Yhtymähallitus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yhtymähallitus"

Transkriptio

1 Yhtymähallitus Osavuosikatsaus 3/ / /2012 Yhtymähallitus Talous- ja hallintojohtaja Seija Kärkkäinen, seija.karkkainen(at) ylasavonsote.fi, puh Kuntayhtymän vuoden 2012 talousarvion mukaan talousarvion seuranta kuntayhtymän tuloslaskelmatasolla tapahtuu kuukausittain ja osavuosikatsaukset Maisemamallin tilauslomakkeiden toteutumasta tehdään kolmen kuukauden välein. Ne toimitetaan yhtymähallitukselle, yhteislautakunnalle, yhteysjohtajalle ja jäsenkunnille. Yhtymähallitus vie seurantaraportin yhtymävaltuustolle tiedoksi ja mahdollisia toimenpiteitä varten. Osavuosikatsaus sisältää toimitusjohtajan katsauksen sekä katsaukset kuntayhtymän taloudesta ja koosteen ja hankkeiden toteutumisesta. Puolivuosiraporttiin tehdään lisäksi katsaukset yleisestä ja palvelurakenteen kehityksestä. Vuoden 2012 ensimmäinen osavuosikatsaus on laadittu Maisemamallilla toteutumistietojen osalta mennessä. Lisäksi mukana ovat ympäristötoimen mittareiden tunnusluvut ajankohdasta Tasaisella kulutuksella toteutuman tulisi olla maaliskuun loppuun mennessä 25 %. Kuntayhtymän vuoden 2012 talousarvion toimintakulujen toteutumisaste oli 24,0 % ja toimintatuottojen 24,7 %. Investointimenojen toteutumisaste oli 30,9 %, mikä koostuu pääosin Microsoft-lisenssien hankintakuluista. Jäsenkunnilta laskutetut maksuosuudet ylittivät talousarvion osavuosikatsaus 1/2012 Yhtymähallitus antaa vuoden 2012 ensimmäisen osavuosikatsauksen yhtymävaltuustolle tiedoksi.

2 Osavuosikatsaukseen täydennetään hoito- ja hoivapalveluiden hankkeiden tilannekatsaus. Toimenpiteet: Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän yhtymävaltuusto. Yhtymävaltuusto osavuosikatsaus 1/2012 Merkittiin tiedoksi. Toimenpiteet: Yhtymähallitus Talous- ja hallintojohtaja Seija Kärkkäinen, seija.karkkainen(at) ylasavonsote.fi, puh Koska talousarvion vahvistamisen jälkeen on tehty isoja toiminnallisia muutoksia (Iisalmen terveyskeskuksen pitkäaikaispotilaita siirtyy omana toimintana tuotettuun asumispalveluun ostopalvelujen sijaan ja Sonkajärven vuodeosaston toiminta päättyi neljä kuukautta aikaistettuna muutostöiden vuoksi), yhtymähallitus on tehnyt kesäkuun kokouksessaan käyttötalouteen talousarviomäärärahojen puitteissa määrärahasiirtoja vastuualueiden välillä. Myös tehtäväalueiden sisällä on tehty päätettyjen toiminnallisten muutosten mukaisia tarkistuksia käyttötalouteen. Lisäksi kustannuspaikkojen sisällä on tehty tilimuutoksia esimerkiksi henkilöstömenoista palvelujen ostoihin, kun henkilökunnan rekrytointi ei ole toteutunut. Vuoden 2012 toinen osavuosikatsaus on laadittu Maisemamallilla toteutumistietojen osalta mennessä. Samoin mukana ovat ympäristötoimen talouden ja mittareiden tunnusluvut ja toteutumat ajankohdasta Tasaisella kulutuksella toteutuman tulisi olla kesäkuun loppuun mennessä 50 %. Kuntayhtymän vuoden 2012 talousarvion

3 toimintakulujen toteutumisaste oli 51,5 % ja toimintatuottojen 49,4 %. Investointiohjelmaan on tehty määrärahojen puitteissa muutoksia hankkeiden kesken (yhtymähallitus ). Investointimenojen toteutumisaste mennessä oli yhteensä 39,0 %, mikä koostui pääosin Microsoft-lisenssien hankintakuluista, jotka suoritettiin yhdessä erässä tammikuussa Jäsenkunnilta laskutetut maksuosuudet alittivat talousarvion 3,0 milj.. Tilinpäätösennustetta tehtäessä on huomioitava, että tuloslaskelmassa ovat mukana koko vuoden lomarahakustannukset ja että toimintatuotoista puuttuu suuria eriä (sotilasvammalain mukaiset korvaukset ja henkilökunnan työterveyshuollon Kela-korvaukset). Merkittäviä toiminnallisia muutoksia on tehty toukokuusta alkaen, joten niiden taloudelliset vaikutukset tulevat esille loppuvuoden aikana. Mikäli kuntayhtymän toiminta jatkuisi samalla volyymilla kuin alkuvuonna ilman toiminnallisia muutoksia, arvioidaan, että jäsenkuntien ennakkomaksut eivät riitä kattamaan tämän vuoden kustannuksia. Tämän hetkinen arvio lisäveloituksen määrästä mennessä on yhteensä 1,4 milj.. - osavuosikatsaus 2/2012 Yhtymähallitus antaa vuoden 2012 toisen osavuosikatsauksen yhtymävaltuustolle tiedoksi. Yhtymähallitus edellyttää kuntayhtymän oman toiminnan osalta toimenpiteitä, joilla oman toiminnan ennustettua lisälaskutusta jäsenkunnilta voidaan pienentää. Jäsenkuntien kanssa käynnistetään palvelusopimusneuvottelujen tarkistus kuluvan vuoden osalta välittömästi yhtymähallituksen käsittelyn jälkeen.

