Opiskeluhuollosta hyvinvointia 2014 Marie Rautava Tuki- ja kummioppilastoiminta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Opiskeluhuollosta hyvinvointia 2014 Marie Rautava Tuki- ja kummioppilastoiminta"

Transkriptio

1 Opiskeluhuollosta hyvinvointia 2014 Marie Rautava Tuki- ja kummioppilastoiminta

2 Vertaistukea alakoulusta toiselle asteelle Alakoulun kummioppilaat ovat luokkalaisia ja toimivat ekaluokkalaisten apuna Yläkoulun tukioppilaat tukevat luokkalaisia, mutta toimivat myös alakoulussa Toisella asteella tutorit tukevat uusia opiskelijoita, taustatukena opiskelijajärjestöt ja MLL 2

3 Tukioppilastoiminta on Nuorten vapaaehtoistyötä, nuorilta nuorille Tukioppilas on vapaaehtoinen oppilas, joka haluaa toimia kouluyhteisönsä hyväksi ja auttaa muita oppilaita Tukioppilaat koulutetaan tehtäväänsä Toiminnasta vastaa koulussa työskentelevä aikuinen tukioppilasohjaaja Tukioppilaaksi voi tulla oppimaan, ei tarvitse olla valmis RAY tukee toimintaa 3

4 Yli 40 vuotta tukioppilastoimintaa MLL toi mallin USA:sta, alkoi 1972 päihdevalistuksena, laajeni 1980-luvulla hyvinvoinnin edistämiseen Toimintaa lähes kaikissa Suomen yläkouluissa Tukioppilaina vuosittain ja 9. luokkalaista Tukioppilasohjaajia 900, MLL:n tukioppilaskouluttajia 40 Tukena myös MLL:n piirijärjestöt ja paikallisyhdistykset sekä nuorisotoimi ja seurakunnat

5 Tavoitteet Lasten ja nuorten osallisuuden lisääminen Kaverisuhteiden edistäminen Kiusaamisen ja yksinäisyyden ehkäiseminen Yhteisöllisyyden vahvistaminen Yksilönä kehittyminen

6 Toimintamuotoja Uusien oppilaiden ryhmäytymisen tukeminen Luotettavana keskustelukumppanina toimiminen Koulun arjessa tuntosarvina toimiminen Linkki oppilaiden ja koulun aikuisten välillä Yhteishenkeä edistävien teemapäivien, tapahtumien ja tempauksien järjestäminen Aamunavausten pitäminen Oppituntien/tietoiskujen pitäminen (kaverisuhteet, kiusaamisen ehkäisy, nettiturvallisuus, päihteet) Vanhempainiltoihin osallistuminen Koulurauhan julistaminen Välituntitoiminnan järjestäminen

7 Tukioppilastoiminnan arviointi 2012 Toiminnalla koetaan olevan paljon myönteisiä vaikutuksia, erityisesti 7.luokkalaisten tukemisessa ja koulun ilmapiirin parantamisessa Tukioppilaisiin kohdistuu paljon odotuksia Tukioppilaiden ja ohjaajien saama koulutus on yhteydessä toiminnan laatuun Tukioppilastoiminnan asema vaihtelee sen mukaan mikä on yhteisön tuki ja toiminnan resurssit 7

8 MLL:n tuella on merkitystä Kouluissa, joissa osallistutaan MLL:n koulutuksiin, tehdään paikallista yhteistyötä ja käytetään aineistoja, tukioppilastoiminta on laajempaa ja vaikuttavampaa. Tukioppilaiden osallisuuden kokemus parempi 8.-luokan oppilaat tyytyväisempiä Tukioppilaat helpommin lähestyttäviä Ongelmien ehkäisy ja yksinäisyyden torjuminen onnistuneempaa 8

9 Miten toteutuu osallisuus? Usein koulun aikuiset asettavat tukioppilastoiminnan tavoitteet, tai tavoitteita ei määritellä vaan toimitaan perinteiden pohjalta Osassa kouluja tukioppilaat eivät saa suunnitella toimintaa itsenäisesti lainkaan Tukioppilaat haluaisivat tehdä enemmän jos saisivat siihen mahdollisuuden Myös 8.luokkalaiset toivovat enemmän toimintaa Lähes 40 % kahdeksasluokkalaisista haluaisi tukioppilaaksi 9

10 Koulurauha osallisuutta edistämässä Tukioppilaat ja muut oppilaat yhdessä aikuisten kanssa laativat Koulurauhasuunnitelman ja toteuttavat Koulurauhan julistustapahtuman Taustatukena MLL, Opetushallitus, Poliisi, Folkhälsan, Suomen Vanhempainliitto Laajentunut myös toiselle asteelle Eskarirauhaa kehitetty Helsingin esikouluryhmissä

11 Opiskeluhuoltoryhmä rakenteena, jonka avulla: Tukioppilaat kertovat näkemyksensä yhteisönsä nykytilasta ja kehittämistarpeista Tukioppilaat yhdessä aikuisten kanssa suunnittelevat ja arvioivat yhteisöllisyyttä tukevaa toiminta Tukioppilastoiminta nivoutuu osaksi oppilaitoksen hyvinvointityötä Lasten ja nuorten osallisuus ja omaan lähiyhteisöön vaikuttaminen vahvistuvat 11

12 Hyvien vaikutusten kehä Säännöllinen suunnittelu ja toimintaa tukevat rakenteet Toiminta koskettaa useampia Ohjaajien ja tukioppilaiden riittävä koulutus ja tavoitteiden asettaminen yhdessä Onnistumisten arviointi yhdessä Yhteisöllisyys ja osallisuus lisääntyvät ja toiminnan hyödyt näkyvät 12

13 MLL:n tuki oppilaitoksille Koulutuksia, aineistoja ja toimintamalleja: kummioppilas-, tukioppilas- ja tutortoiminta kiusaamisen ehkäiseminen, Koulurauha-ohjelma päihde- ja terveyskasvatus mediakasvatus, nettiturvallisuus kaveritaidot turvallisten ryhmien rakentaminen 13

