Ihmissuhteet ja oppilaiden, huoltajien ja henkilökunnan vastuut sekä ajanhallinta Ryhmä 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ihmissuhteet ja oppilaiden, huoltajien ja henkilökunnan vastuut sekä ajanhallinta Ryhmä 1"

Transkriptio

1 Ihmissuhteet ja oppilaiden, huoltajien ja henkilökunnan vastuut sekä ajanhallinta Ryhmä 1 -Hyvin haasteellista, sillä perheiden arvot hyvin erilaiset -Nykyään ei ole yleispäteviä ohjeita vaan kaikesta pitää erikseen neuvotella -Sosiaalitoimi reagoi huoleen lapsen hyvinvoinnista liian hitaasti (välillä menee vuosia ennekuin tehdään jotain) -Esiopetuksessa päivittäisen kanssakäymisen kautta ohjaus ja neuvonta arjen hallinasta - syy- seuraussuhteiden ymmärtäminen jo varhaiskasvatuksesta lähtien - Vastuu omasta itsestä ja toiminnasta, ei voi esim. syyttää vanhempia puuttuvista kirjoista/läksyistä. Tätä harjoiteltava! - syyttely pois, kodin vastuuttaminen tärkeää - Toisten kunnioittaminen! Opetellaan kunnioittamaan kaikkea elävää ja jokaista ihmistä! Vältetään kasvattajien välistä ristiriitaa. -Kaikissa oppiaineissa mahdollista ja tärkeää - tunteiden tunnistamista harjoitellaan jo pienestä lähtien, eikä vasta yläkoulussa (Askeleittain- tunnetaito-ohjelma varhaiskasvatuksessa käytössä) - Teemapäivissä esim. syksyisin liikennekasvatusta, liikennesääntöjä, liikennemerkkejä - erilaisuuden hyväksyminen (oppimistaidot, ulkonäkö, kulttuuri ) - keskustelut ja kaikkien kuulluksi tuleminen, vuorovaikutus >> vaikutus luokan ilmapiiriin, työrauhaan

2 Ryhmä 2 - Halutaan lisähuomiota arjen hallintaan perheessä, vanhempien vastuunotto (ihan normiasioita, mm. peliajat, ulkoilu, nukkuminen, syöminen, läksyjen tekeminen jne.). Nyt opettajat kokevat joutuvansa puuttumaan näihin asioihin turhan paljon. - Vanhemmat törmäävät sosiaaliseen paineeseen, kun joissain kodeissa on eri pelisäännöt. Vanhemmat tarvitsevat tukea, yhteisiä kylä kasvattaa periaatteita arkeensa. - Perusarjentaitojen haltuun ottaminen ja selkiyttäminen, työkalut? - Yhteiskuntaoppi (vanha kansalaistaito tulossa alakouluun) - Terveystieto - Osallistaa vanhemmat. Esim. Ahtialassa on yhteistyö Nuokun kanssa, yhteistoiminnalliset illat, joissa oppilaat ja vanhemmat yhdessä miettivät mm. aiheista: rahan käyttö, ajanhallinta, mediakasvatus, yhteiset rajat > hyvä malli, tätä enemmän!!! - Jo eskari-ikäisten vanhemmat olisi saatava mukaan hedelmällinen aika aloittaa yhteistyö. - draamapedagogiikka-kasvatus eri teemoihin - Oman opiskelun hallinta: realistiset tavoitteet, asiat tärkeysjärjestykseen, armollisuus itseä kohtaan. Tavallisuuden arvostaminen kasi on hyvä numero! : ) - Vanhempien vastuun vahvistaminen ja rohkaiseminen. - Ihmissuhteet, seurustelu, vuorovaikutustaidot - Oppilaan oma vastuu yhteisössä toimiessaan, vastuu voi olla myös positiivinen asia! - Vastuiden, velvollisuuksien ja pakon ilmapiiri tuntuu verhoavan koko koulunkäyntiä: Oppilaan täytyy tehdä tietyt asiat, opettajan on tehtävä tietyt asiat, kaikkien on kestettävä täällä jne Miten kääntää tämä jollakin lailla päälaelleen: Miten saada koulunkäynti näyttäytymään oikeutena, opiskeluun liittyvät vastuut kunnia-asiana ja merkitystä luovana sisältönä elämässä? - yhteisöllisyys läpi luokkarajojen - lapsi oppisi huolehtimaan omista tavaroistaan (myös vanhemmat antaisivat lapsille mahdollisuuden huolehtia tavaroistaan, tehdään yhdessä ei puolesta) - oppilashuolto mistään kun ei voi puhua, asiat voi olla hankalat selvittää, kun asioista ei saa puhua asioina

3 Ryhmä 3 - Vanhempien osallistaminen projekteihin esim. yhteisiä iltoja ja tiedonhankintaan - NUISKU-kurssit (nuorten ihmissuhdetaitojen harjoittelua) - Yhteisölliset kokoukset (lasten ja nuorten omat) - Kummioppilas-, luokka- ja Tukioppilas toiminta - wilman avulla kommunikointi (yhteiset ja selkeät pelisäännöt) - Vanhempia kouluun kertomaan omasta työstä/elämästä yleensä (kokemusta) - Mikä olisi se toimintamalli, jolla vanhemmat saadaan osallistumaan? Koulun ja kodin päivät? - Toiminnallisuutta vanhempainiltoihin! - Nuorisotyöntekijät koulun arkeen ja perhetyöntekijät päiväkodin arkeen. Matalan kynnyksen tuki. - Lahti on lapsiystävällinen kaupunki- missä panostus? - Koko koulun aikuisten yhteiset palaverit kasvatusvastuusta ja arjen toimista. - Vanhempainvartit, aikaa myös tutustumiseen, tunne siitä, että ollaan samalla puolella, helpompi puhua myös haastavista aiheista, myös oppilaat läsnä tilanteen mukaan - Toiminnalliset vanhempainillat, tutustumista ja vuorovaikutusta - Vanhemmat mukaan projekteihin - kasvatuksellisia teemoja vanhemmille ja opettajille Wilman kautta; hyviä linkkejä jakoon. keskustelua aiheesta - kummiluokkatoiminta - oppilaiden kulttuuritaustan huomioiminen arjen toiminnassa ja ihmissuhteissa