4 Toimenpiteet: Yhtymävaltuustolle. Yhall 226 Talous- ja hallintojohtaja Seija Kärkkäinen, seija.karkkainen(at)ylasavonsote.fi, puh Vuoden 2012 kolmas osavuosikatsaus on laadittu Maisemamallilla toteutumistietojen osalta mennessä. Samoin mukana ovat ympäristötoimen talouden ja mittareiden tunnusluvut ja toteutumat ajankohdasta Tasaisella kulutuksella toteutuman tulisi olla syyskuun loppuun mennessä 75 %. Kuntayhtymän vuoden 2012 talousarvion toimintakulujen toteutumisaste oli 76,0 % ja toimintatuottojen 73,6 %. Investointimenojen toteutumisaste mennessä oli yhteensä 55,7 %, mikä koostui pääosin Microsoft-lisenssien hankintakuluista, jotka suoritettiin yhdessä erässä tammikuussa Jäsenkunnilta laskutetut maksuosuudet alittivat talousarvion 3,2 milj.. Tilinpäätösennustetta tehtäessä on huomioitava, että tuloslaskelmassa ovat mukana koko vuoden lomarahakustannukset ja että toimintatuotoista puuttuu suuria eriä (sotilasvammalain mukaiset korvaukset ja henkilökunnan työterveyshuollon Kela-korvaukset). Merkittäviä toiminnallisia muutoksia on tehty

5 toukokuusta alkaen, joten niiden taloudelliset vaikutukset tulevat esille loppuvuoden aikana. Arvioidaan, että jäsenkuntien ennakkomaksut eivät riitä kattamaan tämän vuoden kustannuksia. Tämän hetkinen arvio lisäveloituksen määrästä mennessä on yhteensä 2,0 milj.. - osavuosikatsaus 3/2012 Valmistelijan päätösehdotus: Yhtymähallitus antaa vuoden kolmannen osavuosikatsauksen tiedoksi valtuustolle. Hyväksytään valmistelijan päätösehdotus. Lisäksi yhtymähallitus edellyttää, että määrärahaylitykset perusteluineen tuodaan hallituksen ja yhtymävaltuuston käsittelyyn joulukuussa Merkitään pöytäkirjaan, että Pirjo Rytkönen saapui kokoukseen tämän pykälän aikana kello 9.55.

Yhtymähallitus 204 23.10.2012. Vuoden 2012 talousarviomuutokset 542/02.02.00/2012. Yhall 19.6.2012 135

Yhtymähallitus 204 23.10.2012. Vuoden 2012 talousarviomuutokset 542/02.02.00/2012. Yhall 19.6.2012 135 Yhtymähallitus 204 23.10.2012 Vuoden 2012 talousarviomuutokset 542/02.02.00/2012 Yhall 19.6.2012 135 Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja Seija Kärkkäinen, seija.karkkainen(at) ylasavonsote.fi, puh

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 1/ (29)

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 1/ (29) Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 1/2012 1 (29) Yhtymävaltuusto Aika 18.12.2012 klo 09:00-11:00 Paikka Sonkajärven kunnantalo, valtuustosali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 25 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Yhtymähallitus 118 14.06.2013 Yhtymävaltuusto 22 26.06.2013 Yhtymähallitus 162 17.09.2013 Yhtymähallitus 231 10.12.2013 Yhtymävaltuusto 33 17.12.2013 Vuoden 2013 talousarviomuutokset 29/02.02.01/2013 Yhall

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 15/2012 1 (42) Iisalmen terveyskeskus, vuodeosaston kokoushuone, 2. kerros

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 15/2012 1 (42) Iisalmen terveyskeskus, vuodeosaston kokoushuone, 2. kerros Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 15/2012 1 (42) Yhtymähallitus Aika 22.11.2012 klo 09:00-13:56 Paikka Iisalmen terveyskeskus, vuodeosaston kokoushuone, 2. kerros Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 222

Lisätiedot

Yhteenveto kuntayhtymän toimintaa koskevista aloitteista sekä niiden johdosta suoritetut toimenpiteet

Yhteenveto kuntayhtymän toimintaa koskevista aloitteista sekä niiden johdosta suoritetut toimenpiteet Yhtymähallitus 33 21.02.2017 Yhtymävaltuusto 4 23.03.2017 Yhteenveto kuntayhtymän toimintaa koskevista aloitteista sekä niiden johdosta suoritetut toimenpiteet Yhall 21.02.2017 33 Valmistelija: hallintosihteeri

Lisätiedot

Vuoden 2013 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2014-2015

Vuoden 2013 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2014-2015 Yhtymähallitus 219 30.10.2012 Yhtymähallitus 239 11.12.2012 Vuoden 2013 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2014-2015 509/02.02.00/2012 Yhall 19.6.2012 136 Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja

Lisätiedot

Vuoden 2013 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille

Vuoden 2013 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille Yhtymähallitus 219 30.10.2012 Vuoden 2013 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2013-2015 509/02.02.00/2012 Yhall 19.6.2012 136 Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja Seija Kärkkäinen, seija.karkkainen

Lisätiedot

Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset valtuuston toimivallan osalta

Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset valtuuston toimivallan osalta Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 3/2018 1 (1) 29 107/02.02.00.00/2017 Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset valtuuston toimivallan osalta Kuntayhtymän valtuusto 29 Kuntayhtymän

