Raitiotien varikon sijoitusmahdollisuudet Hervannassa
|
|
- Sofia Heino
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Raitiotien varikon sijoitusmahdollisuudet Hervannassa TAMPEREEN KAUPUNKI Maankäytön suunnittelu kaavoitusarkkitehti Päivi Veijola
2 TARKASTELUN LÄHTÖKOHDAT Raitiotien yleissuunnitelmassa ja varikon asemakaavamuutoksen nro 8600 luonnoksessa varikon sijoituspaikaksi esitetään Hervannassa Hermiankadun päätteenä olevaa aluetta. Tässä tarkastelussa kerrotaan, miksi kyseiseen sijoituspaikkaan on päädytty ja arvioidaan varikon muita sijoitusmahdollisuuksia Hervannassa. Varikon tarkempaa sijoitusta kaava-alueen rajojen sisäpuolella on tutkittu erillisessä FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy:n laatimassa selvityksessä (Raitiotievarikon sijoituspaikan vaihtoehtovertailu, ). Varikkotoiminta on luonteeltaan suurimittakaavaista teollisuus- ja varastotoimintaa. Varikkoalue vaatii paljon tilaa, sillä toiminta tapahtuu pääosin suurissa halleissa. Varikon viitesuunnitelmassa alue on mitoitettu yhteensä 35 raitiovaunun säilytykseen ja huoltoon. Päivittäisen raideliikenteen lisäksi varikkoalueella on henkilöauto-, huolto- ja tavaraliikennettä. Varikon sijoittaminen etäämmälle asutuksesta takaa asumisen viihtyisyyden ja turvallisuuden säilymisen. Ihmisten elinympäristön ja kaupunkikuvan kannalta paras sijoituspaikka varikolle on teollisuusalueella. Hervannassa kaupunkirakenne jakautuu länsipuolella olevaan asuinalueeseen sekä itäpuolella olevaan opetus- ja työpaikkavaltaiseen alueeseen. Teollisuus sijoittuu pääosin Hervannan koillisosaan. Kaupunkirakenteesta johtuen luonteva sijoituspaikka varikolle Hervannassa on alueen itäosassa. Tampereen kaupunginvaltuusto päätti , että raitiotien suunnittelu ja toteutus jaetaan kahteen osaan. Ensimmäinen vaihe sisältää radan Hervannasta keskustaan ja keskustasta Tampereen yliopistollisen keskussairaalan alueelle (Tays). Etelä-Hervannassa raitiotie linjataan Arkkitehdinkadun sijaan Hervantajärven tulevalle asuinalueelle, mikä on huomioitu myös varikon sijoitusvaihtoehdoissa. Raitiotien toimivuuden ja taloudellisuuden vuoksi varikon tulee sijoittua mahdollisimman lähelle ensimmäisen vaiheen rataosuutta. Tämä tarkastelu ei ulotu Ruskon puolelle, sillä varikkohaaran pituutta ei ole varaa kasvattaa. Varikkohaaran pituus vaikuttaa sekä raitiotien rakentamisen että liikennöinnin kustannuksiin. Varikkohaaran rakentamista rajoittaa myös ratageometria. Radan pituuskaltevuuden tulee olla mahdollisimman pieni, liian epätasaiseen tai jyrkkään maastoon varikkohaaraa ei voida rakentaa. Yleissuunnitelmavaiheessa varikkoalueelle etsittiin vähintään 350 m x 150 m suuruista aluetta, jonka pinta-ala on noin 5 ha. Asemakaavan luonnosvaiheessa suunnittelun tarkentumisen myötä varikon mitoitus kasvoi ja varikon tontin todettiin tarvitsevan pinta-alaa vähintään 6,5 ha. Varikon toiminnan kannalta olisi ihanteellista, että tontin pinta-ala olisi vieläkin suurempi. Tähän tarkasteluun on otettu raitiotien varrelta ja Hervannan itäosasta löytyviä rakentamattomia tai pääosin rakentamattomia alueita, jotka vaikuttavat pinta-alansa puolesta tarpeeksi suurilta varikkoalueeksi. Vaihtoehtojen 1 7 sijainti on esitetty kartalla (kuva 1). Varikon vaatiman tilan havainnollistamiseksi jokaisen vaihtoehdon kohdalla on esitetty varikon aluevaraus, jonka mitoitus on kaavaluonnoksen liitteenä olevan viitesuunnitelman mukainen. Varikon muoto ja sijoittuminen kullekin alueelle on tässä tarkastelussa kuitenkin vain viitteellinen. Samalle kartalle on merkitty myös liito-oravan elinpiiriksi katsotut alueet. Elinpiirien rajaukset ovat suuntaa antavia ja varikon sijoittuminen kyseiselle alueelle vaatii aina tarkempaa tarkastelua. Liito-oravan kulkuyhteyksiä ei ole esitetty tässä kartassa. Vaihtoehdot 1 7 sijoittuvat liito-orava-alueiden ulkopuolelle, mutta vaihtoehdoilla 1 ja 7 on vaikutusta liito-oravan kulkuyhteyksiin. Tarkastelussa on huomioitu myös maanomistus. Yksityisessä omistuksessa olevat maa-alueet näkyvät kartalla valkoisella pohjavärillä, eikä niitä ole otettu mukaan tarkasteluun, sillä Tampereen kaupunki on jo ostanut maata varikkoa varten. Talvella kaupunki hankki omistukseensa suurimman osan varikon kaava-alueesta 1,3 miljoonan euron hintaan. 1
