on tunnusomaista avoimuus yhteiskuntaan. Opettajan tärkein taito on pystyä yhdessä työyhteisönsä kanssa jäsentämään ympäristön muutoksia ja määrittämään, mitkä niistä ovat opetustyön kehittämisen kannalta keskeisiä.(...) ja hieman myöhemmin (...) Opettaja vaikuttaa siihen, millainen arvomaailma oppijoille välittyy ja miten demokratiaan kasvattaminen toteutuu oppilaitoksen työssä. Tämä edellyttää pohjakseen vahvaa kasvatusja tulevaisuusnäkemystä. Sen perusta luodaan opettajankoulutuksessa. (...) Tiivistäen: tulevaisuuden opettajalta odotetaan refleksiivisyyttä suhteeessa yhteiskuntaan, ennakoivaa asennetta tulevaisuuteen ja osallistumista sen rakentamiseen samoin kuin eksperttikäyttäytymistä selittäviä ajattelu- ja toimintamalleja, jotka auttavat eteentulevien monimutkaisten ongelmien hahmottamisessa ja ratkaisussa. Toivotan teidät kaikki täällä olevat tervetulleiksi juhlimaan tätä laitoksemme 50-vuotispäivää. Erityisesti on ilo nähdä joukossanne Savonlinnan opettajaksi opiskelun 50 vuotta sitten aloittaneita senioriopettajia. Te määrititte paikan, Savonlinnan, me muut olemme sitten ottaneet suuntaa hyvien opettajien kouluttamiseksi Suomen koululaitoksen palvelukseen. Mukanaolonne tässä juhlassa ansaitsee erityisen arvostuksen. Savonlinnassa Jorma Enkenberg 5
KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus
KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014 Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus Opettajuuden tulevaisuuden taitoja Sisältö- ja pedagoginen tietous: aineenhallinta, monipuoliset opetusmenetelmät
LisätiedotOpettajan pedagogiset opinnot Itä- Suomen yliopistossa
Opettajan pedagogiset opinnot Itä- Suomen yliopistossa Opettajankoulutusfoorumin alueellinen tilaisuus 18.5.2017 18.5.2017 Pertti Väisänen, professori, varadekaani UEF, 4 tiedekuntaa: Filosofinen tiedekunta
LisätiedotINTO- Innovatiivinen ja taitava oppija. Jaana Anttonen Oulun normaalikoulu
INTO- Innovatiivinen ja taitava oppija Jaana Anttonen Oulun normaalikoulu INTO-hankkeen tarkoitus Kehittää käsityön opetuksessa innovatiivista ajattelua ja taitavaa oppimista tukevaa pedagogista toimintaa
LisätiedotLuokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi?
Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Tiina Nyyssönen, koulutussuunnittelija OKL tiina.m.nyyssonen@jyu.fi JYU. Since 1863. 12.11.2018 1 Millainen OKL on? Luokanopettajakoulutus =>
LisätiedotKansallinen seminaari
Kansallinen seminaari Matemaattis- luonnontieteellisten aineiden aineenopettajakoulutuksen pedagogisten opintojen tutkintovaatimukset Matemaattis- luonnontieteellisten aineiden didaktiikka luokanopettajakoulutuksessa
LisätiedotElävä opetussuunnitelma Miten lapsen oppimissuunnitelma rakentuu varhaiskasvatuksen ja alkuopetuksen arjessa?
