Metsätalous maakuntakaavoituksessa Suunnitteluinsinööri Anne Mäkynen
|
|
- Minna Heino
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Metsätalous maakuntakaavoituksessa Suunnitteluinsinööri Anne Mäkynen
2 Maakuntakaava suunnittelujärjestelmässä VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOIT TEET MAAKUNTAKAAVA YLEISKAAVA ASEMAKAAVA Maakuntakaavan laadintaa ohjaavat maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT), joiden toteutumista kaavalla tulee edistää Maakuntakaava sisältää yleispiirteisen suunnitelman alueiden käytöstä maakunnassa. Maakuntakaavassa korostuvat valtakunnallisten, maakunnallisten ja seudullisten näkökulmien yhteensovittaminen ja huomioon ottaminen
3 MRL 28 Maakuntakaavan sisältövaatimukset Kaavaa laadittaessa on kiinnitettävä erityisesti huomiota: 1) maakunnan tarkoituksenmukaiseen alue- ja yhdyskuntarakenteeseen; 2) alueiden käytön ekologiseen kestävyyteen; 3) ympäristön ja talouden kannalta kestäviin liikenteen ja teknisen huollon järjestelyihin; 4) vesi- ja maa-ainesvarojen kestävään käyttöön; 5) maakunnan elinkeinoelämän toimintaedellytyksiin; 6) maiseman, luonnonarvojen ja kulttuuriperinnön vaalimiseen; sekä 7) virkistykseen soveltuvien alueiden riittävyyteen.
4 VATtien tehtävä Tukea ja edistää maankäyttö- ja rakennuslain yleisten tavoitteiden ja laissa määriteltyjen alueidenkäytön suunnittelun tavoitteiden saavuttamista. Keskeisimpiä näistä tavoitteista ovat kestävä kehitys ja hyvä elinympäristö. Edistää kansainvälisten sopimusten ja sitoumusten täytäntöönpanoa Suomessa sekä turvata alueidenkäytölliset edellytykset valtakunnallisille hankkeille.
5 Yleistavoitteita Alueidenkäytöllä edistetään: VAT:n tavoitteita luonnonympäristölle Elollisen ja elottoman luonnon kannalta arvokkaiden ja herkkien alueiden monimuotoisuuden säilymistä Ekologisten yhteyksien säilymistä suojelualueiden sekä tarpeen mukaan niiden ja muiden arvokkaiden luonnonalueiden välillä edistetään Luonnonvarojen kestävää hyödyntämistä siten, että turvataan luonnonvarojen saatavuus myös tuleville sukupolville Erityistavoitteita Alueidenkäytön suunnittelussa on otettava huomioon ekologisesti tai virkistyskäytön kannalta merkittävät ja yhtenäiset luonnonalueet. Alueidenkäyttöä on ohjattava siten, ettei näitä aluekokonaisuuksia tarpeettomasti pirstota.
6 Pirkanmaan maakuntakaava 2040 Pirkanmaan 2. maakuntakaava Strateginen, pitkän tähtäimen maankäytön suunnitelma Korvaa Pirkanmaan 1. maakuntakaavan ja vaihemaakuntakaavat Liikenne ja logistiikka Turvetuotanto Kattaa alueidenkäytön ja yhdyskuntarakenteen tärkeimmät osa-alueet Laaditaan koko maakunnan alueelle MAAKUNTAKAAVA 2040
7 Tavoitteet 1. Vahvistetaan maakunnan kilpailukykyä 2. Kehitetään sosiaalisesti ja ympäristön kannalta vastuullista yhdyskuntarakennetta 3. Tuetaan luonnonvarojen kestävää käyttöä ja yhdyskuntarakenteen energiatehokkuutta Erityisenä tavoitteena on korostaa maakuntakaavan strategista luonnetta! MAAKUNTAKAAVA 2040
8 Suunnitteluvaiheet ja aikataulu ALOITUSVAIHE Käynnistäminen (MKV), Ohjelmointi, OAS (MKH) GIS-pohjainen palautesovellus Selvitykset, Maankäyttövaihtoehdot Viranomaisneuvottelu VALMISTELUVAIHE Selvitykset Maankäyttövaihtoehtojen laadinta EHDOTUSVAIHE 2016 HYVÄKSYMISVAIHE Taustaselvitysten laadinta Maankäyttövaihtoehtojen arviointi Lausunnot ja mielipiteet vaihtoehdoista Kaavaluonnoksen laadinta Valmisteluaineisto (kaavaluonnos) nähtäville Lausunnot ja mielipiteet Palautteen käsittely, mahdolliset lisäselvitykset Ehdotuksen valmistelu Ehdotus nähtäville Lausunnot ja muistutukset Palautteen käsittely Ehdotuksen viimeistely Ehdotuksen hyväksyminen (MKV) MKH 8.12., 12.1., MKV Viranomaisneuvottelu OAS = osallistumis- ja arviointisuunnitelma MKV = maakuntavaltuusto MKH = maakuntahallitus 2040 MAAKUNTAKAAVA Ympäristöministeriöön vahvistettavaksi valitusmahdollisuus Ympäristöministeriö vahvistaa jatkovalitusmahdollisuus 8
9 Taustaselvitykset ja suunnitelmat Strategiset Väestö- ja työpaikkasuunnite, kehitysskenaariot Maankäyttövaihtoehdot Etelä-Pirkanmaan maankäytön rakennevaihtoehdot Palveluverkkoselvitys: keskusverkko, suuryksiköt, joukkoliikenne Työpaikka-alueselvitys MASTRA Energia ja luonnonvarat Energiahuolto; lähtökohtana toimijoiden suunnitelmat ja selvitykset Tuulivoimaselvitys POSKI (pohjavesi ja kiviainekset) Turvetuotannon alueet Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelma Puuterminaalit Tärkeät peltoalueet Ekologiset yhteydet, ekosysteemipalvelut Liikenne ja logistiikka Tampereen läntinen ratayhteys, järjestelyratapiha, 2-kehä ja vt3 Puskiainen Raideliikenteen kehittäminen: kokonaistarvetarkastelu, Jyväskylän radan kehittäminen, Porin radan jatkokehittäminen, Pori-Haapamäki Liikennetutkimus ja TALLI-päivitys Valtatiet 11 ja 12 Joukkoliikenteen terminaalit ja liityntäpysäköintiselvitys Maisema ja kulttuuriympäristö Maisema-alueet Maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt Muinaisjäännökset Ympäristöhäiriöt Lentomelualueet Ampumarata-alueet, puolustusvoimien alueet Seveso II ja III
10 Metsää koskevat merkinnät maakuntakaavassa Voimassa olevat Pirkanmaan maakuntakaavat Luo MU Turve Pirkanmaan maakuntakaava 2040 Luo MK M Turve Tuulivoima Maa-ainesotto Puuterminaalit (aines- ja energiapuulle)
11
12 Merkinnät ja määräykset Luonnon monimuotoisuuden ydinalue. Merkinnällä osoitetaan maakunnallisesti merkittäviä laajoja yhtenäisiä ja luontoarvoiltaan maakunnallisesti edustavia luontokokonaisuuksia. Alueet ovat osa maakunnan ekologista verkostoa. Merkintä ei rajoita alueen maa- ja metsätalouskäyttöä tai käyttöä vakituiseen tai lomaasumiseen. Kehittämissuositus: Maankäytön suunnittelussa ja toteuttamisessa tulee alueella huomioida luonnon monimuotoisuuden ja muiden luontoarvojen säilyminen sekä välttää luonnonympäristöjen pirstoutumista. Aluetta koskevissa suunnitelmissa ja päätöksissä tulee ottaa huomioon alueen luontoarvot.
13 Ekosysteemipalvelujen kannalta merkittävä maa- ja metsätalousalue. Merkinnällä osoitetaan maakunnallisesti merkittäviä laajoja yhtenäisiä luonnon ydinalueita tai luonnon- ja kulttuuriympäristöjen mosaiikkeja, joilla on erityinen ulkoilun ohjaamistarve. Alueet ovat osa maakunnan ekologista verkostoa, ja niiden avulla pyritään edistämään merkittävien luonnonympäristöjen kytkeytyvyyttä, säilymistä ja virkistyskäyttöä. Merkintä ei rajoita alueen maa- ja metsätalouskäyttöä tai käyttöä vakituiseen tai loma-asumiseen. Suunnittelumääräys: Alueen käytön suunnittelussa on kiinnitettävä huomiota maa- ja metsätalousmaan säilyttämiseen sekä ulkoilumahdollisuuksia parantavien polku- ja reittiverkostojen ja näihin liittyvien palveluiden järjestämismahdollisuuksiin. Maankäyttöön vaikuttavien toimenpiteiden suunnittelussa ja toteuttamisessa tulee huomioida luonnon monimuotoisuuden ja muiden luontoarvojen säilyminen sekä pyrkiä välttämään luonnonympäristöjen pirstoutumista ja luonnon ydinalueiden välisen kytkeytyvyyden heikentämistä. Kehittämissuositus: Helvetinjärven ja Seitsemisen kansallispuistoihin, Riuttaskorven virkistysmetsään ja Haukkamaan ympäristöarvometsään kytkeytyvällä MK-alueella kehitetään luontomatkailun palveluita ja edistetään toimia, jotka ylläpitävät alueen ominaislaatua sekä edesauttavat luontomatkailun toimintaedellytysten syntymistä ja säilymistä. Alueella tulee edistää virkistysreittien toteuttamista ja ylläpitoa. Alue tulee suunnitella ja toteuttaa yhtenäisenä luontomatkailukokonaisuutena.
14 Seudullisesti merkittäviä ainespuuterminaaleja 7 kpl ja energiapuuterminaaleja 9 kpl
15 Aikataulu Tavoitteena, että MKH ( ) lähettää kaavan nähtäville 5.3, jonka jälkeen kaavasta voi antaa lausuntoja ja mielipiteitä
16
17 M Maaseutualue. Merkinnällä osoitetaan alueet, jotka on ensisijaisesti tarkoitettu maa- ja metsätalouden ja niitä tukevien sivuelinkeinojen käyttöön. Alueelle suuntautuvaa asuin- ja työpaikkarakentamista on ohjattava taajamatoimintojen alueille ja kyliin. Yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa voidaan alueelle osoittaa muutakin vaikutuksiltaan paikallisesti merkittävää maankäyttöä. Suunnittelusuositus: Alueen yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa on selvitettävä ja otettava huomioon maiseman ja kulttuuriympäristön ominaispiirteet, sekä maa- ja metsätaloudellisesti, ekologisesti tai virkistyskäytön kannalta merkittävät pelto-, metsä- ja muut luontoalueet ja vältettävä niiden tarpeetonta pirstomista.
