Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen"

Transkriptio

1 YHDISTYMISHALLITUS YHDISTYVÄN RAAHEN KAUPUNGINVALTUUSTO Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen 1667/06/0600/2012 YHALL 110 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymähallitus : "Yhall Kuntajohdon neuvottelu Hyvinvointikuntayhtymän perussopimus tullut voimaan ja se on valmisteltu siinä vaiheessa kun nykyisen muotoista, myös sosiaalitoimen tehtävät mahdollistavaa kuntayhtymää oltiin muodostamassa ja kun Vihannin kunta liittyi kuntayhtymän jäseneksi. Vihannin kunta on nyt liittymässä Raahen kaupunkiin ja tätä koskevat muutokset on tehtävä myös kuntayhtymän perussopimukseen. Lisäksi perussopimusta on tarpeen ajantasaistaa muiltakin osin. Ehdotus: Käydään läpi perussäännön muutostarpeet ja sovitaan muutosten valmistelusta ja käsittelyaikataulusta. Päätös: Merkittiin tiedoksi Hannu Kallungin esitys perussopimuksen muutostarpeista. Keskustelussa todettiin, että omistajaohjauksen rooli päätöksenteossa on määriteltävä nykyistä tarkemmin. Päätettiin, että perussopimuksen muutokset valmistellaan omistajaohjaustyöryhmän kanssa ja viedään hallituksiin valtuustojen hyväksyttäväksi syyskuussa. Omistajaohjaustr Esityslistan liitteenä on voimassa oleva perussopimus ja esitys uudeksi perussopimukseksi. Esityksessä on huomioitu Vihannin ja Raahen kuntaliitos ja myös sosiaalitoimen tehtävien siirtyminen kuntayhtymän järjestämisvastuulle. Kuntayhtymän toimiala ja tehtävät on täsmennetty kuvaamaan toteutunutta tilannetta ja perussopimukseen ei ole enää otettu mainintaa ns. tilaaja-tuottajamallista, vaan perussopimuksen mukaan jäsenkunnat täsmentävät kuntayhtymän järjestämisvastuulla olevat palvelut vuosittain talousarvioon sisältyvässä suunnitelmassa, joka valmistellaan yhdessä kuntien ja kuntayhtymän edustajien kesken. Vihannin ja Raahen kuntaliitoksesta johtuen sekä yhtymäkokouksen että yhtymähallituksen paikkalukua ja jakoa on tarkistettu. Yhtymäkokouksen paikkalukua on laskettu viidestätoista kolmeentoista eli jäljelle jäävien jäsenkuntien paikkaluvut säilyvät ennallaan.

2 Yhtymähallituksen paikkalukua on laskettu kolmestatoista yhteentoista eli jäljelle jäävien jäsenkuntien paikkaluvut säilyvät ennallaan. Muutos merkitsee samalla sitä, että yhtymähallituksessa on enemmistö Raahen kaupungin valitsemia edustajia. Henkilöstöä koskevat määräykset on tarkistettu vastaamaan toteutunutta tilannetta. Perussopimuksessa on säilytetty henkilöstön irtisanomissuojaa koskeva määräys, vaikka se tulee myös suoraan laista. Siirtyvän henkilöstön lomapalkkavelkoja, eläkevastuita ja muita velvoitteita koskevia määräyksiä ei ole enää sisällytetty tähän perussopimukseen. Talousarvion ja taloussuunnitelman valmisteluaikoja on hieman tarkistettu siten, että valmistelevat neuvottelut käydään vuosittain elokuun loppuun mennessä. Talousarvion tarkistamistarvetta koskevien tekijöiden määrittelyä on tarkennettu. Jäsenkuntien maksuosuuksia koskevaa pykälää on hieman täsmennetty, mutta se ei muuta kuntien kustannusten jakoa. Edelleen lähtökohtana on aiheuttamisperiaate ja omakustannushinta. Muille kuin jäsenkunnille tapahtuvasta myynnistä hinnoitteluineen on määräys 4 :ssä. Kiinteistöjä koskevaa pykälää on muutettu siten, että siitä on jätetty pois määräykset, jotka aikanaan ovat liittyneet Vihannin kunnan mukaan tuloon kuntayhtymään. Jäsenkuntien kuntayhtymälle antamien tehtävien muutosta koskevaa pykälää on pelkistetty liittyen siihen, että ns. tilaaja-tuottajamallista on luovuttu. Omistajaohjaustyöryhmä hyväksyy liitteenä olevan esityksen kuntayhtymän perussopimukseksi ja esittää sen edelleen yhtymähallituksen ja sitä kautta jäsenkuntien valtuustojen hyväksyttäväksi. Päätös: Omistajaohjaustyöryhmä hyväksyi kuntayhtymän johtajan esityksen sillä täydennyksellä, että jäsenkunnille varataan vielä mahdollisuus käsitellä esitystä omissa hallinnoissaan Yhtymähallitus jättää asian käsittelyn pöydälle. Jäsenkuntien kanssa käydään neuvottelu perusopimuksesta. Kuntayhtymän edustajat neuvottelussa ovat yhtymähallituksen puheenjohtajat ja kuntayhtymän johtaja.