14 Kiitos!

Tukioppilastoiminnan vahvistaminen kouluissa

Tukioppilastoiminnan vahvistaminen kouluissa Tukioppilastoiminnan vahvistaminen kouluissa Tukioppilastoiminta MLL toi Suomeen vuonna 1972 Yhdysvalloista Toimii tällä hetkellä n. 90 % perusopetuksen 7.-9.- vuosiluokkien kouluista Vuosittain yli 10

Lisätiedot

MLL. Tukioppilastoiminta

MLL. Tukioppilastoiminta MLL Tukioppilastoiminta Tukioppilastoiminta on Peruskoulussa toimiva tukijärjestelmä, joka perustuu vertaistuen ajatukseen Tukioppilas on tavallinen, vapaaehtoinen oppilas, joka haluaa toimia kouluyhteisön

Lisätiedot

Tukioppilaat hyvinvoinnin rakentajina koulussa tukioppilastoimintaa 40 vuotta

Tukioppilaat hyvinvoinnin rakentajina koulussa tukioppilastoimintaa 40 vuotta Tukioppilaat hyvinvoinnin rakentajina koulussa tukioppilastoimintaa 40 vuotta Tukioppilastoiminnan uusi esittelyvideo (linkki) Tukioppilastoiminnan toimijat ja yhteistyökumppanit Toimijat koulun tukioppilastoiminnassa

Lisätiedot

MLL. Tukioppilastoiminta

MLL. Tukioppilastoiminta MLL Tukioppilastoiminta Tukioppilastoiminta on Peruskoulussa tapahtuvaa nuorten vertaistukea Tukioppilas on tavallinen, vapaaehtoinen oppilas, joka haluaa toimia kouluyhteisön hyväksi ja auttaa muita oppilaita

Lisätiedot

MLL alakoulun tukena 2014 2015

MLL alakoulun tukena 2014 2015 MLL alakoulun tukena 2014 2015 MLL alakoulujen tukena Mannerheimin Lastensuojeluliitto on avoin valtakunnallinen kansalaisjärjestö, joka edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia. MLL:lla

Lisätiedot

Koulutukset ja aineistot alakouluille 2015 2016

Koulutukset ja aineistot alakouluille 2015 2016 Koulutukset ja aineistot alakouluille 2015 2016 Koulutusta opettajille ja oppilashuollon henkilöstölle Lapsen ja nuoren kohtaaminen oppilashuollossa Tietoa uudistuneen oppilashuoltolain soveltamisesta

Lisätiedot

Koulutukset ja aineistot peruskouluille Syksy 2016

Koulutukset ja aineistot peruskouluille Syksy 2016 Koulutukset ja aineistot peruskouluille Syksy 2016 Koulutukset Oppilaiden osallisuus kiusaamisen vastaisessa työssä kv. konferenssi asiantuntijoita, opettajia ja nuoria jakamassa uusinta tietoa ja parhaita

Lisätiedot

Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle

Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle Marke Hietanen-Peltola, LT, ylilääkäri Kokkola 20.9.2018 Opiskeluhuoltoa toteutetaan Ensisijaisesti ennaltaehkäisevänä

Lisätiedot

MLL:n ja Sosiaalikehityksen koulukyselyn tuloksia

MLL:n ja Sosiaalikehityksen koulukyselyn tuloksia MLL:n ja Sosiaalikehityksen koulukyselyn tuloksia Kyselyn toteutus Toteutettiin sähköisenä kyselynä 01-02/2011 Tavoitteena oli selvittää Millainen kuva koulujen henkilökunnalla on oppilaiden yksinäisyydestä,

Lisätiedot

MLL yläkoulun tukena 2014 2015

MLL yläkoulun tukena 2014 2015 MLL yläkoulun tukena 2014 2015 MLL yläkoulujen tukena Mannerheimin Lastensuojeluliitto on avoin valtakunnallinen kansalaisjärjestö, joka edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia. MLL:lla

Lisätiedot

Lapsiasiavaltuutetun näkökulma perusopetuksen tulevaisuudesta. Maria Kaisa Aula Helsinki

Lapsiasiavaltuutetun näkökulma perusopetuksen tulevaisuudesta. Maria Kaisa Aula Helsinki Lapsiasiavaltuutetun näkökulma perusopetuksen tulevaisuudesta Maria Kaisa Aula 18.2.2010 Helsinki 1 YK:n lapsen oikeuksien sopimus ja koulu Kaikki lapset ovat samanarvoisia Julkisen vallan päätöksissä

Lisätiedot

Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut

Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut Hankekokonaisuuden neljä osiota 1. Toimintakulttuurin muutos 2. Perhekeskustoimintamalli 3. Varhaiskasvatus,

Lisätiedot

Mitä osallisuus voisi olla?

Mitä osallisuus voisi olla? Mitä osallisuus voisi olla? Laki ja osallisuus Lasten ja nuorten osallisuudella on hyvin vahva laillinen perusta. Se ei ole onneksi vain aikuisten hyväntahtoisuuden varassa. perustuslaki perusopetus- ja

Lisätiedot

MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA

MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA turvaverkon varmistaminen mielen- terveystaitojen oppiminen yhteisöllisen oppilaitoskulttuurin rakentaminen HYVINVOIVA OPPILAITOS voimavarojen tunnistaminen ja vahvistaminen

Lisätiedot

Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus

Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus Kouluterveyskysely 2017 18.1.2018 Pk-seudun Kouluterveyskyselyseminaari/Kivimäki THL 1 Esityksen sisältö Yleistä Kouluterveyskyselystä Sähköinen