Elävä opetussuunnitelma Miten lapsen oppimissuunnitelma rakentuu varhaiskasvatuksen ja alkuopetuksen arjessa? Mervi Hangasmaa Jyväskylän yliopisto Kokkolan yliopistokeskus Chydenius Kasvatustieteen päivät
LisätiedotOpstuki2016- työpaja III
Opstuki2016- työpaja III TULEVAISUUDEN KOULU -OPETTAJUUS MUUTOKSESSA- Savonlinna 10.4.2014 Merja Kuosmanen PÄIVÄN TAVOITTEET: Tulevaisuuden koulu- opettajuus muutoksessa 1. Tietoa, työkaluja oman paikallisen
LisätiedotOpettajuus ja oppiminen, mihin menossa? Askola 1.12.2014 Rauno Haapaniemi
Opettajuus ja oppiminen, mihin menossa? Askola 1.12.2014 Rauno Haapaniemi Perusopetuslaki: 2 Opetuksen tavoitteet Tässä laissa tarkoitetun opetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja
LisätiedotOPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI
OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI Valtioneuvoston vuonna 2012 antaman asetuksen pohjalta käynnistynyt koulun opetussuunnitelman uudistamistyö jatkuu. 15.4.-15.5.2014 on
LisätiedotNäkökulmia koulupedagogiikkaan professori Leena Krokfors Helsingin yliopisto, opettajankoulutuslaitos
Välittävä Näkökulmia pedagogiikkaan professori, opettajantuslaitos Kommenttipuheenvuoro johtava konsultti Petri Eskelinen, Helsingin kaupunki, Mediakeskus Välittävä ]É{wtÇàÉ Koulussa opiskeltu tieto ei
LisätiedotTervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan
Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan 5.9.2016 Opetussuunnitelma = OPS Opetussuunnitelma on suunnitelma siitä, miten opetus järjestetään. Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Opetussuunnitelmassa
LisätiedotTOIMINNALLISTA MATEMATIIKKAA OPETTAJILLE HANKE
TOIMINNALLISTA MATEMATIIKKAA OPETTAJILLE HANKE Toiminnallista matematiikkaa opettajille hanke Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan Opetus ja kasvatusalan täydennyskoulutusyksikkö järjestää opetustoimen
LisätiedotArvioinnin monipuolistaminen lukion opetussuunnitelman perusteiden (2015) mukaan
Arvioinnin monipuolistaminen lukion opetussuunnitelman perusteiden (2015) mukaan OPS-koulutus Joensuu 16.1.2016 Marja Tamm Matematiikan ja kemian lehtori, FM, Helsingin kielilukio 3.vpj. ja OPS-vastaava,
LisätiedotDemokratiakasvatusselvityksen tuloksia. Kristina Kaihari opetusneuvos YL 17.4.2012
Demokratiakasvatusselvityksen tuloksia Kristina Kaihari opetusneuvos YL 17.4.2012 Demokratiakasvatusselvityksen (PK, LU, AM) tavoitteet saada konkreettista tietoa koulujen ja oppilaitosten osallistumista
LisätiedotLuova opettaja, luova oppilas matematiikan tunneilla
Luova opettaja, luova oppilas matematiikan tunneilla ASKELEITA LUOVUUTEEN - Euroopan luovuuden ja innovoinnin teemavuoden 2009 päätösseminaari Anni Lampinen konsultoiva opettaja, Espoon Matikkamaa www.espoonmatikkamaa.fi
LisätiedotHARJOITTELUOHJE OPISKELIJALLE
Opettajan pedagogiset opinnot yliopisto-opettajille Pilottikoulutus 2011-2013, Oulun yliopisto, kasvatustieteiden tiedekunta Harjoittelu (laaja-alainen opettaja) 7 op HARJOITTELUOHJE OPISKELIJALLE Harjoittelusta
LisätiedotOppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen. Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö
Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö TAVOITTEENA MAAILMAN OSAAVIN KANSA 2020 OPPIMINEN OSAAMINEN KESTÄVÄ HYVINVOINTI
LisätiedotOpetussuunnitelma 2019 / Ammatillinen opettajankoulutus. Esipuhe 3. Johdanto 4
Sisällys Opetussuunnitelma 2019 / Ammatillinen opettajankoulutus Esipuhe 3 Johdanto 4 1 Opettajankoulutuksen rakenne 5 1.1 Ammatillisen opettajan ydinosaaminen 5 1.2 Opettajankoulutuksen tavoitteet ja
LisätiedotTUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen
KEMIA Kemian päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta kemian opiskeluun T2 ohjata ja
LisätiedotMeri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma
Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma SISÄLLYS 1 Ohjauksen järjestämisen rakenteet, sisällöt, tavoitteet ja toimintatavat... 4 1.1 Vuosiluokat 1-2... 4 1.1.1 Tavoitteet... 4 1.1.2 Sisällöt
LisätiedotJoustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen
Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen - oppilaslähtöinen näkökulma Helsinki 27.4.2012 Marja Kangasmäki Kolmiportainen tuki Erityinen tuki Tehostettu tuki Yleinen tuki Oppimisen ja koulunkäynnin
LisätiedotInnostu ja innovoi! 2013 Innokas www.innokas.fi
Innostu ja innovoi! 2013 Innokas www.innokas.fi Yhteistyössä 2013 Innokas www.innokas.fi Millaista osaamista tarvitaan? PISA, New Millennium learners, DeSeCo, Ajattelutavat Työskentelytavat Työvälineet
LisätiedotMATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi. Elina Mantere
MATEMATIIKKA Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Kehittää loogista, täsmällistä ja luovaa matemaattista ajattelua. Luoda pohja matemaattisten käsitteiden ja rakenteiden
LisätiedotOsaamisen arviointi taito- ja taideaineissa KÄSITYÖ Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija
Osaamisen arviointi taito- ja taideaineissa KÄSITYÖ 13.3.2015 Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija Taustaa Perusopetuslain 1998/628 11 mukaan peruskoulussa opetetaan kaikille yhteisenä aineena käsityötä
LisätiedotHyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta:
Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv. 2018-2019 ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Tervetuloa arviointikeskusteluun! Arviointikeskustelun tehtävänä on ohjata ja kannustaa
LisätiedotAnkeat opetusmenetelmät, karut oppimisympäristöt, luutuneet käsitykset Oppiminen kuntoon!
