Asia HAKUTIEDOTE 2011 Yleissivistävä koulutus Valtionavustukset oppimisympäristöjen kehittämiseen ja monipuolistamiseen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asia HAKUTIEDOTE 2011 Yleissivistävä koulutus Valtionavustukset oppimisympäristöjen kehittämiseen ja monipuolistamiseen"

Transkriptio

1 HAKUTIEDOTE 68/ Asia HAKUTIEDOTE 2011 Yleissivistävä koulutus Valtionavustukset oppimisympäristöjen kehittämiseen ja monipuolistamiseen Taustaa Säädösperusta Valtionavustuslaki (688/2001) Avustuksen käyttötarkoitus: Oppimisympäristöjen kehittäminen ja monipuolistaminen - koordinointihankkeet - kehittämishankkeet Valtionavustuksen määräraha asettaa haettaviksi valtion vuoden 2011 talousarvioon sisältyvästä määrärahasta erityiset valtionavustukset oppimisympäristöjen kehittämiseen ja monipuolistamiseen. Tähän tarkoitukseen on varattu 1 miljoonaa euroa. Avustusta myönnetään: A. Oppimisympäristöjen koordinointihankkeisiin enintään 95 % hankkeen kokonaiskustannuksista, joten hakijan oma maksuosuus on vähintään 5 %. Avustusta myönnetään vain vuonna 2010 rahoitetuille hankkeille. Uusia koordinointihankkeita ei rahoiteta. B. Oppimisympäristöjen kehittämishankkeisiin enintään 80 % hankkeen kokonaiskustannuksista, joten hakijan oma maksuosuus on vähintään 20 %. Avustusta ei myönnetä hankkeille, jotka saivat avustusta oppimisympäristöjen kehittämiseen ja monipuolistamiseen vuoden 2011 kevään haussa. Hagnäskajen 6, PB 380, Helsingfors, telefon , fax , förnamn.efternamn@oph.fi,

2 Hakukelpoisuus 2 Avustusta voidaan myöntää vain kunnille, kuntayhtymille tai yksityisille yhteisöille, joilla on joko velvollisuus tai lupa yleissivistävän koulutuksen järjestämiseen tai oppilaitoksen ylläpitämiseen. Valtion oppilaitokset voivat olla valtionavustusta saavissa hankkeissa mukana, mutta eivät voi olla valtionavustuksen saajana. Avustusten myöntämisen välttämättömät edellytykset Allekirjoitettu kirjallinen hakemus on saapunut määräajassa Opetushallituksen kirjaamoon. Myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä. Hakija on hakukelpoinen Hakija on antanut pyydetyt selvitykset aiemmin myönnettyjen valtionavustusten käytöstä Avustuksen käyttötarkoitus on käytölle asetettujen tavoitteiden mukainen Avustettava hanke, toiminta tai hankinta toteutetaan avustuksen käyttöajan rajoissa Yleiset tavoitteet Vuoden 2011 syksyn valtionavustushaku yleissivistävän koulutuksen oppimisympäristöjen kehittämiseen ja monipuolistamiseen toteutetaan kahtena hankekokonaisuutena (A-B): A) Oppimisympäristöjen koordinointihankkeet Valtakunnallisten, vuonna 2010 käynnistyneiden koordinointihankkeiden tavoitteena on koota tiettyyn kehittämisalueeseen liittyvä Opetushallituksen rahoittamissa oppimisympäristöhankkeissa ja niiden ulkopuolella tapahtuva kehittämistyö. Koordinointihankkeet osallistuvat yhdessä Opetushallituksen kanssa koordinointialueiden kehittämistyön seurantaan ja ohjaamiseen. Ne kokoavat kehittämishankkeissa syntyneet parhaat pedagogiset mallit ja käytännöt sekä levittävät niitä valtakunnallisesti. B) Oppimisympäristöjen kehittämishankkeet Oppimisympäristöhankkeiden tavoitteena on kehittää opetukseen ja oppimiseen liittyvien tilojen, menettelyjen, toimintamallien ja työtapojen kokonaisuutta, joka tukee entistä paremmin sekä kouluissa ja oppilaitoksissa että niiden ulkopuolella tapahtuvaa oppimista. Kehittämishankkeiden yleisenä tavoitteena on edistää koulujen ja oppilaitosten oppimisympäristöjen kehittämistä ja monipuolistamista ja erityisesti tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämistä kaikessa koulun ja oppilaitoksen toiminnassa. Hankkeiden tulee kehittää, mallintaa ja levittää uudenlaisia ja toimivia ratkaisuja, joissa

3 3 tieto- ja viestintätekniikan käyttö on osana pedagogista kokonaissuunnittelua, opiskelua ja opettamista. Hankkeiden tulee tukea koulutuksen järjestäjän tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön strategian toteutumista ja olla valtakunnallisten tvt:n opetuskäytön linjausten mukaisia (ks. linkit alla). Koulutuksen tietoyhteiskuntakehittäminen 2020 Kansallinen tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön suunnitelma Hakuryhmän tavoitteet painopisteet, valintaperusteet ja hakuaika A) Oppimisympäristöjen koordinointihankkeet Tavoitteet Koordinointihankkeet ovat: 1. Laitteet ja ohjelmistot opetuskäytössä 2. Tila- ja kalusteratkaisut 3. Sosiaalinen media 4. Oppimispelit ja virtuaaliset ympäristöt 5. Etäopetus 6. Ruotsinkielinen koulutus Vuonna 2010 ja 2011 avustusta saaneet kehittämishankkeet on jaettu koordinointialueittain (5-40 hanketta/koordinointihanke). Koordinointihankkeiden tehtävät - Koordinointialueen hankeverkoston kokoaminen jatkuvista ja uusista oppimisympäristöjen kehittämishankkeista ja muista toimijoista, jotka osallistuvat alueen kehittämistyöhön. - Koordinointialuetta koskevan kehittämis- ja hanketyön ohjaukseen ja seurantaan osallistuminen yhteistyössä Opetushallituksen kanssa - Koordinointialueeseen liittyvien teknologis-pedagogisten käytäntöjen kokoaminen ja mallintaminen (raportit, oppaat, tms. julkaisut, oppimateriaalit jne.) sekä niiden aktiivinen levittämistyö valtakunnallisesti ja kansainvälisesti Opetushallituksen ohjauksessa - Yhteistyö muiden koordinoivien hankkeiden, Opetushallituksen ja muiden yhteistyötahojen kanssa. - Koordinointialueen sisäinen ja ulkoinen viestintä (verkko, esitteet yms.) - Koulutustilaisuuksien, seminaarien yms. järjestäminen sekä osallistuminen vastaaviin tilaisuuksiin Suomessa ja ulkomailla. - Koordinointialueen kehittämistyöhön liittyvien selvitysten, tutkimusten ja/tai arviointien seuraaminen ja tuottaminen - Valtakunnallisen TVT-strategian ja linjausten seuranta ja soveltaminen koordinointialueen kehittämistyössä. - Koordinointialueen toiminnan ja talouden raportointi Opetushallitukselle.