Lisätiedot

Koulunuorisotyö Tampereella

Koulunuorisotyö Tampereella Koulunuorisotyö Tampereella nuoriso-ohjaaja osana kouluyhteisöä 1 LAPE koulu, oppilaitos ja vapaa-ajan kehittämisryhmän TOP 4 tavoitteet 1. Kiusaamisen ja häirinnän ehkäisy ja niihin puuttuminen, kaverisuhteiden

Lisätiedot

19/1/2012 Mervi Kestilä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena

19/1/2012 Mervi Kestilä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena 19/1/2012 Mervi Kestilä Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena MLL:n arvot Inhimillisyys Lapsen ja lapsuuden arvostus Yhteisvastuu Suvaitsevaisuus ja yhdenvertaisuus Ilo 2 Toiminnan

Lisätiedot

Koulutukset ja aineistot yläkouluille Syksy 2015

Koulutukset ja aineistot yläkouluille Syksy 2015 Koulutukset ja aineistot yläkouluille Syksy 2015 Koulutukset Lapsen ja nuoren kohtaaminen oppilashuollossa Tietoa uudistuneen oppilashuoltolain soveltamisesta käytäntöön Työvälineitä vaikeassa elämäntilanteessa

Lisätiedot

Opiskeluhuoltoryhmä. Kristiina Laitinen Opetushallitus / Yleissivistävä koulutus

Opiskeluhuoltoryhmä. Kristiina Laitinen Opetushallitus / Yleissivistävä koulutus Opiskeluhuoltoryhmä Kristiina Laitinen Opetushallitus / Yleissivistävä koulutus Opiskeluhuolto on yhteisöllistä työtä ja yksilöllistä tukea Opiskeluhuoltoa toteutetaan ensisijaisesti ehkäisevänä, koko

Lisätiedot

Nuorten kuuleminen ja osallisuus. Siiloista kokonaisuuteen Pori Sivistysjohtaja Eija Mattila Huittisten kaupunki

Nuorten kuuleminen ja osallisuus. Siiloista kokonaisuuteen Pori Sivistysjohtaja Eija Mattila Huittisten kaupunki Nuorten kuuleminen ja osallisuus Siiloista kokonaisuuteen 9.2.2018 Pori Sivistysjohtaja Eija Mattila Huittisten kaupunki KAUPUNKISTRATEGIA 2017-2025 VISIO 2025 - Hulluna Huittisiin! Huittinen on turvallinen

Lisätiedot

Yhteisöllisen opiskeluhuollon toteuttaminen kouluissa ja oppilaitoksissa

Yhteisöllisen opiskeluhuollon toteuttaminen kouluissa ja oppilaitoksissa Yhteisöllisen opiskeluhuollon toteuttaminen kouluissa ja oppilaitoksissa 17.9.2014 Opetushallitus KOULUKOHTAINEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA Oppilashuollon vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA LASTEN

Lisätiedot

Hyvinvointikysely oppilaille

Hyvinvointikysely oppilaille Hyvinvointikysely oppilaille Haluaisimme kuulla, mitä sinä ajattelet kouluhyvinvointiin liittyvistä asioista. Kyselyyn vastataan nimettömästi ja vastaukset käsitellään luottamuksellisesti. Jos et osaa

Lisätiedot

Ajankohtaista Opetushallituksesta

Ajankohtaista Opetushallituksesta Ajankohtaista Opetushallituksesta 27.5.2019 Ajankohtaista Koulun kerhotoiminnan tukeminen, valtionavustus 2019 OPH:n kysely aamu- ja iltapäivätoiminnan tilasta 2018 Valtakunnallinen koululaiskysely 2019

Lisätiedot

Terveellisyyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin tarkastaminen oppilaitoksissa. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Lahti

Terveellisyyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin tarkastaminen oppilaitoksissa. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Lahti Terveellisyyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin tarkastaminen oppilaitoksissa Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Lahti 29.11.2017 Oppilaitokset tarkastetaan säännöllisesti ja monialaisesti, koska lapsilla

Lisätiedot

Ennaltaehkäisevä monitoimijuus: EMOK

Ennaltaehkäisevä monitoimijuus: EMOK Ennaltaehkäisevä monitoimijuus: Osallisuus ja syrjäytymisen ehkäisy osaksi koulujen toimintakulttuuria EMOK Opiskeluhuollon koulutuskierros 14.-15.11.2017 Katja Norvapalo, Kaisa Thessler, Miia Välimaa

Lisätiedot

Terveellisyyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin tarkastaminen oppilaitoksissa. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Helsinki

Terveellisyyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin tarkastaminen oppilaitoksissa. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Helsinki Terveellisyyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin tarkastaminen oppilaitoksissa Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Helsinki 25.10.2017 Oppilaitokset tarkastetaan säännöllisesti ja monialaisesti, koska lapsilla

Lisätiedot

Liikkuva koulu tilannekatsaus sekä oppilaan osallisuus. Janne Kulmala, Mittauskoordinaattori

Liikkuva koulu tilannekatsaus sekä oppilaan osallisuus. Janne Kulmala, Mittauskoordinaattori Liikkuva koulu tilannekatsaus sekä oppilaan osallisuus Janne Kulmala, Mittauskoordinaattori Sisällys 1. Liikkuva koulu -ohjelman laajeneminen valtakunnalliseksi 2. Oppilaiden fyysinen aktiivisuus 3. Aktiivisempia

Lisätiedot

TUKIOPPILASTOIMINNAN TOIMINTAKARTOITUS 2008

TUKIOPPILASTOIMINNAN TOIMINTAKARTOITUS 2008 TUKIOPPILASTOIMINNAN TOIMINTAKARTOITUS 8 Tukioppilastoiminnan kartoitus toteutettiin tammi-huhtikuussa 8. Kysely lähetettiin kaikkiin yläkouluihin (n=8). Kyselyyn vastasi 7 koulua eli vastausprosentti