18 Kaavoitusjärjestelmä, karttamerkinnät ja metsätalous Markus Nissinen Kenttäpäällikkö MTK metsälinja Kaavoitus ja metsätalous seminaari Tampere
19 Sisältö Kaavoitusjärjestelmä Maankäyttö- ja rakennuslaki, MRL Valtakunnalliset alueidenkäytön tavoitteet, VAT Maakuntakaava Yleiskaava Asemakaava Kaavamerkinnät ja vaikutus metsätalouteen Maa- ja metsätalousvaltaiset alueet: M, MU, MY Natura 2000 verkosto: Nat Suojelualueet: S, SL Luonnon monimuotoisuuden kehittäminen: luo Virkistysalueet: V ja yhteystarvemerkintä Muut: kehittämisalueet, tuulivoima
20 Maankäyttö- ja rakennuslaki MRL ohjaa kaavoitusta tavoitteena on järjestää alueiden käyttö ja rakentaminen niin, että siinä luodaan edellytykset hyvälle elinympäristölle sekä edistetään ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää kehitystä. Varmistettava myös jokaisen osallistumismahdollisuus asioiden valmisteluun, suunnittelun laatu ja vuorovaikutteisuus, avoin tiedottaminen käsiteltävinä olevissa asioissa. Parempi alueidenkäytön maailma toimintaketjulla virkamiehet valmistelevat ja luottamusjohto päättää Huom. MAL-sopimukset: Kunta voi tehdä maankäyttösopimuksia. ei voida kuitenkaan sitovasti sopia kaavojen sisällöstä
21 Maankäytön suunnittelujärjestelmä
22 Maankäytön suunnittelujärjestelmä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT) Varmistaa valtakunnallisesti merkittävien seikkojen huomioiminen maakuntien ja kuntien kaavoituksessa Valtioneuvosto päättää Lähtökohtia eheytyvä yhteiskuntarakenne, energiahuolto ja luonnon erityiset aluekokonaisuudet MRL:n kokonaisuudistuksessa VAT:ien roolia täsmennetään Maakuntakaava Maakuntakaava sisältää yleispiirteisen suunnitelman alueiden käytöstä maakunnassa tai sen osaalueella Maakuntaliitto toteuttaa Ei aina suoraan oikeusvaikutteinen, ohjaa alempaa kaavoitusta Esimerkiksi Pirkanmaan kokonaismaakuntakaava 2040 ja Etelä-Pohjanmaan I vaihemaakuntakaava, tuulivoima
23 Maankäytön suunnittelujärjestelmä Yleiskaava Yleiskaavassa osoitetaan alueiden käytön pääpiirteet kunnassa Kunta toteuttaa Oikeusvaikutteinen, viranomaisvaikutuksen myötä ns. toteltava maakuntakaavaa Voi olla myös oikeusvaikutukseton Osayleiskaava, rantaosayleiskaava, kuntien yhteinen yleiskaava Metsälaki voimassa vain M- ja V-alueilla Asemakaava Asemakaavassa osoitetaan kunnan osa-alueen käytön ja rakentamisen järjestäminen Kunta toteuttaa Oikeusvaikutteinen, taajamissa Huom. Metsälaki voimassa vain M-alueilla
24 Kaavamerkinnät Suuri osa kaavakartoista on valkoista aluetta joka useimmiten on metsää Merkinnät joko aluemerkintöjä tai pistemäisiä kohdemerkintöjä Merkintöjen vaikutus on usein tulkinnanvaraista Ympäristöministeriön kaavaoppaat netissä (13 kpl) Konkretisoituvat metsätaloudessa kaava-alueella MRL 33 rakentamisrajoituksena tai MRL 43.2 ja 128 toimenpiderajoituksena maisematyölupa luvanvarainen ja maksullinen metsätalous
25 Aluevarausmerkinnät M: metsälain mukaiset hakkuut MU: ulkoilureittien suunnittelua MY: kulttuuri-, maisema, ympäristöarvot V: virkistys ja luonto Hiljaisuus, maisema, reitit ihmisille ja muille lajeille, uhanalaiset lajit
26 Aluevarausmerkinnät EN: esim. tuulivoimalat EO: sora, turve, maa-aineet; vesien tila S: ei erillislakia suojelun taustalla LSL 31 heikentämiskielto ELYn rajauksen jälkeen Esim. S-1 liito-orava yleiskaavassa SL: suojelu LSL nojalla Kansallis- ja luonnonpuistot, muut ls-alueet Myös LSL nojalla perustetut Natura alueet Suojelumääräys voimassa, kunnes suojelualue muodostettu, max 5 v kaavan voimaantulosta SM: muinaisjäännökset ja niiden suoja-alueet Metsätalous sallittu, muttei maanmuokkausta Muusta neuvoteltava museoviraston kanssa
27 Kaavan osa-alueen erityismerkinnät ma: ei saa vaarantaa maisema-arvoja ge: maisema ja luonto turvattava pv: lannoituskielto jne. nat: Natura alue luo: kootaan suojelu yhteen voi sisältää esim. s ja sl alueita Myös pienempinä kohteina, kuten liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan merkinnässä. Huom. reviiriä ei siis suojella. Voidaan käyttää myös ekologisina käytävinä
28 Nurmi-Sorilan osayleiskaava, Tampere Kaavan osa-alueen erityismerkinnät
29 Nurmi-Sorilan osayleiskaava M-2, MU-1 ja MY-1 sekä V alueet ovat maisematyölupavelvoitteen alla MU-alueilla ei puhuta sanaakaan ulkoilusta MY alueita 1/3 kaava-alueesta. Metsänhakkuun ohjaaminen jää mielipiteiden varaan ja aina tapauskohtaisesti. Paljon lajeihin liittyvää suojelua (s-alueet) Lepakot (slep-1), liito-orava elinpiiri käsitteellä suojellaan suuria alueita, joissa vanhentuneita ( ) tehtyjä selvityksiä S-kaavamääräykset epämääräisiä, aluetta saattavat koskea ls-lain määräykset Selitteet järkeviksi. Esimerkiksi kerrotaan, mikä alueella on kielletty. Sen jälkeen muu toiminta on alueella lakien mukaisena sallittua
30 Lopuksi Metsien käyttö on valtava mahdollisuus niistä riittää kaikille ja kaikkeen Teollisuuden tarpeet, energia, rakentaminen Hiilinielu, monimuotoisuus Virkistys, maisema, green care Kaavoittajat eivät selkeästi ymmärrä itsekään, mitä heidän tekemänsä kaava todella vaikuttaa mm. metsätalouselinkeinon harjoittamiselle MRL-uudistustyössä halutaan kaavoituksen vaikutus nykyistä voimakkaammaksi myös metsissä ja nykyisillä valkeilla alueilla Edistääkö vai rajoittaako kaavoitus järkevää metsien käyttöä ja biotalouden edistymistä?
31
32 Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT Maisematyölupa metsätaloustoimenpiteissä Pirkanmaan kunnissa, kyselytutkimuksen tulokset Metsätalous kaava-alueilla Matti Räisänen
33 Esityksen sisältö Tausta Kysely kunnille Vastaukset Päätelmät ja ehdotukset
34
35 Tausta
36 Tausta Nykytilanteesta palautetta ja kommentteja kentältä toimijoilta sääntelyä, byrokratiaa, lisätyötä, kustannuksia sekava ja epäyhtenäinen käytäntö eri kunnissa hankalat hakulomakkeet pitkä käsittelyn kestoaika kallis hinta kaavoitus lisääntyy nopeasti?
37
38 Kysely kunnille
39 Kysely kunnille 1. Tarpeellisuuden määrittäminen onko ohjeistettu ja miten? vaikutuksen vähäisyys miten määritelty ja miten arvioidaan? vanhat yleiskaava-alueet (ennen MRL 132/ )
40 Kysely kunnille 2. Hakeminen ja hinta miten ja mistä haetaan? ohjeet ja lomakkeet hakemiseen? omat määräykset MRL:n lisäksi? naapurien kuulemisen tarve? luvan hinta/hinnoittelu? hakeminen, tarpeettomaksi toteaminen, kielteinen päätös, hintojen voimaantulo määräaikainen lupa (MRL 143 lis /476) 10 vuodeksi suunnitelmalliseen metsänkäsittelyyn hinta?
41 Kysely kunnille 3. Hakemuksen käsittely ja päätös -menettely käsittelyn kestoaika? miten arvioidaan? onko ohjeistettu? kuka käsittelee/arvioi/päättää luvan myöntämisestä ja kieltämisestä? kielteisen/myönteisen päätöksen valitusmenettely?
42 Kysely kunnille 4. Tilastot kaavojen peitto kunnan alueella maisematyölupahakemusten määrä vuosittain hylkäysten, kielteisten päätösten määrä ja perusteet
43
44 Vastaukset
45 Vastaukset 1. Tarpeellisuuden määrittäminen toimitaan lain mukaan, yleiskaava-alueet - merkintä vaikutuksen vähäisyys ei ohjeistusta määritellään tapauskohtaisesti maisema-arvot kaukomaisemassa naapurit etenkin ranta-kaava-alueilla
46 Vastaukset 2. Hakeminen ja hinta (1/3) hakemuksen osoitus: rakennusvalvonta (yleensä), kaupunginpuutarhuri (2), ympäristöpäällikkö (1), ympäristösuunnittelija (1), ympäristölautakunta (1) ohjeet ja lomakkeet, ohjeet/lomakkeet yleensä netissä hakulomakkeet saatavilla parissa kunnassa vain toimistolla 5 kunnassa oma lomake maisematyöluvalle, 2 kunnassa vapaamuotoinen hakemus, lopuissa ns. 8 kunnan yhteislomake (rakennus-, toimenpide-, maisematyölupa, rasti ruutuun) tai kuntaliiton lomake (rakennus-, toimenpide-, purkamis-, maisematyölupa tai toimenpideilmoitus, rasti ruutuun) ei omia määräyksiä MRL:n lisäksi
47 Vastaukset 2. Hakeminen ja hinta (2/3) naapurien kuuleminen pääsääntöisesti aina, tapauskohtainen harkinta parissa kunnassa hinnat ja hinnoittelu vaihtelevat suuresti euroa/lupa, keskimäärin euroa hinta määritelty yleensä esim euroa riippuen valvontatyön määrästä yleensä veloitetaan vähintään puolet hinnasta vaikka lupa todetaan tarpeettomaksi tai kielteinen päätös lisävalvonta/arviointityöt hinnoiteltu lisäksi erikseen, esim. lehtikuulutukset, naapurien kuulemiset esim. erään kunnan hinta: yli 15 puuta 255 euroa, lisäksi 100 euroa/alkava hehtaari
48 Vastaukset 2. Hakeminen ja hinta (3/3) mahdollisuus määräaikaiseen lupaan 10 vuodeksi (lupa normaalisti voimassa 3 v) MRL 143 lis /476, suunnitelmallinen metsänkäsittely vain vähän tapauksia pääsääntöisesti myönteinen suhtautuminen, hintaan ei kantaa 3 kuntaa ei hyväksy
49 Vastaukset 3. Hakemuksen käsittely ja päätös -menettely käsittelyaika pääsääntöisesti 1kk lyhimmät 1-2 vkoa, pisin 3kk aika pitenee, jos epäselvyyksiä ja lisävalvontatyötä, esim. erimielisyys naapurien kanssa arviointi tapauskohtaisesti, ei ohjeistettu luvasta päättää normaalisti viranhaltija (rakennustarkastaja, ympäristöpäällikkö, kaupunginpuutarhuri, ympäristösuunnittelija), 3 kunnassa rakennus- ja ympäristölautakunta tai ympäristölautakunta valitukset: viranhaltijapäätöksistä oikaisuvaatimus lautakunnalle (laki), lautakunnan päätöksistä hallintooikeuteen
50 Vastaukset 4. Tilastot muutamia (2-20) metsätoimenpiteitä koskevia maisematyölupahakemuksia vuosittain per kunta ei hylättyjä, mutta neuvotteluja käyty ja ehtoja asetettu
51
52 PÄÄTELMÄT JA EHDOTUKSET
53 Päätelmät ja ehdotukset 1. TARPEELLISUUDEN MÄÄRITTÄMINEN (a) Sijaintitiedot. Kunta toimittaa ja päivittää vuosittain tiedot (uusista) metsäalueista, mihin vaaditaan maisematyölupa (kaavat). Naapurien kuulemistarve myös? (b) Vaikutuksen vähäisyys -tarpeellisuuden määrittäminen. Selkeät arviointi/määrittelyperusteet, ohjeistus avoimeksi. Kevyt ja nopea (max. 1 vk) menettely
54 Päätelmät ja ehdotukset 2. HAKEMINEN JA HINTA määräaikainen lupa (10v) lähtökohtana oma selkeä ja yksinkertainen hakulomake jossa selvitys toimenpiteestä (esim. kuviotiedot, käsittelytapa, - aika, pinta-ala, hakkuupoistuma, kartat) hinta kohtuulliseksi ei maksua, jos todetaan tarpeettomaksi
55 Päätelmät ja ehdotukset 3. KÄSITTELY selkeät arviointiperusteet, ohjeistus avoimesti saataville selkeästi määritelty ja lyhyt käsittelyaika Kuntien tehtävä haku- ja arviointimenettelystä yksinkertainen, jotta käsittelyn työmäärä on kunnissa vähäinen => HINTA KOHTUULLINEN JA KÄSITTELYAIKA LYHYT
56 Maisematyölupa metsätoimenpiteissä -prosessiehdotus Ilmoitus/yhteydenotto metsätoimenpiteestä kunnan viranomaiselle tarvittavat tiedot yksinkertaiset Viranomainen arvioi maisematyöluvan ja naapurien kuulemisen tarpeellisuuden käsittelyaika max 1 vko Ei tarvetta Tarvitaan Maisematyölupahakemus Viranomainen arvioi ja päättää tarkemmat tiedot, liitteet normaali käsittelyaika 1 vko Kielteinen päätös Myönteinen päätös Maisematyölupa 30 vrk Valitusmenettelyoikaisupyyntö Toimenpiteen toteutus suunnitelman mukaan
57
58
59 Kiitos Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT Projektineuvoja Matti Räisänen puh metsakeskus.fi facebook.com/suomenmetsakeskus
60
61 Suomen metsäkeskus Julkiset palvelut / Pirkanmaa Metsälaki ja lain valvonta kaavoitusalueiden metsien käsittelyssä Heikki Helin, johtava esittelijä UKK-instituutti
62 Metsälain soveltamisala Metsätalousmaaksi luettavilla alueilla, jotka tarkoitettu metsänhoitamiseen ja käyttämiseen (kaavoittamattomat alueet) Lakia ei kuitenkaan sovelleta kaava-alueilla: 1) Maankäyttö- ja rakennuslain mukaisessa kaavassa suojelualueeksi osoitetuilla alueilla 2) Asemakaava-alueilla; lukuun ottamatta maa- ja metsätalouteen osoitettuja alueita 3) Asemakaavan laatimiseksi toimenpiderajoituksessa olevilla alueilla 4) Oikeusvaikutteisten yleiskaavojen alueilla lukuun ottamatta maaja metsätalouteen ja virkistykseen osoitettuja alueita Metsälaki ei myöskään ole voimassa LsL:n mukaan muodostetuilla suojelualueilla, erämaalain mukaisilla alueilla (paitsi 12 1 mom.)