3 Esitys hyväksyttiin. Yhall Kuntien ja kuntayhtymän edustajat neuvottelevat Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän perussopimuksesta Yhtymähallitus päättää jättää asian käsittelyn pöydälle. Esitys hyväksyttiin. Yhall 139 Jäsenkuntien ja kuntayhtymän edustajien neuvottelu pidettiin Neuvottelussa hyväksyttiin kuntayhtymän perussopimukseen tehtäväksi vuoden 2013 alusta lukien vain seuraavat muutokset: Jäsenkunnat Pyhäjoki, Raahe ja Siikajoki Yhtymäkokouksessa on kunnista seuraavat määrät edustajia ja henkilökohtaisia varaedustajia: Raahe 8 Siikajoki 3 Pyhäjoki 2 Yhteensä 13 Kuntayhtymän hallitukseen kuuluu 11 jäsentä. Raahen kaupunki valitsee hallitukseen kuusi jäsentä, Siikajoen kunta kolme jäsentä ja Pyhäjoen kunta kaksi jäsentä. Lisätään omistajaohjauksesta perussopimukseen seuraavan sisältöinen pykälä: Omistajaohjaus Kuntayhtymässä on omistajaohjausryhmä, jonka jäseninä ovat jäsenkuntien kunnanjohtajat ja apulaiskaupunginjohtaja, yhtymähallituksen puheenjohtaja ja kuntayhtymän johtaja. Puheenjohtajana toimii Raahen kaupunginjohtaja ja varapuheenjohtajana muun jäsenkunnan kunnanjohtaja vuoron perään. Omistajaohjausryhmän tehtävänä on koordinoida kuntayhtymän kehittämistä ja valvoa budjetin toteutumista sekä edistää kuntayhtymän ja jäsenkuntien yhteistyötä. Ensi vuoden aikana tarkastellaan perussopimukseen tarvittavia muita muutoksia. Neuvottelussa Raahen kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Unto Valpas pyysi merkitsemään pöytäkirjaan eriävän mielipiteensä.

4 Yhtymäkokouksessa ja yhtymähallituksessa jäsenkuntien edustus tulee määräytyä asukaslukujen suhteessa. Käydyn keskustelun jälkeen kuntayhtymän johtaja muutti kokouksessa esitystä siten, että yhtymähallitus esittää jäsenkuntien valtuustojen hyväksyttäväksi Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän perussopimuksen liitteen mukaisena lukuunottamatta 8 :n 2. momenttia, joka esitetään hyväksyttäväksi seuraavasti: Raahen kaupunki valitsee hallitukseen seitsemän (7) jäsentä, Siikajoen kunta kaksi (2) jäsentä ja Pyhäjoen kunta kaksi (2) jäsentä. Jokaisella jäsenellä on käytössään yksi ääni. Kuntayhtymän johtajan kokouksessa muuttama esitys hyväksyttiin." Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymähallituksen esitys Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän perussopimukseksi hyväksytyssä muodossa lukien. Liite 1/12. Valmistelija: apulaiskaupunginjohtaja Ilmo Arvela. Päätösesitys (kaupunginjohtaja Karjalainen): Yhdistymishallitus esittää Yhdistyvän Raahen kaupunginvaltuustolle, hyväksytään Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän perussopimus liitteen 1/12 mukaisena lukien. Yhdistymishallitus: Hyväksyi esityksen. YVALT 23 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän perussopimus lukien. Liite 1/7. Päätösesitys (yhdistymishallitus): yhdistyvän Raahen kaupunginvaltuusto hyväksyy Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän perussopimuksen liitteen 1/7 mukaisena lukien.

5 Kaupunginvaltuusto: Hyväksyttiin yksimielisesti.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto Kunnanhallitus Valtuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto Kunnanhallitus Valtuusto Kunnanhallitus 315 26.05.2008 Kunnanhallitus 334 03.06.2008 Valtuusto 72 12.06.2008 Kunnanhallitus 481 15.09.2008 Valtuusto 103 24.09.2008 PERUSSOPIMUKSEN MUUTOKSET / SEUTUKUNNALLISEN SOSIAALI- JA TERVEYS-

Lisätiedot

Kunnanhallitus varautuu pitämään tätä varten ylimääräisen kokouksen ennen olevaa valtuuston kokousta.

Kunnanhallitus varautuu pitämään tätä varten ylimääräisen kokouksen ennen olevaa valtuuston kokousta. Kunnanhallitus 315 26.05.2008 Kunnanhallitus 334 03.06.2008 Valtuusto 72 12.06.2008 Perusturvalautakunta 30 19.02.2009 Kunnanhallitus 133 02.03.2009 Valtuusto 54 11.03.2009 Seutukunnallisen sosiaali- ja

Lisätiedot

mikä omassa seutukunnassamme koskee Raahen kaupungin omistussuhteen ja äänivallan suhdetta.

mikä omassa seutukunnassamme koskee Raahen kaupungin omistussuhteen ja äänivallan suhdetta. Kunnanhallitus 315 26.05.2008 Kunnanhallitus 334 03.06.2008 Valtuusto 72 12.06.2008 Perusturvalautakunta 30 19.02.2009 Kunnanhallitus 133 02.03.2009 Valtuusto 54 11.03.2009 Kunnanhallitus 501 23.11.2009

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 03.03.2014 Sivu 1 / 1 287/00.01.00/2014 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 8 24.2.2014 58 Eteva kuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Juha Lappalainen,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 7694/ /2016. Kirje Savonia-ammattikorkeakoulu

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 7694/ /2016. Kirje Savonia-ammattikorkeakoulu Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Omistajaohjausjaosto 76 21.11.2016 Kaupunginhallitus 366 28.11.2016 45 Asianro 7694/00.01.00/2016 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymän purkaminen historia Omistajaohjausjaosto

Lisätiedot

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Kuntayhtymänjohtajan esitys: Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

Kuntayhtymien purkaminen ja perustaminen

Kuntayhtymien purkaminen ja perustaminen Kuntayhtymien purkaminen ja perustaminen Uuden kuntalain ja järjestämislain näkökulmasta Kuntien sote forum 27.1.2015 Kaupunginlakimies Tiina Mikkola Hallituksen esitys kuntalaiksi vp. 268/2014 Järjestämislakia

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7694/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7694/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/2016 1 (1) Omistajaohjausjaosto 76 21.11.2016 366 Asianro 7694/00.01.00/2016 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymän purkaminen Päätöshistoria Omistajaohjausjaosto 21.11.2016