3 SIJOITUSVAIHTOEHDOT Kuva 1: Varikolle tutkitut sijaintipaikat Hervannassa ja Hervantajärvellä 0. Kauhakorvenkatu (asemakaavaluonnoksen mukainen sijoituspaikka) Nykytila: Korkeuserot: teollisuusaluetta (T*10 ja TY-17), osittain asemakaavoittamaton rakentamatonta metsää ja peltoa varikkohaara Hermiankatua pitkin 24 m 300 m (TTY:n opiskelija-asunnot) Varikkohaara on tarkoitus rakentaa Hermiankatua pitkin, jolloin Tampereen teknillisen yliopiston (TTY) kohdalle saadaan samalla pysäkkivaraus. Alueen on osa teollisuusaluetta, jossa varikkotoiminta ei aiheuta erityistä häiriötä ympäristöön. Maaston suuret korkeuserot edellyttävät alueen länsiosan louhimista ja itäosan täyttöä. Hervannantien ja Kauhakorvenkadun korkeustasot ovat kuitenkin lähellä toisiaan, joten varikolta saadaan ajoneuvoliittymä molemmille kaduille, mikä parantaa varikon toiminnallisuutta. Ongelmallisinta sijoituspaikassa on se, että alue on liito-oravan lisääntymis- ja levähdysaluetta. 1. Taavetinkallionpuisto lähivirkistysaluetta (VL), osittain asemakaavoittamaton metsää runkolinjan varrella Maaston korkeuserot: 20 m 160 m (päiväkoti 0 m) 2
4 Alue sijaitsee kaupunkikuvallisesti näkyvällä paikalla Hervannan valtaväylä varressa. Kantakaupungin yleiskaavassa on alue osoitettu merkittäväksi viheralueena säilytettäväksi alueeksi ja Kantakaupungin ympäristö- ja maisemaselvityksessä (2008) merkittäväksi viherverkon osaksi. Hallilan asemakaavamuutoksen nro 8604 liitooravatarkastelussa alue on todettu liito-oravan kulkuyhteydeksi. Varikon rakentaminen tarkoittaisi alueen tasaamista Hervannan valtaväylän tasoon ja Taavetinkallionpuistossa olevan mäen louhimista osittain. Lisäksi varikon toiminnasta aiheutuisi mahdollisesti häiriötä vieressä olevalle päiväkodille ja asumiselle. Ainoana etuna tässä vaihtoehdossa on se, että erillistä varikkohaaraa ei tarvitsisi rakentaa. 2. Hervannan laskettelurinteet hiihtourheilualuetta (UH-1) laskettelu- ja hiihtokeskus runkolinjan varrella Maaston korkeuserot: 26 m 45 m Alue sijaitsee erittäin näkyvällä paikalla Hervannan sisääntuloväylän yhteydessä. Kantakaupungin yleiskaavassa alue on osoitettu viheralueena säilytettäväksi alueeksi ja Kantakaupungin ympäristö- ja maisemaselvityksessä (2008) toiminnallisesti merkittäväksi viherverkon osaksi. Alueella toimii nykyisin laskettelu- ja hiihtokeskus. Varikon mahduttaminen alueelle edellyttäisi huomattavaa maantäyttöä Kanjonin reunalla ja johtaisi maisemavaurioon. Varikkotoiminta aiheuttaisi mahdollisesti häiriötä myös vieressä olevalle asumiselle. Etuna myös tässä vaihtoehdossa on se, että erillistä varikkohaaraa ei tarvitsisi rakentaa. 3. Hepolamminkatu Maaston korkeuserot: pysäköintialuetta (LP), muuntaja-aluetta (VM), yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevaa aluetta (ET-1), yleisten rakennusten aluetta (YKT-1) energiantuotanto (Tampereen Vera Oy, hakelämpölaitos, sähköasema), tennishalli, pysäköintialuetta ja metsää varikkohaara joko Hepolamminkatua tai Vaajakatua pitkin 10 m 0 m (Sininauha ry:n asuntola) Alue sijaitsee Tampereen seudun ammattiopiston (Tredu) takana teollisuusalueen vieressä. Varikkohaara voidaan rakentaa joko Hepolammin tai Vaajakadun kautta, mutta ylimääräistä pysäkkiä näille kaduille ei kannata sijoittaa. Raitiotien yleissuunnitelmavaiheessa aluetta pohdittiin aluksi varikon paikaksi. Tredun tavoitteena on kuitenkin laajentaa opetustoimintaa alueelle. Laajennushankkeen jälkeen varikolle potentiaalisen alueen pinta-ala jää liian pieneksi. Lisäksi alueelle on juuri rakennettu noin 27 miljoonaa maksanut hakelämpökeskus. Alue on myös osittain entistä Hepolammin kaatopaikkaa ja sen halki kulkee 110 kv voimajohtoja. Pilaantuneiden maiden puhdistus ja voimajohtojen siirto lisäisi merkittävästi varikon rakentamiskustannuksia. 4. Vaajakatu koulutustoimintaa palvelevaa erityisaluetta (E-10) poliisiammattikoulun harjoitusalue varikkohaara Vaajakatua pitkin Maaston korkeuserot: 6 m 100 m (poliisikoulun opiskelija-asunnot) Alue sijaitsee poliisikoulun takana teollisuusalueen vieressä. Kaupunkikuvallisesti paikka ei ole merkittävä. Varikkohaara on mahdollista rakentaa Vaajakadun kautta, mutta ylimääräistä pysäkkiä 3