4 Ryhmä 4 Ihmissuhteet ja oppilaiden, huoltajien ja henkilökunnan vastuut sekä ajanhallinta Miten osa-aluetta voisi opettaa koulussa ja eri oppiaineissa ja mitä asioita pitäisi painottaa? kiusaamisen nollatoleranssi: kaikissa oppiaineissa, kaikessa ja koko ajan alusta asti! Kummitoiminta kestävä kulutus / elämäntapa ja vastuullisuus yhteisistä tavaroista: ympäristöoppi, käsityö, terveyskasvatus, kotitalous Vastuun antaminen oppilaalle oman taidon ja kiinnostuksen mukaan, assarit Itsekeskeisyydestä ja aina omista tarpeista luopuminen : Tavoitteena yksilö ryhmän jäsenenä, toisten huomioiminen Yhteiskuntaoppi, oppilaskuntatoiminta ja hallituksen kokous: Kokouskäytännöt, kuinka annetaan puheenvuoroja ja otetaan toiset huomioon? Äänestäminen-enemmistön tahto Löytää yhteisymmärrys keskustellen Löytää eri näkökulmia ja ymmärtää niitä Mielipiteiden ja perusteluiden arvostaminen ja siihen oppiminen Erilaisuuden hyväksyminen ja yhdenvertaisuus Vuorovaikutus Työnjako esimerkiksi ryhmätöissä Työrauhan ymmärtäminen Toisten kunnioittaminen Koti kasvattaa Konkreettinen yhteistyö koulun ja kodin välillä, ei vain Wilman välityksellä KiVa- koulu, Verso Ajanhallinnan opettamisessa kuvat ja timetimerin käyttö Työkalujen anto lapsille ristiriitojenkäsittelytilanteessa jo päiväkodissa (esim. riitatilanteessa)

5 Vanhemman tukeminen työkalujen antamisessa ja käyttämisessä

Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot

Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot 1) Turvallisuus ja liikkuminen turvallisuus ja liikkuminen: koulupoliisi, liikennekasvatus 1-3 -luokat, pelastautumisharjoitukset, koulun turvallisuusohjeet, Jee Jelppii!

Lisätiedot

Koonti huoltajien OPS 2016 arvokeskustelusta 11.1.2014

Koonti huoltajien OPS 2016 arvokeskustelusta 11.1.2014 Koonti huoltajien OPS 2016 arvokeskustelusta 11.1.2014 1 a) Miksi lapsesi opiskelee koulussa? Oppiakseen perustietoja ja -taitoja sekä sosiaalisuutta Oppiakseen erilaisia sosiaalisia taitoja ja sääntöjä

Lisätiedot

Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa

Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa Kotkan perusopetuksen pajapäivä, 10.10.2015 Tuija Metso Suomen Vanhempainliitto Vanhempainyhdistysten yhteistyöjärjestö noin 1350

Lisätiedot

Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus

Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista Opetushallitus Verkkokommentointi VASU2017 Opetushallituksen nettisivuilla oli kaikille kansalaisille avoin mahdollisuus osallistua perusteprosessiin

Lisätiedot

VESON TYÖPAJA 10.1.15 Puusepän sali: 14. OSALLISTUMINEN, VAIKUTTAMINEN JA KESTÄVÄN TULEVAISUUDEN RAKENTAMINEN (L7)

VESON TYÖPAJA 10.1.15 Puusepän sali: 14. OSALLISTUMINEN, VAIKUTTAMINEN JA KESTÄVÄN TULEVAISUUDEN RAKENTAMINEN (L7) VESON TYÖPAJA 10.1.15 Puusepän sali: 14. OSALLISTUMINEN, VAIKUTTAMINEN JA KESTÄVÄN TULEVAISUUDEN RAKENTAMINEN (L7) Työpajan tuomia ajatuksia: OSALLISUUS - oppilaiden päätöksenteon oheneminen marginaaliasioihin

Lisätiedot

Esiopetuksen työ- ja arviointisuunnitelmat Kasvatus- ja sivistysltk

Esiopetuksen työ- ja arviointisuunnitelmat Kasvatus- ja sivistysltk Esiopetuksen työ- ja arviointisuunnitelmat 2018-2019 Kasvatus- ja sivistysltk 23.10.2018 Tuusulassa esiopetusta tarjotaan sekä päiväkodeissa että kouluilla Esiopetuksessa on yhteensä 520 lasta Kunnallisessa

Lisätiedot

Vinkkejä vanhempainiltoihin ja vanhempien osallisuuteen

Vinkkejä vanhempainiltoihin ja vanhempien osallisuuteen Vinkkejä vanhempainiltoihin ja vanhempien osallisuuteen Suomen Vanhempainliitto 111 vuotta kasvatuskumppanuutta Vanhempainyhdistysten yhteistyöjärjestö 1305 vanhempainyhdistystä Ydintehtävät Tukee vanhempien

Lisätiedot

I Kasvattajana muuttuvassa maailmassa. Kasvatuskaaoksesta yhteiseen ymmärrykseen...17

I Kasvattajana muuttuvassa maailmassa. Kasvatuskaaoksesta yhteiseen ymmärrykseen...17 Sisällys Alkusanat...5 I Kasvattajana muuttuvassa maailmassa Matti Rimpelä Kasvatuskaaoksesta yhteiseen ymmärrykseen...17 Kasvatuksen ammattilaisten erityinen tehtävä...19 Lapsen kehittyminen aikuiseksi...21

Lisätiedot

SIMO JANUARY 08, 2015

SIMO JANUARY 08, 2015 Toimintakulttuuri 1 SIMO JANUARY 08, Opsissa peräänkuulutetaan kodin ja koulun yhteistyötä; onko kodin tahtotilaa pohdittu - kertooko vanhempien passiivisuus siitä, että koti ei kenties olekaan yhtä innokas