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 72. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 72. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto.05.07 Sivu / [Ennakkotieto] 56/07 00.0.00.0 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 5 4.4.07 Kaupunginhallitus 8 8.5.07 7 Siuntion ja Tuusulan kuntien liittyminen Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän talousarvio vuodelle 2015 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän talousarvio vuodelle 2015 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 Omistajaohjausryhmä 23 09.06.2014 Yhtymähallitus 74 25.06.2014 Omistajaohjausryhmä 31 21.08.2014 Yhtymähallitus 87 27.08.2014 Omistajaohjausryhmä 38 24.09.2014 Yhtymähallitus 99 24.09.2014 Raahen seudun

Lisätiedot

SOPIMUSLIITE HYVÄKSYTTYYN YHTEISTOIMINTASOPIMUKSEEN MAASEUTUHALLINNON TEHTÄVIEN JÄRJESTÄMISESTÄ

SOPIMUSLIITE HYVÄKSYTTYYN YHTEISTOIMINTASOPIMUKSEEN MAASEUTUHALLINNON TEHTÄVIEN JÄRJESTÄMISESTÄ SOPIMUSLIITE 5.10.2011 HYVÄKSYTTYYN YHTEISTOIMINTASOPIMUKSEEN MAASEUTUHALLINNON TEHTÄVIEN JÄRJESTÄMISESTÄ 1 Sopimusliitteen tarkoitus Tämä asiakirja on liite 5.10.2011 allekirjoitettuun Yhteistoimintasopimukseen

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän talousarvio vuodelle 2014 ja -suunnitelma vuosille

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän talousarvio vuodelle 2014 ja -suunnitelma vuosille Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän talousarvio vuodelle 2014 ja -suunnitelma vuosille 2014-2016 724/02.02.00/2013 OmOhj 50 Valtionvarainministeriön

Lisätiedot

Kuntayhtymän nimi on Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä ja kotipaikka Raahe.

Kuntayhtymän nimi on Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä ja kotipaikka Raahe. VOIMASSA OLEVA Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän perussopimus Kuntien tavoitteena on järjestää asiakaslähtöisesti ja tasapuolisesti asukkailleen sosiaali- ja terveystoimen palvelut muuttamalla nykyinen

Lisätiedot

, klo 8.00 taloustoimisto, Riihikosken terveysasema

, klo 8.00 taloustoimisto, Riihikosken terveysasema Yhtymävaltuusto 10.12.2014 26 Kokousaika 10.12.2014 klo 17.00 18.53 Kokouspaikka Riihikosken terveysasema, taloustoimisto Osallistujat Päätöksentekijät Muut osallistujat Kajander Rauno Kallio Reino Ketola

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenne - kuntayhtymä (HSL)

Helsingin seudun liikenne - kuntayhtymä (HSL) Helsingin seudun liikenne - kuntayhtymä (HSL) Perussopimus 1.1.2012 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL:n perussopimuksen sisältö 1 luku Yleistä 1 Kuntayhtymän perustaminen ja jäsenkunnat 2 Toimialue

Lisätiedot

Valtuusto 4/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski, auditorio

Valtuusto 4/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski, auditorio KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU ASIALUETTELO Valtuusto 4/2018 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 14.12.2018 klo 13.00 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski,

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän perussopimus

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän perussopimus Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän perussopimus Kuntien tavoitteena on järjestää asiakaslähtöisesti ja tasapuolisesti asukkailleen sosiaali- ja terveystoimen palvelut muuttamalla nykyinen Raahen seudun

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Yhtymähallitus 5/2010 1(11) Kokousaika

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Yhtymähallitus 5/2010 1(11) Kokousaika Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Yhtymähallitus 5/2010 1(11) Kokousaika Tiistaina 25.5.2010 klo 16.00 17.45 Kokouspaikka Raahen sairaalan 5. kerroksen kokoushuone Saapuvilla olleet: Varsinaiset jäsenet:

Lisätiedot

Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet

Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet Kunnanhallitus 332 25.08.2014 Kunnanvaltuusto 79 01.09.2014 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen 379/00.04.02/2013 Kunnanhallitus 25.08.2014 332 Selostus EVTEK-kuntayhtymä Kuntayhtymän jäsenkunnat sekä osuudet

Lisätiedot

Raision seudun koulutuskuntayhtymä. Yhtymävaltuusto

Raision seudun koulutuskuntayhtymä. Yhtymävaltuusto Raision seudun koulutuskuntayhtymä Esityslista 30.8.2017 RAISION SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ YHTYMÄVALTUUSTO ESITYSLISTA 2/2017 YHTYMÄVALTUUSTON ESITYSLISTA 2/2017 Aika Keskiviikko 30.8.2017 klo 17.00 Paikka

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Toimiohjeen antaminen edustajalle Eteva kuntayhtymän yhtymäkokoukseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Toimiohjeen antaminen edustajalle Eteva kuntayhtymän yhtymäkokoukseen 09.12.2013 Sivu 1 / 1 4437/00.04.02/2013 87 Toimiohjeen antaminen edustajalle Eteva kuntayhtymän yhtymäkokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Maija Havo, puh. 050 337 3645 Juha Lappalainen, puh. 050 575

Lisätiedot

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän alueen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelma

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän alueen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelma Kunnanhallitus 228 16.09.2013 Kunnanvaltuusto 47 24.09.2013 Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän alueen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 2014-2017 143/00.01.02/2013

Lisätiedot

13.11.2013, klo 8.00 taloustoimisto, Riihikosken terveysasema

13.11.2013, klo 8.00 taloustoimisto, Riihikosken terveysasema Yhtymävaltuusto 30.10.2013 25 Kokousaika 30.10.2013 klo 17.00 18.25 Kokouspaikka Riihikosken terveysasema, taloustoimisto Osallistujat Päätöksentekijät Muut osallistujat Kallio Reino Ketola Hannu Kulmala

Lisätiedot

Satakunnan ammattiopisto, Ulvilan yksikkö, auditorio

Satakunnan ammattiopisto, Ulvilan yksikkö, auditorio KOKOUSKUTSU 8 SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Sivu Yhtymähallitus 8.9.2011 1 KOKOUSAIKA Tiistai 13.9.2011 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Satakunnan ammattiopisto, Ulvilan yksikkö, auditorio KÄSITELTÄVÄT