5 reitin varrelle ei kannata sijoittaa. Alue on jo poliisiammattikoulun käytössä. Lisäksi alue sijaitsee entisellä Hepolammin kaatopaikalla ja sen rakentaminen vaatisi maaperän puhdistamista, mikä lisää merkittävästi varikon rakentamiskustannuksia. 5. Hermia Maaston korkeuserot: toimistorakennusten korttelialuetta (KT-4, KTY-1, KTY-4) ja pysäköintialuetta (LPA-2) rakentamatonta metsää varikkohaara Hermiankatua pitkin 18 m 80 m (Etelä-Hervannan pientaloalue) Varikkohaara voidaan rakentaa Hermiankatua pitkin, jolloin TTY:n kohdalle saadaan pysäkkivaraus. Asemakaavan luonnosvaiheessa pohdittiin myös varikon sijoittamista Hermiankadun eteläpuolelle. Alueen U-mallinen muoto ja maaston korkeuserot aiheuttaisivat kuitenkin huomattavia vaikeuksia varikon toiminnallisuuteen. Lisäksi raiteiden kääntymisen Hermiankadulta varikolle todettiin vaativan tilaa myös Hermiankadun pohjoispuoleisesta korttelista, jossa on havaittu liito-oravan pesintää. Merkittävin syy sille, miksi varikkoa ei tule sijoittaa alueelle, on kuitenkin alueen käyttötarkoitus teknologiakeskus Hermian laajennusalueena. Varikon sijoittaminen Hermiankadulle ei vastaa kaupungin tavoitteita maankäytön suunnittelun eikä maanomistajan näkökulmasta. Lisäksi alueen läheisyydessä on häiriöille herkkää pientaloasumista. 6. Huppionmäki Nykytila: Korkeuserot: teollisuus ja varastorakennusten korttelialuetta (TY-20) rakentamaton varikkohaara Hervantajärven kaava-alueen kautta 14 m 165 m (Etelä-Hervannan pientaloalue) Alue on kaavoitettu teollisuusalueeksi, joten kaupunkirakenteen kannalta varikko sopisi hyvin Huppionmäkeen. Raitiotien linjaus Hervantajärvelle mahdollistaisi kohtuullisen pituisen varikkohaaran, mutta tällöin varikolle liikennöitäisiin asuinalueen kautta. Asemakaavassa alue on suunniteltu rinnemaastoon porrastuvaksi, mutta varikon rakentaminen edellyttäisi alueen tasaamista yhteen tasoon, mikä ei huomioi maiseman ja ympäristöön sopeutumista. Suurimmaksi ongelmaksi muodostuu kuitenkin raitiotien rakentaminen alueelle, sillä varikkohaaran tulisi ylittää Ruskonkehä sillalla. Ruskonkehän ylitys katutasossa ei ole mahdollista, sillä kyseessä on erikoiskuljetusreitti. Raitiotien rakentamista Huppionmäkeen tutkittiin tarkemmin pituusleikkausten kautta, mutta katujen (Huppionmäenkatu, Ruskonkehä, Makkarajärvenkatu) suurien korkeuserojen vuoksi varikkolinjalle ei löydetty toteuttamiskelpoista ratkaisua. 7. Heinurinmäki Maaston korkeuserot: erityisaluetta (E-v), osittain lähivirkistysaluetta (VL) vanha maankaatopaikka varikkohaara Hervantajärven kaava-alueen kautta 15 m 70 m (Lintuhytin asuinalue) Alue on tarkoitus rakentaa Lintuhytin ja Hervantajärven uusia asuinalueita palvelevaksi liikunta- ja virkistyspaikaksi. Varikkoalue sijoittuisi osittain Heinurinmetsään, joka on merkitty asemakaavassa liito-oravan kulkuyhteydeksi. Kyseessä on liito-oravan kannalta merkittävä pohjois-eteläsuuntainen yhteys, jota tulisi parantaa. Alue on entinen maankaatopaikka ja sen 4
6 rakentaminen varikkoalueeksi vaatisi koko mäen tasaamista ja maaperän puhdistamista, mikä lisää merkittävästi varikon rakentamiskustannuksia. Lisäksi alueen läheisyyteen rakennetaan häiriöille herkkää pientaloasumista. Kuva 2: Hervannan voimassaoleva asemakaavatilanne (käyttötarkoitusalueet) YHTEENVETO Vaihtoehdot 1 ja 2 eivät sovellu varikkoalueeksi erityisesti viherverkon, maiseman ja niiden lähiympäristössä olevan asumisen vuoksi. Vaihtoehdot 3 4 ovat huonoja erityisesti Hervannan kehittämisen kannalta, eikä oppilaitosten ja yritysten toimintaedellytyksiä Hervannassa tule heikentää. Hervannan itäosassa toimii monta merkittävää oppilaitosta, tutkimuskeskus VTT sekä Hermian teknologiakeskus. Yritystoiminta hyödyntää koulutus- ja tutkimuslaitosten läheisyyttä ja alueesta on muodostunut seudun merkittävin teknologia- ja osaamiskeskittymä. Päätös raitiotien linjaamisesta Hervantajärven kaava-alueelle tarjoaa mahdollisuuden vaihtoehtojen 6 ja 7 pohdintaan, sillä Hervantajärven kautta kulkeva varikkolinja olisi vielä kohtuullisen pituinen. Sen sijaan Hermiankadun ja Hervannantien kautta linjattuna varikkohaarasta muodostuisi liian pitkä ja kallis rakentaa. Virkistys- ja luontoarvojen sekä kustannusten perusteella varikon sijoittaminen Heinurinmäkeen (vaihtoehto 7) on kuitenkin mahdotonta. Tarkastelluista vaihtoehdoista 1 7 selvästi potentiaalisin on Huppionmäki (vaihtoehto 6), joka on jo kaavoitettu teollisuusalueeksi. Varikkolinjan rakentaminen Huppionmäkeen ei kuitenkaan ole raidegeometrian puolesta teknisesti toteuttamiskelpoinen ratkaisu. Lisäksi Huppionmäen vaihtoehdossa TTY:n kohdalla olevasta pysäkkivarauksesta jouduttaisiin luopumaan. Tämän perusteella asemakaavaluonnoksessa esitetty ratkaisu (vaihtoehto 0) on ainoa mahdollinen sijoituspaikka varikolle. 5
