Lapuan kaupunki. Talouden ja toiminnan toteutuminen
|
|
- Marja Härkönen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Lapuan kaupunki Talouden ja toiminnan toteutuminen
2 2 Sisällysluettelo Sivunro Kolmannesvuosiraportti ajalta Yleistä taloudesta 3 Väestökehitys ja työllisyys 3 Käyttötalouden toteutuminen 4 Valtionosuudet ja verotulojen kehitys 4 Vuosikate 5 Investoinnit ja rahoitus 6 Yhteenveto taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta / lautakunnat 6 Kaupunginhallitus 6 Sivistyslautakunta 7 Perusturvalautakunta 8 Tekninen lautakunta 9 Ympäristölautakunta 9 Talousarvion toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen 8 Kaupunginhallitus 9 Sivistyslautakunta 12 Perusturvalautakunta 16 Tekninen lautakunta 21 Ympäristölautakunta 27
3 3 Kolmannesvuosiraportti ajalta Yleistä taloudesta Vuoden 2016 talousarvion yleisperusteluissa ja täytäntöönpano-ohjeissa on määritelty, että toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta raportoidaan vuoden aikana kolmannesvuosittain. Mahdollisista ylitysuhista on raportoitava kaupunginhallitukselle välittömästi ja samalla esitetään korjaustoimenpiteet budjetin ylitysuhan välttämiseksi. Tähän raporttiin on koottu lautakuntien selvitykset taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta. Lisäksi raportti sisältää selvitykset työllisyyden ja asukasluvun kehityksestä sekä verotulojen ja valtionosuuksien tilityksistä. Vuoden 2015 tilinpäätöksessä vuosikate oli ilman myyntivoittoja/-tappioita 4,8 milj. ; ne huomioiden vuosikate oli 4,97 milj.. Vuosikate kattoi 4,59 milj. poistot, joten tilikauden tulos oli ylijäämäinen 0,4 milj.. Kuluvan vuoden talousarvion vuosikate on 4,7 milj. ja poistot lähes yhtä suuret. Tuloslaskelman näkökulmasta vuoden 2015 tilinpäätöksessä ja 2016 talousarviossa talous on kirjanpidollisesti tasapainossa. Rahoituksellisesti talous ei ole tasapainossa; tulorahoitus ei riitä nettoinvestointien rahoittamiseen, mikä näkyy lainamäärän kasvuna. Vuoden 2016 talousarvion laadintaohjeena oli käyttötalousmenojen osalta -1 % taso verrattuna vuoden 2015 talousarvioon. Tähän tavoitteeseen ei päästy johtuen siitä, että perusturvalautakunnan ja sivistyslautakunnan määrärahat eivät riittäneet vuonna Perusturvalautakunnan määrärahat ylittivät alkuperäisen talousarvion oman toiminnan osalta 1,95 milj. ja erikoissairaanhoidon osalta 0,85 milj.. Sivistyslautakunnan tulot ylittivät alkuperäisen tuloarvion n. 0,3 milj. ja menoihin varatut määrärahat ylittyivät 0,7 milj.. Vuoden 2016 talousarvion käyttötalouden määrärahoissa ei ole säästötoimenpiteistä johtuvan tiukkuuden vuoksi liikkumavaraa. Erityisesti sivistyslautakunnan määrärahat ovat riittämättömät, kun niitä vertaa vuoden 2015 toteutuneisiin menoihin. Väestökehitys ja työllisyys Viime vuoden lopulla kaupungin asukasluku oli , laskua edellisestä vuodesta 124 asukasta. Huhtikuun lopulla asukkaita oli , 34 enemmän kuin vuoden vaihteessa. Työttömyysaste on laskenut viime vuoden lopun tilanteesta, mutta on ollut alkuvuodesta hieman korkeampi kuin viime vuonna vastaavana aikana. Työttömyysaste oli huhtikuun lopulla Lapualla 9,6 % (9,3 %), Etelä-Pohjanmaalla 10,3 % (10,3 %) ja koko maan keskiarvo oli 13,0 % (12,9 %).
4 4 Käyttötalouden toteutuminen Toimintatuloihin on budjetoitu 13,5 milj.. Toteutuma oli 3,7 milj., 0,4 milj. pienempi kuin huhtikuussa Osa tulokertymän alentumisesta johtuu paitsi tulojen jaksottumisesta eri aikaan vertailuvuosina myös mm. siitä, että päivähoitomaksukertymä on 90 t ja tukien ja avustusten kertymä on 90 t pienempi verrattuna 04/2015. Toimintamenoihin on budjetoitu 92,1 milj. ; niissä on kasvua n. 1 milj., 1,1 % verrattuna viime vuoden tilinpäätöksen mukaiseen toteutumaan. Huhtikuun lopun toteutuman mukaan toimintamenot olivat 28,3 milj., 0,3 milj. euroa, 0,9 % pienemmät kuin edellisvuonna vastaavana aikana. Toteutumaprosentti oli 30,7 %, kun se edellisvuonna oli 31,4 %. Toimintamenojen lasku johtui pääosin erikoissairaanhoidon toimintamenoista; erikoissairaanhoidolta ostetut palvelut olivat 0,7 milj., 3,7 % pienemmät edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta Toimintakatteeksi on budjetoitu 78,2 milj.. Toteutuma oli 24,6 milj., 0,1 milj. suurempi kuin vastaava edellisvuonna. Toteutumaprosentti oli 31,5 %, vuoden 2015 huhtikuussa 31,9 %. Lautakuntien talouden toteutumaselvityksissä on arvioitu tässä vaiheessa, että määrärahojen ylityksiä ei ole tulossa lautakuntatasolla sivistyslautakunnan talousarviota lukuun ottamatta. Sivistyslautakunta on arvioinut lisämäärärahatarpeen olevan ja tuloja kertyvän budjetoitua enemmän. Valtionosuudet ja verotulojen kehitys Valtionosuuksiin on budjetoitu 36,1 milj.. Niitä kertynee n. 36,4 milj., n. 0,3 milj. budjetoitua enemmän, mikä johtuu siitä, että valtionosuuden perusteet muuttuivat jonkin verran Kuntaliiton ilmoittamista ennakkoarvioista. Sekä syksyn oppilasmäärät että myös opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuuden omarahoitusosuus tarkistetaan loppuvuonna, mikä vaikuttaa valtionosuuden lopulliseen määrään.
5 5 Vuoden 2016 talousarviossa kunnallisveron määräksi on lokakuussa 2015 päivitetyn ennusteen mukaan budjetoitu 42,95 milj.. Tilitysarvio oli silloin 0,2 milj. pienempi kuin vuoden 2015 toteutuma johtuen kunnallisveron vähennysten muutoksista; vähennysjärjestelmän muutokset vähentävät tilityksiä 772 t, mikä summa kompensoidaan valtionosuuksien kautta. Kuntaliitto on päivittänyt verotulojen tilitysennusteet toukokuun alussa. Ennusteen mukaan kunnallisveron tilitykset koko maassa kasvaisivat 1,1 % v Toukokuun ennusteen mukaan kaupungille tilitettäisiin verotuloja yhteensä lähes budjetoidun mukaisesti, kasvua yhteensä n. 1,4 % vuoden 2015 tilitysmäärästä. Vuoden 2015 verotuksen valmistuminen ja sen perusteella tehtävät jako-osuuksien muutokset loppuvuonna voivat muuttaa ennustetta. Seuraava päivitys ennusteisiin tehtäneen elokuussa. Verotulojen ja valtionosuuksien toteutuminen Huhtikuu TAM 2015 Ennuste 2016 Poikkeama enn./tam Tot 04/2015 Tot 04/2016 Tot-% tot/tam Kasvu % Kunnallisvero ,9 1,0 Yhteisövero ,8 1,2 Kiinteistövero ,4 Yhteensä ,6 2,2 Valtionosuudet ,7 1,2 Vuosikate Talousarvion vuosikate on 4,7 milj. ja poistot 4,67 milj.. Huhtikuun lopulla vuosikate oli 4,4 milj., 1,1 milj. parempi kuin 04/2015, mikä on positiivinen asia tässä vaiheessa. Lopullista vuosikatteen tasoa on neljän kuukauden toteutumatietojen perusteella vielä hankala tarkemmin arvioida, koska menot ja tulot jaksottuvat eri vuosina eri tavalla, erityisesti verotulojen tilitysennusteet voivat muuttua vuoden aikana. Verotulot olisivat tämän hetkisen tiedon mukaan toteutumassa hieman budjetoitua paremmin ja valtionosuuksia saataneen 0,3 milj. budjetoitua enemmän. Korkokuluihin varatusta määrärahasta säästynee noin 0,4 milj.. Käyttötalouden osalta sivistyslautakunta on arvioinut lisämäärärahatarpeen ja tulojen ylittymisen olevan nettona Sivistyslautakunta on käynnistänyt selvityksiä lisäsäästöjen löytymiseksi. Talousarvion vuosikate pysyisi lähes alkuperäisen talousarvion mukaisena, mikäli edellä mainitut positiiviset tekijät tuloslaskelman tuloihin/rahoituseriin toteutuisivat ja käyttötaloudessa sivistyslautakunnan arvioima lisämäärärahatarve/tuloarvo toteutuisi. Talouden kehityksestä raportoidaan kuukausittain kaupunginhallitukselle. Lautakuntien tulee sopeuttaa toimintaansa käytössä oleviin määrärahoihin. On välttämätöntä pyrkiä edelleen määrätietoisesti löytämään myös sellaisia ratkaisuja, jotka alentavat pysyvästi toimintamenoja ja/tai lisäävät tuloja, mikä helpottaisi sekä kuluvan että tulevien vuosien taloutta.
6 6 Investoinnit ja rahoitus Investointimenoihin on budjetoitu 9 milj., joista on huhtikuun loppuun mennessä käytetty 1,1 milj., 12 %. Investointituloiksi on budjetoitu 1,5 milj., joista on toteutunut 0,1 milj.. Lainojen lisäys on talousarviossa 8,5 milj. ja lyhennykset 5,8 milj.. Pitkäaikaista lainaa ei ole vielä nostettu. Alkuvuoden rahoitustarve on katettu lyhytaikaisella lainoituksella ns. kuntatodistuksilla, joita oli huhtikuun lopulla 13 milj., sama summa kuin vuoden vaihteessa. Yhteenveto taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta / lautakunnat KAUPUNGINHALLITUS Kaupunginhallitus 1000 TAM 2016 Ennuste 2016 Poikkeama enn./tam Tot 04/2015 Tot 04/2016 Tot-% tot/tam Kasvu % Toimintatulot ,7-4,0 Toimintamenot ,3 7,9 Toimintakate ,2 10,1 Toimintamenojen toteutuma on n. 186 t korkeampi kuin 04/2015; n. 191 t muodostuu kehittämishankkeisiin varattujen määrärahojen käytön jaksottumisesta eri tavalla (73 t 04/2015; 264 t 04/2016). Kaupunginhallituksen talousarvion toteutuma noudattaa talousarviota.