Lisätiedot

Satakunnan ammattiopisto, Myllykatu 10, Harjavalta, luokka 113, 1. krs

Satakunnan ammattiopisto, Myllykatu 10, Harjavalta, luokka 113, 1. krs KOKOUSKUTSU 4 SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Sivu Yhtymähallitus 11.5.2012 1 KOKOUSAIKA Tiistai 22.5.2012 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Satakunnan ammattiopisto, Myllykatu 10, Harjavalta, luokka

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄKOKOUSEDUSTAJIEN VALITSEMINEN

Kunnanhallitus Valtuusto OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄKOKOUSEDUSTAJIEN VALITSEMINEN Kunnanhallitus 213 05.06.2017 Valtuusto 68 12.06.2017 OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄKOKOUSEDUSTAJIEN VALITSEMINEN KHALL 213 Valmistelija: hallinnon sihteeri Marja Harjunen, 050-4636 280 Oulun

Lisätiedot

KUNTAYHTYMÄ KAKSINEUVOINEN PERUSSOPIMUS. Evijärven kunta ja Kauhavan kaupunki

KUNTAYHTYMÄ KAKSINEUVOINEN PERUSSOPIMUS. Evijärven kunta ja Kauhavan kaupunki KUNTAYHTYMÄ KAKSINEUVOINEN PERUSSOPIMUS Evijärven kunta ja Kauhavan kaupunki Voimaantulo 1.1.2019 2 Sisällysluettelo 1. Yleiset määräykset... 3 1 Kuntayhtymän nimi ja kotipaikka... 3 2 Kuntayhtymän jäsenkunnat...

Lisätiedot

KESKI-SATAKUNNAN TERVEYDEN- ESITYSLISTA Nro Sivu HUOLLON KUNTAYHTYMÄ Yhtymävaltuusto 1/2017 1

KESKI-SATAKUNNAN TERVEYDEN- ESITYSLISTA Nro Sivu HUOLLON KUNTAYHTYMÄ Yhtymävaltuusto 1/2017 1 KESKI-SATAKUNNAN TERVEYDEN- ESITYSLISTA Nro Sivu Yhtymävaltuusto 1/2017 1 Kokousaika Tiistai 24.1.2017 klo 15.00 Kokouspaikka Harjavallan pääterveysasema, kokoushuone 1 Saapuvilla olleet päätöksentekijät

Lisätiedot

Kuntayhtymän yhtymävaltuusto

Kuntayhtymän yhtymävaltuusto Kuntayhtymän yhtymävaltuusto Esityslista N:o 1 25.1.2019 Asialuettelo: 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 2 NIMENHUUTO JA ÄÄNIVALLAN TOTEAMINEN 3 3 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Liite nro 1

Lisätiedot

Toimikunnat asetetaan enintään kaupunginhallituksen toimikaudeksi.

Toimikunnat asetetaan enintään kaupunginhallituksen toimikaudeksi. YHDISTYMISHALLITUS 79 21.11.2012 YHDISTYVÄN RAAHEN 25 10.12.2012 KAUPUNGINVALTUUSTO KAUPUNGINHALLITUS 490 01.12.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 170 08.12.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 4 12.01.2015 Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5922/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5922/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/2016 1 (1) 250 Asianro 5922/00.01.01/2016 Ylimääräinen asia / Savo-Pielisen jätelautakunnan johtosäännön muuttaminen historia (asianumerolta 2388/2016) Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/2017 1 Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymä Aika 29.12.2017 klo 17:10-17:42 Paikka Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Osallistujat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2012 1 (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/3 28.05.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2012 1 (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/3 28.05.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2012 1 (6) 118 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän (HSY) kevätyhtymäkokousta koskevan päätöksen muuttaminen HEL 2012-005995 T 00 01 06 Päätös Konsernijaosto

Lisätiedot

SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Yhtymähallitus 10.10.2014 1

SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Yhtymähallitus 10.10.2014 1 KOKOUSKUTSU 7 SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Sivu Yhtymähallitus 10.10.2014 1 KOKOUSAIKA Tiistai 16.10.2014 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Sataedu Kankaanpää, auditorio, Kuninkaanlähteenkatu

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / KOKOUSAIKA kello

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / KOKOUSAIKA kello PÖYTÄKIRJA KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / 2017 KOKOUSAIKA 1.3.2017 kello 19.00-20.20 KOKOUSPAIKKA: LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kilpukan ruokala Jäsenet paikalla: Varajäsenet järjest.: paikalla: Alaranta Juhani

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2012 1 (5) Kaupunginvaltuusto Stj/15 07.11.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2012 1 (5) Kaupunginvaltuusto Stj/15 07.11.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2012 1 (5) 366 Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen HEL 2012-013867 T 00 01 06 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä hyväksyminen

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä hyväksyminen Kunnanhallitus 29 01.02.2016 Kunnanhallitus 66 21.03.2016 Kunnanvaltuusto 15 05.04.2016 Perusturvalautakunta 46 11.05.2016 Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä hyväksyminen Khall

Lisätiedot

Vuoden 2018 kuntakohtaisten Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän maksuosuuksien määräytyminen

Vuoden 2018 kuntakohtaisten Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän maksuosuuksien määräytyminen Omistajaohjausjaosto 12 11.02.2019 Kaupunginhallitus 64 18.02.2019 Kaupunginvaltuusto 24 25.02.2019 Vuoden 2018 kuntakohtaisten Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän maksuosuuksien

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Yhtymävaltuusto 26 18.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja

Lisätiedot

Satakunnan ammattiopisto, Suoratie 1, Kokemäki, auditorio

Satakunnan ammattiopisto, Suoratie 1, Kokemäki, auditorio KOKOUSKUTSU 9 SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Sivu Yhtymähallitus 5.10.2012 1 KOKOUSAIKA Torstai 11.10.2012 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Satakunnan ammattiopisto, Suoratie 1, Kokemäki, auditorio