Asukastilaisuudessa esitetyt sijaintiehdotukset Kourulan alueen päiväkotikoululle ja ehdotettujen sijaintipaikkojen analyysi
LIITE 6 Asukastilaisuudessa 15.8.2017 esitetyt sijaintiehdotukset Kourulan alueen päiväkotikoululle ja ehdotettujen sijaintipaikkojen analyysi Tiistaina 15.8.2017 pidettiin Kuusimäen koulun ruokalassa
KESKEISET PERIAATTEET
NUMMI-PUSULA IKKALA KAAVARUNKO Luonnos 9.3.2009 KESKEISET PERIAATTEET 1 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Suunnittelualue käsittää Ikkalan kylätaajaman keskeisen ydinalueen. Suunnittelualueella sijaitsee
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.12.2010 ASEMAKAAVANMUUTOS nro 002099, HÄMEENKYLÄ, OSA KORTTELISTA 12202 SEKÄ PUISTOALUETTA. KAAVAMUUTOSALUE Kaavamuutosalue
Aromikujan alue sijaitsee Vuosaaren keskustassa.
Aromikujan alue sijaitsee Vuosaaren keskustassa. Sijainti Yleiskaava 2002:ssa alue on merkitty keskustatoimintojen alueeksi. Aluetta reunustaa pohjoisessa Vuotie ja metroraide. Yleiskaava 2002 Valmisteilla
PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36
ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 9.2.2018 TARKISTETTU 19.3.2018 Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15.3.2018 päivättyä ehdotusvaiheen
PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36
ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 4.5.2018 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee korttelin
MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut 15.02.2012 1(6) KORTTELIT 1201 OSA, 1226 JA 1227 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(6) KORTTELIT 1201 OSA, 1226 JA 1227 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 212 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos Hyvinkään kaupungin 12. kaupunginosan asemakaavan muutos korttelissa 1127. 12:020 HYVINKÄÄN KAUPUNKI TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ KAAVOITUS 13.3.2015 Asemakaavan
RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 Kaavaselostus ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELI 221. P30129 2.8.2016 Kaavan vireille tulo: Tekninen lautakunta._.2015
ASEMAKAAVAN SELOSTUS BG Liikekiinteistöt Oy, asemakaavan muutos
ASEMAKAAVAN SELOSTUS BG Liikekiinteistöt Oy, asemakaavan muutos Hyvinkään kaupungin 51. kaupunginosan korttelin 5003 tonttia 5 koskeva asemakaavan muutos HYVINKÄÄN KAUPUNKI TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ KAAVOITUS
LIDLIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 4:45 KAUPUNKIKUVALLINEN SELVITYS
Vastaanottaja Lidl Asiakirjatyyppi Asemakaavan taustaselvitys Päivämäärä 16.4.2019 Viite 1510038898 LIDLIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 4:45 KAUPUNKIKUVALLINEN SELVITYS 1 1. ALUEEN SIJAINTI JA NYKYTILA Lidlin asemakaavan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OJALANMÄKI III A ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI
KAAVA-ALUEEN RAJAUS. OSAYLEISKAAVALUONNOS POHJANA. ALUEEN ORTOKUVA Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tarkoitus Maakuntakaava Osayleiskaava Dnro: Ojalanmäki III A Forssan kaupunki Laatia asemakaavattomalle
Asemakaavan osittainen kumoaminen Vehkalassa
Kaupunkisuunnittelu Mikko Järvi 25 Myllymäki Korttelit 25063 ja 25070 sekä Vehkalantien katualuetta Asemakaavan osittainen kumoaminen Vehkalassa Asemakaavan kumoamisen selostus, joka koskee 25.11.2013
Vaalan taajaman alueen asemakaavan muutos, teollisuusalueen korttelit 82 /KLT-2 ja 301 /KLT-2,T, lähivirkistysalue VL
1 (13) VAALAN KUNTA Vaalan taajaman alueen asemakaavan muutos, teollisuusalueen korttelit 82 /KLT-2 ja 301 /KLT-2,T, lähivirkistysalue VL Asemakaavaselostus Kaavamuutosalueen rajaus voimassa olevalla asemakaavakartalla.