7 7 SIVISTYSLAUTAKUNTA Sivistyslautakunta 1000 TAM 2016 Ennuste 2016 Poikkeama enn./tam Tot 04/2015 Tot 04/2016 Tot-% tot/tam Kasvu % Toimintatulot ,7-20,3 Toimintamenot ,3 0,5 Toimintakate ,8 3,7 Toimintatulojen väheneminen on aiheutunut pääasiassa seuraavista syistä: - Päivähoitomaksuja on kertynyt n vähemmän, syynä siirtyminen hoitoaikaperusteiseen päivähoitojärjestelyyn alkaen. - Kurssimaksuja (kansalaisopisto) on kertynyt n vähemmän. Pääsylipputuloja Virkistysuimala Sateenkaareen on kertynyt n vähemmän. Saadut tuet ja avustukset valtiolta ovat vähentyneet n Toimintamenot ovat kasvaneet pääasiassa seuraavista syistä: Henkilöstömenot ovat supistuneet n ATK-palvelut kulut ovat nousseet n , syynä siirtyminen sähköiseen päivähoitojärjestelmään Oppilaskuljetuksia enemmän 7 000, syynä kuljetukset lähikuntiin (erityisentuen oppilaat). Avustukset/palvelusetelin käytön lisääntymisen takia menot ovat nousseet Asiakaspalvelujen osto lisääntynyt n (mm. kotikuntakorvaukset). Aineet, tarvikkeet ja tavarat säästöä n Valtuusto myönsi sivistyslautakunnalle vuonna 2015 lisämäärärahaa (ja tuloihin ). Kyseistä lisämäärärahan suuruista summaa ei kuitenkaan otettu mukaan vuoden 2016 talousarvioon, vaan kyseisen summan vaje on jäänyt käyttömenoihin. Lähtökohtaisesti budjetti on siis alimitoitettu. Sivistyspalvelut tulee tarvitsemaan lisämäärärahaa, siitäkin huolimatta, että valmistelussa on monia eri säästötoimenpiteitä kuluvalle vuodelle sekä tuleville vuosille. Sivistyslautakunta on käsitellyt käyttösuunnitelmaa pitämässään kokouksessaan ja esittänyt kaupunginhallitukselle/-valtuustolle, että sivistyslautakunnalle myönnetään vuoden 2016 toimintamenoihin lisämäärärahaa ja että toimintatulojen tuloarviota nostetaan Hallitus on palauttanut käyttösuunnitelma / lisämäärärahapykälän sivistyslautakunnalle uudelleen valmisteluun. Sivistyslautakunta kokoontui iltaseminaariin ideoimaan / keskustelemaan sivistyskeskuksen alaisten toimintojen tehostamisesta, kustannussäästöjen löytämisestä ja tuottojen lisäämisestä. Toimintakuluista on saatu säästöä mm. seuraavilla toimenpiteillä: - talkoovapaan osuudeksi on nostettu euroon - tuntiresurssia on pienennetty perusopetuksen ja lukion osalta koulunkäynninohjaajien henkilöstömäärän vähentäminen alkaen lakimuutokset päivähoidossa (suhdeluku 1:7 1:8, alkaen): Vuorohoidon ja perhepäivähoidon varahoidon uudelleenjärjestely sekä henkilöstöresurssin käyttö, säästöä n Huomioitavaa on, että kokonaissäästöä vähentää sivistystoimen henkilöstöön kohdistuvat vuosittaiset yleiskorotukset (OVTES, KVTES, TES) ja määrävuosikorotukset.
8 8 Seuraavilla toimenpiteillä on mahdollista saada kustannussäästöjä vuoden 2016 talousarvioon, mikäli reunaehdot toteutuvat: palvelusetelin täysimääräinen käyttö alkaen, säästö n (mikäli yksityinen saa paikat täyteen) kotihoidontuen kuntalisän käyttöönotto alkaen, säästö n (mikäli kohdentuu 20:een hoitolapseen) - oppilaskuljetuksista saadaan säästöä kilpailutuksen jälkeen?, (asia selviää syksyllä käytön/ kokemuksen perusteella) avustukset/yhteistyösopimukset esim. jäljellä olevaa avustusmäärärahaa vähennetään 25 %, n (vaatii lautakunnan päätöksen) Seuraavat toimenpiteet kustannussäästöjen saavuttamiseksi vuoden 2016 talousarvioon ovat selvityksen alla: jäähalli Oy / kaupungin rooli tulokertymän tarkistus (vuokrat, kurssi-/lukukausimaksut) liikuntahalli/uimahallin lipunmyynti/kioskipalvelujen tehostaminen Seuraavilla toimenpiteillä on mahdollista saada kustannussäästöjä vuosien 2017 ja 2018 talousarvioon - johtamisjärjestelmän kehittäminen sekä toimistopalvelujen uudelleen organisointi (Vanha Paukku/nuoriso/liikunta) tavoiteaikataulu asian toteutumiselle vuoden 2017 aikana tavoite 2 htv n säästöä taidemuseoyhteistyön selvittäminen sekä museokaupan rooli tavoite n säästöä Nuorisotoimen ja liikuntatoimen johtamisjärjestelmän yhdistäminen tavoite 2 htv n Lisäksi - satelliittipäiväkotien rakentuminen koulujen yhteyteen (selvityksen tuloksena on että, tällä hetkellä ei ole akuuttia tarvetta) liikuntatoimen kehittämishanke (hankerahoitus ei toteutunut) PERUSTURVALAUTAKUNTA Perusturvalautakunta 1000 TAM 2016 E n n u s t e 2016 Poikkeama enn./tam Tot 04/2015 Tot 04/2016 Tot-% tot/tam Kasvu % Sosiaali- ja terveyspalvelut Toimintatulot ,0 6,1 Toimintamenot ,8 3,1 Toimintakate ,3 2,6 Erikoissairaanhoito Toimintamenot ,9-11,1 Lautakunta yhteensä ,6-3,7 Toimintatuloja on alkuvuonna kertynyt euromääräisesti enemmän kuin vuonna 2015, mutta toteutumaprosentin osalta toimintatulojen toteutuma on vuoden 2015 tasolla.
9 9 Oman toiminnan osalta toimintamenot ovat lähes euroa suuremmat kuin vastaavana aikana vuonna Toteutumaprosentti on kuitenkin lähes vuoden 2015 tasolla. Toimintamenoissa on alkuvuoden aikana jonkin verran ollut ennakoimattomia eriä, joten toimintamenojen kehitystä tulee tarkasti seurata sekä tarvittaessa ryhtyä toimiin menojen sopeuttamiseksi talousarvioon. Erikoissairaanhoidon toimintamenot ovat tässä vaiheessa euroa alemmat kuin vuoden 2015 toimintamenot, joten ainakin alkuvuoden perusteella määräraha näyttää olevan riittävä. Menojen ennakoiminen on kuitenkin vaikeaa. TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen lautakunta, ilman myyntivoittoja/-tappioita 1000 TAM 2016 Ennuste 2016 Poikkeama enn./tam Tot 04/2015 Tot 04/2016 Tot-% tot/tam Kasvu % Toimintatulot ,5-18,1 Valmistus omaan käyttöön ,3 Toimintamenot ,8-2,2 Toimintakate ,4 9,0 Ennuste: toimintamenot ja -tulot alittuvat. Toimintakate-ennuste noudattaa talousarviota. YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Ympäristölautakunta 1000 TAM 2016 Ennuste 2016 Poikkeama enn./tam Tot 04/2015 Tot 04/2016 Tot-% tot/tam Kasvu % Toimintatulot ,9-7,3 Valmistus omaan käyttöön Toimintamenot ,6 8,3 Toimintakate ,2 16,2 Toimintamenot ovat toteutuneet budjetoidusti. Toimintatuloja on tässä vaiheessa vaikea ennakoida. Talousarvion toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen Lautakunnat ovat laatineet raporttinsa toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta Kaupunginhallitus Hallintopalvelut Kaupungintalon mm. opasteiden uusiminen Käynnistynyt asiakaspalvelun parantaminen Henkilöstöraportoinnin parempi hyödyntäminen henkilöstösuunnittelussa Henkilöstöraportoinnin kehittäminen Henkilöstötilasto valmistunut, työsuojelu- ja yhteistyötoimikunnassa , kaupunginhallituksessa
10 Talouspalvelut Ostolaskujen kierrätystoiminnon tehostaminen Tutkitaan tarve mobiilikäyttöominaisuuden päivittämiselle yhteyteen Palkanlaskentaan liittyvien prosessien tehostaminen ja yhtenäistäminen Toimintatapojen sähköistäminen Ruoka- ja tilapalvelut Ohjelmiston raporttien hyödyntäminen ja sitä tukeva koulutus Selvitetään mahdollisuudet uusien taloushallinnon prosesseja tehostavien järjestelmien käyttöönottoon Ajoittuu loppuvuoteen ohjelmistopäivityksen Toteutetaan syksyllä Käynnistetty taloushallinto-ohjelmiston pilotointi Toimintatapojen yhtenäistäminen, Jatkettu edelleen ruokalistojen yhtenäistämistä, Ruoka- ja tuotantotapojen tapauskohtainen nyt myös reseptiikkaa. tilapalvelujen harkinta, henkilöstöresurssien Omaa henkilöstöä käytetty sijaisuuksiin toimintojen tehokas ja tarkoituksenmukainen mahdollisuuksien mukaan koko kehittäminen käyttö, Suoritekirjausten ruokapalveluissa. yhtenäistäminen Suoritteet kirjataan samalla tavoin, hinnan määrittelyä työstetään. Laadukkaat ruoka- ja tilapalvelut Ammattitaitoin en henkilöstö Seurataan alan kehitystä, ravitsemus- ja hygieniasuosituksia. Tarjotaan ravitsemuskasvatusta ja ohjausta asiakasryhmille. Palvelujen laatutaso mitoitusten ja resurssien mukaan. Ammattitaitoa kehittävään ja ylläpitävään koulutukseen osallistuminen /järjestäminen, mm. ravitsemuspassin jatkokoulutus. Perussiivousten aikatauluja järkevöitetty. Seurataan ja käydään myös keskustelua terveydenhoidon ammattilaisten kanssa. Kouluruoka mukaan opetussuunnitelmaan. Järjestetty yksilöllistä ravitsemisneuvontaa terveyskeskuksen asiakkaille. Työaikalaskentaa tehty uusiin/muuttuviin kohteisiin, työohjeita/menetelmiä yhtenäistetty, koneiden käyttöä lisätty Ruoka- ja tilapalvelujen työsuojelukoulutus. Siivous- ja puhdistusaineisiin liittyvä koulutus. Vajaaravitsemiskoulutus. Lapsiperheiden uudet ruokasuositukset -koulutus. Laitoshuoltajakoulutus käynnistetty oppisopimuskoulutuksena.