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 /2017. Haapaveden kaupungintalo, Haapavesi Näätänen Teuvo. Haapavesi, läsnä Ollila Päivi. Haapavesi, läsnä Viinala Jarmo

KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 /2017. Haapaveden kaupungintalo, Haapavesi Näätänen Teuvo. Haapavesi, läsnä Ollila Päivi. Haapavesi, läsnä Viinala Jarmo 1 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 /2017 Kokousaika: Kokouspaikka: Saapuvilla: Keskiviikko 13.12.2017 klo 19.00-20.21 Haapaveden kaupungintalo, Haapavesi Näätänen Teuvo Haapavesi, läsnä Ollila Päivi Haapavesi, läsnä

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän vuoden 2013 talousarvio ja taloussuunnitelma

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän vuoden 2013 talousarvio ja taloussuunnitelma Yhtymähallitus 100 28.08.2012 Yhtymähallitus 115 25.09.2012 Yhtymähallitus 125 30.10.2012 Yhtymähallitus 141 20.11.2012 Yhtymäkokous 4 06.02.2013 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän vuoden 2013 talousarvio

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1950/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1950/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (1) 85 Asianro 1950/00.04.01/2013 Juankosken ja Kuopion kaupunkien kuntaliitos / yhdistymissopimuksen muuttaminen 22.02.2016 57: Kaupunginsihteeri Heikki Vienola Kansliapalvelu

Lisätiedot

Yhtymähallitus 204 23.10.2012. Vuoden 2012 talousarviomuutokset 542/02.02.00/2012. Yhall 19.6.2012 135

Yhtymähallitus 204 23.10.2012. Vuoden 2012 talousarviomuutokset 542/02.02.00/2012. Yhall 19.6.2012 135 Yhtymähallitus 204 23.10.2012 Vuoden 2012 talousarviomuutokset 542/02.02.00/2012 Yhall 19.6.2012 135 Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja Seija Kärkkäinen, seija.karkkainen(at) ylasavonsote.fi, puh

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISEN MALLISTA

LAUSUNTOPYYNTÖ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISEN MALLISTA Kunnanhallitus 150 10.03.2008 Kunnanhallitus 249 28.04.2008 Valtuusto 53 14.05.2008 Kunnanhallitus 373 18.06.2008 Valtuusto 90 27.08.2008 LAUSUNTOPYYNTÖ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISEN MALLISTA

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen

Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen Perusturvalautakunta 9 0.03.07 Vammaisneuvosto 3 5.04.07 Kunnanhallitus 79 5.05.07 Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen.6.07 alkaen 786/00.0.0/06 Perusturvalautakunta 0.03.07 9 Perusturvan

Lisätiedot

Valtuusto 1/2018. Torstai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, auditorio Piilolantie 17, Äänekoski

Valtuusto 1/2018. Torstai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, auditorio Piilolantie 17, Äänekoski KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU ASIALUETTELO Valtuusto 1/2018 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Torstai 22.3.2018 klo 14.30 15.00 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, auditorio Piilolantie 17, Äänekoski ASIAT

Lisätiedot

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 8/ (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta Asianro 1163/00.01.

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 8/ (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta Asianro 1163/00.01. Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 8/2015 1 (1) 58 Asianro 1163/00.01.00/2014 Pelastustoimen yhteistoimintasopimuksen uusiminen historia 22.10.2014 56: Pelastustoimen perussopimuksen ja kuntien maksuosuuden

Lisätiedot

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Yhtymähallitus 118 14.06.2013 Yhtymävaltuusto 22 26.06.2013 Yhtymähallitus 162 17.09.2013 Yhtymähallitus 231 10.12.2013 Yhtymävaltuusto 33 17.12.2013 Vuoden 2013 talousarviomuutokset 29/02.02.01/2013 Yhall

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (1) 67 18.9.2018 75 9.10.2018 80 Asianro 3997/02.02.00/2018 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 talousarvion laadinnan valmistelutilanne historia 18.9.2018

Lisätiedot

SOPIMUS VAKKA SUOMEN SANOMAIN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA JA PERUSSOPIMUKSEN MUUTTAMISESTA

SOPIMUS VAKKA SUOMEN SANOMAIN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA JA PERUSSOPIMUKSEN MUUTTAMISESTA luonnos 11.8.2014 SOPIMUS VAKKA SUOMEN SANOMAIN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA JA PERUSSOPIMUKSEN MUUTTAMISESTA 1. Sopimuksen tausta ja tarkoitus Vakka Suomen Sanomain kuntayhtymä (jäljempänä kuntayhtymä )

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1 2651/00.04.01/2014 Kaupunginhallitus 185 16.6.2014 93 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Pesonen, puh. 09 816 52204 Riikka Kiljander-Kiiskinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 185. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 185. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.06.2014 Sivu 1 / 1 2651/00.04.01/2014 185 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Pesonen, puh. 09 816 52204 Riikka Kiljander-Kiiskinen, puh. 09 816

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3131/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3131/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 190 29.5.2017 6 Asianro 3131/00.00.01.00/2017 Jäsenten valinta ylikunnallisiin luottamustoimiin Päätöshistoria Kaupunginhallitus 29.5.2017 190

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta TERVEYDENHUOLON KY. 1 Kokousaika Ti 31.5.2016 klo 15.00 18.30 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja Anne-Mari Keimiöniemi,

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 26.4.2017 1 Kokousaika Pe 28.4.2017 klo 16.00 19.10 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja

Lisätiedot

KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE 113 Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymähallituksen jäsen ja varajäsen sekä tarkastuslautakunnan

KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE 113 Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymähallituksen jäsen ja varajäsen sekä tarkastuslautakunnan YPÄJÄN KUNTA Kunnanhallitus ASIALUETTELO 11/2017 KOKOUSAIKA 28.6.2017 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Perttulantie 20 KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE 113 Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymähallituksen

Lisätiedot

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ AKSELIN PERUSSOPIMUKSEN TAUSTAMUISTIO / PERUSTELUT PERUSSOPIMUKSEN ERI PYKÄLILLE

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ AKSELIN PERUSSOPIMUKSEN TAUSTAMUISTIO / PERUSTELUT PERUSSOPIMUKSEN ERI PYKÄLILLE 1 (5) 17.2.2010 PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ AKSELIN PERUSSOPIMUKSEN TAUSTAMUISTIO / PERUSTELUT PERUSSOPIMUKSEN ERI PYKÄLILLE 1 Kuntayhtymän nimi ja kotipaikka Koska henkilökunnan ja luottamushenkilöiden tekemistä

Lisätiedot

Evtek- kuntayhtymän purkaminen ja loppuselvityksen hyväksyminen (kv)

Evtek- kuntayhtymän purkaminen ja loppuselvityksen hyväksyminen (kv) Tarkastuslautakunta 65 23.09.2015 Evtek- kuntayhtymän purkaminen ja loppuselvityksen hyväksyminen (kv) Tarkastuslautakunta 65 Kunnanhallitus 268, 24.08.2015 379/00.04.02/2013 Kunnanhallitus 268 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Cursor neuvottelutila Kehitys, Kyminlinnantie 6, 3 krs. Kotka. 65 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus...3

Cursor neuvottelutila Kehitys, Kyminlinnantie 6, 3 krs. Kotka. 65 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus...3 Kotkan - Haminan seudun seutuvaliokunta 1.12.2015 PÖYTÄKIRJA Nro 6/2015 KOKOUSAIKA Tiistai 1.12.2015 kello 11.30-12.45 KOKOUSPAIKKA Cursor neuvottelutila Kehitys, Kyminlinnantie 6, 3 krs. Kotka 65 Kokouksen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2569/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2569/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 44 9.4.2015 Ympäristö- ja rakennuslautakunta 7.5.2015 Kaupunginhallitus 179 1.6.2015 53 Asianro 2569/00.01.02/2015 Muutosehdotus

Lisätiedot

ASIAHALLINNAN ARKISTOLUETTELO ASIALUOKITTAIN

ASIAHALLINNAN ARKISTOLUETTELO ASIALUOKITTAIN 1/8 Hakuehto Arvo Aineisto Tehtäväluokka n kaupunki 2/8 133/2011 Haaste kunnille mukaantulosta maailmanlaajuiseen Earth Hourilmastokampanjaan. 182/2011 Pohjois-Pohjanmaan kyläohjelma KAIKKIEN KYLÄSSÄ 2011-2014,

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti Kasvatus- ja opetuslautakunta 69 21.10.2014 Hyvinvointitoimikunta 53 05.11.2014 Lausunto Karkkilan kaupungin talousarviosta vuodelle 2015 122/02.02/2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2014 69 Esittelijä

Lisätiedot

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN ESITYSLISTA 03/2016

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN ESITYSLISTA 03/2016 AIKA Torstai 22.9.2016 kello 16.00 PAIKKA Microkadun kampus, B-osan 2. kerroksen kokoustila B2031 käyntiosoite: Technopolis, Microkatu 1, 70210 Kuopio KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä Liite/Viite * Asia 1 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Sataedu Ulvila, Yhdystie, Auditorio (1. krs)

Sataedu Ulvila, Yhdystie, Auditorio (1. krs) KOKOUSKUTSU 3 SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Sivu Yhtymäkokous 31.10.2017 1 KOKOUSAIKA Tiistai 28.11.2017 klo 14.00 KOKOUSPAIKKA Sataedu Ulvila, Yhdystie, Auditorio (1. krs) KÄSITELTÄVÄT

Lisätiedot

LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Viranomainen PÖYTÄKIRJA 6/2010 KOKOUSAIKA Torstai 14.10.2010 klo 18 20.30 KOKOUSPAIKKA Saarijärven kaupungintalo OSALLISTUJAT Kutsutut et Muut Launonen Jorma Koskinen Satu vpj. Hintikka Maija Lehtonen

Lisätiedot

Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen

Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen Perusturvalautakunta 9 0.03.07 Kunnanhallitus 00 0.03.07 Vanhusneuvosto 4 09.05.07 Kunnanhallitus 80 5.05.07 Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen.6.07 alkaen 786/00.0.0/06 Perusturvalautakunta

Lisätiedot

SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Kokouspäivämäärä Sivu Yhtymäkokous Sataedu Ulvila, Yhdystie, Auditorio, 1. krs

SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Kokouspäivämäärä Sivu Yhtymäkokous Sataedu Ulvila, Yhdystie, Auditorio, 1. krs Yhtymäkokous 28.11.2018 1 AIKA Keskiviikko 28.11.2018 klo 14.00-14.31 PAIKKA Sataedu Ulvila, Yhdystie, Auditorio, 1. krs PÄÄTÖKSENTEKIJÄT Varsinaiset jäsenet: Varajäsenet: Raija Hamina, Eura Reijo Nurmikari,

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto NRO 5/2010 Kokousaika 4.10.2010 klo 19.00. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta

Kaupunginvaltuusto NRO 5/2010 Kokousaika 4.10.2010 klo 19.00. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta HAAPAVEDEN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Kaupunginvaltuusto NRO 5/2010 Kokousaika 4.10.2010 klo 19.00 Kokouspaikka Kaupungintalo Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro Asia Sivu Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Savon koulutuskuntayhtymän perussopimus

Savon koulutuskuntayhtymän perussopimus Savon koulutuskuntayhtymän perussopimus Voimaan 1.1.2017 alkaen Koulutus tekee hyvää! www.sakky.fi SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Perussopimus Sisällysluettelo 1 luku...1 Jäsenkunnat ja tehtävät...1 1...1...1

Lisätiedot

Kuntayhtymän nimi on Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Kuntayhtymän kotipaikka on Ylivieskan kaupunki.