Liite 42 / Ymp.ltk / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Liite 42 / Ymp.ltk 27.8.2013 / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.8.2013 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2013 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
MYRSKYLÄ SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVARUNKO JA VAIHTOEHDOT. Päiväys 16.11.2015.
Kunnanhallitus 7.12.2015 154 LIITE 94 MYRSKYLÄ SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVARUNKO JA VAIHTOEHDOT Päiväys 16.11.2015. Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 22.6.2015 Luonnos nähtävänä
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ALUEEN ORTOKUVA 2011 1 Kohde Hakija/ Aloite Asemakaavan muutos: Nummi I B: Lamminrannan kaupunginosan kortteli 355
MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (6) KORTTELIT 1200 OSA JA 1229 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(6) KORTTELIT 1200 OSA JA 1229 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 234 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan päätös
Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos
1(7) HYÖKÄNNUMMI KORTTELI 801 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PROJ. NRO 256 Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti on osoitettu oheisessa
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LINIKKALA IV ASEMAKAAVAN MUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU
OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS VIISTOKUVA ALUEELTA vuodelta 2009 Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavamuutoksen tarkoitus Maakuntakaava Asemakaavan muutos Dnro: Linikkala IV: Linikkalan
Hervannan raitiotiekatujen suunnittelu Yleisötilaisuus Liikenneinsinööri Timo Seimelä yleisten alueiden suunnittelu, Tampereen kaupunki
Hervannan raitiotiekatujen suunnittelu Yleisötilaisuus 26.11.2015 Liikenneinsinööri Timo Seimelä yleisten alueiden suunnittelu, Tampereen kaupunki Raitiotiekatujen suunnittelutilanne Raitiotiekatujen yleissuunnitelma
Liito-oravatilanne Hervantajärven asemakaavaehdotuksen ja Tohtorinpuisto- Ramppipuiston alueella , K. Korte
1 Liito-oravatilanne Hervantajärven asemakaavaehdotuksen ja Tohtorinpuisto- Ramppipuiston alueella 27.4.2016, K. Korte Johdanto Hervantajärven alue on entuudestaan tunnettu liito-oravistaan. Alueen liito-oravatilannetta
Valkon kolmion eteläinen osa, ensimmäinen asemakaava ja asemakaavan muutos. TL 137/26.11.2008 Valmistelija: Kaupunginarkkitehti Maaria Mäntysaari
Tekninen lautakunta 77 19.04.2011 Tekninen lautakunta 141 25.10.2011 Kaupunginhallitus 284 14.11.2011 Valkon kolmion eteläinen osa, ensimmäinen asemakaava ja asemakaavan muutos 341/10.02.03/2011 TL 137/26.11.2008
LIDL:N ASEMAKAAVAN MUUTOS TULVARISKISELVITYS
Vastaanottaja Lidl Asiakirjatyyppi Tulvariskiselvitys Päivämäärä 28.5.2018 Viite 1510038898 LIDL:N ASEMAKAAVAN MUUTOS LIDL, LIDL:N ASEMAKAAVAN MUUTOS Päivämäärä 28.5.2018 Laatija Hyväksyjä Kuvaus Anni
Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark ja
TAMPERE Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.12.2014, tark. 8.6.2015 ja 11.1.2016 HERVANTA-7074, RUSKO-6202, 6226-2 JA -9, MESSUKYLÄN KYLÄN TILAA RN:O 5:77, HALLILAN
RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila
Kaavatunnus 1/6 1-153 Asianumero RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila Asemakaavan muutos koskee tiloja 543-414-1-219 ja -220 Asemakaavan muutoksella muodostuvat korttelin 1130 tontit
Tampereen Hervantaan suunnitellun raitiotievarikon asemakaava- ja asemakaavamuutosalueen 8600 liito-oravatilanne keväällä 2015
Tampereen Hervantaan suunnitellun raitiotievarikon asemakaava- ja asemakaavamuutosalueen 8600 liito-oravatilanne keväällä 2015 Tampereen Kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen Maankäytön suunnittelu
VT 9:N RINNAKKAISYHTEYS Juvankatu - Heikkilänkatu
VT 9:N RINNAKKAISYHTEYS Juvankatu - Heikkilänkatu Aitolahdentie Johdanto Juvankadulla Kaukajärvellä ja Aitolahdentiellä Koilliskeskuksessa on todettu liikenteellisiä ongelmia, niin ruuhkautumiseen kuin
RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan
YLEISÖTILAISUUS Ratikka Tammelassa ja Kalevassa
YLEISÖTILAISUUS Ratikka Tammelassa ja Kalevassa 13.4.2016 Suunnittelupäällikkö Ari Vandell Lähtökohdat Tampereen raitiotien yleissuunnitelma (4/2014) Hyväksytty valtuustossa 16.6.2014. Kaupunginvaltuuston
LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502
ORIMATTILAN KAUPUNKI LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.9.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee kortteleita
Hyökännummen koulun asemakaava ja asemkaavan muutos
1(7) HYÖKÄNNUMMEN KOULUN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.9.2014 PROJ. NRO 244 Hyökännummen koulun asemakaava ja asemkaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti
Runeberginkatu 5, 7, 9, 11, 13 ja 13a sekä Kotkantie 14. Kotkan kaupunki, Oy Shipstores Nyman & Co Ltd.