4 Painopisteet 4 Tällä hakukierroksella avustukset suunnataan lisäresursseina seuraaviin koordinointihankkeiden tehtäviin: - Hyvien käytänteiden mallintaminen ja levittäminen monipuolisten menetelmien ja välineiden avulla. Hankkeilta odotetaan sellaisia konkreettisia tuotoksia, kuten esimerkiksi oppaita, hyvien käytänteiden malleja, koulutusohjelmia ja - materiaaleja, joita voidaan hyödyntää tulosten levittämiseen ja vakiinnuttamiseen eri kohderyhmille myös hankkeiden ulkopuolella ja niiden päättymisen jälkeen. Tärkeimmät tuotokset tulee julkaista suomen- ja ruotsinkielisinä ja lisäksi aivan keskeisimmät myös muilla tarkoituksenmukaisilla kielillä. - Selvitys- ja tutkimustyön laajentaminen ja syventäminen mikäli se on hankkeen tavoitteiden saavuttamisen kannalta perusteltua. Avustuksella on mahdollisuus pidentää hankkeen kestoaikaa, sikäli kun se on perusteltua. Koordinointihanke voi myös ehdottaa omalle koordinointivastuulleen lisäteemaa tai uutta näkökulmaa. Valintaperusteet - Hankkeen eteneminen suhteessa v hyväksyttyyn hankesuunnitelmaan. Arviointikriteereinä ovat väliselvitys elokuu 2011, esitetyt tilannekatsaukset sekä toiminnan raportointi verkossa. Hakemukseen voi halutessaan liittää asiasta lisäselvityksiä. - Aiemmin myönnetyn avustuksen määrä ja käyttö. Arviointikriteerinä väliselvityksen elokuu 2011 talousosio tai tarvittaessa ajankohtaisempi talousselvitys. - Hankkeen valtakunnallinen kehittämisote. Arviointikriteerinä tähänastinen näyttö sekä uusi hankesuunnitelma. - Vuonna 2011 käynnistyneiden uusien kehittämishankkeiden myötä lisääntynyt koordinointityö. Arviointikriteerinä hankkeiden määrä, laajuus ja maantieteellinen jakautuminen. - Laajennetun tutkimus- ja selvitystyön lisäarvo valtakunnallisesti ja kansainvälisesti - Valmius ja sitoutuminen yhteistyöhön eri toimijoiden kanssa. Arviointikriteerinä nykyisen yhteistyöverkoston laajuus ja aikaansaannokset Hakuaika B) Oppimisympäristöjen kehittämishankkeet Tavoitteet Oppimisympäristöjen kehittämishankkeiden tavoitteena on kehittää innovatiivisia ja kestäviä opetusta ja oppimista tukevia toimintatapoja, järjestelyjä ja menetelmiä, joissa hyödynnetään tarkoituksenmukaisesti tieto- ja viestintätekniikkaa ja muuta teknologiaa. Vuoden 2011 toisella hakukierroksella tuetaan usean koulutuksen järjestäjän oppilaitosten opetusta ja

5 5 toimintakulttuuria uudistavia laajoja hankekokonaisuuksia, joilla on valtakunnallista merkitystä ja vaikuttavuutta. Avustusta myönnetään ensisijaisesti hankkeille, joiden kehittämistavoitteet noudattelevat haun painopisteitä (ks. tarkemmin kohta painopisteet). Avustettavan hankkeen tulee suuntautua johonkin oppimisympäristöjen koordinointihankkeen kehittämisalueeseen. Hankkeiden tulee kytkeytyä tiiviisti yleissivistävän koulutuksen opetussuunnitelmien perusteiden toteuttamiseen ja kehittämiseen. Hankkeisiin tulee lisäksi sisältyä niiden toimintaa tukevaa selvitys- ja arviointityötä ja hankkeissa syntyvien hyvien käytäntöjen tunnistamista, analysointia ja mallintamista yhteistyössä koordinointihankkeiden kanssa. Tavoitteena on konkreettisten hyvien käytäntöjen levittäminen ja vakiinnuttaminen valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. Painopisteet Painopisteinä ovat seuraavat kehittämiskohteet: Valintaperusteet - Sairaan lapsen etäopetus - Pelien, virtuaalimaailmojen ja simulaatioiden käyttö opetuksessa ja opiskelussa Kehittämishankkeiden tulee osallistua vähintään yhteen, mutta enintään kahteen koordinointihankkeeseen. päättää avustuspäätöksessä oppimisympäristöhankkeiden sijoittumisesta koordinointihankkeisiin. Vuonna 2010 käynnistyneiden oppimisympäristöjen koordinointihankkeiden tehtävänä on yhdessä Opetushallituksen kanssa tukea kehittämishankkeiden toimintaa ja koota niissä syntyviä hyviä pedagogisia malleja ja käytäntöjä sekä levittää niitä valtakunnallisesti. Lisätietoja koordinointihankkeista ja niiden toiminnasta löytyy osoitteista ja Oppimisympäristöjen kehittämishankkeiden valintaperusteet: - valitun painopistealueen huomioon ottaminen hankesuunnitelmassa - opetussuunnitelman toteuttamisen ja kehittämisen tukeminen - oppilaitoksen toimintakulttuurin ja opetuksen työtapojen uudistaminen - tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön edistäminen - hankkeen kekseliäisyys ja luovuus sekä uutuusarvo - suunnitelma tulosten ja tuotosten vakiinnuttamisesta ja levittämisestä - suunnitelma arviointi- ja selvitystyöstä - kytkentä koulutuksen järjestäjän tvt-strategiaan ja valtakunnallisiin tvt:n opetuskäytön linjauksiin

6 Hakemusasiakirjat 6 - yhteistyö (oppilaitokset, työelämä, hallinnonalat yms.) - alueellinen sekä valtakunnallinen merkitys ja vaikuttavuus avustaa ensisijaisesti vain valittuihin painopistealueisiin suuntautuvia hankkeita (ks. kohta painopisteet). Avustusta ei myönnetä hankkeille, jotka saivat avustusta oppimisympäristöjen kehittämiseen ja monipuolistamiseen vuoden 2011 kevään haussa.. Uusia hankkeita rahoitetaan vain siinä tapauksessa, kun uudella hankkeella arvioidaan olevan jonkin koordinointialueen kehittämistyötä täydentävää osaamista ja kehittämispotentiaalia. Hakuaika Avustushakemus tehdään hakulomakkeilla, jotka tulostetaan, allekirjoitetaan ja toimitetaan Opetushallituksen kirjaamoon. Hakemus on tehtävä koulutuksen järjestäjän nimissä ja hakemuksen allekirjoittajalla tulee olla nimenkirjoitusoikeus koulutuksen järjestäjän puolesta. Tämä tiedote ja linkki hakulomakkeeseen ovat saatavilla Opetushallituksen wwwsivuilta osoitteessa ( Rahoitus Valtionavustukset). Valtionavustuksen hakuaika Allekirjoitettujen kirjallisten hakemusten on oltava Opetushallituksen kirjaamossa viimeistään haun päättymispäivänä klo Valtionavustuksen käyttöaika Avustus myönnetään vuoden 2011 määrärahasta. A) Oppimisympäristöjen koordinointihankkeet: - Käyttöaika alkaa avustuspäätöksen päiväyksestä ja päättyy B) Oppimisympäristöjen kehittämishankkeet: - Käyttöaika alkaa avustuspäätöksen päiväyksestä ja päättyy Kehittämishanke on käynnistettävä viimeistään Muuta Oppimisympäristöjen kehittämishankkeisiin voi sisältyä laitteiden ja ohjelmistojen hankintakustannuksia sekä tilamuutosten toteuttamiskustannuksia silloin kun ne ovat hankkeen toteutuksen kannalta perusteltuja. Laitekustannuksiksi hyväksytään myös hankkeen käytössä olevien laitteiden leasing-kulut hankkeen keston ajalta. Edellä mainitut kustannukset voivat pääsääntöisesti olla yhteensä enintään 30 % kehittämishankkeen rahoituksesta.