Kuntayhtymän nimi on Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Kuntayhtymän kotipaikka on Ylivieskan kaupunki. Peruspalvelukuntayhtymä Kallion PERUSSOPIMUS I YLEISTÄ Tällä sopimuksella Alavieskan kunta, Nivalan kaupunki, Sievin kunta ja Ylivieskan kaupunki sopivat kunta- ja palvelurakenneuudistusta koskevan puitelain

Lisätiedot

Sataedu Ulvila, Yhdystie, Auditorio (1. krs)

Sataedu Ulvila, Yhdystie, Auditorio (1. krs) KOKOUSKUTSU 2 SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Sivu Yhtymäkokous 1.11.2018 1 KOKOUSAIKA Keskiviikko 28.11.2018 klo 14.00 KOKOUSPAIKKA Sataedu Ulvila, Yhdystie, Auditorio (1. krs) KÄSITELTÄVÄT

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (9) Tarkastuslautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (9) Tarkastuslautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2018 1 (9) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 9:00-10:50 Paikka Kuopion Vesi Liikelaitos, Haapaniementie 30 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka Kontiainen,

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista 20/ (7) Kunnanhallitus

Muonion kunta Esityslista 20/ (7) Kunnanhallitus Muonion kunta Esityslista 20/2017 1 (7) Kunnanhallituksen kokous Aika ma klo 17.30 Paikka yhtenäiskoulun auditorio Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja Petteri Hirsikangas varapuheenjohtaja Sakari

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (5) 148 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) syysyhtymäkokous HEL 2016-005004 T 00 01 06 Päätös päätti kehottaa apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauria edustamaan

Lisätiedot

KESKI-UUDENMAAN VESIEN- ESITYSLISTA- Yh 6/12 SUOJELUN KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA Yhtymähallitus 1/8

KESKI-UUDENMAAN VESIEN- ESITYSLISTA- Yh 6/12 SUOJELUN KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA Yhtymähallitus 1/8 KESKI-UUDENMAAN VESIEN- ESITYSLISTA- Yh 6/12 SUOJELUN KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA Yhtymähallitus 1/8 YHTYMÄHALLITUKSEN KOKOUS Aika: 26.9.2012 klo 17.00 18.30 Paikka: Läsnä: Kuntayhtymän toimisto, Kultasepänkatu

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Sotkamon kunnan hallintosääntö alkaen

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Sotkamon kunnan hallintosääntö alkaen Kunnanhallitus 91 18.04.2017 Kunnanvaltuusto 25 24.04.2017 Sotkamon kunnan hallintosääntö 1.6.2017 alkaen KHALL 91 6.6.2016 154 Hallintojohtaja Sotkamon kunnan hallintosääntö on päivitetty viimeksi vuoden

Lisätiedot

1/ /2013, 3/ /2013, 9/ /2013, 10/ /2013, 110/ /2015

1/ /2013, 3/ /2013, 9/ /2013, 10/ /2013, 110/ /2015 Kaupunginhallitus 144 15.06.2015 Kaupunginvaltuusto 54 15.06.2015 Markku Ahjoniemen eronpyyntö Karkkilan kaupungin luottamustehtävistä 1/00.00.01/2013, 3/00.00.01/2013, 9/00.00.01/2013, 10/00.00.01/2013,

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 2 Kunnanhallitus sivu 1. Puhelin/sähköpostikokous

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 2 Kunnanhallitus sivu 1. Puhelin/sähköpostikokous ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 2 Kunnanhallitus sivu 1 Kokousaika 21.1.2013, kello 15.45 16.00 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Puhelin/sähköpostikokous Haavisto Veli, puheenjohtaja Hautala

Lisätiedot

Perjantai klo Haapaveden kaupungintalo, Haapavesi. 1 Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2016

Perjantai klo Haapaveden kaupungintalo, Haapavesi. 1 Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2016 Seutuhallitus KOKOUSKUTSU 4 /2017 Kokousaika Kokouspaikka Käsiteltävät asiat liite 30 Perjantai 5.5.2017 klo 9.00-10.10 Haapaveden kaupungintalo, Haapavesi 1 Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta

Lisätiedot

Yrjövuori Matti Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokouksen läsnäolijoiden toteaminen.

Yrjövuori Matti Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokouksen läsnäolijoiden toteaminen. Peimarin koulutuskuntayhtymä PÖYTÄKIRJA Tarkastuslautakunta 6 / 2018 Aika keskiviikko klo 16.30 18.30 Paikka Ammattiopisto Livia / Tuorla Tuorlantie 1, 21500 Piikkiö Kartanorakennus Tähkä, Kokoustila Jyvänen,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3131/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3131/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2017 1 (1) 190 Asianro 3131/00.00.01.00/2017 Jäsenten valinta ylikunnallisiin luottamustoimiin Yleistä Kuntalain (410/2015) 32 :n mukaan toimielinten jäsenet valitaan valtuuston

Lisätiedot

Kaurila Matti Rahkala Jarko Lindgren Hilkka Pöllänen Eero Kaukinen Irma Tanner-Penttilä Hannele, poistui 35 aikana

Kaurila Matti Rahkala Jarko Lindgren Hilkka Pöllänen Eero Kaukinen Irma Tanner-Penttilä Hannele, poistui 35 aikana Yhtymähallitus 22.3.2017 33 Kokousaika 22.3.2017 klo 17.00 18.32 Kokouspaikka Riihikosken terveysasema, taloustoimisto Osallistujat Päätöksentekijät Autio Markku Kaurila Matti Rahkala Jarko Lindgren Hilkka

Lisätiedot

Vakka-Suomen seutukunta kuntayhtymä. Perussopimus

Vakka-Suomen seutukunta kuntayhtymä. Perussopimus Perussopimus 01.01.2005 Työvaliokunta 24.06.2004 Yhtymähallitus 31.08.2004 Voimaantulo 01.01.2005 3 1. LUKU - Vakka-Suomen seutukunta Vakka-Suomen seutukunta n jäsenkunnat ovat kunnallisvaltuustojen yhtäpitävillä

Lisätiedot

Valmistelun lähtökohtia. Talousarvion 2017 yksityiskohtainen erittely. resursseja jonkin verran uudella tavalla.