LIITE 6 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TEHTÄVÄ PROJEKTI NRO OSOITE ALOITE Asemakaavan muutos 0714 Runeberginkatu 5, 7, 9, 11, 13 ja 13a sekä Kotkantie 14. Kotkan kaupunki, Oy Shipstores Nyman
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa, Kortteli 9025 tontti 18
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa, Kortteli 9025 tontti 18 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUPALVELUT/KAAVOITUS 2008 SUUNNITTELUALUE: SIJAINTIKARTTA Rovaniemen kaupungin
Kitee, KAAVA 205 SIVU 1/6 SUORLAHTI PUHOKSEN/SUORLAHDEN TEOLLISUUSALUE ASEMAKAAVA 1:2000
Kitee, KAAVA 205 SIVU 1/6 KITEE SUORLAHTI PUHOKSEN/SUORLAHDEN TEOLLISUUSALUE ASEMAKAAVA 1:2000 ASEMAKAAVA KOSKEE MAANTIE 15524 (LEPIKONTIEN) POHJOISPUOLELLA OLEVAA ORIVEDEN RANTAAN ULOTTUVAA 288 HA:N SUURUISTA
ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS
ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS 8.12.2015 ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Salon kaupunki Tehdaskatu 1, 24100 SALO PL 77, 24101 SALO www.salo.fi sa lo@salo.fi Y-tunnus: 0139533-1 2
RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELIN 33 TONTIT 1, 3, 4 JA 5 SEKÄ
IISVEDEN METSÄN TONTTIA KOSKEVA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAMUUTOS
Suonenjoen kaupunki IISVEDEN METSÄN TONTTIA KOSKEVA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAMUUTOS Koskee osaa korttelista 1146 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tekninen lautakunta, 23.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Ranuan monitoimitalo. Sijaintivaihtoehtoselvitys
Ranuan monitoimitalo Sijaintivaihtoehtoselvitys 1.11.2018 Monitoimitalokonsepti Sivitys- ja kulttuuritoimen tilat keskitetään monitoimitalo kokonaisuuteen, joka toimii avoimena ja puoliavoimena keskuksena
Teollisuusalueen asemakaavan muutos
TUUSNIEMEN KUNTA Teollisuusalueen asemakaavan muutos Kaavaselostus, luonnos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 673-P35521 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus, luonnos 1 (10) Sisällysluettelo 1 PERUS-
Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro Asian hyväksyminen kuuluu kaupunginvaltuuston 1 TIIVISTELMÄ
HERVANTA-7074, RUSKO-6202, 6226-2 JA -9, MESSUKYLÄN KYLÄN TILAA RN:O 5:77, HALLILAN KYLÄN TILAA RN:O 5:31 SEKÄ KATU-, VIRKISTYS- JA PUISTOALUETTA, RAITIOTIEN VARIKKO, UUSI ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS,
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut MÄNNIKKÖ III ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) MÄNNIKKÖ III ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 251 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue
Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Dnro 634/2013 9:15 Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutos Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 9.8.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄ... 1 2. SUUNNITTELUALUE... 1 3. ALOITE...
Sisältö KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO ASEMAKAAVAOSASTO ROIHUVUORI LASITUSLIIKKEEN TONTIN ASEMAKAAVAN MUUTOS
Sisältö Sijainti Asemakaavamuutoksen tärkeimmät tavoitteet ja suunnittelun taustaa Suunnittelualueen rajaus Valokuvia nykytilanteesta Maisemarakenne Luontotiedot, rakennettu ympäristö, ympäristöhäiriöt
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 17.02.2010 OPPILASASUNNOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ.
1(7) OPPILASASUNNOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 212 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan päätös asemakaavan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
(Drno 20/2016) RUKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELEISSA 140, 141 JA 142, YLEISELLÄ PYSÄKÖINTIALUEELLA JA NIIHIN LIITTYVILLÄ KATU-, URHEILU-, JA VIRKISTYS-, VESI- SEKÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUEILLA
Raision kaupungin 4. kaupunginosan (Mahittula) moottoriurheilualuetta koskevan asemakaavan hyväksyminen (Palovuori)
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 40 17.3.2015 Tekninen lautakunta 98 7.6.2016 Kaupunginhallitus 252 19.9.2016 Asianro 955/10.02.03/2014 80 Raision kaupungin 4. kaupunginosan (Mahittula)
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (8) S. Paananen, T. Järvinen Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä... 1 1.1 Kaavaprosessin
KAAVAN KUVAUS. Yleistä
KAAVAN KUVAUS Yleistä Tervajoen asemakaavaluonnoksen katujen, tonttien ja kortteleiden muodostamisessa on huomioitu ajantasaiset kiinteistörajat, tuore yleiskaava ja maastotieto. Ilman erityistä syytä
YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie)
SELOSTUS YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie) 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kaavaselostus koskee 10.6.2014 päivättyä
MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) AMANDA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) AMANDA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 260 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUHALA III D ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU
OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA ORTOKUVA ALUEELTA 2011 KAAVA-ALUEEN RAJAUS Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tark. Maakuntakaava Asemakaava ja asemakaavan muutos: Kuhala III D: Keskustan kaupunginosan
SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS
VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaavamuutos koskee Sastamalan kaupunginosan korttelia
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5188 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 25.10.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelia 40 koskeva asemakaavan
HÄMEENKYRÖN KUNTA 1 Kirkonseudun asemakaava-alue Korttelien 65, 66 ja 68 asemakaavoitus Osallistumis- ja arvioimissuunnitelma
HÄMEENKYRÖN KUNTA 1 HÄMEENKYRÖN KUNTA KORTTELIEN 65, 66 JA 68 ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireilletulo: 30.3.2009 versio: 15.8.2011 HÄMEENKYRÖN KUNTA 2 Suunnittelualueen
SUSIMÄEN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS
FCG Finnish Consulting Group Oy Rantasalmen kunta SUSIMÄEN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Vastineet / luonnosvaihe P14011 30.5.2012 FCG Finnish Consulting Group Oy Vastineet / luonnosvaihe
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee Äänekosken kaupungin 7. kaupunginosan korttelia 788 (osa)
Asemakaavan muutos nro A 2641, Mukkula, Mukkulankatu 19, 21, 23 (Isku)
ALUSTAVA SELOSTUS A-2641 / D/3409/10.02.03.00.04/2015 1(8) SELOSTUSTIIVISTELMÄ RATKAISUN PÄÄPERIAATTEISTA Asemakaavan muutos nro A 2641, Mukkula, Mukkulankatu 19, 21, 23 (Isku) TAVOITTEET Asemakaavamuutos
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 5.10.2010 MOTOCROSS ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA
1(5) MOTOCROSS ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 220 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ASEMAKAAVA ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut KAUNISMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA, OAS PROJ.