Lisätiedot

KÄSITYÖ JAANA INKI TAMPEREEN NORMAALIKOULU ALAKOULU

KÄSITYÖ JAANA INKI TAMPEREEN NORMAALIKOULU ALAKOULU KÄSITYÖ JAANA INKI TAMPEREEN NORMAALIKOULU ALAKOULU OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Ohjata oppilaita kokonaiseen käsityöprosessin hallintaan Kehittää moniaistista, teknistä, materiaalista sekä teknologista ja kielellistä

Lisätiedot

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta:

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv. 2018-2019 ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Tervetuloa arviointikeskusteluun! Arviointikeskustelun tehtävänä on ohjata ja kannustaa

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan laatukriteerit

Aamu- ja iltapäivätoiminnan laatukriteerit Liite 1 Tavoite 1. Sisältöjen monipuolisuus Käytänteet: Vuosittaisen toimintasuunnitelman laatiminen, kts. sisällöt yksikkökohtaisten viikkosuunnitelmien laatiminen kysely perheille toimintakauden alkaessa

Lisätiedot

YHDESSÄ TOIMIMALLA KOHTI HYVINVOIVAA KOULUA. Tuija Turunen, professori Suvi Lakkala, yliopistonlehtori Lapin yliopisto

YHDESSÄ TOIMIMALLA KOHTI HYVINVOIVAA KOULUA. Tuija Turunen, professori Suvi Lakkala, yliopistonlehtori Lapin yliopisto YHDESSÄ TOIMIMALLA KOHTI HYVINVOIVAA KOULUA Tuija Turunen, professori Suvi Lakkala, yliopistonlehtori Lapin yliopisto YHDESSÄ TOIMIMALLA KOHTI HYVINVOIVAA KOULUA Monitoimijuus koulussa -pilottihanke Lapin

Lisätiedot

KAIKKI IHAN KAIKKI toiminta koulussa

KAIKKI IHAN KAIKKI toiminta koulussa KAIKKI IHAN KAIKKI toiminta koulussa Kaikki ihan kaikki toiminnan tavoite Tavoitteena on vaikuttaa positiivisesti yhteisön ilmapiiriin ja erityisesti aikuisten, opettajien, vanhempien ja muun henkilökunnan

Lisätiedot

Talvisalon koulu. Kysely huoltajille / tulokset, kevät 2013. Vanhempainillat. 1. Oletko osallistunut syksyn vanhempainiltoihin?

Talvisalon koulu. Kysely huoltajille / tulokset, kevät 2013. Vanhempainillat. 1. Oletko osallistunut syksyn vanhempainiltoihin? Talvisalon koulu Kysely huoltajille / tulokset, kevät 2013 Vanhempainillat 1. Oletko osallistunut syksyn vanhempainiltoihin? 94 Kyllä 28 Ei Kyllä Ei 2. Kuinka hyödyllisinä koet vanhempainillat? 51 Erittäin

Lisätiedot

1. jakso / Kartta ja matkustaminen

1. jakso / Kartta ja matkustaminen 1. jakso / Kartta ja matkustaminen Kesto 4 viikkoa Teemana: kartta ja matkustaminen Ympäristöopin sisällöt ja tavoitteet: o kartan perusperiaatteen ymmärtäminen o luokkakarttaan tutustuminen sekä oman

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistukseen liittyvä huoltajakysely 2014

Opetussuunnitelmauudistukseen liittyvä huoltajakysely 2014 Opetussuunnitelmauudistukseen liittyvä huoltajakysely 2014 Kysely tehtiin syyskuussa 2014 Mukana Kuopio, Siilinjärvi, Juankoski, Maaninka, Kaavi, Tuusniemi ja Rautavaara, Perusopetuksen koulut ja varhaiskasvatus

Lisätiedot

Mitä pidetään tärkeänä? Oppimisen monet tavat ja oppilaan hyvinvointi Koulun toimintakulttuurin avainsanat: Yhteisöllisyys, osallisuus ja kuulluksi

Mitä pidetään tärkeänä? Oppimisen monet tavat ja oppilaan hyvinvointi Koulun toimintakulttuurin avainsanat: Yhteisöllisyys, osallisuus ja kuulluksi Mitä pidetään tärkeänä? Oppimisen monet tavat ja oppilaan hyvinvointi Koulun toimintakulttuurin avainsanat: Yhteisöllisyys, osallisuus ja kuulluksi tuleminen Uuden lain keskeiset tavoitteet: Edistetään

Lisätiedot

KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN

KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN OPETTAJUUS MUUTOKSESSA opetustoimen Luosto Classic 13.11.2010 Tuija Metso Kodin ja koulun yhteistyö Arvostavaa vuoropuhelua: toisen osapuolen kuulemista ja arvostamista,

Lisätiedot

Opetushenkilöstö Punkaharju

Opetushenkilöstö Punkaharju Opetuksen arviointi Sivistysltk 18.6.2012 20 Kevät 2012 Opetushenkilöstö Punkaharju Koulu (Punkaharju) 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kulennoisten koulu Punkasalmen koulu Särkilahden koulu Koulu (Punkaharju)

Lisätiedot

Vetelin kunnan OPS-kyselyn yhteenveto. Arvoilta vanhempainilta

Vetelin kunnan OPS-kyselyn yhteenveto. Arvoilta vanhempainilta Vetelin kunnan OPS-kyselyn yhteenveto Arvoilta 24.3.2015 vanhempainilta 3.9.2015 Huoltajien ja henkilökunnan vastauksia yhteensä 91 kpl. Oppilaat vastasivat luokittain ja vastauksia tuli yhteensä 24. 1.

