Kaupunginvaltuusto Talousarvion ja taloussuunnitelman laadintaohjeet vuosille / /2014
|
|
- Kalevi Keskinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kaupunginvaltuusto Talousarvion ja taloussuunnitelman laadintaohjeet vuosille / /2014 KV 28 Kuntalain mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kun nal le seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio. Samanaikaisesti valtuus ton on hyväksyttävä vähintään kolmea vuotta koskeva ta lous suun ni telma. Talousarvio on samalla suunnittelukauden ensimmäinen vuosi. Talous suun ni tel man ja talousarvion valmistelusta vastaa kaupunginhallitus. Yleinen taloudellinen tilanne Kansantalouden kehitysnäkymiä varjostavat euroalueen jatkuva fi nans sikrii si ja talouden taantuma. Suomessa taantuma on jatkunut jo useita vuosia. Valtionvarainministeriön arvioiden mukaan talous kääntyy hitaaseen kas vuun vuonna 2014 ja kasvaa lähivuosina runsaan prosentin vuo si vauhdil la. Julkisessa taloudessa on kuluneella hallituskaudella tehty merkittäviä kuntien tulopohjaa leikkaavia päätöksiä. Suuret valtionosuusleikkaukset ja viime marraskuun rakennepaketti ovat osoittaneet, että merkittävä osa jul kisen talouden sopeutustoimista kohdistuu kuntiin. Verorahoitus Kauniaisten valtionosuudet ovat kahden vuoden aikana alentuneet 1,8 miljoo naa euroa, ja pienenevät edelleen toteutettavan val tion osuus uu dis tuksen johdosta noin 1,4 miljoonaa euroa vuosina Hallituksen maaliskuun 2014 kehyspäätöksen mukaan kiin teis tö ve ro tukses sa korotetaan yleisen kiinteistöveroprosentin ala- ja ylärajoja 0,2 % -yksi köl lä vuodesta Lisäksi vakituisen asuinrakennuksen kiin teis tö ve ropro sen tin ala- ja ylärajoja korotetaan 0,05 % -yksiköllä. Näistä toi men pi teistä aiheutuva verotulojen lisäys vähennetään kunnan peruspalvelujen valtion osuu des ta. Kauniaisissa on perinteisesti sovellettu alarajojen veroprosentteja kiin teistö ve ro tuk ses sa. Alarajojen nosto aiheuttaa siksi kiinteistöverotuksen ki risty mis tä noin 0,8 miljoonalla eurolla. Lisätuloja vastaava määrä vä hen netään kaupungin valtionosuuksista. Kaupungin verotulot kasvoivat 3,3 % vuonna 2013 osittain tilitysteknisistä syis tä. Kuluvana vuonna verotulot kasvanevat hitaammin, noin 2 %. Kunnallisverosta kertyvät tulot arvioidaan kasvavan Kauniaisissa ensi vuon na noin 4 % ja noin 3 % vuosina suotuisan väestö- ja tulo ke hi tyk sen johdosta. Käyttötalous
2 Kaupungin tuottamien hyvinvointipalvelujen volyymimuutokset riippuvat ensi si jai ses ti väestön muutoksista eri ikäryhmissä. Kaupungin asukasluku kehit tyy suotuisasti. Ennusteen mukaan suurin kasvu on ikääntyneiden ryhmis sä, mikä voi nostaa terveys- ja vanhuspalvelujen kysyntää. Pienten luku mää rien vuoksi ikäryhmien toteutuneet muutokset voi poiketa mer kit täväs ti ennusteesta. Kaupungin toimintamenot kasvoivat vuoden 2013 tilinpäätöksen mukaan 4 %. Kasvu ylittää maan keskiarvon, joka ennakkotietojen mukaan oli 2,6 %. Kaupungin vuoden 2014 talousarviossa toimintamenot kasvavat edel leen 2,6 % viime vuoden tilinpäätökseen verrattuna. Kuntasektorin yleisen kustannustason oletetaan nousevan 1,1 % vuonna 2014 ja 1,2 % vuonna