Valmistelun lähtökohtia. Talousarvion 2017 yksityiskohtainen erittely. resursseja jonkin verran uudella tavalla. Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/2016 1 (1) 42 153/02.02.00/2016 Taloussuunnitelman 2017-2019 valmistelu Kuntayhtymän hallitus 18.4.2016 42 Valmistelun lähtökohtia Kuntayhtymän hallituksen

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Mikonkarin kehittämissuunnitelma 1057/50/501/2005 MST 10 Mikonkarin kehittämisen lähtökohtana on Raahen ja Pattijoen kuntajaon muutokseen liittyvä yhdistymissopimus,

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 2/ (10)

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 2/ (10) Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 2/2017 1 (10) Tarkastuslautakunta Aika 21.03.2017 klo 14:00-17:00 Paikka Iisalmen Sairaala, kokoushuone Salmi, 2 kerros Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 7 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.4.2017 Omistajaohjausryhmä/Kuntajohto Yhtymähallitus Pyhäjoen kunnanhallitus Raahen kaupunginhallitus Siikajoen kunnanhallitus 1 Osavuosikatsaus

Lisätiedot

a) puhtaanapitopalvelut, Mäntsälä b) puhtaanapitopalvelut, Pornainen c) ruokapalvelut, Mäntsälä ja Pornainen

a) puhtaanapitopalvelut, Mäntsälä b) puhtaanapitopalvelut, Pornainen c) ruokapalvelut, Mäntsälä ja Pornainen Tekninen lautakunta 17 28.02.2017 Kunnanhallitus 44 13.03.2017 Kunnanhallitus 58 27.03.2017 Kunnanhallitus 67 03.04.2017 Ruoka- ja puhtaanapitopalveluiden palvelusopimukset 64/02.08.00/2017 Ruoka- ja puhtaanapitopalveluiden

Lisätiedot

1 / 5 ESITYSLISTA. Aika: :00 Paikka: Kotkan kaupungintalo, valtuustosali

1 / 5 ESITYSLISTA. Aika: :00 Paikka: Kotkan kaupungintalo, valtuustosali 1 / 5 EDUSTAJAINKOKOUS 28.8.2017 ESITYSLISTA KL/467/000204/2017 Aika: 28.8.2017 10:00 Paikka: Kotkan kaupungintalo, valtuustosali 1 Kokouksen avaus As. nro 1 2 Sihteerin valinta As. nro 2 3 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Kokouspäivämäärä Sivu Yhtymäkokous Sataedu Ulvila, Yhdystie, Nahkuri (kokoushuone 2), 2.

SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Kokouspäivämäärä Sivu Yhtymäkokous Sataedu Ulvila, Yhdystie, Nahkuri (kokoushuone 2), 2. Yhtymäkokous 17.12.2015 1 AIKA Torstai 17.12.2015 klo 14.00-14.50 PAIKKA Sataedu Ulvila, Yhdystie, Nahkuri (kokoushuone 2), 2. krs PÄÄTÖKSENTEKIJÄT Varsinaiset jäsenet: Varajäsenet: Raija Hamina, Eura

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Toimiohjeen antaminen edustajalle Eteva kuntayhtymän yhtymäkokoukseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Toimiohjeen antaminen edustajalle Eteva kuntayhtymän yhtymäkokoukseen 21.10.2013 Sivu 1 / 1 4437/00.04.02/2013 76 Toimiohjeen antaminen edustajalle Eteva kuntayhtymän yhtymäkokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Aulis Majuri, puh. (09) 816 23000 Marja-Leena Remes, puh. (09)

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2012 Tarkastuslautakunta OSALLISTUJAT Kalevi Heinonen puheenjohtaja. Markku Niskanen Mika Peltokorpi

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2012 Tarkastuslautakunta OSALLISTUJAT Kalevi Heinonen puheenjohtaja. Markku Niskanen Mika Peltokorpi NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2012 Tarkastuslautakunta 2009 2012 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Maanantai 24.9.2012 klo 13.00 14.59 Nokian paloasema, Öljytie 3, 37150 Nokia OSALLISTUJAT Kalevi Heinonen puheenjohtaja

Lisätiedot

ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIA ESITYSLISTA 1 Yhtymäkokous KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIA ESITYSLISTA 1 Yhtymäkokous KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkonummi 9.1.2019 KIRDno-2017-1077/00.04.02 1 YHTYMÄKOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN JA VARAPUHEENJOHTAJAN VALINTA 2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA JA PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Kaupunginhallitus 41 21.01.2013 Kaupunginvaltuusto 23 28.01.2013 Kaupunginhallitus 151 22.04.2013 Kaupunginvaltuuston päätöksen 28.1.2013 23 Jäsenten valitseminen Perusturvakuntayhtymä Karviaisen yhtymähallitukseen

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 302/00.04.02/2013 81 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä Turun kaupunki on pyytänyt kuntia hyväksymään terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Yhteenveto kuntayhtymän toimintaa koskevista aloitteista sekä niiden johdosta suoritetut toimenpiteet

Yhteenveto kuntayhtymän toimintaa koskevista aloitteista sekä niiden johdosta suoritetut toimenpiteet Yhtymähallitus 33 21.02.2017 Yhtymävaltuusto 4 23.03.2017 Yhteenveto kuntayhtymän toimintaa koskevista aloitteista sekä niiden johdosta suoritetut toimenpiteet Yhall 21.02.2017 33 Valmistelija: hallintosihteeri

Lisätiedot