Ankeat opetusmenetelmät, karut oppimisympäristöt, luutuneet käsitykset Oppiminen kuntoon! Pirkanmaan ympäristökasvatuspäivä 2.6.2015 Päivi Ikola Aluejohtaja Uutta vai vanhaa? 2.6.2015 Päivi Ikola Perusopetuksen
LisätiedotMiten tullaan opettajaksi Helsingin yliopistosta?
Miten tullaan opettajaksi Helsingin yliopistosta? Opintoasiainkoordinaattori Tanja Steiner 13.10.2004 Teema Opettaja Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Opettajankoulutus Helsingin yliopistossa Käyttäytymistieteellinen
LisätiedotPohjoisen puolesta maailmaa varten. l apin yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta
Pohjoisen puolesta maailmaa varten l apin yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta pohjoisen puolesta Kasvatuksen ja koulutuksen pohjoiset maisemat piirtyvät eteesi Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa.
LisätiedotOpettajat yhteisöllisinä asiantuntijoina
Opettajat yhteisöllisinä asiantuntijoina Koulutusteknologian perusopinnot 29.9.2010 2 Luennon sisältö Työelämä ja oppiminen muuttuvassa yhteiskunnassa Opettajayhteisöjen muodostuminen Opettajan yhteisöllinen
LisätiedotOpettajankoulutus Suomessa
Opettajankoulutus Suomessa Opettajan työ rakentaa tulevaisuuden perustaa Yleistä opettajankoulutuksesta Opettajankoulutus yliopistoissa Opettajankoulutus ammatillisissa opettajakorkeakouluissa 4 Varhaiskasvatus
LisätiedotOpettajankoulutuksen kehittämisohjelman seuranta ja arviointi 2005 Perusopetus Ellen Piesanen & Ulla Kiviniemi
Opettajankoulutuksen kehittämisohjelman seuranta ja arviointi 2005 Perusopetus Ellen Piesanen & Ulla Kiviniemi Peruskoulutus Kyselylomake KYSELYLOMAKE Taustatiedot Pedagogiset opinnot / opettajankoulutusopinnot
LisätiedotMITEN OPETTAJANKOULUTUSLAITOS (TURUN YKSIKKÖ) VASTAA KESTÄVÄN KEHITYKSEN HAASTEISIIN?
MITEN OPETTAJANKOULUTUSLAITOS (TURUN YKSIKKÖ) VASTAA KESTÄVÄN KEHITYKSEN HAASTEISIIN? Anu Warinowski & Eija Yli-Panula yliopisto-opettaja, KT & yliopistotutkija, FT kasvatustiede & biologian ja maantieteen
LisätiedotNäkökulmia tietoyhteiskuntavalmiuksiin
Näkökulmia tietoyhteiskuntavalmiuksiin Tietotekniikka oppiaineeksi peruskouluun Ralph-Johan Back Imped Åbo Akademi & Turun yliopisto 18. maaliskuuta 2010 Taustaa Tietojenkäsittelytieteen professori, Åbo
LisätiedotMINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN
MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN Tähän vihkoon on koottu kysymyksiä, jotka auttavat sinua miettimään omaa vointiasi. Vihkon kysymykset auttavat sinua myös miettimään, millaista apua
LisätiedotVertaisauditointi Vantaan perusopetuksessa. Merja Kuokka, perusopetuksen aluepäällikkö
Vertaisauditointi Vantaan perusopetuksessa Merja Kuokka, perusopetuksen aluepäällikkö 9.11.2017 Mikä vertaisauditointi ja miksi? Auditointiprosessi Mitä opimme, mitä voisitte oppia meiltä? MK 9.11.2017
LisätiedotJoustavaa perusopetusta Kouvolassa
Joustavaa perusopetusta Kouvolassa Kuntamarkkinat 10.9.2009 Teija Toppila Rehtori / aluerehtori Esiintyjä 1 Opetuksen tulee edistää sivistystä ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä oppilaiden edellytyksiä
LisätiedotTUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen
1 FYSIIKKA Fysiikan päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta fysiikan opiskeluun T2 ohjata
LisätiedotTVA LOMAKKEET SELITYKSINEEN 2015
TVA LOMAKKEET SELITYKSINEEN 2015 TVA-LOMAKKEET JA NIIDEN KÄYTTÖ 2015 Tämän vuoden TVA-lomakkeissa on vain pieniä muutoksia. Lomakkeiden lisäksi niistä on kirjoitettu tarkennukset erilliselle lomakkeelle.
LisätiedotTERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011
TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011 TI 1.2.2011 TYÖSSÄ OPPIMISEN OHJAAMINEN 8.00 -> Linjastoaamiainen (ruokala, Rustholli) 9.00 -> Työpaikkaohjaajan tietoperusta 9.30 -> Oppimis- ja
LisätiedotJaana Muttonen, HAMK Opettajankoulutusfoorumi
Rahoittaja: #OPEKE OPEKE AMMATILLISEN OPETTAJANKOULUTUKSEN UUDISTAMINEN Jaana Muttonen, HAMK Opettajankoulutusfoorumi 27.9.2017 Mikä OPEKE on? Valtakunnallinen kehittämishanke, jossa kehitetään ja uudistetaan
LisätiedotOppimisympäristöt perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014
Oppimisympäristöt perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014 Eija Kauppinen Opetushallitus Rakennusfoorumi 6.11.2018, Helsinki Oppimisympäristöt muutoksessa Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa
LisätiedotTavoitteet. opettajankoulutukselle 2008 2010. Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL
Tavoitteet opettajankoulutukselle 2008 2010 Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL Tavoitteet opettajankoulutukselle 2008 2010 Koulutuspoliittinen ohjelma V Hyväksytty SOOLin liittokokouksessa 20.4.2008
LisätiedotAjatukset - avain onnellisuuteen?
Ajatukset - avain onnellisuuteen? Minna Immonen / Suomen CP-liiton syyspäivät 26.10.2013, Kajaani Mistä hyvinvointi syntyy? Fyysinen hyvinvointi Henkinen hyvinvointi ja henkisyys Emotionaalinen hyvinvointi
LisätiedotAmmatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa
Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa Kaija Miettinen FT, johtaja Bovallius-ammattiopisto Opetushallitus 17.1.2012 Klo 10.20 11.30 16.1.2012 kaija.miettinen@bovallius.fi
LisätiedotTilat ja opetussuunnitelmien perusteet
Tilat ja opetussuunnitelmien perusteet Eija Kauppinen 13.4.2016 Perusopetuksen oppimiskäsitys Oppilas on aktiivinen toimija ja oppii asettamaan tavoitteita, ratkaisemaan ongelmia ja toimimaan muiden kanssa.
LisätiedotOsaamisen kehittyminen työelämähankkeessa Suomen Akatemian vaikuttavuuden indikaattorikehikon näkökulmasta. Päivi Immonen-Orpana 11/28/2011
Osaamisen kehittyminen työelämähankkeessa Suomen Akatemian vaikuttavuuden indikaattorikehikon näkökulmasta Päivi Immonen-Orpana 11/28/2011 Taustaa Laurea-ammattikorkeakoulun opiskelijat ovat osallistuneet
LisätiedotAMMATTISTARTTITYÖ OPETTAJAN SILMIN
AMMATTISTARTTITYÖ OPETTAJAN SILMIN PROGRADU-TUTKIELMA Kysely tehty lukuvuonna 2009-2010 Vastauksia tuli 34 kappaletta, kysely lähetettiin 124 henkilölle Menossa siinä vaiheessa kokeiluvaiheen viimeinen
LisätiedotOppimista, opetusta, monitieteisyyttä Kirjoituksia Kuninkaankartanonmäeltä
Oppimista, opetusta, monitieteisyyttä Kirjoituksia Kuninkaankartanonmäeltä Toimittaneet Anneli Niikko, Ismo Pellikka ja Erkki Savolainen Savonlinnan opettajankoulutuslaitos Julkaisija Joensuun yliopisto
LisätiedotVALINNAISET OPINNOT Laajuus: Ajoitus: Kood Ilmoittautuminen weboodissa (ja päättyy 06.03.2016.)
