MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut KAUNISMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA, OAS PROJ.
|
|
- Pauli Kouki
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1(6) KAUNISMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 224 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan päätös asemakaavan laatimisesta SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun tavoite Suunnittelualueen koko on n m2. Alue sijoittuu Kirkonkylän asemakaava-alueen länsiosaan Lahden moottoritien ja oikoradan länsipuolellealle 0,5 km juna-asemalle. Mäntsälän keskustaan matkaa on n. 1,5 km. Alue on osa Kaunismäen asuntoaluetta. Kaavamuutoksen tarkoituksena on parantaa viihtyvyyttä korttelissa 1202 kokoamalla autopaikat kahteen kohtaan katujen varrella ja vapauttaen paikoitusalue pihojen keskellä oleskelualueeksi. Samalla vähenevät liikenteen aiheuttamat häiriöt korttelissa ja viereisen korttelin 1201 autopaikoille pääsy helpottuu (LPA-3 on em kortteleiden yhteispaikoitusalue). Alueen miljöötä ei muuteta eli rakennusmassat ja rakennusten sijainti säilyvät ennallaan. LÄHTÖTIEDOT Nykytilanne Maanomistus Seutukaava, maakuntakaava Yleiskaava Asemakaavat Muut suunnitelmat ja päätökset Alue on osa rakenteilla olevaa Kaunismäen asuntoaluetta. Melu ja tärinä Melusta tai tärinästä ei asemakaavan 2005 mukaan aiheudu ongelmia, uutta selvitystä ei tehdä. Maaperä Maaperä soveltuu kerrostalojen rakentamiseen. Luonnonolot Kirkonkylän osayleiskaava 2020 tehdyssä luontoselvityksessä alueella ei ole erityiskohteita. Kerrostaloalueeksi kaavoitettava alue on kokonaan Mäntsälän kunnan omistuksessa. Alue on Mäntsälä-Pornainen seutukaavassa sekä Uudenmaan maakuntakaavassa määritelty taajamatoimintojen alueeksi. Kunnanvaltuuston hyväksymässä Kirkonkylän osayleiskaavassa alue on asuinaluetta (A). Kaunismäen asemakaava on vahvistunut Aluetta koskevat seuraavat selvitykset : - Meluselvitys v.2005 (Ramboll Oy) - Mäntsälän liikennejärjestelmäsuunnitelma v.2003 (JP-Transplan Oy) - Mäntsälän Kirkonkylän osayleiskaava-alueen luontoselvitys v.2002 (Enviro Oy)
2 2(6) ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISET OSALLISTUMISEN JA VUORO- VAIKUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN Asemakaavan luonnos Asemakaavaehdotus KÄSITTELYAIKATAULU (tavoiteaikataulu) Kaunismäen asemakaavan laatimisen yhteydessä on arvioitu kaavan vaikutukset yhdyskuntarakenteeseen, virkistyskäyttöön, maisemaan, luonnonolosuhteisiin, yhdyskuntatekniseen huoltoon, yhdyskuntatalouteen ja liikenteen toimivuuteen sekä ilmeneviin tarpeellisiin muihin tekijöihin. Koska kaavamuutos pelkästään järjestelee uudelleen kolmen tontin autopaikoituksen ei uudelleenarviointia suoriteta. Osallisia ovat kuntalaiset, alueen maanomistajat ja ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa sekä viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Osallisia ovat mm.: Kuntalaiset ja alueen maanomistajat Mäntsälän Vesi Mäntsälän Sähkö Kunnan asiantuntijaviranomaiset: Tekninen palvelukeskus Valtion viranomaiset: Uudenmaan liitto Uudenmaan ympäristökeskus Uudenmaan tiepiiri Ratahallintokeskus Asemakaavatyön lähtökohdat ja tavoitteet ovat tässä osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on nähtävillä maankäyttöpalveluiden ilmoitustaululla (kunnantalo, Heikinkuja 4, 2 krs), sekä maankäyttöpalveluiden verkkosivuille. ( OAS:sta voi antaa palautetta asemakaavan valmistelijalle. Luonnosvaiheen suunnitelmia ei aseteta erikseen nähtäville, koska kaavamuutoksen vaikutukset ympäristöön ovat vähäiset. Asemakaavaehdotus hyväksytään maankäyttölautakunnassa ja kunnanhallituksessa. Kaavaehdotus asetetaan MRA 27 mukaisesti virallisesti nähtäville 30 päivän ajaksi. Asemakaavaehdotuksesta on mahdollista jättää muistutuksia. Vastineet jätettyihin muistutuksiin postitetaan niille muistutuksen jättäneille, jotka ovat sitä kirjallisesti pyytäneet sekä jättäneet osoitteensa. Luonnoksen ja ehdotuksen nähtäville asettamisesta ilmoitetaan kuten kunnalliset ilmoitukset julkaistaan. Vastineet jätettyihin muistutuksiin postitetaan niille muistutuksen jättäneille, jotka ovat sitä kirjallisesti pyytäneet sekä jättäneet osoitteensa. Asemakaavan hyväksyy kunnanhallitus. Kunnanhallituksen hyväksymispäätöksestä voi valittaa Helsingin hallinto-oikeuteen. Asemakaavaluonnos esitellään maankäyttölautakunnalle sekä kunnanhallitukselle 2011 syksyllä. Asemakaavaehdotus tulee kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi ASEMAKAAVAN VALMISTELIJA Tapio Sillfors, asemakaava-insinööri tapio.sillfors@mantsala.fi PÄIVÄYS Lauri Pouru kaavoitusjohtaja Liitteet: 1. Ote Kirkonkylän osayleiskaavasta. 2. Ote ajantasa-asemakaavasta 3. Ote liikennejärjestelmäsuunnitelmasta 4. Tie- ja raideliikenteen melualueet
3 3(6) Liite 1 Ote Kirkonkylän osayleiskaavasta
4 4(6) Liite 2. Ote ajantasa-asemakaavasta (ilmakuva)
5 5(6) Liite 3 Ote liikennejärjestelmäsuunnitelmasta
6 Maankäyttöpalvelut 6(6) Liite 4 Tie- ja raideliikenteen melualueet