Lisätiedot

Emma & Elias -avustusohjelma. Järjestöjen lasten suojelun maajoukkue

Emma & Elias -avustusohjelma. Järjestöjen lasten suojelun maajoukkue Emma & Elias -avustusohjelma Järjestöjen lasten suojelun maajoukkue Yksi ohjelma, monta tarkoitusta Järjestöjen tekemään hyvää työtä esiin Ray:n aseman tukeminen Tulosten ja vaikutusten vahvistaminen Lapsen

Lisätiedot

Työpaja 7: Yhteisöllisyydestä tukea yksilöllisiin polkuihin

Työpaja 7: Yhteisöllisyydestä tukea yksilöllisiin polkuihin Työpaja 7: Yhteisöllisyydestä tukea yksilöllisiin polkuihin Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja, syksy 2017 Kati Lounema ja Sanna Laiho Opetushallitus Esityksen keskeinen sisältö

Lisätiedot

Mitä pidetään tärkeänä? Oppimisen monet tavat ja oppilaan hyvinvointi Koulun toimintakulttuurin avainsanat: Yhteisöllisyys, osallisuus ja kuulluksi

Mitä pidetään tärkeänä? Oppimisen monet tavat ja oppilaan hyvinvointi Koulun toimintakulttuurin avainsanat: Yhteisöllisyys, osallisuus ja kuulluksi Mitä pidetään tärkeänä? Oppimisen monet tavat ja oppilaan hyvinvointi Koulun toimintakulttuurin avainsanat: Yhteisöllisyys, osallisuus ja kuulluksi tuleminen Uuden lain keskeiset tavoitteet: Edistetään

Lisätiedot

MIELEN HYVINVOINNIN TUKEMINEN JA EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ NUORISOALALLA - RAJAPINNOILLA. 24.9.2014 Ehkäisevän työn päivät, Lahti

MIELEN HYVINVOINNIN TUKEMINEN JA EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ NUORISOALALLA - RAJAPINNOILLA. 24.9.2014 Ehkäisevän työn päivät, Lahti MIELEN HYVINVOINNIN TUKEMINEN JA EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ NUORISOALALLA - RAJAPINNOILLA 24.9.2014 Ehkäisevän työn päivät, Lahti Preventiimi pähkinänkuoressa OKM:n rahoittama, Humakin hallinnoima, yksi valtakunnallisista

Lisätiedot

Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa

Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa Oppilas- ja opiskelijahuollosta kohti uutta opiskeluhuoltoa Kansalliset kehittämispäivät XIV Ulla Siimes, toiminnanjohtaja Suomen Vanhempainliitto

Lisätiedot

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 Iloa lapselle ja nuorelle Vanhempaintoiminta joukkovoimaa hyvän elämän puolesta Vanhempaintoiminta

Lisätiedot

HYVINVOINNIN ja TERVEYDEN EDISTÄMINEN TEAviisari Osallisuus Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

HYVINVOINNIN ja TERVEYDEN EDISTÄMINEN TEAviisari Osallisuus Terveyden ja hyvinvoinnin laitos HYVINVOINNIN ja TERVEYDEN EDISTÄMINEN TEAviisari Osallisuus Terveyden ja hyvinvoinnin laitos VUOSI TIETOLÄHDE KYSYMYS Vastausvai htoehto 1 Vastausvaiht oehto 2 Vastausva ihtoehto 3 PERUSTERVEYDENHUOLTO

Lisätiedot

Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori

Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto Leena Nousiainen / Rondo Training Oy 11.1.2013 Pori Keskeisiä linjauksia Uuteen lakiin ehdotetaan koottavaksi lainsäädännössä nyt hajallaan olevat oppilas-

Lisätiedot

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Piirros Iita Ulmanen Oppilashuolto Oppilashuollolla tarkoitetaan huolenpitoa oppilaiden oppimisesta ja psyykkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.

Lisätiedot

Tuki- ja kummioppilaskoulutus. Mediakasvatuskoulutus Tutortoimintakoulutus. Tukihenkilötoiminta. Tule mukaan! MLL:n Hämeen piiri

Tuki- ja kummioppilaskoulutus. Mediakasvatuskoulutus Tutortoimintakoulutus. Tukihenkilötoiminta. Tule mukaan! MLL:n Hämeen piiri Tuki- ja kummioppilaskoulutus Mediakasvatuskoulutus Tutortoimintakoulutus Tukihenkilötoiminta Tule mukaan! MLL:n Hämeen piiri Julkaisija Mannerheimin lastensuojeluliiton Hämeen piiri ry Pyhäjärvenkatu

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

LAPE- päivät Kansallinen ja maakunnallinen kehittämistyö varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos kokonaisuudessa

LAPE- päivät Kansallinen ja maakunnallinen kehittämistyö varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos kokonaisuudessa LAPE- päivät 30.5.2017 Kansallinen ja maakunnallinen kehittämistyö varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos kokonaisuudessa Kehittämistyön suuntaviivat Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten

Lisätiedot

Mitä ne täällä tekee?

Mitä ne täällä tekee? Mitä ne täällä tekee? Nuorisotyö opettajien valtakunnassa! Nuorisosihteeri Seija Laitinen 9.10.2013 KOULUNUORISOTYÖ Suomessa verraten uusi työmuoto Hankkeita ja projekteja Tavoitteena toiminnan vakinaistaminen

Lisätiedot

Innostaa, kannustaa, tukee ja ymmärtää, että olis parempi ilmapiiri!