VALINNAISET OPINNOT Valinnaisia opintoja pedagogisten opintojen yleistavoitteiden suuntaisesti tarjoavat normaalikoulu, kasvatustiede ja ainedidaktiikka. Laajuus: 3 opintopistettä Ajoitus: Pääsääntöisesti
LisätiedotMUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen
MUSIIKKI Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan ja aktiiviseen kulttuuriseen osallisuuteen ohjata
LisätiedotOPISKELIJAN ITSEARVIOINNIN OHJAUS. Merja Rui Lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus
OPISKELIJAN ITSEARVIOINNIN OHJAUS Merja Rui Lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus OPISKELIJAN ITSEARVIOINTI Itsearviointi liittyy kiinteästi elinikäisen oppimisen ajatteluun sekä opiskelijan
LisätiedotHELSINGIN YLIOPISTO Opetustaidon arviointi
HELSINGIN YLIOPISTO Opetustaidon arviointi 22.5.2017/ONE Opetustaito arvioidaan Helsingin yliopistossa opetus- ja tutkimustehtäviä täytettäessä ja dosentuuria haettaessa. Opetustaidon arvioinnissa kiinnitetään
LisätiedotKATSO KAUAS NÄHDÄKSESI LÄHELLE Ohjaus muuttuvissa toimintaympäristöissä
KATSO KAUAS NÄHDÄKSESI LÄHELLE Ohjaus muuttuvissa toimintaympäristöissä enorssi: Ohjaussymposium Tampere 23.4.2009 Prof. Päivi Atjonen Joensuun yliopisto Lähtökohdiksi 1 Ohjaajan työn n muutokset Lisääntyneet
LisätiedotOhjevihko on tuotettu YVI- hankkeessa.
Kuvat ClipArt Yrittäjyyskasvatus oppimisen perustana -ohjevihkonen on tarkoitettu yleissivistävän opettajankoulutuksen opiskelijoiden ja ohjaajien käyttöön. Materiaali on mahdollista saada myös PowerPoint
LisätiedotKoulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni
Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus 4.10.2013 Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni Opetusneuvos, esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö Anneli Rautiainen
LisätiedotKANSALAISVAIKUTTAMISEN AJOKORTTI TYÖPAJA JYVÄSKYLÄSSÄ 14.11.2015
KANSALAISVAIKUTTAMISEN AJOKORTTI TYÖPAJA JYVÄSKYLÄSSÄ 14.11.2015 Konkreettisia ideoita koulun ja paikallistoimijoiden yhteistyön rakentamiseen uuden opetussuunnitelman hengessä Tarja Jukkala ja Sanna Lukkarinen
LisätiedotMikä on hyvä käytäntö, miten sen tunnistaa ja miten se on hyödynnettävissä
Mikä on hyvä käytäntö, miten sen tunnistaa ja miten se on hyödynnettävissä Satu Korhonen erikoissuunnittelija, THL / MEKA 19.5.2010 TEM työpaja / Korhonen 1 Best practice traditio ja avoin innovaatio Hyvän
LisätiedotTuula Nyman, päiväkodin johtaja, Kartanonrannan oppimiskeskus, Kirkkonummi. Päivi Järvinen, esiopettaja, Saunalahden koulu, Espoo
Tuula Nyman, päiväkodin johtaja, Kartanonrannan oppimiskeskus, Kirkkonummi Päivi Järvinen, esiopettaja, Saunalahden koulu, Espoo 1 Edistää lapsen kasvu-, kehitys ja oppimisedellytyksiä Vahvistaa lapsen
LisätiedotYleissivistävä koulutus uudistuu
Yleissivistävä koulutus uudistuu Johtaja Jorma Kauppinen Opetushallitus Opetusalan johtamisen foorumi / Lukion uudistamisen johtaminen Helsinki 5.6.2013 Yleissivistävä koulutus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö
Lisätiedot1. Oppimisen arviointi
1. Oppimisen arviointi Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen käsityksen oppilaat muodostavat itsestään oppijana ja ihmisenä. Arviointi ohjaa ja kannustaa oppilasta opiskelussa sekä kehittää oppilaan
LisätiedotOhjaava opettaja -osaajamerkki
Ohjaava opettaja -osaajamerkki Osaajamerkkikuvake Kriteerit Ohjaava opettaja -osaamismerkki koostuu seitsemästä osaamismerkistä. Saavutettuasi osaamismerkkien taitotasot saat Ohjaava opettaja -osaajamerkin.