Lisätiedot

Kiusaamisen kipeät arvet LASTEN. vertaissuhdetaidot. Työkaluja kiusaamisen ehkäisemiseen. Vilja Laaksonen kehitysjohtaja, FT, YTM

Kiusaamisen kipeät arvet LASTEN. vertaissuhdetaidot. Työkaluja kiusaamisen ehkäisemiseen. Vilja Laaksonen kehitysjohtaja, FT, YTM Kiusaamisen kipeät arvet 8.3.2016 LASTEN vertaissuhdetaidot Työkaluja kiusaamisen ehkäisemiseen Vilja Laaksonen kehitysjohtaja, FT, YTM KIUSAAMINEN KOSKETTAA KOKO LAPSIRYHMÄÄ. Tässä puheenvuorossa keskitymme

Lisätiedot

Kodin ja koulun yhteistyö (PO)

Kodin ja koulun yhteistyö (PO) Kodin ja koulun yhteistyö (PO) 1. Koulu, jossa lapsesi opiskelee Vastaajien määrä: 756 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 110 Asema 87 Hakala/Aamutuuli 37 Hakalanpolku 11 Hyvinkäänkylä 32 Hämeenkatu 79 Härkävehmas/Talvisilta

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma

Varhaiskasvatussuunnitelma Varhaiskasvatussuunnitelma Nuolialan päiväkoti on Pirkkalan suurin, 126- paikkainen päiväkoti. Nuolialan päiväkoti sijaitsee osoitteessa Killonvainiontie 2. Toiminta päiväkodilla alkoi 2.1.2009 avoimilla

Lisätiedot

PROSESSIMALLI FLEXI: THL:N KOULUTERVEYSKYSELYN TULOSTEN HYÖDYNTÄMINEN OSANA KOULUJEN JA OPPILAITOSTEN ARKEA

PROSESSIMALLI FLEXI: THL:N KOULUTERVEYSKYSELYN TULOSTEN HYÖDYNTÄMINEN OSANA KOULUJEN JA OPPILAITOSTEN ARKEA PROSESSIMALLI FLEXI: THL:N KOULUTERVEYSKYSELYN TULOSTEN HYÖDYNTÄMINEN OSANA KOULUJEN JA OPPILAITOSTEN ARKEA 1. TULOKSET YHTEISÖLLISELLE OPISKELUHUOLTORYHMÄLLE Rehtori/koulutuspäällikkö tuo koulunsa Kouluterveyskyselyn

Lisätiedot

Alueellisten vanhempainfoorumeiden aloitustilaisuus. Nurmijärvi

Alueellisten vanhempainfoorumeiden aloitustilaisuus. Nurmijärvi Alueellisten vanhempainfoorumeiden aloitustilaisuus Nurmijärvi 26.9.2017 Viitekehys Suomen Vanhempainliitto 110 vuotta kasvatuskumppanuutta Vanhempainyhdistysten yhteistyöjärjestö Ydintehtävät Vanhempaintoiminnan

Lisätiedot

Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla

Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Yhtenä Lapsi- ja perhepalveluiden (LAPE) -muutosohjelman keskeisenä tavoitteena on ollut painopisteen siirtäminen korjaavasta

Lisätiedot

Arvioinnin l Arvioinn uonne ja ylei in l set uonne ja ylei periaat set teet periaat Käsitteet marraskuun hautomo 2014

Arvioinnin l Arvioinn uonne ja ylei in l set uonne ja ylei periaat set teet periaat Käsitteet marraskuun hautomo 2014 Koulun nimi: Kunnas Arvioinnin luonne ja yleiset periaatteet Oppimisen arvioinnissa arvioinnin kohteena on oppilaan oppimisen edistyminen ja tavoitteiden toteutuminen tarkasteltavan ajanjakson päättyessä.

Lisätiedot

KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA

KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA YPÄJÄN KUNTA VARHAISKASVATUS 2016 KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA 1. KOKO HENKILÖKUNTA ON SAANUT KOULUTUSTA VARHAISLAPSUUDESSA TAPAHTUVASTA KIUSAAMISESTA sekä sen havainnoimisesta: pedagoginen palaveri

Lisätiedot

Keravanjoen koulu Opitaan yhdessä!

Keravanjoen koulu Opitaan yhdessä! Keravanjoen koulu Opitaan yhdessä! OPS 2016 Arvokeskustelun tuloksia Keravanjoen koulun huoltajat 1 a) Miksi lapsesi opiskelee koulussa? oppivelvollisuus ja yleissivistys oppii vastuulliseksi kansalaiseksi

Lisätiedot

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön

Lisätiedot

Oppilaiden Vastanneita Vastaus-% Oppilaat 4. - 9.lk 570 108 18,9 % Vanhemmat 1061 33 3,1 %

Oppilaiden Vastanneita Vastaus-% Oppilaat 4. - 9.lk 570 108 18,9 % Vanhemmat 1061 33 3,1 % Oppilaiden lkm Vastanneita Vastaus-% Oppilaat 4. - 9.lk 570 108 18,9 % 1061 33 3,1 % Muu Oppilaan tausta ei ole taakka Vähemmistökulttuurien tuntemus Oman kulttuurin arvostaminen Yhteisen päätöksenteon

Lisätiedot

Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Päiväkodissamme toteutetaan varhaiskasvatusta ja esiopetusta vahvasti leikin, liikunnan ja luovuuden kautta. Leikki ja liikunta kuuluvat päivittäin

Lisätiedot

Kiusaamisen vastainen toiminta Kasavuoren koulussa lukuvuonna

Kiusaamisen vastainen toiminta Kasavuoren koulussa lukuvuonna Kiusaamisen vastainen toiminta Kasavuoren koulussa lukuvuonna 2017-18 Kiusaamisen vastainen toiminta Kasavuoren koulussa lukuvuonna 2017-18 Kiusaamista ennalta ehkäisevä työ Opetussuunnitelma Kasavuoren

Lisätiedot

Vy Liinakko-Loimi-Varhela. Toimintasuunnitelma

Vy Liinakko-Loimi-Varhela. Toimintasuunnitelma Vy Liinakko-Loimi-Varhela Toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintasuunnitelmassamme kuvataan, miten varhaiskasvatusta yksikössämme Liinakko-Loimi-Varhela pedagogisesti käytännössä toteutetaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Koulun nimi: Kunnaksen koulu

Koulun nimi: Kunnaksen koulu Koulun nimi: Kunnaksen koulu Miettikää ja kirjatkaa toimivia kodin ja koulun välisiä yhteistyömuotoja. - vanhempaintoimikunta -kommunikointi puolin ja toisin, niin hyvässä kuin pahassa -yhteistä vapaaehtoista

Lisätiedot

Toimintakulttuuri muutoksessa

Toimintakulttuuri muutoksessa Toimintakulttuuri muutoksessa Mervin messissä- työskentely Keskustelu- ja muistiinkirjaamistehtävät A ja B: A-tehtävä: Jokaisen lapsen ainutlaatuisuus oppijana Ymmärretään lapsen ainutlaatuisuus oppijana(yksilönä)

Lisätiedot

Huoltaja: sähköposti: työ-/opiskelupaikka:

Huoltaja: sähköposti: työ-/opiskelupaikka: LAPSEN TIEDOT Huoltajat täyttävät: Lapsen nimi Syntymäaika (pp.kk.vv) Kotiosoite Lapsen äidinkieli Allergiat, sairaudet, lääkitykset yms. Postiosoite Perheen muu kieli/kielet Erityisruokavaliot tai muut

Lisätiedot

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 Iloa lapselle ja nuorelle Vanhempaintoiminta joukkovoimaa hyvän elämän puolesta Vanhempaintoiminta

Lisätiedot

Cygnaeuksen ja Palokunnanmäen päiväkotien toimintasuunnitelma

Cygnaeuksen ja Palokunnanmäen päiväkotien toimintasuunnitelma Cygnaeuksen ja Palokunnanmäen päiväkotien toimintasuunnitelma 2019-2020 2 Sisällys Cygnaeuksen esimiesalue... 3 Esimiesalueen varhaiskasvatuspalveluihin kuuluvat... 3 Cygnaeuksen päiväkoti... 3 Palokunnanmäen

Lisätiedot

ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN. Mitä nivelvaiheen aikana tapahtuu 2/2

ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN. Mitä nivelvaiheen aikana tapahtuu 2/2 ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN Mitä nivelvaiheen aikana tapahtuu 2/2 TULEVAN SEISKALUOKKALAISEN MUISTILISTA Minun on annettava itselleni aikaa tutustua uuteen koulurakennukseen, koulukavereihin ja opettajiin.

Lisätiedot

Mielenlukutaitoa lapsen kohtaamiseen

Mielenlukutaitoa lapsen kohtaamiseen Mielenlukutaitoa lapsen kohtaamiseen Lapset ensin. Mielenlukutaitoa! Opas turvallisen lapsiryhmän rakentamiseen Mielenlukutaitoa! on varhaiskasvattajille tarkoitettu opas mentalisaatioon perustuvasta työtavasta.

Lisätiedot

Opiskeluhuollosta hyvinvointia 2014 Marie Rautava Tuki- ja kummioppilastoiminta

Opiskeluhuollosta hyvinvointia 2014 Marie Rautava Tuki- ja kummioppilastoiminta Opiskeluhuollosta hyvinvointia 2014 Marie Rautava 17.9.2014 Tuki- ja kummioppilastoiminta Vertaistukea alakoulusta toiselle asteelle Alakoulun kummioppilaat ovat 5.-6. luokkalaisia ja toimivat ekaluokkalaisten

Lisätiedot

Tervetuloa! Tampere Helsinki

Tervetuloa! Tampere Helsinki Tervetuloa! 24.11.2017 Tampere 11.12.2017 Helsinki Koulutuksen ohjelma klo 10 Tutustuminen ja päivän ohjelma Yhteispeli ja oma koulu Yhteispelin toimintatavat klo 11.30 Lounas klo 12.30 Ys-aika klo 13

Lisätiedot

Ennaltaehkäisevä monitoimijuus: EMOK

Ennaltaehkäisevä monitoimijuus: EMOK Ennaltaehkäisevä monitoimijuus: Osallisuus ja syrjäytymisen ehkäisy osaksi koulujen toimintakulttuuria EMOK Opiskeluhuollon koulutuskierros 14.-15.11.2017 Katja Norvapalo, Kaisa Thessler, Miia Välimaa

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskysely huoltajille Varhaiskasvatus, perusopetus, lukio

Asiakastyytyväisyyskysely huoltajille Varhaiskasvatus, perusopetus, lukio Asiakastyytyväisyyskysely huoltajille 2017 Varhaiskasvatus, perusopetus, lukio Nostoja tuloksista yleisellä tasolla Huoltajat arvostavat opetushenkilöstön työn korkealle Myös kodin ja kasvatusta/opetusta

Lisätiedot

Liikunnan integroiminen, erilaiset oppijat ja vuorovaikutus 30.1.2013. Virpi Louhela Sari Koskenkari

Liikunnan integroiminen, erilaiset oppijat ja vuorovaikutus 30.1.2013. Virpi Louhela Sari Koskenkari Liikunnan integroiminen, erilaiset oppijat ja vuorovaikutus 30.1.2013 Virpi Louhela Sari Koskenkari Miksi lisätä liikuntaa? Liikunta edistää koululaisten hyvinvointia ja viihtymistä lapsen hermoverkosto

Lisätiedot

Pienten ryhmien toimiva vuorovaikutus pedagogiseksi voimavaraksi KOULUN TOIMINTAKULTTUURIN KEHITTÄMINEN NUMMENPAKAN KOULU AURAJOEN YKSIKKÖ

Pienten ryhmien toimiva vuorovaikutus pedagogiseksi voimavaraksi KOULUN TOIMINTAKULTTUURIN KEHITTÄMINEN NUMMENPAKAN KOULU AURAJOEN YKSIKKÖ Pienten ryhmien toimiva vuorovaikutus pedagogiseksi voimavaraksi KOULUN TOIMINTAKULTTUURIN KEHITTÄMINEN 2015-2016 NUMMENPAKAN KOULU AURAJOEN YKSIKKÖ Kehittämistoiminnan tavoitteet Kaikkien luokan oppilaiden

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

Kasvatusohjaaja koulun arjessa. Minna Lahti

Kasvatusohjaaja koulun arjessa. Minna Lahti Kasvatusohjaaja koulun arjessa Minna Lahti 25.10.2017 Taustaa OPS:in perusteet: Oppilaan kokonaisvaltainen hyvinvointi Pisa-tutkimus: Oppilaiden kouluviihtyvyys huono Kasvavat haasteet koulun arjessa Kasvatusohjaajan