1(6) KAUNISMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 224 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan päätös asemakaavan
NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098
1 NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Aloite Asemakaava laaditaan yksityisen anomuksesta. Suunnittelualue Suunnittelualue
Ak-330 Kemmolan asemakaava
Ympäristövirasto / TL 12.03.2013 sivu 1/7 Ak-330 Kemmolan asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen keskeisestä tiedosta,
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
16-KAUPUNGINOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANKE Nokian kaupunki, asemakaava Asemakaava koskee Nokian kaupungin 16. kaupunginosan kaavoittamatonta aluetta/ kiinteistöjä 536-407-24-3, 536-407-10-31,
LUOLALAN TEOLLISUUSTONTIN KAUPPAPAIKKASELVITYS
LUOLALAN TEOLLISUUSTONTIN KAUPPAPAIKKASELVITYS Naantalissa Luolalan kaupunginosassa on korttelissa 7 tontit 4, 5 ja 6 osoitettu liike- ja toimistorakennusten korttelialueeksi kaavamerkinnällä (K-1). Korttelialueelle
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
1 (6) 5.4.2019 Korttelin 46 (osa) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja sisältöön
MYLLYLÄ KORTTELI 0608
ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.8.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee osaa korttelista 0608.
ÄÄNEKOSKI KORTTELIN 2032 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 5.11.2014
ÄÄNEKOSKI KORTTELIN 2032 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 5.11.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT xx.xx.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MARRASKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ
LEHTIPOJANTIE ASEMAKAAVA MUUTOS
LEHTIPOJANTIE ASEMAKAAVA MUUTOS Luonnos vaiheen yleisötilaisuus 10.4.2018 klo 18.00 Kimmo Kymäläinen Juha Pekka Vartiainen SUOMALAINEN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUN JÄRJESTELMÄ TOTEUTUSSUUNNITTELU ASEMAKAAVA
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosan virkistysalue, Puomilenkki. Ylikylä
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosan virkistysalue, Puomilenkki Ylikylä KAAVASELOSTUSLUONNOS KAAVOITUS 2017 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot 2 Asemakaavan muutos Rovaniemen
1. Keskusurheilukenttä
Lainvoimaiset kaavat 1. Keskusurheilukenttä Vastuuhenkilö: Kaisu Kuusela Urheilu- ja virkistystoimintojen korttelialue. Pinta-ala (%) 24 600 m² (100%) Rakennusoikeutta 4470 k-m² Kadut Vesiputket 2013 Aikataulu:
KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 16.5.2012. Tark. 30.11.2012
V I R R A T KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.5.2012. Tark. 30.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY.
STANSVIKINNUMMEN ALUSTAVAT SUUNNITTELUPERIAATTEET Nähtävillä Kaupunkisuunnitteluvirasto
STANSVIKINNUMMEN ALUSTAVAT SUUNNITTELUPERIAATTEET Nähtävillä 18.5. - 5.6.2015 Kaupunkisuunnitteluvirasto 18.5.2015 Stansvikinnummen alustavat suunnitteluperiaatteet Nähtävillä 18.5. - 5.6.2015 Kaupunkisuunnitteluvirasto
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Koskelan kaupunginosan korttelin 9 tonttia nro 5 koskeva asemakaavan muutos (Emäpuuntie, Lokitie) AM2004 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on maankäyttö-
KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER
KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TONTTI 272-2-1-10, ASUNTO
LOIMAAN KAUPUNKI Myllykylän teollisuusalue, 7. kaupunginosa, asemakaava ja asemakaavan muutos
LOIMAAN KAUPUNKI Myllykylän teollisuusalue, 7. kaupunginosa, asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.8.018 - Vastineraportti Tiivistelmä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.10.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä.
PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys
PORNAINEN Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 10.5.2017 Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 16.1.2017 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 31.1-14.2.2017 Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Asemakaavan muutos, Santtio 11, kortteli 32 sekä puisto- ja lähivirkistysalue Liite 1 1 Sijainti opaskartalla Aluerajaus Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne
3 Valmisteluvaihe L47 ORTHEX 29. KAUPUNGINOSA IMMULA KORTTELIN 1 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVA, ASEMAKAAVAN JA TONTTIJAON MUUTOS
Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus KLå 18.06.2015 3 Valmisteluvaihe L47 ORTHEX 29. KAUPUNGINOSA IMMULA KORTTELIN 1 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVA, ASEMAKAAVAN JA TONTTIJAON MUUTOS 2 VALMISTELUVAIHE
ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT..
ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT.. ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 29. PÄIVÄNÄ TOUKOKUUTA 2015 PÄIVÄTTYÄ
Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma pvm. 21.2.2008
Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma pvm. 21.2.2008 LAKALAIVA, 6030-4, -8, -9, 6032-5, 6034-3, -5, -9, 6055-1 JA MESSUKYLÄN KYLÄ19, SEKÄ KATU-, VIRKISTYS-, SUOJAVIHER-, LIIKENNE-
Osallistumis ja arviointisuunnitelma
ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 139 TONTIT 13 JA 14, KAIRATIE 20 JA 24 1 Osallistumis ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Rovaniemen kaupungin 3. kaupunginosan korttelin 139 tontit
~IMATRA. Koirapuisto Vaihtoehtojen tarkastelu. Kaupunkikehitys ja tekniset palvelut RAJAT YLITTÄVÄÄ VOIMAA
~ ~MATRA RAJAT YLTTÄVÄÄ VOMAA 1 Koirapuisto Vaihtoehtojen tarkastelu Kaupunkikehitys ja tekniset palvelut 92.2018 RAJAT YLTTÄVAÄ VOMAA / Mikonsmm kä Vaihtoehtojen sijoittuminen kartalle ' ' nrantil ' ureomälc1
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5194 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.5.2017 ASEMAKAAVA Kaukolämpölaitoksen tontin laajennus Kankaanpään kaupungin 6. kaupunginosaa (Koskenoja), osaa kortteleista
MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (7) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(7) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 188B ASEMAKAAVA-ALUE Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN
Asemakaavan muutos koskee: koko Luolalan teollisuusaluetta sekä katu-, erityis- ja virkistysalueita, lukuun ottamatta korttelia 7 ja osakorttelia 8.
NAANTALIN KAUPUNKI LUOLALAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1:2000 Asemakaavan muutos koskee: koko Luolalan teollisuusaluetta sekä katu-, erityis- ja virkistysalueita, lukuun ottamatta korttelia 7
Oulun kaupungin tekninen keskus
Oulun kaupungin tekninen keskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ruskonselän kaupunginosan korttelia 15 ja korttelin 16 tontteja nro 3 ja 4 sekä katualuetta koskeva asemakaavan ja tonttijaon muutos
Asuntorakentamista Ojapuistoon
Vantaa Kaupunkisuunnittelu Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö 4.9.2014 Ilmoitamme kaavan vireille tulosta Teillä on mahdollisuus osallistua kaavoitukseen Asuntorakentamista Ojapuistoon Asemakaavamuutos nro
Harjunpään asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 1 / 6
Harjunpään asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 1 / 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Harjunpään asemakaavan muutos Ulvilan kaupunki, Harjunpään (25.) kaupunginosa, kortteli
MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA
PYHÄJOEN STRATEGINEN MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA PARHALAHTI PYHÄJOEN KESKUSTA - hallinto ja palvelut (viheralueet ja väylät yhdistävät) - asuminen - ympäristöstä selkeästi erottuva kokonaisuus, joka osittain
HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN
Vastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo 831-417-5-137 (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos)
Vastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo 831-417-5-137 (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos) Kaavaluonnoksesta saadut huomautukset ja niihin laaditut vastineet
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ULVILAN KAUPUNKI Hormiston asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 / 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hormiston asemakaavan muutos Ulvilan kaupunki, Hormiston kaupunginosa, kortteli
HAKAMETSÄN PÄIVÄKODIN LIIKENNEJÄRJESTELYT
OAS, AK0435 1 (5) HAKAMETSÄN PÄIVÄKODIN LIIKENNEJÄRJESTELYT IV KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 17 JA OSAN KORTTELIA 18 SEKÄ PUISTO- JA KATUALUEITA SEKÄ PALLOILUKENTTÄÄ KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS Suunnittelualue
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut HUVITIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) HUVITIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 235 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
1 TIIVISTELMÄ. 1.1 Kaava-alueen sijainti ja luonne
HERVANTA-7074, RUSKO-6202, 6226-2 JA -9, MESSUKYLÄN KYLÄN TILAA RN:O 5:77, HALLILAN KYLÄN TILAA RN:O 5:31 SEKÄ KATU-, VIRKISTYS- JA PUISTOALUETTA, RAITIOTIEN VARIKKO, UUSI ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS,
KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/ /2017 ASEMAKAAVA (4) KANAKOULUNTIE 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS
KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/10.02.03.00/2017 ASEMAKAAVA 2557 10.10.2018 1(4) KANAKOULUNTIE 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kankaantaustan (kaupunginosa 20) korttelin
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PORI/2409/2015 VP 16/12.5.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HYVELÄNVIIKIN 54. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 54 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1676 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma,