Valtionavustuksilla tukea kehittämiseen Hankeryhmäkohtaiset aloitustilaisuudet klo

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valtionavustuksilla tukea kehittämiseen Hankeryhmäkohtaiset aloitustilaisuudet klo"

Transkriptio

1 Valtionavustuksilla tukea kehittämiseen Hankeryhmäkohtaiset aloitustilaisuudet klo Opiskelijahuoltolain toimeenpano tuki Uudistettujen valintaperusteiden käyttöönoton tuki Opetusneuvos Aira Rajamäki

2 Aloitustilaisuuden tavoitteet: Tukea käynnistyvien kehittämishankkeiden toteuttamista. Selkiinnyttää hankkeiden tavoitteita. Vahvistaa hankkeissa toimivien välistä yhteistyötä, verkostoitumista ja tiedonvaihtoa. Tiedottaa hankkeiden ohjauskäytännöistä ja ohjauskäynneistä sekä keskustella niihin liittyvistä yhteisistä periaatteista. Käsitellä hankkeen tulosten mallintamista. Tiedottaa hankkeiden raportoinnista.

3 Valtionavustustoiminnan tavoitteet Valtionavustuksiin osoitetut määrärahat osoitetaan vuosittain valtion talousarvioissa jaettavaksi kokeiluja kehittämistoimintaan, ei organisaation oman perustoiminnan rahoittamiseen. Tavoitteena on toteuttaa rakenteellisia uudistuksia ja pysyviä muutoksia. Hankkeet toteutetaan laajempina kokonaisuuksina (yl. verkostohankkeet) ja niissä hyödynnetään aiempien hankkeiden tuotoksia ja tuloksia. Hankkeiden välinen verkostoituminen on tärkeä varmistaa samoin kuin hankkeen elinkaaren aikainen toiminnan itsearviointi ja sen pohjalta tapahtuva parantaminen..

4 Opiskelijahuoltolain toimeenpanon tuki tavoitteet ja painopisteet Vaikuttavuustavoitteet: yhteiskunnalliset, laadulliset ja määrälliset Tavoitteena: Opiskeluhuollon kehittäminen (moniammatillisessa ja eri hallinnon alojen välisessä yhteistyössä) - Uuden oppilas- ja opiskelijahuoltolain edellyttämien palvelujen kehittäminen

5 Opiskelijahuoltolain toimeenpanon tuki tavoitteet ja painopisteet - Yhteisöllisen ja yksilökohtaisen opiskeluhuoltosuunnitelman valmisteluprosessin ja toimeenpanon tuki - Opiskelijoiden hyvinvointia edistävien opiskeluhuollon toimintamallien ja materiaalien kehittäminen ja levittäminen - Toimintamallien ja viranomaisyhteistyön kehittäminen äkillisiä kriisi-, uhka- ja vaaratilanteita varten - Opiskeluhuollon laadunvarmistukseen liittyvien koulutuksen järjestäjän omavalvonnan mallien keittäminen ja levittäminen

6 Valintaperusteet Hankkeen kustannusarvio ja aikataulun realistisuus Yhteistyöverkoston moniammatillisuus ja alaisuus Kohdejoukon ja toimenpiteiden määrittelyn selkeys ja laajuus Hankkeen toiminnan organisoinnin selkeys Yhteys perustoimintaan ja muuhun kehittämistoimintaan Aikaisemmat näytöt vastaavien hankkeiden toteutuksesta.

7 Hakukierros: kevät 2014 Valtionavustus euroa Tuli 11 hakemusta, joiden yhteissumma oli euroa 1. 6 myönteistä päätöstä ja 2. 5 kielteistä päätöstä Myönnetyt valtionavustukset euroa Laajat alueelliset tai valtakunnalliset verkostohankkeet, yksi kaksikielinen hanke Mukana useita tai kaikki koulutusalat Monialaisuus ja moniammatillisuus yhteistyössä Mukana opiskelijat ja huoltajat Kytkentä koulutuksen järjestäjän strategiaan, laatutyöhön ja perustoimintaan Hankkeen seuranta, arviointi, tulokset ja raportointi

8 Keskeiset havainnot hakukierrokselta Moniammatillisen yhteistyön/viranomaisyhteistyön toimivuus, työn ja vastuun jako opiskeluhuollon toimeenpanossa Yhteisöllisen opiskeluhuollon toimintamuotojen kehittäminen ja eri osapuolten osallisuuden vahvistaminen Yksilökohtaisen opiskeluhuollon menettelytapojen konkretisointi, matala kynnys palveluihin Yhteistyö opiskelijakunnan/opiskelijoiden kanssa Yhteistyö huoltajien kanssa.

9 Uudistettujen valintaperusteiden käyttöönoton tuki

10 Tavoitteet ja painopisteet Koulutustakuun edistäminen yhteishaun opiskelijavalintoja uudistamalla - perusopetuksen päättävät - vailla perusasteen tutkintoa ja koulutuspaikkaa olevat Uusien valintaperusteiden toimeenpano tuki Koulutuksen järjestäjän valintaprosessin kehittäminen Valtakunnallisten yhtenevien valintakokeiden kehittäminen - jokaiselle opiskelijalle soveltuva opiskelupaikka - mallien ja toimintatapojen kehittäminen opiskelijavalinnan ja valintaperusteiden käyttöönoton tueksi.

11 Valintaperusteet Kehittämisverkoston laatu ja yhteistyötahot Tulosten hyödynnettävyys Tulosten levittämissuunnitelman toteuttamiskelpoisuus

12 Hakukierros: kevät 2014 Valtionavustus: euroa Haetut valtionavustukset euroa 3 myönteistä päätöstä, joille myönnettiin yhteensä euroa -> syksyllä 2014 lisähaku, jolloin jaossa on euroa Hankkeissa: kytkentä Valma-yhteistyö ja Vakuva 2- pilotista syntyneeseen sosiaali- ja terveysalan pt:n pääsykokeen kehittämiseen, hakijoiden ja opiskelijoiden ohjauspalveluiden kehittäminen, ns. yhden luukun malli, yhteistyöverkoston hyödyntäminen valintaprosessien kehittämisessä humanistisen ja kasvatusala tutkinnoissa.