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimimme sallivasti ja sensitiivisesti lasten kanssa yhdessä asioita tehden. Olemme lapsille

Lisätiedot

Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13

Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13 Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13 Luetaan yhdessä verkoston seminaari 17.11.2012, hankevastaava Kotoutumiskoulutuksen kolme polkua 1. Työmarkkinoille suuntaavat ja

Lisätiedot

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA Hyvä ja turvallinen oppimisympäristö on sekä perusopetuslain että lastensuojelulain kautta tuleva velvoite huolehtia oppilaiden sosiaalisesta,

Lisätiedot

YRITTÄJYYSKASVATUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

YRITTÄJYYSKASVATUKSEN OPETUSSUUNNITELMA YRITTÄJYYSKASVATUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Karstulan kunta/sivistystoimi 8.4.2008 1. TAVOITTEET Yrittäjyyskasvatuksen tavoitteena on kasvattaa lapsista ja nuorista aktiivisia, osallistuvia, vastuuta kantavia

Lisätiedot

Tervetuloa Hannunniitun kouluun!

Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Yhdessä kulkien, matkalla kasvaen, kaikesta oppien. - Saara Mälkönen 2015- PERUSOPETUS Perusopetuksen on annettava mahdollisuus monipuoliseen kasvuun, oppimiseen ja terveen

Lisätiedot

ITSEARVIOINTI HENKILÖKUNNALLE. Arviointiasteikko: 1 - Ei koskaan 3 - Joskus 5 Johdonmukaisesti

ITSEARVIOINTI HENKILÖKUNNALLE. Arviointiasteikko: 1 - Ei koskaan 3 - Joskus 5 Johdonmukaisesti ITSEARVIOINTI HENKILÖKUNNALLE Arviointiasteikko: 1 - Ei koskaan 3 - Joskus 5 Johdonmukaisesti 1. Tervehdin lasta henkilökohtaisesti ja positiivisesti nimeltä heidät tavatessani. 1 2 3 4 5 2. Vuorovaikutukseni

Lisätiedot

Viidennen luokan Askelma

Viidennen luokan Askelma Askelmat-ohjelma Tavoitteet Askelmat-ohjelman tavoitteena on mahdollistaa keskustelua koulun, kodin ja muiden nuorten kanssa toimivien tahojen kesken. Keskustelun aiheet nousevat esiin aina sen hetkisen

Lisätiedot

Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle

Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle Marke Hietanen-Peltola, LT, ylilääkäri Kokkola 20.9.2018 Opiskeluhuoltoa toteutetaan Ensisijaisesti ennaltaehkäisevänä

Lisätiedot

Monikulttuurinen kouluyhteisö. Satu Kekki Perusopetuksen rehtori Turun normaalikoulu

Monikulttuurinen kouluyhteisö. Satu Kekki Perusopetuksen rehtori Turun normaalikoulu Monikulttuurinen kouluyhteisö Satu Kekki Perusopetuksen rehtori Turun normaalikoulu Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu (L2) L2 Kulttuuristen merkitysten tunnistaminen, arvostaminen Oman kulttuuri-identiteetin

Lisätiedot

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista 2017-2018 LAPE Pirkanmaa Kyselyn perustiedot Pirkanmaan Lape-hankkeessa on ollut avoin kysely toimijoiden nettisivuilla koko hankkeen

Lisätiedot

Että jokainen aikuinen puuttuisi kiusaamiseen ja syrjimiseen

Että jokainen aikuinen puuttuisi kiusaamiseen ja syrjimiseen Että jokainen aikuinen puuttuisi kiusaamiseen ja syrjimiseen Kaikille kaveri -hankkeen pilottikoulujen työntekijöiden näkemyksiä oppilaiden yksinäisyyden ja kiusaamisen ehkäisemisestä 9.11.2012 Satu Tallgren

Lisätiedot

Työvälineitä hyvän mielen koulun rakentamiseen Lasten ja nuorten mielenterveyden edistäminen

Työvälineitä hyvän mielen koulun rakentamiseen Lasten ja nuorten mielenterveyden edistäminen Valtakunnallinen nuorisotyön koulutus Tampereella 22.-23.4.2013 Työvälineitä hyvän mielen koulun rakentamiseen Lasten ja nuorten mielenterveyden edistäminen Kriisit ja selviytymisen tukeminen Psykologi,

Lisätiedot

OPS Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa

OPS Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa OPS 2016 Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa Helsingin kaupungin peruskoulujen opetussuunnitelma LUKU 3 PERUSOPETUKSEN TEHTÄVÄT JA TAVOITTEET 3.1. Perusopetuksen tehtävä 3.2 Koulun kasvatus- ja

Lisätiedot

Nuorten elämäntaitojen vahvistaminen 27.11.2013

Nuorten elämäntaitojen vahvistaminen 27.11.2013 Nuorten elämäntaitojen vahvistaminen 27.11.2013 Ulla Sirviö-Hyttinen, Suomen Lions liitto ry./ Lions Quest-ohjelmat Sanna Jattu, Nuorten keskus ry Anna-Maija Lahtinen, Suomen lasten ja nuorten säätiö Elämäntaidot

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Muistamme kaikissa päivän hetkissä, että aikuinen on vuorovaikutuksen mallina. Toimimme sallivasti

Lisätiedot

Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma

Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma Ohjaus ennen opintojen alkua Ohjaus maahanmuuttajaoppilaan opintojen alkaessa TEHTÄVÄ TEHTÄVÄN SISÄLTÖ JA AJOITUS VASTUUHENKILÖT MUUTA Oppilaan

Lisätiedot

11.3. Pedagoginen toimikunta kokoontui laatimaan yhtenäiskoulun toimintakulttuuritekstiä toimintakulttuuriteksti tarkistettiin ja pedagoginen

11.3. Pedagoginen toimikunta kokoontui laatimaan yhtenäiskoulun toimintakulttuuritekstiä toimintakulttuuriteksti tarkistettiin ja pedagoginen 11.3. Pedagoginen toimikunta kokoontui laatimaan yhtenäiskoulun toimintakulttuuritekstiä. 19.5. toimintakulttuuriteksti tarkistettiin ja pedagoginen toimikunta kokoontui sellaisenaan viimeisen kerran.