11 11 Elinkeino- ja kehittämispalvelut Uusien yrityksien syntyminen ja toimivien olemassaolon/kasvun edistäminen Eri organisaatioiden yritysneuvojien yhteistyö YritysSuomessa sekä Uusyrityskeskuksen kanssa 21 perustettu 18 lakannut 3 kasvu Seudullisten/Thermopoliksen Lapualla vaikuttavien hankkeiden määrä Asukasluvun myönteinen kehitys, houkutteleva ympäristö yrityksille Lapuan kansainvälistymisen edistäminen eri foorumeilla Ympärivuotisen matkailun kokonaisvaltainen kehittäminen kärkenä matkailukeskittymä Teemapohjaisen matkailun kehittäminen toiminta Aisaparin, Ely:n, E-P:n liiton, EU:n ja muiden rahoitusohjelmien hyödyntäminen paikallisissa hankkeissa Asumisen markkinoinnin linjausten mukaisen toimintasuunnitelman toteutus Mediavaikuttaminen yhteisten pelisääntöjen mukaisesti Kunta- ja yrittäjäyhteistyö Verkostoitumisen edistäminen, osallistuminen eri tapahtumiin, kansainväliset seminaarit ja messut, matkailulliset toimenpiteet kohdealueena Västerbotten. Matkailukeskittymän Simpsiö-Vanha Paukku kehittäminen yhteistyössä eri toimijoiden ja hankkeistuksien kautta Verkostoitumisen edistäminen, tuotekehitys ja laadun kehittäminen, sähköisten markkinointi- ja myyntikanavien käyttöönotto: yhteistyö Pohjanmaan Huiput -alueen toimijoitten kanssa eri rahoituskanavia hyödyntäen Useita päätöksiä tullut. uudet verkkosivut (alasivut) kotikenttäetu -printti- ja sähköiset näkyvyydet, maantietaulu Pytinki-messut 2016 Lapua-esitejakelu Västerbotten-alueella esitenäkyvyys/-jakelu visitvaasa.fi ja E-P:n Matkailu Ruotsi Esite Lapua/Simpsiö 2016 suru (suorajakelu valittuihin talouksiin valituilla talousalueilla Pohjanmaa, satakunta, Pirkanmaa) Ryhmäretkituotteet 2016 matkailuyrittäjätapaamiset ja -tiedotuskirjeet VisitVaasa, E-P:n matkailu yhteistyö (esitteet, workshopit) Pohjanmaan Huiput/Kauhava tapahtumaflyeri, materiaali, Tampereen kotimaan matkailumessut
12 12 Sivistyslautakunta Yleishallinto Turvataan säädösten ja valtuuston päätösten Käyttösuunnitelma Toteutunee mukaiset resurssit palveluyksiköille Varhaiskasvatuspalvelut Päiväkoti Varhaiskasvatuspalvelun ky syntään Alangon alueen päiväkoti-koulu Ei toteudu vastaaminen / tila päisten toimipisteiden korvaami nen Päiväkotihoidon sisällön laa dullinen Esiopetuksen opetussuunnitelma Toteutuu kehittäminen Johtajuuden kehittäminen Avoimen varhaiskasvatuksen vakiinnuttaminen Osa-aikaisten varhaiskasvatuspalvelujen korvaaminen Toteutunee Perhepäivähoito Ammatillisen osaamisen ylläpitäminen Työn johdolliset ohjauskäynnit vähintään Toteutuu 2 krt / v / perhepäivähoi taja. Perhepäivähoidon sisällön laadullinen kehittä minen Säännölliset työpaikkakokoukset Johtajuuden kehittäminen Pysyvät tilaratkaisut Kotihoidon tuki, yksityisen hoidon tuki ja palveluseteli Toteutuu, Tilaratkaisut toteutuu osittain Varhaiskasvatuksen palvelurakenteen Palvelusetelin laajentaminen 30 %:n koko toteutunee vakiinnuttaminen varhaiskasvatuspalvelun kokonaisuudesta Perusopetus Uuden opetussuunnitelman Opettajien täydennyskoulutus toteutuu valmistuminen ja käyttöönotto Kulttuuriopetussuunnitelman suunnittelu, kehittäminen ja käyttöönotto Oppilaiden osallisuuden parantaminen Oppilaskuntatoiminnan kehittäminen alakouluilla. toteutuu Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman toteutuu
13 13 tuen kehittäminen päivittäminen poikkihallinnollisesti
14 14 Lapuan yläkoulu Turvata päättötodistuksen saannin Laadukas opetus pätevällä ja määrältään riittävällä toteutuu kautta jokaiselle oppilaalle pääsy toisen asteen opintoihin. henkilöstöllä. Päättötodistus ja oppilaanohjaus sekä seuranta. Koulukiusaamisen ehkäisy Aktiivien ennaltaehkäisy kasvatuskeinoin ja toteutuu Kodin ja koulun yhteistyö. Vanhempien kasvatustyön tukeminen. Opetussuunnitelmauudistukseen valmistautuminen. Aktiivinen arki. Lukio-opetus puuttuminen. Aktiivinen yhteydenpito koteihin. Kotien osallistaminen. Kasvatuskeskustelujen käytäntö. Henkilöstön koulutus ja yhteinen valmistautuminen. Liikkuva koulu -hanke, kerhotoiminta ja koulupäivän kokonaisuuden rakentaminen. toteutuu toteutuu toteutuu Turvataan Lapuan nuorille opetukseltaan tasokas sekä varusteiltaan ja tiloiltaan ajanmukainen, kilpailukykyinen lukio. - kehitetään opetuksen sisältöä ja toteutusta - hankitaan lisää opetusteknologiaa ja -välineitä - edetään uudisrakennuksen suunnittelussa Kaikissa vakinaisissa viroissa on pätevät viranhaltijat. Yhdeltä määräaikaiselta opettajalta on puuttunut lukion aineenopettajan kelpoisuus. Tältä osin tasokkaan opetuksen tavoite toteutuu. 50 % lapualaisista peruskoulun 9. luokan oppilaista aloittaa toisen asteen opinnot Lapuan lukiossa syksyllä Vähintään 90 % lukioikäluokasta suorittaa sekä lukion oppimäärän että ylioppilastutkinnon kolmessa vuodessa, loput enintään neljässä vuodessa. - pidetään ysiluokkalaisille suunnattuja lukioinfoja yhteistyössä Lapuan yläkoulun kanssa - jatketaan lukiokoulutuksen yhteismarkkinointia Opinlakeuden lukioiden kanssa - lisätään lukion näkyvyyttä paikallisella tasolla esim. lehtijuttujen muodossa - mahdollistetaan kolmen vuoden tavoiteaikataulu (ops ja kurssitarjotin) - järjestetään yksilöllistä opintoohjausta - seurataan opintojen etenemistä systemaattisesti(aineenopettajat, ryhmänohjaajat, opinto-ohjaaja) Ajanmukaisuuden ja kilpailukykyisyyden tavoite varusteiden osalta toteutuu vain osittain. Tilojen osalta tavoite ei toteudu. Tavoitteen toteutuminen voidaan raportoida aikaisintaan seuraavassa kolmannesvuosikatsauksessa. Tavoitteen toteutuminen voidaan raportoida aikaisintaan seuraavassa kolmannesvuosikatsauksessa.
15 15 Musiikkiopisto Oppilasarviointik äytäntöjen uudistaminen Koko toiminnan kehittäminen ja henkilöstön työhyvinvointi - tavoitteena luoda uusi arviointitapa eri ikätasot huomioiden - arviointikaavakkeiden laatiminen koko henkilökunnan yhteisen pohdinnan jälkeen - apuna muiden musiikkiopistojen vastaavat arviointikäytännöt - uudet arviointikaavakkeet käytössä keväällä Työkaluna Virvatuli-itsearviointi-hankkeen sekä KEVA-työhyvinvointikyselyn tulosten pohjalta tehty kehittämissuunnitelma - henkilöstön monipuolisen osaamisen hyödyntäminen - henkilöstön koulutus resurssien mukaan mm. Osaava V-hankkeen avulla - avoimuus toiminnassa ja tiedotuksessa niin talon sisällä kuin ulospäinkin Toteutuu, uudet arviointikaavakkeet käyttöön syksyllä 2016, toteutumistapana ollut pedagogisen työryhmän perustaminen ja sen tekemä pohdinta arviointiin liittyen Toteutunut/toteutuu, osa henkilöstöstä osallistunut Osaava V-hankkeen koulutuksiin, tiedotusta edelleen parannettu, käynnissä mm. verkkosivuille tulevien soitinesittelyvideoiden nauhoitus Kirjasto Kulttuuri Kirjastossa on laadukas, monipuolinen ja ajantasainen aineistokokoelma Alle 5 vuotta nuoremman aineiston määrä on vähintään 40 % kirjaston kokoelmasta ja poistot n. 8 % vuodessa, aineiston lainaus Aineiston ikätavoite ei toteudu, muuten toteutunee Kirjaston aineistonhankinta on vähintään OKM:n laatusuosituksen tasolla Kirjastossa on ajantasainen ja moderni kirjasto- ja tiedonhakujärjestelmä Kirjaston käyttö lisääntyy kasvaa. Kirjastoon hankitaan vähintään 300 kirjaa/1000 as, osa kirjoista hankitaan sähköisessä muodossa. Hankitaan vähintään 100 kpl muuta aineistoa /1000 as. vuodessa. Kirjasto liittyy mukaan E-P:n kirjastojen yhteiseen kirjastojärjestelmä Auroraan. Kirjastojen verkkoliittymä on Finna. I-padeja ja tabletteja käytetään tiedonhaun- ja kirjastonkäytön opetukseen Pääkirjastossa on käytössä lainaus-/ palautusautomaatteja.. Lainaus- ja kävijätilastojen ja verkkokäyntien seuranta Toteutuu kirjojen osalta, muun aineiston osalta ei toteudu Liittyminen alueelliseen Aurora-järjestelmää n ja Finnaan toteutuu , muilta osin jo totetunut tai toteutuu v Toteutuu tai säilyy entisellään Toimenpiteet/tavoitetaso Toteuma Kulttuuripalveluorganisaation Resurssit: väh.vuoden2015 taso määrittely Nykyinen johtamisjärjestelmä Valmistelussa/toteutunee Johtamisjärjestelmä valmistelussa/ toteutunee Kaupunginhallinnon päätökset Ei ole vielä toteutunut
16 16