13 Ohjauskäytännöt OPH:n järjestämät tilaisuudet Verkoston järjestämät tilaisuudet Asiantuntijayhteistyö Luonnosten kommentointi verkostossa

14 Hankkeen tuotosten mallintaminen Eri hankkeissa erilaisia tuotoksia ja mallintamisen kuvauksia

15 Avustuksen käyttöaika ja raportointiaikataulu Tarkennetut toiminta- ja taloussuunnitelmat kesällä 2014 Selvityslomakkeella raportointi OPH:n Väliselvitys mennessä (jos valt.av. yli euroa) Valtionavustuksen käyttöaika myöntöpäivästä asti Loppuselvitys mennessä.

16 Hankkeesta tiedottaminen Hankkeesta tulee tiedottaa oman organisaation sisällä sen eri vaiheissa. Hankkeesta tiedotetaan ulkoisille sidosryhmille esim. hankkeen omilla www-sivuilla ja muuten hankeryhmäkohtaisesti sovituilla tavoilla. Hankkeesta tiedotettaessa sekä kaikissa sähköisissä ja painetuissa julkaisuissa/esitteissä tulee aina käyttää seuraavaa OPH-logoa Saatavissa

17 Hankkeiden esittely Kukin hanke esittelee annetun ohjeistuksen pohjalta. Hankkeen esittelyyn on käytettävissä n. 10 minuuttia. Hankkeen esittelyn pohjalta esiinnousseet kysymykset ja keskustelu.

18 Muuta hankeryhmäkohtaista asiaa

19 KIITOS!

Valtionavustuksilla tukea Opiskelijoiden hyvinvoinnin, työterveyden ja kestävän työkyvyn edistämiseen klo

Valtionavustuksilla tukea Opiskelijoiden hyvinvoinnin, työterveyden ja kestävän työkyvyn edistämiseen klo Valtionavustuksilla tukea Opiskelijoiden hyvinvoinnin, työterveyden ja kestävän työkyvyn edistämiseen 26.2.2013 klo 13.00-14.30 Aira Rajamäki aira.rajamaki@oph.fi www.oph.fi Aloitustilaisuuden tavoitteet:

Lisätiedot

Valtionavustuksilla tukea kehittämiseen Hankeryhmäkohtaiset aloitustilaisuudet klo

Valtionavustuksilla tukea kehittämiseen Hankeryhmäkohtaiset aloitustilaisuudet klo Valtionavustuksilla tukea kehittämiseen Hankeryhmäkohtaiset aloitustilaisuudet 11.9.2014 klo 12.30-15.30 Osaamisperusteisten tutkinnon perusteiden toimeenpano Oppimisympäristöjen kehittäminen ja monipuolistaminen

Lisätiedot

Maahanmuuttajien ammatillisen koulutuksen kehittäminen: valtionavustustusten käynnistämisinfo klo

Maahanmuuttajien ammatillisen koulutuksen kehittäminen: valtionavustustusten käynnistämisinfo klo Maahanmuuttajien ammatillisen koulutuksen kehittäminen: valtionavustustusten käynnistämisinfo 11.9.2014 klo 12.00-15.30 Marget.Kantosalo@oph.fi www.oph.fi Aloitustilaisuuden tavoitteita: Tukea käynnistyvien

Lisätiedot

Katsaus päättyneisiin valtionavustushakuihin ja käynnistyviin hankkeisiin sekä toimintaohjeet uusille hankkeille

Katsaus päättyneisiin valtionavustushakuihin ja käynnistyviin hankkeisiin sekä toimintaohjeet uusille hankkeille Valtionavustushankkeiden 2016 aloitusseminaari Hankeryhmät Osaamisperusteisuuden ja asiakaslähtöisyyden edistäminen ja Ammatillisen koulutuksen kansainvälistyminen Katsaus päättyneisiin valtionavustushakuihin

Lisätiedot

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014 Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014 TIEDOTUSTILAISUUS 25.2.2014 Ryhmä 3 Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpanon tuki Aira Rajamäki Opetushallituksen valtionavustustoiminta

Lisätiedot

Valtionavustuksilla tukea pääsy- ja soveltuvuuskokeiden kehittämiseen VAKUVA 2 pilotointi ja jatkokehittäminen Valtionavustushankkeiden

Valtionavustuksilla tukea pääsy- ja soveltuvuuskokeiden kehittämiseen VAKUVA 2 pilotointi ja jatkokehittäminen Valtionavustushankkeiden Valtionavustuksilla tukea pääsy- ja soveltuvuuskokeiden kehittämiseen VAKUVA 2 pilotointi ja jatkokehittäminen Valtionavustushankkeiden käynnistystilaisuus 17.2.2014 Sirkka-Liisa Kärki Yksikön päällikkö,

Lisätiedot

Valtionavustuksilla tukea merenkulkualan koulutuksen kehittämiseen klo

Valtionavustuksilla tukea merenkulkualan koulutuksen kehittämiseen klo Valtionavustuksilla tukea merenkulkualan koulutuksen kehittämiseen 26.2.2013 klo 13.00-14.30 Markku Karkama Markku.karkama@oph.fi www.oph.fi Aloitustilaisuuden tavoitteet: Tukea käynnistyvien kehittämishankkeiden

Lisätiedot

Valtionavustuksilla tukea ammatillisen koulutuksen kansainvälistymisen kehittämiseen 11.9.2013 klo 12.30-15.30

Valtionavustuksilla tukea ammatillisen koulutuksen kansainvälistymisen kehittämiseen 11.9.2013 klo 12.30-15.30 Valtionavustuksilla tukea ammatillisen koulutuksen kansainvälistymisen kehittämiseen 11.9.2013 klo 12.30-15.30 Hanna Autere Hanna.autere@oph.fi www.oph.fi Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Aloitustilaisuuden

Lisätiedot

Hanketoiminnan ohjaus ja vaikuttavuus

Hanketoiminnan ohjaus ja vaikuttavuus AMMATILLISEN PERUS- JA LISÄKOULUTUKSEN VALTIONAVUSTUSHANKKEIDEN 2014 ALOITUSTILAISUUS 11.9.2014 Hanketoiminnan ohjaus ja vaikuttavuus Opetusneuvos Vaikuttavuus Ei ole vain yhtä määritelmää siitä, mitä

Lisätiedot

HANKERYHMÄ: Osaamisperusteisuuden, yksilöllisyyden ja joustavuuden edistäminen uusien perustutkinnon perusteiden toimeenpanossa

HANKERYHMÄ: Osaamisperusteisuuden, yksilöllisyyden ja joustavuuden edistäminen uusien perustutkinnon perusteiden toimeenpanossa HANKERYHMÄ: Osaamisperusteisuuden, yksilöllisyyden ja joustavuuden edistäminen uusien perustutkinnon perusteiden toimeenpanossa Valtionavustushankkeiden 2015 KICK OFF 2.10.2015 Yli-insinööri Kati Lounema