Kansantalouden hidas kasvu sekä julkisen talouden yleiset ta sa pai not tamis toi met luovat kunnissa yleensä ja myös Kauniaisissa tarvetta tehostaa toi min taa ja nostaa palvelutuotannon tuottavuutta. Pääkaupunkiseudun kau pun geis sa ja kuntayhtymissä asetetut tavoitteet tuottavuuden nousulle on 1-2 % /vuosi. Valtakunnallisessa peruspalveluohjelmassa esitetyn arvion mukaan kun tasek to rin henkilöstön lukumäärä pysyy vakiona vuoden 2011 tasolla vuoteen Kuntien tehtävien laajentuessa tämä merkitsee toiminnan tehos ta mis ta. Kauniaisissa on vuosina 2012 ja 2013 perustettu 15 uutta vakans sia. Vuoden 2013 lopussa vakanssien lukumäärä oli 689. Villa Bredan laajennuksen valmistuttua tarvitaan sen palvelutoiminnan yl läpi tä mi sek si arviolta jopa 50 uutta vakanssia. Tämän merkittävän hen ki löstö li säyk sen kustannukset voidaan vain osittain kattaa vähentyneillä os topal ve luil la ja korotetuilla palvelumaksuilla. Kaunisten kaupunki tuottaa laadukkaat palvelut asukkailleen, mikä myös nä kyy keskimääräistä korkeampina kustannuksina. Kaupungin tulee asettaa omalle toiminnalleen samat tuottavuustavoitteet kuin naapurikunnat, jot ta kustannuserot näihin nähden eivät kasvaisi. Käyttömenojen hil lit se minen nostaa myös suunnittelukauden raskaiden investointien oman tu lo rahoi tuk sen osuutta. Helsingin ja uudenmaan sairaanhoitopiirille maksettavat eri kois sai raan hoidon menot ovat viime vuosina ylittäneet kuntayhtymän talousarvion laa dinta vai hees sa ilmoitetut ennakkoarviot. Mahdollisen alibudjetoinnin vält tä misek si talousarvioon otetaan edellisien vuo sien toteutumaan perusteella arvioi tu määräraha. Toimialat laativat talousarvion valmistelun yhteydessä hen ki lös tö mi toi tuksen kehitystä koskeva määrällinen arvio suunnitelmakaudella (3 v.) Suunnitelmien tulee sisältää työyksikkökohtainen arvio henkilöstön vaih tuvuu des ta ml. eläköityminen sekä henkilöstön määrästä ja osaamista suhtees sa toimintaan ja palvelutuotannon tavoitteisiin. Hen ki lös tö suun nit te lussa huomioidaan toiminnalle mahdollisesti la ki sää tei sen mitoituksen lisäksi val ta kun nal li set suositukset ja seudullinen vertailu. Eri ammattiryhmien vä li-
3 siin työnjakoihin tulee myös kiinnittää huomiota. Sa mal la toimintaa tar kastel laan tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden sekä su ku puo li vai ku tus ten nä kökul mas ta. Lomapalkkavelan muutoksesta aiheutuneet menot, joita aikaisemmin on kir jat tu keskitetysti kaupunginhallituksen määrärahoista, kirjataan to del li sen toteutuman mukaan tulosalueille vuodesta Muutos otetaan huo mi oon vuoden 2015 raameissa ja tarvittaessa syksyllä kuluvan vuoden ta lous arvion muutoksena. Ikäryhmittäinen väestöennuste ja ulkoinen tuloslaskelma suun nit te lu kaudel le on oheismateriaalina. Investoinnit Taloussuunnitelman yhteydessä laaditaan investointiohjelma vuosille Kaupungin oma tulorahoitus investointeihin (vuosikate kor jaus erineen) on 4-5 miljoonaa euroa/vuosi. Viime vuosille budjetoidut tonttimaan myyn ti voi tot eivät ole toteutuneet. Vuosien ta lous suun ni telmaan merkitty Koivuhovin alueen myynti voi siirtyä myöhempään ajan