7 Avustusta ei voi käyttää opetuksen järjestäjälle kuuluvan perustoiminnan rahoittamiseen tai opettajien peruskoulutukseen. Avustusta voi käyttää vähäisissä määrin opetushenkilöstön täydennyskoulutukseen silloin, kun se on hankkeen toteutuksen kannalta perusteltua. 7 Avustusta ei myönnetä, jos samaan kehittämistoimintaan saadaan muuta hankeosapuolten ulkopuolista julkista rahoitusta, esimerkiksi EU:lta. Avustusta voi hakea myös oppimisympäristöjen kehittämishankkeille, jotka ovat saaneet avustusta aiempina vuosina. Avustus voidaan kuitenkin maksaa vasta sen jälkeen kun hakija on esittänyt väliselvityksessä hyväksyttävän kuluselvityksen aiemmin myönnetyn avustuksen käytöstä. Vuoden 2009 avustukset ovat aiemman päätöksen mukaisesti käytettävissä vuoden 2011 loppuun saakka ja 2010 avustukset 2012 loppuun saakka. Lisätiedot Lisätietoja antavat Oppimisympäristöjen kehittämis- ja koordinointihankkeet Opetusneuvos Kaisa Vähähyyppä, Insinööri Heli Anttalainen, (Tila- ja kalusteratkaisut) Erityisasiantuntija Tina Heino, (Sosiaalinen media) Erityisasiantuntija Juho Helminen, (Oppimispelit ja virtuaaliset ympäristöt) Ylitarkastaja Kimmo Koskinen, (Etäopetus) Opetusneuvos Jukka Tulivuori, (Laitteet ja ohjelmistot opetuskäytössä) Opetusneuvos Kristian Smedlund, (Ruotsinkielinen koulutus) Sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@oph.fi. Johtaja Jorma Kauppinen Opetusneuvos Kaisa Vähähyyppä

Avustuksen käyttötarkoitus: Oppimisympäristöjen kehittäminen ja monipuolistaminen

Avustuksen käyttötarkoitus: Oppimisympäristöjen kehittäminen ja monipuolistaminen HAKUTIEDOTE 55/2010 1 1.6.2010 Asia HAKUTIEDOTE 2010 Ammattikoulutus / Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen kehittäminen Avustukset oppimisympäristöjen kehittämiseen ja monipuolistamiseen Taustaa

Lisätiedot

Asia HAKUTIEDOTE 2010 Yleissivistävä koulutus Valtionavustukset oppimisympäristöjen kehittämiseen ja monipuolistamiseen

Asia HAKUTIEDOTE 2010 Yleissivistävä koulutus Valtionavustukset oppimisympäristöjen kehittämiseen ja monipuolistamiseen HAKUTIEDOTE 60/2010 1 29.6.2010 Asia HAKUTIEDOTE 2010 Yleissivistävä koulutus Valtionavustukset oppimisympäristöjen kehittämiseen ja monipuolistamiseen Taustaa Säädösperusta Laki opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

Taustaa Säädösperusta Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta (1705/2009) ja asetus (1766/2009)

Taustaa Säädösperusta Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta (1705/2009) ja asetus (1766/2009) HAKUTIEDOTE 19/2011 1 28.2.2011 Asia HAKUTIEDOTE 2011 Yleissivistävä koulutus Valtionavustukset oppimisympäristöjen kehittämiseen ja monipuolistamiseen Valtionavustukset lukiokoulutuksen tieto- ja viestintätekniikan

Lisätiedot

Määrärahan käyttö suunnataan perusopetuksen hankkeisiin.

Määrärahan käyttö suunnataan perusopetuksen hankkeisiin. HAKUTIEDOTE 31/2017 1 (5) HAKUTIEDOTE 2017 Yleissivistävä koulutus Kärkihanke 1: Uusi peruskoulu -ohjelma Valtion erityisavustus uuden pedagogiikan ja uusien opetussuunnitelman perusteiden mukaiseen kehittämiseen

Lisätiedot

Asia HAKUTIEDOTE 2016 Yleissivistävä koulutus Valtionavustukset yleissivistävän koulutuksen kansainvälistymiseen

Asia HAKUTIEDOTE 2016 Yleissivistävä koulutus Valtionavustukset yleissivistävän koulutuksen kansainvälistymiseen HAKUTIEDOTE 27/2016 1 29.4.2016 Asia HAKUTIEDOTE 2016 Yleissivistävä koulutus Valtionavustukset yleissivistävän koulutuksen kansainvälistymiseen Taustaa Säädösperusta Valtionavustuslaki (688/2001) Avustuksen

Lisätiedot

Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009) ja asetus (1766/2009)

Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009) ja asetus (1766/2009) HAKUTIEDOTE 45/2010 4.5.2010 Asia HAKUTIEDOTE 2010 Yleissivistävä koulutus Oppilaanohjauksen kehittäminen Taustaa Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009)

Lisätiedot

Innovatiivisten oppimisympäristöjen edistäminen varhaiskasvatuksessa, esi- ja perusopetuksessa sekä lukiokoulutuksessa

Innovatiivisten oppimisympäristöjen edistäminen varhaiskasvatuksessa, esi- ja perusopetuksessa sekä lukiokoulutuksessa HAKUTIEDOTE 1 (7) Innovatiivisten oppimisympäristöjen edistäminen varhaiskasvatuksessa, esi- ja perusopetuksessa sekä lukiokoulutuksessa Taustaa Avustuksen käyttötarkoitus Säädösperusta: Valtionavustuslaki

Lisätiedot

Valtionavustukset perusopetuksen ja lukiokoulutuksen kansainvälistymiseen

Valtionavustukset perusopetuksen ja lukiokoulutuksen kansainvälistymiseen HAKUTIEDOTE 1 (5) 2.5.2017 Valtionavustukset perusopetuksen ja lukiokoulutuksen kansainvälistymiseen Taustaa Avustuksen käyttötarkoitus Säädösperusta: Valtionavustuslaki (688/2001) Kansainvälisyys perusopetuksessa

Lisätiedot

Asia HAKUTIEDOTE 2010 Ammattikoulutus Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen kehittäminen. Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjät

Asia HAKUTIEDOTE 2010 Ammattikoulutus Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen kehittäminen. Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjät HAKUTIEDOTE 1 (3) 15.11.2010 80/2010 Asia HAKUTIEDOTE 2010 Ammattikoulutus Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen kehittäminen Taustaa Valtionavustuksen määräraha Hakukelpoisuus Säädösperusta: Valtionavustuslaki

Lisätiedot

Asia HAKUTIEDOTE 2013 Ammatillinen lisäkoulutus Valtakunnalliset työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän valtionavustukset

Asia HAKUTIEDOTE 2013 Ammatillinen lisäkoulutus Valtakunnalliset työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän valtionavustukset HAKUTIEDOTE 7.2.2013 22/2013 Asia HAKUTIEDOTE 2013 Ammatillinen lisäkoulutus Valtakunnalliset työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän valtionavustukset Taustaa Säädösperusta Valtionavustuslaki (688/2001)

Lisätiedot

Oppimisympäristöjen kehittäminen ja monipuolistaminen sekä yritysten välinen yhteistyö

Oppimisympäristöjen kehittäminen ja monipuolistaminen sekä yritysten välinen yhteistyö Oppimisympäristöjen kehittäminen ja monipuolistaminen sekä yritysten välinen yhteistyö Maaliskuu 2016 Kimmo Koskinen kimmo.koskinen@oph.fi Oppimisympäristöjen kehittäminen - yleistavoitteita Kehittää ja

Lisätiedot

Taustaa Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009) ja asetus (1766/2009)

Taustaa Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009) ja asetus (1766/2009) HAKUTIEDOTE 51/2011 12.4.2011 Asia HAKUTIEDOTE 2011 Yleissivistävä koulutus Tehostetun ja erityisen tuen kehittäminen Taustaa Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu

Lisätiedot

Valtionavustukset perusopetuksen ja lukiokoulutuksen sekä kunnallisen varhaiskasvatuksen kansainvälistymiseen 2018

Valtionavustukset perusopetuksen ja lukiokoulutuksen sekä kunnallisen varhaiskasvatuksen kansainvälistymiseen 2018 1 (5) 3.4.2018 Valtionavustukset perusopetuksen ja lukiokoulutuksen sekä kunnallisen varhaiskasvatuksen kansainvälistymiseen 2018 Taustaa Avustuksen käyttötarkoitus Säädösperusta: Valtionavustuslaki (688/2001)

Lisätiedot

Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009) ja asetus (1766/2009)

Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009) ja asetus (1766/2009) HAKUTIEDOTE 39/2010 12.4.2010 Asia HAKUTIEDOTE 2010 Yleissivistävä koulutus Tehostetun ja erityisen tuen kehittäminen Taustaa Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu

Lisätiedot

HAKUTIEDOTE 23/ (5) Asia HAKUTIEDOTE 2017 Ammattikoulutus Osaamisperusteisuuden edistäminen ja jakaminen

HAKUTIEDOTE 23/ (5) Asia HAKUTIEDOTE 2017 Ammattikoulutus Osaamisperusteisuuden edistäminen ja jakaminen HAKUTIEDOTE 23/2017 1 (5) 13.10.2017 Asia HAKUTIEDOTE 2017 Ammattikoulutus Osaamisperusteisuuden edistäminen ja jakaminen Taustaa Säädösperusta Valtionavustuslaki (688/2001) Valtion talousarvioesitys 2017