Lisätiedot

Valtionavustukset 2013 ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen tukena. Opetusneuvos Leena Koski

Valtionavustukset 2013 ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen tukena. Opetusneuvos Leena Koski Valtionavustukset 2013 ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen tukena Opetusneuvos Leena Koski 26.02.2014 Aloitustilaisuuden tavoitteet: Tukea käynnistyvien kehittämishankkeiden toteuttamista. Selkiinnyttää

Lisätiedot

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014 Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014 TIEDOTUSTILAISUUS 25.2.2014 Ryhmä 2 Ammatillisen koulutuksen kansainvälistyminen Osaamisperusteisten tutkinnon perusteiden toimeenpano Uudistettujen

Lisätiedot

Katsaus vuoden 2013 valtionavustushankkeiden tuloksiin ja vaikuttavuuteen

Katsaus vuoden 2013 valtionavustushankkeiden tuloksiin ja vaikuttavuuteen Opetushallituksen (OKM) rahoittamien Katsaus vuoden 2013 valtionavustushankkeiden tuloksiin ja vaikuttavuuteen Opetusneuvos Leena Koski Selvitys tuloksista ja vaikuttavuudesta Selvitys liittyy Opetushallituksen

Lisätiedot

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset TIEDOTUSTILAISUUS Ryhmä 4 Sanna Penttinen ja Sanna Laiho

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset TIEDOTUSTILAISUUS Ryhmä 4 Sanna Penttinen ja Sanna Laiho Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014 TIEDOTUSTILAISUUS 25.2.2014 Ryhmä 4 Sanna Penttinen ja Sanna Laiho Opetushallituksen valtionavustustoiminta Ammatillisen koulutuksen valtionavustushankkeet

Lisätiedot

Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionavustukset 2013 TIEDOTUSTILAISUUS

Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionavustukset 2013 TIEDOTUSTILAISUUS Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionavustukset 2013 TIEDOTUSTILAISUUS 7.2.2013 Opetushallituksen valtionavustustoiminta Ammatillisen koulutuksen valtionavustushankkeet tukevat kansallisen koulutuspolitiikan

Lisätiedot

Valtionavustukset ammatillisen peruskoulutuksen kehittämiseen vuonna 2014

Valtionavustukset ammatillisen peruskoulutuksen kehittämiseen vuonna 2014 Valtionavustukset ammatillisen peruskoulutuksen kehittämiseen vuonna 2014 Tiedotustilaisuus 25.2.2014 Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillisen peruskoulutuksen

Lisätiedot

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset TIEDOTUSTILAISUUS Ryhmä 2

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset TIEDOTUSTILAISUUS Ryhmä 2 Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2015 TIEDOTUSTILAISUUS 6.2.2015 Ryhmä 2 Opetushallituksen valtionavustustoiminta Ammatillisen koulutuksen valtionavustushankkeet tukevat kansallisen

Lisätiedot

Tiedotustilaisuus Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjille

Tiedotustilaisuus Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjille Tiedotustilaisuus Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjille valtionavustuksista 19.3.2010 klo12-15 15 Avustusten hakeminen Annikki Häkkilä Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjille myönnettävät avustukset

Lisätiedot

Taustaa Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009) ja asetus (1766/2009)

Taustaa Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009) ja asetus (1766/2009) HAKUTIEDOTE 51/2011 12.4.2011 Asia HAKUTIEDOTE 2011 Yleissivistävä koulutus Tehostetun ja erityisen tuen kehittäminen Taustaa Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu

Lisätiedot

Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009) ja asetus (1766/2009)

Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009) ja asetus (1766/2009) HAKUTIEDOTE 45/2010 4.5.2010 Asia HAKUTIEDOTE 2010 Yleissivistävä koulutus Oppilaanohjauksen kehittäminen Taustaa Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009)

Lisätiedot

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2015

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2015 Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2015 TIEDOTUSTILAISUUS 6.2.2015 Ryhmä 4 painopiste 3: Opintoohjauksen ja tukipalveluiden kokonaisvaltainen kehittäminen sekä valintaperusteiden

Lisätiedot

Valtionavustukset 2014 ammatillisen peruskoulutuksen tukena

Valtionavustukset 2014 ammatillisen peruskoulutuksen tukena Valtionavustukset 2014 ammatillisen peruskoulutuksen tukena Aloitustilaisuus11.9.2014 Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillisen koulutuksen valtionavustusten

Lisätiedot

Määrärahan käyttö suunnataan perusopetuksen hankkeisiin.

Määrärahan käyttö suunnataan perusopetuksen hankkeisiin. HAKUTIEDOTE 31/2017 1 (5) HAKUTIEDOTE 2017 Yleissivistävä koulutus Kärkihanke 1: Uusi peruskoulu -ohjelma Valtion erityisavustus uuden pedagogiikan ja uusien opetussuunnitelman perusteiden mukaiseen kehittämiseen

Lisätiedot

HAKUTIEDOTE 23/ (5) Asia HAKUTIEDOTE 2017 Ammattikoulutus Osaamisperusteisuuden edistäminen ja jakaminen

HAKUTIEDOTE 23/ (5) Asia HAKUTIEDOTE 2017 Ammattikoulutus Osaamisperusteisuuden edistäminen ja jakaminen HAKUTIEDOTE 23/2017 1 (5) 13.10.2017 Asia HAKUTIEDOTE 2017 Ammattikoulutus Osaamisperusteisuuden edistäminen ja jakaminen Taustaa Säädösperusta Valtionavustuslaki (688/2001) Valtion talousarvioesitys 2017

Lisätiedot

Valtionavustukset ammatillisen peruskoulutuksen kehittämiseen vuonna 2015

Valtionavustukset ammatillisen peruskoulutuksen kehittämiseen vuonna 2015 Valtionavustukset ammatillisen peruskoulutuksen kehittämiseen vuonna 2015 Tiedotustilaisuus 6.2.2014 Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014 Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014 TIEDOTUSTILAISUUS 25.2.2014 Ryhmä 2 Ammatillisen koulutuksen kansainvälistyminen Osaamisperusteisten tutkinnon perusteiden toimeenpano Uudistettujen

Lisätiedot

Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009) ja asetus (1766/2009)

Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009) ja asetus (1766/2009) HAKUTIEDOTE 39/2010 12.4.2010 Asia HAKUTIEDOTE 2010 Yleissivistävä koulutus Tehostetun ja erityisen tuen kehittäminen Taustaa Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu

Lisätiedot

Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15

Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15 Ammatillisen peruskoulutuksen valtionavustushankkeiden aloitustilaisuus Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15 Opetusneuvos Leena.Koski@oph.fi www.oph.fi Hankkeen vaikuttavuuden

Lisätiedot

Leena Koski Opetusneuvos

Leena Koski Opetusneuvos Aloitusseminaari vuoden 2016 Ammatillisen koulutuksen laadun kehittäminen - valtionavustushankkeelle LARK 6 - Laatua ammatillisen koulutukseen arkeen, latua reformille!, 27.2.2017 Vuoden 2015 laatustrategian

Lisätiedot

Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionavustukset 2013 - TAVOITTEISTA TOIMINTAAN

Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionavustukset 2013 - TAVOITTEISTA TOIMINTAAN Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionavustukset 2013 - TAVOITTEISTA TOIMINTAAN Yleistä valtionavustuksista Valtionavustukset 2013 Huomioita Tuula Sumkin OPH Opetushallituksen valtionavustustoiminta Ammatillisen

Lisätiedot

Ammatillisen peruskoulutuksen valtionavustukset tiedotustilaisuus

Ammatillisen peruskoulutuksen valtionavustukset tiedotustilaisuus Ammatillisen peruskoulutuksen valtionavustukset 2014 - tiedotustilaisuus 25.2.2014 Laatustrategian toimeenpano Työpaikalla tapahtuva oppiminen ja ammattiosaamisen näytöt Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhankkeet

Lisätiedot

Asia HAKUTIEDOTE 2010 Ammattikoulutus Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen kehittäminen. Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjät

Asia HAKUTIEDOTE 2010 Ammattikoulutus Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen kehittäminen. Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjät HAKUTIEDOTE 1 (3) 15.11.2010 80/2010 Asia HAKUTIEDOTE 2010 Ammattikoulutus Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen kehittäminen Taustaa Valtionavustuksen määräraha Hakukelpoisuus Säädösperusta: Valtionavustuslaki

Lisätiedot

Valtionavustuksella tukea laatustrategian toimeenpanoon

Valtionavustuksella tukea laatustrategian toimeenpanoon LAATUA LAIVALLA Miten edistämme toiminnan vaikuttavuutta? ammatillisen koulutuksen laatuseminaari 22.-24.8.2012, laatuverkosto Valtionavustuksella tukea laatustrategian toimeenpanoon Opetusneuvos Leena

Lisätiedot

Valtion erityisavustus kaksikielisen opetuksen kehittämiseen ja lisäämiseen 2019

Valtion erityisavustus kaksikielisen opetuksen kehittämiseen ja lisäämiseen 2019 HAKUTIEDOTE 1 (5) Valtion erityisavustus kaksikielisen opetuksen kehittämiseen ja lisäämiseen 2019 Avustuksen käyttötarkoitus Avustuksilla on tarkoitus tukea Suomen kielikoulutuspolitiikan mukaisesti suomalaisten

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuollosta kohti uutta opiskeluhuoltoa Kansalliset kehittämispäivät Helsingin Messukeskus

Oppilas- ja opiskelijahuollosta kohti uutta opiskeluhuoltoa Kansalliset kehittämispäivät Helsingin Messukeskus Oppilas- ja opiskelijahuollosta kohti uutta opiskeluhuoltoa Kansalliset kehittämispäivät 27.- 28.11.2014 Helsingin Messukeskus 28.11.2014 Päivän teema: Opiskeluhuollon monialainen yhteistyö ja yksilökohtaisen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen strategiarahoituspäätök set 2019

Ammatillisen koulutuksen strategiarahoituspäätök set 2019 Ammatillisen koulutuksen strategiarahoituspäätök set 2019 Webinaari 10.5.2019 16.5.2019 1 Ohjelma Mika Tammilehdon alustus Vastaukset ennakkokysymyksiin Mahdollisuus esittää kysymyksiä ministeriölle ja

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä Lahti 12.4.2019 Leena Aaltonen 29.4.2019 1 Ajankohtaista - kevät 2019 Lasten ja nuorten lukemista ja lukutaitoa edistävä

Lisätiedot

AMMATTISTARTTISEMINAARI 16.-17.4.2008. Elise Virnes

AMMATTISTARTTISEMINAARI 16.-17.4.2008. Elise Virnes AMMATTISTARTTISEMINAARI 16.-17.4.2008 Elise Virnes AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVAN JA VALMISTAVAN KOULUTUKSEN TAVOITTEET Madaltaa siirtymiskynnystä perusopetuksesta ammatilliseen koulutukseen

Lisätiedot

Valtionavustukset perusopetuksen ja lukiokoulutuksen kansainvälistymiseen

Valtionavustukset perusopetuksen ja lukiokoulutuksen kansainvälistymiseen HAKUTIEDOTE 1 (5) 2.5.2017 Valtionavustukset perusopetuksen ja lukiokoulutuksen kansainvälistymiseen Taustaa Avustuksen käyttötarkoitus Säädösperusta: Valtionavustuslaki (688/2001) Kansainvälisyys perusopetuksessa

Lisätiedot

Valtionavustukset perusopetuksen ja lukiokoulutuksen sekä kunnallisen varhaiskasvatuksen kansainvälistymiseen 2018

Valtionavustukset perusopetuksen ja lukiokoulutuksen sekä kunnallisen varhaiskasvatuksen kansainvälistymiseen 2018 1 (5) 3.4.2018 Valtionavustukset perusopetuksen ja lukiokoulutuksen sekä kunnallisen varhaiskasvatuksen kansainvälistymiseen 2018 Taustaa Avustuksen käyttötarkoitus Säädösperusta: Valtionavustuslaki (688/2001)

Lisätiedot

Läpäisyhankkeet ja ammatillisen koulutuksen kehittäminen

Läpäisyhankkeet ja ammatillisen koulutuksen kehittäminen Läpäisyhankkeet ja ammatillisen koulutuksen kehittäminen Läpäisyn tehostamisohjelman työseminaari Tallink Silja Line 6.5.2013 Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus - yksikön päällikkö, opetusneuvos

Lisätiedot

Asia HAKUTIEDOTE 2013 Ammatillinen lisäkoulutus Valtakunnalliset työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän valtionavustukset

Asia HAKUTIEDOTE 2013 Ammatillinen lisäkoulutus Valtakunnalliset työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän valtionavustukset HAKUTIEDOTE 7.2.2013 22/2013 Asia HAKUTIEDOTE 2013 Ammatillinen lisäkoulutus Valtakunnalliset työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän valtionavustukset Taustaa Säädösperusta Valtionavustuslaki (688/2001)