kohtaan. Kaupungin säännönmukaiset vuosittaiset investointitarpeet, sisältäen raken nus ten ylläpitokorjaukset, liikenneväylien ja yleisten alueiden muu tostyöt sekä koneiden, kaluston ja IT-järjestelmien uusiminen ovat noin 3 milj. eu roa/vuo si. Vuonna 2013 hyväksytyssä investointiohjelmassa on säännönmukaisten in ves toin ti me no jen lisäksi muita hankkeita yhteensä 33 milj. euroa vuosille Näistä Villa Bredan laajennus muodostaa puolet, 16 milj. euroa. Kaupungin tavanomainen tulorahoitus ei riitä investointiohjelman toteut ta mi seen viiden vuoden aikana, oman tulorahoituksen lisäksi tarvitaan noin 12 milj. euroa lainaa tai poikkeuksellisia omaisuuden myyntituloja. Rakennusinvestoinneista tulee olla hyväksytty tarveselvitys ennen hankkeen sisällyttämistä investointiohjelmaan (Rakennusinvestointihankkeiden to teu tus oh je, KV ). Näihin perusteisiin nojaten KH on vahvistanut seuraavat vuoden 2015 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman valmistelua oh jaavat linjaukset: 1. Kaupunki soveltaa kiinteistöverotuksessa veroprosenttien alarajoja. Ra jo jen muutosten johdosta yleinen kiinteistöveroprosentti nousee 0,6 pro sen tis ta 0,8 prosenttiin ja vakituisen asuinrakennuksen kiin teis tö vero pro sent ti nousee 0,32 prosentista 0,37 prosenttiin. Alarajojen nos tosta kertyvät lisätulot peritään valtionosuuksien vähennyksenä valtiolle. Kunnallisverosta kertyvät verotulot perustuvat lähtökohtaisesti ny kyiseen 16,5 % verokantaan. 2. Kaupungin käyttömenot sopeutetaan veronkorotusten välttämiseksi ja pal ve lu tuo tan non tuottavuutta nostetaan.
4 Käyttötalouden osalta on laadittu toimialakohtaiset raamit joiden lasken ta pe rus tei na on käytetty vuoden 2013 toteutunut tilinpäätös. Noin 1,5 miljoonan euron tasapainottamistarve on jaettu toimialoille niiden omien ulkoisten menojen suhteessa. Lisäksi raameissa on huomioitu vuo sien 2014 ja 2015 arvioidut kuntien kustannustason muutokset ja toi mi ala koh tai set volyymimuutokset. Sosiaali- ja terveystoimen osalta esi te tään raami ilman erikoissairaanhoidon menoja. Eri kois sai raan hoidon menot on arvioitu edellisten vuosien toteutuman perusteella. 3. Kaupungin toimintoja tulee lähivuosina järjestää siten, että kaupungin hen ki lös tön kokonaislukumäärä ei kasva. Kaupunki perustaa kokonaan uu sia vakansseja seuraavan kerran kun Villa Bredan laajennus on valmis tu nut. 4. Kaupungin investoinnit toteutetaan voimassa olevan in ves toin ti oh jelman mukaan. Suunnittelukaudella ei voi toteuttaa uusia hankkeita muu toin kuin siirtämällä jo hyväksyttyjä hankkeita vuodelle 2019 tai suun nit te lu kau den ulkopuolelle. Talousarvion yhteydessä valtuusto hyväksyy myös kaupungin ke hit tä misstra te gian, joka kuluvalle valtuustokaudelle perustuu valtuuston stra te giase mi naa ris sa esille nostettuihin valtuustokauden päätöksenteon kannalta tär kei siin painopistealueisiin ja näitä toteuttaviin usein myös poik ki hal lin nolli siin toimenpiteisiin. Toimialat työstävät ja tarkentavat talousarviovuoden ta voit tei taan em. pohjalta. KH: KV merkitsee tiedoksi vuoden 2015 talousarvion ja vuosien ta lous suun ni tel man laadintaohjeet.