Lisätiedot

Talousarvio vuodelle 2014 ja taloussuunnitelma vuosille

Talousarvio vuodelle 2014 ja taloussuunnitelma vuosille Yhtymähallitus 123 14.06.2013 Yhtymähallitus 179 29.10.2013 Talousarvio vuodelle 2014 ja taloussuunnitelma vuosille 2015-2016 296/02.02.00/2013 Yhall 14.06.2013 123 Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja

Lisätiedot

Yhtymähallitus 55 25.03.2014. Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2013 30/02.02.02/2013. Yhall 55

Yhtymähallitus 55 25.03.2014. Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2013 30/02.02.02/2013. Yhall 55 Yhtymähallitus 55 25.03.2014 Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2013 30/02.02.02/2013 Yhall 55 Valmistelija: Toimitusjohtaja Leila Pekkanen, leila.pekkanen(at) ylasavon so te.fi, puh 040 830 2789

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveys- sekä ympäristöpalvelujen. palvelusopimus vuodelle 2017

Sosiaali- ja terveys- sekä ympäristöpalvelujen. palvelusopimus vuodelle 2017 Sosiaali- ja terveys- sekä ympäristöpalvelujen palvelusopimus vuodelle 2017 LUONNOS Iisalmen kaupunki Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Yhtymähallitus 25.10.2016 Yhtymävaltuusto xx Sisällys PALVELUSOPIMUKSEN

Lisätiedot

2012 TA , ,56 Palvelujen ostot , ,92 Aineet, tarv. Ja tavarat

2012 TA , ,56 Palvelujen ostot , ,92 Aineet, tarv. Ja tavarat 1 Kymenlaakson Liitto Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2012 Osavuosikatsauksessa arvioidaan talouden toteutumista suhteessa valtuuston hyväksymään vuoden 2012 talousarvioon. Arvio tehdään kirjanpidon toteuman

Lisätiedot

Yhtymähallitus 55 25.03.2014 Yhtymävaltuusto 11 17.06.2014. Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2013 30/02.02.02/2013. Yhall 25.03.

Yhtymähallitus 55 25.03.2014 Yhtymävaltuusto 11 17.06.2014. Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2013 30/02.02.02/2013. Yhall 25.03. Yhtymähallitus 55 25.03.2014 Yhtymävaltuusto 11 17.06.2014 Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2013 30/02.02.02/2013 Yhall 25.03.2014 55 Valmistelija: Toimitusjohtaja Leila Pekkanen, leila.pekkanen(at)

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.7.211 Maakunnan talousarvio 211 ja toimintasuunnitelma 211 214 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 29.11.21 74. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

KYHALL Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen perussopimuksen 5 :n mukaan jäsenkuntien valtuustot hyväksyvät Selänteen tilinpäätöksen.

KYHALL Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen perussopimuksen 5 :n mukaan jäsenkuntien valtuustot hyväksyvät Selänteen tilinpäätöksen. Kuntayhtymähallitus 17 28.02.2013 Tarkastuslautakunta 28 16.05.2013 Tarkastuslautakunta 35 28.05.2013 Tilinpäätös vuodelta 2012 23/02.02.02/2013 KYHALL 28.02.2013 17 Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen perussopimuksen

Lisätiedot

Toimenpiteet syyskuun 2012 ennusteen johdosta / Perusturvakuntayhtymä Karviaisen lisämääräraha vuoden 2012 talousarvioon

Toimenpiteet syyskuun 2012 ennusteen johdosta / Perusturvakuntayhtymä Karviaisen lisämääräraha vuoden 2012 talousarvioon Kaupunginhallitus 297 26.11.2012 Kaupunginvaltuusto 77 03.12.2012 Toimenpiteet syyskuun 2012 ennusteen johdosta / Perusturvakuntayhtymä Karviaisen lisämääräraha vuoden 2012 talousarvioon Karviaisessa on

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset hallituksen toimivallan osalta

Kuntayhtymän hallitus Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset hallituksen toimivallan osalta Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 12/2018 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 151 19.11.2018 161 107/02.02.00.00/2017 Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset hallituksen toimivallan

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa. Kaupunginhallitus 53 12.02.2018 Tarkastuslautakunta 11 09.03.2018 Kaupungin talouden toteutuminen 2017, kaupunki ja liikelaitokset 122/02.02.02/2018 KHALL 12.02.2018 53 Talous vuonna 2017 Uudenkaupungin

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 16/2012 1 (76) Iisalmen terveyskeskus, vuodeosasto 2, kokoushuone, 2. krs

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 16/2012 1 (76) Iisalmen terveyskeskus, vuodeosasto 2, kokoushuone, 2. krs Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 16/2012 1 (76) Yhtymähallitus Aika 11.12.2012 klo 09:00-14:05 Paikka Iisalmen terveyskeskus, vuodeosasto 2, kokoushuone, 2. krs Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 235 Kokouksen

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

Lausunto Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän vuoden 2016 ja talousarvion vuosien taloussuunnitelman valmisteluperusteista

Lausunto Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän vuoden 2016 ja talousarvion vuosien taloussuunnitelman valmisteluperusteista Kunnanhallitus 127 15.06.2015 Lausunto Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän vuoden 2016 ja talousarvion vuosien 2017-2018 taloussuunnitelman valmisteluperusteista 201/00.04.01/2015 Kunnanhallitus 15.06.2015 127

Lisätiedot

Yhtymähallitus Talousarvion 2015 laadintaohje 163/ /2014. Yhall 124

Yhtymähallitus Talousarvion 2015 laadintaohje 163/ /2014. Yhall 124 Yhtymähallitus 124 17.06.2014 Talousarvion 2015 laadintaohje 163/02.02.02/2014 Yhall 124 Valmistelija: Talousjohtaja Tommi Talasterä, tommi.talastera(at)ylasavonsote.fi puh. 040 712 6970. Talousarvion

Lisätiedot

Hämeen päihdehuollon kuntayhtymä Pöytäkirja 3/2013. Aika: Keskiviikko 10.4.2013 klo 12.00 14.00. Mainiemen kuntoutumiskeskus, Vääpelin talo

Hämeen päihdehuollon kuntayhtymä Pöytäkirja 3/2013. Aika: Keskiviikko 10.4.2013 klo 12.00 14.00. Mainiemen kuntoutumiskeskus, Vääpelin talo 1. Kokoustiedot Aika: Keskiviikko 10.4.2013 klo 12.00 14.00 Paikka: Mainiemen kuntoutumiskeskus, Vääpelin talo Pykälä Sivu 18 3 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 4 Pöytäkirjan tarkastus 20 5

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Toteuma

Toteuma 1 Kymenlaakson Liitto OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2013 Osavuosikatsauksessa arvioidaan talouden toteutumista suhteessa valtuuston hyväksymään vuoden 2013 talousarvioon. Arvio tehdään kirjanpidon toteuman

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Toimiohjeen antaminen edustajalle Eteva kuntayhtymän yhtymäkokoukseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Toimiohjeen antaminen edustajalle Eteva kuntayhtymän yhtymäkokoukseen 21.10.2013 Sivu 1 / 1 4437/00.04.02/2013 76 Toimiohjeen antaminen edustajalle Eteva kuntayhtymän yhtymäkokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Aulis Majuri, puh. (09) 816 23000 Marja-Leena Remes, puh. (09)

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Yhteistoiminta-alueverkoston XII tapaaminen 21.10.2010 Toimitusjohtaja Leila Pekkanen Kuntayhtymän toiminta-alue Toiminta-alueen väestö n.40.100 Iisalmi 22.223 Kiuruvesi 9.403

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 265/02.06.01/2017 40 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016 Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtoryhmä 7.3.2017: TILINPÄÄTÖS Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja Seija Kärkkäinen, sei ja. karkkainen(at)ylasavonsote.fi, puh

Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja Seija Kärkkäinen, sei ja. karkkainen(at)ylasavonsote.fi, puh Yhtymähallitus 44 19.02.2013 Yhtymähallitus 94 21.05.2013 Yhtymähallitus 142 21.08.2013 Yhtymähallitus 169 26.09.2017 Kuntayhtymän vakuutusten kilpailuttaminen 137/02.08.03.01/2013 Yhall 19.02.2013 44

Lisätiedot

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille. Kaupunginhallitus 71 06.02.2017 Kaupunginvaltuusto 10 06.03.2017 Kaupungin talouden toteutuminen 2016, kaupunki ja liikelaitokset 2072/02.02.02/2016 KHALL 06.02.2017 71 Talous vuonna 2016 Uudenkaupungin

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Yhtymävaltuusto 26 18.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja

Lisätiedot

Tammi-heinäkuun tulos 2017

Tammi-heinäkuun tulos 2017 Tammi-heinäkuun tulos Eksote Heinäkuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-heinäkuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 256,8 256,8 0,0 440,2 440,2 0,0 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Toimiohjeen antaminen edustajalle Eteva kuntayhtymän yhtymäkokoukseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Toimiohjeen antaminen edustajalle Eteva kuntayhtymän yhtymäkokoukseen 09.12.2013 Sivu 1 / 1 4437/00.04.02/2013 87 Toimiohjeen antaminen edustajalle Eteva kuntayhtymän yhtymäkokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Maija Havo, puh. 050 337 3645 Juha Lappalainen, puh. 050 575

Lisätiedot

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta 1 (5) Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta Väestö Työllisyys Lokakuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 736 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 585,

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI TAMMI-HELMIKUU 2015

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI TAMMI-HELMIKUU 2015 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 21 14.04.2015 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI TAMMI-HELMIKUU 2015 9/00/02/00/02/2015 HYKS 21 HYKS-sairaanhoitoalueen tammi-helmikuun 2015

Lisätiedot

KHALL Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida talouden toteutumisesta vähintään kahden kuukauden välein.

KHALL Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida talouden toteutumisesta vähintään kahden kuukauden välein. Kaupunginhallitus 217 13.08.2018 Kaupungin talouden toteutuminen / osavuosikatsaus 1-6 / 2018 253/02.02.02/2018 KHALL 13.08.2018 217 Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida

Lisätiedot

Yhtymähallitus Tilinpäätös ja toimintakertomus / /2016. Yhall

Yhtymähallitus Tilinpäätös ja toimintakertomus / /2016. Yhall Yhtymähallitus 58 28.03.2017 Tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 1389/02.02.02/2016 Yhall 28.03.2017 58 Valmistelija: va.talousjohtaja Riitta Luukkonen, puh. 040 489 4214, riitta.luukkonen(at)ylasavonsote.fi.

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 11/ (47) Iisalmen terveyskeskus kokoushuone Virta, 2. kerros

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 11/ (47) Iisalmen terveyskeskus kokoushuone Virta, 2. kerros Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 11/2013 1 (47) Yhtymähallitus Aika 17.09.2013 klo 15:00-18:48 Paikka Iisalmen terveyskeskus kokoushuone Virta, 2. kerros Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 155 Kokouksen

Lisätiedot

Terveyskeskuslääkärien palkkaratkaisu ja suunnitelma vastaanottomallista

Terveyskeskuslääkärien palkkaratkaisu ja suunnitelma vastaanottomallista Yhtymähallitus 15 22.01.2013 Terveyskeskuslääkärien palkkaratkaisu ja suunnitelma vastaanottomallista 574/00.01.02.03/2012 Yhall 15 Valmistelijat: Johtava ylilääkäri Pekka Taipale, pekka.taipale(at)ylasavonsote.fi,

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus

LAPIN LIITTO Hallitus LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

Ylä-Savon TOIMI-työvalmennussäätiön ja Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän välinen palvelusopimus

Ylä-Savon TOIMI-työvalmennussäätiön ja Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän välinen palvelusopimus Yhtymähallitus 241 11.12.2012 Yhtymähallitus 246 10.12.2013 Yhtymähallitus 8 22.01.2015 Yhtymähallitus 15 21.01.2016 Ylä-Savon TOIMI-työvalmennussäätiön ja Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän välinen palvelusopimus

Lisätiedot

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Kuntayhtymänjohtajan esitys: Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2007

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2007 KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.1.27 Liite nro: 1 TOIMINTATUOTOT Maakunnan talousarvion (MV 23.4.7) (ilman liikelaitoksia) mukaan toimintatuotot ovat vuodelle 27

Lisätiedot

Ylä-Savon TOIMI-työvalmennussäätiön ja Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän välinen palvelusopimus

Ylä-Savon TOIMI-työvalmennussäätiön ja Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän välinen palvelusopimus Yhtymähallitus 241 11.12.2012 Yhtymähallitus 246 10.12.2013 Yhtymähallitus 8 22.01.2015 Yhtymähallitus 15 21.01.2016 Yhtymähallitus 24 09.02.2016 Ylä-Savon TOIMI-työvalmennussäätiön ja Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän

Lisätiedot

Yhtymähallitus

Yhtymähallitus Yhtymähallitus 149 30.11.2015 Yhtymävaltuusto 31 14.12.2015 Toiminta- ja taloussuunnitelma ja talousarvio 2016-2018 173/3.30.300/2015 Yhtymähallitus 30.11.2015 149 Kuntalain 110 mukaisesti valtuuston on

Lisätiedot

TOT. % TOT M TOIMINTATUOTOT 68,4 16,7 24,5 % 18,6 TOIMINTAKULUT 64,7 16,4 25,3 % 17,4 - SIITÄ:

TOT. % TOT M TOIMINTATUOTOT 68,4 16,7 24,5 % 18,6 TOIMINTAKULUT 64,7 16,4 25,3 % 17,4 - SIITÄ: Yhtymähallitus 28.4.217 LIITE 2 Kuntayhtymän taloudellinen välikatsaus 31.3.217 Savon koulutuskuntayhtymän kirjanpidon 31.3.217 tilanteen mukaisen tuloslaskelman tiivistelmä sekä nettoinvestoinnit ovat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1 176 Rakennuslautakunnan seurantaraportti 10/2013 (kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. (09) 816 24811 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveys- sekä ympäristöpalvelujen. palvelusopimus vuodelle 2017

Sosiaali- ja terveys- sekä ympäristöpalvelujen. palvelusopimus vuodelle 2017 Sosiaali- ja terveys- sekä ympäristöpalvelujen palvelusopimus vuodelle 2017 LUONNOS Sonkajärven kunta Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Yhtymähallitus 25.10.2016 Yhtymävaltuusto xx Sisällys PALVELUSOPIMUKSEN

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 16/2013 1 (104)

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 16/2013 1 (104) Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 16/2013 1 (104) Yhtymähallitus Aika 10.12.2013 klo 15:00-21:12 Paikka Iisalmen terveyskeskus, kokoushuone Virta, 2. krs. Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 228 Kokouksen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Talousarvion noudattamista koskevat ohjeet Talousarvion sitovuuden osalta kaupunginhallitus esittää noudatettavaksi

Lisätiedot

Yrjövuori Matti Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokouksen läsnäolijoiden toteaminen.

Yrjövuori Matti Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokouksen läsnäolijoiden toteaminen. Peimarin koulutuskuntayhtymä PÖYTÄKIRJA Tarkastuslautakunta 6 / 2018 Aika keskiviikko klo 16.30 18.30 Paikka Ammattiopisto Livia / Tuorla Tuorlantie 1, 21500 Piikkiö Kartanorakennus Tähkä, Kokoustila Jyvänen,

Lisätiedot

Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä.

Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä. VEROTILITYKSET VUONNA 2014 Kunnanhallitus 24.2.2014 ( 23): Verontilityslakiin viime vuonna tehdystä muutoksesta johtuva tilitysrytmin nopeutuminen vaikuttaa alkuvuoden verotilityksiin. Tammikuun verotilityksen

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen)

Lisätiedot

ASIALUETTELO. Yh 27 PERUSSOPIMUKSEN PÄIVITTÄMINEN. Yh 28 OSAVUOSIKATSAUS 1-4/2018 Liite 1 Tuloslaskelma 1-4/2018. Yh 29 TOIMITUSJOHTAJAN VUOSILOMA

ASIALUETTELO. Yh 27 PERUSSOPIMUKSEN PÄIVITTÄMINEN. Yh 28 OSAVUOSIKATSAUS 1-4/2018 Liite 1 Tuloslaskelma 1-4/2018. Yh 29 TOIMITUSJOHTAJAN VUOSILOMA Tuusulan seudun vesilaitos kuntayhtymä Yhtymähallitus 14.6.2018 2 ASIALUETTELO Yh 27 PERUSSOPIMUKSEN PÄIVITTÄMINEN Yh 28 OSAVUOSIKATSAUS 1-4/2018 Liite 1 Tuloslaskelma 1-4/2018 Yh 29 TOIMITUSJOHTAJAN VUOSILOMA

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 1/2015 1 (8)

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 1/2015 1 (8) Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 1/2015 1 (8) Tarkastuslautakunta Aika 15.01.2015 klo 14:00-15:56 Paikka Iisalmen sairaala, kokoustila Salmi, 2-kerros Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Talousraportti 10/ Väestö

Talousraportti 10/ Väestö 1 (6) Väestö Syyskuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 391 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 378, Nurmeksessa 7 779 ja Valtimolla 2 234 asukasta. Juuassa asui 4 848 henkilöä. Koko Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 3. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 3. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 01.06.2017 Sivu 1 / 1 3 Rakennuslautakunnan vuoden 2017 ensimmäinen osavuosikatsaus (huhtikuun seurantaraportti) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Sirkku

Lisätiedot

Polycon Oy:n hankintaoikaisuvaatimus palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmän hankinnasta

Polycon Oy:n hankintaoikaisuvaatimus palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmän hankinnasta Yhtymähallitus 147 06.09.2016 Yhtymähallitus 169 27.09.2016 Polycon Oy:n hankintaoikaisuvaatimus palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmän hankinnasta 276/02.08.04/2016 Yhall 06.09.2016 147 Valmistelija:

Lisätiedot

Yrjövuori Matti. Muut osallistujat Ehrlund Kirsi JHT, HT, vastuullinen tilintarkastaja

Yrjövuori Matti. Muut osallistujat Ehrlund Kirsi JHT, HT, vastuullinen tilintarkastaja Peimarin koulutuskuntayhtymä KOKOUSKUTSU Tarkastuslautakunta 9 / 2018 Aika keskiviikko klo 16.30 Paikka Ammattiopisto Livia / Tuorla Tuorlantie 1, 21500 Piikkiö Kartanorakennus Tähkä, kokoustila Jyvänen,

Lisätiedot

Y h t y m ä v a l t u u s t o

Y h t y m ä v a l t u u s t o LIITE 2 Y h t y m ä v a l t u u s t o KOKOUSKUTSU/ESITYSLISTA 1/2016 Kokousaika Tiistai 24.5.2016 klo 16.30 Kokouspaikka Ammattiopisto Tavastian auditorio, Hattelmalantie 8 KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 Yhtymävaltuuston

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 146 30.5.2016 48 Tilausten toteutuminen 31.3.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.5.2016 146 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

VUODEN 2015 TILINTARKASTUKERTOMUS, TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDESTA PÄÄTTÄMINEN TILIKAUDELLA

VUODEN 2015 TILINTARKASTUKERTOMUS, TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDESTA PÄÄTTÄMINEN TILIKAUDELLA Yhtymäkokous 3 24.05.2016 VUODEN 2015 TILINTARKASTUKERTOMUS, TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDESTA PÄÄTTÄMINEN TILIKAUDELLA 1.1. - 31.12.2015 106/02.020.201/2013 Yhtymäkokous 3 Hallitus 37 29.3.2016

Lisätiedot

YLÄ-SAVON SOTE -KUNTAYHTYMÄ Tarkastuslautakunta (1) Ote tarkastuslautakunnan pidetyn kokouksen pöytäkirjan 28 :stä

YLÄ-SAVON SOTE -KUNTAYHTYMÄ Tarkastuslautakunta (1) Ote tarkastuslautakunnan pidetyn kokouksen pöytäkirjan 28 :stä YLÄ-SAVON SOTE -KUNTAYHTYMÄ Tarkastuslautakunta 2009-2012 1(1) Ylä-Savon SOTEn yhtymävaltuustolle Ote tarkastuslautakunnan 17.5.2013 pidetyn kokouksen pöytäkirjan 28 :stä 28 Vuoden 2012 arviointikertomus

Lisätiedot

13.11.2013, klo 8.00 taloustoimisto, Riihikosken terveysasema

13.11.2013, klo 8.00 taloustoimisto, Riihikosken terveysasema Yhtymävaltuusto 30.10.2013 25 Kokousaika 30.10.2013 klo 17.00 18.25 Kokouspaikka Riihikosken terveysasema, taloustoimisto Osallistujat Päätöksentekijät Muut osallistujat Kallio Reino Ketola Hannu Kulmala

Lisätiedot

Kunnanhallitus 144 16.06.2014 193/00.04.01/2014. Kunnanhallitus 144. Valmistelija: kunnansihteeri Eeva Suomalainen

Kunnanhallitus 144 16.06.2014 193/00.04.01/2014. Kunnanhallitus 144. Valmistelija: kunnansihteeri Eeva Suomalainen Kunnanhallitus 144 16.06.2014 Lausuntopyyntö Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän jäsenkunnille kuntayhtymän vuoden 2015 ja talousarvion vuosien 2016-2017 taloussuunnitelman valmisteluperusteista 193/00.04.01/2014

Lisätiedot

Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös (KL 114 )

Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös (KL 114 ) Kaupunginhallitus 100 27.03.2017 Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 77/04.047/2017 KH 27.03.2017 100 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS Sivu 5 tammi-elokuu 2018

OSAVUOSIKATSAUS Sivu 5 tammi-elokuu 2018 Yhtymähallitus 30.10. 156 LIITE 1 OSAVUOSIKATSAUS Sivu 5 tammi-elokuu Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Sairaanhoidossa saapuneiden lähetteiden määrät sekä käyntimäärät ovat lisääntyneet edelliseen

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 30.9.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

HALLITUS TAMMI-ELOKUUN TOIMINNAN JA TALOUDEN KATSAUS 312/02/02/00/01/2015 HALL 125. Yhteenveto

HALLITUS TAMMI-ELOKUUN TOIMINNAN JA TALOUDEN KATSAUS 312/02/02/00/01/2015 HALL 125. Yhteenveto HALLITUS 125 03.10.2016 TAMMI-ELOKUUN TOIMINNAN JA TALOUDEN KATSAUS 312/02/02/00/01/2015 HALL 125 Yhteenveto Laajempi katsaus Palveluita on tammi-elokuussa tuotettu määrällisesti 2,7 % talousarviota ja

Lisätiedot

Kuntayhtymän yhtymävaltuusto

Kuntayhtymän yhtymävaltuusto Kuntayhtymän yhtymävaltuusto Esityslista N:o 1 25.1.2019 Asialuettelo: 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 2 NIMENHUUTO JA ÄÄNIVALLAN TOTEAMINEN 3 3 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Liite nro 1

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen YHDISTYMISHALLITUS 110 28.11.2012 YHDISTYVÄN RAAHEN 23 10.12.2012 KAUPUNGINVALTUUSTO Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen 1667/06/0600/2012 YHALL 110 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

Yrjövuori Matti. Muut osallistujat Ehrlund Kirsi JHT, HT, vastuullinen tilintarkastaja

Yrjövuori Matti. Muut osallistujat Ehrlund Kirsi JHT, HT, vastuullinen tilintarkastaja Peimarin koulutuskuntayhtymä PÖYTÄKIRJA Tarkastuslautakunta 9 / 2018 Aika keskiviikko klo 16.35 17.55 Paikka Ammattiopisto Livia / Tuorla Tuorlantie 1, 21500 Piikkiö Kartanorakennus Tähkä, kokoustila Jyvänen,

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 28.11..2013 Tammi-syyskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

RAPORTOINTISUUNNITELMA 2012

RAPORTOINTISUUNNITELMA 2012 RAPORTOINTISUUNNITELMA 2012 Karviaiselle on laadittu raportointisuunnitelma aikatauluineen. Karviaisen vuoden 2012 raportointisuunnitelma koostuu 3 osavuosikatsauksesta (31.3.; 30.6.; ja 30.9.) ja 8 kuukausittaisesta

Lisätiedot

Tammi-toukokuun tulos 2017

Tammi-toukokuun tulos 2017 Tammi-toukokuun tulos 2017 Eksote Toukokuun tulos ja ennuste 2017 EKSOTE 2017 Tammi-toukokuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 183,4 183,4 0,0 440,2

Lisätiedot

HALLITUS TAMMI-KESÄKUUN TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMINEN 312/02/02/00/01/2015 HALL 104

HALLITUS TAMMI-KESÄKUUN TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMINEN 312/02/02/00/01/2015 HALL 104 HALLITUS 104 29.08.2016 TAMMI-KESÄKUUN TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMINEN 312/02/02/00/01/2015 HALL 104 Yhteenveto Laajempi katsaus Palveluita on tammi-kesäkuussa tuotettu määrällisesti 3,1 % talousarviota

Lisätiedot

2016 PUOLIVUOTISRAPORTTI

2016 PUOLIVUOTISRAPORTTI 2016 PUOLIVUOTISRAPORTTI 2 Sisällysluettelo 1. Yleistä... 3 2. Talousarvion toteutuminen... 3 2.1 Nuva-kuntayhtymä... 3 2.2 Sosiaali ja terveyspalvelujen talouden toteutuminen 1.1. 30.6.2016... 6 3. Toiminnan

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet Kaupunginhallitus 161 08.06.2015 Ympäristölautakunta 74 16.09.2015 Ympäristölautakunta 82 21.10.2015 Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus Liite

LAPIN LIITTO Hallitus Liite LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018 2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Yhtymähallitus 20 20.03.2013 Yhtymävaltuusto 8 23.05.2013 Vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 79/02.02.02/2013 Yh 20 Kuntalain 68 :n mukaan yhtymähallituksen on laadittava

Lisätiedot

Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala jäsen Harri Kontiainen Eija Mahlamäki

Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala jäsen Harri Kontiainen Eija Mahlamäki 1 TEKNINEN LAUTAKUNTA 8/2012 Aika: Torstai 11.10.2012 klo. 19.00-20,45 Paikka: Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä: Markku Koskela puh.johtaja Kari Tuuliniemi varapuheenjohtaja Iiris-Maija

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

Kokousaika 21.3.2012 klo 17.00 19.22. Riihikosken terveysasema, taloustoimisto. Osallistujat

Kokousaika 21.3.2012 klo 17.00 19.22. Riihikosken terveysasema, taloustoimisto. Osallistujat Yhtymähallitus 21.03.2012 24 Kokousaika 21.3.2012 klo 17.00 19.22 Kokouspaikka Riihikosken terveysasema, taloustoimisto Osallistujat Päätöksentekijät Muut osallistujat Aalto Jukka-Pekka Vähä-Rahka Jouko

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Ote: Kuntayhtymähallitus Hallituksen vastaus tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa 2015 esitettyyn yhteenvetoon

SISÄLLYSLUETTELO. Ote: Kuntayhtymähallitus Hallituksen vastaus tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa 2015 esitettyyn yhteenvetoon LIITE 1 Tarkastuslautakunta 8.11.2016 56 SISÄLLYSLUETTELO Ote: Kuntayhtymähallitus 13.10.2016 103 Hallituksen vastaus tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa 2015 esitettyyn yhteenvetoon 103 Hallituksen

Lisätiedot

Taloudelliset ja toiminnalliset tulokset

Taloudelliset ja toiminnalliset tulokset Taloudelliset ja toiminnalliset tulokset Toukokuu 2019 Yhtymähallitus 19.6.2019 Vuosikate 05/2019 10.6.2019 RIVERIA YHTEENSÄ/ULKOISET Budjetti 2019 ulkoiset Budjetti 1 5/2019 Toteutunut 1 5/2019 Ero toteumabudjetti

Lisätiedot

Sivistystoimialan kuukausiraportti. Syyskuu 2017

Sivistystoimialan kuukausiraportti. Syyskuu 2017 Sivistystoimialan kuukausiraportti Syyskuu 2017 Talousraportti Syyskuu 2017 Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS Sivistystoimiala Sivistystoimiala Sivistystoimiala

Lisätiedot

Talousraportti 8/

Talousraportti 8/ 1 (6) Talousraportti elokuun lopun tilanteesta Väestö Elokuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 831 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 620, Nurmeksessa 7 930 ja Valtimolla 2 281 asukasta. Juuassa

Lisätiedot

134. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Yhtymävaltuuston kokouksessa tehtyjen päätösten täytäntöönpano 2

134. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Yhtymävaltuuston kokouksessa tehtyjen päätösten täytäntöönpano 2 1 HÄMEENLINNAN SEUDUN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ YHTYMÄHALLITUS KOKOUSKUTSU 9/2008 Kokousaika 11.11.2008 kello 16.00 Kokouspaikka Viipurintie 1-3, G-rakennuksen ruokala Käsiteltävät asiat 134. Kokouksen

Lisätiedot

Perusturvakuntayhtymä Karviaisen talousarvio vuodelle 2014 ja taloussuunnitelma

Perusturvakuntayhtymä Karviaisen talousarvio vuodelle 2014 ja taloussuunnitelma Kaupunginhallitus 351 18.11.2013 Kaupunginhallitus 362 25.11.2013 Kaupunginvaltuusto 133 02.12.2013 Perusturvakuntayhtymä Karviaisen talousarvio vuodelle 2014 ja taloussuunnitelma 2015-2017 Yhtymähallitus

Lisätiedot

Yhtymähallitus 181 29.10.2013 Yhtymähallitus 210 26.11.2013. Talousjohtajan viran täyttäminen 445/01.01.01/2013. Yhall 29.10.2013 181.

Yhtymähallitus 181 29.10.2013 Yhtymähallitus 210 26.11.2013. Talousjohtajan viran täyttäminen 445/01.01.01/2013. Yhall 29.10.2013 181. Yhtymähallitus 181 29.10.2013 Yhtymähallitus 210 26.11.2013 Talousjohtajan viran täyttäminen 445/01.01.01/2013 Yhall 29.10.2013 181 Yhall 173 Valmistelija: Henkilöstöjohtaja Janne Niemeläinen, janne.niemelainen(at)ylasavonsote.fi,

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 26.4.2017 1 Kokousaika Pe 28.4.2017 klo 16.00 19.10 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja

Lisätiedot

Talousraportti 6/

Talousraportti 6/ 1 (5) Talousraportti heinäkuun lopun tilanteesta Väestö Kesäkuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22 003 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 719, Nurmeksessa 7 967 ja Valtimolla 2 297 asukasta. Juuassa

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 30.9.2013 Tammi-elokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Taloudelliset ja toiminnalliset tulokset

Taloudelliset ja toiminnalliset tulokset Taloudelliset ja toiminnalliset tulokset Heinäkuu 2019 Yhtymähallitus 29.8.2019 RIVERIA YHTEENSÄ/ULKOISET Budjetti 2019 ulkoiset Budjetti 1 7/2019 Toteutunut 1 7/2019 Ero toteumabudjetti Toteuma % 31.7.2019

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7694/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7694/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/2016 1 (1) Omistajaohjausjaosto 76 21.11.2016 366 Asianro 7694/00.01.00/2016 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymän purkaminen Päätöshistoria Omistajaohjausjaosto 21.11.2016

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS TAMMI ELOKUU 2017

OSAVUOSIKATSAUS TAMMI ELOKUU 2017 OSAVUOSIKATSAUS TAMMI ELOKUU 2017 TOIMINNAN KEHITYS TAMMI-ELOKUU 2017 Lähetteitä kertyi tammi-elokuussa 6,2 % enemmän, kuin vuonna 2016 vastaavana ajanjaksona. Palveluja saaneiden eri henkilöiden lukumäärä

Lisätiedot

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 5 ) KIRKKONEUVOSTO 7.12.2009 10/2009

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 5 ) KIRKKONEUVOSTO 7.12.2009 10/2009 SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 5 ) Aika Maanantai 7.12.2009 klo 16.00 16.40 Paikka Hautausmaat, Olavin toimintakeskus, Kokoustila Katiska, Uotintie 7 Läsnä Matti Kurvinen puheenjohtaja Hannu Hyttinen

Lisätiedot