Lisätiedot

Kirje 05.10.2015. Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 ja 2016

Kirje 05.10.2015. Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 ja 2016 Kirje OKM/64/592/2015 05.10.2015 Jakelussa mainituille Viite Asia Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 ja 2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö on vuonna

Lisätiedot

HAKUTIEDOTE 1 (5) OPH Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus Valtion erityisavustus kielikylpytoiminnan laajentamiseen 2018

HAKUTIEDOTE 1 (5) OPH Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus Valtion erityisavustus kielikylpytoiminnan laajentamiseen 2018 HAKUTIEDOTE 1 (5) Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus Valtion erityisavustus kielikylpytoiminnan laajentamiseen 2018 Tausta Säädösperusta: Valtionavustuslaki (688/2001) Avustuksen käyttötarkoitus

Lisätiedot

suositukset rahoittajille

suositukset rahoittajille EU:n rakennerahastokauden 2007 2013 Paremmat arjentaidot ja opintojen kautta töihin -ohjelman Opetushallituksen rahoittamassa koordinaatiohankkeessa tehtyyn tutkimukseen perustuvat suositukset rahoittajille

Lisätiedot

Hakuryhmän tavoitteet, painopisteet, valintaperusteet ja hakuaika

Hakuryhmän tavoitteet, painopisteet, valintaperusteet ja hakuaika HAKURYHMÄ: Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostaminen Hakuryhmän tavoitteet, painopisteet, valintaperusteet ja hakuaika Hakutiedote, ammattikoulutus, Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostaminen18.4.2011

Lisätiedot

1) Lukion opiskelijahuolto

1) Lukion opiskelijahuolto TIEDOTE 61/2009 1 (5) 2.11.2009 Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen kehittämistoimintaan osallistuvat kunnat OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLLON KEHITTÄMISEEN KOHDENNETUN VALTIONAVUSTUKSEN HAKEMINEN

Lisätiedot

Pohjois-Suomen koordinaattoreiden tapaaminen

Pohjois-Suomen koordinaattoreiden tapaaminen Pohjois-Suomen koordinaattoreiden tapaaminen 1.9.2012 Aija Rinkinen Opetusneuvos Opetushallitus Yleissivistävän koulutuksen kehittäminennen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma Missä mennään + viimeinen hankehaku

Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma Missä mennään + viimeinen hankehaku Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma 2011-2014 Missä mennään + viimeinen hankehaku Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma on osa nuorisotakuuta. Yhteensä 16 milj. Ohjelman tavoitteena

Lisätiedot

Haku lukioiden kehittämisverkostoon

Haku lukioiden kehittämisverkostoon Haku lukioiden kehittämisverkostoon Hakuaika 17.3.2016 klo 12.00 21.4.2016 klo 16.15 Hakemusta on mahdollista muokata hakuajan loppuun asti. Hakemukset käsitellään hakuajan jälkeen. 1. PERUSTIEDOT Hakija

Lisätiedot

Nuorisotakuu määritelmä

Nuorisotakuu määritelmä Mitä on ohjaus nuorisotakuussa Elise Virnes 25.9.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionavustukset 2013 TAVOITTEISTA TOIMINTAAN

Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionavustukset 2013 TAVOITTEISTA TOIMINTAAN Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionavustukset 2013 TAVOITTEISTA TOIMINTAAN Yleistä valtionavustuksista Valtionavustukset 2013 Hyvät käytännöt Tuula Sumkin OPH Opetushallituksen valtionavustustoiminta

Lisätiedot

0530 Helsinki KEHITTÄMISEEN VUONNA 2009

0530 Helsinki KEHITTÄMISEEN VUONNA 2009 Vastaanottaja: Opetushallitus HAKEMUS Hakaniemenranta 6 OPPIMISYMPÄRISTÖJEN 0530 Helsinki KEHITTÄMISEEN VUONNA 2009 Hakijana toimivan koulutuksen järjestäjän/ylläpitäjän tiedot Koulutuksen järjestäjän

Lisätiedot

Asia HAKUTIEDOTE 2011 Yleissivistävä koulutus Valtionavustukset oppimisympäristöjen kehittämiseen ja monipuolistamiseen

Asia HAKUTIEDOTE 2011 Yleissivistävä koulutus Valtionavustukset oppimisympäristöjen kehittämiseen ja monipuolistamiseen HAKUTIEDOTE 68/2011 1 11.10.2011 Asia HAKUTIEDOTE 2011 Yleissivistävä koulutus Valtionavustukset oppimisympäristöjen kehittämiseen ja monipuolistamiseen Taustaa Säädösperusta Valtionavustuslaki (688/2001)

Lisätiedot

POP Ajankohtaista yleissivistävässä koulutuksessa Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ritva Järvinen

POP Ajankohtaista yleissivistävässä koulutuksessa Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ritva Järvinen POP Ajankohtaista yleissivistävässä koulutuksessa 15.3.2010 Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ritva Järvinen Opetushallituksen koordinoimat POP ohjelman kehittämisalueet

Lisätiedot

Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionavustukset 2013 TAVOITTEISTA TOIMINTAAN

Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionavustukset 2013 TAVOITTEISTA TOIMINTAAN Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionavustukset 2013 TAVOITTEISTA TOIMINTAAN Opetushallituksen valtionavustustoiminta Ammatillisen koulutuksen valtionavustushankkeilla tuketaan kansallisen koulutuspolitiikan

Lisätiedot

Reformin ehdotusten perusteella täsmentyneet valtionavustustoiminnan suuntaviivat osaamisperusteisuus ja asiakaslähtöisyys

Reformin ehdotusten perusteella täsmentyneet valtionavustustoiminnan suuntaviivat osaamisperusteisuus ja asiakaslähtöisyys Osaamisperusteisuuden ja asiakaslähtöisyyden edistäminen valtionavustushankkeiden työstö- ja kehittämisseminaari Reformin ehdotusten perusteella täsmentyneet valtionavustustoiminnan suuntaviivat osaamisperusteisuus

Lisätiedot

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2015 Ryhmä 3

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2015 Ryhmä 3 TIEDOTUSTILAISUUS 6.2.2015 Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2015 Ryhmä 3 Virtuaalisten oppimisympäristöjen kehittäminen ja monipuolistaminen Alkuperäiskarjan geenipankkitoiminta

Lisätiedot

OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS Yleiset ohjeet ja raportointi

OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS Yleiset ohjeet ja raportointi Yleiset ohjeet ja raportointi OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS Yleiset ohjeet ja raportointi Tiedotustilaisuus 10.11.2014 Valtion rahoittaman opetustoimen henkilöstökoulutuksen perusta Valtionavustuslaki

Lisätiedot

KICK OFF VALTIONAVUSTUSHANKKEET 2015. Opetushallituksen terveiset

KICK OFF VALTIONAVUSTUSHANKKEET 2015. Opetushallituksen terveiset KICK OFF VALTIONAVUSTUSHANKKEET 2015 Opetushallituksen terveiset Helsinki, Paasitorni 2.10.2015 Esa Karvinen Opetusneuvos Yksikön päällikkö Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus KICK OFF Tavoitteena on

Lisätiedot

https://valtionavustukset.oph.fi/paatos/avustushaku/68/hakemus/6cfb301a9d c5d...

https://valtionavustukset.oph.fi/paatos/avustushaku/68/hakemus/6cfb301a9d c5d... Sivu 1/5 PÄÄTÖS 6.3.2017 35/588/2016 Helsingin kaupunki, Opetusvirasto ASIA VALTIONAVUSTUSHAKEMUSTA KOSKEVA PÄÄTÖS Valtionavustukset kielten opiskelun varhentamiseen, kehittämiseen ja lisäämiseen perusopetuksessa

Lisätiedot

Liite 1 22.10.2013. HANKKEITA KOSKEVA TARKEMPI TIETO JA OHJEISTUS 1. Oppisopimuskoulutuksen ennakkojakso

Liite 1 22.10.2013. HANKKEITA KOSKEVA TARKEMPI TIETO JA OHJEISTUS 1. Oppisopimuskoulutuksen ennakkojakso 1 Liite 1 HANKKEITA KOSKEVA TARKEMPI TIETO JA OHJEISTUS 1. Oppisopimuskoulutuksen ennakkojakso 22.10.2013 Tavoitteena on kehittää ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaavan ja valmistavan koulutuksen toteutustapoja

Lisätiedot

Nuorisotakuun toimeenpano ammatillisen koulutuksen keskeiset toimet

Nuorisotakuun toimeenpano ammatillisen koulutuksen keskeiset toimet Nuorisotakuun toimeenpano ammatillisen koulutuksen keskeiset toimet Ammatillisen peruskoulutuksen riittävän tarjonnan turvaaminen Opiskelijavalintojen ja sähköisten hakupalveluiden uudistaminen Nuorten

Lisätiedot

LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 38 Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä 3

LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 38 Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä 3 LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 3/2019 1 Lapin liiton kuntatyöryhmä 03.09.2019 AIKA PAIKKA 03.09.2019 klo Kirjallinen menettely KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 38 Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä 3 LAPIN

Lisätiedot

Hauskaa hankehallintaa

Hauskaa hankehallintaa Uusi peruskoulu ohjelma, kärkihanke 1: kieltenopetuksen varhentaminen, kehittäminen ja lisääminen Toisen vaiheen starttiseminaari Helsinki 23.5.2018 Hauskaa hankehallintaa Paula Mattila, OPH ja Tiina Sarisalmi,

Lisätiedot

Hakutiedote 2018 NTK opintosetelit

Hakutiedote 2018 NTK opintosetelit HAKUTIEDOTE 1 (5) Hakutiedote 2018 NTK opintosetelit Vapaa sivistystyö Nuorisotakuun opintoseteliavustukset maahanmuuttajanuorten koulutukseen Kansalaisopistot ja kansanopistot 1. Taustaa 1.1. Säädösperusta

Lisätiedot

Nuorten yhteiskuntatakuu 8.5.2012. Elise Virnes

Nuorten yhteiskuntatakuu 8.5.2012. Elise Virnes Nuorten yhteiskuntatakuu 8.5.2012 Elise Virnes Nuorten yhteiskuntatakuu Pääministeri Kataisen hallitusohjelmaan on kirjattu nuorten yhteiskuntatakuun toteuttaminen nuorten työllisyyden edistämiseksi ja

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaavan ja valmistavan koulutuksen kokeilu - Väliraporttien kertomaa Ammattistartista

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaavan ja valmistavan koulutuksen kokeilu - Väliraporttien kertomaa Ammattistartista Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaavan ja valmistavan koulutuksen kokeilu - Väliraporttien kertomaa Ammattistartista Helsingin tekniikan alan oppilaitos, Vallilan koulutusyksikkö Aira Rajamäki 14.3.2007

Lisätiedot

Miten kehittämishankkeiden hyvät käytännöt siirtyvät arjen toimintaan? Sirkka Hulkkonen

Miten kehittämishankkeiden hyvät käytännöt siirtyvät arjen toimintaan? Sirkka Hulkkonen Miten kehittämishankkeiden hyvät käytännöt siirtyvät arjen toimintaan? 25.3.2010 Sirkka Hulkkonen Vaikuttavuus alkaa ideasta Mihin hanke perustuu? Onko taustalla Teknologian kehittyminen Rakenteiden muuttuminen

Lisätiedot

Asia HAKUTIEDOTE 2016 Yleissivistävä koulutus Valtionavustukset yleissivistävän koulutuksen kansainvälistymiseen

Asia HAKUTIEDOTE 2016 Yleissivistävä koulutus Valtionavustukset yleissivistävän koulutuksen kansainvälistymiseen HAKUTIEDOTE 27/2016 1 29.4.2016 Asia HAKUTIEDOTE 2016 Yleissivistävä koulutus Valtionavustukset yleissivistävän koulutuksen kansainvälistymiseen Taustaa Säädösperusta Valtionavustuslaki (688/2001) Avustuksen

Lisätiedot

Avustuksen käyttötarkoitus: Oppimisympäristöjen kehittäminen ja monipuolistaminen

Avustuksen käyttötarkoitus: Oppimisympäristöjen kehittäminen ja monipuolistaminen HAKUTIEDOTE 55/2010 1 1.6.2010 Asia HAKUTIEDOTE 2010 Ammattikoulutus / Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen kehittäminen Avustukset oppimisympäristöjen kehittämiseen ja monipuolistamiseen Taustaa