Innostaa, kannustaa, tukee ja ymmärtää, että olis parempi ilmapiiri! Innostaa, kannustaa, tukee ja ymmärtää, että olis parempi ilmapiiri! Projektipäällikkö Marjo Kolehmainen, HUMAK. Selvästi parempi mieli 5.9.2012, Tampere. YHDESSÄ, PORUKASSA, RYHMÄSSÄ, KANNUSTETAAN, VÄLITETÄÄN,

Lisätiedot

KOULUNUORISOTYÖTÄ TORNIOSSA

KOULUNUORISOTYÖTÄ TORNIOSSA KOULUNUORISOTYÖTÄ TORNIOSSA Rovaniemellä 17.1.2018 Katri Keisu, rehtori, Tornion kaupunki, Raumon koulu katri.keisu@tornio.fi puh. 040-84 64 073 Ilkka Halmkrona, sivistystoimenjohtaja, Tornion kaupunki

Lisätiedot

Terveydenedistämisaktiivisuus kouluissa/oppilaitoksissa

Terveydenedistämisaktiivisuus kouluissa/oppilaitoksissa Terveydenedistämisaktiivisuus kouluissa/oppilaitoksissa Kirsi Wiss Asiantuntija 6.11.2014 7.11.2014 Kirsi Wiss Taustaa TEAviisari (1/2) Terveyden edistämisen vertailutietojärjestelmä internetissä www.thl.fi/teaviisari

Lisätiedot

Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020. Asukastyöpaja II: palvelut ja osallisuus Nurmijärvellä. Valtuustosali 5.2.2014

Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020. Asukastyöpaja II: palvelut ja osallisuus Nurmijärvellä. Valtuustosali 5.2.2014 Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020 Asukastyöpaja II: palvelut ja osallisuus Nurmijärvellä Valtuustosali 5.2.2014 Vaihe 1A. Osallistujia pyydettiin kertomaan, millaiset olisivat Nurmijärven hyvät lasten

Lisätiedot

LAPE- muutosagenttien ja projektinjohtajien tapaaminen Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena

LAPE- muutosagenttien ja projektinjohtajien tapaaminen Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena LAPE- muutosagenttien ja projektinjohtajien tapaaminen Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Kehittämistyön suuntaviivat Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten

Lisätiedot

Etelä- Suomen aluehallintovirasto Ulla Rasimus. Ulla Rasimus. PRO koulutus ja konsultointi

Etelä- Suomen aluehallintovirasto Ulla Rasimus. Ulla Rasimus. PRO koulutus ja konsultointi Etelä- Suomen aluehallintovirasto 15.- 16.9. 2015 Ulla Rasimus Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi 20.9.2015 Osallisuuden muodot 1) Sosiaalinen osallisuus Kouluyhteisö muodostaa suhdeverkoston, johon

Lisätiedot

OMG! Onks pakko? LOL! - yhdistyksen nuorisotoiminta: mahdollisuuksia ja ideoita

OMG! Onks pakko? LOL! - yhdistyksen nuorisotoiminta: mahdollisuuksia ja ideoita OMG! Onks pakko? LOL! - yhdistyksen nuorisotoiminta: mahdollisuuksia ja ideoita Teemat Tukioppilastoiminnan mahdollisuudet Kysy nuorilta! Unelmapaja Verkostoista voimaa Alatunnistetiedot tähän 1.1.2010

Lisätiedot

Kasvatusohjaaja koulun arjessa. Minna Lahti

Kasvatusohjaaja koulun arjessa. Minna Lahti Kasvatusohjaaja koulun arjessa Minna Lahti 25.10.2017 Taustaa OPS:in perusteet: Oppilaan kokonaisvaltainen hyvinvointi Pisa-tutkimus: Oppilaiden kouluviihtyvyys huono Kasvavat haasteet koulun arjessa Kasvatusohjaajan

Lisätiedot

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta O P A S K A U N I A I S T E N V I R A N H A L T I J O I L L E J A L U O T T A M U S H E N K I L Ö I L L E L A S T E N J A N U O R T E N K U U L E M I S E E N 1

Lisätiedot

Lasten ja perheiden hyvinvointia tukeva ehkäisevän päihdetyön hanke 2006 2010

Lasten ja perheiden hyvinvointia tukeva ehkäisevän päihdetyön hanke 2006 2010 18.5.2010 Ehkäisevän päihdetyön hanke Lasten ja perheiden hyvinvointia tukeva ehkäisevän päihdetyön hanke 2006 2010 Mannerheimin Lastensuojeluliitto, yhteistyössä A-klinikkasäätiö ja Terveys ry Hankkeessa

Lisätiedot

Kiusaamisen vastainen toiminta Kasavuoren koulussa lukuvuonna

Kiusaamisen vastainen toiminta Kasavuoren koulussa lukuvuonna Kiusaamisen vastainen toiminta Kasavuoren koulussa lukuvuonna 2017-18 Kiusaamisen vastainen toiminta Kasavuoren koulussa lukuvuonna 2017-18 Kiusaamista ennalta ehkäisevä työ Opetussuunnitelma Kasavuoren

Lisätiedot

Opiskeluhuollon asiakaspalautekysely (esiopetus, perusopetus, toisen asteen ammatillinen koulutus, lukio)

Opiskeluhuollon asiakaspalautekysely (esiopetus, perusopetus, toisen asteen ammatillinen koulutus, lukio) Opiskeluhuollon asiakaspalautekysely (esiopetus, perusopetus, toisen asteen ammatillinen koulutus, lukio) - Opiskeluhuollon asiakaspalautekyselyllä kerätään asiakaspalautetta yhteisöllisestä ja yksilökohtaisesta

Lisätiedot

Uutta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Nina Halme, erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lape -päivät, Helsinki

Uutta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Nina Halme, erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lape -päivät, Helsinki Uutta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista Nina Halme, erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 22.9.2017 Lape -päivät, Helsinki Uudistunut Kouluterveyskysely Tietoa perusopetuksen oppilaiden

Lisätiedot

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Tunti liikuntaa päivässä. Liikkuva koulu -ohjelma valtakunnalliseksi

Tunti liikuntaa päivässä. Liikkuva koulu -ohjelma valtakunnalliseksi Tunti liikuntaa päivässä. Liikkuva koulu -ohjelma valtakunnalliseksi Liikkuva koulu -ohjelma Valtakunnallinen ohjelma, hallitusohjelman kärkihanke: VN: Tunti liikuntaa jokaisen peruskoululaisen päivään.