5 Päätös: Merkittiin tiedoksi.
Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017
Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.
Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Viitasaari
Viitasaaren kaupunginhallitus 212 31.10.2016 Viitasaaren kaupunginvaltuusto 90 07.11.2016 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Viitasaari 650/211/2016 Viitasaaren kaupunginhallitus
Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:
Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus
Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto
KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto
Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti
Sosiaali- ja terveyslautakunta 109 19.09.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 118 10.10.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 124 24.10.2017 Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma
LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA
PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 Aika: 17.05.2016 klo 18:00-19:50 Paikka: Valtuustosali LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 26 Kokouksen järjestäytyminen 3 27 Viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat (kuntalaki
HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ
Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,
Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.
Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi
Kuntayhtymänjohtajan esitys:
Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma
Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015
Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015 Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 02.11.2015 248 Kuntalain 66 :n mukaan valtuuston
Yksityisteiden hoidon järjestäminen
Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden
Vuoden 2015 keskeneräisten investointien jaksotus, vuoden 2016 investointien määrärahan korotus
Tekninen lautakunta 28 23.02.2016 Kaupunginhallitus 107 10.03.2016 Kaupunginhallitus 177 02.05.2016 Kaupunginvaltuusto 48 11.05.2016 Vuoden 2015 keskeneräisten investointien jaksotus, vuoden 2016 investointien
Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen
Perusturvalautakunta 3 20.02.2018 Kaupunginhallitus 3 05.03.2018 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2017 388/02.02.00/2016 Perla 20.02.2018 3 Valmistelija: Talouspäällikkö Päivi
Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet
Kaupunginhallitus 161 08.06.2015 Ympäristölautakunta 74 16.09.2015 Ympäristölautakunta 82 21.10.2015 Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset
Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset
Kunnanhallitus 336 12.12.2016 Valtuusto 117 21.12.2016 Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset KH 336 Vuoden 2016 taloudellisen toteutuman ennuste on laadittu ta
Kaupunginjohtajan ehdotus:
Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06
- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.
Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Kunnanvaltuusto 131 19.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016
Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178
Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston
Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto
Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.
- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.
Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016 124 Perusturvan toimintakatteen
Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.
Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon
Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien taloussuunnitelma / sivistyslautakunta
Sivistyslautakunta 72 13.09.2016 Sivistyslautakunta 84 11.10.2016 Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelma / sivistyslautakunta 259/05.051/2016 SIVLTK 13.09.2016 72 Sivistysosaston
Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016
Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 6 Tilinpäätös sekä tili- ja vastuuvapaus vuodelta 2015 KH 31.03.2016 72 Kunnanhallituksen
Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen
Perusturvalautakunta 3 21.02.2017 Kaupunginhallitus 4 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 3 27.03.2017 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2016 306/02.02.00/2015 Perla 21.02.2017 3 Valmistelija:
Perusturvalautakunta Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien tuloskortit
Perusturvalautakunta 54 28.09.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2017-2020 tuloskortit PETUR 54 Vastuualueet ovat valmistelleet vuoden 2017 talousarvioesityksen, se kä laatineet toiminnallisista ja
Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen
Kaupunginhallitus 228 20.11.2018 Kaupunginhallitus 231 21.11.2018 Kaupunginhallitus 243 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien 2019-2021 toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen 181/02.02.00/2018
Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman valmistelu
Kunnanhallitus 186 05.09.2016 Kunnanhallitus 226 31.10.2016 Kunnanhallitus 250 07.11.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelman valmistelu 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 186
Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto
Resurssivaliokunta 7 17.10.2016 Kunnanhallitus 303 31.10.2016 Valtuusto 81 07.11.2016 KIINTEISTÖVERON MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2017 1355/02.03.01/2016 RESVK 7 Valmistelija vs. talousjohtaja Tarja Lempeä (p.
Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita
Kasvun ja oppimisen 74 13.10.2016 laukun Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämääräraha KASVOPPI 13.10.2016 74 lousarviomääräysten mukaan laukuna on informoiva siten, et tä
Kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan vuoden 2019 talousarvion ja vuo sien taloussuunnitelman laadintaohjeen.
Kaupunginhallitus 258 03.09.2018 Kaupunginhallitus 366 19.11.2018 Kaupunginhallitus 370 20.11.2018 Kaupunginvaltuusto 81 17.12.2018 Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma 2019-2021 1210/03.030/2018 KHALL
Vuoden 2017 talousarvioasetelman ja talousarvion tarkistaminen
Kunnanhallitus 195 06.11.2017 Kunnanvaltuusto 39 13.11.2017 Vuoden 2017 talousarvioasetelman ja talousarvion tarkistaminen 62/02.02.00/2016 Khall 06.11.2017 195 Valmistelija: hallintojohtaja Eija Hämäläinen
TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen
---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma
Sisällysluettelo. 67 Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman investoinnit Kaupunginjohtajan tilannekatsaus 7
Naantalin kaupunki Pöytäkirja 14/2015 1 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 28.10.2015 Sisällysluettelo Sivu 67 Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman 2016-2019 investoinnit 4 68 Kaupunginjohtajan tilannekatsaus
Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: talousjohtaja Tuija Ojala, puh
Kaupunginhallitus 225 14.08.2017 Kaupunginhallitus 309 09.10.2017 Kaupunginhallitus 324 23.10.2017 Kaupunginhallitus 332 30.10.2017 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien 2019-2020 taloussuunnitelma Kh 14.08.2017
Verotulojen kehityksen en na koin ti
Kaupunginhallitus 278 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 72 09.11.2015 Vuoden 2016 tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit 491/02.03.01/2015 KH 02.11.2015 278 Yleistä Kuntalain 66 :n mukaan valtuuston
Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille
Kaupunginhallitus 310 23.11.2015 Kaupunginvaltuusto 91 07.12.2015 Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2016-2019 KH 23.11.2015 310 Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun
Vuoden 2015 arviointikertomus / Konsernihallinnon lausunto
astuslautakunta 2013-2016 32 16.11.2015 astuslautakunta 2013-2016 4 20.01.2016 astuslautakunta 2013-2016 8 09.03.2016 astuslautakunta 2013-2016 13 06.04.2016 astuslautakunta 2013-2016 18 25.05.2016 astuslautakunta
HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015
Sosiaali- ja terveysltk 146 16.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 154 30.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 166 14.10.2014 HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 713/02.02.00/2014 SOSTE
Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.
TULEVAISUUSLAUTAKUNTA 45 10.04.2018 RAKENNETUN 49 17.04.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 163 07.05.2018 KAUPUNGINHALLITUS 192 14.05.2018 Pattasten päiväkodin hankesuunnitelma 217/10.1003.100302/2018
Vuoden 2015 talousarvioehdotus ja vuosien 2015-2017 taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien 2015-2019 investointisuunnitelmaehdotus
Kaupunginvaltuusto 60 17.11.2014 Vuoden 2015 talousarvioehdotus ja vuosien 2015-2017 taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien 2015-2019 investointisuunnitelmaehdotus 570/02.02.00/2014, 544/00.02.00/2014 KV
Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari.