Lisätiedot

VALTIONAVUSTUKSEN HAKEMINEN PERUSOPETUKSEN VIERAIDEN KIELTEN OPETUKSEN KEHITTÄMISEEN VUOSILLE

VALTIONAVUSTUKSEN HAKEMINEN PERUSOPETUKSEN VIERAIDEN KIELTEN OPETUKSEN KEHITTÄMISEEN VUOSILLE TIEDOTE 51/2009 24.8.2009 Perusopetuksen järjestäjät VALTIONAVUSTUKSEN HAKEMINEN PERUSOPETUKSEN VIERAIDEN KIELTEN OPETUKSEN KEHITTÄMISEEN VUOSILLE 2009-2010 Opetusministeriö asetti Opetushallituksen käyttöön

Lisätiedot

Kärkihanke 1: Uusi peruskoulu ohjelma, kieltenopetusta koskeva kokeilu

Kärkihanke 1: Uusi peruskoulu ohjelma, kieltenopetusta koskeva kokeilu HAKUTIEDOTE 1 (6) HAKUTIEDOTE 2018 Yleissivistävä koulutus Kärkihanke 1: Uusi peruskoulu ohjelma, kieltenopetusta koskeva kokeilu Valtion erityisavustukset kielten opiskelun varhentamiseen, kehittämiseen

Lisätiedot

AMK-valintakoe. syksyn 2019 yhteishaussa ja Ammattikorkeakouluun.fi -sivusto

AMK-valintakoe. syksyn 2019 yhteishaussa ja Ammattikorkeakouluun.fi -sivusto AMK-valintakoe syksyn 2019 yhteishaussa ja Ammattikorkeakouluun.fi -sivusto Infotilaisuus opinto-ohjaajille 30.8.2019 Marko Borodavkin & Susanna Lepola www.ammattikorkeakouluun.fi Ammattikorkeakoulujen

Lisätiedot

Hyvien käytäntöjen julkaisualusta. Hyvät käytännöt Eeva-Kaisa Linna

Hyvien käytäntöjen julkaisualusta. Hyvät käytännöt Eeva-Kaisa Linna TOIMINTAMALLIT JAKOON Hyvät käytännöt 12.5.2014 Eeva-Kaisa Linna HYVÄ KÄYTÄNTÖ1 Rajautuu koulutustoimialaan On säädösten ja määräysten mukainen On usein innovatiivinen Esittelee menetelmän esimerkiksi

Lisätiedot

HAKUTIEDOTE /2016. Asia HAKUTIEDOTE 2016 Ammattikoulutus Ammatillisen koulutuksen kansainvälistyminen. Taustaa

HAKUTIEDOTE /2016. Asia HAKUTIEDOTE 2016 Ammattikoulutus Ammatillisen koulutuksen kansainvälistyminen. Taustaa HAKUTIEDOTE 2.5.2016 26/2016 Asia HAKUTIEDOTE 2016 Ammattikoulutus Taustaa Säädösperusta Valtionavustuslaki (688/2001) Valtion talousarvioesitys 2016 Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettua laki

Lisätiedot

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria Elise Virnes 29.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Innovatiivisten oppimisympäristöjen edistäminen varhaiskasvatuksessa, esi- ja perusopetuksessa sekä lukiokoulutuksessa

Innovatiivisten oppimisympäristöjen edistäminen varhaiskasvatuksessa, esi- ja perusopetuksessa sekä lukiokoulutuksessa HAKUTIEDOTE 1 (7) Innovatiivisten oppimisympäristöjen edistäminen varhaiskasvatuksessa, esi- ja perusopetuksessa sekä lukiokoulutuksessa Taustaa Avustuksen käyttötarkoitus Säädösperusta: Valtionavustuslaki

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (7) 7 A. Mirka Vainikan ym. valtuustoaloite nuorisotakuun toteuttamisesta HEL 2012-015496 T 00 00 03 Päätös päätti antaa kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Lisätiedot

Opetustoimen henkilöstön osaamisen kehittäminen 2014

Opetustoimen henkilöstön osaamisen kehittäminen 2014 Opetustoimen henkilöstön osaamisen kehittäminen 2014 HANKKEIDEN SEURANTA, ARVIOINTI JA TUOTOKSET Tiedotustilaisuus 1.11.2013 Opetusneuvos Mari Räkköläinen OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN

Lisätiedot

Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 25.2.2016 1 LIIKKUVA KOULU OHJELMAN KÄRKIHANKE: LIIKKUVA KOULU OHJELMAN KEHITTÄMISAVUSTUKSET LUKUVUODELLE 2016-2017 Lapin aluehallintovirasto 25.2.2016 2 o OKM toimeenpanee Sipilän

Lisätiedot

VALMISTAVIEN JA VALMENTAVIEN KOULUTUSTEN YHTEISTYÖSEMINAARI 25.11.2013 AVAUS

VALMISTAVIEN JA VALMENTAVIEN KOULUTUSTEN YHTEISTYÖSEMINAARI 25.11.2013 AVAUS VALMISTAVIEN JA VALMENTAVIEN KOULUTUSTEN YHTEISTYÖSEMINAARI 25.11.2013 AVAUS Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos KESU 2011-2016 / OKM-OPH TUSO Koulutuksen ja

Lisätiedot

Korkeakoulujen sähköinen hakujärjestelmä KSHJ

Korkeakoulujen sähköinen hakujärjestelmä KSHJ Korkeakoulujen sähköinen hakujärjestelmä KSHJ Uudistuksen ensimmäinen vaihe v. 2014 6.11.2012 1 Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään (H.Siren OKM) Tavoitteet: Korkeakouluista valmistuneiden

Lisätiedot

Muu laajamittainen kaksikielinen opetus voi alkaa varhaiskasvatuksesta tai esiopetuksesta ja se voi

Muu laajamittainen kaksikielinen opetus voi alkaa varhaiskasvatuksesta tai esiopetuksesta ja se voi HAKUTIEDOTE 19/2017 1 (5) Asia HAKUTIEDOTE 2017 Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus Valtionavustukset kielikylpytoiminnan laajentamiseen Tausta Säädösperusta: Valtionavustuslaki (688/2001) Avustuksen

Lisätiedot

Opintopolun käyttöönoton tuki ja organisointi. Yhteistyöryhmä Ossi Raatikainen, CSC

Opintopolun käyttöönoton tuki ja organisointi. Yhteistyöryhmä Ossi Raatikainen, CSC Opintopolun käyttöönoton tuki ja organisointi Yhteistyöryhmä 2.9.2014 Ossi Raatikainen, CSC Sisältö Johdanto Mikä muuttuu, mikä ei? Kuinka kokonaisuutta hallitaan Sidoshankkeita Ryhmien nykytila Painopisteet