LisätiedotENNAKKOTEHTÄVÄ: Oppimista tukeva arviointikulttuuri
ENNAKKOTEHTÄVÄ: Oppimista tukeva arviointikulttuuri Perehtyminen kotona: Millainen on oppimista tukeva arviointikulttuuri? Palauta mieleen OPSin luku 6. Koonti ja keskustelu opettajainkokouksessa: Mikä
LisätiedotASIAKIRJAT, JOIHIN YHTENÄISEN PERUSOPETUKSEN KEHITTÄMINEN PERUSTUU
ASIAKIRJAT, JOIHIN YHTENÄISEN PERUSOPETUKSEN KEHITTÄMINEN PERUSTUU Perusopetuslaki 628/1998 Perusopetusasetus 852/1998 Valtioneuvoston asetus perusopetuksen yleisistä valtakunnallisista tavoitteista ja
LisätiedotOulu Irmeli Halinen ja Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS
OPS2016 Laaja-alainen osaaminen, monialaiset oppimiskokonaisuudet, uudistuvat oppiaineet sekä vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu paikallisessa opetussuunnitelmassa Oulu 26.2.2015 Irmeli Halinen
LisätiedotMATEMATIIKAN AINEENOPETTAJANKOULUTUS HELSINGIN YLIOPISTOSSA
LUMAT 3(6), 2015 MATEMATIIKAN AINEENOPETTAJANKOULUTUS HELSINGIN YLIOPISTOSSA Terhi Hautala & Juha Oikkonen Matematiikan ja tilastotieteen laitos, Helsingin yliopisto Tiivistelmä Kirjoituksessa kuvaillaan
LisätiedotTyössäoppimisen toteuttaminen
Työssäoppimisen toteuttaminen 1 Sisällöt Määritelmät Valmistautuminen työssäoppimisen ohjaamiseen Mitä meidän työyhteisössä voi oppia? Yhteistyö oppilaitoksen kanssa Tutkinnon perusteiden merkitys työssäoppimisessa
LisätiedotLukion tuntijakokokeilu. Heikki Blom Opetusneuvos Opetus- ja kulttuuriministeriö
Lukion tuntijakokokeilu Heikki Blom Opetusneuvos Opetus- ja kulttuuriministeriö 3.11.2016 Uskalla kokeilla lukion uusi kehittämisohjelma Opetus- ja kulttuuriministeriö on käynnistänyt yhteistyössä Opetushallituksen
LisätiedotLuonnontieteiden, erityisesti biologian ja maantieteen,
Anu Hartikainen-Ahia Luonnontieteiden, erityisesti biologian ja maantieteen, pedagogiikan lehtori Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto Filosofinen tiedekunta Itä-Suomen yliopisto Anu.hartikainen@uef.fi
LisätiedotIlman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen
Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ammattiosaaminen 2025 visio, AMKEn tulevaisuusvaliokunta Visio voi toteutua, jos 1. ammatillinen koulutus
LisätiedotKTKP040 Tieteellinen ajattelu ja tieto
KTKP040 Tieteellinen ajattelu ja tieto Tutkimuksellisia lähestymistapoja 15.2.2016 Timo Laine 1. Miksi kasvatusta tutkitaan ja miksi me opiskelemme sen tutkimista eikä vain tuloksia? 2. Tutkimisen filosofiset
LisätiedotMiten me teemme arjesta antoisampaa?
Miten me teemme arjesta antoisampaa? Varhaiskasvatuksen johtajuusfoorumi Jyväskylä 25.-26.3.2015 Rinnakkaissessio 26.3.2015 Hanna Rousku / varhaiskasvatuksen esimies, Masku kasv.. kandidaatti (KM-opiskelija),
LisätiedotPerusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen
Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen Tiina Tähkä tiina.tahka@oph.fi MAOL Pori 6.10.2012 1 Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen
LisätiedotPitkäjänteistä arviointia lukiokoulutuksessa (B4)
Pitkäjänteistä arviointia lukiokoulutuksessa (B4) Tiina Tähkä, Mikko Hartikainen OPPIMISEN ARVIOINNIN KANSALLINEN KONFERENSSI 10. 11.4.2017, Helsinki, Messukeskus Kysymyksiä Miten arviointi vahvistaa opiskelijan
LisätiedotYmmärrystä ongelmanratkaisuun
Ymmärrystä ongelmanratkaisuun Helsingin yliopisto, OKL Anu Laine, Sirpa Wass 1. Tavoitteet opetuksen muuttumisen osalta: (1/3) hyödyntää avoimien ongelmien opetuksen tutkimuksessa aiemmin hankittua tietoa,
Lisätiedot- ja tänä elinikäisen oppimisen aikakautena myös aikuiset..