Lisätiedot

Taustaa Säädösperusta Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta (1705/2009) ja asetus (1766/2009)

Taustaa Säädösperusta Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta (1705/2009) ja asetus (1766/2009) HAKUTIEDOTE 19/2010 1 6.4.2010 Asia HAKUTIEDOTE 2010 Yleissivistävä koulutus Valtionavustukset oppimisympäristöjen kehittämiseen ja monipuolistamiseen Valtionavustukset yleissivistävän koulutuksen kansainvälistymiseen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen viestintä- ja vetovoimatoimien tukeminen

Ammatillisen koulutuksen viestintä- ja vetovoimatoimien tukeminen HAKUTIEDOTE 1 (5) Ammatillisen koulutuksen viestintä- ja vetovoimatoimien tukeminen Taustaa Säädösperusta Valtionavustuslaki (688/2001) Valtion talousarvioesitys 2019 Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta

Lisätiedot

HAKUTIEDOTE /2016. Asia HAKUTIEDOTE 2016 Ammattikoulutus Ammatillisen koulutuksen kansainvälistyminen. Taustaa

HAKUTIEDOTE /2016. Asia HAKUTIEDOTE 2016 Ammattikoulutus Ammatillisen koulutuksen kansainvälistyminen. Taustaa HAKUTIEDOTE 2.5.2016 26/2016 Asia HAKUTIEDOTE 2016 Ammattikoulutus Taustaa Säädösperusta Valtionavustuslaki (688/2001) Valtion talousarvioesitys 2016 Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettua laki

Lisätiedot

Tiedotustilaisuus Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjille

Tiedotustilaisuus Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjille Tiedotustilaisuus Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjille valtionavustuksista 19.3.2010 klo12-15 15 Avustusten hakeminen Annikki Häkkilä Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjille myönnettävät avustukset

Lisätiedot

Valtionavustuksilla tukea kehittämiseen Hankeryhmäkohtaiset aloitustilaisuudet klo

Valtionavustuksilla tukea kehittämiseen Hankeryhmäkohtaiset aloitustilaisuudet klo Valtionavustuksilla tukea kehittämiseen Hankeryhmäkohtaiset aloitustilaisuudet 11.9.2014 klo 12.30-15.30 Osaamisperusteisten tutkinnon perusteiden toimeenpano Oppimisympäristöjen kehittäminen ja monipuolistaminen

Lisätiedot

Kärkihanke 1: Uusi peruskoulu ohjelma, kieltenopetusta koskeva kokeilu

Kärkihanke 1: Uusi peruskoulu ohjelma, kieltenopetusta koskeva kokeilu HAKUTIEDOTE 1 (6) HAKUTIEDOTE 2018 Yleissivistävä koulutus Kärkihanke 1: Uusi peruskoulu ohjelma, kieltenopetusta koskeva kokeilu Valtion erityisavustukset kielten opiskelun varhentamiseen, kehittämiseen

Lisätiedot

Hankeseminaari. Avaus. 6.11.2014 Kimmo Koskinen & Juho Helminen

Hankeseminaari. Avaus. 6.11.2014 Kimmo Koskinen & Juho Helminen Hankeseminaari Avaus 6.11.2014 Kimmo Koskinen & Juho Helminen Oppimisympäristöjen kehittäminen ja TVT:n opetuskäyttö sekä laite- ja tietoverkkohankinnat - valtionavustukset hankkeille Oppimisympäristöjen

Lisätiedot

Hakutiedote 2018 NTK opintosetelit

Hakutiedote 2018 NTK opintosetelit HAKUTIEDOTE 1 (5) Hakutiedote 2018 NTK opintosetelit Vapaa sivistystyö Nuorisotakuun opintoseteliavustukset maahanmuuttajanuorten koulutukseen Kansalaisopistot ja kansanopistot 1. Taustaa 1.1. Säädösperusta

Lisätiedot

HAKUTIEDOTE 1 (5) OPH Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus Valtion erityisavustus kielikylpytoiminnan laajentamiseen 2018

HAKUTIEDOTE 1 (5) OPH Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus Valtion erityisavustus kielikylpytoiminnan laajentamiseen 2018 HAKUTIEDOTE 1 (5) Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus Valtion erityisavustus kielikylpytoiminnan laajentamiseen 2018 Tausta Säädösperusta: Valtionavustuslaki (688/2001) Avustuksen käyttötarkoitus

Lisätiedot

Lääninhallitukset OPM/Yleissivistävän koulutuksen yksikkö OPM/Ammatillisen koulutuksen yksikkö TIEDOTE 26/ (11)

Lääninhallitukset OPM/Yleissivistävän koulutuksen yksikkö OPM/Ammatillisen koulutuksen yksikkö TIEDOTE 26/ (11) TIEDOTE 26/2009 1 (11) 30.3.2009 Koulutuksen järjestäjille AVUSTUSTEN HAKU OPPIMISYMPÄRISTÖJEN KEHITTÄMISEEN VUONNA 2009 asettaa haettavaksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (635/98)

Lisätiedot

Hakutiedote: Osaamisperusteisuuden, asiakkuuksien ja kumppanuuksien johtaminen

Hakutiedote: Osaamisperusteisuuden, asiakkuuksien ja kumppanuuksien johtaminen HAKUTIEDOTE 1 (5) Hakutiedote: Osaamisperusteisuuden, asiakkuuksien ja kumppanuuksien johtaminen Taustaa Säädösperusta Valtionavustuslaki (688/2001) Valtion talousarvioesitys 2018 Opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

Valtionavustukset ammatillisen peruskoulutuksen kehittämiseen vuonna 2014

Valtionavustukset ammatillisen peruskoulutuksen kehittämiseen vuonna 2014 Valtionavustukset ammatillisen peruskoulutuksen kehittämiseen vuonna 2014 Tiedotustilaisuus 25.2.2014 Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillisen peruskoulutuksen

Lisätiedot

Valtionavustushaku: Globaaliin toimijuuteen valmentaminen

Valtionavustushaku: Globaaliin toimijuuteen valmentaminen HAKUTIEDOTE 1 (5) Valtionavustushaku: Globaaliin toimijuuteen valmentaminen Taustaa Säädösperusta Valtionavustuslaki (688/2001) Valtion talousarvioesitys 2018 Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettua

Lisätiedot

Valtionavustukset ammatillisen peruskoulutuksen kehittämiseen vuonna 2015

Valtionavustukset ammatillisen peruskoulutuksen kehittämiseen vuonna 2015 Valtionavustukset ammatillisen peruskoulutuksen kehittämiseen vuonna 2015 Tiedotustilaisuus 6.2.2014 Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Maahanmuuttajien ammatillisen koulutuksen kehittäminen: valtionavustustusten käynnistämisinfo klo

Maahanmuuttajien ammatillisen koulutuksen kehittäminen: valtionavustustusten käynnistämisinfo klo Maahanmuuttajien ammatillisen koulutuksen kehittäminen: valtionavustustusten käynnistämisinfo 11.9.2014 klo 12.00-15.30 Marget.Kantosalo@oph.fi www.oph.fi Aloitustilaisuuden tavoitteita: Tukea käynnistyvien

Lisätiedot

Muu laajamittainen kaksikielinen opetus voi alkaa varhaiskasvatuksesta tai esiopetuksesta ja se voi

Muu laajamittainen kaksikielinen opetus voi alkaa varhaiskasvatuksesta tai esiopetuksesta ja se voi HAKUTIEDOTE 19/2017 1 (5) Asia HAKUTIEDOTE 2017 Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus Valtionavustukset kielikylpytoiminnan laajentamiseen Tausta Säädösperusta: Valtionavustuslaki (688/2001) Avustuksen

Lisätiedot

Hakuryhmän tavoitteet, painopisteet, valintaperusteet ja hakuaika

Hakuryhmän tavoitteet, painopisteet, valintaperusteet ja hakuaika HAKURYHMÄ: Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostaminen Hakuryhmän tavoitteet, painopisteet, valintaperusteet ja hakuaika Hakutiedote, ammattikoulutus, Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostaminen18.4.2011