Lisätiedot

OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS

OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS OSALLISUUDEN JA YHTEISÖLLISYYDEN VAHVISTAMINEN JA TUKEMINEN RYHMÄMUOTOISILLA TOIMINNOILLA v AVOIMET RYHMÄTOIMINNOT Avoin päiväkoti ja alueelliset perheryhmät Isä lapsi toiminta

Lisätiedot

Vinkkejä vanhempainiltoihin ja vanhempien osallisuuteen

Vinkkejä vanhempainiltoihin ja vanhempien osallisuuteen Vinkkejä vanhempainiltoihin ja vanhempien osallisuuteen Suomen Vanhempainliitto 111 vuotta kasvatuskumppanuutta Vanhempainyhdistysten yhteistyöjärjestö 1305 vanhempainyhdistystä Ydintehtävät Tukee vanhempien

Lisätiedot

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa Kekohankkeen järjestöjen yhteinen tilaisuus Postitalolla 23.11.2017 Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta ja soteuudistuksessa VATES säätiö, 23.11.2017 Sarita FrimanKorpela, STM 1 27.11.2017 2 27.11.2017

Lisätiedot

Tukioppilastoiminnan arviointi

Tukioppilastoiminnan arviointi Tukioppilastoiminnan arviointi Mannerheimin Lastensuojeluliitto on avoin valtakunnallinen kansalaisjärjestö, joka edistää lapsen oikeutta hyvään ja turvalliseen lapsuuteen. MLL:n keskusjärjestön jäseniä

Lisätiedot

Opiskeluhuollon palvelut

Opiskeluhuollon palvelut Opiskeluhuollon palvelut 23.4.2018 Hanna Gråsten-Salonen Johtava koulukuraattori Kasvatus- ja opetuspalvelut Tampere OPISKELUHUOLLON ALATYÖRYHMÄN SELVITYS Maakunnassa opiskelijamäärien vaihteluväli suuri

Lisätiedot

Paltamon kunta. Paltamon lukio. [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto

Paltamon kunta. Paltamon lukio. [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto 2014 Paltamon kunta Paltamon lukio [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto PALTAMON KUNNAN NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS

Lisätiedot

Nuorisotyö ja koulu ne yhteen soppii!

Nuorisotyö ja koulu ne yhteen soppii! Nuorisotyö ja koulu ne yhteen soppii! Minna Koirikivi, Centria-ammattikorkeakoulu Reetta Leppälä, Centria-ammattikorkeakoulu Mari Myllylä, Alavieskan kunta Paula Santapakka, Centria-ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Oppilaiden osallisuustiimi. Lukuvuoden arviointi ja lukuvuoden tavoitteet

Oppilaiden osallisuustiimi. Lukuvuoden arviointi ja lukuvuoden tavoitteet Oppilaiden osallisuustiimi Lukuvuoden 2013-2014 arviointi ja lukuvuoden 2014-2015 tavoitteet Toiminnan tavoitteet Oppilaiden osallisuuden ryhmiä ovat oppilaskuntatoiminta, tukioppilastoiminta sekä välituntitoiminta.

Lisätiedot

Hyvinvointikoulu Kiiminkijoen koulu

Hyvinvointikoulu Kiiminkijoen koulu Hyvinvointikoulu Kiiminkijoen koulu 4.9.2018 Hyvinvointikoulun kehittäminen Kiiminkijoen hyvinvointikoulun pilotointi 2013 Hyvinvointiseminaarit 2013-2014 Yhteistyön käynnistäminen Toimijoiden välinen

Lisätiedot

Tunti liikuntaa päivässä. Liikkuva koulu -ohjelma valtakunnalliseksi

Tunti liikuntaa päivässä. Liikkuva koulu -ohjelma valtakunnalliseksi Tunti liikuntaa päivässä. Liikkuva koulu -ohjelma valtakunnalliseksi Liikkuva koulu -ohjelma Valtakunnallinen ohjelma, hallitusohjelman kärkihanke: VN: Tunti liikuntaa jokaisen peruskoululaisen päivään.

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017

Kouluterveyskysely 2017 Kouluterveyskysely 2017 Otteita tuloksista Työryhmä Johtava hoitaja Hannele Nikander-Tuominen Johtava koulupsykologi Cecilia Forsman Terveydenhoitaja Nina Itälä Johtava rehtori Vesa Malin Lukion rehtori

Lisätiedot

tutorit tukena opinnoissa

tutorit tukena opinnoissa tutorit tukena opinnoissa " Vaikuttavaa tutortoimintaa Toisen asteen opintojen aloittaminen on iso muutos nuorelle. Tässä muutoksessa tukena ovat tutorit. He toimivat vertaistukena uusille opiskelijoille

Lisätiedot

Miten hyödynnän TEAviisaria opiskeluhuollon toteutumisen seurannassa

Miten hyödynnän TEAviisaria opiskeluhuollon toteutumisen seurannassa Miten hyödynnän TEAviisaria opiskeluhuollon toteutumisen seurannassa Kirsi Wiss Asiantuntija Oppilas- ja opiskelijahuollosta kohti uutta opiskeluhuoltoa Kansalliset kehittämispäivät XIV 27.11.2014 2.12.2014

Lisätiedot

Vaikuttaja-päivän 2018 ennakkotehtävä peruskouluille. KAIKKI MUKANA kaveritaidot kunniaan Päiväkoti-, koulu- ja oppilaitosrauha

Vaikuttaja-päivän 2018 ennakkotehtävä peruskouluille. KAIKKI MUKANA kaveritaidot kunniaan Päiväkoti-, koulu- ja oppilaitosrauha Vaikuttaja-päivän 2018 ennakkotehtävä peruskouluille KAIKKI MUKANA kaveritaidot kunniaan Päiväkoti-, koulu- ja oppilaitosrauha Vaikuttaja-päivä Vaikuttaja-päivän tarkoituksena on lisätä tietoa vaikuttamismahdollisuuksista

Lisätiedot

Toiminnalliset vanhempainillat

Toiminnalliset vanhempainillat Toiminnalliset vanhempainillat Pois syrjästä -hanke Satakunnan sairaanhoitopiiri 1.1.2014 30.9.2016 Tavoitteena on lasten, nuorten ja perheiden osallisuuden vahvistaminen sekä yhteistyön lisääminen kodin

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017

Kouluterveyskysely 2017 Kouluterveyskysely 2017 Otteita tuloksista 19.4.2018 Työryhmä Johtava hoitaja Hannele Nikander-Tuominen Johtava koulupsykologi Cecilia Forsman Terveydenhoitaja Nina Itälä Johtava rehtori Vesa Malin Lukion

Lisätiedot

Yhteisestä työstä hyvinvointia -

Yhteisestä työstä hyvinvointia - Yhteisestä työstä hyvinvointia - opiskeluhuoltoryhmä perusopetuksessa Helsinki 31.10.2018 Kristiina Laitinen, Opetusneuvos, Opetushallitus Marke Hietanen-Peltola, Ylilääkäri, Terveyden ja hyvinvoinnin

Lisätiedot

Ennaltaehkäisevä työ kuuluu kaikille Integroitu lähestymistapa lähtökohtana. Projektipäällikkö Tarja Tuomainen Jyväskylän kaupunki

Ennaltaehkäisevä työ kuuluu kaikille Integroitu lähestymistapa lähtökohtana. Projektipäällikkö Tarja Tuomainen Jyväskylän kaupunki Ennaltaehkäisevä työ kuuluu kaikille Integroitu lähestymistapa lähtökohtana Projektipäällikkö Tarja Tuomainen Jyväskylän kaupunki 31.03.2017 Perusopetuksen kehittämisen kärjet 1.Hyvinvointioppiminen https://peda.net/opetussuunnitelma

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus Opetussuunnitelmauudistus Suomessa 2.6.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset tarpeet ja linjaukset

Lisätiedot

Hyvää alkavaa lukuvuotta tukioppilasohjaaja/rehtori!

Hyvää alkavaa lukuvuotta tukioppilasohjaaja/rehtori! 4.8.2008 Hyvää alkavaa lukuvuotta tukioppilasohjaaja/rehtori! Kesäloma reissuineen, mökkeilyineen ja rentoutumisineen on takana ja akut ladattu syksyn ja talven toimiin. Uuden lukuvuoden käynnistyessä

Lisätiedot

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Perheiden hyvinvoinnin merkitys lapselle MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Marita Viertonen toiminnanjohtaja marita.viertonen@mll.fi p. 044 299 0541 MLL on kaikille avoin poliittisesti

Lisätiedot

Oppilashuolto Koulussa

Oppilashuolto Koulussa 1.8. 2014 Oppilashuolto Koulussa Keskeistä uudessa oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa Kokoaa yhteen oppilas- ja opiskelijahuoltoa koskevat säännökset, jotka aiemmin olleet hajallaan lainsäädännössä. Korostetaan

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4. Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle

Lisätiedot

PROSESSIMALLI FLEXI: THL:N KOULUTERVEYSKYSELYN TULOSTEN HYÖDYNTÄMINEN OSANA KOULUJEN JA OPPILAITOSTEN ARKEA

PROSESSIMALLI FLEXI: THL:N KOULUTERVEYSKYSELYN TULOSTEN HYÖDYNTÄMINEN OSANA KOULUJEN JA OPPILAITOSTEN ARKEA PROSESSIMALLI FLEXI: THL:N KOULUTERVEYSKYSELYN TULOSTEN HYÖDYNTÄMINEN OSANA KOULUJEN JA OPPILAITOSTEN ARKEA 1. TULOKSET YHTEISÖLLISELLE OPISKELUHUOLTORYHMÄLLE Rehtori/koulutuspäällikkö tuo koulunsa Kouluterveyskyselyn

Lisätiedot

Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja

Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja 14.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Tervetuloa! Tampere Helsinki

Tervetuloa! Tampere Helsinki Tervetuloa! 24.11.2017 Tampere 11.12.2017 Helsinki Koulutuksen ohjelma klo 10 Tutustuminen ja päivän ohjelma Yhteispeli ja oma koulu Yhteispelin toimintatavat klo 11.30 Lounas klo 12.30 Ys-aika klo 13

Lisätiedot

Yhteisöllisyyttä & kohtaamista

Yhteisöllisyyttä & kohtaamista koulu- nuorisotyö Yhteisöllisyyttä & kohtaamista Tavoitteena on turvallinen kouluyhteisö, jossa nuoret viihtyvät, oppivat ja tulevat toimeen keskenään. Koulunuorisotyö on ennalta ehkäisevää, ryhmien kanssa

Lisätiedot

Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 2010 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa WHO- Koululaistutkimus (HBSC- Study).

Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 2010 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa WHO- Koululaistutkimus (HBSC- Study). Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 1 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa 1994-1 WHO- Koululaistutkimus (HBSC- Study). Pääjohtaja Aulis Pitkälä Tiedotustilaisuus 8.8.12, Opetushallitus Osaamisen

Lisätiedot

Koulutuksellinen tasa-arvo kehittämishanke 2013-2015. Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut

Koulutuksellinen tasa-arvo kehittämishanke 2013-2015. Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut Koulutuksellinen tasa-arvo kehittämishanke 2013-2015 Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut Koulutuksellinen tasa-arvo -hankkeessa kehitetään lasten ja nuorten sekä lapsiperheiden palvelukokonaisuutta

Lisätiedot

EHO Ennaltaehkäisy, Hyvinvointi,

EHO Ennaltaehkäisy, Hyvinvointi, EHO Ennaltaehkäisy, Hyvinvointi, Osallisuus Verkostolla hyvinvointia opiskeluhyvinvointiin 2.6.2014-31.12.2015 EHO Sedussa Opiskeluhuoltoryhmien toiminnan mallintaminen (Sedun ja opetuspisteiden yhteisöllinen

Lisätiedot

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr.

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr. Hilkka Halonen toimitusjohtaja Meriva sr hilkka.halonen@meriva.com Hyvinvointi määritelmät Elintaso tulot, asuminen, työllisyys, koulutus ja terveys Yhteisyyssuhteet paikallis- ja perheyhteisyys, ystävyyssuhteet

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013 Keski-Pohjanmaa. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely

Kouluterveyskysely 2013 Keski-Pohjanmaa. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Kouluterveyskysely 2013 Keski-Pohjanmaa Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v)

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013 Kokkola. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely

Kouluterveyskysely 2013 Kokkola. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Kouluterveyskysely 2013 Kokkola Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja

Lisätiedot

Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa

Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa Kotkan perusopetuksen pajapäivä, 10.10.2015 Tuija Metso Suomen Vanhempainliitto Vanhempainyhdistysten yhteistyöjärjestö noin 1350

Lisätiedot

Koulun ja nuorisotyön yhteistyö. Kanuuna kuntien nuorisotoimenjohtajille tehdyn kyselyn tulokset Lasse Siurala ja Piia Aho 19.5.

Koulun ja nuorisotyön yhteistyö. Kanuuna kuntien nuorisotoimenjohtajille tehdyn kyselyn tulokset Lasse Siurala ja Piia Aho 19.5. Koulun ja nuorisotyön yhteistyö Kanuuna kuntien nuorisotoimenjohtajille tehdyn kyselyn tulokset Lasse Siurala ja Piia Aho 19.5.2011 1 Taustaa Kyselyn tarkoituksena oli kartoittaa kunnissa tapahtuvaa koulun

Lisätiedot

Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä

Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä Aluehallintovirastot arvioivat säännöllisesti kuntien peruspalveluja. Nuorisotoimen vuoden 2017 arviointikohteena

Lisätiedot

Nuori rikoksen uhrina ja tekijänä - miten kysyä, puuttua ja ehkäistä -seminaari

Nuori rikoksen uhrina ja tekijänä - miten kysyä, puuttua ja ehkäistä -seminaari 19.3.2018 Kanuuna, verkostopäällikkö suvi.lappalainen@lahti.fi 1 Nuori rikoksen uhrina ja tekijänä - miten kysyä, puuttua ja ehkäistä -seminaari 21.3.2018 Kunnallisen nuorisotyön Osaamiskeskus Kanuuna

Lisätiedot

Että jokainen aikuinen puuttuisi kiusaamiseen ja syrjimiseen

Että jokainen aikuinen puuttuisi kiusaamiseen ja syrjimiseen Että jokainen aikuinen puuttuisi kiusaamiseen ja syrjimiseen Kaikille kaveri -hankkeen pilottikoulujen työntekijöiden näkemyksiä oppilaiden yksinäisyyden ja kiusaamisen ehkäisemisestä 9.11.2012 Satu Tallgren

Lisätiedot

Kehittämispäivä Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut

Kehittämispäivä Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut Koulutuksellinen tasa-arvo kehittämishanke 2013-2015 Kehittämispäivä 20.8.2014 Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut Koulutuksellinen tasa-arvo -hankkeessa kehitetään lasten ja nuorten

Lisätiedot

NUORISOTYÖ KOULUSSA. Sivistyslautakunnan kokous Alavieska

NUORISOTYÖ KOULUSSA. Sivistyslautakunnan kokous Alavieska NUORISOTYÖ KOULUSSA Sivistyslautakunnan kokous 23.1.2018 Alavieska Projektityöntekijä Minna Koirikivi/OSAVA-hanke Nuoriso-ohjaaja Mari Myllylä/Alavieskan nuorisotoimi OSAVA Nuorten osallisuuden vahvistaminen

Lisätiedot

Keskustelutilaisuus: lasten ja perheiden tukeminen kirkot, uskonnolliset yhteisöt ja viranomaiset yhteistyössä Johtaja Sirkka Jakonen

Keskustelutilaisuus: lasten ja perheiden tukeminen kirkot, uskonnolliset yhteisöt ja viranomaiset yhteistyössä Johtaja Sirkka Jakonen Keskustelutilaisuus: lasten ja perheiden tukeminen kirkot, uskonnolliset yhteisöt ja viranomaiset yhteistyössä 4.10.2013 Johtaja Sirkka Jakonen Itä-Suomen aluehallintoviraston toimintaympäristö Toimialue

Lisätiedot

Liikkuva koulu aktiivisempia ja viihtyisämpiä koulupäiviä Kuvat: Liikkuva koulu / Jouni Kallio

Liikkuva koulu aktiivisempia ja viihtyisämpiä koulupäiviä  Kuvat: Liikkuva koulu / Jouni Kallio Liikkuva koulu aktiivisempia ja viihtyisämpiä koulupäiviä www.liikkuvakoulu.fi Kuvat: Liikkuva koulu / Jouni Kallio Liikkuva koulu -ohjelmassa on tärkeää lisätä liikettä ja vähentää istumista koulupäivän

Lisätiedot

Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja

Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja 12.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen fyysisen,

Lisätiedot

Matkalla Liikkuvaksi kouluksi Yhteyspäällikkö Kirsi Räty, Liikkuva koulu-ohjelma, Opetushallitus

Matkalla Liikkuvaksi kouluksi Yhteyspäällikkö Kirsi Räty, Liikkuva koulu-ohjelma, Opetushallitus Matkalla Liikkuvaksi kouluksi Yhteyspäällikkö Kirsi Räty, Liikkuva koulu-ohjelma, Opetushallitus kirsi.raty@oph.fi, www.liikkuvakoulu.fi Liikkuva koulu -ohjelman vaiheet Valtakunnallinen ohjelma, osa

Lisätiedot