1 - ja tänä elinikäisen oppimisen aikakautena myös aikuiset.. 2 - koulutus = - kasvatuksen osa-alue; - tapa järjestää opetus; - prosessi hankkia tutkinto; - se, jokin, johon hakeudutaan oppimaan ja opiskelemaan;
LisätiedotOpinnäytetyöhankkeen työseminaarin avauspuhe 20.4.2006 Stadiassa Hoitotyön koulutusjohtaja Elina Eriksson
1 Opinnäytetyöhankkeen työseminaarin avauspuhe 20.4.2006 Stadiassa Hoitotyön koulutusjohtaja Elina Eriksson Arvoisa ohjausryhmän puheenjohtaja rehtori Lauri Lantto, hyvä työseminaarin puheenjohtaja suomen
LisätiedotOpettajien kelpoisuuskoe koostuu kolmesta aihealueesta, portfoliosta ja palautetilaisuudesta.
2015 OPETTAJIEN KELPOISUUSKOKEEN SUORITTAMINEN Opettajien kelpoisuuskoe koostuu kolmesta aihealueesta, portfoliosta ja palautetilaisuudesta. Opetushallituksen päätöksessä määritellään, mitkä kolmesta aihealueesta
LisätiedotOPETTAJUUDEN KEHITTYMINEN JA ARVIOINNIN MUUTTUMINEN
OPETTAJUUDEN KEHITTYMINEN JA ARVIOINNIN MUUTTUMINEN FT Katriina Sulonen 30.11.2016 Kehittämishankkeet ja uudistukset onnistuvat, kun - työyhteisössä on muutama aktiivinen, innostava henkilö - löytyy halu
LisätiedotTervetuloa YVI-sirkukseen!
Tervetuloa YVI-sirkukseen! Henkekumppanien logot Jonna hoitaa tämän! YVIn tavoitteet suomalaisessa opettajankoulutuksessa: 1. Pedagogiset valmiudet, itsearviointimittariston kehittäminen 2. Verkostoyhteistyö
LisätiedotKotitalousalan opettajankoulutuksen suunnittelu
Kotitalousalan opettajankoulutuksen suunnittelu Käytännön tarpeiden, työkalujen, materiaalien ja suositusten kerääminen Gefördert durch This ProfESus project has been funded with support from the European
LisätiedotSuomi toisena kielenä -opettajat ry./ Hallitus 10.3.2010 TUNTIJAKOTYÖRYHMÄLLE
1 Suomi toisena kielenä -opettajat ry./ KANNANOTTO Hallitus 10.3.2010 TUNTIJAKOTYÖRYHMÄLLE Suomi toisena kielenä (S2) on perusopetuksessa yksi oppiaineen äidinkieli ja kirjallisuus oppimääristä. Perusopetuksen
LisätiedotLuku 6 Oppimisen arviointi
Luku 6 Oppimisen arviointi Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen käsityksen oppilaat muodostavat itsestään oppijana ja ihmisenä. Arviointi ohjaa ja kannustaa oppilasta opiskelussa sekä kehittää
Lisätiedot1. Tutkintojen uudistuksen ensimmäinen vaihe takana päin
Opetusneuvos Armi Mikkola Opetusministeriö/ yliopistoyksikkö VOKKE-projektin seminaari Helsinki, 7.9.2004 1. Tutkintojen uudistuksen ensimmäinen vaihe takana päin Tutkintojen uudistustyö käynnistyi kasvatusalalla
LisätiedotKysymys siitä, miten opettajaksi kehitytään ja kasvetaan, on ollut kasvatustieteen
Jorma Enkenberg Opettajankoulutuksen pedagogisesta perustasta Kysymys siitä, miten opettajaksi kehitytään ja kasvetaan, on ollut kasvatustieteen tutkijoiden jatkuvan mielenkiinnon kohteena viimeisten kahdenkymmenen
LisätiedotSISÄLLYS. N:o 864. Laki. Annettu Helsingissä 13 päivänä marraskuuta 1998. Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARI
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 11 päivänä marraskuuta 2005 N:o 864 865 SISÄLLYS N:o Sivu 864 Laki sellaisen lahjonnan torjumisesta, jossa on osallisina Euroopan yhteisöjen virkamiehiä
LisätiedotOPINTO-OPAS. Tampereen yliopisto (päärakennus, Kalevantie 4) 33014 Tampereen yliopisto
KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA OPINTO-OPAS 2003 2004 2004 2005 Kasvatustieteen kandidaatin ja maisterin tutkinnot Kasvatustieteiden tieteenalaohjelma Lastentarhanopettajan koulutus Luokanopettajan koulutus
LisätiedotKati Mäkitalo-Siegl, Itä-Suomen yliopisto Päivi Häkkinen, Jyväskylän yliopisto Sanna Järvelä, Oulun yliopisto
Kati Mäkitalo-Siegl, Itä-Suomen yliopisto Päivi Häkkinen, Jyväskylän yliopisto Sanna Järvelä, Oulun yliopisto PREP21 -konsortiohanke Kati Mäkitalo-Siegl, Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen
LisätiedotAmmatillisten oppilaitosten määrää vähennetään ja kunnallistetaan
Tästä lähdettiin Vuonna 2006 tuli kuluneeksi kymmenen vuotta ammatillisten opettajakorkeakoulujen syntymisestä. Opettajakorkeakoulujen toiminta alkoi elokuussa 1996, jolloin laki ammatillisesta opettajankoulutuksesta
LisätiedotOsaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna
Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaamisen arviointi Osaamisen arvioinnin tavoitteena oli LEVEL5:n avulla tunnistaa osaamisen taso, oppiminen
LisätiedotKorkeakouluoppiminen muutoksessa Tule ja Parasta seminaari HAAGA-HELIA opetusneuvos Aija Töytäri
Korkeakouluoppiminen muutoksessa Tule ja Parasta seminaari HAAGA-HELIA 30.9.2019 opetusneuvos Aija Töytäri 1.10.2019 1 Edellisen hallituksen panostukset korkeakoulutuksen kehittämiseksi Nopeutetaan siirtymistä
LisätiedotOpetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Lielahden koulun huoltajille
Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Lielahden koulun huoltajille Mikä on opetussuunnitelma? Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta Siinä kerrotaan Mitä opiskellaan milläkin vuosiluokalla
LisätiedotKasvatustieteiden laitoksen hyvä käytänne
Kasvatustieteiden laitoksen hyvä käytänne Opiskelijoiden osallistaminen laitoksen toimintaan Lehtori Elina Oksanen, opiskelijat Elina Liinamaa ja Amélie Martikainen Kasvatustieteiden laitos (laitosten
LisätiedotPOLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017
POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 07 Poliisiammattikorkeakoulun (Polamk) pedagogisten linjausten tavoitteena on varmistaa yhteinen käsitys opetuksesta ja oppimisesta, laadukas opetustoiminta
LisätiedotKoulupedagogiikkaa luovuuden, leikillisyyden ja virtuaalisuuden näkökulmista professori Heli Ruokamo Lapin yliopisto, mediapedagogiikkakeskus
Koulupedagogiikkaa luovuuden, leikillisyyden ja virtuaalisuuden näkökulmista professori Heli Ruokamo Lapin yliopisto, mediapedagogiikkakeskus Kommenttipuheenvuoro liiketoiminnan kehitysjohtaja Asko Alanen
LisätiedotRauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Kemia vuosiluokat 7-9
2016 Kemia vuosiluokat 7-9 Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma Kemia vuosiluokat 7-9 Rauman normaalikoulun kemian opetuksen pohjana ovat perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden kemian opetuksen
Lisätiedotarvioinnin kohde
KEMIA 9-lk Merkitys, arvot ja asenteet T2 Oppilas tunnistaa omaa kemian osaamistaan, asettaa tavoitteita omalle työskentelylleen sekä työskentelee pitkäjänteisesti T3 Oppilas ymmärtää kemian osaamisen
LisätiedotMielen hyvinvointi projekti 2009 2011. OPH:n verkottumisseminaari 22.9.2010 Ulla Ruuskanen
Mielen hyvinvointi projekti 2009 2011 OPH:n verkottumisseminaari 22.9.2010 Ulla Ruuskanen Miksi mielen hyvinvointia kannattaa edistää? edistää tutkinnon suorittamista edistää työllistymistä tukee nuorten
LisätiedotTyöpaja tutoreille: Anna palaa! Miksi palautetta kannattaa antaa JY:ssä? Hyvän palautteen tuntomerkit
Työpaja tutoreille: Anna palaa! Miksi palautetta kannattaa antaa JY:ssä? Hyvän palautteen tuntomerkit Terhi Skaniakos Strateginen kehittäminen terhi.skaniakos@jyu.fi JY:n opiskelijapalautekyselyt Kandipalaute
LisätiedotTERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA
TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA Oppimisen ja osaamisen iloa Uudet opetussuunnitelmalinjaukset todeksi Irmeli Halinen Opetusneuvos Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPPIMINEN OPETUS JA OPISKELU PAIKALLISET
LisätiedotMuutosprojektit. KTT Riku Oksman
Muutosprojektit KTT Riku Oksman Muutosprojekti käynnistetään jonkin tietyn rajatun muutoksen aikaansaamiseksi jossain tietyssä aikataulussa esim. tietojärjestelmän käyttöönotto, työprosessien virtaviivaistaminen,
Lisätiedot