Lisätiedot

Uusia oppimisympäristöjä koulun toimintakulttuurin ja oppimisen tueksi

Uusia oppimisympäristöjä koulun toimintakulttuurin ja oppimisen tueksi Uusia oppimisympäristöjä koulun toimintakulttuurin ja oppimisen tueksi Kokkolan kv-treffit, 27.4.2016 Kimmo Koskinen - yleistavoitteita Kehittää ja ottaa käyttöön opetukseen ja oppimiseen liittyviä pedagogisia

Lisätiedot

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014 Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014 TIEDOTUSTILAISUUS 25.2.2014 Ryhmä 3 Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpanon tuki Aira Rajamäki Opetushallituksen valtionavustustoiminta

Lisätiedot

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset TIEDOTUSTILAISUUS Ryhmä 4 Sanna Penttinen ja Sanna Laiho

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset TIEDOTUSTILAISUUS Ryhmä 4 Sanna Penttinen ja Sanna Laiho Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014 TIEDOTUSTILAISUUS 25.2.2014 Ryhmä 4 Sanna Penttinen ja Sanna Laiho Opetushallituksen valtionavustustoiminta Ammatillisen koulutuksen valtionavustushankkeet

Lisätiedot

Tätä valtionavustusta voivat hakea opetustuntikohtaisen valtionosuuden piiriin kuuluvan taiteen perusopetuksen järjestäjät.

Tätä valtionavustusta voivat hakea opetustuntikohtaisen valtionosuuden piiriin kuuluvan taiteen perusopetuksen järjestäjät. TIEDOTE 1 (5) 5.3.218 OPH-376-218 Opetustuntikohtaista valtionosuutta saaville taiteen perusopetuksen järjestäjille Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös nro OKM/7/22/218 HAKUTIEDOTE / OPETUSTUNTIKOHTAISEN

Lisätiedot

Pohjois-Suomen koordinaattoreiden tapaaminen

Pohjois-Suomen koordinaattoreiden tapaaminen Pohjois-Suomen koordinaattoreiden tapaaminen 1.9.2012 Aija Rinkinen Opetusneuvos Opetushallitus Yleissivistävän koulutuksen kehittäminennen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

Lisätiedot

19.4.2016. Innovatiivisten oppimisympäristöjen edistäminen esi- ja perusopetuksessa sekä lukiokoulutuksessa.

19.4.2016. Innovatiivisten oppimisympäristöjen edistäminen esi- ja perusopetuksessa sekä lukiokoulutuksessa. HAKUTIEDOTE 23/2016 1 19.4.2016 Asia HAKUTIEDOTE 2016 Yleissivistävä koulutus Innovatiivisten oppimisympäristöjen edistäminen esi- ja perusopetuksessa sekä lukiokoulutuksessa Taustaa Säädösperusta: Valtionavustuslaki

Lisätiedot

https://valtionavustukset.oph.fi/paatos/avustushaku/68/hakemus/6cfb301a9d c5d...

https://valtionavustukset.oph.fi/paatos/avustushaku/68/hakemus/6cfb301a9d c5d... Sivu 1/5 PÄÄTÖS 6.3.2017 35/588/2016 Helsingin kaupunki, Opetusvirasto ASIA VALTIONAVUSTUSHAKEMUSTA KOSKEVA PÄÄTÖS Valtionavustukset kielten opiskelun varhentamiseen, kehittämiseen ja lisäämiseen perusopetuksessa

Lisätiedot

Opetushallitus avaa täydennyskoulutushaun Kärkihanke 1:n kieltenopetusta koskevan kokeilun toimeenpanon tueksi.

Opetushallitus avaa täydennyskoulutushaun Kärkihanke 1:n kieltenopetusta koskevan kokeilun toimeenpanon tueksi. HAKUTIEDOTE 1 (5) Asia HAKUTIEDOTE Yleissivistävä koulutus Kärkihanke 1, Uusi peruskoulu ohjelma Kieltenopetusta koskevan kokeilun toimeenpanoa tukeva opetushenkilöstön osaamisen kehittäminen Taustaa Opetushallitus

Lisätiedot

OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS Yleiset ohjeet ja raportointi

OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS Yleiset ohjeet ja raportointi Yleiset ohjeet ja raportointi OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS Yleiset ohjeet ja raportointi Tiedotustilaisuus 10.11.2014 Valtion rahoittaman opetustoimen henkilöstökoulutuksen perusta Valtionavustuslaki

Lisätiedot

Opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstökoulutus 2019

Opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstökoulutus 2019 HAKUTIEDOTE 1 (5) Asia HAKUTIEDOTE Opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstökoulutus 2019 Valtion rahoittaman opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstökoulutuksen tavoitteena on edistää varhaiskasvatuksessa

Lisätiedot

Valtion erityisavustus kaksikielisen opetuksen kehittämiseen ja lisäämiseen 2019

Valtion erityisavustus kaksikielisen opetuksen kehittämiseen ja lisäämiseen 2019 HAKUTIEDOTE 1 (5) Valtion erityisavustus kaksikielisen opetuksen kehittämiseen ja lisäämiseen 2019 Avustuksen käyttötarkoitus Avustuksilla on tarkoitus tukea Suomen kielikoulutuspolitiikan mukaisesti suomalaisten

Lisätiedot

VALTIONAVUSTUKSEN HAKEMINEN PERUSOPETUKSEN VIERAIDEN KIELTEN OPETUKSEN KEHITTÄMISEEN VUOSILLE

VALTIONAVUSTUKSEN HAKEMINEN PERUSOPETUKSEN VIERAIDEN KIELTEN OPETUKSEN KEHITTÄMISEEN VUOSILLE TIEDOTE 51/2009 24.8.2009 Perusopetuksen järjestäjät VALTIONAVUSTUKSEN HAKEMINEN PERUSOPETUKSEN VIERAIDEN KIELTEN OPETUKSEN KEHITTÄMISEEN VUOSILLE 2009-2010 Opetusministeriö asetti Opetushallituksen käyttöön

Lisätiedot

Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionavustukset 2013 TIEDOTUSTILAISUUS

Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionavustukset 2013 TIEDOTUSTILAISUUS Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionavustukset 2013 TIEDOTUSTILAISUUS 7.2.2013 Opetushallituksen valtionavustustoiminta Ammatillisen koulutuksen valtionavustushankkeet tukevat kansallisen koulutuspolitiikan

Lisätiedot

Kirje 05.10.2015. Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 ja 2016

Kirje 05.10.2015. Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 ja 2016 Kirje OKM/64/592/2015 05.10.2015 Jakelussa mainituille Viite Asia Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 ja 2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö on vuonna

Lisätiedot

Opetus- ja ohjaushenkilöstön osaamisen kehittämisen toimenpideohjelma

Opetus- ja ohjaushenkilöstön osaamisen kehittämisen toimenpideohjelma HAKUTIEDOTE 1 (5) Ammatillisen koulutuksen järjestäjät Ammatillisen koulutuksen reformin toimeenpanoa tukevan opetus- ja ohjaushenkilöstön osaamisen kehittämisen verkostohankkeen käynnistäminen PARASTA

Lisätiedot

Valtionavustushankkeen toteutukseen liittyviä ohjeita. Opetushallituksen hanketapaaminen, Erityisasiantuntijat Helminen & Ranta

Valtionavustushankkeen toteutukseen liittyviä ohjeita. Opetushallituksen hanketapaaminen, Erityisasiantuntijat Helminen & Ranta Valtionavustushankkeen toteutukseen liittyviä ohjeita Opetushallituksen hanketapaaminen, 1.9.2017 Erityisasiantuntijat Helminen & Ranta Opetushallituksen OY-tiimi Opetushallituksen oppimisympäristöjen

Lisätiedot

Ammatillisen peruskoulutuksen valtionavustukset tiedotustilaisuus

Ammatillisen peruskoulutuksen valtionavustukset tiedotustilaisuus Ammatillisen peruskoulutuksen valtionavustukset 2014 - tiedotustilaisuus 25.2.2014 Laatustrategian toimeenpano Työpaikalla tapahtuva oppiminen ja ammattiosaamisen näytöt Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhankkeet

Lisätiedot

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset TIEDOTUSTILAISUUS Ryhmä 2

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset TIEDOTUSTILAISUUS Ryhmä 2 Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2015 TIEDOTUSTILAISUUS 6.2.2015 Ryhmä 2 Opetushallituksen valtionavustustoiminta Ammatillisen koulutuksen valtionavustushankkeet tukevat kansallisen

Lisätiedot

Katsaus päättyneisiin valtionavustushakuihin ja käynnistyviin hankkeisiin sekä toimintaohjeet uusille hankkeille

Katsaus päättyneisiin valtionavustushakuihin ja käynnistyviin hankkeisiin sekä toimintaohjeet uusille hankkeille Valtionavustushankkeiden 2016 aloitusseminaari Hankeryhmät Osaamisperusteisuuden ja asiakaslähtöisyyden edistäminen ja Ammatillisen koulutuksen kansainvälistyminen Katsaus päättyneisiin valtionavustushakuihin

Lisätiedot

HAKUTIEDOTE 1 (3) 13.12.2010 84/2010. Asia HAKUTIEDOTE 2011 Vapaa sivistystyö Opintosetelityyppiset valtionavustukset Kansanopistot

HAKUTIEDOTE 1 (3) 13.12.2010 84/2010. Asia HAKUTIEDOTE 2011 Vapaa sivistystyö Opintosetelityyppiset valtionavustukset Kansanopistot HAKUTIEDOTE 1 (3) 13.12.2010 84/2010 Asia HAKUTIEDOTE 2011 Vapaa sivistystyö Opintosetelityyppiset valtionavustukset Kansanopistot Taustaa Säädösperusta: Laki vapaasta sivistystyöstä 21.8.1998/632 14,

Lisätiedot

1) Lukion opiskelijahuolto

1) Lukion opiskelijahuolto TIEDOTE 61/2009 1 (5) 2.11.2009 Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen kehittämistoimintaan osallistuvat kunnat OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLLON KEHITTÄMISEEN KOHDENNETUN VALTIONAVUSTUKSEN HAKEMINEN

Lisätiedot

HAKUTIEDOTE / MUIDEN KUIN OPETUSTUNTIKOHTAISTA VALTIONOSUUTTA SAAVIEN TAITEEN PERUSOPETUKSEN JÄRJESTÄJIEN HARKINNANVARAINEN VALTIONAVUSTUS VUONNA 2017

HAKUTIEDOTE / MUIDEN KUIN OPETUSTUNTIKOHTAISTA VALTIONOSUUTTA SAAVIEN TAITEEN PERUSOPETUKSEN JÄRJESTÄJIEN HARKINNANVARAINEN VALTIONAVUSTUS VUONNA 2017 TIEDOTE (3) 5..07 3/07 Taiteen perusopetuksen järjestäjät, jotka eivät saa opetustuntikohtaista valtionosuutta HAKUTIEDOTE / MUIDEN KUIN OPETUSTUNTIKOHTAISTA VALTIONOSUUTTA SAAVIEN TAITEEN PERUSOPETUKSEN

Lisätiedot

Haku lukioiden kehittämisverkostoon

Haku lukioiden kehittämisverkostoon Haku lukioiden kehittämisverkostoon Hakuaika 17.3.2016 klo 12.00 21.4.2016 klo 16.15 Hakemusta on mahdollista muokata hakuajan loppuun asti. Hakemukset käsitellään hakuajan jälkeen. 1. PERUSTIEDOT Hakija

Lisätiedot

Valtionavustuksilla tukea kehittämiseen Hankeryhmäkohtaiset aloitustilaisuudet klo

Valtionavustuksilla tukea kehittämiseen Hankeryhmäkohtaiset aloitustilaisuudet klo Valtionavustuksilla tukea kehittämiseen Hankeryhmäkohtaiset aloitustilaisuudet 11.9.2014 klo 12.30-15.30 Opiskelijahuoltolain toimeenpano tuki Uudistettujen valintaperusteiden käyttöönoton tuki Opetusneuvos

Lisätiedot

0530 Helsinki KEHITTÄMISEEN VUONNA 2009

0530 Helsinki KEHITTÄMISEEN VUONNA 2009 Vastaanottaja: Opetushallitus HAKEMUS Hakaniemenranta 6 OPPIMISYMPÄRISTÖJEN 0530 Helsinki KEHITTÄMISEEN VUONNA 2009 Hakijana toimivan koulutuksen järjestäjän/ylläpitäjän tiedot Koulutuksen järjestäjän

Lisätiedot

Valtionavustuksella tukea laatustrategian toimeenpanoon

Valtionavustuksella tukea laatustrategian toimeenpanoon LAATUA LAIVALLA Miten edistämme toiminnan vaikuttavuutta? ammatillisen koulutuksen laatuseminaari 22.-24.8.2012, laatuverkosto Valtionavustuksella tukea laatustrategian toimeenpanoon Opetusneuvos Leena

Lisätiedot

Oppimisympäristöhankkeiden ohjaus ja seuranta

Oppimisympäristöhankkeiden ohjaus ja seuranta Juho Helminen ja Kimmo Koskinen Oppimisympäristöhankkeiden kehittämispäivä 5.10.2009 www.edu.fi/oppimisymparistot Oppimisympäristöhankkeiden ohjaus ja seuranta Opetushallituksen oppimisympäristöjen kehittämishankkeet

Lisätiedot

Valtionavustuksilla tukea Opiskelijoiden hyvinvoinnin, työterveyden ja kestävän työkyvyn edistämiseen klo

Valtionavustuksilla tukea Opiskelijoiden hyvinvoinnin, työterveyden ja kestävän työkyvyn edistämiseen klo Valtionavustuksilla tukea Opiskelijoiden hyvinvoinnin, työterveyden ja kestävän työkyvyn edistämiseen 26.2.2013 klo 13.00-14.30 Aira Rajamäki aira.rajamaki@oph.fi www.oph.fi Aloitustilaisuuden tavoitteet:

Lisätiedot

HAKUTIEDOTE. Opetustoimen henkilöstökoulutus 2018, työelämätaidot HAKUTIEDOTE 1 (6) OPH

HAKUTIEDOTE. Opetustoimen henkilöstökoulutus 2018, työelämätaidot HAKUTIEDOTE 1 (6) OPH HAKUTIEDOTE 1 (6) HAKUTIEDOTE Opetustoimen henkilöstökoulutus 2018, työelämätaidot Tavoitteet Koulutusjärjestelmän tulee vastata yhä paremmin ja joustavammin työelämän muutoksiin. Perusopetuksen ja lukion

Lisätiedot

TIEDOTE 1(3) OPH Taiteen perusopetuksen järjestäjät, jotka eivät saa opetustuntikohtaista valtionosuutta

TIEDOTE 1(3) OPH Taiteen perusopetuksen järjestäjät, jotka eivät saa opetustuntikohtaista valtionosuutta OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN TIEDOTE (3) 7..09 OPH-93-09 Taiteen perusopetuksen järjestäjät, jotka eivät saa opetustuntikohtaista valtionosuutta HAKUTIEDOTE / MUIDEN KUIN OPETUSTUNTIKOHTAISTA VALTIONOSUUTTA

Lisätiedot

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2015 Ryhmä 3

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2015 Ryhmä 3 TIEDOTUSTILAISUUS 6.2.2015 Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2015 Ryhmä 3 Virtuaalisten oppimisympäristöjen kehittäminen ja monipuolistaminen Alkuperäiskarjan geenipankkitoiminta

Lisätiedot

Liite 1 22.10.2013. HANKKEITA KOSKEVA TARKEMPI TIETO JA OHJEISTUS 1. Oppisopimuskoulutuksen ennakkojakso

Liite 1 22.10.2013. HANKKEITA KOSKEVA TARKEMPI TIETO JA OHJEISTUS 1. Oppisopimuskoulutuksen ennakkojakso 1 Liite 1 HANKKEITA KOSKEVA TARKEMPI TIETO JA OHJEISTUS 1. Oppisopimuskoulutuksen ennakkojakso 22.10.2013 Tavoitteena on kehittää ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaavan ja valmistavan koulutuksen toteutustapoja