Lisätiedot

Globaaliin toimijuuteen valmentaminen -valtionavustushaku

Globaaliin toimijuuteen valmentaminen -valtionavustushaku Globaaliin toimijuuteen valmentaminen -valtionavustushaku Hanna Autere Valtionavustushaun infotilaisuus 4.12.2018 Opetushallitus, Helsinki Globaaliin toimijuuteen valmentaminen -valtionavustushaku Webinaari

Lisätiedot

Opetushallituksen näkymiä romanien koulutukseen

Opetushallituksen näkymiä romanien koulutukseen Opetushallituksen näkymiä romanien koulutukseen Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus 9.11.2011 Avoin, oikeudenmukainen ja rohkea Suomi Eri uskonnot ja yhteisöt ovat arvokkaita moraalisen

Lisätiedot

Hankeprosessi ajankohtaiset asiat. Kirjastojen hankepäivä , Kuopio

Hankeprosessi ajankohtaiset asiat. Kirjastojen hankepäivä , Kuopio Hankeprosessi ajankohtaiset asiat Kirjastojen hankepäivä 7.10.2016, Kuopio 1 Valtionavustukset, hanke ja hankerekisteri Valtionavustukset: hakeminen ja käytettävissä olevat määrärahat Rahoitustoiminnan

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen laadunhallinnasta Opetusneuvos Leena Koski

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen laadunhallinnasta Opetusneuvos Leena Koski Ammatillisen koulutuksen kansallisen laatuverkoston tapaaminen 31.10.2013 klo 10.00 15.15, Amiedu klo 13.00 14.30 Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen laadunhallinnasta Opetusneuvos Opetusneuvos Opetushallitus

Lisätiedot

Valtionavustukset 2010

Valtionavustukset 2010 Valtionavustukset 2010 Ammattikoulutuksen t k kehittämisen i välineenä ä Mari Räkköläinen Ammattikoulutus Tiedotustilaisuus 19 3 2010 Tiedotustilaisuus 19.3.2010, Opetushallitus Ammattikoulutuksen valtionavustukset

Lisätiedot

Teema: ARVOsta parastaminen LAPSEN ÄÄNEEN

Teema: ARVOsta parastaminen LAPSEN ÄÄNEEN Teema: ARVOsta parastaminen LAPSEN ÄÄNEEN Toivottujen kehittämisteemojen jatkuminen LAPSEN ÄÄNESSÄ Osallisuuden edistäminen Ehkäisevän lastensuojelun vahvistaminen Matalan kynnyksen toimintamallien kehittäminen

Lisätiedot

Opiskeluhuoltoryhmä. Kristiina Laitinen Opetushallitus / Yleissivistävä koulutus

Opiskeluhuoltoryhmä. Kristiina Laitinen Opetushallitus / Yleissivistävä koulutus Opiskeluhuoltoryhmä Kristiina Laitinen Opetushallitus / Yleissivistävä koulutus Opiskeluhuolto on yhteisöllistä työtä ja yksilöllistä tukea Opiskeluhuoltoa toteutetaan ensisijaisesti ehkäisevänä, koko

Lisätiedot

Ammatillisen peruskoulutuksen kehittämishaasteet Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos

Ammatillisen peruskoulutuksen kehittämishaasteet Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillisen peruskoulutuksen kehittämishaasteet 5.9.2013 Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillisen peruskoulutuksen kehittäminen Tutkintojärjestelmän

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perusteiden muutokset ja osaamisperusteisuuden vahvistaminen Opetusneuvos Aira Rajamäki

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perusteiden muutokset ja osaamisperusteisuuden vahvistaminen Opetusneuvos Aira Rajamäki Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perusteiden muutokset ja osaamisperusteisuuden vahvistaminen 1.8.2015 Opetusneuvos Aira Rajamäki Osaamisperusteisuuden vahvistaminen Opetuskeskeisestä ajattelusta

Lisätiedot

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistus. Opopatio Ilmari Hyvönen

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistus. Opopatio Ilmari Hyvönen Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistus Opopatio 13.10.2017 Ilmari Hyvönen Aiheita Miksi opiskelijavalintoja uudistetaan? Opiskelijavalintauudistuksen valmistelu Ylioppilastutkinnon ja ammatillisen

Lisätiedot

EHO Ennaltaehkäisy, Hyvinvointi,

EHO Ennaltaehkäisy, Hyvinvointi, EHO Ennaltaehkäisy, Hyvinvointi, Osallisuus Verkostolla hyvinvointia opiskeluhyvinvointiin 2.6.2014-31.12.2015 EHO Sedussa Opiskeluhuoltoryhmien toiminnan mallintaminen (Sedun ja opetuspisteiden yhteisöllinen

Lisätiedot

Valtionavustushankkeen taloushallinto - ohjaus ja seuranta

Valtionavustushankkeen taloushallinto - ohjaus ja seuranta Valtionavustushankkeen taloushallinto - ohjaus ja seuranta Yleistä avustusten myönnöstä Valtionavustuspäätös Avustuksen käyttötarkoitus/hyväksyttävät kokonaismenot/ valtionavustus Avustuksen maksu, käyttöaika

Lisätiedot

Korkeakoulujen opiskelijavalinnat

Korkeakoulujen opiskelijavalinnat Korkeakoulujen opiskelijavalinnat Ammattikorkeakoulujen opiskelijavalintojen kehittämishanke 2017-2019 Esitys TAMKin Opo-infossa 11.10.2017 Taustaa Sipilän hallitusohjelman tavoitteena opiskelijavalintojen

Lisätiedot

Opetushallitus HELSINKI 7/521/2008

Opetushallitus HELSINKI 7/521/2008 Opetushallitus Pvm 31.3.2008 PL 380 Dnro 00531 HELSINKI 7/521/2008 Asia: NUORTEN SYRJÄYTYMISEN EHKÄISYYN JA TYÖLLISYYDEN PARANTAMISEEN VALTION TALOUSARVIOSSA VUODELLE 2008 VARATUN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN

Lisätiedot

Työpaja: LAADUKKAASTA HANKKEESTA VAIKUTTAVUUTEEN

Työpaja: LAADUKKAASTA HANKKEESTA VAIKUTTAVUUTEEN Työpaja: LAADUKKAASTA HANKKEESTA VAIKUTTAVUUTEEN Opetustoimen henkilöstökoulutuksen ja osaamisen kehittämisen menestystekijät -seminaari Helsinki Congress Paasitorni 10. 11.5 2012 Mari Räkköläinen Opetusneuvos,

Lisätiedot