17 17 Kansalaisopisto Liikuntatoimi Nuorisotoimi Opiston kurssitarjonta pystyy vastaamaan kysyntään Opiskelijamäärä pysyy n. 20 %:ssa Lapuan väestöstä Taidekoulun opiskelijamäärä on n. 250 toteutunee Opiston tiedotus- ja viestintäsuunnitelman arviointi ja ajantasaistaminen Mahdollisuuksien mediapajan Leader-hankkeen käynnistäminen opiskelijaa/ lukuvuosi Päivitetään tiedotus- ja viestintäsuunnitelma vuosille Mediapajahankkeessa kehitetään media- ja verkko-opetusta yhteistyössä paikallisten ja alueellisten toimijoiden kanssa hankkeen tavoitteiden mukaisesti toteutunee ei ehkä toteudu neuvottelu ELY keskuksessa kesäkuussa Tilojen käytön lisäys, Sähköinen varausjärj., sosiaalisen median Toteutunut markkinoinnin tehostaminen hyödyntäminen Liikuntapaikkojen kunnon Liikuntapaikkojen hoitajan vakinaisen Toteutunut ylläpito ja parannus työsuhteen perustaminen, huolto-/ kunnossapitomäärärahat Palveluketjun luominen Poikkihallinnollinen yhteistyö, uusien toimintatapojen luominen ja ryhmien perustaminen Toteutunee Liikuntatoimen osallisuuden lisääminen Mukana koulusuunnitelmissa, kaavoitusprosesseissa, ym. Toteutunee Nuorten osallisuuden lisääminen ja sosiaalinen vahvistaminen Työntekijätilanteen vakiinnuttaminen Nuorisotalotyö, tapahtumat, nuorisovaltuustotoiminta, tietoiskut ja -illat, kansainvälisyystapahtumat, etsivä nuorisotyö Nuoriso-ohjaaja toimen täyttö sekä etsivien työsopimuksen selkiinnyttäminen toteutuu toteutunee
18 18 Perusturvalautakunta Toiminnalliset tavoitteet Sosiaalipalvelut Perusturvaa ja erityisesti johtavia viranhaltijoita on työllistänyt alkuvuonna maakunnallinen Etelä-Pohjanmaan SOTE -hanke, jolla valmistaudutaan sote-uudistukseen vuoden 2019 alusta. Lukuisissa eri työryhmissä on paneuduttu sosiaali- ja terveyspalvelujen nykytilan kartoittamiseen sekä palvelujen tuottamiseen ja uudistamiseen sote-alueella. Sosiaalipalvelujen toimintamenojen toteutumaprosentti huhtikuun lopussa on edellisvuoden tasolla. Toimintatuottoa on kertynyt huhtikuun lopussa hieman edellisvuotta vähemmän, mutta tuottojen ennakoidaan toteutuvan vuoden aikana talousarvion mukaisena. Sosiaalityö, lastensuojelu ja toimeentuloturva: Perhetyöhön on kevään aikana rekrytoitu neljä uutta perheohjaajaa. Samanaikaisesti on perhetyön vaikuttavuuden ja työmenetelmien kehittämiseksi käynnistetty Perhetyön kehittämisohjelma, joka pitää sisällään mm. perhetyön menetelmien koulutuksen, perhetyön vastaavan koulutuksen sekä MES-Ohjaajakoulutuksen. Ryhmämuotoinen kuntouttava työtoiminta on aloitettu kaupungin omana toimintana yhteistyössä Osku-hankkeen kanssa. TYP-toiminta (työvoiman yhteispalvelupiste) on alkanut vuoden alussa. Toimeentulotukihakemusten käsittely ruuhkautui alkuvuonna mm. henkilökunnan vaihtumisen ja TYP-työskentelyn takia, joten aikuissosiaalityöhön jouduttiin perustamaan sosiaaliohjaajan virka, johon haettiin määräaikainen täyttölupa vuoden loppuun, sosiaaliohjaaja aloittaa 1.6. Vuoden 2017 alusta perustoimeentulotuen käsittely siirtyy Kelalle. Sijaishuollon määrällinen väheneminen, ennaltaehkäi se vän työn tavoit teellinen lisääminen Lapsiperheiden kotipalvelu / määrä Tukiperhe- ja tukihenkilötoiminta / määrä Sijoitusten painopisteen siirtäminen perhesijoituksiin Kuntouttavan työtoiminnan kehittäminen Sijaisperheiden rekrytointi / määrä Vertaistukiryhmä sijaisperheille Kuntouttavan työtoiminnan vaikuttavuuden säännöllinen seuranta, asiakkaiden tarpeisiin sopivien työtoimintapaikkojen löytäminen sekä ryhmämuotoisen toiminnan aloittaminen Lapsiperheiden kotipalvelussa 38 perhettä, yht. 78 lasta. Tukiperheitä 14 kpl, tukihenkilöitä 1 kpl ja reservissä muutamia perheitä. 03/2016 pidetty 3. tukiperhe- ja tukihenkilökurssi. Sijaisperheitä 12 kpl, muutama perhe reservissä Vertaistukiryhmä kokoontuu n. 2 krt / vuosi ei kokoontumista vielä tälle vuotta. Toteutunut Miehille haaste löytää tarpeisiin sopivia työtoimintapaikkoja. Kaksi eri ryhmää kunnan omana toimintana alkanut vuoden alusta. Toiminnoissa n. 20 henkilöä.
19 19 Kasvatus- ja perheneuvonta: Perheneuvolaan on saatu avoimiksi tuleviin toimiin pätevät työntekijät ja perheneuvolan kaikki toimet saadaan täytettyä. Kasvatus- ja perheneu vonnan palveluiden toi mivuus ja saatavuus Toiminnan tehostaminen Opiskeluterveydenhuollon palveluiden saatavuus Äitien synnytyksen jälkei sen masennuksen hoi don tehos taminen ja toi mivien hoito ket jujen ke hittäminen Puheterapiapalvelujen riittävä saatavuus Palveluiden saatavuus: - akuutti kriisi < 1 vk - toimintaan liittyvä tutkimus, ohjaus ja neuvonta < 3 vk - terapia < 2 kk Perheneuvolan viikoittain kokoontuva tiimi arvioi tarpeenmukaisen hoidon ja toiminnan Perhekeskuksen toiminnan tukeminen Vastaanotolle pääsy 7 arkipäivän kuluessa Hoitoon ohjautumisen määrä ja seu ranta eri toimipisteissä Yhteistyö ls ja psykiatria arviointi < 1kk terapia < 4 kk Vammaispalvelut ja kehitysvammahuolto: Toteutunut -Tutkimus, ohjaus ja neuvonta 1-2 kk:tta - Toteutunut Toteutunut Suunnitteilla vierailu Kurikan perhekeskukseen 09/2016 Toteutunut Yhteistyö äitiysneuvolan kanssa on toimivaa ja asiakkaita ohjautuu psykologille. Yhteistyötä tehty ls:n ja psykiatrian kanssa, kehittämistä jatketaan arviointi 1-2 kk terapia 4-6 kk Kehitysvammaisten päivätoiminta pääsi muuttamaan Rahkatieltä remontoituihin tiloihin Liuhtarin kiinteistössä alkuvuonna. Kehitysvammahuollon henkilöstöjärjestelyjä koskevat päätökset on tehty alkuvuonna, mutta yhteisen kehitysvammahuollosta vastaavan viran täyttöprosessi on vielä kesken. Palvelurakenteen selkiyttäminen ja palveluiden kehittäminen Kehitysvammahuollon henki löstön yhteiskäyttö, asiakkaiden helppo liikkuminen ryhmien välillä ja toiminnan sisällön kehittäminen Jukantuvan toiminnan sisällöllinen kehittäminen Asiakassuunnitelmien sisältö vastaa maan osallistujien tarpeita ja toimintakykyä, 100 % Vammaispalveluista vastaava sosiaalityöntekijä Työ- ja päivätoimintatilat sa man katon alla 2016 Maakunnallinen yhteistyö muiden toimintakeskusten kanssa, tapaamiset 1-2 krt/vuosi Kehittämispäivät Palvelusuunnitelmat osittain päivitetty Toteutunut Toteutunut 02/2016 Toteutunut osittain Suunnitteilla syksylle
20 20 Mielenterveys- ja päihdepalvelut: Mielenterveyspalveluista vastaavan sairaanhoitajan virka on perustettu, mutta viran täyttöprosessi on vielä kesken. Palvelurakenteen selkiyttä mi nen ja palveluiden kehittämi nen Vanhustyö Kokonaissuunnitelma ja sen mukaiset toimenpiteet Päihde- ja mielenterveystyöryhmän perustaminen Toteutuneet osittain, henkilöstöjärjestelyt kesken Ei vielä toteutunut Vanhustyön strategian valmistelu on aloitettu. Alkuvuoden aikana on hyväksytty sekä sosiaalihuoltolain mukaisen kuljetuspalvelun että ikäihmisten ympärivuorokautisen asumispalveluiden kriteerit. Vanhustyössä toimintatuotot ovat toteutuneet ennakoidusti. Toimintamenojen toteutumaprosentti on edellisvuotta korkeampi, mutta vertailua jonkin verran vaikeuttaa viime vuonna toimintansa käynnistänyt asumisyksikkö. Kotona asumista tukevat toiminnot ja palvelut: Kotihoidon asiakastyön, henkilöstön ja osaamisen organisointi Kotihoidon toiminnan ohjauksen ja mobiili teknologian käyttöönotto ja hyödyntäminen Mobiililaitteet hankittu ja testaukset aloitettu Kuntouttavan työotteen käyttö kotihoidossa Omahoitajajärjestelmän käyttöönotto Palveluasuminen: Kuntoutustiimin perustaminen Kotihoidon fysioterapeutin työn toimintamallien luominen ja vakiinnuttaminen sekä asiakkaiden toimintakyvyn arviointiin, ylläpitoon, edistämiseen ja arviointiin liittyvien menetelmien käyttöönotto Säännöllisen kotihoidon asiakkaille omahoitaja tarpeen mukaan Fysioterapeutin toimi täytetty, kotikuntoutustiimi perustettu ja asiakkaiden toimintakyvyn arviointi ja kuntoutussuunnitelmat aloitettu. Toiminta aloitettu Asukkaiden kuntoa ylläpitävä ja edistävä toiminta yksiköissä Päivittäiset toimintatuokiot ja ulkoilu Hoitokäytäntöjä ja aikatauluja on muutettu. Toimintaa aktivoitu ja perusteena asukaskohtaiset Hoidon laadun omaehtoinen seuranta Jatkuva laatutyön arviointi ja yksikkökohtaiset lääkehoitosuunnitelmat, pelastussuunnitelmat ja omavalvontasuunnitelmat päivitettynä kaikissa yksiköissä kirjaukset Uudet RAI-tavoitteet asetettu ja yksikkökohtaiset suunnitelmat päivitetty tämän hetken tilanteen mukaan. Terveyspalvelut