Lisätiedot

HANKERYHMÄ: Osaamisperusteisuuden, yksilöllisyyden ja joustavuuden edistäminen uusien perustutkinnon perusteiden toimeenpanossa

HANKERYHMÄ: Osaamisperusteisuuden, yksilöllisyyden ja joustavuuden edistäminen uusien perustutkinnon perusteiden toimeenpanossa HANKERYHMÄ: Osaamisperusteisuuden, yksilöllisyyden ja joustavuuden edistäminen uusien perustutkinnon perusteiden toimeenpanossa Valtionavustushankkeiden 2015 KICK OFF 2.10.2015 Yli-insinööri Kati Lounema

Lisätiedot

Yleissivistävä koulutus Kärkihanke 1: Uusi peruskoulu ohjelma, kieltenopetusta koskeva kokeilu

Yleissivistävä koulutus Kärkihanke 1: Uusi peruskoulu ohjelma, kieltenopetusta koskeva kokeilu HAKUTIEDOTE 1 (6) 22.12.2016 56/2016 HAKUTIEDOTE 2016 Yleissivistävä koulutus Kärkihanke 1: Uusi peruskoulu ohjelma, kieltenopetusta koskeva kokeilu Valtion erityisavustukset kielten opiskelun varhentamiseen,

Lisätiedot

Avustusten haku oppimisympäristöjen kehittämiseen vuonna 2008

Avustusten haku oppimisympäristöjen kehittämiseen vuonna 2008 TIEDOTE 12/2008 5.3.2008 Koulutuksen järjestäjille Oppilaitosten ylläpitäjille Avustusten haku oppimisympäristöjen kehittämiseen vuonna 2008 Opetushallitus asettaa haettavaksi opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

Kirje 20.10.2014. Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015

Kirje 20.10.2014. Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 Kirje OKM/65/592/2014 20.10.2014 Jakelussa mainituille Viite Asia Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 Osana nuorisotakuun toimia opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Hauskaa hankehallintaa

Hauskaa hankehallintaa Uusi peruskoulu ohjelma, kärkihanke 1: kieltenopetuksen varhentaminen, kehittäminen ja lisääminen Toisen vaiheen starttiseminaari Helsinki 23.5.2018 Hauskaa hankehallintaa Paula Mattila, OPH ja Tiina Sarisalmi,

Lisätiedot

Hyvä hakemus. -erityisavustukset. OKM Kari Niemi-Nikkola ylitarkastaja

Hyvä hakemus. -erityisavustukset. OKM Kari Niemi-Nikkola ylitarkastaja Hyvä hakemus -erityisavustukset OKM 6.11.2017 Kari Niemi-Nikkola ylitarkastaja Erityisavustusten säädöspohja Valtionavustuslaki 688/2001, 5 Erityisavustus voidaan myöntää: 1) investointiavustuksena aineellisen

Lisätiedot

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014 Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014 TIEDOTUSTILAISUUS 25.2.2014 Ryhmä 2 Ammatillisen koulutuksen kansainvälistyminen Osaamisperusteisten tutkinnon perusteiden toimeenpano Uudistettujen

Lisätiedot

Erityisavustushankkeet. Erityisasiantuntija Artsi Alanne

Erityisavustushankkeet. Erityisasiantuntija Artsi Alanne Erityisavustushankkeet Erityisasiantuntija Artsi Alanne 1 Myönnetään: Erityisavustukset tutkimus- ja kehittämishankkeisiin oppimateriaalin tuotantoon ja hankintaan tietojenkäsittelyn kehittämiseen ja laitteiden

Lisätiedot

Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 27.9.2016 1 LIIKUNNALLISEN ELÄMÄNTAVAN PAIKALLISTEN KEHITTÄMISHANKKEIDEN AVUSTUKSET VUONNA 2017 2 AVUSTUKSEN TARKOITUS JA PERIAATTEET Liikunnallisen elämäntavan o Liikunnallisen

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän tieto- ja viestintätekniikan (TVT) strategia

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän tieto- ja viestintätekniikan (TVT) strategia Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän tieto- ja viestintätekniikan (TVT) strategia työkappale 20.5.2011 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 Tieto- ja viestintätekniikka oppimisessa... 1 2 KPEDUn tieto- ja viestintätekniikan

Lisätiedot

Opettajien osaamisen kehittäminen - tulevaisuuden näkymiä

Opettajien osaamisen kehittäminen - tulevaisuuden näkymiä Opettajien osaamisen kehittäminen - tulevaisuuden näkymiä Kimmo Hämäläinen, pääsihteeri Opetustoimen henkilöstökoulutuksen neuvottelukunta Virtuaaliopetuksen päivät Helsinki 08.12. 09.12.2010 Neuvottelukunnan

Lisätiedot

Valtionavustushankkeen toteutukseen liittyviä ohjeita

Valtionavustushankkeen toteutukseen liittyviä ohjeita Valtionavustushankkeen toteutukseen liittyviä ohjeita Valtionavustushankkeiden info- ja verkostoitumistilaisuus 5.9.2018 Erityisasiantuntija Juho Helminen Opetushallituksen OY-tiimi Opetushallituksen oppimisympäristöjen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen valtionavustusten tiedotustilaisuus 4. ryhmä (oppimisympäristöjen kehittämishankkeet, laajennettu työssäoppiminen,

Ammatillisen koulutuksen valtionavustusten tiedotustilaisuus 4. ryhmä (oppimisympäristöjen kehittämishankkeet, laajennettu työssäoppiminen, Ammatillisen koulutuksen valtionavustusten tiedotustilaisuus 4. ryhmä (oppimisympäristöjen kehittämishankkeet, laajennettu työssäoppiminen, työpaikalla tapahtuva oppiminen ja ammattiosaamisen näytöt, työnjohtokoulutuskokeilut)

Lisätiedot

Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 18.9.2015 1 PAIKALLISTEN KEHITTÄMISHANKKEIDEN VALTIONAVUSTUS VUONNA 2015 LAPIN ALUEHALLINTOVIRASTO 2 Lasten ja nuorten liikunnan kehittämisavustus Valtio tukee lasten ja nuorten

Lisätiedot

Työpaja: LAADUKKAASTA HANKKEESTA VAIKUTTAVUUTEEN

Työpaja: LAADUKKAASTA HANKKEESTA VAIKUTTAVUUTEEN Työpaja: LAADUKKAASTA HANKKEESTA VAIKUTTAVUUTEEN Opetustoimen henkilöstökoulutuksen ja osaamisen kehittämisen menestystekijät -seminaari Helsinki Congress Paasitorni 10. 11.5 2012 Mari Räkköläinen Opetusneuvos,

Lisätiedot

Investointiohjelman infotilaisuus Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma

Investointiohjelman infotilaisuus Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma Investointiohjelman infotilaisuus 9.11 Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma Liikenne- ja viestintäministeriö esitti Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelmassa kuntien ja valtion yhteistä investointiohjelmaa.

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN YLEISOHJE Valtionavustuksen hakijoille ja käyttäjille

OPETUSHALLITUKSEN YLEISOHJE Valtionavustuksen hakijoille ja käyttäjille OPETUSHALLITUKSEN YLEISOHJE Valtionavustuksen hakijoille ja käyttäjille 17.1.2012 2 Sisällysluettelo 1. Valtionavustuksen hakeminen.3 2. Valtionavustuksen asianmukaiseen käyttöön liittyviä ohjeita. 3 3.