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut MÄNNIKKÖ III ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) MÄNNIKKÖ III ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 251 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue
LisätiedotMÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (6) KORTTELIT 1200 OSA JA 1229 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(6) KORTTELIT 1200 OSA JA 1229 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 234 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan päätös
LisätiedotMÄNTSÄLÄN KUNTA. sivu 1(5) Maankäyttöpalvelut VIERTOLANKULMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS. Mäntsälän seurakunta
sivu 1(5) VIERTOLANKULMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 258 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue
LisätiedotMÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut KESKUSKATU PALVELUTALOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) KESKUSKATU PALVELUTALOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 245 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue
LisätiedotMÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut
1(5) LUKIONTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 249 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
LisätiedotMÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut VUOTAVANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OAS
1(5) VUOTAVANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OAS TYÖ NRO 267 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
LisätiedotMÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut HUVITIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) HUVITIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 235 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
LisätiedotMÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Kuntakehityslautakunta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) KARHULANMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 222 OSA JA 224 OS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 227 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN
LisätiedotMÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) VÄINÖNTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) VÄINÖNTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 240 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
LisätiedotMÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 11.12.2013 OLLILANTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) OLLILANTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 236 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
LisätiedotMÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut LEMPELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) LEMPELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 250 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
LisätiedotHyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos
1(7) HYÖKÄNNUMMI KORTTELI 801 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PROJ. NRO 256 Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti on osoitettu oheisessa
LisätiedotMÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) AMANDA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) AMANDA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 260 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
LisätiedotMÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut KAPULI IIe-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA-ALUE
1(5) Maankäyttöpalvelut 28.4.2017 KAPULI IIe-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223e Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ASEMAKAAVA-ALUE ALOITE TAI HAKIJA
LisätiedotMÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut ISONNIITYNTIE b ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) ISONNIITYNTIE b ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 264 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
LisätiedotMÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut
sivu 1(5) ASPELUNDIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 257 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
LisätiedotMÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut 15.02.2012 1(6) KORTTELIT 1201 OSA, 1226 JA 1227 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(6) KORTTELIT 1201 OSA, 1226 JA 1227 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 212 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan
LisätiedotMÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (7) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(7) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 188B ASEMAKAAVA-ALUE Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN
LisätiedotMÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 17.02.2010 OPPILASASUNNOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ.
1(7) OPPILASASUNNOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 212 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan päätös asemakaavan
LisätiedotHyökännummen koulun asemakaava ja asemkaavan muutos
1(7) HYÖKÄNNUMMEN KOULUN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.9.2014 PROJ. NRO 244 Hyökännummen koulun asemakaava ja asemkaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti
LisätiedotMÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(6) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 188B Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE
LisätiedotMÄNTSÄLÄ LILJENDALIN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1006 JA 1007 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1(5) MÄNTSÄLÄ LILJENDALIN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1006 JA 1007 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOSALUE PROJ.NRO 242 Asemakaavan muutos Suunnittelualue käsittää Liljendalin yritysalueen
LisätiedotMÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut MÄNNIKÖN POHJOISOSA ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ.
1(6) MÄNNIKÖN POHJOISOSA ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 209 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan päätös asemakaavan
LisätiedotMÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 30.3.2015. KAPULI IId-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) Maankäyttöpalvelut 30.3.2015 KAPULI IId-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223d Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ASEMAKAAVA-ALUE
LisätiedotMÄNTSÄLÄ KIVAPIHAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 476 OSA JA 478 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1(7) MÄNTSÄLÄ KIVAPIHAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 476 OSA JA 478 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOSALUE PROJ.NRO 221 Asemakaavan muutos Suunnittelualue käsittää Linnalan yritysalueen
LisätiedotMÄNTSÄLÄN KUNTA MÄNTSÄLÄ SUVIKETO RANTA-ASEMAKAAVA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, 26.8.2014, täyd. 20.11.2014
1(5) MÄNTSÄLÄ SUVIKETO RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, 26.8.2014, täyd. 20.11.2014 PROJ. NRO 247 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN
LisätiedotAMIZZA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 304 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1(5) AMIZZA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 304 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.09.2011 Asemakaavamuuosalue Lähivaikutusalue PROJ.NRO 225 Asemakaavan muutos korttelit 304 osa, sekä siihen liittyvät
LisätiedotMäntsälän kunta 1(5) Ympäristöpalvelut
Mäntsälän kunta 1(5) ASEMAKADUN ALUEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ.NRO XXX Asemakaava tilalla 2:483 / 50540700020483 ja asemakaavan muutos siihen liittyvillä
LisätiedotMÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 5.10.2010 MOTOCROSS ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA
1(5) MOTOCROSS ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 220 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ASEMAKAAVA ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
LisätiedotMÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(6) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 188 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE
LisätiedotKORTTELIT 304 JA 306 / LINJA-AUTOASEMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1(5) KORTTELIT 304 JA 306 / LINJA-AUTOASEMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2.11.2011 PROJ.NRO 211 Asemakaavan muutos korttelit 304 ja 306, sekä niihin liittyvät puistoliikenne-,
LisätiedotMÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut VUOLTEENPELTO ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(7) VUOLTEENPELTO ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 248 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan päätös asemakaavan
LisätiedotMÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut KAUNISLAAKSO ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ.
1(5) KAUNISLAAKSO ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 272 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Kuntakehityslautakunnan päätös asemakaavan
LisätiedotMÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 13.4.2011 KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(7) KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE
LisätiedotMÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut 28.3.2011 KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(6) KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223c Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE
Lisätiedot1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS
1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS PROJ.NRO 174 Asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Kaavamuutosalueen rajaus on merkitty oheiseen karttaan ALOITE TAI
LisätiedotMÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut
1(6) K2000 LIDL OY ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PROJ.NRO XXX Asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Suunnittelualue on Hyvinkään-, Porvoon- ja Lahdentien liittymän eteläpuolella,
LisätiedotLINJA-AUTOASEMAN JA AMIZZAN KORTTELIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2009
1(6) LINJA-AUTOASEMAN JA AMIZZAN KORTTELIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2009 PROJ.NRO XXX Asemakaavan muutos Keskustie 1 ja-3, korttelit 304 ja 306, OSOITE TAI MUU PAIKANNUS
LisätiedotMÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut 20.10.2015 LEMPIVAARA ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 229
1(6) LEMPIVAARA ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 229 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan päätös asemakaavan muuttamiseksi
LisätiedotMÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut 29.8.2011 OHKOLA TARUMAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2011
1(6) OHKOLA TARUMAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2011 PROJ. NRO X Taruman asemakaava OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä ALOITE TAI HAKIJA
LisätiedotMÄNTSÄLÄN KUNTA MANUN KOULUN OSAYLEISKAAVA. 1(7) Maankäyttöpalvelut OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS SUUNNITTELUALUE
1(7) MANUN KOULUN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 213 SUUNNITTELUALUE Manun koulun osayleiskaava-alue sijaitsee Mäntsälän kunnan lounaisosassa reilun kymmenen kilometrin
LisätiedotMäntsälän kunta Ympäristöpalvelut
Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut KAPULIN YRITYSALUEEN III-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TEHTÄVÄ PROJ.NRO 188 Asemakaava OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Alueen ohjeellinen rajaus on
LisätiedotMÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut Maankäyttöpalvelut HEIKINKUJA 4, MÄNTSÄLÄ 1(7)
1(7) MÄNTSÄLÄN PORTIN KAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ROJ.NRO 180 Asemakaavan muutos Suunnittelualue käsittää Hyvinkään-, Porvoon- ja Lahdentien liittymän lähiympäristöineen, rajaus kartassa.
LisätiedotSuunnittelualue sijaitsee Kyminlinnantien, Uittoväylän ja valtatie 7:n välisellä alueella Jumalniemen kauppakeskuksen pohjoispuo lella.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 40. KAUPUNGINOSA KALLIOKOSKI OSA KORTTELIA 56 SEKÄ KYMINLINNANTIETÄ JA UITTOVÄYLÄÄ KAAVA NRO 0217 VALMISTELIJA Kotkan kaupunkisuunnittelu / Marja
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LUUMÄKI /TAAVETTI Marttilantie-Kappakatu-Taavetintie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 21.12.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue käsittää osan Marttilantiestä sekä Kauppakadun
LisätiedotKORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Sysmä, Suurikylä SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN TAVOITTEET 3. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3.0 Kaavoituspäätös 3.1 Maanomistus 3.2 Kaavatilanne 3.3 Rakennusjärjestys 3.4 Luonnon ja kulttuurihistorian
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PORNAINEN LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 24.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan
LisätiedotJOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella
JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2
LisätiedotPELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PELKOSENNIEMEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS PYHÄTUNTURI / OSA-ALUE C SOUTAJAN RANNAN ALUE Pyhätunturin matkailualueella korttelissa 582 kiinteistöjen 583-403-77-1, 583-403-77-45 ja 583-403-77-46 alueilla OSALLISTUMIS-
LisätiedotAsemakaavan muutos (2310) Koivikontie 41
(OAS) (MRL 63 ) 1(5) Maankäyttöpalvelut 24.2.2015, päivitetty 27.5.2015 Asemakaavan muutos (2310) Koivikontie 41 Aloite Asemakaavan muutoksen laadintaan on ryhdytty yksityisen maanomistajan aloitteesta.
LisätiedotAsemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.
Liite 1. 1(13) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 504. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-
LisätiedotEURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024
EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010
LisätiedotMäntsälän kunta Ympäristöpalvelut
Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ESKONKUJAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) TEHTÄVÄ DNRO PROJ.NRO 195 Eskonkujan alueen asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS
LisätiedotKortteli: 281 ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kunnanhallituksen kaavoituspäätös 2.11.2015 236 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävänä 13-26.11.
ILMAJOKI 16.12.2015 Ahonkylä Asemakaavan muutoksen selostus, KORTTELI 281, TONTIT 1 JA 2 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: VIHTAKALLION ALUE Kunta: ILMAJOKI Kunnanosa: AHONKYLÄN KUNNANOSA
LisätiedotPADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja maanomistus Päiväys 9.1.2017 Alue sijaitsee Padasjoen kunnan Jokioisten kylässä
LisätiedotKONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217
LisätiedotNUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251
NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.6.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja arviointisuunnitelman
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.06.2010 Muutettu 11.11.2010 EURAN KUNTA Kaavan laatija REJLERS OY Suunnittelualueen rajaus NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Sijaintikartta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotAsemakaava koskee kiinteistöä Aloitteen kaavoituksesta on tehnyt Siuron Metallirakenne Oy.
1 NOKIAN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANKE Nokian kaupunki, asemakaava ja asemakaavan muutos Asemakaava koskee kiinteistöä 536-418-4-198. Asemakaavan muutos koskee 11. kaupunginosan
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-
LisätiedotAsemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.
Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 326 ja 327. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2010 Muutettu 11.11.2010, 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kirkonkylä 407 Korttelit osa 175, 186-197 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta
LisätiedotJumalniemen kauppakeskus, Ahlströmintie, Kotka.
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TEHTÄVÄ OSOITE Asemakaavan muutos Jumalniemen kauppakeskus, Ahlströmintie, Kotka. PROJ.NRO 0614 ALOITE TAI HAKIJA Kotkan kaupunkisuunnittelu SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201. Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3)
Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 18.2.2013 OAS-vaiheen nähtävillä olo 2.5. 31.5.2013 luonnosvaiheen nähtävillä olo 2.5. 31.5.2013 ehdotusvaiheen nähtävillä
LisätiedotRUSKON KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA sivu 1 (6) RUSKO, HIIDENVAINION ASEMAKAAVAN MUUTOS.
sivu 1 (6) RUSKON KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 27.09.2013 RUSKO, HIIDENVAINION ASEMAKAAVAN MUUTOS Aloite Aloitteen asemakaavan muuttamisesta on tehnyt Ruskon kunta. Suunnittelualue
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014
HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LUUMÄKI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN Keskinen/ Tilat Järvikannas 1:34 ja Ellivuori 1:57 Kelkjärvi/Tilat Järvelä 1:68 ja Soramäki 1:129 Päiväys 23.1.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis-
LisätiedotRAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANKÄYTTÖPALVELUT 10.4.2018 0 YLEISTÄ Maankäyttö-
LisätiedotAgroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Dnro 634/2013 9:15 Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutos Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 9.8.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄ... 1 2. SUUNNITTELUALUE... 1 3. ALOITE...
LisätiedotLintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.
LisätiedotJämsän kaupunki OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) JYRKÄN TILAN RANTA-ASEMAKAAVA (5) RANTA-ASEMAKAAVA Jyrkkä rno 7:32, Jämsä Moiskala
JYRKÄN TILAN RANTA-ASEMAKAAVA 2017 1(5) Jämsän kaupunki RANTA-ASEMAKAAVA Jyrkkä rno 7:32, Jämsä Moiskala OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) TEHTÄVÄ DNRO PROJ.NRO ALOITE TAI HAKIJA Ranta-asemakaavan
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ASKOLA/MONNINKYLÄ Päiväys 3.4.2018 KOSKEN ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Monninkylän länsiosassa Helkamäentin, Pornaistentien ja Vähäjoen
LisätiedotRAISION KAUPUNKI IKEAN LAAJENNUS ASEMAKAAVAN MUUTOS 5. KAUPUNGINOSA (KUNINKOJA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
RAISION KAUPUNKI IKEAN LAAJENNUS ASEMAKAAVAN MUUTOS 5. KAUPUNGINOSA (KUNINKOJA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANKÄYTTÖPALVELUT 12.12.2017 YLEISTÄ Maankäyttö-
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MYRSKYLÄ YLÖSTALONTIE-PELTOMÄENTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 15.2.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan
LisätiedotKotkan kaupunkisuunnittelu / Marja Nevalainen, kaavoitusinsinööri,
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 30. KAUPUNGINOSA JUMALNIEMI OSA KORTTELIA 6 SEKÄ LÄHIVIRKISTYSALUETTA, KAAVA NRO 0616 VALMISTELIJA Kotkan kaupunkisuunnittelu / Marja Nevalainen,
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma
Liite 1. 1(8) Kurikan kaupunki Asemakaavamuutos koskien Nummi (3) korttelia 11 sekä virkistysaluetta. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1 Asemakaavan muutosalue Nummen kaupunginosassa Liite
LisätiedotHYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi
HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.1.2019 AK 263 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja
LisätiedotEURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177
EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701
LisätiedotLipstikka -asemakaava ja asemakaavan muutos nro sekä tonttijako, Asola
Lipstikka -asemakaava ja asemakaavan muutos nro 721300 sekä tonttijako, Asola Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Viistoilmakuva vuodelta 2007. Hakija Asemakaavan
LisätiedotJOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 407 / 5,6,7 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote peruskartasta, kaavamuutosalue rajattuna keltaisella
JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 407 / 5,6,7 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote peruskartasta, kaavamuutosalue rajattuna keltaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ JAAKONSAARI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 31.10.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen
LisätiedotÄHTÄRIN KAUPUNGIN HANKAVEDEN KYLÄ 26.01.2015
Zi-1c 1 OSÄLLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SAPPIONMETSÄN RANTÄKAAVAN MUUTTAMINEN ÄHTÄRIN KAUPUNGIN HANKAVEDEN KYLÄ 26.01.2015 OÄS Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään asemakaavamuutoksen
LisätiedotJärvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503
17.9.2018 Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS)
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201
Kydön asemakaavalaajennus ja -muutos, korttelit 738 ja 738B Aluerajaus kunnanhallituksen päätös ei mittakaavassa Kohde ja suunnittelualue Hakija / Suunnittelutehtävä ja tavoite Alue sijoittuu osin Tammelan
LisätiedotKIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE
KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE LUONNOSVAIHE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.6.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Paloaseman alue OAS 8.6.2018 sivu
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma
s. 1/ 5 Alue 411611 Laurinlahti (34 / Espoonlahti) Asemakaavan muutos Asianumero 6903/10.02.03/2011 3.11.2014 Alue on nykyisen asemakaavan mukaan rivitalojen korttelialuetta. Alueen maankäyttöä tehostetaan
LisätiedotTEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS
Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 KOSKENKYLÄNTIEN YRITYSALUE ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen
LisätiedotAsemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.
Liite 1. 1(13) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 44. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-
LisätiedotMaankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Asemakaavan muutos nro 002109, Korso Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hakija Asunto oy Vantaan Kuovikuja 4 Suunnittelualue Korttelin 81384 tontti 6 1 Lähtötiedot
LisätiedotAlue Soukankallio Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
s. 1 / 5 Alue 412801 Soukankallio Asemakaavan muutos Asianumero 4300/10.02.03/2017 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa voimassa olevan kaavan mukainen tonttijako. Kaavamuutoksella korttelin
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
17.1.2017 Asemakaavan muutos 5. kaupunginosa, kortteli 560 tontti 18 Väinämöisentie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry,
LisätiedotTietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,
LisätiedotKALEVAN UUDET PIENTALOTONTIT
17.1.2018 KALEVAN UUDET PIENTALOTONTIT O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 3 4 7 ) Asemakaavan muutos koskee 1. Kalevan kaupunginosan
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , päivitetty
Kulomäentie II asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä asiakirja on osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), joka on kunnan esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee
LisätiedotHÄMEENKYRÖN KUNTA 1 Kirkonseudun asemakaava-alue Korttelien 65, 66 ja 68 asemakaavoitus Osallistumis- ja arvioimissuunnitelma
HÄMEENKYRÖN KUNTA 1 HÄMEENKYRÖN KUNTA KORTTELIEN 65, 66 JA 68 ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireilletulo: 30.3.2009 versio: 15.8.2011 HÄMEENKYRÖN KUNTA 2 Suunnittelualueen
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.8.2011 tarkistettu 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Korttelit 650-600 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta Suunnittelualueen
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5197 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.11.2017 ASEMAKAAVA VENETMÄEN ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 5. kaupunginosaa (Järventausta), korttelin osaa 379 koskeva
Lisätiedot