Lisätiedot

Kysely huoltajille ja oppilaille

Kysely huoltajille ja oppilaille Kysely huoltajille ja oppilaille Kysely huoltajille ja oppilaille tammikuussa 2013 Kysely lähetettiin kaikille 20 000 oppilaan huoltajille Wilman kautta Kyselyyn vastasi 3400 huoltajaa Sekä 2500 oppilasta

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma

Yksikön toimintasuunnitelma Yksikön toimintasuunnitelma Apila-Lemmikin toimintasuunnitelmassa kuvataan, miten varhaiskasvatusta käytännössä toteutetaan. Toimintasuunnitelma perustuu Varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin ja Helsingin

Lisätiedot

Arkistot ja kouluopetus

Arkistot ja kouluopetus Arkistot ja kouluopetus Arkistopedagoginen seminaari 4.5.2015 Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija Opetushallitus Koulun toimintakulttuuri on kokonaisuus, jonka osia ovat Lait, asetukset, opetussuunnitelman

Lisätiedot

Tervetuloa kouluun Munkkiniemen ala-asteen koulu

Tervetuloa kouluun Munkkiniemen ala-asteen koulu Tervetuloa kouluun 2019 2020 Munkkiniemen ala-asteen koulu Maailman paras peruskoulu https://www.youtube.com/watch?v=nt3_bbkxom0 Tervetuloa Munkkiniemen ala-asteen kouluun Klo 9.00 9.30 Yhteinen osuus

Lisätiedot

Esiopetuksen kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma toimintakaudelle 2013-2014

Esiopetuksen kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma toimintakaudelle 2013-2014 Esiopetuksen kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma toimintakaudelle 2013-2014 Otsikko/ kirjoitetaan Calibri -fontilla, fontti 18-20 keskitettynä, kaksirivinen otsikko laitetaan näin Tänne sijoitetaan

Lisätiedot

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN Mitä laaja-alainen osaaminen tarkoittaa? Mitä on hyvä opettaminen? Miten OPS 2016 muuttaa opettajuutta? Perusopetuksen tavoitteet ja laaja-alainen osaaminen

Lisätiedot

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi 2011-2012 Mukkulan peruskoulu 1. OPPILASHUOLLON TOIMINTA-AJATUS Oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaan oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä

Lisätiedot

Kooste koulujen vastauksista. Koostanut HundrED

Kooste koulujen vastauksista. Koostanut HundrED Kooste koulujen vastauksista Koostanut HundrED Lomakevastaukset Luokkakeskustelujen pohjalta palautettiin 255 vastausta 64 eri koulusta. Osa vastauksista oli opettajien koosteita ja osa yksittäisten vanhempien

Lisätiedot

määritelty opetussuunnitelman perusteissa:

määritelty opetussuunnitelman perusteissa: Nousiainen määritelty opetussuunnitelman perusteissa: - edistää lapsen ja nuoren oppimista sekä tasapainoista kasvua ja kehitystä - oppimisen esteiden, oppimisvaikeuksien sekä koulunkäyntiin liittyvien

Lisätiedot

NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO

NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO Kauhavan kaupunki Sivistystoimi NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO Varhaiskasvatus-esiopetus, esiopetus-alkuopetus, alakoulu-yläkoulu ja yläkoulu-toinen aste Oppilaanohjauksen, tehostetun ja erityisen tuen -KELPO

Lisätiedot

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 1 3 Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta

OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta, projektitutkija 2.11.2016 OPS2016 Muovaa käsitystä oppimisesta Oppimisen ilo Oppijan aktiivinen rooli, ongelmanratkaisutaidot Monipuoliset oppimisympäristöt

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus

Varhaiskasvatussuunnitelma Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus Varhaiskasvatussuunnitelma 1.8.2017 Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus Varhaiskasvatus tukee lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista ja edistää lapsen ja hänen perheensä hyvinvointia Pyhäjärven

Lisätiedot

KAKE Kasvatuskeskustelu Nilakan yhtenäiskoulussa

KAKE Kasvatuskeskustelu Nilakan yhtenäiskoulussa KAKE Kasvatuskeskustelu Nilakan yhtenäiskoulussa Peda palaveri 13.1.2015 OHR suppea 19.1.15 Oppilaskunnan käsittely Huoltajien näkemyksiä??? OHR laaja 16.2.15 Mitä oppilas ajattelee? 35 a (30.12.2013/1267)

Lisätiedot

Kysely kodin ja koulun välisestä yhteistyöstä/kaikki alueet

Kysely kodin ja koulun välisestä yhteistyöstä/kaikki alueet (avokysymysten vastaukset erikseen) N= 138 Taustakysymykset Opetusalue 12 ( 9% ) Alue 1 (Jokikylän, Kuivaniemi ja Olhava) 29 ( 21% ) Alue 2 (Alaranta, Ojakylä ja Pohjois-Ii) 62 ( 45% ) Alue 3 (Asema, Hamina

Lisätiedot

KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT

KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT KOTIEN OPS-OPAS OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan - mitkä arvot ohjaavat koulun toimintaa - millainen oppimiskäsitys ohjaa oppimista - mitä milläkin vuosiluokalla opiskellaan - miten opiskellaan

Lisätiedot

ARVIOINTI veso-iltapäivä alakoulut OPS 2016

ARVIOINTI veso-iltapäivä alakoulut OPS 2016 ARVIOINTI veso-iltapäivä 29.3.17 alakoulut OPS 2016 Oppimisen arviointi Erja Vitikka 6.3.2015 Laaja-alainen osaaminen Laaja-alaisella osaamisella tarkoitetaan tietojen, taitojen, arvojen, asenteiden ja

Lisätiedot

EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT

EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON PSYKOLOGI- JA KURAATTORIPALVELUT Psykologi- ja kuraattoripalveluilla tarkoitetaan opiskeluhuollon psykologin ja