63 Kun metsälakia ei sovelleta Näillä alueilla hakkuusta ei vaadita metsänkäyttöilmoitusta 10 :n mukaisia elinympäristöjä koskevat rajoitukset eivät ole voimassa Alueilla ei ole hakkuun jälkeistä uudistamisvelvoitetta Alueelle ei voi antaa metsälain mukaista käsittelykieltoa Metsien käsittelyä ja puiden kaatoa säädetään maisematyöluvalla tai kaavamääräyksillä
64 Metsälaki ei ulotu kaikille kaavojen alueille Yleiset ja tarkennetut aluevaraukset Metsälain soveltamisala Maakuntakaava M-, MT-, MU-, MY- ja V- alueilla Yleiskaava Asemakaava SLalue V-alue V, VL, VU, VR M, MU,MT, MY M, MU,MT, MY
65 Aluevaraukset M Maa- ja metsätalousvaltainen alue - yleinen MU MY V VR SL Maa- ja metsätalousvaltainen alue, jolla on erityistä ulkoilun ohjaamistarvetta - täsmennetty Maa- ja metsätalousvaltainen alue, jolla on erityisiä ympäristöarvoja täsmennetty Virkistysalue - yleinen Retkeily- ja ulkoilualue - täsmennetty Luonnonsuojelualue erityinen aluevaraus, joka voi olla metsäisellä ja sellaiseksi jääväksi tarkoitetulla alueella
66 Kaavojen alueet, joilla metsälaki voimassa Näillä alueilla on hakkuista tehtävä metsänkäyttöilmoitus ja toimittava muutenkin metsälain mukaisesti esimerkiksi elinympäristöt huomioiden Uudistamisvelvoite on voimassa ja alueelle voidaan antaa metsälain mukainen käsittelykielto. - Metsänkäyttöilmoitus - Kasvatushakkuissa jäävän puuston vaatimus - Uudistamisvelvoite - ML 10 :n kohteet - Liito-oravailmoitukset
67 Viranomaisten edistettävä maakuntakaavan toteutumista, yleiskaavan toteutumista ei saa vaikeuttaa Koskee metsäkeskuksen viranomaistoimintaa (julkisen vallan käyttö) Kaava-alueella sovelletaan maankäyttö- ja rakennuslakia ja missä myös metsälaki on voimassa, molempia samanaikaisesti Kaavamääräykset ja metsälain vaatimukset voivat joskus olla ristiriidassa keskenään (esim. avohakkuukielto, mutta kohteella ei ML:n mukaisia luontaisen uudistamisen edellytyksiä) Tapauksissa, missä metsälain ratkaisuperiaatteet eivät sisällä tarkoituksenmukaisuusharkintaa (kysymys ns. sidotusta harkinnasta) on asia ratkaistava metsälain mukaisesti ottamatta maakunta- tai yleiskaavaa huomioon
68 Metsälain 5b :n erityiskohteet Antaa joustavuutta metsän käsittelyyn kaavojen M- ja V- alueet * Hakkuu voidaan tehdä kohteen erityisluonteen edellyttämällä tavalla, jos kohteella on erityistä merkitystä (erityishakkuu): - monimuotoisuuden säilyttämisen -- harvinaisten, erikoisten kasvi- ja eläinlajiston esiintymäpaikat - maiseman - monikäytön kannalta -- asutuksen läheisyys -- ulkoilu- virkistysalueet -- vesistöjen rantametsät -- marjastus, riista -- harjut, muut korkeat paikat -- ennallistamisalueet -- melun, tuulen torjunta yms.
69 ML 5b Tutkimus-, opetus- ja muussa erityiskäytössä oleva metsä voidaan käsitellä sen käyttötarkoituksen edellyttämällä tavalla
70 Yhteistyö kuntien ja kaupunkien kanssa /rakennus- ja kaavoitustoimi Metsälain 25 :ssä mainitaan, että metsäkeskuksen tulee olla riittävässä yhteistyössä kuntien kanssa kaavoitettavien ja kaavoitettujen alueiden osalta tämän lain maankäyttö- ja rakennuslain tavoitteiden yhteen sovittamiseksi. Esimerkiksi metsän käsittelyä koskevien kaavamääräysten suunnittelussa MY- alueen määräys: Alueella ei saa tehdä avohakkuita, metsää hoidetaan jatkuvan kasvatuksen periaatteella eikä peltoja ja rantoja rajaavaa puustoa saa kokonaan poistaa
71 Kemeratuet (= puuntuotannon kestävyyden turvaamiseksi, monimuotoisuuden ylläpitämiseksi ) Periaatteessa on mahdollista saada kaava-alueille, missä metsälakia sovelletaan, mutta.. - kaavan viranomaisvaikutus voi estää tuen myöntämisen; ei saa vaikeuttaa kaavan toteutumista - toimenpiderajoitukset ja suojelumääräykset voivat estää tuen - metsäkeskuksen harkinta / onko hanke ylipäätään taloudellisesti ja/ tai ympäristöllisesti tarkoituksenmukainen - monimuotoisuuden tukeminen (ympäristötuki, luonnonhoitohankkeet mahdollisia)
72 ELY-keskuksen rooli kaavoituksessa ja metsänkäsittelyssä Soili Ingelin Pirkanmaan ELY-keskus Rakennetun ympäristön yksikkö
73 Esityksen sisältö 1. ELY organisaationa 2. ELYn tehtävät ja rooli metsänkäsittelyssä 3. Tulevan haasteita
74 Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ELY-YLIJOHTAJA Viestintä Neuvottelukunta Johtoryhmä AHTI ICT-palvelut Strategia- ja aluekehitysyksikkö Hallintopalvelut - ryhmä Talousryhmä Hallintoyksikkö: Maksatusryhmä Oikeudelliset palvelut - ryhmä Strategia ja kumppanuudet Strategiaprosessi Toiminnan kehittäminen, prosessit ja laatu Tutkimus, tietohuolto ja ennakointi Elinkeinot, työvoima ja osaaminen Liikenne ja infrastruktuuri Ympäristö ja luonnonvarat Aluekehitys ja EU-rahoitus Asiakkuuksien kehittäminen Asiakkuusprosessi Pirkanmaan TE-toimisto
75 Toimintaa ohjaavat Yleishallinnollinen ohjaus työ- ja elinkeinoministeriö Toimialakohtainen ohjaus Liikenne- ja viestintäministeriö Maa- ja metsätalousministeriö Opetus- ja kulttuuriministeriö Sisäasiainministeriö Ympäristöministeriö Työ- ja elinkeinoministeriö Elintarviketurvallisuusvirasto (Evira) Liikennevirasto (Livi) Maaseutuvirasto (Mavi) Innovaatiorahoituskeskus Tekes Hallitusohjelma Maakunnalliset kehittämisstrategiat 4 Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
76 Strategia ja aluekehitys PIRKANMAAN ELY-KESKUS Ympäristö ja luonnonvarat vastuualue Johtaja Olli Madekivi Kehittämispäällikkö Hannu Wirola Hallintoyksikkö Viestintä Johdon assistentti Arja Suoranta Ympäristötieto Matti Saura Ympäristönsuojelu Annukka Lagerstam Rakennettu ympäristö Leena Strandén Luonnonsuojelu ja YVA Mari Rajala Vesienhoito ja vesivarat Ari Nygrén Ympäristön seuranta Näytteenottopalvelut Ympäristötiedon jakaminen Laillisuus- ja yleisen edun valvonta Ympäristönsuojelun ja jätehuollon ohjaus ja neuvonta Kestävän yhdyskuntakehityksen ja infrastruktuurin ohjaus Elinympäristön hyvän laadun turvaaminen Luonnonvarojen kestävän käytön ohjaus Luonnon monimuotoisuuden suojelu Luonnonhoito ja maisemansuojelu Vesienhoito Vesistöjen käytön ja kunnostusten ohjaus Vesihuolto Valtakunnallinen ympäristöasioiden asiakaspalvelu Valtakunnallinen jätehuollon tuottajavastuuvalvonta PIMA- hankkeet ja -edistäminen YVA/SOVAtehtävät Tulvariskien hallinta
77 Mitä tehdään?
78 Edistetään maakunnan, kaupunkiseudun ja kuntien maankäytön suunnitelmallisuutta Ohjataan maankäytön suunnittelua Varaukset lähelle ja kauas tulevaisuuteen: Asuminen, palvelut, liikenne, viherverkko, a elinkeinot Maakuntakaava, yleiskaava, asemakaavat Tavoitteena hyvä elinympäristö!
79 Yleiskaavat Pirkanmaalla
80 Miksi tehdään?
81 Taustalla lainsäädäntö: Maankäyttö- ja rakennuslaki Luonnonsuojelulaki, vesilaki, metsälaki ym. Missä kulkee laillisuuden/ laittomuuden raja?
82 Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (valtioneuvosto päättää) Edistetään elollisen ja elottoman luonnon kannalta arvokkaiden ja herkkien alueiden monimuotoisuuden säilymistä. Ekologisten yhteyksien säilymistä suojelualueiden sekä tarpeen mukaan niiden ja muiden arvokkaiden luonnonalueiden välillä edistetään. Iso kehys etenkin maakuntakaava Alueidenkäytön suunnittelussa on otettava huomioon ekologisesti tai virkistyskäytön kannalta merkittävät ja yhtenäiset luonnonalueet. Alueidenkäyttöä on ohjattava siten, ettei näitä aluekokonaisuuksia tarpeettomasti pirstota
83 Kaavojen sisältövaatimukset Kaikilla kaavatasoilla Luonnonarvojen vaaliminen erityisiä arvoja ei saa hävittää Virkistykseen soveltuvien alueiden riittävyys tulee varmistaa
84 Kaavamerkinnät ja määräykset Jos jotakin aluetta on maiseman, luonnonarvojen, rakennetun ympäristön, kulttuurihistoriallisten arvojen tai muiden erityisten ympäristöarvojen vuoksi suojeltava, kaavassa voidaan antaa sitä koskevia tarpeellisia määräyksiä (suojelumääräykset). Suojelumääräysten tulee olla maanomistajalle kohtuullisia
85 Iso asia se, mikä otetaan muuttuvan maankäytön alueeksi; M jää maa- ja metsätalouskäyttöön jatkossakin.
86 Miten tehdään?
87 Ennen vahvistettiin?!
88 Nyt ohjataan.. - Viranomaisneuvottelut ja työneuvottelut kaavoista - Vuosittaiset kehittämiskeskustelut kuntien kanssa - Koulutustilaisuudet ja infot - Lausunnot kaavoista, päätökset luvista - Neuvonta, ohjaus puhelimitse ja sähköpostitse - Kuntien päätösten seuranta, tarvittaessa puuttuminen
89 Ohjaus metsäsektorilla käytännössä Varmistetaan että: Metsäisistä alueista tehdään tarpeelliset ja riittävät selvitykset Erityisesti suojeltavat kohteet Paikallisesti arvokkaat kohteet Metsäkokonaisuus, viherverkko Kaavaan osoitetaan selvityksiä vastaavat merkinnät ja määräykset
90 Kohteista kokonaisuuksiin 1.Merkittävät kasviesiintymät Kohteista aluekokonaisuuksiin 2. Arvokkaimmat kasvillisuusalueet 3. Arvokkaimmat kokonaisuudet 4. Kaavamerkinnät
91 Metsälaki mukana tarkasteluissa
92 Maisematyölupa; mikä ja miksi?
93 Miksi maisematyölupa (MRL 128 )? Seurantaa varten: kontrolloidaan, että kaavassa asetettu (suojelu)tavoite otetaan huomioon Useinkaan ei estä toimenpidettä tärkeää on tiedostaa suojelun tavoite ja keinot - harkinnassa jo lupaa asetettaessa mukana kohtuullisuuden arviointi (kaavaratkaisu)
94 Koska maisematyölupa tarpeen (MRL 128 )? Asemakaava-alueella aina, jos vähäistä merkittävämpi toimi Yleiskaava-alueella jos erikseen asetettu
95 Koska järkevä asettaa MRL 128? - Kun kaavaa varten tehdyissä selvityksissä todettu erityinen vaalittava arvo (etenkin laissa määritetyt) - Esim. liito-oravan kulkuyhteyden turvaaminen; rajoitteena pieni, mutta asetettava laajalle metsäalueelle ei välttämättä perusteltua?
96 Metsänkäyttöilmoitus, maisematyölupa vai molemmat? Metsänkäyttöilmoitukset auttavat valvomaan metsälakia Maisematyölupahakemukset auttavat valvomaan maankäyttö- ja rakennuslakia Asemakaavan M-alueella ja yleiskaavan M- ja V-alueella, joille asetettu maisematyölupavaade, voimassa molemmat näkökulma ja käsittelijä eri!
97 ELY / Metsänkäyttöilmoitus - Jos metsänkäyttöilmoitus kohdistuu luonnonsuojelulain suojaaman lajin tai luontotyypin alueelle tai Natura-alueelle, tulee siitä ilmoittaa ELYyn - ELY tekee päätöksen liito-oravan elinympäristön vaikutuksesta hakkuuseen - (MRL:stä irrallinen menettely)
98 Kaavamerkinnät ja määräykset; - tolkkua?
99 Esimerkkejä kaavamääräyksistä
100 Kaavamääräykset vaihtelevat kunnittain ja myös tapauskohtaisesti. Pyrkimys ohjauksessa: Erityisten arvojen turvaamiseen Selkeyteen Tarkoituksenmukaisuuteen
101 Tulevaisuuden haaste: Yhteistyön kehittäminen arvoalueiden ja niitä yhdistävien verkostojen turvaamisessa
102 Tärkeää.. Tiedostaa eri lainsäädäntöjen sisällöt ja vaateet Pyrkiä yhteen sovittamaan eri lähtökohdista tulevia tavoitteita Turvata merkittävät arvot tarkoituksenmukaisella tavalla siellä missä tarpeen Pystyä harjoittamaan metsätaloutta ilman rajoituksia siellä missä estettä siihen ei ole
103 Kiitos! Kiitos! Kiitos!
104 Maisematyölupa kaava-alueella Metsäkeskuksen info-tilaisuus UKK-instituutti
105 Tampereen kaupungin organisaatio KAUPUNGINVALTUUSTO KAUPUNGINHALLITUS Keskusvaalilautakunta Tarkastuslautakunta Liiketoimintajaosto Henkilöstöjaosto PORMESTARI KONSERNIHALLINTO Konsernijohtaja Konserniohjausyksikkö Tarkastustoimikunta Sisäinen tarkastus Tilaajaryhmä Hallinto- ja talousryhmä Kaupunkikehitysryhmä Konsernipalvelut Lasten ja nuorten palvelujen lautakunta TILAAJALAUTAKUNNAT Ikäihmisten palvelujen lautakunta Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunta Osaamis- ja elinkeinolautakunta Sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunta Yhdyskuntalautakunta Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta apulaispormestari apulaispormestari apulaispormestari apulaispormestari Sopimus HYVINVOINTIPALVELUT JOHTOKUNNAT Avopalvelut Kotihoito ja asumispalvelut Sairaala- ja kuntouspalvelut Varhaiskasvatus ja perusopetus Toisen asteen koulutus Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut Sara Hildénin taidemuseo Tampereen Ateria Tampereen Infra TYTÄRYHTIÖT JA -YHTEISÖT LIIKELAITOKSET JOHTOKUNNAT Tampereen Kaupunkiliikenne Tampereen Logistiikka Tampereen Tilakeskus Tampereen Vesi Tullinkulman Työterveys Pirkanmaan Pelastuslaitos
106 Rakennusvalvonnan organisaatio Rakennustarkastaja Eija Muttonen Mattila Toimisto- ja arkistopalvelut Toimisto Sirpa M Koskinen Tarja Laurila Merja Vehmersuo Arkisto Marja Liisa Voutilainen Toni Laine Tero Mettinen Suunnittelija Emilia Tommila Kaupunkikuva Jalo Virkki Kehittämisasiat Esa Perttunen Lupa asiat Annika Alppi Titta Tamminen Annika Alppi Kaija Rask Minna Järvinen Läntinen alue Eteläinen alue Itäinen alue Pohjoinen alue Pekka Rantanen Juha Miettinen Timo Laitinen Jouni Rantala Tarkastusasiat Jyrki Ottman LVI asiat Juha Brunnila Mikko Tapiola Isto Koskinen Rakennetun ympäristön valvonta Jyrki Ottman Juha Lehtilä
107
108
109 Metsälehti talvelta
110 Maankäyttö- ja rakennuslaki MRL 128: Maisematyölupa Maisemaa muuttavaa maanrakennustyötä, puiden kaatamista tai muuta näihin verrattavaa toimenpidettä ei saa suorittaa ilman lupaa (toimenpiderajoitus): 1) asemakaava-alueella; 2) yleiskaava-alueella, jos yleiskaavassa niin määrätään; eikä 3) alueella, jolla on voimassa rakennuskielto asemakaavan laatimiseksi tai jolle yleiskaavan laatimista tai muuttamista varten on niin määrätty
111 Lupaa ei tarvita (MRL 128 jatkuu): yleis- tai asemakaavan toteuttamiseksi tarpeellisten taikka myönnetyn rakennus- tai toimenpideluvan mukaisten töiden suorittamiseen eikä vaikutuksiltaan vähäisiin toimenpiteisiin. huomioon mm. hakkuutapa, hakkuualueen koko, maisemamuutoksen suuruus ja kesto, ympäristö, sijainti, kaavatyyppi, kaavamääräys ja kaavamerkintä jos toimenpide perustuu maantielain mukaiseen hyväksyttyyn tiesuunnitelmaan tai ratalain mukaiseen hyväksyttyyn ratasuunnitelmaan. Maisematyölupaa koskevia säännöksiä ei sovelleta sellaiseen maa-ainesten ottamiseen, johon tarvitaan maa-aineslaissa tarkoitettu lupa
112 MRL 140: Maisematyöluvan edellytykset Alueella, jolla on voimassa asemakaava tai yleiskaava, maisematyölupa on myönnettävä, jollei toimenpide vaikeuta alueen käyttämistä kaavassa varattuun tarkoitukseen taikka turmele kaupunkitai maisemakuvaa. -kummankin edellytyksen täytyttävä Alueella, jolle kunta on määrännyt rakennuskiellon asemakaavan laatimista tai muuttamista varten tai jolle yleiskaavan laatimista varten on määrätty toimenpiderajoitus, lupa voidaan myöntää, jollei toimenpide tuota huomattavaa haittaa kaavan laatimiselle taikka turmele kaupunki- tai maisemakuvaa. -tarkoituksena turvata kaavoituksen kohteena olevan alueen säilyminen mahdollisimman muuttumattomana ja kaavoituksen onnistuminen
113
114 Jos lupa kaivamiseen tai louhimiseen evätään yleiskaavassa olevan erityisen määräyksen nojalla taikka asemakaava-alueella, missä kaavaa ei ole päätetty muuttaa, lunastusvelvollisuudesta on voimassa, mitä maa-aineslain 8 :ssä säädetään. Jos lupa ainesten ottamiseen on lainvoimaisesti evätty eikä maanomistaja voi käyttää maataan maaja metsätalouteen, rakentamiseen tai muuhun vastaavaan kohtuullista hyötyä tuottavaan tarkoitukseen, on kunta tai, jos alueella on luonnonsuojelun kannalta valtakunnallista merkitystä, valtio velvollinen omistajan niin vaatiessa lunastamaan alueen
115 MRL:n suhde muuhun lainsäädäntöön MRL 197 : Lupa-asiaa ratkaistaessa ja muuta viranomaispäätöstä tehtäessä on lisäksi noudatettava, mitä luonnonsuojelulaissa ja sen nojalla säädetään. Käytännössä, jos kartoitettu erityisiä luontoarvoja ->lausunto ympäristönsuojeluviranomaiselta
116 Lupamenettely MRL130 Luvun 19 säännökset rakennuslupamenettelystä koskevat soveltuvin osin maisematyölupamenettelyä Hakemus (rakennusvalvonnasta tai rakennusvalvonnan internetsivuilta, Kuntaliiton lomake) alkuperäinen allekirjoitettuna (kaikki omistajat tai muut valtakirjalla) esitetään toimenpiteen laatu ja laajuus: hakkuutyyppi, hakkuualue/kokonaisala poistettavien puiden osuus ja laji: esim. 25% hakkuualueen puustosta kuvioittainen selvitys aiotuista toimenpiteistä karttaliitteineen (kartat 3 srj) ja hakkuuseloste Valtakirja jos hakijana muu kuin maanomistaja (hakkuuoikeuden haltija)
117 Naapurien kuuleminen ilmoitettava naapurille (MRL 133 ), jollei hankkeen vähäisyys tai sijainti tai kaavan sisältö huomioon ottaen ole naapurin edun kannalta ilmeisen tarpeetonta (MRA 65 ) naapurit: maisematyöalueen sisältävään kiinteistöön/tilaan rajoittuvien tai sitä vastapäätä olevien tilojen omistajia ja haltijoita (viranomainen päättää laajuuden) kirjallisesti: myös mahdollisuus huomautuksen tekemiseen tiedotettava sopivalla tavalla samanaikaisesti hakkuualueella Lausunnot viran puolesta: kaavoitus, ympäristönsuojelu, kaupunkikuvaarkkitehti, ELY ym. Omistus- ja hallintaoikeusselvitys selvitys, jos kiinteistön omistaja ei ole sama kuin kaupungin omistajarekisterissä (huom. kuolinpesä, metsäyhtymä, yhtiöt: kaupparekisteriote/nimenkirjoitusoikeus)
118 Maisemakuva? maisemakuvan pitkäaikainen vahingoittuminen otetaan huomioon alueen käyttötarkoitus ja maisemakuvan muuttumisen kesto esim. talousmetsät: hakkuut muuttavat pääsääntöisesti aina maisemakuvaa, mitä ei metsätalouskäyttöön osoitetulla alueella voitane yksistään pitää turmeltumisena
119 Vaikutusten arviointi hakkuutapa, hakkualueen koko, sijainti (asutus, kulkureitit) alueen pääasiallinen käyttötarkoitus, kaavamääräyksen sisältö/tarkoitus (kaavaselostus, selvitykset), kaavamerkintä alueen suojeluarvot (luontoselvitykset, ympäristö, maisema) vaikutus lähi- ja kaukomaisemaan, muuttuvan alueen koko, myönteiset/kielteiset vaikutukset, muutoksen kesto haitat ehkäistävissä lupaehdoilla, MRL 141, (ehdot metsänhoidollisesti ja taloudellisesti toteutettavissa?)
120 Rakennettujen tonttien puunkaato / lupamenettely Tampereen kevennetty menettely: omalta tontiltaan voi vaikutuksiltaan vähäisissä tapauksissa kaataa puita ilman rakennusvalvonnan erillistä lupaa, kunhan - hakee kaikilta naapuritonttien haltijoilta suostumukset suunnittelemalleen puunkaatotoimenpiteelle - ja varmistaa, että puut eivät ole kaavalla suojeltuja tai muutoin maisemallisesti merkittäviä. Taloyhtiöissä edellä lueteltujen vaatimusten lisäksi: - taloyhtiön hallitus tai yhtiökokous tekee virallisen kirjatun päätöksen puiden kaatosuunnitelmasta - on suotavaa, että kaikkia taloyhtiön osakkeenomistajia kuullaan ja päätös kaatamisesta tehdään enemmistön mielipiteen mukaisena - toivottavaa kuitenkin on, että erityinen painoarvo annetaan niiden osakkeenomistajien mielipiteille, joiden pihapiirissä kaadettavaksi aiotut puut sijaitsevat
121 Kaikissa puunkaatoasioissa on toivottavaa, että naapurit pääsevät keskenään sopuun kaadettavista puista. Jos puun kaadosta on erimielisyyttä naapurien kesken, on asiasta pyydettävä rakennusvalvonnasta alueen tarkastusinsinöörin lausunto. Lausunnosta ja tarvittavasta katselmuksesta peritään taksan mukainen korvaus ( 200 ). Puiden kaatoa tulee välttää lintujen pesintäaikana Mikäli puunkaato suoritetaan ko. aikavälillä, tulee varmistua, että toimenpiteellä ei vahingoiteta alueen linnustoa. Mikäli puut halutaan kaataa em. aikavälillä on asiassa otettava yhteys ympäristösihteeri Lasse Kososeen p lisäohjeiden saamiseksi. Kaupungin vuokratonteilla olevien taloyhtiöiden puunkaadon käytännönjärjestelyistä tulee sopia kaupungin kiinteistötoimen edustajan kanssa. Yhteystiedot: Tampereen Infra, Matti Pesonen, p tai Heli Vuorilampi, p
122 Yleistä maisematyölupa 300 (4/2013) + mahd. muut kulut (lehtiilmoitus naapurien kuulemiseksi ) lupa lainvoimainen viranhaltijapäätöksessä: 2 viikkoa voimassa 3 vuotta, jatko hakemuksesta 3 vuotta kerrallaan, haettava luvan voimassaoloaikana ilmoitus päätöksestä ympäristökarttoineen toimitetaan viipymättä ELY-keskukselle (MRA 69 ) hakemuksen käsittelyaika: hakemuksen oikeellisuus, tarvittavat liitteet kunnossa, jättöaika/aiottu toimenpide valvonta: aloitusilmoitus, loppukatselmus valitusoikeus maisematyöluvasta laaja: 1. sillä, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) 2. kunnan jäsenellä (kunnan asukas; yhteisö, laitos, säätiö; se, jolla on omistusta tai hallitsee kiinteää omaisuutta kunnassa) 3. kunnalla ja naapurikunnalla, jonka maankäytön suunnitteluun päätös vaikuttaa 4. elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskuksella
123 13 Maisematyölupaa edellyttävät toimenpiteet (MRL 128 ) 1. Maisemaa muuttava maanrakennustyö (MRL ) 1200 Maa-, metsä- ja kalatalouden harjoittamista varten tapahtuvan maisemaa muuttavan rakennustyön osalta maksusta peritään vain 25 %. 2. Puiden kaataminen (MRL ) Muu näihin verrattava toimenpide (MRL ) 300 Mikäli lupahakemusta käsiteltäessä todetaan, että hanke voidaan toteuttaa ilman maisematyölupaa, on maksu asian käsittelyyn tarvittavasta työmäärästä riippuen Mikäli luvan valmistelu tai valvonta edellyttää erityisiä toimenpiteitä, peritään lisätyöstä 75 /h
124 Mistä tietoa kaavoista? yleiskaavat, isoimpia asemakaavoitettavia alueita, nähtävillä olevia kaavoja Palvelupiste Frenckell: mahdollisuus kaavojen tutkimiseen, kopion ostomahdollisuus (1-2 pv:n toimitusajalla, ~5-15 ) (Maanmittauslaitos) Tampereen osalta mm. yleiskaavat, asemakaava, luontokartoituksia
125 Rakennusvalvonta puhelin faksi Frenckellinaukio 2 B PL 487, Tampere toimisto ma - pe , arkisto ma - ke Asiakaspalvelu, Palvelupiste Frenckell palvelupiste.frenckell@tampere.fi puhelin Frenckellinaukio 2 B PL 487, Tampere ma - pe
126 Kiitos!
127 Metsätalouden toimijan käytännön näkökulmat metsätaloudesta kaava-alueilla UKK-instituutti Miika Bucktman, Mhy Pohjois-Pirkka Kiinteistöasiantuntija
128 Kaavoitus oikein toteutettuna ja käytettynä on hyvä asia maanomistajalle Kaavoitus on maankäytön suunnittelua, jossa maanomistajat ovat tasaveroisia omistustensa mukaan Kaavoitus on vuorovaikutteinen prosessi jossa maanomistajan turvana lakisääteiset valitusmahdollisuudet ja tiet 2 Kaavoituksen jälkeen alueen kiinteistöjen maankäyttö niin rajoituksineen kuin mahdollisuuksineen on selvää
129 Kaavoitustiedon käyttö ja huomioonotto päivittäisessä työssä 3 Suurin ongelma on tiedonsaannin hankaluus ja vaihtelevuus Maanomistajatkaan eivät aina tiedä omien maidensa kaavatilannetta Kiinteistörekisteriotteessa merkintä kaavasta Esim. hyvä toteutus, mutta aineistoa valitettavan rajallisesti (pl. Tre, joka edustettuna hyvin. Tosin vain YK-indeksit) Osa kaavoista on kunnissa vain paperikartoilla (varsinkin vanhemmat kaavat)
130 Metsälain voimassolo Ennen toimenpiteen aloittamista selvitettävä onko käsittelyalueella kaava voimassa ja onko siellä metsälaki voimassa? Jos on kaava, niin mikä merkintä on toimenpiteen alueella 4
131 Kaavoitusmerkinnät Erilaisia kaavamerkintojä on paljon ja monet käytännön toimenpiteiden kannalta lähellä toisiaan; M, M-1, M-2, MA, MU, MY, MY-1, S-1, S-2, SL, SL-1, SE-1, SE-2, E, E-1, EO, EA, EH, LTA, LL, LS, R, RM, V, T, TP, P, KM, C-1, C-2, C-3, A, AK, AP, A-1, luo, ym ym. 5
132 Merkinnät, korvausvelvollisuus, korvauskynnys Merkintöjen selitysten tulisi olla yksiselitteisiä -> mahd. vähän tulkinnanvaraa luvan myöntämisessä -> jos ei lupaa -> ylittyykö korvausvelvollisuus ja korvauskynnys? 6
133 Maisema Maisema-arvot ovat toki sellaisia arvoja, että niitä ei muut säädökset kuin kaava ota huomioon 7
134 suunnittelutarvetta? Suojelu, elinympäristöt LSL, Metsälaki 10, luontodirektiivi, sertifiointi jne., moni säädös jo rajaa maankäyttöä kaavan ulkopuolella ja viranomainen valvoo. Tarvitseeko kaiken olla (yleis)kaavassa erikseen vai riittäisikö muut säädökset ja M-merkintä? Kaava tulkittavissa pysyväisluonteiseksi, luonnon tila ei 8 ole sitä. Kaavoitetaanko alueita joilla ei todellista
135 Liito-orava ei kaava-alueella Liito-oravaa suojelee luontodirektiivi ja sen elinympäristön käyttöön ja hallintaan on olemassa selkeät säännöt ja toimenpiteet (YM:n ohje), maanomistajan kannalta hyvä, riittävä rajaus Ei kaavoitetulla alueella liito-oravahavainnon varmistaminen ja maastoon rajaaminen nykyään tehokas prosessi (n. 1-2kk) vrt kaava-alueella 9 maisematyölupaprosessiin
136 Liito-orava kaava-alueella Uudemmissa kaavoissa liito-oravien havainnot on merkitty kaavaan (lähes poikkeuksetta laveammin kuin YM:n ohje m2). Merkinnät yleensä SL jne., -> vaativat maisematyöluvan. Maisematyölupaa hakiessa, isommissa kunnissa on omat tehokas organisaatio, joka löytää liiturin alueet tehokkaasti 10 ja laajasti.
137 Maisematyölupa Maisematyöluvasta aiheutuu eniten toimenpiteitä ja työtä metsäammattilaiselle ->kaava konkretisoituu Lupaprosessi suhteellisen työläs, useasti hakkuu ei edes uhkaa kaavan tarkoitusta tai on kaavavaikutukseltaan pieni Naapurien kuuleminen, kuinka laajalta kuullaan? (iso 11 tila, paljon naapureita) Ei kuulla kaava-alueella koko kansaa (lehden kautta)
138 Maisematyölupa luvan hinta vaihtelee eri kuntien välillä, ->samanlainen hallinnollinen prosessi -> maanomistajat tasa-arvoisia kuntien välillä? Valmisteilla oleva keskeneräinen yleiskaava, vaaditaanko lupa ja missä -> tietävätkö maanomistajat/missä tieto? 12 Lupa tulisi vaatia vain selkeästi alueilla joissa toimenpiteet uhkaavat kaavan toteutumista
139 Kannattavuus Esimerkkinä 1 ha:n alalla normaali jaksollisen kasvatuksen ensiharvennus TULOT: kertymä 40 m3/ha, á 12 / m3 = 480 / ha MENOT: ennakkoraivaus /ha, 13 maisematyölupa -300 /ha Pienillä hakkuualoilla taloudellinen kannattavuus
140 Koko metsäsuunnitelman hakeminen yhdessä maisematyöluvassa 10 v. kerrallaan 14 Mahdollista esim. asemakaava-alueilla Sitoudutaan hoitamaan/hakkaamaan metsää suunnitelman mukaan koko suunnitelmakausi Alentaa byrokratiaa ja kustannuksia, lupaprosessi kuitenkin edessä määrävälein
141 Ydinkohdat Metsänkäsittely/-talous harvemmin uhkaa kaavan periaatteen toteutumista; edes luontoarvoissa Käytänteiden kaavoituksessa ja maisematyöluvissa tulisi olla maakunnan kunnissa enemmän yhdenvertaisia (ei missään nimessä tiukkapipoisimman ja byrokraattisimman pitäjän 15 mukaan) Kaavoitusta oikeille alueille oikean kokoisina.
142 MAISEMATYÖLUVAN ASIAKIRJAT
143 Milloin selvitettävä luvan tarpeellisuus Yleiskaavoitetut alueet (lisääntyneet viimeaikoina) Mikäli kaavamerkintä jotain muuta kuin M maa ja metsätalousvaltainen alue tai MT maatalousalue. Esim. V virkistysalue, MY maa ja metsätalousvaltainen alue, jolla on erityisiä ympäristöarvoja jne. Mikäli yleiskaava on laadintavaiheessa (kaavoituskatsaus) voi kunta/kaupunki asettaa alueelle toimenpiderajoituksen, joka voi koskea myös puiden kaatamista. Asemakaavoitetut alueet Maisematyölupa vaaditaan pääsääntöisesti aina puiden kaatamiseen. Myös ranta asemakaavat (voi ulottua useita satoja metrejä sisämaahan). Pyydä lausunto luvan tarpeellisuudesta esim. sähköpostilla ja tulosta viranomaisen vastaus kauppa asiakirjojen joukkoon
144 Maisematyölupa kaavoitetuilla alueilla Tutustu oman alueesi kaavoitustilanteeseen (vuosittain julkaistava kaavoituskatsaus löytyy kunnan/kaupungin nettisivuilta). Selvitä kunnan/kaupungin yhteyshenkilö (rakennustarkasta, ympäristösihteeri ym.) maisematyöluvan tarpeellisuuden varmistamiseksi (kannattaa aina varmistaa ennen hakemuksen laadintaa). Sovi puukaupalla maanomistajan kanssa kuka vastaa luvan valmistelusta, naapurien kuulemisesta ja hakemukseen liittyvistä kustannuksista ( ). Puukaupan voi tehdä ennen maisematyöluvan saantia muista ehto Hakkuu toteutetaan myönnettävän maisematyöluvan ehtojen mukaisesti. Ei ennakoita ennen luvan myöntämistä! Maanomistajat harvoin tuntevat kaavoituksen vaikutuksia oman kiinteistönsä metsien käsittelyyn. Käytännöt vaihtelevat voimakkaasti kuntien ja kaupunkien välillä tunne oman alueesi toimintaperiaatteet
145 Papereiden laadinta Maisematyölupahakemus Löytyy kunnan nettisivuilta tai pyydä kunnan edustajalta. Täytä tiedot ja liitä mukaan kuviokohtainen selvitys suunnitelluista hakkuista, korjuukartta, lainhuuto (tuloste karttapaikan omistajan yhteystiedoista) ja selvitys naapureille ilmoittamisesta. Maanomistaja allekirjoittaa tai oltava valtuutus hakemuksen allekirjoittamiseksi. Hakemuksen vireille tulosta ilmoitettava myös palstalla (oma harkinta ). Naapureiden kuuleminen Varmista tarvitaanko vai voiko kunnan edustaja tehdä viranhaltija päätöksen. Toimitettava kaikille rajanaapureille hakijan tai kunnan (maksaa /naapuri) toimesta. Myös kuulutus paikallislehdessä mahdollista (kunnan toimesta). Liitteeksi kuviokohtainen selvitys suunnitelluista hakkuista ja korjuukartta. Naapuri voi palauttaa lausuntonsa suoraan kuntaan, mikäli hankkeeseen on huomautettavaa (ei tarvitse jos ei huomautettavaa) Ohjeista mahdolliset tiedustelut hakemukseen kuulemispaperissa kunnan viranhaltijalle
146
147
148
149
150
151 Kuviokohtainen selvitys hakkuista tilalla Majametsä Kuvio Toimenpide Perustelu 92 Kuvion pinta-ala on 2,7ha. Alueella on kaavamerkintä MM. Kuvio on ikänsä ja järeydensä puolesta uudistuskypsää (kehitysluokka Puusto n. 100 vuotiasta valtaosin mäntyä sisältävää sekametsää. 04). Puuston kasvu on jo heikentynyt ja taloudellisesti sekä Kuviolla suoritetaan siemenpuuhakkuu. Hakkuussa kuviolle metsänhoidollisesti kuviolta on syytä poistaa vanha puusto ja luoda jätetään vähintään 30kpl/ha mäntyjä siemenpuiksi. tilalle uusi taimikko. Kuviolla kasvavat kuuset ovat liian karulla maapohjalla. Kuviolla ei ole kivisyyden vuoksi tarvetta maanpinnankäsittelyyn. Kuvion hakkuu toteutetaan siten ettei se näy Takkulantielle, Kuvio pyritään uudistamaan luontaisesti männylle. jolloin puuston poisto ei vaikuta kaukomaisemaan. Puuston poisto ei heikennä alueen virkistys tai ulkoilukäyttöä. 108 Kuvion pinta-ala on 0,9 ha. Alueella on kaavamerkintä MM. Kuvio on ikänsä ja järeydensä puolesta uudistuskypsää (kehitysluokka Puusto n. 100 vuotiasta valtaosin mäntyä sisältävää sekametsää. 04). Puuston kasvu on jo heikentynyt ja taloudellisesti sekä metsänhoidollisesti kuviolta on syytä Kuviolla suoritetaan siemenpuuhakkuu. Hakkuussa kuviolle poistaa vanha puusto ja luoda tilalle uusi taimikko. Kuviolla kasvavat jätetään vähintään 30kpl/ha mäntyjä siemenpuiksi. kuuset ovat liian karulla maapohjalla. Kuvion hakkuu toteutetaan siten Kuviolla suoritetaan maanpinnankäsittelynä äestys. ettei se näy Takkulantielle, jolloin puuston poisto ei vaikuta Kuvio pyritään uudistamaan luontaisesti ja kylvämällä männylle. kaukomaisemaan. Maanpinnankäsittelynä äestys on maapohja huomioiden metsänhoidollisesti paras vaihtoehto. Puuston poisto ei heikennä alueen virkistys tai ulkoilukäyttöä. 206 Kuvion pinta-ala on 1,2 ha. Alueella on kaavamerkintä M. Kuvio on ikänsä ja järeydensä puolesta uudistuskypsää (kehitysluokka Puusto n. 110 vuotiasta heikkokuntoista kuusta. 04). Puuston kasvu on jo heikentynyt ja taloudellisesti kuviolta on syytä Kuviolla suoritetaan uudistushakkuu. Hakkuussa kuviolle poistaa vanha puusto ja istuttaa tilalle uusi. Kuvio rajoittuu Rinnekodin jätetään vähintään 2 n. 5kpl:n koivu -tai mäntyryhmää jättöpuiksi urheilukenttään ja nykyinen kuusipuusto varjostaa ja heikentää kentän Kuvio uudistettaan laikkumätästyksellä ja rauduskoivun istutuksella. käyttöä. Vanhat lahovikaiset kuuset aiheuttavat myös turvallisuusriskin Muokkaustapana laikkumätästyksessä kaivetaan n. 20 cm kentän vieressä. Istutettavat rauduskoivut eivät kasvaessaan haittaa korkuisia mättäitä n. 2 m välein. kentän käyttöä ja parantavat alueen ulkoilu ja virkistyskäyttöä. Metsän- Alueelta kerätään myös hakkuutähteet. hoidollisesti rauduskoivun istutus on myös alueelle paras vaihtoehto
Suomen metsäkeskus. Pirkanmaan alueyksikkö. Julkiset palvelut / rahoitus- ja tarkastus
Suomen metsäkeskus Pirkanmaan alueyksikkö Julkiset palvelut / rahoitus- ja tarkastus Metsälaki ja lain valvonta kaavoitusalueiden metsien käsittelyssä Reijo Suninen, esittelijä UKK-instituutti 18.4.2013
Kaavoitusjärjestelmä, karttamerkinnät ja metsätalous
Kaavoitusjärjestelmä, karttamerkinnät ja metsätalous Kaavoitus ja metsätalous -infotilaisuus Turku 13.3.2014 Markus Nissinen Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi Sisältö Kaavoitusjärjestelmä Maankäyttö-
ELY-keskuksen rooli kaavoituksessa ja metsänkäsittelyssä. Soili Ingelin Pirkanmaan ELY-keskus Rakennetun ympäristön yksikkö
ELY-keskuksen rooli kaavoituksessa ja metsänkäsittelyssä Soili Ingelin Pirkanmaan ELY-keskus Rakennetun ympäristön yksikkö Esityksen sisältö 1. ELY organisaationa 2. ELYn tehtävät ja rooli metsänkäsittelyssä
Metsätalouden toimijan käytännön näkökulmat metsätaloudesta kaava-alueilla. UKK-instituutti MB
Metsätalouden toimijan käytännön näkökulmat metsätaloudesta kaava-alueilla UKK-instituutti 18.3.2013 MB Oma tausta Mhy Pohjois-Pirkka, kiinteistöasiantuntija Länsi-Suomen Metsätilat Oy LKV, kiinteistönvälittäjä
MRL:n toimivuusarviointi 2011-2013
Kaavoitus ja metsien käsittely MRL:n toimivuusarviointi 2011-2013 MRL tuli voimaan 1.1.2000 Arvioitu vuosina 2001 ja 2002 sekä 2005 HO: Ympäristöministeriö toteuttaa maankäyttö- ja rakennuslain uuden kokonaisarvioinnin
Johdatus maakuntakaavoitukseen Puuterminaaliseminaari 5.12.2013. Karoliina Laakkonen-Pöntys
Johdatus maakuntakaavoitukseen Puuterminaaliseminaari 5.12.2013 Karoliina Laakkonen-Pöntys Maakuntakaavoitustilanne Pirkanmaalla Ote Pirkanmaan 1. maakuntakaavasta Ote Pirkanmaan 1. vaihemaakuntakaavasta,
Maakuntavaltuusto 11.3.2013. Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys
Maakuntavaltuusto 11.3.2013 Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Maakuntakaavoitustilanne Pirkanmaalla Pirkanmaan maakuntakaava 2040 Muut suunnitelmat ja selvitykset Maakuntakaavoitusseminaari
Maakuntaliiton rooli metsien kaavoituksessa. Esa Halme, maakuntajohtaja
Maakuntaliiton rooli metsien kaavoituksessa Esa Halme, maakuntajohtaja tärkeys suojelu O2 Yhteisyys Kemia aluetalous Energia Arvonlisä Maisemaa ja kulttuuria Raaka-aine Työ Kansalliset kannustimet nautinnot
Metsätalous ja kaavoitus Suomen metsäkeskus
Metsätalous ja kaavoitus Suomen metsäkeskus Mika Salmi, Projektipäällikkö 10.10.2017 Metsätalous ja kaavoitus hanke Suomen metsäkeskus Hankeaika on 1.3.2017 31.12.2018 Hanke tukee Kansallisessa metsästrategiassa
Maankäyttö ja rakennuslain muutos sekä kaavojen oikeusvaikutukset metsätaloudessa
Maankäyttö ja rakennuslain muutos sekä kaavojen oikeusvaikutukset metsätaloudessa Ajankohtaista kaavoituksessa Suomen metsäkeskuksen kaavoituskoulutus metsäalan toimijoille Niina Riissanen 7.4.2017 10.4.2017
Ekologiset yhteydet, MRL ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Nunu Pesu ympäristöministeriö
Ekologiset yhteydet, MRL ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Nunu Pesu ympäristöministeriö 27.3.2013 Maankäyttö- ja rakennuslaki MRL 1 Lain yleinen tavoite Tämän lain tavoitteena on järjestää
YLEISKAAVA METSÄTALOUDEN OHJAAJANA Kaavoituksen vaikutukset Etelä-Suomen metsätalouteen Anne Jarva, kaavoituspäällikkö, Hyvinkää
YLEISKAAVA METSÄTALOUDEN OHJAAJANA Kaavoituksen vaikutukset Etelä-Suomen metsätalouteen 29.8.2013 Anne Jarva, kaavoituspäällikkö, Hyvinkää HYVINKÄÄ Pohjois-Uudenmaan seutukeskus Asukkaita 46 000 60 km
Maisematyöluvat. KAAVOITUS JA METSÄTALOUS Pori 9.1.2014
Maisematyöluvat KAAVOITUS JA METSÄTALOUS Pori 9.1.2014 130 Lupamenettelyn perusteet Rakennusluvan, toimenpideluvan, purkamisluvan ja maisematyöluvan ratkaisee kunnan rakennusvalvontaviranomainen. Maisematyölupa
Maisematyöluvat. Pohjois-Savon ELY keskus/leila Kantonen
Maisematyöluvat Pohjois-Savon ELY keskus/leila Kantonen 10.3.2015 Maisematyölupavelvollisuus Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 128 :n 1 momentin 1 kohdan mukaan maisemaa muuttavaa rakennustyötä, puiden
Rakentamis- ja toimenpiderajoitukset, rakennuskielto
Rakentamis- ja toimenpiderajoitukset, rakennuskielto Prof. Kai T. Kokko Lapin yliopisto, syksy 2011 Tentit 24.11. ja 26.1. Sisältö Rakentamisrajoitukset Toimenpiderajoitus Rakennuskiellot 1a Ehdollinen
METSÄTALOUS, KAAVOITUS, YMPÄRISTÖ
METSÄTALOUS, KAAVOITUS, YMPÄRISTÖ ELY-KESKUS - LAKISÄÄTEINEN ROOLI KAAVOITUKSESSA - EDISTÄÄ, OHJAA JA VALVOO KUNTIEN KAAVOITUSTA - EDUSTAA VALTION LUONNONSUOJELUVIRANOMAISTA - VALITUSOIKEUS 2 MRL: Elinkeino-,
Maankäyttö- ja rakennuslaki /132
Maankäyttö- ja rakennuslaki 5.2.1999/132 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 43 Rakentamis ja toimenpiderajoitukset Lupaa rakennuksen rakentamiseen ei saa myöntää siten, että vaikeutetaan yleiskaavan
ELY yleiskaavoituksen ohjaajana ja metsät ELYkeskuksen. Aimo Huhdanmäki Uudenmaan ELY-keskus Elinympäristöyksikön päällikkö
ELY yleiskaavoituksen ohjaajana ja metsät ELYkeskuksen näkökulmasta Aimo Huhdanmäki Uudenmaan ELY-keskus Elinympäristöyksikön päällikkö 30.8.2013 ELY:n tehtäviä (kytkös metsiin) Alueidenkäyttö, yhdyskuntarakenne
KIIHTELYSVAARAN RANTAOSAYLEISKAAVA
Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, hyväksytty valtioneuvostossa 31.11.2008 ja tulleet voimaan 1.3.2009 Alueidenkäyttötavoitteiden tehtävä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat osa maankäyttö-
Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 10.01.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Pirkanmaan 1. vaihemaakuntakaava, turvetuotanto 9.3.2012 1
Pirkanmaan 1. vaihemaakuntakaava, turvetuotanto 9.3.2012 1 Pirkanmaan 2. vaihemaakuntakaava Liikenne ja logistiikka Kaavaehdotus Julkisesti nähtävillä 21.11.-30.12.2011 Asukastilaisuudet: ti 22.11.11 Ylöjärvi,
KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE
Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-
TIEDON SIIRTYMINEN YMPÄRISTÖPÄÄTÖKSENTEOSSA
TIEDON SIIRTYMINEN YMPÄRISTÖPÄÄTÖKSENTEOSSA ASIANTUNTIJATYÖPAJA ARKTINEN KESKUS 18.3.2011 Riitta Lönnström Suunnittelujohtaja Lapin liitto Maakuntakaavan tehtävät MRL 25 Maakuntakaavassa esitetään alueidenkäytön
Kaavajärjestelmä, kaavamerkinnät ja määräykset, prosessi, osallistuminen. Heli Ek, Leila Kantonen, Pohjois-Savon ELY keskus 15.4.
Kaavajärjestelmä, kaavamerkinnät ja määräykset, prosessi, osallistuminen Heli Ek, Leila Kantonen, Pohjois-Savon ELY keskus 15.4.2015 16.4.2015 Esityksen rakenne Kaavajärjestelmä Suomessa Valtakunnalliset
Maakuntakaavat merialueilla. VELMU-seminaari Anne Savola Ympäristösuunnittelija, Satakuntaliitto
Maakuntakaavat merialueilla VELMU-seminaari 15.4.2010 Anne Savola Ympäristösuunnittelija, Satakuntaliitto Maakunnan liiton tehtävät Lakisääteinen kuntayhtymä Alueiden kehittämisviranomainen ja maakunnan
Kaavoitus ja metsätalous. Metsäseminaari Rauma 30.1.2014 Markus Nissinen Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi
Kaavoitus ja metsätaous Metsäseminaari Rauma 30.1.2014 Markus Nissinen Metsänomistajien iitto Länsi-Suomi Taustaa Kaavoituksea ohjataan maankäytön yhteensovittamista ja pääasiassa rakentamista Metsät ovat
ENO-TUUPOVAARA RANTAOSAYLEISKAAVA
Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, hyväksytty valtioneuvostossa 31.11.2008 ja tulleet voimaan 1.3.2009 Alueidenkäyttötavoitteiden tehtävä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat osa maankäyttö-
Yhteiskunnan muutospaineet: Miten metsänhoito muuttuu tulevaisuudessa?
Yhteiskunnan muutospaineet: Miten metsänhoito muuttuu tulevaisuudessa? Seminaari Metsä yhteiskunnassa suhde murroksessa? 6.11.2007 Tavoite Esityksen tavoite on tarkastella metsien käyttöä, sen perusteluita
Katsaus maakuntakaavoituksen. Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015
Katsaus maakuntakaavoituksen maailmaan Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015 Iltapäivän sisältö Mikä on Uudenmaan liitto? Entä maakuntakaava? Maakunta-arkkitehti Kristiina Rinkinen Maisema-arkkitehdin
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 2013 Sodankylä, Kakslauttasen asemakaava ja asemakaavan muutos
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 SODANKYLÄ KAKSLAUTTASEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAKSLAUTTASEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS ASEMAKAAVAKSI JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAKSLAUTTASEN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
TYÖNUMERO: E20600910.00 HÄMEENKYRÖN KUNTA ARONIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA, ARONIEMI 108-438-3-75 KUVA MAANMITTAUSLAITOS 2016 SWECO YMPÄRISTÖ OY Tampere Muutoslista VALMIS FIKIRV LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT
KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN
Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi
Ajankohtaista luonnonsuojelussa
Ajankohtaista luonnonsuojelussa Kaavoituksen ajankohtaispäivä Ruissalo 6.6.2013 Luonnonsuojeluyksikkö, ylitarkastaja Leena Lehtomaa Luontoarvot ja luonnon monimuotoisuus Luonnon monimuotoisuuden vähenemisellä
Kaavajärjestelmä ja kaavojen sisältövaatimukset. Keski-Suomen ELY-keskus
Kaavajärjestelmä ja kaavojen sisältövaatimukset Keski-Suomen ELY-keskus 19.04.2017 MRL:N YLEINEN TAVOITE (MRL 1 ) Järjestää alueiden käyttö ja rakentaminen niin, että luodaan edellytykset hyvälle elinympäristölle
Kanta-Hämeen maakuntakaava Simo Takalammi
Kanta-Hämeen maakuntakaava 2040 Simo Takalammi Maakuntakaavan merkitys MRL:n kaavajärjestelmän korkein kaavataso eli suurpiirteinen Ohjaa yleis- ja asemakaavoitusta Hyvä maakuntakaava on mahdollistava
LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA 4.4.2016 LEMIN KUNTA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 1 2 SUUNNITTELUALUEEN
Luhalahti, Iso-Röyhiö rantaosayleiskaava asukastilaisuus
Luhalahti, Iso-Röyhiö rantaosayleiskaava asukastilaisuus 17.5.2016 kaavajärjestelmä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Toimiva aluerakenne Eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu Kulttuuri-
kuusi kpl / yli 10 kpl mänty kpl / yli 10 kpl muu kpl muu kpl / yli 10 kpl
Äänekosken kaupunki Tekninen ja ympäristötoimi Saapunut /Merkitty puhelintietojen perusteella / 20 ILMOITUS PUIDEN KAADOSTA VÄHÄISENÄ TOIMENPITEENÄ HAKEMUS PUIDEN KAADON KATSELMUKSESTA VÄHÄISYYDEN ARVIOIMISEKSI
Käytännön esimerkkejä kaavoituksen vaikutuksista toimijaan. Janne Soimasuo Ympäristöpäällikkö. Metsä Group
Käytännön esimerkkejä kaavoituksen vaikutuksista toimijaan Janne Soimasuo Ympäristöpäällikkö 1 12.11.2015 Kaavoitustilanne ja tietojen saanti Kaavatietojen ajantasainen saatavuus puutteellista: yleis-
Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa. Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3.
Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3.2012 Alueidenkäytön suunnittelun tavoitteet (maankäyttö- ja rakennuslaki
ELY-keskuksen rooli rakentamisessa
ELY-keskuksen rooli rakentamisessa Rakentaminen nopeammaksi -seminaari Kuopio 7.2.2018 Kimmo Huttunen, ympäristölakimies Pohjois-Savon ELY-keskus 7.2.2018 ELY-keskuksen vastuualueet Elinkeinot, työvoima
Uudet valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VATit)
Uudet valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VATit) - kulttuuriympäristön näkökulmasta Rakennusperinnön ja korjausrakentamisen neuvottelupäivät 11.4.2018 Timo Turunen ympäristöministeriöstä Valtakunnalliset
Metsänomistajan kaavoitusapu
23 Lorem ipsum sit amet dolor estres con consequeter lorem ipsum ces lorem ipsum sit amet dolor estares. Metsänomistajan kaavoitusapu Tapio Oy 4.11.2016 1 Metsänomistajan kaavoitusapu Sisällys 1. Metsänomistaja
Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa
Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa Alueidenkäytön ajankohtaispäivä 19.4.2017 27.3.2017 Maankäyttö- ja rakennuslaki lyhyesti Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) on alueiden käyttöä ja suunnittelua
Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.2.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis-
Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 07.09.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Muonio. ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 19.12.2016 Seitap
Kaavoitus ja metsätalous, lainsäädännön ja käytännön toiminnan haasteet
Kaavoitus ja metsätalous, lainsäädännön ja käytännön toiminnan haasteet Metsätalous ja kuntakaavoitus 15.4.2015 Jarkko Partanen Rahoitus- ja tarkastuspäällikkö Suomen metsäkeskus Esityksen tavoitteita
Ylitornio. Alkkulan asemakaavan muutos Kortteli 32a OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Ylitornio Alkkulan asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.6.2016 YLITORNIO KUNTA SEITAP OY 2016 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa
Ote Pirkanmaan ensimmäisestä maakuntakaava
Kaavatilanne Kaavatilanne kiinteistöllä 418-424-0003-0088: Ote Pirkanmaan ensimmäisestä maakuntakaava 29.3.2007 Kiinteistö on suurimmalta osin maakuntakaavassa virkistysaluetta (V) ja osaltaan taajamatoimintojen
Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava
Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014
Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3. Kaavaluonnoksen selostus
Muonio VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 Kaavaluonnoksen selostus 15.03.2017 Seitap Oy 2017 1. Perus- ja tunnistustiedot Kaavan laatija: Seitap Oy, Ainonkatu 1, 96200 Rovaniemi Vastaava
OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN
OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUUN KEURUU 18.4.2012 Ritva Schiestl Ympäristölakimies Ritva Schiestl 19.4.2012 Osallistuminen ja vaikuttaminen perustuslain mukaan Kansanvaltaisuus Kansanvaltaan sisältyy
KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE
Ylitornio. Alkkulan asemakaavan Laajennus. Alkkulan teollisuusalue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Ylitornio Alkkulan asemakaavan Laajennus. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.3.2015 YLITORNIO KUNTA SEITAP OY 2015 Seitap Oy Osallistumis-
Liito-oravan suojelustatus ja asema Suomen ja EU:n lainsäädännössä suhteessa kaavoitukseen
Liito-oravan suojelustatus ja asema Suomen ja EU:n lainsäädännössä suhteessa kaavoitukseen Liito-oravat kaupunkioloissa seminaari Espoossa 11.11.2014 12.11.2014 Esityksen sisältö Liito-oravaa koskevat
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1, 2. kunnanosa, Sirkka Lounaisrinteen korttelin 965 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-
Sähköinen talousraportointi Tampereen kaupungilla
Sähköinen talousraportointi Tampereen kaupungilla Toteutus Tableau-ohjelmistolla Tampereen kaupunki Konsernihallinto, controller Riikka Hannelius 1 Tampereen kaupungin organisaatio 1.6.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO
Hakkuukuviot opaskartalla: Hanke Kolmen hakkuukuvion metsänhakkuu seuraavasti:
RINNEKOTI-SÄÄTIÖ on hakenut maisematyölupaa (2017-1309) metsänhakkuisiin kahteen kohteeseen: osoitteiden Mäenalus 15 sekä Rinnekodintie 3-7 takana oleviin metsiin (49-430-1-84, 49-430-1-85 ja 49-430-1-112).
Pirkanmaan maakuntakaava 2040. Maakuntakaavaluonnos Alue- ja yhdyskuntarakenne
Pirkanmaan maakuntakaava 2040 Maakuntakaavaluonnos Alue- ja yhdyskuntarakenne Maakuntakaavafoorumi Vanha kirjastotalo, Tampere, 19.3.2015 Maankäytön suunnittelujärjestelmä ja maakuntakaavan rooli Pirkanmaan
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää
NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251
NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.6.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja arviointisuunnitelman
Vantaanjoki-neuvottelukunnan VESI KAAVASSA SEMINAARI 25.9.2007 MAAKUNTAKAAVOITUKSEN KEINOT. ympäristösuunnittelija Lasse Rekola Uudenmaan liitto
Vantaanjoki-neuvottelukunnan VESI KAAVASSA SEMINAARI 25.9.2007 MAAKUNTAKAAVOITUKSEN KEINOT ympäristösuunnittelija Lasse Rekola Uudenmaan liitto 2 VESI MAAKUNTAKAAVASSA Seuraavassa lyhyesti: Maakuntakaavasta
Iisveden ja Miekkaveden rantaosayleiskaava
Iisveden ja Miekkaveden rantaosayleiskaava Info 20.6.2017 16.6.2017 Page 1 Suunnittelualue 16.6.2017 Page 2 16.6.2017 Page 3 Lainsäädännöllinen perusta 72 Suunnittelutarve ranta-alueella Meren tai vesistön
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaavamuutos (Ylä-Kittilän niitty) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi
Valtuusto 9 07.04.2014 9 S 23 Söderkullan asemakaavan eteläosan kumoaminen, ehdotus 324/10.02.03/2013 KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli
LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.
LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie
HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi
HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.1.2019 AK 263 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja
Metsätalouden huomioiminen kaavoituksessa. Metsäkeskus SEINÄJOEN KAUPUNKI JYRKI KUUSINEN YLEISKAAVAPÄÄLLIKKÖ
Metsätalouden huomioiminen kaavoituksessa Metsäkeskus 14.10.2016 SEINÄJOEN KAUPUNKI JYRKI KUUSINEN YLEISKAAVAPÄÄLLIKKÖ Tapahtumien kaupunki tänään tilastoissa - 62 000 asukasta - Voimakas kasvu 1-1,5%
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.
Posio HIMMERKIN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Posio HIMMERKIN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 05.04.2018 Seitap Oy 2018 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)
KITTILÄN KUNTA 1 Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 7.12.2012 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012
HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
Liiketoiminnan ohjaus Tampereen kaupungissa
Liiketoiminnan ohjaus Tampereen kaupungissa Valtuuston koulutus 22. 23.1.2013 Liiketoiminnan kehitysjohtaja Kristiina Michelsson 22.1.2013 Liiketoiminnan ohjaus 2 Tampereen kaupunkikonsernin tytäryhteisöjä
Kaavoituksen metsäapu
23 Lorem ipsum sit amet dolor estres con consequeter lorem ipsum ces lorem ipsum sit amet dolor estares. Kaavoituksen metsäapu Tapio Oy 24.1.2018 1 Kaavoituksen metsäapu Sisällys 1. Metsät kunnan elinvoimatekijänä
Seitap Oy 2016 Pello, Pellon asemakaava Kirkon kortteli. Pellon asemakaava Kirkon kortteli. ASEMAKAAVAN SELOSTUS (Luonnosvaihe)
Pellon asemakaava Kirkon kortteli ASEMAKAAVAN SELOSTUS 12.4.2016 (Luonnosvaihe) Pellon kunta Seitap Oy 2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Kaavan laatija: Seitap Oy, Ainonkatu 1, 96200 Rovaniemi Vastaava
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti
Simo Maksniemen asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.06.2014
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Simo Maksniemen asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.06.2014 Seitap Oy 2014 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)
1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta
Kaavoitus ja metsätalous, lainsäädännön ja käytännön toiminnan haasteita
Kaavoitus ja metsätalous, lainsäädännön ja käytännön toiminnan haasteita Maaseutuelinkeinot ja kaavoitus Petäjävesi 11.11.2015 Juha Hiltunen Suomen metsäkeskus Esityksen tavoitteita Kuvata kaavoituksen
AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA
PÄLKÄNEEN KUNTA AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA KOSKEE OSAA KIINTEISTÖSTÄ AATILA 635-421-12-32/2 JA KIINTEISTÖÄ RANTALÄHDE 635-421-12-35 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 09.09.2014 OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTI-
Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.2013 Seitap Oy 2013-2014 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.2013 Seitap Oy 2013-2014
SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Ehdotus 27.4.2009
SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Ehdotus 27.4.2009 NAKKILAN TAAJAMAOSAYLEISKAAVAN Tarkistaminen ja laajentaminen 2010 SATAKUNNAN ALUESUUNNITTELUN YHTEISTYÖRYHMÄ 20.1.2011 * KAAVOITUSARKKITEHTI SUSANNA ROSLÖF Satakunnan
Valtion luonnonsuojelu Östersundomissa. Östersundomin yleiskaava ja kaupunkiekologia, Helsinki Laituri, , Antti Below
Valtion luonnonsuojelu Östersundomissa Östersundomin yleiskaava ja kaupunkiekologia, Helsinki Laituri, 31.5.2011, Antti Below Taustaa Matti Vanhasen II hallituksen ohjelma (19.4.2007): Selvitetään mahdollisuudet
Luontoselvitykset ja lainsäädäntö
Luontoselvitykset ja lainsäädäntö Helsinki 16.12.2016 Ympäristölakimies Pasi Kallio Suomen luonnonsuojeluliitto ry Luontoselvitysten merkitys Hyvällä taustoituksella ja suunnittelulla voidaan säilyttää
MUISTIO. Maastokatselmus kiinteistöllä Jara
24.01.2018 MUISTIO Maastokatselmus 24.01.2019 kiinteistöllä 418 425 7 136 Jara 1. Aihe Naapurien kuulemisen yhteydessä pyydettiin järjestämään Sarapiston Kuokkalan asukasyhdistyksen puheenjohtajan Eero
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 143 25.06.2014. 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014 Poikkeaminen (LTK) / Lamperila, 419-3-117 (Suovunniementie 131) Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut
Maisema-alueet maankäytössä
Maisema-alueet maankäytössä Anna-Leena Seppälä Varsinais-Suomen ELY/ Anna-Leena Seppälä 26.11.2013 1 Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Kulttuuriympäristöä koskevien valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden
KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.11.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Anttilankuja. Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA
22.1.2018 Anttilankuja Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuva: Blom Kartta Oy ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ
Yleiskaavoitus metsäalueiden. Ismo Pölönen Oikeustieteiden laitos Itä-Suomen yliopisto
Yleiskaavoitus metsäalueiden käytön ohjauksessa Ismo Pölönen Oikeustieteiden laitos Itä-Suomen yliopisto Osahanketta koskevat julkaisut Pölönen, Ismo & Malin, Kimmo: Yleiskaavoitus metsäalueiden käytön
Esittelijä: Elinvoiman ja kaupunkikehityksen toimialajohtaja Leimi Pasi
Yksityishenkilöille 410 Hartikkalan kylän tilalle Mäkelä RN:o 1:111 myönnetyn maisematyöluvan poistaminen aiheettomana (asiavirheen korjaaminen hallintolain 50 ja 52 :ien mukaisesti) Liittyy asiahallinnan
KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-
Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015
30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3
Pirkanmaan maakuntakaava 2040 MAAKUNTAKAAVA
Pirkanmaan maakuntakaava Pirkanmaan maakuntakaava Pirkanmaan 2. maakuntakaava Strateginen, pitkän tähtäimen maankäytön suunnitelma Korvaa Pirkanmaan 1. maakuntakaavan ja vaihemaakuntakaavat Liikenne ja
Kaivostoiminta ja kiviaineshuolto kaavoituksessa ja luvituksessa - seminaari
Pohjois-Savon Kaivostoiminta ja kiviaineshuolto kaavoituksessa ja luvituksessa - seminaari maakuntakaava 2040 Kaivostoiminta ja kiviaineshuolto kaavoituksessa ja luvituksessa seminaari 15.1.2019 15.1.2019