Lisätiedot

Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15

Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15 Ammatillisen peruskoulutuksen valtionavustushankkeiden aloitustilaisuus Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15 Opetusneuvos Leena.Koski@oph.fi www.oph.fi Hankkeen vaikuttavuuden

Lisätiedot

Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2016

Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2016 Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2016 Tilaisuus välityömarkkinatoimijoille Pohjois-Pohjanmaalla 15.12.2015 Palveluesimies Virpi Niemi 1 Työllisyyspoliittisen avustuksen tarkoitus

Lisätiedot

Haku lukioiden kehittämisverkostoon

Haku lukioiden kehittämisverkostoon Sivu 1/8 Haku lukioiden kehittämisverkostoon Hakuaika 17.3.2016 klo 12.00 21.4.2016 klo 16.15 Diaarinumero: 49/575/2016 1. PERUSTIEDOT Hakija (koulutuksen järjestäjä) Hakijan virallinen sähköpostiosoite

Lisätiedot

LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 38 Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä 3

LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 38 Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä 3 LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 3/2019 1 Lapin liiton kuntatyöryhmä 03.09.2019 AIKA PAIKKA 03.09.2019 klo Kirjallinen menettely KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 38 Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä 3 LAPIN

Lisätiedot

Opetushallitus HELSINKI 7/521/2008

Opetushallitus HELSINKI 7/521/2008 Opetushallitus Pvm 31.3.2008 PL 380 Dnro 00531 HELSINKI 7/521/2008 Asia: NUORTEN SYRJÄYTYMISEN EHKÄISYYN JA TYÖLLISYYDEN PARANTAMISEEN VALTION TALOUSARVIOSSA VUODELLE 2008 VARATUN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN

Lisätiedot

Globaaliin toimijuuteen valmentaminen -valtionavustushaku

Globaaliin toimijuuteen valmentaminen -valtionavustushaku Globaaliin toimijuuteen valmentaminen -valtionavustushaku Hanna Autere Valtionavustushaun infotilaisuus 4.12.2018 Opetushallitus, Helsinki Globaaliin toimijuuteen valmentaminen -valtionavustushaku Webinaari

Lisätiedot

Haettavana olevan henkilöstökoulutuksen tavoitteena on, että

Haettavana olevan henkilöstökoulutuksen tavoitteena on, että HAKUTIEDOTE 1 (5) 13.3.2019 OPH-584-2019 Asia HAKUTIEDOTE Opetustoimen henkilöstökoulutushaku lapsiin ja nuoriin kohdistuvien seksuaalirikosten ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi Lapsiin kohdistunut seksuaalinen

Lisätiedot

Kansallinen tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön suunnitelma. Virtuaaliopetuksen päivät 2010 Kaisa Vähähyyppä OPH

Kansallinen tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön suunnitelma. Virtuaaliopetuksen päivät 2010 Kaisa Vähähyyppä OPH Kansallinen tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön suunnitelma Virtuaaliopetuksen päivät 2010 Kaisa Vähähyyppä OPH Tieto- ja viestintätekniikka oppimisen voimavarana - koko maailma oppilaan ulottuvilla

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen strategiarahoituspäätök set 2019

Ammatillisen koulutuksen strategiarahoituspäätök set 2019 Ammatillisen koulutuksen strategiarahoituspäätök set 2019 Webinaari 10.5.2019 16.5.2019 1 Ohjelma Mika Tammilehdon alustus Vastaukset ennakkokysymyksiin Mahdollisuus esittää kysymyksiä ministeriölle ja

Lisätiedot

EUROPEAN LABEL - KIELTENOPETUKSEN EUROOPPALAINEN LAATULEIMA SEKÄ VUODEN KIELTENOPETTAJA 2010

EUROPEAN LABEL - KIELTENOPETUKSEN EUROOPPALAINEN LAATULEIMA SEKÄ VUODEN KIELTENOPETTAJA 2010 TIEDOTE 16/2010 1 (5) 2.3.2010 Perusopetuksen, lukio-opetuksen, ammatillisen peruskoulutuksen ja aikuiskoulutuksen järjestäjille EUROPEAN LABEL - KIELTENOPETUKSEN EUROOPPALAINEN LAATULEIMA SEKÄ VUODEN

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön valtionavustukset valtakunnallisten ja kansainvälisten taide- ja kulttuurifestivaalien toimintaan vuonna 2018

Opetus- ja kulttuuriministeriön valtionavustukset valtakunnallisten ja kansainvälisten taide- ja kulttuurifestivaalien toimintaan vuonna 2018 Opetus- ja kulttuuriministeriön valtionavustukset valtakunnallisten ja kansainvälisten taide- ja kulttuurifestivaalien toimintaan vuonna 2018 Hakuaika: 29.9.2017-2.11.2017 klo 16:15 http://minedu.fi/avustukset/avustus/-/asset_publisher/valtakunnallisten-taide-ja-kulttuurifestivaalientoiminta

Lisätiedot

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2015

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2015 Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2015 TIEDOTUSTILAISUUS 6.2.2015 Ryhmä 4 painopiste 3: Opintoohjauksen ja tukipalveluiden kokonaisvaltainen kehittäminen sekä valintaperusteiden

Lisätiedot

Haku lukioiden kehittämisverkostoon Hakuaika klo klo 16.15

Haku lukioiden kehittämisverkostoon Hakuaika klo klo 16.15 Sivu /5 Haku lukioiden kehittämisverkostoon Hakuaika 7.3.206 klo 2.00 2.4.206 klo 6.5 Diaarinumero: 94/575/206. PERUSTIEDOT Hakija (koulutuksen järjestäjä) Hakijan virallinen sähköpostiosoite Y-tunnus

Lisätiedot

Erityisavustus kunnille maahanmuuttajien osaamiskeskustoimintaan (2018)

Erityisavustus kunnille maahanmuuttajien osaamiskeskustoimintaan (2018) TEM/2013/09.01.01/2018 Erityisavustus kunnille maahanmuuttajien osaamiskeskustoimintaan (2018) Valtion vuoden 2018 toiseen lisätalousarvioesitykseen sisältyy momentilla 32.70.03 (Maahanmuuttajien kotoutumisen

Lisätiedot

Tuen tarkoitus. ULKOMINISTERIÖ Viestintäosasto VIE-20/Eurooppatiedotus Marraskuu 2018

Tuen tarkoitus. ULKOMINISTERIÖ Viestintäosasto VIE-20/Eurooppatiedotus Marraskuu 2018 ULKOMINISTERIÖ Viestintäosasto VIE-20/Eurooppatiedotus Marraskuu 2018 VALTIONAVUSTUKSET KANSALAISJÄRJESTÖJEN EUROOPPA- TIEDOTTAMISEEN VUONNA 2019 HAKUOHJEET Valtion vuoden 2019 talousarvioesitykseen on

Lisätiedot

Lukion kehittäminen. Johtaja Jorma Kauppinen Opetustoimen henkilöstökoulutus/tiedotustilaisuus Helsinki

Lukion kehittäminen. Johtaja Jorma Kauppinen Opetustoimen henkilöstökoulutus/tiedotustilaisuus Helsinki Lukion kehittäminen Johtaja Jorma Kauppinen Opetustoimen henkilöstökoulutus/tiedotustilaisuus Helsinki 10.11.2014 Suomalainen opetussuunnitelmajärjestelmä - Lukiolaki (629/1998) ja lukioasetus (810/1998)

Lisätiedot

Katsaus vuoden 2013 valtionavustushankkeiden tuloksiin ja vaikuttavuuteen

Katsaus vuoden 2013 valtionavustushankkeiden tuloksiin ja vaikuttavuuteen Opetushallituksen (OKM) rahoittamien Katsaus vuoden 2013 valtionavustushankkeiden tuloksiin ja vaikuttavuuteen Opetusneuvos Leena Koski Selvitys tuloksista ja vaikuttavuudesta Selvitys liittyy Opetushallituksen

Lisätiedot

Koordinaattori Lauri Pirkkalainen

Koordinaattori Lauri Pirkkalainen OPPIMISPELIT JA VIRTUAALISET YMPÄRISTÖT 1.09.2010 31.12.2012 Koordinaattori Lauri Pirkkalainen Konneveden lukio http://www.peda.net/veraja/konnevesi/lukio Astan jälkeen Konneveden kunta 3000 asukasta

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN YLEISOHJE Valtionavustuksen hakijoille ja käyttäjille 14.6.2012

OPETUSHALLITUKSEN YLEISOHJE Valtionavustuksen hakijoille ja käyttäjille 14.6.2012 OPETUSHALLITUKSEN YLEISOHJE Valtionavustuksen hakijoille ja käyttäjille 14.6.2012 Sisällys 1. Valtionavustuksen hakeminen... 1 2. Valtionavustuksen asianmukaiseen käyttöön liittyviä ohjeita... 1 3. Avustuksen

Lisätiedot