Lisätiedot

VANHEMPIEN ARVOKESKUSTELUN SATOA. Syyskuu 2014 Koivuhaan koulu Parainen

VANHEMPIEN ARVOKESKUSTELUN SATOA. Syyskuu 2014 Koivuhaan koulu Parainen VANHEMPIEN ARVOKESKUSTELUN SATOA Syyskuu 2014 Koivuhaan koulu Parainen 1. Nimeä kolme asiaa, jotka ovat mielestäsi tärkeitä lapsen koulunkäynnissä. Vanhempien antamat vastaukset kuhunkin kysymykseen on

Lisätiedot

YHDENVERTAISUUT TA PÄIVÄKOTIIN, KOULUUN JA VANHEMPAINTOIMINTAAN. Suomen Vanhempainliitto

YHDENVERTAISUUT TA PÄIVÄKOTIIN, KOULUUN JA VANHEMPAINTOIMINTAAN. Suomen Vanhempainliitto YHDENVERTAISUUT TA PÄIVÄKOTIIN, KOULUUN JA VANHEMPAINTOIMINTAAN Suomen Vanhempainliitto YHDENVERTAISUUS Yhdenvertaisuus tarkoittaa, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia riippumatta heidän sukupuolestaan,

Lisätiedot

TYÖKALUJA HYVINVOINTITYÖHÖN TOISELLE ASTEELLE

TYÖKALUJA HYVINVOINTITYÖHÖN TOISELLE ASTEELLE TYÖKALUJA HYVINVOINTITYÖHÖN TOISELLE ASTEELLE Valtakunnalliset LAPE-päivät 30.-31.8.2018 Erikoistutkija Miia Sainio Turun yliopisto 2 OPINTOKAMU TOIMENPIDEOHJELMA OPISKELUHYVINVOINNIN EDISTÄMISEKSI TOISELLA

Lisätiedot

Arviointi- ja palautekeskustelu.luokka. Kevätlukukausi 20

Arviointi- ja palautekeskustelu.luokka. Kevätlukukausi 20 1 Arviointi- ja palautekeskustelu.luokka Kevätlukukausi 20 Oppilaan nimi Tämä vihkonen on osa arviointikeskustelua, joka käydään oppilaan, huoltajien ja oman luokanopettajan välillä. Mukana voi olla myös

Lisätiedot

Koulunuorisotyö Tampereella

Koulunuorisotyö Tampereella Koulunuorisotyö Tampereella nuoriso-ohjaaja osana kouluyhteisöä 1 LAPE koulu, oppilaitos ja vapaa-ajan kehittämisryhmän TOP 4 tavoitteet 1. Kiusaamisen ja häirinnän ehkäisy ja niihin puuttuminen, kaverisuhteiden

Lisätiedot

Tervetuloa! Koulutuksen ohjelma Helsinki Jyväskylä

Tervetuloa! Koulutuksen ohjelma Helsinki Jyväskylä Tervetuloa! 7.12.2016 Helsinki 8.12.2016 Jyväskylä Koulutuksen ohjelma klo 10 Tutustuminen ja päivän ohjelma Yhteispeli ja oma koulu Yhteispelin toimintatavat klo 11.30 Lounas klo 12.30 YT-aika klo 13

Lisätiedot

MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME 20.8.2015 Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry

MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME 20.8.2015 Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME 20.8.2015 Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry Isä ja äiti - perusasiat riittävät aikuisella menee hyvin aikuisella on aikaa ja kiinnostunut minusta voisi

Lisätiedot

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma SISÄLLYS 1 Ohjauksen järjestämisen rakenteet, sisällöt, tavoitteet ja toimintatavat... 4 1.1 Vuosiluokat 1-2... 4 1.1.1 Tavoitteet... 4 1.1.2 Sisällöt

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetusjohtaja Lari Marjamäki

Kasvatus- ja opetusjohtaja Lari Marjamäki Kasvatus- ja opetusjohtaja Lari Marjamäki merkitystä on: Käytössä olevilla resursseilla asenteilla arvoilla omaksutulla perustehtävällä Olemassa olevalla tukijärjestelmällä yhteistyöllä vanhempien ja muiden

Lisätiedot

Yhteisöllisyyttä & kohtaamista

Yhteisöllisyyttä & kohtaamista koulu- nuorisotyö Yhteisöllisyyttä & kohtaamista Tavoitteena on turvallinen kouluyhteisö, jossa nuoret viihtyvät, oppivat ja tulevat toimeen keskenään. Koulunuorisotyö on ennalta ehkäisevää, ryhmien kanssa

Lisätiedot

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. Ympäristö a. Tässä jaksossa ympäristö rakennetaan pedagogiikkaa tukevien periaatteiden mukaisesti ja

Lisätiedot

Kodin ja koulun vuorovaikutuksen karikot. näkökulmasta. erikoistutkija Minna Säävälä Väestöliiton Väestöntutkimuslaitos

Kodin ja koulun vuorovaikutuksen karikot. näkökulmasta. erikoistutkija Minna Säävälä Väestöliiton Väestöntutkimuslaitos Kodin ja koulun vuorovaikutuksen karikot maahanmuuttajaperheiden hyvinvoinnin näkökulmasta erikoistutkija Minna Säävälä Väestöliiton Väestöntutkimuslaitos Monimuotoistuminen jatkuu 13 % helsinkiläisistä

Lisätiedot

Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa

Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa 1 Perhetyö Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa 10.10.2012 Hanna Hirvonen, lastentarhanopettaja 2 MIKÄ ON PERHEIDEN VILLIINA? Ylikartanon päiväkodin avoimia varhaiskasvatuspalveluja tarjoava ryhmä

Lisätiedot

Lapsiasiavaltuutetun näkökulma perusopetuksen tulevaisuudesta. Maria Kaisa Aula Helsinki

Lapsiasiavaltuutetun näkökulma perusopetuksen tulevaisuudesta. Maria Kaisa Aula Helsinki Lapsiasiavaltuutetun näkökulma perusopetuksen tulevaisuudesta Maria Kaisa Aula 18.2.2010 Helsinki 1 YK:n lapsen oikeuksien sopimus ja koulu Kaikki lapset ovat samanarvoisia Julkisen vallan päätöksissä

Lisätiedot