Kaupunginhallitus 68 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 21 17.05.2016 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 26 13.06.2016 Tilinpäätös 2015 288/02.05.01.08/2016 KH 29.03.2016 68 Kuntalain (410/2015) mukaan kunnanhallituksen
Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon
Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään
Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi
Kaupunginhallitus 133 03.03.2014 Kaupunginvaltuusto 19 17.03.2014 Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi 732/10/02/03/2011 KH 133 Valmistelijat: kaa voi tus pääl lik kö Veli Pekka Koivu, p. 0447809360,
Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:
Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"
Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:
Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon
HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017
Yhteistoimintaelin 6 26.01.2017 Henkilöstöjaosto 9 30.01.2017 Kaupunginhallitus 37 20.02.2017 Valtuusto 20 29.05.2017 HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yte 26.01.2017 6 1.1.2014
Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta
Perusturvalautakunta 6 30.08.2016 Perusturvalautakunta 4 25.09.2018 Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIAn kuntasopimusten uusiminen ja kuntarhoitus vuosille 2017-2018 / kuntarahoitus
Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.
Kunnanhallitus 117 07.05.2018 Valtuusto 55 30.05.2018 KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2017 KH 117 KUUMA-komissio 1.3.2018 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on
Vuoden 2015 arviointikertomus
astuslautakunta 2013-2016 32 16.11.2015 astuslautakunta 2013-2016 4 20.01.2016 astuslautakunta 2013-2016 8 09.03.2016 astuslautakunta 2013-2016 13 06.04.2016 astuslautakunta 2013-2016 18 25.05.2016 astuslautakunta
KIRKKONUMMEN KUNNAN TALOUDEN KEHITYS
Kunnanhallitus 253 05.06.2014 Vuoden 2015 talousarvion ja vuosien 2016-2017 talousarviosuunnitelman laadintakehys sekä talouden tasapainottamisohjelman raja-arvojen päivitys 463/02.02.00/2014 >Kunnanhallitus
Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:
Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus
Vuoden 2013 talousarvioehdotus ja vuosien 2013-2015 taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien 2013-2017 investointisuunnitelmaehdotus
Kaupunginhallitus 268 17.10.2012 Kaupunginhallitus 280 23.10.2012 Kaupunginhallitus 282 29.10.2012 Vuoden 2013 talousarvioehdotus ja vuosien 2013-2015 taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien 2013-2017 investointisuunnitelmaehdotus
Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen
Vapaa-aikalautakunta 3 12.02.2015 Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 Valmistelija: Vapaa-aikapäällikkö Anne Koivisto Kaupunginvaltuusto
KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1
KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 AIKA 16.01.2013 klo 10:00 PAIKKA Kärsämäen kunnanvirasto, Keskuskatu 14 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastus
Valmistelija: Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti:
Kunnanhallitus 140 29.08.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 49 12.12.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta 47 20.12.2016 Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 180/00.01.02/2016
Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki > tai < tai =.
Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki tai < tai =. 1 Valitse ruutuun oikea merkki tai < tai =. ------------------------------------------------------------------------------
PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/
PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 23 Kehittämistoimikunta 18.11.2015 AIKA 18.11.2015 klo 18:00-19:20 PAIKKA Pöytyän kunnanvirasto, Kyrön toimipiste ASIAT Otsikko Sivu 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kokemäen kaupungin kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2015
Kaupunginhallitus 225 27.10.2014 Kaupunginhallitus 238 03.11.2014 Kaupunginvaltuusto 66 10.11.2014 Kokemäen kaupungin kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2015 206/031/2014 KH 27.10.2014 225
Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille
Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus
Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018
Kaupunginhallitus 117 31.03.2014 Kaupunginhallitus 192 16.06.2014 Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 434/02.00/2013 Kaupunginhallitus 31.03.2014 117 Kuntalain
Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2014
Kaupunginhallitus 225 28.10.2013 Kaupunginvaltuusto 79 05.11.2013 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2014 218/1/35/2013 KHALL 28.10.2013 225 Kuntalain 66 :n mukaan viimeistään
KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA
Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat
Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016
Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto
Kirjainkiemurat - mallisivu (c)
Aa Ii Uu Ss Aa Ii Uu Ss SII-LIN VII-LI-KUP-PI I-sot, pie-net kir-jai-met, sii-li neu-voo aak-ko-set. Roh-ke-as-ti mu-kaan vaan, kaik-ki kyl-lä op-pi-vat! Ss Har-joit-te-le kir-jai-mi-a li-sää vih-koo-si.