21 21 Perusterveydenhuollon toimintatuotot ovat kertyneet ennakoidusti. Toimintamenojen toteutuma on alempi kuin edellisvuonna johtuen hoivaosastojen lakkauttamisesta. Vastaanotto-toimenpideosasto: Vastaanotto- ja päivystystoi minnan asiakaspalvelun parantaminen ja osallisuuden lisääminen Puhelimeen vastaus % > 80 % Virka-aikaisen toiminnan lisääntyminen Asiakaspalautelomakkeiden päivitys Tehtäväkuvien päivitys ja ajankäytön edelleen kehittäminen Pitkäaikaissairaille hoitosuunnitelmat Lääkärien ja hoitajien päivävas-taanottojen %-osuus > 80 % kaikista käynneistä - kiireellisen iltavas taan oton käynnit %-osuus - päivystyskäynnit La puan terveyskeskuk sessa (8-16) - viikonlopun käynnit Lapuan tk:ssa Ei täysin toteutunut alkuvuonna osittain myös teknisten ongelmien vuoksi Valmisteilla Tehtäväkuvien päivitystä ja ajankäytön kehittämistä jatkettu edelleen. Hoitosuunnitelmia tehty jonkin verran Päivävastaanottojen osuus 77 % kaikista käynneistä. - päivystyskäynnit Sei nä joella Hoitotakuun edellytykset täyttyvät Toteutunut Tukipalvelut: Ryhmätoiminnan kehittäminen Ryhmien sisällön kehittäminen Laaditaan kriteerit Toteutunut Valmisteilla ryhmämuotoiseen hoitoon lähettämiselle Asiakkaiden osallisuuden Hoitotavoitteiden laadinta yhdessä Toteutunut lisääminen/parantaminen Suoravastaanoton kehittäminen Avoterveydenhuolto: asiakkaan kanssa Nivelrikkopotilaan suoravastaanotto Ei toteutunut Eri toimintasektorien palvelujen Toteutuneet kehittäminen Vavu-koulutukset ajan tasalle Asetuksen mukaiset tarkastukset ja toiminta Koulu- ja opiskeluterveyden-huoltolain mukainen toiminta Täydennyskoulutus Osittain toteutuneet, joillakin kouluilla tarkastuksia tehdään syksyllä Ei toteutunut Aikuisvastaanottotoimin-n an kehittäminen + diabetesasiakkaiden turvallinen hoito Työnhakijoiden terveyspalveluiden Kansanterveystoiminnan kehittäminen -> täydennyskoulutus Terveyspalveluja tarjotaan kaikille halukkaille työnhakijoille sekä Osittain toteutunut, vastaanotot suurimmaksi osaksi sairaus-vastaanottoja, ennaltaehkäisevä toiminta vähäistä, Osittain toteutunut, TYP-toiminta lähtenyt alkuun
22 22 kehittäminen Joukkotarkastukset kattavasti moniammatillisen yhteistyön kehittäminen tiimityön suuntaan Asetusten mukaiset tarkastukset Papa-näytteet osittain toteutunut alkuvuonna Mammografiat ulkoistettu Hammashuolto: Riittävät hammashoitopalve Hoitotakuun toteutuminen On toteutunut. lut kuntalaisille Reikiintymisen väheneminen Akuuttihoito ja kuntoutus: Riskipotilaiden tunnistaminen ja motivointi, onnistunut pysäytys-hoito Reikiintymistä kuvaavan D-indeksin tavoitetaso 12- vuotiailla 0,4 ja 15- vuotiaalla 1,2 Tässä vaiheessa ok, 12-v. 0,2 ja 15-v. 0,7 Sairaalaosaston remontti on alkuvuonna saatu valmiiksi alakerran tilojen osalta. Remontti jatkuu yläkerran (ent. hoivaosasto) tiloissa. Sairaalaosasto on alkuvuonna jonkin verran ruuhkautunut ja tästä on aiheutunut joitakin ns. sakkopäiviä erikoissairaanhoidossa, koska sairaalaosastolla ei ole ollut tilaa uusille potilaille. Remontin jälkeen tämä tilanne on helpottumassa. Hyvin toimiva ja monialainen kuntoutusyk sikkö akuutti osaston yhteyteen Saattohoidon kehittäminen laajentumisen yhtey dessä Tehostetun kotihoidon edelleen kehittäminen yhteistyössä kotihoidon kanssa Erikoissairaanhoito: Muutoksen johtaminen Kuntoutus- ja akuuttisairaan-hoitopaikkojen määrä vastaa valtakunnallisia suosituksia Koulutus Tehokas yhteistyö, toimivat palveluketjut ja suunnittelu Muutoskoulutus toteutunut Osaston saneeraus valmistuu kesällä Saattohoitokoulutusta tulossa syksyllä Osittain toteutunut Hoidon porrastuksen toteu Toiminnan tehokkuus ja vii- Toteutui pääosin. tu minen veettömyys potilassiirroissa Kustannusten pitäminen koh tuullisella tasolla Oman toiminnan tehokas käyttö diagnostisissa tutki muksissa ja lähetemäärän pysyminen kohtuullisella tasolla Toteutui kustannukset 2,4 % alle talousarvion kustannukset alemmat viime vuoteen verrattuna Lähetemäärä alle sairaanhoitopiirin keskiarvon, lähetemäärät selvästi alentuneet edellisvuoteen verrattuna
23 23
24 24 Tekninen lautakunta 1. Tekninen lautakunta ja yleispalvelut Talousarviovuosi 2016 Yhteiskunnan taloudellinen tila ja siitä tulevat seurannaisvaikutukset aiheuttavat kovia haasteita palvelutuotantoon. Oikea palvelutaso ja terve talous Vuoden % budjettitason toteuttaminen Ennuste: toteutuu Tunnusluvut TA 2016 Tot Teknisen lautakunnan kokousten määrä Teknisen lautakunnan käsittelemien asioiden määrä Yksityistiejaoston kokousten määrä Yksityistiejaoston käsittelemien asioiden määrä Viranhaltijapäätökset Tekninen johtaja Kunnallistekniikan päällikkö Rakennuspäällikkö Kaupungingeodeetti Maankäyttöinsinööri Kiinteistöpäällikkö Asuntosihteeri Viranhaltijapäätökset yhteensä Kaikki päätökset yhteensä Atk-palvelut Talousarviovuosi 2016 Kaupungin atk-laitteet ja pääohjelmistot pyritään pitämään ajanmukaisella ja realistisella tasolla. Riskitasoa pyritään edelleen minimoimaan. Vaarana on palvelutason lasku säästöjen takia, koska monilla sektoreilla tehokkuuden nimissä lisätään tietotekniikan käyttöä, joka aiheuttaa lisäkustannuksia tukipalveluihin. Ohjelmistojen ylläpitomaksut nousevat noin 10 %/v, mikä aiheuttaa vajausta muihin toimintoihin ellei kuluja saada kompensoitua. Tietotekniikan käytön ohjeistusta pyritään kehittämään niin että käyttäjät olisivat paremmin tietoisia webin uhkista ja niiden torjunnasta ja tietoturvan tärkeydestä. Palvelukeskusten pääkäyttäjäverkostoa on syytä ajanmukaistaa ja vahvistaa. ja toteutuma Verkon ja palvelinten palvelukyky Ajassa mitattuna vähintään 99 % Toteutunut
25 25 Konekierto, palvelimet 3 v- 6 v Toteutunut työasemat 5 v- 8 v Toteutunut Pääohjelmistot Valm. viimeiset versiot Toteutunut Tunnusluvut TA 2016 Tot Palvelimia Työasemia Ohjelmistoja Maankäyttö- ja kiinteistöpalvelut Talousarviovuosi 2016 Riittävä raakamaan varanto on ehdoton edellytys taajamarakenteen toimivuuden, taloudellisuuden ja viihtyisyyden kehittämiselle. Raakamaan hankinta suuntautuu suunnitelmavuotena etupäässä metsäisille alueille ja taajamarakenteen sisällä oleville kaavoittamattomille alueille. Paineita tärkeille maanhankinnoille on aiheutunut siitä, että kuluvan vuoden määrärahat käytettiin verovapausajan vuoksi jo loppuun tammi-helmikuun aikana. Kaupungin maankäytön keskeisenä tavoitteena on taajamarakenteen tiivistäminen ja viihtyisyyden parantaminen kaupunkikeskustan alueella. Tämä edellyttää yleensä asemakaavojen uudistamista, mikä on tarkoitus järjestelmällisesti aloittaa vuonna 2016 ydinkeskustan alueella. Raakamaa-alueiden lisähankintojen myötä on tavoitteena aloittaa tuotanto- ja logistiikka-alueiden asemakaavoitus Jouttirinteen/Jouttikallion suunnalla. / Toteutuma Riittävä raakamaan hankinta ja tonttitarjonta Kaupunkikeskustan asemakaavojen uudistaminen Elinkeinotoimintojen edistäminen uusilla asemakaavahankkeilla Tunnusluvut Raakamaata hankitaan 40 ha keskeisiltä kasvualueilta. Asuntotonttivaranto kahden vuoden tarvetta vastaava (noin 40 AO- tonttia). Asemakaavan kehittämis-hankkeita laadittavana vähintään 2 kpl Kaupallisia/tuotannollisia kaavahankkeita laadittavana vähintään 2 kpl Päätökset raakamaan hankinnasta Ilkan alueelta sekä tonttialueen hankinnasta Keskustasta on tehty. Meneillään Meneillään (mm. Alangon alue ja Honkimäen alue) TA 2016 Tot Maanhankinta ha Maanhankinta Asemakaavaa ha (uudet + muutokset) Tonttijakoja kpl Rekisteröity tontteja kpl Luovutettu AO-tontteja kpl Luovutettu muita tontteja kpl Tonttien myyntitulot Rakennuksen paikan maastoon 109/82 124/83 82/70 90/70 23/16
26 26 merkintä, rakennuksia/ rakennuspaikkoja kpl
27 27 4. Kunnallistekniset palvelut Liikenneväylät Talousarviovuosi 2016 Katujen, kevyen liikenteen väylien sekä muiden kaupungin hoidossa olevien teiden fyysistä rakennetta parannetaan siten, että ne vastaavat liikenteen tarpeita. Tieverkkoa kehitetään liikenneturvallisuuden parantamiseksi. (Strategia 2017 / viihtyisä elinympäristö) EU:n laajuisista energiamääräyksistä johtuen valaisintyyppien uusimistyötä jatketaan. (Strategia 2017 / Terve talous, viihtyisä elinympäristö) Yksityisteiden rakenteita parannetaan investointiohjelman puitteissa. ja toteutuma Kunnossapidon kohtuullinen taso Liukkauden torjunta ja lumen auraus: pääväylät liikennöitävässä kunnossa klo 7.00 ja muut väylät klo mennessä Väylät ja viheralueet pidetään roskattomina ja viihtyisinä On toteutunut On toteutunut Investointitavoitteet Tärkeimmät investoinnit Tunnusluvut Investointiohjelman mukaan Alanurmontien oikaisu Nurmonjoen silta Katuvalojen saneeraus TA 2016 Tot Liikennealueet (m 2 ) Kevyenliikenteen väylät (m) Liikennealueiden kunnossapito arvioidaan ( /m 2 0,54 0,42 0,56 ) vuoden lopussa Avustettavat yksityis tiet (km) Katuvalokeskukset (kpl) Katuvalopisteet Kunnallistekniset palvelut Vesihuolto Talousarviovuosi 2016 Toimintavarmaa vesihuoltoa kehitetään edelleen verkostojen, paineenkorotus-asemien, pumppaamojen ja vesisäiliöiden jatkuvalla kunnossapidolla. Automaation osuutta lisätään.
28 28 Vesihuoltoa laajennetaan uusille asemakaava-alueille. Haja-asutusalueiden jätevesihuoltoa rakennetaan kyläalueille vuosittain kaupunginvaltuuston vuonna 2009 tekemän toiminta-aluepäätöksen perusteella investointiohjelman puitteissa.