Perusturvalautakunta Perusturvalautakunnan käyttösuunnitelma /02.02/2016. Perusturvalautakunta 4
Perusturvalautakunta 4 26.01.2016 Perusturvalautakunnan käyttösuunnitelma 2016 23/02.02/2016 Perusturvalautakunta 4 Kaupunginvaltuusto on 14.12.2015 120 hyväksynyt vuoden 2016 ta lous ar vion ja taloussuunnitelman
TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT
Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT
Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016
Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa 2014 vuoden 2015 talousarvion.
Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2015
Kunnanhallitus 411 03.11.2014 Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2015 450/02.03.00/2014 KHALL 411 Hallintojohtaja Kuntalain 66 on seuraava: Viimeistään talousarvion hyväksymisen
Valmistelija: Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti:
Kunnanhallitus 140 29.08.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 49 12.12.2016 Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 180/00.01.02/2016 Kh 29.08.2016 140 Valmistelija: Valmistelija:
Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman hyväksyminen
Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman 2013-2016 hyväksyminen 219/00.01/2013 SOS 19.11.2013 144 Keski-Suomen sairaanhoitopiiri pyytää jäsenkuntia tekemään 5.12.2013 mennessä päätöksen terveydenhuoltolain
Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016
Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 100 16.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa
Vuoden 2018 veroprosentit
Kaupunginhallitus 328 06.11.2017 Kaupunginvaltuusto 149 15.11.2017 Vuoden 2018 veroprosentit 858/02.03.02/2017 KH 06.11.2017 328 Kuntalain 111 :n mukaan viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydes sä
Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän talousarvio vuodelle 2016 ja -suunnitelma vuosille
Kunnanhallitus 488 23.11.2015 Valtuusto 127 16.12.2015 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän talousarvio vuodelle 2016 ja -suunnitelma vuosille 2016-2018 50/02.02.00/2014 1512/02.02.00/2015 Raahen seudun
Tilinpäätöstietoja vuodelta 2017
Kunnanhallitus 47 26.03.2018 Tarkastuslautakunta 4 10.04.2018 Tarkastuslautakunta 15 16.05.2018 Kunnanhallitus 92 28.05.2018 Kunnanvaltuusto 20 11.06.2018 Vuoden 2017 tilinpäätös ja toimintakertomus Kh
HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS
Hyvinvointi- ja terveyslautakunta 102 29.09.2011 HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyte 102 Hyvinvointi- ja terveystoimen talousarvion
Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3
Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 22.08.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 33 Teknisen toimen johtajan
VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN
Kunnanhallitus 114 23.10.2017 Kunnanhallitus 123 30.10.2017 Kunnanhallitus 135 06.11.2017 Kunnanhallitus 143 20.11.2017 VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2019-2022 TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus
VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET
VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Yleiset laadintaperusteet SAVUKOSKEN KUNTA Kunnan talousarvio ja taloussuunnitelma laaditaan suunnittelukaudelle 2019-2021.
Yhtymähallitus Tilinpäätös vuodelta / /2018. Yhtymähallitus
Yhtymähallitus 30 06.03.2018 Tilinpäätös vuodelta 2017 30/02.02.02.00/2018 Yhtymähallitus 06.03.2018 30 Kuntalain 64 :n mukaan kuntayhtymästä on soveltuvin osin voi massa, mitä kuntalain 13 luvussa kunnan
Valtuuston pöytäkirjan täytäntöönpano
Kaupunginhallitus 282 22.05.2017 Valtuuston pöytäkirjan 15.5.2017 täytäntöönpano KH 282 Valmistelija: hallintosihteeri Leena Heinua-Nieminen, puh. 044 7809 600 Kaupunginhallitus päättää todeta valtuuston
Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.
Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa
Periaatepäätös liikelaitosten yhtiöittämisestä ja aikataulutus
Konserni- ja 20 17.03.2014 kaupunkikehitysjaosto Kaupunginhallitus 175 24.03.2014 Kaupunginvaltuusto 34 28.04.2014 Periaatepäätös liikelaitosten yhtiöittämisestä ja aikataulutus 639/00/01/00/2010 KONKAUKE
Kunnanhallituksen on tehtävä toimintakertomuksessa tai sen anta mi sen yhteydessä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.
Kaupunginhallitus 106 20.03.2017 Tarkastuslautakunta 51 18.05.2017 Kaupunginvaltuusto 49 29.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätös KH 106 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilin pää
Vuoden 2015 talousarvion ja vuosien 2016-2017 taloussuunnitelman hyväksyminen
Kunnanhallitus 358 01.12.2014 Kunnanhallitus 396 08.12.2014 Vuoden 2015 talousarvion ja vuosien 2016-2017 taloussuunnitelman hyväksyminen 647/02.02.00/2014 Kunnanhallitus 01.12.2014 358 Valmistelija (hj):
Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.
Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet
LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2016 1
LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Lapin liiton kuntataloustyöryhmä 25.04.2016 AIKA 25.04.2016 klo 10:00-11:35 PAIKKA Lapin liiton virasto, Hallituskatu 20 B, Rovaniemi KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen
Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2015
Kaupunginhallitus 204 27.10.2014 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2015 159/1/35/2014 KHALL 204 Kuntalain 66 :n mukaan viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä
Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.
Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL
TEKNISEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVIOMUUTOSESITYKSET V / LIEKSA
Tekninen lautakunta 91 04.11.2015 Kaupunginhallitus 304 16.11.2015 Tekninen lautakunta 103 02.12.2015 TEKNISEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVIOMUUTOSESITYKSET V. 2015 / LIEKSA 448/10.100/2014 TEKLA 91 Lieksan kaupunginhallitus
Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen vuoden 2018 talousarvioesitys sekä vuosien taloussuunnitelma
Etelä-Karjalan pelastuslautakunta 45 26.10.2017 Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen vuoden 2018 talousarvioesitys sekä vuosien 2019-2021 taloussuunnitelma 869/02.02.00.00/2017 EKPELA 45 Valmistelija / lisätiedot:
Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252
Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen
Perusturvalautakunta Perusturvan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/ /2016. Perusturvalautakunta
Perusturvalautakunta 3 26.01.2017 Perusturvan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/02.02.02/2016 Perusturvalautakunta 26.01.2017 3 Kunnanvaltuusto hyväksyi 14.11.2016 120 vuoden 2017 talousarvion
Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä.
Kasvatus- ja opetuslautakunta 55 10.06.2013 Ilpo Heltimoisen ym. aloite sisäilmaongelman osaratkaisuksi 434/10.03.02.03/2013 KOLA 55 Valmistelija / lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg,
Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto
Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,
Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma /03.030/2016
Kaupunginhallitus 371 21.11.2016 Kaupunginhallitus 375 22.11.2016 Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2017-2019 879/03.030/2016 KHALL 21.11.2016 371 KunL 110 :n mukaan: Valtuuston on vuoden loppuun mennessä
Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos
Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja
OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone.
OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 21.09.2016 klo 16:00 Paikka Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone. Asiat
Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava ta lous arvio ta. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto.
Kaupunginhallitus 305 19.11.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2019-2021 410/02.02.00/2018 KH 19.11.2018 305 Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hy väk
Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille
Kaupunginhallitus 303 28.11.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2017-2019 KH 303 Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hy väk syt tä vä kunnalle seuraavaksi