29 29 Tavoite Toimenpiteet/tavoite-taso Toteutuma Vesihuoltoverkosto jatkuvassa Käyttökatkosten pituus enintään 6 On toteutunut toimintakunnossa tuntia kerrallaan Vuotoveden minimointi Puhdas vesi: Alle 7 % ostetun veden määrästä Jätevesi: Alle noin m 3 /v Arvioidaan vuoden lopussa Tunnusluvut Puhdas vesi TA 2016 Tot Vesijohtoverkosto (km) Liittymien lukumäärä (kpl) Vuotovesi (%) 15,0 7,8 1,7 7 Arvioidaan vuoden lopussa Liittymismaksu ( /m3, alv 0 %) Kulutusmaksu ( /m3, alv 0 %) 1,23 1,27 1,30 1,34 1,32 Jätevesi TA 2016 Tot Jätevesiverkosto (km) Liittymien luku määrä (kpl) Vuotovesi (%) Arvioidaan vuoden lopussa Liittymismaksu 3.000/ 3.000/ 3.050/ 3.050/ (, alv 0 %) / Kulutusmaksu ( /m3, alv 0 %) 2,52 2,62 2,67 2,75 2,71 6. Kunnallistekniset palvelut Jätehuolto Talousarviovuosi 2016 Hahtomaan kaatopaikan tarkkailua jatketaan yhteishankintana. Tunnusluvut TA 2016 Tot Tarkkailussa olevia kaatopaikkoja Asunto- ja tilapalvelu Talousarviovuosi 2016 Tilatarpeiden arviointi ja käyttöasteen kasvattaminen ovat keskeisiä työkaluja toimitilojen kokonaiskustannusten minimoinnissa ja luovat edellytyksiä vajaakäyttöisen kiinteistömassan vähentämiseen. Rakennusten perusparantamisen tarve ei näytä lähitulevaisuudessa laantumisen merkkejä. Prioriteettitarkastelua varten tarvitaan entistä laajempi ja pitkäjänteisempi perusparannus- ja rakentamisohjelma. Toiminnan kehittämistä ja taloudellisuuden parantamista palvelevat mm. ilmastostrate-giahanke ja kunta-alan energiatehokkuussopimukset. Energiatehokkuussopimukset edellyttävät tehostamistoimia kaupungin
30 30 energian-käytössä ja niillä tavoitellaan 9 % säästöä vuoteen 2016 mennessä, mikä käytännössä tarkoittaa vuositasolla noin Kiinteistöjen edulliset käyttökustannukset Kaikkien rakennusten keskiarvo max. 2,95 /m²/kk (alv 0 %) arvioidaan vuoden lopussa Arava- ja vapaa-rahoitteiset asunnot 84 % vuokraustaso 79 % Tunnusluvut x = arvioidaan vuoden lopussa Ylläpitokustannukset ( /m²/kk) alv 0 % TA 2016 Tot (ilman siivousta) Hallinto 1 (kivirak.) m 2 2,7 2,9 2,6 2,7 x Hallinto 2 (puurak.) m2 2,9 2,6 3,2 2,9 x Vapaa-ajanrakennukset m 2 2,2 2,5 2,3 2,2 x Asuinrakennukset m 2 2,8 2,9 2,7 2,8 x Tuotantorakennukset m2 1,5 1,5 1,5 1,2 x Muut kiint. (osakkeet) m 2 2,7 2,8 3,4 2,3 x Yhteensä m 2 2,6 2,7 2,6 2,95 x Vuokra-asuntokanta TA 2016 Tot Kaupungin yhtiöiden arava-asuntoja kpl Suoraan omistettuja arava-asuntoja kpl Koulujen asuntoja kpl Kaupungin omistamia osakehuoneistoja kpl Ns. Sedu- kiinteistö /asuntoja kpl 6 Vapaarahoitteiset vuokra-asunnot kpl Kaupungin vuokra-asuntokanta yht. kpl Vuokra-asuntojen asuk-kaiden vaihtuvuus kpl Vuokra-asuntojen käyttöaste (%) Talonrakennus ja viherlaitos Talonrakennus Talousarviovuosi 2016 Rakennusten perusparantamisen ja uudisrakentamisen prioriteettitarkastelua varten tarvitaan entistä laajempi ja pitkäjänteisempi perusparannus- ja rakentamisohjelma. Arviointityö kestänee koko suunnitelmakauden. ja toteutuma Tärkeimmät investoinnit, tavoite Toimenpiteet/tavoitetaso Toteutuma Alangon päiväkoti-koulu-lukiohanke Muutos: Uuden lukion rakentaminen Suunnittelu , Rakentaminen Ideakilpailu valmisteilla Terveyskeskus; vuodeosastojen Suunnittelu 2015, Rakentaminen käynnissä saneeraus Rakentaminen Liuhtarin ent. sairaalakiinteistön Suunnittelu 2016, Rakentaminen käynnissä saneeraus Rakentaminen Yläkoulun ikkunoiden uusinta ja sisäilmanlaadun parantaminen Selvitykset, suunnittelu , rakentaminen 2016 Urakoiden kilpailutus meneillään
31 31 Muut investoinnit Investointiohjelman mukaan Tunnusluvut TA 2016 Tot Talonrakennusinvestoinnit, menot milj. 6,22 4,40 2,20 2,4 0,2 9. Talonrakennus ja viherlaitos Viherlaitos Talousarviovuosi 2016 Viherlaitoksen kunnossapidon työmaatukikohta on vanhan emäntäkoulun tiloissa, mutta koneiden pesu ja säilytys on vanhan keskusvaraston karhutallissa. Viherrakentamisen työntekijöiden tukikohta siirtyy vanhasta matkahuollosta keskusvarastolle Honkimetsän tiloihin. Viherlaitoksen kalusto sekä säilytystilat on hajautettu moneen paikkaan ja viherlaitokselta puuttuu soveltuvat tilat kalusteiden yms. kunnossapitoon ja korjaamiseen. Taloudellisen tuloksen saavuttamiseksi toiminnan vaatimien tilojen pysyvä järjestely ydinkeskustan alueelle on edelleen keskeinen tavoite viherpalvelujen kannalta. Henkilöstön palkkaamisessa pyritään lisäämään nuorten kesätyöntekijöiden määrää. Hirvijärven leiri- ja oheisalueiden toimintojen selkiyttäminen tarvitsee edelleen uutta ohjeistusta. Viheralueiden hyvä hoidon taso (Strategia 2017 / viihtyisä elinympäristö) Ylläpito hoitoluokituksen mukaisella tasolla Arvioidaan vuoden lopussa Päiväkotien ja koulujen leikkialueiden turvallisuu-den lisääminen Organisaation kehittäminen Tunnusluvut Rakennetut puistot (A1, A2, A3) valtakunnallisen hoitoluokituksen mukaisessa kunnossa; ha, (kpl) Leikkikenttien saattami-nen EU-normien mukaisiksi Nuorten kesätyönteki-jöiden palkkaaminen Arvioidaan vuoden lopussa Nuoria palkataan kesätöihin TA (99) 60 (99) 61 (100) 62 (101) Tot (100) Puisto- ja viheralueiden hoito ( /m2) 0,60 0,56 0,38 Muut yleiset alueet, ha Rakennetut katuviheralueet ha Piha-alueet, ha Puistometsät ha Kiinteistöjen leikkikentät Puisto- ja uimarantaleikkikentät, kpl Jokilaakson matkailupuutarha ja kouluympäristö, ha Rantalaiturit, kpl Metsähakkuut, k-m³ Näkö- ja lintutornit, kpl
32 32 Puutarhapalstat, kpl x Hirvijärven virkistysalue: asuntovaunu-paikkoja, kpl (venepaikkoja + laituripaikkoja kpl) 31 (103) 31 (82+12) 31 (82+12) 31 (75+12) 31 (75+12) Lapuanjoen venepaikkoja Uimarannat (kpl) 3 (+3) 3 (+3) 3 (+3) 3(+3) 3(+3) Lapuanjoen suihkulähde, kpl Skeittipaikka, ha (kpl) 0,1 (1) 0,1 (1) 0,1 (1) 0,1 (1) 0,1 (1) Liikennepuisto, ha (kpl) 0,7 (1) 0,7 (1) 0,7 (1) 0,7 (1) 0,7(1) x = paikka vaihtunut Saarenkankaalta Perinnepuistoon 10. Pelastuspalvelut varautuminen ja väestönsuojelu Pelastuslaitos Talousarviovuosi 2016 Tiukan talouden ylläpitäminen. Tunnusluvut Lapuan maksuosuus aluepelastuslaitoksen toiminnasta TA 2016 Tot Ympäristölautakunta Tavoitteiden ja tunnuslukujen toteutuminen vuodelta Rakennusvalvonta Rakennusvalvontaviranomaisen tehtäviä on kehitetty delegoimalla päätösvaltaa ympäristölautakunnan alaisille viranhaltijoille, joka on tuonut joustavuutta asioiden käsittelyyn ja tehostanut toimintoa. Muuttuvaa ja lisääntyvää lainsäädäntöä seurataan ja delegoidaan edelleen päätösvaltaa siltä osin kuin se on tarpeen toiminnan kehittämiseksi. Henkilöstöresursseja on suunnattu erityisesti rakennuskohteiden suunnittelun ohjaukseen ja neuvontaan sekä rakennustyön aloituskokoukseen ns. kertarakentajien osalta. Pyritään myös vaikuttamaan rakennuksen ja sen ympäristön kunnossapitoon ottaen huomioon tontin tai rakennuspaikan sijainti ja siitä johtuva merkitys yleiselle ympäristökuvalle. Vaikuttaa rakennuksen ja rakennetun ympäristön kunnossapitoon Katselmukset koskien rakennetun ympäristön hoitoa ottaen huomioon tontin tai rakennuspaikan sijainti ja siitä johtuva merkitys yleiselle Käynnissä Rakennustyön vaiheen toteaminen määräaikaan mennessä aloittamattomille ja keskeneräisille rakennushankkeille ympäristökuvalle Katselmusten suorittaminen ko. kohteille ja rakennusrekisterin saattaminen ajan tasalle Käynnissä
Tavoitteiden toteutuminen / sivistyslautakunta
Tavoitteiden toteutuminen 1.1. - 30.4.2016 / sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Yleishallinto Turvataan säädösten ja valtuuston päätösten mukaiset resurssit palveluyksiköille Käyttösuunnitelma Varhaiskasvatuspalvelut
Perheneuvolaan on saatu avoimiksi tuleviin toimiin pätevät työntekijät ja perheneuvolan kaikki toimet saadaan täytettyä.
PERUSTURVALAUTAKUNTA, TALOUDEN JA TOIMINNAN TOTEUTUMINEN 1.1. 30.4.2016 TALOUS Perusturvalautakunta 1000 TAM 2016 Ennuste 2016 Poikkeama enn./tam Tot 04/2015 Tot 04/2016 Tot-% tot/tam Kasvu % 2015-2016
Talouden toteutuma
1 Talouden toteutuma 1.1.- TEKNINEN LAUTAKUNTA 1. Tekninen lautakunta ja yleispalvelut Yhteiskunnan taloudellinen tila ja siitä tulevat seurannaisvaikutukset aiheuttavat kovia haasteita palvelutuotantoon.
TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMAT VUOSILLE 2015-2107 / VALTUUSTOON NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET / SIVISTYSLAUTAKUNTA
TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMAT VUOSILLE 2015-2107 / VALTUUSTOON NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET / SIVISTYSLAUTAKUNTA YLEISHALLINTO Turvataan säädösten ja valtuuston päätösten mukaiset resurssit palveluyksiköille
PERUSTURVALAUTAKUNTA, TALOUDEN JA TOIMINNAN TOTEUTUMINEN
PERUSTURVALAUTAKUNTA, TALOUDEN JA TOIMINNAN TOTEUTUMINEN 1.1. 30.8.2016 TALOUS Perusturvalautakunta 1000 TAM 2016 Ennuste 2016 Poikkeama enn./tam Tot 08/2015 Tot 08/2016 Tot-% tot/tam Kasvu % 2015-2016
Poikkeama. Kunnallisvero ,5. Yhteisövero ,9
1000 TA Ennuste 07/ Erotus 2015/ Muut. % Kunnallisvero 42.950 43.015 65 20.345 20.450 106 0,5 Yhteisövero 2.000 2.079 79 1.332 1.254-78 -5,9 Kiinteistövero 2.750 2.801 51 36 77 41 114,0 Yhteensä 47.700
Lapuan kaupunki. Talouden ja toiminnan toteutuminen
Lapuan kaupunki Talouden ja toiminnan toteutuminen 1.1. - 31.8.2016 2 Sisällysluettelo Sivunro Kolmannesvuosiraportti ajalta 1.1. - 31.8.2016 Yleistä taloudesta 3 Väestökehitys ja työllisyys 3 Käyttötalouden
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.
Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL
Kankaanpään kaupunki Talousarvion toteutumisvertailu syyskuu 2015 1 (22) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma,
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.
Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL
Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2016 25.10.2016/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa, vertailutietona
Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL
1 (17) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2018 25.10.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa,
Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu /PL
1 (17) Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu 2018 27.4.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma maaliskuun lopussa,
Talousarvion toteutuminen
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 294 Talousarvion toteutuminen 31.8.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 6.10.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain
OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013
1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 Tilanteessa 31.3.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 1.040.476 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 118.034 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan
PERUSTURVALAUTAKUNTA, TALOUDEN JA TOIMINNAN TOTEUTUMINEN
PERUSTURVALAUTAKUNTA, TALOUDEN JA TOIMINNAN TOTEUTUMINEN 1.1. 30.4.2017 TALOUS Perusturvalautakunta 1000 TAM 2017 Ennuste 2017 Poikkeama enn./tam Tot 04/2016 Tot 04/2017 Tot-% tot/tam Kasvu % 2015-2016
kk=75%
1 Talousarvion toteutuminen 01.01. - 30.09.2017 9 kk=75% Kokonaisuutena syyskuun lopun toteuma näyttää varsin hyvältä. Viime vuoteen verrattuna vuosikate on toteutunut noin 800 000 euroa paremmin ja tilikauden
Tilausten toteutuminen
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 233 22.8.2016 73 Tilausten toteutuminen 30.6.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 22.8.2016 233 Talousjohtaja Anna-Kristiina
Talousarvio toteutuminen
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 152 Talousarvio toteutuminen 30.4.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 25.5.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain
Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.
Kaupunginhallitus 71 06.02.2017 Kaupunginvaltuusto 10 06.03.2017 Kaupungin talouden toteutuminen 2016, kaupunki ja liikelaitokset 2072/02.02.02/2016 KHALL 06.02.2017 71 Talous vuonna 2016 Uudenkaupungin
Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 290 27.8.2018 111 Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 27.8.2018 290 Asianro 55/02.02.02/2018 Talousjohtaja Anna-Kristiina
Vuoden 2009 talousarvion toteutuma Kaupunginjohtaja Mauri Gardin
Vuoden 2009 talousarvion toteutuma 31.8.2009 Kaupunginjohtaja Mauri Gardin Budjettivertailua vuoteen 2008 25.9.2009 Ulkoinen laskelma 2008 2009 Muutos % Tilanne 31.8.2009 8kk 8kk Toimintatuotot 36 536
Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 60
Kasvatus- ja opetuslautakunta 30.11.2017 Liite 1 60 Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 10/ 2017, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Johdon Johdon TULOSLASKELMA JA TP 2016 TA Lokakuu
KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016
KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016 1 KÄYTTÖTALOUS 1.1 Raportointi talousarvion toteutumasta Talousarvion toteutumista seurataan kuukausittaisella raportoinnilla, joka toteutetaan kaupunginhallitus
Lemin kunnanhallitus Toukkalantie 2 54710 LEMr leminkunta@lemi.fi 16.5.2019 OIKAISUVAATIMUS Vaadin oikaisua Lemin kunnanhallituksen päätökseen 24.4.2019 48. Kunnanhallitus on päättänyt, että "Hankinta
Tilausten toteutuminen
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 146 30.5.2016 48 Tilausten toteutuminen 31.3.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.5.2016 146 Talousjohtaja Anna-Kristiina
Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017
Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.
KHALL Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida talouden toteutumisesta vähintään kahden kuukauden välein.
Kaupunginhallitus 217 13.08.2018 Kaupungin talouden toteutuminen / osavuosikatsaus 1-6 / 2018 253/02.02.02/2018 KHALL 13.08.2018 217 Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen
Joroisten kunta TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014. Käyttötalousosa Menot Tulot Netto Selitys
Joroisten kunta TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014 Käyttötalousosa Menot Tulot Netto Selitys Keskushallinto Palkanlaskentapalvelut Tuotemäärä jää arvioidusta 3550 palkkatapahtumaa, totetuma-arvio 3272, alkuperäinen
Talouden seurantaraportti Kaupunginhallitus
Talouden seurantaraportti 1.1.-30.9.2018 Kaupunginhallitus 12.11.2018 1 Tilinpäätösennuste Toiminnantuotot ylittävät budjetoidun noin 5,4 m Maanmyyntitulot +2,0 m Elokaaren myyntivoitto +1,5 m Tuleva lastensuojelun
Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.
Kaupunginhallitus 53 12.02.2018 Tarkastuslautakunta 11 09.03.2018 Kaupungin talouden toteutuminen 2017, kaupunki ja liikelaitokset 122/02.02.02/2018 KHALL 12.02.2018 53 Talous vuonna 2017 Uudenkaupungin
Talousarvio 2019 Valmistelu ja aikataulut. Konsernijaosto
Talousarvio 2019 Valmistelu ja aikataulut Konsernijaosto 23.4.2018 Talousarvion 2019 lähetekeskustelu Lähtökohtana uuden kuntastrategian päämäärät 1. Sujuva 2. Hyvinvoiva 3. Vireä Keskeisiä Tuusulan talouden
Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA
KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 30.9.2010 Maakunnan talousarvio 2010 ja toimintasuunnitelma 2010 2013 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 14.12.2009 134.
PERUSTURVALAUTAKUNTA, TALOUDEN JA TOIMINNAN TOTEUTUMINEN
PERUSTURVALAUTAKUNTA, TALOUDEN JA TOIMINNAN TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 TALOUS Perusturvalautakunta 1000 TAM 2017 Ennuste 2017 Poikkeama enn./tam Tot 08/2016 Tot 08/2017 Tot-% tot/tam Kasvu % 2016-2017
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen
TALOUSKATSAUS MARRASKUU 2012
TALOUSKATSAUS MARRASKUU 2012 Rahatoimisto 21.12.2012 Katsaus on laadittu 30.11.2012 tilanteesta. Katsaukseen sisältyvä ennuste poikkeaa elokuun osavuosikatsauksessa esitetystä ennusteesta toimintatulojen
TP INFO. Mauri Gardin
TP INFO Mauri Gardin 28.3.2011 Tunnusluvut TP 2010 TP 2008 TP 2009 TP 2010 Asukasluku 59 355 59 848 60 090 Tuloveroprosentti 19,5 19,5 20,0 Verotulot, 1000 184 280 186 853 199 275 * verotulot, /asukas
KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI
TOUKOKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat
Talousarvio. Tot vuoden alusta
Toimiala Vastuuhenkilö Tekniikka ja ympäristöpalvelut Tekninen johtaja Hannu Tylli Muutettu talousarvio Tekniikka ja ymp.palvelut TP 2016 Talousarvio Ta-muutos Tot vuoden alusta Poikkeama Tot-% muutettu
TOTEUTUMA /2015 5/2015 6/2015 7/2015 8/2015
TA 2015 POIKKEAMA TA 1-8/2015 - POIKKEAMA TA 1-9/2015 - POIKKEAMA TA 1-10/2015 - VASTUURYHMÄT / HALLINTOKUNNAT (2. muutos) TOTEUTUMA TOTEUTUMA TOTEUTUMA TOTEUTUMA T0T 1-8/2015 TOTEUTUMA T0T 1-9/2015 TOTEUTUMA
Talousarvion toteuma kk = 50%
Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2019 6kk = 50% Verotulojen kertymä 30.6.2018 Talousarvio 30.6.2019 30.6.2019 Tot. % Kunnallisverot 3 846 943 3 456 000 3 727 292 53,9 Kiinteistöverot 35 134 373 500 8 904
Sivu 1. Tuloarviot uu Talous- Toteu- Poikke- Käyttö Talous- Toteu- Poikke- Käyttö NETTO N arvio tuma ama % arvio tuma ama % EUR B
Talousarvion toteutumisvertailu 1.1.- 31.10.2012 Ulkoinen/sisäinen Keskimääräinen käyttö--% saisi olla 833 % Sivu 1 KAYTTOTALOUSOSA Sito Määrärahat Tuloarviot uu Talous- Toteu- Poikke- Käyttö Talous- Toteu-
KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA TOIMINTAKULUJEN (60,0 milj. euroa) JAKAUTUMINEN Muut: (16 %) SOTE: (56 %) Henkilöstömenot: (28 %)
KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2014 Käyttötalous: TOIMINTAKULUJEN (60,0 milj. euroa) JAKAUTUMINEN 2014 Muut (16 %) SOTE (56 %) Henkilöstömenot (28 %) SOTE: Henkilöstömenot: Muut: Maksuosuudet Ylä-Savon
TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA
KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.7.211 Maakunnan talousarvio 211 ja toimintasuunnitelma 211 214 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 29.11.21 74. Käyttösuunnitelma
Väestömuutokset, tammi kesäkuu
Iitin kunta 546/02.01.02/2015 Talouskatsaus 25.8.2015 Tammi kesäkuu Kunnanhallitus 7.9.2015 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2015 Luonnollinen Kuntien välinen Netto Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys
ennusteen Verotulot Käyttömenojen lainamäärä
Syyskuun toteuman perusteella tehdyn ennusteen mukaan koko tilikauden alijäämä on - osavuosikatsauksesta. Olennaisin muutos on maaomaisuuden myyntivoittojen arvio, johon on lisätty 7 milj. euroa. Verotulot
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Talousarvion noudattamista koskevat ohjeet Talousarvion sitovuuden osalta kaupunginhallitus esittää noudatettavaksi
Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko
Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 8.8.2016 *TP ENNUSTE 2016 ULKOISET ERÄT TOT 2012 TOT 2013 TOT 2014 TOT 2015 TA2016 ENNUSTE 2016 Toimintatuotot
Heinäkuun toteuman perusteella tehdyn ennusteen mukaan koko tilikauden alijäämä on - seurantaraportista.
Heinäkuun toteuman perusteella tehdyn ennusteen mukaan koko tilikauden alijäämä on - seurantaraportista. Verotulot ovat jäämässä yli 11 milj. euroa talousarvioon merkittyä pienemmiksi. Ennuste on olennaisesti
Talousarvion toteuma kk = 50%
Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2018 6kk = 50% Verotulojen kertymä Kunnallisverot 3 859 476 3 300 000 3 846 943 58,3 Kiinteistöverot 9 718 367 500 35 134 4,8 Yhteisöverot 533 625 382 500 356 007 46,5 Yhteensä
Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1
Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1 176 Rakennuslautakunnan seurantaraportti 10/2013 (kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. (09) 816 24811 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600
Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus
Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006
KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI
HEINÄKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat
TALOUSKATSAUS HEINÄKUU 2014
TALOUSKATSAUS HEINÄKUU 2014 Rahatoimisto 28.8.2014 Katsaus on laadittu 31.7.2014 tilanteesta. Kaupungin toimintatulot- ja menot ovat edelleen toteutuneet jokseenkin suunnitellusti. Käyttötalouden toimintakatteen
KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI
HEINÄKUU 1 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT JOHTAMINEN, OSAAMINEN JA HENKILÖSTÖ Tammi-heinäkuussa 1 on kirjattu henkilöstökuluja n., milj. euroa (, %) viimevuotista enemmän. Muutos johtuu työllistämistuella
KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA
KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA Käyttötalous: TOIMINTAMENOJEN (59,7 milj. euroa) JAKAUTUMINEN 2013 Muut (17 %) SOTE (54 %) Henkilöstömenot (29 %) SOTE: Henkilöstömenot: Muut: Maksuosuudet Ylä-Savon SOTE
Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014
Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-30.4.2014 Kinnulan kunta 01-04/2012 01-04/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-04/2014
Yleistä vuoden 2018 talousarviosta
KH 28.11.2017 Yleistä vuoden 2018 talousarviosta Suomen kuntien taloudellisessa tilanteessa näkyy selvä kahtiajako hyvin toimeentuleviin kuntiin ja vaikeuksissa oleviin kuntiin. Osa kunnista suunnittelee
OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013
1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013 Tilanteessa 30.9.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 4.047.286 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 1.298.930 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan
Suunnittelukehysten perusteet
Kaupunginhallitus 344 19.06.2017 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2875/02.02.00/2017 KHALL 19.06.2017 344 Talouden tasapaino
TULOSTILIT (ULKOISET)
HYRYNSALMEN KUNTA RAPORTTI 20.5.2010 LIITE 3 TALOUSARVION SEURANTA 30.4.2010 TULOSLASKELMA Talousarvio on toteutumassa suunniteltua paremmin. HYRYNSALMEN KUNTA 30.4.2010 Tilinpäätös Talousarvio Toteutuma
OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015
1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 Tilanteessa 31.3.2015 kaupungin tuloslaskelman vuosikate on 1.242.673 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 219.483 euroa ylijäämäinen. Talousarvion 2015
TALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT
1 TALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT KVTES: Vaalit Tulot 40 592 0 0 20 000 20 000 Menot 60 455 0 0 20 000 20 000 Netto -19 863 0 0 0 0 Tilintarkastus Tulot 0 0 0 0 0 Menot 27 987 31
Lapuan kaupunki. Talouden ja toiminnan toteutuminen
Lapuan kaupunki Talouden ja toiminnan toteutuminen 1.1.- 30.4.2017 2 Sisällysluettelo Sivunro Kolmannesvuosiraportti ajalta 1.1. - 30.4.2017 Yleistä taloudesta 3 Väestökehitys ja työllisyys 3 Käyttötalouden
TEKNINEN LAUTAKUNTA. Tavoitteet. 1. Tekninen lautakunta ja yleispalvelut. Palvelukuvaus
1 TEKNINEN LAUTAKUNTA 1. Tekninen lautakunta ja yleispalvelut Tekninen lautakunta huolehtii teknisistä palveluista. Hallinto- ja yleispalvelut sisältävät päätöksenteon, kirjaamisen ja arkistoinnin, toimistopalvelut
Koulutuspalvelut 2015 toteuma Varhaiskasvatuspalvelut 2015 toteuma Vapaa- aikapalvelujen, konservatorion ja kansalaisopiston tilanne ok
Koulutuspalvelut 2015 toteuma TA2015 (toimintakate) = TP2014 + 1,1 M Toimintakate 08/2015 noin 0,3 % alemmalla tasolla kuin v. 2014 Perusopetuksen ja lukioiden kustannukset ja kate edellisvuotta pienemmällä
Tilinpäätösennuste 2014
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 46 Tilinpäätösennuste 2014 Asianro 117/02.02.02/2014 Raision kaupungin tilinpäätös on valmistumassa. Tilinpäätösennusteen mukaan tilikauden ylijäämäksi on muodostumassa
Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,
SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan
Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto
Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 30.9.2013 Tammi-elokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku
TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus
TILINPÄÄTÖS 2012 Kaupunginhallitus 27.3.2012 TILINPÄÄTÖS 2012 Koko kaupunki TP 2011 TP 2012 Muutos % Toimintatuotot 59 702 062 65 402 858 5 700 796 9,55 Toimintakulut 347 846 795 374 691 312 26 844 517
Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus
Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio
KAUHAVAN KAUPUNKI Hallintopalvelut KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN TIEDOTE
1 KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN Kauhavan kaupungin talousarvio vuodelle 2017 oli noin 0,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupunginhallitukselle 28.3.2018 esiteltävä vuoden 2017 tilinpäätös on
Talousarvion toteumaraportti..-..
Talousarvion toteumaraportti..-.. 4kk = 33,3% Kokonaisuutena huhtikuun lopussa talousarvio on toteutunut taloudellisesti ja toiminnallisesti pitkälti arvion mukaisesti. Viime vuoteen verrattuna vuosikate
Kouvolan talouden yleiset tekijät
Tilinpäätös 2013 1 Kouvolan talouden yleiset tekijät 2 Väestökehitys Kouvolassa 2009-2017 3 Väestöennuste ikäryhmittäin 2015-2040 Ikäryhmä Muutos-% 2015/2040 0-14 -12,3 15-65 -17,1 65-20,4-12 % - 17 %
Osavuosikatsaus 1-8/2016
Oheismateriaali nro 1 Osavuosikatsaus 1-8/2016 Liikelaitos Vastuuhenkilö Tilaliikelaitos Toimitilajohtaja Timo Oksanen Toiminta ja siinä tapahtuneet olennaiset muutokset Tilaliikelaitos huolehtii Kouvolan
Verotulojen toteutuminen ja ennuste
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 316 Talousarvion toteutuminen 31.10.2015 Asianro 60/02.02.02/2015 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain lokakuun
Budjetti + Budjetti Käyttö Käyttö Erotus muutos % eur
Mäntyharjun kunta Sivu 1 16.10.2018 Toteutumavertailu 8:56:47 EUR Ulkoinen 01.01.2018-30.09.2018 Budjetti + Budjetti Käyttö Käyttö Erotus muutos 01-09 01-09 % eur TULOSLASKELMA TOIMINTATUOTOT Myyntituotot
Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015
Pyhäjoen kunta Talousarvion muutokset 2015 Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015 PYHÄJOEN KUNTA (sitovuus) TALOUSARVION MUUTOKSET VUODELLE 2015 TULOSLASKELMA MUUTOKSET LOPULLINEN (Ulkoinen/Sisäinen)
KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja
KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä
Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015
Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015 3.5 SIVISTYSVALIOKUNTA VASTUUALUE: KOULUTUS, VARHAISKASVATUS JA VAPAA-AJANTOIMINTA VASTUUHENKILÖ: Sivistysjohtaja Sivistysosasto Ta+muutos Toteutunut
Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen
Tilinpäätös 2013 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen 31.3.2014 TILINPÄÄTÖS 2013 Koko kaupunki TP 2012 TP 2013 Muutos % Toimintatuotot 65 402 858 66 701 510 1 298 652 1,99 Toimintakulut -374 691 312-380 627
Talousarviovuosi 2016 Yhteiskunnan taloudellinen tila ja siitä tulevat seurannaisvaikutukset aiheuttavat kovia haasteita palvelutuotantoon.
1 TEKNINEN LAUTAKUNTA Tavoitteet 1. Tekninen lautakunta ja yleispalvelut Tekninen lautakunta huolehtii teknisistä palveluista. Hallinto- ja yleispalvelut sisältävät päätöksenteon, kirjaamisen ja arkistoinnin,
Hallintokeskuksen talousarviomuutokset Khall liite 2
Hallintokeskuksen talousarviomuutokset Khall 4.12.2017 240 liite 2 Yleishallinto Tulot 175 433 175 433 Palkat ja palkkiot -603 049 15 000-588 049 Henkilösivukulut -330 205 3 000-327 205 Muut kulut -1 983
Siilinjärven kunta. Muutostalousarvio 2015
Siilinjärven kunta Muutostalousarvio 2015 Tuloslaskelma (ulkoinen, 1000 euroa) Muuto Muuto Muutos s s Muutos % TP 2013 TA 2014 TA 2015 TA 2015 euroa % MB-15/Ta-14 TOIMINTATULOT 19 489 18 856 18 920 18
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus 12.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO Sitovuustason olennaiset ylitykset... 1 Yhdistelmä... 2 Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat... 3 Verotulot... 4 Palkat
KUUKAUSIRAPORTIT LAPPEENRANNAN KAUPUNKI
KUUKAUSIRAPORTIT LAPPEENRANNAN KAUPUNKI 2.1.2017 1 Verotulot 2012-2016 Vuoden alusta Verotulot yhteensä Kunnallisverot Yhteisöverot Kiinteistöverot tilityskuukausi milj. 2013 milj. 2014 milj. 2015 milj.
Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 89 22.10.2013. 89 Asianro 7575/02.02.00/2013
Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) 89 Asianro 7575/02.02.00/2013 Talousarviomuutokset 2013 / perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueet Kaupungin talousarvion sitovuusmääräysten mukaan bruttobudjetoiduilla
Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen
Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste
Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto
Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 28.11..2013 Tammi-syyskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku
KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI
HUHTIKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo 216 215 214 213 212 211 tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu
KAUHAVAN KAUPUNKI Hallinto-osasto KAUHAVAN TILINPÄÄTÖS SELVÄSTI YLIJÄÄMÄINEN TIEDOTE 24.3.2016
1 KAUHAVAN TILINPÄÄTÖS SELVÄSTI YLIJÄÄMÄINEN Kauhavan kaupungin talousarvio vuodelle 2015 oli tarkistusten jälkeen lähes 0,6 miljoonaa euroa alijäämäinen. Kaupunginhallitukselle 28.3.2016 esiteltävä vuoden